Turunmaalaisia kulttuuriympäristöjä Taloissa ja tuvissa kulttuuriympäristömme kuva Curatio Turunmaan korjausrakentamisyhdistys ry Malmikatu 6, Parainen, curatio@parnet.fi Kulttuuriympäristöt Kulttuuriympäristöt ovat ihmisen historian aikana muokkaamia ympäristöjä, eli ympäristöjä joissa näkyy ihmisten työn jälki, usein vuosisatojen ajalta. Kulttuuriympäristö on maisema, joka kantaa tietoa meidän historiastamme. Se on luonnonolosuhteiden ja ihmisen toiminnan yhteistulos. Tehtävä: RKY RKY eli Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt on Museoviraston laatima lista maamme arvokkaimmiksi katsoituista rakennetuista kulttuuriympäristöistä, joita tulee vaalia. Listalla on lähes 1500 ympäristöä eri puolilta maata. Tehtävä 1. Perehdy kotikuntasi RKY-ympäristöihin. Valtakunnallisesti arvokkaiden rakennettujen kulttuuriympäristöjen listan löydät internetistä osoitteesta www.rky.fi. Avaa sivu ja valitse vasemmalla puolella olevasta valikosta kotikuntasi (esim. Länsi-Turunmaa tai Kemiönsaari) ja perehdy kotipaikkakuntasi RKY-kohteisiin. Tehtävä 2. Ryhmätyö. Valitkaa ryhmittäin joku kotipaikkakunnan RKY-kohde. Voitte myös valita jonkun muun mielenkiintoisen kulttuuriympäristön, esim. asutuskeskuksen, kylän, kartanon tai kirkon ympäristöineen. Perehtykää kohteen historiaan. Menkää, jos mahdollista, paikan päälle tutkimaan ja piirtäkää kohteesta kartta ja valokuvatkaa. Pohtikaa, miten kohteen historia näkyy ympäristössä. Mihin paikalla olevia vanhoja rakennuksia on käytetty? Tehkää ryhmätyönä kohteesta plakaatti tai pitäkää siitä esitelmä. Kylät Kylä on luultavasti keskiajalle juontuva asutusmuoto, ja lähes kaikki kylämme olivat jo olemassa keskiajalla. Vanhan muotonsa säilyttäneet ryhmäkylät kertovat että ainakin osa kylistä on perustettu järjestetysti, esimerkiksi niin että kaikki talot ovat suorassa rivissä peräkkäin. Kylän, ja sen tilojen, asettelu maastoon on mietitty tarkkaan, niin että rakennukset on mieluiten sijoitettu matalalle, mielellään kivipohjaiselle kumpareelle tai rinteeseen, suojaisasti kumpareen eteläpuolelle. Vanhojen talojen seinustat saattavat usein olla aivan tiessä kiinni. Vanhastaan kylät rakennettiin tiiviisiin rykelmiin. Tällaisia kyliä kutsutaan ryhmäkyliksi. Ryhmäkylän talot voivat olla esimerkiksi suorassa rivissä peräkkäin tietä tai jokea pitkin, tai sikin sokin yhteisellä kukkulalla. Saariston ryhmäkylissä talot ovat yleensä piirissä suojaisan lahden ympärillä, tai ryhmänä kallionnotkossa. Ryhmäkylien tiiviys johtuu siitä, että alun perin sekä maatalous että kalastus oli yhteisöllisempää: pellot olivat kylien yhteisiä, ja kalastus suoritettiin
nuottakunnissa joihin yleensä kuului 2-4 taloa. Työnteko vaati tiivistä yhteistyötä, ja siksi oli käytännöllistä myös asua tiiviisti. 1800-luvun aikana suoritettiin kuitenkin isojako, jolloin kylien yhteiset maat jaettiin talojen kesken. Tällöin usein myös kylien rakenteet hajautettiin, ja talot siirtyivät omille pelloilleen, yleensä kukin tila omalle pienelle kumpareelleen. Turunmaalla ei kuitenkaan ole läheskään aina tiloja siirretty, vaan täällä on paljon sekä jaettuja kyliä joissa tilat ovat erillään, että tiiviinä säilyneitä ryhmäkyliä. Tyypillisessä kylässä on n. 2-5 kantatilaa, saaristossa kylät ovat alun perin olleet suurempia. Kantatilojen ympärille on kuitenkin aikojen saatossa syntynyt torppia, pieniä tiloja jotka vuokrasivat maansa kantatilojen isänniltä. Myöhempinä aikoina kylien ympäristöön on saattanut tulla myös omakotitaloja ja kesäasutusta. Pedersån kyläkeskusta, johon kuuluu myös vanha kauppa ja seuraintalo. Tappo on tyypillinen Isojaossa jaettu kylä jossa kaikki tilat ovat erillään. Rosalan kyläsatama. Venevajat ympäröivät lahtea. Taaempana asuinrakennusten muodostama piiri.
Sydmon kylässä tilat ovat rivissä peräkkäin. Vasemmalta oikealle: Norrgård (tien toisella puolella), Västergård, Östergård (keltainen päärakennus) sekä rivin jatkeena Östergårdin 2000-luvulla teettämä uudisrakennus. Talot Vanhimmat asuintalomme ovat peräisin 1700-luvulta, tosin usein hirsitaloja on laajennettu ja uusittu vuosisatojen kuluessa, niin että esim. 1900-luvun alun tyylisen ison maalaistalon sisällä voi olla ydinosa 1700-luvulta. 1700- ja 1800-luvun rakennukset ovat yleensä alun perin olleet pitkiä, kapeita ja matalia. Huoneet rakennettiin peräkkäin riviin ja rakennusta voitiin myöhemmin jatkaa pituussuunnassa. Parituvassa on kaksi suurta huonetta (tupa ja sali) sekä kenties muutama pienempi kamari. Yksittäistuvassa on vain yksi suurempi huone eli tupa, sekä mahdollisesti yksi kamari. Oikein vanhat talot voi myös tunnistaa esim. siitä että niissä on pitkät nurkat, eli seinähirsien päät tulevat nurkan yli. Tällöin huonejaon voi ulkoapäin lukea nurkkahirsistä. Vanhojen talojen ulkolaidoitus voi olla hyvin epätasaista, eli laudat ovat epäsäännöllisen kokoisia. Vanhimpia maalejamme ovat puna- ja keltamultamaali. Tosin laudoitusta ja väriä on usein vaihdettu myöhemmin. 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa alettiin rakentaa leveärunkoisia taloja jotka saattoivat olla hyvinkin koristeellisia. Puhutaan usein nikkarityylistä, ja koristelu ilmenee erityisesti ikkunoiden ruutujaoissa ja vuorilaudoissa, kuisteissa ja sisäänkäynneissä sekä laudoituksessa. Etenkin kuistin koreus oli hyvin tärkeää, ja kuisteista muodostuikin eräänlaisia koristeellisia pienoistaloja (ruots. förstuga ) joiden kautta kuljetaan varsinaiseen asuntoon. Talot maalattiin vaaleilla öljymaaleilla. 1900-luvun alkupuoliskolla alkoi vilkas omakoti- ja pientalorakentaminen sekä maalla että asutuskeskuksissa. Nämä olivat ensisijaisesti työväenluokan ja pienviljelijöiden asuntoja. Tämän aikakauden pientalossa on yleensä yksi savupiippu keskellä taloa, jonka ympärille huoneet jakautuvat. Aluksi talot olivat pieniä ja kapeita, mutta pian vakiintui suurin piirtein neliön muotoinen perusmalli, jossa on neljä huonetta savupiipun ympärillä. Näissä taloissa on yleensä jyrkkä ja korkea kattoharja. Samasta mallista kehittyivät 1940-luvun rintamamiestalot. 1900-luvun puolessavälissä yleistyi moderni rakentaminen, jolloin pyrittiin eroon kaikesta turhasta koristeellisuudesta. Taloista haluttiin selkeitä, yksinkertaisia ja funktionaalisia. Tasakatot ja vaakasuorat linjat olivat ihanne. Yleisin modernistinen rakennustyyppimme ovat kuitenkin rintamamiestalot, jotka jatkavat omakotitalojen perinnettä pelkistetyin muodoin. 1960-luvulla yleistyivät leveät, matalat tasakattoiset rakennukset.
Kapearunkoinen paritupa Korppoossa. Yksittäistupa Paraisten kotiseutumuseossa. Kaksi leveärunkoista rakennusta nikkarityylin kultakaudelta. Vasemmalla Paraisten kunnantupa 1870-luvulta, oikealla jugend-tyylinen maalaistalo 1900-luvun alusta.
Pientaloja 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä Rintamamiestaloja eli 1940-luvun omakotitaloja. Pihat Vanhastaan rakennukset järjestettiin aina pihapiireiksi, joita erilaiset rakennukset ympäröivät. Joskus rakennukset ympäröivät pihaa tiiviisti, muodostaen linnamaisen kokonaisuuden, mutta Turunmaalla rakennusten sijoittelu on usein vapaampaa. Umpinaisemmat pihat kuuluvat olennaisesti yhteen tiiviiden ryhmäkylien ja puukaupunkien kanssa. Maatilan pihaan kuuluu väistämättä monia rakennuksia, joita tarvittiin ja tarvitaan elämiseen ja tilan töihin. Maalla usein vanhat rakennukset joita ei enää käytetä on jätetty paikalleen. Tärkein rakennus on päärakennus, eli isäntäväen asuinrakennus. Päärakennuksen tärkeyttä on usein haluttu korostaa näyttävällä sijainnilla tai erilaisella värityksellä. Monilla tiloilla on lisäksi pienempi asuinrakennus, esimerkiksi vanhuksille tai palkollisille. Muita tavallisia maatilan piharakennuksia ovat mm. navetat, tallit, huussit, vajat ja liiterit, ladot sekä aitat. Savusauna ja riihi ovat palovaaran vuoksi sijainneet kauempana asuintaloista. Kalastajatilalla on venevajoja ja kala-aittoja aivan rannan tuntumassa. Uudempia lisiä pihoilla ovat mm. autotallit sekä leikkimökit. Pihojen ympärillä kasvaa yleensä jaloja lehtipuita, ja joskus keskellä pihaa saattaa seistä komea pihapuu, esimerkiksi saarni tai kuusi. Vanhojen puukaupunkien pihat rakennettiin samankaltaisiksi kuin maatilojenkin: rakennukset ympäröivät keskeistä pihaa. Päärakennus on yleensä sijoitettu kadun myötäisesti, niin että sisäänkäynti kuisteineen on pihan puolella. Pihoja suojaavat lisäksi korkeat lauta-aidat.
1900-luvun omakotitaloissa asuintalo on yleensä keskellä pihaa. Omakotipihaa ympäröi usein matalahko aita, esimerkiksi säleaita, sekä pensasaita tai molemmat. Piha sai näkyä ulospäin niin että asuinympäristöstä tuli vehreä. Omakotitalon pihassa ei ole niin paljoa ulkorakennuksia, usein vain yksi tai kaksi esimerkiksi pihasauna ja liiteri. Omakotitalojen alkuaikana myös hyötyviljely oli erittäin suosittua, ja jokaiseen omakotipihaan kuuluivat omenatarha ja kasvimaa. Kasvimaat on usein sittemmin muutettu nurmikoksi. Modernismin ihannepiha on luonto. Talot pyrittiin sijoittamaan koskemattomaan luontoon, puut haluttiin säästää. Samaa ihannetta toteutettiin vauraammissa pihoissa jo 1900-luvun alussa. Tyypillinen maatila: rakennukset on sijoiteltu suhteellisen vapaasti mäelle. Tiiviit umpipihat ovat Turunmaalla harvinaisia.
Paraisten Vanhan Malmin pihat ovat tiiviisti rakennusten ympäröimiä. Tila ulkosaaristossa. Rakennukset muodostavat löyhän piirin. Kalastukseen liittyvät rakennukset ovat rannassa, muut ylempänä. Suuri pihapuu suojaa asuinrakennusta. Omakotitalojen pihat ovat avoimempia ja niihin kuuluvat olennaisena osana hedelmäpuut. Useimpien pihojen kasvimaat on sittemmin muutettu nurmikoksi. Rintamamiestalot pihoineen ovat aiempia omakotitaloja säännönmukaisempia, mutta silti yksilöllisiä.
Moderni kerrostalopiha 1900-luvun puolestavälistä. Luonnon keskellä. 2000-luvun uudisrakennusten pihoihin kuuluvat yleensä suuret terassit ja vähäiset havuistutukset. Muita yleisiä rakennettuja elementtejä kulttuuriympäristöissä Tiet. Vanhat tiet ovat yleensä kiemurtelevia, ja ne seuraavat maaston piirteitä usein ne kulkevat aukeiden peltojen ja metsien rajassa. Vanhat kylätiet kulkevat usein aivan talojen lomassa, joskus jopa pihojen halki. Uudet maantiet tehdään yleensä suoriksi ja kalliot räjäytetään niiden tieltä pois. Asutuskeskuksissa teitä pitää uusia usein, mikä saa tien pinnan nousemaan. Puut ja puukujanteet. Joissakin vanhoissa pihoissa voi olla yksi suuri pihapuu. Talojen ympärille on yleensä istutettu luonnossa harvinaisempia lehtipuita kuten saarnia, vaahteroita, tammia tai jalavia. Kartanolle, pappilalle tai muulle arvokkaammalle rakennukselle johtavan tien ympärille on usein istutettu puukujanne luomaan juhlavaa tunnelmaa saapujille. Kiviaidat. Maaseudulla näkee usein vanhoja luonnonkivistä ladottuja paksuja aitoja jotka on tehty rajaamaan maa-alueita. Kiviaidat voivat olla satoja vuosia vanhoja. Riukuaidat. Riukuaidoilla on pidetty eläimet haoissaan. Nykyään moni rakentaa heinäseipäistä riukuaidan pihansa koristeeksi. Perinteiset riukuaidat on kuitenkin tehty kuusesta tai katajasta ja ne kuuluvat maaseudun maisemiin.
Säleaidat. Koristeelliset säleaidat ovat yleistyneet 1800-1900-lukujen vaihteessa ja ne rajaavat usein vanhojen asuintalojen pihoja. TEHTÄVIÄ: Luonto- ja ympäristötieto Tehkää kenttäretki johonkin koulun läheiseen kulttuuriympäristöön, esimerkiksi kylään, maatilalle, tai asutuskeskukseen. On eduksi, jos voitte saada joltakin (esim. tutulta) asukkaalta luvan tutkia hänen pihaansa. Voitte myös käyttää koulua ympäristöineen. Käykää lyhyesti läpi ensin millaisesta kulttuuriympäristöstä on kyse ja miten se om muodostunut (esim, maatalousalue, omakotialue, teollisuusalue, kirkonkylä). Jakaantukaa sitten ryhmiin jotka liikkuvat vapaasti alueella tehtävien tekoa varten. Muistakaa painottaa ettei ihmisten pihoille saa mennä luvatta. 1. Kartoittakaa kulttuuriympäristö. Tehkää alueesta kartta, johon merkitsette rakennukset (neliöinä), pihojen rajat, tiet, sekä miten esim. pellot, vesistöt ja metsät asettuvat suhteessa rakennuksiin. 2. Valitkaa yksi rakennus. Tutkikaa sen eri osia, alhaalta ylös: Mistä kivijalka on tehty? Millainen on rungon muoto? Millä seinät on vuorattu? Minkä väriset ne ovat? Millaiset ikkunat talossa on? Millainen sisäänkäynti talossa on? Mistä katto on tehty? Montako savupiippua? 3. Luetelkaa muita alueeltanne löytämiä rakennuksia ja rakennettuja yksityiskohtia. Mitä käyttötarkoituksia rakennuksilla mahtaa olla?
Kuvataide Vuosiluokat 7-9 / lukion kuvataidekurssi 2. Kulttuuriympäristön esteettinen arviointi valokuvaamalla. Valitkaa kohteeksi joku kulttuuriympäristö. Vaihtoehtoisesti jokainen oppilas työskentelee itsenäisesti valitsemassaan kohteessa. Voitte vapaasti valita ympäristöjä itse, tai esim. yhdessä tutkailla jotakin paikkakuntanne RKY-kohdetta (kohteet löytyvät osoitteesta www.rky.fi, kunnittain jaoteltuna). Oppilaat valokuvaavat kohteesta yleisnäkymiä, ja sen jälkeen valitsemiaan yksityiskohtia tai näkymiä, jotka kokevat joko erityisen tärkeiksi kohteen luonteelle tai tunnelmalle, sekä sellaisia jotka kokevat sopimattomiksi, ongelmallisiksi tai rumiksi. Jokaisen kuvan kohdalla tulee olla lyhyt kirjallinen perustelu. Omat näkemykset ja henkilökohtaiset mielipiteet ovat tärkeitä. Ei tarvitse olla sitä mieltä että historiallinen arvorakennus on kaunis.