Suomen geologinen kartta

Suomen geologinen kartta 1 :100000 Kallioperakartan selitykset 2114 Toij ala Toijalan kartta-alueen kalliopera Summary : Precambrian rocks of the Toijala map-sheet area Kirj oittanut - by ARVO MATISTO Geologinen tutkimuslaitos Espoo 1976

Suomen geologinen kartta 1 :100 000 Kallioperakartan selitykset 2114 Toij ala Toij alan kartta-alueen kalliopera Summary : Precambrian rocks of the Toijala map-sheet area Kirj oittanut - by ARVO MATISTO Geologinen tutkimuslaitos Espoo 1976

Matisto, A. 1976. Toijalan kartta-alueen kalliopera. Summary : Precambrian rocks of the Toijala map-sheet area. Suomen geologinen kartta, 1 :100000. Kallioperdkartan selitykset. 2114 Toijala. 26 pages, 14 figures and one appendix. In the classic division by Sederholm, the Precambrian bedrock in the area covered by the Toijala map-sheet is a part of the Prebothnian orogenic belt. Currently, however, it is included in the Svecokarelian orogenic zone. Well over half of the bedrock in the area is composed of weathering sediments, most of which are now gneisses and veined gneisses with calcareous concretions and intercalations of black schists, greywacke schists and tuffites. Metavolcanites, which display marked variation of composition and structure, are more rare than gneisses. The plutonic rocks that are younger than the schists and mainly granitoids in composition exhibit a continuous series from peridotites to granites. They generally grade into one another, giving an impression of magmatic differentiation. Some metadiabase and metavolcanite veins cut the gneisses and granodiorites but are older than the granites. The text is in Finnish, the figure captions and summary in English. Arvo Matisto, Geological Survey of Finland, 02150 Espoo 15, Finland. ISBN 951-960-047-X Helsinki 1976. Valtion painatuskeskus

SISALLYS - CONTENTS Tutkimusvaiheet 5 Kallioperan yleispiirteet 5 Pintakivilajit 6 Kerrostuneet kivilajit 6 Vulkaaniset kivilajit 9 Syvakivilajit 13 Emaksiset syvakivilajit 13 Kvartsi- ja granodioriitit 16 Graniitit 19 Juonikivilajit 20 Stratigrafiaa ja kronologiaa 21 Tektoniikkaa 21 Taloudellisia aiheita 22 Summary : Precambrian rocks of the Toijala map-sheet area 23 Introduction 23 Schists 23 Plutonic rocks 24 Metabasaltic dyk es 24 Tectonics 25 Ore mineralizations 25 Kirjallisuutta - References 25

TUTKIMUSVAIHEET Toijalan karttalehden alue on muun Etela-Suomen tavoin jo viime vuosisadalta lahtien ollut geologisten tutkimusten kohteena. Sen etelareunama kuuluu 1 : 200 000-kaavaisten geologisten karttojen Tammelan (Sederholm 1892) ja Loimaan (Wilkman 1894, 1898) lehtien, pohjois- ja keskiosa 1 : 400 000-kaavaisen vuorilajikartan Tampereen lehden (Sederholm 1903, 1913) ja etelaosa samakaavaisen kivilajikartan Turun lehden (Harme 1958, 1960) alueisiin. Alueen petrologiaa kasittelee osaltaan myos Sederholmin (1891) Tammelan lehtialueen kallioperaan kohdistuva vaitoskirja. Outokumpu Oy :n nyt jo loppuunlouhitusta Kylmakosken Taipaleen nikkeli-kuparimalmista on kaytettavissa moninaista aineistoa (Hamalainen 1964, Koskela 1972, Warma, Lahteenoja, Lukkarinen 1973, Papunen 1974). Maastotutkimukset 1 : 100 000-kaavaisen kallioperakartan laatimista varten aloitettiin v. 1967. Kirjoittajan lisaksi ovat niihin osallistuneet Erkki Halme (1967-1970), Kari Vuorio (1967-1971), Matti Lehtonen (1967-1969) ja Markus Torssonen (1970-1971). Lisaksi on taman kirjoittaja myohemminn suorittanut alueella useita lyhytaikaisia tarkistustutkimuksia. Kallioperakartan ovat piirtaneet puhtaaksi rouvat Lea Torssonen ja Elsa Jarvimaki, lahes kaikki selityksen valokuvat on ottanut tutkimusassistentti Erkki Halme, ja tutkimusassistentti Kari Vuorio on ollut monipuolisena apuna niin kartan kuin taman selityksenkin kokoamistyossa. Kaikille tyoh6n osallistuneille ja siina avustaneille esittaa kirjoittaja parhaimr._at kiitoksensa. KALLIOPERAN YLEISPIIRTEET Toijalan karttalehtialueella ovat pintasyntyiset kivilajit jonkin verran yleisempia kuin syvakivilajit. Laajimmat yhtenaiset pintakivilajimuodostumat sijaitsevat alueen koillisosassa seka lantiselta reunamalta itakaakkoon ulottuvassa jaksossa. Naihin liittyvat vahaiset metavulkaniitit sijaitsevat paaasiassa kontaktivyohykkeilla syvakivia vasten. Syvakivet puolestaan esiintyvat yhtenaisempina muodostumina alueen etelareunamalla ja diagonaalisessa, luoteesta kaakkoon ulottuvassa jaksossa. Lisaksi

6 on pintakivissa koko joukko pienehkoja syvakivi-intruusioita ja syvakivissa puolestaan liuskesulkeumia. Pintasyntyisissa kivilajeissa vallitsevat rapautumisaineksista koostuneet liuskeet ja gneissit. Primaarirakenteensa sailyttaneita kiilleliuskeita on vain vahaisina jaanteina. Vastustuskykyisempia ovat olleet ohuet musta- ja grauvakkaliuskevalikerrokset. Paaosa on kuitenkin gneissiytynyt ja siita suurin osa muuttunut edelleen suonigneissiksi. Sen suoniaineksena on yleensa arteriittinen, paikoin veniittinen graniitti ja joillakin kontaktialueilla granodioriitti. Kaikki nama sedimentit sisaltavat runsaasti epi- tai syngeneettisia kalkkikonkreetioita. Vahaiset vulkaniitit ovat koostumukseltaan, esiintymistavaltaan ja rakenteeltaan moninaisia. Paitsi sulkeumina syvakivilajeissa seka linsseina ja valikerroksina sedimenteissa, on niita lisaksi liuskeita leikkaavina juonina. Tahan ryhmaan on luettavissa myos merkelisyntyiset diopsidigneissit, joihin liittyy para-amfiboliittisia raitoja ja porfyyrisia metavulkaniittivalikerroksia. Alueella on syvakivilajeja peridotiiteista graniitteihin. Granitoidit ovat yleisimpia, ja niihin liittyy moninaisia koostumukseltaan ja raekooltaan vaihtelevia muunnoksia. Koko syvakivisarjassa peridotiiteista ja hornblendiiteista lahtien ovat hyvin yleisia vahittaiset vaihettumiset happamempiin kivilajeihin, mika antaa vaikutelman magmaattisesta differentioitumisesta. Graniittia on varsinaisten intruusioiden lisaksi runsaasti gneissien suoniaineksena, lisaksi jonkin verran leikkaavina juonina lahes kaikissa alueen kivilajeissa, myos siina pohjoisen keskustan metadiabaasijuonessa, joka puolestaan leikkaa granodioriittista isantakiveaan. PINTAKIVILAJIT Karttalehtialueen kallioperasta on runsaasti yli puolet pintasyntyisia kivilajeja. Naista muodostavat paaosan suonigneissit, kiillegneissit ja naihin liittyvat, tosin vahaiset musta- ja grauvakkaliuskevalikerrokset. Naihin verraten on alueella vulkanogeenisia kivia vahan. Ne ovat joko kerroksina liuskeissa tai sulkeumina syvakivilajeissa. Yleisen amfiboliitin ohella tavataan uraliitti- ja plagioklaasiporfyriitteja seka etenkin alueen etelaosassa happamia ja intermediaarisia muunnoksia. Tahan kategoriaan on viela luettava etelareunaman pari suurehkoa, paaosiltaan merkelisyntyista diopsidigneissialuetta, joihin kuitenkin liittyy runsaasti tuffiitti- ja metavulkaniittiosueita. Kerrostuneet kivilajit Runsaasti yli puolet karttalehtialueen pinta-alasta koostuu residuaaliaineksista kerrostuneista liuskeista ja gneisseista. Ne kuuluvat, kaakkoista reunamaa ehka lukuun ottamatta, Tampereen ja Tammelan-Kalvolan eugeosynkliinisten sedimenttijaksojen valilla sijaitsevaan hitaan evoluution miogeosynkliinivyohykkeeseen. Sille

antavat leimansa mustaliuskevalikerrokset, verraten vahaiset vulkanogeeniset muodostumat, epi- tai syngeneettisten konkreetioiden muodossa esiintyva kalkkirunsaus seka paikoin selektiivinen lajittuminen savirikkaisiin, joskus A120 3-pitoisia porfyroblasteja sisaltaviin fraktioihin. Liuskeisuussuunnat seuraavat konformisti syvakiviintruusioiden suuntia. Liuskeisuuden kaadesuunnat ovat yleensa pystyja tai jyrkkia. Niiden, samoin kuin venymienkin suunnat ovat vaihtelevia ja kertovat saannottomasta ja intensiivisesta poimuttumisesta. Liikuntojen yhteydessa ovat pienet emaksiset syvakivi-intruusiot samoin kuin ohuet tuffiittivalkerrokset murtuilleet sarmikkaiksi fragmenteiksi (kuva 1). Gneissimaisissa muunnoksissa ovat metamorfiset muuttumiset, uudestikiteytyminen ja suunnittuminen, havittaneet primaarit rakennepiirteet, raekoon ja kerrallisuuden. Tallaisia kiillegneisseja on aivan paikallisten ja vahaisten muunnosten lisaksi laajempina jaksoina Toijalan seudulla seka Urjalan ja Vesilahden kuntien rajavyohykkeilla. Paaosan koko residuaalisedimenttimuodostumista valtaavat suonigneissit. Niihin soveltuvat sellaisinaan kaikki edella kuvatut kiillegneissien ominaisuudet. Lisaksi niille antavat oman voimakkaan leimansa granitoidiset suonet. Ne ovat yleensa kerrosmyotaisia, korkeintaan muutamien senttien tai desimetrien levyisia ja koostumukseltaan graniittiapliittia tai -pegmatiittia (kuva 2). Pienoispoimujen 7 Kuva 1. Tuffiittivalikerroksen murtokappale plastisesti deformoituneessa kiillegneississa. Mittakaavana tulitikkurasia. Punkalaidun, Koosanmaa. Fig. 1. A fragment o f to ff itic intercalation in plastically deformed mica gneiss. Match box as scale.

8 Kuva 2. Epigeneettinen kalkkikonkreetio ja leikkaava graniittijuoni plastisesti deformoituneessa suonigneississa. Numerolaatan pituus 12 cm. Urjala, Urjalankyla. Fig 2. An epigenetic calcareous conretion and a crosscutting granite dyke in a plastically deformed veined gneiss. Length of tag 12 cm. Kuva 3. Pienoispoimuista veniittista suonigneissia. Numerolaatan pituus 12 cm. Urjala, Jouttunkulma. Fig. 3. Minor folds in venitic veined gneiss. Length of tag 12 cm.

paineminimeissa saattavat juonet leveta jopa metreissa mitattaviksi. Yleisimmin ne ovat tulkittavissa arteriittisiksi ja luettavissa kuuluviksi geneettisesti alueen graniitti-intruusioihin. Poikkeuksen muodostavat kuitenkin satunnaiset, granodioriitti-intruusioiden kontaktien tuntumassa tavattavat, koostumukseltaan granodioriittiset suonet. Konformien suonien lisaksi eivat leikkaavatkaan, yleensa muutaman desimetrin tai metrin levyiset juonet ole aivan harvinaisia. Naistakin nahdaan useimmissa tapauksissa lahtevan liuskeisuuden myotaisia apofyyseja gneissiin. Naiden arteriittisten suonien lisaksi on paikoin todettu sellaisia molemmista paistaan paattyvia, yleensa ohuehkoja suonia, jotka nayttavat olevan alkuperaltaan venitiittisia, metamorfisen differentiaation tieta itsestaan liuskeesta syntyneita (kuva 3). Vahemman muuttuneita, ainakin osittain primaarirakenteensa sailyttaneita, viela liuskekategoriaan kuuluvia residuaalisedimentteja tavataan siella taalla vahaisina satunnaisina valikerroksina gneisseissa ja hieman naita laajempina jaksoina suprakrustisen muodostuman etelaisella reunamalla ja kakkoisosassa, missy ne, runsaampien vulkaanisten muodostumien samaan suuntaan viitatessa, osoittanevat alkavaa siirtymista eugeosynkliinifasieksen kerrostumiin. Kerrospaksuudet vaihtelevat pienirakeisten muunnosten muutamista senteista grauvakkaliuskeiden muutamiin desimetreihin tai metreihin. Vaikka liuske itse on kohtuullisesti sailynytta, on yli etelareunaman ulottuva laaja granodioriitti-intruusio aiheuttanut sen tektoniseen rakenteeseen sekavuutta. 9 Vulkaaniset kivilajit Vulkaniitteja esiintyy eri puolilla aluetta sulkeumina syvakivilajeissa ja etenkin niiden kontakteissa seka linsseina ja valikerroksina liuskeissa ja gneisseissa. Kookkaimmat muodostumat, niiden joukossa lahes kaikki happamat muunnokset ja diopsidiamfiboliitit, sijaitsevat alueen etelaosassa laajan granodioriitin tai poikittaisen syvakivijakson kaakkoispaan tuntumassa. Yleisin vulkaniittimuunnos on amfiboliitti. Se koostuu lahes tasaveroisesti sarvivalkkeesta ja plagioklaasista ( An30-so). Raekoko vaihtelee 0,1-1,0 mm :iin kasvaen yleensa muuttumisen ja liuskettumisen myota. Residuaalisedimenttien valikerroksissa siina saattaa olla paikoin tunnistettavissa tuffiittialkuperaa osoittavaa kerrosrakennetta. Valikerroksien samoin kuin joskus myos syvakiven sulkeumien amfiboliitit seka eritoten metavulkaniittiset kerrosjuonet ovat liikuntojen yhteydessa monesti sarkyneet breksiamaisiksi murskaleiksi. Eraissa kookkaammissakin muodostumissa on amfiboliitti saattanut sarkya graniitin iskostamaksi breksiaksi (kuva 4) tai paksuudeltaan vaihtelevien, keskenaan risteilevien graniittijuonien rajoittamiksi lohkoiksi. Amfiboliiteissa on muitakin paikallisia, alaltaan vahaisia vaihteluja, joista mainittakoon muutamat suoraviivaiset, graniittiraitaiset (kuva 5) tai maasalpa- 2 10972-76

1 0 Kuva 4. Graniitin breksioimaa amfiboliittia. Numerolaatan pituus 12 cm. Vesilahti, Koskenkyla. Fig. 4. Amphibolite brecciated by granite. Length of tag 12 cm. Kuva 5. Graniittiraitainen amfiboliitti. '/, 5 luonnollisesta koosta. Saaksmaki, Tyriseva. Fig. 5. Amphibolite with granite bands. 1/15th of natural size.

1 1 Kuva 6. Transversaalista ruhjeisuutta maasalparaitaisessa amfiboliitissa. Numerolaatan pituus 12 cm. Urjala, Urjalankyla.. Fig. 6 Transversal shearing in amphibolite with feldspar bands. Length of tag 12 cm... juovaiset transversiliuskeiset muunnokset (kuva 6). Paikoin on lisaksi nahtavissa agglomeraattirakennetta perusmassaa vaaleampine heitteleineen. Toijalan kaakkoispuolella on selvapiirteista mantelikivea. Alueen lounaisosassa, Kortejarvelta luoteeseen sijaitsevassa linssissa, jonka pohjoispaa on uraliittiporfyriittia, on tyynylaavaa muistuttavia rakenteita, jotka kuitenkin saattavat olla tektonisten liikuntojen aiheuttamia. Alueen metavulkaniittien yhteydessa on monin paikoin vahaisia uraliitti- ja plagioklaasiporfyriittisia muunnoksia tai naiden valimuotoja. Joskus niita on myos vain muutamien metrien levyisina, alueen muita kivilajeja leikkaavina juonina Paria vahaista poikkeusta lukuun ottamatta sijaitsevat happamat ja intermediaariset seka diopsidirikkaita valikerroksia sisaltavat muunnokset alueen etelareunaman granodioriitin tai diagonaalisen syvakivijakson kaakkoispaan tuntumassa. Happamet ja intermediaariset vulkaniittimuunnokset eivat sanottavasti poikkea Hameenlinnan lehden (Simonen 1949) luoteis- ja Valkeakosken lehden (Matisto 1976) lounaisosien vastaavista kivilajeista. Niin uraliitti- kuin plagioklaasihajarakeita sisaltavat muunnokset ovat taalla kuitenkin harvinaisia, liuske- ja tuffiittivalikerrokset sen sijaan tavanomaisia. Agglomeraattia muistuttavia rakenteita esiintyy myos, mutta kun ne usein liittyvat vahvasti myloniittiutuneisiin vyohykkeisiin, saattavat ne ainakin osaksi olla synnyltaan tektonisten liikuntojen tulosta

1 2 Oman erikoislaatuisen ryhmansa muodostavat amfiboliitin pohjavarilla diopsidigneissivalikerroksin merkityt muodostumat. Ne sijaitsevat, pienine satelliitteineen, alueen lounaisosassa Valajarven pohjoispuolella ja kaakkoisosassa Kylmakosken asemalta itaan. Naiden muodostumien perustyyppina on kivilaji, jossa vuorottelevat vaaleat tai harmahtavat ja mustat raidat. Raitojen paksuus voi pienimmillaan olla vain muutamia mm :ja, tavallisesti 1-2 cm, mutta usein jopa 3-5 cm. Poikkeuksellisesti se voi kohota useihin dm :hin ja niissa voi vaihdellen olla joko vaaleat tai tummat kerrokset toista paksumpia. Vaaleat kerrat koostuvat paaasiassa diopsidista, jonka vahaisina lisina voi olla tremoliittia tai titaniittia, joskus kalsiittia, kali- ja/tai plagioklaasimaasalpaa seka vahan kvartsia. Tummissa kerroksissa vallitsee sarvivalke (aktinoliitti) lisanaan vaihdellen plagioklaasia (Anso ) ja joskus granaattia. Raekoko on 0,1-0,3 mm :sta 1,0-2,0 mm :iin, diopsidilla joskus jopa 0,5 cm. Talta osin on muodostumien merkelisyntyisyys ilmeinen (kuva 7). Paikoin on naissa muodostumissa paksuhkoja amfiboliittisia kerroksia ja hyvin usein paikallisia uraliitti- ja varsinkin plagioklaasiporfyriittisia kerrosmaisia osueita, jotka tavallisesti ylittavat tavanomaisten diopsidi- ja sarvivalkekerrosten paksuudet. Nama voivat olla alkuperaltaan kerrosjuonia, vastaaviahan on alueen muissakin kivilajeissa. Toisaalta ne voivat olla synnyltaan myos tuffiittisia. Varma syntytapa ei ole helposti paateltavissa, koska tassa kivilajiryhmassa niin pieni- kuin suurimittaisemmatkin liikuntojen aiheuttamat hairiot ovat varsin tavallisia (kuva 8). Tata hairiota ovat monin paikoin, varsinkin kontaktivyohykkeilla, lisanneet apliittija pegmatiittijuonet seka granodioriittiapofyysien aiheuttama migmatiittimainen suonittuminen. Kuva 7. Graniittijuonien lavistamaa diopsidi- ja sarvivalkeraitaista paraamfiboliittia. '/p luonnon koosta. Urjala, Valajarven N-puoli. Fig. 7. Para-amphibolite with diopside and hornblende bands cut by granitic veins. 1/12th of natural size. Urjala, north of Valajdrvi.

1 3 Kuva 8. Metavulkaniitin vahvasti tektonisoitunut diopsidigneissivalikerros. Numerolaatan pituus 12 cm. Kylmakoski, Riisikkala. Fig. 8. Intensely tectonised diopside gneiss intercalation in metavolcanite. Length o f tag 12 cm. SYVAKIVILAJIT Kontakti- ja lavistyssuhteiden perusteella ovat alueen syvakivilajit nuorempia kuin pintasyntyiset kivilajit. Ne muodostavat verraten yhtenaisen sarjan ultraemaksisista peridotiiteista graniitteihin. Granitoidit ovat maaraltaan vallitsevia. Kaikissa kivilajeissa on yleista vahittainen muuttuminen emaksisemmista kiteytymiskeskuksista happamempiin muunnoksiin. Granitoideissa on lisaksi runsaasti vaihteluja pienirakeisista karkearakeisiin ja erilaisiin porfyyrisiin muunnoksiin. Graniittia on lisaksi jonkin verran muita kivilajeja lavistavina apliitti- tai pegmatiittijuonina ja runsaahkosti suonigneissien suoniaineksena. Emaksiset syvakivilajit Karttalehden alueella on lukuisia, etelaosassa muutamia suurehkoja, muualla eri puolilla pienehkoja emaksisia ja ultraemaksisia muodostumia. Naista toiset

1 4 ovat sulkeumina itseaan happamemmissa ja myohaissyntyisemmissa syvakivissa, toiset taas intruusioina liuskeissa ja gneisseissa. Pienimmat naista ovat usein sarkyneet orogeenisissa liikunnoissa murskaleiksi, joita liuskeissa ja gneisseissa on monin paikoin kulmikkaina fragmentteina tai niiden kasaumina, syvakivissa was granodioriitin, viela useammin graniitin iskostamina breksioina (kuva 9). Naiden emaksisten syvakivilajien koostumus vaihtelee suuresti ja hyvin usein niin, etta vahankin kookkaammissa intruusioissa on vahittaisina vaihettumina erilaisia differentiaatteja. Emaksisimpia muunnoksia ovat oliviinirikas peridotiitti ja lahes monomineraalinen hornblendiitti. Molempia on mm. Kylmakosken Taipaleen nikkelimalmin (ks. s. 22) sisaltamassa intruusiossa, jossa paikoin on lisaksi erikoislaatuista pallokivea (kuva 10). Sen peridotiittisessa muunnoksessa ovat pallot paaasiassa oliviinia ja valimassa amfibolia, hornblendiittisessa taas pallot sarvivalketta ja valimassa tremoliittia. Malmipitoisemmissa osissa koostuu valimassa malmimineraaleista tai ne muodostavat siina itsenaisia, pallomaisia aggregaatteja (Hamalainen 1964). Kuva 9. Graniitin iskostamaa gabrobreksiaa. ' IM luonnollisesta koosta. Saaksmaki, Rauttunniemi. Fig. 9. Gabbro breccia with granitic matrix. 1/20th of natural size.

1 5 Kuva 10. Ultraemaksinen pallokivi. Luonnollista kokoa. Kylmakoski, Taipaleen kaivos. Fig. 10. Ultramafic orbicular rock. Natural size. Kylmakoski, the Taipale mine. Seuraavina paadifferentiaatteina voitaneen pitaa oliviini- ja sarvivalkegabroja. Naissa on jo noin neljannes An-rikasta plagioklaasia ja loput tummia mineraaleja, joista edellisessa yhteensa n. 20 % oliviinia ja/tai hypersteenia ja molemmissa loput (50-70 %) sarvivalketta ja opaakkeja aksessoreja. Paikoin korvaa em. muunnoksia anortosiittinen gabro, jossa plagioklaasia voi olla yli 70 %, lisaksi sarvivalketta ja usein muutama prosentti oliviinia. Laajimmat alat kartalle ruskealla merkityista kivilajeista ovat dioriitteja. Niidenkin koostumuksissa on suurta vaihtelua. Keskimaarin niissa on runsaasti puolet plagioklaasia, runsas neljannes sarvivalketta ja n. 10 % biotiittia. Muutamissa muunnoksissa on jopa 5-10 % kvartsia ja usein samalla pari prosenttia kalimaasalpaa. Toisissa on was, lahinna aksessorien ohella, hieman oliviinia. Edella jo mainittiin, etta nama emaksiset muodostumat ovat ikaan kuin ensin intrudoituneet paikoilleen ja vasta Oman jalkeen kiteytyneet ja differentioituneet. Tama tapahtuma on osaksi ulottunut myos seuraavassa esitettaviin kvartsi- ja granodioriittisarjan kivilajeihin asti. Erittain selvasti tama ilmio on nahtavissa Urjalan kirkonkylan ja asemanseudun suurissa massiiveissa. Eritoten Urjalan kirkon pohjoispuolisissa tieleikkauksissa nahdaan ultraemaksisen ja emaksisen aineksen olleen kiteytymiskeskuksina. Niiden reunamilla nahdaan, kuinka granodioriittinen aines on kapeina kanavina puristunut pois ja niiden

1 6 valiin on jaanyt tummia, emaksisia, ohuita ja pitkia, osittain irrallisia osueita (kuva 11). Mita loitommaksi naista tielekkauksista siirrytaan, sita pienemmaksi kayvat nama emaksiset sulkeumat, kunnes jo muutamien kilometrien etaisyydella tavoitetaan kvartsi- tai granodioriitti naille kivilajeille tavanomaisine varhaiserkaumineen. Kvartsi- ja granodioriitit Kvartsi- ja granodioriittt ovat liuskeiden ja gneissien jalkeen alueen laajaalaisin kivilajiryhma. Se peittaa monien kilometrien leveydelta koko Toijalan karttalehtialueen etelaisen reunaman, josta jatkuu laajalti eritoten Forssan karttalehden puolelle (Neuvonen 1954, 1956). Paapiirteissaan samanlaisina kuin taalla ns. Urjalan granodioriitin alueella, on naita kivilajeja alueen koillisosassa Lempaalassa, luoteisosassa Vesilahdella ja sielta kaakkoon suuntautuvassa syvakivijaksossa. Lisaksi niita on kooltaan pienina intruusioina eri puolilla alueen gneisseissa. Vallitsevana muunnoksena on granodioriitti. Sen keskimaaraisen mineraali- Kuva 11. Varhaiserkaumia Urjalan granodioriitissa emaksisen kiteytymisytimen reunamalla. Numerolaatan pituus 12 cm. Urjalan kirkonkyla. Fig. 11. Early differentiates in Urjala granodiorite in the margin of a mafic center of crystallisation. Length of tag 12 cm, Urjala village.

koostumuksen muodostavat kvartsi (25 %), plagioklaasi (Ants-20, 45 %), kalimaasalpa (12 %), biotiitti (13 %), plagioklaasi (4 %), vahaisena lisanaan aksessorit epidootti, apatiitti, titaniitti, zirkoni ja magnetiitti. Tahan granodioriittiin liittyy siella taalla pienia, lapimitaltaan alle 2 km :n kvartsidioriittisia osueita. Paakiveensa ne liittyvat vahittaisina vaihettumina ilman jyrkkia rajauksia asteittain tummeten. Samalla vahenee kvartsimaara muutaman prosentin, mutta plagioklaasia (An n. 30 ) on noin puolet koko mineraaliaineksesta. Myos sarvivalkkeen ja biotiitin maarat kasvavat edellisen 10 :een ja jalkimmaisen jopa 15 % :iin. Kooltaan kvartsidioriittia vastaavina, mutta lukumaaraltaan vahaisempina osueina on granodioriitissa karkearakeista muunnosta, jossa raekoko yleisesti suurenee ja eritoten maasalpien osalta ylittaa 5 mm :n. Samalla kasvaa kalimaasalvan niin prosenttinen osuus kuin omamuotoisuusaste. Tasty muunnoksesta on edelleen vain aste-ero samoilla alueilla, mutta eritoten luoteis-kaakkoisessa syvakivijaksossa lukuisiin, joskin pienialaisiin porfyyrisiin granodioriitteihin (kuva 12). Naiden perusmassa on vaihdellen tasa- tai karkearakeista kvartsi- tai granodioriittia. Nama porfyyriset granodioriitit ovat variltaan vaaleahkoja, silly yleensa niissa on sarvivalketta vain vahan, jos lainkaan, ja biotii- 1 7 Kuva 12. Heikosti suunnittunutta pienoisporfyyrista granodioriittia. luonnon koosta. Urjala, Huhti. Fig. 12. Weakly oriented fine-porphyritic granodiorite. 1/3rd o f natural size.

1 8 tinkin maara laskee n. 5 % ;iin. Kalimaasalvan osuus puolestaan lisaantyy n. 25 % :iin, paljolti plagioklaasin (An n. 20 ) kustannuksella. Kalimaasalpahajarakeiden koko vaihtelee rajoissa 0,5 x 1,0-3,0 x 5,0 cm ja niiden valinen etaisyys puolestaan 5 :sta 15 cm :iin. Lahes saantona voidaan pitaa, etta hajarakeiden runsaus on suorassa suhteessa kivessa yleisten, pilsteisyyden suuntaisten graniittisten juonien runsauteen, samaan tapaan kuin Vammalan karttalehden lounaisen reunaman alueella (Matisto 1967, 1971). Kaikilla nailla kvartsi-granodioriittisarjan muunnoksilla on joukko yhteisia ominaisuuksia. Ne ovat massiivien keskusosissa verraten massamaisia, korkeintaan pilsteisia, ja ainakin maasalvilla on viela selvaa pyrkimysta idiomorfisuuteen. Kontaktivyohykkeilla, varsinkin liuskeita ja gneisseja vasten, vahvistuu myos naiden syvakivien suunnittuneisuus, rakenteen kaydessa samalla granoblastiseksi. Talloin saattaa granodioriitti saada migmatiittia muistuttavia, juovaisia rakenteita (kuva 13) joko arteriittisten tai veniittisten suonien ansiosta. Aivan raja-alueella Kuva 13. Juovaista granodioriittia Urjalan massiivin NW-reunalla. Mittakaavana tulitikkurasia. Urjala, Urjalankyla. Fig. 13. Banded granodiorite in the northwest margin of the Urjala massif. Match box as scale.

pienet liuskesulkeumat lisaantyvat ja granodioriitista puolestaan intrudoituu liuskeisiin ja gneisseihin granodioriittista suoniainesta tavanomaisen graniittisen lisaksi. Graniitit Varikkaan leimansa alueen karttakuvaan antavat verraten runsaat graniittiset kivilajit. Eniten niita on luoteesta kaakkoon ulottuvassa syvakivijaksossa seka etelaisen granodioriitin reunamassa. Lisaksi on graniittia vahaisina linsseina alueen eri tahoilla ja huomattavia maaria laaja-alaisten suonigneissien suoniaineksena. Rakenteeltaan ja raekooltaan ovat alueen graniitit perin heterogeenisia. Pienissa intruusioissa saattaa kiviaines viela pysytella tasalaatuisena, mutta kookkaammissa tavataan hyvin yleisesti kahta tai useampaakin modifikaatiota. Naita ovat apliittinen, pegmatiittinen, tasarakeinen, karkearakeinen, pienoisporfyyrinen ja porfyyrinen. Kaikkia naita, harvinaisempaa pegmatiittia lukuun ottamatta, esiintyy yleisesti graniitti-intruusioissa, joissa ne vaihettuvat toisikseen vahittain, ilman jyrkkia kontakteja. Suonigneissien graniittinen aines on konformeissa suonissa voittopuolisesti apliittia, naiden ja muidenkin kivilajien vahaisempien leikkaavien juonien vastaavasti pegmatiittia. Mineraalikoostumukseltaan ovat alueen graniittiset kivilajit rakenteellisesta heterogeenisuudestaan huolimatta verraten tasalaatuisia eivatka poikkea sanottavasti ymparoivien karttalehtialueiden vastaavista kivilajeista. Paamineraaleina on kvartsia (30-40 %), kalimaasalpaa (25-35 %) ja plagioklaasia (An,0-25, 20-25 % ), lisana vahan kiilletta (3-10 %) seka tavanomaisina aksessoreina apatiittia, zirkonia ja opaakkia. Apliittigraniitti on variltaan vaaleanharmahtavaa. Raekoko on keskimaarin 1 mm, rakenne granoblastista ja suunnittumatonta. Kiilletta on runsaasti, ja se on paaasiassa muskoviittia. Runsaasti on myos plagioklaasia, jonka An-pitoisuus on alhainen. Tasarakeiselle graniitille antaa mikrokliini rusehtavan tai punertavan savyn. Sen raekoko on tavallisimmin 2-3 mm ja mineraalikoostumus vastaa edella mainittuja keskimaaraisarvoja. Tamakin muunnos on suunnittumaton ja granoblastinen, mutta maasalvilla on pyrkimysta omamuotoisuuteen ja niiden rajoilla on usein myrmekiittisauma. Karkearakeinen graniitti esiintyy epahomogeenisena valivaiheena tasarakeisista porfyyrisiin muunnoksiin. Sen raekoko ylittaa yleisesti 0,5 cm. Pitkanomaiset kalimaasalparakeet ovat monesti tatakin pitempina, omamuotoisuutta tavoittelevina saloina. Pienoisporfyyrinen muunnos poikkeaa edellisesta lahinna siina, etta sen perusmassan raekoko pysyttelee tasarakeisen tasolla, mutta kalimaasalpahajarakeet ovat keskimaariltaan samat kuin karkeassa graniitissa eli n. 1 x 2 cm. Porfyyrigraniittiin siirryttaessa tarvitaan vain hajarakeitten kasvu n. 2 x 3 cm :iin. Niin karkearakeisissa kuin molemmissa porfyyrisissakin graniiteissa kohoaa kalimaasalvan maara kvartsin ja myos plagioklaasin kustannuksella, nain eritoten muutamissa hajaraerikkaissa muunnoksissa (kuva 14). Pegmatiittia esiintyy mainittavimmin vain alueen lounaiskulmauksessa tasarakeisen 1 9

2 0 Kuva 14. Porfyyrista graniittia. Numerolaatan pituus 12 cm. Kylmakoski, Vaha-Arajarvi. Fig. 14. Porphyritic granite. Length of tag 12 cm. graniitti-intruusion reunamuunnoksessa. Muualla se on yleista vain muutamien desimetrien ja vain poikkeuksellisesti joidenkin metrien levyisina leikkaavina juonina. Runsasta sen esiintyminen on sen sijaan suonigneisseissa niissa vallitsevien apliittijuonien yhteydessa. Siella juonien raekoko usein kasvaa niiden levenemisen myota, jolloin maasalvat saattavat yleta kooltaan jopa 10 cm :iin ja kiilteet 2-3 cm :n pinkkoihin. Musta turmaliini on naiden pegmatiittien yleinen lisaaine, harvemmin lisanaan granaatti ja apatiitti. JUONIKIVILAJIT Tavanomaisten, yleensa kapeiden, mutta lukuisten ja lahes kaikkia kivilajeja lavistelevien apliitti- ja pegmatiittijuonien lisaksi on alueella joitakin metabasalttija meta-andesiittijuonia, jotka muistuttavat vastaavia, uraliitti- tai plagioklaasihajarakeita sisaltavia metavulkaniitteja. Niita on kerrosjuonina gneisseissa ja harvemmin leikkaavina juonina granodioriitissa. Alueen pohjoisessa keskustassa on granodioriittia leikkaava muutamien metrien levyinen metadiabaasijuoni. Kaikkia naita lavistelevat vahaiset graniittijuonet, joten ne ajoittuvat synnyltaan synorogeenisten granodioriittien ja myohaisrogeenisten graniittien valiin.

2 1 STRATIGRAFIAA JA KRONOLOGIAA Toijalan karttalehtialueen kalliopera kuuluu Sederholmin (1897) klassisessa luokituksessa prebotnisiin, nykyisen tulkinnan mukaan (Simonen 1971) svekokarelidisiin muodostumiin. Niukkoine vulkaniitteineen, mustaliuskevalikerroksineen ja runsaine, konkreetioiden muodossa esiintyvine kalkkipitoisuuksineen sen liuskeet edustavat miogeosynkliinivaiheen hitaan evoluution tuotteita. Lavistys- ja kontaksisuhteiden perusteella on paateltavissa, etta liuskeet ovat taalla syvakivilajeja vanhempia. Gneissien tuffiittivalikerrokset kertovat jo sedimentaation aikana tapahtuneesta vulkaanisesta toiminnasta. Toisaalta liuskeiden metavulkaniittiset leikkaavat ja kerrosjuonet viittaavat vasta sedimentaation jalkeiseen vulkaanisen toiminnan paavaiheeseen, kuten esim. laheiselta Tammelan alueelta on perustellummin voitu osoittaa (Neuvonen 1954a). Alueen syvakivet muodostavat verraten aukottoman sarjan vanhimmista peridotiiteista ja hornblendiiteista nuorimpiin graniitteihin. Tama jarjestys kay selkeasti ilmi kontakti- ja lavistyssuhteista seka hyvin yleisista, saman massiivin puitteissa tapahtuneista vahittaisista vaihettumista emaksisista happamempiin differentiaatteihin. Luoteiskulmauksen granitoideissa nama nahdaan moninaisina koostumus-, rakenne- ja raekokomuunnoksina, etelaisessa syvakivialueessa taas suurten, emaksisten kiteytymisytimien asteittaisena pienenemisena granodioriittien tavanomaisiksi, 1-2 dm :n lapimittaisiksi varhaiserkaumiksi. Min liuskeita kuin granodioriitteja leikkaavat muutamat metadibaasi- tai porfyriittijuonet, joita puolestaan lavistaa graniitti. TEKTONIIKKAA Oheinen ruhjehavaintokartta (kartta 1) on pelkistetty ilmaisemaan vain ruhjelinjojen paasuunnat ja suhteellisen tiheyden. Siita ilmenee, etta liuskealueilla ja etelareunan granodioriitissa ruhjeisuus myotailee melko tarkasti liuskeisuussuuntia. Kuitenkin jo luoteiskulmassa, mutta varsinkin Lempaalasta alas kaakkoiskulmaukseen asti ulottuvat ruhjelinjat leikkaavat seka kivilajikontakteja etta liuskeisuussuuntia. Viimeksi mainittu linja edustaa suurruhjetta, joka samansuuntaisena ulottuu jo poikki koko Tampereen karttalehden (Matisto 1976), Nasijarven W-rannalta Lempaalaan. Liuskeisuuden kaadesuunnat ovat yleensa pystyja tai jyrkkia. Kulkusuunnaltaan tasaisempia ne ovat kvartsi-granodioriittisarjan synkinemaattisissa syvakivissa. Naiden, ja viela myohaisorogeenisten graniittien intrudoituminen on antanut liuskeille varsin mutkikkaita rakenteita, joiden rekonstruointiin esim. niukat pohjansuuntahavainnot eivat anna mahdollisuutta. Naissa samoissa voimakkaissa liikunnoissa ovat liuskeiden tuffiittivalikerrokset ja metavulkaniittilinssit seka granodioriitin pienet gabrosulkeumat sarkyneet murskaleiksi ja muodostuneet paikoin graniitin iskostamiksi breksioiksi.

2 2 Myohaisorogeeniset graniitit ovat suuntauksiltaan ja kontaktilinjoiltaan saannottomampia, mutta deformoineet suonittumisen myota gneisseja entisestaan. Tama suonittuminen on valtaosaltaan kerrosmyotaista ja hyvin plastista, mutta liikuntojen viime vaiheessa nahdaan poimuttumiseen nahden poikittaisiin rakoihin tunkeutuneen graniittia, josta viela lahtee kerrosmyotaisia, suonimaisia apofyyseja gneissiin. TALOUDELLISIA AIHEITA Karttalehtialue kuuluu siihen ita-lansisuuntaiseen svekokarelidisten miogeosynkliinigneissien vyohykkeeseen, joka Saimaalta Porin tienoille asti tunnetaan pienista, nikkeli- ja kuparipitoisista emaksisista intruusioistaan. Tally alueella misty on tunnetuin Kylmdkosken Taipaleenkylan peridotiitti, jonka 650 000 malmitonnia louhittiin Outokumpu Oy :n toimesta loppuun vuosina 1971-74. Malmion pituus oli 150, leveys 80 ja syvyys 50-60 m. Se sisalsi 0,55 % Ni ja 0,48 % Cu, jotka olivat sitoutuneina pentlandiittiin, kuparikiisuun ja nikkelipitoiseen magneettikiisuun (Hamalainen 1964, Koskela 1972, Warma, Lahteenoja, Lukkarinen 1973, Papunen 1974). Karttalehden itareunalla Saaksmaen Rauttunniemessa on suppealla alalla useita Taipaleen malmin tyyppisia lohkareita. Niiden emdkallion etsintaa on suorittanut seka Malminetsija Oy etta Outokumpu Oy, mutta toistaiseksi tuloksetta. Kartoitustyon yhteydessa on tavattu seuraavat, muutamaa lukuun ottamatta myos kallioperakarttaan merkityt, vahaisia kiisumaaria sisaltavat kohteet : Alueen etelaisen keskiosan laajan emaksisen intruusion peridotiittisissa kiteytymiskeskuksissa (x = 6773,20 y = 481,70 ; x = 6772,75 y = 482,94 ; x = 6776,40 y = 480,80) on paikoitellen pintataosien ruosterapautumaa ja jaanteita magneettikiisusta, viimeksi mainitussa myos hiven arseenikiisua. Alueen luoteisosan vastaavat, ruosteiset ja vdhdisia rautakiisujaanteita sisaltavat muunnokset liittyvat happamempiin ja epdhomogeenisempiin dioriittisiin differentiaatteihin. Ne ovat kooltaan pienia intruusioita (x = 6794,45 y = 460,46 ; x = 6792,75 y = 466,92) tai vain kookkaita fragmentteja porfyyrisessa granodioriitissa (x = 6795,33 y = 476,44 ; x = 6797,80 y = 469,26) tai suonigneississd (x = 6799,80 y = 464,00). Vahaisempia ruosterapautumia ja kiisujaanteita on tavattu joissakin metavulkaniiteissa (x = 6780,95 y = 468,82 ; x = 6791,04 y = 467,70), edellisessd lisdnd vahan arseenikiisua, ja edelleen kvartsidioriitin amfiboliittisulkeumissa (x = 6787,75 y = 461,88), graniitin liuskesulkeumissa (x = 6789,46 y = 470,50) seka laikkuina suonigneississa (x = 6792,96 y = 479,30). Alueen etelakaakkoisen osan eraissa happamissa vulkaniittimuunnoksissa, eritoten niiden tummissa raidoissa, on tavattu ruostetta ja rautakiisuja (x = 6775,62 y = 486,80) lisanadn paikoin (x = 6775,27 y = 487,25) vahan kuparikiisua.

Summary PRECAMBRIAN ROCKS OF THE TOIJALA MAP-SHEET AREA Introduction The area covered by the map-sheet is located in SW Finland. Sederholm classified its bedrock as Prebothnian in origin, whereas modern interpretation places it in the Svecokarelian orogenic belt. The largest and oldest part of the bedrock in the area is occupied by sedimentary rocks, principally mica gneisses and veined gneisses. In addition there are some volcanogenic schists that locally exhibit many layers. The plutonic rocks are younger than the schists and appear to constitute almost gapless series from peridotites to granites. The predominant plutonic rocks are synorogenic quartz diorites and granodiorites as well as syn- and lateorogenic granites. A few metadiabase and metavolcanite veins have also been encountered in the area. They crosscut the rocks of the granodiorite suite but are older than the granites. Schists The mica and veined gneisses are metasediments that derive from clay and sand, and only seldom show primary structures. Folding and the influence of the plutonic intrusives have rendered these rocks intensely gneissose, and owing to the thin and conformable granitic veins they exhibit a habit of veined gneiss. The veins are predominantly arteritic in origin and derive from the granites in the area, although some of them are apparently venitic, originating from the gneiss itself by the metamorphic differentiation that accompanied the movements. All these residual sediments are characterised by an abundance of calcium due to the epi- and syngenetic calcareous concretions, and numerous thin black schist intercalations. These features together with the relative scarcity of the

2 4 volcanites are indicative of sedimentation conditions characterised by slow evolution, typical of miogeosynclinal formations. Scarse as they may be, the volcanogenic formations are widely diverse in composition, mode of occurrence and structure. They occur either as inclusions in the plutonic rocks or as intercalations in schists. In either case, especially the smallest occurrences have often been broken into breccia-like fragments. In composition the volcanites vary from metabasalts and meta-andesites to siliceous types. In addition to equigranular rocks, variants with phenocrysts are also abundant. In some places agglomerates and amygdaloidal rocks are encountered as are some structures referring to pillow lava. In a few larger formations in the southern margin, intercalations of diopside gneiss have been noted that presumably derive from marls. These intercalations are often related to alterations in the host rock that have given rise to porphyritic metabasalts and meta-andesites with alternating narrow bands rich in plagioclase and hornblende. Plutonic rocks The plutonic rocks in the area are somewhat less abundant than are the schists. The crosscutting and contact relations suggest that they are younger than the schists and exhibit a continuous series from the oldest peridotites and hornblendites to the youngest granites. Most of the plutonic rocks are located in the southern margin of the area, in a zone trending from NW to SE. Furthermore, in various parts of the area, there are several smaller intrusives in which granitoidic plutonic rocks predominate. The basic varieties are encountered as minor local intrusives, a few larger ones being met with in the southern margin. In these in particular, peridotite or hornblendite appears to form a crystallisation center from which the composition grades into gabbroic, quartz-gabbroic and dioritic. The same is true of the granitoids, which often exhibit gradual variation, from quartz-dioritic to leukogranitic in composition, accompanied by structural variations from fine-grained to coarse-grained types and from mediophyric to porphyritic. Granite does not only form the intrusives proper, but also occurs as dykes that cut all the rocks in the area or as veins in the gneisses. Metabasaltic dykes A few dykes, some metres in width, of metadiabase and porphyritic metabasalt crosscutting the schists and granodiorites have been noted in the area. They are older than granites as is suggested by the minor granitic veins that crosscut them.

2 5 Tectonics The bedrock in the area is divided into : blocks by numerous fracture lines. Many fractures are conformable with the schistosity or the contacts of plutonic and sedimentary rocks. Even so, there are some fracture lines that cut both schistosity and contacts and sometimes extend as persistent zones over several map sheets. The dip of the schistosity is generally vertical or subvertical. The strikes and dips show least variation in the plutonic rocks of the granodiorite series. Owing to the movements and emplacements of the plutonic rocks the schists have obtained fairly complicated structures that cannot, however, be reconstructed because of the scarcity of primary features preserved. Most of the schists have developed gneissose textures during intense orogenic movements. At the same time the thin tuffitic intercalations and metavolcanite lenses as well as the small gabbro inclusions in granodiorite have broken up to form local breccias with a granitic matrix. Late orogenic movements partly redeformed the gneisses, turning many of them into veined gneisses. The veins are plastic and conformable, although some granite exists that intruded at a later stage into transversal joints, and from there sent conformable apophyses into the gneiss. Ore mineralizations The area of the map-sheet is a part of the zone of Svecokarelian miogeosynclinal gneisses that extends across southern Finland and is characterised by minor nickel- and copper-bearing ultramafic intrusives. The best known and the sole economic occurrence in this area is located in the centre of the map-sheet at Kylmakoski, Taipaleenkyla. The deposit was exhausted by Outokumpu Oy, after 650,000 metric tons of ore had been extracted in 1971-1974. The ore averaged 0.55 percent Ni and 0.48 percent Cu, which were incorporated in pentlandite, chalcopyrite and nickel-bearing pyrrhotite. The small ore showings in the other ultramafic plutonic rocks, minor lenses of metavolcanites and black schist intercalations are without economic significance. KIRJALLISUUTTA - REFERENCES Hamalainen, Pentti (1964) Kylmakosken pitajan Taipaleenkylan nikkeli-magneettikiisumalmista. Kasikirjoitus [Manuscript], Helsingin yliopisto, geol. mineral, laitos. Harme, Maunu (1958) Kivijalikartta, lehti B1, Turku. Suomen geologinen yleiskartta, 1 :400000. - - (1960) Kivilajikartan selitys, lehti B1, Turku. English summary. Suomen geologinen yleiskartta, 1 :400 000. Koskela, Erkki (1972) Kplmakosken nikkeli-kuparikaivos. Outokummun Sanomat No 1, 14-17.

2 6 Matisto, Arvo (1967) Kallioperakartta, 2121 Vammala. Suomen geologinen kartta, 1 :100000. (1970) Kallioperakartta, 2132 Valkeakoski. Suomen geologinen kartta, 1 :100 000. - - (1971) Kallioperakartan selitys, 2121 Vammala. English summary : Explanation to the map of rocks. Suomen geologinen kartta, 1 :100000. (painossa) Kallioperakartan selitys, 2132 Valkeakoski. English summary : Precambrian rocks of the Valkeakoski map-sheet area. Suomen geologinen kartta, 1 :100 000. (painossa) Kallioperakartan selitys, 2123 Tampere. English summary. Precambrian rocks of the Tampere map-sheet area. Suomen geologinen kartta, 1 :100000. Neuvonen, K. J. (1954) Kallioperakartta, 2113 Forssa. Suomen geologinen kartta, 1 :100000. (1954 a) Stratigraphy of the schists of the Tammela-Kalvola area, soutwestern Finland. C. R. Soc. Geol. Finlande XXVII, 8 ; also Bull. Comm. geol. Finlande 166, 85. (1956) Kallioperakartan selitys, 2113 Forssa. English summary : Explanation to the map of rocks. Suomen geologinen kartta, 1 :100 000. Papunen, H. (1974) Charakterische geochemische Zuge der Nickel-Magnetkies-Lagerstatte Kylmakoski, SW-Finnland. Fortschr. Miner., Beil. 52 (2), 98. Sederholm, J. J. (1891) Studien uber archaische Eruptivgesteine aus dem siidwestlichen Finnland. Tschermaks Miner. Petr. Mitt. 12, 97-142. (1892) Kertomus karttalehteen 18, Tammela. Suomen geologinen kartta, 1 :200 000. (1897) Ober eine archaische Sedimentformation im sudwestlichen Finland. Bull. Comm. geol. Finlande 6. (1903) Vuorilajikartta. Lehti B2, Tampere. Suomen geologinen yleiskartta, 1 :400 000. (1913) Vuorilajikartan selitys. Lehti B2, Tampere. Suomen geologinen yleiskartta, 1 :400 000. Simonen, Ahti (1949) Kallioperakartta, 2131 Hameenlinna. Suomen geologinen kartta, 1 :100 000. (1949) Kallioperakartan selitys, 2131 Hameenlinna. English summary : Explanation to the map of rocks. Suomen geologinen kartta, 1 :1000100 (1971) Das finnische Grundgebirge. Geol. Rundschau 60, 1406-1421. Warma, A., Lahteenoja, P., Lukkarinen, I. (1973) Outokumpu Oy :n Kylmakosken kaivos. Vuoriteollisuus 31 (2), 97. Wilkman, W. W. (1894) Geologinen kartta 32, Loimaa. Suomen geologinen kartta, 1 :200000. - - (1898) Kertomus karttalehteen 32, Loimaa. Suomen geologinen kartta, 1 :20000,0.

Map 1 Kartta I NJ r\ ; ~ _ ~ ~r ~ \\o Karttalehtialueen kallioperan ruhjelinjat ja lohkot ilmakuvien, topografikarttojen seka maastohavaintojen mukaan. Fractures and blocks in the map sheet area according to aerial photos, topographic maps and field observations. / 10, -- /,-~, ' \ \\ \ \ \~ / Kalliopcrakartan selitykset, 2114 Toijala 10 km i