1 Perinteinen afrikkalainen oikeuskäytäntö Johdanto Länsimaiseen kulttuuriin kuuluu vahvasti kirjoitettu laki, olemmehan eläneet erilaisten lakikäsitysten alla jo muutaman vuosituhannen, vaikka nykyaikaisten lakien syntyminen ajoitettaisiin Rooman valtakunnan syntyaikoihin. Lait ovat olleet, ja tulevat olemaan yhteiskunnan laatimia ohjeita siitä, miten yksilön tulisi toimia omassa yhteisössään, jotta kaikkien yksilöiden etu toteutuisi. Me emme omassa oikeuskäytännössämme enää useinkaan turvaudu perinteisiin, jotka juontuisivat ajalta ennen yhteiskunnan kirjoitettuja lakeja. Sen sijaan maailmasta löytyy yhteiskuntia, jotka turvautuvat oikeuskäytännössään vielä nykyaikanakin monesti perinteisiin oikeuskäytäntöihin, ja yhteiskunta muodostuu pääasiassa kirjavasta joukosta yhteisöjä, ei yksilöistä kuten länsimaissa. Yhteisön sisäiset käyttäytymis- ja moraalinormit määrittävät sen mikä on hyväksyttyä, ei niinkään yhteiskunnan määrittämät lait. Tässä esseessä olemme halunneet luonnehtia tuota oikeuskäytäntöä, jota yleensä kutsutaan tapaoikeudeksi. On kuitenkin muistettava, että tapaoikeus on erottamaton osa esimerkiksi afrikkalaista kulttuuria, ei erillinen järjestelmä. On vaikea sanoa, milloin puhutaan puhtaasti tapaoikeudesta, ja milloin afrikkalaisesta kulttuurista ylipäätänsä. 1. Afrikkalainen yhteiskunta Heti alkuun on tarpeellistaa tähdentää, että Afrikasta ei voi puhua yhtenä homogeenisenä yhteisönä, eikä edes lukemattomana joukkona erillisiä etnisiä ryhmiä. Afrikka on ollut, ja on vieläkin etnisesti ja kulttuurisesti hyvin pirstaleinen alue. Toisistaan rajusti poikkeavat maantieteelliset ominaisuudet ovat luoneet joka alueelle sinne sopeutuneen yhteisön, joka on ollut sosiaalisesti ja maantieteellisestikin hyvin monesti eristyksissä muista ryhmistä. Tuloksena tästä Afrikassa vallitsee toisistaan poikkeavien kulttuurien, kielten ja sosiaalisten tapojen sekamelska.
2 Afrikan mantereella valtaosa ihmisistä on kautta historian elänyt erilaisissa kyläyhteisöissä muista erillisenä etnisenä ryhmänä, ei "kansakuntina" kuten Euroopassa ja osittain myös Etelä-Amerikassa. Samalla maantieteellisellä alueella eläneet ryhmät voidaan määritellä jollain tavoin samaksi "kansaksi", perustuen alueella vallitseviin samantyyppisiin tapoihin, traditioihin tai uskomuksiin, jotka ovat ehkä syntyneet alueen erityispiirteiden takia. Lopullisesti näin saatu "kansa" määritelmän kuitenkin kyseenalaistaa kyläyhteisöjä ohjaavan keskushallinnon puuttuminen jokainen kylä tai muu yhteisö päättävät keskuudessaan omista toimistaan ja laeistaan. 2. Kyläyhteisöt Kyläyhteisöt ovat afrikkalaisen kulttuurin kantava voima. Kylän asukkaat ovat osa yhteisöä, joka yrittää selviytyä sille annetulla alueella muiden ryhmien painostuksessa. Tärkeintä kylien asukkaille on yhteisön hyvinvoinnin ja selviytymisen takaaminen, ei niinkään jokaisen yksilön etujen tunnustaminen. Joskus se mikä on huono asia yksilön kannalta, voi olla ainoa keino välttää yhteisöä uhkaava muutos huonompaan. Kylää johtaa useimmiten kyläpäällikkö. On huomattavaa, että päällikkyys on enemmän eräänlainen sovittelijatehtävä yhteisössä kuin autoritäärinen tai diktatoraattinen johtamistehtävä. Päällikön apuna on yleensä neuvonantajia tai "hallitus", jotka useimmiten muodostuvat aristokraattisten perheiden jäsenistä. Päällikkö lähinnä kuuntelee yhteisön toivomuksia ja yleisiä mielipiteitä, ja pyrkii näiden tietojen perusteella tekemään päätöksiä, jotka mahdollisimman usea kyläläinen voi hyväksyä. 3. Tapaoikeus Afrikassa useimmilla yhteisöillä on omat, historian aikana muodostuneet lakinsa ja sääntönsä. Niitä on harvoin jos koskaan, kirjoitettu ylös, vaan sitä vastoin ne kulkevat suullisena perintönä, monesti tarinoina ja legendoina, jotka ovat siis enemmän ohjenuoria nykyiseen elämään kuin tarkkoja kuvauksia menneistä tapahtumista. Täytyy huomauttaa, että kaikilla Afrikan valtioilla on olemassa myös länsimaista kopioidut oikeusjärjestelmänsä, jotka tuotiin Afrikkaan lähinnä siirtomaavallan aikana. Vaikka tuo oikeusjärjestelmä onkin paperilla virallinen järjestelmä, ei se yleensä vaikuta kuin suurimmissa
3 kaupungeissa, ja maaseutu kyläyhteisöineen jää monesti sen ulkopuolelle. Myös suurkaupunkien slummialueet, ja maalta muuttaneiden yhteisöt pitävät yllä omista yhteisöistään tuomia tapoja. Oikeus ei yllä pimeille ja ahtaille kujille. Afrikkalaisen tapaoikeuden tavoitteena on ylläpitää yhteisö stabiilina ja toimivana yksikkönä. Vaikka rikoksista, esimerkiksi varkaudesta, yleensä rangaistaan, ankarastikin, ei tapaoikeus yleensä tunne länsimaisesta vertailukohteestaan poiketen esimerkiksi rangaistuslaitoksia. Rangaistukset saattavat vaihdella tapauksen mukaan tai niitä pohdittaessa voidaan käyttää mahdollisia aikaisempia ennakkotapauksia. Niiden tarkoitus on yleensä palauttaa yhteisän sisäinen harmonia, ei siis kosto. Useimmiten ei voida erottaa kyläyhteisöstä mitään tiettyä instituutiota, joka tekisi aloitteen siitä, että jotakin yksilöä tulisi rangaista. Yleensä oikeusprosessin aloittaa joukko kylän asukkaita, jotka tuntevat, että yhteisön tasapaino on vaarassa, joko heidän kohdallaan tai yleisesti. Kun oikeus päätetään toteuttaa, voi kyläpäällikkö kuitenkin toimia siitä eteenpäin eräänlaisena tuomarina, joka kuuntelee osapuolia, ja yhteisön ja neuvonantajiensa mielipiteitä, ja lopulta muodostaa päätöksen perustuen yleiseen mielipiteeseen. Hän vain käytännössä todentaa yhteisön mielipiteen ja tuo sen julki. Yksilölle langetettu rangaistus ei välttämättä tarkoita sosiaalista eristämistä, vaan menneet hairahdukset ja väärinkäytökset katsotaan jo sovitetuiksi. Jokainen yksilö on kuitenkin tukipilari rakennuksessa nimeltä yhteisö. Perinteinen tapa hoitaa asioita on osoittautunut erittäin tehokkaaksi esimerkiksi maakiistoja tai muita riita-asioita hoidettaessa, ja Zairessa selvitetään tapaoikeuden keinoin kymmenen kertaa enemmän tapauksia vuosittain kuin virallisten oikeusteiden kautta.
4 4. Naisen oikeudellinen asema Pitkän aikaa länsimaisessa kulttuuriantropologian tutkimuksessa oletettiin, että mitä kauemmas mentiin ajassa taaksepäin 1800-luvusta, sitä heikompi naisen asema oli kulttuureissa. Myöhemmin on kuitenkin todistettu, että nainen oli hyvin arvostettu myös muinaisissa, miesvaltaisissa kulttuureissa, mutta eri syistä kuin miehet. Naisen tehtävänä katsotaan olleen lähinnä perheen kasvattaminen ja hoitaminen, mikä ei ole perinteisesti ollut miehen tehtävä sen takia ei voida väittää, ettei heitä olisi arvostettu: ilman naista koko yhteisön olemassaolo vaarantuisi pitkällä aikavälillä. Lähinnä juuri perheen kasvattaminen on aiheuttanut sen, etteivät naiset ole voineet osallistua yhteisöjen päätöksentekoon tai oikeudellisiin prosesseihin kuin ehkä syytettyinä. On pidetty luonnollisena sitä, että miehien kontolle kuuluu politiikan ja sotimisen ohella myös oikeuden jakaminen. Afrikassa on kuitenkin todistettavasti myös tälläkin hetkellä naisten johtamia yhteisöjä, joissa johtava nainen kuitenkin periaatteellisesti mielletään "mieheksi", tämän johtamistehtävän takia. Yhteisöä ei siis johda nainen, vaan "mies". Viime aikoina valtio on pyrkinyt vaikuttamaan myös tapaoikeuden perinteisiin ja vahvistanut naisen asemaa yhteisöissä säätämällä lakiin perustuvia tasa-arvolakeja, joita levitetään tapaoikeuden kautta yhteisöön valistamalla em. kylänpäälliköitä tai vanhimpia, joilla on sananvaltaa tai päätösvaltaa yhteisöissään. Ei saa unohtaa myöskään kehitysprojekteja, joissa esimerkiksi maanviljely ja lääkekasvien kasvatus on annettu naisten harteille. Tämä johtaa väistämättä siihen, että naisten sanoman painoarvo kasvaa yhteisön keskuudessa, koska yhä suurempi osa kylän selvitymiseen vaikuttavista ruokavaroista riippuu naisten työpanoksesta. Pikkuhiljaa naisten oikeudellinen asemakin paranee.
5 5. Asuinyhteisöt URBAN 21 on Maailmankomission raportti heinäkuussa 2000 Berliinissä pidetystä konferenssista, jossa pohdittiin mitä vaatimuksia uusi vuosituhat tuo kaupungistumiselle, ja etenkin niitä haasteita, joita Afrikan mantereelle syntymässä olemat jättikaupungit tulevat kohtaamaan. Länsimaiset tiedotusvälineet ovat luoneet varmasti lähes jokaiselle länsimaan asukkaalle kuvan afrikkalaisen kaupungin valtavista ongelmista, köyhyydestä, väkivallasta ja hökkelikylistä. Yksi syy tähän kurjuuteen on juuri perinteisen afrikkalaisen kyläyhteisön hajoaminen kaupunkiin siirryttäessä. Perheet hajoavat, kylän yhteisöllisyys katoaa, ja hökkelikyliin ei ulotu sen toisen, virallisen oikeusjärjestelmän, käsi. Seurauksena on sosiaalisia ongelmia. Yhtenä ratkaisuna on kokeiltu perinteisen tapaoikeuden palauttamista hökkelikyliin suurkaupunkien laidoilla. Esimerkkinä voidaan pitää afrikkalan maissa kokeiltua taloyhteisöä, jossa esimerkiksi kymmenen perhettä asuu samassa rakennuksessa, ja talossa päätetään asioista vanhan kylämallin tapaan. Tulokset ovat olleet rohkaisevia, yhteishenki on kohonnut ja syrjätyminen ja kurjistuminen vähentynyt, kun ihmisillä on sosiaalista turvakehikkoa ympärillään. 6. Yhteenveto Afrikkalainen tapaoikeus on todellakin erottamaton osa afrikkalaista kyläkulttuuria, jota länsimaisen ihanteen mukainen oikeusjärjestelmä tuskin koskaan tulee kokonaan hävittämään. Sitä vastoin afrikkalaisten hallitusten tulisi edistää tapaoikeuden käyttöä ja ylläpitää perinteitä, koska se kuuluu afrikkalaiseen elämäntapaan. Parhaat tulokset kaupungistumisessakin saavutetaan kunnioittamalla näitä perinteitä.