PALVELUOPERAATIO SAAPPAAN VAPAAEHTOISTEN KOULUTUS SUOMESSA Anna Kiiski Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki Jenni Puumalainen Laurea-ammattikorkeakoulu, Vantaan yksikkö Opinnäytetyö, kevät 2008 Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)
TIIVISTELMÄ Kiiski, Anna & Puumalainen, Jenni. Palveluoperaatio Saappaan vapaaehtoisten koulutus Suomessa. Helsinki, kevät 2008, 78 s., 3 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki & Laureaammattikorkeakoulu, Vantaan yksikkö. Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK). Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa Palveluoperaatio Saappaan koulutusta Suomessa. Palveluoperaatio Saapas on evankelisluterilaisten seurakuntien järjestämää ja ylläpitämää etsivää nuorisotyötä, jota toteuttavat vapaaehtoistyöntekijät. Saapas kuuluu kirkon erityisnuorisotyön piiriin. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kurssiohjelmien eroja ja yhtäläisyyksiä. Tutkimus oli Nuorten Keskus ry:n tilaama. Tutkimustehtävänä oli Saapaskurssien yhtenäisyyden tutkiminen. Yhdessä Nuorten Keskus ry:n kanssa valittiin 15 Saapasryhmää eri puolilta Suomea, joihin kysely lähetettiin. Täten tutkimusjoukko oli alueellisesti edustava ja mahdollisimman kattava. Saapasryhmien valintamenetelmänä käytettiin harkinnanvaraista otantaa. Vastauksia saatiin takaisin 11 eli vastausprosentti oli 73. Tutkimusaineisto analysoitiin sisällönanalyysilla. Opinnäytetyö on kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineisto koostuu yhdentoista kyselylomakkeen vastauksista ja kurssiohjelmista sekä Saapastyöntekijöiltä kerätystä palautteesta. Palaute kerättiin Saapastyöntekijöiden valtakunnallisessa työkokouksessa Keuruulla. Kyselylomakkeiden, kurssiohjelmien ja palautteen lisäksi työssä on teoreettinen viitekehys, joka muodostuu alan kirjallisuudesta sekä aiemmista aiheeseen liittyvistä tutkimuksista. Ajatuksena oli, että Saappaan työntekijät voisivat hyötyä tutkimustuloksista ja käyttää niitä oman työnsä kehittämiseen. Alustavia tutkimustuloksia esiteltiin valtakunnallisessa työkokouksessa, mikä oli yksi väylä levittää ja juurruttaa tutkimustuloksia työelämään. Näin pyrittiin varmistamaan tutkimuksen lopputuloksen hyödyllisyys ja kattavuus sekä tutkimustulosten oikeellisuus. Tutkimuksen tuloksista ilmeni, että perussisältö on kaikissa kurssiohjelmissa jokseenkin sama. Suurimmat erot ilmenivät kurssien pituuksissa ja aihealueiden käsittelyn laajuudessa. Kartoituskyselyissä suurimmiksi teemoiksi nousivat kurssilaisten ryhmäytymisen onnistuminen, koulutuksen sisällön parantaminen ja saapaskurssilaisen yksilöllinen huomioiminen motivointikeinona. Valtakunnallisessa työkokouksessa herätti keskustelua mahdollisuus luoda Saapastyöntekijöille oma kanava, jossa he voisivat vaihtaa ajatuksiaan ja mielipiteitään Palveluoperaatio Saapasta koskevista asioista internetin välityksellä. Saadun palautteen mukaan Saapastyöntekijät kokivat tutkimuksen hyödylliseksi ja tärkeäksi. Tutkimusta ja sen tuloksia voidaan hyödyntää Saapastyön kehittämisessä ja sillä on vaikuttavuutta Saapasyhteisössä. Asiasanat: Palveluoperaatio Saapas, koulutus, vapaaehtoistyö, etsivä nuorisotyö, erityisnuorisotyö, kvalitatiivinen tutkimus.
ABSTRACT Kiiski, Anna and Puumalainen, Jenni. Similarities and differences between Christian courses for voluntary workers working among youth on the street. 78 p., 3 appendices. Language: Finnish. Helsinki, Spring 2008. Diaconia University of Applied Sciences and Laurea University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services. Degree: Bachelor of Social Services. The purpose of this study was to map out the education offered by Service operation Boot, which works in Finland among youth on the street. The aim of the study was to find out similarities and differences between individual courses organized by Service operation Boot for voluntary workers. The study was a commission by the Evangelical Lutheran Association for Youth in Finland. One of the main points of the study was that the workers of Service operation Boot could benefit from the results of the study and use them to develop their own work. The thesis was a qualitative study and the material of the study consisted of the replies of questionnaires and course programs. The data of the study was collected through questionnaires sent out to 15 different workers of Service operation Boot throughout Finland. A total of 11 respondents returned the questionnaire and thus the reply rate of the study was 73 %. The respondent population was geographically representative. The material was analyzed through content analysis method. Besides the questionnaires and course programs the thesis had a theoretical frame of reference that consisted of professional literature and previous studies on the field. According to the results the basic content was the same in all course programs. The biggest differences appeared in the length of the courses and the comprehensiveness of the handling of the topics. The three major themes in the questionnaires were the grouping of the participants, the improvement of the contents on the course and the attention given to individual participants to strengthen their motivation. Tentative results were presented at the national conference for the workers of Service operation Boot. At this conference there was a discussion about the Evangelical Lutheran Association for Youth in Finland creating the workers a website of their own. At this online site they could exchange thoughts and opinions regarding Service operation Boot. According to the feedback the results of this thesis are useful for the workers of Service operation Boot when improving their courses. The study and its results can be used to develop the Service operation Boot and it will have an impact in their whole work community. Keywords: voluntary worker, Christian course, similarities, differences, youth on the street.
SISÄLLYS 1 JOHDANTO...6 2 PALVELUOPERAATIO SAAPAS...8 2.1 Saappaan historia...8 2.2 Saapastyön periaatteet...9 2.2.1 Saappaan toimintaperiaatteet...9 2.2.2 Saapastoiminta ja koulutus...10 2.2.3 Saappaan palvelut...11 2.3 Saappaan etsivä kenttätyö...11 2.3.1 Saapaspäivystys...13 2.3.2 Festivaalityö...14 2.4 Saapaskurssi...16 3 VAPAAEHTOISTYÖ...16 3.1 Vapaaehtoistyön periaatteet, tehtävät ja edellytykset...18 3.2 Vapaaehtoistyö tämän päivän Suomessa...20 3.3 Vapaaehtoistyö seurakunnissa...21 3.4 Vapaaehtoistyön tulevaisuus...22 4 ETSIVÄ TYÖ...23 4.1 Etsivän nuorisotyön kohteet ja tavoitteet...24 4.2 Etsivän työn vaiheet...26 4.3 Etsivän työntekijän rooli...28 4.4 Etsivän työn etiikka...29 5 EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ...30 5.1 Mitä ehkäisevä päihdetyö on?...31 5.2 Ehkäisevän päihdetyön tasot...32 6 NUORET JA PÄIHTEET...33 6.1 Nuorten päihteidenkäyttö...33 6.2 Miksi nuoret käyttävät päihteitä?...36 6.3 ESPAD-tutkimus...37 7 KIRKON ERITYISNUORISOTYÖ...37 7.1 Kirkon erityisnuorisotyön luonne...38
7.2 Kirkon erityisnuorisotyön muodot...40 8 AIKAISEMPIA TUTKIMUKSIA JA KIRJALLISUUTTA...41 9 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT...42 9.1 Aineiston keruu...43 9.2 Aineiston analysointimenetelmät...44 10 TUTKIMUKSEN TULOKSET...45 10.1 Kurssiohjelmien analyysi...46 10.2 Kartoituskyselyn analyysi...50 10.2.1 Kurssien toimivuus...50 10.2.2 Kurssien parantamisalueet...52 10.2.3 Saapastyöntekijöiden motivointikeinot...54 11 TUTKIMUSTULOSTEN ESITTÄMINEN SAAPASTYÖNTEKIJÖILLE...56 11.1 Kyselyjen vastaukset...57 11.2 Tulevaisuudessa...57 12 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA...58 12.1 Tutkimusaineiston tulkinta...59 12.2 Esiin nousseita pohdintoja valtakunnallisesta työkokouksesta...61 12.3 Tutkimustulosten hyödyntäminen ja levittäminen käytännössä...63 12.4 Jatkotutkimuksen aiheita...64 12.5 Ammatillinen kasvu...66 LÄHTEET...68 LIITTEET...73 Liite 1. Palveluoperaatio Saappaan periaatteet. Liite 2. Saatekirje. Liite 3. Kartoituskysely.
1 JOHDANTO Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia Saapaskurssien yhtenäisyyttä. Tavoitteena oli kartoittaa Suomen Saapasryhmien Saapaskurssiohjelmat ja tutkia mitä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia eri Saapaskurssien välillä oli. Selvitimme muun muassa myös, kuinka usein kursseja alkaa ja mikä on niiden kesto eri paikkakunnilla. Tutkimus oli Nuorten Keskus ry:n tilaama. Palveluoperaatio Saappaan toiminta on evankelisluterilaisten seurakuntien ensisijaisesti alle 18-vuotiaisiin kohdistuvaa auttamis- ja sielunhoitotyötä. Saappaan toimintaa ohjaavat ja siitä vastaavat seurakunnan nimeämä henkilöt tai henkilö. Toimintaa toteutetaan erilaisissa nuorten suosimissa oleskelu- ja kohtaamispaikoissa sekä nuorten suurkokoontumisissa, kuten festivaaleilla. Palveluoperaatio Saappaan etsivä työ on suunnitelmallista nuorten oleskelupaikoilla tapahtuvaa partiointia ja päivystystoimintaa. Palveluoperaatio Saapas on toiminut Suomessa jo 35 vuoden ajan. Saappaalla on nelisenkymmentä toimipaikkaa ympäri Suomen. Saapaskurssin suorittaminen on edellytys Saappaassa vapaaehtoisena toimimiselle. Kurssin sisältö ja pituus vaihtelee Saapasryhmittäin. Aikaisemmin ei ole tutkittu, kuinka paljon eri Saapaskurssien sisällöt todellisuudessa eroavat toisistaan. Kouluttajat voivat itse hyvin pitkälti päättää kurssin sisällöstä ja pituudesta. Joillakin Saapasryhmillä koulutus kestää muutaman viikonlopun, kun taas toisilla koulutus saattaa kestää jopa yhden lukuvuoden. Tästä voinemme olettaa, että koulutuksen kattavuus on hyvin vaihtelevaa eri Saapaskursseilla. Tutkimusaineisto kerättiin seurakunnan työntekijöiltä, jotka ovat vastuussa oman alueensa Saapasryhmän koulutuksesta ja toiminnan toteuttamisesta. Yhdessä Nuorten Keskus ry:n järjestösihteeri Juhani Virtasen kanssa valitsimme 15 Saapasryhmää, joihin kysely lähetettiin. Ryhmien valintaperusteena oli lähettää kysely mahdollisimman kattavasti eri puolelle Suomea niille Saapasryhmille, jotka päivystävät ympärivuotisesti. Vastauksia saimme takaisin 11 eli vastausprosentti oli 73. Tutkimuksesta saadut tulokset esiteltiin Saapastyönteki-
7 jöiden valtakunnallisessa työkokouksessa Keuruulla leiri- ja kurssikeskus Pöyhölässä syksyllä 2007. Tarkoituksena oli juurruttaa tutkimustuloksia työelämäyhteistyötahoille ja varmistaa tutkimustulosten oikeellisuus. Saapastyöntekijöiltä saatu palaute on myös yksi osa tutkimuksen aineistoa. Olemme molemmat Saapaskurssin käyneitä sekä kiinnostuneita Saappaan toiminnasta ja sen kehittämisestä. Saapastoiminta on ehkäisevää päihdetyötä ja etsivää nuorisotyötä. Tämä sopii hyvin molempien suuntautumiseen opinnoissa. Meillä on niin henkilökohtaiset kuin ammatilliset perustelut aiheen valinnalle.
8 2 PALVELUOPERAATIO SAAPAS Palveluoperaatio Saapas on Nuorten Keskus ry:n rekisteröimä tunnus. Nuorten Keskus ry ja Kirkon nuorisotyön keskus vastaavat Saappaan toiminnasta. Palveluryhmän vastuuhenkilöllä tulee olla Nuorten Keskus ry:n erityisnuorisotyön neuvottelukunnan myöntämä ohjaajatunnus voidakseen käyttää Palveluoperaatio Saappaan tunnuksia. (Hyvén ym. 2001, 88.) Tutkimuksemme mukaan ohjaajatunnuksen omaava palveluryhmän vastuuhenkilö on useimmiten seurakunnan nuoriso- tai erityisnuorisotyöntekijä. Saapasryhmän toiminnasta vastaavaa henkilöä kutsutaan joko Saapastyöntekijäksi tai -ohjaajaksi. Palveluoperaatio Saappaan toiminta on evankelisluterilaisten seurakuntien ensisijaisesti alle 18-vuotiaisiin kohdistuvaa auttamis- ja sielunhoitotyötä. Saappaan toimintaa ohjaa ja siitä vastaa seurakunnan nimeämä henkilö tai henkilöt. Toimintaa toteutetaan erilaisissa nuorten suosimissa oleskelu- ja kohtaamispaikoissa sekä nuorten suurkokoontumisissa, kuten festivaaleissa. Palveluoperaatio Saappaan etsivä työ on suunnitelmallista nuorten oleskelupaikoilla tapahtuvaa partiointia ja päivystystoimintaa. (Hyvén ym. 2001, 81 82.) 2.1 Saappaan historia Palveluoperaatio Saappaan toiminta sai alkunsa vuosina 1972 1973 Keimolan moottoriradalla järjestetyistä suurista rock-konserteista. Tuolloin liikkui huhuja siitä, että Keimolassa järjestettävä kolmipäiväinen rock-tapahtuma tulee aiheuttamaan todellisen riskitilanteen siihen osallistuville nuorisojoukoille. Pelkona oli, että nuoriso käyttäisi tapahtumapaikalla runsaasti alkoholia ja huumeita. Tällöin joukko Helsingin ja Vantaan seurakuntien nuorisotyössä toimivia työntekijöitä katsoi tarpeelliseksi toimia. Onneksi näin kävi, sillä ennakointi osoittautui oikeaksi. Ilman seurakuntien työntekijöiden toteuttamaa operaatiota tilanne olisi ollut nuorten kannalta katastrofaalinen. Tästä sai alkunsa seurakuntien festivaalitoiminta, joka laajeni nopeasti Helsinkiin, Tampereelle, Jyväskylään ja Turkuun. (Alstela 1986, 7.)
9 Palveluoperaatio Saapas sai nykyisen nimensä vuonna 1975. Tuolloin myös päätettiin, että hyvin koulutettua ryhmää voitaisiin käyttää ympärivuotisesti erityisnuorisotyön ja nuorisotyön eri tehtävissä, sillä ei ole kovin mielekästä kouluttaa palveluryhmää ainoastaan kesän festivaaleja varten. Pääteltiin, että koulutettujen vapaaehtoisen ryhmä kannattaisi ottaa osaa erityisesti pitkäjänteiseen työskentelyyn erityisnuorisotyön saralla. (Alstela 1986, 7.) Palveluoperaatio Saapas sai Sosiaaliturvan Keskusliiton myöntämän kansalaistoiminnan palkinnon vuonna 1996 (Nuorten Keskus ry 2007a). Palveluoperaatio Saappaan yli 35-vuotisen historian aikana ryhmiä on perustettu tasaiseen tahtiin. Tällä hetkellä Saapasryhmiä on yhteensä nelisenkymmentä eri puolilla Suomea (J. Virtanen, henkilökohtainen tiedonanto 6.2.2007.) Vuonna 2006 Saapastoiminnassa oli mukana noin 1200 vapaaehtoista (Kasari 2006, 62). 2.2 Saapastyön periaatteet Palveluoperaatio Saappaan toimintaperiaatteet tarkastetaan ja vahvistetaan vuosittain Saapasohjaajien työkokouksessa, johon osallistuu mahdollisuuksien mukaan ohjaajien lisäksi Nuorten Keskus ry:n edustaja. Seuraavassa tarkasteltavat toimintaperiaatteet on vahvistettu Keuruulla Saapasohjaajien työkokouksessa 14.11.2007 (Liite 1). 2.2.1 Saappaan toimintaperiaatteet Saappaan toiminta on evankelisluterilaisten seurakuntien ensisijaisesti alle 18- vuotiaisiin kohdistuvaa auttamis- ja sielunhoitotyötä. Paikallista toimintaa ohjaa ja siitä vastaa seurakunnan nimeämä henkilö(t), jolle Nuorten Keskus ry on myöntänyt Palveluoperaatio Saappaan ohjaajatunnuksen. Ohjaajatunnuksen voi saada seurakunnan työntekijä, joka on vastuussa paikkakuntansa Saappaan toiminnasta. Palveluoperaatio Saappaan toimintaa toteuttavat tehtäväänsä koulutetut täysi-ikäiset vapaaehtoiset henkilöt, joita arkikielessä kutsutaan
10 saappaiksi. Saappaan toiminta perustuu jokamiehen oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Ryhmän perusperiaatteisiin kuuluvat vapaaehtoisuus, luottamuksellisuus sekä avoimuus. (Nuorten Keskus ry 2007b.) Saapas ei tee lähetystyötä eli ei niin sanotusti käännytä ketään. Saappaassa pyritään aina toimimaan nuorten ehdoilla ja nuorten hyväksi. Toiminnassa mukana oleva vapaaehtoinen toimii seurakunnan toimeksiannosta, jolloin hän päivystystehtävää suorittaessaan on tässä tehtävässä saatujen tietojen osalta vaitiolovelvollinen. Vaitiolovelvollisuuden yli menee ainoastaan Lastensuojelulaki. (Nuorten Keskus ry 2007b.) Laissa sanotaan, että seurakunnan virassa tai luottamustoimessa olevat henkilöt ovat velvollisia viipymättä ilmoittamaan salassapitosäännösten estämättä kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he tehtävässään ovat saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä (Lastensuojelulaki 13.4.2007/417, 25 ). Saapastoimintaa toteutetaan erilaisissa nuorten suosimissa oleskelu- ja kohtaamispaikoissa sekä nuorten suurkokoontumisissa, kuten festivaaleilla (Nuorten Keskus ry 2007b). 2.2.2 Saapastoiminta ja koulutus Palveluoperaatio Saappaan periaatteiden mukaan Saappaan etsivä työ on suunnitelmallista nuorten oleskelupaikoilla tapahtuvaa partiointia ja päivystystoimintaa. Festivaalityö on nuorten suurkokoontumisissa tapahtuvaa partiointia ja päivystystä. Saapaskoulutuksen perustana on Palveluoperaatio Saappaan vapaaehtoiskoulutuksen materiaali. Koulutus antaa vapaaehtoisille sielunhoidollisia ja nuorisohuollollisia valmiuksia nuorten kohtaamiseen sekä ensiavun antamiseen. Saapasryhmän tulee olla asianmukaisesti vakuutettu ja ryhmän toiminnasta on laadittu asianmukaisen turvallisuusasiakirja. Uudet kurssilaiset vapaaehtoistyöhön kouluttaa Saapasryhmän vastaava työntekijä. Saapaskoulutukseen ei ole muita ulkoisia valintakriteerejä kuin täysi-ikäisyys. (Nuorten Keskus ry 2007b.) Palveluoperaatio Saappaan koulutusta kuvataan tarkemmin luvussa 2.4.
11 2.2.3 Saappaan palvelut Saapaspartiot kohtaavat nuoria aktiivisesti toiminta-alueellaan, jolloin nuorella on mahdollisuus luottamukselliseen keskusteluun sekä turvalliseen aikuiskontaktiin. Partioinnin lisäksi Saappaalla voi olla toiminta-alueellaan yksi tai useampia Saappaan kontaktipisteitä, joihin nuori voi oma-aloitteisesti hakeutua. Saappaan tavoitteena on nuoren yksilöllinen auttaminen sekä tarvittaessa ohjaaminen muiden hoito- tai tukitoimien piiriin Lastensuojelulain tarkoittamalla tavalla. Nuorta pyritään myös ohjaamaan osallistujaksi nuorisotoimintaan. Ryhmällä tulee olla käytössään kulloinkin toiminnan kannalta asianmukainen kalusto, kuten auto ja välineistö. Välineistöllä voidaan tarkoittaa esimerkiksi ensiaputarvikkeita. Saapaspartio voi kuljettaa kotiin, kontaktipisteeseen tai muuhun turvalliseen kohteeseen nuoren, joka ei pysty huolehtimaan itsestään. (Nuorten Keskus ry 2007b.) 2.3 Saappaan etsivä kenttätyö Palveluoperaatio Saappaan etsivän kenttätyön toiminta tapahtuu kiinteässä yhteydessä Saappaan päivystys- ja tukipisteeseen. Toiminnan oheispalveluina voivat olla myös avoimien ovien iltatoimintapaikat tai yökahvilat, joihin nuoria voidaan ohjata. Etsivän työn perusperiaatteita ovat säännöllisyys, pitkäjänteisyys ja määrätietoisuus. Etsivän kenttätyön perusyksiköitä ovat nuorten parissa liikkuvat jalkapartiot ja päivystävä tukipiste (KUVIO 1). Monesti Saapasryhmällä on käytössään partiointiin ja kuljetuksiin auto sekä erilaisia viestintälaitteita, kuten radiopuhelimia, tiedon välittämiseen partioiden ja tukipisteen välillä. (Alstela & Virtanen 1994, 12 14.)
12 KUVIO 1. Saappaan etsivä kenttätyö (Alstela & Virtanen 1994, 13). Palveluoperaatio Saappaan etsivä kenttätyö on kokonaisuus, jossa tapahtuu samanaikaisesti monia eri asioita. Partioidessaan Saapasryhmät havainnoivat, kartoittavat ja raportoivat nuorten olemisesta ja elämisestä nuorten omilla alueilla. Saapaspäivystyksen aikana kohdataan myös erilaisia nuoria, joiden kanssa keskustellaan ja joihin pyritään luomaan kontakti. Nuorille kerrotaan Saapastoiminnasta ja tiedotetaan erilaisesta heille tarkoitetusta oleskelu-, harrastus-, ja palvelutarjonnasta, jota paikkakunnalla on. Saapasryhmä on myös valmiina
13 muihin konkreettisiin auttamistapahtumiin, joita mahdollisesti ilmenee. Nuoren pyynnöstä ja suostumuksesta hänet voidaan kuljettaa tukipisteeseen. (Alstela & Virtanen 1994, 14.) Tukipiste voi olla esimerkiksi seurakunnan omistama tila, joka on tarkoitettu erityisesti Saappaan käyttöön. Siellä nuori voi levätä ja keskustella rauhassa saapaslaisten kanssa, miettiä omaa tulevaisuuttaan ja sitä apua, mitä hän omasta mielestään ensisijaisesti tarvitsee. Jos Saapasryhmällä on käytössään auto, voidaan nuori saattaa sillä kotiinsa, varsinkin jos hän on tällaisen avun tarpeessa tai muuta keinoa kotiin pääsemiseen ei yöllä ole. (Alstela & Virtanen 1994, 14.) 2.3.1 Saapaspäivystys Palveluoperaatio Saapas päivystää yleensä perjantai-iltaisin, mutta joskus myös lauantai-iltaisin riippuen siitä, onko partioimaan lähdössä riittävästi vapaaehtoisia. Käytäntö saattaa vaihdella paikkakunnittain. On olemassa myös Saapasryhmiä, jotka päivystävät ainoastaan suurina juhlapyhinä tai festivaaleilla. Saapaslaiset kokoontuvat alkuillasta pitämään alkupalaveria. Alkupalaverissa käydään kahvikupposen äärellä läpi paikkoja, jonne illan aikana mahdollisesti mennään, sekä selvitellään mahdolliset ryhmäjaot. Tavallisimmin ryhmä jaetaan auto- ja kävelypartoihin. Myös partioiden lepovuorot tulee sopia ennen päivystyksen alkamista. Partioinnin tulee tapahtua aina pareittain. (Alstela & Virtanen 1994, 14.) Tämä käytäntö toteutetaan, jotta saapaslaisten oma henkilökohtainen turvallisuus voitaisiin taata paremmin. Jos päivystykseen lähtijöitä on useampi, voidaan ryhmä jakaa useampaan osaan. Suosittujen nuorten kohtaamispaikkojen lisäksi päivystyksen aikana käydään myös esimerkiksi nuorisotaloilla. Nuorisotaloilla ei usein synny erityisiä kontakteja nuorten kanssa. Tärkeintä on, että saapaslaiset käyvät näyttäytymässä nuorisotaloilla ja kertomassa nuorille, mitä Saapas on ja mitä saapaslaiset tekevät. Tämä on yksi tapa tehdä nuorille tutuksi Saappaan toimintaa. (Alstela & Virtanen 1994, 14.)
14 Saappaassa toimiminen on hyvin vaativaa ja monesti raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Illan päätteeksi pidetään päivystykseen osallistuneiden saapaslaisten kesken loppupalaveri, jossa käydään läpi illan tapahtumia. Tätä voidaan kutsua eräänlaiseksi työnohjaukseksi. Näissä työnohjausistunnoissa ryhmäläiset raportoivat omia kokemuksiaan, ilojaan ja surujaan sekä oppivat omista ja toisten kokemuksista. (Alstela & Virtanen 1994, 14.) Tämä on tärkeää vaikka illan aikana ei olisikaan tapahtunut mitään erityistä. Näin voimavaraistetaan saapaslaista seuraavaan päivystyskertaan. 2.3.2 Festivaalityö Palveluoperaatio Saappaan festivaalityö on nuorten suurkokoontumisissa tapahtuvaa etsivää nuorisohuolto- ja sielunhoitotyötä. Nuorten suurkokoontumisissa on usein myös nuoria, jotka eivät osallistu lainkaan itse tilaisuuteen, vaan järjestävät omat juhlansa huvi- tai majoitusalueella. Saapas pyrkii omalta osaltaan vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen festivaalien onnistumisesta, ja siihen että nuoret voisivat nauttia turvallisesti juhlien annista. (Alstela & Virtanen 1994, 15.) Festivaaleilla toimii yleensä vain yksi Saapasryhmä operaatioyksikkönä. Suurimmissa tapahtumissa festivaaliorganisaation voi muodostaa useampi Saapasryhmä. Tällöin on suotuisaa Saapastyöntekijöiden etukäteen sopia keskenään vastuualueet ja ryhmien keskinäiset työskentelytavat. Huolellinen ennakkovalmistelu on edellytys koko Saapasoperaation onnistumiselle. Festivaaleilla käytännön partiointi ja nuorten parissa toimiminen tapahtuu normaalin etsivän kenttätyön periaatteiden mukaisesti. Normaalista viikonlopputoiminnasta festivaalitilanne poikkeaa siten, että se voi kestää yhdestä illasta jopa kolmeen vuorokauteen. Lisäksi se on nuorten suurkokoontuminen, jossa sananmukaisesti on paljon nuoria ja mahdollisia autettavia paikalla. Saapasryhmä muodostaa tällaisessa tilanteessa organisaation, jossa on selkeä tehtävänjako ja ennalta määrätyt vastuuhenkilöt (KUVIO 2). Toimintaa johdetaan tukikeskuksesta käsin. Siellä tulee olla johtoyksikkö, joka pystyy vastaamaan koko operaation toimivuudesta, onnistumisesta ja saapaslaisten jaksamisesta. Festivaaleilla ja muissa nuorten
15 suurkokoontumisissa Saapas voi toimia yhteistyössä esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin, järjestysmiesten tai poliisin kanssa. Myös festivaalien jälkeen ohjaajien tulee huolehtia siitä, että saapaslaisilla on mahdollisuus keskustella kokemuksistaan yhdessä niin toistensa kuin ohjaajien kanssa. (Alstela & Virtanen 1994, 17.) KUVIO 2. Saappaan festivaaliorganisaatio (Alstela & Virtanen 1994, 16).
16 2.4 Saapaskurssi Jokainen Saappaan vapaaehtoiseksi haluava joutuu käymään Saapaskurssin. Kurssin pituus ja sisältö vaihtelee eri Saapasryhmien välillä. Vaasan Seudun Saappaalla on esimerkiksi 4 5 koulutuspäivää kestävä kurssi, kun taas Helsingissä olevilla Saapasryhmillä on vuoden kestävä koulutusjakso, jossa kokoonnutaan viikoittaisiin tapaamisiin. Saapaskoulutuksen voi siis toteuttaa joko iltatai viikonvaihdekokoontumisina, kunhan kokonaisuuden minimikesto on 60 80 tuntia. Saapaskurssi koostuu eri osa-alueista, joihin kuuluvat muun muassa ensiapukoulutus, Palveluoperaatio Saappaan ja kirkon erityisnuorisotyön perusteet sekä nuoren kriisin kohtaaminen ja sielunhoito. Jokainen Saapaskurssin käynyt saa kurssista todistuksen ja on näin kykenevä päivystämään myös muissa kuin omassa Saapasryhmässään. (Hyvén ym. 2001.) Saapaskoulutuksen aikana saapaskurssilaisille tulee selvittää kaikki eri mahdollisuudet, joilla he voivat auttaa nuoria. Toiminnasta vastaavan työntekijän tärkein tehtävä on saapaslaisten kouluttaminen, hoitaminen ja tukeminen niin, ettei ryhmä polta itseään loppuun. (Alstela & Virtanen 1994, 14.) 3 VAPAAEHTOISTYÖ Palveluoperaatio Saappaan toiminta perustuu koulutettujen vapaaehtoisten tekemään etsivään nuorisotyöhön. Vapaaehtoisille on tärkeää selvittää vapaaehtoistyön periaatteita ja edellytyksiä, jotta he ymmärtävät mihin ovat sitoutumassa. Vapaaehtoistyö perustuu sananmukaisesti vapaaehtoisuuteen, mutta siihen liittyy kuitenkin myös esimerkiksi lakiin perustuvia velvoitteita ja vastuuta, jotka vapaaehtoisen täytyy tietää ja joihin hänen tulee sitoutua. Vapaaehtoistyön ja vapaaehtoistoiminnan käsitteitä on käytetty kirjallisuudessa synonyymeinä. Suomalaiset järjestöt ryhtyivät 1980-luvun alussa yleisesti käyttämään vapaaehtoistoiminta-käsitettä korostaakseen palkkatyön ja vapaaehtoistyön käsitettä. Vapaaehtoistyö on kuitenkin kansainvälinen käsite, esimerk-
17 keinä voluntary work ja frivilligt arbete, joka tuo esiin tekemisen tärkeyden. (Hakkarainen & Syrjänen 2003a, 13.) Selkeyden luomiseksi käytämme jatkossa sanaa vapaaehtoistyö kuvaamaan vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa. Vapaaehtoistyö on ihmisten välistä vastavuoroista toimintaa, johon jokainen vapaaehtoinen tuo oman panoksensa. Vapaaehtoinen saa itse valita toimintamuotonsa ja siihen käyttämänsä ajan määrän. Vapaaehtoistyö perustuu vapaaehtoisuuteen, luottamukseen, avoimuuteen, puolueettomuuteen, jokamiehen oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Vapaaehtoistyöstä ei makseta kenellekään palkkaa eikä palkkiota. Vapaaehtoistyöntekijä toimii tehtävässään parhaan kykynsä mukaan ja hänen vastuunsa on tavallisen ihmisen vastuuta lähimmäisestään. Ennen kuin vapaaehtoinen voi toimia työssään, hänen tulee saada riittävä koulutus toiminnasta vastaavalta organisaatiolta. (Sosiaaliturvan Keskusliitto 1996, 6 7.) Vapaaehtoistyöhön lähdetään mukaan monista eri syistä. Useimmat vapaaehtoiset mainitsevat halun auttaa ja tukea toista ihmistä. Toimintaan tulevat ovat usein kiinnostuneita jostakin tietystä kohderyhmästä tai heillä itsellään tai lähipiirillään on kokemusta jostakin tietystä asiasta, kuten esimerkiksi vammaisuudesta tai jostakin tietystä sairaudesta. Monesti vapaaehtoiset haluavat saada toiminnasta jotakin myös itselleen, kuten sisältöä elämään, osallistumismahdollisuuksia, itsensä kehittämistä tai vastapainoa omalle ammattityölle. (Sosiaaliturvan Keskusliitto 1996, 8; Nylund 2000, 122 135.) Vapaaehtoistyö voidaan jakaa neljään eri luokkaan: vapaaehtoiseen tukitoimintaan, vapaaehtoistyöhön yhteisössä ja laitoksissa, muuhun vapaaehtoistyöhön sekä avoimeen vapaaehtoistyöhön. Vapaaehtoisessa tukitoiminnassa annetaan yksilökohtaisissa vapaaehtoispalveluissa tukea ja apua suoraan henkilöltä toiselle. Tukitoiminnan perustoimintoja ovat muun muassa ystävä- ja tukihenkilötoiminnat, turvapuhelinpäivystys, lukupalvelu näkövammaiselle sekä rikosuhripäivystys. Yhteisöissä ja laitoksissa olevan vapaaehtoistyön tavoitteena on, että laitosten asukkaat ja henkilökunta ovat elävässä vuorovaikutuksessa lähiympäristön kanssa. Esimerkkinä voidaan mainita lastenkotikummit, vanhempaintoiminta päiväkodeissa ja kouluissa sekä tukioppilaat ja kummiluokat kouluissa.
18 Muuhun vapaaehtoisesti tehtävään työhön voidaan luokitella muun muassa vapaaehtoinen pelastuspalvelu, tapaturmien ennaltaehkäisy, kehitysyhteistyö sekä rauhantyö. Uusimpana on avoin vapaaehtoistyö. Avoimen vapaaehtoistyön keskuksen tavoitteena on olla alueidensa ihmisten yhteinen kohtaamispaikka, joissa tutustutaan toisiin ja joiden välityksellä voi sekä saada että antaa hyvinkin erilaista vapaaehtoista apua. (Sosiaaliturvan Keskusliitto 1996, 10 15.) Palveluoperaatio Saapas sijoittuu vapaaehtoistyön vapaaehtoisen tukitoiminnan sektorille, koska Saappaassa oleva vapaaehtoistyöntekijä pyrkii antamaan yksilökohtaista tukea ja apua nuorelle. 3.1 Vapaaehtoistyön periaatteet, tehtävät ja edellytykset Vapaaehtoistyön periaatteet voidaan karkeasti jakaa kolmeen osaan. Ensimmäisenä periaatteena on pidettävä sitä, että kaikki siihen osallistuvat toimivat omasta halustaan vapaaehtoisesti ja täysivaltaisina subjekteina. Vapaaehtoispalveluja tuottaessa myös itsemääräämisen periaatteen on toteuduttava niin auttajan kuin autettavankin osalta. Toisena periaatteena vapaaehtoistyössä on palkattomuus. Vapaaehtoinen ei voi saada palkkaa työstään, mutta hänelle voidaan korvata toiminnasta aiheutuvia kuluja, kuten matkakuluja. Kolmas tärkeä periaate on se, että vapaaehtoistyössä toimitaan tavallisen ihmisen ehdoin ja taidoin. Jokaisella on taitoja ja kykyjä, ja jokaiselle löytyy varmasti oma, hänelle sopiva tehtävä. Jotta vapaaehtoistyö onnistuisi, on hyväksyttävä tietyt perusedellytykset ja huolehdittava niiden ylläpitämisestä. Vapaaehtoistyö ei voi eikä saa korvata ammattityöntekijöiden työtä. Monet yksittäiset työntekijät ja ammattiliitot ovat oikeutetusti huolissaan tuon suuntaisista pyrkimyksistä. Siksi onkin tärkeää keskustella avoimesti, mitkä ovat niitä työtehtäviä, joissa tarvitaan ammattityöntekijän koulutettua työpanosta ja missä taas ammattityön ulkopuolinen inhimillinen myötäeläminen, kokemuksellinen apu ja tuki toimivat parhaiten. (Lehtinen 1997, 20.) Vapaaehtoistyö ei ole ilmaista vapaaehtoisten palkattomasta työpanoksesta huolimatta. Vapaaehtoistyön perusresurssien, kuten toimitilojen ja varojen, turvaamiseen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota eikä monillakaan vapaaehtois-
19 työn järjestäjillä ole siihen riittävästi mahdollisuuksia. Parhaiten oman vapaaehtoistyön organisointiin ja järjestämiseen ovat pystyneet panostamaan seurakunnat ja suuret järjestöt. (Hakkarainen & Syrjänen 2003b, 26.) Budjetointi helpottaa hahmottamaan ja ennakoimaan vapaaehtoistyön toiminnasta aiheutuvia kustannuksia. Budjetointi vapaaehtoistyössä on väline, jonka avulla voidaan taata ulkoiset puitteet ja työn organisointi. Vapaaehtoistyö saa näin jatkuvuutta ja sitä on mahdollista kehittää. Raha ei ole pääasia, mutta sitä tarvitaan välineenä vapaaehtoistyön tekemiseksi. Samanaikaisesti budjetointi on viesti asiantuntemuksesta sekä vapaaehtoistyön ja ihmisten arvostuksesta. (Raitaranta 2006.) Vapaaehtoistyössä tulisi ennen kaikkea keskittyä ennaltaehkäisevään työhön, sillä vastuu korjaavasta työstä kuuluu edelleen ammattilaisille. Vapaaehtoistyössä tulisi korostaa ihmisen omaa vastuuta itsestään ja toisista ihmisistä sen pitäisi olla yhteistä tekemistä, ei pelkästään vapaaehtoispalvelujen tuottamista. Oleellinen voimavarojen lisäys vapaaehtoistyössä tapahtuu osallistumisen kautta. Pelkkä taloudellisten ja työntekijäresurssien osoittaminen ei yksinään riitä, vaikka ne ovatkin ehdottomia edellytyksiä. Vapaaehtoistyön perimmäinen tehtävä ei saa olla niihin tarpeisiin vastaaminen, joita sosiaali- ja terveysmenojen karsiminen aiheuttaa. Ei pitäisi sallia sitä, että vapaaehtoistyö nähtäisiin välineenä kuntien säästöohjelmien toteuttamisessa. Tarkoituksenmukaisesti tuettuna vapaaehtoistyö pitkällä aikavälillä varmastikin vaikuttaa alentavasti julkisen avun tarpeeseen, mutta eettisesti ja moraalisesti ei ole oikein laskea sen arvoa rahassa ja odottaa siltä ennalta määrättyjä odotuksia. Vapaaehtoistyön tuloksellisuutta ei voida mitata työtuntien tai siihen osallistujien lukumäärillä, vaan sen merkitys on ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, jolloin mittaaminen voi tapahtua vain pitkäaikaisena ja syvällisenä prosessien seurantana. Vapaaehtoistyön yleiseksi tehtäväksi voidaankin asettaa ihmisten välisen vuorovaikutuksen ja omaehtoisen osallistumisen edistäminen sekä vakuuttaminen yhteiskunnan palvelujen kehittämiseen ihmisten tarpeita vastaaviksi. (Lehtinen 1997, 19 20.) Toiminnasta vastaava organisaatio tai sen valtuuttama työntekijä on vastuussa vapaaehtoisten jaksamisen seuraamisesta. Myös vapaaehtoistyössä voi uupua.
20 Siksi rohkea keskustelu arvoista ja vapaaehtoisten työnohjaus olisi ensiarvoisen tärkeää. (Nylund & Yeung 2005, 32; Sosiaaliturvan Keskusliitto 1996, 26.) Vapaaehtoisilla ei ole ammattikoulutuksen ja työkokemuksen tuomaa turvaa ja varmuutta tehtävien suorittamiseen. Työnohjausta tarvitsevat ja siitä hyötyvät eniten sellaiset vapaaehtoiset, jotka toimivat jatkuvassa, henkisesti kuormittavassa ihmissuhdetehtävässä. Tämän kaltaisia tehtäviä voivat olla muun muassa kriisipäivystys ja tukihenkilö- tai ystävätoiminta. Keskeisintä vapaaehtoisten työnohjauksessa on päällimmäisten kokemusten purkaminen, tuen ja kannustuksen saaminen, yhteenkuuluvuuden tunteen kasvaminen ja tietyn vapaaehtoistehtävän mukaisen identiteetin kehittyminen. Työnohjaus on eräs tapa ilmaista vapaaehtoisille, että heidän työtään arvostetaan ja heille on tarjolla sekä tukea että apua. (Syrjänen 2003, 51 55.) 3.2 Vapaaehtoistyö tämän päivän Suomessa Anne Birgitta Yeung (2004) on tutkinut suomalaisten osallistumista vapaaehtoistyöhön sekä vertaillut suomalaista vapaaehtoistyötä muiden Euroopan maiden kanssa. Suomi mainitaan yhä ajoittain vapaaehtoistoiminnan kehitysmaana, vaikka maamme on kuitenkin vapaaehtoistyön aktiivisuudessa hyvää eurooppalaista tasoa. Tutkimuksesta saatujen tilastojen valossa osallisuutemme ja aktiivisuutemme on jopa useita maita korkeampaa. Esimerkiksi kirkon piirissä tehtävä vapaaehtoistyö on meillä eurooppalaista kärkikastia. (Yeung 2004, 91 92.) Seurakunnissa tehtävää vapaaehtoistyötä tarkastellaan lähemmin kappaleessa 3.3. Lähes kaksi viidestä suomalaisesta on mukana vapaaehtoistyössä. Vapaaehtoistyöhön osallistujien määrä on suurempi kuin monissa muissa maissa, kuten Saksassa, Irlannissa ja Ranskassa. Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset käyttävät huomattavasti aikaa vapaaehtoistyöhön, jopa 18 tuntia kuukaudessa. Suosituimmat vapaaehtoistyön kentät liittyvät urheiluun, sosiaali- ja terveysalaan sekä koulutuksellisiin aiheisiin. Ei ole suurta eroa miesten ja naisten aktiivisuudessa osallistua vapaaehtoistyöhön. Vapaaehtoistyön muodossa näyttää kuitenkin esiintyvän vielä perinteiset sukupuoliroolit. Naiset ovat useammin
21 suuntautuneita sosiaali-, terveys- ja koulutusalan vapaaehtoistöihin kun taas miehet naapuriapuun, maanpuolustukseen ja pelastusalan vapaaehtoistöihin. (Yeung 2004, 89 90.) Viimeisen kymmenen vuoden aikana vapaaehtoistyö ja kansalaistoiminta ovat Suomessa puhuttaneet kansalaisia, sosiaalialan ja diakoniatyön ammattilaisia, päättäjiä ja tutkijoita. Keskustelu on usein kohdistunut ammattilaisten ja vapaaehtoisen työnjakoon: mikä tehtävä kuuluu kenellekin, mitkä ovat vastuut ja velvollisuudet? Poliitikot sekä päättäjät ovat olleet kiinnostuneita vapaaehtoistyöstä kansalaisten tarjoamana voimavarana. Vapaaehtoistyö ja kansalaistoiminta on nähty yhtenä mahdollisuutena vähentää julkisia palveluita. Suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle on myös havahduttu siihen, että tulevaisuudessa sosiaalija hoivapalvelut eivät yksinkertaisesti riitä ja vapaaehtoistyötä tullaan väistämättä tarvitsemaan enemmän. (Nylund & Yeung 2005, 13 14.) 3.3 Vapaaehtoistyö seurakunnissa Tutkittaessa suomalaisten vapaaehtoistyötä, on löydetty yhteys vapaaehtoistyön ja uskonnon välillä. Uskonnollisuus on usein vapaaehtoistyön motivaattori ja se myös vaikuttaa siihen, missä organisaatiossa vapaaehtoistyötä halutaan tehdä. (Grönlund 2006, 112.) Seurakunnissa on useita eri vapaaehtoistyön muotoja, joita ovat muun muassa Palveluoperaatio Saapas, isostoiminta ja yhteisvastuukeräys. Vuoden 2003 tilastojen mukaan kirkon eri työmuotojen vapaaehtoistoimintaan osallistui yli 160 000 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijät toimivat lapsi-, nuoriso-, diakonia-, ja lähetystyössä sekä kirkkomusiikissa. Vapaaehtoistyö kirkossa on ammattiapua täydentävää, ei koskaan sitä korvaavaa toimintaa. (Harju 2006, 18.) Seuraavassa on muutamia esimerkkejä vapaaehtoistyön muodoista seurakunnissa. Isostoiminta on seurakuntien suurimpia vapaaehtoistyömuotoja. Isoset toimivat rippikouluissa seurakunnan työntekijöiden apuna. Viimeisen 15 vuoden aikana isostoiminta on lisääntynyt niin voimakkaasti, ettei kaikille halukkaille ole voitu osoittaa isosen paikkaa. Isosten valikointi on kirkon nuorisotyöntekijöille erittäin
22 haastavaa, koska ei ole olemassa varsinaisia isosten valintakriteerejä. Kysymyksenä onkin, mitä on tehtävissä, kun on liian monta koulutettua ja motivoitunutta nuorta vapaaehtoista. Uhkana on, että nämä nuoret jättäytyvät kokonaan pois seurakunnan toiminnasta. (Porkka 2006, 47 50.) Vuosittain toteutettava yhteisvastuukeräys on yksi seurakuntalaisten vanhimpia ja tunnetuimpia vastuunilmauksia, jonka tehtävänä on edistää diakonista vastuuta kärsivien auttamiseksi ja oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi. Toimeenpanijana on Kirkkopalvelujen Yhteisvastuukeräys. Keräyksen organisoivat ja toteuttavat seurakunnat, paikallinen diakoniatyö ja noin 40 000 vapaaehtoista. Keräyskohteina ovat olleet muun muassa sosiaali- ja terveysalan järjestöt, sotavammaiset, pakolaiset, vangit, asunnottomat, ylivelkaantuneet, lapset ja perheet. (Harju, Niemelä, Ripatti, Siivonen & Särkelä 2001, 67.) Tampereella käynnistyi vuonna 1989 Mummon kammari -toiminta, joka on levinnyt ympäri Suomea. Toiminnan tavoitteena on tarjota diakonian vapaaehtoispalveluja vanhusten, vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja mielenterveysongelmaisten yksinäisyyden lieventämiseksi. Kammaritoiminta tarjoaa kaikenikäisille kokoontumispaikan, välittää vapaaehtoisapua sekä rekrytoi uusia vapaaehtoistyöntekijöitä. (Harju ym. 2001, 69; Tammisto & Lahtinen 1994.) Useimmissa kammareissa toimii myös kahvio, jonka toiminnasta vastaavat vapaaehtoistyöntekijät ja jonka tuotolla kerätään tuloja vapaaehtoistyölle, lähetystyölle tai muulle hyväntekeväisyyskohteelle (Pasma 2006, 70; Tammisto & Lahtinen 1994). Kirkkohallituksen vuoden 1999 toimintatilastojen mukaan Suomessa on noin 700 erilaista kammaria, joiden toiminnasta vastaa seurakunta yksin tai jonkin muun yhteisön kanssa. Vuoden 2000 tilastojen mukaan toiminnassa oli mukana noin 27 000 vapaaehtoista. (Harju ym. 2001, 70.) 3.4 Vapaaehtoistyön tulevaisuus Tulevaisuuden potentiaalin kannalta oleellisin kysymys on, kuinka uusia yksilöitä saadaan jatkossakin sitoutumaan vapaaehtoistyöhön. Kiinnostus vapaaehtoistyöhön vaihtelee eri puolilla Suomea ja eri ikäryhmissä, mutta korkeimmil-
23 laan jopa kaksi kolmesta ei-vapaaehtoistyöntekijästä ilmaisee, että pyydettäessä hekin lähtisivät toimintaan mukaan. Vaikka vain pieni osa heistä olisi valmis muuttamaan sanansa teoiksi, kyseessä on valtaisa rekrytointipotentiaali. Onnistuneessa rekrytoinnissa kohtaavat sekä organisoivan tahon että yksilön toiveet, tarpeet ja odotukset. Ehkäpä parhaiten yksilöitä saadaan innostumaan vapaaehtoistyöhön, kun on tarjottavana monipuolisia ja hyvin erikestoisia vapaaehtoistyön projekteja. Henkilökohtainen kutsu mukaan vapaaehtoistyöhön on ehdottomasti tehokkain rekrytoinnin muoto myös sitoutumisen kannalta, mutta tämä metodi on hidasta ja aikaa vievää. (Nylund & Yeung 2005, 30 32.) Mikä olisi paras rekrytointikeino? Kuinka saadaan vapaaehtoiset sitoutumaan ja motivoitumaan toimintaan? Seuraavat seikat voisivat olla pohtimisen arvoista rekrytointia ja sitoutumista suunniteltaessa. Tärkeää olisi saada vapaaehtoiset mukaan päätöksentekoon ja toiminnan suunnitteluun. Tällöin he voisivat kertoa, mikä sai heidät tulemaan mukaan toimintaan ja miten heidän tuttavansa saataisiin myös mukaan. Vapaaehtoinen voi sitoutua paremmin toimintaan mukaan, jos hänet otetaan mukaan päätöksentekoon. Tällöin häntä rohkaistaan ja hänen monimuotoisuuttaan arvostetaan. Vapaaehtoiset voivat myös perustaa omia keskinäisiä foorumeita, joissa he voivat keskenään vaihtaa ideoita ja kokemuksia. Työntekijän tulisi tukea vapaata yhdessäoloa vapaaehtoisten kesken sekä vapaaehtoistyössä että sen ulkopuolella. Kuinka vapaaehtoistehtävät voivat kehittyä motivaation ja tarpeiden muuttuessa? Säännölliset keskustelut kahden kesken ja ryhmissä vapaaehtoisuuden muuttuvista kokemuksista, merkityksistä ja toiveista edistävät vapaaehtoisen oppimista ja tunnesiteen kehittämistä. Palaute vapaaehtoiselle tulisi tapahtua välittömästi ja spontaanisti sekä sen tulisi olla arkista ja positiivista palautetta. (Nylund & Yeung 2005, 30 32.) 4 ETSIVÄ TYÖ Palveluoperaatio Saappaan toiminta on suunnitelmallista etsivää nuorisotyötä. Saapastyöntekijä, jolle Nuorten Keskus ry on myöntänyt ohjaajatunnuksen, luo
24 pohjan Saappaan etsivälle työlle, jota saapaslaiset toteuttavat käytännössä partioidessaan kadulla. Etsivä työ kehittyy jatkuvasti nuorten muuttuvien tapojen ja tarpeiden pohjalta. Nuoret saattavat olla jo varhain moniongelmaisia ja varhainen puuttuminen on siksi erityisen tärkeää. Etsivä työ on eräs keino löytää ongelmaisia nuoria ja saattaa heidät oikean avun piiriin. Etsivästä työstä ei ole kovinkaan paljon kirjallisuutta saatavilla, sillä työmuotona etsivä työ on suhteellisen uusi ja vähän tutkittu alue. Anne Hujala (1993) on kirjoittanut raportin siitä, kuinka laajaa etsivä toiminta on Suomessa ja minkälaisissa eri muodoissa sitä toteutetaan. Tiedot raporttia varten saatiin pääasiassa sosiaalilautakunnille osoitetulla kyselyllä. Raportin tavoitteena oli innoittaa eri tahoja yhteydenpitoon ja kokemusten vaihtoon. Teoriaosuudessa Hujala viittasi norjalaiseen etsivän työn malliin, jonka kehittelijänä on toiminut Haldis Hjort. (Hujala 1993.) Myös Pertti Kemppinen (1999) viittaa norjalaiseen malliin. Kemppinen näkee, että etsivän nuorisotyön mahdollisuudet ovat tulevaisuuden yhteiskunnassa entistä suuremmat (Kemppinen 1999, 67). Haldis Hjort (1995) on ollut etsivän työn uranuurtaja Norjassa. Hän työskenteli 1980 luvulla etsivänä työntekijänä Oslon kaduilla, jolloin hän sai inspiraation kirjoittaa aiheesta. Ammatiltaan Haldis Hjort on psykologi ja asiantuntija kliinisessä psykologiassa sekä on toiminut monen etsivän työn tiimin työnohjaajana. (Hjort 1995, 3.) Opinnäytetyön teoriaosuus etsivästä nuorisotyöstä perustuu Haldis Hjortin vuonna 1995 suomennettuun kirjaan Etsivän työn psykologia. 4.1 Etsivän nuorisotyön kohteet ja tavoitteet Etsivän nuorisotyön kohderyhmänä ovat ne lapset ja nuoret, jotka ovat vaaravyöhykkeessä kehittää ongelmia, moniongelmaiset lapset ja nuoret, joilla ei ole vakiintunutta kontaktia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin sekä ne, joilla on vakiintunut yhteys näihin palveluihin, mutta jotka tarvitsevat etsivän nuorisotyön panosta muun tuen täydennykseksi. Etsivän nuorisotyön tavoitteena on kohdata nuoria, jotka ovat tavalla tai toisella estyneet etsimään itse sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Yleisimmin syy tähän on tiedotuksen puute, aiem-
25 mat negatiiviset kokemukset näistä palveluista, puuttuva tarjonta tai leimautuminen. (Hjort 1995, 15 16.) Kun työntekijä menee nuoren omaan oleskelupaikkaan, joka on julkinen, hänen on pääasiassa kehitettävä luottamusta ja vapaaehtoisuutta (Hjort 1995, 23). Koska työntekijä astuu niin sanotusti nuoren reviirille, voi nuori valita kontaktin. Nuoret eivät välttämättä tunne minkäänlaista velvoitetta keskustella, joten he saattavat lähteä tai pyytää työntekijää lähtemään. (Hjort 1995, 26.) Tavoitteena on solmia kontakti näihin nuoriin mahdollisimman varhain ja motivoida heitä vaihtoehtoiseen toimintaan, kuten kouluun tai työhön, ja tarvittavassa määrin hakemaan muuta apua tai hoitoa. Etsivä nuorisotyöntekijä välittää nuorille vaihtoehtoisten toimintojen ja tarvittaessa muun avun tai hoidon tarjontaa. Työntekijän tavoitteena on opettaa nuoria hyödyntämään vakiintuneita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, ja myötävaikuttaa siihen, että näillä palveluilla on mahdollisimman asianmukaista tarjontaa nuorille. (Hjort 1995, 17.) Näin nuorelle on tarjottu useita eri mahdollisuuksia eri palveluista. Valinta hyväksyä tai torjua nämä tarjoukset on täysin nuorella. (Hjort 1995, 27.) Tarkoituksena on myös ehkäistä ongelmien kehittymistä nuorilla joko epäsuorasti ympäristöön vaikuttavilla toimilla tai suoraan nuorten parissa. Etsivä nuorisotyöntekijä kokoaa tietoja nuorten elinoloista, tekee aloitteita toimista, jotka voivat parantaa niitä, ja työskentelee järjestelmällisesti, jotta hallinnolliset ja poliittiset viranomaiset saataisiin suhtautumaan vastuullisesti nuorten tilanteisiin ja tarpeisiin. (Hjort 1995, 17 18.) Etsivän nuorisotyön yhtenä perusajatuksena on, että etsinnän kohteet saattavat tarvita apua muodossa tai toisessa, vaikka eivät itse välittömästi kokisikaan näin olevan. Nuoret eivät tiedä, minne heidän tulisi kääntyä ja mitä vaatia, tai he ovat joutuneet pettymään saamastaan avusta ja he ovat lakanneet hakemasta apua. Tästä nouseekin kysymys, mikä on välttämätöntä etsivää työtä ja mikä taas on toisen elämään tunkeutumista. Etsinnän kohde, nuori, voi tajuta avuntarpeensa, ja vaikka se ei saisikaan verbaalista muotoa, hän ilmaisee sen jollain muulla tapaa. (Hjort 1995, 19.)
26 4.2 Etsivän työn vaiheet Haldis Hjort (1995) jakaa etsivän työn vaiheet kuuteen eri vaiheeseen: kartoitus, kontaktin solmiminen, motivointi, välitys, seuranta ja lopetus. Etsivän työn kannalta on välttämätöntä analysoida nuorisoyhteisö ennen kuin siihen pyritään sisälle. Työntekijän tulee kartoittaa alueellinen rakenne ja resurssit, sosioekonomiset suhteet, sosiaalinen verkosto, harrastusjärjestöt, julkiset avustusjärjestöt ja vapaaehtoiset avustusjärjestöt. Lisäksi tulee kartoittaa alueen nuorisoryhmät eli nuorisoverkosto. Tällaiset sosiaalipsykologiset kartoitusprosessit ovat välttämättömiä, jotta resursseja käytettäisiin järkevästi. (Hjort 1995, 65 66.) Käsitettä kontaktin solmiminen käytetään useimmin etsivän työn piirissä. Kaikki ihmiset ovat erilaisia ja jokaiseen tepsii jokin keino, jolla kaikkein parhaiten saa kontaktin. Kontaktinsolmimistekniikat jaetaan yleensä kahteen kategoriaan: passiiviseen ja aktiiviseen kontaktin luomiseen. Passiivinen kontakti luodaan siten, että mennään sinne, missä nuoret oleskelevat ja tehdään itsensä nähdyksi. Aktiivisella kontaktin luomisella tarkoitetaan sitä, että tervehditään nuoria ja kysellään kuulumisia. Monet saattavat ajatella, että noin vain voi mennä esittäytymään ja tervehtimään nuorta. Tällöin kuitenkin osa nuorista voi suhtautua työntekijöihin epäluuloisesti, koska kukaan nuorista ei ole kutsunut heitä. (Hjort 1995, 67 69.) Kontaktin solmimisen jälkeen etsivän työntekijän työ liukuu motivointivaiheeseen. Motivaatio määritellään yleisesti yksilön teon taustalla olevaksi käyttövoimaksi. Motivointi liittyy työntekijän työhön kontaktinsolmimisvaiheesta aina pitkälle välitysvaiheeseen saakka. Työntekijällä tulee olla herkkä vaisto, milloin tulee kannustaa muutokseen ja milloin olla painostamatta. Muutoin voi syntyä kierre, jossa työntekijä niin sanotusti juoksee nuoren perässä ja nuori juoksee sen takia karkuun. (Hjort 1995, 69 71.) Ei riitä, että nuorelle annetaan osoitteita ja puhelinnumeroita ja uskoo heidän selviytyvän itse. Nuoret luottavat usein huonosti siihen, että voisivat ja pystyisi-
27 vät itse hakeutumaan tarvittavan avun piiriin. Välitystehtäviin sisältyy myös laadullista välittämistä, joka rakentuu olettamukselle, että erilaisilla nuorilla on erilaiset tarpeet ja että he näin ollen hyötyvät erilaisista hoitosuunnitelmista. Välitys on laadultaan erilaista kuin hoitoonohjaaminen. Etsivä työntekijä on henkilö, joka muuttaa nuoren elämäntilannetta toiminnallaan ja yhdessäololla. Työntekijän on välitettävä ensimmäiseltä asteelta jatkohoitoon. Heidän tulee olla katalysaattoreita ja siirtymäpohjia, ei terapeutteja. Tämä edellyttää sekä kykyä eläytyä toisen maailmaan ja merkitä heille jotakin että kykyä katkaista side niin ettei nuori tunne kokevansa menetystä. (Hjort 1995, 71 72.) Seurantavaihe tulee sen jälkeen kun välitysprosessi on viety loppuun. Asia ei usein ole ohi, vaikka nuori olisi päässyt esimerkiksi koulutukseen tai töihin. Puhuttaessa nuoresta, jolla ei ole perhettä tai joka on vahvasti sitoutunut johonkin yhteisöön, ovat taantumiset hyvin realistinen mahdollisuus. Nuori ei ole tottunut selviytymään itse monista tilanteista, jotka ovat muille itsestään selviä. Näitä asioita voivat olla esimerkiksi verokortin tai muiden asiapapereiden hankkimista itselleen. Kaikilla nuorilla ei kerta kaikkiaan ole tällaisia yksinkertaisia mutta tärkeitä valmiuksia. Tämän vuoksi seuranta on tärkeää, jossa siis on kyse aikaansaadun hoitosuunnitelman turvaaminen. Usein nuoreen täytyy pitää yhteyttä pitkään, vaikka nuori pysyisikin melko hyvin koossa. Nuoren on helppo paeta aikaisempaan ryhmäänsä, jossa vaatimukset olivat pienemmät. (Hjort 1995, 72 73.) Viimeisenä etsivän työn vaiheista Hjort (1995) mainitsee lopettelun. Useimmiten lopettelu on äärimmäisen vaikea vaihe niin työntekijälle kuin nuorelle. Työntekijä on kehittänyt nuoreen läheisen suhteen pitämällä häneen yhteyttä. Tämä on ollut tärkeää, jottei nuori tuntisi joutuneensa karkotetuksi. Psykodynaamisella, kognitiivisella ja käyttäytymisterapeuttisilla suuntauksilla on menettelytapoja asiakassuhteen päätösvaihetta varten. Kaikki nämä terapiasuhteen muodot voivat antaa ideoita tapaamisen ja keskustelujen lopettamiseksi niin, ettei nuorelle synny tuskallisia menettämisen tunteita. (Hjort 1995, 78 79.)
28 4.3 Etsivän työntekijän rooli Etsivä ammattiauttaja on toisessa elämänvaiheessa kuin etsinnän kohteet. Hän on aikuinen, joka on löytänyt yritysten ja erehdysten kautta oman sukupuoliroolin, suhteen seurustelumuotoihin ja elämänkatsomukseen. Erityisesti nuorille esikuvat ovat tärkeitä. He haluavat olla samanlaisia ja jäljitellä muita. Negatiiviset mallit ovat tärkeitä oppimiselle, mutta mikään ei voi olla niin arvokas kuin aikuinen malli, joka on lähellä, jonka positiivisia puolia voi omaksua ja jonka negatiivisia puolia voi väistää. Massamedioista ja televisiosta tulee sitä suurempia vaikuttajia mitä vähemmän nuoren lähellä on aikuiskontakteja. Nuoret tarvitsevat konkreettisia todisteita siitä, että on mahdollista kasvaa aikuiseksi menettämättä tuntumaa niihin rajattomiin ja merkillisiin päähänpistoihin ja unelmiin, jotka yhteiskunta tavallaan sallii nuorille. Etsivästä työntekijästä voi tulla tärkeimpiä aikuisen malleja niille nuorille, jotka viettävät enimmän aikaa järjestäytymättömissä samanikäisten yhteisöissä. Ollakseen tehokas malli, työntekijän tulee pitää toistuvasti yhteyttä nuoreen ja hänen tulee omata nuoren kannalta positiivisen arvoleiman. Etsivän työntekijöillä on mahdollisuus olla yksiselitteisesti positiivisia malleja. Työntekijät esittävät vähän vaatimuksia, kontakti on vapaaehtoinen ja he voivat puhua niistä harrastuksista ja mahdollisuuksista, jotka ovat sillä hetkellä ajankohtaisia. He edustavat molempia sukupuolia, ovat iältään lähempänä kohderyhmäänsä ja pitävät huolen siitä, että edustavat niin vaihtelevia tyyppejä, että nuoret voivat oppia aikuiseksi tulemisen voivan tarkoittaa monia erilaisia ja hienoja asioita. (Hjort 1995, 79 81.) Hyvänä aikuismallina oleminen ei ole helppoa. Etsivän työntekijän täytyy todistaa omalla persoonallaan, että kehitys parempaan päin on todellista ja että on mahdollista muokata ja uudistaa itseään. Monesti työntekijän täytyy osoittaa aikuisenroolinsa aktiivisella asioihin puuttumisella. Työntekijöissä voi nousta pelko, että heidät karkotetaan nuorten yhteisöstä ja että he ovat vain toisten asioihin puuttuvia henkilöitä. Toisaalta saattaa käydä niinkin, että monet nuoret tuntevat turvallisuutta, kun joku uskaltaa puhua suunsa puhtaaksi. (Hjort 1995, 81.)