Tahmea verkko, eli huomioita internetistä ja affektista Susanna Paasonen 1. Iltapäivälehtien verkkoversioiden lukijoita kutsutaan jatkuvasti todistamaan, kommentoimaan ja jakamaan video- ja kuvalinkkejä, jotka pohjaavat paljolti erilaiseen shokkiarvoon: yhdessä videossa nainen työntää kissan roskasäiliöön, toisessa nuori nainen viskaa koiranpentuja sillalta veteen ja kolmannessa ihmetellään yksisarvista hevosta. Näiden uutisten otsikot eivät useimmiten viittaa mihinkään tarkkaan maantieteelliseen paikkaan. Eläinten kaltoin kohtelua kuvaavat videot on kenties kuvattu Englannissa ja Serbiassa, mutta videolinkit tuovat ne lähelle lukijaa, tässä ja nyt. Uutinen ei tässä koske niinkään eläinten kärsimystä (tai yksisarvisen olemassaoloa), vaan sitä, että tapauksista on olemassa todisteena toimiva video. Videoiden uutisarvo tapaa olla matalahko: järkyttäviä ja häkellyttäviä näkymiä lupailevia linkkejä klikataan, ihmetellään ja ne unohdetaan pian. Videot ovat kirjaimellisesti sensationalistisia pyrkiessään vetoamaan käyttäjien aisteihin ja herättämään voimakkaita tuntemuksia (eli sensaatioita) esimerkiksi hämmästystä, ällötystä, raivoa tai paheksuntaa. Iltapäivälehtien näkökulmasta sensationalistiset otsikot ovat houkuttavia, koska ne keräävät paljon katsojia. Ne herättävät säännönmukaisesti huolta journalismin tilasta ja tulevaisuudesta sähköisillä alustoilla ja erilaiset kampanjat ovat kutsuneet Facebookin käyttäjiä ja nettilehtien lukijoita boikotoimaan videolinkkejä. Tällaiset huolenilmaukset jättävät huomiotta keskeisiä internetiin ja sen ominaislaatuun liittyviä kysymyksiä. Kyseessä ei ole niinkään journalismin tulevaisuus kuin nettilehtien kyky soveltaa ja hyödyntää niin sanottuja tahmeita nettiaineistoja. Tämä tahmeus ansaitseekin tarkemman tarkastelun. Tahmeudella tarkoitetaan yleisesti sisältöä, joka saa netin käyttäjän pysymään sivulla ja palaamaan takaisin siihen. Käyttäjä saattaa myös jakaa tätä sisältöä edelleen (vaikkapa nettilehtien videolinkkien muodossa). Tahmeus on kilpailuvaltti netin huomiotaloudessa, sillä se kiinnittää käyttäjien kiinnostuksen. Filosofi Sara Ahmedia (2004) seuraten tahmeus voidaan myös yhdistää affektiivisuuteen eli nettisisältöjen herättelemiin tunneintensiteetteihin ja ruumiillisiin tuntemuksiin. Marxin pääomaan teoriaan viittaavan Ahmedin mukaan affektiivinen arvo on seurausta objektien ja merkkien kierrosta: mitä enemmän objekti kiertää, sitä korkeampi affektiivinen arvo sillä on ja sitä tahmeampi siitä tulee. Ja tosin päin, mitä tahmeampi objekti on, eli mitä herkemmin affektit Academia Scientiarum Fennica 2011 67
kiinnittyvät siihen, sitä enemmän se kiertää. Ahmedilaisittain ajateltuna tahmea objekti on päällystetty affektiivisilla kerrostumilla: se on ikään kuin affektein kyllästetty. Kun roskasäilöön heitettävää kissaa kuvaava video levisi syksyllä 2010 halki maantieteellisten rajojen, se herätti yhä uusien käyttäjien huomion ja näiden paheksuvia kommentteja, sen affektiivinen arvo kasvoi ja videosta tuli entistä tahmeampi. Videosta häiriintyneet käyttäjät puolestaan levittivät videota edelleen ja samalla sen tahmeus kasvoi. Tämänkaltainen tahmeus eli affektiivinen arvo ei kuitenkaan ole pitkäikäistä. Vuotta myöhemmin video on unohtunut, sen kierto on lakannut, eikä se etenkään ole enää uutinen. Sensationalismi ja tahmeus voidaan toki yhdistää monenlaiseen mediaan kuten televisioon, sanoma- tai aikakauslehtiin. Samalla on syytä huomata, että netin affektiivinen dynamiikka eroaa keskeisin osin perinteisemmästä joukkoviestinnästä. Näin on etenkin käyttäjien toiminnan kohdalla, sillä lukijat ja katsojat eivät vain lue ja katso vaan myös kirjoittavat, lataavat tiedostoja, kierrättävät ja yhdistelevät niitä. Shokkia lupailevaa videolinkkiä klikkaavat käyttäjät odottavat tulevansa jollain tapaa järkytetyiksi. Videot on leikattu irti viitekehyksestään ja vaikka ne on kehystetty selityksin, tapaavat kertomukselliset kehykset olla ohuita. Videoiden kuvaamat tapahtumat ovat jo tapahtuneet, eikä katsoja voi vaikuttaa niihin. Videot eivät siis niinkään kutsu katsojaa vaikuttamaan yhteiskunnallisiin epäkohtiin jotka saattavat tapahtua hyvinkin etäällä kuin ällistelemään niitä. Tahmea video tuottaa katsojalle nopean ja terävän affektiivisen kokemuksen, joka ei vaadi mahdollista nettikommenttia laajempaa jälkipuintia. Vastaava logiikka löytyy monenlaisilta viihteellisiltä sivuilta, kuten söpöjä ja omituisia eläimiä esittelevistä Lolcats-kuvista, viraalivideoista, shokkisivustoista tai huumorisivustojen kuvista. Onkin syytä kysyä, millaisesta affektiivisesta kierrosta ja suhteista nettifoorumeilla on kyse ja millaisia affektiivisia talouksia niihin kenties liittyy. Koska nämä kysymykset ovat laajoja, on esseeni alaotsikkona vapaamuotoinen huomioita internetistä ja affektista. 2. Jo 1990-luvun alussa tutkijat ja toimittajat pohtivat verkkoviestinnän erityislaatua uutisryhmissä, sähköpostilistoilla ja sähköisillä ilmoitustauluilla (esim. Dery 1994). Huomiota kiinnitettiin paitsi nettiyhteisöllisyyteen, myös toistuvan aggressiiviseen ja provosoivaan viestintätapaan: miksi käyttäjät pyrkivät tietoisesti ärsyttämään toisiaan ja miksi näennäisen asialliset keskustelut karkaavat pian sanasodaksi? Verkkoviestinnän psykologiaa pohtinut Katharine Wallace (1999) yhdisti tällaisen käytöksen verkkoviestinnän nimettömyyteen tai ainakin nimettömyyden illuusioon. Olettaessaan, ettei heidän viestejään voida jäljittää ja etteivät he joudu kohtaamaan viestintäkumppanejaan kasvokkain, käyttäjät ikään kuin vapautuivat ilkeilemään estottomammin kuin kasvokkain keskinäisviestinnässä. Tämä diagnoosi on osin pätevä, mutta myös osittainen. Kun Suomi 24 -keskustelufoorumilla kirjoitettiin silloisen pääministeri Matti Vanhasen entisestä naisystävästä Susan Kurosesta keväällä 2007, kirjoittelu sai jokseenkin nopeasti aggressiivisen sävyn. Aluksi Kurosta syytettiin huonosta pukeutumismausta ja arviointikyvystä sekä liiallisesta yksityisasioiden julkisesta puimisesta. Pian Kurosta leimattiin huonoksi äidiksi 68 Academia Scientiarum Fennica 2011
(mistä johtuen hänen lapsensa tulisi ottaa huostaan), häntä huoriteltiin ja hänen henkeään uhkailtiin. (Paasonen ja Pajala 2010.) Tapausta voi pitää esimerkkinä nimettömyyden illuusion lietsomasta aggressiivisuudesta: kuvitellessaan olevansa näkymättömiä käyttäjät tempautuvat aggressiiviseen viestittelyyn eivätkä oivalla, että jäljitettävyys on sisäänrakennettua heidän käyttämiinsä sovelluksiin esimerkiksi IPosoitteiden ja evästeiden muodossa. Sosiologi Imogen Tyleria (2006) seuraten tällaiset hyppäykset paheksunnasta tappouhkauksiin liittyvät affektin kiertoon. Verkkofoorumeilla vastenmielisyyden ilmauksilla on tapana vahvistua keskustelijoiden kommentoidessaan toisiaan, tukiessaan toistensa näkemyksiä ja pyrkiessä eräällä tapaa ylittämään toistensa näkemykset. Näin ollen affekti ei vain kierrä vaan myös vahvistuu, kasautuu tiettyihin kohteisiin ja ennen kaikkea tuottaa tietynlaisia suhteita yksilöiden, ryhmien, arvojen ja määritelmien välille. Matka jonkin ilmiön vierastamisesta sen vihaamiseen voi olla verkkokeskustelussa hyvinkin lyhyt. Esimerkiksi Kurosen hahmosta tuli verkkofoorumeilla sosiaalisen vaihdon väline ja itsessään affekteista tahmea ärtymyksen kohde. Tällainen affektin kierto on perustavanlaatuisen sosiaalista toimintaa. Ja kuten Tyler toteaa, affektin kasautuminen noudattelee sosiaalisia hierarkioita ja erontekoja Kurosen tapauksessa ainakin sukupuolta ja sosiaaliluokkaa. Maahanmuuttoteemaisilla sivustoilla affektin kierto ja kasaantuminen taas liittyy kansallisuuden, rodun, etnisyyden, uskonnollisen vakaumuksen, iän, sukupuolen ja seksuaalisuuden kaltaisiin identiteettiasemiin. Tällaista kiertoa ja kasaantumista kutsutaan sen kärjistyneissä muodoissa myös vihapuheeksi (vrt. Kuntsman 2009). Jos monenlaiset nettikeskustelut pohjaavat affektin kiertoon ja keskustelun kohteiden affektiiviseen tahmeuteen, ei liene järin yllättävää, että keskusteluun osallistuvat pyrkivät tietoisesti vahvistamaan niihin liittyvää objektien ja merkkien kiertoa. Pohditaanpa esimerkiksi trollausta eli toisten käyttäjien tietoista provosointia. Trolli voi esittää muiden viestijöiden kannoista voimakkaastikin poikkeavia näkemyksiä, teeskennellä yksinkertaisuutta tai olla piinallisen kirjaimellinen: kaikissa näissä tapauksissa pyrkimyksenä on provosoida ja häiritä sekä yksittäisiä keskustelijoita että keskustelun yleisempää dynamiikkaa ja samalla viihdyttää itseään. Trolli käyttää keskustelufoorumia näyttämönä, jossa hänen tekojensa vaikutukset ovat muiden todistettavissa. Trolli tarvitsee yleisöä, joka voi myös liittyä peliin mukaan kiihdyttämään viesteillään helpommin provosoituvia keskustelijoita. Trolli käy jaettuja mielipiteitä ja oletuksia vastaan. Yhtäältä trolli on siis konsensuksen vihollinen. Toisaalta trollaus kuitenkin edellyttää ymmärrystä sivuston tai yhteisön toimintaperiaatteista ja arvoista: tässä mielessä trolli on sisäpiiriläinen. Kaikki yhteisöt netissä tai netin ulkopuolella edellyttävät jonkinlaista, tiukempaa tai löyhempää yhteisön sisä- ja ulkopuolen määrittelyä (Joseph 2002). Trolli tekee tällaisen rajanvedon ja suhdeverkoston näkyväksi. Trollauksen mahdollinen nautinto piilee keskustelun affektin vahvistamisessa ja tätä voi pitää toiminnan pääasiallisena motivaationa ja päämääränä. Käyttäjät, jotka eivät itse trollaukseen sorru ja jotka saattavat sitä paheksuakin, voivat yhtälailla nauttia nettikeskustelujen tunneintensiteeteistä ja trollien provokaatioista. Nettikeskustelujen tai Facebookin kaltaisten sosiaalisen median sovellusten ilot eivät ylipäätään välttämättä liity viestinnän sisältöihin, vaan yhtälailla niiden tyyleihin ja intensi- Academia Scientiarum Fennica 2011 69
teetteihin toisin sanoen affektiivisiin suhteisiin, kiertoon ja tahmeuteen. 3. Meemeillä ja viraalisella sisällöllä tarkoitetaan netissä sitkeästi kiertäviä kuvia, tekstejä ja videoita, joista jotkut poistuvat kierrosta nopeasti kun taas toiset kiinnittävät käyttäjien mielenkiinnon vuodesta toiseen. Kuvafoorumi 4chan on saavuttanut poikkeuksellisen paljon huomiota huvittavan, absurdin ja loukkaavan kuvaston yhdistelmissään. 4chanin sosiaalisuudessa trollaus on normi pikemmin kuin poikkeus. Toisin sanoen trollaus on osa 4chanin sosiaalista koodistoa ja juuri trollausviestit herättävät siellä eniten keskustelua. Trollausviesteihin tartutaan: niiden kohdalla käyttäjien huomio tiivistyy. Mediatutkija Jean Burgessin (2008) mukaan meemit ja viraalivideot voidaan nähdä välitysmekanismeina, joiden kautta kulttuuriset käytännöt syntyvät ja tulevat sovelletuiksi. Käyttäjät lataavat tiedostoja, kommentoivat niitä, levittävät niitä hyperlinkkeinä ja mahdollisesti omina muunnoksinaan (esim. mash-up ja remix). Videoita ja kuvia ei siis vain katsota, vaan niihin tartutaan, niitä tuunataan ja kierrätetään. Kiertäessään videoista tulee tahmeita. Viraalivideoihin liittyvissä tunneintensiteeteissä uteliaisuus, kiinnostus, huvittuneisuus, häpeä, kiintymys ja ärtymys saattavat olla hyvin lähellä toisiaan. Affektiiviset hätkähdykset riitelevät keskenään, eikä niitä ole erityisen helppo naulata paikoilleen selkeästi määriteltäviksi tunteiksi. Meemien tavoin shokkisivustot pyrkivät herättämään välittömiä ja intensiivisiä reaktioita, jotka tapaavat liikkua negatiivisessa tunnerekisterissä. Sivustoissa on kyse sekä ällötyksestä, uteliaisuudesta että huvittuneisuudesta affektiivisesta liikkeestä, jossa kuvat tulevat iholle ja jossa niitä työnnetään etäisyyden päähän (Paasonen 2011). Shokkivideot pyrkivät häiritsemään ja tyrmistyttämään. Tässä mielessä ne liittyvät saumattomasti nettiä luonnehtivaan affektiiviseen talouteen, jossa tahmeus tarkoittaa huomiota ja kiertoa. Suurelta osin ruumiiden sisäpuoliin ja eritteisiin keskittyvät shokkivideot eivät nimittäin eroa radikaalisti söpöyteen keskittyvistä meemeistä, kuten Lolcats- tai Cute Overload -sivustoilla esiteltävistä ylettömän söpöistä ja usein omituisen häiritsevistä eläinkuvista. Siinä missä shokkisivut herättelevät katsojissaan ällötystä, söpöilysivustojen affektiivinen rekisteri liikkuu hellyttävyydessä. Käyttäjät vierailevat molemmilla sivustoilla tietyn nopean ja terävän kokemuksen toivossa. Tällaiset nopeat tuntemukset ovat keskeisiä yhtälailla iltapäivälehtien nettisivuilla ja netin keskustelufoorumeilla. Shokkisivustoja on syytä tarkastella osana tällaista terävien tuntemusten maisemaa. Ne pyrkivät herättämään katsojassa väkivaltaisia tuntemuksia häiritsemään näitä. Vaikkapa shokkisivusto m90.org mainostaa kuolinvideoita, äärimmäistä pornoa, verisiä elokuvia, brutaaleja ja ällöttäviä videoita: se siis lupaa ällöttää, kiehtoa ja viihdyttää käyttäjiään yhdistelemällä murjottujen ja silvottujen ruumiiden kuvastoja käytännön piloihin ja pornokuvastoihin. Shokkisivustoilla pornografinen aines limittyy muuhun sensationaaliseen ja häkellyttävään kuvastoon, eikä niiden affektiivista tehoa ole syytä tarkastella ainoastaan seksuaalisuuden viitekehyksessä. Shokkisivustojen kuvat ovat ammattilaisten ja harrastelijoiden kuvaamia, käyttäjien itse lataamia, televisiosta ja elokuvista poimittuja katkelmia. Niitä leimaa jopa pakonomainen kiinnostus ihmisruumii- 70 Academia Scientiarum Fennica 2011
seen, sen sisuksiin, eritteisiin ja joustaviin rajoihin. Shokkipornoa tutkinut Steven Jones (2010, 124) toteaakin sivustojen rinnastavan kiehtovaa ja abjektia sekä ylipäätään esittelevän paljastettuja, odotettujen kehollisten rajojensa yli työnnettyjä ihmisruumiita. Mediatutkija Katariina Kyrölää (2010, 122) seuraten rajojensa yli venytetyt ruumiit ojentuvat kohti katsojien ruumiita ja koskettavat näitä niin lihallisesti, että ne todennäköisesti jättävät jonkinlaisen jäljen. Toisin sanoen nämä kuvat tarttuvat katsojiin, eikä niiden tahmeus katoa välittömästi koetaan ne sitten pahoinvointina, hämmennyksenä tai epämukavuuden aaltoina. Videonjakoalusta YouTubesta voi katsella lukuisia reaktiovideoita, joissa ihmiset ovat tallentaneet olennaisesti ensimmäisen shokkivideon katsomiskokemuksensa. Suosituimmat reaktiovideot liittyvät ällötyksen ja tyrmistyksen ilmauksiin, videoiden edessä kakomiseen ja vaikertamiseen. Reaktiovideot lisäävät viraalivideoiden tahmeutta houkutellessaan yhä uusia katsojia. Kuten Ahmed (2004, 45) toteaa, mitä tiiviimpää merkkien kierto on, sitä suurempi niiden affektiivinen intensiteetti tai arvo on. Viraali- ja reaktiovideot ovat tahmeita sosiaalisen vaihdon muotoja, joissa ällötys, yllätys, huvitus ja tyrmistys kiertävät ja kasaantuvat. Positiivinen ja negatiivinen affekti kerrostuvat toistensa päälle intensiteeteiksi, jotka kasvavat ja katoavat käyttäjien huomion ja kiinnostuksen jatkuvasti kiertäessä ja liikkuessa. 4. Affektien, kierron ja sosiaalisuuden korostaminen kohdistaa analyyttistä huomiota yhteyksiin ja verkostoihin pikemmin kuin yksilötason kokijoihin ja käyttäjiin. Tässä mielessä se tarjoaa vaihtoehtoja esimerkiksi sadismiin, ekshibitionismiin tai voyeurismiin nojaaville malleille, joiden avulla on koetettu selittää käyttäjien aggressiivisuutta tai alttiutta esitellä arkielämänsä tai kehonsa yksityiskohtia netissä. Internet ei ole passiivinen kanava tai instrumentaalinen alusta enempää kuin mikään muukaan media. Mediat ovat myös kulttuurisia muotoja (Williams 1975), jotka kytkeytyvät toisiinsa ollen kuitenkin erityisiä. Mediateknologiat ovat eräänlaisia mahdollisuuksien horisontteja samalla kun niihin kehittyy ennakoimatonta sosiaalista vaihtoa, esitysmuotoja, erityistä estetiikkaa ja tulkintayhteisöjä. Internetin huomiotalouden kytkeminen affektiivisen dynamiikan kysymyksiin laajentaa näkökulmaa affektiivisiin talouksiin, joita hyödynnetään esimerkiksi iltapäivälehtien verkkosivuilla, mutta joita ei voida palauttaa niihin. Affektiivinen kierto on leimallisen sosiaalista: sen avulla rakennetaan yhteyksiä ja eroja ihmisten, kuvien, arvojen, tuntemusten ja sosiaalisten ryhmien välille. Tässä mielessä affektien tutkimus sekä tukee että syventää sosiaalisia valtasuhteita luotaavia mediakulttuurin analyysejä. Kulttuurintutkimuksen niin sanottu affektiivinen käänne ei siis merkitse kääntymistä pois valtaa tai sosiaalisia eroja koskevista kysymyksistä (ks. Koivunen 2010). Voidaan myös ajatella, että affektitutkimus nimenomaan mahdollistaa vallan ja erojen käsitteellistämisen dynaamisina suhteita, asemina, tekoina, toistoina ja elettyinä kokemuksina kohtaamisina, joissa yhteisöjen ja yksilöiden rajat piirtyvät yhä uudelleen. Academia Scientiarum Fennica 2011 71
Kirjallisuus: Ahmed, Sara. 2004. The cultural politics of emo tion. Edinburgh: Edinburgh University Burgess, Jean. 2008. All your chocolate rain are belong to us? Viral video, YouTube and the dynamics of participatory culture. In The vi i deo vortex reader: Responses to YouTube, ed. Geert Lovink and Sabine Niederer, 101 110. Amsterdam: Institute of Network Cultures. Dery, Mark, toim. 1994. Flame wars: The discourse of cyberculture. Durham: Duke University Jones, Steven. 2010. Horrorporn/pornhorror: The problematic communities and contexts of online shock imagery. In Porn.com: Making sense of online pornography, ed. Feona Attwood, 123 137. New York: Peter Lang. Joseph, Miranda. 2002. Against the romance of community. Minnesota: Minnesota University Koivunen, Anu. 2010. The affective turn? Reimagining the subject of feminist theory. In Work ing with affect in feminist readings: Disturbing differences, ed. Marianne Liljeström and Susanna Paasonen, 8 29. London: Routledge. Kuntsman, Adi. 2009. Figurations of violence and belonging: Queerness, migranthood and na tionalism in cyberspace and beyond. Bern: Peter Lang. Kyrölä, Katariina. 2010. The weight of images: Af Af fective engagements with fat corporeality in the media. Turku: Turun yliopisto. Paasonen, Susanna and Pajala, Mari. 2010. Trashing the Prime Minister s bride: Public dismay and intertextual media. Critical studies in me dia communication 27 (2): 174 192. Paasonen, Susanna. 2011. Carnal resonance: Af fect and online pornography. Cambridge: MIT Tyler, Imogen. 2006. Chav scum: The filthy politics of social class in contemporary Britain. M/C Journal 9 (5): http://journal.media-culture. org.au/0610/09-tyler.php. Wallace, Patricia. 1999. The psychology of the in ternet. Cambridge: Cambridge University Williams, Raymond. 1975. Television: Technology and cultural form. London: Routledge. The sticky web, or notes on affect and the internet Summary From flame wars to persistent acts of trolling, from memes to viral videos, affect as intensities of feeling has played a crucial yet under-studied part in the uses and user experiences of the internet since its early days. This essay briefly explores such intensities and their role in networked communication through the concepts of circulation and stickiness. A sticky site is one that makes people stick around and return later on. For philosopher Sara Ahmed, stickiness is a matter of affective value that is gained through the circulation of objects and signs: the more they circulate, the higher the affective value. A sticky object, then, is layered or even saturated with affect, while affective intensities build connections and relations between individual people, groups, values and objects. By shifting our analytical attention to affective connections, it becomes possible to address the intensities of internet usage beyond analyses of individual motivation and interest, and in relation to the characteristics and modalities of the medium studied. 72 Academia Scientiarum Fennica 2011