Katariina Salmela-Aro Motivaatio ja hyvinvointi elämän siirtymissä Mikä meitä elämässä liikuttaa? Kuljen matkan nuoruudesta aikuisuuteen, nuoruuden kuohuista pitkään siltaan aikuisuuteen, tasapainoiluun työelämässä ja siltoihin vanhemmuuteen, mahdollisiin kivikkoihin matkan varrella sekä lopuksi interventioihin elämän siirtymissä, joiden avulla pyritään rakentamaan siltoja silloin, kun niitä ei ole. Tulokset perustuvat pitkittäistutkimuksiini, joissa ihmisiä on seurattu erilaisissa kriittisissä elämän siirtymissä. Elämänkulun motivaatiomallin mukaan neljä prosessia ovat keskeisiä tekijöitä (Salmela-Aro, Aunola & Nurmi, 2007; Little, Salmela-Aro & Phillips, 2007): suuntaaminen, suunnistaminen (valinta), säätely ja sopeuttaminen (4S-malli). Ihmiset elävät monien mahdollisuuksien, haasteiden ja rajoitusten maailmassa. Erilaiset instituutiot, kehitystehtävät, roolisiirtymät suuntaavat ja kanavoivat yksilön mahdollisuuksia ja rajoituksia. Keskeinen suuntaava tekijä on vuorovaikutuksellinen, interpersoonaalinen ympäristö, kuten muut ihmiset, esimerkiksi vanhemmat, ystävät, puoliso, työ- ja opiskelukaverit (Salmela-Aro, 2007). Ihmiset kuitenkin myös itse tekevät valintoja ja suunnistavat ja ohjaavat omaa elämäänsä omien tavoitteidensa avulla. Itsesäätelyn avulla ihmiset pyrkivät saavuttamaan tavoitteensa. Viime aikoina on korostettu sitä, että säätely tapahtuu usein muiden ihmisten kanssa ja tavoitteet voivat olla jaettuja muiden ihmisten kanssa (Salmela-Aro & Little, 2007). Vaikka ihmiset työskentelevät saavuttaakseen tavoitteensa, kaikki ei aina mene toivotulla tavalla. Tällöin joudutaan sopeutumaan: yksi keskeinen sopeutumiskeino on tavoitteiden muokkaaminen ja joskus on luovuttava tavoitteista (Salmela-Aro & Suikkari, 2008). Nuoruuden kuohut Nuoret elävät monien kuohujen, mahdollisuuksien, haasteiden ja rajoitusten kentässä, jotka kanavoivat heidän elämäänsä. He kuitenkin myös itse ohjaavat omaa elämäänsä ja sen polkuja ja valitsevat erilaisia kehitysympäristöjä itselleen. Koululaistemme osaaminen on maailman huippua, mutta silti nuorten psyykkinen terveys uhkaa rapistua. Koulu-uupumus on pitkittynyt kouluun liittyvä stressioireyhtymä, jolla on kolmet kasvot: uupumusasteinen väsymys, kouluun liittyvät kyynisyys ja riittämättömyyden tunteet. Koulu-uupumuksen mittaamiseksi on kehitetty toimiva menetelmä, BBI-10 (Salmela-Aro & Näätänen, 2005; Salmela-Aro, Kiuru, Leskinen & Nurmi, painossa). Tarkastelen uupumusta kolmen k:n kolmiomallin avulla: koulu, koti ja kaverit (Salmela-Aro, painossa). Kiire uuvuttaa koululaisia Olemme tutkineet eroavatko Suomen koulut toisistaan koulu-uupumuksen suhteen ja mitkä kouluun liittyvät asiat ovat yhteydessä nuorten koulu-uupumukseen sekä peruskouluissa että lukioissa (Salmela-Aro, Kiuru, Pietikäinen & Jokela, 2008). Tutkimus paljasti, että peruskouluissa koulu-uupumukseen oli erityisesti yhteydessä negatiivinen kouluilmapiiri. Mitä negatiivisempi kouluilmapiiri peruskoulussa oli, sitä enemmän siellä oli koulu-uupumusta. Negatiivinen kouluilmapiiri ilmeni kiireisenä ja rauhattomana työskentelyilmapiirinä. Sen sijaan, mitä enemmän peruskoulussa saatiin tukea koulun aikuisilta ja erityisesti kouluterveydenhuollosta, kouluterveydenhoitajalta, koulupsykologilta ja koululääkäriltä, sitä vähemmän koulussa koettiin koulu-uupumusta. Lukioissa sitä vastoin opettajien positiivinen motivaatio oli keskeinen suojaava tekijä. Mitä enemmän lukiolaiset kokivat opettajilta positiivista kannustusta, oikeudenmukaisuutta ja positiivista motivaatiota, sitä vähemmän lukiossa koettiin uupumusta. Tämän päivän riittämättömät resurssit kouluterveydenhuollossa tuntuvat hälyttäviltä. Toimivalla kouluterveydenhuollolla voitaisiin ennaltaehkäistä voimakas koulu-uupumus ja sen kroonistuminen. Tulokset osoittivat 374 Psykologia/5/2008
ESITELMÄ edelleen, että Suomen yläasteet ja lukiot eivät eroa toisistaan koulu-uupumuksen suhteen. Suomalaiset koulut ovat siis hyvin homogeenisia. Siirtymä lukioon ja menestyksen tavoittelu uuvuttaa nuoria Siirtymä peruskoulusta toisen asteen koulutukseen on haastava siirtymä monelle nuorelle. Lukioon siirtyneillä koulu-uupumus lisääntyi lukiossa (Salmela-Aro, Kiuru & Nurmi, painossa), sen sijaan koulu-uupumus laski ammattikoulussa. Riittämättömyyden tunteet lisääntyivät erityisesti lukiolaistytöillä ja kyynisyyden tunteet lukiolaispojilla. Menestymisorientoituneet nuoret kärsivät eniten koulu-uupumuksesta (Tuominen-Soini, Salmela-Aro & Niemivirta, 2008). Kouluuupumus on vakava ilmiö: se johtaa masennukseen (Salmela- Aro, Savolainen & Holopainen, painossa). Koulusiirtymällä on keskeinen merkitys nuorten hyvinvoinnille ja nuoret tarvitsevat siinä tukea. Uupumus voi tarttua kaveripiirissä Kaverit vaikuttavat nuorten kouluun sopeutumiseen (Kiuru, Aunola, Nurmi, Leskinen & Salmela-Aro, 2008). Sopeutumisongelmat kasautuvat tiettyihin ryhmiin. Koulu-uupumus on kaveriporukassa tarttuvaa, kun taas nuoret hakeutuvat ryhmään, jossa on kouluintoa. Samoin tiivis vastavuoroinen kaveriporukka auttaa nuoria jaksamaan. Tytöt pärjäävät koulussa paremmin, mutta kärsivät poikia yleisemmin koulu-uupumuksesta. Nuorten tyttöjen hyvinvointi on asia, mihin kouluissa tulee tulevaisuudessa puuttua entistä hanakammin. Uupumus voi tarttua myös perheessä: kouluuupuneilla tytöillä näyttää myös olevan työuupunut äiti. Pitkä silta aikuisuuteen Ikävuosia 18 25 on viime aikoina kuvattu pitkittyneenä siirtymänä aikuisuuteen (muotoutuva aikuisuus, emerging adulthood, Arnett; 2000; Salmela-Aro & Helve, 2006). Siirtymä aikuisuu- teen on siirtynyt aina 30-vuoden paikkeille saakka. Arnettin mukaan tähän ikään kuuluu keskeisesti itsen tutkiminen, kokemus siitä, että on erilaisten elämän vaiheiden välissä ja suuret elämän muutokset. Tässä iässä on kaksi keskeistä kehitystehtävää: työ ja rakkaus. Olemme tutkineet samoja nuoria aikuisia 15-vuoden ajan ja tarkastelleet, miten nuoret aikuiset navigoivat elämäänsä haasteiden, mahdollisuuksien ja vaatimusten kentässä (HELS, Helsinki University Longitudinal Study -tutkimus). Tässä iässä nuoret aikuiset kohtaavat paljon erilaisia vaatimuksia koskien toisaalta koulutusta ja työelämää, ja toisaalta perheen perustamista (Salmela-Aro, Aunola & Nurmi, 2007). Ne ovat samalla merkkejä siirtymästä aikuisuuteen. Monet näistä kehitystehtävistä kestävät vuosia ja sisältävät monia vaiheita. Esimerkiksi työelämään siirtymä sisältää koulutuksen hankkimisen ja päättämisen, erilaisten työpaikkojen hakemisen ja kokeilemisen ja sitä kautta vakaamman siirtymän työelämään. Lisäksi siirtymät vaikutta- 375
SALMELA-ARO vat toisiinsa, erimerkiksi siirtymä työelämään ja siirtymä vanhemmuuteen ovat usein kiinteässä yhteydessä toisiinsa. Hyvä itsetunto ja optimismi ennakoivat menestystä työelämässä Itsearvostus ja optimismi lisääntyvät korkeakouluopintojen aikana (Salmela-Aro & Nurmi, 2007). Uusi konteksti, kuten opintojen aloittaminen, on mahdollisuus: uusien haasteiden kautta voi saada positiivisia kokemuksia, jotka parantavat itsetuntoa ja luottamusta elämään. Henkilöllä, jolla oli hyvä itsetunto korkeakouluopintojen aikana, oli kymmenen vuotta myöhemmin todennäköisemmin vakituinen työpaikka kuin sellaisella opiskelijalla, jolla oli huono itsetunto. Myös hänen palkkansa oli parempi ja työintonsa oli korkeampia. Mitä huonompi itsetunto opiskelijalla oli opintojen aikana, sitä todennäköisemmin hän oli työttömänä kymmenen vuotta myöhemmin. Niillä nuorilla aikuisilla, joilla oli huono itsetunto opiskeluaikanaan, oli myös suurempi riski loppuun palamiseen työssään. Hyvä itsetunto ja optimismi suojaavat työntekijää loppuun palamiselta. Itseensä tyytyväinen työntekijä uskoo omiin kykyihinsä, suuntautuu aktiivisesti haasteisiin ja kykenee selviytymään stressaavista tilanteista. Työtyytyväisyyttä nostaa se, että pystyy kohtaamaan työpäivän vaikeat tapahtumat haasteina, eikä pelkää epäonnistumista. Masennus hankaloittaa työelämään siirtymistä Masentuneisuudesta kärsivien opiskelijoiden masentuneisuus Silta vanhemmuuteen: lapseen suuntautuminen vähentää masentuneisuutta lisääntyi korkeakouluopintojen aikana (Salmela-Aro, Aunola & Nurmi, 2008). Vakavista masennusoireista kärsivien ryhmässä, johon kuului 16% opiskelijoista, oli vaikeuksia kehitystehtävien suorittamisessa, esimerkiksi ystävyyssuhteiden solmimisessa ja suhteissa vanhempiin. Vaikeudet johtavat herkästi pessimismiin ja epäonnistumisen odotuksiin, mikä lisää passiivisuutta ja haastavien tilanteiden välttelyä. Nämä vääristyneet toimintastrategiat aiheuttavat vuorostaan masennusta. Ollaan kehässä, josta on vaikeaa päästä ulos. Silta vanhemmuuteen muuttaa elämän suuntaa Siirtymä vanhemmuuteen on yksi keskeisimmistä aikuisuuden kehitystehtävistä. Siirtymä vanhemmuuteen on myös lopullinen elämänmuutos. Siinä se eroaa esimerkiksi siirtymästä työelämään. Työelämästä voi joutua työttömäksi, mutta vanhemmuus jatkuu läpi elämän. Naisten elämässä siirtymässä vanhemmuuteen tapahtuu suuria fysiologisia ja ulkonäköön liittyviä muutoksia. Myös naisten sosiaaliset roolit ja suhteet muihin ihmisiin muuttuvat. Kai- ken kaikkiaan naisten elämänrakenne käy läpi suuren muutoksen naisen siirtyessä äitiyteen. Myös miesten elämässä tapahtuu muutoksia heidän siirtyessä isyyteen. Haasteiden ja vaatimusten muutokset heijastuvat muutoksina tavoitteissa. Onnistuminen henkilökohtaisten tavoitteiden sopeuttamisessa muuttuneeseen kontekstiin, haasteisiin ja vaatimuksiin luo pohjan hyvinvoinnille. Pitkittäistutkimuksemme tulokset (Nyytti-tutkimus) osoittivat, että siirtymässä vanhemmuuteen henkilökohtaisten tavoitteiden sopeuttaminen muuttuneisiin vaatimuksiin lisäsi hyvinvointia, kun taas elämäntilanteen, ympäristön ja kehitystehtävien vaatimusten huomioimatta jättäminen vähensi hyvinvointia (Salmela-Aro, Nurmi, Saisto & Halmesmäki, 2000, 2001). Vanhemmiksi tulevien tavoitteet muuttuivat raskausajasta lapsen syntymään ja sen jälkeiseen aikaan: äitien työelämään liittyvät tavoitteet vähenivät ja korvautuivat ensin raskausaikaan ja synnytykseen liittyvillä tavoitteilla ja myöhemmin lapseen ja perheeseen liittyvillä tavoitteilla (Salmela-Aro, 2002). Kaiken kaikkiaan lähes kaikki naisten henkilökohtaiset tavoitteet 376 Psykologia /5/2008
ESITELMÄ muuttuvat siirtymässä äitiyteen. Varsinkin ensisynnyttäjillä, joille siirtymä äitiyteen oli uusi asia, tavoitteiden sisällöt muuttuivat voimakkaasti siirtymän haasteiden mukaisesti. Äidit, joilla oli lapsia ennestään, suuntautuivat sen sijaan ensisynnyttäjä äitejä nopeammin jälleen työelämään liittyviin tavoitteisiin lapsen syntymän jälkeisenä aikana. Henkilökohtaisten tavoitteiden muutoksia tarkastelevat tulokset osoittivat, että siirtymässä vanhemmuuteen naiset muuttivat koko siirtymän ajan tavoitteitaan uutta tilannetta vastaavaksi. Ihmiset luovat ja muuttavat jatkuvasti henkilökohtaisia tavoitteitaan voidakseen paremmin sopeutua uusiin elämän haasteisiin, vaatimuksiin ja mahdollisuuksiin. Tavoitteiden muokkaus myös vaikutti äitien hyvinvointiin vanhemmuuteen siirtymän aikana. Naisten tulevaan synnytykseen ja lapseen liittyvien tavoitteiden lisääntyminen vähensi naisten masennusta raskauden aikana. Samoin naisten perheeseen ja puolisoon liittyvien tavoitteiden lisääntyminen loppuraskaudesta lapsen syntymän jälkeiseen aikaan vähensi naisten masennusta. Masentuneisuus lisääntyi, jos eksistentiaalisten itseen liittyvien tavoitteiden määrä lisääntyi siirtymässä vanhemmuuteen. Tulokset osoittivat, että henkilökohtaisten tavoitteiden sopeuttaminen kontekstin vaatimusten mukaisesti lisäsi hyvinvointia, kun taas tilanteen muutosten huomiotta jättäminen heikensi hyvinvointia. Äidiksi tuleminen muuttaa naisen elämää merkittävällä tavalla. Sopeutuminen muutoksiin lisää hyvinvointia. Siirtymässä vanhemmuuteen hyvin- ja pahoinvointi on jaettua parien kesken (Salmela-Aro, Aunola, Nurmi, Saisto & Halmesmäki, 2006). Kivikoita matkan varrella: lapsettomuus vanhemmuuden kääntöpuolena Äitiydestä haaveilevien naisten pahin pelko lienee lapsettomuus, joka koskettaa nykyään yhä useampaa paria. Mutta mitä tapahtuu, jos äidiksi tuleminen syystä tai toisesta ei onnistukaan? Miten parit suuntaavat elämäänsä lapsettomuushoitojen aikana ja miten se on yhteydessä parien hyvinvointiin? Parit näyttävät sopeutuvan melko nopeasti raskaaseen elämäntilanteeseen, lapsettomuuteenkin. Parien hyvinvoinnin kannalta näyttää siltä, että motivaation suuntaaminen muihin asioihin voi lisätä hyvinvointia, kun taas voimakas märehtiminen saavuttamattomassa tavoitteessa voi lisätä pahoinvointia. Luopuminen unelmasta saada oma lapsi voi jossain tapauksessa siis lisätä parien hyvinvointia. Olemme tutkineet pitkittäistutkimuksen avulla (LIFE-tutkimus), miten parit muokkaavat tavoitteeseen liittyviä arviointeja lapsettomuushoitojen aikana ja niiden jälkeen. Lapsettomuushoidoissa olevat parit muuttivat lapseen liittyviä tavoitteiden arviointeja lapsettomuushoitojen aikana (Salmela-Aro & Suikkari, 2008). Ensinnäkin hoidon tulos vaikutti voimakkaasti lapseen liittyvän tavoitteen arviointiin. Tavoitteeseen liittyvät tunteet muuttuivat samanaikaisesti hoidon tuloksen kanssa. Onnistunut lapsettomuushoito lisäsi lapseen liittyvän tavoitteen tärkeyttä, sitoutumista, ja positiivisia tuntei- ta, kun taas epäonnistunut hoito lisäsi tavoitteen stressaavuutta ja siihen liittyviä negatiivisia tunteita. Tyypillistä kuitenkin oli, että vaikka hoito ei onnistunutkaan, parit sopeuttivat negatiivisia tavoitearviointejaan jo pari kuukautta lapsettomuus hoidon jälkeen. Yksi keskeinen sopeutumiskeino lapsettomuuteen olikin muuttaa tavoitteeseen liittyviä arviointeja. Tavoitteen sopeuttaminen lapsettomuushoidon aikana ja sen jälkeen vaikutti myös masentuneisuuteen. Tuloksemme osoittivat, että niillä pareilla, joilla hoito ei onnistunut, lapseen liittyvän tavoitteen arvioiminen edelleen hyvin tärkeäksi, voimakas sitoutuminen siihen ja kokeminen tavoitteen saavuttamisen vaikeaksi lisäsi masentuneisuutta, kun taas tavoitteesta luopuminen paransi hyvinvointia. Tulokset tukevat mallia, jonka mukaan saavuttamattomista tavoitteista luopumisella on keskeinen merkitys masentuneisuuden laskulle. Tasapainoilua työelämässä: työppöys uuvuttaa Ihmisiä liikuttavat kolme perustarvetta, tarve kompetenssiin, yhteenkuuluvuuteen ja autonomiaan (Deci & Ryan, 2000). Tavoitteiden balanssi, jossa kaikki tarpeet tulevat tyydytettyä lisää hyvinvointia (Nurmi & Salmela- Aro, 2006). Aikuisuudessa yksipuolinen suuntautuminen työhön liittyviin tavoitteisiin näyttää olevan yhteydessä työuupumukseen (Salmela-Aro & Nurmi, 2004). Perheen ohella aikuisten tavoitteet suuntautuvat työelämään. Olemme tarkastelleet, miten aikuisten työelämätavoitteet ovat yhteydessä työuupumukseen 377
SALMELA-ARO (Salmela-Aro & Nurmi, 2004). Työuupumus on vakava ongelma. Se ilmenee uupumusasteisena väsymyksenä, kyynisyytenä ja riittämättömyyden tunteina. Olemme havainneet, että työntekijän motivaatio on yhteydessä työuupumukseen. Aikuisten työntekijöiden henkilökohtaisten tavoitteiden perusteella voitiin muodostaa neljä motivaatio-orientaatioryhmää: terveys, tasapaino, itseen suuntautuneisuus ja työppöys. Tasapainoryhmän muodostivat työntekijät, joilla oli työn lisäksi eri elämän alueiden tavoitteita, jotka liittyivät esimerkiksi koulutukseen, vapaa-aikaan ja perheeseen. Tämä ryhmä oli suurin; siihen kuului noin 40 % työntekijöistä. Heillä oli vähiten terveyteen liittyviä ongelmia ja he olivat tyytyväisimpiä elämään. Itseen suuntautuneita oli 22 % työntekijöistä. Tähän ryhmään kuuluvat työntekijät olivat masentuneimpia. Työppöys ryhmään kuului 10% ja heidän kaikki tavoitteensa liittyivät työelämään. Tälle ryhmälle oli tyypillistä voimakas työuupumus ja alhainen työkyky. Tuloksemme osoittavat, että vahva työhön suuntautuminen, työppöys, ei ole yhteydessä positiiviseen hyvinvointiin vaan pikemminkin on uhka työhyvinvoinnille. Sillan rakentaminen elämän siirtymissä Elämän siirtymät ovat otollista aikaa interventioille. Olemme käyttäneet tavoitelähestymistapaa interventioissa, jotka keskittyvät työelämän siirtymävaiheisiin: nuorilla siirtymässä peruskoulutuksesta erilaisille koulutuksellisille urille (Vuori, Koivisto, Mutanen, Jokisaari & Salmela-Aro, 2008) sekä työuupuneiden hoidossa (Salmela- Aro, Nurmi & Näätänen, 2004) ja työuran hallinnassa (Vuori, Ristolainen ym., 2008). Kohti työelämää interventiossa nuorten suuntautuminen lisääntyi sekä kohti tulevaan työelämään liittyviä tavoitteet että sisäinen motivaatio tulevaan koulutus- ja työuraan (Salmela-Aro, Koivisto, Mutanen & Vuori, 2008). Interventiolla voitiin siis lisätä nuorten tulevaisuutta koskevaa positiivista motivaatiota. Työuupuneiden Balanssi-interventiossa voimakkaasti työuupuneet osallistuivat vuoden kestävään interventioon. Balanssin tulokset osoittivat, että interventioon osallistuvien työtavoitteiden määrä laski intervention kuluessa ja tavoitteet olivat enemmän balanssissa, tasapainossa (Salmela-Aro, Nurmi & Näätänen, 2004). Työtavoitteiden edistyminen Balanssiintervention kuluessa ennusti uupumuksen laskua (Nurmi, Salmela-Aro, Keskivaara & Näätänen, 2008). Interventioiden avulla on mahdollista saada positiivisia muutoksia motivaatioon, mikä heijastuu positiivisesti onnistuneina elämänvalintoina ja lisääntyneenä hyvinvointina. Pohjautuu Psykologia 2008 -kongressissa pidettyyn Keynote-esitelmään. Lähteet: Arnett, J. (2000). Emerging adulthood: A theory of development from the late teens through the twenties. American Psychologist, 55, 469 480. Deci, E. L. & Ryan, R. M. (2000). The what and why of goal pursuits: Hu- man needs and the self-determination of behavior. Psychological Inquiry, 11, 227 268. Kiuru, N., Aunola, K., Nurmi, J.-E., Leskinen, E. & Salmela-Aro, K. (2008). Peer group influence and selection in adolescents school burnout: A longitudinal Study. Merrill Palmer Quarterly, 54, 23 55. Little, B., Salmela-Aro, K., & Phillips, S., (2007, toim), Personal project pursuit: Goals, action and human flourishing. Lawrence Erlbaum. Nurmi, J.-E. & Salmela-Aro, K. (2006). What works makes you happy: The role of personal goals in the life-span development. Teoksessa M. Csikszentmihalyi & I. Csikszentmihalyi, (toim.), A life worth living. Oxford University Press. Nurmi, J.-E., Salmela-Aro, K., Keskivaara, P. & Näätänen, P. (2008). Confidence in work-related goals and feelings of exhaustion during a therapeutic intervention for burnout: A time-series approach. Journal of Occupational and Organizational Psychology, 81, 277 297. Salmela-Aro, K. (2002). Motivaation mittausmenetelmä. Teoksessa K. Salmela-Aro & J.-E. Nurmi (toim.) Mikä meitä elämässä liikuttaa: modernin motivaatiopsykologian perusteet. PS-kustannus. Salmela-Aro, K. (2007). Goal-related social ties. Teoksessa H. Helve & J. Bynner (toim.), Youth and Social capital (s.127 136). London, UK: The Tufnell press. Salmela-Aro, K. (painossa). School burnout: Antecedents and consequences. Teoksessa I. Schoon & R. Silbereisen (toim.), Transitions from School to Work: Globalisation, Individualisation, and Patterns of Diversity. Cambridge University Press. Salmela-Aro, K., Aunola, K. & Nurmi, J. (2007). Personal goals during emerging adulthood: A 10-year follow-up. Journal of Adolescent Research, 22, 690 715. Salmela-Aro, K., Aunola, K. & Nurmi, J.-E. (2008). Trajectories of depressive symptoms during emerging adulthood: Antecedents and consequences. The European Journal of Developmental Psychology, 5, 439 465. Salmela-Aro, K., Aunola, K., Nurmi, J.-E., Saisto, T. & Halmesmäki, E. 378 Psykologia /5/2008
ESITELMÄ (2006). Changes in depressive symptoms and marital satisfaction during a birth of a child to the family vary across couples rather than individuals. Journal of Personal and Social Relationships, 23, 781 803. Salmela-Aro, K. & Helve, H. (2006). Emerging adulthood in Finland. Teoksessa J. Arnett (toim.), Routledge International encyclopedia of Adolescence. New York: Routledge, Taylor & Francis Group. Salmela-Aro, K., Kiuru, N., Leskinen, E. & Nurmi, J.-E. (painossa). School Burnout Inventory: Reliability and validity. European Journal of Psychological Assessment. Salmela-Aro, K., Kiuru, N. & Nurmi, J.- E. (painossa). The role of educational track in adolescents school burnout: A longitudinal study. British Journal of Educational Psychology. Salmela-Aro, K., Kiuru, N., Pietikäinen, M. & Jokela, J. (2008). Does school matter? The role of school context for school burnout. European Psychologist, 13, 1 13. Salmela-Aro, K., Koivisto, P., Mutanen, P. & Vuori, J. (2008). Adolescents future education-related personal goals, concerns and internal motivation during the Towards Working Life group intervention. Lähetetty julkaistavaksi. Salmela-Aro, K. & Little, B. (2007). Mine, yours, ours and others: Relational aspects of project pursuit. Teoksessa B. R. Little, K. Salmela- Aro & S. D. Phillips (toim), Personal project pursuit: Goals, action and human flourishing (s. 199 220). Lawrence Erlbaum. Salmela-Aro, K. & Nurmi, J.-E. (2004). Motivational orientation and wellbeing at work: A person-oriented approach. Journal of Change Management, 17, 471 489. Salmela-Aro, K. & Nurmi, J.-E. (2007). Self-esteem during university studies predict career 10 years later. Journal of Vocational Behavior, 70, 463 477. Salmela-Aro, K., Nurmi, J.-E. & Näätänen, P. (2004). Personal projects and burnout intervention: Two longitudinal interventions. Work & Stress, 18, 208 230. Salmela-Aro, K., Nurmi, J.-E., Saisto, T. & Halmesmäki, E. (2000). Women s and men s personal goals during the transition to parenthood. Journal of Family Psychology, 14, 171 186 Salmela-Aro, K., Nurmi, J.-E., Saisto, T. & Halmesmäki, E. (2001). Goal construction and depressive symptoms during transition to motherhood: Evidence from two longitudinal studies. Journal of Personality and Social Psychology, 81, 1144 1159. Salmela-Aro, K. & Näätänen, P. (2005). BBI-10. Nuorten koulu-uupumusmenetelmä. Edita. Salmela-Aro, K., Savolainen, H. & Holopainen, L. (painossa). Depressive symptoms and school burnout during adolescence: Evidence from two cross-lagged longitudinal studies. Journal of Youth and Adolescence. Salmela-Aro, K. & Suikkari, A.-M. (2008). Letting go of your dreams Adjustment of child-related goal appraisals and depressive symptoms during infertility treatment. Journal of Research in Personality, 42, 988 1003. Tuominen-Soini, H., Salmela-Aro, K. & Niemivirta, M. (2008). Achievement goal orientations and wellbeing. Learning and Instruction, 18, 251 266. Vuori, J., Koivisto, P., Mutanen, P., Jokisaari, M. & Salmela-Aro, K. (2008). Towards working life: Effects of an intervention on mental health and transition to post-basic education. Journal of Vocational Behavior, 72, 67 80. Vuori, J., Ristolainen, H., Larvi, T., Salokangas, T., Ahola, K., Koivisto, P., Jalonen, P., Honkonen, T., Toppinen- Tanner, S. & Salmela-Aro, K. (2008). Työuran uurtaja uranhallintamenetelmä. Ohjaajan opas. TTL. 379