(Käännös) Laatija: Potilasturvallisuusvastaava Ann-Christin Elmvik Elokuu 2015 IKINÄ-TOIMINTAMALLIN KUVAUS JA TOIMINTAMALLIN TOTEUTUS PARAISTEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTOLLA 1. Tausta Terveydenhuoltoyksikössä otettiin syksyllä 2013 käyttöön potilasvahinkojen ilmoitusjärjestelmä. Ilmoitusjärjestelmä Haipro (= haittatapahtumien raportointiprosessi) osoitti, että toiseksi suurin potilasvahinkojen ryhmä olivat tapaturmat eli sekä kaatumistapaturmat että potilaiden kaatumiset. Tapaturmien osuus potilasvahingoista oli 23,6 % 1.7. 31.12.2013 ja 22,7 % 1.1. 30.6.2014. 1.7. 31.12.014 osuus oli 16,3 %. Valtakunnallisesti kaatumiset ovat iäkkäille sattuvien tapaturmien ja niistä johtuvien vammojen yleisin syy. Joka kolmas yli 65-vuotias ja joka toinen yli 80-vuotias kaatuu vähintään kerran vuodessa. Vuosittain iäkkäille tapahtuu noin 350 000 kaatumista. Kaatumisten ehkäisemiseksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on laatinut toimintamallin, joka tarjoaa näyttöön perustuvaa tietoa kaatumisten ehkäisemisestä. 2. Ikinä-toimintamallin esittely Ikinä-toimintamalli pohjautuu näyttöön perustuvaan tietoon ikääntyneiden kaatumisten yleisyydestä ja seurauksista, kaatumisten vaaratekijöistä ja niiden arvioinnista sekä kaatumisten ehkäisystä. Ikinä-toimintamalli on työväline yhtenäisen, systemaattisen ja moniammatillisen kaatumisten ehkäisyn toteuttamiseksi. Lisäksi Ikinä-toimintamalli on myös työväline kaatumisvaaran arviointiin ja kaatumisten ehkäisyn suunnitteluun ja toteutukseen.
Kuva 1. Ikinä-toimintamalli 2.1. Kaatumisten vaaratekijät Ikinä-toimintamallissa kaatumisten vaaratekijät jaetaan sisäisiin ja ulkoisiin vaaratekijöihin. Lisäksi kartoitetaan tilanne- ja käyttäytymistekijöitä. Joihinkin vaaratekijöihin on mahdollista vaikuttaa ja Ikinä-opas tarjoaa työvälineitä erilaisiin vaaratekijöitä ehkäiseviin toimenpiteisiin. Vaaratekijöitä, joihin voimme ehkäisyn keinoin vaikuttaa, ovat: - sairaudet - heikentynyt muisti ja kognitio - heikentynyt toiminta- ja liikkumiskyky - alentunut tasapainokyky ja lihasvoima - kaatumispelko 2
- aistien puutokset - inkontinenssi - lääkkeet - lääkkeiden sivu- ja haittavaikutukset - monilääkitys tai epäsopiva lääkitys - kodin ja lähiympäristön vaaranpaikat - sopimattomat tai liukkaat jalkineet - kiiruhtaminen - turhien riskien ottaminen - omien voimavarojen yli- tai aliarviointi - levottomuus - väsymys, vireystila - nestehukka tai riittämätön ravinnonsaanti Seuraavassa kuvassa on esitetty kaatumisten vaaratekijät jaettuna eri kategorioihin: sisäisiin ja ulkoisiin vaaratekijöihin sekä lisäksi tilanne- ja käyttäytymistekijöihin. Tyypillisesti iäkkään henkilön kaatumisalttiutta lisääviä vaaratekijöitä on useampi kuin yksi. Vaaratekijöiden kartoitus ja arviointi toteutetaan moniammatillisesti ja ne ohjaavat ehkäisyn suunnittelua. 3
Kuva 2. Kaatumisten vaaratekijät 4
2.2. Mittarit ja työvälineet kaatumisvaaran arviointiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on laatinut kolme eri mittaria kaatumisvaaran arviointiin : Kaksi mittaria lyhyeen arviointiin * FROP-COM (Fall risk for older people) kotona asuville * FRAT (Fall risk assessment tool) hoivapalvelujen piirissä ja sairaaloissa oleville Yksi mittari laajaan arviointiin Mittarit ja työvälineet kaatumisvaaran arviointiin on esitelty Ikinä-oppaassa. Suuri osa mittareista kuuluu geriatriseen arviointiin. Seuraavassa kuvassa on esitelty Ikinä-oppaan tarjoamat apuvälineet: Kuva 3. Kaatumisvaaran arvioinnin työvälineet 5
6
3. Ikinä-toimintamallin toteutuksen eteneminen Paraisten sosiaali- ja terveysosastolla Ikinä-toimintamalli esiteltiin ensimmäisen kerran toukokuussa 2014 potilasturvallisuusraportin yhteydessä. Potilasturvallisuusraportti on tulosta terveydenhuoltoyksikön eri toimintayksiköissä tehdyistä Haipro-ilmoituksista ja sen laatii potilasturvallisuusvastaava Ann-Christin Elmvik. Tähän asti terveydenhuoltoyksikön potilasturvallisuusasioista vastaavalle johtoryhmälle on esitelty kaksi rapporttia. Johtoryhmään kuuluvat ylilääkäri Katariina Korhonen, johtava hammaslääkäri Marianne Andersson, apulaisylilääkäri Kenneth Wilson, hoitotyön päällikkö Ann-Helen Saarinen, farmaseutti Annelie Fjäder ja potilasturvallisuusvastaava Ann-Christin Elmvik. 3.1. Ikinä-projektin työryhmän muodostaminen Terveydenhuoltoyksikön potilasturvallisuusvastaava kutsui koolle ryhmän edustajia sekä terveydenhuoltoyksiköstä että vanhustenhuoltoyksiköstä. Henkilöt valittiin itse kunkin asiantuntemuksen ja koulutuksen perusteella sekä sen perusteella, mitä Ikinä-toimintamallissa vaadittiin kaatumisvaaran moniammatilliseen arviointiin ja ehkäisyyn. Ryhmään valitut saivat mahdollisuuden esittää ryhmään muita jäseniä, jotka omalla osaamisellaan voisivat tuoda arvokkaita näkökulmia Ikinä-toimintamallin toteutukseen. Työryhmään kuuluivat: Fysioterapeutti Riitta Sjöblom Toimintaterapeutti Linnéa Löfroth Kotisairaanhoidon vastaava hoitaja Carola Lundqvist Vanhustyön ohjaaja Arja Santapukki Muistikoordinaattori Janina Dahla (ei osallistunut) Osastonhoitaja Marika Cederlöf (Malmkulla) Geriatrisen poliklinikan sairaanhoitaja Christin Eriksson Sairaanhoitaja Malin Kullas-Rönnholm (Malmkulla) Sairaanhoitaja Marianne Blåberg (akuutti ja kuntouttava osasto) Sairaanhoitaja Päivi Niemi (akuutti ja kuntouttava osasto) Vastaava hoitaja Gunilla Aspelin (lääkärinvastaanotto, myöhemmin sairaanhoitaja Mikaela Sjöström) Farmaseutti Annelie Fjäder 7
Hoitotyön päällikkö Ann-Helen Saarinen Osastonhoitaja, potilasturvallisuusvastaava Ann-Christin Elmvik 3.2. Työryhmän kokoontumiset ja toimintamallin esittely Paraisten kaupungissa Ikinä-projektin työryhmä on kokoontunut neljä kertaa kevään 2015 aikana (2.2., 10.3., 27.3. ja 28.4.). Lisäksi pienempi ryhmä on keskustellut akuutin ja kuntouttavan osaston lääkärin Birger Björkqvistin ja Malmkullan osastonlääkärin Emad Afrasiabin kanssa lääkkeiden vaikutuksesta kaatumisvammoihin. Kokoontumisten tarkoituksena on ollut suunnitella, miten Ikinä-toimintamalli toteutetaan eri toimintayksiköissä, sekä saada yhtenäinen toimintamalli, jossa eri toimintayksiköt tukevat toisiaan. Toimintamalli esiteltiin terveydenhuoltoyksikön ja vanhustenhuoltoyksikön hoitohenkilökunnalle kahdessa eri tilaisuudessa, 19.5.2015 ruotsiksi ja 2.6.2015 suomeksi. (Liite 1) Luennoitsijoina esittelytilaisuuksissa toimivat: Fysioterapeutti Riitta Sjöblom Toimintaterapeutti Linnéa Löfroth Sairaanhoitaja Päivi Niemi Sairaanhoitaja Marianne Blåberg Lääkäri Birger Björkqvist Potilasturvallisuusvastaava Ann-Christin Elmvik Ensimmäisessä tilaisuudessa oli 53 kuulijaa, toisessa tilaisuudessa 52 kuulijaa. Ensimmäiseen tilaisuuteen osallistui etäyhteyden välityksellä kuulijoita myös saaristosta. 4. Ikinä-toimintamalli Paraisten kaupungissa Ikinä-arvioinnit toteutetaan kaikissa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä seuraavasti: Vanhustenhuolto: yli 80-vuotiaille tehdään ennalta ehkäisevän käynnin yhteydessä Lyhyt kaatumisvaaran arviointi kotona ja tarvittaessa Laaja kaatumisvaaran arviointi. Jatkotoimenpiteiden osalta konsultoidaan geriatrista poliklinikkaa. Fysioterapia: yli 75-vuotiaille tehdään Lyhyt kaatumisvaaran arviointi kotona. Jatkotoimenpiteiden osalta konsultoidaan geriatrista poliklinikkaa. 8
Lääkärinvastaanotto: yli 65-vuotialle tehdään sairaanhoitajan vastaanotolla Lyhyt kaatumisvaaran arviointi kotona. Jatkotoimenpiteiden osalta konsultoidaan geriatrista poliklinikkaa. Akuutti ja kuntouttava osasto: Kaikille potilaille tehdään Lyhyt kaatumisvaaran arviointi sairaalassa ja tarvittaessa Laaja kaatumisvaaran arviointi. Malmkullan vuodeosasto: Kaikille potilaille tehdään Lyhyt kaatumisvaaran arviointi sairaalassa ja tarvittaessa Laaja kaatumisvaaran arviointi. Geriatrinen poliklinikka: Kaikille potilaille tehdään Lyhyt kaatumisvaaran arviointi kotona ja tarvittaessa Laaja kaatumisvaaran arviointi. Fysioterapia on laatinut materiaalia tasapainoharjoittelua varten sekä materiaalia sopivista jalkineista. Fysioterapia järjestää tasapainoharjoituksia myös osastoilla sekä omissa tiloissaan suuremmille ryhmille. Yksittäiset potilaat tulevat fysioterapiaan lääkärin lähetteellä geriatriselta poliklinikalta. Kaikki toimintayksiköt voivat konsultoida fysioterapiaa. Toimintaterapeutti on laatinut materiaalia ympäristöstä ja apuvälineistä. Kaikki yksiköt konsultoivat toimintaterapeuttia. Liitteessä 2 on esitelty yhteistyön tuloksena syntynyt toimintamallimme/toimintakaaviomme ja eri toimintayksiköiden väliset kytkökset. 4.1. Arvioinnin dokumentointi Potilastietojärjestelmäämme Pegasokseen on luotu oma sivu Ikinä-toimintamallia varten. Sivun jäsentely noudattaa Ikinä-oppaan hoitosuunnitelmamallia ja siihen sisältyy arviointi, toimenpiteet, vastuuhenkilö, toimenpiteiden toteutusaikataulu ja toteutuminen. Arvioitavat asiat ovat: Kaatumisen pelko Jalat ja jalkineet Lääkitys Sairaudet Näkö ja kuulo 9
Muistitoiminnot Inkontinenssi Ravitsemus Nesteiden saanti Alkoholi Mieliala Lihaskunto Tasapaino Liikunta-aktiivisuus Toimintakyky Ympäristö Apuvälineet Oma toiminta Potilaan tilanteesta tehdään uusi arviointi terveydentilan muuttuessa merkittävästi, potilaan kaaduttua tai potilaan muuttaessa kotoa hoitokotiin. 4.2. Toimintamallin arviointi Toimintamallia arvioidaan syksyllä 2015. Toimintayksiköiden esimiehet arvioivat mallia yksiköissään ja tilastoivat tehtyjen arviointien määrän. Myös kaatumistilastoja seurataan, jotta tulevaisuudessa pystytään arvioimaan, millainen vaikutus kaatumisten ehkäisytyöllä on ollut. Myös vanhustenhuolto ottaa Haipro-raportointijärjestelmän käyttöön syksyllä 2015. 10
Liite 1 Tervetuloa Ikinä-mallin esittelyyn Paikka: Komentosilta Aika 2.6.2015 klo 12.30-16.15 Ohjelma: 12.30 13.15 Ikinä-mallin esittely ja sen toteutus Paraisten kaupungin sosiaali-ja terveydenhuollon yksiköissä. 13.15 13.30 Käytännön kokemuksia Ikinä-mallista KSH 13.30 14.00 Toimintaterapia 14.00 14.20 Kahvi 14.20 14.50 MNA + Nutricia 14.50 15.15 Fysioterapia 15.15 15.45 Ikääntymisen vaikutus kaatumistapaturmiin 15.45 16.15 Lääkkeet 11
12
Liite 2 TOIMINTAKAAVIO/TOIMINTAMALLI 13