Lahden ammattikorkeakoulu ALUEKEHITYS OHJELMA 2020

Samankaltaiset tiedostot
Etiikka aluekehittämisessä. FUAS etiikkaseminaari

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014

ARENEn strategia Helsinki ARENEn hallitus

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA Hallinnonalan rakennerahastopäivät Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Avoimesti ja yhteisymmärryksessä. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelma

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Kansilehti. Strategia Laatinut: Strategiaprosessi

Liikennepolitiikalla elinvoimaa. Minna Kivimäki, Fintrip-seminaari

Metropolialueen erityistarpeet ammattikorkeakoulujen toiminnalle

Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan

Strategia April 28, 2015

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen

Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu

Miten PK-yritys pärjää osaamiskilpailussa? PK-johtaja Pentti Mäkinen Toimittajaseminaari Porvoo

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2020

ELY-palvelut. Etelä-Savon maaseutupäivä Ylijohtaja Pekka Häkkinen

Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet

Kansainvälinen toiminta toista astetta yhdistämässä

Muotoilemme elämäämme kestäväksi

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Selvitys työelämää ja työhyvinvointia kehittävien palveluiden tarjonnasta

AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOKONAIS- TILANNE; miten laadusta huolehditaan leikkausten jälkeen?

Mitä on kestävä kehitys

Elinkeino-ohjelman painoalat

Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

KANSAINVÄLISIÄ OSAAJIA LAUREASTA

Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen

Tulossuunnittelu Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Yritystoiminnan näkymät Pohjois- Karjalassa. Hannu Puhakka

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

Strategia vuosille Tarkistetut tavoitteet Strategiset päämäärät:

Jyvälle palvelumuotoilusta on palvelumuotoilun ja verkostoitumisen tapahtuma hoiva-, hyvinvointi- ja matkailuyrityksille.

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Sari Muhonen

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style

Elinvoimaa lähiöihin. Kehittyvä Pansio-Perno. Minna Sartes, toimialajohtaja vapaa-aikatoimiala. Pekka Sundman, johtaja konsernihallinto 17.3.

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.

Työelämä odottaa osaamista. Esa Poikela Lapin yliopisto Pedaforum

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet

Osaaminen kilpailukyvyksi. Jyväskylän ammattikorkeakoulun strategia

Lapin arktisen erikoistumisen ohjelma Strategiasta käytäntöön.

Otetaan käyttöön kokeilukulttuuri -kärkihanke I Projektipäällikkö Ira Alanko

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua?

Click to edit Master title style

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari Ilmari Hyvönen

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

TIETEIDENVÄLISIÄ RATKAISUJA

Lahden ammattikorkeakoulun PEDAGOGINEN OHJELMA

Etelä-Pohjanmaan liiton painopisteet yrittäjyyden edistämiseksi

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Elinvoiman eväät Kunta elinvoiman johtajana -hanke

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola

TIETEIDENVÄLISIÄ RATKAISUJA. uef.fi/strategia

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

Strategia rakenne

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:

Löydämme tiet huomiseen

Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti

Rahoituspalvelut kansainvälistymiseen Severi Keinälä, työ- ja elinkeinoministeriö

YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI

Parempi työelämä uudelle sukupolvelle

Keski-Suomen kasvuohjelma

Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä

Samanaikaisen innovatiivisuuden ja tehokkuuden edistäminen. Olli-Pekka Kauppila, Mira Halonen & Ville Koiste Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Mittauksesta. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain

DEMOKRATIA JA OPPILAIDEN OSALLISUUS KOULUJEN KANSAINVÄLISTÄMISESSÄ

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurilähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA

Iisalmen Elinkeino-ohjelma Elinkeinojohtaja Terho Savolainen

PK-yritysten hallitus- ja johtoryhmätoiminta läpivalaisussa

Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana

Haasteet ja Novagon teemat. Carl-Johan Sandström KasvuKraft

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Havaintoja ja kokemuksia Keski-Uudenmaan kuntien kuntajakoselvityksestä. Johanna Viita Hyvinkää*Järvenpää*Mäntsälä*Pornainen*Tuusula

ORIVEDEN KAUPUNKI STRATEGIAN PÄIVITYS. Aija Tuimala FCG Konsultointi Page 1

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Koulutusasiainvaliokunta

EAKR -yritystuet

Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma (NPA) - Ohjelma-alue - Toimintalinjat - Toteutustilanne - Miten NPA toteuttaa Itämeristrategian

ELY-keskuksen tulossuunnittelu ja strategiset painopisteet kaudelle Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N

Transkriptio:

Lahden ammattikorkeakoulu ALUEKEHITYS OHJELMA 2020

Aluekehitysohjelma Lahden kaupunkiseutu on merkittävä kasvukeskus, joka sijoittuu logistisesti kahteen kansalliseen kasvukäytävään. Kaupunkiseutu kuuluu Helsingin Laajan Metropolialueen pohjoiseen osaan, mutta samalla sen sijainti edistää seudun kytkeytymistä Pietarin ympäristöön Päijät-Hämeestä ollaan luomassa kansainvälistä ja kansallista ympäristön, muotoilun ja hyvinvoinnin osaamisen ja liiketoiminnan keskittymää. Digitalisoitumisen kasvavat mahdollisuudet, liiketoiminnan ekosysteemien muodostuminen, nouseva biotalous ja kiertotalouden liiketoimintamahdollisuudet ovat ominaista alueen kilpailukyvyn parantamisessa. Ammattikorkeakoulun rooli ja tahtotila ovat tämän kehityksen kannalta elintärkeitä ja merkittäviä. LAMK:n strategisia osaamisen kärkiä ovat muotoilu, älykäs teollisuus, elinvoimainen ympäristö sekä hyvinvointi ja uudistava kasvu. Toiminnassamme korostuvat aloitteellisuus, käytäntölähtöisten ideoiden tuottaminen ja hyödyntäminen, yrittäjyyden edistäminen sekä opintojen yhdistäminen työ- ja elinkeinoelämän kilpailukykyä ja hyvinvointia parantavaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Luomme sen avulla älykkäitä ja kestäviä ratkaisuja sekä hyödynnämme modernin tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuuksia. Korostamme globaalia ja tulevaisuuteen suuntautuvaa kokeilevaa toimintaa, kestävää luonnon voimavarojen käyttöä, resurssitehokkuuden kasvattamista sekä hyvinvoinnin ja yhteistoiminnan monimuotoisuutta. LAMK tuottaa alueen rakennemuutosten edellyttämiä uusia toimintatapoja ja ratkaisuja yhteistyössä alueen koulutus- ja aluekehitystoimijoiden sekä työelämän kanssa. Yhteistoiminnan onnistumisen kannalta ratkaisevia ovat toimijoiden keskinäiset suhteet ja roolit uudenlaisissa työ- ja oppimisympäristöissä. Lisäksi LAMK haastaa aluekehittäjät ja asiakkaansa osaamislähtöiseen yhteistoimintaan. Tavoitteena on uteliaisuuden ja luovuuden yhdistäminen opiskeluun ja työvoiman osaamisen kehittämiseen. LAMK uskoo, että keskeisimpien asiakkaidemme: alueen elinkeinoelämän sekä julkisen- ja kolmannen sektorin organisaatioiden, työvoiman sekä verkostojen menestyminen ja hyvinvointi perustuvat tulevaisuudessa: Kansainvälisyyteen Verkostoitumiseen Uuden tiedon hyödyntämiseen Ainutlaatuiseen monialaiseen osaamiseen Innovatiiviseen ja uutta luovaan kehittämiseen Tämän toteuttamiseksi LAMK haluaa toimia alueella asiakkaiden eduksi suuntaviivojen luojana, tulevaisuustiedon hyödyntäjänä, osaamisen uudistajana, kansainvälisenä toimijana, välittäjäorganisaationa, yhteistoiminnan edistäjänä. 2

Yhteistoiminnan edistäjä Kansainvälinen toimija Tulevaisuustiedon hyödyntäjä GLOKAALI YHTEISTYÖ TULEVAISUUDEN KEHYSTÄMINEN JOHTAMISEN UUDISTAMINEN LAMK ALUEEN KEHITTÄJÄNÄ STRATEGIAN MOBILISOINTI VERKOSTOJEN LUOMINEN INNOVATIIVINEN TOIMINTA Välittäjä - organisaatio Osaamisen uudistaja Suuntaviivojen luoja 3

LAMK alueen kehittäjänä STRATEGIAN MOBILISOINTI LAMK suuntaviivojen luojana LAMK osallistuu aktiivisesti alueen vaihtoehtoisten kehityskulkujen luomiseen ja strategisen perustan uudistamiseen. Ammattikorkeakoulu luo strategisten kumppaniensa kanssa yhteisen näkemyksen siitä, miten alueellista yhteistoimintaa kohdennetaan sekä millaisia edellytyksiä kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin kestävälle kasvattamiselle tulee luoda. Strategian mobilisoinnissa korostuu kansainvälinen, monitasoinen ja konkreettinen yhteistyö kehittämisresurssien etsimisessä, kokoamisessa, optimoinnissa ja suuntaamisessa. Tavoitteena on, että LAMK vahvistaa strategiansa mobilisoinnilla maakuntaohjelman sekä alueen kasvu-, kilpailukyky- ja elinkeinostrategioiden tavoitteiden toteuttamista. TULEVAISUUDEN KEHYSTÄMINEN LAMK tulevaisuustiedon hyödyntäjänä LAMK tuottaa alueen työ- ja elinkeinoelämän organisaatioiden ja verkostojen kannalta oleellista kansainvälisen, kansallisen ja alueellisen tason tietoa tulevaisuuden kehitysnäkymistä ja liiketoimintamahdollisuuksista. Tulevaisuuden kehystämisessä korostuu yritysten ja yhteisöjen tietoperustan jalostaminen. Se edistää työ- ja elinkeinoelämän kestävää kasvua, uusien kasvualojen kehittämistä, työllisyyden ja työhyvinvoinnin paranemista sekä työ- ja elinympäristöjen monimuotoisuuden ja laadun kasvattamista. Tavoitteena on, että LAMK edistää alueellista ennakointiyhteistyötä ja sulauttaa tulevaisuustietoa työelämälähtöiseen oppimiseen ja TKI-toimintaan. 4

LAMK ALUEEN KEHITTÄJÄNÄ INNOVATIIVINEN TOIMINTA LAMK osaamisen uudistajana LAMK kehittää asiakkaiden tarpeista lähteviä oppimisympäristöjä liiketoiminnan kehittämiseen sekä uusien, innovatiivisten, eettisten, älykkäiden ja kestävien ratkaisujen ja toimintatapojen tutkimiseen ja kehittämiseen käytännön työprosesseissa. Pk-yrityksiä palveleva ja uusia yrityksiä luova toiminta ovat kehittämisen keskiössä. Innovatiivisessa toiminnassa korostuvat organisaatioiden rajat ylittävät, asiakkaiden kanssa yhdessä räätälöidyt valmennukset, hankkeet sekä kokeileva toiminta, joissa asiakkaat ja opiskelijat testaavat ja kehittävät yhdessä uusia tuotteita ja palveluja sekä parantavat organisaatioiden toimintaprosessien kestävyyttä ja resurssitehokkuutta. Tavoitteena on, että LAMK kokoaa ja vahvistaa työelämälähtöisiä oppimisympäristöjä ja ottaa aktiivisen roolin yrittäjyyden ekosysteemin muodostamisessa. GLOKAALI YHTEISTYÖ LAMK kansainvälisenä toimijana LAMK tarjoaa asiakkaidensa käyttöön kansainvälistä osaamistaan ja parhaita yhteyksiään edistääkseen yritysten globaaleja liiketoimintatarpeita. Osaamisen vientiin osallistumalla yritykset voivat edistää omaa liiketoimintaansa, kun globaalien ongelmien ratkaisemisessa tarvittavaa suomalaista osaamista siirretään ulkomaisiin kohteisiin. Glokaalissa yhteistyössä korostuvat kansainvälisten suhteiden jakaminen, hyvien kansainvälisten käytäntöjen lanseeraaminen alueelle sekä työ- ja elinkeinoelämän organisaatioiden, erityisesti pk-yritysten, valmentaminen kansainvälisten mahdollisuuksien hyödyntämiseen ja monikulttuurisuuden kohtaamiseen. Tavoitteena on, että LAMK tukee yritysten ja yhteisöjen kansainvälistä verkostoitumista hyödyntämällä omia kansainvälisiä yhteyksiään ja vahvistamalla alueella kansainvälistä osaamisen siirtoa. 5

LAMK ALUEEN KEHITTÄJÄNÄ VERKOSTOJEN LUOMINEN LAMK välittäjäorganisaationa LAMK toimii aktiivisesti maakunnan ja metropolialueen klustereissa ja kehittäjäverkostoissa sekä rakentaa pitkäaikaisia osaamisen kehittämiskumppanuuksia asiakkaiden osaamisen ja liiketoiminnan kehittämiseksi. Verkostomaisessa yhteistoiminnassa korostuu yhteistoiminnan ketteryyden kasvattaminen, inspiroiva toiminta, asiakkaiden ohjaaminen osaamispalvelujen hyödyntämiseen, tietämyksen välittäminen sekä oppiminen kehittämisalustoilla, jotka kokoavat yhteen monimuotoista, toimialat ja liiketoimintaverkostot ylittävää yhteistoimintaa, kumppanuutta ja asiantuntijuutta. Tavoitteena on, että LAMK tekee aktiivista sidosryhmätyötä. Asiakkaat ja alumnit ovat luonteva osa korkeakouluyhteisöä. JOHTAMISEN UUDISTAMINEN LAMK yhteistoiminnan edistäjänä LAMK suuntaa osaamispalvelujaan asiakkaiden käyttöön käytäntölähtöisten ratkaisujen kehittämiseksi ja monialaisten avainosaajien valmentamiseksi työelämälähtöisissä oppiympäristöissä. Palvelut juurruttavat alueelle asiakkaiden kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin kasvattamisen kannalta oleellista, konkreettista ja tuottavuuden lisäämiseen tähtäävää yhteistoimintaa. Johtamisen uudistamisessa korostuu ammattikorkeakoulun välittävä rooli verkostomaisen yhteistoiminnan edistämisessä. Yhteistoiminta tähtää yhteisen oppimisen vahvistamiseen, keskinäisen luottamuksen kasvattamiseen ja konkreettiseen kehittämiseen kohdentuvan vuorovaikutuksen lisäämiseen. Tavoitteena on, että LAMK vahvistaa ja systematisoi yrityksille ja yhteisöille tarjottavia osaamispalvelujaan ja kasvattaa täydennyskoulutuksen roolia työ- ja elinkeinoelämän osaamisen kehittämisessä. 6

YLÄVIITE Alueen kehittämisen fokus Vuosina 2014 2020 aluekehittämisen keskeisimpiä kohteita ovat alueen pk-yritykset ja niissä toimiva työvoima sekä hyvinvointipalveluja tuottavat organisaatiot ja niiden asiakkaat. Tavoitteena on alueen resurssitehokkuuden parantaminen sekä vetovoiman kasvattaminen siten, että alueella olisi paremmat edellytykset yritystoiminnalle ja uusien yritysten sijoittumiselle sekä hyvälle, tasapainoiselle elämälle ja kansalaisten osallisuuden kasvattamiselle. LAMK on sitoutunut vastuulliseen, eettiseen ja kestävään toimintaan. Alueen kehittämisen keskeisenä voimavarana ovat henkilöstön sekä opiskelijoiden osaaminen ja luova potentiaali. Tavoitteena on työ- ja elinkeinoelämälle suunnattavien palvelujen parantaminen ja kehittämistoimenpiteiden linkittäminen alueen osaamiskärkiin. LAMK pyrkii kanavoimaan kehittämiseen resursseja monipuolisesti eri rahoituskanavista. 7