AUTTAMALLA TOISTA TULET MYÖS ITSE AUTETUKSI Avioeron kokeneet ikääntyvät naiset vertaistukihenkilöinä Tina Packalén Opinnäytetyö, syksy 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Etelä, Helsinki Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)
2 TIIVISTELMÄ Packalén, Tina. Auttamalla toista tulet myös itse autetuksi: Avioeron kokeneet ikääntyvät naiset vertaistukihenkilöinä. Helsinki, syksy 2007, 44 s., 2 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki, Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK). Aloite tutkimukseen on tullut Eläkeliitto ry:ltä. Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää yli 50-vuotiaiden eronneiden naisten motiiveja vertaistukijaksi lähtemiselle, heidän kokemuksensa toiminnan myönteisistä puolista ja ongelmista sekä selvittää sitä kokivatko tukihenkilöt saaneensa tarpeeksi tukea toimintaansa Eläkeliitolta ja muilta tukihenkilöiltä. Tutkimus on kvalitatiivinen. Aineisto on kerätty puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Tutkimusta varten haastattelin kuutta iältään 59 66- vuotiasta naista. Tässä tutkimuksessa avioerokokemusten jakaminen nousi vahvimmaksi motiiviksi vertaistukihenkilöksi lähtemiselle. Tukija ja tuettavat henkilöt elivät usein eri vaihetta erokriiseissään. Tukihenkilön käytyä itse läpi jonkun tietyn vaiheen, hän pystyi auttamaan toista, joka vasta oli alkamassa kyseisen ongelman käsittelyä. Toisin sanoen tuettavan ja tukijan roolit vaihtelivat tilanteiden mukaan. Suurimmat vaikeudet koettiin tilanteissa, joissa tuettava haki sellaista tukea, jolle tukihenkilöroolissa ollut ei katsonut sopivan erotukihenkilön rooliin. Palaute Eläkeliitto ry:n erokriisissä oleville annetusta tuesta on ollut positiivista. Tukihenkilöt saivat työnohjausta sekä puhelimitse, että sähköpostin kautta. Joitakin toiveita oli yhteisten tapaamisten, luentojen järjestämisten ja tulevien kurssien ideoinnin suhteen. Nämä mainittiin asioiksi, jotka voisivat olla tärkeitä tukihenkilötoiminnan kehittämiseksi. Tukihenkilöt kertoivat vapaaehtoisen erotukitoiminnan kiinnostavan ihmisiä vain niin kauan, kuin eroasia on ajankohtainen omassa elämässä. Asiasanat: avioero, vertaistuki, motiivit, identiteetti, roolit, erosta eheytyminen, kvalitatiivinen tutkimus
3 ABSTRACT Packalén, Tina. The role of older women as peer supporters: experiences of divorce. 44p., 2 appendices. Language: Finnish. Helsinki, Fall 2007, Diaconia University of Applied Sciences, Degree Programme in Social Services. Degree: Bachelor of Social Services. The initiative for the study came from a pensions association Eläkeliitto ry. The purpose of this thesis was to clarify motives of divorced females aged 50 or above when starting as peer supporters; the advantages and disadvantages of peer support activities. Moreover, the aim was to examine whether support persons received enough support from the old age pensions association and other support persons. This thesis was qualitative. The material was collected with the help of the semistructured theme interview. For the study I interviewed 6 women aged between 59 and 66. The most important motive for being a peer support person seemed to be the wish to share one s own feelings and experiences of divorce. Some subjects were processing a different stage in their divorce crisis than others and actual roles between supporter and supported had varied depending on aspects discussed. Difficulties emerged in situations where the supported was expecting assistance which the support person did not consider applicable for her role. The subjects in the study seemed satisfied with the support given by the pensions association. The support persons kept in touch with the subjects by contacting them by phone and through emails. Some wishes of having common meetings, arranging courses and brainstorming sessions of future courses were proposed as issues furthering the development of the peer support activity. Peer support activity interested peer support persons as long as it was topical in their own life according this study. Keywords: divorce, peer support, motives, roles, qualitative thesis.
4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...5 2 IKÄÄNTYVIEN AVIOEROJEN LISÄÄNTYMINEN JA ELÄMÄNTAVAN MUUTOKSET...7 3 IKÄÄNTYVIEN AVIOEROT KRIISINÄ...10 4 ELÄMÄNMUUTOKSEEN SOPEUTUMINEN...14 5 VAPAAEHTOISTOIMINTA JA SEN ERILAISET ORIENTAATIOT...20 6 TUTKIMUKSEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ...25 6.1 Eläkeliitto ry...25 6.2 Erosta eheäksi projekti...25 6.2.1 Sopeutumisvalmennuskurssit...26 6.2.2 Tukihenkilökurssit...27 7 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT...29 8 TUTKIMUKSEN METODOLOGISET LÄHTÖKOHDAT JA TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN...30 9 TULOKSET...33 9.1 Erotukihenkilöksi lähtemisen motiivit...33 9.2 Erotukihenkilöiden myönteiset kokemukset...34 9.3 Erotukihenkilöiden kokemat ongelmat...35 9.4 Kokemukset Eläkeliitto ry:ltä saadusta tuesta...36 9.5 Kokemukset muilta tukihenkilöiltä saadusta tuesta...37 9.6 Haastatteluissa nousseita muita teemoja...38 10 POHDINTAA...40 11 JOHTOPÄÄTÖKSIÄ...44 LIITTEET...48
5 1 JOHDANTO Syksyllä 2006 minulle tarjoutui mahdollisuus aloittaa opinnäytetyö Eläkeliiton kanssa. Eläkeliitto oli käynnistänyt Erosta eheäksi projektin myötä sekä sopeutumisvalmennuskurssi- että tukihenkilökurssi- toiminnan. Opinnäytetyöhön tutkimushenkilöiksi tarjoutuivat kursseilla olleet ja sen jälkeen vapaaehtoisiksi tukihenkilöiksi lähteneet pääkaupunkiseudulla asuvat henkilöt. Erosta eheäksi projekti toimi vuosina 2002 2005 Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksen turvin. Toimintamuotoina olivat sopeutumisvalmennuskurssit ja tukihenkilökurssit. Sopeutumiskurssilaisia oli yhteensä 271 henkilöä, joista naisia 86 prosenttia ja miehiä 14 prosenttia. Erotukihenkilökurssin kävi läpi 87 henkilöä. Kurssilaisten avioliitot olivat pääosin pitkiä, noin 30 vuotta kestäneitä liittoja. Hankkeesta valmistui loppuraportti vuonna 2006. Kehittämisprojektin jälkeen hanke sai kohdennetun toiminta-avustuksen vuosille 2006 2008. Erosta eheäksi -toiminta on suunnattu yli viisikymmentävuotiaille eronneille henkilöille. Vuosina 2002 2005 Erosta eheäksi -asiakkaiden keski-ikä oli 59 vuotta. Erosta ehäksi toiminta on tarkoitettu sekä avio- että avoeron kokeneille. Kursseille on kuitenkin osallistunut vain avioliitosta eronneita ja siten haastateltavani olivat kaikki olleet avioliitossa. Sen vuoksi puhun tässä opinnäytetyössä avioliitosta, vaikka useimmat eroon liittyvät asiat ovat samanlaisia myös avoerossa. Tutkimusta varten haastattelin kuutta eronnutta, joista neljä oli helsinkiläistä ja kaksi espoolaista naista. Omassa aineistossani haastateltavien keski-ikä oli 62 vuotta. Tämän selvityksen tavoitteeksi Eläkeliitto ry asetti lisätiedon hankkimisen tukihenkilötoimintaan hakeutuvien eronneiden eronneiden naisten motiiveista vertaistukijaksi lähtemiselle, heidän kokemuksistaan toiminnan positiivisista puolista ja ongelmista sekä selvittää sitä kokivatko tukihenkilöt saaneensa
6 tarpeeksi tukea toimintaan Eläkeliitolta ja muilta tukihenkilöiltä. Eläkeliitto tarvitsee tätä tietoa toimintansa eteenpäin viemiseksi. Aloitin opinnäytetyöni tutustumalla ikääntyvien avieroa käsittelevään kirjallisuuteen. Useimmissa tutkimuksissa avioeroja on käsitelty lasten ja lapsiperheiden näkökulmasta. Yleisimmin Suomessa erotaan 30 40 ikävuosien välisenä aikana. Mielenkiintoni kohdistui kuitenkin eronneisiin, jotka olivat yli 50-vuotiaita. Halusin keskittyä nimenomaan ikääntyvien, vastoin omaa tahtoaan yksin jääneiden naisten kokemuksiin. Tiedon kerääminen tapahtui puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Lisäksi haastattelin projektin vetäjää.
7 2 IKÄÄNTYVIEN AVIOEROJEN LISÄÄNTYMINEN JA ELÄMÄNTAVAN MUUTOKSET Avioliittolain muutos ja yhteiskunnallisten arvojen muuttuminen ovat vaikuttaneet ikääntyvien avioerojen kasvuun. Nykyhteiskunnassamme vallitsevat normit ovat ensisijaisesti vaikuttaneet avioerojen lisääntymiseen, ja eroamistapa tai -menettely on seurannut normien muuttumista. (Litmala 2000, 6 7.) Avioliittolain muutos (411/1987) astui voimaan 1.1.1988. Tämän jälkeen avioero tuli mahdolliseksi käsitellä tuomioistuimessa hakemusasiana. Puolisoilla on pääsääntöisesti oikeus saada avioero kuuden kuukauden harkinta-ajan jälkeen (AL 25 1). Harkinta-aika alkaa siitä, kun avioliiton purkamista koskeva puolisoiden yhteinen hakemus on jätetty tuomioistuimelle tai sen kansliaan tai kun puolison yksin tekemä hakemus on annettu tiedoksi toiselle puolisolle (ns. I- vaiheen hakemus). Kun harkinta-aikaa on kulunut vähintään kuusi kuukautta, puolisot tuomitaan avioeroon, jos jompikumpi tai he yhdessä sitä vaativat. Vaatimus on tehtävä ennen kuin on kulunut vuosi harkinta-ajan alkamisesta (ns. II-vaiheen hakemus). Avioeroasia raukeaa, jos vaatimusta avioeroon tuomitsemisesta ei ole tehty kyseisen ajan kuluessa. (Litmala 2000, 5.) Avioero-prosessin luonne muuttui lain myötä anonyymimmaksi, koska syyllistä osapuolta esimerkiksi uskottomuuden perusteella ei enää etsitty. Aikaisemmin kohdistui huomattavasti enemmän ympäristön paineita perheiden koossa pitämiseen lähes kaikissa olosuhteissa. (Litmala 2000, 6.) Avioeroa käsiteltäessä ei nykyisin tutkita sitä, minkä vuoksi eroa vaaditaan. Mitään nimenomaista eroperustetta ei toisin sanoen tarvitse esittää. Tuomioistuin ei liioin enää tutki puolisoiden välisiä henkilökohtaisia suhteita. Jos eroa hakee ainoastaan toinen puolisoista, asian etenemisen kannalta ei ole
8 merkitystä sillä, vastustaako toinen puoliso eroa vai suostuuko hän siihen. (Litmala 2000, 6.) Eroamiseen ei siis tuomioistuimessa oteta enää moraalista kantaa. Tämä on luonnollisesti madaltanut eron hakemisen kynnystä myös iäkkäämpien hakijoiden keskuudessa, jotka ovat kasvaneet nykyistä enemmän perhearvoiltaan ja moraalikäsitykseltään homogeenisemmassa yhteiskunnassa. Ajallemme ominaista on nuoruuden ihannointi omasta ikävaiheesta piittaamatta. Iättömyyden tavoittelu ilmiönä näyttäisi vaikuttaneen avioerojen lisääntymiseen. Airaksinen toteaa kärjistäen, että vanhuus olisi jopa kielletty teema. Nuoret vieroksuvat vanhuuden havaintoa ja vanhat itse kieltäytyvät vanhuudesta. (Airaksinen 2002, 138.) Nuorekkuuden ihannointi näkyy tyyliseikkoina, niin kuin postmoderniin kuuluukin. Kuka tahansa on nuori, kun vain omaksuu oikean tyylin. Pukeudutaan tietyllä tavalla, kuunnellaan tietyn tyyppistä musiikkia ja käydään oikeissa paikoissa juhlimassa. Nautintoaineet on valittava oikein, samoin kielenkäyttö on pidettävä kunnossa. (Airaksinen 2002, 149.) Nuorisokulttuurista pystyy jokainen poimimaan juuri sen osan, joka on hauskaa ja viihdyttävää. Yhä enemmän myös vanheneva väestö poimii itseään eniten kiinnostavia sisältöjä. Ehkä neljä tärkeintä ovat urheilu, matkustelu, opiskelu ja rakkaus. (Airaksinen 2002, 149.) Eromäärät ovat kasvaneet merkittävästi kaikkien ikäluokkien keskuudessa. Esimerkiksi vuonna 2005 yli 50-vuotiaita miehiä erosi 3 601 ja naisia 2 644 eli yhteensä 6 245 henkilöä. Vuonna 1995 eli kymmenen vuotta aiemmin yli 50- vuotiaita miehiä erosi 2 252 ja naisia 1 650 eli yhteensä 3 902 henkilöä. (Tilastokeskus 2006) Avioliiton kestona mitattuna esimerkiksi 30 vuotta kestäneitä liittoja, jotka on solmittu vuonna 1975, on purkautunut lähes 360 tuhatta solmittua avioliittoa kohti vuonna 2005. Voidaankin sanoa, että ero on joka kolmannen liiton kohtalo. (Tilastokeskus 2006)
9 Tilastokeskus luokittelee väestön siviilisäädyn mukaan naimattomiin, naimisissa oleviin, leskiin ja eronneisiin. Väestötilastossa oli vuonna 2005 eronneita yli 50- vuotiaita miehiä 130 396 ja naisia 169 847 eli yhteensä 300 243 henkilöä. Tässä luvussa ovat mukana myös aiempina vuosina eronneet, ts. luku on kumuloituva. (Ikonen 2006, 12.)
10 3 IKÄÄNTYVIEN AVIOEROT KRIISINÄ Kehityksen kuluessa tapahtuu sekä kasautuvaa että muutoksia sisältävää kehitystä. Kehitys voi kulkea moniin eri suuntiin, mikä näkyy sekä ihmisten eri toiminta-alueiden erilaisissa kehityksissä että ihmisten välisissä kehityseroissa. (Nurmi, Ahonen, Lyytinen, Lyytinen, Pulkkila & Ruoppila 2006, 169.) Kolme tärkeintä kehitykseen vaikuttavaa tekijää jotka ovat keskenään vuorovaikutuksessa ovat ikä, historiallinen aika ja ei-ohjeelliset elämäntavat. Ikä tuo mukanaan sekä fyysisiä muutoksia että erilaisia ympäristön odotuksija, jotka suuntaavaat ihmisen kehitystä. Ihmisen kehitysprosessit koostuvat päämäärien ja keinojen valinnoista sekä menetysten korvaamisesta (Nurmi jne. 2006, 169, 170.) Erikson sisällytti keski-ikään kahden psykososiaalisen kriisin ratkaisemisen. Ratkaisuista voi seurata joko tuottavuuden tai lamaantumisen kokemusta. Tuottavuus tarkoittaa ihmisen halua ohjata seuraavaa sukupolvea ja löytää elämäänsä kohteita, joista hän tuntee olevansa vastuussa. Ilman vastuun kokemusta saattaa seurata psykososiaalinen lamaantuminen. Viimeinen psykososiaalinen kriisi kuuluu Eriksonin mukaan elämän viimeiseen kolmannekseen. Sen ratkaisusta voi seurata minän eheytyminen, kun ihminen kokee eletyn elämän merkitykselliseksi tai epätoivoa, jos ihmisellä on tunne, että jäljellä oleva aika on liian lyhyt uuden elämän aloittamiseen tai eheytymisen löytämiseen muilla tavoin. (Nurmi jne. 2006, 163.) Myönteisessä kehityksessä ihminen tähtää toivottuihin tavoitteisiin, esimerkiksi oppimiseen, ja välttää kielteisiä tavoitteita ja niiden seurauksia, kuten opiskelun keskeyttämistä. Koska elämään sisältyy rajaton määrä toiminnan mahdollisuuksia, ihmisen on valittava ne kohteet, joihin hän suuntautuu. Ponnisteleminen on edellytys myönteiselle kehitykselle. Kun vastaan tulee
11 ongelmia, on joko muutettava tavoitteita tai tulkittava tapahtumia uudelleen. (Nurmi jne. 2006, 170.) Kuoleman joutuu kohtaamaan väistämättä viimeistään, kun omat vanhemmat kuolevat. Lapsien muuttaminen pois kotoa ja työstä pois jäänti muuttavat väistämättä elämää. Erilaisten elämänmuutosten ajoittuminen päällekkäin haastaa yksilön sopeutumisvoimavaroja. Keski-iässä, ehkä ensimmäisen kerran, näkyy yksilössä myös taipumus vetäytyä jotenkin syrjään tai ainakin etäämmälle. Maailmaa pyritään katsomaan hiukan kauempaa. Omat henkilökohtaiset yllykkeet ja vaatimukset työntyvät vähemmän etualalle. (Turunen 2005. 246 247.) Yksilölle ei ole enää samassa mitassa tärkeää, että juuri hän tekee tai että nimenomaan hän osaa tai tietää. Paneutuminen asioihin on aiempaa epäitsekkäämpää ja suhde toisiin ihmisiin on usein aidommin myötätuntoinen. Kokemuksen suoma näkemys avartaa ja valaisee ymmärrystä. (Turunen 2005, 247.) Edelläkuvatunlaiseen seesteisyyteen ei aina päästä eikä koskaan täydellisesti. Elämässä on aina ristiriitaisia jännitteitä ja kamppailua. Tärkeintä omaa elämäänsä tarkastelevalle ihmiselle on tunne, että hän on itse valinnut asioita elämäänsä. Ikääntyessä kaiken rajallisuus ja suhteellisuus näyttäytyvät entistä kirkkaammin. (Turunen 2005, 250, 254.) Yksilö saattaakin päinvastaisesti takertua ennen näkemättömällä kiihkolla rooleihinsa ja tehtäviinsä. Hän haluaa kaapata elämänsä takaisin. Pelko siitä, että koko elämäntyö osoittautuu turhaksi, saattaa kummitella taustalla. Luopuminen saavutetusta identiteetistä näyttää mahdottomalta ja uhkaavalta. (Turunen 2005, 250.) Vaikka avioerot ovat yhä yleisempiä, siihen sopeutuminen voi silti olla tuskallinen prosessi, varsinkin siinä tapauksessa, että sitä ei ole valinnut itse. Saattaa olla tuskallista kokea elämänsä jopa erehdysten sarjana tai ainakin melko merkityksettömänä. (Turunen 2005, 254.)
12 Kun ikääntynyt eroaa, stressi on kuitenkin usein suurempi jo senkin takia, että eroaminen ei ole ikääntyneiden keskuudessa yhtä yleistä, kuin nuorempien parien kohdalla, varsinkin vuosikymmeniä perheen ja puolison kanssa eläneille yksin jääminen eron jälkeen voi olla ahdistavaa ja pelottavaa. Pitkä avioliitto ennen eropäätöstä lisää yleensä kriisin raskautta. Ero koskettaa monissa tapauksissa useampaa sukupolvea, kun eronneella parilla on aikuisia lapsia perheineen. Puolison menettäminen yllättäen (esim. puolison jättäessä) on aina traumaattinen tilanne. Tilanteessa korostuu tavallisesti yksinäisyyden kokemus, johon liittyy surua ja tyhjyyden tunnetta. Traumaattisessa kriisissä monet kokevat paniikinomaisesti menettävänsä luottamuksensa maailman mielekkyyteen ja tarkoitukseen. (Cullberg 1980. 114 115.) Traumaattiset tapahtumat ovat luonteeltaan sellaisia, että ne koettelevat ja muuttavat elämänarvoja. Ihminen tulee tietoiseksi omasta haavoittuvuudestaan, hänen maailmankuvansa ja elämänkatsomuksensa kyseenalaistuvat aina joiltakin osin. Traumaattisen tapahtuman vaikutukset näkyvät välittömästi, mutta voivat tulla myös viiveellä. Yhdelläkin traumaattisella tapahtumalla on laajat seuraamukset. (Heikkinen 2002.) Avioero on vaikeimpia ihmisten kokemia elämänmuutoksia. Ero vaikuttaa laajasti sekä eronneeseen että hänen lähiympäristöönsä. Eron jälkeen ei useinkaan voi välttyä kysymykseltä: mikä suhteessa meni pieleen? (Halla- Seppälä 1988; 21.) Parisuhteen hajoamismuodot Halla-Seppälä on luokitellut neljään päätyyppiin. Ensimmäinen on suhteen hajoaminen sisäiseen mahdottomuuteensa. Tällä tarkoitetaan lähinnä puolisoiden erilleen kasvamista sekä epärealistisia odotuksia parisuhteelta. Toisena muotona on suhteen hajottaminen eli ns. kolmannen pyörän ilmaantuminen. Omassa tutkimusaineistossani tämä koettiin yleisimmäksi syyksi avioeroon. Kolmanneksi on hahmotettu suhteesta
13 vapautuminen, mikä käsittää irrottautumisen alistus- tai riistosuhteesta. Tässä korostuu yksilön itsenäistyminen. Neljäntenä muotona on suhteen välineellinen lopettaminen eli ero osana valtataistelua, jolloin erolla pyritään vahingoittamaan toista osapuolta. (Halla-Seppälä 1988; 21 22.)
14 4 ELÄMÄNMUUTOKSEEN SOPEUTUMINEN Halla-Seppälän mukaan parisuhde muuttuu erosuhteeksi eri vaiheiden kautta, joissa puolisot elävät usein eri tahdissa erokriisiä. Koska he käyvät prosessia omien voimavarojensa ja kykyjensä mukaan, he eivät useinkaan ymmärrä toisiaan. (Halla-Seppälä 1988; 22.) Hylätylle osapuolelle kuuluvia vaiheita ja tuntoja eroprosessissa on aluksi yleensä kieltäminen, jossa suorastaan törmätään yllättävään todellisuuteen. Todellisuutta ei haluta myöntää, vaikka se nähdään: seuraa siis todellisuuden kieltäminen. (Halla-Seppälä 1988; 22.) Tavallisesti kieltämisvaihetta seuraa vastustamisen ja kaupankäynnin vaihe, jossa yritetään saada hylkääjä suostumaan avioliiton jatkamiseen hylätyn omien vaatimusten kustannuksella. Kun nämä keinot on käytetty, kerjääjän on pakko luovuttaa ja murtua. (Halla-Seppälä 1988; 22.) Tuntematon tulevaisuus pelottaa, mutta sitä kohti on vain mentävä. On irrottauduttava entisestä myös taloudellisesti. Tunteet vaihtelevat usein avuttomuudesta perusteettomankin toivon etsimiseen. (Halla-Seppälä 1988; 22.) Usein yksinjätetty eristäytyy ja kokee itsesäälin tunteita. Tämä kriisin pohjavaihe kääntyy usein vastakohdakseen seuraavassa kriisin vaiheessa, jolloin haetaan hyvitystä ja paikataan itsetunnon haavoja hurjastelulla. Murehtiminen ja hurjastelu ovat kuitenkin saman asian kääntöpuolia. (Halla-Seppälä 1988; 22 23.) Nousu näistä vaiheista tapahtuu suunnan uudelleen määrittelemisen kautta. Itsetunto alkaa vahvistua henkisten voimien palautumisen myötä. Uusia ihmissuhteita syntyy ja yhteydet vanhoihin solmitaan uudelleen. Tässä
15 vaiheessa eheytyminen on jo pitkällä. Ero myönnetään, todellisuus hyväksytään ja suuntaudutaan uusiin asioihin elämässä. (Halla-Seppälä 1988; 23.) Eräissä tutkimuksissa on saatu esiin ikääntymivaikutusten yhteys psyykkiseen hyvinvointiin, joka johtuu tunteiden hallinnan ja säätelyn välisestä yhteydestä. Näissä tutkimuksissa on nostettu esiin, että fyysisen haurauden lisääntyminen ja voimavarojen väheneminen saisi ikääntyvän pyrkimään tietoisemmin mielenrauhan ja henkisen tasapainon säilyttämiseen. Tämä tapahtuu esimerkiksi välttelemällä tietoisesti konfliktitilanteita ja voimakkaita tunneilmaisuja. Vanhemmat ihmiset saattavat kyetä tunteiden säätelyllä selviytymään paremmin niistä menetyksistä ja muista suurista elämänmuutoksista, joita vanhenemiseen liittyy. (Raitanen, Hänninen, Pajunen, Suutama 2004, 139.) Jokainen erokriisi on kuitenkin yksilöllinen, eivätkä kaikki käy edellä mainituttuja vaiheita läpi. Erokriisi voi alkaa jostakin muustakin kohdasta kuin kieltäminen ja etenee yksilöllisesti. Jokainen käsittelee ja käy läpi eron omalla tavallaan. (Halla-Seppälä 1988; 26.) Elämänhallinnan tunteella tarkoitetaan ihmisen kykyä hyväksyä itsensä, olla sosiaalinen, löytää omat lahjansa ja voimavaransa ja käyttää niitä. Elämänhallintaa on tasapainon etsiminen ja löytäminen myös vaikeina aikoina. Aktiivisuus ja motivoituneisuus lisäävät ilon tunnetta ja tunnettä siitä, että asiat ovat hallinnassa. (Raitasalo 1996, 49.) Vahva itsetunto ja positiivisuus auttavat ihmistä selviämään suuristakin vastoinkäymisistä, koska ne auttavat yksilöä kääntämään tappiot voitoiksi. Heikolla itsetunnolla varustettu ihminen masentuu syvemmin vaikeuksia kohdatessaan. Masentunut ihminen passivoituu, lannistuu ja voi ruveta hakemaan helpotusta elämäänsä ensimmäisestä mahdollisesta oljenkorresta, joka lopulta ajaa häntä vain suurempiin ongelmiin. (Raitasalo 1996, 30.) Selviytymistä kriisitilanteessa edesauttaa mahdollisimman rehellinen käsitys itsestä ja omista kyvyistä. Realistinen minäkuva mahdollistaa mielekkäiden
16 selviytymisstrategioiden valinnan, sekä auttaa ymmärtämään, että kaikkea ei voi hallita. Yksilö voi milloin vain kohdata yllättäviä menetyksiä ja tilanteita, jotka sotivat omia tavoitteita ja arvoja vastaan. On vain kohdattava tilanne sellaisena kuin se tulee ja lähdettävä työstämään sitä kykyjensä ja sen tuen varassa, jota on saatavana. Erokriisissä olevat voivat kokea tilanteensa siis melko eri tavoilla riippuen itsetunnosta ja muista yksilöä enemmän tai vähemmän kuormittavista tekijöistä. (Raitasalo 1996, 36.) Kriisitilanteen kohdatessa henkilö (epäilemättä myös eronnut käy kriisiä lävitse) arvioi ensin kokonaistilanteen. Joku kokee tilanteen haastavaksi, toinen uhkaavaksi, kolmas vain menetykseksi, joka aiheuttaa pelkästään tappion tunnetta. Haastavaksi tilanteen kokeva näkee kriisissä mahdollisuuksia persoonallisuuden kasvuun, joka innostaa häntä toimimaan; se taas antaa hallinnan kokemusta ja elämänvoimaa. Uhkaavuutta kokeva ennakoi tulevaa pelosta ja omanarvontunteen menetyksestä käsin. Tappion tunteita kokeva yrittää tavallisesti selviytyä ja säilyttää itsearvostuksen rippeensä. Seuraavaksi kriisiä prosessoivan on mietittävä omia voimavarjojaan sekä saatavilla olevaa sosiaalista ja aineellista apua ja tukea. Runsaasti ulkopuolista tukea saava selviytyy nopeammin ja vähemmillä kolhuilla tapahtuneesta kuin eristäytyvämpi henkilö. (Raitasalo 1996, 37.) Uhkaavassa tilanteessa pelkoa ja ahdistusta tunteva voi käyttää strategioita, jotka tähtäävät psykofyysisen vireyden saavuttamiseen tai menetyksen kokenut voi jäsentää tapahtunutta uudelleen mielensisäisin keinoin. (Raitasalo 1996, 38.) Toipuminen vaikeasta elämänkriisistä tapahtuu usein prosessissa, joka etenee erilaisten projektien kautta. Yksilöt etsivät uusia tavoitteita elämälleen ja tekevät suunnitelmia niiden saavuttamiseksi. Siirtymävaiheessa arvioidaan, miten tavoitteissa on edistytty, mikä vanhassa elämässä on käyttökelpoista ja mietitään omia toiveita sekä tulevia mahdollisuuksia. (Raitasalo 1996, 38 39, 44.)
17 Kaikkivoipaisuuden tunteen hellittäessä yksilö saavuttaa itsettömyyden ilmavan avaruuden. Elämälleen, ja muille ihmisille, voi antaa anteeksi. Identiteetistä ei kaikissa tapauksissa kannata pitää kiinni. Mitä pikemmin siitä pääsee eroon, sitä valoisampi on mieli. Enää ei ainakaan periaatteessa tarvitse olla mitään. Tyhjentyminen voi kuitenkin olla vaikeaa. (Turunen 2005, 254.) Elämän pidentyessä eri ikävaiheille syntyy uusia merkityksiä ja uusia kulttuurisia ilmenemismuotoja. Keski-ikä on tavallaan vapautunut epätasa-arvosta, johon ovat vaikuttaneet parantunut terveys ja toimintakyky, korkeampi koulutustaso, kohentunut taloudellinen tilanne ja lisääntyneet osallistumismahdollisuudet. (Heikkinen & Tuomi 2001, 223.) Yli viisikymmenvuotiaat naiset elävät periaatteessa antoisaa vaihetta ja saattavat viettää hyvinkin aktiivista elämää. Avioerosta toivuttuaan heillä saattaa olla jopa enemmän mahdollisuuksia elää tyydyttävää tai onnellisempaa elämää kuin ennen avioeroa. Englanninkielinen termi coping kuvaa yksilön selviytymiskeinoja stressitilanteessa. Myös termejä: käsittely-, selviytymis- ja hallintakeinoja käytetään. Ratkaisuun ja tunteisiin suuntautuminen on keskeistä ristiriitaisissa tila selviytymiseen. Erittäin paineisissa tilanteissa yksilöt käyttävät näitä vakiintuneita linjoja selviytymiskeinoinaan. (Salo & Tuunainen 1996, 224 225.) Puhutaan ongelmakeskeisistä selviytymiskeinoista, ja emotionaalisista selviytymiskeinoista. Ratkaisukeskeisistä keinoista voisi mainita asian käsittelyn muiden kanssa, ympäristön vaihtamisen tai olosuhteiden muutoksen. Emotionaalisilla keinoilla pyritään vähentämään emotionaalista ja fyysistä pahaa oloa. Tunteiden rehellinen kohtaaminen ja ristiriidan syiden objektiivinen arvioiminen esimerkkejä tälläisistä keinoista. Usein molemmat tyylit esiintyvät samanaikaisesti. (Öberg ym. 1994, 81, Salo & Tuunainen 1996, 225 226.)
18 Jotkut tutkimukset viittaavat siihen, että myöhemmässä iässä turvauduttaisiin enemmän kuin nuoruudessa niin sanottuihin kypsiin coping-tyyleihin. Näihin kuuluvat esimerkiksi ongelman ratkaisu ja neuvojen hakeminen muilta. Toisaalta on havaittu, että vanhemmilla ihmisillä on useita erilaisia tapoja käyttäytyä stressitilanteissa ja niistä valitaan se, mikä kunkin tilanteen kannalta on sopivin vaihtoehto. (Öberg ym. 1994, 81 82.) Hyvälle copingstrategialle tunnusomaisia piirteitä ovat järkevyys, joustavuus, kaukonäköisyys, onnistumismielikuvat sekä tilanteen hallinnan tunne. Selviytymistä edistää kyky objektiivisuuteen ja totuudenmukaisiin tilannearvioihin stressaavissa olosuhteissa sekä kyky toimia joustavasti uusissa tilanteissa. Hallintatunteen merkitys on oleellinen voimavara tilanteessa eteenpäin menemiselle. (Salo & Tuunainen 1996, 227.) Aluksi ihminen joutuu pakottamaan itsensä kiinnostuneeksi asioista ja ihmisistä. Usein sen takia, että ystävät ja sukulaiset sitä vaativat ja heille yrittää olla mieliksi. Vähitellen omakin kiinnostus elämään lisääntyy. (Saari 2000, 67.) Sosiaalinen tuki traumaattisen kokemuksen käsittelyssä on ensiarvoisen tärkeää. Laaja sosiaalinen verkosto on traumaattisen kokemuksen kokeneen paras turva. (Saari 2000. 70.) Eheytymiseen vaikuttavat ihmisen oma halu, itseluottamus ja yleinen näkemys itsestään. Siihen vaikuttavat myös olosuhteet ja toiset ihmiset. Ihmistä itseään koskevat uskomukset ja käsitykset omista mahdollisuuksista muotoutuvat sosiaalisessa kanssakäymisessä. Toinen ihminen ei pysty eheyttämään toista, mutta voi yrittää auttaa luomalla mahdollisimman otolliset puitteet. (Siitonen 1999, 161) Sosiaaliset suhteet tuottavat ihmiselle elämänhallinnan tunnetta. Erokriisin yhteydessä sosiaaliset suhteet järkkyvät. Yksinjääminen altistaa masennukselle, jopa itsemurha-ajatuksille. Tieto siitä, että on olemassa ihminen, johon voi vaikeina hetkinä ottaa yhteyttä, poistaa turvattomuuden kokemusta ja palauttaa elämänhallinnan tunnetta. (Ikonen 2007.)
19 Tässä vaiheessa erossa yksin jääneelle toiminta jossain järjestössä tai esimerkiksi erotukihenkilönä toimiminen voi tuoda mukanaan uusia sosiaalisia kontakteja. Eskolan ja Kurjen tutkimuksen mukaan sosiaalisten kontaktien lisäksi myös auttaminen tuo vapaaehtoiselle hyvänolon tunnetta, joka voimaannuttaa. Tutkimuksessa havaittiin, että muita auttavat ihmiset kokivat suurta mielihyvää ja hyvinvointia saadessaan olla avuksi. Mitä enemmän autettiin, sitä enemmän auttajien itsensä hyvinvointi parantui. Myös sillä oli merkitystä ketä autettiin. Ne, jotka auttoivat vieraita, kokivat terveytensä paremmaksi kuin ne, jotka auttoivat omaisia. Persoonallisen yhteyden saaminen autettaviin edistää mielihyvän kokemusta. Auttajat raportoivat saaneensa vapaaehtoistyöstä konkreettista hyötyä mm. kivut ja unihäiriöt vähenivät. Auttamisen pitkäaikaisvaikutukset koettiin kohonneena itsearvostuksena, sisäisenä rauhana ja optimistisuutena. (Eskola & Kurki 2001, 103.) Uudelleen suuntautumisen vaiheessa kriisistä on päästy yli. Ihminen jatkaa elämäänsä tuntien menneen kuin arpena, joka tulee aina pysymään mutta jonka ei tarvitse estää häntä saamasta kosketusta elävään elämään. Järkkynyt itsetunto on vähitellen palautunut, ja tunteet on läpityöskennelty. Näin kriisistä tulee osa elämää eikä asia, joka pitäisi unohtaa ja jonka ympärille pitäisi kasvattaa kuori. Tapahtuma voi saada myöhemmin elämässä uusia merkityksiä. Toivottu lopputulos on, että traumaattisesta kokemuksesta tulee tietoinen ja levollinen osa omaa itseä. (Heikkinen 2002.)
20 5 VAPAAEHTOISTOIMINTA JA SEN ERILAISET ORIENTAATIOT Vapaaehtoistoiminta on vapaaehtoista toisia tai yhteisöä hyödyttävää käyttäytymistä, joka ei perustu ammatillisiin velvollisuuksiin tai sopimuksiin (Eskola & Kurki 2001, 203). Euroopan talous- ja sosiaalikomitea määrittelee vapaaehtoistoimintana sen roolit ja vaikutukset eurooppalaisessa yhteiskunnassa Euroopan Unionin komissiolle antamassaan lausunnossa. Siinä todetaan vapaaehtoistoiminnan olevan yhteiskunnalle mittaamattoman arvokasta toimintaa, jota yli 100 miljoonaa eurooppalaista harjoittavat. Se määritellään kansalaisaktiivisuuteen rinnastettavaksi toiminnaksi, jossa yksilö toimii toisten hyväksi, joko vapaaajallaan tai vapaaehtoispalvelun yhteydessä ottaen jopa taloudellisia ja terveydellisiä riskejä. Toiminta mahdollistaa voimakkaan tunteen kuulumisesta yhteiskuntaan. (Euroopan unionin virallinen lehti.) Vapaaehtoistoiminnan keskeinen tehtävä on vahvistaa ihmisten epävirallisia verkostoja ja antaa vapaaehtoista apua, joka ei ole ammatillista, vaan dialogista. Auttaja saa vastavuoroisesti hyvän mielen, itseluottamusta, mahdollisuuden kehittää ihmissuhdetaitojaan, mielekästä tekemistä toimettomuuden tilalle jne. Vapaaehtoisella on myös oikeutettu tarve laajentaa ja vahvistaa omaa sosiaalista verkostoaan vapaaehtoistoiminnan kautta. Voidaan puhua vapaaehtoisen terveestä itsekkyydestä toiminnan motiivina. (Lehtinen 1997.) Sosiaalinen tuki on tukea, jota saamme läheisiltä, ystäviltä, työtovereilta, sekä samassa elämäntilanteessa olevilta muilta ihmisiltä. Tuki on yleensä neuvojen saamista ja antamista tai myönteisen palautteen antamista onnistumisista, sekä rohkaisemista ja kannustamista. Se voi olla myös konkreettista auttamista esimerkiksi siivousavun antamista. Pelkkä läsnä oleminen tai kuunteleminen luo tunneta turvallisuudesta. Sosiaalisen tukiverkoston suojaava vaikutus on suuri,