Yleistä. Vuodella 2000 oli edellytyksiä jäädä historiaan yksityismetsätalouden parhaana vuotena, mutta syksyllä alkaneen



Samankaltaiset tiedostot
Johdanto. Luja vauhti yksityismetsätaloudessa jatkui vuonna 1999, vaikka bruttokantorahatulot

Johdanto. Vuosi 1998 oli nettotuloilla mitaten kaikkien aikojen paras vuosi yksityismetsätaloudessa.

Johdanto. yksityismetsien bruttokantorahatulot olivat vuonna miljardia markkaa eli samalla tasolla. enemmän kuin koskaan aikaisemmin

Yleistä. Alueittaiset tilastoaineistot 2004 ja vuoden 2005 ennakkotiedot

kuutiometrissä vuosina Yksityismetsätalouden bruttokantorahatulot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Johdanto Vuosi 1996 oli yksityismetsätaloudessa bruttokantorahatuloilla mitaten 9 prosenttia edellisvuotta huonompi, vaikka tulos oli 10 prosenttia

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Yksityismetsätalouden liiketulos 2012

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Käsitteitä. Aineistot

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia.

Puukauppa alueittain 2013

Puukauppa, tammikuu 2011

2,8 miljoonaa kuutiometriä. Puukaupan reipas tahti on jatkunut helmikuussa: viikoilla 6 7 puuta kertyi yhteensä 1,5 miljoonaa kuutiometriä.

Metsä sijoituskohteena

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008

Puukauppa, kesäkuu 2008

Puukauppa on käynyt tänä syksynä ennätyksellisen vilkkaana. Syksyn puukauppa huipentui lokakuussa, jolloin metsäteollisuus osti yksityismetsistä

Puukauppa, helmikuu 2009

kuutiometriin, mikä vastaa noin 37 miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä

Metsä sijoituskohteena

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla. miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä

Puukauppa, marraskuu 2012

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.

tämän vuoden raakapuun hintaodotuksista hidasti kevään puukauppaa. pysty- ja hankintakaupoilla

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

Puukauppa, maaliskuu 2011

Metsätalous Asteri malli

Metsänomistaja 2010 alueittainen tarkastelu. Harri Hänninen AMO vastaavien neuvottelupäivä Pihapaviljonki, Helsinki

Puukauppa, kesäkuu 2009

TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010

Puukauppa, toukokuu 2012

Puukauppa, tammikuu 2009

Puun ostot ja hinnat lokakuu Puukauppa piristymässä

Raakapuun käyttö 2010

Syksyn puukauppa jatkuu edellisvuosia tuntuvasti hiljaisempaan tahtiin. Syyskuussa metsäteollisuus osti puuta 2,1 miljoonaa kuutiometriä,

Puukauppa, joulukuu 2012

maaliskuun ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä.

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2007

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009

Puukauppa kävi syyskuussa erittäin vilkkaana. Metsäteollisuuden viikoittaiset ostomäärät olivat 1,1 1,8 miljoonaa kuutiometriä.

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2009

Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa.

Puun ostot ja hinnat marraskuu Myrskytuhopuu on vilkastuttanut puukauppaa

Puukauppa, helmikuu 2010

Puun ostot ja hinnat huhtikuu Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa. Päivitetyt tiedot metsätilaston taskujulkaisusta.

2C METSÄTALOUDEN VEROILMOITUS

Reaalinen kantohintaso oli viime vuonna 3,3 prosenttia alempi kuin vuonna Nimellisesti kantohinnat

Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista. jakson jälkeen. Metsäteollisuus osti marraskuussa yksityismetsistä raakapuuta pysty- ja hankintakaupoilla

Puukauppa, toukokuu 2008

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna Pekka Ollonqvist 18.2.

Puukauppa, elokuu 2009

Puukauppa, joulukuu 2013

Metsä sijoituskohteena

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014

METSÄTALOUDEN VEROILMOITUS (2C)

Puukauppa, kesäkuu 2010

Pienvedet ja niiden kunnostaminen yksityismetsissä

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2012

METSÄTALOUDEN VEROILMOITUS (2C)

1. Puun myyntitulot puukaupan tekoajan mukaan Pystykaupat Hankintakaupat Poltto- ja joulupuukaupat 2.Hankintatyön arvo

Teollisuuden ostot yksityismetsistä

Puukauppa, heinäkuu 2009

Metsätalous Asteri malli

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa

Suonenjoki. Asukasluku

Metsätalous - Asteri kirjanpidon mallitilipuitteisto

Metsätilakoon ja rakenteen kehittämishanke

Puukauppa, toukokuu 2009

ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä.

METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2014

Metsä sijoituskohteena

Metsäverotuksen vinkit METSÄNHOITOYHDISTYS POHJOIS- KARJALA Nurmes

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2011

Metsänomistamisen tuoton ja sen osatekijöiden vaihtelu

osuus oli 10 prosenttia. Marraskuun hakkuut olivat samansuuruiset kuin edeltävällä 10-vuotiskaudella keskimäärin.

Puukauppa tammikuu Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2008

METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014

Metsä sijoituskohteena

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi

Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa. Metsätieteen päivä Vesa Tanttu

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2013

TILASTOKATSAUS 4:2016

Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Metsänkäyttöilmoitukset 2013, yksityismetsät

Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta

METSÄTILASTOTIEDOTE 51/2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014

Vuoden 1994 metsänhoito- ja

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2014

Teknologiateollisuuden liikevaihto alan merkittävimmillä alueilla Suomessa. Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e

Transkriptio:

Yksityismetsätalouden kannattavuus Maatilatalouden yritys- ja tulotilasto 2000 sekä alueittaiset katelaskelmat vuosille 2000 ja 2001 Toimittaja: Esa Uotila 27.11.2002 650 Tulot edelleen selvästi yli 1990-luvun keskiarvon Yleistä Vuodella 2000 oli edellytyksiä jäädä historiaan yksityismetsätalouden parhaana vuotena, mutta syksyllä alkaneen taantuman takia bruttokantorahatulot nousivat reaalisesti lopulta vain vajaat 3 prosenttia edellisvuodesta 1,64 miljardiin euroon. Nousun syynä oli etenkin kuusitukin kantohintojen paraneminen, sillä hakkuumäärä jäi alle 48 miljoonan kuution ja lisäystä edellisvuodesta oli vain 0,5 prosenttia. Vuonna 2001 kantohinnat alenivat ja hakkuumäärät jäivät 45 miljoonaan kuutiometriin, mistä seurasi bruttokantorahatulojen jääminen vajaaseen 1,5 miljardiin euroon. Yksityismetsien hoitoon ja perusparannukseen käytettiin vuonna 2000 lähes 180 ja 2001 yli 188 miljoonaa euroa (Metsätilastollinen vuosikirja 2001, 2002). Yksityismetsätalouden kannattavuusaineistot jakaantuvat kahteen pääluokkaan: alueittaisiin tilastoaineistoihin (lähteet: Tilastokeskus, Metla ja Mkk Tapio) sekä tilakohtaiseen aineistoon (lähde: Tilastokeskus, Maatilatalouden yritys- ja tulotilasto MYTT). Aluejaon perusteena on metsäkeskukset. Suuraluejako Länsi-, Itä- ja Pohjois-Suomeen on esitetty laatuselosteessa kuvassa 6. Alueittaiset tilastoaineistot 2000 ja 2001 Alueittaisilla tilastoaineistoilla tehty katelaskelma metsäkeskuksittain on esitetty taulukoissa 1 ja 2. Bruttotulot (bruttokantorahatulot) Bruttokantorahatulot olivat vuonna 2000 keskimäärin 123 /ha. Nousua edellisvuodesta oli 2,6 prosenttia. Tulot nousivat Pohjois-Suomessa hieman enemmän (+3 %) kuin Etelä- Suomessa. Itä-Suomessa tulot olivat selvästi korkeimmat (178 /ha) ja Pohjois-Suomessa alimmat (44 / ha). Vuonna 2001 tulot laskivat 110 /ha:lta. Selvintä pudotus oli Länsi- Suomessa (-13 %) ja pienintä Pohjois-Suomessa (-2 %). Kustannukset Yksityismetsätalouden bruttokustannukset nousivat vuonna 2000 reaalisesti yhdellä prosentilla ja olivat 20 / ha. Nousun aiheutui metsän uudistamiskustannusten lisääntymisestä (+12 %), joka on seurausta aikaisempien vuosien runsaista päätehakkuista. Vuonna 2001 kokonaiskustannusten lievä nousu jatkui (+0,8 /ha). Nousua aiheutui etenkin siitä, että nuorten metsien hoitokampanja lähti kunnolla käyntiin. Samalla tukien käyttö nousi 4,3 /ha:lta (+19 %).

2 Nettotulot Yksityismetsätalouden nettotulos oli vuonna 2000 ennen veroja keskimäärin 106 /ha (+3 %). Pohjois- Suomessa nettotulot olivat 35 (+3,7 %), Itä-Suomessa 157 ja Länsi-Suomessa 131 /ha. Vuonna 2001 tulot putosivat 94 /ha:lta (-12 %), vähiten Pohjois-Suomessa (- 4 %). Yhteenvetolaskelmat Kuvassa 1 ja on esitetty alueittaisten tietojen perusteella tehdyn yksityismetsätalouden katelaskelmat vuosille 2000 ja 2001. Kuva perustuu taulukoiden 1ja 2 tietoihin. Vuosi 2002 Vuodesta 2002 näyttää tulevan hieman parempi kuin vuodesta 2001. Hakkuiden arvioidaan lisääntyvän pari prosenttia ja tulojen 3 (tarkemmin Metsäsektorin suhdannekatsaus 2002-2003). Maatilatalouden yritys- ja tulotilasto 2000 Yhteenveto maatilatalouden yritys- ja tulotilaston (MYTT) taustatekijöistä metsätalouden osalta on esitetty taulukossa 3. Myyntituloverotuksen valinneet Yhteenveto puunmyyntituloverotustietojen perusteella lasketuista tuloksista koko maassa ja suuralueittain on esitetty taulukossa 4. Laskelma noudattaa metsätalouden pääomatuloverotuksen kaavaa. Bruttotulot (puunmyyntitulot, korvaukset ja omaan käyttöön otettu puutavara) Puun myyntituloverotuksen valinneilla maatilametsänomistajilla metsätalouden bruttotulot olivat 122 /ha vuonna 2000. Varsinkin isot tilat hakkasivat edellistä vuotta vähemmän ja niillä tulot putosivat 13 prosenttia, kun taas alle 20 hehtaarin tiloilla tulot nousivat 15 prosenttia ja olivat 155 /ha. Suuralueittain tulot laskivat Länsi-Suomessa (128 /ha, -7 %), mutta nousivat Itä- Suomessa (143 /ha, +2 %) ja Pohjois-Suomessa (38 ha, +5 %). Pohjois-Suomen hyvä tulos perustui tilakokoluokassa 20 49,9 hehtaaria tapahtuneeseen 90 prosentin tulojen lisääntymiseen. Pystykauppatulojen osuus kaikista tuloista kasvoi selvästi ja oli 77 prosenttia (+3 %-yks.), ja hankintakauppatulojen osuus kokonaistuloista vastaavasti aleni 21 prosenttiin. Hankintatulojen osuus oli vielä 1990- luvun puolivälissä MYTT -tiloilla noin kolmasosa. Pohjois-Suomessa hankintakauppatulojen osuus kokonaistuloista putosi 22 prosenttiin (-12 %-yks.); muualla maassa pudotus oli 2 3 prosenttiyksikköä. Hankintahakkuiden merkitys on muutenkin ollut vähenemässä: 1990-luvun puolivälissä neljäsosa yksityismetsien puusta tuli hankintahakkuista, vuonna 2000 vain 16 prosenttia (Metsätilastollinen vuosikirja 2001). Menot Vuosimenoihin ja poistoihin perustuvat vähennykset olivat keskimäärin 25 /ha, missä oli 8 prosentin pudotus edelliseen vuoteen verrattuna. Tilakokoluokittain hehtaarikohtaiset menot olivat korkeimmat alle 20 hehtaarin tiloilla (30 /ha, +5 %). Muissa tilakokoluokissa menot olivat lähellä keskiarvoa. Selvimmin merkittävistä menoeristä putosivat palkkausmenot etenkin isoilla tiloilla (-43%). Vuosimenojen muiden menojen osuus kokonaismenoista kasvoi 77 prosenttiin ja palkkauksen aleni 7 prosenttiin (- 2 %-yks.). Pääomatuloverotuksen vähennykset sisältävät hankintamyyntien puunkorjuukustannuksia, joiden arvioitu osuus menoista on suuruusluokaltaan neljäsosa. Nettotulot puun myyntituloverotuksessa Vuonna 2000 maataloutta harjoittavien metsänomistajien puhdas pääomatulo oli 97 /ha (-3 %). Tulot laskivat molemmissa yli 50 hehtaarin tilakokoluokissa ja nousivat pienemmillä tiloilla. Pohjois-Suomessa puhdas pääomatulo nousi 27 /ha:lta (+15 %). Investoinnit Puun myyntituloverotuksessa ilmoitetut investoinnit metsätalouden käyttöomaisuuteen (koneet, rakennukset, ojat ja tiet) olivat 3,8 /ha eli nousua oli 11 prosenttia. Koneinvestoinnit lisääntyivät ja niiden osuus kokonaisinvestoinneista nousi 76 prosenttiin (+3 %-yks.). Puukaupat Vuonna 2000 puukauppatuloja oli saanut selvästi yli puolet (56 %, +1 %-yks.) puunmyyntituloverotuksen valinneista MYTT -tiloista. Puunmyyntitulot niitä saaneilla tiloilla olivat keskimäärin 12 300 euroa (-10 %). Keskimääräisten puukauppatulojen lasku johtui isojen tilojen edellisvuotta pienemmästä puukauppa-aktiivisuudesta. Pystykauppatuloja saaneita tiloja (34 %) oli hieman enemmän kuin hankintakauppatuloja saaneita tiloja (33 %.). Pystykauppatuloja saatiin keskimäärin 17 000 (-6 %) ja hankintakauppatuloja 5 800 (-24 %) euroa puukauppatuloja saanutta tilaa kohti. Yhteenvetolaskelmat MYTT-aineiston puun myyntituloverotuksen piirissä olevien tilojen tiedoilla on tehty kaksi laskelmaa. Kuvassa 2 on esitetty metsätalouden verotuksen puhtaan pääomatulon laskennan mukaiset tulokset. Kuvassa 3 esitetyt tulokset vastaavat kassavirtalaskelmaa, jossa

3 huomioon otetaan vain tarkastelujakson aikana syntyvät tulot ja menot. Lisäksi tuloista on otettu erilleen oman puunkorjuutyön arvo. Suurimmat erot kassavirta- ja verotuslaskelman välillä syntyvät metsävähennyksestä sekä varausten ja poistojen avulla tehtävästä tulojen ja menojen jaksotuksesta. Kuvat perustuvat taulukon 4 tietoihin. Pinta-alaverotuksen valinneet MYTT-aineiston pinta-alaverotuksen valinneilla tiloilla laskennallinen bruttotulo oli 80 /ha eli yhtä suuri kuin edellisenä vuonna (kuva 4). Vähennykset olivat keskimäärin 33 /ha. Keskimääräisvähennyksen osuus kaikista vähennyksistä oli 14 (-2 %-yks.), verovapausalueiden 38 (+2 %-yks.) ja uudistamisvähennyksen 19 prosenttia (+2 %-yks.). Pinta-alaverotuksen puhdas tulo eli laskennallinen nettotulo oli 48 /ha (-5,6 %). Isoilla tiloilla hehtaarikohtainen tulo oli keskimäärin 51 prosenttia pienimmän kokoluokan tilojen tulosta (kuva 4). Vertailu Alueittaiset tilastoaineistot ja MYTTmyyntituloverotustiedot Bruttokantorahatulot ja pääomatulot MYTT-aineistossa myyntituloverotustietoihin perustuvat bruttotulot ( /ha) olivat Länsi-Suomessa 17 %, Itä- Suomessa 25 % ja Pohjois-Suomessa 14 % pienemmät kuin kaikki yksityismetsänomistajat kattavan alueittaisen aineiston bruttokantorahatulot. Koko maassa MYTTaineistolla lasketut tulot olivat yhtä suuret kuin alueittaisella aineistolla lasketut, sillä maatalouden tarpeita varten kerätyssä MYTT-aineistossa eivät matalatuottoiset pohjoisen alueet vaikuta yhtä paljon keskiarvoon kuin kaikki metsänomistajat kattavissa alueellisissa tilastoissa. Tuloerot ovat odotettavia, sillä puunmyyntituloverotukseen siirtyminen oli sitä edullisempaa, mitä vähemmän aikoi hakata vuoteen 2006 kestävän metsäverotuksen siirtymäkauden aikana. Ilman eroa puunmyyntikäyttäytymisessä tulisi metsätalouden pääomatulojen olla korkeammat kuin vastaavassa tilanteessa saadut bruttokantorahatulot, sillä pääomatuloihin sisältyy hankintaleimikoiden puunkorjuukustannukset metsänomistajan oman työn arvoa lukuun ottamatta. Myös tulopohjassa ja vähennyksissä on eroja (ks. laatuseloste). Menot Alueittaisten tilastoaineistojen aineistojen ja verotustietojen perusteella lasketut menot eivät ole vertailukelpoisia (ks. laatuseloste). Nettokantorahatulot ja puhdas pääomatulo MYTT-aineiston perusteella laskettu puhdas pääomatulo ( /ha) oli vuonna 2000 Länsi-, Itä- ja Pohjois- Suomessa kolme neljäsosaa alueittaisilla aineistoilla lasketuista nettotuloista. Vuosina 1994-2000 MYTTaineiston myyntituloverotiedoilla laskettu nettotulo on ollut Länsi-Suomessa 77 ja Itä- sekä Pohjois-Suomessa 72 prosenttia alueittaisilla aineistoilla lasketusta nettotuloksesta (kuva 5). Verotustapojen vertailu MYTT-aineistossa Muun muassa runsaiden hakkuiden takia pinta-alaverotus oli edelleen edullinen verotusvaihtoehto metsänomistajille. Pinta-alaverotuksessa laskennalliset bruttotulot olivat alueittain 73-80 % myyntituloverotuksen pääomatulosta ja 59-70 % alueittaisilla aineistoilla lasketuista bruttokantorahatuloista. (Kuvat 1, 2 ja 4) Vähennykset olivat pinta-alaverotuksen valinneilla keskimäärin 33 /ha eli 22 % suuremmat kuin myyntituloverotuksen valinneilla, vaikka heillä vähennyksiin ei sisälly puunkorjuukustannuksia. Pinta-alaverotukseen jääneiden maatilametsänomistajien verorasitus olisi huomattavasti korkeampi, mikäli he olisivat siirtyneet puunmyyntituloverotukseen. Keskimääräisestä puunmyyntiverotustulosta (97 /ha) maksetaan pääomatuloveroa 28 /ha, mitä vastaava tuloveroprosentti pinta-alaverotuksessa (tulo 48 /

4 /ha 200 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 2000 2001 2000 2001 2000 2001 2000 2001 Länsi-Suomi Itä-Suomi Pohjois-Suomi Koko maa N ettotulos Metsänomistajien osuus kustannuksista Valtion antama tuki Lähde: Metsätutkimuslaitos Kuva 1. Yksityismetsätalouden tulot ja menot vuosina 2000 ja 2001 alueittaisten tilastoaineistojen perusteella. /ha 200 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 Kaikki Länsi Itä Pohjoinen Tilakokoluokka, ha Nettotulot Verot Menot muille tulolähteille Poistot Vuosimenot Varaukset Metsävähennys Oma hankintapuun korjuutyö Lähteet: Tilastokeskus/Maatilatalouden yritys- ja tulotilasto 2000, Metla Kuva 2. Puunmyyntituloveroilmoitusten perusteella lasketut metsätalouden pääomatulot vuodelle 2000.

5 200 180 160 140 120 /ha 100 80 60 40 20 0 Kaikki Länsi Itä Pohjoinen Tilakokoluokka, ha Nettotulot (muut) Nettotulot (oma korjuutyö) Investoinnit verovuonna Vuosimenot Lähteet: Tilastokeskus/Maatilatalouden yritys- ja tulotilasto 2000, Metla Kuva 3. Puunmyyntituloveroilmoitusten perusteella tehty kassavirtalaskelma vuodelle 2000. 140 120 100 /ha 80 60 40 20 0 Kaikki Länsi Itä Pohjoinen Tilakokoluokka, ha Puhdas tulo Tilakohtaiset vähennykset Keskimääräisvähennys Lähteet: Tilastokeskus/ Maatilatalouden yritys- ja tulotilasto 2000, Metla Kuva 4. Pinta-alaverotustietojen mukaan laskettu puhdas tulo vuodelle 2000.

6 180 160 140 120 /ha 100 80 60 40 20 0 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 Itä, aluet. Länsi, aluet. Pohjoinen, aluet. Itä, Mytt Länsi, Mytt Pohjoinen, Mytt Kuva 5. Alueittaisilla (1994 2001) ja MYTT-aineistolla (1994 2000) lasketut yksityismetsätalouden nettotulokset suuralueittain.

Taulukko 1. Yksityismetsätalouden katelaskelma metsäkeskuksittain vuonna 2000 (Alueittaiset tilastoaineistot) Metsäkeskus 0 Ahve- 1 Rannikko 2 Lounais- 3 Häme- 4 Kaakkois- 5 Pirkan- 6 Etelä- 7 Etelä- 8 Keski- 9 Pohjois- 10 Pohjois- 11 Kainuu 12 Pohjois- 13 Lappi Koko maa nanmaa Suomi Uusimaa Suomi maa Savo Pohjanmaa Suomi Savo Karjala Pohjanmaa = BRUTTOKANTORAHATULOT 2 959 85 409 144 652 183 240 134 633 130 154 200 788 119 347 163 907 161 971 124 357 45 750 95 409 50 541 1 643 118 Uudistaminen 134 4 844 6 066 7 441 6 287 5 272 9 089 6 392 8 730 10 986 8 367 2 511 5 239 3 559 84 916 Uudistusalojen valmistaminen 25 1 177 1 986 1 669 1 366 1 341 1 810 2 102 1 971 2 015 1 767 852 1 689 1 363 21 133 Metsänviljely 109 3 667 4 080 5 772 4 921 3 931 7 279 4 290 6 759 8 970 6 600 1 660 3 550 2 196 63 783 Nuoren metsän hoito 141 1 569 3 310 2 115 2 143 2 325 3 279 3 587 3 897 3 926 2 612 2 512 3 746 3 503 38 665 Taimikonhoito 118 915 1 119 1 317 1 081 501 1 594 1 715 2 131 1 700 1 743 843 1 296 1 621 17 693 Nuoren metsän kunnostus 24 654 2 191 798 1 062 1 824 1 685 1 872 1 766 2 226 869 1 669 2 450 1 882 20 972 Metsänparannus 12 3 370 4 072 2 663 2 166 2 476 2 317 5 851 2 914 4 487 2 855 3 402 8 399 6 240 51 222 Pystykarsinta 0 44 84 43 100 72 119 41 150 272 126 28 15 56 1 148 Metsänlannoitus 0 3 100 10 25 9 107 248 28 1 009 201 8 110 0 1 858 Metsäojitus 6 1 233 1 320 549 399 313 354 3 272 505 721 545 1 292 4 690 1 053 16 251 Metsäteiden rakentaminen ja kunnossapito 7 2 091 2 568 2 061 1 641 2 081 1 737 2 291 2 231 2 485 1 983 2 075 3 584 5 131 31 963 Metsien hallinto ym. 313 5 755 8 785 8 521 6 829 6 796 8 593 8 221 7 665 7 583 6 061 3 199 6 920 4 770 90 011 Metsänhoitomaksut 0 1 719 3 227 2 957 2 528 2 207 3 308 2 667 2 587 2 241 1 788 1 007 1 809 1 012 29 054 Ammattiapu 11 362 191 468 552 556 577 756 729 937 567 323 566 674 7 269 Vakuutusmaksut 27 364 697 843 442 695 667 490 645 466 466 154 552 437 6 945 Matkat ja kurssit 210 2 106 2 824 2 208 1 848 1 873 2 014 2 802 1 972 2 126 1 834 994 2 581 1 731 27 124 Lehdet ja kirjallisuus 10 141 195 217 190 210 216 154 164 167 128 52 153 238 2 235 Jäsenmaksut 1 33 63 95 52 42 32 49 50 46 31 13 40 10 557 Leimaverot yms. 13 206 441 350 175 207 196 278 210 256 169 209 223 99 3 033 Yksityismetsien hallinnon yleiskulut 25 520 728 877 657 637 1 006 642 829 848 679 281 623 356 8 707 Kuntien, seurakuntien ym hallintokulut 16 303 420 507 386 368 578 383 480 497 398 166 373 213 5 087./. BRUTTOKUSTANNUKSET 600 15 538 22 233 20 740 17 425 16 868 23 278 24 050 23 206 26 982 19 894 11 624 24 303 18 072 264 813 + TUKI 90 1 716 2 190 1 994 2 744 2 024 3 583 6 102 3 949 4 463 2 519 3 075 8 048 5 879 48 376 = NETTOTULOS 2 449 71 587 124 608 164 493 119 952 115 310 181 094 101 399 144 650 139 452 106 982 37 202 79 153 38 349 1 426 681 (Metsänhoito- ja -perusparannuskustannuksiin 75 2 095 3 474 2 944 2 196 2 551 3 546 2 433 3 864 4 913 4 414 1 197 919 857 35 478 sisältyvä oman työn arvo ilman avustuksia) Pinta-ala, 1000 ha (metsämaa) 60,1 799,3 938,5 832,0 671,9 756,1 1 014,5 1 186,1 948,4 996,1 808,6 776,9 1 706,1 1 901,6 13 396,2 Bruttokantorahatulot /ha 49,2 106,9 154,1 220,2 200,4 172,1 197,9 100,6 172,8 162,6 153,8 58,9 55,9 26,6 122,7 Bruttokustannukset /ha 10,0 19,4 23,7 24,9 25,9 22,3 22,9 20,3 24,5 27,1 24,6 15,0 14,2 9,5 19,8 Tuki /ha 1,5 2,1 2,3 2,4 4,1 2,7 3,5 5,1 4,2 4,5 3,1 4,0 4,7 3,1 3,6 Nettotulos /ha 40,8 89,6 132,8 197,7 178,5 152,5 178,5 85,5 152,5 140,0 132,3 47,9 46,4 20,2 106,5 Nettotulos / Bruttokantorahatulot, % 83 84 86 90 89 89 90 85 88 86 86 81 83 76 0,87 Oma työ /ha 1,2 2,6 3,7 3,5 3,3 3,4 3,5 2,1 4,1 4,9 5,5 1,5 0,5 0,5 2,6 Markkinahakkuut, milj. m³ 147 2 857 3 958 4 779 3 642 3 473 5 451 3 613 4 525 4 692 3 757 1 566 3 515 2 013 47 987 Tukkipuuosuus, % 37 42 54 61 58 60 59 48 59 53 52 44 33 32 52 Kantohinta, /m³ 20 30 37 38 37 37 37 33 36 35 33 29 27 25 34 Kustannukset, /m³ 4 5 6 4 5 5 4 7 5 6 5 7 7 9 6 Tuki, /m³ 0,6 0,6 0,6 0,4 0,8 0,6 0,7 1,7 0,9 1,0 0,7 2,0 2,3 2,9 1,0 Oma työ, /m³ (ei avustuksia, ei puunkorjuuta) 0,5 0,7 0,9 0,6 0,6 0,7 0,7 0,7 0,9 1,0 1,2 0,8 0,3 0,4 0,7 1000 Lähteet: Metlan tilastot, K Tapion tilastot 7

Taulukko 2. Yksityismetsätalouden katelaskelma metsäkeskuksittain vuonna 2001 (Alueittaiset tilastoaineistot) Metsäkeskus 0 Ahve- 1 Rannikko 2 Lounais- 3 Häme- 4 Kaakkois- 5 Pirkan- 6 Etelä- 7 Etelä- 8 Keski- 9 Pohjois- 10 Pohjois- 11 Kainuu 12 Pohjois- 13 Lappi Koko maa nanmaa Suomi Uusimaa Suomi maa Savo Pohjanmaa Suomi Savo Karjala Pohjanmaa 1 000 8 = BRUTTOKANTORAHATULOT 2 767 81 047 123 806 163 239 122 215 104 665 188 639 102 282 146 414 145 561 112 802 43 651 89 990 53 596 1 480 674 Uudistaminen 122 4 770 5 949 7 950 5 323 5 956 9 823 6 111 8 537 10 483 7 524 2 237 6 544 3 663 84 993 Uudistusalojen valmistaminen 27 1 146 1 795 1 650 1 185 1 195 1 876 1 871 1 837 2 127 1 908 785 2 195 1 531 21 129 Metsänviljely 95 3 624 4 154 6 299 4 138 4 761 7 948 4 240 6 700 8 356 5 616 1 452 4 349 2 133 63 864 Nuoren metsän hoito 150 2 181 3 681 2 643 2 557 2 859 4 433 5 115 5 488 5 635 3 048 3 707 6 549 4 999 53 044 Taimikonhoito 127 1 462 1 697 1 724 1 184 1 120 2 222 2 234 2 605 3 085 2 118 1 804 2 912 2 684 26 979 Nuoren metsän kunnostus 23 718 1 983 919 1 373 1 739 2 211 2 881 2 883 2 550 930 1 903 3 637 2 315 26 065 Metsänparannus 15 2 003 3 602 2 126 2 397 2 998 2 682 5 870 4 222 5 623 3 096 3 820 6 166 5 840 50 458 Pystykarsinta 0 37 59 66 108 82 198 48 177 312 144 44 43 170 1 487 Metsänlannoitus 0 0 106 53 2 9 213 402 35 1 194 323 18 247 2 2 604 Metsäojitus 0 578 1 170 324 522 660 470 3 477 674 1 299 901 1 667 2 226 1 273 15 240 Metsäteiden rakentaminen ja kunnossapito 14 1 388 2 267 1 683 1 764 2 247 1 801 1 944 3 336 2 818 1 728 2 092 3 650 4 395 31 127 Metsien hallinto ym. 328 6 018 8 427 7 872 6 290 6 347 8 311 8 171 7 539 7 887 6 099 3 119 7 260 5 544 89 210 Metsänhoitomaksut 0 1 779 2 666 2 408 1 980 1 805 2 925 2 400 2 583 2 574 1 844 1 005 2 012 1 239 27 220 Ammattiapu 11 358 178 408 539 579 552 730 645 914 538 296 529 685 6 963 Vakuutusmaksut 8 385 778 860 502 692 731 546 630 549 494 180 612 441 7 407 Matkat ja kurssit 216 2 188 2 855 2 172 1 830 1 863 2 024 2 918 1 983 2 138 1 842 1 012 2 637 1 796 27 475 Lehdet ja kirjallisuus 10 145 217 244 214 236 245 172 185 187 143 57 170 268 2 491 Jäsenmaksut 1 33 63 96 52 42 32 50 50 46 31 13 40 10 558 Leimaverot yms. 12 319 615 401 174 215 294 390 234 211 200 84 272 101 3 521 Yksityismetsien hallinnon yleiskulut 53 496 647 774 605 567 906 589 744 768 605 289 594 759 8 395 Kuntien, seurakuntien ym hallintokulut 16 314 409 510 393 348 602 378 485 500 402 181 394 246 5 179./. BRUTTOKUSTANNUKSET 615 14 972 21 659 20 590 16 566 18 160 25 248 25 267 25 786 29 629 19 766 12 883 26 518 20 046 277 705 + TUKI 83 2 081 2 582 2 036 2 988 2 669 4 346 6 879 4 469 5 499 3 211 3 778 10 275 6 832 57 729 = NETTOTULOS 2 235 68 156 104 729 144 685 108 637 89 174 167 737 83 894 125 097 121 432 96 246 34 546 73 747 40 382 1 260 697 (Metsänhoito- ja -perusparannuskustannuksiin 61 2 451 3 685 3 550 1 734 3 602 4 678 3 389 4 779 5 725 4 124 1 911 4 063 2 040 45 791 sisältyvä oman työn arvo ilman avustuksia) Pinta-ala, 1000 ha (metsämaa) 60 799 938 832 672 756 1 014 1 186 948 996 809 777 1 706 1 902 13 396 Bruttokantorahatulot /ha 46,1 101,4 131,9 196,2 181,9 138,4 185,9 86,2 154,4 146,1 139,5 56,2 52,7 28,2 110,5 Bruttokustannukset /ha 10,2 18,7 23,1 24,7 24,7 24,0 24,9 21,3 27,2 29,7 24,4 16,6 15,5 10,5 20,7 Tuki /ha 1,4 2,6 2,8 2,4 4,4 3,5 4,3 5,8 4,7 5,5 4,0 4,9 6,0 3,6 4,3 Nettotulos /ha 37,2 85,3 111,6 173,9 161,7 117,9 165,3 70,7 131,9 121,9 119,0 44,5 43,2 21,2 94,1 Nettotulos / Bruttokantorahatulot, % 81 84 85 89 89 85 89 82 85 83 85 79 82 75 85 Oma työ /ha 1,0 3,1 3,9 4,3 2,6 4,8 4,6 2,9 5,0 5,7 5,1 2,5 2,4 1,1 3,4 Markkinahakkuut, milj. m³ 141 2 737 3 563 4 445 3 424 3 031 5 243 3 288 4 224 4 349 3 504 1 576 3 435 2 142 45 100 Tukkipuuosuus, % 35 41 51 59 56 54 58 44 56 51 49 40 31 33 50 Kantohinta, /m³ 20 30 35 37 36 35 36 31 35 33 32 28 26 25 33 Kustannukset, /m³ 4 5 6 5 5 6 5 8 6 7 6 8 8 9 6 Tuki, /m³ 0,6 0,8 0,7 0,5 0,9 0,9 0,8 2,1 1,1 1,3 0,9 2,4 3,0 3,2 1,3 Oma työ, /m³ (ei avustuksia, ei puunkorjuuta) 0,4 0,9 1,0 0,8 0,5 1,2 0,9 1,0 1,1 1,3 1,2 1,2 1,2 1,0 1,0 Lähteet: Metlan tilastot, K Tapion tilastot

Taulukko 3. Tilakohtaisen aineiston taustatietoja (Tilastokeskus/Maatilatalouden yritys- ja tulotilasto 2000) Metsämaan pinta-ala ja omistajan ikä Koko aineisto Länsi-Suomi Itä-Suomi Pohjoinen-Suomi Verotustapa Verotustapa Verotustapa Verotustapa Kaikki Pinta-ala- Myyntitulo- Ei verotus- Kaikki Pinta-ala- Myyntitulo- Ei verotus- Kaikki Pinta-ala- Myyntitulo Ei verotus- Kaikki Pinta-ala- Myyntitulo- Ei verotusverotus verotus tapatietoa verotus verotus tapatietoa verotus verotus tapatietoa verotus verotus tapatietoa Metsämaan pinta-ala, ha Tiloja, kpl 8 449 3 401 4 263 881 5 544 2 011 2 988 545 1 886 811 949 126 1 019 579 326 114 Keskiarvo 52 53 54 35 45 44 49 26 58 57 60 42 78 83 76 58 Mediaani 36 39 36 19 31 32 32 15 48 44 46 30 62 70 53 40 Alakvartiili 19 22 19 8 16 18 17 7 41 25 27 11 32 38 29 14 Yläkvartiili 66 70 65 41 55 57 59 33 54 72 76 59 99 104 90 84 Omistajan ikä, vuotta Metsänomistajia, kpl 8 404 3 386 4 245 773 5 517 2 003 2 976 538 1 878 808 946 124 1 009 575 323 111 Keskiarvo 47 48 46 48 48 49 47 48 47 48 46 46 46 47 44 47 Mediaani 47 48 46 48 48 49 47 48,5 47 48 46 48 46 47 44 46 Alakvartiili 40 41 38 40 40 41 39 40 40 41 39 38 39 40 37 38 Yläkvartiili 54 55 53 55 54 55 54 55 53 54 53 54 53 53 51 54 Lähde: Tilastokeskus/Maatilatalouden yritys- ja tulotilasto 2000 Laskennallinen bruttotulo (pinta-alaverotuksen valinneet) ja kassatulot (myyntituloverotuksen valinneet) Pinta-alaverotuksen valinneet Puunmyyntituloverotuksen valinneet Tuloja verovuonna saaneet Kaikki puunmyyntituloverotuksen valinneet Kaikki Länsi-Suomi Itä-Suomi Pohjois- Kaikki Länsi-Suomi Itä-Suomi Pohjois- Kaikki Länsi-Suomi Itä-Suomi Pohjois- Suomi Suomi Suomi Tiloja, kpl 572 338 136 97 484 333 116 35 717 503 160 55 Tulot, /tila Keskiarvo 4 292 4 084 6 049 2 540 10 379 10 209 12 562 4 756 7 012 6 761 9 160 3 049 Mediaani 2 945 2 797 4 485 2 097 4 220 3 907 6 243 1 453 Alakvartiili 1 674 1 582 2 558 1 252 825 732 1 823 227 Yläkvartiili 5 238 5 051 7 513 3 268 12 391 12 019 16 089 5 550 Tulot, /ha Keskiarvo 91 99 113 35 213 226 211 95 130 137 152 40 Mediaani 87 91 109 35 100 101 124 22 Alakvartiili 57 67 87 23 24 25 40 5 Yläkvartiili 123 125 132 44 251 256 269 83 Lähde: Tilastokeskus/Maatilatalouden yritys- ja tulotilasto 2000 9

Taulukko 4. Tilakohtaisella aineistolla lasketut tulokset, /metsämaan ha (Tilastokeskus/Maatilatalouden yritys- ja tulotilaston puun myyntituloverotustiedot 2000) 10 Alue Kaikki myyntituloverotuksen valinneet Länsi-Suomi Itä-Suomi Pohjois-Suomi Tilakokoluokka, ha Kaikki Kaikki Kaikki Kaikki Tiloja, kpl 1125 1608 1019 511 4263 923 1148 621 296 2988 153 356 298 142 949 49 104 100 73 326 Metsämaan pinta-ala yhteensä, ha 13 279 53 450 70 568 92 104 229 400 10 768 37 849 42 757 56 063 147 437 1 877 11 987 20 772 22 605 57 240 634 3 614 7 040 13 436 24 723 Puunmyyntitulot pystykaupoista 125,58 100,25 92,77 102,42 100,28 130,02 94,99 90,19 112,12 102,67 119,15 124,11 116,47 132,88 124,63 69,16 76,15 38,53 10,69 29,69 Myyntitulot hankintakaupoista 43,92 35,41 37,03 23,02 31,43 45,52 40,56 41,2 25,3 35,31 44,04 26,08 35,97 26,33 30,36 16,27 12,42 14,86 7,9 10,76 Hankintatyön arvo 6,32 4,9 5,22 2,68 4,19 6,14 5,19 5,15 2,95 4,4 8,71 4,74 6,15 2,8 4,61 2,29 2,37 2,86 1,34 1,95 Puunmyyntitulot hankintakaupoista 37,6 30,51 31,82 20,34 27,24 39,39 35,37 36,05 22,35 30,91 35,33 21,34 29,82 23,54 25,75 13,98 10,05 12 6,56 8,81 Vakuutus- ja vahingonkorvaukset 1,17 0,71 0,78 1,47 1,06 1,18 0,85 0,93 2,09 1,37 0,11 0,46 0,45 0,52 0,47 4,21 0,12 0,84 0,48 0,62 Omasta metsästä otettu puutavara 5,38 2,52 1,68 0,73 1,71 5,54 2,86 2,09 0,89 2,08 5,46 1,53 1,01 0,4 1,02 2,53 2,16 1,21 0,66 1,09 Maatalouskäyttö 4,82 2,31 1,49 0,7 1,56 4,88 2,66 1,83 0,85 1,89 5,27 1,32 0,93 0,38 0,94 2,53 1,95 1,07 0,59 0,98 Elinkeinokäyttö 0,17 0,05 0,13 0 0,06 0,2 0,05 0,22 0 0,09 0 0,06 0 0 0,01 0 0 0 0 0 Yksityiskäyttö 0,39 0,16 0,06 0,04 0,09 0,45 0,16 0,04 0,04 0,1 0,19 0,14 0,07 0,01 0,07 0 0,21 0,14 0,07 0,11 Vähennykset ja varaukset 17,15 9,71 10,75 10,66 10,84 18,16 9,86 10,63 12,45 11,68 14,48 11,1 12,78 11,82 12,1 7,85 3,5 5,45 1,24 2,94 Metsävähennys 11,72 5,76 6,98 6,17 6,65 13,02 6,06 6,96 7,39 7,34 8,24 5,99 8,03 6,37 6,95 0 1,89 4,05 0,76 1,84 Menovaraus 5,03 3,95 3,71 4,47 4,15 4,66 3,8 3,59 5,05 4,28 6,25 5,11 4,76 5,45 5,15 7,85 1,61 1,39 0,41 1,05 Tuhovaraus 0,39 0 0,05 0,01 0,04 0,48 0 0,08 0 0,06 0 0 0 0 0 0 0 0 0,07 0,04 Muut pääomatuloksi luettavat erät 2,29 3,02 2,82 2,26 2,61 2,36 2,79 3 2,3 2,63 2,04 4,27 2,76 3,13 3,2 1,83 1,28 1,89 0,61 1,1 (mm. varausten tuloutus) Pääomatulot yhteensä, /ha 154,87 127,3 119,12 116,56 122,07 160,31 127 121,63 127,3 127,99 147,62 140,61 137,72 148,65 142,97 83,86 86,25 49,03 17,76 38,37 Vuosimenot 25,1 21,68 20,69 20,32 21,03 26,96 23,43 23,05 22,39 23,18 18,83 18 18,74 23,45 20,45 11,95 15,47 12,08 6,41 9,49 Palkkaus 1,59 1,34 1,27 2,16 1,67 1,85 1,51 1,56 2,17 1,8 0,13 0,53 0,72 3,3 1,68 1,51 2,26 1,19 0,23 0,83 Matkat 1,36 0,68 0,63 0,4 0,59 1,4 0,7 0,68 0,32 0,6 1,35 0,69 0,54 0,61 0,63 0,66 0,46 0,6 0,38 0,46 Muut 22,14 19,66 18,78 17,75 18,77 23,7 21,22 20,81 19,9 20,78 17,35 16,79 17,48 19,54 18,14 9,78 12,75 10,3 5,8 8,2 Poistot 4,44 3,08 3,27 2,99 3,18 4,19 3,43 3,85 3,37 3,58 5,44 2,35 2,63 2,69 2,69 5,6 1,81 1,6 1,92 1,91 Koneet 3,5 2,46 2,53 1,95 2,34 3,25 2,7 3,01 2,2 2,64 4,64 1,9 1,99 1,71 1,95 4,45 1,77 1,22 1,3 1,43 Rakennukset 0 0,01 0,02 0 0,01 0 0,01 0,03 0 0,01 0 0,02 0,01 0 0,01 0 0 0,02 0 0,01 Ojat, tiet 0,71 0,62 0,74 1,1 0,86 0,73 0,74 0,83 1,27 0,96 0,41 0,37 0,71 0,99 0,74 1,15 0,23 0,35 0,61 0,49 Toisesta tulolähteestä siirrettävät menot 0,77 1,04 1,32 1,01 1,1 0,81 0,98 1,37 1,1 1,13 0,64 1,32 1,48 1,06 1,25 0,36 0,68 0,55 0,53 0,55 Vähennyskelvottomat menoerät 0,05 0,08 0,04 0,04 0,05 0,06 0,08 0,04 0 0,04 0,02 0,09 0,02 0,14 0,08 0 0,05 0,07 0,04 0,05 Maatalouden menot 0,04 0,02 0,01 0,01 0,01 0,05 0,03 0,01 0 0,01 0,02 0 0 0,01 0 0 0,02 0,07 0,04 0,05 Yksityismenot 0 0,01 0 0 0,01 0 0,02 0 0 0,01 0 0,01 0 0,02 0,01 0 0,02 0 0 0,01 Muut menot 0,01 0,05 0,03 0,03 0,03 0,01 0,04 0,03 0 0,02 0 0,09 0,02 0,12 0,07 0 0 0 0 0 Menot yhteensä, /ha 30,25 25,71 25,24 24,27 25,25 31,91 27,76 28,23 26,86 27,85 24,89 21,58 22,83 27,06 24,31 17,9 17,91 14,16 8,82 11,9 Metsätalouden puhdas pääomatulo (tulot > 0) 132,49 106,65 96,93 93,67 99,95 136,5 104,69 96,7 101,96 103,66 130,08 123 117,51 122,51 121,05 71,45 72,92 37,6 10,6 28,96 Metsätalouden tappiollinen pääomatulo (tulot < 0) 7,64 5,08 3,08 1,45 3,16 7,88 5,48 3,32 1,61 3,56 6,96 3,92 2,7 0,93 2,4 5,5 4,76 2,72 1,64 2,5 Metsätalouden puhdas pääomatulo (kaikki), /ha 124,66 101,57 93,85 92,28 96,8 128,41 99,22 93,34 100,44 100,11 122,73 119,03 114,89 121,59 118,66 66,82 68,29 34,85 8,95 26,48 Metsätalouden tuet (ei kestävän metsätalouden tukia) 0,18 0,12 0,22 0,25 0,2 0,23 0,11 0,22 0,19 0,18 0 0,14 0,28 0,51 0,33 0 0,05 0 0,04 0,03 Investoinnit käyttöomaisuuteen, poistot ja arvo vuoden lopussa Koneet ja kalusto Investoinnit (lisäykset verovuonna) 5,85 2,72 2,86 3,48 3,25 5,46 1,95 3,76 5,19 3,96 3,42 1,25 1,84 1,25 1,54 19,72 15,59 0,43 0,05 2,94 Poistot 3,76 2,54 2,57 1,96 2,39 3,5 2,79 3,05 2,21 2,69 5,02 1,98 2,03 1,73 2 4,45 1,87 1,27 1,3 1,45 Arvo vuoden lopussa (menojäännös) 18,28 11,6 9,64 8,79 10,26 17,29 11,03 11,46 9,38 10,98 21,46 7,43 7,75 7,12 7,88 25,74 31,38 4,23 9,12 11,41 Rakennukset Investoinnit (lisäykset verovuonna) 0 0 0,02 0,02 0,02 0 0 0 0,03 0,01 0 0 0,08 0 0,03 0 0 0 0 0 Poistot 0 0,02 0,02 0 0,01 0 0,02 0,03 0 0,02 0 0,02 0,01 0 0,01 0 0 0,02 0 0,01 Arvo vuoden lopussa (menojäännös) 1,31 0,39 0,33 0,12 0,32 1,61 0,12 0,49 0,16 0,35 0 0,19 0,07 0 0,07 0 3,82 0,15 0,16 0,69 Ojat ja tiet Investoinnit (lisäykset verovuonna) 0,64 0,5 0,52 0,53 0,53 0,56 0,61 0,66 0,52 0,59 0,2 0,26 0,11 0,36 0,24 3,22 0,21 0,84 0,9 0,84 Poistot 0,78 0,67 0,77 1,11 0,88 0,81 0,8 0,85 1,28 1 0,49 0,38 0,72 1 0,75 1,15 0,26 0,41 0,62 0,52 Arvo vuoden lopussa (menojäännös) 4,55 4,25 5,08 6,98 5,62 4,7 4,78 5,14 7,52 5,92 2,71 3,08 4,52 6,1 4,78 7,36 2,51 6,38 6,23 5,76