Valtuustoaloite koskien laajakaista 2015 -hanketta / Tarja Warpenius ym.



Samankaltaiset tiedostot
Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Kesla 19 Valmistelija: asianhallintapäällikkö Ella Vuorela, puh ,

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Aloite esityslistan liitteenä.

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Sahanniemen hoitokodit / Aiesopimus Avain-säätiön kanssa kehitysvammaisten asumispalvelujen järjestämisestä

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan esityksen seuraavin muu tok sin: Tehtävä 200 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh

Kesla 19 Valmistelija: asianhallintapäällikkö Ella Vuorela, puh ,

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Khall Valmistelija: henkilöstöjohtaja Pirjo Manninen, puh ,

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Etelä-Pohjanmaan pohjoisen alueen hyvinvointikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ (vain sähköisenä)

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01.

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Valtuustoaloite / Heinolan terveyskeskuksen, sairaalan ja kotihoidon tilanne

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Sivistystoimen palveluverkkoselvitys

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen päätöstä

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Oriveden yhdistys on toimittanut Ori veden kaupunginhallitukselle oheisen kirjeen.

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 21/ Otsikko Sivu 311 Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

6. Yhdistetään kaikki alakoulut yhdeksi kouluksi Ikoselle.

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS

Transkriptio:

Kaupunginhallitus 580 26.11.2012 Kaupunginvaltuusto 194 10.12.2012 Kaupunginhallitus 302 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 94 15.09.2014 Valtuustoaloite koskien laajakaista 2015 -hanketta / Tarja Warpenius ym. 228/07.03.02/2012 Khal 26.11.2012 580 Kaupunginhallituksen käsittely 13.6.2011 327: KVAL 30.05.2011 101 Valtuutettu Tarja Warpenius antoi puheenjohtajalle otsikossa mai nitun valtuustoaloitteen, joka päätettiin lähettää kaupunginhallituksen val mis tel ta vak si. Aloite pöytäkirjan liitteenä 9. KHAL 327 Aloite esityslistan liitteenä 9. KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus päättää antaa aloitteen kau pun gin kans lian valmisteltavaksi. PÄÄTÖS: Hyväksyttiin. ---------- Valmistelija: tietohallintopäällikkö Harri Juuti, puh. 03-849 3360, etunimi.sukunimi@heinola.fi Laajakaista kaikille 2015 hankkeen käsittely Heinolassa Laajakaista kaikille 2015 hanketta on käsitelty kau pun gin hal li tuk sessa ensimmäisen kerran 9.11.2009 643, jolloin päätettiin, et tä Heino lan kaupunki hyväksyy koko kunnan tukikelpoisen alu een han kealu eek si ja varautuu LVM:n laajakaista kaikille hank keen ra hoi tukseen, mikäli rahoitusosuus määräytyy 8%:n mu kaan. Toisen kerran asiaa käsiteltiin kaupunginhallituksessa 30.3.2010 192. Koska kunnan maksuosuudeksi määräytyi 33 %, päät ti kaupunginhallitus, että Heinolan kaupunki ei osal lis tu hank keen toteutuskustannuksiin. Hankkeen toteuttamiseksi Matti Seppä esitti, että se ra hoi tet tai si Syrjä län rahaston varoista. Aloitetta käsiteltiin kau pun gin hal li tuk ses sa 12.4.2010 221 ja se päätettiin antaa maa seu tu lau ta kun nan val mistel ta vak si.

Maaseutulautakunta käsitteli asiaa 7.12.2010 40 ja päätti esit tää kau pun gin hal li tuk sel le ja edelleen kaupunginvaltuustolle, et tä Syr jälän rahaston varoja ei käytetä Laajakaista kaikille 2015 hankkeen ra hoi tuk seen. Perusteluissa todetaan, että ra has ton voimassa olevat sään nöt eivät mahdollista hankkeen ra hoit ta mis ta. Kaupunginhallitus käsitteli maaseutulautakunnan päätöstä 20.12.2010 654 ja päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se toteaa maaseutulautakunnan selvityksen riittäväksi Matti Sepän ym. val tuus to aloit teen johdosta ja toteaa asian loppuun kä si tel lyk si. Kaupunginvaltuusto käsitteli asiaa 31.1.2011 13 ja totesi aloit teen lop puun käsitellyksi. Näiden päätösten johdosta Heinolan kaupunki ei ole varannut va ro ja vuo den 2012 budjettiin Laajakaista kaikille 2015 hank kee seen. Hankkeen tilanne Päijät-Hämeessä Vuonna 2010 kilpailutettiin Päijät-Hämeessä seuraavien kuntien laaja kais ta hank keet: Hartola, Hämeenkoski, Kärkölä, Padasjoki ja Sysmä. Näihin ei saatu operaattoreilta yhtään tarjousta. Hartolan ja Sysmän hankealueet kilpailutettiin 25.3.-29.4.2011. Kumman kin hankealueen toteuttajaksi valittiin DNA Oy. Padasjoen kilpailutus tehdään myöhemmin keväällä 2011, kun kunnan teettämä kysyntäkartoitus on valmis. Hämeenkoski ja Kärkölä ovat varautuneet kunnan oma ra hoi tus osuuden maksamiseen vasta vuoden 2011 jälkeen. Orimattila ja Art jär vi ei vät ole varanneet taloussuunnitelmissaan oma ra hoi tus ta laa ja kaista hank kei siin lähivuosille. Laajakaista kaikille 2015 hankkeen jatko Heinolassa Kaupunginhallitus päätti 30.3.2010, että Heinola on mukana hankkees sa, mikäli rahoitusosuus on 8 %, mutta rahoitusosuus on edelleen 33 %, joten hankkeen jatkamista puoltavia muut tu nei ta pe rustei ta ei ole olemassa. Aloite esityslistan liitteenä 14. Va. kaupunginjohtaja (TR): Kaupunginhallitus päättää esit tää kaupun gin val tuus tol le, että valtuusto toteaa 1) edellä olevan selvityksen riittäväksi Tarja Warpeniuksen ym. val-

tuus to aloit teen johdosta ja Jäsen Seppä esitti, että kaupunginhallitus esittää kau pun gin val tuustol le, että laajakaistahanke voidaan toteuttaa Syrjälän rahaston tur vin ja että kaupunginkanslian on ryhdyttävä tätä edellyttäviin toimiin. Puheenjohtaja totesi, että jäsen Sepän tekemää esitystä ei kan na tettu, joten se raukeaa kannattamattomana. Kaupunginhallitus hyväksyi va. kaupunginjohtajan ehdotuksen. Jakelu: Siirto valtuusto Kval 10.12.2012 194 Aloite esityslistan liitteenä 10. Kaupunginhallitus: Kaupunginvaltuusto päättää todeta 1) edellä olevan selvityksen riittäväksi Tarja Warpeniuksen ym. valtuus to aloit teen johdosta ja Valtuutettu Tarja Warpenius esitti valtuutettu Heidi Kantasen kan natta ma na, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun. Puheenjohtaja totesi, että asiasta käydyn keskustelun kuluessa valtuu tet tu Tarja Warpenius on tehnyt kaupunginhallituksen eh do tukses ta poikkeavan kannatetun esityksen, joten asiasta on ää nes tet tävä. Puheenjohtaja esitti, että tarvittava äänestys toimitetaan niin, et tä ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät Jaa, ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Tarja Warpeniuksen te kemää esitystä, äänestävät Ei. Äänestysmenettelyehdotus hyväksyttiin yk si mie li ses ti. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 4 Jaa-ääntä, ja 39 Ei-ääntä Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä 5. Puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston äänin 4 vastaan 39 hy väksy neen valtuutettu Tarja Warpeniuksen palautusehdotuksen asiassa. Khal 18.08.2014 302 Valmistelija: tietohallintopäällikkö Harri Juuti, puh. 03-849 3360,

etunimi.sukunimi@heinola.fi Laajakaista 2015 valtakunnallinen tilanne: Valtakunnallisen Laajakaista 2015 tilanne on se, että uusia ha kemuk sia ei voi enää jättää. Hakemuksia on tullut enemmän kuin ra hoitus ta on saatavissa. Valtiovarainministeriön esi tyk sen mukaan laa jakais tan kehittämiseen esitetään lisärahoitusta, jo ka menee kui ten kin todennäköisesti nykyisten jätettyjen ha ke mus ten to teut ta mi seen. LVM kartoittaa tällä hetkellä vuoden 2015 jälkeistä tilannetta se kä tarpeita. Päijät-Hämeen tilanne: Maakunnassa kilpailutettiin vuonna 2012 uudestaan kui tu ver kon toteut ta mi nen viiden kunnan alueella; Hartola, Hä meen kos ki, Kärkölä, Pa das jo ki ja Sysmä. Kilpailutuksen tuloksena to teut ta jak si valittiin Verk ko-osuus kun ta Kuuskaista. Ra hoi tus on gel mien takia hanke ei to teu tu nut, eikä Keski-Suomen kon sep tia voitu laajentaa Päi jät-hämee seen. Rahoitusneuvottelujen kes ken eräi syy den vuoksi kui tu raken ta mi nen ei ehtinyt edetä. Keski-Suomen kunnilla tilanne on sama. Keski-Suomessa on har kit tu kuntien yhteisen rahoitusyhtiön perustamista, joka os tai si Kuus kaistan toiminnot. Periaatteessa ei ole estettä Päi jät- Hä meen kun nil la liittyä rahoitusyhtiöön mukaan. Tällä het kel lä seu ra taan kar toi tus työtä vuoden 2015 jälkeisistä suun ni tel mis ta. Päijät-Hämeessä on edennyt yksityinen osuuskunta Kuitukaista Asik ka las sa, jossa rakentaminen on vauhdissa. Tämä hanke on saanut ELY-keskukselta investointitukea Manner-Suomen maa seu tu ohjel mas ta. Tuo tuki on nk. kyläverkkohanketuki, eikä kuu lu nut Laa jakais ta kaikille 2015 kokonaisuuteen. Myös Pa das joel la on sel vi tet ty itsenäisen verkon rakentamiseen liittyviä yk si tyis koh tia ja ra hoi tus ta. Sysmässä DNA haki tukea Laajakaista kaikille kilpailutuksen jälkeen, mutta veti hakemuksensa pois, koska Viestintäviraston si to van lausunnon mukaan niin iso osa DNA:n hakeman hank keen kus tannuk sis ta ei olisi ohjelman mukaista. ELY-keskuksen mukaan EU:n rakennerahasto ei voi 2014-2020 ohjel ma kau del la tukea verkkorakentamista. Heidän maa seu tu oh jelman sa yksityiskohdat ovat vielä auki, koska ohjelman sää dök set, saa ti toimeenpano, viivästyvät. On mahdollista, että pie ni muo toi sia ky lä verk ko hank kei ta voisi rahoittaa. Tuleeko Laa ja kais ta kaikille -ohjel mal le kansallisesti rahoitettua jatkoa, ei ELY-kes kuk sel la ole tietoa. ELY-keskuksen kanta kui tu ra ken ta mi sen rahoittamiselle on ai ka pes si mis ti nen.

Näiden tietojen perusteella laajakaistan rakentaminen Heinolan lä hiym pä ris töön näyttää lähes mahdottomalta, elleivät ope raat to rit itse mark ki na eh toi ses ti toteuta sitä. Toinen mahdollisuus oli si, että asukkaat perustaisivat osuuskunnan toteuttamaan han ket ta. Tämäkin vaih to eh to on rahoituksen osalta melko haas ta va hanke, kuten ELY-kes kuk sen lausunto ja Kuuskaistan in ves toin ti ti lan ne osoittavat. Jos asiaa halutaan viedä eteen päin, pitää odottaa uusia ra hoi tuspää tök siä. Toisaalta ope raat to rit ovat luvanneet nopeiden 4G-yh teyk si en kat ta van vuoden 2015 loppuun mennessä lähes 100 % koko Päi jät-hä mees tä. 4G tarjoaa joka tapauksessa 5-80 Mbit/s no peuden tu ki ase man lii ken nöin ti mää räs tä riippuen. Heinolan kaupunginvaltuuston 21.1.2013 hyväksymän työ jär jes tyksen 20 mukaan valtuutetuilla on oikeus tehdä kirjallisia aloit tei ta kun nan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Val tuus to aloit teeseen on kaupunginhallituksen vastattava pää sään töi ses ti puolen vuo den kuluessa. Vastauksesta voidaan kes kus tel la ja tehdä pää tös. Esityslistan liitteenä 11 valtuuston kokouksessa 30.5.2011 jätetty val tuus to aloi te. Vs. kaupunginjohtaja (SM): Kaupunginhallitus päättää vastata 30.5.2011 jätettyyn valtuustoaloitteeseen "Laajakaista 2015 -han ke Hei no laan" edellä olevasta valmistelutekstistä ilmenevällä ta val la ja esit tää, että kaupunginvaltuusto toteaa 1) vastauksen riittäväksi ja Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksianto: Jatkokäsittely kaupunginvaltuusto Kval 94 Esityslistan liitteenä 10 valtuuston kokouksessa 30.5.2011 jätetty valtuustoaloite. Kaupunginhallitus: Kaupunginvaltuusto päättää todeta 1) vastauksen riittäväksi ja Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksianto: Koneote aloitteen tekijä