Fazer Suomalainen aamu tutkimus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Fazer Suomalainen aamu 2014 -tutkimus"

Transkriptio

1 1 Fazer Suomalainen aamu tutkimus

2 Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten aamu- ja aamupalatapoja ja -rutiineita. Samalla haluttiin selvittää erityisesti puuroon liittyviä mielipiteitä ja kokemuksia. Tutkimus toteutettiin M3 internet-paneelissa Vastaajina oli 1172 suomalaista, jotka edustavat hyvin suomalaista väestöä. Tutkimuksen toteutti Fazerin ja SEK Publicin toimeksiannosta Evidens Oy. 2

3 Suomalaisista vain viidesosa on aamuvirkkuja Oletko enemmän aktiivinen aamuihminen vai touhukas iltavirkku? 34 % 21 % Aktiiviset aamuihmiset ovat keskimääräistä hieman useammin naisia, myös ikäryhmä vuotiaat ja pariskunnat, joiden taloudessa ei ole lapsia korostuvat. Aamuvirkkuja on suhteessa enemmän maakunnissa. Aamuvirkut ovat aamuisin muita innokkaampia puuron syöjiä. Sekä että, riippuu päivästä 46 % 3

4 Kaksi kolmasosaa suomalaisista syö aina aamupalaa Syötkö aamupalaa? Kyllä, ehdottomasti joka aamu Silloin tällöin arkisin, lähes aina viikonloppuisin Viikonloppuisin En koskaan 19 % 5 % 9 % 67 % Ehdottomasti joka aamu aamupalan syövissä korostuvat aktiiviset aamuihmiset, naiset ja yli 45-vuotiaat. Vanhempien luona asuvat nuoret syövät vielä aamupalaa, muuten alle 45- vuotiaissa aamupalaa syödään epäsäännöllisemmin. Korkeakoulututkinnon omaavat syövät aamupalaa useammin kuin muut. 4

5 Kauanko olet valmis käyttämään aikaa aamiaisen valmistamiseen? Arkisin Viikonloppuisin 47 % 35 % 7 % 10 min. 10 % 5 min. 42 % 20 min. 29 % 1 % 1 min. 19 % 2 % Kauemmin 8 % 5

6 TOP 9 Hyvän aamiaisen tärkeintä ominaisuutta Maukkaus 6 % kysymykseen vastanneista 94 Valmistamisen nopeus ja vaivattomuus Pitää nälän poissa pitkään Terveellisyys Luonnolliset ja korkealaatuiset raaka-aineet Runsaskuituisuus Kotimaisuus Sokeria vähän tai ei lainkaan Lisäaineettomuus Ei lainkaan tärkeä tai ei juurikaan tärkeä Erittäin tärkeä tai melko tärkeä

7 Mitä kuuluu aamu- ja aamupalarutiineihisi arkisin? Oma rauha % kysymykseen vastanneista 62 Perheen seurustelu 39 Uutisten lukeminen tabletilla/tietokoneella/kännykällä 38 Paperisen sanomalehden lukeminen 37 Netissä surffailu 37 Aamu-tv:n katselu 35 Hellyyden osoitukset puolison/läheisten 35 Radion kuuntelu 30 Lasten patistelu 17 Muu 6 7

8 Mitä perusaamiaiseesi kuuluu? Arkisin Leipää 75 % 78 % Viikonloppuisin Muuta, eniten mainintoja saaneet: Kananmuna, vihannekset, juusto, rahka, leikkeleet, pekoni. Kahvia/ teetä 77 % 78 % Leivonnaisia/ muuta makeaa 7 % 7 % 12 % 20% Smoothie Jugurttia/ viiliä 38 % 39 % Hedelmiä/ marjoja 28 % 18 % 36 % 19 % Muroja/ mysliä 8 Puuroa 36 % 34 % 33 % 36 % 36 % Tuoremehua

9 Puuroa syö kolme neljästä suomalaisesta, puuron terveellisyys tärkein motiivi Miksi syöt puuroa? Puuro on terveellistä % Puuro pitää nälän loitolla pitkään Puuro on edullista Puuro on nopea aamiainen syö puuroa aamupalaksi ainakin joskus Puuro on hyvänmakuista Puuro saa vatsan toimimaan Puuro auttaa painonhallinnassa Puuroa syö koko perhe Kotoa opittu tapa 19 Muu syy 3 9

10 Puuro maistuu useimmalle marjojen ja hedelmien tai voisilmän Syön puuroa % 44 % 31 % 30 %...marjojen ja hedelmien...voisilmän...maidon...mehukeiton 18 % 16 % 15 % 7 % 8 %...hillon...sellaisenaan...sokerin...raejuuston...jonkun muun 10

11 Puuroa tuunataan vaikka millä Syön puuroa jogurtin... hunajan... rahkan... kiisselin... kanelin... siementen ja rouheiden 11

12 Aamuun kaivataan lisää unta ja myös hellyyttä Mikä tekisi aamuistasi paremman? Pidemmät yöunet Monipuolisempi ja terveellisempi aamiainen Enemmän aikaa itselleni Hellyydenosoitukset 20 % 19 % 9 % Vähemmän velvollisuuksia Hyväntuulisempi puoliso Yhteistyöhaluisemmat lapset 12

13 Naiset toivovat aamuihin omaa aikaa ja miehet hellyyydenosoituksia ja hyvän aamiaisen Naisten toivelistalla korostuvat Miesten toivelistalla korostuvat Pidemmät Monipuolisempi ja Enemmän aikaa Hellyydenosoitukset yöunet terveellisempi aamiainen itselleni Naiset 21 % Miehet 18 % Miehet 22 % Naiset 16 % 9 % Vähemmän velvollisuuksia Hyväntuulisempi puoliso Yhteistyöhaluisemmat lapset 13

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

NUOREN JÄÄKIEKKOILIJAN RAVINTO

NUOREN JÄÄKIEKKOILIJAN RAVINTO NUOREN JÄÄKIEKKOILIJAN RAVINTO Miksi tämä aihe? Mitä söit? Milloin söit? Mä en salaattia tarvi Ei meillä syödä, isi sanoo, äiti tekee Mäen unta tarvienäänniin paljon, sitä paitsi tuli just uus tuotantojakso

Lisätiedot

Juomat Kahvi / tee annos 3,07 Virvokkeet 0,33 l 3,07 Tuoremehu 3,07 Fruitie (mehupohjainen) Smoothie (jogurttipohjainen)

Juomat Kahvi / tee annos 3,07 Virvokkeet 0,33 l 3,07 Tuoremehu 3,07 Fruitie (mehupohjainen) Smoothie (jogurttipohjainen) KOKOUSTARJOILUT 1.4.2015 alkaen Juomat Kahvi / tee annos 3,07 Virvokkeet 0,33 l 3,07 Tuoremehu 3,07 Fruitie (mehupohjainen) 3,77 Smoothie (jogurttipohjainen) 3,77 Fruitie (mehupohjainen) 13,50 / litra

Lisätiedot

Fazer Suomalainen sitkeys -tutkimus

Fazer Suomalainen sitkeys -tutkimus 1 Fazer Suomalainen sitkeys -tutkimus Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten käsityksiä sitkeydestä, suomalaisuudesta ja jossain määrin myös ruisleivän roolista

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja hiilihydraatit

Lisätiedot

Hyvä välipala auttaa jaksamaan

Hyvä välipala auttaa jaksamaan Hyvä välipala auttaa jaksamaan Sisältö Välipalan vaikutus jaksamiseen ja koulumenestykseen Mistä hyvä välipala koostuu Maitotuotteet ja välipala Kuitu ja välipala Helposti lisää kasviksia ja hedelmiä välipalalle

Lisätiedot

Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan?

Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan? Luomuelintarvikepäivä 18.10.2018 Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan? Antti Oksa Valikoimajohtaja Tuoretuotteet S-ryhmän Vähittäiskaupan ketjuohjaus Twitter: @AnttiOksa Kuinka kuluttajan ostoskori

Lisätiedot

Aamu- ja välipalat sisältävät leivän ja ravintorasvan. Juomana tarjotaan maito, (lton, vl), piimä tai vesi.

Aamu- ja välipalat sisältävät leivän ja ravintorasvan. Juomana tarjotaan maito, (lton, vl), piimä tai vesi. TYRNÄVÄN KUNTA Päiväkotien aamu- ja välipalat 2016 LISTA 1 VIIKOT 3,10,17,24 Ruishiutalepuuro Karjalanpiirakka a Ohrahiutalepuuro 4-viljanpuuro salaatti Vihanneslajitelma To Murot ja hilloa rjasmoothie

Lisätiedot

RAVINTO 23.01.2010. Matti Lehtonen

RAVINTO 23.01.2010. Matti Lehtonen RAVINTO 23.01.2010 Ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus: Koulu / työ Koti - perhe Tunteet Minä kuva Ihminen Kaverit Fyysinen kuormitus / rytmitys Ravinto / nesteet Uni Kun kaikki ulkokehän n pallot ovat

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä

Lisätiedot

PÄIVÄKODIT asiakaskysely 2015 PÄIVÄKODIT 2015 1

PÄIVÄKODIT asiakaskysely 2015 PÄIVÄKODIT 2015 1 PÄIVÄKODIT asiakaskysely 2015 PÄIVÄKODIT 2015 1 Avoin nettikysely toukokuussa 2015 191 vastausta (vuonna 2014: 153) Vastaajat eivät ole vastanneet aina kaikkiin kysymyksiin Nettiohjelmistona Analystica

Lisätiedot

Juomat Kahvi / tee annos 3,07 Virvokkeet 0,33 l 3,07 Tuoremehu 3,07 Smoothie 3,77

Juomat Kahvi / tee annos 3,07 Virvokkeet 0,33 l 3,07 Tuoremehu 3,07 Smoothie 3,77 KOKOUSTARJOILUT 1.1.2014 alkaen Juomat Kahvi / tee annos 3,07 Virvokkeet 0,33 l 3,07 Tuoremehu 3,07 Smoothie 3,77 Kokoustilan vuokraan sisältyy jäävesi. Tarjoilupaketit Kahvi/tee ja suolainen kahvileipä

Lisätiedot

Orkla-ruokabarometri Tarja Pentilä

Orkla-ruokabarometri Tarja Pentilä Orkla-ruokabarometri 2016 8.2.2017 Tarja Pentilä Tietoja tutkimuksesta Orklan ruokabarometri 2016 Menetelmä: Otanta: Verkkokysely Kansallisesti edustava otanta vähintään 18 vuotta täyttäneestä väestöstä

Lisätiedot

Vko 1 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. leipää, leikkelettä kasvista. Kalaa talon tapaan Perunaa Porkkanaraastetta

Vko 1 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. leipää, leikkelettä kasvista. Kalaa talon tapaan Perunaa Porkkanaraastetta Päiväkotien ruokalista viikko 1, 2013 h Vko 1 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Aamupala Hiutalevelliä Hedelmäjogurttia/PUUROA, Aamupala talon tai Mannapuuroa marjasosetta/ keittoa Ohrahiutalepuuroa

Lisätiedot

09/01/2015. Luennon sisältö. Kehityskolmio KUNNON RUOKAA NUORELLE VOIMISTELIJALLE. Tapiolan Voimistelijat Tammikuu 2015. Voimistelijan ruokavalio

09/01/2015. Luennon sisältö. Kehityskolmio KUNNON RUOKAA NUORELLE VOIMISTELIJALLE. Tapiolan Voimistelijat Tammikuu 2015. Voimistelijan ruokavalio KUNNON RUOKAA NUORELLE VOIMISTELIJALLE Tapiolan Voimistelijat Tammikuu 2015 Johanna Kleemola Luennon sisältö Voimistelijan ruokavalio Voimistelijan päivän eri ateriat aamupala, lounas/päivällinen, välipalat

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ravitsemus arjessa. Lauttasaaren yhteiskoulu, Mari Lahti, Ravitsemusasiantuntija ja -valmentaja, ETK

Nuoren urheilijan ravitsemus arjessa. Lauttasaaren yhteiskoulu, Mari Lahti, Ravitsemusasiantuntija ja -valmentaja, ETK Nuoren urheilijan ravitsemus arjessa Lauttasaaren yhteiskoulu, 27.9.2016 Mari Lahti, Ravitsemusasiantuntija ja -valmentaja, ETK Urheilijaksi kasvaminen - Kehityksen kolmio Ravinnon merkitys nuorelle urheilijalle

Lisätiedot

OMAT RUOKA-, LIIKUNTA- JA UNITOTTUMUKSET

OMAT RUOKA-, LIIKUNTA- JA UNITOTTUMUKSET OMAT RUOKA-, LKUNTA- JA UNTOTTUMUKSET Nimi päivämäärä (v) (kk) (pv) Kyselyn tarkoituksena on pohtia arkisia tottumuksiasi. Kysely auttaa sinua huomaamaan, mitä hyvää ja arvokasta arjessasi on. Ole hyvä

Lisätiedot

PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA. Tiina Lahti. Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12.

PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA. Tiina Lahti. Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12. PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA Tiina Lahti Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12.2009 Aikaa: 11 vrk Tiistai 1.12 - Keskiviikko 9.12 Aamupaino: 76,5kg Iltapaino:

Lisätiedot

Eväitä ruokapuheisiin

Eväitä ruokapuheisiin Eväitä ruokapuheisiin Esityksessä on ravitsemussuositusten mukainen viikon ruokavalio kevyttä työtä tekevälle, liikuntaa harrastavalle naiselle (8,4 MJ/vrk eli 2000 kcal/vrk). Yksittäisille aterioille

Lisätiedot

Aamupala Päiväkahvi/Välipala Iltapala. Kahvi ja keksi purenta- ja nielemisvaikeudet: Vadelmavispis

Aamupala Päiväkahvi/Välipala Iltapala. Kahvi ja keksi purenta- ja nielemisvaikeudet: Vadelmavispis Viikot 6,12,18,24,30 Aamupala Päivä/Välipala Iltapala Perunaryynivelli ja marjat, leipä, leikkele, Vadelmavispis Juustosämpylä leikkele ja tuorekurkku Kaurahiutale-ruislesepuuro viili ja talkkuna Pitsapannari

Lisätiedot

Training With Ilona Basic: Ruokavalio

Training With Ilona Basic: Ruokavalio Training With Ilona Basic: Ruokavalio Aamupala (kokoa alta, tai valitse smoothie tai pannarit) Valitse hedelmä: Puurohiutale 40 g Ruisleipä 50 g Sokeroimaton mysli 40 g 4 valkuaista (munakas tai lisää

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä. 21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu

Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä. 21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä Aamiainen * älä lähde treeneihin ilman aamiaista * aamiainen vaikuttaa koko päivään Jos

Lisätiedot

URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO

URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä AAMIAINEN * ÄLÄ LÄHDE TREENEIHIN ILMAN AAMIAISTA * AAMIAINEN

Lisätiedot

Päiväkotien ruokalista Anne Hertz 040-7131 932 28.3.2016-3.6.2016

Päiväkotien ruokalista Anne Hertz 040-7131 932 28.3.2016-3.6.2016 Anne Hertz 040-7131 932 28.3.2016-3.6.2016 vko 13,18 Aamupala Lounas Välipala Kaurapuuro Spagettikastike Pannukakku ja hillo Ma 28.3. Leikkele Spagetti 2.pääsiäispvä Tuorepala Kaalitarhansalaatti 2.5.

Lisätiedot

5.1.2015. Kehityskolmio. Urheilija kehittyy ja pysyy terveenä + - Kunnon ruokaa luistelijalle. tammikuu 2015. Harjoittelu. Lepo Kehon huolto.

5.1.2015. Kehityskolmio. Urheilija kehittyy ja pysyy terveenä + - Kunnon ruokaa luistelijalle. tammikuu 2015. Harjoittelu. Lepo Kehon huolto. Kunnon ruokaa luistelijalle tammikuu 2015 Johanna Kleemola Kehityskolmio Harjoittelu Ravinto HYVÄ LUISTELIJA Lepo Kehon huolto Urheilija kehittyy ja pysyy terveenä Harjoittelun sisältö ja harjoitusten

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille Palveluesimies Päivi Ylönen

Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille Palveluesimies Päivi Ylönen Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille 5.9.2016 Palveluesimies Päivi Ylönen Mikkelin Ruoka- ja puhtauspalvelu tunnuslukuina v. 2016 Liikevaihto 12,5 milj., henkilöstöä 200 Asiakkaina päiväkodit,

Lisätiedot

KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE

KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE Liikuntavammojen Valtakunnallinen Ehkäisyohjelma OMIEN RUOKAILUTOTTUMUSTEN ARVIOINTI Toteutuuko seuraava? Merkitse rasti, jos asia sinun kohdallasi toteutuu 5(-7) ruokailutapahtumaa:

Lisätiedot

PITOPALVELUHINNASTO. voimassa 1.5.2011 31.5.2013

PITOPALVELUHINNASTO. voimassa 1.5.2011 31.5.2013 PITOPALVELUHINNASTO voimassa 1.5.2011 31.5.2013 Hinnat sis. alv 13 %. Hinnat vähintään 4 henkilölle. Hinnat sisältävät isojen, vähintään 11 henkilön ryhmien tarjoilun sekä kuljetuksen Kittilän kirkonkylän

Lisätiedot

Iltapalalla energiarikastetun vellin kanssa tarjotaan aina tuoremarjasose/hedelmäsose. Listalla muutokset ovat mahdollisia!

Iltapalalla energiarikastetun vellin kanssa tarjotaan aina tuoremarjasose/hedelmäsose. Listalla muutokset ovat mahdollisia! Viikot 5,11,17,23,29,34 Aamupala Päivä/Välipala Iltapala Perunaryynivelli ja marjat, leipä, leikkele, kerrosjogurtti Juustosämpylä leikkele ja tuorekurkku Kaura-ruislesepuuro viili ja talkkuna Pitsapannari

Lisätiedot

LUOMUTUOTTEIDEN. mahdollisuudet ja markkina-aukot kaupan valikoimassa. Marja-Riitta Kottila, Pro Luomu ry

LUOMUTUOTTEIDEN. mahdollisuudet ja markkina-aukot kaupan valikoimassa. Marja-Riitta Kottila, Pro Luomu ry LUOMUTUOTTEIDEN mahdollisuudet ja markkina-aukot kaupan valikoimassa Marja-Riitta Kottila, Pro Luomu ry marja-riitta.kottila@proluomu.fi Selvityksen tarkoitus ja toteutus Selvityksen tarkoitus oli tunnistaa

Lisätiedot

KUNNON RUOKAA NUORELLE VOIMISTELIJALLE. Voimistelijan päivän eri ateriat aamupala, lounas/päivällinen, välipalat

KUNNON RUOKAA NUORELLE VOIMISTELIJALLE. Voimistelijan päivän eri ateriat aamupala, lounas/päivällinen, välipalat KUNNON RUOKAA NUORELLE VOIMISTELIJALLE Hämeenlinnan voimisteluseura toukokuu 2016 Johanna Kleemola Luennon sisältö Voimistelijan ruokavalio Voimistelijan päivän eri ateriat aamupala, lounas/päivällinen,

Lisätiedot

Vuoropäiväkoti Veturitallin ruokalista ajalle 18.1-28.2.2016

Vuoropäiväkoti Veturitallin ruokalista ajalle 18.1-28.2.2016 Maanantai 18.1.2016 Tiistai 19.1.2016 Keskiviikko 20.1.2016 Torstai 21.1.2016 Perjantai 22.1.2016 Lauantai 23.1.2016 Sunnuntai 24.1.2016 kaurapuuro riisihiutalepuuro talon puuro neljänviljanpuuro ruishiutalepuuro

Lisätiedot

Luomu - kysyntää on! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry. Twitter: @IlkkaAlarotu

Luomu - kysyntää on! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry. Twitter: @IlkkaAlarotu 14.11.2012 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Luomu - kysyntää on! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry Twitter: @IlkkaAlarotu 14.11.2012 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus

Lisätiedot

Sisällys. 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin...

Sisällys. 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin... Sisällys Esipuhe...11 Kirjoittajat... 15 1 Aamu... 17 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin... 17 Mitä unen aikana tapahtuu?...18

Lisätiedot

Henna Alanko Essee 1 (6) 702H24B Hoitotyön päätöksenteko, 8.11.2012

Henna Alanko Essee 1 (6) 702H24B Hoitotyön päätöksenteko, 8.11.2012 Henna Alanko Essee 1 (6) Emma Havela 702H24B Hoitotyön päätöksenteko, Riitta Huotari ohjaus ja opetus Merja Koskenniemi 8.11.2012 Ravitsemuskysely yläastelaisille Syksyllä 2012 Rovaniemen ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu

21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu Monipuolinen ja riittävä ravinto on nuoren urheilijan terveyden ja kehittymisen kannalta yhtä tärkeää kuin oikein suoritettu harjoittelu, lihashuolto ja lepo. Oikea ruoalla parannat suoritusta harjoituksissa

Lisätiedot

URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO

URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO Monipuolinen ja riittävä ravinto on nuoren urheilijan terveyden ja kehittymisen kannalta yhtä tärkeää kuin oikein suoritettu harjoittelu, lihashuolto ja lepo. Oikea ruoalla parannat

Lisätiedot

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Power PUHTI PUUROAAMIAINEN Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Chatti AAMUTORKUN SÄMPYLÄAAMIAINEN Groovy AAMUVIRKUN MARJAMUNAKAS Marjoilla menoksi!

Lisätiedot

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia Jogurtti luomuhillolla on parempi vaihtoehto kuin puuro tai aamumurot. Tutkijat ovat yhä enenevästi havainneet, mitä näiden viljojen gluteeni aiheuttaa terveydellemme. Gluteeni on syyllinen yli 150 eri

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Tulossa La 25.10. La 8.11. La 15.11. La 22.11. La 29.11. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja

Lisätiedot

Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi

Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Tiedonjanoon www.maitojaterveys.fi www.otamaidostamallia.fi Maa- ja metsätalousministeriön osittain rahoittama. 2007 Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Oman suusi hammashoitaja olet sinä! Fluorikylpy

Lisätiedot

Taulukko 44b/1. Ruoan terveellisyyden ajatteleminen opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO)

Taulukko 44b/1. Ruoan terveellisyyden ajatteleminen opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO) Taulukko 44b/1. Ruoan terveellisyyden ajatteleminen opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO) en koskaan tai hyvin harvoin silloin tällöin usein N % % % 1. vuosi 425 2.6 32.0

Lisätiedot

KAALIMATO TUTKII. Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä. Committed to. Being More

KAALIMATO TUTKII. Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä. Committed to. Being More KAALIMATO TUTKII Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä. Syyskuu 0 Tutkimuksen toteutus TAUSTA N % Kyselytutkimus toteutettiin toukokuussa 0. Kyselytutkimuksen tilasi Kaalimato.com. Kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Nuoren liikkujan ruokavalio

Nuoren liikkujan ruokavalio Nuoren liikkujan ruokavalio Rakenna ruokavaliosi hyvälle pohjalle Valitse monipuolisen ruokavalion pohjaksi ruoka-aineita kolmion alaosasta ja täydennä päivittäin seuraavista kerroksista. Huipun sattumat

Lisätiedot

Tervetuloa CrossFit Kidsvanhempainiltaan

Tervetuloa CrossFit Kidsvanhempainiltaan Tervetuloa CrossFit Kidsvanhempainiltaan 8.9.2014 Aiheet Mitä on CrossFit valmennettavien terveyteen liittyvät asiat, jotka valmentajan tulisi tietää/ ottaa huomioon harjoituksissa ja leireillä urheilevan

Lisätiedot

Välipalat. Hyvä välipala on kuin ateria pienoiskoossa

Välipalat. Hyvä välipala on kuin ateria pienoiskoossa Välipalat Hyvä välipala on kuin ateria pienoiskoossa Kotitehtävien tarkistus Keskustele parisi kanssa Mitä mainoksia löysit? Mitä ne lupaavat? Pitävätkö lupaukset? Mitä tiedät..? Millainen on hyvä välipala?

Lisätiedot

Vko 33 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. leipää, leikkelettä kasvista. Kalakasviskeittoa Tuorepalaa Maksamakkaraa Jälkiruokaa

Vko 33 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. leipää, leikkelettä kasvista. Kalakasviskeittoa Tuorepalaa Maksamakkaraa Jälkiruokaa Päiväkotien ruokalista viikko 33, 2012 h Vko 33 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Aamupala Hiutalevelliä Ohrahiutalepuuroa Leipää, Tuoremehua/ Hedelmäjogurttia/PUUROA, Mannapuuroa marjasosetta/

Lisätiedot

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta. Antti Oksa Valikoimajohtaja SOK

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta. Antti Oksa Valikoimajohtaja SOK Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta Antti Oksa Valikoimajohtaja SOK Twitter: @AnttiOksa Vastuullisuus on trendikästä YKSILÖLLISYYS AITOUS ja LUONNOLLISUUS EETTISYYS, EKOLOGISUUS ja VASTUULLISUUS

Lisätiedot

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Onhan siinä Avainlippu-kampanja Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 201 Tutkimusten toteutus Osana Onhan

Lisätiedot

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta Podcast, podcast Tutkimus podcastien kuuntelusta Podcast, podcast RadioMedia selvitti syksyllä 2018 podcastien kuuntelua. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon podcasteja kuunnellaan, ketkä

Lisätiedot

Ikäihmisen ravitsemus

Ikäihmisen ravitsemus Ikäihmisen ravitsemus Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans www.ravitsemusbalans.fi Puh. 044 2525 311, nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Mitä muutoksia ikä voi tuoda syömiseen? Nälän

Lisätiedot

JUDOKAN RAVINTO-OPAS. 29.1.2008 Päivitetty 4.2.2009. Poistettu kappale: Painon alentaminen. Joen Yawara ry Valmennus

JUDOKAN RAVINTO-OPAS. 29.1.2008 Päivitetty 4.2.2009. Poistettu kappale: Painon alentaminen. Joen Yawara ry Valmennus JUDOKAN RAVINTO-OPAS 29.1.2008 Päivitetty 4.2.2009. Poistettu kappale: Painon alentaminen Joen Yawara ry Valmennus SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUSTIETOA...1 2 RAVINTOAINEET...1 2.1 Hiilihydraatit...1 2.2 Proteiinit...2

Lisätiedot

HARJOITTELU KEHITTÄÄ JA TUKEE HYVÄÄ TERVEYTTÄ + - urheilijan kehittyminen harjoitus. palautuminen lepo ravinto lihashuolto

HARJOITTELU KEHITTÄÄ JA TUKEE HYVÄÄ TERVEYTTÄ + - urheilijan kehittyminen harjoitus. palautuminen lepo ravinto lihashuolto Urheiluravitsemuksen asiantuntijaverkosto 2/10/15 3 HARJOITTELU KEHITTÄÄ JA TUKEE HYVÄÄ TERVEYTTÄ urheilijan kehittyminen harjoitus + - palautuminen lepo ravinto lihashuolto Urheiluravitsemuksen asiantuntijaverkosto

Lisätiedot

Suomi Syö Nopeus, helppous, eettisyys - ruokatrendit murroksessa? Tutkimuksen sisältö ja toteutus

Suomi Syö Nopeus, helppous, eettisyys - ruokatrendit murroksessa? Tutkimuksen sisältö ja toteutus Suomi Syö 2018 Nopeus, helppous, eettisyys - ruokatrendit murroksessa? Tutkimuksen sisältö ja toteutus Suomi Syö 2018 sisältö 1 (2) Ruokaan liittyvät asenteet ja trendit Muun muassa ruoanlaittoon panostaminen,

Lisätiedot

AAMUPALA 1.2-5.2.2016 VÄLIPALA vk 5. TUOREMEHU JAUHELIHAKASTIKE KARJALANPIIRAKKA 1 kpl RUISHIUTALEPUURO PERUNAT 1/2 MUNA

AAMUPALA 1.2-5.2.2016 VÄLIPALA vk 5. TUOREMEHU JAUHELIHAKASTIKE KARJALANPIIRAKKA 1 kpl RUISHIUTALEPUURO PERUNAT 1/2 MUNA AAMUPALA 1.2-5.2.2016 VÄLIPALA vk 5 TUOREMEHU JAUHELIHAKASTIKE KARJALANPIIRAKKA 1 kpl RUISHIUTALE PERUNAT 1/2 MUNA PIIMÄVUOKA/ PERUNALIMPPU + LEVITE vauvat: KINKKUKIUSAUS PANNARI (GN 3X5) HELMISUURIMOVELLI

Lisätiedot

Tavoitteet. Painonhallinta tukee terveyttä

Tavoitteet. Painonhallinta tukee terveyttä Tavoitteet Sopivan painon pohtiminen Elintapojen vaikutus painonhallintaan terveyttä 3 terveyttä Normaalipaino on suositus paitsi fyysisen myös psyykkisen ja sosiaalisen terveyden kannalta. Pieni yli-

Lisätiedot

9.1.2015. Luennon sisältö. Kehityskolmio VOIMISTELIJAN URAPOLUN RAVITSEMUS, OHJEITA VANHEMMILLE. Tapiolan Voimistelijat tammikuu 2015

9.1.2015. Luennon sisältö. Kehityskolmio VOIMISTELIJAN URAPOLUN RAVITSEMUS, OHJEITA VANHEMMILLE. Tapiolan Voimistelijat tammikuu 2015 VOIMISTELIJAN URAPOLUN RAVITSEMUS, OHJEITA VANHEMMILLE Tapiolan Voimistelijat tammikuu 2015 Johanna Kleemola Luennon sisältö Lapsuusvaihe Perusasiat arjen ohjenuoriksi: Mitä ruoaksi? Milloin? Entä ne välipalat?

Lisätiedot

NUOREN LIIKKUJAN RUOKAVALIO

NUOREN LIIKKUJAN RUOKAVALIO NUOREN LIIKKUJAN RUOKAVALIO RAKENNA RUOKAVALIOSI HYVÄLLE POHJALLE Valitse ruokavalion pohjaksi ruoka-aineita kolmion alaosasta ja täydennä päivittäin seuraavista kerroksista. Huipun sattumat varataan herkutteluhetkiin.

Lisätiedot

Apetit. Kasvisten käyttö Suomessa ja Ruotsissa 7-8/2017

Apetit. Kasvisten käyttö Suomessa ja Ruotsissa 7-8/2017 Apetit Kasvisten käyttö Suomessa ja Ruotsissa 7-8/017 Johdanto Tämän tutkimuksen on tehnyt IROResearch Oy Apetit Ruoka Oy:n toimeksiannosta heinäelokuussa 017. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kasvisten

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 Tutkimuksen toteutus Nuoret, työ

Lisätiedot

SUOMI SYÖ 2016 KASVAAKO KIINNOSTUS KOTIMAISEEN RUOKAAN EDELLEEN? VIELÄKÖ PROTEIINIMYÖNTEISYYS KASVAA? Suomi Syö 2016, Taloustutkimus Oy

SUOMI SYÖ 2016 KASVAAKO KIINNOSTUS KOTIMAISEEN RUOKAAN EDELLEEN? VIELÄKÖ PROTEIINIMYÖNTEISYYS KASVAA? Suomi Syö 2016, Taloustutkimus Oy SUOMI SYÖ 2016 KASVAAKO KIINNOSTUS KOTIMAISEEN RUOKAAN EDELLEEN? VIELÄKÖ PROTEIINIMYÖNTEISYYS KASVAA? 1 SUOMI SYÖ 2016 -TUTKIMUKSEN SISÄLTÖ Ruokailuun liittyvät asenteet mm. ruoanlaittoon panostaminen,

Lisätiedot

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa Veikkaus toteutti matka-aiheisen kyselytutkimuksen ajalla 7.4. 15.4.2016 Kyselyyn vastasi 1 033 henkilöä Veikkauksen 1,8 miljoonasta kanta-asiakkaasta Yli tuhat asiakasta on kattava otos Veikkauksen kanta-asiakkaista.

Lisätiedot

E2 2014-2015 LEPO JA RAVINTO AINEISTO JA KUVAT:SPORT.FI

E2 2014-2015 LEPO JA RAVINTO AINEISTO JA KUVAT:SPORT.FI E2 2014-2015 LEPO JA RAVINTO AINEISTO JA KUVAT: ROKI E2 Tee jokaisesta päivästä Urheilijan hyvä päivä! Nuku 8-9 h, urheile 3 h ja nauti 5-7 terveellistä ateriaa! Urheilijan hyvään päivään kuuluu myös tunnollinen

Lisätiedot

Sydänlihaksen aineenvaihdunnan laaja PET-TT

Sydänlihaksen aineenvaihdunnan laaja PET-TT Sydänlihaksen aineenvaihdunnan laaja PET-TT Sinulle on varattu aika sydänlihaksen aineenvaihdunnan PET-TT tutkimukseen Tutkimuksen avulla arvioidaan sydänlihaksen elinkykyisyyttä tai sydämen tulehdusprosessia.

Lisätiedot

20-30-vuotiaat työelämästä

20-30-vuotiaat työelämästä Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 20-30-vuotiasta lapsetonta väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn

Lisätiedot

Suuri valmisruokatutkimus. Saarioinen Oy / 15.10.2013

Suuri valmisruokatutkimus. Saarioinen Oy / 15.10.2013 Suuri valmisruokatutkimus Saarioinen Oy / 15.10.2013 Tutkimus pähkinänkuoressa Vastaajat: suomalaiset 18v. täyttäneet Tiedonkeräys: TNS Gallupin web-kysely GallupForum -vastaajakannassa Kenttätyöaika:

Lisätiedot

Nuori urheilija. Terveys ja kasvu Ravinto Levon ja unentarve Harjoittelu ja liikunta. Harjoittelu + ravinto + lepo = kehittyminen

Nuori urheilija. Terveys ja kasvu Ravinto Levon ja unentarve Harjoittelu ja liikunta. Harjoittelu + ravinto + lepo = kehittyminen Nuori urheilija Terveys ja kasvu Ravinto Levon ja unentarve Harjoittelu ja liikunta Harjoittelu + ravinto + lepo = kehittyminen Ei mitään absoluuttisia totuuksia eikäsuuria viisauksia, vaan ajatuksia ja

Lisätiedot

Luomun kuluttajabarometri 2015

Luomun kuluttajabarometri 2015 Luomun Pasi Saarnivaara 25.9.2015 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy / Luomun Luomun kiinnostavuus Kuinka paljon sinua kiinnostaa? TOTAL 2015 (n=00) TOTAL 20 (n=43) 0% 20% 40% 60% 80% 0% Luomu eli luonnonmukainen

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Kyselyn toteutus Tämän kyselyn toteutti EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 vuotiaat), ja siihen vastasi 2128 henkilöä 11. 1. tammikuuta

Lisätiedot

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Järkipala hanke Järkipala hanke Tampereella vuonna 2007 2008 Hankkeessa keskityttiin terveelliseen välipalaan

Lisätiedot

Tiivistelmä ravintoluennosta

Tiivistelmä ravintoluennosta Tiivistelmä ravintoluennosta PASI AHOLA, 16.12.2013 Nestetasapaino Nauti riittävästi nestettä päivän aikana ja harjoituksissa Ruokailujen yhteydessä nautitun nesteen lisäksi juo noin 5 dl nestettä päivän

Lisätiedot

RAVINTOLUENTO FHV 12.3.2014 1

RAVINTOLUENTO FHV 12.3.2014 1 RAVINTOLUENTO FHV 12.3.2014 1 KEHITYSKOLMIO Harjoittelu Ravinto KEHITYS Lepo Kehon huolto 12.3.2014 2 URHEILIJAN RAVINNON PERUSTEET Arkiruokailu kuntoon rytmiä ja laatua päivän aterioihin Riittävä juominen

Lisätiedot

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 25.10.2011 Janne Rautiainen TH11K Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 2 / 7 5.9.2012 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Ensimmäinen ohjauskerta... 4 2.1 Ravintoanamneesi... 4 2.2

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

Sydämen/Koko kehon PET-TT- tutkimus

Sydämen/Koko kehon PET-TT- tutkimus Ohje potilaalle Sivu 1/5 Sydämen/Koko kehon PET-TT- tutkimus Tutkimuksen tarkoitus PET-tutkimuksella tutkitaan elimistön aineenvaihduntaa ja TTtutkimuksessa saadaan tarkka kuva elimistön rakenteesta. PET-TTtutkimuksessa

Lisätiedot

Luomun kuluttajabarometri 2015. Anne Kallinen Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Luomun kuluttajabarometri 2015. Anne Kallinen Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Luomun kuluttajabarometri 2015 Anne Kallinen Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Luomuelintarvikkeiden aktiivikäyttäjiä entistä enemmän ja käyttö säännöllisempää 2012 2015 13 23 14 37 32 Aktiivit Käyttäjät

Lisätiedot

Maanantai: Lohikiusaus, Leipä, kurkkua tms. babyporkkanat. Tiistai: Feta-pinaattilasagnette, Sokeroimaton jugurtti, leipä salaatti

Maanantai: Lohikiusaus, Leipä, kurkkua tms. babyporkkanat. Tiistai: Feta-pinaattilasagnette, Sokeroimaton jugurtti, leipä salaatti Viikot 32, 39, 46, 1 Maanantai: Lohikiusaus, Leipä, kurkkua tms. babyporkkanat Tiistai: Feta-pinaattilasagnette, Sokeroimaton jugurtti, leipä Keskiviikko: Broileripyörykät, riisi, Murot Torstai: Siskonmakkarakeitto,

Lisätiedot

Vege 10,20 Tuore herkkusieni, aurinkokuivattu tomaatti, paprika, punasipuli

Vege 10,20 Tuore herkkusieni, aurinkokuivattu tomaatti, paprika, punasipuli KESÄRAVINTOLA RAUHALAHTI MENU 2017 Pizzat Kallameri 13,50 Kylmäsavulohi, omena, purjo, tilli Lomafiilis 11,50 Pekoni, tuore herkkusieni, feta Veljmies 13,50 Kylmäsavuporo, punasipuli, tomaatti Siskotyttö

Lisätiedot

Ateriapalvelut osana ikäihmisten hyvää hoitoa Ritva Mikkonen, ravitsemussuunnittelija

Ateriapalvelut osana ikäihmisten hyvää hoitoa Ritva Mikkonen, ravitsemussuunnittelija Ateriapalvelut osana ikäihmisten hyvää hoitoa 15.4.2019 Ritva Mikkonen, ravitsemussuunnittelija Suositusten vuosi 2010 Ikääntyneiden ravitsemussuositukset Ravitsemushoitosuositus Ruoan rakennemuutokset

Lisätiedot

Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena

Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena Knowledge grows Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena Fazer Mylly & Fazer Leipomot Lasse Katavisto Heli Anttila Onnistuaksemme meidän tulee lähteä kuluttajan tarpeista liikkeelle Kuluttajan tarpeet edellä

Lisätiedot

Kiinnostavat & uudet luomukäyttäjät

Kiinnostavat & uudet luomukäyttäjät Pro Luomu ry:n syyskokous Kiinnostavat & uudet luomukäyttäjät Anne Kallinen, Kantar TNS Agri Oy Nina Frosterus, Kantar TNS Oy Luomun käyttäjien määrä 2 miljoonaa käyttäjää 400 000 käyttäjää enemmän kuin

Lisätiedot

Ravinnosta puhtia päivään 15.3.2011 UKK-Instituutti Anna Ojala, ETM, ravitsemusasiantuntija, UKK-instituutti

Ravinnosta puhtia päivään 15.3.2011 UKK-Instituutti Anna Ojala, ETM, ravitsemusasiantuntija, UKK-instituutti Ravinnosta puhtia päivään 15.3.2011 UKK-Instituutti Anna Ojala, ETM, ravitsemusasiantuntija, UKK-instituutti Liikkuvan nuoren perusteita välipalakäytännöt Liikkuvan nuoren perusteet www.tervekoululainen.fi

Lisätiedot

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI Sanna-Mari Kuoppamäki Jyväskylän yliopisto Esityksen sisältö MTV:n katsojapaneeli eri-ikäisten internetin käytöstä, laitteista ja asenteista Yli 50-vuotiaiden

Lisätiedot

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa

Lisätiedot

Vanhemman elintapamuutos, mikä auttaa ja toimii lapsiperheen arjessa. Terhi Koivumäki, th, TtM

Vanhemman elintapamuutos, mikä auttaa ja toimii lapsiperheen arjessa. Terhi Koivumäki, th, TtM Vanhemman elintapamuutos, mikä auttaa ja toimii lapsiperheen arjessa Terhi Koivumäki, th, TtM Ennen elintapamuutosta - Elintapamuutokseen sitouttaa halu huolehtia itsestä ja vastuu omasta terveydestä (Ylimäki

Lisätiedot

Vuoropäivähoito Pörriäisen ja Mesikämmen ruokalista ajalle 18.1-28.2.2016

Vuoropäivähoito Pörriäisen ja Mesikämmen ruokalista ajalle 18.1-28.2.2016 Maanantai 18.1.2016 Tiistai 19.1.2016 Keskiviikko 20.1.2016 Torstai 21.1.2016 Perjantai 22.1.2016 kaurapuuro riisihiutalepuuro talon puuro neljänviljanpuuro ruishiutalepuuro hedelmäsose leikkele, tuoremehu

Lisätiedot

Kyselytutkimus suomalaisten näkemyksistä uhanalaisiin kaloihin, särkikaloihin ja kalan ympäristösertifiointiin

Kyselytutkimus suomalaisten näkemyksistä uhanalaisiin kaloihin, särkikaloihin ja kalan ympäristösertifiointiin Olli Toivonen / WWF Kyselytutkimus suomalaisten näkemyksistä uhanalaisiin kaloihin, särkikaloihin ja kalan ympäristösertifiointiin Think If Laboratories / WWF Suomi Kestävällä kalalla -hanke 1 Kohderyhmä

Lisätiedot

Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 2014

Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 2014 Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 201 Markus Lahtinen Head of Product Management Consumer, Sonera Koti ja tv - tutkimus 201 Sonera selvitti nyt neljättä kertaa suomalaisten viihtymistä kotona ja suhdetta

Lisätiedot

Kymppiympyrä osana treenaamista

Kymppiympyrä osana treenaamista KUNNON RUOKAA NUORELLE VOIMISTELIJALLE Järvenpään voimistelijat marraskuu 2013 Johanna Kleemola Kymppiympyrä osana treenaamista Tiivistää Terve Urheilija kokonaisuuden eri ulottuvuudet Fyysinen Psyykkinen

Lisätiedot

TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA

TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) PE-SU 13.12.-15.12.2013 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama

Lisätiedot

Pysytään lujina naiset!

Pysytään lujina naiset! Pysytään lujina naiset! Nykyajan tietotulva ei välttämättä anna selkeää kuvaa, miten syödä terveellisesti. Sen sijaan se saattaa hämmentää ja terveellisesti syöminen voi tuntua vaikealta, kalliilta ja

Lisätiedot

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset

Lisätiedot

1. Koulusi Vastaajien määrä: 37

1. Koulusi Vastaajien määrä: 37 Asiakastyytyväisyys alakoulut, Auvaisten koulu 1. Koulusi Auvaisten koulu 37 100% Heikinsuon koulu 0 0% Karinaisten koulu 0 0% Kaulanperän koulu 0 0% Mustanojan koulu 0 0% 1/8 2. Ruuan maku herkullista

Lisätiedot

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta Jussi Kaartinen Market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Satakunnan Osuuskauppa Twitter: @jussi.kaartinen Osuuskauppa on lähiruoan puolestapuhuja Olemme luoneet

Lisätiedot

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011 KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011 Tutkimuksen tavoitteet Selvittää kuluttajien käsityksiä ja asennoitumista kalaan ja kalatalouteen Verrata tuloksia

Lisätiedot

LIIKKUVAN LAPSEN RAVINTO-OPAS

LIIKKUVAN LAPSEN RAVINTO-OPAS LIIKKUVAN LAPSEN RAVINTO-OPAS Kaikki liikunta on lapselle hyväksi, olipa kyseessä koulumatkan pyöräily, välitunti- tai pihaleikit, ulkoilu perheen kanssa, harrastusliikunta tai muu arjessa tapahtuva liikkuminen.

Lisätiedot

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 16.11.2012 Tutkimuksen tavoitteet Selvittää kuluttajien käsityksiä ja asennoitumista kalaan ja kalatalouteen Verrata tuloksia

Lisätiedot