Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Samankaltaiset tiedostot
Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.)

Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT

Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet Tytti Tenhula

Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun taiteen maisteri-tutkinnon suorittajan lähtökyselyraportti

Martti Raevaara Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma -koulutus (TaM)

Kaksi sykliä kehittyvät ohjauksen rakenteet

Oppijan verkkopalvelu Ammatillisen koulutuksen seminaari Pori. Ritva Sammalkivi

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Aalto-yliopisto: kolmen yliopiston yhdistymisen lähteet, voimat ja haasteet

Aallosta kestävän kehityksen osaajia

Arkkitehdit, maisemaarkkitehdit maisterit työelämässä 2014

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä,

Tutkinnon suorittajan (TaM) lähtökyselyn loppuraportti / TIIVISTELMÄ. Sara Rönkkönen / OOP

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

Curriculum mapping - mikä, miten ja mihin?

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN ja rehtorien neuvostojen työryhmän suositukset

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset

yhteyshenkilö ihmeidentekijä?

Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun uusien opiskelijoiden (syksyllä 2011 aloittaneet) tulokysely

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa seminaari Ritva Sammalkivi. Opintopolku.

Englannin kieli ja sen testaus Suomen korkeakouluissa

Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs

Osaamisperusteisuus kansainvälistymistä vahvistamassa

Valtioneuvoston asetus

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista

Oppijan verkkopalvelut Projektipäällikkö Ritva Sammalkivi

OPETUKSEN SUUNNITTELUN OHJEISTO LUKUVUODELLE

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu

Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa

Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja

Tutkintovaatimukset

Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Tutkinnonuudistuksen arvioinnin keskeiset tulokset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

KAKSIPORTAISEN TUTKINNON ERILAISET RAKENNEMALLIT Työpaja Paasitorni. Pj. Asko Karjalainen.

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala

WebOodin HOPSin (OodiHOPS) käyttöohje ARTSin alk. tutkintovaatimusten mukaan opiskelevalle kandiopiskelijalle

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia)

Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa

AALTO-KORKEAKOULU. opetusministeri Sari Sarkomaa

Korkeakoulujen kieltenopetusyhteistyö HE 66/2016. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa

Ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) muutokset

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta /47

Bolognan prosessi ja kolmas sykli. Kolmannen syklin kansainvälistymistä käsittelevä työseminaari, Helsinki Riitta Pyykkö, TY

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen

SYNERGIALLA REALISMIA OPISKELUUN

Tekniikan, kaupan ja taideteollisen alan huippuyliopisto Suomeen

06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät

LUKUVUODEN TUNTIRESURSSIEN HYÖTYKÄYTTÖ Yliopisto-opintojen mitoitusseminaari Innopoli, Espoo Työpaja 3 Elina Jaakkola OY & Markku Ihonen TaY

Johanna Bovellán

Oppijan verkkopalvelu koulutuksen sähköinen sivistyskeskus Elinikäinen oppiminen Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Tutkintotodistukset yhteisohjelmissa ja korkeakoulujen maksullinen tutkintoon johtava koulutus

Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs

AALTO-YLIOPISTON SISÄISEN LIIKKUVUUDEN OPINTO-OIKEUDEN HAKEMINEN JA OPINTOJEN SUORITTAMINEN, LÄHTEVÄT OPISKELIJAT

Korkeakouluun ulkomaille. Maailmalle.net Opetushallitus

Hakukohde ennakkotehtävät haastatteluun* valintakokeeseen. Valitaan

DIGIPEDAVALMENNUS JA OSAAMISMERKIT

Aiemmin hankitun tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) UEF:ssa

Opetussuunnitelman laatiminen Sähkötekniikan korkeakoulussa

OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu. Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valtti-hanke

Aalto-yliopisto. Raili Pönni

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4.

Rajat ylittävän korkeakoulutuksen laadunvarmistus. Yhteis- ja kaksoistutkinnot

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo klo Töölön kampus

Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia

Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv),

Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

HUOM! Tämä ohje korvaa päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Mitä lukion jälkeen?

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Uudistuvat Oppijan verkkopalvelut Opintopolku.fi

Etunimi Sukunimi

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys

ZA4540. Flash Eurobarometer 198 Perceptions of Higher Education Reforms. Country Specific Questionnaire Finland

Transkriptio:

Kansallinen Bologna-seurantaseminaari, Dipoli 25.5.2009 Opetussuunnitelmatyön haasteet ja mahdollisuudet yliopistolakiuudistuksen ja korkeakoulutuksen rakenteellisen kehittämisen yhteydessä Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia Martti Raevaara Taideteollinen korkeakoulu

Taideteollinen korkeakoulu 6 osastoa Elokuva- ja lavastustaiteen osasto Medialaboratorio Muotoilun osasto Porin taiteen ja ja median osasto Taidekasvatuksen osasto Visuaalisen kultuurin osasto 170 opettajaa (2008) + 600 sivutoimista to. (1300)

Taideteollinen korkeakoulu 1900 opiskelijaa (2008) TaK 600 opiskelijaa - 15 TaK ohjelmaa TaM 1100 opiskelijaa - 28 TaM ohjelmaa TaT 200 opiskelijaa TaK + TaM rakenteeseen siirtyminen 1990-luvulla pääpaino TaM ja TaT tutkintoihin kansainvälistyminen, englanninkieliset ohjelmat alan AMK kouluksen laajentuminen aiemmin opintun tunnustaminen

Taideteollinen korkeakoulu Haasteita: esim. Muotoilu TaK koulutus - hyvin hakijoita n. 50% on suorittanut muotoilun AMK tutkinnon tai AMK opintoja n. 40% muulla taustalla n. 10% hakijoista on abeja TaM tutkinto (englanninkielinen koulutus, 2-vaiheinen hakuprosessi) n. 80-100 hakijaa/v, ennen AMK muotoilubuumia n. 130 hakijaa/v 60-65% hakijoista on ulkomailta portfolio, todistukset, letter of intent -> haastatteluun kutsutaan 30 hakijaa, näistä n.10 suomalaista + 20 ulkomailta valitaan 18 opiskelijaa, joista n.1/3 suomalaisia (2008: 7/18, 2007: 5/18)

Taideteollinen korkeakoulu esim. Muotoilu Haasteita opiskelijavalinnassa hakutilanteessa kova kilpailu, AMK opiskelijat eivät pärjää monet suomalaiset toivovat opintoja, jotka ovat TaiKin TaK vaiheessa motivaatio epäselvä ja päätoimisessa opiskelussa rajoitteita (työelämä) ulkomaalisten opiskelijoiden motivaatio & sitoutuminen korkeampi, suhtautuvat opiskeluun erittäin päämäärätietoisesti pääosa hyväksytyistä suomalaisista Lahden AMK:sta

Aalto-yliopisto 21.000 opiskelija 4.250 henkilökuntaa Hallitus Rehtori Akateeminen neuvosto TKK 15.000 3.300 HSE 4.000 500 TaiK 2.000 450

Aalto-yliopisto http://www.aaltoyliopisto.info/fi/ Säätiöpohjainen yliopisto, jota ylläpitää Aalto-korkeakoulusäätiö Aalto-yliopisto (=) kolmen akateemisesti itsenäisen korkeakoulun (schools) tiede- ja taideyhteisö Kolmen kampuksen verkosto: Arabianranta - Töölö - Otaniemi Tutkintokoulutus perustuu kaikille suomalaisille yliopistoille yhteisiin säädöksiin tapahtuu erikseen kussakin kolmessa korkeakoulussa (schools) TaiK - taiteen kandidaatti, maisteri ja tohtori HSE - kauppatieteiden kandidaatti, maisteri ja tohtori TKK - tekniikan kandidaatti, diplomi-insinööri, arkkitehti, maisema-arkkitehti ja tekniikan tohtori

Aalto-yliopisto - Fokus opetuksen laadun kehittämiseen opiskelijakeskeinen, innostava, uuden oppimiseen kannustava kulttuuri opettajien & opiskelijoiden vahva sitoutuminen opetukseen ja oppimiseen - opettajat ja opiskelijat asiantuntijayhteisön jäseniä opiskelijoiden liikkuvuuden tukeminen ja lisääminen -> poikkitieteellinen/ taiteellis-tieteellinen opiskelu ja oppiminen kansainvälisyys: englanninkieliset maisteriohjelmat, opiskelija/ opettajavaihto arviointimenetelmien ja laadunvarmistusjärjestelmien kehittäminen opiskeluryhmien pienentäminen (opiskelija - opettajasuhde) opiskeluaikojen lyhentäminen opiskelijarekrytoinnin ja -valinnan kehittäminen

Aalto-yliopisto - Opiskelu ja tutkintojen suorittaminen Tutkinto-opiskelu TaiKin, HSEn tai TKKn koulutusohjelmissa Liikkuvuus TaiK < > HSE < > TKK 3 korkeakoulun nykyinen kurssitarjonta HOPSin rakentamisessa Aallon tukema lisätarjonta (olemassa olevien kurssien lisäryhmät) uusi integroitu opetus: opetuksen ideakilpailu (kurssit, luennoitsijat), Factorien kurssitarjonta integroidut projekti ja tutkimushankkeet, joihin liittyy opetusta yhteiset sivuainekokonaisuudet (CS, IDBM,...) uudet yhteiset maisteriohjelmat (esitykset 2009: CS, IDBM) yhteinen Aalto kandiohjelma (pilotti 2011, 50-100 opiskelijaa)

Aalto-yliopisto - Haasteita liikkuvuudessa Tutkintorakenteet - eivät tue liikuvuutta (pakollisuus, rajoitukset, erilaisuus) Opintoja tukevat järjestelmät (3 Oodia -> 2010 yhteinen?) HOPSit ja tuutorointi (ohjaus, tuki, seuranta, hajautettu - keskitetty) OPSit ja kurssitiedot, tiedottaminen - > ilmoittautuminen kurssisuoritukset ja arvosanat, suoritusten rekisteröinti kurssiarvioinnit, opetuksen LVJ lukujärjestykset: kurssien/ jaksojen/ moduulien ajoitus Aiemmin/ muualla opitun tunnustaminen - hyväksytään erilaiset tavat ja reitit oppia vaadittavat kompetenssit Erilaiset opintojen korvaamis- ja hyväksi lukemisen käytännöt Kurssien mitoitus, kuormittavuus, taso - käytäntöjen erilaisuus esim. HSE kurssit min. 6 op/ 6 op jakoisuus Kurssien joustava toteutus (3 kampusta): sulauttava opetus, TVT:n opetuskäyttö