OLEMME ERILAISIA VENÄLÄISET MAAHANMUUTTAJANAISET TERVEYDENHOITAJAN VASTAANOTOLLA Olga Kaplina -Väliahdet Opinnäytetyö, kevät 2006 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Terveydenhoitaja (AMK)
TIIVISTELMÄ Kaplina-Väliahdet, Olga. OLEMME ERILAISIA Venäläiset maahanmuuttajanaiset terveydenhoitajan vastaanotolla. Helsinki, kevät 2006, 44 sivua ja 3 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, terveydenhoitaja (AMK). Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää maahanmuuttajien kokemuksia suomalaisen terveysjärjestelmän terveydenhoitajan palveluista. Tavoitteena on kuvata, miten venäläiset naiset kokevat asiakkaana terveydenhoitajan vastaanotolla saamansa palvelun. Tutkimus on tehty kvalitatiivisella eli laadullisella menetelmällä. Kvalitatiivinen menetelmä auttaa muodostamaan syvemmän, moniulotteisemman kuvan kohderyhmän kokemuksista. Aineisto on kerätty haastattelemalla viittä pääkaupunkiseudun terveysasemilla asioivaa venäläistaustaista naista. Tutkimuksen perusteella Venäjältä tulleet naiset käyvät terveydenhoitajalle ja käyttävät terveydenhoitajien palveluja vähän. Tulokset osoittavat, että tieto terveydenhoitajan tarjoamista palveluista ei ole ollut riittävää. Lisäksi monet vaativat palveluita äidinkielellään ja tasa-arvoisuutta hoidossa. Terveydenhoitajan vastaanotolla yleisesti maahanmuuttajanaisille oli aina annettu neuvoja ja hoitoa, mutta kommunikointi ei aina ollut onnistunut ja joskus hoitosuhde ei noussut hyvälle tasolle, siihen asiakkaat eivät olleet tyytyväisiä. Asiasanat: Maahanmuuttaja, kulttuuri, kieli, terveydenhuolto, kokemukset, terveys.
SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 2. MAAHANMUUTTAJA...2 2.1 Maahanmuutto...2 2.2 Kotoutuminen...3 2.3 Maahanmuuttajien selviytyminen ja sopeutuminen...4 3 VENÄLÄISYYS...5 3.1 Kulttuuri ja kieli...6 4 TERVEYS...7 4.1 Terveys...7 4.2 Terveyden edistäminen...8 4.3 Potilaan oikeudet...9 4.4 Kulttuuri ja terveys...9 5 TERVEYDENHOITO...10 5.1 Perusterveydenhoito Suomessa...10 5.2 Terveydenhoitajan vastaanotto...11 5.3 Terveyspalveluiden käyttö...12 5.4 Transkulttuurinen hoitotyö...13 5.5 Maahanmuuttajien terveydentila...15 5.6 Maahanmuuttaja-asiakkaan kohtaaminen...16 5.7 Tulkkipalvelu...17 5.8 Terveydenhuollon aikaisemmat tutkimukset henkilöstön näkökulmasta...18 6 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN...18 6.1 Tutkimustehtävä...18 6.2 Tutkimuskysymykset...18 6.3 Tutkimusmenetelmät ja aineiston keruu...19 6.4 Opinnäytetyön eettisyys ja luotettavuus...21 6.5 Aineiston analyysi...22
7 TULOKSET...23 7.1 Taustatiedot...23 7.2 Käynti terveysasemalla...23 7.3 Asiakkuus...24 7.4 Kokemukset terveydenhoitajan vastaanotolla...24 7.5 Kommunikaatio ja kulttuuritausta...25 7.6 Terveydenhoitajan tarjoamien palveluiden käyttö...27 7.7 Odotuksia...27 7.8 Kehitysehdotuksia terveydenhoitajan palvelusta...28 8 POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET...28 8.1 Tutkimustulosten tarkastelua...28 8.2 Terveydenhoitajan vastaanotolla käyminen...29 8.3 Tulkkipalvelun käyttö...30 8.4 Naisten selviytyminen ja sopeutuminen Suomeen...31 8.5 Terveys...32 8.6 Asiakkaan kohtaaminen...32 8.7 Oma ammatillinen kasvu...33 LÄHTEET...34 LIITTEET...38 Liite 1...38 Liite 2...39 Liite 3...40
1 1 JOHDANTO Opinnäytetyön tekemisen tarkoitus oli saada tietoa siitä, millaisia kokemuksia saivat venäläiset maahanmuuttajanaiset terveydenhoitajan vastaanotolla, ja miten toimii terveydenhoitajan vastaanotto venäläisen maahanmuuttajan näkökulmasta. Minun mielestäni aiheen valinta oli ajankohtainen, kun nykyisin Suomessa asuu paljon maahanmuuttajia, joiden kulttuuri on suomalaisille työntekijöille uusi. Olen rajannut tutkimukseni koskemaan yhtä etnistä ryhmää, venäläisiä maahanmuuttajanaisia. Lähtökohtani oli tutkia heidän näkökulmastaan terveydenhoitajan vastaanottoa ja sitä, miten he sen kokevat. Jorosen (2005) mukaan Suomessa suuri osa maahanmuuttajista on Venäjältä tulleita ihmisiä. Kun Suomessa elää nykyisin suuri joukko Venäjältä tulleita ihmisiä, on heidän kotoutumisensa erityisen kiinnostavaa terveydenhoidon näkökulmasta. Heidän kotimaassaan ei ole samanlaista terveydenhuoltojärjestelmää ja terveydenhoitajan palvelua. Venäjällä järjestelmä on vahvasti lääkärivetoinen. Maahanmuuttajien määrän lisääntyminen vaikuttaa yhteiskuntaan ja sen järjestelmiin. Kun ihminen muuttaa Suomeen toisesta maasta vieraan kulttuurin, kielen ja erilaisten elämäntapojen piiristä, muuttaa hän sopeutuessaan myös osaltaan uudessa kotimaassaan yhteiskuntaa ja sen rytmiä. Olennainen osa tämän sopeutumisen onnistumista on maahanmuuttajien terveydenedistämisen onnistuminen, jonka takaa hyvin suunniteltu, tiedotettu ja toimiva hoito. Maahanmuuttajista on tehty joitakin tutkimuksia, mutta heidän kokemuksiaan suomalaisessa perusterveydenhuollossa on selvitetty vähän. Näistä esimerkkinä Padarian (2003) on tutkinut maahanmuuttaja äitien kokemuksia neuvolapalvelusta ja Takalo (1994) Inkerinsuomalaisia paluumuuttajia, mutta kokonaisuudessaan maahanmuuttajien terveyskysymysten tutkimus on Suomessa vasta alkamassa. Minä itse olen maahanmuuttaja ja halusin tämän tutkimukseni avulla ymmärtää paremmin maahanmuuttajien kokemuksia. Lisäksi opiskelen terveydenhoitajaksi ja ajattelen, että työstäni olisi hyötyä itselleni ammattilaisena myös muiden
2 maahanmuuttajan kanssa työskennellessä ja myös muut työntekijät voivat poimivat tästä jotain omaan työhönsä. Uskon, että työstäni on hyötyä sekä maahanmuuttajien kanssa työskenteleville terveydenhoitajille että muille terveydenhoitoalalla toimiville, sillä esimerkiksi Tossavaisen (1998, 61) mukaan terveydenhoitajatyön lähtökohtana ovat yhteisön, väestön, asiakkaan ja potilaan sekä elin- ja toimintaympäristöntarpeet. Viimeaikaiset yhteiskunnalliset muutokset, kuten väestön etnisen pohjan muutos, luovat uusia ammattitaitovaatimuksia kansainvälistyvässä ympäristössä, sekä edellyttävät koulutuksen tuottaman ammattitaidon parantamista. 2. MAAHANMUUTTAJA Maahanmuuttaja on vakiintunut käsitteeksi, joka tarkoittaa kaikkia Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia. Maahanmuuttaja on siis voinut tulla Suomeen esimerkiksi töihin, avioliiton vuoksi, pakolaisena tai paluumuuttajana (Räty 2002, 11). Hän on henkilö, joka elää pysyvästi Suomessa, jossa hän ei ole syntynyt, mutta jossa hän on muodostanut elämän siteitä. "Tilanteessa, jolloin yhtäkkiä siteet läheisiin, sukulaisiin ja ystäviin katkeavat, kun tutut yhteydet katoavat, kun et voi enää käyttää äidinkieltä, jonka avulla kommunikoit ympäristösi kanssa, kun arvojärjestelmä, joka sinulle on muotoutunut ja johon kuuluit, katoaa, kun lopulta kaikki sinulle tuttu ja arvokas, jonka osa sinä olit ja joka oli osa sinua, katoaa, kohtaat kuoleman... siirtolaisuuden" (Andri Satsevskij, ukrainalainen taiteilija, asuu Suomessa) 2.1 Maahanmuutto Maahanmuuttajien lukumäärä Suomessa kasvoi merkittävästi 1990-luvulla. Tuolloin heidän määränsä nelinkertaistui pääasiassa turvapaikanhakijoiden ja entisen Neuvostoliiton alueelta tulevien inkerinsuomalaisten ja muiden etniseltä taustaltaan suomalaisten paluumuuttajien ansiosta. Maahanmuuttajia on tullut Suomeen yhä enemmän myös avioitumisen ja muiden perhesyiden vuoksi. (Joronen 2005, 7.)
3 Eri maahanmuuttajaryhmien muutto Suomeen on ajoittunut eri ajanjaksolle. Myös olosuhteet, joihin he ovat tulleet, ovat vaihdelleet. Ensimmäisinä saapuneilla on ollut vastassaan varsin monokulttuurinen Suomi, joissa maahanmuuttajien vastaanottoon liittyvät palvelut ovat olleet vasta kehitteillä. 1900- luvun lopulla ja 2000- luvulla muuttaneet sen sijaan ovat ainakin pääkaupunkiseudulla saapuneet jo varsin kansainväliseen ilmapiiriin. Viimeisille tulijoille on ollut tarjoilla myös erilaista neuvontapalvelua, ja muutenkin maahanmuuttajien eritystarpeet on otettu aiempaa paremmin huomioon palvelujärjestelmässä. (Joronen 2005, 7.) Ulkomaalaisten lukumäärä alkoi lisääntyä 1990- luvun alkupuoliskon laman aikana. Tuolloin maailmalla ja varsinkin lähialueilla tapahtui suuria muutoksia: Baltian maat itsenäistyvät ja Neuvostoliitto hajosi. Vuoden 2004 alkuun menneissä ulkomaalaisten osuus maamme väestöstä oli nousut 107 000 henkeen. Pääkaupunkiseudulla ulkomaalaisia asui noin 47 000 ja korkein ulkomaalaisten osuus oli Helsingissä. (Joronen 2005, 13-14.) Ylivoimaisesti suuri maahanmuuttajien ryhmä on lähtöisin Venäjältä ja Virosta. Vuoden 2002 lopun tilastojen mukaan Suomessa asui kaiken kaikkiaan 24 277 Venäjän kansalaista. (Liebkind 2004, 18.) 2.2 Kotoutuminen Kotouttamisesta säädetään 1.5.1999 voimaantulleessa laissa (L 493/1999), johon on tehty sittemmin tarkennuksia vuonna 2005. Lailla on haluttu edistää maahanmuuttajien tasavertaisia mahdollisuuksia elää suomalaisessa yhteiskunnassa. Kotoutumisella tarkoitetaan sitä, että maahanmuuttaja hankkii itselleen sellaisia tietoja ja taitoja, joiden avulla hän selviää Suomessa ja voi osallistua työelämään ja yhteiskunnan toimintaan tasavertaisena jäsenenä. (Liebkind 2004, 31.) Kotoutumisella ei tarkoiteta yksinomaan suomalaisten tapojen omaksumista. Oma kieli ja kulttuuri, aikaisemmat opinnot ja työkokemus ovat merkittävää pääomaa, jolle tulisi löytää käyttöä myös uuteen maahan asetuttaessa. Koska ei ole olemassa yhtä ainoaa
4 oikeaa tapaa kotoutua, kotouttamislaissakin on määritelty vain ne kehykset, joiden puitteissa kukin asettumisensa Suomeen suunnittelee. Maahanmuuttajalta odotetaan ennen kaikkea aktiivisuutta ja vastuunottoa omasta tilanteestaan. (Maahanmuuttajien kotoutuminen Suomeen 2006). 2.3 Maahanmuuttajien selviytyminen ja sopeutuminen Sopeutuminen suomalaisen yhteiskunnan jäseneksi on vain yksi osa maahanmuuttajan elämää. Samalla kun hän tutustuu uuteen ympäristöön ja yhteiskuntaan, jatkuu hänen elämänsä. Siteet entiseen eivät katkea muuttohetkellä: elämä on monimutkainen yhtälö menneisyyttä ja nykyisyyttä. Maahanmuuttaja ei myöskään sopeudu suoraan yhdeksi suomalaiseksi suomalaisen joukkoon, vaan sopeutuu yleensä omaan vähemmistöryhmänsä ja vähitellen tätä kautta osaksi suomalaisista yhteiskuntaa. (Räty 2002, 108.) Maahanmuuttaja elää tavallaan kolmessa eri maailmassa yhtä aikaa. Hänellä on omassa henkilökohtaisessa elämässään kiinteä yhteys kotimaahansa. Toisaalta hän elää maahanmuuttajayhteisössä, joka on muodostanut oman elämäntapansa vähemmistönä Suomessa. Kolmantena maahanmuuttaja on osa suomalaista yhteiskuntaa. Näillä kolmella maailmalla saattaa olla hyvin erilaiset arvot ja odotukset koskien maahanmuuttajan toimintaa ja elämää. Se miten maahanmuuttaja arki on sitoutunut näihin maailmoihin, vaihtelee ihmisten ja elämäntilanteiden mukaan. (Räty 2002, 108.) Maahanmuuttajan psyykkisen kriisin saattaa laukaista juuri muutto vieraaseen maahan ja uuden kulttuurin kohtaaminen. Tällöin maahanmuuttaja on joutunut elämäntilanteeseen, joissa hänen aikaisemmat kokemuksensa ja opitut käyttäytymismallinsa eivät enää riitä. (Alitolppa- Niitamo 1993, 24.) Maahanmuuttajan sopeutumiskyvystä riippuu, miten tämä sopeutuminen etenee. Sopeutumiskykyyn vaikuttavat maahanmuuttajan luonteenpiirteet ja demografiset ominaisuudet (esim. ikä) sekä hänen oman maansa kulttuurin samanlaisuus uuden maan kulttuurin kanssa. Myös uuden maan suhtautuminen maahanmuuttajiin ja heidän
5 erilaiseen kulttuuriinsa vaikuttaa siihen, miten maahanmuuttaja sopeutuu uuden maan kulttuuriin (Alitolppa- Niitamo 1993, 30). Kotouttamislain toimeenpanoa koskevan valtioneuvoston selonteon (2002, 53) mukaan maahanmuuttajille tarjolla olevaa kotoutumista koskevaa selkokielistä tai omankielistä materiaalia ei ole kaikkialla saatavissa, esimerkiksi terveydenhoitajan vastaanotolla oli niukasti tietoja tarjolla, venäjänkielellä painettujen esitteiden muodossa. Eri hallinnonalojen ja palveluiden tuottajien palveluista ei ole ymmärrettävässä muodossa olevaa materiaalia riittävästi. Maahanmuuttoa, maahanmuuttajien oikeuksia ja velvollisuuksia koskevaa tietoa tulisi levittää myös muille kuin maahanmuuttajille ja viranomaisille. Myös venäjänkielisille järjestöille tätä selvitystä varten tehdyssä kyselyssä tuli esiin yleinen tiedon puute. Myös esimerkiksi julkisten palvelujen venäjänkielisiä Internet-sivustoja tarvitaan lisää. (Laakkonen 2003, 33.) 3 VENÄLÄISYYS Venäjän ja entisen Neuvostoliiton alueelta muuttuneet ihmiset muodostavat nykyään suurimman maahanmuuttajaryhmän Suomessa. Suomen venäjänkielinen vähemmistö on kasvanut eri aikoina eri syistä, ja sen voi jakaa historiallisesti ja kulttuurisesti erilaisiin ryhmiin. Uusin venäjänkielisten ryhmä on tullut Suomeen viimeisen kymmenen vuoden aikana Neuvostoliiton romahdettua ja sen rajojen avauduttua. Entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneet eivät muodosta myöskään yhtenäistä kulttuurista ryhmää, vaan eroavat toisistaan etnisen taustansa, kulttuurinsa, kielensä ja uskontonsa suhteen. Tällä hetkellä Suomessa asuu noin 30 000 Venäjän kansalaista, joista enemmistö on naisia. Yleisimmät muuton syyt ovat avioituminen Suomen kansalaisen kanssa ja inkerinsuomalaisten paluumuutto (Kanervo & Saarinen, 2006).
6 3.1 Kulttuuri ja kieli Kielen ja kulttuurin suhde ei ole yksiselitteinen, pikemminkin erittäin monitahoinen. Kulttuuri on kielen ilmentymä, siis kielen tuote. Ilman kieltä ei olisi kulttuuria. (Kaikkonen 1994, 67.) Kulttuuri saa käsitteenä voimansa sekä ihmisten välisestä viestintä- ja interaktiotilanteesta että tämän toiminnan seurauksena syntyneistä yhteisöistä, joista valtion muotoon järjestyneinä käytetään yhteiskunnan nimitystä. Mutta myös omat ja vieraat kulttuurikuvat ja sitä kautta ennakkoluulot sekä stereotyyppiset ja kliseenomaiset vieraskuvat tulevat mukaan tähän yhteyteen yhteisöllisenä, yhteiskunnallisena todellisuutena. (Kaikkonen 1994, 67.) Yleisin äidinkielenä puhuttu vieras kieli maassamme on venäjä, jota puhuu 28 prosenttia vieraskielisistä. Joka kymmenes vieraskielinen puhuu äidinkielenään viroa ja englanti on äidinkielenä noin seitsemän prosentilla vieraskielistä. Somalikielisiä on hieman yli kuusi prosenttia vieraskielistä. (Joronen 2005, 11.) Tästä huolimatta saatavilla oleva venäjänkielinen informaatio on tällä hetkellä riittämätöntä (Laakkonen 2003, 24). Venäjää äidinkielenään puhuvien osuus oli pääkaupunkiseudulla hieman alhaisempi kuin koko maassa. Eniten venäjäkielisiä oli Helsingissä asuvissa vieraskielisissä, joista joka neljäs puhui äidinkielenään venäjää. Venäjäkielisten määrä Helsingissä on 9 388. (Joronen 2005, 12.) Kielitaidon tarve lisääntyy yleensä maahanmuuton jälkeen, koska tulomaassa puhutaan useimmiten eri kieltä kuin lähtömaassa. Kun valtakunnan raja ylitetään, maahanmuuttajien äidinkieli menettää tavallisesti virallisen asemansa ja sitä voidaan uudessa ympäristössä käyttää vain epävirallisissa yhteyksissä kuten kotona ja samasta maasta muuttaneiden kanssa. Valtakielen taidon puute on vielä suurempi ongelma monikielisissä yhteiskunnissa, joissa jotkut eivät hallitse valtakieltä lainkaan. Tällöin ei ole kysymys vain kielten erilaista statuksista vaan myös niiden väline- ja kommunikaatioarvosta. Maahanmuuttajat, jotka eivät osaa tarpeeksi hyvin vastaanottavan maan kieltä, eivät voi osallistua riittävästi yhteiskuntaelämään. He
7 joutuvat seurustelemaan vain omaan ryhmäänsä kuuluvien ihmisten kanssa ja he ovat riippuvaisia muista ihmisistä hankkiessaan tietoa heille tärkeistä asioista (Liebkind 2004, 79-80). 4 TERVEYS 4.1 Terveys Terveys on elämän yksi tärkeä voimavara ja täysipainoisen elämän yksi edellytys, mutta se on myös hyvin suhteellinen käsite, johon vaikuttavat maahanmuuttajia tutkittaessa monet lähtö- ja tulomaan kulttuuriset ja yhteiskunnalliset tekijät yksilön omien elämäntapojen rinnalla. Rakenteellisia terveyden voimavaroihin vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa lähtö- ja tulomaan sukupuolijärjestelmä, yhteiskunnallinen infrastruktuuri ja hallinto, väestön koulutustaso, asumistaso, saniteettijärjestelmät, puhtaan veden saatavuus, ravinnon saanti ja sen laatu, asuinolot, työolot, ympäristötekijät, ehkäisevän terveydenhuollon ja sairaanhoidon palveluiden saatavuus sekä niiden laatu. Elinoloihin vaikuttavien sosiaalisten, kulttuurillisten ja materiaalisten tekijöiden vaikutuksen yksilön elämään ja terveyteen on todettu olevan merkittävämpi kuin hänen perimänsä tai elämäntapojensa vaikutus. Elämisen mahdollisuudet lähtömaassa ja uudessa asuinmaassa, yksilölliset sopeutumiskeinot ja -kyvyt sekä erilaiset syrjinnän muodot vaikuttavat moniulotteisesti eri sukupuolta olevien, eriikäisten ja eri etnisiin ryhmiin kuuluvien terveyteen, hoitoon hakeutumiseen, siihen pääsyyn sekä saadun hoidon laatuun. Kokemus terveydestä on suhteellinen käsite siinä mielessä, että käsitykset terveydestä, sairaudesta ja parantamisesta vaihtelevat kulttuureittain, sillä niille annetaan merkitykset kulttuuripiirin, kokemustiedon, olemassa olevien hoitomahdollisuuksien, mutta myös omien ja perheen taloudellisten mahdollisuuksien mukaan. Muun muassa näistä syistä terveys on moniulotteinen ja suhteellinen käsite (Gissler, Malin, Matveinen 2006, 8-9).
8 4.2 Terveyden edistäminen Terveyden edistäminen ja sairauksien ehkäisy ovat ratkaisevasti vaikuttaneet väestön terveyden parantumiseen. Terveyden edistämisen näkökulmasta terveys syntyy, sitä turvataan ja se voi heikentyä ihmisten arjen olosuhteiden, vuorovaikutuksen, elintapojen ja valintojen tuloksena. Terveyteen vaikuttavat arkiympäristöt. Ihmisten keskinäinen sosiaalinen tuki, yhteenkuuluvuus ja huolenpito sekä elämänhallintataidot vaikuttavat terveyteen. Pelkästään terveydenhuollon keinoin terveyteen ei voida vaikuttaa riittävästi. Terveyden edistäminen korostaa yhteiskunnan kaikkien sektoreiden merkitystä terveyden tuottajina ja ylläpitäjinä. Terveysnäkökohdat on otettava huomioon kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja kaikissa politiikoissa (Monikulttuurisuus Suomen terveydenhuollossa 2004, 28-30). Terveyden edistämisen sisältönä ovat sairauksien ehkäisy, hoito ja kuntoutus sekä terveyden ylläpitäminen terveellisten elämäntapojen avulla. Terveyden edistämisen toimintamuotoja ovat yksilöä korostavan näkemyksen mukaan terveyskasvatus ja - neuvonta, terveystarkastukset, seulonnat, ja terveyden suojelu. Yksilötasolla terveyden edistämisen tavoitteena on tiedon lisääminen, taitojen tunnistaminen ja käyttäytymiseen liittyvien riskitekijöiden vähentäminen. Tämä näkemys on riittämätön laaja-alaisen terveyden edistämisen perustana (Savola & Koskinen - Ollonqvist 2005, 15). Terveyden edistämisen määrittely muotoutuu yksilötasolla sen mukaan, nähdäänkö yksilö toimijana vai toiminnan kohteena. Yksilön ollessa toimija terveyden edistäminen määrittyy ihmisten omana vastuuna ja valintana. Ihmisille tarjotaan tietoa terveyteen vaikuttavista tekijöistä ja mahdollisuuksia terveellisiin valintoihin. Terveyden edistäminen on terveystiedon välittämistä esim. joukkotiedotuksen avulla, terveellisten tuotteiden ja palvelujen tarjontaa. Yksilö ollessa toiminnan kohde, terveyden edistäminen on tietoista vaikuttamista ja pyrkimystä muuttaa hänen asenteitaan ja käyttäytymistään (terveyskasvatus, terveysneuvonta, opetus) (Perttilä 1999, 72). Terveyden edistäminen, terveyden vaaliminen ja korkealaatuinen perusterveydenhuolto - ja siten kalliiden lääketieteellisten hoitojen välttäminen - on taloudellisesti kannattavinta terveydenhuoltopolitiikkaa. Tämän periaatteen toteutumiseksi kaikkien väestöryhmien kohdalla tarvitaan kattavaa, kulttuurisesti asiantuntevaa tiedottamista ja
9 toimintaa terveyden edistämiseksi. Ehkäisevä terveydenhoitotyö ja -politiikka ovat tehokkainta silloin, kun toimijoilla on riittävästi tietoa käytettävissään kohdeyhteisön odotuksista ja tarpeista (Clarke 2002). 4.3 Potilaan oikeudet Suomessa on voimassa laki potilaan asemasta ja oikeuksista (17.8.1992/785). Laki koskee koko terveydenhuoltoa sekä sosiaalihuollon laitoksissa annettavia terveydenhuollon palveluja. Laissa säädetään mm. seuraavista asioista: Hoidon on tapahduttava yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Potilaalle on annettava tiedot hänen terveydentilastaan, hoidon laajuudesta, riskitekijöistä ja hoidon vaihtoehdoista. Potilaalla on oikeus tarkistaa hänestä potilasasiakirjoihin merkityt tiedot ja oikaista ne. Hoitoon tyytymätön voi tehdä muistutuksen hoitolaitokselle (Monikulttuurisuus Suomen terveydenhuollossa 2004, 28-30). 4.4 Kulttuuri ja terveys Jokaisessa kulttuurissa on omat käsityksensä siitä, mitä pidetään sairautena ja mitä normaalina. Kulttuuriset sairausluokitukset voivat sisältää sairauksia, joita länsimainen lääketiede ei osaa nimetä eikä hoitaa ja päinvastoin. Yhteisen käsitteiden puute voi vaikeuttaa oireiden ilmaisua. Kulttuuriset käsitykset terveydestä ja sairaudesta vaikuttavat myös oireiden havaitsemiseen ja tulkitsemiseen. Sairauskäsitykset selittävät myös, miksi ja miten sairastuminen tapahtuu. (Viialainen 1995, 17.) Eri kulttuureista kotoisin olevien asiakkaiden hoitaminen moderneissa suomalaisissa sairaaloissa, terveyskeskuksissa, neuvoloissa jne. voi aiheuttaa monenlaisia väärinkäsityksiä. Henkilökunnalla ja asiakkaalla voi olla erilaisia käsityksiä asiakkaan tilasta, käyttäytymissäännöistä, ajasta, häveliäisyydestä. Nämä voivat vaikeuttaa yhteisymmärryksen saavuttamista. Kielimuurin ylittäminen on tärkeä ensiaskel
10 kulttuurien välisessä viestinnässä. Ilmeisin ja suurimmaksi koettu vaikeus on juuri yhteisen kielen puute. Sanat ja kieli ovat kuitenkin vain osa kanssakäymistä. Tärkeä osa viestintää on ei-sanallinen ruumiinkieli: ilmeet, eleet, asennot ja pukeutuminen. Monet kirjoittamattomat säännöt ohjaavat keskustelun etenemistä, sopivien puheenaiheiden valintaa ja kohteliaisuutta. (Viialainen 1995, 18.) Maahanmuuttajille Suomessa on tarjolla sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Maahanmuuttajapalveluiden tarkoitus on tukea maahanmuuttajien kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja pyrkiä edesauttaa yhteiskunnan kehittymistä monikulttuurisuutta ja erilaisuutta hyväksyväksi. Maahanmuuttajien kannalta on tärkeää, että he voivat ylläpitää omaa kulttuuriaan ja sen mukana lujittaa uusissa oloissa omaa identiteettiään. Äidinkielellä on tässä luonnollisesti merkittävä osansa. Samalla maahanmuuttajat pyritään tutustumaan ja sopeuttamaan uuteen kotikotimaahansa mahdollisimman hyvin. Usein juuri sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöillä on tärkeä rooli tässä työssä (Taipale & Lahti 2004, 173). 5 TERVEYDENHOITO 5.1 Perusterveydenhoito Suomessa Porrastetussa terveydenhuollossa perusterveydenhuolto vastaa sairauksien ennaltaehkäisystä ja väestön terveyden edistämisestä. Se hoitaa myös yleiset terveysongelmat, tarjoaa ensiapua vaikeisiinkin sairauksiin ja lähettää potilaat jatkotutkimuksiin ja -hoitoon tarpeen vaatiessa. (Taipale & Lahti 2004, 141.) Kunta järjestää asukkailleen perusterveydenhuollon palvelut terveyskeskuksessa. Terveyskeskukset perustettiin kansanterveyslailla vuona 1972, jolloin niihin koottiin siihen asti hajallaan toimineet kunnanlääkäri, äitiys- ja lastenneuvoloiden sekä tartunnantorjunnan palvelut. Lisäksi korostettiin kansantautien ennaltaehkäisyn merkitystä ja parannettiin kansantautien ennaltaehkäisyn merkitystä ja parannettiin muun muassa hammashuollon ja kuntoutuspalvelujen saantia. (Taipale & Lahti 2004, 141.)
11 Terveyskeskus on organisaatio, joilla voi olla monta toimipistettä, esimerkiksi erillisiä neuvoloita tai terveysasemia. Useimmilla terveyskeskuksilla on myös oma vuodeosasto eli terveyskeskuksen sairaala tavallisten sairauksien ja pitkäaikaissairaiden hoitoa ja hoivaa varten. (Taipale & Lahti 2004, 141.) Pääsäännön mukaan Suomessa asuvilla ulkomaalaisilla on samat oikeudet sosiaali- ja terveyspalveluihin kuin suomalaisillakin. Asumiseen perustuvassa sosiaaliturvalainsäädännössä tarkoitetun asumisen määrittelyn pääsääntö on kirjattu ns. soveltamislakiin. (Laine 2001, 89.) Suomessa kunnan tehtävänä on järjestää terveyspalvelut. Suomessa asuvalla on kansalaisuudesta riippumatta oikeus sekä julkisen terveydenhuollon palveluihin. Suomessa asuvalla on oikeus käyttää asuinkuntansa terveyskeskuspalveluja. (Laine 2001, 95.) Terveydenhuollon perustana ovat ehkäisevä terveydenhuolto ja hyvin toimivat, koko väestön saatavissa olevat terveyspalvelut. Tavoitteena on psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen toimintakyvyn ylläpito ja parantaminen - terveydelle on luotava pohja riittävän varhain. Perusterveydenhuollon tavoite on väestön terveyden ylläpitäminen ja edistäminen. Terveydenhoitaja osallistuu eri-ikäisten ihmisten terveystarkastuksiin tukemalla, ohjaamalla ja auttamalla heitä säilyttämään terveytensä ja antamalla sairauksia ennaltaehkäisevää hoitoa. Terveydenhoitajan työ on kokonaisvaltaista yksilön ja perheen tarpeisiin vastaamista. Perusterveydenhuollon palvelut toteutetaan välittömässä vuorovaikutussuhteessa työntekijöiden ja asiakkaiden välillä. (Kosonen 1995, 2-3.) 5.2 Terveydenhoitajan vastaanotto Terveydenhoitajan vastaanotto sijaitsee terveysasemalla. Hänen asiakkainaan ovat terveet, sairaat, vammaiset ja erityispalvelujen tarpeessa olevat ihmiset sekä heidän perheensä kaikista ikäryhmistä. Terveydenhoitaja ottaa työssään huomioon ihmisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen terveyden sekä hänen elinympäristönsä
12 Terveydenhoitajan avovastaanotto palvelee äkillisesti sairastuneita tai pienemmistä tapaturmista kärsiviä, joiden sairaus ei vaadi välitöntä lääkärin vastaanotolla käyntiä ilman ajanvaraustakin. Asiakas voi myös varata arkipäivisin, puhelimessa tai käymällä terveysasemalla, ajan omalle terveydenhoitajalle. (Tossavainen 1998, 61). Tossavaisen (1998, 54-55) mukaan terveydenhoitajan palveluihin kuuluu terveyttä edistävä neuvonta, terveystarkastukset, rokotukset ja terveydentilan seuranta ja arviointi eri elämän vaiheissa. Terveydenhoitajat voivat antaa lyhytaikaisesta poissaolosta virallisen todistuksen. He voivat laatia myös lähetteen laboratorioon tai antaa ehkäisyneuvontaa. Lisäksi terveydenhoitajat tekevät pieniä toimenpiteitä (korvahuuhtelua, haavahoitoja, ompeleiden poistoja jne.) Terveydenhoitajan terveyspalvelut ovat maksutonta peruspalvelua. 5.3 Terveyspalveluiden käyttö Sukupuolten terveyskäyttäytymisestä tiedetään se, että naiset käyttävät terveyspalveluita enemmän kuin miehet, kokevat terveytensä yleensä heikommaksi kuin miehet ja sairastavat enemmän kuin miehet, mutta elävät kauemmin kuin miehet. Etnisen ryhmän sukupuolijärjestelmä vaikuttaa kaikkien jäsentensä elämään, mutta erityisen voimakkaasti se vaikuttaa naisten ja tyttöjen hyvinvointiin ja terveyteen. Etnisen ryhmän sukupuolijärjestelmä määrää yleensä sen, miten nainen voi elämänsä elää. Naisen asema vaihtelee hänen siviilisäätynsä ja ikänsä mukaan sekä sen mukaan, onko hänellä lapsia vai ei. Samojen elämää määrittävien tekijöiden mukaan myös hänen terveytensä ja terveystarpeensa vaihtelevat. Mikään sukupuolikulttuuri ei ole koskematon ja muuttumaton, vaan ne elävät vuorovaikutuksessa elinpiirin eri kulttuurien kanssa. (Gissler, Malin, Matveinen 2006, 11.) Terveyspalveluiden käyttöön vaikuttavat tekijät voidaan käsitteellisesti jaotella yksilöja järjestelmätason tekijöihin, vaikka käytännössä ne liittyvät toisiinsa. Yksilön terveyspalvelun käytön tarve syntyy silloin, kun hän kokee tarvitsevansa apua terveysongelmaansa tai kokee itsensä sairaaksi, jonka seurauksena hän hakee lääketieteellistä apua vaivaansa. Lisäksi hänellä täytyy olla käsitys siitä, millä tavoin
13 terveysongelmaa tai sairautta voidaan yrittää parantaa hänen elinpiirissään. Usein hoitoon pääsyä hankaloittavat erilaiset terveydenhuoltojärjestelmään liittyvät rakenteelliset esteet, kuten lääkäri- ja hoitajapula, puuttuvat hoitolaitteet. Muita hoitoon pääsyn esteitä ovat kommunikaatio-ongelmat hoidon antajan ja saajan välillä. Nämä vuorovaikutuksen ongelmat voivat johtua hoidon osapuolten kielteisistä asenteista toisiaan kohtaan ja kielitaidottomuudesta. (Gissler, Malin, Matveinen 2006, 13.) 5.4 Transkulttuurinen hoitotyö Transkulttuurinen hoitotyö on tärkeä hoitotyön alue, joka keskittyy maailman eri kulttuurien ja alakulttuurien vertailevaan tutkimiseen ja analysointiin erityisesti hoitamiskäyttäytymisen, hoitotyön sekä terveyttä ja sairautta koskevien arvojen, uskomusten ja käyttäytymismallien osalta ja jonka päämääränä on muodostaa tieteellinen ja humanistinen tietoperusta eri kulttuureille ominaisten ja kaikille kulttuureille yhteisten hoitotyön käytäntöjen tuottamiseksi. (Marriner-Tomey 1994, 413.) Transkulttuurisen hoitotyön päämääränä ei ole pelkästään tulla tietoiseksi eri kulttuureista tai oppia ymmärtämään niitä. Tavoitteena on tehdä kulttuurista ammatillisen hoitotiedon ja hoitokäytännön perusta, joka antaa lähtökohdan käsitteiden muodostamiselle sekä hoidon suunnittelulle ja toteuttamiselle. (Marriner-Tomey 1994, 414.) Hoitotyön teoriassa täytyy pyrkiä luovasti selvittämään yksilöiden, perheiden ja ryhmien kulttuurisiin elämäntapoihin perustuvaa hoitamiskäyttäytymistä, arvoja ja uskomuksia, jotta pystyttäisiin toteuttamaan tehokasta, tyydyttävää ja kulttuurinmukaista hoitotyötä. Ellei käytännön hoitotyössä oteta huomioon inhimillisten tarpeiden kulttuurisia aspekteja, hoitotyön tehokkuus heikkenee. (Marriner-Tomey 1994, 414.) Leininger pitää hoitoteoriansa päämääränä kulttuurinmukaisen hoidon antamista. Hänen mukaansa sairaanhoitajien täytyy pyrkiä selvittämään hoidon käyttötapoja ja
14 merkityksiä, niin että kunkin kulttuurin hoitokäytäntö, arvot, uskomukset ja elämäntavat antavat täsmällisen ja luotettavan lähtökohdan kulttuurinmukaisen hoidon suunnittelulle ja tehokkaalle toteuttamiselle, sekä tunnistamaan hoidon yleismaailmallisia piirteitä. Hän korostaa, etteivät hoitajat pysty eri kulttuureissa työskennellessään erottamaan maailmankatsomuksia, sosiaalista rakennetta ja kulttuurisidonnaisia (kansanomaisia tai ammatillisia) uskomuksia terveydestä, hyvinvoinnista, sairaudesta eivätkä hoidosta, koska nämä tekijät liittyvät tiiviisti yhteen. Sellaiset yhteiskuntarakenteen piirteet kuin uskonto, politiikka, kulttuuri, talouselämä ja sukulaisuus ovat tärkeitä voimia, jotka vaikuttavat hoitoon sekä hyvinvointiin ja sairastamiseen. (Marriner-Tomey 1994, 416.) Leininger väittää, että hoitajien kulttuurisokeus, kulttuurisokki vaikeuttavat suuresti uuden tiedon löytämistä ja heikentävät viime kädessä asiakkaille annetun hoidonlaatua. Hänen mielestään juuri kulttuurimukainen hoito saa asiakkaat tuntemaan, että he saavat hyvää hoitoa, ja se toimii siten tehokkaana tervehdyttävänä voimana. (Marriner- Tomey 1994, 416.) Hoidolla on biofyysinen, kulttuurinen, psyykkinen, sosiaalinen ja ympäristöllinen ulottuvuus, ja kulttuurin käsite tarjoaa kaikkein laajimmat keinot hoidon tuntemiseen ja ymmärtämiseen. Hoitotyö on transkulttuurinen ilmiö, koska hoitajat ovat vuorovaikutuksessa asiakkaiden, henkilökunnan ja muiden ryhmien kanssa, ja hoitajien täytyy tunnistaa ja käyttää eri kulttuureista peräisin olevaa tietoa hoitajapotilassuhteesta. Hoitotoiminnot ja hoidon päämäärät ja tehtävät vaihtelevat kulttuurista toiseen, koska eri kulttuureja edustavilla ihmisillä on erilainen maailmankatsomus ja erilaiset kulttuuriarvot. (Marriner-Tomey 1994, 417.) Yhä useammat hoitajat ovat alkaneet oivaltaa transkulttuurisen hoitotyön käsitteen ja erilaisten kulttuurien ymmärtämisen tärkeyden. Leininger toteaa: Olemme astumassa uuteen vaiheeseen terveyden korostamisessa tutkiessamme kulttuuritekijöiden vaikutusta ihmisten hoito-, terveys- ja sairauskäyttäytymiseen. Kuluttajien kulttuuriidentiteetin vahvistuessa kasvaa myös kulttuuritietoisen ja kulttuurinmukainen hoidon tarve erilaisista kulttuureista tulevien asiakkaiden auttamiseksi. Yhteiskuntien kulttuurikirjo laajenee, ja terveydenhenkilöstön odotetaan vastaavan asiakkaiden moninaisiin kulttuurisiin tarpeisiin. Siirtolaiset ja vieraista kulttuureista tulevat ihmiset
15 odottavat yleensä, että hoitajat kunnioittavat heidän kulttuuriarvojaan, uskomuksiaan ja elämäntapojaan (Marriner-Tomey 1994, 422). 5.5 Maahanmuuttajien terveydentila Suomessa ei vielä ole kovin paljon ja systemaattisesti tutkittu maahanmuuttajien terveyskysymyksiä. Tutkimusta on sitä vastoin kyllä tehty etnisistä suhteista, rasismista, maahanmuuttajien identiteettistä, perheistä ja työelämän kysymyksistä, joihin terveyskysymykset laajasti ottaen liittyvät. Usein maahanmuuttajat kuuluvat alempiin sosioekonomisiin ryhmiin, minkä on todettu terveyden eriarvoisuustutkimuksissa merkitsevän usein heikompaa terveyttä, korkeampaa sairastavuutta ja kuolleisuutta, minkä olettaisi näkyvän lisääntyneenä terveydenhuollon palveluiden käyttönä (Gissler, Malin, Matveinen 2006, 9-10). Tutkimukset ovat osoittaneet, että terveydentilaan vaikuttavat yksilön ominaisuuksien lisäksi monet yhteiskunnalliset ja kulttuuriset seikat. Iän ja sukupuolen merkitys on ilmeinen, samoin on usein todettu mm. sosioekonomisen aseman sekä ammattiaseman, koulutuksen, siviilisäädyn ja asuinalueen vaikutus terveyteen. (Pohjanpää, Paananen & Nieminen 2003, 101.) Maasta toiseen muuttavat ovat yleensä keskimääräistä terveempiä, sillä jo maasta lähteminen ja siihen liittyvä asioiden järjestäminen edellyttävät, että lähtijällä on tahtoa, mahdollisuuksia sekä henkisiä, taloudellisia ja sosiaalisia voimavaroja tehdä muuttopäätös ja toteuttaa se. Aina maahanmuuttajiksi ei valikoidu vain terveimpiä ihmisiä. Maahan saapuu myös sairaita, vanhuksia ja vammaisia, joilla ei olisi ollut mahdollisuuksia itse järjestää ja selviytyä pitkästä muuttomatkasta. (Pohjanpää, Paananen & Nieminen 2003, 101-102.)
16 5.6 Maahanmuuttaja-asiakkaan kohtaaminen Maahanmuuttajia on kaikista ikä- ja sosiaaliluokista ja heidän koulutuksensa, kansallisuutensa ja kokemuksensa ovat erittäin vaihtelevia, heitä yhdistää ainoistaan vieraassa maassa oleminen. Tästä syystä on vaikea antaa mitään yleispätevätekniikkaa ulkomaalaisten kanssa työskentelyyn. (Viialainen 1995, 24.) Asiakkaaseen ja hoitosuhteeseen vaikuttaa kulttuurin lisäksi myös ulkomaalaisuus tai pakolaisuus. Valtakulttuuri saattaa suhtautua ulkomaalaiseen vihamielisesti tai pakolaisuuteen liittyvät traumaattiset kokemukset aiheuttaa ongelmia ja vaikeuttaa sopeutumista. Niin ikään elintason lasku ja työttömyys voivat tehdä maahanmuuttajan elämän vaikeaksi. (Viialainen 1995, 24.) Ulkomaalaisuudesta ja vieraasta kulttuuritaustasta ei tarvitse tehdä hoitosuhdetta hallitsevaa tekijää. Vieras kieli ja erilaiset tavat saattavat estää näkemästä asiakasta yksilönä, jota hoidetaan samalla tavalla kuin ketä tahansa muuta potilasta. Ihmiset toimivat yksilöllisesti eikä kulttuurilla voi selittää kaikkea. (Viialainen 1995, 24-25.) Asiakkaan ulkomaalaisuus ei sinänsä vaadi työntekijältä mitään erityistä ammattitaitoa, vaan työ vieraasta kulttuurista tulevan asiakkaan kanssa perustuu samalle ammattitaidolle kuin omasta kulttuureista tulevan asiakkaan kanssa. Työntekijän on hyvä muistaa oma ammattiroolinsa tuntiessaan itsensä avuttomaksi ja tietämättömäksi. Maahanmuuttajan tutkimus- ja hoitoperiaatteet eivät poikkea suomalaisten potilaiden hoidosta ja tutkimisesta. (Viialainen 1995, 25.) Kulttuurien kohtaamistilanteessa työntekijän on hyvä tulla ajatelleeksi omien käsitystensä ja käytöksensä kulttuurisidonnaisuutta. Työntekijöitä vaaditaan myös herkkyyttä oivaltaa, mistä vuorovaikutustilanteissa ja asiakkaan käyttäytymisessä on kysymys. Vaikka työntekijällä ja asiakkaalla on yhteinen kieli vaikkapa tulkin välityksellä, on oltava tietoinen ei-sanallisen viestinnän merkityksistä ja kulttuurisidonnaisuudesta. On hyvä muistaa, että myös työntekijän persoona, sukupuoli, puhe-, pukeutumis- ja käyttäytymistavat vaikuttavat siihen, miten asiakas häntä tulkitsee. (Viialainen 1995, 25.)