Kirkon avioeroauttaminen Seurakuntien perheasiain neuvottelukeskusten tekemä avioeroryhmätyö

Kirkon avioeroauttaminen Seurakuntien perheasiain neuvottelukeskusten tekemä avioeroryhmätyö Jussi Pennanen E3 Tuomo Salo E3 Opinnäytetyö Syksy 2001 Diakonia-ammattikorkeakoulu Pieksämäen yksikkö

TIIVISTELMÄ DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU PIEKSÄMÄEN YKSIKKÖ Pennanen, Jussi & Salo, Tuomo Kirkon avioeroauttaminen: Kuinka Vantaan Tikkurilan, Etelä-Pohjanmaan ja Turun seurakunnan perheasiain neuvottelukeskuksen avioeroryhmät toimivat? Pieksämäki 2001 Opinnäytetyö, 45 sivua, 8 liitettä Työmme tavoitteena oli selvittää, miten seurakunnan perheasiain neuvottelukeskukset tukevat avioeron kokenutta ihmistä. Tutkittaviksi kohteiksi valitsimme Turun, Vantaan Tikkurilan ja Etelä- Pohjanmaan keskukset. Lähemmin tarkastelimme kyseisten keskusten avioeroryhmiä ja niissä tehtävää työtä. Aineistoa keräsimme kvalitatiivisesti teemahaastattelun avulla. Haastattelimme Turun, Vantaan Tikkurilan ja Etelä-Pohjanmaan seurakunnan perheasiain neuvottelukeskusten perheneuvojia. Haastattelut suoritimme kesä-lokakuun välisenä aikana. Tutkimuksessa apuna oli myös kirkon perheasiain keskuksen johtavan sihteerin antama materiaali. Apua oli myös hänen henkilökohtaisesta tietämyksestään seurakunnan perheasiain neuvottelukeskuksissa tehtävästä työstä. Tutkimuksessa kävi ilmi ryhmien erilaiset toimintatavat ja erilaiset terapiamallit. Huomasimme myös miten eritavoin kristillisyys näkyy eri keskusten eroryhmätyössä. Asiantuntijoiden mukaan työ on erittäin tärkeää ja ryhmistä saatu palaute on ollut positiivista. Ryhmiin on aina enemmän pyrkijöitä kuin voidaan ottaa. Ryhmien pääasiallinen tarkoitus on auttaa käsittelemään ongelmia, ei poistamaan niitä. Asiasanat: Kirkon perheasiain keskus, seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus, avioliitto, avioeroauttaminen, avioero, perhetyö, eroseminaari, eroryhmä, ryhmäterapia. Säilytyspaikka: Diakonia- ammattikorkeakoulun Pieksämäen yksikön kirjasto, Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki.

ABSTRACT DIACONIA POLYTECHNIC PIEKSÄMÄKI TRAINING UNIT Pennanen, Jussi & Salo, Tuomo Church helps in divorce. How does divorce group therapy work in congregations family counselling centers in Vantaa Tikkurila, Etelä-Pohjanmaa and in Turku? Pieksämäki 2001 Final Thesis, 45 pages, 8 appendixes Our main goal was to find out, how congregations family counselling centers support a person who has experienced divorce. Turku, Vantaa Tikkurila and Etelä-Pohjanmaa were our investigation places. We investigated divorce therapy groups that work in those places. We collected material by qualitative methods with the help of theme interview. We interviewed family counsellors from Turku, Vantaa Tikkurila and leading family counsellor from Etelä-Pohjanmaa. The interviews were made between June and October. In our investigation we had help from leading secretary of Church Family Central. We used his knowledge of the work made in congregations family counselling centers. Our investigation results indicated how different working methods and therapy models were used in those groups. We also noticed how differently Christianity shows in the work of those places. Work is very important according to the workers. They have also had a lot of positive feedback from the groups. There is always a growing number of people coming to the groups. More than they can take at the time. The main point in the groups is to help deal with problems, not to take them away. Keywords: marriage, divorce, family therapy, divorce therapy groups, group therapy, family counselling Deposited at Pieksämäki unit s library, Huvilakatu 31, 76130, Pieksämäki Finland.

1 JOHDANTO Valitsimme työmme aiheeksi avioeron ja seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksissa tehtävän avioeroauttamisen eroryhmässä. Tutkimuksemme kohteena oli Vantaan Tikkurilan, Etelä- Pohjanmaan ja Turun perheasiain neuvottelukeskuksissa tehtävä erotyö. Aiheen valitsimme henkilökohtaisesta kiinnostuksesta ja koska se liittyy vahvasti kirkon nykyiseen työkenttään. Avioero on aiheena ajankohtainen ja se on nostanut paljon keskustelua tiedotusvälineissä. Tänä päivänä avioeroista puhutaan paljon. Puhutaanko kuitenkaan tarpeeksi tavallisen pienen ihmisen kipuilusta avioerohelvetissä? Avioero on aiemmin ollut tabu, josta ei ole saanut puhua. Kirkko on pitänyt avioeroa moraalisesti vääränä ratkaisuna. Vasta viime vuosikymmeninä on huomioitu että on mahdollista tukea ja auttaa ihmistä myös avioeron jälkeen. Monien avioeroa läpikäyvien mielipide on, että heidän on vaikea jatkaa samanlaista seurakuntaelämää kuin ennen eroaan. Monet ihmiset tuntevat syyllisyyttä erostaan, vaikka kirkko ei olisi heitä tuomitsemassakaan. Ihmiset saattavat myös etääntyä kirkosta, koska he eivät löydä sieltä lohdutusta ja ymmärtämystä käydessään läpi eroprosessiaan. Tämä kirkosta etääntyminen saa eroprosessissa olevan tuntemaan itsensä entistä yksinäisemmäksi ja syrjäytyneemmäksi. (Fisher 2001, 38.) Teoriaosuudessa selvitämme yhteiskunnallista ja kirkollista näkemystä avioeroon. Tuomme esille myös mitkä seikat johtavat tai ajavat ihmisen avioeroon. Käsittelemme kehityskriisejä ja traumaattisia kriisejä. Erokriisiä kuvaamme vielä erikseen omana kokonaisuutenaan. Tästä siirrymme avioeroauttamiseen ja sen eri muotoihin. Kuvaamme myös erilaisia terapiamalleja, joita käytetään avioerotyössä. Terapiamalleihin liittyen pyrimme kuvaamaan ryhmäterapiaa ja sen merkitystä kriisin läpikäymisessä. Teoriapuolen lopulla kuvaamme yhteiskunnassa tehtävää perhetyötä. Pääpainon säilytämme kuitenkin kirkossa tehtävään perhetyöhön. Ennen tutkimusosuutta on lyhyt esittely tutkimistamme seurakunnan perheasiain neuvottelukeskuksista. Tutkimusosuudessa selvitämme kuinka eroryhmätyö toimii kyseisillä paikkakunnilla ja miten ryhmiin pääsee mukaan. Pyrimme myös selvittämään haastattelemiltamme työntekijöiltä kuinka asiakkaat ovat kokeneet eroryhmätyön ja kuinka kristillisyys näkyy tehtävässä työssä. Avioero ei ole kenellekään helppo tilanne. Voivatko tutkimamme eroryhmät tuoda helpotusta ja ratkaisukeinoja Matti Meikäläiselle erokriisin ongel-

missa? Millaisin työtavoin eroryhmäauttamista tehdään? Näitä asioita tutkimme työssämme.

2 AVIOEROJEN MÄÄRÄN KASVU, AIKAMME ONGELMA Ihmiset ovat tietoisia tosiseikasta että avioerot ovat yleistyneet. Niin tiuhaan tästä tiedotetaan lehdissä ja muissa tiedotusvälineissä. Avioerojen yleistymistä on tapahtunut 60- luvulta lähtien. Avioerojen yleistyminen on aiheuttanut huolta monissa piireissä. Se aiheuttaa epämääräistä pelkoa siitä että asiat ovat menossa huonompaan suuntaan. Huolestuminen avioerojen määrästä ei ole kuitenkaan estänyt niiden yleistymistä. (Jallinoja 2000, 149-150.) Vuosina 1949-93 solmituista avioliitoista lähes neljännes oli vuoteen 1994 mennessä päätynyt avioeroon. Vuosittain avioeroja tapahtuu noin 15 000. Avo- tai avioeron kokee perheessä lähes 60 000 ihmistä vuodessa. Avioeroon päätyneiden avioliittojen keskimääräinen kestoaika on noin 12 vuotta. (Makkonen 1991, 18-19; Jallinoja 2000, 151.) Eronneisuus on suurempaa avioliitoissa, jotka on solmittu 60-luvun loppupuolella tai sen jälkeen kuin ennen sitä solmituissa liitoissa. Vanhemman polven avioliittojen suhteellinen osuus vähenee vuosien myötä. Nuoremman polven osuus taas vastaavasti kasvaa. Tämä nostaa vähitellen avioerojen kokonaismäärää. (Makkonen 1991, 18-19.)

3 ERILAISIA MÄÄRITELMIÄ AVIOEROSTA 3.1 Tietosanakirjan määritelmä Avioero on tuomioistuimen päätöksessä tapahtuva avioliiton purkaminen. Nykyisten, 1988 uudistettujen säännösten mukaan puolisoilla on oikeus saada avioero harkinta- ajan jälkeen ja, jos he ovat asuneet erillään keskeytyksettä viimeiset kaksi vuotta, ilman harkinta- aikaakin. Harkintaaika alkaa, kun puolisoiden yhteinen avioerohakemus on jätetty tuomioistuimelle tai sen kansliaan. Jos hakijana on vain toinen puolisoista, harkinta- aika alkaa, kun hakemus on annettu tiedoksi toiselle puolisolle. Kun harkinta- aikaa on kulunut vähintään kuusi kuukautta, puolisot tuomitaan avioeroon, jos he yhdessä sitä vaativat, tai toinen heistä sitä vaatii. Vaatimus on kuitenkin tehtävä vuoden kuluessa harkinta- ajan alkamisesta. Harkinta- aikana puolisoiden ei tarvitse asua erillään. Avioero tuomitaan ilman harkinta- aikaa, kun on kysymys kielletystä avioliitosta sukulaisten kesken (puolisot ovat sukua toisilleen suoraan etenevässä tai takautuvassa polvessa taikka sisaruksia tai puolisisaruksia) tai kaksinnaimisesta (jommankumman puolison aiempi avioliitto ei ole purettu). Tällaisissa tapauksissa ajaa avioerokannetta virallinen syyttäjä. Avioeron hakemisesta riippumatta voi tuomioistuin molempien puolisoiden tai toisen puolison hakemuksesta päättää puolisoiden yhteiselämän lopettamisesta koskevan asian käsittelyn yhteydessä voidaan esittää vaatimus elatusavun vahvistamisesta ja lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta tai muukin asiaan liittyvä vaatimus. (Avola. ym. 1995. 272.) 3.2 Avioeron ja avioliiton juridinen määritelmä Kahden henkilön solmiessa avioliiton he tulevat samalla avioliittolain vaikutuspiiriin. Toisin ilmaistuna; kun henkilöt vihitään, he tulevat avioliittolain säännösten alaisiksi. Puolisot voivat kuitenkin vaikuttaa avioliiton aikana tai sitä ennen avio-oikeudesta koskeviin lakeihin tekemällä avioehtosopimuksen. Avioliittolain alaisia määräyksiä ovat; määräys avio-oikeudesta, omaisuuden luovutusrajoitukset, määräys elatuksesta, vastuu veloista, omaisuuden osituksesta jne. (Pettilä, Yli- Marttila 1999, 11-12.)

Vuonna 1988 voimaan tulleeseen uudistettuun avioliittolakiin lisättiin pykälä, joka koskee puolisoiden yhdenvertaisuutta: 2 Puolisot ovat keskenään yhdenvertaiset. Heidän tulee avioliitossa osoittaa keskinäistä luottamusta sekä yhteisesti toimia perheen hyväksi. Kummallakin puolisolla on oikeus itse päättää osallistumisestaan ansiotyöhön sekä yhteiskunnalliseen ja muuhun toimintaan perheen ulkopuolella. (Avioliittolaki 1929, uudistettu 1987.) Avioeron hakemista ei tarvitse enää nykyään perustella eikä eron syitä tarvitse käsitellä tuomioistuimessa. Riittää kun jompikumpi puolisoista tekee hakemuksen (LIITE 1) käräjäoikeudelle ensin eron saamiseksi vireille ja toisen kerran puolesta vuodesta yhteen vuoteen kestävän harkinta-ajan kuluttua (LIITE 2). Toinen mahdollisuus avioeron saamiseen on hakea sitä kahden vuoden yhtäjaksoisen erillään asumisen jälkeen. Näin tehtäessä erillään asuminen osoitettava maistraatista saatavan kotipaikkatodistuksen avulla. 25 Puolisoilla on oikeus saada avioero harkinta- ajan jälkeen. Puolisoilla on kuitenkin oikeus saada avioero ilman harkinta- aikaa, jos he ovat asuneet erillään keskeytyksettä viimeiset kaksi vuotta (Avioliittolaki 1929, uudistettu 1987.) 26 Harkinta - aika alkaa siitä, kun avioliiton purkamista koskeva puolisoiden yhteinen hakemus on jätetty tuomioistuimelle tai sen kansliaan tai puolison hakemus on annettu tiedoksi toiselle puolisolle. Kun harkinta- aikaa on kulunut vähintään kuusi kuukautta, puolisot tuomitaan avioeroon, jos he yhdessä sitä vaativat tai toinen heistä sitä vaatii. Vaatimus on tehtävä ennen kuin vuosi on kulunut harkinta- ajan alkamisesta. (Avioliittolaki 1929, uudistettu 1987.) 3.3 Sosiaalityön määritelmä Avioero on asia, johon tässä kulttuurissa liittyy monia muita asioita. Vain harvoissa poikkeustilanteissa avioero on vain virallinen oikeuden päätös, johon ei liity muita asioita. Tämä tilanne on kuitenkin mahdollinen, jos solmittu avioliitto olisi jäänyt täysin vaille käytännön merkityksiä, tai jos parisuhteet jo paljon ennen virallista avioeroa muuttuneet niin, ettei avioeron virallistaminen käytännössä muuta mitään. Suomessa avioeroon kuitenkin liittyy paljon muutoksia, jotka koskevat kaikkien perheenjäsenten lisäksi myös sukulaisia ja ystäviä. Avioeron virallistamisen hetki sijoittuu aika lähelle suhteiden muutoksen toimeenpanoaikaa. Muutokset järjestellään suurelta osin avioeron

virallistamisen aikoihin, muutaman kuukauden tai viimeistään vuoden sisällä eron virallistamisesta. (Makkonen 1991, 70.) Ihminen menettää erossa merkittäviä asioita. Hän menettää aviopuolison, seksikumppanin, läheisen ystävän, mahdollisesti lapset, puolison sukulaiset, yhteisiä ystäviä, kodin omaisuutta, entisen elintason, identiteetin (siviilisäädyn muuttuessa) ja itsearvostusta. Eräs sanonta kuuluu, että pahimmassa tapauksessa erossa menettää neljä A:ta; akka, asunto, auto ja ammatti. (Elatusvelvollinen- uusperheellinen 2/2001; Taskinen 1991, 23.) 3.4 Kirkollinen määritelmä ja näkemys avioerosta Avioerojen lisääntyneestä määrästä huolimatta kirkko on säilyttänyt kantansa parisuhteen tärkeydestä. Viime aikoina avioerojen suhteellinen määrä Suomessa on ollut nousemaan päin. Tämä taas johtuu yhteiskunnallisista muutoksista. Vuosikymmenten aikana tapahtuneesta kehityksestä maalaisyhteiskunnasta kaupunkiyhteiskuntaan. Kirkko on näiden yhteiskunnallisten muutosten aikana joutunut vähitellen joustamaan kannoissaan avioeroja koskevissa kysymyksissä. Kuitenkin kirkon työntekijän suhtautuminen avioeroon ja avioeron kokeneeseen on riippuvainen henkilökohtaisista mielipiteistä ja varsinaista yhteistä kantaa ei ole vielä saavutettu. (Piispojen puheenvuoro 1984, 5. 51-52.) Kirkon kanta pohjautuu suoraan Raamattuun. Siellä on selvitetty kristillinen kanta mm. Matteuksen evankeliumissa: Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. (Matt. 19:6). Kyseinen mielipide ja suhtautumistapa on toiminut pitkään kirkon yleisenä kantana. Nykyään kirkko hyväksyy avioerot jos liitossa osapuolet kärsivät eikä lähimmäisen rakkaus toteudu. Silloin saattaa eroaminen olla parempi vaihtoehto, kuin maanpäällinen helvetti. Kirkko on aina hyväksynyt avioerot jos liitossa esiintyy haureutta, epäsiveellistä elämää, hylkäämistä tai kykenemättömyyttä aviollisten velvollisuuksien täyttämiseen. Vaikka avioeroilla on perusteltuja syitä kirkko on silti sitä mieltä että siihen turvaudutaan usein liian nopeasti. Kirkon mukaan tulisi ajoissa käyttää perheneuvontaa ja pyrkiä selvittämään ongelmia ennen avioeron lopullista ratkaisua. Avioero on raskas ja tuskallinen prosessi ja voi tuoda mukanaan suurempia kärsimyksiä kuin asioitten selvittäminen. (Piispojen puheenvuoro 1984, 52-54.)

Kirkolla on aiemmin ollut kielteinen kanta avioeroon. Avioliittoa ja uutta avioliittoa arvioitaessa kristillisen kirkon kanta ja yhteiskunnallinen tarkoituksenmukaisuus ovat poikenneet usein toisistaan. Yhteiskunnan kannalta on kaikkein tärkeintä että perheet voivat hyvin ja että suhteet ovat mieluummin pysyviä kuin tilapäisiä. Kirkon eettinen kanta on vielä tätä enemmän: Koko elämän kestävä avioliitto. Nykyään kirkossa lähdetään siitä että paras ratkaisu on se, missä parhaiten toteutuu lähimmäisen rakkaus. Elämän rikkinäisyydessä on tilanteita jolloin rakkaus joutuu valitsemaan vain huonoista vaihtoehdoista. Näistä lähtökohdista ihminen joutuu arvioimaan miten rikki repivästä elämäntilanteesta jatketaan. (Laulaja 1994, 89-91.) Eronnutta ihmistä kirkko ei saa hylätä. Jeesus sanoi etteivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat ja ettei hän ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä (Mark. 2:17). Jumalan armo ja anteeksiantamus ylettyy myös Jumalan tahdon vastaisesti päättyneeseen avioliittoon niin kuin muihinkin synteihin. Olivatpa ne kuinka suuria tahansa. Kirkon on sekä tuettava aviopuolisoiden keskinäistä yhteyttä ja annettava sielunhoitoa siellä, missä yhteydet ovat särkyneet. (Piispojen puheenvuoro 1984, 55.)

4 AVIOEROJEN SYYT Avioeroa on tutkittu yhteiskuntaa koskevana ilmiönä. Sitä on pidetty osoituksena psykopatologiasta ja moraalisesta rappeutumisesta. Yhteiskunnallisen syyn selitykset on liitetty teollisuuteen ja sen tuottamiin sosiaalisiin ongelmiin. Niitä ovat muun muassa ihmisten juurettomuus, asuntovaikeudet, lähiöt, työttömyys. Yksilön psykopatologiset selitysmallit perustavat ajatuksensa psyykkisiin käsitteisiin. Tällaisia ovat ihmisten luonteenpiirteet, kommunikointi, huono itsetunto, kykenemättömyys solmia läheisiä ihmissuhteita, sairaalloinen mustasukkaisuus, alkoholismi sekä mielisairaus. Moraalisen rappeutumisen teorioissa keskeisenä lähtökohtana on jonkin perheideologisen mallin määrittäminen normaaliksi ja kaikille sopivaksi hyväksi malliksi. Kyllä moralisti tietää, millainen on hyvä avioliitto. Kun se ei toteudu vika on silloin ihmisten tai yhteisön moralistisessa asennoitumisessa. Yhteistä näille avioerojen syyteorioille on se, että ne eivät pysty hyväksyttävästi osoittamaan mitään yleistä syytä. (Makkonen 1991, 24-25.)

5 PSYYKKISET KRIISIT Kriisi- sana tulee kreikankielen sanasta krisis ja merkitsee varsinaisesti ratkaisevaa käännettä., äkillistä muutosta sekä kohtalokasta häiriötä. Nykyään kriisin käsitettä on alettu yhä enemmän käyttää kuvaamaan psykologista reaktiomallia vastauksena akuutteihin sisäisiin ja ulkoisiin vaikeuksiin ja ongelmiin. (Cullberg 1991, 12.) Psykkinen kriisi voi syntyä äkillisesti ja odottamattomasti ulkoisesta koettelemuksesta. Tälläistä ulkoisten syiden laukaisemaa reaktiota kutsutaan traumaattiseksi kriisiksi. Traumaattinen kriisitilanne on kyseessä silloin, kun ihminen on joutunut elämäntilanteeseen missä hänen aikaisemmat kokemuksensa ja hänen oppimansa reaktiotavat eivät riitä aktuellin tilanteen ymmärtämiseen ja sen psyykkiseen hallitsemiseen. Traumaattisen kriisin aiheuttajia ovat muuun muassa sairaudet, läheisen kuolema, avioero ja ulkoiset katastrofit. On olemassa myöskin sellaisia kriisejä jotka kuuluvat normaaliin elämään, kun siirrytään elämänvaiheesta toiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi avioliitto, lapsen synnyttäminen ja eläkkeelle siirtyminen. Näitä kriisejä sanotaan joskus kehityskriiseiksi tai elämänkriiseiksi. (Cullberg 1991, 12,17.) Usein kun käsitellään yksilön kehitystä ja kriisejä katsantotapa on psykoanalyyttinen. Psykoanalyysin luoja oli Sigmund Freud. Hän muotoili teorian lapsen kehityksestä ja jakoi sen psykoseksuaalisiin vaiheisiin. Se miten lapsi läpikäy nämä vaiheet on ratkaisevaa hänen tunne-elämälleen ja ihmissuhteilleen aikuisena. Freudin oppilas E.H. Erikson kehitti edelleen Freudin löydöksiä. Hän korosti kuitenkin enemmän kuin Freud lapsen ja ympäristön vuorovaikutusta. Lapsen kehitystä kuvatessaan hän puhui psykososiaalisista vaiheista. Hän toi myös esille ajatuksen kriittisistä kehitysvaiheista. Hänen mukaansa kaikilla yksilöillä on kahdeksan elämänvaihetta, joilla jokaisella on erilaiset myönteiset tai kielteiset ratkaisumallit. (Cullberg 1991, 20.) Psykologinen kriisi on aina hyvin henkilökohtainen ja siihen ajautuminen on jokaisella yksilöllinen prosessi. Joku toinen ihminen käsittelee kriisinsä paremmin kuin toinen. Siksi auttajan on hyvä päästä selville siitä, mikä sisäinen merkitys tapahtuneella on asi-

anomaiselle ja siitä missä elämänvaiheessa kriisiin joutunut ihminen parhaillaan on. On myös hyvä tietää kriisissä olevan sosiaaliset edellytykset ja minkälainen on hänen perhetilanteensa tällä hetkellä. (Cullberg 1991, 18-19.)

6 AVIOEROKRIISI 6.1 Miten avioero koetaan Avioero on yksi elämän vaikeimmista kokemuksista. Sekä aikuiset että lapset reagoivat ja käyvät omalla tavallaan läpi eron tuomaa kriisiä. Ihmiset kokevat oman tai läheistensä avioeron hyvin vaihtelevasti. Tuskin kukaan pääsee avioeron yli ilman kipuiluja ja kärsimyksiä, mutta tunteiden voimakkuus, eroon liittyvät käytännön ongelmat ja tilanteesta selviytyminen ovat yksilöllisiä. Vaikka tyypillisten avioero kokemusten nimeäminen on hankalaa, on tilanteissa myös samanlaisia piirteitä. Usein ero koetaan kuoleman kaltaisena tapahtumana (suruprosessi). Realiteettina joudutaan kohtaamaan aviosuhteen loppuminen. Monet ovat kuitenkin sitä mieltä että kuolema olisi helpompi kestää ja ympäristö hyväksyisi ja tukisi paremmin kuolemantapauksessa kuin avioerossa. (Taskinen 1993, 23.) Erossa ihminen joutuu kamppailemaan yksin syntyvien voimakkaiden tunteiden, kuten vihan, pelon, surun, syyllisyyden, itseinhon, masennuksen, epävarmuuden ja muiden vaikeiden tunteiden kanssa. Samanaikaisesti läheisten asenteet pelkistyvät usein joko hyväksyviksi tai tuomitseviksi. Eroavassa oleva ihminen kokee yleensä jäävänsä vaille muiden ihmisten kontaktia. Erokriisiin voi liittyä jopa psykofyysisiä oireita, unettomuutta, nopeaa lihomista tai laihtumista, ihottumaa, tulehduksia ja erilaisia somaattisia tuntemuksia ja sairauksia. (Taskinen 1993, 23.) 6.2 Erilaisia avioerokriisin vaiheteorioita Kyllikki Tukiaisen (1981) määritelmässä, joka on määritelty yhdessä kirkon perheneuvojien kanssa kirkon perheasiain neuvottelukeskusta varten, voidaan avioerokriisissä ja surutyössä nähdä seuraavat vaiheet: 1) Shokkivaihe. Tämä vaihe on yleensä lyhytaikainen. Vaiheeseen kuuluvat voimakas kieltäminen ja usein näkyviä shokkitilalle tyypillisiä reaktioita ( vaikeneminen, liikkumattomuus, reagoimattomuus jne.)

2) Suremisen aika. Jossa ihminen kokee tappion, menetyksen ja alemmuuden tunteita. Tämä aika on selkeän suremisen aikaa. Vaihe saattaa kestää pitkään, se voi kestää jopa vuosia. Myös psykosomaattisia oireita saattaa liittyä tähän vaiheeseen. 3) Viha- rakkaus ristiriidan vaihe. Masennuksen hellittäessä, tulee usein esiin sen alla olevaa vihaa. Tämä viha kohdistuu aviopuolisoon, itseen tai johonkin ulkopuoliseen (esim. johonkin yleiseen instituutioon). Vaihe on irtautumisen aikaa. Kun jäljellä on vielä rakkautta, normaalisti syntyvät vihantunteet aiheuttavat voimakasta ristiriitaa. Tilanne voi olla hyvin vaikea tässä eron vaiheessa. 4) Inventaarion aika on uudelleen muokkaamisen ja uudelleen suuntautumisen vaihetta. Tällöin eronneella on iso joukko kysymyksiä. Näitä ovat muun muassa: Mikä minä olen? Voinko vielä joskus rakastaa? Voiko joku vielä joskus rakastaa minua? Tulenko taloudellisesti toimeen? Tässä vaiheessa lähes kaikki elämän osa- alueet on arvioitava uudelleen. Aika on oman minän uudelleen arvioimista, johon kuuluu monenmoista kokeilua. Tällöin esimerkiksi seksuaaliset kokeilut ovat hyvin tavanomaisia. 5) Uuden minäkuvan muotoutumisen ja löytymisen aika. Tällöin tapahtuu monipuolinen selkiytyminen, rauhoittuminen ja itsensä ja ulkoisten olosuhteiden hyväksyminen. Ero ei enää herätä negatiivisia tunteita. (Yleisohjeita kirkon perheasiainkeskuksessa tehtävästä eroryhmätyöstä. Helsingin perheasiain neuvottelukeskus. Monistesarja.) Taskisen (1993, 24) mukaan vaiheet voidaan määritellä kolmijakoisesti: 1) Menneisyyteen suuntautuminen. Käydään kauppaa eli yritetään palata entiseen elämään. Lopulta seuraa murtuminen, paluu entiseen ei onnistu on pakko luovuttaa. 2) Omaan minään keskittyminen. Irrotetaan ote toisesta. Tästä voi olla seurauksena masennusta. Tähän vaiheeseen liittyy erosuru. Tällöin kriisi saavuttaa pohjansa ja nousu alkaa. Kriisin jälkeen tulee bailaus- eli menovaihe. Eronnut kokeilee erilaisia ihmissuhteita ja paikkailee itsetuntoaan. 3) Tulevaisuuteen suuntautuminen. Ihminen määrittelee oman itsensä ja elämänsuuntansa uudelleen. Voimavarat palautuvat ennalleen ja niitä riittää sekä työhön että vapaa-

aikaan. Eronnut hyväksyy tapahtuneen avioeronsa ja sopeutuu uuteen elämäntilanteeseensa. Ero tapahtumana on jo takanapäin. 6.3 Läpikäyty erokriisi Mel Kratzlerin mukaan erosta on selviydytty (engl. coping), kun: - viha ja katkeruus eivät kalva ympäri vuorokauden - eronnut kuluttaa vähemmän aikaa ongelmiensa valittamiseen kuin niiden ratkaisemiseen - eronnut alkaa etsiä uusia ystäviä ja tavata jälleen vanhoja tuttaviaan - eronnut alkaa tehdä omiin tarpeisiinsa perustuvia päätöksiä - eronneen suhde vastakkaiseen sukupuoleen ei ole halveksiva, eikä perustu yleistäviin väitteisiin - eronnut ymmärtää, ettei hän ole ainoa eronnut ihminen maailmassa - eronnut hyväksyy tapahtuneen ainoana mahdollisena ratkaisuna, eikä pidä sitä enää rangaistuksena henkilökohtaisesta epäonnistumisestaan. (Kuronen 1985, 127; Taskinen 1994, 55.)

7 AVIOEROAUTTAMINEN Teema alkoi vasta 1980- luvulla nousta tietoisen työskentelyn ja keskustelun kohteeksi. Auttamisteeman nouseminen on vaatinut aiemman suhtautumisen muuttumista. Suhtautumisen muuttuminen tapahtui lukuisten ihmisten mielissä ja viimein vuonna 1987 avioliittolain muutoksessa tapahtui lopullinen murros. Kuitenkin niin kauan kuin on ollut auttavia tahoja niin on ollut myös ihmisiä, jotka haluavat auttaa avioeron kokenutta ihmistä. Näitä auttavia tahoja ovat olleet esimerkiksi, juristit, papit, sovittelijat ja sosiaalityöntekijät. Varsinaisen avioeroauttamisen historian lähtökohtana oli avioeron hyväksyminen. Silloin kun ihmiset ovat päättäneet erota, niin on oikein, että heitä autetaan eroamaan. (Makkonen 1991, 40.)

8 AVIOEROAUTTAMISMALLEJA 8.1 Perheasiain sovittelu Eroavat tai eronneet voivat käyttää irtautumisen ja ongelmiensa hoidon apuna vapaaehtoista perheasiainsovittelua. Perheasioiden sovittelu pyrkii ensisijaisesti tukemaan pariskuntaa päätöksenteossa. Kun asiaa on pohdittu ja päädytty eroratkaisuun, perheasioiden sovittelu tekee erosta mahdollisimman kivuttoman prosessin. Tieto lisää tuskaa, mutta sovitellessa asioita se saattaa myös helpottaa. Kun ihminen uskaltaa kysyä itseltään asioita, on helpompaa pysähtyä ja käydä läpi edessä olevaa avioerokriisiä. (Pettilä ym. 1999, 21.) 8.2 Eroseminaari ja Fisherin jälleenrakennusmalli 8.2.1 Fisherin jälleenrakennusmalli Tohtori Bruce Fisher on kehittänyt menetelmän, joka auttaa eronneita heidän käydessään läpi erokriisiä. Fisher alkoi luoda menetelmäänsä vuonna 1973, ja se muotoutui hänen opettajataustansa mukaiseksi, eroseminaariksi. Menetelmä perustuu tiedon jakamiseen ja emotionaaliseen oppimiseen. Suomessa eroseminaareja on pidetty vuodesta 1992 lähtien. Fisher lähtee siitä ajatuksesta, että eronnut henkilö on eksyksissä. Tähän tilanteeseen ihminen tarvitsee kartan ja kompassin selviytyäkseen eteenpäin. Fisherin eroseminaari ja ohessa käytettävä kirja, Jälleenrakennus, kun suhteesi päättyy (Fisher, B. 1993) toimivat ihmisen oppaana. Eroseminaari on jaettu kymmeneen kertaan ja kolme tuntia viikossa. Osallistujat käyvät eroaan läpi sekä yksin että ryhmissä. Tämä auttaa ihmistä selviytymään itse kriisistä. Tavoitteena on kuitenkin jälleenrakennus. Ihminen käyttää kriisiä oppimiseen ja tulevan elämänsä rakentamiseen. Jälleenrakennuksessa ihminen ottaa uutta vastuuta elämästään ja siten myös vapauden tehdä uudenlaisia valintoja elämässään. (Taskinen 1994, 118-119; Fisher 2001, 8, 10, 12.) Fisherin jälleenrakennuksen kuutiot (LIITE 3) sisältävät jokainen tärkeän elementin, jota tarvitaan erosta selviytymiseen ja jälleenrakennukseen. Pyramidia rakennetaan pohjalta ylöspäin. Erosta tullut kipu on motivaationa pyramidin nousemisessa kohti viimeis-

tä vaihetta vapautta. Keskeisiä vaiheita pyramidissa ovat mm. suru, viha, kieltäminen, syyllisyys/hylkääminen ja itsearvostus. Kuutiot toimivat kehyksinä eroprosessille ja siihen kuuluville tunteille. Tiedollisen kehyksen olemassaolo nopeuttaa ja helpottaa tunteiden käsittelyä. Malli perustuu oppimiseen, eikä sen lähtökohtana toimi psykoterapia eikä ryhmäterapia. Taustateoriana toimivat perhesysteemi-teoria, humanistinen sekä kognitiivinen psykologia ja amerikkalainen pragmaattisuus. (Taskinen 1994, 119; Fisher 2001, 13.) Eroseminaarin struktuuri on muotoutunut eroseminaarin ohjelmasta, joka sisältää tehtäviä ja pienryhmissä toteutettavia keskusteluja, kotitehtäviä sekä vetäjän alustuksen käsiteltävästä aiheesta. Rakenteensa vuoksi eroseminaari on toimiva menetelmä monille ihmisille. Osanottajan ikä tai sukupuoli ei merkitse, eikä erosta kulunut aika. Eroseminaarin vetäjällä on psykologin, sosiaalityöntekijän, perheneuvojan tai muu vastaavanlainen koulutus. Hän on saanut koulutuksen myös eroseminaarin vetäjäksi. Vetäjäkoulutus poikkeaa joka maassa. (Taskinen 1994, 120.) Yhdysvalloissa vetäjäkoulutus järjestetään siten, että osallistutaan jäsenenä eroseminaariin ja toimitaan alkuun yhdessä kokeneemman vetäjän kanssa. Työssä käytetään opaskirjaa, joka sisältää ohjeita ja ehdotuksia eroseminaarin vetämiseen (Fisher, 1994.). Yhdysvalloissa toimii paljon vapaaehtoisia vetäjien tukena. Seminaarin ajatuksena onkin muodostaa tällaista tukiryhmää. (Taskinen 1994, 120.) 8.2.2 Eroseminaari työssä Eroseminaarin aikana käsitellään 19 kuutiota. Aiheet on jaoteltu kymmentä seminaari kertaa varten. Yleisimmät ryhmäkoot ovat 20-25 henkilöä. Seminaari on jaettu kahteen osaan; kriisin käsittely ja jälleenrakennus. Kriisiä käsitellään alkukertoina kun taas puolenvälin kohdalla keskitytään kasvuun ja elämään yleensä. Prosessina ero on samankaltainen kuin käsitellessä kuolemaa. Seminaarien sisältö tulee Fisherin kirjoista, vetäjän kokemuksista ja osanottajien elämästä. Seminaari työskentelee annetun mallin pohjalta (Jälleenrakennuksen pyramidi). Seminaari työskentelee tehtävien ja ryhmäkeskustelujen avulla. Osanottajat saavat myös kotitehtäviä. Viikon aikana käytetään myös puhelinkontakteja. Tapaamispaikkana käytetään neutraalia tilaa (mm. päiväkoti). Seminaarissa ei

oteta kantaa eroon hyvänä tai pahana. Seminaaria ei mainosteta vaan tieto kulkeutuu eteenpäin itsestään esimerkiksi lehtiartikkelien muodossa. (Taskinen 1994, 120-121, 127-130; Fisher 2001, 8, 12.) 8.2.3 Kriisin läpikäyminen eroseminaarissa Ensimmäisen kerran sisältönä on työskentelymallin esittely. Vetäjä pitää esityksen 19 kuution mallista (jälleenrakennuksen kuutiot). Tämän kerran sisältönä on antaa etukäteistietoa kymmenen viikon sisällöstä. Ensimmäisen kerran aikana tutustutaan toisiin ja luodaan tukiryhmä erotyöskentelyn tueksi. Tämä tapahtuu käyttäen pienryhmäkeskustelua, kuten muussakin seminaarin työskentelyssä. Jokaiseen iltaan kuuluu tauko, jolloin nautitaan virvokkeita ja keskustellaan vapaasti. Toisen kerran tavoitteena on motivoida osanottajia työskentelemään, kasvamaan ja selviytymään kriisistään. He saavat ymmärrystä syihin, jotka johtivat eroon ja syihin, joiden vuoksi he ovat menneet parisuhteeseen. Kolmannella ja neljännellä kerralla käydään läpi vaikeasti käsiteltäviä tunteita. Suru ja viha ovat tunteita, jotka pyritään yleensä tukahduttamaan ja unohtamaan. Erossa menetetyt asiat pyritään aktivoimaan ja tuoda ne esille mm. surukirjeen avulla. Surun ymmärtäminen auttaa suremaan. Sama koskee vihaa. Osanottajat kokevat helpotusta kun huomaavat sen olevan asiaankuuluva tunne. He huomaavat että muillakin on vihan tunteita, joita on vaikea kestää. Vihaa on yleensä vaikea tunnistaa, purkaa sitä rakentavasti ja päästä sen yli. Viha nähdään monesti tuhoisana ja vahingollisena tunteena, jota ei ole hyvä näyttää. Seminaarissa opitaan ymmärtämään eroon liittyvää vihaa, opitaan purkamaan sitä rakentavasti ja käyttämään lopulta myönteisenä energiana. (Taskinen 1994, 120-122.) 8.2.4 Uuden elämän rakentamista (jälleenrakennus) Eroseminaarin puolenvälin jälkeen (kerrat 5-10) pyritään keskittymään enemmän ihmisen henkilökohtaiseen kasvuun. Viidennellä kerralla seminaarissa keskitytään itsetunnon kohotukseen. Tähän pyritään muun muassa ryhmäharjoituksella, jossa osanottajat opettelevat näkemään hyviä asioita