p/1 (29) PETÄJÄ Petäjän asuinrakennus pihapiireineen luvulta. Pihapiirissä useita, osin huonokuntoisia rakennuksia.
|
|
- Helmi Salonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PAIKALLISESTI ARVOKKAAT RAKENNUSKULTTUURIKOHTEET Liite 8 Numerointi osayleiskaavan mukainen, suluissa inventointinumero (Lapin kulttuuriympäristöt tutuiksi hankkeen inventointitulokset, Lapin ympäristökeskus, inventointi ). p/1 (29) PETÄJÄ Petäjän asuinrakennus pihapiireineen luvulta. Pihapiirissä useita, osin huonokuntoisia rakennuksia. Moniosainen rakennus 1800-luvulta. Rakennuksessa mm. hirsinen puoji/talli sekä navettaosa. Vuonna 1823 rakennettu aitta, laudoitus 60-l. p/2 (35) PETÄJÄN KOULU Hirsiaitta 1800-luvun alkupuolelta. Jälleenrakennuskauden koulurakentamista. Petäjän koulu rakennettu vuonna Koulurakennuksen julkisivua. Rakennuksen perinteinen ulkoasu on hyvin säilynyt.
2 2 p/3 (41) KASKELA Kaskelan matala asuinrakennus 1800-luvun loppupuolelta. Pihapiirissä useita rakennuksia, osin huonokuntoisia. p/4 (47) NISKALA Pihapiirin rakennuskantaa; puoji/talli luvun lopulta. Alueella lisäksi mm. talli/lato, kesänavetta, paja, maakellari sekä latoja. Niskalan asuinrakennus 1930-luvulta. Rakennus on säilyttänyt hyvin alkuperäisen ulkoasunsa. p/5 (49) KUUKASJÄRVEN KOULU Niskalan julkisivua. Jälleenrakennuskauden koulurakentamista. Kuukasjärven koulu rakennettu vuonna Koulurakennuksen julkisivua. Rakennuksen perinteinen ulkoasu on hyvin säilynyt.
3 3 p/6 (52) KOIVULA Koivulan asuinrakennus 1800-luvulta. Rakennus on säilyttänyt hyvin perinteisen ulkoasunsa. Asuinrakennuksen julkisivua. Pihapiirissä sijaitseva pieni hirsirakenteinen asuin/varastorakennus vuodelta p/7 (53) RINNE Pihapiiriä rajaava L-muotoinen ulkorakennus 1930-luvulta. Rinteen rintamamiestalo vuodelta Rakennus on säilyttänyt hyvin alkuperäisen ulkoasunsa. Asuinrakennuksen julkisivua.
4 4 p/8 (54) KUUKAS Asuinrakennus, jonka vanhin osa savupirtti 1700-luvulta. Pihapiirissä sijaitseva ulkorakennus. p/9 (55) ONNELA Asuinrakennus 1800-luvulta. Kuulunut luvulle asti samaan pihapiiriin Kuukkaan päärakennuksen kanssa. Ikkunat uusittu. Asuinrakennuksen julkisivua. Aitta 1800-luvulta. Pihapiirissä sijaitseva ulkorakennus.
5 5 p/10 (58) NIEMELÄ Niemelän pihapiiri. Rakennukset ovat säilyttäneet hyvin alkuperäisen asunsa. Niemelän asuinrakennus 1940-luvulta. Edustaa sotien jälkeistä vanhaan hirsirakentamisperinteeseen nojaavaa paikallista rakennustapaa. Hirsirakenteinen navettarakennus vuodelta Lato-osa luvun vaihteesta. p/11 (62) VITTIKKOAHO Aittarakennus 1800-luvulta. Pihapiirissä sijaitsee lisäksi saunarakennus vuodelta Viitikkoahon tuohikattoinen puoji-/tallirakennus 1900-luvulta. Puoji-/tallirakennuksessa alkuperäinen tuohikatto huopakaton ja malkojen alla.
6 6 p/12 (63) UUTELA Uutelan asuinrakennus pihapiireineen luvun alusta. Asuinrakennus säilyttänyt perinteisen asunsa kohtuullisesti. Asuinrakennuksen julkisivua. Asuinrakennus vuodelta Talossa toiminut myös majatalo ja kauppa. Aitta 1800-luvulta. Siirretty nykyiselle paikalleen Koivulasta. p/13 (69) KUIKKANIEMI Pihapiirin ulkorakennus, jossa ollut navetta, sauna ja lato. Lato-osa 1900-luvun alusta, muut osat 1940-luvun alkupuolelta. Kuikkaniemen pihapiiri 1800-luvulta. Asuinrakennuksen pirttiosa rakennettu vuonna Moniosainen hirsirakennus lukujen vaihteesta. Rakennuksessa iso puojiosa, savupirtti ja lato. Savupirtti on ollut ensimmäinen rakennus Kuikkaniemessä.
7 7 Navetta-/latorakennus vuodelta Hirsiaitta lukujen vaihteesta. p/14 (81) PORILA Porilan pihapiirikokonaisuus luvun vaihteesta. Asuinrakennus rakennettu noin vuonna Punamullattu, pärekattoinen hirsiaitta, rakennettu noin vuonna Rinteeseen rakennettu 2-huoneinen hirsirakennus 1800-luvun lopulta. Navettarakennus 1930-luvulta.
8 8 p/15 (82) SIIVOLA Siivolan pihapiiri. Asuinrakennus 1930-luvun lopulta. Säilyttänyt alkuperäisen asunsa kohtuullisesti luvulla rakennettu ulkorakennus, jossa varasto, sauna, navetta, huussi ja liiteri luvulla rakennettu maakellari/varasto.
Paltamon kunta Oulujärven rantayleiskaava 22.4.2008. Suojeltavat rakennukset ja pihapiirit
Paltamon kunta Oulujärven rantayleiskaava.4.008 Suojeltavat rakennukset ja pihapiirit Suojeltaviksi rakennuksiksi tai pihapiireiksi (sr) on kaavassa merkitty seuraavat rakennustaiteellisesti, kulttuurihistoriallisesti
LisätiedotRAUMAN SATAMAN LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSINVENTOINTI Hanna Partanen syyskuu 2008 Maanpään asemakaava-alueen kohdelistaus
RAUMAN SATAMAN LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSINVENTOINTI Hanna Partanen syyskuu 2008 Maanpään asemakaava-alueen kohdelistaus 11. Kesäranta 684-403-1-50 1 Tila on perustettu 1940-luvun puolivälissä kesänviettopaikaksi.
LisätiedotPIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA
PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA PAIKALLISESTI ARVOKKAIDEN RAKENNUSKOHTEIDEN TARKISTUSINVENTOINTI 2018 Arvoluokitus Suositusten värikoodit R = rakennushistoriallinen = Suositellaan suojeltavan kaavassa
LisätiedotIin kunta LUONNOS Jakkukylän osayleiskaava ALUEEN VANHAT RAKENNUKSET (Luonnos)
Iin kunta LUONNOS Jakkukylän osayleiskaava ALUEEN VANHAT RAKENNUKSET 14.08.2018 (Luonnos) Iin Kunta Jakkukylän osayleiskaava ALUEEN VANHAT RAKENNUKSET Päivämäärä 14.8.2018 Tämä raportti on Jakkykylän osayleiskaavaan
LisätiedotLevin ympäristön matkailumaiseman ja maankäytön kehittäminen 80 Raporttisarja osa 4, OSAYLEISKAAVA Suunnittelukeskus Oy
Kittilän kunta Levin ympäristön matkailumaiseman ja maankäytön kehittäminen 80 Suunnittelukeskus Oy 25.2.2008 SR-7 3418282, 7538753 Hanhivaara 4:17 1930-l Alkuperäinen, pieteetillä entisöity päärakennus
LisätiedotKUORTANEENJÄRVEN POHJOISOSAN OYK- RAKENNUSKULTTUURIKOHTEIDEN ARVOLUOKITUS - ARVOLUOKITUSNEUVOTTELU
LIITE 6-1 (6) LUKUMÄÄRÄT YHTEENSÄ 46 24 4 Keski-Seppälä 300-401-43-69 1890/RHR. Keski-Seppälän tilan asuinrakennus on perinteistä kaksifooninkista tyyppiä. rakennusentointi 2016-17, Seppälän asutus) Se
Lisätiedotkesämökki X X X 2X X X 7 nuorempia 4 1950-l 1+1 Jälleenrakennusajan omakotitalo X X 2 Käyttämätön 5 X X X X X X 6 lopussa torppa) ja liiveri
1 VALTAALAN, ORISMALAN JA NAPUENKYLÄN VANHAN RAKENNUSKANNAN ARVOTUSLUONNOS v. 2002 RAKENNUSKANNAN ARVOTUS/ KAJ HÖGLUND, POHJANMAAN MUSEO JA TIINA LEHTISAARI, INVENTOIJA 29.05.2007 määrä 1 1953 1+1 Jälleenrakennusajan
LisätiedotHALSUANJÄRVEN OSAYLEISKAAVA
LIITE 2 HALSUANJÄRVEN OSAYLEISKAAVA 20.2.2019 Osayleiskaavan alueella ei ole valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviä rakennetun kulttuuriympäristön alueita tai yksittäisiä rakennuksia. Osayleiskaava-alueen
LisätiedotVarkauden rakennettu kulttuuriperintö
Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 1996/2005 inventoinnit Kopolanvirran ympäristö Kohteen nimi: Inventointinumero: Kinkamon lomamaja 39 Riiala 40 Kopolanniemi 153 Kopolanniemen kartano 154 Alakinnari
LisätiedotKalliola /10
Kalliola- 1/10 Uusikaupunki (895) Kuivarauma (482) Kalliola 1 001 Muu asuinrakennus 002 Kellari, kellarivaja 003 Navetta 004 Muu karjarakennus 005 Sauna Osoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Historia
LisätiedotPyhännän kirkonkylän yleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys
30.10.2017 Pyhännän kirkonkylän yleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys Kulttuuriympäristöselvitys on laadittu yleiskaavatasoisena selvityksenä alueen paikallisesti arvokkaiden rakennuskohteiden ja kulttuuriympäristöjen
LisätiedotVarkauden rakennettu kulttuuriperintö
Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 2005/2007 inventoinnit Kangaslammin kirkonkylä Inventointinumero: Manttu 261 Kohteen nimi: Maatila Lumpeela 262 Maatila Kivenlahti 263 Pappila 264 pajaharju, museo
LisätiedotKEMIJÄRVEN RÄISÄLÄN JA SUOMUN RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ
KEMIJÄRVEN RÄISÄLÄN JA SUOMUN RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ TMI LAURI PUTKONEN 25.11.2009 1 Kannen kuvat: Ylhäällä Suomutunturin kotaravintola ja Suomulinnan seuratalo, keskellä Ala-Kumpulan vanhan ulkorakennuksen
LisätiedotRakennushistoriallisesti ja/tai rakennustaiteellisesti arvokkaat kohteet, jotka osayleiskaavalla osoitetaan suojeltaviksi kohteiksi
LIITE 14, ARVOKKAAT RAKENNUKSET, ARVOTTAMISPERUSTEET Rakennushistoriallisesti ja/tai rakennustaiteellisesti arvokkaat kohteet, jotka osayleiskaavalla osoitetaan Rakennustaiteellisin, kulttuurihistoriallisin
Lisätiedotsm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4
0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 7 7 7 7 7 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8 8 8 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1
LisätiedotMiljöö, rakennettu ympäristö sekä vanha rakennuskanta ja rakennetun ympäristön suojelukohteet
1 Virttaan asemakaava Liite 2 Kyläalueen kuvaus Miljöö, rakennettu ympäristö sekä vanha rakennuskanta ja rakennetun ympäristön suojelukohteet Sr- ja/tai /s-merkityt kohteet ovat luokitukseltaan paikallisesti
LisätiedotTaipalsaaren Kattelussaari - Jänkäsalo osayleiskaavan rakennetun kulttuuriympäristön inventoinnin täydentäminen
Taipalsaaren Kattelussaari - Jänkäsalo osayleiskaavan rakennetun kulttuuriympäristön inventoinnin täydentäminen 11.12.2012 Tmi Lauri Putkonen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Taipalsaaren Kattelussaari
LisätiedotRAAHE - MIKONKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
RAAHE - MIKONKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA RAKENNUSINVENTOINTI 04.04.2006 RAPORTTILIITE 30.06.2005 RAAHEN KAUPUNKI 2005 RAKENNUSINVENTOINTI 07.09.2004, 03.03.2005 2(7) ALUE 1 1. Kalamaja/varasto b = 62/1
LisätiedotAsemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin.
ARVOALUE: ASEMAN SEUTU Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. Kuvaus Arvoalueeksi on rajattu aseman seudulta alue, johon kuuluu Vammalan rautatieaseman
LisätiedotLIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI
LIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI RANTATIE 68 (RNr 7:116) Hirsirunkoinen kesämökki on rakennettu 1930-luvun lopulla, todennäköisesti vuonna
LisätiedotLausuntopyyntö asemakaavoituksen edellytyksistä korttelissa 8093
YMPÄRISTÖPALVELUT Kaavoitus Lausuntopyyntö 7.11.2016 Pohjois-Pohjanmaan museo Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lausuntopyyntö asemakaavoituksen edellytyksistä korttelissa 8093 Kempeleen
LisätiedotTarjousten perusteella myytävät kohteet. Rajamäellä kaksi rakennettua kiinteistöä
Tarjousten perusteella myytävät kohteet Rajamäellä kaksi rakennettua kiinteistöä Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaava-alueelta kaksi rakennettua kiinteistöä Myytävät kiinteistöt
LisätiedotNurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaavaalueelta kaksi rakennettua kiinteistöä
Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaavaalueelta kaksi rakennettua kiinteistöä MYYTÄVÄT KIINTEISTÖT Rajamäen kiinteistöt: 543-401-24-294 (osoite Lähdetie 31) 543-401-24-50 (osoite
LisätiedotRakennuskannan arvottaminen
12.1.2017 (luonnos) YKK62267 12.1.2017 2 (13) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 KARTTATARKASTELU... 3 3 KOHTEET... 4 3.1 Osa-alue 1... 4 3.2 Osa-alue 2... 7 3.3 Osa-alue 3... 9 3.4 Osa-alue 4... 10 3.5 Virtaniemi...
LisätiedotK O H D E I N V E N T O I N T I L O M A K E
InventointiNro: M200 Sava Kylä / Kaup Osa, Rek Nro: 789-40-0002 Koordinaatit: P: 6737425 Postiosoite Katu: Muurolantie 85A Kohteen kuvaus: Yhteisökodin asuinrivitalo ja hoitolaitos Asuinrakennus / hoitolaitos
LisätiedotLänsi-Suomen ympäristökeskus Teuvan keskustan ja kauppilan OYK-inventointi
Kohderaportti Länsi-Suomen ympäristökeskus n keskustan ja kauppilan OYK-inventointi Säntintien varrella koivukuja Pihapiirin ulkopuolella sijaitsee riihikartano karjarakennus maakellari hirsirunkoinen
LisätiedotSipoon Immersbyn kylän rakennetun kulttuuriympäristön arvottaminen
Sipoon Immersbyn kylän rakennetun kulttuuriympäristön arvottaminen 11.12.2012 Tmi Lauri Putkonen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Sipoon Immersbyn kylän rakennetun kulttuuriympäristön arvottaminen 11.12.2012
LisätiedotNURMEKSEN KAUPUNKI. Keskustaajaman rantaosayleiskaavan rakennusten inventointi. Kuva: Vinkerrannalla sijaitseva Lukkarisen Veikon pihapiiri 2003
NURMEKSEN KAUPUNKI Keskustaajaman rantaosayleiskaavan rakennusten inventointi Kuva: Vinkerrannalla sijaitseva Lukkarisen Veikon pihapiiri 2003 NURMEKSEN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Ympäristön hallinta
LisätiedotSäilyneisyys ja arvottaminen
Raahen 5. kaupunginosan korttelin 18 rakennushistoriallinen selvitys ja arvottaminen 4465-4288 Raahe 5. kaupunginosan korttelin 18 rakennushistoriaselvitys. Suunnittelukeskus Oy 1 Säilyneisyyden kriteerit
LisätiedotRääkkylän kunnan rakennusinventoinnin tarkistus 2014
Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Rääkkylän kunnan rakennusinventoinnin tarkistus 2014 5.12.2014 Oriveden rantaosayleiskaava, Rääkkylän kunnan rakennusinventoinnin tarkistus 2014 Marraskuussa
LisätiedotMUSTAVAARAN KAIVOKSEN OSAYLEISKAAVA
TAIVALKOSKI MUSTAVAARAN KAIVOKSEN OSAYLEISKAAVA LOUKUSA / MATALAISEN KYLÄKUNNAN RAKENNUSINVENTOINTI 28.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 OULU Puhelin 010 241 4600 www.airix.fi Valokuvat:
LisätiedotVarkauden rakennettu kulttuuriperintö
Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 1996/2005 inventoinnit Käärmeniemi Kohteen nimi: Inventointinumero: Pikku paratiisi 176 Tiittala 177 Kalliola, museo 179 Aavala 180 Porukka 182 Käärmeniemen raitti
Lisätiedot1(54) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 5A 2. Kunta Kokkola
SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 5A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 5 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6.
LisätiedotRAKENNUS 4 (sr) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6.
SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 4E 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 4 (sr) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo
LisätiedotRakennushistoriallinen selvitys
67070550.BT LIITE 4 15.10.2008, TARK. 30.8.2010 VELKUAN KUNTA Velkuanmaan osayleiskaava Rakennushistoriallinen selvitys 15.10.2008, TARK. 30.8.2010 Pöyry Environment Oy 2 Esipuhe Tämä rakennushistoriallinen
LisätiedotKor eli 3. Ai akarinkatu 6 Arvoluokka: A
O eita Vanhan Rauman maailmanperintökohteen suoja-alueen rakennusinventoinnista Kirsi Niukko ja Olli Joukio 18.2.-15.6.2013, Satakunnan Museo (sivut 89-93) Tarvonsaaren alueella inventoidut kohteet eivät
Lisätiedotasutushistoria, sosiaalihistoria maisemallisesti keskeinen sijainti
2. LEHTINEN KIINTEISTÖLOMAKE Kaupunginosa / kylä Stormi Kiinteistö id 2 Kunta Sastamala Kiinteistötunnus 2-11 / Lehtinen Osoite Soukontie Alue Aluetyyppi mäkitupa-alue Peruskartta Kohdetyyppi asuinrakennus
LisätiedotLIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET
LIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET Page 1 of 2 kohderaportti Pohjois-Pohjanmaan liitto Hailuodon rakennusinventointi HAILUOTO KIRKONKYLÄ RUONALA Ruonalan porakivinavetta on komealla paikalla Rantatien
LisätiedotSEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO
SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO MYYDÄÄN Tarjousten perusteella ARVOKIINTEISTÖ KIINTEISTÖN PERUSTIEDOT KIINTEISTÖTUNNUS 297-1-21-4 TONTIN PINTA-ALA 1206m² PÄÄRAKENNUS 1027m² SAUNA 160m² RAKENNUSTEN PERUSTIEDOT
LisätiedotAnjalankatu, asemakaavan muutos, rakennusinventointi Karttaliite. Alueen historia
Karttaliite Alueen historia Salon kauppala 1943 Vuoden 1943 kartassa Anjalankadun (Anjalantie) varrella on rakennuksia, jotka sijoittuvat katulinjaan. Tontin takaosassa on talousrakennuksia. Terhinkadun
LisätiedotJuankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011
Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Joulukuu 2011 Juha Rajahalme, rakennusarkkitehti AMK RakennusArkki RA Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Inventoinnin tausta Juankosken keskustaajamassa
LisätiedotLauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan rantaasemakaavan muutoksen kaavaehdotuksen liite
Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan rantaasemakaavan muutoksen kaavaehdotuksen liite Vastineet kaavaehdotukseen 14.02.2015 esitettyihin lausuntoihin ja muistutukseen 14.05.2015 Kaavaehdotukseen
Lisätiedot1(9) Pyhärannan kunta Ihoden osayleiskaava AIRIX Ympäristö Oy Vanha rakennuskanta, inventoidut kohteet ja osayleiskaavan suojelumerkinnät
1(9) KH 13.8.2018 Liite 7 Pyhärannan kunta Ihoden osayleiskaava AIRIX Ympäristö Oy 2013 Liite 4 Ihode 402 Vanha rakennuskanta, inventoidut kohteet ja osayleiskaavan suojelumerkinnät merkintä: Ihode, inventointi
LisätiedotKK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 1/7
KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 1/7 Niinimaantie 691, 63210 Niinimaa Omakotitalon kuntokatselmus 9.12.2015 klo 10.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 2/7 Tilaus 2.12.2015: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto
LisätiedotKOOSTE VALMISTELUVAIHEEN PALAUTE Lausunnot, mielipiteet ja kaavoittajan vastineet
liite nro 4 KOOSTE VALMISTELUVAIHEEN PALAUTE Lausunnot, mielipiteet ja kaavoittajan vastineet Asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelia 47 ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA
LisätiedotSAVUKOSKEN KUNTA KAAVASELOSTUKSEN LIITTEET 1.10.2012. Soklin osayleiskaava Kaavaehdotus. 1. Soklin rakennettu ympäristö ja maanomistus
SAVUKOSKEN KUNTA KAAVASELOSTUKSEN LIITTEET 1.10.2012 Soklin osayleiskaava Kaavaehdotus 1. Soklin rakennettu ympäristö ja maanomistus 2. Lapin kulttuuriympäristö tutuksi -hankkeen inventointikohteet kaava-alueella
LisätiedotSoklin osayleiskaavaluonnos Savukosken kunta Liitteet 8.4.2010
Soklin osayleiskaavaluonnos Savukosken kunta Liitteet 8.4.2010 1. Soklin rakennettu ympäristö ja maanomistus 2. Lapin kulttuuriympäristö tutuksi hankkeen inventointikohteet 3. Osayleiskaava-alueen muinaisjäännökset
LisätiedotYLÄ-PISPALA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN
YLÄ-PISPALA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN I -VAIHE, KAAVAT 8256 JA 8257. LUONNOS. KOHDELUETTELO KAAVAN 8256 KULTTUURIHISTORIALLISESTI ARVOKKAISTA ALUEISTA, PIHAPIIREISTÄ, RAKENTEISTA
LisätiedotMUSTAVAARAN KAIVOKSEN OSAYLEISKAAVA
TAIVALKOSKI MUSTAVAARAN KAIVOKSEN OSAYLEISKAAVA LOUKUSA / MATALAISEN KYLÄKUNNAN RAKENNUSINVENTOINTI 30.8.2013 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 OULU Puhelin 010 241 4600 www.airix.fi 2 Valokuvat:
LisätiedotKaupungin tilat Kauklahden alueella Tilannekatsaus. Kauklahti-Foorumi 30.1.2014 Carl Slätis Tilakeskus-liikelaitos
Kaupungin tilat Kauklahden alueella Tilannekatsaus Kauklahti-Foorumi 30.1.2014 Carl Slätis Tilakeskus-liikelaitos Asialista 30.1.2014 Kohteiden esittelyjä Keskustelua 2 Koulut Hansakallion koulu Vanttilan
LisätiedotSelvityksestä ja kohteiden arvotuksesta vastasi arkkitehti Elina Marjakangas ja maisemaarkkitehti
kaavaluonnos Kestilän osayleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys Kulttuuriympäristöselvitys on laadittu yleiskaavatasoisena selvityksenä alueen paikallisesti arvokkaiden rakennuskohteiden ja kulttuuriympäristöjen
LisätiedotRAKENNUSINVENTONTI 13.09 2013. Hangon kantakaupungin kortteli 518. Johanna Laaksonen. Korttelin 518 sijainti opaskartalla.
RAKENNUSINVENTONTI 13.09 2013 Hangon kantakaupungin kortteli 518 Johanna Laaksonen Korttelin 518 sijainti opaskartalla. 1 2 16 15 4 11 12 5 7 17 18 20 19 14 13 Korttelin 518 nykyinen tonttijako kantakartalla.
LisätiedotSELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ
RANTALAN PAPPILAN ALUE SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ 1 1. Kaavatilanne 1.1 Maakuntakaava Pohjois-Savon maakuntakaava 2030 on vahvistettu YM:ssä 7.12.2011. Terveyskampuksen
Lisätiedot1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta
274 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 275 Taivallahden-Löytänän kulttuurimaisema Järvenpää Paksula 1) Historiallisesti
Lisätiedot98. 99. Paxalvägen 36, 47540200170135. Paxalvägen 39, Justus, 47540200020187
98. 99. Paxalvägen 36, 47540200170135 Pihapiirin muodostavat tiensuuntainen päärakennus ja sitä vastapäätä oleva L-mallinen ulkorakennus. Päärakennuksen perustus on betonia, julkisivu valkea ja rapattu,
LisätiedotMYYDÄÄN KOULUTUS- JA MAJOITUSKESKUSKIINTEISTÖ ESPOON SIIKAJÄRVELLÄ
MYYDÄÄN KOULUTUS- JA MAJOITUSKESKUSKIINTEISTÖ ESPOON SIIKAJÄRVELLÄ Catella Property Oy Aleksanterinkatu 15 B 00100 Helsinki Puh. 010 5220 100 Fax 010 5220 217 www.catella.fi Helsinki. Y-tunnus 1048559-0
LisätiedotTARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS
TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS Ote osoitekartasta. KOHDEALUE Asemakaavan muutosalue sijaitsee Pumminmäen kaupunginosassa Tarmonpolun varressa. Muutosalueeseen kuuluu kortteli 4. Korttelin pinta-ala on
LisätiedotOnks tääl tämmöstäki ollu?
Onks tääl tämmöstäki ollu? Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke Nautelankosken museo Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt kokonaisuus Dokumentointihanke tallettaa
LisätiedotTurtosen alueen säilynyt rakennuskanta
Liite raporttiin Turtosen tilan inventointi Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta Turtosen pihapiirissä on tällä hetkellä viisi rakennusta - päärakennus - aittarakennus - entinen sikala - kalustovaja
LisätiedotNurmijärven rakennettu kulttuuriympäristö, alueet. 16 Ojakkala
Nurmijärven rakennettu kulttuuriympäristö, alueet 16 Ojakkala RKY 1993 5.4.86, osa-alue. Poikkeuksellisen hyvin säilynyt, vuonna 1783 perustettu Kruunun uudistila edustaa uusmaalaista maatilakokonaisuutta
LisätiedotLIMINGANLAHDEN OSAYLEISKAAVA Kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet 14.12.2010
LIMINGANLAHDEN OSAYLEISKAAVA Kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet 4..00 Lyhenteet: MUSVIR / YM: Julkaisu Rakennettu kulttuuriympäristö valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset kohteet
LisätiedotPattijoen seudun asutuksen kehitys 1
RAAHEN KAUPUNKI akm 219 Pyhtilänkankaan asutus- ja käyttöhistoria 1.6.2012 RAAHEN KAUPUNKI PYHTILÄNKANKAAN ASUTUS- JA KÄYTTÖHISTORIA 2 Pattijoen seudun asutuksen kehitys 1 Pattijoella on pitkä historia
LisätiedotKULTTUURI JA RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS
1 KULTTUURI JA RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS (LYHENNELMÄ) SELVITYKSEN RAKENNUS JA MILJÖÖKOHTEET Pekka Piiparinen 2011 SISÄLLYSLUETTELO: Valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat rakennuskohteet
LisätiedotRautavaara, kulttuuriympäristöt
Kulttuuriympäristöt Rautavaara, kulttuuriympäristöt 1 Rautavaara sekä osa Kaavia ja Sonkajärveä kuuluvat Vaara-Karjalan maisemamaakuntaa. Vaara-Karjalan maisemalle antavat leimaansa luoteesta kaakkoon
LisätiedotPihassa on samoin paikallisesta liuskeisesta kivestä rakennettu navetta (ikä? mahdollisesti 1920-30-luku?).
SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Kuopio 3. Kohde 2. Kunta Iisalmi 4. Kylä/rekisterinumero Pörsänmäki 21:3 5. Kaup.osa/Kortteli/Talo 6. Kohdetyyppi MUSEOVIRASTO TUHKAKANGAS
Lisätiedot1(36) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola
SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 7 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo
LisätiedotVT18 JA MT621 OSAYLEISKAAVA
Vastaanottaja KEURUUN KAUPUNKI Asiakirjatyyppi Selvitys Päivämäärä 1.9.2012, tark. 24.6.2014 VT18 JA MT621 OSAYLEISKAAVA RAKENNUSKANNAN SELVITYS Tarkastus 1.9.2012 Päivämäärä 1.9.2012, tark. 24.6.2014
LisätiedotVT18 JA MT621 OSAYLEISKAAVA
Vastaanottaja ÄHTÄRIN KAUPUNKI Asiakirjatyyppi Selvitys Päivämäärä 1.9.2012, tark. 24.6.2014 VT18 JA MT621 OSAYLEISKAAVA RAKENNUSKANNAN SELVITYS Tarkastus 1.9.2012 Päivämäärä 1.9.2012, tark. 24.6.2014
LisätiedotYLÄ-PISPALA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN
YLÄ-PISPALA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN I -VAIHE, KAAVAT 8256 JA 8257. LUONNOS. KOHDELUETTELO KAAVAN 8257 KULTTUURIHISTORIALLISESTI ARVOKKAISTA ALUEISTA, PIHAPIIREISTÄ JA RAKENNUKSISTA
Lisätiedotkoivuranta-895-472-0007-0003 1/13
koivuranta-895-472-0007-0003 1/13 Uusikaupunki (895) Vohdensaari (472) Koivuranta 895-472-0007-0003 1 001 Talonpoikaistalo 002 Navetta 003 Sauna 004 Vaja Osoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Historia
LisätiedotSorkan, Haapasaaren ja Taipalmaan kylien rakennusinventointi 2014
Sorkan, Haapasaaren ja Taipalmaan kylien rakennusinventointi 2014 Olli Joukio 2014/2015 1 Inventointialue sekä inventoidut kohteet. Inventointityön vaiheiden kuvaus Vuosina 1986-88 toteutettiin Sorkan
Lisätiedothttps://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/kk/kk_alue_raportti.aspx?alue_id=10...
Page 1 of 2 alueraportti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Purmojärven rantayleiskaavaan liittyvä inventointi KAUHAVA PURMOJÄRVI (KORTESJÄRVI) PURMOJÄRVEN KYLÄNRAITTI pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 001/HTA/08
LisätiedotLIVOJOKIVARREN RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ Pudasjärven Livojokivarren rantaosayleiskaava
LIVOJOKIVARREN RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ Pudasjärven Livojokivarren rantaosayleiskaava Tmi Lauri Putkonen 17.6.2013 LIVOJOKIVARREN RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ Pudasjärven Livojokivarren rantaosayleiskaava
Lisätiedot2/9 3/9 4/9 5/9 6/9 7/9 8/9 9/9 LIITE 1 Seuraavat tiedot ovat suoria lainauksia Länsi-Pakkalan yleissuunnitelmasta 17.10.2012, jonka ovat laatineet Serum arkkitehdit Oy, Arkkitehtitoimisto Kristina Karlsson
LisätiedotKulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten inventointi Kolmikannan ja Koirniemen osayleiskaava-alueella
LIITE 2. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten inventointi Parikkalan kunta Kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten inventointi Kolmikannan ja Koirniemen osayleiskaava-alueella Ramboll
Lisätiedot2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO. 5. Kohdetyyppi
SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO 3. Numero 204 4. Kiinteistötunnus 140-407-18-339
LisätiedotLIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22
LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 Rakennukset, kulttuurihistoria Korpelan tilan entisessä talouskeskuksessa sijaitsevat asuinrakennus,
LisätiedotNEVALA Mikkeli, Haukivuori
Metsätilat.fi Hintapyyntö 55 000 Tulostettu 11.11.2017 NEVALA 491-451-45-107 Mikkeli, Haukivuori 12,094 ha Kohdenumero 301326 Metsätila, vanha pientalo,vanha navetta-/latorakennus ja vanha sauna Mikkelin
LisätiedotErityispiirteet säilytetty alkuperäisasussaan, kansallisromanttisessa tyylissä 8. Kuvat
1 Meijeri 7. Rakennuksen kuvaus Vanha meijeri Nykyinen käyttö Ei käytössä Alkuperäinen käyttö Meijeri Rakentamisaika 1907 Kerrosluku 2 Kivijalka luonnonkivi/betoni Runko luonnonkivi Katemateriaali pelti
Lisätiedot140,0 m²/140,0 m². Omakotitalo, 6h,rt,k,ph. Harjukaari 39, Saarijärvi,
140,0 m²/140,0 m² Kohdenumero 631856 Omakotitalo, 6h,rt,k,ph Idyllinen, maaseutuhenkinen omakotitalo maaseutumaisemissa Saarijärven Kalmarissa. Asuinrakennus on valmistunut 1937 ja rakennus on täysin peruskorjattu
Lisätiedot1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta
216 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 217 Virrat Kihniö Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen
LisätiedotSEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO
SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO MYYDÄÄN ARVOKIINTEISTÖ KUOPION KESKUSTASSA TARJOUSTEN PERUSTEELLA PERUSTIETOA KOHTEESTA Myynnin kohteena Kuopiossa sijaitsevat Maanmittauslaitoksen virastorakennus ja saunarakennus
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 UUSIKYKÄ III A ASEMAKAAVAN MUUTOS Kohde Asemakaavamuutok-sen tarkoitus Kaavoitus tilanne Asemakaava ja asemakaavan muutos: Uusikylä III A:
LisätiedotSivu 1/6 TARKASTUSRAPORTTI Tampere, Pursikatu 4, Pursikatu 4, rakennetun ympäristön kohde Pursikatu 4 kadulta. Käynnin päivämäärä 17.07.2014 Kävijän nimi Käynnin tyyppi Miinu Mäkelä neuvonta Muistioteksti
LisätiedotSaarijärven viiden kylän kyläyleiskaavahanke
Pöyry Environment Oy Anu Taskinen suunnittelija rakennustutkimus ja kulttuuriympäristöt Päiväys 28.11.2008 Sivu 1 (9) Kuva: Linnan kantatilan Kuivikon hoidettua ja perinteikästä pihapiiriä Saarijärven
LisätiedotKUNTOTUTKIMUS: VARASTO-/TALLIRAKENNUS
: VARASTO-/TALLIRAKENNUS Kotka, Langinkoski 05/2010 Suhonen, Järvinen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu 1. Yleistä 1.1. Ajankohta Kuntotutkimus suoritettiin kahden päivän aikana 11. 12.5.2010. 1.2. Työn
LisätiedotLiite 4C, tarkistettu (museovirasto) Osayleiskaavassa. Muut kaavat. suojeltavat
Kosken Tl kunta Keskustataajaman osayleiskaava. Valtakunnallisesti arvokkaat SR SR4. Seudullisesti arvokkaat SR5 SR6 Kirkkosilta 84-46-0000- sr 57 srr 0000 508 sra 50 SR Kirkkomaa 84-46-088- sr 57 srr
LisätiedotLIITE 1 Rakennettu kulttuuriympäristö, kohderaportti. Osa 1/2: Maakunnallisesti arvokkaat kohteet
LIITE 1 Rakennettu kulttuuriympäristö, kohderaportti Osa 1/2: Maakunnallisesti arvokkaat kohteet MAAKUNNALLISESTI ARVOKKAAT KOHTEET MANAMANSALO Heikka Hovila ja Yrjölä Kangas ja Ala-Kangas Salmelan entinen
LisätiedotMaatila. Alavus, Kohdenumero h,k,wc, 80,0 m²/80,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. 1,00
Maatila Alavus, Kohdenumero 603377 2h,k,wc, 80,0 m²/80,0 m² Kov. 1965 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 1,00 Martinkoskentie 128. Alavuden Jokivarrella oleva maatila, joka koostuu rakennuspaikasta, peltoalueesta
LisätiedotLAIHIA KIRKONSEUDUN OSAYLEISKAAVA 2017
LAIHIA KIRKONSEUDUN OSAYLEISKAAVA 2017 PERUSSELVITYS RAKENNUSINVENTOINTI KASVUSUUNTAVERTAILU 4. OSALLISTUMINEN / TAVOITTEET 5. KAAVASELOSTUS 6. TIEVERKKOSUUNNITELMAN PÄIVITYS 7. VESIHUOLTOVERKOSTON PÄIVITYS
LisätiedotKOOSTE YLIHÄRMÄN OSAYLEISKAAVA-ALUEEN RAKENNUSKULTTUURIKOHTEISTA
1 KOOSTE YLIHÄRMÄN OSAYLEISKAAVA-ALUEEN RAKENNUSKULTTUURIKOHTEISTA Tiedot suunnittelualueen rakennuskulttuurikohteista perustuvat Ylihärmän osalta vuonna 1998 laadittuun ja syksyllä 2014 tarkistettuun
LisätiedotLevin ympäristön matkailumaiseman ja maankäytön kehittäminen 86 Raporttisarja osa 4, OSAYLEISKAAVA Suunnittelukeskus Oy 25.2.2008
Levin ympäristön matkailumaiseman ja maankäytön kehittäminen 86 SR-28 3410138, 7532681 Alapalosaari 12:9 Ennen+ jälkeen sotien erityiset ympäristöarvot. Rakennus on säilyttänyt ulkoisen asunsa melko hyvin.
LisätiedotKAISLASTENLAHTI KUOPIO. Kuva 8 RAKENNUSPAIKKASELVITYS RAKENNUSPAIKAT. Selvitysalueen raja Oleva rakennuspaikka Uusi rakennuspaikka
KOULU 0 100 Oleva rakennuspaikka Uusi rakennuspaikka Pelto Selvitysalueen raja YLEISKAAVATOIMISTO 5..008 RAKENNUSPAIKAT 300 RAKENNUSPAIKKASELVITYS KUOPIO KAISLASTENLAHTI 500 Kuva 8 RINTA- AITTA MAITO-
LisätiedotLAIHIAN KUNTA KULTTUURIYMPÄRISTÖ- JA MAISEMASEVITYS. Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Kulttuuriympäristö- ja maisemaselvitys
Vastaanottaja Laihian kunta Asiakirjatyyppi Kulttuuriympäristö- ja maisemaselvitys Päivämäärä 20.9.2012 LAIHIAN KUNTA KULTTUURIYMPÄRISTÖ- JA MAISEMASEVITYS Tarkastus 1.11.2012 Päivämäärä 16/10/2012 Laatija
LisätiedotJOKIKYLÄN JA MURRON ALUEEN RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ LUONNOS. 1. Maakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristökohteet:
JOKIKYLÄN JA MURRON ALUEEN RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ LUONNOS Nähtävillä 12.9. 11.10.2018 1. Maakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristökohteet: Kellontörmän pihapiiri (mk-2) Törmä 564-410-31-38
LisätiedotPISPALA. Pispalan asemakaavojen uudistaminen I-vaiheen kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla
Pispalan asemakaavojen uudistaminen I-vaiheen kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla 2.10.2013 Pispalan asemakaavojen uudistaminen, I-vaihe, kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla
LisätiedotKIURUVEDEN RAUTATIEASEMA
SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Itä - Suomi 3. Kohde 2. Kunta Kiuruvesi KIURUVEDEN RAUTATIEASEMA 4. Kylä/rekisterinumero 263-871-0002-0001 Kiuruveden
Lisätiedothttps://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_kohde_tiedoteraportti.aspx?kohde_id=206442 Page 1 of 3 Rauman Lyseo, 684-2-203-1 Kuvausaika: 26.3.2013 Kuvausaika: 26.3.2013 Kuvausaika: 26.3.2013 https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_kohde_tiedoteraportti.aspx?kohde_id=206442
Lisätiedotalun ulkoasunsa. Pihassa talousrakennus. 1554854 6729249
NRO KYLÄ KIINTUNNUS KIINTEISTÖ KULTHISTAR ARVOTUS PERUSTELU KOORDX KOORDY Suurikokoinen kolmilaivainen harmaakivikirkko, jonka länsipäässä tornin jalusta. Runkohuone ja holvaus noin vuodelta 1300, tornin
LisätiedotOnks tääl tämmöstäki ollu?
Onks tääl tämmöstäki ollu? Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke Nautelankosken museo Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt kokonaisuus Dokumentointihanke tallettaa
Lisätiedot