Önkkörin alueen kunnostusselvitys



Samankaltaiset tiedostot
Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Valtuustoaloite yksityisteiden saattamisesta tasa-arvoiseen asemaan

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Esitys uusiksi yksityisteiden kunnossapidon ja peruskorjauksen avustusperusteiksi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, Lähi- ja virkistysmetsät ha

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ (vain sähköisenä)

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Kunnossapitoavustukset 2015

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.


Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Rautatie on mahdollisuus

Kaupunginhallitus Hallintosäännön muuttaminen KH

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Kehittämistoimikunta Keskuspuhdistamohankkeen tilanne 686/08.082/2014 KEHTMK

Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/ /2014

Hulevesimaksun käyttöönotto

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista kokouk

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle /211/2015

VAPLTK Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt voimassa olevan avus tus säännön kokouksessaan

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1: /52.

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Sisäilman laatua parantavat korjaukset ja toimenpiteet:

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

426/61.612/2013 TL 355

Transkriptio:

Ympäristötekninen lautakunta 107 25.11.2015 Ympäristötekninen lautakunta 51 27.04.2016 Kaupunginhallitus 85 10.05.2016 Önkkörin alueen kunnostusselvitys YMTK 107 (valm. Jari Kauppinen) Kainuun ELY-keskus on laatinut Önkkörin alueen kun nos tus sel vi tyksen. Kajaanin kaupunki on osallistunut suunnittelun kustannuksiin ym pä ris tö tek ni sen lautakunnan päätöksellä 29.5.2013 63. Önkkörin alueen kunnostusselvitys, Kainuun ELY-keskus ja FCG, liite 9 (jaetaan erillisenä) Önkköri on Oulujärveen kuuluva vesialue, joka erottaa Käkisaaren man te rees ta. Suunnittelualueeseen kuuluvat Önkkörinlahti, Önk körin lam pi, Kaivosoja ja Käkilahden suuosa. Önkkörin alueen kanava on muinaismuistokohde, joka kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin kult tuu ri his to rial li siin ympäristöihin. Önkkörinlahti ja Önkkörinlampi ovat rehevöityneet ja vesikasvillisuus on lisääntynyt. Veneellä liikkuminen on vaikeutunut voimakkaan umpeen kas vun vuoksi ja siten metsästyksen sekä kalastuksen har rastus mah dol li suu det ovat kaventuneet. Rehevöityminen ja um peen kasvu ovat heikentäneet myös linnuston, kalaston ja muun eliöstön elinolo suh tei ta. Kunnostuksen tavoitteena on järven virkistyskäyttökelpoisuuden, lintu jen ja vesieliöstön elinympäristöjen, kalatalouden ja järvimaiseman pa ran ta mi nen sekä kaivoskanavan kulttuurihistoriallisien arvojen esiin tuo mi nen. Erityisesti kunnostuksen tarkoituksena on parantaa alu eel la olevien EU:n luontodirektiivin liitteiden II ja IV (a) mukaisten la jien (viitasammakko, korennot) elinympäristöjä. Kunnostustarpeen mää rit tä mi sek si tehtiin erilaisia selvityksiä kasvustosta, linnustosta, ko ren nois ta, viitasammakoista ja vesistön kuormituksesta. Önkkörin alueelle esitetään suunnitelmassa useita eri kun nos tus toimen pi tei tä. Önkkörinlampeen tulevan kuormituksen vähentämiseksi ra ken ne taan Önkkörinlammen ojaan vesiensuojelukosteikko. Önk körin lam men ja Kaivosojan väliselle umpeenkasvaneelle alueelle ruopa taan väylä, jonka tarkoituksena on parantaa veden vaih tu vuut ta ja helpottaa veneliikennettä alueella. Kaivosojaa ruopataan Önk kö rinlam mes ta Torvensaaren viereen ulottuvalta alueelta. Önk kö rin lammen eteläosaa ja Kaivosojan suualuetta ruopataan, minkä lisäksi

Önk kö rin lam men keskiosasta poistetaan vesikasvillisuutta. Lin tu ve sikun nos tuk sen yhteydessä Önkkörin alueelle rakennetaan lintutorni tai lintulava. Kaivosojan varteen tehdään rantapolku, onkilaitureita ja opas tau lu ja. Hanketta voidaan esittää Oulujoen moninaiskäyttöhankkeeseen (Ou- Mo), jolloin rahoittajina olisivat Kainuun ELY-keskus, Kajaanin kaupun ki ja Fortum. Myös vesialueen omistavalla Ma na man sa lon Vuoli joen osakaskunnalla on mahdollisuus osallistua kus tan nuk siin. Kustan nus ar vio hankkeelle on 260 000 280 000 euroa. Alus ta va kus tannus ten jako voisi olla seuraava: Kainuun ELY-keskus 25 %, Ka jaa nin kaupunki 30 35 %, säännöstelijä (Fortum) 35 40 %. Suun ni tel lut toimenpiteet vaativat vesistössä tapahtuvien toi men pi tei den osalta vesilain mukaisen luvan, direktiivilajien osalta poik kea mis pää tök sen sekä maanomistajien suostumukset. Kainuun ELY- kes kus ei voi toimia hankkeen luvan hakijana, toteuttajana tai ra ken nut ta ja na. Tämän vuoksi hanke siirtyy yleissuunnitelman val mis tu mi sen jälkeen Kajaanin kaupungin vetämäksi. Tarvittavien lu pien hake- mi nen kestää noin 1,5 vuotta, joten hankkeen to teut ta mi nen voisi al kaa aikaisintaan 2016 2017. Lisätietoja antaa suunnittelupäällikkö Jari Kauppinen, p. 044 7100 034 tai etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi. Teknisen johtajan ehdotus: Ympäristötekninen lautakunta päättää, et tä Önkkörin kanavan kunnostushanketta ei ryhdytä viemään eteenpäin, eikä hankkeen toteuttamisen edellyttämää lupaprosessia käynnis te tä. Lupaprosessi vaatii viranomais- ja konsulttityötä ja hank keen toteutukseen sitoutuminen kaupungin omaa ra hoi tus osuut ta, joihin ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta. Ympäristötekninen lautakunta: Kaija Patronen Timo Krogeruksen kan nat ta ma na esitti, että ympäristötekninen lautakunta palauttaa asian uuteen valmisteluun siten, että hankkeen kustannusten jaosta neu vo tel laan eri osapuolten kanssa tavoitteena pienentää kau pun gille kaavailtua kustannusosuutta, ja että hankkeen to teut ta mis vas tuusta ja kunnossapitovastuusta neuvotellaan sekä sel vi te tään Eu-rahaa. Ympäristötekninen lautakunta hyväksyi puheenjohtajan ää nes tys ehdo tuk sen: teknisen johtajan ehdotus JAA, Kaija Patrosen eh do tus EI. Äänestyksen tulos: 4 JAA-ääntä (Heikkinen Markku, Karjalainen Suvi, Leinonen Voitto, Kortelainen Miikka), 6 EI-ääntä (Patronen Kaija, Krogerus Timo, Haukipuro Airi, Pou tiai nen Jukka, Rissanen Helena, Tihinen Ari) ja 1 poissa. Puheenjohtaja totesi ympäristöteknisen lautakunnan hyväksyneen Kaija Patrosen ehdotuksen.

YMTK 51 27.4.2016 Önkkörin alueen kunnostusselvityksen mukaan hankkeen kus tannus ar vio on 280.000 euroa. Kustannusarvioon ei sisälly lupien ha kemis ku lu ja. Alla olevassa esityksessä on lähdetty siitä, että kau pun gin avus tus osuus on noin 25 % kokonaiskustannusarviosta eli 70.000 euroa. Li säk si ympäristöteknisen toimialan tehtäväksi jäävien töi den kil pai lu tuk sen ja valvonnan kustannusosuus on 10.000 15.000 euroa, jol loin kau pun gin osuus tässä hankkeessa on n. 28 30 %. Önkkörin alueen kunnostamisen rahoittamismahdollisuuksiin liittyy Ou lu joen vesistöalueen moninaiskäytön puitesopimus, joka on solmit tu ELY-keskusten ja alueen kuntien sekä Fortumin välillä 5.3.2014. Oulujoen vesistökäytön puitesopimus 5.3.2014, liite 1 Ympäristötekninen lautakunta on linjannut vuoden 2016 käyt tö ta louden käyttösuunnitelmassa toimialansa talousarviosta maksettavien har kin nan va rais ten avustusten priorisoinnin seuraavasti: Kaupunginvaltuuston hyväksymä toimialan sitova talousarvioraami to teu te taan siten, että ensisijaisena tavoitteena on lakisääteisten teh tä vien toteuttaminen. Harkinnanvaraisia avustuksia kuten yk si tyisten teiden kunnossapitoavustuksia, peruskorjausavustuksia ja viemä ri osuus kun tien suunnittelu- ja rakentamisavustuksia mak se taan toimialan käyttötaloudesta sillä edellytyksellä, että ne mahtuvat toi mialan talousarvion käyttötalousraamiin. Vuonna 2016 har kin nan varais ten avustusten tavoitteena on se, että yksityisten teiden kun nossa pi to avus tuk set maksetaan täysimääräisenä. Yksityisten teiden perus kor jaus avus tuk sia ja viemäriosuuskuntien suunnittelu- ja ra ken tamis avus tuk sia maksetaan vuonna 2016, mikäli toimialan ta lous ar vioraa mi sen sallii. Muita harkinnanvaraisia hankkeita avus te taan vasta sen jälkeen, kun edellä mainitut yksityistie- ja ve si huol to avus tuk set on maksettu. Liikunta-, kulttuuri- ja yleisistä ta pah tu ma-avus tuk sis ta ja niiden jakoperusteista päättää liikunta- ja kult tuu ri asioi den neuvosto. Vuosina 2016 2018 ympäristöteknisen lautakunnan avustettavaksi tu le vat Teerisuo Hevossuo viemäriosuuskunnan vesihuoltohanke, jon ka avustus on yhteensä 73.459 euroa, ja Kouta Vuores vie mä riosuus kun nan vesihuoltohanke, jonka avustus on yhteensä 149.935 eu roa. Kun vuosittain ympäristötekninen lautakunta avustaa yk si tyisten tei den kunnossapitoa 75.000 100.000 euron summalla ja mahdol li sia yk si tyis ten teiden peruskorjaushankkeita 25.000 50.000 euron sum mal la, voi todeta, ettei Önkkörin alueen kunnostamista ole

mah dol lis ta avustaa ympäristöteknisen lautakunnan talousarvion käyt tö ta lous osas ta. Neuvotteluissa Önkkörin vesialueen omistajan Manamansalon Vuoli joen osakaskunnan ja Vuolijoen aluelautakunnan kanssa on et sit ty vaihtoehtoja Önkkörin kunnostushankeen toteuttamiselle. Neu vot telu jen tuloksena on laadittu luonnos esisopimukseksi Önk kö rin kanava-alueen kunnostamisesta. Esisopimusluonnos Önkkörin kanava-alueen kunnostamisesta, liite 2 Sopimusluonnoksen mukaan hankeen toteuttavajana ja luvan ha ki jana toimii Manamansalon Vuolijoen osakaskunta, jonka yl lä pi toon ja omistukseen kunnostettu Önkkörin vesialue ja kun nos tus alu eel la ole vat rakenteet, rakennukset ja laitteet jäävät. Kajaanin kaupungin osuuden hankeen vaatimasta rahoituksesta, enin tään yhteensä 70.000 euroa, varataan vuosina 2017 2019 Vuoli joen aluelautakunnan talousarvioon. Ympäristötekninen toimiala hoitaa hankeen vaatimien töiden kil pai lutuk sen ja valvonnan. Tämän työn osuus on n. 10.000 15.000 euroa. Kil pai lu tus ja valvontakustannus on tarkoitus maksaa ym pä ris tö tek nisen toimialan käyttötaloudesta. Vuolijoen aluelautakunta käsittelee esisopimusluonnosta Önkkörin ka na va-alu een kunnostamisesta kokouksessaan 13.4.2016. Mikäli alue lau ta kun ta ja ympäristötekninen lautakunta molemmat hy väk syvät sopimusluonnoksen, esisopimusluonnos on sen jälkeen tarkoitus vie dä kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston käsittelyyn. Mikä li valtuusto hyväksyy esisopimuksen, Manamansalon Vuolijoen osa kas kun ta voi luotaa siihen, että aluelautakunnan talousarvioon to del la varataan vuosina 2017 2019 sopimuksen mukainen avus tusmää rä ra ha. Önkkörin alueen kunnostusselvitys, Kainuun ELY-keskus ja FCG, jaetaan sähköpostitse Lisätietoja antaa tekninen johtaja Timo Soininen, p. 044 7100 263 tai etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi. Teknisen johtajan ehdotus: Ympäristötekninen lautakunta ehdottaa kau pun gin hal li tuk sel le ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se hyväk syy Kajaanin kaupungin puolelta liitteenä olevan esisopimuksen Önk kö rin kanava-alueen kunnostamisesta. Ympäristötekninen lautakunta: Voitto Leinonen esitti, että hanketta ei toteuteta. Esitys kannattamattomana raukesi.

Ympäristötekninen lautakunta hyväksyi teknisen johtajan tekemän ehdotuksen. KH 85 10.5.2016 (valm. Tuija Aarnio) Esisopimusluonnos Önkkörin kanava-alueen kunnostamisesta, liite 3 Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus esittää kau pun gin valtuus tol le, että se hyväksyy liitteenä olevan esisopimuksen Önkkörin ka na va-alu een kunnostamisesta. Vuolijoen aluelautakunnan talousarvioon varataan vuosille 2017 2019 sopimuksen mukainen avustusmääräraha, yhteensä enin tään 70.000 euroa. Kaupunginhallitus: Hyväksyi. Teuvo Hatva osakaskunnan sihteerinä poistui esteellisenä ko koukses ta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.