OPETUKSEN SUUNNITTELUN OHJEISTO LUKUVUODELLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPETUKSEN SUUNNITTELUN OHJEISTO LUKUVUODELLE"

Transkriptio

1 OPETUKSEN SUUNNITTELUN OHJEISTO LUKUVUODELLE

2 Sisältö 1 Opetussuunnitelma ja sen tavoitteet Mikä on opetussuunnitelma? Opetussuunnitelmatyön tavoitteet Opetussuunnitelman sisältö Tutkinnot ja niiden rakenne Taideteollisessa korkeakoulussa Tutkinnot Tutkintojen rakenteet Opetussuunnitelmaan kirjattavat siirtymäsäännökset Opetusaikataulut Muut opetussuunnittelutyön reunaehdot Opetussuunnitelman vahvistaminen Aalto-yliopistossa Opetussuunnitelmatyön aikataulu Valmistelutyö laitoksella Opetussuunnitelman kokoaminen oppaaksi Opetussuunnitelmatiedot korkeakoulun tasolla Laitoksen opetussuunnitelma

3 1 Opetussuunnitelma ja sen tavoitteet Opetussuunnitelmatyön prosessien ja määritysten yhtenäistämistä Aalto-yliopistossa on valmisteltu kevään 2010 aikana. Lähtökohdaksi on otettu opetuksen suunnittelutyön sujuvuuden kannalta välttämättömien muutosten teko sekä sellaisten muutosten teko josta on selvästi hyötyä opiskelijalle tai opetukselle. Aaltoyliopiston tasolla ei ole kuitenkaan tehty linjausta tutkintorakenteiden yhtenäistämisestä. 1.1 Mikä on opetussuunnitelma? Opetussuunnitelmatyö on paljon muutakin kuin kurssien sisältöjen määrittelyä ja kuvausten kirjoittamista. Yhdessä käytyjen keskustelujen pohjalta määritellyt koulutuksen tavoitteet, tavoiteltavat kompetenssit ja niitä tukevat opetus- ja arviointimenetelmät ovat yhtä välttämättömiä. Opetussuunnitelman rakentaminen on jatkuva prosessi, joka vaatii yhteisiä keskusteluja sekä kriittistä arviointia siitä, mitä todella kuuluu alan tieteenalan tai taiteenalan asiantuntijuuteen. Myös opintojen rakenne on suunniteltava siten, että se palvelee opiskelijan asiantuntijuuden kehittymistä. Opetussuunnitelma on tärkein akateemisen koulutuksen kehittämisväline. Sen tarkoituksena on selkeyttää ja pitää koossa niin opintoja kuin opetusta. Opetussuunnitelman avulla opetuksesta muodostetaan hallittu ja ehjä kokonaisuus, poistetaan päällekkäisyyksiä sekä osoitetaan eri opintojen välisiä yhteyksiä. Opetussuunnitelmatyön pohjana on valtakunnallinen tutkintoasetus ja siinä säädetyt tavoitteet ja tutkinnon rakenteet, mutta yliopistolla on kuitenkin suuri vaikutusvalta opintojen suunniteluun liittyvissä kysymyksissä. Opetussuunnitelmaa kehitetään opetuksen jatkuvan arvioinnin avulla ottaen huomioon valmistuneiden sijoittuminen työmarkkinoille ja kokemukset koulutuksen työelämävastaavuudesta. Opetussuunnitelmatyössä on kaksi puolta: opetuksen kehittäminen ja hallinnollinen prosessi, jonka tavoitteena on mm. taata opiskelijan oikeusturva. Tavoitteena on, että hallinnollinen prosessi tukisi opetuksen kehittämistä ja opetuksen ja opiskelun sujuvuutta. Hallinnollisesta prosessista kerrotaan luvussa Opetussuunnitelman vahvistaminen Aalto-yliopistossa. 1.2 Opetussuunnitelmatyön tavoitteet Opetussuunnitelmien laadinnassa huomioidaan Aalto-yliopiston strategian linjaukset tutkimuksesta ja opetuksesta. Aalto-yliopisto määrittelee korkeakoulujensa opetussuunnitelmien ja tutkintovaatimusten yleiset perusteet ja linjaukset. Nämä toimivat lähtökohtana ja tukena korkeakouluissa tehtävässä opetussuunnitelmien sekä tutkintosäännössä määriteltävien tutkintovaatimuksien ja -rakenteiden uudistamistyössä. Aalto-yliopiston tavoitteet Aalto-yliopiston periaatteiden (Liite 1: AAK:n päätös 11.5.) mukaan muun muassa opetussuunnitelman alkuun liitetään osio, jossa määritellään: 1) Tahtotila alan tulevaisuudesta: koulutusohjelman taustalla oleva käsitys ko. alan tulevaisuudesta eli millaisiin visioihin tai unelmiin koulutusohjelma perustuu ja miten koulutuksen avulla rakennetaan alan tulevaisuutta. 2) Tulevaisuudessa tarvittavat kompetenssit: millaisia kompetensseja alalla tarvitaan, yleiset työelämävalmiudet ja asiantuntija-alakohtaiset keskeiset tiedot ja taidot. Nämä valmiudet ohjaavat koulutusohjelman opetussuunnitelmatyötä. 2

4 3) Tavoitteena on myös, että koulutusohjelman tutkintovaatimuksissa ja opetussuunnitelmassa toteutuu opintojen kansainvälisyys, työelämäyhteydet ja opiskelijoiden urasuunnittelu sekä liikkuvuuden mahdollistaminen. Opetussuunnitelmaan kirjataan koulutusohjelman tavoitteet, keskeiset sisällöt sekä opetus- ja arviointimenetelmät. Lisäksi määritellään rakenteelliset tekijät kuten pakollisten, vaihtoehtoisten ja vapaasti valittavien opintojen osuus ja -laajuus. Jos kokonaisuus koostuu osakokonaisuuksista, ne määritellään opetussuunnitelmassa, jos määrittelyä ei ole tehty tutkintosäännössä. Hyvä opintojen rakenne tarjoaa mahdollisuuden joustavuuteen niin ainevalinnoissa kuin suoritustavoissa. Opetussuunnitelmasta ilmenee koulutusohjelman, opintokokonaisuuksien ja kurssien välinen linjakkuus niin tavoitteissa, sisällöissä, opetusmenetelmissä kuin arvioinnissa. Opetuksen suunnittelu ja -toteutus pohjautuu edellä mainittuihin tekijöihin ja ohjaa käytännössä opetusta ja oppimista. Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea edellyttää, että opiskelijat otetaan mukaan opetussuunnitelmatyöhön sekä suunnitteluryhmiin laitos- ja koulutusohjelmatasolla. Opetussuunnitelmien ja opetuksen kehittämisen vastuu on laitoksilla ja koulutusohjelmissa. Laitos määrittää henkilöt, jotka vastaavat opetussuunnitelmatyön johtamisesta ja koordinoinnista. Taideteollisen korkeakoulun tavoitteet Taideteollisessa korkeakoulussa on määritelty opetussuunnittelun tavoitteita mm. strategian toimeenpanosuunnitelmassa. Tavoitteet lukuvuoden 2011 opetussuunnitelman valmistelussa ovat seuraavat: opiskelijapalautteen hyödyntäminen opetussuunnittelutyössä tutkintojen sisällön kehittäminen yhteisen opetuksen kehittäminen tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan integroiminen opetukseen opetussuunnitelman ja tutkintovaatimusten ymmärrettävyys (mm. rakenne, tavoitteet) opetussuunnitelmaan tehtävien muutosten hallintaa ja siirtymäsäännösten kirjaamista opetussuunnitelman muuttuessa opintojen suunnittelua niin, että korkeakoulun ja yliopiston aikatauluja on mahdollista noudattaa 1.3 Opetussuunnitelman sisältö Aalto-yliopiston akateemisten asian komitean linjauksen ( ) mukaan tutkintovaatimuksia koskevat tiedot kuvataan jatkossa tutkintosäännössä. Tämän lisäksi on opetussuunnitelma, joka kertoo tutkintosääntöä tarkemmalla tasolla tutkinnon rakenteen, tutkinnon sisältämien kokonaisuuksien tavoitteet, kokonaisuuksien sisältämät kurssit sekä näiden kuvaukset. Aiemmin TAIKissa käytössä olleesta opintojaksokäsitteestä käytetään Aallossa nimeä kurssi. Valmisteltaessa opetussuunnitelmaa lukuvuodelle ei tutkintosääntöä vielä ole olemassa. Lukuvuoden osalta Taideteollinen akateeminen komitea päättää tutkintojen yleisistä rakenteista erillisenä päätöksenä. Tutkintojen tavoitteet ja tutkintojen yleinen rakenne kuvataan tämän ohjeen luvuissa 2 ja 3. 3

5 Opetussuunnitelman voimassaolo Keväällä 2011 tehtävä opetussuunnitelmapäätös koskee lukuvuoden opetussuunnitelmaa, eli se on voimassa yhden lukuvuoden. Vaikka opetussuunnitelma vahvistetaan vain lukuvuodeksi, ei opetussuunnitelmaan ole tarkoitus tehdä suuria rakenteellisia muutoksia joka vuosi. Vuosittaiseen tarkasteluun otetaan esimerkiksi kurssien tavoitteet ja toteutus. Myöhemmin päätettävän tutkintosäännön on tarkoitus olla voimassa kerrallaan pidempään. Tutkintosäännön ja opetussuunnitelman sisältö Aalto-yliopistossa Tutkintosääntö (vahvistetaan myöhemmin) Tutkintojen tavoitteet Opetussuunnitelma Koulutusohjelman tulevaisuuden skenaariot, tulevaisuuden kompetenssit Opetuksen toteutus (ei edellytä hallinnollista päätöstä) Kurssin toteutuksen kuvaukset Tutkintojen yleinen rakenne Koulutusohjelman tavoitteet Kurssien toteutusaikataulu Opetussisällöt kokonaisuuksina ja kokonaisuuksien sisältämät kurssit, kokonaisuuksien ja kurssien pakollisuus, vaihtoehtoisuus ja valinnaisuus Sivuainekokonaisuudet ja niiden sisältämät kurssit Kurssikuvaukset Kurssikuvaukset Lukuvuoden 2011 opetussuunnitelmatiedoissa pakollisia kurssikuvaustietoja ovat: Kurssin asema Kurssin taso Vastuuopettaja Opetusperiodi (lukukauden tarkkuudella) Osaamistavoitteet Sisältö Opetuskieli Arvosteluasteikko (pakollinen, jos ei määritelty kurssin perustiedoissa) Korvaavuudet * Esitiedot * * Tähdellä merkityt tiedot ovat pakollisia, jos kurssilla on korvaavuuksia tai pakollisia esitietoja. 4

6 Valinnaisia kuvaustietoja ovat: Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet Työmäärä toteutustavoittain Oppimateriaali Kurssin kotisivu Ilmoittautuminen Lisätietoa Mikäli kurssin toteutusta, työmuotoja ja arvosteluperusteita ei kirjata opetussuunnitelmaan, tulee kurssin opettajan ennen kurssin alkua kertoa opiskelijoille nämä tiedot. 5

7 2 Tutkinnot ja niiden rakenne Taideteollisessa korkeakoulussa 2.1 Tutkinnot Taideteollisella koulutusalalla voi suorittaa taiteen kandidaatin (TaK), taiteen maisterin (TaM) ja taiteen tohtorin tutkinnon. Tutkintojen yleinen rakenne kuvataan tulevaisuudessa tutkintosäännössä. Lukuvuoden opetussuunnitelmaa varten tutkintojen yleinen rakenne kuvataan tässä luvussa. Tutkinnon yleinen rakenne on velvoittava ja koulutusohjelmien tulee suunnitella opetuksensa tutkintojen rakennetta kuvaavaksi. 2.2 Tutkintojen rakenteet Opintokokonaisuudet Tutkinto koostuu opintokokonaisuuksista. Nämä kokonaisuudet määritellään joko tutkintosäännössä (ennen tutkintosäännön laatimista tässä ohjeessa) tai opetussuunnitelmassa. Kokonaisuudet on tarkoitettu pitkään voimassaoleviksi. Vuosittain vahvistettavassa opetussuunnitelmassa voidaan tarpeen mukaan muuttaa kokonaisuuksien sisältämiä kursseja ilman, että kokonaisuuksia muutetaan. Tavoitteena on myös, että tulevaisuudessa opinnot koostetaan kokonaisuuksiksi tutkintotodistukseen. Koulutusohjelmien tulee noudattaa alla kuvattuja tutkintojen rakenteita. Kokonaisuudet koulutusohjelman perusopinnot, koulutusohjelman aineopinnot ja koulutusohjelman syventävät opinnot voidaan jaotella alakokonaisuuksiksi (esim. taidekasvatuksen aineopinnot 120 op: tulkinta ja tutkimus 20 op, mediakulttuuri 20 op, taiteellinen ajattelu 20 op jne.). Taiteen kandidaatin tutkinnon rakenne Kokonaisuus Laajuus Kurssit Kieli- ja viestintäopintojen kokonaisuus 15 op Vieras kieli 6 op Äidinkieli 3 op Toinen kotimainen kieli 3 op Tieto- ja viestintätekniikan perusteet 2 op Informaatiolukutaito 1 op Taide- ja teoriaopintojen kokonaisuus Koulutusohjelman perusopinnot Koulutusohjelman aineopinnot Valinnaiset opinnot ja / tai sivuaineopinnot 25 op Tila ja muoto 4op Väri ja havainto 4op Johdatus kuvan tekemiseen 4op Yhteinen ympäristö 3op Valinnaiset taide- ja teoriaopinnot YoYo:n tarjonnasta 10 op = op Aineopintoihin sisältyy kandidaatin tutkinnon opinnäyte 10 op, 10 opintopisteen laajuus sisältää opinnäyteseminaarin (suositus n. 2 op) op Tutkintoon suositellaan sisällytettäväksi kansainvälisiä opintoja vähintään 15 op. 6

8 Taiteen maisterin tutkinnon rakenne koulutusohjelman perusja aineopinnot 0 25 op Perusopintoja ovat ensisijaisesti orientoivat opinnot. Tutkintoon ei ole pakko sisällyttää perusopintoja. Koulutusohjelman syventävät opinnot Valinnaiset opinnot ja/tai sivuaineopinnot op op Syventäviin opintoihin sisältyy - vähintään 5 op tutkimusvalmiusopintoja - 40 op opinnäyte - opinnäyteseminaari. Seminaari voidaan sisällyttää opinnäytteeseen, tutkimusvalmiusopintoihin tai toteuttaa erillisenä kurssina. Mikäli opiskelija ei ole suorittanut aiemmassa tutkinnossaan vaadittavaa kieliopintojen kokonaisuutta, tulee hänen suorittaa ne taiteen maisterin tutkintoon vaadittujen opintojen lisäksi. Tutkintoon suositellaan sisällytettäväksi kansainvälisiä opintoja vähintään 15 op. Taiteen tohtorin tutkinnon rakenne Taiteen tohtorin tutkinnon rakenteesta päätetään myöhemmin syksyn 2010 aikana. 2.3 Opetussuunnitelmaan kirjattavat siirtymäsäännökset Mikäli tutkinnon kokonaisuuksissa tai kokonaisuuksien sisältämissä kurssissa tehdään muutoksia, kuvataan siirtymäsäännös opetussuunnitelmassa. Esimerkkejä: Kokonaisuus b korvaa kokonaisuuden a. Tutkintovaatimusten mukaista kokonaisuutta c ei enää järjestetä. Tutkintovaatimusten mukaan opiskeleva opiskelija voi suorittaa korvaavana suorituksena kokonaisuuden d, e tai f. Kun Taideteollisen korkeakoulun tutkintosääntö vahvistetaan, määrittyy opiskelijan tutkinnon rakenne voimassa olevan tutkintosäännön mukaan. Kun tutkintosääntöä muutetaan, päätetään samalla siirtymäsäännöstä, jonka aikana opiskelija voi vielä valmistua vanhan tutkintorakenteen mukaisesti. Kurssit opiskelija valitsee voimassa olevan opetussuunnitelman mukaisesti. Mikäli jotain pakollista kurssia tai kokonaisuutta ei enää järjestetä, ilmoitetaan korvaavuudesta opetussuunnitelmassa. Opiskelijalla on myös oikeus siirtyä suorittamaan opintoja uuden opetussuunnitelman mukaan. 2.4 Opetusaikataulut Tutkintoon johtava opetus tulee järjestää niin, että opiskelijan on mahdollista suorittaa opinnot yliopistolaissa määritellyssä tavoiteajassa. Opetuksen toteutuksen aikataulu määräytyy Aalto-yliopiston lukuvuoden aikataulun mukaan. Lukuvuoden aikataulun vahvistaa rehtori. Opetus- ja opiskelijapalvelut tiedottaa asiasta välittömästi, kun aikatauluista on päätetty. 7

9 2.5 Muut opetussuunnittelutyön reunaehdot Kurssien ja kokonaisuuksien mitat Tutkinto koostuu kokonaisuuksista ja kokonaisuudet koostuvat kursseista. Kokonaisuuksien ja kurssien laajuudet kuvataan kokonaislukuna. Kurssin laajuus on vähintään 1 opintopiste. Alle 3 opintopisteen laajuiset kurssit eivät ole suositeltavia muutoin kuin orientoivilla kursseilla tai muilla kursseilla, joilla opintopistemäärään on perusteltu syy. 1 opintopiste vastaa n. 27 tunnin työpanosta. Kurssit tulee suunnitella niin, että keskimääräinen kuormittavuus on korkeintaan 27 tuntia 1 opintopistettä kohden. Kuormittavuuteen sisällytetään opiskelijan itsenäinen työ, jota opetettavien sisältöjen ymmärtävä oppiminen edellyttää. Arvosteluasteikot Taideteollisessa korkeakoulussa käytetään opintosuoritusten arvioinnissa arvosteluasteikkoja 0-5 ja hyväksytty-hylätty. Arvosteluasteikkoa 0-5 käytetään muulloin paitsi silloin, jos opintosuorituksen luonteen vuoksi on perusteltu syy käyttää hyväksytty-hylätty asteikkoa. Taiteen kandidaatin ja maisterin opinnäyte arvioidaan aina 0-5 asteikolla. 8

10 3 Opetussuunnitelman vahvistaminen Aalto-yliopistossa Aalto-yliopistossa opetussuunnitelman tai sen osan vahvistavia elimiä ovat Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea ja korkeakoulujen omat akateemiset komiteat. Opetussuunnitelmatietoihin kuuluu myös lukuvuoden aikataulut, jotka vahvistaa rehtori. Kun kokonaisuuksien sisältöön tehdään muutoksia, määritellään vuosittain vahvistettavassa opetussuunnitelmassa poistuvien kurssien korvaavuudet joko kurssien kuvauksissa tai kokonaisuuden rakenteen kuvauksessa (siirtymäsäännös). Opetussuunnitelmatietoja ovat myös opetuksen toteutustiedot kuten lukuvuoden aikataulu (opetusperiodit ja tenttikaudet), opetustapahtumat (kurssien toteutuksen tiedot), lukujärjestys (kurssien toteutusten aika- ja paikkatietojen koonti) ja kuulustelujärjestys (tenttiajankohdat). Lukuvuoden aikataulun vahvistaa rehtori. Mikäli kurssin toteutustiedot on opetussuunnitelmassa jätetty määrittämättä, vastaa kurssin vastuuopettaja näiden opetussuunnitelmatietojen kuvaamisesta ennen kurssin toteutusta. Korkeakoulun omien koulutusohjelmien opetussuunnitelmista päättäminen Korkeakoulujen koulutusohjelmien opetussuunnitelmien kokonaisuudet ja kokonaisuuksien sisältämät kurssit sekä kurssien kuvaukset vahvistetaan Taideteollisessa akateemisessa komiteassa. Yhteisten ohjelmien opetussuunnitelmista päättäminen Yliopiston akateemisten asiain komitea päättää yhteisten ohjelmien opetussuunnitelmista. Joustavuus ja muutokset opetussuunnitelmassa Kun opetussuunnitelma on vahvistettu, ei siihen enää ole tarkoitus tehdä muutoksia. Mikäli opetussuunnitelmassa halutaan säilyttää joustavuutta, voi siihen sisällyttää kursseja, joiden toteutustietoja ei kirjata opetussuunnitelmaan tarkkaan. Näitä kursseja voivat olla esimerkiksi erilaiset projektiopinnot ja kilpailut, vaihtuvasisältöiset teoriaopinnot tms. Myös näiden kurssien osalta kirjataan kuvaustiedot, mutta niin, että erilaiset toteutustavat ovat mahdollisia. Muilta osin muutokset viedään päätettäväksi samaan päättävään elimeen, joka päättää alkuperäisestä opetussuunnitelmasta. Opetussuunnitelmatyöhön liittyvä päätöksenteko Asia Koulutusohjelman perustaminen ja lakkauttaminen Koulutusohjelmien opetussuunnitelma Yhteisten ohjelmien opetussuunnitelma Sivuaineen perustaminen ja lakkauttaminen Päätöksentekijä Rehtori Taideteollinen akateeminen komitea Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea Taideteollinen akateeminen komitea 9

11 Opetussuunnitelmatyön vastuut Aalto-yliopisto Korkeakoulu Laitos Linjaa opetussuunnittelun tavoitteet Päättää prosessin suuret linjat (mm. aikataulu, päätösten delegointi), päättänee Aallon yhteisistä ohjelmista Päättävät tahot: rehtori, vararehtori, akateemisten asiain komitea, opintoasioiden vastaava Linjaa korkeakoulun tavoitteet opetussuunnitteluun. päättää valmisteluprosessista Päättävät tahot: TAK, johtava dekaani Vastaa opetuksen suunnittelusta ja toteuttamisesta Linjaa laitoksen / koulutusohjelmien opetussuunnittelun tavoitteet Valmistelee opetussuunnitelman Laitoksen johtaja tekee esityksen opetussuunnitelmasta TAK:lle Päättävät tahot: laitoksen johtaja, vastuutahoja myös koulutusohjelmavastaavat ja opetussuunnittelutyöryhmät OOP Ohjeistaa prosessin AAK:n ja TAK:n linjausten mukaisesti Varmistaa, että ohjeistuksia noudatetaan Tukee laitoksia opetussuunnitelmien valmistelussa ja mm. Oodi-työssä PAJA - Opetuksen kehittämistiimi Yhteistyössä opettajien kanssa tapahtuva paikallinen opetuksen kehittäminen 3.1 Opetussuunnitelmatyön aikataulu 05-06/10 07/10 08/ / / / / /11 Aalto Aallon linjaukset opetussuun nitteluun Aallon ohjeet opetussuun nitteluun Aalto OOP antaa mahdolliset tarkentavat ohjeet 1. OPS-valmistelu 2. Ohje yhteisten ohjelmien valmisteluun 3. Ohje liikkuvuuden edistämisestä AAK päättää yhteisten ohjelmien opetussuun nitelmista. Taide teollin en korke a- koulu Opetussuunnitelmatyön linjausten ja ohjeiden valmistelu Taideteollinen akateeminen komitea päättää opetussuunnitelmaohjeet: tavoitteet ja tutkintojen rakenne, yhteiset opinnot jne. Taideteolline n akateeminen komitea päättää jatkoopintojen opetussuunni telman reunaehdoist a Taideteollin en akateemine n komitea vahvistaa opetussuun nitelman. Opetussuunnitelman julkaiseminen Opetustapaht umatietojen julkaiseminen Laito s Valmistelutyö laitoksilla Opetussuunnitelmien valmistelu laitoksilla - Laitoksen johtaja nimeää opetussuunitelmatyöryhmän - Opiskelijapalautteen huomioiminen - Tulevaisuuden kompetenssien määrittäminen - Opetussuunnitelman valmistelu tavoitteiden ja ohjeiden mukaisesti Tarkempi valmisteluaikataulu vahvistetaan myöhemmin syksyllä. Laitoksen johtaja tekee esityksen opetussuunnite lmasta 10

12 3.2 Valmistelutyö laitoksella Laitosten johtajia pyydetään vahvistamaan laitostasolla toimivan opetussuunnitelmatyöryhmän tai työryhmien kokoonpano mennessä. Tieto lähetetään OOPiin koulutussuunnittelija Noora Jaakkolalle Opetussuunnitelmatyö voidaan organisoida laitoksella laitoksen omien tarpeiden mukaan. Suositeltavaa on, että laitoksen tasolla toimisi opetussuunnitelmatyöryhmä ja että opetussuunnitelman valmistelutyön vastuut määritellään selvästi. Laitoksen tulee organisoida opetussuunnitelmatyö siten, että opiskelijapalaute tulee huomioiduksi opetussuunnitelmatyössä. Opiskelijoiden ottaminen mukaan suunnittelutyöhön on myös suositeltavaa. Laitoksen johtajan ja laitoksen johtajan määräämien henkilöiden (esim. opetussuunnitelmatyöryhmä, koulutusohjelmavastaavat ja amanuenssit, sekä kurssien vastuuopettajat) vastuulla on varmistaa, että opetussuunnitelman sisältämät tiedot ovat ajan tasalla ja oikeita. Tukea työhönsä laitos voi saada OOPin koulutussuunnittelijalta Noora Jaakkolalta (hallinnollinen työ) sekä Aalto-yliopiston tutkimuksen ja opetuksen kehittämispalvelujen opetuksen kehittämisyksiköltä PAJAlta (opetuksen kehittäminen). 11

13 4 Opetussuunnitelman kokoaminen oppaaksi Lukuvuoden opetussuunnitelma julkaistaan painettuna oppaana. Kurssien kuvaustiedot julkaistaan vain sähköisesti. Mikäli Aalto-yliopistolle kehitettävä opiskelijakanava mahdollistaa sähköisen opinto-oppaan julkaisun, julkaistaan koko opetussuunnitelma myös sähköisenä. Opetussuunnitelmassa kuvataan kattavasti korkeakoulussa lukuvuonna tarjottava opetus. Kurssien kuvaustietojen kirjoittamisesta julkaistaan myöhemmin syksyllä ohje. Kurssikuvaustiedot julkaistaan WebOodissa. Myös kurssien toteutustiedot julkaistaan WebOodissa. Kurssiilmoittautumiset järjestetään ensisijaisesti WebOodissa. 4.1 Opetussuunnitelmatiedot korkeakoulun tasolla Opetussuunnitelmassa kuvataan: Lukuvuoden aikataulu (Aalto-yliopiston rehtorin päätös) Tutkinnot ja tutkintojen tavoitteet o taiteen kandidaatin tutkinto o taiteen maisterin tutkinto o taiteen tohtorin tutkinto Opetus- ja tutkimusalat ja koulutusohjelmat Taideteollisessa korkeakoulussa Tutkintoihin kuuluvat yhteiset pakolliset opinnot kokonaisuuksina sekä näiden kokonaisuuksien sisältämät kurssit Valinnaiset kaikille tarjottavat taide- ja teoriaopinnot sekä kieli- ja viestintäopinnot 4.2 Laitoksen opetussuunnitelma Opetussuunnitelmat valmistellaan laitoksittain. Laitoksen opetussuunnitelman rakenne on seuraava: Laitoksen opetussuunnitelman tekstiosio: Laitoksen esittely o Koulutusohjelmat o Sivuaineet o Opiskelu (laitoksen opetus ja opetuksen periaatteet, opetusjärjestelyt, palaute yms.) Koulutusohjelmien opetussuunnitelmat eriteltynä tutkinnoittain (ba ja ma erikseen) o Koulutusohjelman tavoitteet o Koulutusohjelman tulevaisuusskenaariot o (suuntautumisvaihtoehdon tavoitteet, mikäli koulutusohjelmassa on suuntautumisvaihtoehtoja) o Koulutusohjelman tutkinnon rakenne kokonaisuuksien tasolla taulukkona *) Mikäli on rakenteessa on vaihtoehtoisuuksia, ne määritellään, esim. Aineopinnot: Opiskelija suorittaa kokonaisuuden 1 sekä kokonaisuuden 2a tai 2b. TAI Mikäli opiskelija suorittaa opinnoissaan kansainväliset vaihto-opinnot, voidaan opinnoilla korvata kokonaisuus 2b. *) Kokonaisuuksien muuttuessa siirtymäsäännökset edellisten vuosien tutkintovaatimusten mukaisesti opintoja suorittavien opiskelijoiden osalta. o Koulutusohjelman opintojen suositeltu suorittamisjärjestys (esim. taulukkona) 12

14 o Kokonaisuuksien tavoitteet sekä kokonaisuuksien sisältämät kurssit ja tieto kurssien pakollisuuksista, vaihtoehtoisuuksista ja valinnaisuuksista Oodiin vietävät tiedot: Kurssikuvaukset (vahvistetaan opetussuunnitelman vahvistamisen yhteydessä) Opetuksen toteutustiedot (viedään Oodiin, ei vahvisteta hallinnollisesti) Ohjelman tulevaisuusskenaariot ja tulevaisuuden kompetenssit sekä koulutusohjelman tavoitteet kuvataan tiiviisti ja ytimekkäästi. Myös kokonaisuuksien tavoitteet ja kurssikuvaukset kuvataan lyhyesti ja ytimekkäästi. Laitos toimittaa opetussuunnitelmatiedot seuraavasti: 1. Laitosta, koulutusohjelmia, ohjelmien tavoitteita ja tutkinnon rakennetta koskevat tekstitiedot toimitetaan OOPiin koulutussuunnittelija Noora Jaakkolalle tekstitiedostona ja printtinä. 2. Kurssikuvaukset viedään Oodiin opintokohteille. 3. Opetuksen toteutustiedot valmistellaan laitoksella ja viedään Oodiin opetustapahtumille opetussuunnitelman vahvistamisen jälkeen. Tätä osiota ei vahvisteta akateemisessa komiteassa. 13

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Opetussuunnitelman laatiminen Sähkötekniikan korkeakoulussa

Opetussuunnitelman laatiminen Sähkötekniikan korkeakoulussa 1 (10) Opetussuunnitelman laatiminen Sähkötekniikan korkeakoulussa 1. OPETUSSUUNITELMA JA SITÄ KOSKEVAT LINJAUKSET... 2 1.1. Opetussuunnitelmatyön tausta... 2 1.2. Opetussuunnitelmia koskevat Aalto-yliopiston

Lisätiedot

LIITE 1 1 (15) LUKUVUODEN OPETUSSUUNNITELMAN LAADINTA

LIITE 1 1 (15) LUKUVUODEN OPETUSSUUNNITELMAN LAADINTA LIITE 1 1 (15) LUKUVUODEN 2012-2013 OPETUSSUUNNITELMAN LAADINTA Lukuvuoden 2012-2013 opetussuunnitelmat laaditaan tekniikan alalla Insinööritieteiden, Kemian tekniikan, Perustieteiden ja Sähkötekniikan

Lisätiedot

Opetussuunnitelman laatiminen Sähkötekniikan korkeakoulussa

Opetussuunnitelman laatiminen Sähkötekniikan korkeakoulussa 1 (8) Opetussuunnitelman laatiminen Sähkötekniikan korkeakoulussa 1. OPETUSSUUNNITELMA JA SITÄ KOSKEVAT LINJAUKSET... 2 1.1. Opetussuunnitelman merkitys... 2 1.2. Opetussuunnitelmia koskevat Aalto-yliopiston

Lisätiedot

LUKUVUODEN OPETUSSUUNNITELMAN LAADINTA

LUKUVUODEN OPETUSSUUNNITELMAN LAADINTA LIITE 3 1 (14) LUKUVUODEN 2013-2014 OPETUSSUUNNITELMAN LAADINTA Lukuvuoden 2013-2014 opetussuunnitelmat laaditaan Aalto-yliopiston korkeakouluissa. Tässä ohjeistuksessa annetut aikataulut noudattavat Aallossa

Lisätiedot

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4.

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. Koulutusohjelmakohtainen aineisto Graafisen suunnittelun koulutusohjelma Taiteen kandidaatin tutkinto ->2014 Taiteen kandidaatin tutkinto 2014-> Kandidaatin tutkinto 180

Lisätiedot

5.1. Peruskoulutuksen pää- ja sivuaineiden perustaminen ja lakkauttaminen

5.1. Peruskoulutuksen pää- ja sivuaineiden perustaminen ja lakkauttaminen LIITE 1 10 (15) 4. OPETUSSUUNNITELMAN JULKAISEMINEN Kurssitiedot julkaistaan WebOodissa (https://oodi.aalto.fi/a/) kesäkuun lopussa 2012. Kaikkien kuuden korkeakoulun oppaat eli kurssitiedot kuvauksineen

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

LIITE 1. Aalto ARTS; OPETUKSEN SUUNNITTELUN OHJEET LUKUVUODELLE

LIITE 1. Aalto ARTS; OPETUKSEN SUUNNITTELUN OHJEET LUKUVUODELLE Aalto ARTS; OPETUKSEN SUUNNITTELUN OHJEET LUKUVUODELLE 2017 2018 Sisältö 1 Opetuksen suunnittelun tavoitteet lukuvuodelle 2017 18... 2 2 Opetussuunnitelmatyö Aalto ARTSissa... 3 2.1 Opintojen sujuva eteneminen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset Helsingin yliopisto / Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien 2012-2013 - 2014-2015 tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Pienryhmätyöskentely

Pienryhmätyöskentely Pienryhmätyöskentely Miten oppiaineesi/yksikkösi opetussuunnitelmissa aiotaan konkretisoida JY:n linjaukset osaksi tutkintojen, opintokokonaisuuksien ja opintojaksojen osaamistavoitteita? tullaan varmistamaan

Lisätiedot

LIITE 1 1 (15) LUKUVUODEN OPETUSSUUNNITELMAN LAADINTA

LIITE 1 1 (15) LUKUVUODEN OPETUSSUUNNITELMAN LAADINTA LIITE 1 1 (15) LUKUVUODEN 2012-2013 OPETUSSUUNNITELMAN LAADINTA Lukuvuoden 2012-2013 opetussuunnitelmat laaditaan tekniikan alalla Insinööritieteiden, Kemian tekniikan, Perustieteiden ja Sähkötekniikan

Lisätiedot

Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT

Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT Helena Kurkela 14.4.2014 Siirtymäsäännökset Siirtymäkausi: kandidaatin tutkintoon johtavilla ohjelmilla 1.8.2014-31.10.2016 maisterin tutkintoon johtavilla

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Riikka Leikola

Opetussuunnitelma. Riikka Leikola Opetussuunnitelma Riikka Leikola Mikä? Korkeakoulun suunnitelma seuraavaksi lukuvuodeksi siitä Mitä kokonaisuuksia koulutusohjelman tutkintoihin kuuluu Mistä kursseista koulutusohjelman opintokokonaisuudet

Lisätiedot

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta.

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta. Tietojenkäsittelytiede Tutkintovaatimukset Perustutkinnot LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (VÄHINTÄÄN 120 OV) 1. Tietojenkäsittelytieteen cum laude approbatur -oppimäärä (vähintään 55 ov) ja kypsyysnäyte

Lisätiedot

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014 1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa

Lisätiedot

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia Kansallinen Bologna-seurantaseminaari, Dipoli 25.5.2009 Opetussuunnitelmatyön haasteet ja mahdollisuudet yliopistolakiuudistuksen ja korkeakoulutuksen rakenteellisen kehittämisen yhteydessä Taideteollisen

Lisätiedot

OpasOodi. Ilmari Hyvönen Opiskelijarekisteri

OpasOodi. Ilmari Hyvönen Opiskelijarekisteri OpasOodi Ilmari Hyvönen 19.10.2004 Opiskelijarekisteri OpasOodi Taustaa: Oodissa on tiedot opintojaksoista ja myös opetuksesta, mikäli järjestelmää on käytetty ilmoittautumiseen Idea: Oodi-tietojärjestelmä

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen 1.8.2005 aloittaneille opiskelijoille Kaikki ennen 1.8.2005 aloittaneet opiskelijat on siirretty uuden tutkintosäännön piiriin. Uuteen tutkintosääntöön siirtyvien opiskelijoiden

Lisätiedot

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen 1.8.2012 aloittaneille opiskelijoille Tampereen yliopiston hallituksen 13.6.2012 hyväksymän ja 1.8.2012 voimaan tulevan tutkintosäännön 33 2 momentin mukaan

Lisätiedot

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset 109 Hallintotieteiden tiedekunta Hyväksytty hallintotieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 5.6.2007. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset Tutkintojen suorittamisessa noudatetaan

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset Avoimen yliopiston sivuaineopiskelijoille

Siirtymäsäännökset Avoimen yliopiston sivuaineopiskelijoille Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2016 ja haluat jatkaa opintojasi 1.8.2016 jälkeen? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.2016. Lue, miten

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM

Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM MEDIAN LAITOS 1 (5) Valokuvataide 27.6.2013 Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM Valokuvataiteen koulutusohjelman (TaM 120 op) tutkinnon rakenne 2013 2014 ja opintojen suositeltu suorittamisjärjestys

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

Ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Insinööritieteiden korkeakoulussa

Ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Insinööritieteiden korkeakoulussa 1 (6) Hyväksytty n akateemisessa komiteassa Ohjeet opintojen hyväksilukemisesta ssa 1 Taustaa ja rajauksia Opintojen hyväksilukemisen taustalla olevia ohjeita ja säädöksiä Yliopistolain 44 3 momentti koskien

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 21.4.2016 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria

Lisätiedot

Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu

Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu 2019-2020 Tästä löydät ohjeita opintojen ajoittamiseen ja suunnitteluun kandidaattiopintojen 2. ja 3. lukuvuodelle. Tutkinnon suorittamiseksi

Lisätiedot

Opintokohteen Haku ja Käsittely

Opintokohteen Haku ja Käsittely Helsingin yliopisto WinOodi Sivu 1/8 Opintokohteen Haku ja Käsittely Opintokohteen käsittely aloitetaan Perustiedot -valikon Opintokohteen käsittely -kohdasta. Olemassa olevan opintokohteen haku: Opintokohteen

Lisätiedot

Miten suunnittelen opintoni?

Miten suunnittelen opintoni? Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Miten suunnittelen opintoni? PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto 2 SISÄLLYSLUETTELO Opintojen suunnittelu... 3 Tärkeitä

Lisätiedot

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET 1.10.2010 Sivu 1 / 7 Kauppatieteellisessä ja teknillisessä tiedekunnassa suoritettavista kauppatieteellisen alan tutkinnoista ja opinnoista sekä opetuksesta ja

Lisätiedot

SIIRTYMÄAIKAINFO. Oikeustieteellinen tiedekunta. To Oikeustieteellinen tiedekunta

SIIRTYMÄAIKAINFO. Oikeustieteellinen tiedekunta. To Oikeustieteellinen tiedekunta SIIRTYMÄAIKAINFO To 22.8.2019 Siirtymäaikainfo 22.8.2019 / Porthanian opiskelijapalvelut 24/05/2019 1 SIIRTYMÄAIKA 1.8.2016 tai sitä ennen aloittaneilla opiskelijoilla on siirtymäaika 1.8.2017-31.7.2020.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017- UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-24.9.2015 Opetussuunnitelmatyön aikataulu Syyskuu 2015: Rehtorin päätös opetussuunnitelmatyön yhteisiksi tavoitteiksi / linjauksiksi 24.9.2015: opetussuunnitelmatyön aloitusseminaari

Lisätiedot

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Hyväksytty sähkötekniikan akateemisessa komiteassa 7. päivänä kesäkuuta 2011. Niissä kohdissa, joissa päättäjä johtuu jostain muusta säännöstä

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset Uudesta tutkintoasetuksesta johtuvia muutoksia

Siirtymäsäännökset Uudesta tutkintoasetuksesta johtuvia muutoksia 1 Siirtymäsäännökset Uusi tutkintoasetus (794/2004) tulee voimaan 1.8.2005. Tätä ennen oikeustieteelliseen tiedekuntaan tutkinnonsuoritusoikeuden saaneet ja opintonsa aloittaneet opiskelijat voivat valita,

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa?

Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa? Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa? Uusi maisteriohjelma Maisteritutkielma 30 op, vanhassa ohjelmassa 40 op Antropologian kurssimuotoisten opintojen laajuus 50-75

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat

Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat 30.08.2018 Tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikkö Amanuenssi Elina Alho Opiskelun suunnittelu käytännössä

Lisätiedot

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat 14 Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat Opiskelijat, joiden tutkinnonsuoritusoikeus on myönnetty 1.8.2005 jälkeen sekä ne aiemmin aloittaneet opiskelijat,

Lisätiedot

Syksyllä 2010 opintonsa aloittavat uudet opiskelijat hyväksytään suoraan uuteen oppiaineeseen (tiedekuntaneuvoston päätös ).

Syksyllä 2010 opintonsa aloittavat uudet opiskelijat hyväksytään suoraan uuteen oppiaineeseen (tiedekuntaneuvoston päätös ). INFORMAATIOTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tampereen yliopisto 6.5.2010 Hyväksytty tiedekuntaneuvostossa 12.5.2010. Liite B3/1 Informaatiotutkimuksen oppiainenimen muutoksesta ja uusista informaatiotutkimuksen ja

Lisätiedot

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet 1(7) 2016 Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen Mikäli sinut on hyväksytty suorittamaan kandidaatin ja maisterin tutkintoa ja sinulla on aikaisempia korkeakouluopintoja,

Lisätiedot

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta Oppaan käyttäjälle Humanistisen tiedekunnan opinto-opas lukuvuosiksi 2007 2008 ja 2008 2009 sisältää tiedekunnan opetussuunnitelmat, jotka tulevat voimaan 1.8.2007. Opas sisältää perustutkintoja koskevat

Lisätiedot

Pe mennessä opintoasiain toimistoon

Pe mennessä opintoasiain toimistoon TEKNILLINEN KORKEAKOULU 1 (2) Opintoasiain toimisto 26.11.2009 Tiedekuntien dekaaneille, laitosjohtajajille, opintoasioiden suunnittelijoille ja opintosihteereille LUKUVUODEN 2010-2011 OPETUSSUUNNITELMATIETOJEN

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun tutkintosääntö Hyväksytty Insinööritieteiden korkeakoulun akateemisessa komiteassa

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun tutkintosääntö Hyväksytty Insinööritieteiden korkeakoulun akateemisessa komiteassa Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun tutkintosääntö Hyväksytty Insinööritieteiden korkeakoulun akateemisessa komiteassa 27.5.2013. Koulutuksen kehittämistyöryhmän tilaisuus 3.6.2013 Marjo Immonen

Lisätiedot

Tutkinnonuudistus Diplomi-insinöörikoulutuksen uudistuminen 2015

Tutkinnonuudistus Diplomi-insinöörikoulutuksen uudistuminen 2015 Tutkinnonuudistus Diplomi-insinöörikoulutuksen uudistuminen 2015 Infotilaisuus Uudet DI-ohjelmat ELECissä Ylemmät tutkinnot 1.8.2015 alkaen Master s Programme in Automation and Electrical Engineering Master

Lisätiedot

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18)

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18) Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 24.8.2015 Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas 2015-2016 (s. 8-18) Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences - SIS Opintopäällikkö

Lisätiedot

Ohje aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen (AHOT) toimintatavoista. Taustaksi

Ohje aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen (AHOT) toimintatavoista. Taustaksi Johtoryhmä (?) 1 (6) Ohje aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen (AHOT) toimintatavoista Taustaksi Aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisella ja tunnustamisella (AHOT) tarkoitetaan menettelyjä,

Lisätiedot

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikan sivuainekokonaisuudet Matematiikasta voi suorittaa 25, 60 ja 120 opintopisteen opintokokonaisuudet. Matematiikan 25 op:n opintokokonaisuus Pakolliset

Lisätiedot

HOPS KTK 2.vsk Teknillinen tiedekunta Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1

HOPS KTK 2.vsk Teknillinen tiedekunta Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1 HOPS KTK 2.vsk 5.9.2013 Teknillinen tiedekunta 5.9.2013 Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1 HOPS KTK 2. vsk Henkilökohtainen opintosuunnitelma opiskelutaidot ehops Mahdollisuus ehopsin tekemiseen

Lisätiedot

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET BioMediTech Johtokunta hyväksynyt 25.8.2015 LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 2015-2018 1. Tutkintojen yleisrakenne, vaadittavat opintosuoritukset

Lisätiedot

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen 1.8.2005 aloittaneille opiskelijoille 1. Kaikki ennen 1.8.2005 aloittaneet opiskelijat on siirretty uuden tutkintosäännön piiriin. Uuteen tutkintosääntöön siirtyvien

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun tutkintosääntö

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun tutkintosääntö 1 Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun tutkintosääntö Hyväksytty Insinööritieteiden korkeakoulun akateemisessa komiteassa 27.5.2013. Täydennetty 9.9.2013 ja 2.2.2015 1 Yleisiä säännöksiä 1

Lisätiedot

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen OPETUSSUUNNITELMA OPISKELIJALLE Opetussuunnitelma on tärkeä asiakirja koko korkeakouluyhteisölle. Sen tulee osoittaa opiskelijalle, minkälainen

Lisätiedot

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen 7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen

Lisätiedot

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosääntö

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosääntö Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosääntö Hyväksytty sähkötekniikan akateemisessa komiteassa 17.6.2013. (Muutokset 4.11.2013 ja 18.5.2015 mukaan lukien) I Yleisiä säännöksiä 1 Tehtävä Aalto-korkeakoulusäätiön

Lisätiedot

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. Ohjeen nimi MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ Vastuuhenkilö Opetusjohtaja Tuija Vänttinen Voimaantulo 1.8.2011 Päätös Koulutustiimi 17.5.2011 76 Johtoryhmä 24.5.2011 74 AMK-hallitus 14.6.2011

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai

Lisätiedot

Muoti. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kandidaattiohjelma Muodin pääaine Perehdytys klo 9

Muoti. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kandidaattiohjelma Muodin pääaine Perehdytys klo 9 Muoti Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kandidaattiohjelma Muodin pääaine Perehdytys 28.8. klo 9 Tervetuloa opiskelemaan! Muodin pääaineessa opiskelija perehtyy kolmivuotisen, taiteen kandidaatin

Lisätiedot

2 Opinto-oikeus: Tutkintoon johtava opinto-oikeus, jollei toisin mainita.

2 Opinto-oikeus: Tutkintoon johtava opinto-oikeus, jollei toisin mainita. 1 AALTO-YLIOPISTON YLEISET OPETUSTA JA OPISKELUA KOSKEVAT SÄÄNNÖT Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea on hyväksynyt 20.12.2010 yliopistolain (L 558/2009) ja Aaltoyliopiston johtosäännön perusteella

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tutkintosääntö

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tutkintosääntö Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun akateeminen komitea 13.6.2012 Muutos 28 21.5.2013 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tutkintosääntö 1. TARKOITUS 1 Tarkoitus Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Opintokoordinaattori Heli Rikala Luonnontieteiden tiedekunnan alkuorientaatio 28.8.2017 28.8.2017 Luonnontieteiden tiedekunta UTA.FI/LUO 1 Tampereen yliopisto TaY nyt http://www.uta.fi/yliopisto/

Lisätiedot

Valintoja ja optioita! Valinnaisten opintojen info

Valintoja ja optioita! Valinnaisten opintojen info Valintoja ja optioita! Valinnaisten opintojen info www.helsinki.fi/yliopisto 8.11.2018 1 Tilaisuuden sisältö Miksi valinnaisia pitäisi / voi suorittaa ja minkä verran? Eli tietoa tutkintorakenteista ja

Lisätiedot

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,

Lisätiedot

Perusopetus, käytännön opetus ja korvaavuudet/ UEF/ Sosiaalityö

Perusopetus, käytännön opetus ja korvaavuudet/ UEF/ Sosiaalityö Perusopetus, käytännön opetus ja korvaavuudet/ UEF/ Sosiaalityö Sosiaalityön koulutusyksiköiden kevätseminaari 16.-17.5.2016 Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden laitos, Sosiaalityö Kuvallinen aloitussivu,

Lisätiedot

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea on hyväksynyt 14.6.2011 seuraavat säännöt, jotka tulevat voimaan 1.8.2011. Muutokset hyväksytty

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN OPS

TIETOTEKNIIKAN OPS TIETOTEKNIIKAN OPS 2017-2020 Infotilaisuus nykyisille opiskelijoille Raino Mäkinen, Sanna Mönkölä & Ilona Lapinkylä OPS-infon sisältö OPS 2017-2020 mikä, miksi? Miten uusi eroaa nykyisistä ja vanhoista?

Lisätiedot

ARTS-TUTKINNONUUDISTUS 2014 versio

ARTS-TUTKINNONUUDISTUS 2014 versio ARTS-TUTKINNONUUDISTUS 014 versio 4.4.014 TEKNIIKAN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP (1.8.014 ALKAEN) PÄÄAINE: MAISEMA-ARKKITEHTUURI Vapaasti valittavat opinnot max. 1 op Vapaasti valittavissa Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi?

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.12. Lue, miten jatkat opintojasi.

Lisätiedot

Juha Tervala Materiaali:

Juha Tervala Materiaali: Juha Tervala 13.6.2017 Materiaali: http://blogs.helsinki.fi/jtervala/taloustieteen-kandiohjelma/ Iso pyörä on Helsingin yliopiston koulutusohjelmauudistus, jonka tavoitteena on aito kolmiportaisuus: ensin

Lisätiedot

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia)

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia) HOPS-PROSESSI Teatterikorkeakoulun perustutkintojen tutkintosäännön 12 :n mukaan opiskelija laatii opintojensa suunnittelun tueksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). Opintosuunnitelma on tutkintokohtainen.

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen

Lisätiedot

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston 14.6.2005 vahvistama. Näitä pysyväismääräyksiä sovelletaan

Lisätiedot

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,

Lisätiedot

Alkuorientaation tavoitteet

Alkuorientaation tavoitteet Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan tutkintomääräykset

Teknillistieteellisen alan tutkintomääräykset 1 Teknillistieteellisen alan tutkintomääräykset (jatkotutkintoja koskevat määräykset löytyvät jatkotutkintojen opetussuunnitelmista) Teknillisessä tiedekunnassa suoritettavista tutkinnoista ja opinnoista

Lisätiedot

Tärkeää huomioitavaa:

Tärkeää huomioitavaa: Siirtymäohjeistus tuotantotalouden kandidaattivaiheen opiskelijoille 2005 tutkintorakenteesta 2013 Teknistieteellisen kandidaattiohjelman tuotantotalouden pääaineeseen Tärkeää huomioitavaa: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

15. TIETOLIIKENNE-ELEKTRONIIKAN KOULUTUSOHJELMA

15. TIETOLIIKENNE-ELEKTRONIIKAN KOULUTUSOHJELMA Tuotantotekniikan laitos 15. TIETOLIIKENNE-ELEKTRONIIKAN KOULUTUSOHJELMA 15.1. Tavoitteet 167 Tietoliikenne-elektroniikan koulutusohjelma tuottaa tietoliikennelaitteistojen ja -järjestelmien kehittämiseen,

Lisätiedot

Ulkomaan vaihto-opinnot

Ulkomaan vaihto-opinnot Info 20.4.2017 Ulkomaan vaihto-opinnot LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Kaija Huotari Opintojen ohjaaja Vaihto-opinnot kauppatieteiden koulutusohjelmassa Suosittelemme

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON BIO- JA YMPÄRISTÖTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOIHIN LIITTYVÄT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

HELSINGIN YLIOPISTON BIO- JA YMPÄRISTÖTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOIHIN LIITTYVÄT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET 1(10) Hyväksytty bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 10.5.2011 HELSINGIN YLIOPISTON BIO- JA YMPÄRISTÖTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOIHIN LIITTYVÄT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

Lisätiedot

TIETOJENKÄSITTELYTIEDE

TIETOJENKÄSITTELYTIEDE TIETOJENKÄSITTELYTIEDE Tietojenkäsittelytieteen laitos Exactum (Kumpulan kampus) PL 68 (Gustaf Hällströmin katu 2b) 00014 Helsingin yliopisto Puhelinnumero 02941 911 (vaihde), ohivalinta 02941... http://www.cs.helsinki.fi/

Lisätiedot

YRITYSJURIDIIKAN ERIKOISTUMISALUE

YRITYSJURIDIIKAN ERIKOISTUMISALUE Esimerkkilukujärjestys Yritysjuridiikka 2019-2020 YRITYSJURIDIIKAN ERIKOISTUMISALUE Tästä löydät ohjeita opintojen ajoittamiseen ja suunnitteluun kandidaattiopintojen 2. ja 3. lukuvuonna. Tutkinnon suorittamiseksi

Lisätiedot

4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset

4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset 34 4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset 4.1. DI-koulutusohjelmien rakenne ja tutkinnon suorittaminen Koulutusohjelman opintojen yleinen rakenne on Tampereen teknillisessä

Lisätiedot

Tärkeää huomioitavaa:

Tärkeää huomioitavaa: Siirtymäohjeistus tietotekniikan kandivaiheen opiskelijoille 2005 tutkintorakenteesta 2013 Teknistieteellisen kandidaattiohjelman tietotekniikan pääaineeseen Tärkeää huomioitavaa: Yli 7 vuotta vanhoilla

Lisätiedot

Yleisen valtio-opin tutkintovaatimusten korvaavuustaulukko

Yleisen valtio-opin tutkintovaatimusten korvaavuustaulukko POLITIIKAN JA TALOUDEN TUTKIMUKSEN LAITOS 2.5.2014/PS Yleisen valtio-opin tutkintovaatimusten 2014-17 korvaavuustaulukko SIVUAINEOPISKELIJOILLE 31.8.2014 mennessä suoritetut yleisen valtio-opin opinnot

Lisätiedot

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN

Lisätiedot