Suomen geologinen kartta

Transkriptio

1 Suomen geologinen kartta 1 : Kallioperikartan selitykset 2123 Tampere Tampereen kartta-alueen kalliopera Summary : Precambrian rocks of the Tampere map-sheet area Kirj oittanut - by ARVO MATISTO Geologinen tutkimuslaitos Espoo 1977

2 Suomen geologinen kartta 1 : Kallioperakartan selitykset 2123 Tampere Tampereen kartta-alueen kalliopera Summary: Precambrian rocks of the Tampere map-sheet area Kirj oittanut - by ARVO MATISTO Geologinen tutkimuslaitos Espoo 1977

3 Matisto, A Tampereen kartta-aluccn kalliopera.. Summarv : Precambrian rocks of the Tampere map-sheet area. Srrornen geologineo hartta 1 : , Kalliopera'hardara selilyhsel, 2123 Tawpere. 50 pages, 34 figures and one appendix. The area covered by the map-sheet is located in southwest Finland. The rocks are Precambrian in age and constitute an integral part of the Svecokarelian orogenic zone. The oldest rocks, the supracrustal schists and gneisscs, predominate. The northernmost third is occupied by eugeosynclinal sediments with well-preserved primary structures. These are associated with the abundant volcanites that stratigraphicallv overlie them but which areally lie north of them beyond the area covered by the present mapsheet. In the central and southern parts there are miogeosvnclinal gneisses of slower evolution, characterised by a scarcity of volcanics, an abundance of calcium as concretions, and black schist intercalations. In his classic classification, Sederholm included the eugeosynclinal sediments in the Bothnium, and the miogeosvnclinal sediments in the Prebothnium. Some places are marked by an abundance of plutonites younger than the supracrustal rocks. They grade from ultramafics to granites and are suggestive of magmatic differentiation. Equigranular and porphyritic svnorogenic granodioritic plutonites predominate. The text is in Finnish with figure captions and summary in English. Arvo 37atislo, Geological Survey of Finland, Espoo 15, Finland. ISBN

4 SISALLYS - CONTENTS Tu t kimu s vaiheet Kallioperkn vleispiirteet Pint akivilajit Eugeosvnkliiniset liuskeet Grauvakkaliuskeet C oryciitm enigmatic iitn lleta-ar k o osi K on glomcraatit Mliogeosvnkliiniset liuskeet Kiillegneissit Suo nigneissit Kalkki- ja karsikivet 1I ust aliu s keet Vulkaaniset kivilajit E nick siset vulkaniitit H app amet vulk aniitit S y vakivil alit Emak siset syvakivilajit P eridotiitit G abrot Intermediaariset svvakivilajit Kvartsi- ja granodioriitit Porfvvrigranodioriitit Gr aniitit Tasarakeinen graniitti Po rfv vrigraniitti Apliittigra niitti G raniittipegniatiitit Aletadiabaasijuonet Stratigrafiasta ja rakenteesta Taloudellisia aih eit a Summary : Precambrian rocks of the Tampere map-sheet area Introduction Eugeosvnclinal schists The nieta-arkose deposit Corvci-tang enigmatic ulu llioge osvnclinal gneisses M etavolc a nics Plu to nic rocks Stratigraphy and structure Kirjallisuutta - References

5 TL TKIy1USy'AIIIEET Tampereen kallioperakartta kasittaa Suomen kantakartaston leliden 2123 alueen. Sen kallioperasta on tietoja Inbergin jo viime vuosisadalla laatimassa Tampereen seudun geognostisessa kartassa seka \Viikin (1872) Hameenladnin liuskemuodostumaa ja Akerblomin (1876) Tampereen alucen geognosiaa kasittelevissa julkaisuissa. Taman varhaisvailieen paattda Sederholmin (1897) klassinen tutkimus S\V-Suomen arkeeisesta sedimenttimuodostumasta seka hdnen laatimansa Suomen geologisen yleiskartan Tanipereen leliden vuorilajikartta selitvksineen (Sederholm 1903, 1913) luvun alussa Viljakkalassa ja Vlojarvella virinnyt kaivostoiminta johdatti Tampereen seudun kallioperan uudelleenkartoituksen ja moninaisten tutkimusten koliteeksi. Tata selitvsta laadittaessa on kavtetty hvvaksi molempien tutkimusvaiheiden toita, joihin osittain. viitataan tekstissa ja joista on luettelo taman niteen lopussa. Antoisia ovat niin, ikaan olleet tvdni aikana talle alueelle suuntautuneet ekskursiot ja keskustelut niiden lukuisten, kaikista maanosista vierailleiden geologien kanssa, joita olen saanut telitavakseni opastaa tassa Sederholmin ajoista ldlitien kansainvalista mielenkiintoa herattaneessa kohteessa ilmestyneen 1 : kaavaisen kallioperakartan Tampereen lehden koilliskulmaus Pyhajdrvesta pohjoiseen ja Nasij irven Aitolahdesta pohjoiskoilliseen perustuu paaosiltaan uudemman vaiheen tutkimuksiin (Neuvonen 1946, Neuvonen ja Alatisto 1948, Harme ja Seitsaari 1950, Sinionen ja Kouvo 1951, Seitsaari 1951, Simonen 1952, 1953 b), muu osa uudelleenkartoitukseen. Tahdn viimeksi mainittuun vaiheeseen osallistuivat kirjoittajan lisdksi Erkki Halme ( ), Reijo Niemela ( ), Kari Vuorio (1960), Tapio Vaahtokivi (1959) ja Pekka Sariola (1960). Kallioperakartan on piirtanyt puhtaaksi rouva Kyllikki Konkola, mikroskooppisissa tutkimuksissa ovat avustaneet maisteri Matti Lehtonen ja maisteri Seppo Lavikainen. Selityksen valokuvat, erikseen mainittuja lukuunottamatta, on ottanut tutkimusassistentti Erkki Halme. Kaikille tahan karttalehtityohon osallistuneille ja siina avustaneille esitan parhaimmat kiitokseni.

6 KALLIOPERAN YLEISPIIRTEET Tamperocn karttalehtialueen kallioperdlle antavat leimansa savi- ja hiekkasvntviset liuskeet ja gucissit seka granitoidiset svvdkivilajit. Edelliset ovat vallitsevia alueen keski- ja itdosissa sekd lounaiskulmauksessa. Syvdkivid on runsainnnin ja yhtenaisempina muodostumina lknsi-luotciskulmauksessa, mutta melkoisesti myos intrudoituneina keski- ja kaakkoiso :san liuskcisiin. Tddlla niihin kuuluu mvos monia karkeusastecltaan vailitclevia graniittisia muunnoksia, kun taas muualla vallitsevat porfyyriset ja tasarakeiset granodioriitit. Sederholm (1897, 1903, 1913) ajoitti taman karttalehtialueen kallioperan etcldosan vanhempaan, prcbotnisecn, ja pohjoisosan nuorempaan, botniseen vuorijonovyoliykkeeseen. Sittemmin on uudempi tutkimus osoittanut tdman alueen kallioperan kokonaisuudessaan kuuluvan svekokarelidisen vuorijonopoimutuksen tuotteisiin (Simonen 1971). Tdssd selitvksessd kavtctdan kuitenkin yield Sederholmin ajoista tuttuja nimityksid, koska lianen luokituksensa mukainen jakautuminen botniumiin ja prebotniumiin erottuu samanikdkvvdestd huolimatta varsin sclvdnd alueen sedimenttikivilajien litologiassa ja alueellisessa sijainnissa. Niiden vdlincn raja mvdtiiilee paapiirteittain vesistolinjaa Kulovcsi-Pvhajarvcn N-ranta-Ndsijarven S-ranta- Aitolahti- Laalahti. Pohjoisemman, botnisen alueen liuskeet ovat pddasiassa tiheille isoklinaalipoimuille taipuneita, eugeosynkliinimuodostumille luontecnomaisia grauvakkaliuskeita (Neuvonen ja Jiatisto 1948, Simonen ja Kouvo 1951), turbidiittiflvscbcjd (Jlatisto 1974). Niissd on koostumukseltaan vaihtclevia arkosiitti- ja tuffiittivalikerroksia, porfyriittikerrosjuonia seka muodostumansisaisia konglomeraatteja, ja ne ovat tunnettuja hyvin sdilyneistd primaareista rakenncpiirteistadn. Tdman alueen syvkkivilajit ovat vdhdisid poikkeuksia lukuunottamatta tasarakeista tai porfyyrista granodioriittia. Itd-ldntisen jdrvilinjan tuntumassa on joukko ruhjevyohykkcisiin tunkeutuneita, koostumukseltaan graniittisia porfyyrilinsscja ja Ylojarvelld muutama liuskeita leikkaava inetadiabaasijuoni. Eteldinen, prebotninen vydhyke on yhtcisistd yleispiirteistadn huolimatta sclvasti pobjoista monivivalitcisempi. Liuskeet ovat padiosiltaan kiille- ja suonigneissej4, joissa vain paikoin tavataan sdilyncitd primaareja rakennepiirteita. Tddlldkin on tufiiittisia valikerroksia ja laavasvntyisia kcrrosjuo-

7 nia. Varsinaisia vulkanogeenisia kivilajeja on sen sijaan silmiinpistdvan vahan, runsaasti taas mustaliuskevalikerroksia ja kalkkikonkreetioita. Namd kaikki ovat ominaisuuksia, jotka viittaavat hitaan evoluution rniogeosvnkliinisedimenttcihin. Svn- ja mvohaisorogeeniset granitoidiset intruusiot ovat aiheuttaneet liuskeiden gneissivtvmisen ja suonittumisen seka voimakkaan, joskin -.aannottoman ja avoimen poimuttumisen. Eteldiselld gneissialueella on samanlaisia tasarakeisia ja porfyvrisia granodioriitteja kuin pohjoisella alucella, mutta niiden ohella moos runsaasti, osaksi laajahkojakin graniittisia intruusioita, jotka vailitelevat pegmatiiteista apliitteihin ja tasarakeisista porfv yrisiin. Lukuisat, mutta picnikokoiset emaksiset syvakivilajipahkut vaihtelevat koostumukseltaan dioriitcista peridotiitteihin. 7 PINTAKIti IL ajit Pintasvntviset kivilajit antavat voimakkaan leimansa koko karttalelitialueen kallioperddn luoteista osaa lukuunottamatta. Paaosiltaan nama ovat alkuperaltaan rapautumisaineksista kerrostuneita sedimentteia. Naista primaarit rakennepiirteensa hvvin sailvttaneet eugeosvnkliiniset, Sederholm.in luokituksen mukaan botniset muodostumat sijaitsevat kartta-alueen pohjoisosassa, kun tags ni.iogeosvnkliiniset, Sederholmin mukaan prebotniset gneissit sijoittuvat alucen keski- ja eteldosiin. Vulkanogeenisia kivilajeja on rapautumissedimentteihin verrattuna haviavan vahan, pohjoisosassa kuitenkin hieman runsaammin. "fkd11a ne ovat stratigrafisesti eugeosyvnkliinisedimenttien vlapuolella ja alueellisesti padosaltaan Viljakkala-Teiskon karttalehden puolella (Simonen 1952, 1953b). Grauvakkaliuskeet Eugeosynkliiniset liuskeet Pohjoisempi, botninen liuskejakso koostuu padosiltaan eugeosvnkliinimuodostumille tvypillisistd grauvakkaliuskeista, turbidiittiflyscheista. Niitd luonnehtii hvvin sclvapiirteinen kerrosrakenne, jossa kunkin kerroksen karkea, hickkainen polijaosa vaihtuu vdhittain, pienirakeiseksi, saviseksi pintaosaksi (kuva 1). jakson eteldreunalla Nokianvirran tuntumassa, aincksen todenndkoisessa tulosuunnassa, ovat kerrokset paikoin 3-5 metrin paksuisia. Pohiaosicn residuaalirakcet, joideri joukossa on mvos tummia liuskefragmentteja, ovat huornattavan kookkaita (kuva 2). Taalta lahelle karttalehden pchjoisrcunaa ulottuvassa itd-ldnsisuuntaisessa jaksossa on kerrosrakenteissa eloisaa vaihtelua keskipaksuuden kuitenkin pvsytellessd alle 15 cm :n (kuva 3). Poikkeuksena ovat muutamat iopa 3 in paksut kerrokset, joiden aines on lanes

8 8 Ku--a 1. Grauvakkaliuskeen jyrkkd kerrosraja. 45x, Nic. Fig. l. Sharp limit of a layer in,, v icke slate. 43.v, Nic. _aitolahti, llyllyniemi.. Kuva 2. 3 metrik paksun grauvakkaliuskekerroksen karkca polijaosa mustine liuskefragmentteineen. Nuoli 10 cm. Fig. 2. The coarse lower part of a 3 m thick greywacke slate bed with black schist fragments Arrow 10 cm. Nokia, Koskenmaki.

9 9 Kuva 3. Grauvakkaliuskcalueen keskusosien tvvpillista kerrosrakennetta. 3littarahan halkaisija 2 cm. Fig structure typical of the central part of the greyzc.ackc slate area. Diameter of coin 2 cm. Aitolaliti, Tkhtiscnranta. Valok. 3I. Torssonen Photo. Kuva 4. ( ivakkaliuskealucen kcskusosicn kerrosten kark, la. pohjaosaa ldastisinc mincraali- ja kivilajirakeincen. 33 x, Sic. Fig. 4. The coarse lower parts of the greti'uacke slate, beds in the eentrai area are characterized by clastic mineral and rock fragments. 33x, A'ic. Aitolahtt, Tahtisenranta.

10 1 0 Kuva 5. Ar,'alusiittiporfyroblasteja ohutkertaisessa, fylliittimaisessa, grauvakkaliuskeessa. Fig. 5. Andalusite porphyroblasts in a thinly carved phyllitic greywache slate. Hameenkyro, Jumesniemi. liuva 6. Granaattiporfvroblasteja kiilleliuskemaiscn grauvakkaliuskeen savcsrikkaissa kcrrososissa. 15x, Nic. ;/. Fig. 6. Garnet porphyroblasts in the argillaceous aibper parts of layers in mica schistlike ;reyzoacke slate. 15.r, Nic. /1. Suoniemi, Kauniaincn.

11 1 1 kauttaaltaan samanlaista savirikasta ainesta kuin tavanomaisten kerrosten pienirakeiset pintaosat. juuri naissd on megaskooppisesti parhaiten ndhtdvissa virtausnopeuden vaihteluista aiheutunutta kerrosten sisdista raekokn mukaista lajittuneisuutta. Pohjoisreunalle tultaessa jdd kerrosten paksuus alle 0,5 crn :n, ja aineksen raekoko pienenee samassa suhteessa. Liuskeen klastinen rakenne on useimmiten sclvksti tunnistettavissa. Hieman pvoristyncind residuaalirakeina on kvartsia ja plagioklaasia (Anro-3o), joskus vdlian mikrokliinia ja mustia, fylliittimaisia liuskefragmentteja (kuva 4). maiden iskoksena ja kerrosten pienirakeisten pintaoslen aineksena on kvartsia, biotiittia ja kloriittia, serisiittia seka epidoottia. Yleisid aksessoreja ovat apatiitti, turmaliini ja opaakki. lletamorfinen muuttuminen pysyttaytyv yleisimmin amfiboliittifasieksessa (Sinionen ja Neuvonen 1948). Jo mainitun lisdksi on eraissa S-reunan karkeissa muunnoksissa tavattu suurehkoja sekundaareja muskoviittisuomuja ja ortoklaasirakeita. `'oimakkaampaa muuttumista on tapalitunut suppeilla vyohykkeilld granodioriitti-intruusioiden ja parin pienen metadiabaasijuoneii tuntumassa. Liuskcisiin on tdlloin kitevtynvt usein andalusiittia (kuva 5) tai granaattia, harvemmin stauroliittia tai kordieriittia. Paikoin on metamorfoosi lhavittknvt primaarit rake nnepiirtcet, niin ettd lahinna vain Al-pitoiset porfvrobiastit indikoivat alkuperdisten kerrosten savipitoisia pintaosia (kuva 6). Corycium enigmaticum Grauvakkaliuskeen kerrostumisen aikaisten turbidiittivirtausten voimakkuudesta kertovat vastikdan laskeutuneiden, inutta hajalle huuhtoutunciden kerrosten sitkaista, savisista pintaosista perdisin olevat fylliittiset fragnientit, joiden koko vaihtelee 1-30 cm :iin. Kuten grauvakkaliuskekerrosten vlaosat, ndmdkin ovat useimmiten hiilettomia, joskus vaihdellen hiilipitoisia ja poikkeuksellisesti runsaan hiiliaineksen mustaksi varittainid. lluodoiltaan nama fragmentit vailitclevat hikes tdysin kulmikkaista kaikien valimuotojen kautta ellipsoidisiin, sikarimaisiin ja pallomaisiin defornloitumisastecn riippuessa kulloinkin vallinneen virtauksen voimakkuudesta ja kulkeutumismatkan pitizudesta. Kulkeutumisen aikana on fragmentin pieta saattanut jddda sellaisekseen. >rsein se on kuitenkin saanut pohjan hiekasta mineraaliraepanssarin ja tdmd vuorostaan iskoksekseen polijan hienointa ainesta joko sellaiscnaan tai niin, ettd siihen on ennattanvt sekaantua polijaan laskeutunutta levalietettd. Tdllaiset fragmentit ovat sitten hautautuneet seuraavan virtauksen niukanaan tuomasta aineksesta laskcutunecn uuden kerroksen karkeaan polijaoaaan (kuva 7) ja iskostuneet sitten kiveksi ja uudellcenkitevtynect samaan tapaan kuin isantakivensdkin. Edelld kuvattuja, paaasiassa sddnnottomiksi cllipsoideiksi defornioituneita, hiilirikkaan aineksen iskostaman mineraaliraepanssarin ympdroimii

12 KuVa 7. Corvciam-fragmentti grauvakkaliuskekerrokscn kaikcassa pohjaosassa. Alhaalla kerrosrajalla myohcmpicn Iiikuntojen deforntoiniia aallonnierkkeja. 1llittarahan lialkaisija 2 cm Fig 7. A C o r v e i et In frayic at to the coarse loierr part of a layer in geevc'acke slate. -11 the loser limit of the layer ar' ripple marks deformed bay later rnorrerneills Diameter of Coin 2 enr..vitolahti, "I ahtisennicmi V'alok. M. "horssoncn Phol". liuskepalloja piti Sederliolm (1912) alkeellisten pussimaisten levien jaanteind, siis aitoina fossiileina, ja antoi niille nimen Coryciuin enigrnalic-uiit, Aain han siirsi elaman versomisen maapallolla monin verroin siihen anti uskottua varhaisemmaksi. A'iela 40-luvulla pidettiin Corvcitttnin ikana n mili(onaa vuotta, mutta nvkv - isin radiometrisin maaritvsmcnetelmin se on arvioitavissa lakes miljoonaksi vuodeksi. Corvciumin aineksen samoin kuin sen nraodon alkuperasta on esitetty monia mielipiteita, mutta varsinaisia todisteita Vain vahan. Ensinunaisena osoitti Rankania (mm. 1948, 19,54 a, 19-4 b), etta Corvciunr sisdltdd tavanomaista vmparistoaan enemman kuparia ja molybdcenia, cli alkuaineita, joilla on taipumus rikastua biolonisissa prosesseissa ja ettd sen hiiliaincksen isotooppisuliteet viittaavat bioneenisecn alkuperaan. Rankaman tcdistukset saivat lisavahvistusta, kun osoittautui, etta Corvciutuin kuoriaines sisaltaa nvt apatiittiin sitoutuneena huomattavia maaria tunnetu.ti biofiilista fosforia (llatisto 1963) ja etta sen nvt grafiittina esiintvvan liiiliainrk-

13 13 Kuva 3. Coryciumin kuoren ja ;;rauvakkaliuskekerrosten hiilipitoisten y1ao-ien sisaltsiniid, 10 11m lapimittaisia mikrofossiileja. Pig. S. _W icrofossils, 10 a in diameter, front the shell of the C o r y c i it en and from the carbonbearing upper /arts of a greycache slate layers. Ylojarven Ml kkyla ja :Aitolahden Myllyniemi. sen joukossa on tunnistettavissa 10 tt :n lapimittaisia, sinivihrealevia muistuttavia mikrofossiileja (kuva 8 ; Matisto 1969). Coryciumin, hiiliaineksen nain monin tavoin varmistuttua biogeeniseksi, osoittautui sen pussimainen muoto synnvltadn sekundaariksi (llatisto 1974 kirjallisuusviitteineen), kuten edella on jo selostettu. Sittemmin sai Curyciitmin biogeeninen liiiliaines ylid vanhem.pia ja vanhempia elamanmerkkejk seurakseen. Ensimmaiseksi osoitti Rankama (1954 c) isotooppitutkimuksillaan Kanadan llanitoban viitisensataa miljoonaa vuotta Coryciumia vanbempien liuskeiden hiiliaineksen svnnyltdkn biogeeniseksi ja viimeksi totesi Engel (1968) eraissa 3200 miljoonaa vuotta vanhoissa Etela-Afrikan liuskeissa olevan sarnantapaisia levamaisia mikrofossiileja kuin Coryciuminkin hiilessd. Meta-arkoosi Maurin kiven nimella jo vanhastaan tunnettu meta-arkoosimuodostuma on, mittavana valikerroksena grauvakkaliuskeessa. Sen pddosa sijaitsee lantisen, Vammalan karttalehden (Matisto 1967, 1971) puolella, misty se Kuloveden pohjoispuolitse jatkuu taman lehden alueelle. Jokinenjarven \V'-puolelta Ylojarvelle asti ulottuva synorogeeninen porfvtivrigranodioriitti-intruusio on taivuttanut meta-arkoosin Porintien ja Kuloveden,,dlilld voirnakkaille kaarille, irrottanut siita vahdisid erillisia linsseja ja katkaissut koko jakson niin, ettd sen ddrimmainen itainen pad lovtvy - vdhaisend osueena vasta Ylojarven Tolilopin vulkaanisen linssin reunalta (ei kartassa). Isantakivensd grauvakkaliuskeen tapaan on meta-arkoosi Sail vttanyt hyvin primaarit rakennepiirteensd. Sille ovat omaleimaisia poikkeuksellisen selvdt kerros- ja virtakerrosrakenteet (kuva 9). Muutamin paikoin on ndhtavissd meta-arkoosista itsestadn koostuneita, 1-8 cm :n lapimittaisia palloja joko vksittain tai ohuina, usein vain vhden pallorivin paksuisina muodostuman-

14 1 4. Kuva v. ALeta-arkoosin virtaker osrakennetta. 1/20 luonn. koosta. P- 11, 9. Cross-bed(i in nzeta-arcose. 1/20 of natural size Suonicmi, llauri. lsuva 10. Dluodostumansisainen konglomeraattikcrros meta-arkoosissa. Huomaa kuvassa kerroksellisuutta leikkaavat glasiaaliset uurteet. Fig. 10. An iutrafor)natioaal con ;lonrerate layer in nreta-arcose. Note the glacial striae across tlic bedding. Suonicmi, Mauri. sisaisina konglonteraatteina (kuva 10). Varsinkin porfvvrigranodioriitin deformoimissa jakson osissa on transverssiliuskeisuus liskksi vleista. Kiven sisainen rakenne on blastoklastinen. Iskos, rackooltaan 0,2-0,8 mnl, on osittain uudestikitevtvnvtta. Se koostuu kvartsista, muskc;viitista ja kalimaasalvasta lisanaan vahan plagioklaasia (An 1z ) seka aksessoreina ilmeniittia,

15 magnetiittia, turmaliinia, biotiittia, apatiittia, epidoottia, zirkonia ja monatsiittia. Keveiden ja kiillemaisten mineraalien mdarissd on sedimentaation aikaisista virtausnopeuden vaihteluista aiheutun.eita vaihteluja. Kookkaampia residuaalirakeita on keskimddrin 20 ;o kokonaistilavuudesta. Ne ovat useimmiten kulmikkaita, kulumattomia. Eniten on kvartsia, jonka raekoko kohoaa jopa 4 mm :iin. Vdhdisempien kalimaasdlvdn ja plagioklaasin koko on yleensd alle 1,5 nmm. Jo Sederholm totesi meta-arkoosin ja alueen graniittien suuren vhtaldisyyden. Kemiallinen koostumus poikkeaa graniitin keskikoostuniuksesta vain hieman korkeammalta Si0 2-mddrdltddn ja hieman alliaisemmalta Na 20- pitoisuudeltaan (Sederholm 1913, s. 34). Niin ikddn on mineraalikoostumus, apatiitteineen ja turmaliineincen, laliella alueen graniittisia vastineita (Matisto 1968 s. 10). Kaikki ndma edelld kuvatut ominaisuudet ja toteamukset oikeuttavat otaksumaan, ettd meta-arkoosi on saanut aineksensa poimutuksen mvotd eroosiolle alttiiksi kohonneesta graniitista, joka on sitten lyhyen kuljetuksen jilkeen kerrostunut virtadelttasedimenttind. Otaksumaa tukee meta-arkoosin zirkonista madritetty radiornetrinen ikd, mikd vastaa ldhialueitten svekokarelidisten intrusiivien radiometristd ikdd, n milj. vuotta. 1 5 Konglomeraatit Karttaleliden alueelta on edella kuvatun meta-arkoosin sisdltdman lisdksi tavattu konglomeraatteja vain kahdesta paikasta : valittomasti Tampereen kaupungin \V-puolelta Tohlopin alueelta ja karttalehden luoteiselta reunamalta Mlahnalanseldn S\V-puolelta. Tohlopin konglomeraatti sijaitsee vdlikerroksena grauvakkaliuskeessa ja on ndin todisteena sedimentaation aikaisesta vulkaanisesta toiminnasta. 3luodostuma nimittdin koostuu kahdesta vulkaniittipalloja sisdltavdsta konglemeraatipatjasta, joita erottaa toisistaan uraliitti-plagioklaasiporfyriittinen laavapatja sekd grauvakkaliusketta vastaan emdksinen tuffiitti (Neuvonen 1946). Alalinalanseldn konglomeraatti on jatketta sille pdaosiltaan Tampereen karttalehtialueen pohjoispuolella ja stratigiafisesti eugeosynklinaalisen grauvakkaliuskeen pdalla sijaitsevalle vulkaniittivaltaisell jaksolle, johon kuuluu mm. jo Sederholmin ajoista tunnettu Veittijarven konglonieraatti. Tamdn, jakson konglomeraateille on ominaista stratigrafinen jatkuvuus, mutta toisaalta niin iskoksen kuin pallojenkin kivilajikoostumusten paikalliset vaihtelut. Mahnalan alucella konglomeraatti sijaitsee grauvakkaliuskeessa. Samanlaista sedimenttid on mvos pallojen valinen iskos, jossa kuitenkin on paikoin anifiboliittisia osueita. Pallot niin Tohlopin kuin Mlahnalanselan konglomeraateissa ovat toistensa kaltaisia. Ainakin puolet, usein jopa kolme neljdsosaa niistd, ovat metamor-

16 1 6 foituneita, usein hamaavasti granodioriittia muistuttavia plagioklaasiportyriitteja. Hajarakeina niissa on jopa 4 rnrn :n pituisia plagicklaasiliistakkeita, joskus myos uraliittikiteita. Itatriksena on maaraltaan lakes tasaveroisten plagioklaasinjasarvivalkkeen ohella kloriittia, biotiittia ja serisiittia. Happamet pallot sisaltavat hajarakeina plagioklaasia, joskus moos vahan kalimaasalpaa, joiden matriksessa erottuvat lisaksi edellisia pienemmat kvartsirakeet ja sarvivalke-biotiittiaggregaatit. Iskos koostuu samoista aineksista lisankan aksessorista apatiittia, zirkonia, epidoottia, kloriittia ja opaakkia. Poikkeuksellisesti tavataan molemmissa muodeissa palloja, jotka muistuttavat kiilleliusketta, kvartsiittia, arkosiittia tai graniittia. Verraten yleisia niissa puolestaan ovat 1-2 cm :n lapimittaisista normaaliin pallokokoon ulottuvat, vulkaanisille muodostumille tavanornaiset epidootti-kvartsikyhmvt. Tohlopin konglorneraatin happamissa palloissa on monesti niiden ulkoinuotoa mvotailevid, 1-2 cm :n syvvydelld olevia kehia (kuva 11). Ne ovat Kuva 11. ltapautumi--yvyydelle diffundoitunut magnetiittikeha vulkaanisen konglomeraatin happamessa pallossa. Mittakaavana tulitikku. Fig. 11. A magnetite shell in a silicic pebble of volcanic conglomerrate diffused to the depth of weathering. Match as scale. Tampere, Tohloppi. koostuneet pienista magnetiittirakeista ja muodostuneet ilmeisestikin emaksisestd iskoksesta perdisin olevasta raudasta, iota on diffundoitunut nun syvalle kuin rapautuminen on padssyt vaikuttarnaan pallor pintaan. Molemmille konglomeraattimuodostumille on vhteista, ettd nvt pystyasennossa olevien kerrostumien pallot ovat monin paikoin vertikaalisuunnassa venyneet jopa 3-5 kertaisesti.

17 Miogeosynkliiniset liuskeet Kuloveden ja Pvhajarven pohjoisten rantamaitten kautta Aitolahden Laalahteen ulottuvan linjan etelapuolella tullaan Sederholmin prebotniselle alueelle (Sederholm 1897), jossa alkuaan rapautumisaineksesta kerrostuneet liuskeet ovat saancet gneissimaisen tai sen lisaksi suonittuneen asun. Naiden gneissien ja edella kuvattujen botnistenn cugeosvnkliinisten grauvakkaliuskeiden valinen raja on Aitolahden puolessa terava (Seitsaari 1951). Ylojarven ja Tampereen rajavvohvkkeilla ilmaantuu grauvakkaliuskeeseen paikoin alkavaa gneis,ivtv - mista ja ohuita kvartsi- tai graniittisuonia (Simonen 1952). Nokialta sen sijaan jatkuvat grauvakkaliuskeelle ominaiset hvvin sailvneet primaarit rakennepiirteet Luodonsaaren kautta yli Pvhajarven ja sulautuvat vasta Pirkkalan puolella vahittain gneisseihin (Sederholm 1913, MIatisto ja V'irkkala 1964). llonista primaareista vhtalaisyvksistaan huolimatta edustaa poll]oinen grauvakkaliuske ja etelainen gneissivvohvke toisiinsa verrattuna tiettva sedimenttifasiekscllista erilaisuutta. Silmiinpistavinta se on gneissin liuonlattavassa kalkkipitoisuudessa, joka paaasiassa ilmenee runsaina epi- tai syngeneettisina konkreetioina (Lehtonen 1968). Pl\ -hajarven tuntumassa on lisaksi tavattu joitakin diopsidikarsikallioita ja Nokialta syvakairausreiasta muutaman metrin paksuinen epapuhdas kalkkikivikerros (Marino 1957). Gneisseissa on mvos lukuisia mustaliuskevalikerroksia, joista tosin karttaan on merkitty vain parhaiten sailyneet tai malmigeologista mielenkiintoa herattaneet. Nama gneissien ominaisuudet osoittavat selvasti siirtymista pohjoisen eugeo~synkliinisen grauvakkaliuskeen revoluutionaarisista svntyolosuhteista gneissin osalta kohti miogeosynkliinivaiheen rauhallisempaa evoluutioita ja epikontinentaalisia olosuhteita. 1 7 Kiillegneissit Kiillegneissien laatu riippuu tietenkin alkuperaisen sedimentin koostumuksesta ja rakenteesta seka vuorijonopoimutuksen yhteydessa alueelle tunkeutuneiden, karttakuvassakin lukuisina ilmenevien syvakivi-intruusioiden laadusta. ja laheisvvdesta. Vallitsevien muunnosten mineraaliaines koostuu manrkltkkn lakes tasaveroisista biotiitista, kvartsista ja plagioklaasista (An10_30). Lisana on uscin m.\-6s kalimaasklpaa, joka uudestikitevtvncessa muodossa. on osoittautunut ortoklaasiksi. Yleisia muuttumistuloksia ovat kloriitti, muskoviitti ja scrisiitti seka tavanomaisia aksessoreja zirkoni, apatiitti, turmaliini, granaatti ja opaakki. Gneissiytvessaan on kiven alkuperkinen picnirakeinen aines kitevtvnyt karkeammaksi ja kookkaammat rakeet granuloituneet ja kivi on muuttunut massanlaiseksi, kiillemineraalien antaessa sille kuitenkin suunnittuneen asun.

18 1 8 Paikallisia poikkcuksia lukuunottamatta ovat primaarit rakennepiirteet havinneet. joissakin tapauksissa nalidaan kuitenkin, etta alkuperaisia peliittisia kerrososia indikoivat A1-rikkaat porfyroblastit, esim. andalusiitti tai granaatti tai niiden kiillekasaumina esiintvvat pseudomorfoosit. Suonigneissit Suonigneissit vallitsevat huomattavaa osaa koko karttalehtialueen gncisscista. Perusosaltaan lie vastaavat villa kuvattuja kiillegneissejk, mutta niilie antaa oman erikoisleimansa svnnvltaan moniselitteinen raitaisuus tai suoniniaisuus. Joissakin tapauksissa saattaa tummien ja vaaleiden raitojen esiintyminen perustua alkuperaisten kerrosaineosien uudelleenkiteytymiseen. Joko tdman oliella tai tavsin erillisena, liikuntojen vhteydessa tapahtuneena ihniona on tummien ja vaaleiden ainesten rikastumista erilleen saattanut tapalitua metamorfisen differentiaation ticta. Edellisessa tapauksessa kontrolloivat raitojen paksuutta alkuperdiset kerrospaksuudet. Yksinomaan jalkimmaisella tavalla svntvneet veniittiset raidat ovat yleensa ohuehkoja ja molemmista paistaan paattvvia. Granodioriitti-intruusioiden kontaktivyohykkeilla nahdaan edellisista poikkeavia muunnoksia, joissa suoniainckscna oil granodioriitti. iluutamin paikoin, kuten esim. Kangasalan aseman scudulla, on, granodioriittia tunkeutunut liuskeeseen suurempiakin maaria j a osittain disk ordantisti. Talloin on rnuodostunut moninaisesti poimuilevaa nugmatiittia, joissa liuskeesta on joskus jaljella vain assimiloituncita relikteja (kuva 12). Vallitsevia suonigneissimuunnoksia tally alucclla ovat kuitenkin lie, joissa suoniaineksena on arteriittinen graniitti (kuva 13). Ohuimmissa suonissa se on tasarakeista apliittia, paksuinimissa taas keski- tai karkearakeista, usein mvos pegmatiittista graniittia. Viinicksi mainittujen esiintvmistavassa ei ole aivan harvinaista, etta lie leikkaavat liuskeita ja ettk niista lahtee siilien kerroksia mvdtailevia apofvv-seja (kuva 14). Alkuperaiset rapautumissedimcntit ox- at alistuneet plastisesti nn litaillen gneissivtvmisen ja poimutuksen vhteydessa tapahtuviin liikuntcihin. Siella taalla tavattavat ohuelikot tuffiittikerrokset ja porfyriittikerrosjuonet ovat sen sijaan vastustusk}ky - isentipina sarkynect breksiamaisiksi murtokappalciksi (kuva 15). Kalkki- ja karsikivet Kalkkikivea on alucclla tavattu vain kahdesta svvakairausreia.stii \okialta (Jlarmo 1957). Kerrokset ovat vain muutaman metrin paksuisia. Puhtaimmillaan lie sisaltavat kalsiitin lisaksi hiukan kondrodiittia, vaalcata kiilletta ja kvartsia. Monesti niissa on lisaksi hienojakoista grafiittia seka va.ha.n

19 1 9 Kuva L. AIi niatiittimaista suon a ta, j ;a runsaa israniittista ainesta ja osittani a.,..imil...tuneita liuskejaantcita. luou 10 cm. Fig gnzatitic veined {nciss with abrnndant granitic matter and parch' assimilated schist remnants..-l crow 10 cat. Kangasala, _Asemanseutu. 1iuv - a 13. T -pillista niic vnkliinialu, m suonigncissia arteriittisine,raniittisuonincen. Nuoli I ni. Fig. 13. A typical veined gneiss from tl- i ; st, ;2ctinal area exhibding arteritic granite reins. Arro.. 10 cm. Tampere, Yv\-nikki.

20 20 I'.ava 14. Suonignu a lcikkaava pcrinratiittijuoni kcrrosmv.otaisine apolvvseincen. Aumerolaatta 12 cm. Fig. 1-l. A pcgrnatitr ceia crosscutting vr^inr2 gociss ze-11h conlornrallr a/ o/rlttvscs. Tag 12 cm. Eangasala, Lchtolankangas. KuVa 15. _Arnrfiboliittiv - alikcrrok,,n hrcksiamaisia nrurtokappaleita plastisesti dciormortunccssa suonigncrssissa. _Nuoli 10 cm. Fir. 15. Iirrccia-like fragrucuts of an amphibolitc intrrcalation iii plastically dciorrurd rcurrri gneiss. Arrow' 10 cm. liani;asala, l atiala.

21 magneetti- ja kuparikiisua. Naihin kerroksiin liittvv' epapulitaita, diopsidipitoisia ja grafiitin tummaksi varjaamia' muunnoksia. Varsinaisiin merkelisvntvisiin kalkkikiviin on luettavissa kalkkikiven esiintvmisalueella niin svvakairausrei'issd kuin paljastumissakin scka Nokialla etta Luodonsaaren S-puolella Pirkkalassa sijaitsevat sadekiviliu,kernucxlostumat. Niiden kiwi on asultaan verraten massamaista, mutta jopa 4 mm :n mittaiset paaaineksen, aktinoliitin sklot antavat sille selvalikon nematoblastisuutta tavoittelevan rakenteen (kuva 16). Naissa verraten monomineraalisissa kivissa 2 1 liuva 16. 5adekiv iliusl 'tta. 14 x, Aic. Fig. 16. Strc'lite s(.' ist. 1-1.e, Sic. Nokia, A ihola. on lisaaineksina pienia vaihtelevia maaria kalsiittia, kvartsia, labradoriittia, muskoviittia, titaniittia, apatiittia ja zirkonia, usein moos rautakiisuja ja lcukokseenikehaisia ilmeniittirakeita. Rapautumissedimenttien kalkkikonkreetiot edustavat huomattavasti suurempaa kalkkimaaraa kuin alueen validiset kalkki- ja karsikivet. Pohjoisosan eugcosynkliiniliuskeissa on konkreetioita varsin vahan ja vain rajoitetuilla alueilla, mutta keski- ja etelaosan miogeosvnkliinisissa kiille- ja suonigneisscissa sitakin runsaammin (Lehtonen 1968). Niiden koko vailitelee, mutta keskimaaria sc on cm. Vahemman metamorfisissa konkreetioissa on selvaa keharakennetta (kuva 17). Keskusosissa on tavattu liuskeen perusaineksen ohella labradoriittia, sarvivalketta,ekd joskus diopsidia, kalsiittia ja/tai grossulariittia. Reunaosiin siir-

22 2 2. Kuva 17. Kcharakentcincn konkr< do ^-aucakkaliusl karkeassa pohjaosassa. Nuoll 10 cm. Fig. 17. A,:oral concretion in, the coarse lower part of the greywacke schist layer. Arrow 10 cm Nokia, Vihola. Km a l.ri. Kchaton konki, do s-aliv-asti deformoitunu- sa suonignejssissa. Laatta 12 cm. a IS. _1 non-enual concretion in an iut,nscly deforioed veined gneiss. Tag 12 cm. Pirkkala, Leuku.

23 rvttaes,k alenee plagioklaasin An-pitoisuus oligoklaasiin, sarvivdll keen korvautues,a vastaavanti biotiitilla. \lita muuttuneemrnassa vmparistossa konkreetiot sijaitsevat, sita cnemman no ovat menettaneet primaaria keharakennettaan (kuva 18). iiluutarnin paikoin, esim. Aokian Viholassa, on jonossa pitkanom.aisia konkreetioita, jotka antavat vaikutelman budinoituncesta kalkkikerroksesta. Kun nkiden v-htevdessa on kuitenkin sellaisia vksiloita, joiden lapi kulkee liuskeen virtakerrosrakennetta (kuva 17), on kalkin, saostumisen tdvt\ - nvt tapahtua vasta liuskeen kerrostumisen jalkeen. 23 Mustaliuskeet Mustaliuskeita esiintyy eritoten - okian seudulla karkearakcisten grauvakkaliuskeiden seka kalkki- ja karsikiven valikerroksina. Yhdessa ne indikoivat siirtymista pohjoisesta geosynkliinijaksosta etelaan epikontinentaaliseen suuntaan (Vavrvnen 1954, Marino 1957). Harvinaisia eivat mustaliuskevalikerrokset ole liioin kiille- ja suonigneissien vhteydessa. Levevdeltaan vaihtclevat mustaliuskevalikerrokset muutamista desimetrcistk kvmmeniin metreihin. Padmineraaliensa osalta ne civkt oleellisesti poikkea sivukivistaan, mutta ovat yleensk pieni- ja tasarakeisempia. Yleisimpia ainesosia ovat keskinaisiltd paljoussuhteiltaan vaihtelevat kvartsi, plagioklaasi (An,,-3o) ja biotiitti. Aksessoreina voi olla kalimaasalpad, andalusiittia, sillimaniittia, serisiittia ja granaattia. Luontaista mustaliuskeille kuitenkin on alhaisimmillaankin kiven tummaksi vkrjaava grafiittipitoisuus. Saannonmukaista on myos rautakiisujen, tavallisimmin magneettikiisun esiin.tyminen, joskin naista on metamorfoituneiden liuskeiden pintaosissa monesti jaljella endd vain ruostetta. Nokian alueella, missy mustaliuske paikoin on tavallista kiisurikkaampaa, siina on tavattu vahaisia maaria m%-6s sinkkivalketta ja kuparikiisua (ks. s. 43). Vulkaaniset kivilajit Synnvltakn vulkaanisia kivilajeja on koko karttalehden alueella varsin vdhan. Aiiden pienikokoiset muodostumat ovat joko valikerroksina, kerrosmyotaisina juonina tai intruusioina sedimenteissa seka sulkeumina granitoidisissa s\-vdkivilajeissa. koostumukseltaan ne jakautuvat kahteen paaryhmaan, happamiin ja emaksisiin, joista edellisia on vain polijoisosassa, jklkimmaisia taas kautta koko kartta-alucen. Huoniattakoon kuitenkin, etta vulkaniitteja on pohjoisosan eugeosynkliinimuodostumien yhteydessk runsaastikin, mutta ne sijaitsevat stratigrafisesti niiden paklla ja alueellisesti polijoisempanaviljakkala-teiskon karttalehden (Simonen 1953 b) alueella.

24 24 Emaksiset vulkaniitit Emkksiset vulkaniitit on koostumuksensa ja rakenteensa perusteella jaoteltavissa amfiboliitteihin sekk uraliitti- ja plagioklaasiporfyriitteihin. Tallkn rvhmkdn kuuluu viela konglomeraattien yhtcydessk jo edella kuvattu Tanipcteen Tohlopin vulkaaninen kompleksi. \iuita vleisentmkt anifiboliitit ovat alkuperaltaan tuffeja tai tufliitteja. \e esiintvvat vklikerroksina rapautumissedimentcissa. Paksuudeltaan ne vailitelevat muutamista desimetreistk joskus jopa vii kilometrin. Jlittakaava on sallinut vain kookkainipien merkitsemisen kallioperkkarttaan. Tuffi ;vntviset amfiboliitit ovat koostumukseltaan yksinkertai,ia. Ne si,alt ;ivat pakmineraalcina sarvivalkettk ja plagioklaasia (_" 30 _ 1 ;), ja seri-,iitti ja niuskoviitti sckd biotiitti ja kloriitti ovat y -lcisia inuuttumistuloksia. Tuffiitteilun puolestaan on sedimentaation aikana sekoittunut rapautumisaiiicsta. Tkman makrk vailitelee, mutta hence keskimkkrin Se koostuu paka,ia,sa niaa,alvista, biotiitista ja kvartsista. Molemmille muunnoksille ~-leisia aksessoreja ovat vhdessa tai erikseen esiintvvkt apatiitti, karbonaatti, titaniitti ja zirkoni sekk paikoin svvakivilajien kontakticn tuntumassa pienet granaattiporfvroblastit. Amfiboliittien rakennc on granoblastinen. Raekoko vailitelee. Iyeskiniakrin se on 0,1-1,11 inn, mutta varsinkaan tuffisvntyisissk muunnoksissa eivat 1,0-3,0 nun :n mittaiset plagioklaasiliistakkeet, uraliittirakeet tai biotiittiaggregaatit ole kovin harvinaisia. Jlolcmmissa amfiboliiteissa nahdaan usein reliktistk kerrosrakennetta. Tuffisvntvisissk ovat ohuet emkksisemmdt kerrokset joskus budinoituneet erillisiksi cllipsoideik,i (kuva 19). Plastisemmin deformoituvien rapautumissedinienttien oliuelikot amfiboliittivklikerrokset sen sijaan ovat iskntkkivekan vastustuskvky -i,empina sarkyneet kulmikkaiksi fragmenteiksi (kuva 15, s. 20). Lraliitti- ja plagioklaasiporfyriitit ovat lielposti tunnistettavissa tiiviissa perusmassassa (0 0,1-0,o mm) olevien kookkaitten (1,0-4,0 min) hajarakeittensa ansiosta. AAarimuunnoksissa ne ovat joko uraliittia tai plagioklaasia, mutta yleisik ovat myos sellaiset vklittavkt tvypit, jotka sisklta.vat paljoussuhteiltaan vailitclevia makrik molempia. t; raliittihajarakeissa on mikroskoopissa useinuniten nahtavissa reliktisia pvrokseenin muotoja ja niissk on sekk biotiittiutuminen etta kloriittiutuminen tavanomaista. Plagioklaasiliistakkeissa on puolestaan nalitkvissk saussuriittiutumista ja serisiittivtymistk. traliittiporfvriitin plagioklaasin on todettu olevan lueman anortiittipitoisempaa (=\.n30-50) kuin plagioklaasiporfyriitissk (-n 95_ 40 ). Nun ikkan pcrusmassa, joka koostuu,arvivdlkkeestd ja plagioklaasista, siskltkk edcliisissa enenunkn sarvivhlkettk, jalkimmkisissa tags plagioklaasia. Jlolemm.issa muunnoksissa on akse,soreina keskenkkn vailitelevin mkkrin ja yhdessk tai crikseenkin esiintyen opaakkia, zirkonia, titaniittia, usein mvds vklikn kvartsia ja ilmeisesti myds primaarista biotiittia scka joskus apatiittia ja turmaliinia.

25 2 5 Kuva 19. Plastisesti budinoituneita emaksisia kerrososia tuffistintyisessa amfil -iitissa. Nuoli 10 cm. Fig. 19. Plastic boudins of a mafic layer a tuffaeeous amphibolite..4rvow 10 cm. Tampere, Kaupinranta. Nayttaa todennakoiselta, etta eraat sarvivalkepitoisimmat ja emaksisimmat porfyriitit saattaisivat olla geneettisesti metadiabaaseihin kuuluvia juonia samaan tapaan kuin lantisella Vammalan karttalehtialueella (Matisto 1971). Paljastumasuliteet eivkt kuitenkaan ole antaneet tasty taytta varmuutta. Happamet vulkaniitit Happamien vulkaniittien esiintyminen Tampereen karttalehden alueella rajoittuu vain pohjoiselle botniselle v yohykkeelle. Siellakin niita on vain harvalukuisina ja pienina muodostumina. Niin rakenteeltaan kuin koosturnukseltaankin ne sell sijaan ovat hyvinkin vaihtelevia moninaisine valitttavine muunnoksineen seka toisiinsa etta kvartsi- ja maasalparikkaisiin rapautumissedimentteihin. Omiksi ryhmittymikseen erottuvat kuitenkin usein rapautumisaineksen sekaiset tuffiitit, ignimbriittiset tuffit ja juonimaiset porfyyrit. Tyypillisimmillaan alueen N\V-osassa esiintyville happamille tuffiiteille on ominaista reliktinen raitaisuus tai kerroksellisuus. Paamineraaleina on keskinaisilta paljoussuhteiltaan vaihdellen kvartsia ja plagioklaasia (An10-2o), joskus myos kalimaasalpaa. Naitk pienirakeisia (0,10-0,05 mm) aineksia

26 2 6 iskostaa samojen mineraalien hienorakeinen massa lisanaan biotiittia, kloriittia ja/tai niuskoviittia. Yleisia aksessoreja ovat apatiitti, epidootti ja joskus polvnhieno malmipigmentti. Raitaisuuden tai kerroksellisuuden paksuus vaihtelee tavallisimmin vain muutamista milleista muutamiin sentteihin (kuva 20). Vaaleat kerrokset koostuvat `decnsa kvartsista ja maasalvista, tummille antavat leimansa kloriitti ja biotiitti, joskus mvos sarvivalke. Runsas biotiitti viittaa nimenomaan savimaisen rapautumisaineksen mukanaoloon. Nuva 20 Nurr rakenteista, happamc,ta intcrnicd n -iscen vaihtclevaa tulliittta. Suoli 10 cm. Fig. 20. l.avcrcd to/%accoiis rock e,,hosc composition caries from siaicic to intermediate.-lrroa, 10 cm. tlanuenkvr0, ifetsakulma. Ignimbriittiset tuffit aivan alucen N-reunamalla ovat edellisten tapaan vaa.leahkoja tai harmalitavia kivia ja poikkeavat niista lahinna massamaisen rakenteensa ansiosta.,joskus naissakin on havaittavissa aivan ohutta, ilmeisesti primaaria raitaisuutta tai paksumpaakin, liekkimaista tai kiilautuvaa kerrosmaisuutta. Mineraaliaines on paaosiltaan kvartsia ja plagioklaasia (An io ), lisanaan vaihdellen kalimaasalpaa, biotiittia ja/tai kloriittia seka aksessoreina muskoviittia, apatiittia, zirkonia ja titaniittia. Paamineraalien raekoko on 0,1-0,3 mm, niiden maara jopa 81) o ja niita iskostaa muun aineksen pienirakeinen massa. Rakenne on granoblastinen, mutta,uunnittuneisuus kasvaa kiillepitoisuuden mvota.,joissakin mvloniittisissa muunnoksissa on epidoottitavtteisia hiusrakoja.

27 Happamia portvvreja on tavattu paaasiassa voimakkaiden ruhjeiden alueilla Nokianvirran, Vihnusjarven ja 1Vasijarven lahtien tunturnassa ja katsottava taman perusteella halkeamiin tunkeutuneiksi hvpabvssisiksi juonikiviksi. Naille on tunnusomaista punertava tai rusehtava, afaniittinen perusmassa (0,01-0,03 mm) ja sunk omamuotoisuutta tavoittelevia albiittihajarakeita (1,0-3,5 mm). Hajarakeina on paikoin ja maaraltakn vailidellcn moos kvartsia. Niiden vhteismaara vailitelee suuresti..divan harvinaisia eivat ole niuunnokset, joissa se on jopa 90,o, mutta joissakin tapauksissa ne voivat puuttua lakes kokonaan. Plagioklaasihajarakeet sisaltavat hvvin runsaasti pertiittista kalimaasalpak (Seitsari 1951), mihin osaltaan, matriksen kalimaasalvkn ohella, perustuu taman kiven poikkeuksellisen korkea K 90-pitoisuus (Simonen 1952). Perusmassa koostuu lahinnk kvartsista ja kalimaasklvkstk seka kloriitista, hiotiitista ja picnistk leukoksenikehaisistk malmirakeista. Aluutamissa muunnoksissa erottuu varieroina nahtavka ja ilmeisesti primaarivirtaukscen perustuvaa raitaisuutta ja ntvloniittiutuneissa kohteissa ohuita, raitaisuuden suuntaisia epidoottitavttcisia rakoja. Nasijarven \Vrannan Lielahden juonessa on sclvapiirteista, mikroskooppista perliittirakennetta (Simonen 1952) ja megaskooppista autobreksiaa (kuva 21) I'uv- a 21. _tub hrekiiaa kalirikkaa~ i porlv-vrijuoncssa. AIittarahan ha1- kaisija, 2 cm. Fi 21. :-l ulobrrccna in a potassirmr-rich pore/avri' I)iarraetcr o/ -oirr 2 on, 'I ampere, Liclahti, \ a lok. A I. Torssoncn!'bolo

28 2 8 SYVAKIVILAJIT Emaksiset syvakivilajit Kivilajikarttaan tummanruskealla pohjavarilla inerkittyja emaksisia ja ultracinaksisia svvakivilajeja on, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, hajanaisina muodostumina vain alueen kaakkoisella, liuskevaltaisella puoliskolla. Ne esiintyvat intruusioina liuskeissa ja sulkeumina itseakn happamemmissa syvakivilajeissa. Muodoltaan ne ovat usein pitkanomaisia ja niiden lapimitta vaihtelee alle 10 kilometrista vain muutamaan sataan metriin. Taalla kuten muuallakin Tampereen yrnpdristoalueilla, on varsity yleista naiden kivilajien koostumuksellinen vaihtelevaisuus. Lisaksi saattaa samassakin. intruusiossa, kuten jo Sederhalm (1913) on todennut, esiintvd useita differentiaatteja sarjan ulottuessa tavdellisimmillddn pyrokseniitista kvartsidioriittiin. Naita tummia, massamaisia, keski- ja tasarakeisia kivilajeja ei useinkaan ole megaskooppisesti helppo tarkemmin tunnistaa. Kuitenkin esim. varin muuttuminen mustasta harmaaseen ilmaisee plagioklaasimaaran kasvua. Vihertava savv viittaa tavallisesti pyrokseenipitoisuuteen, rusehtava puolestaan eritoten hypersteeniin. Horn blendiitille ovat ominaisia kookkaat, valkehtivat sarvivdlkerakeet. Ryhman yleisimman kivilajin, kvartsigabron, vari sensijaan tummence raekoon pienenemisen mvota, vaikka mineraalikoostumus pysytteleekin vakiona. Peridotiitit Periodotiiteista ovat hornblendiittiset muunnokset yleisimpia. Niissa on 70-80,o sarvivalketta, jonka raekoko on 0,2-4,0 mm. Kivelle tunnusomaisissa kookkaimmissa rakeissa on viela tunnistettavissa pyrokseenipseudomorfooseja ja reunoilla puolestaan biotiittiutumista ja kloriittiutumista. Plagioklaasin (An45_0) pitkanomaisten, vyohykerakenteisten, vahvasti saussuriittiutuneiden salojen pituus on alle 1,5 mm. Pyrokseniitit ovat hornblendiitteja huomattavasti harvinaisempia, koostumukseltaan vaihtelevia kivilajeja. Yhteista niille on, ettk ne sisaltavat yli 70 % pyrokseeneja, jotka voivat olla voittopuolisesti klinopyrokseeneja, mutta joskus yksinomaan h_vpersteenia. Plagioklaasia (An so-so) on melkein aina jonkin verran, mutta sen maara saattaa kohota jopa 25 % :iin anti. Samaan maaraan voi joskus nousta myos sekundaarin sarvivalkkeen osuus. Kymmenisen prosentin oliviinipitoisuus ei sekaan ole aivan harvinainen, kuten on laita esim. j o Sederholmin (1913) ajoista tutussa Tottijarven Pajulaliden helposti moroutuvassa kivessa (kuva 22) seka muutamissa vast aav anlaisiss a muunnoksissa lantisen, Vammalan karttalehden alueella.

29 2 9 Gabrot liars 22. l at,autunutta pcridotiittiu. 1"I g. 2. Il rath r'd dutitc. Tottijarv - i, Pajulahti. V -alok. J. J. sederholm Phot, Gabrot overt karttaleliden alucclla suihteellisestikin katsoen verraten harvinaisia ja esiintvvat 1 kasiassa vain koostumukscltaan vailttelevina vklittkvind muunnoksina peridotiiteista kvartsigabroilbin. Aiita luonnelbtii pvroksecnin jaj'tai sarvivalkkeen kustannuksclla lisaantvnvt, anortiittipitoisuudeltaan alentunut plagioklaasi, jonka monasti eri suuntiin asettuneet pitkanomaiset salot antavat kivelle ofiittisen rakenteen (kuva 23). Gabroissa vaihtclevat mafiset mineraalit v-leisimmasta sarvivalkkeestd osittain serpentiiniv - tvnecseen oliviiniin, ja noriittisissa muunnoksissa reunoiltaan uraliittiutuneeseen Itypersteeniin. Kvartsigabrot edustavat emdksisten s\-vakivilajien runsainta ja tasalaatuisinta niuunnosta. Aiiden mineraaliaineksesta on noin puolet andesiittia tai labradoriittia, noin kolmannes sarvivalketta ja biotiitta seka runsaat 10 kvartsia. Variltaan ovat kvartsigabrot tummanharmaita, rakenteeltaan massamaisia ja vleensa tasa- ja keskirakeisia. Rackoko kuitenkin v-aihtclec 4,0-0,2 mm :iin ja sen pienetessa vari tummenee, vaikka koostunius pysvttelee vakiona. Mlikrorakenne on hvpidiomorfinen ja ofiittisuuteen pv rkivat muunnoksct ovat vlcisia (kuva 24).,Joissakin muunnoksissa on mafisilla mineraaleilla taipumusta esiintvd 1-9 mm :n lapimittaisina aggregaatteina. Naiden keskusta on seularakenteista sarviv-alkettd, jossa on sulkeumina pienia kvartsirakeita reunavvohvkkecn ollessa biotiittia (kuva 25). Kiven plagioklaasi on pitkanomaisina, vv-ohvkkeellisina, runsaasti saussuriittiutuneina sdloink.. Sarvivdlkerakciden reunoilla on joskus tremoliitti-aktinoliittia, liarvemmin kummingtoniittia. Tavanomaisia aksessoreja ovat apatiitti ja magnetiitti. A"iimcksi mainitun usein pitkanomaisten rakciden v-mparilla ovat kehamkiiset leukokseenisuotautumat vlcisia.

30 30 Nuva _3. Gabron ofiittista rak m( ta. 10 x, Nic.. Fib. 23. Ophitic texture in n zbbro. 10 x, ~, ic. I. Vesilahti, Saija. Kuaa 24. Kvartsn, Uron rakennctta. 10 x, Nic. - Fig. 24. Tcxtmc in quarts gabbro. 10x, A 'ic. Lcmp< Olk, Valid-Rausjarvi.

31 3 1 huva 25. letagabron reunoiltaan biotiittiutunut sarvivalkerac, jonka seularakenteisessa keskustassa on kvartsisilmakkeita. 30 x, Nic. l'. Fig. 25. A hornblende grain in meta-gabbro altered into biotite along the margins. There are quarth augea in the sieve-texture of the centre. 30 x, R'ic. jj. Pirkkala, Sorkkala. Kvartsi- ja granodioriitit Intermediaariset syvakivilajit Kvartsi- ja granodioriittiluokan s'vdkivilajit ovat vallitsevia alueen ldnsija luoteisosissa ja valiaiseinpien, eri puolilla sijaitsevien o.sucidcn lisdksi ne antavat selvkn leimansa mv<is itdosan keskustaan ja eteldreunamaan. Ndmk l.iaksi muunnosta esiintvvdt saannottomdsti ja vahittaisin vailicttumin t oisten.s a vlitev- dessa, nun ettd niitd ei karttakuvassa ole voitu erottaa toisistaan. N~diden kivilajien porfvvriset, maasalpdhajarakcita sisdltdvdt muunnokset muodostavat SE-osan vdlidisten osueiden lisdksi kaksi laajalikoa, vhtendistd aluetta, joi,ta toinen sijaitsec \ \V-osass a llalinalanseldn ja P\-lidjdrvcn vdlilld ja toinen levidd itdosan keskustassa Hovtamojdrveltd polijoiseen. Granodioriitit ovat pdaasiassa liarniahtavia, kaliniaasdlpitoisempien muunnosten vivahtacssa hieman punertavaan. Rakenne on isompien batoliittien keskusosissa massamaista, reunamilla pilsteistd ja kontaktivv<ihvkkeilla usein voimakkaastikin suunnittunutta. 'ilincraalikoo tumuksessa on alueellisia ja paikallisia vaihteluja, mutta pddmineraalien paljousjdrjestj-s on aina plagioklaasi, kvartsi ja kalimaasdlpk. \Iddrdltdkn vailitelevia lisdaineksia ovat sarvivdlkc ja biotiitti, validisempina

32 3 2 titaniitti, opaakki, apatiitti ja zirkoni, jalinteena sarvivalkkeessd joskus pvrokseenia seka muuttumistuloksina epidoottia ja kloriittia. Raekoko on 1,0-10,0 mm. Kookkaimpia ovat vleensd plagioklaasi ja joskus sarvivalkc. lvds osan kalimaasalva,ta nakce muoclostavan kookkaita kaksoisrakeita, osan tags tdvttdessd piencna mineraalien valeja. Plagioklaasi (An 20 _ 35 ) on usein saussuriittiutunutta ja selvdsti vvdhvkkeistd. Sen reunoilia kontakteissa kalimaasalpaa vastaan ovat rnvrmekiittirakenteet vlcisia (kuva 26). Kuva 26. AIvrmekiittia granodioriiti, pl., ;Aioklaasin ja kalimaasalvan rajauksissa. 25 a, Nic. +. Fig Ynnchitc along the plagioclase-1i l idspar boundaries is graxodiorite. 25y, A ic. -. Hamecnkvro, Alahnalanselka. ldista hvpidiomorfis-rakcisista poikkeavat suuntautuncet muunnokset, joita luonnehtivat taipuneet plagioklaasilamellit, muurilaastirakenne ja aaltoavasti sammuvat, pitkanomaiset kvartsirakcet tai -raejaksot. Kvartsidioriitit eroavat granodioriiteista megaskooppisesti vain tummemnian vdrinsd ansiosta, csiintvmistavan ja rakenteen pysvtellessd muuten samanlaisena. Pddmineraalina on plagioklaasi (-.n2o-,o), runsaahkoina lisindan ldlies tasaveroiset kvartsi ja biotiitti. Tavallisesti on kivessd muutama prosentti kalimaasalpaa ja sarvivalkettd. V'dhdisina akscssoreina on apatiittia, zirkonia, titaniittia ja opaakkia (ilmeniitti), sarvivdlkkeessa jdantecna pvrokseenia seka muuttumistuloksina kloriittia, epidoottia ja joskus karbonaattia.

33 3 3 Suunnittuneisuus on samanlaista kuin granodioriitteilla, siis lahinna sijainnista riippuvaa. Rakenteeltaan ovat kvartsipitoisimmat lahinna hvpidiomorfis-rakeisia, kun taas plagioklaasipitoisemmissa, emaksisemmissa muunnoksissa on gabrojen tapaan selvaa pvrkimvsta ofiittisuuteen. Kontakteissa ja muuallakin tavattavissa liikuntavyohvkkeissa ovat kataklaasi-ilmiot ja inuurilaastirakenne tavanomaisia. Porfyyrigranodioriitit Porfvvrigranodioriitti on tuttu kivilaji laajoilla aloilla Tampereen ymparistossa aina Keski-Suomcn svvakivialuetta mvoten. Kaikkialla silly on yhtciset peruspiirteet, joita kuitenkin uscin savvttavat paikalliset erikoisominaisuudet. widen porfyyristen kivien perusmassa on vleensa granodioriittia, joskus moos kvartsidioriittia. Tkssa on keskimaarin 2,0-3,5 X 1,0-1,5 cm :n suuruisia hajarakeita, joiden tavanomaisin runsaus ilmenee oheisesta kuvasta (kuva 27). Tallaistcn no.maalitilieydella olevien kalimaasalpahajarakeiden ansiosta on kiven moodi graniittinen. Silti se on merkitty kivilajikarttaan granodioriitin pohjanvarilla erotukseksi niista porfyvrisista syvakivista, joissa mybs perusmassa on graniittinen. Kuva --7. Porfvvririrauodioriittia, jua,,, oli s,,klaasikehaisii kalint-asalpahaja.rakcita. 1.aatta 12 cm. Id 27. Porphvritia -vanodlorltc, in a hcch the I -lcldshar h11, ti ci vats arc mantled in, 4)l2 orlase. Z'a 12 cm. Siuro, Linnavuori.

34 3 4 liuten kvartsi- ja granodioriitit, ovat porfvvrigranodioriititkin niuodostumien keskusosissa massamaisia, reunoilla taas suunnittuneita, jopa liuskeisia. Paikallisena erikoispiirtecna niin lokian kuin Hovtarn<inkin muodostumien reunaosissa on tavattu hajarakcina tavanomaisen kalimaasalvan ohella mv -6S plagioklaasia (.An 30_ 50 ). :\luutoin ovat hajarakeet kauniisti kaksostunutta kalimaasalpaa, jonka vmparille on paikoin, rapakiven ovoidien tapaan, kitevtvnyt ohut oligoklaasikeha. Jfvos kalimaasalpahajarakeiden suhteen on kahdessa mainitussa suuressa muodostumassa onia poikkeavuutensa. Osassa hajarakeista nimittain trikliinisvvsaste laskee reunaosien mikrokliinista asteettain kohti keskustaa, jossa osa on jo tavsin monokliinista ortoklaasia (llatisto 1962). kalimaasalpahajarakeiden sulkeumina nahdaa.n kiven muita mineraaleja, eritoten plagioklaasia (kuva 28). Tdrnan oliella kivessa ilmenevdt vahittaiset koostumusvaihtelut emaksisemmista happamempiin, rakenteen hvpidiomorfisuus, muutokset pvrokseenista sarvivalkkeeseen ja edelleen biotiittiin viittaavat ilmeiseen magmaattiseen svntvtapaan ja edelleen hajarakeitten autometasomaattiseen svntvvii jaannosliuoksesta (Simonen 1960 b). liuva 28. Yl ;ioklaasisulkcuma porfvyrigranodioriitin mikrokliinihajarakecssa. 251, Me. H. Fig. 28. A plagioclase inclusion in a microcline phcrtoeryst in, the porphyritic granodiorite. 25x, 1'i c. -i. Leinpaala, Hostamo

35 35 Graniitit harttalelitialueen pohjoisosasta puuttuvat graniitit lakes kokonaan, mutta antavat Pvhajarven S-puoliseen gneissivyohvkkeeseen selvan leimansa. Alucen graniitit vaihtelevat tasarakeisista porfvvrisiin ja apliittisista pegmatiittisiin. On varsity vleista, etta kalita, jopa kolmeakin muunnosta esiintyy samassa muodostumassa. Batoliittien koossa on niin ikaan melkoista vaihtelua. Suurimmat sijaitsevat SE-osassa, josta poispain ne lakes saanndllisesti pienenevat ja vahenevat. Huornattava osa taman alueen graniittisesta aineksesta on lisaksi suonigneissien pegmatiittisina ja aphittisina suonina. Tasarakeinen graniitti Tasarakeista graniittia tavataan enimmakseen kapealikoina, konformeina intruusioina liuskeissa, gneisseissa ja granodioriiteissa tai naiden kivilajien kontakteissa. SE-kulmauksen suurissa muodostumissa sita on mvos pegmatiitin, apliitin ja porfvyrigraniitin vhteydessa. Graniitin mineraalikoostumuksen rungon muodostavat kalimaasalpa, kvartsi ja plagioklaasi. Tavanomaisia lisaaineksia ovat biotiitti ja/tai muskoviitti, valiainen epidootti ja opaakki seka satunnaiset kloriitti ja granaatti. Rakenteelle on onninaista asteeltaan vailiteleva hypidiomorfisuus. Omaniuotoisinta on plagioklaasi, seuraaviksi kalimaasalpa ja kvartsi. Kalimaasalvassi, on tunnusomaista rihmarnainen pertiitti. Plagioklaasi (An,-,,) on selvasti vyohvkkeista. Sen kontakteissa kalimaasalpaa vasten on albiittinen reunakeha ja usein myrmekiittirake nnetta. Raekoko on tiiveimmissa muunnoksissa 0,3-1,5 mm, karkeammissa jopa 1,5-5,0 nlm. Porfyyrigraniitti Porfyyrigraniittia on tavattu vain alueen SE-kulmauksessa. Pydrdnmaan muodostuma on sitd paaosiltaan, Tervajarven lansipuolinen kokonaan, lisaksi sita on vahaisina osucina Iravsjoen p Lasiassa apliitista koostuneessa inttuusiossa. Alucen hieman punertavansavvisesta tasarakeisesta graniitista porfyyrigraniitti eroaa megaskooppisesti vaalcan harmahtavan vleisvarinsa ja jopa 3 cm :n lapimittaisten kalimaasalpahajarakeittensa perusteella. Porfvvrigraniitin perusmassa ei poikkea paljon tasarakeisesta graniitista. Ihtaldisia ovat omamuotoisuusaste ja kalimaasalvan ja plagioklaasin kontaktiilmiot. Hajarakeiden koko ja esiintvrnistiheys vaihtelevat ja vaikuttavat nain

36 3 6 Nuva Z9. Vorfvvri aniittia. 1'3 luonn. h )sta. Fi ;. 2%. Porhhvvitic gcaiztte. 1 ;3 a% natural Lempaala, Vravsjarvi. kokonaiskoostumukseen (kuva 29). Keskimaarin on kalimaasalpa vallitseva mineraali. Lanes tasaveroisia ovat keskenaan plagioklaasi ja kvartsi. Biotiittia on runsaahkosti (3-8 ()). Jluita tavanomaisia aksessoreja ovat zirkoni, apatiitti j a opaakki, satunnai,ia kloriitti j a epidootti. Apliittigraniitti Apliittigraniittia on runsaina osueina alueen kookkaimmissa muodostuniissa vlidessd muiden graniittimuunnosten kanssa, vain paikoin sitd on pienina itsenaisina intruusioina mutta runsaasti suonigneissien suoniaineksena. Apliittigraniittien vari vailitelee kellanharmaasta valkeanharniaaseen, joskus aavistuksen verran punertavaan. Rakenteissa esiint` -vat kaikki valimuodot hvpidiomorfisesta granoblastiseen ja raekoossa 0,2 mm :sta 2,5 mm :iin. Alucen apliiteissa on crotettavissa kaksi muunnosta. Mlolemmissa (`11 paamineraalina plagioklaasi (An h _ t ). Toisessa on kavartsia enemman kuin kalimaasalpaa ja lisaainekscna runsaasti muskoviittia, toisessa taas kalimaasalpaa enemman kuin kvartsia ja li,aaineksena turn nliinia. lluita vhteisia ja tavanoinaisia, maaraltaan vahaisia aksessoreja ovat granaatti, apatiitti, biotiitti, titaniitti ja zirkoni. Lri muunnosten alueellista jakauturnista ci megaskooppisen vhtalaisvvden vuok,i ole voitu selvittaa, mutta navttaa silta,

37 etta niilla ilmeisesti on geneettiset vastineensa alueen seka yksinkertaisissa etta turmaliinipegmatiiteissa. 3 7 Graniittipegmatiitit Graniittipegmatiitteja on niin laadultaan kuin esiintymistavaltaan poikkeavina muunnoksina. Runsaimmillaan on pegmatiitteja karttalehden keskusosissa kerroksia myotkilevina ja suurrakenteita seuraavina intruusioina suonigneississa (kuva 33 s. 42). Ne ovat paaasiassa turmaliinipitoisia kompleksipegmatiittej a. Toisen paaryhmkn muodostavat kalimaasalpapegmatiitit, joita itsenaisten intruusioiden lisaksi on runsaasti suonign.eissien konformeina tai leikkaavina juonina ja suonina. Mind ovat paaosiltaan vksinkertaisia, muskoviittipitoisia pegmatiitteja. Kolmannen tvypin muodostaa SE-kulmauksen porfyvrigraniitissa Pyoronmaalla oleva harvinaisista vttriummineraaleistaan kuulu kompleksipegmatiitti. Turmaliinipitoiset pegmaatiitit ovat vkriltkan valkeanharmaita. Karkeusasteeltaan niita on itse asiassa tarsi sarja apliiteista lkhtien. Yleisempia lienevat raekoot 1,5-2,5 cm, mutta karkeammatkaan eivkt ole harvinaisia. Maasalpien keskinainen paljoussuhde oni vaikeasti arvioitavissa. Kvartsia on vkhemman ja sen rackoko on myos pienempi. Turmaliini esiintyy pitkkhkoina mustina prismoina, joilla voi olla pituutta jopa useita senttimetr.ja (kuva 30). Muskoviitti on yleinen ja melko runsas lisaaine. Kuva 30. Turmaliinikiteita pegxnatiiti>,a. 112 luonn. koosta. 30. Tourmaline crystals in pegmatite. Or, half of natural size. Pirkkala, Hahmonkulma.

38 3 8 Kalimaasalpapegmatiitit esiintvvat osittain turmaliinipegmatiittien tapaan, mutta eniten niita lienee suonigneissien konformeina, haarautuvina tai aivan itsenaisinakin leikkaavina juonina (kuva 14, s. 20). Nama erottuvat edcllisista usein jopa helakan punaisen varinsa perustcella. Niiden kalimaasklpa on kookkaimmissa muodosturnissa ja juonissa 1-6 cm :n ldpimittaista. Vdriltaan harinaanvalkcaa plagioklaasia seka kvartsia on huomattavasti vihemman ja raekooltaan pienempdna. Yleisena lisdaineksena on vahan biotiittia. Pvoronmaan kompleksipegmatiitti sijaitsee erkaumana alueen SE-kulmauksen porfvvrigraniitissa. Sita on aikoinaan louhittu ja siitd on tehty perusteellisia tutkimuksia, joihin alla oleva suppea vhteenveto perustuu (Vorma et al. 1966, Siivola 1975). Pegmatiitti on vvohvkkeinen siten, etta uloinna on kirjomaasalpakeha, sitten kalimaasalvasta ja plagioklaasista (An,) koostunut valikeha sekd kvartsikeskus. Pegmatiittin padmineraalit ovat kalimaasalpa, plagioklaasi ja kvartsi, lisdaineksina biotiitti, allaniitti ja granaatti. Lisaksi siina, eritoten sen valikehassa, on koko joukko radioaktiivisia mineraaleja. Yleisimpia naista ovat allaniitti ja fergusoniitti. Vorman tutkimuksessa on kuvattu seuraavat yttriummineraalit, joita ennen ei ole tavattu Suomessa : yttrium-spessartiitti, ksenotiimi, gadoliniitti, kalsiogadoliniitti, vttriumbritoliitti, fergusoniitti ja tengeriitti. Kaikkiaan Vorma mainitsee Pvoronmaan pegmatiitin valikehasta 19 silikaattia, joista 6 lahcmmin identifioimatonta Y-silikaattia, 6 karbonaattia, 3 oksiidia ja yhden fosfaatin. Tdman pegmatiitin Vorma mddrittelee myohaisorogenisen vaiheen tuotteeksi. Tata tukee myos sen isantdmassiivin kulmikkuutta lahenteleva muoto, mika jo erottaa sen alueen muista, ldhinnd synorogenisen vaiheen syvkkivilaj eista. MIETADI ABAASI JL ; ON ET Alueella on tavattu kolme muutaman metrin levvista diabaasijuonta. Tampereen Lielalidessa ja Ylojarven Teivaalassa niiden sivukivena on grauvakkaliuske, Nokian Koskenmaessa saman kiven valikerroksena oleva mustaliuske. juonet ovat liuskeita nuorempia ja lakes konformeja. Ne sisdltdvat pienia isantakiven murskaleita ja ovat aiheuttaneet lahiymparistoonsa kontaktimetamorfista muuttumista, lahinna pienid andalusiitti- ja granaattiporfyrobiasteja. Neljas vdhainen juoni leikkaa Tohlopin vulkaanista konglomeraattia. Diabaaseilla on selva sdilomdisen, saussuriittiutuneen plagioklaasin (An4o-so) aiheuttama ofiittinen rakenne. Kivi sisaltaa lisdksi osittain biotiittiutunutta sarvivdlketta seka aksessorein.a epidoottia, kalsiittia, zirkonia, titaniittia, apatiittia ja malxnia.

39 39 STRATIGRAFIASTA JA RAKENTEESTA Klassisessa tutkimuksessaan SW-Suomen arkeisesta sedimenttimuodostumasta, tarkeana avainalueenaan Tampereen liuskejakso, esitti Sederholm (1897) painavat perustelunsa aktualistisen periaatteen puolesta. Samalla han jakoi SW-Suomen peruskallion suuren diskordanssin erottainaan botniseen ja pre-botniseen vuorijonovyohykkeeseen. Useat ruotsalaiset geologit osoittivat voimakasta kritiikkia osittain hanen aktualistista katsantokantaansa, mutta eritoten hanen esittamaansd sub-botnista diskordanssia kohtaan. Vaikka lisaksi AIakinen (1914, 1915) osoitti Tampereen botnisen jakson lantiselta jatkeelta Sederholmin pre-botnisina pitamien intrusiivien lavistavdn botnisia liuskcita ja selvitti sikalaiset konglomeraatit luonteeltaan muodostumansisaisiksi, puolusti Sederholm (1931, 1932) kantaansa lahes muuttumattomana eldmdnsad loppuun asti. 3lakisen kasitykset saivat sittemmin tuekseen `Vahlin (1936) tutkimuksen svekofennisten, syvdkivien orogenisesta luokituksesta ja Eskolan (1941) samanlaisen kasityksen botnisten konglomeraattien luonteesta. Uutta valaistusta kysymvkseen toivat 1 : kaavainen uudelleenkartoitus ja sen yhteydessa teht_y tutkimustyo. Naihin ja omakohtaisiin tutkimuksiin nojaten saattoi Simonen (1948, 1952, 1953a, 1953b) sitten lukea koko S\V-Suomen arkeisen peruskallion kuuluvaksi samaan svekofenniseen vuorijonovyohykkeeseen siihen kuuluvine svn- ja myohaiskinemaattisine intruusioineen. Mvy hemmdssa stratigrafisessa luokittelussa Simonen (1960) jaoittelee grauvakka- ja kvartsimaasalpdliuskect alimpaan, emaksiset vulkaniitit keskimmaiseen ja savisyntyiset sedimentit ylimpaan Svekofenniaan ja katsoo niitd aikaisemman luokittelun mukaisesti lkvistavien orogenisten plutoniittien kuuluvan milj. vuoden ikaryhmadn (Gerling ja Polkanov 1958, Kouvo 1958). Radiometristen idnmaaritvsten varmistettua Svekofennidien ja Karelidien kuulumisen samaan vuorijonovyohykkeeseen antoi Simonen (1971) niille uimeu Svekokarelidit, joiden alueeseen myos Tampereen karttalchden kalliopera kokonaisuudessaan kuuluu. Samanikaisvvdestddn huolimatta on»botnisten» ja sprcbotnisten» liuskeiden ero Tampereen leliden alueella erittdin selvd. Niiden valinen raja mvotailee tddlla pddpiirteittain vesistolinjaa Kulovesi-Nokianvirta-Pyhdjarvi N- Nasijarvi S-Aitolahti-Laalahti. Pohjoisen, botnisen jakson liuskect ovat alkuaan lahinna vain mekaanisesti rapautuneita ja nopeasti laskeutuneita cugeosynklinaalisedimentteja (Simonen ja Kouvo 1951). Etelaisemman alueen gneissien lahinna runsaina konkreetioina ilmeneva kalkkipitoisuus ja mustaliuskevdlikerrokset seka vulkaniittien vdhvys viittaavat epikontinentaalisempiin sedimentatio-olosuhteisiin. Tamdn on osaltaan todennut jo Marmo (1957). 1lyos V'avrvnen (1954), puhuessaan lahinna Sederholmin Prebotniumia vas-

40 40 taavasta Fennonistaan, korostaa liuskeiden runsaaseen kalkki- ja alumiiniumpitoisuuteen viitaten alkuperaisen sedimenttiaineksen voimakasta kemiallista rapautumista, sen selektiivista lajittumista ja sedimentation epikontinentaalisuutta. Erilaisuudet naissa kahdessa sedimenttimuodostuniassa johtuvat siis svntymiljoosta ja ilmenevat selvimmin toisistaan poikkeavina rakenteellisina ominaisuuksina. Viimemainitut puolestaan selittyvat Siniosen (1953a) tulkinnalla, etta pohjoinen, botninen, liuskejakso inuodostaa vhtenaisen svnklinoriumin, josta nykyinen leikkaus paljastaa hyvin sailyneen pintaosan. Etelainen, prebotninen, gneissialue muodostaa taas laajahkon antiklinoriumin, jonka nvkyinen leikkaus paljastaa syvalle graniittirintaman alueille asti. Pohjoinen, botninen jakso ja nimenomaan sen talle karttalehdelle osuva grauvakkaliuske, on sailvttanvt poikkeuksellisen livvin primaarit rakennepiirteensa, ennen muuta kerrallisen rakenteensa, ja se on taipunut tiheille, saannollisille isoklinaalipoimuille (Neuvonen ja Alatisto 1948, Simonen ja Kouvo 1951 ; kuva 31). Tosin laajemmat svnorogeniset granodioriitti-intruusiot ovat aiheuttaneet siihen paikoin laajempiakin taipumia ja paikoin vain kontaktivvohvkkeille ulottuneita hairioita (Harme ja Seitsaari 19,50, llatisto 1968). Poimuakseli on loiva, vleensa hiernan itaan viettdvd. Venvma sen sijaan nakvv,elvimmin, kerrospinnoilla ja on usein kohtisuorassa poimuakselia vastaan. Poimutasoon nahden diagonaalinen rakoilu on yleista. Saannollisissakaan rakenteissa eivat pystyakseliset sivupoimut ole harvinaisia (kuva 32). Edellisiin verraten on etelaisen alueen liuskeiden poimutus huomattavasti epasaannollisempaa ja avonaisempaa. Tama johtuu jo sedimenttikerrostumien epikontinentaalisista syntyolosuhteista seka runsaista, pienelikoista, in vohaisorogenisista graniitti-intruusioista, joilla niin ikaan on ollut ratkaiseva osuutensa seka liuskeiden gneissiytymiseen, suonittumiseen ja migmatiittiutumiseen (kuvat 13, s. 19 ; 14, s. 20 ; 18, s. 22). Itlyos poimurakenteet varsinkin Pirkkalan alueella liittyvat usein myohaisorogeniisiin intruusioihin (kuva 33). Rapautumisaineksista syntvneet liuskeet oval lakes aina alistunect plastisesti poimuunttunisen yhte_ydessa tapahtuneisiin liikuntoihin. Voimakkaiden taipumien vhteydessa, kuten alueen N\V-reunaman meta-arkoosissa ja sen isantdliuskeessa on trans verssiliuskeisuus vleinen ilmio (kuva 34 ; kuva 10, s. 14). Emaksiset valikerrokset ja eritoten kerrosjuonet ovat sen sijaan vastustuskvkyisempina usein rnurtuneet kappaleiksi (kuva 15 s. 20). Karttalelitialueen kallioperalle on kauttaaltaan ominaista selva ja runsas lolikorakenne (kartta 1). Rulijelinjat ilmenevat maastossa nvkvaan parhaiten vesistolinjoina, kuitenkin silly varauksella, etta osa suurempien jarvien muodoista saattaa ainakin paikallisesti johtua irtomaapeitteen topografiasta ja vesipinnan tamanhetkisesta korkeudesta. Pienemmat vesistot, jarvijaksot, joet ja purot ilmaisevat sitakin selvemmin ruhjeiden suunnat. Niiden ilmentajina ovat usein, esimerkiksi Pirkkalassa, kuivat, usein savitdvtteiset ja viljellvt syvanteet j a notkelmat.

41 4 1. Xus a 31. Laho vaakaleikkauksessa na1c va auaakkaliuslcecn loivaakscliscn isoklinaalipoimun alias. Auo1i 10 cm Fi,,. 31. The basin of a gently plunging isoclinal fold in greywack e slate visible on a subhorizontal section. Arrow 10 (-in. Ylojarvi, Siivikkala. kuva 32. Aaakalcikkauks, nakvva grauvakkaliuskcen pvstvakselinen poimu. Auoli 10 cm. Knew 32. A z'crtical fold in grcvcache schist shown on a Arrow hoei-ontal section. 10 cm. Ylojan i, Siivikkala.

42 A I I A t } Ty Iil V ` Y ~' J C Kuva 33. ;Avaruuskuva Pirkkalan-Lempaalan suonigncissi - graniittialueen rakenteesta. Lohkon oikeassa ylakulmassa Pvhajarven Lallinlaliti. _Alareuna mvotaileelinjaa Iso lliuurajarvi-rajajarvi-iiaitajarvi. Fig. 33. A the --d anal model of the struetu of the veined gneiss - }ra ; area at Pirkkala - L, ; ; ;(>>"t~r.ld. 7 = suonigneissia - veined gneiss, 2 = amfiboliittia - auiphibolite, 3 = gabroa - gabbeo, 4 = granodioriittia - g;.r ;odiorite, 5 = graniittia - granite, 6 = poimuakscli - fold axis. Lrityisen selvdsti leimautuu maastossa pohjoisten eu- ja etelaisten nuogeosynklinaalisedimenttien valinen rajavyohyke. Nun ikdkn suurten svvakiviintruusioiden kontaktilinjat ilmenevat topografiassa. Syvdkivialueet crottuvat liuskealucista lisaksi siina, etta edellisissa lohkoraot ovat lyhvitd ja ristikkdisid, kun ne jd1kimmaisissa seuraavat pitkina liuskeisuussuuntia. Edellisen lisaksi on alucella kaksi selvda, lahckkaisten ja lilies vhdensuuntaisten paral1e11ien ilmentamdd ruhjevyohyketta, jotka kontakti- ja liuskcisuussuunnista tdysin riippurnatta ulottuvat N-S -suunnassa poikki karttalchtialueen. Toinen naista ulottuu llahnalanselalta Suonojarvelle, toinen Nksijarven lansirannan jatkeena Tampereelta Lempdalaan.

43 43 Xuva 34. "hransvcrssiiiuskeista ranaattikiilleliusketta -lorogenisen porfvvrigranodioriitin aiheuttamassa painanteessa. 15x, Sic. +. Fig. 34. Tvansucvsal schistosity of garnet-heaving mica schist in a depression caused by a svnorogenic porphvritic granodiorite body. 15x, Nic. +. Suoniemi, Kauniaincn. TALOUDELLISIA AIHEITA Tampereen karttalehtialueen sinansa monipuolisesta kallioperasta on taloudellisia aiheita tavoitettu varsin niukasti. Kuloveden \-puolelta on louhittu meta-arkcosia paikallisiin tarpeisiin, mm. Maurin talon navettaan, jonka mukaan se aiemmin geologienkin keskuudessa tunnettiin MIaurinkiven nimella. Graniittien yhteydessd mainittu Pyoronmaan pcgmatiitti on jo kauan ollut vailla taloudellista merkitysta. Nalikolan tilan maalta Nokian aseman N-puolelta on louhittu jonkin verran laattakivea porfyv - rigranodioriitin suurehkosta, helposti lohkeilevasta fylliittisulkeumasta. llalmitoiveita heratti maanviljelija Armas Evan v Nokialta ldhettamd kivinayte. Sen johdosta teki geologinen tutkimuslaitos Nokianvirran ja Pyhdjdrven valiselld alueella v geofysikaalisia mittauksia ja kairasi 8 reikaa sikalaisiin mustaliuskeisiin ja karsikiviin. Niiden pcrustcclla todetut rautakiisujen sekk kuparin ja sinkin pitoisuudet eivdt kuitenkaan ulottuncet kannattavuusrajalle. Antoisiksi sen sijaan muodostuivat toitd johtaneen V. Marmon sarnassa yhteydessad suorittamat, meilla viola silloin lanes kokeilemattomat, geo- ja biogeokemiallisten malminetsintdmenetelmien sovellutukset (Marmo 1953, 1957).

44 Summary PRECAMBRIAN ROCKS OF THE TAMPERE MAP-SHEET AREA Introduction This map-sheet covers an area in SW Finland comprising the town of Tampere and its environment. In his classic study, Sederholm (1897) included the area north of Tampere in the Bothnian mountain range and that south of the town in the Prebothnian range. Since then, however, studies have shown that the rocks in the whole area are products of one and the same Svecofennian or Svecokarelian orogeny (Simonen 1953 a, 1971). Sedimentogeneous schists and gneisses predominate in the area. Volcanic rocks are much mere scarce, whereas plutonic rocks, all younger than the supracrustal rocks, are fairly abundant. In composition, the plutonic rocks vary from ultramafics to granites, with intermediate svnorogenic plutonites predominating. In the centre and south, however, granites with associated pegmatites abound. In the immediate vicinity of Tampere some metadiabase dykes cro_ ;scutting the schists have been encountered. Eugeosynclinal schists In spite intense isoclinal folding, the»bothnianu schists in the north are characterised by well-preserved primary structures, and extensive graded beds are met with. In the south, the direction from which the material was transported, the coarse-grained beds are 3 to 5 in thick. At the northern margin, the fine-grained layers seldom attain 0.5 cm in thickness. In the central area the thickness of the layers fluctuates around the average of 15 cm. Associated with these layers are some metabasaltic and meta-andesitic sills and tuffitic intercalations. The sequence contains fairly abundant metavolcanites that overlie it stratigraphically, but geographically are located north of the mapsheet area. Such features indicate that these schists should be considered as greywacke slates or turbidite flysches characteristic of eugeosynclinal formations (Simonen and Kouvo 1901, Matisto 1974).

45 4 5 The meta-arkose deposit A meta-arkose intercalation extends from the west to the greywacke slate. It locally contains intraformational conglomerates and throughout exhibits distinct crossbedding. The arkosite is composed of fairly coarse-grained unworn mineral grains whose composition and mutual abundances resemble those of the granites still encountered today in the adjoining areas. It seems likely that the matter derived from granites, which were uplifted during the folding and thus became exposed and subject to erosion. The detritus then deposited as current delta sediments after short transport (llatisto 1968). This interpretation is supported by the radiometric age of about million years for the meta-arkose, which is the same as the synorogenic age of the Svecokarclides. In contrast, the age of the host rock for the meta-arkose, the eugeosynclinal greywacke slate, is about million years (Kouvo and Tilton 1966) indicating that it obtained the matter from the older bedrock, which has not yet been found in SW Finland. Corycium enigmaticum In the greywacke slate outcrops on the eastern and western shores of the lake \Nasijarvi there are schist inclusions, 2 to 30 cm in diameter, enveloped by a graphite seam a few millimetres thick. Sederholm (1912) considered them to be genuine fossils, the oldest in that time, and called them Corycium enigmaticum. Later, with the aid of isotope determinations, Rankama (1948) demonstrated that the carbon, in Corycium is biogenic in origin. The concept of biogenic origin was corroborated by the discovery of abundant biophilic phosphorous associated with carbonaceous matter and now incorporated in apatite, as well as a few microfossils resembling algae (llatisto 1963, 1969). The inclusions themselves, however, are secondary in origin, loosened and deformed by strong currents from newly deposited beds. At their most typical, they contain sand grains on their surface originating from the bottom of the sedimentation basin, as well as algae gyttja which forms a matrix between the sand grains. As such, they were buried in the layers of the sediments that were next to deposit and attained their present structure during metamorphism together with the rest of the schists (1latisto 1974). Miogeosynclinal gneisses The» Bothnians greywacke slate in the north often passes fairly sharply into the»prebothnians gneisses common in the central and southern parts of the area. On account of the complicated folding and numerous plutonitic

46 4 6 intrusions the primary structural features have been almost completely wiped off these rocks, particularly owing to the granulation of the coarse matter and the recrystallisation of the finer variety. The alteration is further accentuated by the veining, locally quite common, in the gneisses. Within narrow contact zones the granitoidic veins derive from granodioritic intrusions. In intensely tectonised localities the veins may also be venitic in origin, produced from the schist itself by metamorphic differentiation. Predominant, however, are the aplitic or pegmatitic veins deriving from the numerous syn- or lateorogenic granitic intrusions in the area. The gneiss and veined gneiss areas are also characterised by a dearth of metavolcanites, as well as by the occurrence of numerous rather thin black schist intercalations and abundant calcium, which manifests itself as numerous syn- or epigenetic concretions. Furthermore, the sedimentary components of of the gneisses have undergone more intense weathering and selective sorting than have the Bothnian schists in the north. These features clearly indicate that the revolutionary conditions of formation that prevailed during the deposition of the northern eugeosynclinal sediments quietened down into more peaceful evolution during the miogeosynclinal stage and thence into epicontinental conditions. Metavolcanics Volcanogenic rocks are fairly scarce throughout the area, although in the north the eugeosynclinal sediments are stratigraphically overlain by a number of volcanic rocks ; most of these are, however, located north of the map-sheet area. Basic metavolcanics predominate. They occur as amphibolitic tuffite intercalation-; or metabasalt and andesite sills, but also as minor bcdies in schists and gneisses or as inclusions in, granitoidic plutonites. Silicic metavolcanics are encountered as rare occurrences only in the northern part of the area. They exhibit intense compositional variation and grade from tuffites with weathering products into ignimbritic tuffs and vein-like porphyres. The latter are granitic in composition, often rich in potassium, with local microscopic perlitic structure and megascopic autobreccias. They are mainly confined to the fracture zone that follows the boundary between the eu- and iniogeosynclinal zones. Plutonic rocks The plutonic rocks, younger and less abundant than the supracrustal varieties, predominate in the northwestern part of the area. Elsewhere, however, they are encountered as numerous intrusions of variable size in schists and

47 gneisses or as minor inclusions in plutonic rocks more silicic than themselves. In composition the plutonites form an almost gapless series ranging from pcridotites to granites. 1, urthermore, they grade throughout the series into more silicic variants without sharp boundaries and are, therefore, strongly suggestive of magnzatic differentiation. The subsilicic plutonic rocks are small in size. They include a few olivinebearing pcridotites, somewhat more liornblendites but most abundantly gabbros and quartz gabbros. intermediate plutonic rocks are distinctly more common than the other plutonites. They exhibit clear synorogenic features manifested as microstructural orientation, elongation of the intrusives and deformations produced by the intrusives in the schists. Granodiorites prevail over quartz diorites. They both occur as either equigranular rocks or as matrix in variants containing potassium feldspar phenocrysts. The autometasomatic phenocrysts contain, as inclusions, some minerals crystallised earlier. In the prevailing types the phenocrysts are so abundant that the mode of the rock attains that of granite. In the, larger and more regular porphyritic granodiorite bodies, the triclinic microcline phenocrysts in the margins of the massif grade into monoclinic orthoclase towards the centre. Hardly any granites are encountered in the north but in the central and southern parts the small and elongated granitic intrusions lend a vivid pattern to the map. Their texture varies from equigranular to porphyritic and their composition from aplite to pegmatite often within one and the same intrusive. Moreover, appreciable amounts of granitic matter are encountered in gneisses as aplitic and pegmatitic veins. In microstructure the granites are distinctly more hypidiomorphic than are the granodiorites, which refers to later orogenic stages. This interpretation in corroborated by the angular shape of the porphyre granite massif in the southeastern corner of the area. Abundant pegmatites are associated with the granites and they either cut other rocks as veins and dykes or occur as segregations in the granite plutonites. The pegmatite-predominant intrusions are mainly composed of tourmaline-bearing complex pegmatites. Another main group consists of simple pegmatites, rich in potassium feldspar, which occur as small separate intrusions but especially as dukes and veins in veined gneisses. The third unique type of pegmatite, famous for its rare yttrium minerals (Vorma et al. 1966), is the segregation of the late orogenic porphyritic granite in the southeastern corner of the map-sheet area. Stratigraphy and structure In his classic study of the Archean sedimentary formation in SW Finland, in which the Tampere area played a key role, Sederholm (1897) presented 47

48 4 8 strong arguments in favour of the actualistic principle and divided the bedrock of S\V' Finland into the Bothnian and Prebothnian orogenic zones separated from each other by a major discordance. Regardless of dissenting opinions (llakinen 1914, 1915), Sederholm (1931, 1932) held to his point. In the light of subsequent studies (\Vahl 1936, Eskola 1941), radiometric datings and the results of new geologic mapping at a scale of 1 : Simonen (1952, 1953 a) concluded that the bedrock of this entire area was part of one single Svecofennian orogenic zone. Still later, Simonen (1971) included the Karelides, which turned out to be of the same age, with these formations as a composite Svecokarelian orogeny zone. Although of the same age, the northern»bothnians and the southern»prebothnian» sedimentary rocks in this map-sheet area differ markedly in lithology. This is because of the difference in the environment in which they were formed, as was mentioned in the section describing these rocks. Another reason for the disparity in lithology is that the present erosion niveau of the northern schists represents the well-preserved parts of the local svnclinorium in spite of intense isoclinal folding, whereas the niveau in the anticlinorium occupied by the southern gneisses has reached the depth intruded and deformed by plutonic rocks, including granites. On the basis of contact and crosscutting relations, all the plutonic rocks appear to be younger than the effusive and sedimentary varieties. The elongated shapes of the plutonites refer to emplacement during orogenic movements. Nevertheless, the more subsilicic rocks as well as the granites exhibit lhypidiomorphic microstructure. The distinctly oriented microstructure in the intermediate variants is a clear indication of emplacement during the synorogenic stage. The compositional grading from one plutonic rock type into another is further suggestive of magmatic differentiation. The bedrock in the area has been broken up into numerous blocks bordered by fracture lines (\lap 1). These are manifested in the terrain as subvertical slopes, ravines, valleys and water courses. They often follow the contacts of the plutonites with the schist zones as well as the strike of schistosity in the intensely tectonised schists. Thus, also conspicuous is the boundary between the northern schists and the southern gneisses, which cuts across Tampere in an E-\V" direction and is shown as shore lines and river beds.

49 KIRJALt.1SLCTTA - REFERENCES. ;.. Engel, E. J., Nagy, B., Nagy, L.A., Engel, C. G., Kremp, G. 0. W. &Drew, C. H. (1968) Alga-like forms in Onverwacht series, South Africa : Oldest recognized lifelike forms on Earth. Science 161 (3845), Eskola, P. (1941) Erkki Mikkola and der hcutige Stand dcr prdkambrischen Geologic in Finnland. Gaol. Rundschau 32, (1953) Die bothnisse Formation im finnischen Grundgebirge. Geol. Rundschau 41, Gerling, E. K. & Polkanov, A. A. (1958) The absolute age determination of the Precambrian of the Baltic Shield. Geochemistry 8, Harme, M. & Seitsaari, J. (1950) On the structure of a tilted donie near Tampere in south- «- cstcrn Finland. C. R. Soc. gaol. Finlande 23, ; also Bull. Comni. gaol. Finlande 150. Inberg, I. J. Gcogn. karte ofver 'ianunerfors trakten. Kartta (Slap) n :o 1086, geologisen tutkimuslaitoksen arkisto. Kouvo, 0. (1958) Radioactive age of sonic Finnish pre-cambrian minerals. Bull. Comm. gaol. Finlande s. Kouvo, 0. & Tilton, G. R. (1966) 'Mineral ages from the Finnish Precambrian J. Gaol. 74, ; also Papers Geophys. Lab., Carnegie Inst. Washington no Lehtonen, M. (1968) Tampcrcen-Hauhon liuskemuodostuman kalkkikonkreetioista. Summarv : On the calcareous concretions in the schist area between Tampere and Hauho. Gcologi 20, Marmo, V. (1953) Supervene alteration of pvrrhotite in the sulphide-bearing schists at Nokia, southern Finland. C. R. Soc. gaol. Finlande 26, also Bull. Conini. gaol. Finlande 159 s - (1957) Geology of the Nokia region, southwest Finland. Bull. Comm. gaol. Finlande s. Matisto, A. (1962) Ortoklaasipitoisista porfyyrisista granodioriiteista. English summary : On some orthoclase-bearing porphvritic granodiorites. Geologi 14, s - (1963) fiber den Grsprung des Kohlenstoffes in Coryciuoi. N. Jb. Geol. Palaont., Mh. 8, (1967) Kallioperakartta, V'ani gala. Suomen geologinen kartta, 1 : (1968) 1)ic )Seta-Arkose von Mauri bei Tampere. Bull. Comm. gaol. Finlande s. - (1969) On the microfossils of Coryciona enignuc(icurn. Bull. Geol. Soc. Finland 41, » - (1971) Kalliopcrakartan scbtvs, 2121 Vammala. English summary : Explanation to the map of rocks. Suomen geologinen kartta, L » - (1974) Corvcium enigoaaticona, Beschaffenheit and Herkunft des problematisehen Gebildes. Geol. Sure. Finland, Bull. 268, 30 s Matisto, A. & Virkkala, K. (1964) Tampereen scudun geologia. VV"SOY. 137 s. M1saY, Z. (1.960) Fine Bemerkung zur Stellung dcr archaischen Warvite in der Fmgebung von Tampere in Finnland. N. Jh. Geol. Palaont. 5th. 11, Makinen, E. (1914) Ytterligare om kontakten vid Naarajarvi i Lavia. Gaol. For. Stockholm, 1F8rh. 36, (1915) Ein archaischcs Konglomcratvorkommen bei Lavia in Finnland. GeoL For. Stockholm Forh. 37, Neuvonen, K. (1946) Suprakrustisesta muodostumasta Tampcrcen luotcispuolella. Kasikirjoitus (Manuscript), Helsingin \liopiston geol. miner. laitos. Neuvonen, K. & Matisto, A. (1948) Some observations on the tectonics in the Tampcre schist area. C. R. Soc. gaol. Finlande 21, ; also Bull. Comm. gaol. Finlande 142.

50 50 Rankama, K. (1948) New evidence of the origin of pre-cambrian carbon. Geol. Soc. Am. Bull. 59, (1954a) The isotopic constitution of carbon in ancient rocks as an indicator of its biogenie or nonbiogenic origin. Geochim. et Cosmochim. Acta 5, » - (19541)) Discussion. What killed Corycnlm euiginaticulz? 1?con. Gcol. 49, (1954c) Origin of carbon in some early pre-cambrian carbonaceous slates from southeastern -Manitoba, Canada. C. If. Soc. gaol. Finlandc 27, 5-20 ; also Bull. Cumin. gaol. Finlande 106. Sederholm, J. J. (1897) Uber eine archaische Sedimentformation ins sudwestlichen Finnland and ihre Bedeutung fur (lie l:rklarung (ler Fntstehungsveise des Grundgehirges. Bull. Comm. gaol. Finlande, s. (1903) Vuorilajikartta, lchti 132, Tampere. Suomen geologinen vleiskartta, 1 : (1912) Sur les vestiges de la Vie daps les formations prognoloiques. Comptc rendu do 11, Congres gaol. intern. Case. 2, » - (1913) S uorilajikartan selit -s, leliti B2, Tampere. Suomen geologinen yleiskaitta, Seitsaari, J. Siivola, Simonen, A. 1 : s. (1931) On the sub-bothnian unconformity and on Archaean rocks formed by secular weathering. Bull. Comm. gaol. Finlande s. (1932) On the geology of Fennoscandia with special references to the Pre-Cambrian. Bull. Comm. gaol. Finlande s. (1951) The schist belt northeast of Tampere in Finland. Bull. Comm. gcol. Finlande s. J. (1975) The lanthanoid content of sonic minerals from the Pyoronmaa pegmatite in Ivangasala, Finland. Geol. Surv. Finland, Bull s. (1948) On the petrochemistry of the infracrustal rocks in the Svecolcnnidic territory of southwestern Finland. Bull Comet gaol. Finlande s. - (1952) Kalliopcrakartan sclitys, 2124 Viljakkala-Teisko. Summary : Explanation to the map of rocks. Suomen geologinen kartta, 1 : » - (1953a) Stratigraphy and sedimentation of the Svecofennidic, early Archean supracrustal rocks in southwestern Finland. Bull. Comm. gaol. Finlande s. - (19531)) liallioperakartta, 2124 Viljakkala-Teisko, Suomen geologinen kartta, 1 : » - (1960a) Pre-Cambrian stratigraphv of Finland. Int. Geol. Congres, Norden st Session, Proc., Part 9, (19606) Plutonic rocks of the Svecofennides in Finland. Bull. Cousin. gaol. Finlande s. a - (1971) Das finnische Grundgebirge. Gcol. Rundschau 60, Simonen, A. & Kouvo, 0. (1951) Archean varved schists north of Tampere in Finland. C. R. Soc. gaol. Finlande 24, ; also Bull. Comm. gaol. Finlande 154. Simonen, A. & Neuvonen, K. (1948) On the metamorphism of the schists in the A lojarvi area. Wahl, W. C. R. Soc. gaol. Finlande 20, ; also Bull. Comm. gaol. Finlandc 140. (1936) The granites of the Finnish part of the Svecofennian Archaean mountain chain. C. R. Soc. gaol. Finlande 9, ; also Bull. Comm. gaol. Finlancle 115. Vorma, A., Ojanpera, P., Hoffren, V., Siivola, J. & Lofgren, A. (1966) On the rare earth minerals from the Pyoronmaa pegmatite in Kangasala, SW-Finland. C. R. Soc. gaol. Finlande 38, ; also Bull. Comas. gaol. Finlande 222. Wiik, F. J. (1872) Om ski fferformationen i Tavastehus Man. Bidrag till kannedom of Finlands natur och folk 21, Vayrynen, H. (1954) Suomen kalliopera, sen synty ja geologinen kehitvs. Otava. 260 s. Akerblom, V. (1876) Bidrag till Tammerforstraktcns Geognosi. Bidrag till kannedom of Finlands natur och folk 20,

51 Map 1 Kartta 1 T J ` \ \ \ 1,`-f~ ~/ ~ M -lit Jk Karttalehtialueen kallioperan ruhjelinjat ja lohkot ilmakuvien, topografikarttojen seka maastohavaintojen mukaan. Fractures and blocks in the map sheet area according to aerial photos, topographic maps and field observations i \ "n'1 i 1 L Y 1 '` ~ v ` O O \ J/ Ar -j - 7 t \ / I / 1 r o 4 o I \ Kallioperakartan selitykset, 2123 Tampere 10km