Yhteisöllinen tapa työskennellä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteisöllinen tapa työskennellä"

Transkriptio

1 Yhteisöllinen tapa työskennellä Pilvipalvelu mahdollistaa uudenlaisten työtapojen täysipainoisen hyödyntämisen yrityksissä Digitalisoituminen ei ainoastaan muuta tapaamme työskennellä. Se muuttaa meitä paljon syvällisemmällä tavalla kuin ehkä edes tulemme ajatelleeksi. Ei ole liioittelua sanoa, että sosiaalinen media on synnyttänyt uudenlaisen ihmisen, jolla on uudenlaisia tarpeita ja jonka käyttäytyminen ja toimintatavat poikkeavat siitä, mihin toimintavat ja käytännöt useimmissa organisaatioissa edelleen perustuvat. Se, miten ja millä välineillä olemme jo oppineet ja tottuneet kommunikoimaan ja tekemään yhteistyötä vapaa-ajallamme, ei voi olla vaikuttamatta siihen, mitä odotamme vastaisuudessa myös työnteolta ja työvälineiltä. Jakamisesta on tullut elämäntapa, ja yhä enemmän tämä näkyy myös tavassamme tehdä töitä. Sitä mukaa, kun työn ja vapaa-ajan raja-aidat madaltuvat, myös työn mielekkyyttä aletaan verrata yhä hanakammin vapaa-aikaan. Itseilmaisun ohella keskeisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi mahdollisuus säädellä omaa ajankäyttöä tai mahdollisuus päättää omista työtavoistaan ja -välineistään. Työyhteisöjen on tulevaisuudessa kyettävä sopeutumaan työntekijöiden mukaan ei työntekijöiden työyhteisön mukaan.

2 Kohti ihmiskeskeisempää työelämää Sosiaalisen median käytännöt muuttavat työelämän toimintatapoja epämuodollisemmiksi ja välittömämmiksi. Yksilöiden johtamisesta yhdessä tekemiseen Organisaatiosta yhteisöksi Ylhäältä ohjatusta spontaaniksi Organisaatiokaaviosta verkostoksi Hierarkisesta horisontaaliseksi Kun puhutaan yhteisöllisestä tavasta työskennellä, on olennaista ymmärtää, että kyse ei ole vain prosessien suunnittelusta, tekijöiden ohjeistamisesta ja tehtävien jakamisesta. Kyse on yhdessä tapahtuvasta ajattelemisesta ja tehtävien suorittamisesta. Yhteisöllinen tapa työskennellä on tehokkaampi, tuottavampi ja ketterämpi Uusien yhteisöllisten työskentelytapojen käyttöönotto ja yleistyminen työyhteisöissä on tullut mahdolliseksi uusien pilvipalveluun perustuvien teknologioiden, kuten Microsoft Office 365 -palvelun, avulla. Käyttäjillä on myös aiempaa enemmän laitteita käytössään, mikä tekee pilvipalveluiden laajamittaisen hyödyntämisen mahdolliseksi. Tiedolle on tyypillistä, että mitä enemmän sitä jakaa, sitä enemmän se lisääntyy. Jakamiseen perustuva yhteisöllinen tapa työskennellä onkin ennen kaikkea tuottavampi tapa työskennellä. Muita syitä pilvipalveluiden kasvavaan suosioon ovat liiketoiminnan ketteryyden parantaminen, uusimpien ohjelmistoversioiden saatavuus ja liikkuvien työntekijöiden työn tehostaminen. Lyhyesti sanottuna pilvipalvelut tarjoavat enemmän vastinetta rahalle ja enemmän aikaa keskittyä itse bisneksen tekemiseen.

3 Suomen suosituimman saat nyt myös pilvipalveluna Microsoft Office 365 on pilvipalvelu, joka mahdollistaa tiedon saumattoman jakamisen ja yhteistyön tekemisen ajasta, paikasta ja päätelaitteista riippumatta, turvallisesti ja joustavasti. Se sisältää tutut ja monipuoliset Office-sovellukset, jotka ovat yrityksesi työntekijöiden käytössä sekä verkossa että offline-tilassa tietokoneella, älypuhelimella ja tabletilla. Seuraavassa kymmenen kohtaa, jotka kannattaa käydä läpi pilviratkaisua ja yhteistyökumppania valitessasi. Jotta uudet työvälineet tuottaisivat parhaan mahdollisen hyödyn niin liiketaloudellisesti kuin työntekijöiden tyytyväisyydellä mitattuna, kannattaa pitää huolta siitä, että valittu ratkaisu todella vastaa yrityksesi tarpeita ja kykenee myös kasvamaan ja kehittymään yrityksesi mukana. 1. Valitse luotettava kumppani Kun on kyse yrityksen liiketoimintakriittisistä toiminnoista, kuten sähköpostista, kalentereista sekä tiedon jakamisesta ja yhteistyöstä, kannattaa valita kumppani, jolle yritysten tuottavuutta lisäävien työkalujen tarjoaminen on toiminnan ytimessä. Microsoftin tuotteet on suunniteltu ammattikäyttöön. Me emme myy mainostilaa tai tutki sähköpostiesi sisältöjä. Office 365 on täysverinen ammattikäyttöön tehty työkalu, jonka turvallisuus, yksityisyys, luotettavuus ja hallittavuus ovat tehneet siitä Suomen suosituimman. 2. Huolehdi tietoturvasta ja yksityisyydensuojasta Office 365 pitää tietosi turvassa Microsoftin tarkasti valvotuissa palvelinkeskuksissa. Tiedät aina missä tietojasi säilytetään ja voit määritellä täsmälleen kuka ja mihin tarkoitukseen voi tietojasi käyttää. Tietojasi ei missään vaiheessa kierrätetä mainostarkoituksiin. Office 365:n sisäänrakennetut tietoturvaominaisuudet on kehitetty yli vuosikymmenen kokemuksella verkkopalveluiden tarjonnasta ja suojaamisesta. Microsoftin yrityksille ja julkisen sektorin organisaatioille tarkoitettujen pilvipalveluiden sopimukset täyttävät EU:n tietosuojadirektiivin tiukat vaatimukset. Microsoft on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa yhtiö, joka on saanut tämän hyväksyvän lausunnon. Palvelumme täyttävät todistetusti myös ISO standardin, EU-mallilausekkeiden, HIPAA-BAA-sopimuksen ja FISMA-lain vaatimukset. Tietoturva-, tietosuoja- ja tietojen käsittelykäytännöt on määritelty tietojenkäsittelysopimuksessa.

4 3. Vapaudu ajasta, paikasta ja verkosta Sama yhtenäinen käyttökokemus päätelaitteesta, käyttöjärjestelmästä tai selaimesta riippumatta tekee Office 365:stä saumattoman tehokkaan työvälineen myös offline-tilassa. Silloinkin kun verkkoyhteyttä ei ole, voit työskennellä normaalisti arkistoitujen sähköpostien ja dokumenttien kanssa. 4. Älä tingi ominaisuuksista Microsoft on ollut toimisto-ohjelmistojen kehittämisessä edelläkävijä jo vuosikymmeniä, ja Office 365 on viimeisin vaihe tässä menestystarinassa. Tutut, markkinoiden monipuolisimmat ominaisuudet tarjoava Microsoft Office on ominaisuuksiltaan ylivoimainen myös pilvipalveluna. Verkon yli toimivat yhteydepito- ja yhteistyötyökalut toimivat saumattomasti yhdessä muiden Office-ohjelmistojen kanssa, myös työpöydälle asennettujen. 5. Tee käyttöönotosta helppoa Pilvipalveluun siirtymisen yhtenä tavoitteena on tehostaa ja helpottaa työntekoa. Koska Office 365:n käyttäminen ei poikkea tutuista Office-työkaluista, käy myös sen käyttöön ottaminen nopeasti ja helposti ilman aikaa vieviä koulutuksia ja työtehoa syövää opetteluvaihetta. Sujuva käyttöönotto ja käyttö auttavat myös pitämään työntekijät tyytyväisinä ja vähentävät IT-tuen kuormitusta. 6. Valitse itse mitä kaikkea haluat siirtää pilveen ja milloin Aina ei ole tarkoituksenmukaista siirtää kaikkea tietoa kerralla pilveen. Office 365:n etuna on mahdollisuus valita joustavasti tarpeen mukaan puhtaasti pilveen perustuva ratkaisu tai hybridi, jossa yhdistyvät pilvipalvelu ja oma infrastruktuuri. Näin vaikka osa käyttäjistä voidaan siirtää pilveen ja osa pitää yrityksen omilla palvelimilla. Silti kaikki toimivat saumattomasti yhdessä.

5 7. Vaadi takuu toimivuudesta Koska kyseessä on liiketoiminnalle kriittinen palvelu, olemme sitä mieltä että vastuullisen palveluntarjoajan tulee vastata myös taloudellisesti siitä, että palvelu toimii ilman katkoksia. Siksi myönnämme hyvityksiin perustuvan takuun sille, että Office 365:n saatavuus on vähintään 99,9 %. 8. Varmista jatkuvuus Liiketoiminnassa on voitava luottaa siihen, että käytetyt työkalut ovat saatavilla myös pitkällä tähtäimellä, eikä niiden ominaisuuksia muuteta ilman ennakkovaroitusta. Office 365:n kehitys tapahtuu yleisesti saatavilla olevan tiekartan mukaan, ja kaikista merkittävistä muutoksista tiedotetaan käyttäjille 12 kuukautta etukäteen. 9. Tiedä mistä maksat ja paljonko maksat Palvelumme perustuvat aina selkeisiin sopimuksiin. Näin kustannukset ovat ennakoitavia. Asiakkaanamme saat sitä mitä tilaat ilman ylimääräisiä piilokustannuksia tai yllätyksiä. 10. Näytä hyvältä asiakkaidesi silmissä Microsoft Office -tiedostojen muotoilu pysyy aina samana riippumatta siitä käytätkö niitä itse sovelluksessa vai verkon välityksellä. Koska Microsoft Office on Suomen suosituin tuottavuusohjelma (MarketVisio: Työasemien käyttöjärjestelmät 2012), dokumentit ovat mitä todennäköisimmin yhteensopivia myös asiakkaidesi ohjelmistojen kanssa. Näin varmistat, että huolella laatimasi dokumentit myös näyttävät siltä. Oikeinkirjoituksen ja kieliopin tarkastustyökalut auttavat välttämään noloja virheitä, ja varmasti toimiva kalenterien synkronointi auttaa varmistamaan, että olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Loikkaa turvallisesti pilveen

Loikkaa turvallisesti pilveen Loikkaa turvallisesti pilveen Microsoft Azure tuo pk-yrityksille säästöjä ja työskentelyn helppoutta. Luotettava ja turvallinen pilvipalvelu skaalautuu kaikenlaisiin ja -kokoisiin tarpeisiin. Pilvipalveluilla

Lisätiedot

Pilviratkaisut ovat entistä suositumpia. Mutta mikä on oikea ratkaisu sinun maailmassasi? Lähde matkalle läpi avaruuden, ajaan ja maalaisjärjen

Pilviratkaisut ovat entistä suositumpia. Mutta mikä on oikea ratkaisu sinun maailmassasi? Lähde matkalle läpi avaruuden, ajaan ja maalaisjärjen Pilviratkaisut ovat entistä suositumpia. Mutta mikä on oikea ratkaisu sinun maailmassasi? Lähde matkalle läpi avaruuden, ajaan ja maalaisjärjen Verkkoratkaisujen tarjoaminen pk-yrityksille muistuttaa hieman

Lisätiedot

Pilvipalvelujen tietoturvasta

Pilvipalvelujen tietoturvasta Pilvipalvelujen tietoturvasta It-palveluiden tilaisuus 20.3.2015 Matti Levänen Mitä pilvipalvelut ovat? Pilvipalvelu on toimintamalli, jolla tarjotaan helposti käyttöön otettavaa ja skaalautuvaa tietotekniikkaresurssia.

Lisätiedot

Kumppaniratkaisu. M-Files Cloud Vault Dokumenttien hallinta on helppoa. Paranna tietotyön tehokkuutta ja laatua!

Kumppaniratkaisu. M-Files Cloud Vault Dokumenttien hallinta on helppoa. Paranna tietotyön tehokkuutta ja laatua! Kumppaniratkaisu M-Files Cloud Vault Dokumenttien hallinta on helppoa Paranna tietotyön tehokkuutta ja laatua! Vaihdoimme vanhan järjestelmän M-Filesiin viikonlopun aikana. Henkilökunnan kouluttamiseen

Lisätiedot

Pienyrityksen mobilisointi. Microsoft Office 365:n avulla PIENYRITYKSEN MOBILISOINTI MICROSOFT OFFICE 365:N AVULLA 1

Pienyrityksen mobilisointi. Microsoft Office 365:n avulla PIENYRITYKSEN MOBILISOINTI MICROSOFT OFFICE 365:N AVULLA 1 Pienyrityksen mobilisointi Microsoft Office 365:n avulla PIENYRITYKSEN MOBILISOINTI MICROSOFT OFFICE 365:N AVULLA 1 Totta puhuen useimmat asiakkaat ja työntekijät ovat jo liikkuvia. Toimistossa työpöydän

Lisätiedot

Tietoturvavinkkejä pilvitallennuspalveluiden

Tietoturvavinkkejä pilvitallennuspalveluiden Tietoturvavinkkejä pilvitallennuspalveluiden turvallisempaan käyttöön 11/2014 Sisällysluettelo Johdanto... 3 1 Mikä on pilvipalvelu?... 3 2 Mikä on pilvitallennuspalvelu?... 3 3 Ovatko pilvipalvelut turvallisia?...

Lisätiedot

WEBINAARI 14.3.2012 CLOUD SOFTWARE SRA- esi;ely

WEBINAARI 14.3.2012 CLOUD SOFTWARE SRA- esi;ely WEBINAARI 14.3.2012 CLOUD SOFTWARE SRA- esi;ely Janne Järvinen Director, F- Secure FAD, Cloud So7ware Program Yhteenveto TKI - näkymät Skaalautuvat pilvipalvelualustat ja sovelluskehitystä tukevat komponenbt

Lisätiedot

Sosiaalinen teknologia mullistaa työryhmätyöskentelyn pilvessä. Aki Antman / Sulava Oy

Sosiaalinen teknologia mullistaa työryhmätyöskentelyn pilvessä. Aki Antman / Sulava Oy Sosiaalinen teknologia mullistaa työryhmätyöskentelyn pilvessä Aki Antman / Sulava Oy Vapaa-ajalla kaikki palvelut käytössä Sovellukset ladataan kaikille päätelaitteille Palvelut vapaasti käytössä tarpeen

Lisätiedot

ANVIA PILVI. kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7

ANVIA PILVI. kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7 ANVIA PILVI kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7 Anvia Pilvi TIESITKÖ, ETTÄ YLI PUOLET SUOMALAISYRITYKSISTÄ KÄYTTÄÄ PILVIPALVELUITA? Anvia Pilvi on suomalaisille yrityksille tarkoitettu palvelu,

Lisätiedot

Osoitteena O365. Toimisto ja yhteydet pilvestä

Osoitteena O365. Toimisto ja yhteydet pilvestä Osoitteena O365 Toimisto ja yhteydet pilvestä Mitä sisältää O365 Tutut toimistotyökalut käytössäsi missä vain Uusimmat versiot aina mukanasi Ei kiinteitä kustannuksia Korkea käytettävyysaste Ei päivityksistä

Lisätiedot

Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat?

Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut - Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Suurin osa kaikista uusista it-sovelluksista ja -ohjelmistoista toteutetaan pilvipalveluna.

Lisätiedot

EDC TYÖMAAJÄRJESTELMÄ

EDC TYÖMAAJÄRJESTELMÄ EDC TYÖMAAJÄRJESTELMÄ EDC Työmaajärjestelmä on uusinta mobiiliteknologiaa hyödyntävä monipuolinen järjestelmä, joka tehostaa työmaiden päivittäisiä toimintoja ja rutiineja. East Dataconst Oy Puh. +358

Lisätiedot

Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive

Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive Koulutuksen aikana harjoitellaan tiedostojen ja kuvien siirtoa Google Drive-palveluun sekä tiedostojen jakamista Lisäksi harjoitellaan Google Docs (Asikirjat)

Lisätiedot

Elisa Toimisto 365. Toimisto ja yhteydet pilvestä

Elisa Toimisto 365. Toimisto ja yhteydet pilvestä Elisa Toimisto 365 Toimisto ja yhteydet pilvestä Elisa Toimisto 365 Tutut toimistotyökalut käytössäsi missä vain Uusimmat versiot aina mukanasi Ei kiinteitä kustannuksia Korkea käytettävyysaste Ei päivityksistä

Lisätiedot

Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive

Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive Koulutuksen aikana harjoitellaan tiedostojen ja kuvien siirtoa Google Drive-palveluun sekä tiedostojen jakamista Lisäksi harjoitellaan Google Docs (Asikirjat)

Lisätiedot

Varmaa ja vaivatonta viestintää kaikille Suomessa Viestintätoimialan muutostekijät 2010-luvulla

Varmaa ja vaivatonta viestintää kaikille Suomessa Viestintätoimialan muutostekijät 2010-luvulla Varmaa ja vaivatonta viestintää kaikille Suomessa Viestintätoimialan muutostekijät 2010-luvulla Tähän joku aloituskuva, esim. ilmapallopoika Digitaaliset palvelut laajemmin käyttöön Tieto digitalisoituu

Lisätiedot

Sähköinen työpöytä. Millainen se oikein on? Kuka sitä (haluaa) käyttää? Aki Antman Sulava Oy 13.10.2011

Sähköinen työpöytä. Millainen se oikein on? Kuka sitä (haluaa) käyttää? Aki Antman Sulava Oy 13.10.2011 Sähköinen työpöytä Millainen se oikein on? Kuka sitä (haluaa) käyttää? Aki Antman Sulava Oy 13.10.2011 Agenda Alkusanat ja puhujan lyhyt esittely Mikä on (tulevaisuuden) sähköinen työpöytä? Miten sähköinen

Lisätiedot

Tämän teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Muokkaamaton -lisenssi.

Tämän teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Muokkaamaton -lisenssi. Tämän teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Muokkaamaton -lisenssi. Pilvipalvelut uhkat ja mahdollisuudet Elias Aarnio Open Source -asiantuntija Innopark Programmes Oy elias.aarnio@innopark.fi

Lisätiedot

Mobiili. MULLISTAA MYYNTITYÖN Technopolis Business Breakfast, 12.9.2014

Mobiili. MULLISTAA MYYNTITYÖN Technopolis Business Breakfast, 12.9.2014 Mobiili MULLISTAA MYYNTITYÖN Technopolis Business Breakfast, 12.9.2014 AIHEITA Taustaa Keskeiset muutoksen tekijät Pilvipalvelut ja sovelluskauppa Mahdollisuudet myyntityössä Miksi myyntiaineistot ja asiakastapaamiset?

Lisätiedot

Sähköposti 50 GB X X. Kalenteri X X. OneDrive Business 1 TB X X X. Office Web Apps- sovellukset X X X. Office työpöytäsovellukset X X

Sähköposti 50 GB X X. Kalenteri X X. OneDrive Business 1 TB X X X. Office Web Apps- sovellukset X X X. Office työpöytäsovellukset X X Lisenssivaihtoehdot Sisältää Office 365 Business Essentials Office 365 Business Office 365 Business Premium Sähköposti 50 GB X X Kalenteri X X Lync (pikaviestit, videoneuvo@elu) X X OneDrive Business 1

Lisätiedot

Miksi ja miten siirtyä käyttämään nykyistä ERP-järjestelmää pilvessä?

Miksi ja miten siirtyä käyttämään nykyistä ERP-järjestelmää pilvessä? Miksi ja miten siirtyä käyttämään nykyistä ERP-järjestelmää pilvessä? Sisällys Lukijalle 3 Mitä pilvipalveluilla tarkoitetaan? 4 Toiminnanohjausjärjestelmä pilvessä 5 Miksi siirtyä pilvipalveluihin? 6

Lisätiedot

Google yritysratkaisut motivointia tehokkuuteen. Juha Elonen, kehitysjohtaja, DNA Business

Google yritysratkaisut motivointia tehokkuuteen. Juha Elonen, kehitysjohtaja, DNA Business Google yritysratkaisut motivointia tehokkuuteen Juha Elonen, kehitysjohtaja, DNA Business Tietomäärän räjähdysmäinen kasvu Sosiaalinen media Pilvilaskenta ja pilvipalvelut Luonnolliset käyttöliittymät

Lisätiedot

Mikä on suomalaisille organisaatioille nyt IN pilvipalveluissa?

Mikä on suomalaisille organisaatioille nyt IN pilvipalveluissa? Mikä on suomalaisille organisaatioille nyt IN pilvipalveluissa? Business Breakfast 6.2.2015 Market-Visio Oy:n tutkimus: Pilvet muuttavat ICT-ostamista Mikko Kairtamo, DataCenter Finland Oy DataCenter Finland

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Opiskelijoiden OneDriveohje Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Ohjeen nimi Opiskelijoiden OneDrive-ohje Vastuuhenkilö Mari Jokiniemi

Lisätiedot

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Pilvipalvelut. Pilvipalvelut - lähtökohtia

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Pilvipalvelut. Pilvipalvelut - lähtökohtia Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Pilvipalvelut Pilvipalvelut Nouseva toteutustekniikka ja trendi Kuluttajat edellä, yritykset perässä Paino sanalla Palvelu Yhtenäisyyksiä vuosikymmenten taakse, sovelletaan

Lisätiedot

Kattava tietoturva kerralla

Kattava tietoturva kerralla Kattava tietoturva kerralla PROTECTION SERVICE FOR BUSINESS Tietoturvan on oltava kunnossa Haittaohjelmahyökkäyksen tai tietoturvan vaarantumisen seuraukset voivat olla vakavia ja aiheuttaa merkittäviä

Lisätiedot

Googlen palvelut synkronoinnin apuna. Kampin palvelukeskus Jukka Hanhinen, Urho Karjalainen, Rene Tigerstedt, Pirjo Salo

Googlen palvelut synkronoinnin apuna. Kampin palvelukeskus Jukka Hanhinen, Urho Karjalainen, Rene Tigerstedt, Pirjo Salo Googlen palvelut synkronoinnin apuna Kampin palvelukeskus 31.01.2018 Jukka Hanhinen, Urho Karjalainen, Rene Tigerstedt, Pirjo Salo Google-tili Jos käytät Gmail-sähköpostia niin sinulla on Google-tili (nn.nn@gmail.com)

Lisätiedot

Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta. Yhteenveto. Taustaa linjauksille. Linjausten tavoitteet

Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta. Yhteenveto. Taustaa linjauksille. Linjausten tavoitteet Sara Saari Lausunto 07.09.2018 Asia: VM/276/00.01.00.01/2018 Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta Yhteenveto Kommentit yhteenvetoon: Taustaa linjauksille Kommentit taustaan:

Lisätiedot

PIKAOPAS MODEM SETUP

PIKAOPAS MODEM SETUP PIKAOPAS MODEM SETUP Copyright Nokia Oyj 2003. Kaikki oikeudet pidätetään. Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. MODEM SETUP FOR NOKIA 6310i -OHJELMAN ASENTAMINEN...1 3. PUHELIMEN VALITSEMINEN MODEEMIKSI...2

Lisätiedot

ACCOUNTOR ICT Digitaalinen työympäristö Markkinatutkimus joulukuu 2018

ACCOUNTOR ICT Digitaalinen työympäristö Markkinatutkimus joulukuu 2018 ACCOUNTOR ICT Digitaalinen työympäristö 2019 Markkinatutkimus joulukuu 2018 Tausta: Accountor ICT teki markkinatutkimuksen yhteistyössä Micromedian kanssa joulukuussa 2018. Tutkimuksella haluttiin selvittää

Lisätiedot

Tablet-tietokoneen ja älypuhelimen peruskäyttö. 4.11.2014 Jorma Flinkman

Tablet-tietokoneen ja älypuhelimen peruskäyttö. 4.11.2014 Jorma Flinkman Tablet-tietokoneen ja älypuhelimen peruskäyttö 4.11.2014 Jorma Flinkman Wikipedia.fi 2 Mikä ihmeen tabletti? Taulutietokone (tai paneelitietokone tai tabletti engl. tablet personal computer eli tablet

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

Tulevaisuuden päätelaitteet

Tulevaisuuden päätelaitteet Tulevaisuuden päätelaitteet Kuka ne omistaa? Miten niitä hallitaan? Aki Antman Sulava Oy 2.11.2011 Agenda Alkusanat ja puhujan lyhyt esittely Erilaiset päätteet ja sähköinen työpöytä Kuka omistaa päätelaitteet?

Lisätiedot

järjestelmän hankintaan

järjestelmän hankintaan järjestelmän hankintaan Yrityksen toimintojen hallintaan sopivan ohjelmiston miettiminen voi olla haastavaa, varsinkin jos aiempaa kokemusta ei ole. Tästä oppaasta löydät vinkkejä siihen, mitä kannattaa

Lisätiedot

Sulava. Markku Suominen. markku.suominen@sulava.com Puhelin: 040 743 2381. www.sulava.com www.facebook.com/sulavaoy 2. Käyttöönotto Käyttö

Sulava. Markku Suominen. markku.suominen@sulava.com Puhelin: 040 743 2381. www.sulava.com www.facebook.com/sulavaoy 2. Käyttöönotto Käyttö Sulava Visio Määrittely Kilpailutus Valvonta Markku Suominen Käyttöönotto Käyttö markku.suominen@sulava.com Puhelin: 040 743 2381. www.sulava.com www.facebook.com/sulavaoy 2 Convergence 2013 tapahtuman

Lisätiedot

- Kuntakentän tehostamisen asiantuntija -

- Kuntakentän tehostamisen asiantuntija - - Kuntakentän tehostamisen asiantuntija - TEE YHTEISTYÖTÄ Kuntien palvelukeskukset monistavat parhaita toimintatapoja ja ratkaisuja ARKI SUJUVAKSI KuntaPron osakkaana voit ulkoistaa palveluja joustavasti

Lisätiedot

ABLOY PULSE. Helppo ja toimintavarma digitaalinen lukitusjärjestelmä

ABLOY PULSE. Helppo ja toimintavarma digitaalinen lukitusjärjestelmä ABLOY PULSE Helppo ja toimintavarma digitaalinen lukitusjärjestelmä Ainutlaatuinen lukitusjärjestelmä ABLOY PULSE on edistyksellinen ja monipuolinen digitaalisen lukituksen ja kulunhallinnan järjestelmä,

Lisätiedot

10.6.2010 Jan Hursti, Kehityspäällikkö, Isoworks Oy. Turvallista pilvipalvelua keskisuurille yrityksille

10.6.2010 Jan Hursti, Kehityspäällikkö, Isoworks Oy. Turvallista pilvipalvelua keskisuurille yrityksille 10.6.2010 Jan Hursti, Kehityspäällikkö, Isoworks Oy Turvallista pilvipalvelua keskisuurille yrityksille Maankattavaa ICT-palvelua Huolehdimme asiakkaidemme tieto- ja viestintätekniikan toimivuudesta 24/7

Lisätiedot

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikan koulutusohjelma / Tietoverkkotekniikka

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikan koulutusohjelma / Tietoverkkotekniikka KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikan koulutusohjelma / Tietoverkkotekniikka Linux pohjaiset pilvipalvelut Linux järjestelmät TI 11/12 TIVE Santeri Kangaskolkka TI 12 Janne Enroos TI 12 Mikä on

Lisätiedot

Entistäkin hyödyllisempi Subscription ja Autodesk 360

Entistäkin hyödyllisempi Subscription ja Autodesk 360 Autodesk Subscription Entistäkin hyödyllisempi Subscription ja Autodesk 360 Tapani Parmanen, Vianova Systems Finland Oy tapani.parmanen@vianova.fi Monien etujen Autodesk Subscription Autodesk Subscription

Lisätiedot

IT- palvelua käyttäjille - ei tekniikkaa tietohallinnolle. Jari Taimi Toimitusjohtaja SataCom Oy

IT- palvelua käyttäjille - ei tekniikkaa tietohallinnolle. Jari Taimi Toimitusjohtaja SataCom Oy IT- palvelua käyttäjille - ei tekniikkaa tietohallinnolle Jari Taimi Toimitusjohtaja SataCom Oy SataCom Oy - Perustiedot Perustettu 1989 Henkilökunta 20 Liikevaihto 3,8 meur (2014) Asiakkaat 90 % Satakunnan

Lisätiedot

Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista hallinnasta Pauli Kartano

Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista hallinnasta Pauli Kartano Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista hallinnasta 11.9.2018 Pauli Kartano Lausuntokierros Linjaukset ja lausunnot nähtävillä lausuntopalvelussa Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista

Lisätiedot

Digitalisaation kartoitus ja tiekartan suunnittelu. Palvelu innovaatioseteliin Steamlane Oy

Digitalisaation kartoitus ja tiekartan suunnittelu. Palvelu innovaatioseteliin Steamlane Oy Digitalisaation kartoitus ja tiekartan suunnittelu Palvelu innovaatioseteliin Ari Karppinen ari.t.karppinen@steamlane.com Steamlane Oy 050 5410775 Digitalisaation kartoitus ja tiekartan suunnittelu Kartoitamme

Lisätiedot

1. Toimivan IT-ympäristön rakentaminen

1. Toimivan IT-ympäristön rakentaminen 1. Toimivan IT-ympäristön rakentaminen Tarjontaa paljon tarvitaan henkilö, joka kokoaa oikeat palikat yhteen Ensin hahmotetaan kokonaisuus sen jälkeen tarkastellaan pienempiä osa-alueita Koulutus/tiedon

Lisätiedot

ABLOY PULSE. Älä huoli. Ala elää.

ABLOY PULSE. Älä huoli. Ala elää. ABLOY PULSE Älä huoli. Ala elää. Ainutlaatuinen lukitusjärjestelmä. ABLOY PULSE on edistyksellinen ja monipuolinen digitaalisen lukituksen ja kulunhallinnan järjestelmä, jossa turvallisuus, huolettomuus

Lisätiedot

Hyödynnä DPS- ja SA-setelit Azure hybridipilvi-palveluiden suunnittelussa ja testauksessa!

Hyödynnä DPS- ja SA-setelit Azure hybridipilvi-palveluiden suunnittelussa ja testauksessa! Hyödynnä DPS- ja SA-setelit Azure hybridipilvi-palveluiden suunnittelussa ja testauksessa! Onregon DPS-työpajat ovat Microsoft Enterprise Agreement asiakkaille sopivia työpajoja, joiden maksamiseen voi

Lisätiedot

Data-analytiikkakonseptin esiselvitys. Palvelu innovaatioseteliin Steamlane Oy

Data-analytiikkakonseptin esiselvitys. Palvelu innovaatioseteliin Steamlane Oy Data-analytiikkakonseptin esiselvitys Palvelu innovaatioseteliin Ari Karppinen ari.t.karppinen@steamlane.com Steamlane Oy 050 5410775 Data-analytiikkakonseptin esiselvitys Onko yrityksessänne laiskaa dataa,

Lisätiedot

Pilvee, pilvee, pilvee TERVETULOA! Toni Rantanen 15.11.2010

Pilvee, pilvee, pilvee TERVETULOA! Toni Rantanen 15.11.2010 Pilvee, pilvee, pilvee TERVETULOA! Toni Rantanen 15.11.2010 1 Agenda Triuvare lyhyesti Muutama käytännön esimerkki Microsoftin BPOS-palvelun käytöstä Palvelun käyttöönotto, ylläpito ja tuki mitä käytännössä

Lisätiedot

VISMA SOVELLUSPALVELU. Visman yritysohjelmistot pilvipalveluna

VISMA SOVELLUSPALVELU. Visman yritysohjelmistot pilvipalveluna VISMA SOVELLUSPALVELU Visman yritysohjelmistot pilvipalveluna VISMA SOFTWARE OY Yritysohjelmistojen käytettävyys ja tietoturva ovat asioita, joista ei kannata tinkiä. Tässä materiaalissa esitellään Visma

Lisätiedot

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info 1 Tervetuloa kolmannelle jaksolle! Tähän jaksoon sisältyy testi, miten käytät oman aikasi? Saat vinkkejä miten omat unelmat saadaan kirkkaaksi. Jotta voit ne toteuttaa Tarvitset suunnitelman ja työkalut.

Lisätiedot

ABLOY PULSE. Älä huoli. Ala elää.

ABLOY PULSE. Älä huoli. Ala elää. ABLOY PULSE Älä huoli. Ala elää. Ainutlaatuinen lukitusjärjestelmä. ABLOY PULSE on edistyksellinen ja monipuolinen digitaalisen lukituksen ja kulunhallinnan järjestelmä, jossa turvallisuus, huolettomuus

Lisätiedot

Sulava - Yritys pilven varaan

Sulava - Yritys pilven varaan Antti Kirmanen Sulava Oy Johdon konsultointiosakeyhtiö Auttaa Asiakkaitaan liiketoiminnan ja ICT:n yhdistämisessä Uudet Microsoft teknologiat Pilvipalvelut Sosiaalinen teknologia Tietotyön tehostaminen

Lisätiedot

Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta. Yhteenveto. Taustaa linjauksille. Linjausten tavoitteet. Lausunto

Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta. Yhteenveto. Taustaa linjauksille. Linjausten tavoitteet. Lausunto Lausunto 04.09.2018 Asia: VM/276/00.01.00.01/2018 Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta Yhteenveto Kommentit yhteenvetoon: Seuraavat kommentit linjauksiin: 2. Riippuen palveluntarjoajasta

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla?

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito tutkion osa (VEPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Verkkopalvelujen tuottaminen

Lisätiedot

Tavallisimmat kysymykset

Tavallisimmat kysymykset Autodesk Design- ja Creation Suite -paketit Tavallisimmat kysymykset Tässä dokumentissa on vastauksia tavallisimpiin kysymyksiin Design- ja Creation Suite -pakettien myynnin loppumisesta. 24.5.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

pilvipalvelu tarkoittaa?

pilvipalvelu tarkoittaa? Virtuaalipilvet tietotekniikassa: mitä pilvipalvelu tarkoittaa? Keijo Heljanko Tietotekniikan laitos Perustieteiden korkeakoulu Aalto-yliopisto keijo.heljanko@aalto.fi 18.1-2014 1/14 Pilvipalvelut Kun

Lisätiedot

Tiedostojen jakaminen turvallisesti

Tiedostojen jakaminen turvallisesti Tiedostojen jakaminen turvallisesti Taustaa Tiedostojen jakaminen sähköisesti (File Sharing) on ollut joissakin organisaatioissa ongelmallista hallita. Jaettaviksi halutut viestit ovat liitetiedostoineen

Lisätiedot

Digitalisaatio ja tuottavuuden uusi ulottuvuus

Digitalisaatio ja tuottavuuden uusi ulottuvuus Digitalisaatio ja tuottavuuden uusi ulottuvuus Visio Määrittely Kilpailutus Valvonta Sulava Ray Byman Käyttöönotto Käyttö ray.byman@sulava.com Puhelin: 040 5920960 www.sulava.com www.facebook.com/sulavaoy

Lisätiedot

Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen. #SoneraB2D

Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen. #SoneraB2D Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen Sonera perustaa Suomen suurimman avoimen datakeskuksen Perustamme Suomen suurimman kaikille yrityksille palveluja tarjoavan datakeskuksen

Lisätiedot

Pika-aloitusopas. Haku Voit etsiä sivustoja, henkilöitä tai tiedostoja. Sivuston tai uutisviestin luominen

Pika-aloitusopas. Haku Voit etsiä sivustoja, henkilöitä tai tiedostoja. Sivuston tai uutisviestin luominen Pika-aloitusopas Saa aikaan enemmän olinpaikastasi riippumatta suojatun käytön, jakamisen ja tiedostotallennuksen avulla. Kirjaudu sisään Office 365 -tilaukseesi ja valitse SharePoint sovellusten käynnistyksestä.

Lisätiedot

mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle?

mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle? artikkeli WWAN-verkko WWAN-verkko: mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle? Nopeiden, saumattomien yhteyksien merkitys minkä tahansa yrityksen menestykseen sekä liikkuvan ammattilaisen tehokkuuteen

Lisätiedot

Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas

Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas Windows 8.1:n asennus ja päivitys Päivitä BIOS, sovellukset ja ohjaimet ja suorita Windows Update Valitse asennustyyppi Asenna Windows 8.1 Käy Samsungin päivitystukisivust

Lisätiedot

JUULIA - Varhaiskasvatuksen tilastointijärjestelmä. Vertikal Oy Luvaton käyttö kielletty

JUULIA - Varhaiskasvatuksen tilastointijärjestelmä. Vertikal Oy Luvaton käyttö kielletty Nykyisin käytössä olevat järjestelmät Eivät tuota tietoja, joita johtamiseen tarvitaan Vaativat erillisen ja kalliin raportointiosion Eivät kaikilta osin käytä kertoimia, joiden varaan täyttö- ja käyttöastelaskenta

Lisätiedot

-Yhdistetty viestintä osana uutta tehokkuutta. Petri Palmén Järjestelmäarkkitehti

-Yhdistetty viestintä osana uutta tehokkuutta. Petri Palmén Järjestelmäarkkitehti Pilvi vai oma? -Yhdistetty viestintä osana uutta tehokkuutta Petri Palmén Järjestelmäarkkitehti Agenda Yhdistetty viestintä Palveluiden tuottaminen Palvelua pilvestä? BPOS tänään Online-palvelut tulevaisuudessa

Lisätiedot

Onko teillä vielä paperisia arkistoja?

Onko teillä vielä paperisia arkistoja? Onko teillä vielä paperisia arkistoja? EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) koskee myös paperiarkistoja EU:n tietosuoja-asetus yhtenäistää henkilötietojen käsittelyä koskevaa sääntelyä EU:ssa. Asetus astuu voimaan

Lisätiedot

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikka. Internetistä toimiva työväline, 1 ov (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille)

Tieto- ja viestintätekniikka. Internetistä toimiva työväline, 1 ov (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille) Kuvaukset 1 (9) Tieto- ja viestintätekniikka Internetistä toimiva työväline, 1 ov (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille) Tavoitteet omaksuu verkko-oppimisympäristön ja sähköpostin keskeiset toiminnot tutustuu

Lisätiedot

VISMA ECONET PRO ASP SOVELLUSVUOKRAUS. Page 1

VISMA ECONET PRO ASP SOVELLUSVUOKRAUS. Page 1 VISMA ECONET PRO ASP SOVELLUSVUOKRAUS Page 1 Mitä ASP tarkoittaa? Application Service Providing, eli sovellusvuokraus ASP-ratkaisussa käytetään valittuja ohjelmistoja mistä tahansa Internetin kautta työpaikalta,

Lisätiedot

Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä

Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft on toiminnanohjausjärjestelmä, joka on tehty liiketoiminnan hallintaan ja kehittämiseen. Lemonsoftin ominaisuudet ovat muokattavissa vastaamaan eri toimialojen

Lisätiedot

PIKAOHJE MODEM OPTIONS for Nokia 7650

PIKAOHJE MODEM OPTIONS for Nokia 7650 PIKAOHJE MODEM OPTIONS for Nokia 7650 Copyright 2002 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään 9354501 Issue 2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. MODEM OPTIONS FOR NOKIA 7650:N ASENTAMINEN...1 3. PUHELIMEN VALITSEMINEN

Lisätiedot

Suomalainen pilvimaisema Yhteenveto Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksestä 2013

Suomalainen pilvimaisema Yhteenveto Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksestä 2013 Suomalainen pilvimaisema Yhteenveto Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksestä 2013 Seppo Kalli Digital Media Finland Selvitys Suomalainen pilvimaisema Liikenne- ja viestintäministeriö Julkaisuja

Lisätiedot

Digitalisoituminen pakoittaa työnteon ja johtamisen mobiiliksi Hallitse tilanne, ennen kuin tilanne hallitsee sinua

Digitalisoituminen pakoittaa työnteon ja johtamisen mobiiliksi Hallitse tilanne, ennen kuin tilanne hallitsee sinua Digitalisoituminen pakoittaa työnteon ja johtamisen mobiiliksi Hallitse tilanne, ennen kuin tilanne hallitsee sinua Pete Nieminen +358-50-4636969 pete.nieminen@atea.fi fi.linkedin.com/in/petenieminen/

Lisätiedot

Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sosiaalista mediaa hyödynnetään yrityksessäni tällä hetkellä Vastaus Lukumäärä Prosentti

Lisätiedot

ANVIA PILVI. kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7

ANVIA PILVI. kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7 ANVIA PILVI kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7 Anvia Pilvi TIESITKÖ, ETTÄ YLI PUOLET SUOMALAISYRITYKSISTÄ KÄYTTÄÄ PILVIPALVELUITA? Anvia Pilvi on suomalaisille yrityksille tarkoitettu palvelu,

Lisätiedot

SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa

SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa TIES462 Virtuaaliset oppimisympäristöt-kurssi Sanna Kainulainen 2014 Miksi tämä aihe? SOMEn käyttö on yleistynyt Miksi SOMEn käyttö kouluissa ja oppilaitoksissa

Lisätiedot

ELÄKÖÖN ELÄMÄ JA TYÖ V työhyvinvoinnin ja johtamisen koulutuspäivä 22.10.2014 Palvelu tapana toimia. FM Jukka Oresto LAMK / Paideia Oy

ELÄKÖÖN ELÄMÄ JA TYÖ V työhyvinvoinnin ja johtamisen koulutuspäivä 22.10.2014 Palvelu tapana toimia. FM Jukka Oresto LAMK / Paideia Oy ELÄKÖÖN ELÄMÄ JA TYÖ V työhyvinvoinnin ja johtamisen koulutuspäivä 22.10.2014 Palvelu tapana toimia FM Jukka Oresto LAMK / Paideia Oy 1 . KAIKKI MUUTTUU Ansaintalogiikka on muuttumassa tavaroiden saatavuuden

Lisätiedot

Dynamo-koulutus 7.5.2014 Omat laitteet oppimisessa

Dynamo-koulutus 7.5.2014 Omat laitteet oppimisessa Dynamo-koulutus 7.5.2014 Omat laitteet oppimisessa Käsitteitä BYOD - Bring Your Own Device CYOD - Choose Your Own Device MDM - Mobile Device Management Pilvipalvelut TAVOITE: Omnia tekee ratkaisuja ja

Lisätiedot

Microsoft Office 365 / SharePoint -pilvipalvelu

Microsoft Office 365 / SharePoint -pilvipalvelu Microsoft Office 365 / SharePoint -pilvipalvelu Tämän materiaalin käyttäminen ja muokkaaminen on sallittua tietyin ehdoin. Lue tarkemmat tiedot viimeiseltä sivulta. Mikko Lammi mikko.lammi@tampere.fi 040

Lisätiedot

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015 Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 Oppilaat saavat vuoden 2016 alusta käyttöönsä oppilaitoksen sähköpostin ja muita palveluita Microsoftin Office365:sta. Oppilaiden sähköposti on muotoa

Lisätiedot

Rolling up the Sleeves: Let s Make Growth with Digital Services. Tunnistautuminen saḧkoïseen asiointiin

Rolling up the Sleeves: Let s Make Growth with Digital Services. Tunnistautuminen saḧkoïseen asiointiin Rolling up the Sleeves: Let s Make Growth with Digital Services Tunnistautuminen saḧkoïseen asiointiin 1 Oma Säästöpankki Oy lyhyesti Oma Saä sto pankista muodostumassa Suomen suurin ja vahvin saä sto

Lisätiedot

ICT Palvelut Juhani Suhonen

ICT Palvelut Juhani Suhonen ICT Palvelut Juhani Suhonen Megatrendejä ICT-maailmassa Mobiili Social Pilvipalvelut Kuluttajistuminen Big data 2 2 Taustoitus : Yritysmaailman ICT kysely Kuinka merkittävinä pidätte seuraavia kehityssuuntia

Lisätiedot

Tuunix Oy Jukka Hautakorpi 30.10.2012

Tuunix Oy Jukka Hautakorpi 30.10.2012 Tuunix Oy Jukka Hautakorpi 30.10.2012 Yritysesittely lyhyesti Tuunix Oy:n palvelut Mikä on pilvipalvelu? Pilvipalveluiden edellytykset Tietoturva ipad ja pilvipalvelut Erilaiset pilvipalvelut lyhyesti

Lisätiedot

VISUAALINEN TIETOTURVASUUNNITELMA PENTTI LIIKANEN

VISUAALINEN TIETOTURVASUUNNITELMA PENTTI LIIKANEN VISUAALINEN TIETOTURVASUUNNITELMA PENTTI LIIKANEN TYÖASEMAN TURVAAMINEN ERI TAVOIN Omissa koneissani tärkeimmät tiedot ovat korvaamattomia Omat tiedostot: kuvat, videot, tekstit, opiskelutehtävien vastaukset.

Lisätiedot

Uusia tuulia Soneran verkkoratkaisuissa

Uusia tuulia Soneran verkkoratkaisuissa Uusia tuulia Soneran verkkoratkaisuissa Cisco Expo 8.9.2009 Jari Litmanen 1 Agenda Kuinka IP-palveluverkko tukee asiakkaan liiketoimintaa Palvelukeskusten ja konsolidoinnin asettamat haasteet verkkoratkaisuille

Lisätiedot

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet:

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet: 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet: Opiskelija tuottaa verkkopalvelujen sisältöä verkkopalvelusovellukseen. Hän osallistuu

Lisätiedot

Mark Summary Form. Taitaja 2012. Skill Number 205 Skill Tietokoneet ja verkot. Competitor Name

Mark Summary Form. Taitaja 2012. Skill Number 205 Skill Tietokoneet ja verkot. Competitor Name Summary Form Skill Number 205 Skill Tietokoneet ja verkot ing Scheme Lock 24-04-2012 14:06:21 Final Lock 26-04-2012 13:05:53 Criterion Criterion Description s Day 1 Day 2 Day 3 Day 4 Total Award A B C

Lisätiedot

Mitä muutoksia pilvipalvelut tulevat aikaansaamaan tietoteknisten ratkaisujen hankinta- ja toimitusmalleissa? Miten pilvipalvelut muokkaavat

Mitä muutoksia pilvipalvelut tulevat aikaansaamaan tietoteknisten ratkaisujen hankinta- ja toimitusmalleissa? Miten pilvipalvelut muokkaavat Mitä muutoksia pilvipalvelut tulevat aikaansaamaan tietoteknisten ratkaisujen hankinta- ja toimitusmalleissa? Miten pilvipalvelut muokkaavat yritysten osto- ja käyttötottumuksia. Lisää ketteryyttä, nopeampi

Lisätiedot

Pilvipalveluiden arvioinnin haasteet

Pilvipalveluiden arvioinnin haasteet Pilvipalveluiden arvioinnin haasteet Tietoturvallisuus- ja jatkuvuuden hallinnan vaatimukset ICT-hankinnoissa, 12.5.2014 Laura Kiviharju Pilvipalvelut Pilvilaskenta (CloudComputing) tarkoittaa internetissä

Lisätiedot

Valtion yhteisen viestintäratkaisun (Vyvi) Työtila- ja Ryhmä-palvelun kirjautumisohje

Valtion yhteisen viestintäratkaisun (Vyvi) Työtila- ja Ryhmä-palvelun kirjautumisohje Valtiokonttori Ohje 1 (5) Valtion IT-palvelukeskus Vyvi Työtila ja Ryhmä kirjautumisohje 11.10.2013 Valtion yhteisen viestintäratkaisun (Vyvi) Työtila- ja Ryhmä-palvelun kirjautumisohje Tässä ohjeessa

Lisätiedot

TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA

TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Pikaopas TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Mikä on sähköinen taloushallinto? Sähköinen taloushallinto tarkoittaa yksinkertaistettuna yrityksen taloushallintoon liittyvien tehtävien,

Lisätiedot

päiväys tekijä tarkastaja hyväksyjä Muutoshistoria Julkunen (Marja Julkunen)

päiväys tekijä tarkastaja hyväksyjä Muutoshistoria Julkunen (Marja Julkunen) Valtiokonttori Kieku-toimiala Ohje Mikko 18.4.2016 Kieku-tietojärjestelmä Työasemavaatimukset 1 (5) Asiakirjan muutoshistoria versio päiväys tekijä tarkastaja hyväksyjä Muutoshistoria 1.5 12.2.2014 Mikko

Lisätiedot

Pikaopas. Valintanauhan näyttäminen tai piilottaminen Avaa valintanauha napsauttamalla välilehteä, tai kiinnitä se pysyvästi näkyviin.

Pikaopas. Valintanauhan näyttäminen tai piilottaminen Avaa valintanauha napsauttamalla välilehteä, tai kiinnitä se pysyvästi näkyviin. Pikaopas Microsoft Visio 2013 näyttää erilaiselta kuin aiemmat versiot. Tämän oppaan avulla pääset alkuun nopeasti ja saat yleiskuvan uusista ominaisuuksista. Päivitetyt mallit Mallien avulla voit nopeasti

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä

Lisätiedot

Office_365_loppukäyttäjän ohje. 15.5.2015 Esa Väistö

Office_365_loppukäyttäjän ohje. 15.5.2015 Esa Väistö Office_365_loppukäyttäjän ohje 15.5.2015 Esa Väistö 2 Sisällysluettelo Kuvaus... 3 Kirjautuminen Office_365:een... 3 Valikko... 4 Oppilaan näkymä alla.... 4 Opettajan näkymä alla... 4 Outlook (Oppilailla)...

Lisätiedot

DNA Netti. DNA Netti - Käyttöohje v.1.0

DNA Netti. DNA Netti - Käyttöohje v.1.0 DNA Netti DNA Netti on Mokkuloiden yhteysohjelma. Ohjelman avulla voit hallita Mokkulan asetuksia sekä luoda yhteyden internetiin Mokkulan, WLANin tai Ethernet -yhteyden avulla. Sisältö DNA Netti asennus...

Lisätiedot

Perheystävällinen työpaikka. Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015

Perheystävällinen työpaikka. Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015 Perheystävällinen työpaikka Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015 Miksi perheystävällisyys kannattaa? Top 3 1.Perheystävällinen työpaikka houkuttelee parhaita osaajia ja sitouttaa heidät

Lisätiedot

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen PIKAOPAS Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen Sisällysluettelo 1. Johdanto...1 2. Mitä tarvitaan...1 3. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen...2 3.1 Ennen asennusta...2

Lisätiedot