Mari Granberg VIIPALEKOULU -Tilaelementtikoulusta pedagoginen oppimisympäristö Diplomityö

Mari Granberg VIIPALEKOULU -Tilaelementtikoulusta pedagoginen oppimisympäristö Diplomityö

TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO TAMPERE UNIVERSITY OF TECHNOLOGY MARI GRANBERG VIIPALEKOULU TILAELEMENTTIKOULUSTA PEDAGOGINEN OPPIMISYMPÄRISTÖ Diplomityö Tarkastaja: Professori Hannu Tikka Tarkastaja ja aihe hyväksytty Rakennetun ympäristön tiedekuntaneuvoston kokouksessa 8. lokakuuta 2014

ALKUSANAT Kiitos professori Hannu Tikalle työn ohjaamisesta ja arvokkaasta palautteesta. Lisäksi haluan kiittää Heikki Lumista ja Markku Rimpelää yhteistyöstä ja hyvistä kehitysehdotuksista sekä kiinnostuksesta työtäni kohtaan. Erityiskiitokset vielä Heikille kaikesta mentoroinnista ja innostamisesta. Tampereen teknillinen yliopisto Arkkitehtuurin laitos Mari Granberg Viipalekoulu Tilaelementtikoulusta pedagoginen oppimisympäristö Diplomityö Kuvat ja taitto Mari Granberg Valtavat kiitokset haluan esittää myös vanhemmilleni tärkeästä tuesta ja kannustuksesta elämäni varrella, jotta tähänkin pisteeseen on päästy. Kiitos myös Markolle ja Einolle korvaamattomasta kannustuksesta ja myötäelämisestä. Lisäksi vielä kiitokset Arkkaritytöille vertaistuesta, mahtavista opiskeluvuosista ja kaikista vuosien varrella kertyneistä rakkaista muistoista. Tampere, 2014 Mari Granberg 30.9.2014

TIIVISTELMÄ TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Arkkitehtuurin koulutusohjelma GRANBERG, MARI: Viipalekoulu -Tilaelementtikoulusta pedagoginen oppimisympäristö Diplomityö, 74 sivua Lokakuu 2014 Tarkastaja: Professori Hannu Tikka Avainsanat: Viipalekoulu, UBIKO -hanke, tilaelementti, siirrettävyys, oppimisympäristö, kouluarkkitehtuuri, itseohjautuva oppiminen, pedagogisesti taipuisa Diplomityö tarkastelee oppimisympäristöä itseohjautuvan oppimisen näkökulmasta ja pyrkii kartoittamaan niitä ominaisuuksia, joita itseohjautuvan oppimisen mahdollistava oppimisympäristö tilalta vaatii. Sovelluksena diplomityössä suunniteltiin siirrettävä, tilaelementtijärjestelmänä toteutettava viipalekoulu, joka sisältää pedagogisesti taipuisaa ja nykyaikaisia oppimiskäsityksiä tukevaa oppimisympäristöä. Diplomityö on tehty osana UBIKO -hanketta, joka on osa Oppimisen ja uuden tiedon luomisen tilat (RYM SHOK, työpaketti 4) tutkimusohjelmaa. Diplomityön tavoitteena on ollut kehittää väistötilaksi sunniteltavasta viipalekoulusta oppimisympäristönä sellaista, joka tukee ja edistää UBIKO -hankkeen tavoitteita ja periaatteita. Fyysisellä oppimisympäristöllä on oleellinen merkitys oppimisen tuloksiin ja oppimisen tuottamiin kokemuksiin. Vanhankantainen staattinen opetus sopii vain yhdenlaiselle oppijalle. Nykaikaiset oppimiskäsitykset korostavat oppijaa yksilönä ja antavat oppijalle itselleen vastuuta oppimisestaan. Oppija toimii aktiivisena osapuolena ja opettaja toimii ohjaavana tahona, joka tukee ja antaa palautetta. Nykyaikaiset oppimiskäsitykset vaativat oppimistilalta aivan uudenlaista muuntojoustavuutta, joka mahdollistaa monipuolisesti erilaisten oppimis- ja opetustapojen toteuttamisen. Suunnittelun tavoitteena oli luoda oppimistiloja, jotka itseohjautuvalle oppimiselle ominaisesti mahdollistaa monipuolisesti erilaisten aktiviteettien ja oppimismenetelmien käytön vaihtelevan kokoisissa ryhmissä. Kalustus on keskeisessä asemassa pedagogisesti taipuisassa oppimistilassa, jotta oppituntien aikanakin on mahdollista helposti ja vaivattomasti siirtyä aktiviteetista toiseen. Tavoitteena oli suunnitella muuntojoustavia tiloja, jotka innostavat oppimaan ikäryhmälle ominaisella tavalla. ABSTRACT TAMPERE UNIVERSITY OF TECHNOLOGY Master s Degree Programme in Architecture GRANBERG, MARI: Temporary school -Prefabricated school as pedagogic learning environment Master of Science Thesis, 74 pages October 2014 Examiner: Professor Hannu Tikka Keywords: Movable school, UBIKO -project, Prefabricated modules, mobility, learning environment, school architecture This master s thesis investigates learning environment from the perspective of self-motivated learning. This study aims to identify those features that independent learning requires from the environment. As part of the thesis was designed a movable and temporary school constructed of prefabricated which endorses modern concepts of learning. This thesis was made as a part of UBIKO project, which is a part of the research project Spaces for learning and creation of new knowledge (RYM SHOK Work package 4). The purpose of this thesis was to develop a movable school concept for temporary use which supports and enhances UBIKO principles in its learning environment. Traditional and static teaching method suites certain type of learner. Modern conceptions of learning emphasize learner as an individual and give the learner a responsibility for their learning. The learner is an active partner in a learning event while the teacher guides, supports and gives feedback. need to enable a vast variety of learning and teaching methods. The design objective was to create learning spaces for self-motivated learning that will allow versatile use of different activities and learning methods with varying group sizes. Interior design and furnishing is essential in this type of change activities during class. The aim of this design was to create an adaptable entirety of spaces which age accordingly inspires to learn.

We can never educate directly, but indirectly by means of the environment. John Dewey

Kuva. Näkymäkuva viipalekoulun oppimistilasta.

TERMIT Itseohjautuva oppiminen Moderni oppimiskäsitys, jossa korostetaan oppilaan kykyä ohjata ja ottaa vastuuta omasta oppimisestaan. Opetustila Perinteinen, staattinen luokkatila, jossa opettaja opettaa ja oppilas on passiivisen kuuntelijan roolissa. Oppimistila Mukautuva ja innostava tila, joka mahdollistaa vuorovaikutuksellisen oppimistapahtuman oppilaan ja opettajan välille. Opettajajohtoisen opettamisen sijaan myös oppilaan oma tekeminen, opiskelu, on tärkeässä asemassa. Yleensä luokkahuone, mutta koskee kaikkia oppimisen mahdollistavia tiloja. Myös koulua ympäröivät ulkotilat ja luonto voivat olla oppimistiloja. Oppimisympäristö Opiskelun ja oppimisen mahdollistava fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista tekijöistä koostuva ympäristö. Pedagogisesti taipuisa Oppimistila, jossa ympäristöä voidaan helposti ja nopeasti muokata palvelemaan nimenomaisesti oppimista. Viipalekoulu Valmiista tilaelementeistä rakennettava ja uudestaan siirrettävissä oleva koulurakennus.

SISÄLLYS Johdanto 1 1 Tavoitteena Pedagoginen viipalekoulu 3 1.1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet 3 1.2 Diplomityö osana UBIKO -hanketta 5 1.2.1 UBIKO Koulusolu innostavana ja oppimista tukevana pedagogisena tilana 6 2 Muuttunut oppimiskäsitys vaatii uudenlaisia oppimistiloja 7 2.1 Opettamisesta itseohjautuvaan oppimiseen 9 2.2 Mitä itseohjautuva oppiminen vaatii ympäristöltä 9 2.3 Fyysisen ympäristön merkitys oppimisessa 10 2.4 Miten oppimistilojen tulee muuttua 11 2.5 Perinteinen koulurakennus ja sen ongelmallisuus 12 2.5.1 Perinteinen opettaminen 12 2.5.2 Perinteisen luokkatilan ongelmallisten piirteiden tunnistaminen 13 2.6 Pedagogisesti taipuisa oppimisympäristö 15 2.7 Koulurakennuksen suunnittelun erityispiirteitä 17 2.8 Koulurakennuksen tilat 18 3 Pedagogisesti taipuisa viipalekoulu 19 3.1 Ympäristön asettamat reunaehdot ja rajoitukset 20 3.2 Viipalekoulun tilaelementtijärjestelmä 21 3.3 Viipaleiden rakenne 22 3.4 Viipaleiden sisältö 25 3.4.1 Suurviipale 25 3.4.2 Henkilökuntaviipale 29 3.4.3 Oppimisviipale 31 3.4.4 Taiteviipale 33 3.4.5 Päätyseinäelementti 35 4 Hyvän oppimisympäristön fyysisiä ominaisuuksia 37 4.1 Oppimisviipaleen fyysiset kehykset 39 4.2 Talotekniikka 42 4.2.1 Äänimaailma 42 4.2.2 Valo 43 4.2.3 Ilmasto 44 4.3 Pinnat 45 4.3.1 Materiaalimaailma 45 4.3.2 Värimaailma 46 4.3.3 Muotomaailma 46 4.4 Varustelu 47 4.4.1 Teknologia 47 4.4.2 Kalustus 48 5 Hyvän oppimisympäristön toiminnallisia ominaisuuksia 52 5.1 Minkälaisia toimintoja hyvä oppimisympäristö mahdollistaa 53 5.2 Mitä hyvällä oppimisympäristöllä voidaan saavuttaa 54 6 Viipalekoulu esimerkki 57 6.1 Esimerkkitapaus 57 6.2 Oppimistilavariaatiot esimerkkikoulussa 63 6.2.1 Variaatio 1 63 6.2.2 Variaatio 2 65 6.2.3 Variaatio 3 67 6.2.4 Variaatio 4 69 7 Johtopäätökset 71 Lähteet 73

JOHDANTO Tässä diplomityössä tarkastellaan minkälainen on hyvä oppimisympäristö ja selvitetään miten vanhentuneita oppimisympäristöjä tulisi uudistaa vastaamaan modernia oppimiskäsitystä oppilaan itseohjautuvuudesta oppimisessa. Käytännön sovelluksena tätä diplomityötä varten on suunniteltu hyvänä pedagogisena oppimisympäristönä toimiva viipalekoulusuunnitelma. Viipalekoulu on usein väistötilana toimiva, tilaelementeistä rakennettava ja uudelleen siirrettävissä oleva rakennus. Suunnitelmassa pyritään löytämään ratkaisu tilaelementtikoululle, joka on sekä pedagoginen että nopea ja edullinen toteuttaa kohteeseen, jossa tarve on syntynyt lyhyelläkin varoitusajalla. Tilaelementit tulee voida siirtää myös uuteen käyttökohteeseen. Lisäksi suunnitelma sisältää ratkaisumalleja siitä, miten uudenlaisia hyviä oppimistiloja voidaan toteuttaa käytännössä. Peruskoulun opetussuunnitelmaa päivitetään jatkuvasti vastaamaan nykyaikaisia opetus- ja oppimismetodeja. Sen myötä myös opetustilojen tulee uudistua, jotta niissä on mahdollista toteuttaa uudenlaisia työtapoja. Koulujen remontointitarve Suomessa on valtava muun muassa niissä esiintyvien home- ja sisäilmaongelmien sekä tilallisten puutteiden vuoksi. Useimmissa tapauksissa koulurakennuksen remontti synnyttää tarpeen väistötiloille, kun koulutyön tulee remontin aikanakin jatkua normaalisti. Vaikka väistötilojen tavoitteellinen käyttöaika yhdessä kohteessa on mahdollisimman lyhyt, niin niissä tulisi pystyä jatkamaan koulutoimintaa parhaalla mahdollisella tavalla. Ei ole syytä, miksi väistötilojen tulisi olla arkkitehtuuriltaan tai toiminnallisuudeltaan pysyviä koulutiloja alkeellisempaa. Tällä hetkellä markkinoilla olevia viipalekouluja leimaa parakkimaisuus ja vanhankantainen, suljettu tilakäsitys, joka ei tilarakenteeltaan tue joustavan oppimisympäristön tavoitteita näin syntyy tarve uudenlaisen viipalekoulun suunnittelulle. Tämän diplomityön tavoitteena on ollut luoda väistötiloiksi sopiva tilaelementtijärjestelmä, joka on suunniteltu pedagogisista lähtökohdista nimenomaan hyväksi oppimisympäristöksi. Suunnitelmaa varten on tutkittu muuttuneita oppimiskäsityksiä, erilaisia oppimisympäristöjä ja oppimistilateorioita. Diplomityön teoreettiset pohjat tukeutuvat tulevaisuuden oppimisympäristöä tutkineisiin väitöskirjoihin, joissa aihetta lähestytään oppimisen itseohjautuvuuden, fyysisen ympäristön joustavuuden ja käyttäjälähtöisyyden näkökulmista. Lisäksi suunnitelmaa varten on perehdytty nykyisiin koulurakennuksen suunnittelua koskeviin määräyksiin ja ohjeisiin, joissa määritellään fyysisen oopimisympäristön mitoitusta koskevia vaatimuksia. Teorian avulla on kartoitettu, että minkälainen on modernia oppimiskäsitystä vastaava hyvä oppimisympäristö. Suunnitelman avulla pyritään näyttämään erilaisia ratkaisumalleja siitä, miten hyviä oppimisympäristöjä voidaan käytännössä toteuttaa mihin tahansa kouluympäristöön. Tämän viipalekoulusuunnitelman yhtenä suurimpana tavoitteena ja innoittajana on ajatus siitä, että luodaan niin hyvää väistötilaa, etteivät opetushenkilökunta tai oppilaat halua enää palata vanhaan perinteiseen kouluympäristöön. Tämän kirjallisen työn alussa selvitetään suunnittelutyön tavoitteet ja lähtökohdat. Seuraavaksi perehdytään oppimiskäsitykseen ja oppimisympäristöihin yleisesti ja taustoitetaan tarvetta oppimisympäristön ja viipalekoulun uudistamiselle. Tämän jälkeen esitellään varsinainen suunnitelma, eli pedagogisesti taipuisa viipalekoulu ja tilaelementtijärjestelmän toimintaperiaate. Periaatteellisen esittelyn jälkeen tarkastellaan hyvää oppimistilaa, eritellään sen ominaisuuksia sekä perehdytään tarkemmin suunnitelman sisältämiin oppimistiloihin ja siihen miten hyvää oppimistilaa voidaan toteuttaa käytännössä. Lopuksi näytetään visio tilaelementtiviipaleista muodostetusta suunnitellusta kokonaisuudesta ja miten se voitaisiin toteuttaa oikeassa ympäristössä. 1 2

1TAVOITTEENA PEDAGOGINEN VIIPALEKOULU 1.1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Tämän diplomityön tarkoituksena on suunnitella innovatiivinen viipalekoulu, joka on oppimisympäristönä innoittava ja motivoiva. Tavoitteena on suunnitella ympäristöä, jossa luennoivan opettamisen sijaan keskitytään vuorovaikutuksellisen, itseohjautuvan oppimisen tukemiseen. Itseohjautuvassa oppimisessa vastuu oppimisesta annetaan oppijalle itselleen ja kannustetaan oppijan sisäistä motivaatiota haluta oppia itsenäisesti, ilman ulkoista kontrollia (UVA miten oppia oppimaan? 2014). Tätä ideologiaa varten tulee suunnitella pedagogisesti joustava tilakokonaisuus, joka antaa puitteet vaihtelevien oppimismetodien ja ryhmäkokojen käytölle. Marko Kuuskorpi (2012) on selvittänyt väitöskirjassaan käyttäjälähtöisestä näkökulmasta niitä ominaisuuksia, joita tämän tyyppinen joustava oppimisympäristö sisältää. Oppilaat ovat yksilöitä ja heille tulisi antaa mahdollisuus yksilöityyn opiskeluun (mts. 3). Rakennetun ympäristön tapauksessa joustavuudella usein viitataan tilarakenteen muunneltavuuteen. Tässä työssä tarkoitetaan ennemmin tilan sisäiseen toiminnalliseen joustavuuteen, joten terminä käytetään joustavuuden sijaan taipuisaa (FEG 2014). Tavoitteena onkin siis luoda muunneltavia, pedagogisesti taipuisia oppimistiloja, jotta voidaan tukea erilaista oppimista ja monenlaisia oppimistapoja. Pedagogisista lähtökohdista suunnitellun viipalekoulun suunnittelun tarve lähtee siitä ajatuksesta, että myös väistötilana toimivan koulun on oltava ympäristönä sellainen, jossa voidaan toteuttaa opetussuunnitelmaa kaikilta osin. Väistötiloja tarvitaan yleensä nopealla aikataululla, joten tarpeen syntyessä ei usein ole aikaa lähteä suunnittelemaan tilaa alusta alkaen. Näin ollen päädytään vuokraamaan tai ostamaan saatavilla oleva ratkaisu. Tällä hetkellä markkinoilla olevat siirrettävät, parakkimaiset tilaelementtijärjestelmät perustuvat vanhankantaiseen käytävämalliseen tilarakenteeseen, joka ei kaikilta osin vastaa nykyaikaisen koulumaailman tarpeita (Happonen 2002, 7;; Kuuskorpi 2012, 4). On siis tärkeää luoda uusi ratkaisumalli pedagogisista lähtökohdista suunnitellulle viipalekoululle, joka ei toteutuskustannuksiltaan juurikaan eroa nykyään markkinoilla olevista parakkimalleista. Viipalekoulusuunnitelma rakentuu tilaelementeistä, jotka ovat vapaasti yhdisteltävissä kulloisenkin tarpeen mukaan. Tilaelementit ovat uudelleen siirrettävissä, jolloin ne voidaan viedä käyttökohteesta toiseen. Viipalekoulusuunnitelma sisältää kaikki tarvittavat tilat, jotta jokapäiväinen koulunkäynti onnistuu täysin opetussuunnitelman mukaisesti myös väistötiloissa. Pääkäyttötarkoituksen mukaiset tilat, eli oppimistilat on suunniteltu vastaamaan tarvetta erinomaisesti. Rakennuksen väliaikaisesta luonteesta johtuen viipalekoulun oheistilat eivät kuitenkaan kaikilta osin vastaa mitoitukseltaan koulusuunnittelulle laadittuja ohjearvoja, vaan osittain alistuvat siirrettävyyden vaatimuksille. Tämä viipalekoulusuunnitelma ja sen sisältämä kalustus on suunniteltu erityisesti alakouluikäisille opiskelijoille sopivaksi. 3 4

1.2.1 UBIKO Koulusolu innostavana ja oppimista tukevana pedagogisena tilana 5 1.2 Diplomityö osana UBIKO -hanketta Diplomityö on tehty yhteistyössä Finnish Education Groupin kanssa, osana UBIKO hanketta (RYM SHOK, työpaketti 4). Tässä työssä esiteltävä suunnitelma on kuitenkin suunnittelijan oma näkemys viipalekoulusuunnitelmasta ja sen sisältämistä oppimistiloista. FEG:n Heikki Luminen ja Markku Rimpelä ovat toimineet tässä diplomityössä tilaajan työn ohjaajina. Diplomityön suunnittelun perustana on tutkittu ja yhtenä tausta-ajatuksena on käytetty UBIKO -koulun periaatteita. Diplomityön avulla tutkitaan, miten UBIKO -koulun periaatteita pystytään hyödyntämään ja toteuttamaan myös siirrettävän tilaelementtikoulun tapauksessa. UBIKO -hanke on yhteistyöprojekti, johon liittyen on toteutettu UBIKO -demo Oulun normaalikouluun osana RYM SHOK Sisäympäristöt tutkimusohjelmaa ja Oppimisen tilat työpakettia. UBIKO hankkeessa tutkitaan tulevaisuuden oppimisympäristöjä ja keskeisenä päämääränä on kannustaa oppilaita tietoiseen, taidokkaaseen ja inspiroivaan oppimiseen. Tavoitteena on kasvattaa lapsesta itseohjautuva oppija (UBIKO 2014a). Hankkeeseen liittyen Oulun normaalikouluun toteutettiin innovatiivinen oppimisympäristö. Yksi perinteinen koulusolu, eli viisi erillistä luokkatilaa ja niiden välinen käytävä on täysin uudelleen muokattu ja kalustettu UBIKOn periaatteita noudattaen (Oulun normaalikoulu 2014). UBIKO demon tilojen arkkitehtisuunnittelusta vastasi arkkitehti Heikki Luminen. UBIKO akronyymi on yhdistelmä sanoista ubiikki ja koulu. Ubiikki tarkoittaa kaikkialla läsnä olevaa, mutta siitä huolimatta huomaamattomasti ympäristöönsä sulautuvaa. UBIKO viittaa visioon tulevaisuuden koulusta oppimisympäristönä, jossa erilaiset oppimista tukevat paikat, tilat, yhteisöt, tekniset ratkaisut, välineet ja toimintatavat sulautuvat itseään korostamatta toisiinsa. Toisaalta UBIKO viittaa sellaiseen mentaaliseen atmosfääriin ja tilalliseen viritykseen, joka innostaa ja aktivoi lasta oppimaan. (UBIKO 2014b.) UBIKO oppimisympäristön arkkitehtisuunnittelun tavoitteena on ollut luoda pedagogisesti taipuisa oppimistila, jossa ympäristöä voidaan muokata nopeasti pedagogisesti optimaalisesti palvelemaan nimenomaisesti oppimista. UBIKO -tilassa on pyritty yhdistämään fyysinen, pedagoginen, paikallinen ja virtuaalinen tila yhdeksi pedagogisesti taipuisaksi kokonaisuudeksi. UBIKO hankkeessa ajattelun perustana on tavoite antaa oppilaalle itselleen enemmän vapautta ja vastuuta omasta tekemisestään. Vapautta valita millä tavoin ja minkälaisessa ryhmässä työskentelee (UBIKO 2014). Oppimisympäristöllä on vastuu luoda mahdollisuudet valinnan vapaudelle. UBIKO pyrkii tukemaan oppilaan itsesäätelyä. Oppitunnin kulku voi olla vaikka seuraava: tunti aloitetaan tiiviisti ryhmässä, jonka jälkeen työskentelyä jatketaan erikokoisissa ryhmissä tai itsenäisesti. Vaikka tämä ajatusmalli tukee oppilaan omaa oppimista, ei se vähennä opettajan roolin merkitystä, se on vain muuttunut. 6

2.1 Opettamisesta itseohjautuvaan oppimiseen 2 MUUTTUNUT OPPIMISKÄSITYS VAATII UUDENLAISIA OPPIMISTILOJA Peruskoulun opetussuunnitelmaa päivitetään ja muutetaan jatkuvasti vastaamaan nykyaikaisia opetus- ja oppimismenetelmiä (Opetusministeriö 2012). Uudenlaisten opetusmenetelmien ja teknologiaa hyödyntävien opetusvälineiden käyttöönotto vaatii opetushenkilökunnalta valtavia työtapojen ja asenteiden muutoksia. Marko Kuuskorpi (2012, 3) on tutkinut väitöskirjassaan fyysisen oppimisympäristön merkitystä ja on havainnut miten vanhentuneet ja kankeat opetustilat eivät tue nykyaikaisia menetelmiä, jonka johdosta opetushenkilökuntaa on vaikea motivoida todellisiin muutoksiin. Tarvitaankin siis täysin uudenlaisia innovatiivisia ja mukautuvia tiloja, jotka kannustavat sekä opettajia että oppilaita uudenlaisiin työtapoihin. Puhutaan pedagogisesti taipuisista tiloista (mts. 16). Opetus on opiskelijan ja opettajan välinen vuorovaikutuksellinen tapahtuma. Perinteinen, formaalinen, opettajajohtoinen opettaminen on väistymässä sen passivoivan luonteen vuoksi ja nouseva teema modernissa kouluympäristössä on itseohjautuvan oppimisen mahdollistaminen (Kuuskorpi 2012, 63). Ajattelutapa korostaa opiskelijan itsesäätelyä oppimisessa ja antaa vastuuta ja vapautta opettajan sijaan opiskelijalle. Keskittymisenkin kannalta aktiivinen tekeminen on oppimisessa oleellista. Opetustilanteessa tärkein muuttuja on oppija. Vanhankantaisessa opetusohjelmassa on pyrkimyksenä täysin tasavertaisen koulutuksen antaminen. Piispasen (2008, 131) mukaan on tärkeä huomioida yksilölliset tavat oppia. Perinteisesti kouluorganisaatiossa on korostettu oppimista yksilösuorituksena (Nuikkinen 2009, 53). Totuus on kuitenkin se, että tämä perinteinen tapa ei ole tasavertainen - se suosii tiettyä, yhdenlaista oppijaa ja siihen sopeutumatonta oppijaa on pidetty keskittymiskyvyttömänä tai jopa laiskana. Todellisuudessa optimaalisia oppimistapoja on yhtä monta kuin on oppilaita. Jotta voitaisiin käytännössä taata kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet oppimiseen, tulee tukea ja mahdollistaa vaihtelevia ja monenlaisia tapoja opiskella (Nuikkinen 2009, 62). Tässä vallitsevalla oppimisympäristöllä on keskeinen merkitys. Oppimisympäristön tulee tilallisesti, mutta muös kalustuksella ja varustuksella mahdollistaa monenlaisien oppimistapojen käytön (Piispanen 2008, 123). Jos luokan kalustus ja varustus on perinteisen yksipuolinen ja mukautumaton, niin vaihtoehtoisia oppimistyylejä on vaikea tai jopa mahdoton oppimistilanteissa toteuttaa, vaikka opettajalla ja oppilailla olisikin halua niitä käyttää. Etenkin pienten lasten kohdalla voisi olla tehokkaampaa yhdistää oppiminen leikkiin ja kokeilevaan oppimiseen. Nuikkinen(2009, 51) kuvaa oppimista kokonaisvaltaisena prosessina, jossa elämyksillä ja kokemusken synnyttämillä tunteilla on olennainen osa. Sen sijaan, että korostetaan kirjaoppimista ja ulkoa opettelua. Mitä me ylipäätään haluamme, että koulussa opitaan? Irtonaisia faktoja vai ymmärrystä, jonka myötä laajempia kokonaisuuksia osataan soveltaa käytännössä (Bernard 2012, 19.;; Nuikkinen 2009, 25). Halutaanko opettaa asioita, joita voidaan myöhemmin unohtaa. Vai halutaanko opettaa tapoja oppia, jotta oppimista ja tiedonhakua osataan jatkaa omillaan myös koulun ulkopuolella. Tämän päivän maailmassa, jossa kaikki tieto on helposti ja nopeasti saatavilla, niin ulkoa opettelun merkitys vähenee. Sen sijaan tulisi opettaa saatavilla olevan tiedon kyseenalaistamista, lähdekritiikkiä ja soveltamista (Nuikkinen 2009, 51). 7 8

2.2 Mitä itseohjautuva oppiminen vaatii ympäristöltä 2.3 Fyysisen ympäristön merkitys oppimisessa Oppimisprosessissa rakenteella on tärkeä merkitys. Jean Bernard on kirjoittanut teoksen oppimisympäristöistä, joka kerää yhteen moninaisista oppimisympäristötutkimuksista saatuja tuloksia. On tärkeämpää kehittää ja kasvattaa mielen omaa kapasiteettia ja kykyä oppimisen suhteen, kuin täyttää olemassa oleva rajallinen kapasiteetti valmiilla faktoilla ja tekniikoilla. Tämän oivalluksen vaikutukset opettajiin ovat johtaneet ajatukseen käyttää oppijan omia luonnollisia intuitioita ja luonnonlahjoja peruskäsitteiden ymmärtämiseen (Bernard 2012). Tästä näkökulmasta optimaaliset olosuhteet oppimiselle ovat sellaisessa ympäristössä, jossa oppija pystyy kasvattamaan, edistämään ja vaalimaan omia kiinnostuksen kohteitaan, vaistonvaraista ajattelua ja jäsentämistä oman kokemuksen pohjalta. Tämän tyyppinen itseohjautuvan oppimisen ajatustapa ja siihen suuntautuminen on johtamassa kokonaan uudenlaisten oppimisympäristöjen toteuttamiseen (Kuuskorpi 2012, 16), mutta myös edelleen valtavaan rakenneuudistukseen opetussuunnitelmien ja tuntirakenteiden suhteen (Opetusministeriö 2012). Itseohjautuva oppiminen on vaativampaa myös ympäristön kannalta. Perinteinen luokkatilamalli on kalustukseltaan ja asettelultaan hyvin staattinen, eikä juuri anna mahsollisuuksia informaalisen opetuksen toteuttamiseen (Kuuskorpi 2012, 67). Perinteinen luokkatila sallii pääasiassa vain yhdenlaisen opetuksen, yhteen opetussuuntaan ja yhdenkokoiselle ryhmälle. Oppimistilan tulee olla muuntojoustavampi, pedagogisesti taipuisampi. Innovatiivisella kalustuksella ja arkkitehtuurilla voidaan samaan tilaan luoda niin yksityisopetukselle, pienryhmäopetukselle kuin luokkaopetuksellekin sopiva ryhmittely (Nuikkinen 2009, 153.) Uudenlaisia opetusmuotoja tukevan kouluympäristön tulee olla vaihteleva, mutta ennen kaikkea muuntuva. Perinteisten tasakokoisten aineluokkien sijaan tulee kiinnittää huomiota tilojen taipuisuuteen. Opetus tapahtuu enenevissä määrin vaihtelevan kokoisissa ryhmissä ja pienryhmä opetukseen varataan yhä enemmän resursseja. Kuuskorven (2012, 139) mukaan pienryhmäopiskelun mahdollistava oppimisympäristö tukee luovuutta. Luokkatilojen ohella myös koulun muut tilat, kuten käytävät ja ruokala on huomioitava oppimistilana. Koulurakennus on ennen kaikkea kokonaisuus, johon liittyy luokkatilojen ohella koulun muut tilat sekä itse rakennusta ympäröivät ulkotilat. Maarika Piispanen on keskittynyt väitöskirjassaan tutkimaan hyvän oppimisympäristön kriteerejä käyttäjien kokemusten pohjalta. Kokonaisvaltainen oppimisympäristö rakentuu fyysisen ympäristön, psyykkisten tekijöiden ja sosiaalisten suhteiden muodostamasta kokonaisuudesta (Opetushallitus 2004, 18). Piispasen (2008, 47) mukaan ikään näistä ei ole toista tärkeämpi, mutta fyysinen ympäristö on konkreettisin. Näistä tekijöistä fyysiseen ympäristöön pystyy arkkitehtina suorasti vaikuttamaan. Fyysisellä ympäristöllä voidaan suorasti vaikuttaa motivaatioon, oppimishalukkuuteen ja yleiseen käytökseen(kuusikorpi 2012, 23.) Perusopetuslain (1998, 29 ) mukaan oppimisympäristön on oltava kullekin ikäryhmälle sopiva ja sen myötä turvallinen. Fyysisen soveltuvuuden lisäksi tilan on oltava myös henkiseltä aspektilta kohderyhmälle osuva (Bernard 2012, 19). Fyysisellä ympäristöllä vaikutetaan oleellisesti myös opetushenkilökunnan motivaatioon ja lisäksi käytännössä mahdollistetaan erilaisten opetusmenetelmien käyttö (Kuusikorpi 2012, 22). Vaikka koulutus rakentuukin monen tekijän yhteisvaikutuksesta, niin mikään tekijöistä ei vaikuta oppimisen tuloksiin yhtä kokonaisvaltaisesti kuin suunnittelijan päätökset ja tilaajan halukkuus fyysisen ympäristön suhteen. Sekä opettaminen, että oppiminen ovat riippuvaisia ympäröivistä olosuhteista (Piispanen 2007, 15) ja muototuvat sen mukaan minkälainen on vallitseva fyysinen, sosiaalinen ja organisatorinen ympäristö (mts, 126). Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen yksittäinen oppimistilanne on omanlaisensa, vaikka ympäröivät olosuhteet pyrittäisiinkin vakioimaan. Opettaminen ja oppiminen mukautuu vallitsevien olosuhteiden mukaan. Ja toisaalta fyysinen ympäristö muokkautuu siinä tapahtuvan toiminnan johdosta. 9 10

2.4 Miten oppimistilojen tulee muuttua 2.5 Perinteinen koulurakennus ja sen ongelmallisuus Kouluihin kohdistetut tutkimukset keskittyvät pääosin opetustilan tekniseen toimivuuteen ja fyysisten ominaisuuksien tarkasteluun. Rakennuksen käyttäjälähtöinen soveltuvuus ja fyysisen oppimisympäristön pedagogisuus on jäänyt tutkimuksissa taustalle (Nuikkinen 2009, 20). Tämän suuntauksen vuoksi nykyiset koulun suunnitteluohjeet tuottavat tylsiä ja staattisia opetustiloja eikä niinkään hyvää oppimisympäristöä. Tutkimuksia myös oppimisympäristön vaikutuksista oppimistuloksiin on tehty paljon ja tulokset osoittavat että ympäristö vaikuttaa ratkaisevasti oppimisen tuloksiin, niin kuin myös siihen, miten oppiminen koetaan. Tällä hetkellä tutkimussuuntaukset keskittyvätkin nimenomaan hyvän oppimisympäristön ominaisuuksien kartoittamiseen ja pyrkii luomaan ne käsitteet ja fyysiset piirteet jotka luovat hyvää oppimisympäristöä. (Bernard, 2012). Päivityksen tarve koskee siis lähes kaikkia nykymuotoisia, remontoimattomia koulurakennuksia, koska niissä informaalin oppimisen toteutusmahdollisuudet ovat hyvin rajalliset (Kuuskorpi 2012, 4). Koko koulurakennuskantaa on kuitenkin mahdotonta päivittää kerralla, mutta uusia rakennettaessa ja olemassa olevia remontoitaessa tulisi kiinnittää erityistä huomiota uudenlaisten, ennakkoluulottomien oppimisympäristöjen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Väistötilojen ei tarvitse olla toiminnoiltaan yhtään varsinaisia tiloja huonompia. Tämän ajatuksen pohjalta on syntynyt tarve modernin viipalekoulun suunnitteluun. Erinomaisesti suunnitelluista väistötiloina toimivista viipalekoulun tiloista käyttäjät eivät halua enää palata vanhan mallisiin tiloihin, mikä kannustaa remontoimaan kouluja entistä innostavammiksi oppimisympäristöiksi. Ongelmana tänä päivänä on ettei tutkimusaineistoa ole tuotettu sellaiseen muotoon, että niitä voitaisiin helposti soveltaa käytännössä ja tuottaa niiden mukaista hyvää oppimisympäristöä (Kuuskorpi 2012, 27). Teoriaa uudenlaisista oppimistiloista löytyy paljon (mm Kuuskorpi 2012;; Niukkanen 2009;; Piispanen 2008), mutta käytännön toteutuksia on vielä varsin vähän. Fyysistä näyttöä niiden vaikutuksista ei siis ole vielä tarpeeksi (Kuuskorpi 2012, 23), jotta päättäjät osaisivat tai uskaltaisivat kohdistaa määrärahoja ja suunnittelun fokusta oleelliseen. Perinteisessä koulumallissa opetustilat on pääsääntöisesti eriytetty omiksi luokkahuoneiksi, eikä koulun muita tiloja ole nähty oppimistarkoitukseen sopiviksi. Uudet suuntaukset koulusuunnittelussa korostavat rakennusta kokonaisuutena, joissa muiden kuin opetustilojen lisäksi myös epätilat ja esimerkiksi käytävät ja ulkotilat voidaan nähdä oppimistilaksi soveltuvaksi. Perinteisesti opetus-, opiskelu- ja oppimistilat on nimetty käyttöään vastaaviksi nimetyiksi tiloiksi, kuten esimerkiksi opetusluokka, liikuntasali tai taideluokka. Kuitenkin muutkin tilat, kuten ruokala tai aula, voidaan nähdä oppimisympäristönä ja kohtaamispaikkana. Vanhankantainen koulurakennuksen tilarakenne ei monilta osin vastaa enää niihin sisältyviä toimintoja. Opetustila on muutakin kuin seinät ympärillä. Tämän ajatuksen myötä opetustilat mielletään nykyään ennemmin oppimistiloina kuin erillisinä opetusluokkina. 2.5.1 Perinteinen opettaminen Perinteisessä opettamismallissa opettaja on keskeisessä asemassa ja toimii opetustapahtuman Kaavio. Perinteinen opetustilanne ja luokkatilan kalustus aktiivisena osapuolena. Opiskelijan rooli on hyvin passiivinen kuulijan asema, eikä vuorovaikutusta opettajan kanssa juuri ole. Tilamalliksi perinteinen luokkatila toimii tämäntyyppisessä opettamisessa varsin hyvin. Opettajalla on etualalla omaa auktoriteettiaan korostavasti oma tila, joka oikein vanhankantaisesti on vielä korotettu. Oppilaat istuvat varsin staattisesti rivistöissä kuuntelemassa ja jokaiselle oppilaalle annetaan samanvertainen mahdollisuus oppia. Tämänkaltainen opetusmalli ei tue nykyaikaista ajatusta koulutuksen yksilöllistämisestä, jossa yksittäinen lahjakkuus tai oppimisvaikeus on huomioitu. 11 12

6 000 2 000 Luonnonvalo Opetustaulu Opetussuunta Luokka 60m Käytävä 20m 10 000 Opettaja 15m Oppilaat 25 x1,8m =45m Kaavio. Perinteisen, vanhankantaisen luokkatilan kalustuksen muodostumisen periaatteita. Kaavio. Hyvässä oppimisympäristössä kalustuksen tulee mahdollistaa vaihtelevien ryhmäkokojen muodostaminen ja oppilaiden vapaan liikkumisen tilassa. 2.5.2 Perinteisen luokkatilan ongelmallisten piirteiden tunnistaminen Tämänhetkiset suunnitteluohjeet neuvovat mitoittamaan perinteisen pulpettikalusteisen opetusluokan 60 neliömetrin kokoiseksi. Tämä sisältää opettajalle mitoitetun 15m2 tilavarauksen ja 1,8m2 tilavarauksen oppilasta kohden. Opetustilat mitoitetaan laskennallisesti 25 oppilaalle, vaikka tavoitteellinen ryhmäkoko on 20 oppilasta. Suosituksen mukaan luokan leveys saisi olla enimmillään 7200mm, jotta ikkunat voidaan asettaa vain yhdelle seinälle. Tämä johtaa varsin pitkänmallisiin luokkatiloihin, joissa opetussuunta on käytännössä ennalta määritelty yhteen suuntaan. Jos opetustilassa käytetään liitutaulua, olisi suositeltavaa, että ikkunoista kajastuva luonnonvalo tulisi opetussuunnassa vasemmalta, jotta opettaja ei kirjoittaessaan varjostaisi jo kirjoitettua tekstiä. (Neufert 2000;; Rakennustieto Oy 2008.) Poistumistienäkin toimivan käytävän sallittu vähimmäisleveys on 1200mm, mutta useimmissa tapauksissa se on vähintään 2000mm. Kun perinteinen koulurakennus on usein käytäväluokka-mallinen, niin yhtä tai kahta luokkatilaa kohden on käytävätilaa n. 20m2. Perinteisesti kouluympäristössä käytävätila on hyödynnetty lähinnä vain vaatesäilytykseen ja kulkuväylänä, jonka vuoksi suhteellisen huonosti hyödynnettyä pinta-alaa opetustiloihin suhteutettuna on hyvin paljon. Perinteinen luokka-käytävämallinen koulurakennus hukkaa sekä tilallisia että rahallisia resursseja. Tiloilla on lähinnä vain yksi käyttötarkoitus, jonka vuoksi yhden tilan käyttöaste jää pieneksi ja erilaisia tiloja tarvitaan lukumääräisesti paljon. Koulurakennuksessa on perinteisesti luokkatilaan suhteutettuna paljon käytävätilaa, eikä sitä voi järkevästi hyödyntää oppimistilana. Perinteisestä käytäväluokkamallisesta koulusta puuttuu ryhmäytymisja pienryhmätilat lähes kokonaan ja niitä on vaikea tai jopa mahdoton lisätä. Perinteistä tilajakoa edustavaa koulurakennusta on myös ongelmallista muuttaa pedagogisesti taipuisaksi oppimisympäristöksi ilman kokonaisvaltaista tilojen uudelleen järjestelyä. Perinteinen luokka on kooltaan liian pieni uudelleen järjesteltäväksi uudentyyppisten pedagogisten ajatusmallien mukaisilla kalusteilla ja tilallisesti uudenlaisten oppimisaktiviteettien käyttöön. Pelkästään kalustusta muuttamalla ei päästä haluttuun lopputulokseen. Vanhan mallinen luokkatila on yleensä liian pitkänmallinen, joten siinä opetussuunta on käytännössä ennalta määrätty, eikä salli useamman tai vaihtelevien opetussuuntien käyttöä. Pulpettirivit ovat liian tiukkaan aseteltuja ja vaikeita liikuteltavia, jotta kalusteiden uudelleenjärjestely ja ryhmittely tuntikohtaisesti olisi millään tavalla järkevää, saati luontevaa. 13 14

2.6 Pedagogisesti taipuisa oppimisympäristö Itseohjautuva oppiminen on vaativampaa myös ympäristön kannalta samalla kun sillä on opetusprosessissa entistä tärkeämpi rooli Kuuskorpi (2012, 108). Perinteinen luokkatilamalli on kalustukseltaan ja asettelultaan hyvin staattinen. Se sallii pääasiassa vain yhdenlaisen opetuksen, yhteen opetussuuntaan ja yhdenkokoiselle ryhmälle. Oppimistilan tulee olla muuntojoustavampi. Innovatiivisella kalustuksella ja arkkitehtuurilla voidaan samaan tilaan luoda niin yksityisopetukselle, pienryhmäopetukselle kuin luokkaopetuksellekin sopiva ryhmittely. Kuuskorpi (2012, 138) pitää tärkeänä innovatiivisten kalusteiden houkuttelevuutta niiden järjestyksen muunteluun, jottei muunneltavuus jää oppimistilanteissa vain teorian tasolle. Tavoitteena tässä diplomityössä on ollut luoda sellaisia oppimistiloja, jossa ei vain opita, vaan myös opetellaan oppimaan. Oppilasta motivoidaan haluamaan itse oppia ja opetuksen tarkoituksena on antaa oppilaalle eväät harjoittaa oppimista itsenäisesti myös koulun ulkopuolella. Keskeisenä ajatuksena on muodostaa tiloja, joissa opettaja ja oppilas voivat toimia yhteistyössä ja passiivisen kuuntelun sijaan voidaan harjoittaa itseohjautuvaa oppimista. Tämän vuoksi puhutaan oppimistiloista opetustilojen sijaan. Uudistuneen oppimiskäsityksen myötä myös opettajan rooli on muuttunut. Monotonisen luennoimisen sijaan tänä päivänä opettajan työssä korostuu oppilaan itsenäisen opiskelun tukeminen, kannustaminen ja ohjaaminen (Nuikkinen 2009, 51). Opettaja antaa tehtävän ja valvoo oppilaiden itsenäistä työskentelyä. Opettajan tehtävinä korostuu välittömän palautteen, avun ja vihjeiden anto. Opettaja johdattaa oikealle tielle ja toimii positiivisena kannustajana. On tärkeää ottaa huomioon erilaiset ihmistyypit ja tiedostaa, että on yksittäisiä ja ryhmäkohtaisia eroja. Yksi oppimisympäristön laadun mitta on se, miten hyvin se ottaa huomioon ja pystyy vastaamaan, tukemaan ja vahvistamaan lapsen ainutlaatuista ja omaa oppimisen tyyliä. Tämän perusteella voidaan tukea oppilaan yksittäisiä vahvuuksia ja ominaisuuksia valmistaessa lasta täysipainoiseksi ja vahvaksi, yksin toimivaksi, yhteiskunnan jäseneksi. Nuikkinen (2009, 33) painottaa teoksessaan kouluympäristössä syntyneiden kokemusten merkitystä ihmisen kokonaiskehityksessä. Varhaisilla lapsuuden kokemuksilla on kauaskantoisia vaikutuksia ihmisen elämään ja siihen minkälaiseksi ihminen itsensä kokee(mll 2014.) Ahaaelämykset ja uuden oppimisesta syntyvät positiiviset kokemukset varhaisessa lapsuudessa voivat synnyttää positiivisen mielleyhtymän oppimiseen ja luoda läpi elämän kestävän innon oppimiseen. Varhaiset onnistumisen ja epäonnistumisen kokemukset oppimisessakin muokkaavat ihmisen käsitystä itsestään oppijana ja vaikuttavat oppimishalukkuuteen pitkälle elämään (Nuikkinen 2009, 51). 15 16

2.7 Koulurakennuksen suunnittelun erityispiirteitä 2.8 Koulurakennuksen tilat Opetussuunnitelma velvoittaa opetuksessa käytettävän tietynlaisia tiloja, mikä on otettava huomioon koulurakennuksia suunniteltaessa (Piispanen 2008, 120). Perinteisen koulurakennuksen suunnittelun lähtökohtana on yleensä tarkka tilaohjelma, jossa on toiminnallisuuden ja tavoitteellisen oppilasmäärän pohjalta määritelty koulutoiminnalle oleelliset tilat sekä niiden vaatimat pinta-alat. Perinteisessä koulussa tilat on määritelty ja nimetty varsin tarkkaan niiden sisältämän toiminnan mukaan ja jokaiselle toiminnalle varataan oma alueensa. Koulusuunnittelussa käytetään myös ikäpohjaista ryhmittelyä, jonka mukaan jokaiselle ikäryhmälle varataan oma koti -alueensa. Piispanen (2009, 120) on havainnut tutkimuksessaan perineteisen luokkatilan tärkeyden vielä nykymuotoisessakin kouluarkkitehtuurissa. Luokkatilan muunneltavuus korostuu, kun uudenlaiset oppimismenetelmät vaativat tuekseen erilaisia pienryhmätiloja, mutta opetussuunnitelmakin osaltaan velvoittaa suljetumman luokkatilan käyttöä tietyissä oppimistilanteissa. Piispanen toteaa lisäksi ainelähtöisesti varusteltujen luokkien olevan erityisesti opettajien mieleen. Onkin perustelua suosia koulusuunnittelussa entistä enemmän kotiluokatonta tilasuunnittelua (Nuikkinen 2009, 100). Oppilaille voidaan varata henkilökohtaiset lokerot tavaran säilytystä varten, mutta koulunkäynnin sujuvuuden ja tilankäytön tehokkuuden kannalta on järkevämpää kierrättää oppilaita tarpeen mukaisissa tiloissa. Tilaohjelmapohjainen suunnittelun ohjaus kangistaa arkkitehtuuria, jolloin oppimisen edistämisen sijaan fyysinen ympäristö toimii rajoittavana tekijänä. Tilan sisällön lähtökohdat ovat ennemmin aikuisten tarpeessa luoda turvallinen ympäristö. Tämänlainen tila usein kuitenkin rajoittaa lapsen luontaisen uteliaisuuden ohjaamaa toimintaa ja mahdollisuuksia oppia kokemuksen kautta (Dudek 2007). Vastareaktiona tälle on pyritty suuntaamaan oppimistilatutkimusta suuntaan, jossa lapselle annetaan mahdollisuus nähdä maailma omasta näkökulmastaan ja toteuttaa oppimista lapselle itselle luontaisella tavalla ja omassa tahdissaan (Dudek 2007). Lapsen leikkiä ja työskentelyä ei tule erottaa toisistaan, vaan luoda puitteet jossa lapsi pystyy edistämään omaa oppimistaan toiminnan kautta, mutta turvallisessa ympäristössä. Mullistavin muutos, joka yhdistää erilaisiin moderneihin pedagogioihin pohjautuvia suunnitelmia, on pyrkimys vapauttaa luokkatila uudentyyppiseen avoimeen ja informaaliseen oppimistilaan, jossa oppija voi oppia uutta ja syventää jo opittuja aihekokonaisuuksia vuorovaikutuksellisesti ympäristön ja muiden oppijoiden kanssa (Nuikkinen 2009, 100). Koulunkäynnissä tarvitaan tietynlaiset tilat voidakseen toimia sujuvasti ja täysipainotteisesti. Väistötilana toimivan viipalekoulun tapauksessa tietyistä koulurakennuksen oheistiloista voidaan mitoituksessa joustaa, koska voidaan olettaa, että varsinaisesta koulurakennuksesta tai sen pihapiiristä vastaavat tilat löytyvät. Perinteisen jaon mukaan opetustilat jaetaan yleis- ja aineopetustiloihin. Aineopetustilat varustetaan erityisillä ainekohtaisilla varusteilla, mutta ne on huomiotava myös yleisopetukseen soveltuvalla varustuksella (Rakennustieto Oy, 2008). Väistötilaksi suunniteltavan viipalekoulun tapauksessa huollon tilat on jätetty pois, koska oletuksena on, että varsinaisesta koulurakennuksesta tai sen pihapiiristä löytvät kyseiset tilat, joita voidaan hyödyntää. Myöskään oppilashuollolle ei samasta syystä tässä suunnitelmassa varata tiloja, mutta jos tiloja tarvitaan, on mahdollista lisätä ylimääräinen henkilökuntaviipale, johon ne voidaan sijoittaa. Tarvittavat tilaryhmät: Aula- ja liikennetilat Sisääntulo- ja eteistilat, vaatesäilytys, yleisö WC:t, käytävä- ja porrastilat, Opetustilat Yleis- ja aineopetustilat, pienryhmätilat, erityisopetuksen tilat, kirjasto, auditorio, opetusvälinevarasto Ruokailutilat Ruokasali, linjasto, ruoan valmistustilat, aputilat Liikuntatilat Liikuntasali, pukeutumis- ja peseytymistila, WC, välinevarasto, ulkoiluvälinevarasto Näyttämötilat Esiintymislava, takahuone, katsomo, varasto Hallinto- ja työtilat Työhuoneet, toimistot, monistamo, arkisto Henkilökunnan sosiaalitilat Taukotila, pukeutumis- ja peseytymistila, WC Oppilashuollon tilat Terveydenhoitajien tilat, lepotila, odotustila, WC Kiinteistönhuolto Siivous-, jätehuolto-, kiinteistönhoito- ja tekniset tilat, kiinteistövarasto, väestönsuoja Ulkoalueet Piha, urheilukenttä, viheralueet, liikennealueet, pihan huolto 17 18

3 PEDAGOGISESTI TAIPUISA VIIPALEKOULU 3.1 Ympäristön asettamat reunaehdot ja rajoitukset Seuraavaksi esiteltävällä suunnitellulla uudella tilaelementtijärjestelmälla luodaan raamit, joiden sisälle voidaan hyvin joustavasti, kunkin tarpeen mukaan, toteuttaa uudenmukaista oppimiskäsitystä tukeva, pedagogisesti joustava, oppimisympäristö. Viipalekoulu on suunniteltu sillä periaatteella, että teknisiä-, hallinnollisia- ja WC-tiloja lukuun ottamatta kaikkea rakennettavaa tilaa voidaan käyttää oppimistilana. Viipaleiden sisältämät tilat ovat pääasiassa tehokasta oppimistilakäyttöön soveltuvaa monikäyttötilaa, joiden luonnetta ja ominaisuuksia voidaan helposti muunnella kalustuksella. Piispanen (2008, 106) varoittaa teoksessaan liiallisen yksilöllisyyden korostamista. Modernin koulurakenteen tulee olla osaltaan myös yhteisöllinen (Opetusministeriö 2002, 4). Koulurakennuksen tilarakenteen tulee siis synnyttää solmukohtia, joihin muodostuu luontevia kohtaamispaikkoja. Yksityisien työskentelytilojen tulee liittyä avoimesti julkisempaan tilarakenteeseen. Näin ollen sen tulee olla avoin, mutta samalla tiivis, jotta rakennuksessa toimivien ihmisten ja yhteisöjen toiminnat voivat yhdistyä. Tiiveys tilarakenteessa pienentää etäisyyksiä toimintojen välillä ja lisää toiminnallista aktiivisuutta. Yhteisöllisyys ja kohtaamismahdollisuudet lisäävät innovatiivista yhteisötoimintaa (Piispanen 2008, 153). Avoimuus oppimistilojen välillä mahdollistaa suurienkin ryhmien yhteistyön samassa tai viereisissä tiloissa (Opetusministeriö 2002, 46). Epämuodollinen ja yllättävä arkkitehtuuri rikkoo konventioita ja innostaa oppimiseen. Innovatiivisen toiminnan näkyminen inspiroi. Tilat voidaan jaotella julkisesta yksityiseen sekä muodollisesta ja epämuodolliseen. Oppimistilana voi toimia yksityinen eriytymistila, puoliyksityinen oppimistila ja monikäyttötilana toimiva puolijulkinen aula tai kulkutila. Täysin julkista tilaa ei voida yleisen hälinän vuoksi pitää hyvin oppimistilaksi soveltuvana. Tässä luvussa esitellään suunnitelman viipalejärjestelmä yleisesti ja tilaelementtijärjestelmän toimintaperiaate. Myöhemmässä luvussa eritellään tarkemmin viipaleiden sisältämiä oppimistilavariaatioita kalustuksineen, sekä esitellään oikeassa ympäristössä. Kokonaisuuden ja oppilaan oppimiskokemuksen kannalta sisätilojen ohella koulurakennusta ympäröivät ulkotilat ja myös yhteistö ovat hyvin tärkeitä ja oleellisia (Kuuskorpi 2012, 20). Viipalekoulun väliaikaisen luonteen ja siirrettävyysaspektin vuoksi tämän diplomityön sisältämät oppimistila-ajatukset rajautuvat kuitenkin pääosin koulun sisätiloihin. Viipalekoulun tapauksessa suunnittelun haasteet lähtevät kartoituksesta, että mitkä tilat ovat koulurakennukselle ehdottoman välttämättömiä ja mitkä taas voidaan väliaikaisen viipalekoulun tapauksessa jättää pois. Tilaohjelman tulee olla ehdottoman tiukka ja tehokas, jotta on mahdollista saavuttaa kustannustehokas ratkaisu. Koulun tulee olla käytettävyydeltään erinomaisen hyvä, mutta vähäisellä käytöllä olevaa tilaa ei ole kannattavaa toteuttaa. Tehtaassa lähes valmiiksi rakennettavan tilaelementin suurimmat rajoitukset juontuvat siitä, mitä tieverkostossa on mahdollista kuljettaa. Tämän reunaehdon rajaamana tilaelementin ehdottomiksi maksimimitoiksi valikoituu ne mitat, mitä Suurten kuljetusten tavoitetieverkon (SEKV) määritysten mukaan on mahdollista kuljettaa. SEKV on Tiehallinnon hyväksymä osa maantieverkostoa, jolla tavoitteena on mahdollistaa leveydeltään ja korkeudeltaan 7 metrin ja pituudeltaan 40 metrin mittaiset kuljetukset (ELY-keskus 2010). Yksittäisen tilaelementin leveydeksi ja korkeudeksi on määritelty 6,5 metriä, jonka jälkeen jää vielä puolen metrin toleranssi mm. kuljetukseen vaadittavia kiinnityksiä varten. Tilaelementin pituus valikoituu sisällytettävien tilojen suuruuden mukaan. Tilaelementin kuljettamisesta juontuvat reunaehdot tuottavat varsin pitkänmallista tilaa, joka ei ole pysyvän oppimisympäristön kannalta optimaalinen ratkaisu. Väliaikaisuuden ja uudelleen siirrettävyyden vuoksi viipalekoulun tapauksessa pidetään kuitenkin perusteltuna suunnitella yhdestä tilaelementista koostuvia oppimistiloja. Viipalekoulun tilaelementit suunnitellaan rakennettavaksi puurakenteisena. Puu on kevyt, kestävä ja joustava, kotimaasta löytyvä materiaali, joka on ominaisuuksiltaan erinomainen liikuteltavien tilaelementtien rakennusmateriaaliksi. Näin on luonnollista, että myös julkisivumateriaaliksi valikoituu puu. 19 20

3.2 Viipalekoulun tilaelementtijärjestelmä Viipaleiden laajuustiedot: Pinta-ala Kaavio. Periaatekaaviot tilaelementtijärjestelmän erilaisista viipaleista. Taiteviipale, oppimisviipale, henkilökuntaviipale ja kaksi peilikuvaista suurviipaletta. Viipalekoulu muodostuu tehtaassa valmiiksi rakennettavista tilaelementeistä, joita voidaan vapaasti yhdistellä toisiinsa kulloisenkin tilatarpeen mukaan. Viipalevariaatioita on neljä erilaista: suur-, oppimis-, henkilökunta- ja massaa taittava taiteviipale. Kukin viipale sisältää oman luonteensa mukaiset koulumaailmassa tarvittavat tilat. Viipalekoulusuunnitelma on suunnattu alakouluikäisille oppilaille ja koska se on suunniteltu sellaisenaan uudelleen siirrettäväksi, niin on päädytty yksitasoiseen tilaelementtiratkaisuun. Viipalekoulun keskeinen suurryhmätila muodostuu kahdesta elementistä yhdistettynä ja muut, työskentelyviipaleet, toimivat omina kokonaisuuksinaan ja sisältävät kokonaisia tiloja. Suunnitelman tilarakenne on suunniteltu varsin tiiviiksi, jotta hukkatila saadaan minimoitua ja rakennuksen käyttöaste kaikilta tiloiltaan mahdollisimman suureksi. UBIKOn periaatteita mukaillen lähtökohtana on ollut luoda kauttaaltaan oppimisympäristöksi soveltuvaa käyttötilaa. Käytännössä tämä toteutetaan siten, että tilarakenne suunnitellaan varsin avoimeksi, joihin voidaan liittää tarpeen mukaan erilaisia tilaa jakavia elementtejä. Valvottavuuden näkökulmasta on edullista, että samassa tilassa on näköyhteyden päässä erilaisia tiloja, joissa voidaan harjoittaa erilaisia aktiviteetteja eri kokoisissa ryhmissä saman aikaisesti. Tiloja varustetaan liukuovin ja siirtoseinin, joilla voidaan määritellä alueen hetkittäisen yksityisyyden astetta. Seuraavissa alaluvuissa esitetään viipaleet pääperiaatteiltaan ja niitä seuraavissa luvuissa perehdytään tarkemmin suunnitelmaan oppimisympäristönä ja lopulta esitellään esimerkkitapaus mahdollisesta kokonaisuudesta todellisessa ympäristössä. Suurviipaleen huonekorkeus on 2,6m-5,7m ja työskentelyviipaleissa ison oppimistilan korkeus on 2,6-4,7m, mikä takaa riittävän ilmamäärän tilaan. Perusmitoituksena oppimistilan vähimmäiskorkeudeksi on pidetty 2.9m (Happonen 2002, 55). Työskentelyviipaleiden matala osa on kuitenkin huonekorkeudeltaan 2,3m, jotta saadaan varattua ilmanvaihtokanaville riittävä tila. Koska tila on yhteydessä isoon oppimistilaan ja luo itsenään viihtyisän pienryhmätilan, niin ohjeesta matalampaa huonekorkeutta voidaan pitää perusteltuna. 21 22 Tilavuus Suurviipale: 119,0m2 535,5m3 Oppimisviipale: 111,0m2 351,5m3 Taiteviipale: 73,0m2 242,0m3 Henkilökuntaviipale: 111,0m2 351,5m3 HV SV SV OV HV SV SV HV SV SV TV Kaavio. Esimerkkejä viipaleiden mahdollisista liittymisistä. 3.3 Viipaleiden rakenne Viipaleet suunnitellaan toteutettavaksi puurankorakenteisina tilaelementteinä. Elementti rakennetaan lähes täysin valmiiksi vakioiduissa tehdasolosuhteissa ja kuljetetaan paikalleen suurena erikoiskuljetuksena. Tilaelementti on mahdollista uudelleen siirtää käyttökohteesta toiseen. Korkea ja avoin suurviipale kannatetaan liimapuisena pilari- palkkisysteeminä. Julkisivumateriaalina tilaelementeissä on lämpökäsitelty lehtikuusi rima, joka pintakäsitellään maalaamalla. Päävärinä jukisivussa on valkoinen, jota on tehostettu kaikissa viipaleissa yksittäisillä vihreäksi maalattuilla rimoilla. Vihreän lisäksi jokaisella viipaletyypillä on toinen tehosteväri, joka erottaa ne julkisivussa toisistaan ja antaa jo ulkoapäin vihjeitä tilaelementtien erilaisista sisällöistä. TV OV OV TV OV Viemäröinti kulkee alapohjassa. Märkätilat ja vesipisteet on keskitetty aula- ja henkilökuntaviipaleisiin, mutta tarvittaessa myös oppimisviipaleisiin on mahdollista lisätä vesipisteet. Oppimisviipaleiden erilliset vesipisteet ovat kuitenkin hyötyihin nähden suhteettoman kallista lisätä, ettei niitä tässä työssä suosita. Viipalekoulun työskentelyviipaleiden etujulkisivun puolelle yläpohjaan tehdään alaslaskulla tilavaraus ilmanvaihtokanavia varten. Jokainen viipale varustetaan omalla ilmanvaihtokoneellaan, jotta erillistä isoa konehuonetta ei tarvita. Henkilökuntaviipaleessa keittiö varustetaan lisäksi vielä omalla koneellaan riittävän ilmanvaihdon varmistamiseksi. OV TV OV

YP 1. Bitumikermikate 2. Julkisivuverhoilu -Lämpökäsitelty ja maalattu lehtikuusi 3. Maalattu betoni AP US 20mm 100mm 25mm 300mm 50x50 mm 25mm 25mm 200mm 50mm 300mm 25mm 25mm YP Bitumikermikate ja aluskate Kattokannattajat ja tuuletusväli Tuulensuojalevy Kantavat kertopuupalkit ja lämmöneriste Höyrynsulku ja sisäverhous US Julksivuverhous, vertikaalinen lehtikuusirimoitus Ristikoolaus ja tuuletusväli Tuulensuojalevy Kantava runko ja lämmöneriste Höyrynsulku ja sisäverhous AP Lattiapäällyste Höyrynsulku ja lattiakannattajat Kantava runko ja lämmöneriste Tuulensuojalevy Tuuöensuojalevyn kannatuslauta Perustus ja ryömintätila Kuva. Tilaelementin julkisivuote 1:25. Kuva. Tilaelementin rakenneleikkaus 1:25. 23 24

3.4 Viipaleiden sisältö 3.4.1 Suurviipale D Julkisivu A Julkisivu Q Leikkaus C Julkisivu D (Liittyvä työskentelyviipale) Suurryhmätila Suurryhmätila Viipalekoulusuunnitelma sisältää kaksi suurviipaletta, jotka ovat identtisiä, mutta peilikuvaisia. Kaksi suurviipaletta yhdistettynä muodostaa viipalekoulussa keskeisen suurryhmätilan. Suurviipaleen pääjulkisivun puolta on korotettu vahvistamaan sen keskeistä asemaa koulurakennuksessa ja korostamaan pääsisäänkäyntien sijaintia. Suurviipale toimii viipalekoulun suurimpana monikäyttötilana. Pääasiassa se toimii suurryhmäoppimistilana ja on mitoitettu 40 oppilaalle. Väistötilana toimivan tilapäiskoulun tapauksessa suurtilan tulee pystyä toimimaan lisäksi esimerkiksi aulana, ruokalana, kokoontumis-, tai juhlatilana.tilapäisesti suurryhmätilaa voidaan käyttää myös liikuntatilana. Suurryhmätila on koulun julkisin tila. Se toimii sisäänkäyntinä rakennukseen ja johdattaa rakennuksen syvempiin tiloihin. Suurviipaleissa on rakennuksen pääsisäänkäynnit ja siinä on asemaansa korostaen korkea huonekorkeus. Julkisivussa Suurviipale nousee esille muusta massasta korkean fasadin avulla. Näin se merkkaa pääsisäänkäynnin paikan ja korostaa suurtilan keskeisyyttä koulurakennuksessa. Lisäksi korkea osa julkisivussa rytmittää muuten tasaista räystäslinjaa. Erillistä liikuntasaliviipaletta ei suunnitella, koska sille ei nähdä tarvetta. Koulun ympäristö ja vaihtoehtoiset tilat toimivat liikuntapaikkana varsinaisen liikuntasalin ollessa pois käytöstä. Näin ollen asuurryhmätilan on oltava riittävän suuri ja sen kalustuksen on oltava muunneltavaa ja helposti siirrettävää. Suurryhmätilaa voidaan käyttää myös näyttelytilana, jos halutaan asettaa näytteille oppilaiden tekemiä töitä. 25 26 19 000 R Leikkaus B A WC Q h=2500 6 500 C Suurviipaleen pohjapiirros R B Kuva. Suurviipaleen pohjapiirros 1:200 Viipalekoulun suurryhmätila muodostuu kahdesta toisiinsa liitettävästä peilikuvaisesta viipaleesta h=2500 WC