Puukauppa, toukokuu 2012
|
|
|
- Kimmo Karvonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 26/2012 Puukauppa, toukokuu Aarre Peltola Yksityismetsistä ostettiin toukokuussa runsaasti puuta Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat toukokuussa yksityismetsistä 3,8 miljoonaa kuorellista kiintokuutiometriä raakapuuta. Määrä ylitti noin 80 prosentilla kymmenen edeltävän vuoden toukokuun keskiarvon. Raakapuun hinta oli toukokuussa nousussa. Puukauppa piristyi selvästi toukokuussa. Metsäteollisuus ry:n jäsenyritysten toukokuun puunostot ylsivät 3,8 miljoonaan kuutiometriin. Määrä oli melkein kaksinkertainen viimevuotiseen verrattuna. Viimeisen kymmenen vuoden aikana puun ostot toukokuussa ovat olleet tätä suuremmat vain ennen taantumaa vuonna Tammi toukokuun puun ostot päätyivät 11,5 miljoonaan kuutiometriin, eli toukokuussa ostettiin kolmannes alkuvuoden puusta. Viime vuodesta kumulatiiviset puun ostot tuplaantuivat. Edeltävän kymmenen vuoden keskiarvoon verrattuna puun ostot olivat kuitenkin vain 15 prosenttia suuremmat. Ostetusta puusta oli tukkia 5,2 miljoonaa kuutiometriä ja kuitupuuta 5,9 miljoonaa kuutiometriä. Sekä tukki- että kuitupuun kantohinnat olivat toukokuussa nousussa. Mäntytukista maksettiin keskimäärin 55,30 euroa kuutiometriltä ja kuusitukista 56,30 euroa kuutiometriltä. Nimellishinta nousi mäntytukilla edelliskuukaudesta 2 prosenttia ja kuusitukilla 3 prosenttia. Uudistushakkuissa mäntytukista maksettiin 57,30 euroa kuutiometriltä ja kuusitukista 57,40 euroa kuutiometriltä. Mänty- ja kuusitukkien kantohinnat ovat olleet alkuvuoden tasaisessa nousussa. Mäntykuitupuun kantohinta ylsi toukokuussa 16,00 euroon kuutiometriltä ja kuusikuitupuun 18,30 euroon kuutiometriltä. Mäntykuitupuu kallistui huhtikuusta prosentilla ja kuusikuitupuu 4 prosentilla. Harvennushakkuissa mäntykuitupuusta saatiin 15,30 euroa kuutiometriltä ja kuusikuitupuusta 16,30 euroa kuutiometriltä. Myös kuitupuun kantohintojen nousu alkoi pian vuoden vaihteen jälkeen. Puukauppatilasto kattaa noin 83 % yksityismetsien puukaupasta, ja se perustuu puukauppasopimuksiin kirjattuihin arvioihin hakattavista puumääristä. Jos ostomäärien avulla halutaan arvioida hakkuissa kertyvää puumäärää, on käytettävä kerrointa 1,30 1,35. Lisätietoja: Aarre Peltola, p , [email protected] Laatuseloste: Laatuseloste: Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2012 Finlands offi ciella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Offi cial Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery
2 90 /m 3 90 /m 3 80 Kuusitukki 80 Kuusitukki Mäntytukki Mäntytukki Koivutukki Koivutukki 40 Kuusikuitupuu Mäntykuitupuu Kuusikuitupuu Koivukuitupuu Mäntykuitupuu 10 Koivukuitupuu Kuva 1. Yksityismetsien puukaupan reaaliset kantohinnat kuukausittain (defl atointi: tukkuhintaindeksi) Kuva 2. Yksityismetsien puukaupan reaaliset hankintahinnat kuukausittain (defl atointi: tukkuhintaindeksi) Mäntytukki Kuusitukki Koivutukki Mäntykuitupuu Kuusikuitupuu Koivukuitupuu /2010 2/2011 4/2011 6/2011 8/ /201112/2011 2/2012 4/2012 Kuva 3. Tukkipuun nimelliset kantohintaindeksit (12/2010=100) 86 12/2010 2/2011 4/2011 6/2011 8/ /201112/2011 2/2012 4/2012 Kuva 4. Kuitupuun nimelliset kantohintaindeksit (12/2010=100) 2 Metsätilastotiedote 26/2012
3 60 50 /m³ Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Keskimäärin milj. m³ Hankintakaupat Pystykaupat Ensiharvennus Harvennushakkuu Uudistushakkuu Vaihteluväli Kuusitukki Mäntytukki Koivutukki Mäntykuitupuu Kuusikuitupuu Koivukuitupuu Kuva 5. Puun kantohinnat hakkuutavoittain toukokuussa 2012 Kuva 6. Yksityismetsien puukauppamäärät kuukausittain vuonna 2012 Puukauppa: taulukkoluettelo 1. Yksityismetsien kantohinnat hakkuutavoittain toukokuussa Puutavaralajien nimelliset kantohintaindeksit tammikuussa 2011 toukokuussa 2012 (12/2010=100) Yksityismetsien hankintahinnat toukokuussa Yksityismetsien puukauppamäärät (pysty- ja hankintakaupat) toukokuussa Yksityismetsien puukauppamäärät (pysty- ja hankintakaupat) tammi toukokuussa Yksityismetsien pystykauppojen puumäärät hakkuutavoittain toukokuussa Yksityismetsien pystykauppojen puumäärät hakkuutavoittain tammi toukokuussa Yksityismetsien hankintakauppojen puumäärät toukokuussa Yksityismetsien hankintakauppojen puumäärät tammi toukokuussa Puukauppa, toukokuu
4 1. Yksityismetsien kantohinnat hakkuutavoittain toukokuussa 2012 Hinta-alue Tukki Kuitupuu Pikkutukki Mänty Kuusi Koivu Mänty Kuusi Koivu Mänty Kuusi /m³ Koko maa 55,3 56,3 42,7 16,0 18,3 15,8 23,5 25,9 Koko maa 1 kk sitten 54,2 54,8 42,4 15,9 17,6 15,5 23,8 25,7 Muutos, % Koko maa vuosi sitten 55,5 57,0 42,8 16,2 19,2 15,9 24,5 26,9 Muutos, % Koko maa 55,3 56,3 42,7 16,0 18,3 15,8 23,5 25,9 Uudistushakkuu 57,3 57,4 44,5 18,1 19,9 17,9 26,5 27,2 Harvennushakkuu 49,3 49,2 38,9 15,3 16,3 14,4 22,0 22,6 Ensiharvennus 45,4 45,8 34,9 14,7 15,5 14,2 21,0 22,5 Etelä-Suomi 52,6 55,2 40,7 14,4 17,6 15,1 22,0 25,6 Uudistushakkuu 55,6 56,8 42,4 15,9 19,3 17, ,1 Harvennushakkuu 46,3 47,6 38,7 13,7 15,8 14, Ensiharvennus 41,6 42, ,1 14,4 13, Keski-Suomi 55,2 57,2 41,9 15,9 18,7 15,9 21,8 25,5 Uudistushakkuu 57,8 58,4 44,0 17,9 20,5 18,1 24,5 27,2 Harvennushakkuu 50,3 50,1 38,8 15,5 16,6 14,8 22,1... Ensiharvennus 45,7 47,5 31,2 15,2 16,3 14,8 20,4 24,0 Savo-Karjala 55,8 56,3 42,2 16,2 18,2 15,7 22,7 24,7 Uudistushakkuu 57,6 57,3 44,1 18,6 19,7 17,8 25,8 26,3 Harvennushakkuu 50,0 49,5 38,5 15,7 16,6 14,7 21,6... Ensiharvennus 46,1 45,9 33,9 14,7 14,4 14,1 20,7 21,7 Kymi-Savo 56,8 56,8 44,3 15,9 18,6 15,3 22,2 26,6 Uudistushakkuu 58,4 57,8 45,9 17,6 20,1 17,5 24,4 27,4 Harvennushakkuu 50,6 50,4 39,7 15,4 16,4 13,7 20,7... Ensiharvennus 46,3 46,6 38,5 14,8 16,1 14,0 22,4... Etelä-Pohjanmaa 55,0 55,9 37,6 16,8 19,1 16,8 24,1 26,1 Uudistushakkuu 57,1 56,5 38,8 18,6 19,7 18,3 26,4 26,5 Harvennushakkuu 46,6 45, ,5 16,0 15,0 21,5... Ensiharvennus 45,2 45, , ,5 21,9... Kainuu-Pohjanmaa 54,0 54, ,6 18,1 16,3 24,4 27,5 Uudistushakkuu 55,8 55, ,2 19,2 18,4 27,8 28,5 Harvennushakkuu 48,4 47, ,4 15,3 14,2 22,4... Ensiharvennus 47,4 47, , ,9 20,5... Lappi 49,4 46,9-16,8 18,8 16,3 23,8... Uudistushakkuu 50,4 47,0-18,7 20,2 18,2 25,2... Harvennushakkuu 47, , ,9... Ensiharvennus 43, , , Hintaa ei ole ilmoitettu, koska puutavaralajin ostomäärä oli pienempi kuin 1000 m³. 4 Metsätilastotiedote 26/2012
5 2. Puutavaralajien nimelliset kantohintaindeksit tammikuussa 2011 toukokuussa 2012 (12/2010=100) Kuukausi Tukki Kuitupuu Mänty Kuusi Koivu Mänty Kuusi Koivu 1/ ,66 99,13 100,93 96,10 98,55 97,92 2/ ,16 100,60 102,60 98,56 100,13 98,02 3/ ,48 102,41 105,50 99,55 101,31 98,60 4/ ,06 106,31 107,15 103,07 103,96 102,26 5/ ,41 108,20 109,17 105,72 106,23 104,68 6/ ,74 111,33 111,61 108,83 109,18 106,71 7/ ,85 112,17 112,01 109,72 109,38 105,15 8/ ,84 110,57 110,78 109,05 107,26 105,75 9/ ,61 106,61 108,07 105,92 104,05 103,37 10/ ,95 106,38 107,16 104,16 102,52 100,44 11/ ,56 105,37 106,15 101,92 100,39 99,47 12/ ,29 102,06 104,68 99,38 96,82 98,10 1/ ,49 96,03 100,41 90,66 86,83 94,75 2/ ,26 98,90 104,04 95,22 91,67 97,12 3/ ,33 102,26 108,54 97,47 96,25 97,12 4/ ,42 104,00 107,82 103,29 96,54 100,61 5/ ,78 106,61 108,75 104,74 100,26 102,43 Indeksin pohjana ovat puutavaralajien hakkuutavoittaiset kantohinnat. Indeksin painoina on käytetty hakkuutapojen puumääräosuuksia puutavaralajin pystykaupoista vuonna Kaikilla puutavaralajeilla 12/2010=100. Puutavaralajeittaiset nimelliset kantohintaindeksit perustuvat Manner-Suomen tietoihin, ja ne lasketaan vain koko maata koskevina. Metla julkaisee myös alueittaisia raakapuun reaalisia kantohintaindeksejä. Ne löytyvät Metinfo Tilastopalvelusta (maksullinen). Puukauppa, toukokuu
6 3. Yksityismetsien hankintahinnat toukokuussa 2012 Hinta-alue Tukki Kuitupuu Pikkutukki Mänty Kuusi Koivu Mänty Kuusi Koivu Mänty Kuusi /m³ Koko maa 55,0 54,2 46,5 29,2 30,1 30,0 34,7 34,7 Koko maa 1 kk sitten 54,9 53,6 46,1 29,4 30,0 29,8 35,5 33,9 Muutos, % Koko maa vuosi sitten 58,3 58,1 47,4 30,6 31,7 31,0 36,5 37,5 Muutos, % Hinta-alue Etelä-Suomi 53,8 53,8 45,7 28,8 30,6 29, Keski-Suomi 55,7 54,2 45,5 28,8 29,2 30, Savo-Karjala 57,0 55,8 46,1 29,4 29,6 29,8 35,3... Kymi-Savo 56,6 55,5 48,3 29,1 29,9 30, Etelä-Pohjanmaa 52,1 52, ,4 30,6 29,8 32,8... Kainuu-Pohjanmaa 57,9 56, ,8 29,2 30,2 36,8... Lappi 56, , ,4 37, Hintaa ei ole ilmoitettu, koska puutavaralajin ostomäärä oli pienempi kuin 500 m³. 6 Metsätilastotiedote 26/2012
7 4. Yksityismetsien puukauppamäärät (pysty- ja hankintakaupat) toukokuussa 2012 Hinta-alue tai Tukki Kuitupuu Pikkutukki Erikois- Kaikkiaan toimialue Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Yhteensä puutavaralajit Koko maa Koko maa 1 kk sitten Muutos, % Koko maa vuosi sitten Muutos, % Hinta-alue Etelä-Suomi Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Etelä-Pohjanmaa Kainuu-Pohjanmaa Lappi Toimialue 1 Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Vuoden 2011 tammikuusta lähtien erikoispuutavaralajeihin kuuluvat koivun erikoistyvet, haapa (tukit ja kuitupuu yhdessä) ja muu (erittelemätön) erikoispuu. Toimialueilla tarkoitetaan Suomen metsäkeskuksen toimialueita vuoden 2012 alusta lähtien. Puukauppa, toukokuu
8 5. Yksityismetsien puukauppamäärät (pysty- ja hankintakaupat) tammi toukokuussa 2012 Hinta-alue tai Tukki Kuitupuu Pikkutukki Erikois- Kaikkiaan puutava- toimialue Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Yhteensä ra- lajit Koko maa Koko maa vuosi sitten Muutos, % Hinta-alue Etelä-Suomi Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Etelä-Pohjanmaa Kainuu-Pohjanmaa Lappi Toimialue 1 Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Vuoden 2011 tammikuusta lähtien erikoispuutavaralajeihin kuuluvat koivun erikoistyvet, haapa (tukit ja kuitupuu yhdessä) ja muu (erittelemätön) erikoispuu. Toimialueilla tarkoitetaan Suomen metsäkeskuksen toimialueita vuoden 2012 alusta lähtien. 8 Metsätilastotiedote 26/2012
9 6. Yksityismetsien pystykauppojen puumäärät hakkuutavoittain toukokuussa 2012 Alue ja Tukki Kuitupuu Pikkutukki Kaikkaan hakkuutapa Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Yhteensä Koko maa Koko maa 1 kk sitten Muutos, % Koko maa vuosi sitten Muutos, % Koko maa Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Hinta-alue Etelä-Suomi Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Keski-Suomi Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Savo-Karjala Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Kymi-Savo Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Etelä-Pohjanmaa Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Kainuu-Pohjanmaa Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Lappi Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Toimialue 1a Etelärannikko Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus b Pohjanmaa Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Lounais-Suomi Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Jatkuu Puukauppa, toukokuu
10 6. Jatkoa Alue ja Tukki Kuitupuu Pikkutukki Kaikkiaan hakkuutapa Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Yhteensä 3 Häme-Uusimaa Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Kaakkois-Suomi Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Pirkanmaa Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Etelä-Savo Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Keski-Suomi Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Pohjois-Savo Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Pohjois-Karjala Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Kainuu Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Pohjois-Pohjanmaa Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Lappi Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Kauppamuodoittain esitetyt puukauppamäärät eivät sisällä erikoispuutavaralajeja. Toimialueilla tarkoitetaan Suomen metsäkeskuksen toimialueita vuoden 2012 alusta lähtien. 10 Metsätilastotiedote 26/2012
11 7. Yksityismetsien pystykauppojen puumäärät hakkuutavoittain tammi toukokuussa 2012 Alue ja Tukki Kuitupuu Pikkutukki Kaikkiaan hakkuutapa Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Yhteensä Koko maa Koko maa vuosi sitten Muutos, % Koko maa Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Hinta-alue Etelä-Suomi Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Keski-Suomi Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Savo-Karjala Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Kymi-Savo Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Etelä-Pohjanmaa Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Kainuu-Pohjanmaa Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Lappi Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Toimialue 1a Etelärannikko Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus b Pohjanmaa Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Lounais-Suomi Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Jatkuu Puukauppa, toukokuu
12 7. Jatkoa Alue ja Tukki Kuitupuu Pikkutukki Kaikkiaan hakkuutapa Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Yhteensä 3 Häme-Uusimaa Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Kaakkois-Suomi Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Pirkanmaa Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Etelä-Savo Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Keski-Suomi Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Pohjois-Savo Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Pohjois-Karjala Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Kainuu Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Pohjois-Pohjanmaa Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Lappi Uudistushakkuu Harvennushakkuu Ensiharvennus Kauppamuodoittain esitetyt puukauppamäärät eivät sisällä erikoispuutavaralajeja. Toimialueilla tarkoitetaan Suomen metsäkeskuksen toimialueita vuoden 2012 alusta lähtien. 12 Metsätilastotiedote 26/2012
13 8. Yksityismetsien hankintakauppojen puumäärät toukokuussa 2012 Hinta-alue tai Tukki Kuitupuu Pikkutukki Kaikkiaan toimialue Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Yhteensä Koko maa Koko maa 1 kk sitten Muutos, % Koko maa vuosi sitten Muutos, % Hinta-alue Etelä-Suomi Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Etelä-Pohjanmaa Kainuu-Pohjanmaa Lappi Toimialue 1 Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Kauppamuodoittain esitetyt puukauppamäärät eivät sisällä erikoispuutavaralajeja. Toimialueilla tarkoitetaan Suomen metsäkeskuksen toimialueita vuoden 2012 alusta lähtien. Puukauppa, toukokuu
14 9. Yksityismetsien hankintakauppojen puumäärät tammi toukokuussa 2012 Hinta-alue tai Tukki Kuitupuu Pikkutukki Kaikkiaan toimialue Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Yhteensä Koko maa Koko maa vuosi sitten Muutos, % Hinta-alue Etelä-Suomi Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Etelä-Pohjanmaa Kainuu-Pohjanmaa Lappi Toimialue 1 Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Kauppamuodoittain esitetyt puukauppamäärät eivät sisällä erikoispuutavaralajeja. Toimialueilla tarkoitetaan Suomen metsäkeskuksen toimialueita vuoden 2012 alusta lähtien. 14 Metsätilastotiedote 26/2012
15 Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2012 Finlands offi ciella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Offi cial Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery Julkaisija: Metsäntutkimuslaitos Metsätilastollinen tietopalvelu PL Vantaa Sähköposti: /hanke/3006/index.htm Puhelin ISSN Suomen virallinen tilasto (verkkojulkaisu) ISSN Metsätilastotiedote (verkkojulkaisu)
Puukauppa, joulukuu 2013
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 3/2014 Puukauppa, joulukuu 2013 20.1.2014 Aarre Peltola Puukauppaa käytiin vuonna 2013 viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin
Puukauppa, marraskuu 2012
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 49/2012 Puukauppa, marraskuu 2012 14.12.2012 Yrjö Sevola Marraskuun puukauppa 2,5 miljoonaa kuutiometriä Yksityismetsien puukauppa
Puukauppa, joulukuu 2012
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 2/2013 Puukauppa, joulukuu 2012 16.1.2013 Yrjö Sevola Vuoden 2012 puukauppa 28 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuus osti joulukuussa
Puukauppa, kesäkuu 2009
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 27/2009 Puukauppa, kesäkuu 2009 7.7.2009 Aarre Peltola Puukauppa jatkoi mateluaan kesäkuussa Metsäteollisuuden puun ostomäärä yksityismetsistä
Puukauppa, helmikuu 2010
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 8/2010 Puukauppa, helmikuu 2010 11.3.2010 Yrjö Sevola Helmikuun puukauppa vain 1,2 miljoonaa kuutiometriä Puukauppa mataa, vaikka
TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 4/2015 TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014 22.1.2015 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 4/2015 T I L A S T O Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014 22.1.2015
Puukauppa, kesäkuu 2008
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, kesäkuu 2008 25/2008 11.7.2008 Aarre Peltola Alkuvuoden puukauppa vaisua Alkuvuoden tapaan myös kesäkuussa puukauppa
Puukauppa metsäkeskuksittain 2011
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2012 Puukauppa metsäkeskuksittain 2011 14.2.2012 Martti Aarne Pekka Ollonqvist Vuoden 2011 reaalinen kantohintataso 5 prosenttia
Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2009 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008 24.4.2009 Pekka Ollonqvist Martti Aarne Vuoden 2008 reaalinen kantohintataso 14 prosenttia
Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta
Puun ostot ja hinnat marraskuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 14.12.2000 558 Puukaupassa 16 prosentin kasvu Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta reilun miljoonan kuutiometrin
ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä.
Puun ostot ja hinnat maaliskuu 1999 Toimittajat: Martti Aarne Kaarina Linna 6.5.1999 480 Maaliskuun puukauppa 1,8 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuuden ja puun myyjien erilaiset näkemykset puun tulevasta
Puun ostot ja hinnat huhtikuu Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa. Päivitetyt tiedot metsätilaston taskujulkaisusta.
Puun ostot ja hinnat huhtikuu 2000 Toimittajat: Martti Aarne Kaarina Linna 24.5.2000 529 Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa Puukaupan tahti on hiljenemässä kesää kohti mentäessä. Huhtikuussa metsäteollisuus
Puukauppa on käynyt tänä syksynä ennätyksellisen vilkkaana. Syksyn puukauppa huipentui lokakuussa, jolloin metsäteollisuus osti yksityismetsistä
Puun ostot ja hinnat lokakuu 1997 Toimittajat: Eero Mikkola Irma Kulju 18.11.1997 413 Puukaupassa ennätysvauhti lokakuussa Puukauppa on käynyt tänä syksynä ennätyksellisen vilkkaana. Syksyn puukauppa huipentui
Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa.
Puun ostot ja hinnat heinäkuu 1998 Toimittajat: Eero Mikkola Kaarina Linna 28.8.1998 448 Puukauppa vilkastui heinäkuussa Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa. Metsäteollisuus
Puukauppa kävi syyskuussa erittäin vilkkaana. Metsäteollisuuden viikoittaiset ostomäärät olivat 1,1 1,8 miljoonaa kuutiometriä.
Puun ostot ja hinnat syyskuu 1997 Toimittajat: Eero Mikkola Kaarina Linna 22.10.1997 410 Metsäteollisuus osti syyskuussa lähes 6 miljoonaa kuutiometriä puuta Puukauppa kävi syyskuussa erittäin vilkkaana.
Puukauppa alueittain 2013
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 11/2014 Puukauppa alueittain 2013 1.4.2014 Martti Aarne Vuoden 2013 reaalinen kantohintataso 2 prosenttia edellisvuotta korkeampi
Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista. jakson jälkeen. Metsäteollisuus osti marraskuussa yksityismetsistä raakapuuta pysty- ja hankintakaupoilla
Puun ostot ja hinnat marraskuu 1998 Toimittajat: Mika Mustonen Kaarina Linna 16.12.1998 465 Marraskuun puukauppa 3,3 miljoonaa kuutiometriä Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista vilkkaammaan syys lokakuu
Yksityismetsätalouden liiketulos 2008
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 25/2009 24.6.2009 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos laski 97 euroon hehtaarilta
Yksityismetsätalouden liiketulos 2012
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2012 27/2013 11.6.2013 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 80 euroa hehtaarilta Yksityismetsätalouden
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 3/2013 18.1.2013 Aarre Peltola Puun tuonti nousussa lokakuussa Puun kuukausittainen
Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 17/2010 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009 5.5.2010 Yrjö Sevola Pekka Ollonqvist Reaalinen kantohintataso laski 14 prosenttia
Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla. miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä
Puun ostot ja hinnat joulukuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 19.1.2001 561 Yksityismetsien puukaupassa 12 prosentin kasvu Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla vuonna 2000. Metsäteollisuuden puun
Puukauppa toukokuu 2004. Puun hintojen lasku pysähtynyt 17.6.2004 727
A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa toukokuu 2004 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 17.6.2004 727 Puun hintojen lasku pysähtynyt Metsäteollisuuden
Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2011 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010 4.2.2011 Yrjö Sevola Pekka Ollonqvist Reaalinen kantohintataso nousi 8,5 prosenttia
Yksityismetsätalouden liiketulos 2013
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 27/2014 18.6.2014 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos lähes 100 euroa hehtaarilta
Yksityismetsätalouden liiketulos 2010
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 27/2011 22.6.2011 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta Vuonna
Puukauppa toukokuu 2006. Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa 9.6.2006 825
A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa toukokuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Martti Aarne 9.6.2006 825 Puukauppa piristyi toukokuussa kuusitukki ennätyshinnoissa
Puukauppa Syyskuu 2007. Tukkipuun hinnat loivassa laskussa 16.10.2007 887
A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puukauppa Syyskuu 2007 Toimittaja: Mika Mustonen 16.10.2007 887 Tukkipuun hinnat loivassa laskussa Puukauppa
Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla
A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2004 Toimittaja: Esa Uotila 31.5. 2005 775 Kantohintojen lasku pudotti
Puukauppa tammikuu 2006. Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa 17.2.2006 806
A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa tammikuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 17.2.2006 806 Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa Metsäteollisuus
Puun hintojen nousun vauhdittama puukauppa jatkui vilkkaana marraskuussa.
A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puukauppa marraskuu 2004 Toimittaja: Mika Mustonen 17.12.2004 751 Hintojen nousu piristi puukauppaa Puun
METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2014 50/2014 4.12.2014 Annu Kaila Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 46/2009 11.12.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti jäi alle puoleen viime vuodesta
Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004. Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna 2004. Pekka Ollonqvist 18.2.
A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004 Toimittajat: Martti Aarne Pekka Ollonqvist 18.2.2005 760 Reaalisten
Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen
A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2003 Toimittaja: Esa Uotila 18.6.2004 729 Kantorahatulot lähes 1,8
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014 13/2014 14.4.2014 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti käynnistyi tammikuussa
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009 12/2009 14.4.2009 Aarre Peltola Puun tuonti Suomeen romahti tammikuussa Tammikuussa
Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006. Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.
A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006 Toimittajat: Pekka Ollonqvist Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.2007
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007 07/2008 6.3.2008 Aarre Peltola Suomeen tuotiin runsaasti puuta vuonna 2007, määrä
Teollisuuden ostot yksityismetsistä
A JI Puukauppa veromuodoittain 2003 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Jukka Torvelainen 19.3.2004 715 Myyntituloverotukseen siirtyneiden
