Puukauppa, kesäkuu 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puukauppa, kesäkuu 2010"

Transkriptio

1 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2010 Puukauppa, kesäkuu Aarre Peltola Puukauppa vauhdissa kesäkuussa Vaisun alkuvuoden jälkeen puukauppa ampaisi vauhtiin kesäkuussa, kun metsäteollisuus osti yksityismetsistä 4,0 miljoonaa kuutiometriä puuta. Kesäkuun ostomäärä ylsi yli kolmannekseen ensimmäisen vuosipuoliskon koko puukaupasta. Puukauppa lähti vaisun alkuvuoden jälkeen kunnolla vauhtiin kesäkuussa, kun metsäteollisuus osti yksityismetsistä 4,0 miljoonaa kuutiometriä puuta. Määrä oli ylivoimaisesti suurin kuluvana vuonna. Viime vuoden kesäkuuhun verrattuna ostomäärä oli yli kymmenkertainen, ja se ylitti myös selvästi edeltävän kymmenen kesäkuun keskiarvon. Ensimmäisen vuosipuoliskon kumulatiivinen ostomäärä ylsi 10,9 miljoonaan kuutiometriin, josta tukkipuuta oli 4,5 miljoonaa kuutiometriä ja kuitupuuta 6,0 miljoonaa kuutiometriä. Viime vuoden alkupuoliskolla taantuma supisti puun ostomäärät varsin vähäisiksi, joten siihen verrattuna määrä kasvoi yli kolminkertaiseksi. Vaikka puukauppa vilkastui edellisvuodesta, alkuvuonna ostettu puumäärä jäi kuitenkin neljänneksen edeltävän kymmenen vuoden keskiarvoa pienemmäksi. Tukkien kantohinnat olivat kesäkuussa selvässä nousussa, kun mänty-, kuusi- ja koivutukista maksettiin 5 prosentia enemmän kuin toukokuussa. Mäntytukin kantohinta oli kesäkuussa 56 euroa kuutiometriltä ja kuusitukin 57 euroa kuutiometriltä. Tukkien kantohintojen nousu on ollut helmikuusta lähtien jatkuvaa. Myös kuitupuun kantohinnat ovat olleet nousussa viime helmikuun jälkeen. Kesäkuussa mäntykuitupuusta maksettiin 16 euroa kuutiometriltä ja kuusikuitupuusta 19 euroa kuutiometriltä. Mäntykuitupuun kantohinta nousi 6 prosenttia ja kuusikuitupuun 4 prosenttia kuukauden takaisesta. Puukauppatilasto kattaa noin 84 % yksityismetsien puukaupasta, ja se perustuu puukauppasopimuksiin kirjattuihin arvioihin hakattavista puumääristä. Jos ostomäärien avulla halutaan arvioida hakkuissa kertyvää puumäärää, on käytettävä kerrointa 1,35 1,40. Lisätietoja: Aarre Peltola p , aarre.peltola@metla.fi Laatuseloste: Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2010 Finlands offi ciella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Offi cial Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery

2 80 /m 3 80 /m Kuusitukki Mäntytukki Koivutukki Kuusitukki Mäntytukki Koivutukki Kuusikuitupuu Kuusikuitupuu Mäntykuitupuu Mäntykuitupuu Koivukuitupuu 10 Koivukuitupuu Kuva 1. Yksityismetsien puukaupan reaaliset kantohinnat kuukausittain (defl atointi: tukkuhintaindeksi) Kuva 2. Yksityismetsien puukaupan reaaliset hankintahinnat kuukausittain (defl atointi: tukkuhintaindeksi) 8 milj. m³ 2010 Vaihteluväli ja 2009 keskiarvo milj. m³ keskimäärin Kuva 3. Yksityismetsien puukauppamäärät kuukausittain Kuva 4. Yksityismetsien puukaupan kumulatiivinen määrä kuukausittain 2 Metsätilastotiedote 31/2010

3 Puukauppa: taulukkoluettelo 1. Yksityismetsien puukaupan kantohinnat kesäkuussa ja tammi kesäkuussa Yksityismetsien puukaupan hankintahinnat kesäkuussa ja tammi kesäkuussa Yksityismetsien puukauppamäärät (pysty- ja hankintakaupat) kesäkuussa Yksityismetsien puukauppamäärät (pysty- ja hankintakaupat) tammi kesäkuussa Yksityismetsien pystykauppojen puumäärät kesäkuussa Yksityismetsien pystykauppojen puumäärät tammi kesäkuussa Yksityismetsien hankintakauppojen puumäärät kesäkuussa Yksityismetsien hankintakauppojen puumäärät tammi kesäkuussa Puukauppa, kesäkuu

4 1. Yksityismetsien puukaupan kantohinnat kesäkuussa ja tammi kesäkuussa 2010 Kesäkuu 2010 Tammi kesäkuu 2010 Tukkipuu Kuitupuu Tukkipuu Kuitupuu Mänty Kuusi Koivu Mänty Kuusi Koivu Mänty Kuusi Koivu Mänty Kuusi Koivu /m³ Etelä-Suomi 54,8 56,2 39,0 15,5 19,6 15,4 52,2 53,2 37,1 14,5 18,9 14,5 Pohjanmaa 55,0 54,9 37,1 16,3 18,9 16,0 51,4 51,0 37,1 15,2 17,8 15,1 Keski-Suomi 55,3 56,9 40,0 15,5 19,3 15,2 52,3 53,8 38,4 14,7 18,6 14,6 Savo-Karjala 56,1 57,7 40,4 15,5 18,3 15,2 52,4 53,7 38,1 14,6 17,4 14,4 Kymi-Savo 57,0 57,3 42,3 15,7 18,9 15,1 54,3 54,5 40,5 14,9 18,4 14,5 Lappi 48,7 45,9-15,6 19,0 15,1 46,4 43,5-14,9 17,6 14,3 Koko maa 55,6 56,8 40,6 15,7 19,0 15,4 52,5 53,5 38,6 14,8 18,2 14,7 Koko maa 1 kk sitten 52, ,6 14,9 18,4 14, Muutos, % Koko maa vuosi sitten 43,4 43,5 37,5 13,6 19,4 13,1 44,5 44,7 40,3 14,4 20,0 13,9 Muutos, % Yksityismetsien puukaupan hankintahinnat kesäkuussa ja tammi kesäkuussa 2010 Kesäkuu 2010 Tammi kesäkuu 2010 Tukkipuu Kuitupuu Tukkipuu Kuitupuu Mänty Kuusi Koivu Mänty Kuusi Koivu Mänty Kuusi Koivu Mänty Kuusi Koivu /m³ /m³ Etelä-Suomi 54,1 59,9 43,3 30,7 32,3 30,5 53,2 54,1 40,3 28,2 30,5 28,8 Pohjanmaa 54,4 52,4.. 27,7 28,0 28,6 51,6 49,3-27,1 27,7 27,6 Keski-Suomi 52,8 53,6.. 30,0 29,7 29,4 51,8 51,4 43,4 28,4 29,0 28,7 Savo-Karjala 57,2 55,0 43,2 28,7 29,0 29,1 53,4 50,9 43,4 27,0 27,6 27,9 Kymi-Savo 56,5 56,9 46,0 26,5 27,0 26,5 53,7 52,6 43,3 26,4 26,9 26,8 Lappi 60, ,4 28,8 27,6 56, ,4 29,6 27,6 Koko maa 56,0 57,3 44,4 28,0 28,9 28,1 53,1 52,6 42,1 27,2 28,7 27,8 Koko maa 1 kk sitten 53,6 52,5 42,0 28,0 29,2 28, Muutos, % Koko maa vuosi sitten 47,4 47,3 41,2 25,5 29,1 25,5 50,6 49,2 44,9 28,2 31,8 27,9 Muutos, % Hintaa ei ole ilmoitettu, koska hinta-alueen ostomäärä oli pystykaupoissa pienempi kuin 1000 m 3 tai hankintakaupoissa pienempi kuin 500 m 3. 4 Metsätilastotiedote 31/2010

5 3. Yksityismetsien puukauppamäärät (pysty- ja hankintakaupat) kesäkuussa 2010 Alue Tukkipuu Kuitupuu Erikois- Kaikkiaan Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä puutavaralajit 1 Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Etelä-Suomi Pohjanmaa Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Lappi Koko maa Koko maa 1 kk sitten Muutos, % Koko maa vuosi sitten Muutos, % Erikoispuutavaralajit: mänty- ja kuusipikkutukit, koivun erikoistyvet, haapatukit ja haapakuitupuu. Puukauppa, kesäkuu

6 4. Yksityismetsien puukauppamäärät (pysty- ja hankintakaupat) tammi kesäkuussa 2010 Alue Tukkipuu Kuitupuu Erikois- Kaikkiaan Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä puutavaralajit 1 Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Etelä-Suomi Pohjanmaa Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Lappi Koko maa Koko maa vuosi sitten Muutos, % Erikoispuutavaralajit: mänty- ja kuusipikkutukit, koivun erikoistyvet, haapatukit ja haapakuitupuu. 6 Metsätilastotiedote 31/2010

7 5. Yksityismetsien pystykauppojen puumäärät kesäkuussa 2010 Alue Tukkipuu Kuitupuu Kaikkiaan Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä 1 Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Etelä-Suomi Pohjanmaa Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Lappi Koko maa Koko maa 1 kk sitten Muutos, % Koko maa vuosi sitten Muutos, % Kauppamuodoittain esitetyt puukauppamäärät eivät sisällä erikoispuutavaralajeja. Puukauppa, kesäkuu

8 6. Yksityismetsien pystykauppojen puumäärät tammi kesäkuussa 2010 Alue Tukkipuu Kuitupuu Kaikkiaan Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä 1 Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Etelä-Suomi Pohjanmaa Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Lappi Koko maa Koko maa vuosi sitten Muutos, % Kauppamuodoittain esitetyt puukauppamäärät eivät sisällä erikoispuutavaralajeja. 8 Metsätilastotiedote 31/2010

9 7. Yksityismetsien hankintakauppojen puumäärät kesäkuussa 2010 Alue Tukkipuu Kuitupuu Kaikkiaan Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä 1 Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Etelä-Suomi Pohjanmaa Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Lappi Koko maa Koko maa 1 kk sitten Muutos, % Koko maa vuosi sitten Muutos, % Kauppamuodoittain esitetyt puukauppamäärät eivät sisällä erikoispuutavaralajeja. Puukauppa, kesäkuu

10 8. Yksityismetsien hankintakauppojen puumäärät tammi kesäkuussa 2010 Alue Tukkipuu Kuitupuu Kaikkiaan Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä 1 Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Etelä-Suomi Pohjanmaa Keski-Suomi Savo-Karjala Kymi-Savo Lappi Koko maa Koko maa vuosi sitten Muutos, % Kauppamuodoittain esitetyt puukauppamäärät eivät sisällä erikoispuutavaralajeja. 10 Metsätilastotiedote 31/2010

11 Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2010 Finlands offi ciella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Offi cial Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery Julkaisija: Metsäntutkimuslaitos Metsätilastollinen tietopalvelu PL Vantaa Sähköposti: /hanke/3006/index.htm Puhelin Faksi ISSN Suomen virallinen tilasto (verkkojulkaisu) ISSN Metsätilastotiedote (verkkojulkaisu)

Puukauppa, toukokuu 2009

Puukauppa, toukokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 23/2009 Puukauppa, toukokuu 2009 8.6.2009 Martti Aarne Toukokuun puukauppa 0,35 miljoonaa kuutiometriä Puukaupan hiljaiselo jatkui

Lisätiedot

Puukauppa, heinäkuu 2009

Puukauppa, heinäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 33/2009 Puukauppa, heinäkuu 2009 11.8.2009 Mika Mustonen Puukauppa vähäistä heinäkuussa Metsäteollisuus osti heinäkuussa 0,4 miljoonaa

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2009

Puukauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 27/2009 Puukauppa, kesäkuu 2009 7.7.2009 Aarre Peltola Puukauppa jatkoi mateluaan kesäkuussa Metsäteollisuuden puun ostomäärä yksityismetsistä

Lisätiedot

Puukauppa, helmikuu 2009

Puukauppa, helmikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 9/2009 Puukauppa, helmikuu 2009 13.3.2009 Martti.Aarne Helmikuun puukauppa putosi 0,5 miljoonaan kuutiometriin Teollisuuden puun

Lisätiedot

Puukauppa, helmikuu 2010

Puukauppa, helmikuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 8/2010 Puukauppa, helmikuu 2010 11.3.2010 Yrjö Sevola Helmikuun puukauppa vain 1,2 miljoonaa kuutiometriä Puukauppa mataa, vaikka

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2011

Puukauppa, tammikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2011 Puukauppa, tammikuu 2011 11.2.2011 Martti Aarne Tammikuun puukauppa 1,0 miljoonaa kuutiometriä Teollisuus osti tammikuussa

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2012

Puukauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 26/2012 Puukauppa, toukokuu 2012 11.6.2012 Aarre Peltola Yksityismetsistä ostettiin toukokuussa runsaasti puuta Metsäteollisuus

Lisätiedot

Puukauppa, maaliskuu 2011

Puukauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2011 Puukauppa, maaliskuu 2011 8.4.2011 Martti Aarne Maaliskuun puukauppa jäi miljoonaan kuutiometriin Puukaupan hiljaiselo

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2009

Puukauppa, tammikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2009 Puukauppa, tammikuu 2009 12.2.2009 Martti Aarne Puukauppa vähäistä ja hinnat laskussa tammikuussa Tammikuun puukauppa jäi

Lisätiedot

Puukauppa, elokuu 2009

Puukauppa, elokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 37/2009 Puukauppa, elokuu 2009 10.9.2009 Martti Aarne Puukaupassa lieviä piristymisen merkkejä elokuussa Teollisuus osti elokuussa

Lisätiedot

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2012 Puukauppa metsäkeskuksittain 2011 14.2.2012 Martti Aarne Pekka Ollonqvist Vuoden 2011 reaalinen kantohintataso 5 prosenttia

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2008

Puukauppa, toukokuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, toukokuu 2008 23/2008 13.6.2008 Mika Mustonen Puukauppa piristyi toukokuussa Puukauppa piristyi hieman toukokuussa,

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014 Puukauppa, heinäkuu 2014 21.8.2014 Martti Aarne Heinäkuun puukauppa 1,5 miljoonaa kuutiometriä Mänty- ja kuusitukin reaaliset

Lisätiedot

Puukauppa, marraskuu 2012

Puukauppa, marraskuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 49/2012 Puukauppa, marraskuu 2012 14.12.2012 Yrjö Sevola Marraskuun puukauppa 2,5 miljoonaa kuutiometriä Yksityismetsien puukauppa

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2008

Puukauppa, kesäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, kesäkuu 2008 25/2008 11.7.2008 Aarre Peltola Alkuvuoden puukauppa vaisua Alkuvuoden tapaan myös kesäkuussa puukauppa

Lisätiedot

Puukauppa, joulukuu 2013

Puukauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 3/2014 Puukauppa, joulukuu 2013 20.1.2014 Aarre Peltola Puukauppaa käytiin vuonna 2013 viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Puukauppa, joulukuu 2012

Puukauppa, joulukuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 2/2013 Puukauppa, joulukuu 2012 16.1.2013 Yrjö Sevola Vuoden 2012 puukauppa 28 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuus osti joulukuussa

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2009 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008 24.4.2009 Pekka Ollonqvist Martti Aarne Vuoden 2008 reaalinen kantohintataso 14 prosenttia

Lisätiedot

ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä.

ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä. Puun ostot ja hinnat maaliskuu 1999 Toimittajat: Martti Aarne Kaarina Linna 6.5.1999 480 Maaliskuun puukauppa 1,8 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuuden ja puun myyjien erilaiset näkemykset puun tulevasta

Lisätiedot

Puukauppoja tehtiin vuoden alkuneljänneksellä

Puukauppoja tehtiin vuoden alkuneljänneksellä A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa maaliskuu 2003 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Martti Aarne 23.4.2003 669 Puukauppa hieman viimevuotista vilkkaampaa

Lisätiedot

TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014

TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 4/2015 TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014 22.1.2015 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 4/2015 T I L A S T O Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014 22.1.2015

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, helmikuu 11 1/11..11 Elina Mäki-Simola Helmikuun hakkuut,8 miljoonaa kuutiometriä Helmikuu oli harvinaisen kylmä koko

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, elokuu 211 38/211 4.1.211 Elina Mäki-Simola Elokuun hakkuut 5, miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat elokuussa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012 10/2012 7.3.2012 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 4,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 211 35/211 31.8.211 Elina Mäki-Simola Heinäkuun hakkuut 2, miljoonaa kuutiometriä Heinäkuussa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, joulukuu 2010

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, joulukuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, joulukuu 21 5/211 2.2.211 Elina Mäki-Simola Joulukuun hakkuut 4,5 miljoonaa kuutiometriä Joulukuussa markkinahakkuiden

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011 9/2011 9.3.2011 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 4,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, huhtikuu 11 3/11 9..11 Elina Mäki-Simola Huhtikuun hakkuut,7 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat vilkkaina huhtikuussa.

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 21/2014 23.5.2014 Elina Mäki-Simola Vuoden 2013 teollisuuspuun hakkuut 56,1 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, marraskuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, marraskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, marraskuu 211 2/212 11.1.212 Elina Mäki-Simola Marraskuun hakkuut 5,3 miljoonaa kuutiometriä Poikkeukselliset korjuukelit

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE n hakkuut ja työvoima, helmikuu 214 12/214 2.4.214 Elina Mäki-Simola Helmikuun hakkuut,7 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuvat

Lisätiedot

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta Puun ostot ja hinnat marraskuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 14.12.2000 558 Puukaupassa 16 prosentin kasvu Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta reilun miljoonan kuutiometrin

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, lokakuu 213 46/213 2.12.213 Elina Mäki-Simola Lokakuun hakkuut,6 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat vilkkaina

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 25/2009 24.6.2009 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos laski 97 euroon hehtaarilta

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 213 36/213 4.9.213 Yrjö Sevola Heinäkuun hakkuut 2,2 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuus

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 18/2014 15.5.2014 Aarre Peltola Venäläisen puun osuus tuonnista kasvussa Suomeen

Lisätiedot

Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla. miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä

Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla. miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä Puun ostot ja hinnat joulukuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 19.1.2001 561 Yksityismetsien puukaupassa 12 prosentin kasvu Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla vuonna 2000. Metsäteollisuuden puun

Lisätiedot

Puukauppa alueittain 2013

Puukauppa alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 11/2014 Puukauppa alueittain 2013 1.4.2014 Martti Aarne Vuoden 2013 reaalinen kantohintataso 2 prosenttia edellisvuotta korkeampi

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014 8/2014 10.3.2014 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 5,6 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 17/2010 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009 5.5.2010 Yrjö Sevola Pekka Ollonqvist Reaalinen kantohintataso laski 14 prosenttia

Lisätiedot

kuutiometriä, joka ylittää viime vuoden vastaavan jakson ostomäärän viidellä prosentilla. Puun hintojen lasku pysähtyi alkuvuodesta

kuutiometriä, joka ylittää viime vuoden vastaavan jakson ostomäärän viidellä prosentilla. Puun hintojen lasku pysähtyi alkuvuodesta A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa maaliskuu 2004 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 16.4.2004 717 Kuitupuun hinnat ennätyksellisen alhaalla

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, elokuu 213 38/213 3.9.213 Yrjö Sevola Elokuun hakkuut 4,6 miljoonaa kuutiometriä Teollisuuden puunhankinta vilkasta,

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2011 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010 4.2.2011 Yrjö Sevola Pekka Ollonqvist Reaalinen kantohintataso nousi 8,5 prosenttia

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 33/2012 3.8.2012 Aarre Peltola Suomeen tuotiin tammi toukokuussa 3,8 miljoonaa

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 214 37/214 3.9.214 Elina Mäki-Simola Heinäkuun hakkuut 2,4 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Puukauppa Syyskuu 2007. Tukkipuun hinnat loivassa laskussa 16.10.2007 887

Puukauppa Syyskuu 2007. Tukkipuun hinnat loivassa laskussa 16.10.2007 887 A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puukauppa Syyskuu 2007 Toimittaja: Mika Mustonen 16.10.2007 887 Tukkipuun hinnat loivassa laskussa Puukauppa

Lisätiedot

Puukauppa toukokuu 2004. Puun hintojen lasku pysähtynyt 17.6.2004 727

Puukauppa toukokuu 2004. Puun hintojen lasku pysähtynyt 17.6.2004 727 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa toukokuu 2004 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 17.6.2004 727 Puun hintojen lasku pysähtynyt Metsäteollisuuden

Lisätiedot

Puukauppa toukokuu 2006. Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa 9.6.2006 825

Puukauppa toukokuu 2006. Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa 9.6.2006 825 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa toukokuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Martti Aarne 9.6.2006 825 Puukauppa piristyi toukokuussa kuusitukki ennätyshinnoissa

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, syyskuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, syyskuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE n hakkuut ja työvoima, syyskuu 214 4/214 4.11.214 Elina Mäki-Simola Syyskuun hakkuut,3 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut ennätysvauhdissa

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2007

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2007 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puun hinnat metsäkeskuksittain 2007 13/2008 18.4.2008 Pekka Ollonqvist Martti Aarne Vuoden 2007 kantohintataso 24 prosenttia edellisvuotta

Lisätiedot

Puun ostot ja hinnat huhtikuu Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa. Päivitetyt tiedot metsätilaston taskujulkaisusta.

Puun ostot ja hinnat huhtikuu Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa. Päivitetyt tiedot metsätilaston taskujulkaisusta. Puun ostot ja hinnat huhtikuu 2000 Toimittajat: Martti Aarne Kaarina Linna 24.5.2000 529 Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa Puukaupan tahti on hiljenemässä kesää kohti mentäessä. Huhtikuussa metsäteollisuus

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 3/2013 18.1.2013 Aarre Peltola Puun tuonti nousussa lokakuussa Puun kuukausittainen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 37/2010 8.9.2010 Aarre Peltola Puun tuonti on lisääntynyt tasaisesti Puun tuonti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 17/2011 6.5.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 27/2011 22.6.2011 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta Vuonna

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 31/2011 3.8.2011 Aarre Peltola Puun tuonti kiihtyi toukokuussa Suomeen tuotiin

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 24/2011 10.6.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti kasvoi reaalisesti

Lisätiedot

Puukauppaa on käyty tasaista mutta verkkaista tahtia vuoden alkukuukausina.

Puukauppaa on käyty tasaista mutta verkkaista tahtia vuoden alkukuukausina. A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa helmikuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Martti Aarne 16.3.2006 811 Puukauppa vähentynyt 40 prosenttia alkuvuonna

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2008

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 28 43/28 2.12.28 Elina Mäki-Simola Lokakuun hakkuut, miljoonaa kuutiometriä Puukaupan

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008 5/2009 9.2.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti hidastui hieman marraskuussa Puun

Lisätiedot

noin kymmenesosa. Koko vuoden kertymää painoi alkuvuoden hiljainen puukauppa, ja huonoista korjuukeleistä

noin kymmenesosa. Koko vuoden kertymää painoi alkuvuoden hiljainen puukauppa, ja huonoista korjuukeleistä A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa Joulukuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 15.1.2006 850 Vuoden 2006 puukauppa 32,4 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2003 Toimittaja: Esa Uotila 18.6.2004 729 Kantorahatulot lähes 1,8

Lisätiedot

Puukauppa tammikuu 2006. Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa 17.2.2006 806

Puukauppa tammikuu 2006. Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa 17.2.2006 806 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa tammikuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 17.2.2006 806 Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa Metsäteollisuus

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 9/2013 8.3.2013 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti ja puun tuonti supistuivat

Lisätiedot

Puukauppa heinäkuu Puukauppa lähes pysähdyksissä heinäkuussa

Puukauppa heinäkuu Puukauppa lähes pysähdyksissä heinäkuussa A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa heinäkuu 2005 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Martti Aarne 17.8.2005 785 Puukauppa lähes pysähdyksissä heinäkuussa

Lisätiedot

Puukauppa on käynyt tänä syksynä ennätyksellisen vilkkaana. Syksyn puukauppa huipentui lokakuussa, jolloin metsäteollisuus osti yksityismetsistä

Puukauppa on käynyt tänä syksynä ennätyksellisen vilkkaana. Syksyn puukauppa huipentui lokakuussa, jolloin metsäteollisuus osti yksityismetsistä Puun ostot ja hinnat lokakuu 1997 Toimittajat: Eero Mikkola Irma Kulju 18.11.1997 413 Puukaupassa ennätysvauhti lokakuussa Puukauppa on käynyt tänä syksynä ennätyksellisen vilkkaana. Syksyn puukauppa huipentui

Lisätiedot

Puukauppa kävi syyskuussa erittäin vilkkaana. Metsäteollisuuden viikoittaiset ostomäärät olivat 1,1 1,8 miljoonaa kuutiometriä.

Puukauppa kävi syyskuussa erittäin vilkkaana. Metsäteollisuuden viikoittaiset ostomäärät olivat 1,1 1,8 miljoonaa kuutiometriä. Puun ostot ja hinnat syyskuu 1997 Toimittajat: Eero Mikkola Kaarina Linna 22.10.1997 410 Metsäteollisuus osti syyskuussa lähes 6 miljoonaa kuutiometriä puuta Puukauppa kävi syyskuussa erittäin vilkkaana.

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 27/2014 18.6.2014 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos lähes 100 euroa hehtaarilta

Lisätiedot

Puun hintojen nousun vauhdittama puukauppa jatkui vilkkaana marraskuussa.

Puun hintojen nousun vauhdittama puukauppa jatkui vilkkaana marraskuussa. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puukauppa marraskuu 2004 Toimittaja: Mika Mustonen 17.12.2004 751 Hintojen nousu piristi puukauppaa Puun

Lisätiedot

Puukauppa. Lokakuu Puukauppa. hiljenemässä Puukaupan hiljeneminen näkyi lokakuussa kantohintojen 0 4 prosentin

Puukauppa. Lokakuu Puukauppa. hiljenemässä Puukaupan hiljeneminen näkyi lokakuussa kantohintojen 0 4 prosentin A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puukauppa Lokakuu 2007 Toimittaja: Yrjö Sevola 20.11.2007 890 Puukauppa hiljenemässä Metsäteollisuus osti

Lisätiedot

Puukauppa Heinäkuu Kantohintojen nousu pysähtyi heinäkuussa

Puukauppa Heinäkuu Kantohintojen nousu pysähtyi heinäkuussa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puukauppa Heinäkuu 2007 Toimittaja: Martti Aarne 10.8.2007 880 Kantohintojen nousu pysähtyi heinäkuussa Puukauppaa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 36/2009 9.9.2009 Aarre Peltola Polttopuun tuonti on moninkertaistunut edellisvuodesta

Lisätiedot

Syksyn puukauppa jatkuu edellisvuosia tuntuvasti hiljaisempaan tahtiin. Syyskuussa metsäteollisuus osti puuta 2,1 miljoonaa kuutiometriä,

Syksyn puukauppa jatkuu edellisvuosia tuntuvasti hiljaisempaan tahtiin. Syyskuussa metsäteollisuus osti puuta 2,1 miljoonaa kuutiometriä, Puun ostot ja hinnat syyskuu 2001 Toimittaja: Martti Aarne 19.10.2001 598 Syyskuun puukaupassa 50 prosentin lasku edellisvuodesta Syksyn puukauppa jatkuu edellisvuosia tuntuvasti hiljaisempaan tahtiin.

Lisätiedot

Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista. jakson jälkeen. Metsäteollisuus osti marraskuussa yksityismetsistä raakapuuta pysty- ja hankintakaupoilla

Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista. jakson jälkeen. Metsäteollisuus osti marraskuussa yksityismetsistä raakapuuta pysty- ja hankintakaupoilla Puun ostot ja hinnat marraskuu 1998 Toimittajat: Mika Mustonen Kaarina Linna 16.12.1998 465 Marraskuun puukauppa 3,3 miljoonaa kuutiometriä Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista vilkkaammaan syys lokakuu

Lisätiedot

kuutiometriin, mikä vastaa noin 37 miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä

kuutiometriin, mikä vastaa noin 37 miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä Puun ostot ja hinnat joulukuu 2001 Toimittaja: Martti Aarne 16.1.2002 608 Vuoden 2001 puukauppa jäi 30 miljoonaan kuutiometriin Vuosi 2001 oli puumarkkinoilla hiljainen, vaikka marraskuun myrskyt lisäsivätkin

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 38/2014 8.9.2014 Annu Kaila Puun tuonti laski 12 prosenttia ensimmäisellä vuosipuoliskolla

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2012

Yksityismetsätalouden liiketulos 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2012 27/2013 11.6.2013 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 80 euroa hehtaarilta Yksityismetsätalouden

Lisätiedot

Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa.

Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa. Puun ostot ja hinnat heinäkuu 1998 Toimittajat: Eero Mikkola Kaarina Linna 28.8.1998 448 Puukauppa vilkastui heinäkuussa Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa. Metsäteollisuus

Lisätiedot

Kantohinnat kääntyivät laskuun vuonna 2003, joskin vuoden loppupuolella

Kantohinnat kääntyivät laskuun vuonna 2003, joskin vuoden loppupuolella A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2003 Toimittajat: Martti Aarne Pekka Ollonqvist 2.2.2004 708 Reaalinen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 28 38/28 6.1.28 Aarre Peltola Puun tuonti vauhdissa heinäkuussa Puun tuonti Suomeen

Lisätiedot

Metsäteollisuus osti lokakuussa puuta yksityismetsistä 4,5 miljoonaa kuutiometriä. Se on viidenneksen enemmän kuin vuosi sitten, mutta ei

Metsäteollisuus osti lokakuussa puuta yksityismetsistä 4,5 miljoonaa kuutiometriä. Se on viidenneksen enemmän kuin vuosi sitten, mutta ei A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa lokakuu 2004 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Yrjö Sevola 17.11.2004 747 Puukauppa vieläkin vaisua Metsäteollisuus osti

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004. Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna 2004. Pekka Ollonqvist 18.2.

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004. Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna 2004. Pekka Ollonqvist 18.2. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004 Toimittajat: Martti Aarne Pekka Ollonqvist 18.2.2005 760 Reaalisten

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2014 50/2014 4.12.2014 Annu Kaila Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 42/2009 10.11.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin Suomeen tammi elokuussa vain 5,8 miljoonaa

Lisätiedot

Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus

Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 19/2014 Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus 16.5.2014 Jukka Torvelainen Martti Aarne Metsäteollisuuden raakapuun käyttö nousi 64,5

Lisätiedot

Puun ostot ja hinnat lokakuu 2001. Puukauppa piristymässä 22.11..2001 601

Puun ostot ja hinnat lokakuu 2001. Puukauppa piristymässä 22.11..2001 601 Puun ostot ja hinnat lokakuu 2001 Toimittaja: Martti Aarne 22.11..2001 601 Puukauppa piristymässä Puukauppa on marraskuussa hieman vilkastunut alkusyksyn puumääriin verrattuna. Viikolla 46 teollisuus osti

Lisätiedot

maaliskuun ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä.

maaliskuun ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä. Puun ostot ja hinnat maaliskuu 1998 Toimittajat: Eero Mikkola Kaarina Linna 20.4.1998 431 Maaliskuun puukauppa 1,5 miljoonaa kuutiometriä Yrityskohtaisten puukauppasopimusten odottelu näkyi maaliskuun

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 46/2009 11.12.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti jäi alle puoleen viime vuodesta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009 17/2009 8.5.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti on puolittunut viime vuodesta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 9/2014 13.3.2014 Aarre Peltola Puun tuonti ja metsäteollisuustuotteiden vienti

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006. Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006. Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006 Toimittajat: Pekka Ollonqvist Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.2007

Lisätiedot

2,8 miljoonaa kuutiometriä. Puukaupan reipas tahti on jatkunut helmikuussa: viikoilla 6 7 puuta kertyi yhteensä 1,5 miljoonaa kuutiometriä.

2,8 miljoonaa kuutiometriä. Puukaupan reipas tahti on jatkunut helmikuussa: viikoilla 6 7 puuta kertyi yhteensä 1,5 miljoonaa kuutiometriä. Puun ostot ja hinnat tammikuu 2001 Toimittaja: Martti Aarne 20.2.2001 564 Ennätysvilkas tammikuu puukaupassa Vuosi on puumarkkinoilla alkanut erittäin vilkkaasti. Tammikuun 2001 puun ostomäärä yksityismetsistä

Lisätiedot

tämän vuoden raakapuun hintaodotuksista hidasti kevään puukauppaa. pysty- ja hankintakaupoilla

tämän vuoden raakapuun hintaodotuksista hidasti kevään puukauppaa. pysty- ja hankintakaupoilla Puun ostot ja hinnat toukokuu 1998 Toimittajat: Eero Mikkola Irma Kulju 17.6.1998 437 Puukaupan verkkainen tahti jatkui toukokuussa Yksityismetsien puukauppa kävi verkkaisesti kevään aikana, vaikka tukkipuun

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 22/2008 9.6.2008 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti notkahti maaliskuussa

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014 Energiapuun kauppa, tammi maaliskuu 2014 Karsitusta energiapuusta maksettiin alkuvuonna pystykaupoissa 5 euroa ja hankintakaupoissa

Lisätiedot

Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43 miljardin euron arvosta

Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43 miljardin euron arvosta Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2014 46/2014 5.11.2014 Annu Kaila Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43

Lisätiedot

Puun ostot ja hinnat marraskuu 2001. Myrskytuhopuu on vilkastuttanut puukauppaa 19.12.2001 605

Puun ostot ja hinnat marraskuu 2001. Myrskytuhopuu on vilkastuttanut puukauppaa 19.12.2001 605 Puun ostot ja hinnat marraskuu 2001 Toimittaja: Martti Aarne 19.12.2001 605 Myrskytuhopuu on vilkastuttanut puukauppaa Koko syksyn puolivauhdilla käyneessä puukaupassa näkyi marraskuussa piristymisen merkkejä.

Lisätiedot

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia.

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2005 Toimittaja: Esa Uotila 12.4.2006 816 Bruttokantorahatulot 1,6

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008 7/2009 6.3.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin yli 20 miljoonaa kuutiometriä vuonna

Lisätiedot