OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä vuorovaikutusta ja keskinäisen huolenpidon ilmapiiriä. Tärkeätä on oppimiseen ja kasvuun liittyvien mahdollisten ongelmien varhainen tunnistaminen sekä tarvittavien tukitoimien järjestäminen, terve ja turvallinen oppimis- ja kouluympäristö sekä koko kouluyhteisön hyvinvoinnin edistäminen. Oppilashuoltotyötä ohjaavat luottamuksellisuus, kunnioittava suhtautuminen oppilaaseen ja huoltajaan sekä heidän osallisuutensa tukeminen. Keskeistä on oppilaan, hänen huoltajansa ja luokanopettajan/-ohjaajan keskinäinen yhteistyö. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Oppilashuoltotyötä koordinoi ja kehittää koulun oppilashuoltoryhmä, johon kuuluvat rehtori, apulaisrehtori, erityisopettaja, opinto-ohjaaja, terveydenhoitaja, koulukuraattori sekä kasvatusohjaaja. Tarvittaessa myös opettaja on oppilaansa asioissa mukana oppilashuoltoryhmän kokouksessa. Oppilashuoltoryhmä kokoontuu kerran viikossa. Oppilashuollon työntekijät toimivat tiiviissä yhteistyössä Rantakylän alueen perhe- ja nuorisotyöntekijöiden kanssa. Sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen, nuorisotoimen, poliisitoimen ja seurakunnan tai muun uskonnollisen yhdyskunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt sekä muun sosiaalipalvelujen tai terveydenhuollon palvelujen tuottajan, opetuksen tai koulutuksen järjestäjän tai turvapaikan hakijoiden vastaanottotoimintaa tai hätäkeskustoimintaa taikka koululaisten aamuja iltapäivätoimintaa harjoittavan yksikön palveluksessa olevat henkilöt ja terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat velvollisia viipymättä ilmoittamaan salassapitosäännösten estämättä kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he tehtävässään ovat saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. (Lastensuojelulaki 13.4.2007/417, 25 ) Kouluruokailu Opetukseen osallistuvalle on annettava jokaisena työpäivänä tarkoituksenmukaisesti järjestetty ja ohjattu, täysipainoinen maksuton ateria (PoL 2010). Kouluruokailulla tuetaan oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä. Ruokailun järjestämisessä otetaan huomioon kouluruokailun terveydellinen ja sosiaalinen merkitys, ravitsemus- ja tapakasvatuksen tavoitteet sekä ruokailutauon virkistystehtävä. Yksilöllisissä ravitsemukseen sekä terveyden tai sairauden hoitoon liittyvissä asioissa tukitoimista ja seurannasta sovitaan yhdessä oppilaan, huoltajan ja kouluterveydenhuollon henkilöstön kanssa.
Kouluterveydenhuolto Terveydenhoitaja Leena Naumanen puh. 050 913 5828, puhelintunti: ma - pe klo 8.00 9.00 leena.naumanen@jns.fi vastaanotto ma pe ilman ajanvarausta klo 12.15 13.15 ja välitunneilla Terveydenhoitaja Sari Mehtonen puh. 050 356 6445 puhelintunti: ma - pe klo 8.00 9.00 sari.mehtonen@jns.fi Luokat: P7-9L, P7-9M pe x 2/ kk (pariton viikko) Koululääkärit Katri Räsänen Ville-Pekka Kolmonen 8 lk lääkärintarkastukset, ti klo 8.00 11.30 Terveydenhoitajan ruokatauko klo 11.45 12.15 Sähköinen ajanvaraus https://eweb.pohjoiskarjala.net/webajanvaraus/app Koululaisten terveystarkastukset järjestetään seuraavasti (asetus VNA 380/2009): 7. lk terveydenhoitaja kesä ja elokuu 2013 8. lk th + lääkäri + syksy 2013 kevät 2014 (laaja terveystarkastus) luokanohjaajan palaute 9. lk terveydenhoitaja syksy 2013 kevät 2014 (dtap rokotus = kurkkumätä-jäykkäkouristus-hinkuyskä) Kouluterveydenhuollon tarkoituksena on turvata jokaiselle oppilaalle mahdollisimman terve kasvu ja kehitys sekä juurruttaa oppilaisiin terveyttä edistävät elämäntavat yhteistyössä vanhempien ja koulun kanssa. Vanhemmat kutsutaan mukaan 8. luokan laajaan terveystarkastukseen ja on hyvin tärkeää, että ainakin toinen vanhempi osallistuu terveydenhoitajan tai lääkärin tarkastukseen. Turvallisuussyistä opettajalle tulisi toimittaa lääkärin tai terveydenhoitajan antamat ohjeet oppilaan terveyteen liittyvistä seikoista, jotka tulee huomioida opetuksessa. Huoltajan on ilmoitettava kirjallisesti liikunnanopettajalle syistä (sairaus, vamma tai muu syy), jotka vaikuttavat oppilaan osallistumiseen liikunnanopetukseen. Liikuntatunnilla oppilaan tulee olla asianmukaisesti pukeutunut. Syksyn influenssarokotukset ovat marras- joulukuussa. Jos lapsellanne on diabetes, astma tms. sairaus, hänellä on oikeus ilmaiseen influenssarokotukseen. Rokotus on mahdollista saada kouluterveydenhoitajalta, varaamalla rokotusaika lokakuussa.
Koulutapaturmien varalta oppilailla on kaupungin tapaturmavakuutus. Koulussa ja koulumatkalla sattuneen tapaturman hoito on oppilaalle maksutonta. Tapaturmasta tulee ilmoittaa kouluun, opettajalle, terveydenhoitajalle tai kansliaan, jossa tehdään vahinkoilmoitus vakuutusyhtiötä varten. Ilmoitus lähetetään huoltajalle allekirjoitettavaksi, ja se tulee palauttaa takaisin kansliaan mahdollisimman pian. Tapaturmasta johtuvaa oppilaan koulukuljetusta varten tarvitaan aina lääkärintodistus. Kuljetusjärjestelyistä tulee ottaa yhteyttä koulun kansliaan. Sairaanhoito Rantakylän terveysasema kiireetön ajanvaraus klo 8 10 puh. 013 267 4505 päivystys klo 8.00 12.00 puh: 013 267 4509 sähköinen ajanvaraus https://eweb.pohjoiskarjala.net/webajanvaraus/app Äkillisissä sairaustapauksissa, ota yhteys PKSSK:n yhteispäivystyksen puhelinpalvelu puh: 013 171 6161 Suun terveydenhuolto Joensuun terveyskeskuksessa Kouluterveydenhuollon piiriin kuuluvat kaikki Joensuun peruskouluissa opiskelevat oppilaat. Alle 18 -vuotiaille hoito on maksuton ja oppilaat kutsutaan hoitoon. Tarkastusväli määräytyy yksilöllisen tarpeen mukaan. Perumattomasta poisjäännistä peritään 15 vuotta täyttäneiltä 33,80. Oheisesta luettelosta selviää oppilaan oma hammaslääkäri, johon vanhemmat ja terveydenhoitaja voivat ottaa yhteyttä lapsen hampaiston ongelmissa, varsinkin tapa-turma- ja särkytapauksissa mahdollisimman pian. Särky- ja tapaturmatapauksissa tilataan aika ensisijaisesti omalle hammaslääkärille. Mikäli oma hammaslääkäri ei ole paikalla, on mahdollisuus ensiapuun päivystävällä hammaslääkärille puh. 013 267 4555 arkisin klo 8.00 14.00 viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 9:00 10:00 ajanvaraus puh: 050 3011592 Rantakylän hammashoitolan hammaslääkärit puh: 013 267 4555 HL Raimo Parviainen 7 luokat HL Kirsi Nummila 8A 8C HL Päivi Hotanen 8D - 8G HL Sanna Pölönen 9A - 9F HL Johanna Koskela 9G HL Sanna Pölönen erityisluokat
Koulukuraattori ja koulupsykologi Koulukuraattori tukee ja auttaa oppilasta koulunkäynnissä ja muussa hänen ikäänsä liittyvässä kokonaiskehityksessä sekä vapaa-ajan kysymyksissä. Hän tukee huoltajia ja opettajia kasvatustehtävässä sekä ongelmien ratkaisemisessa. Koulukuraattori toimii yhteistyössä kotien, koulun sekä koulun ulkopuolisten viranomaisten kanssa. Keskustelut ovat luottamuksellisia. Koulukuraattori Maiju Niskanen puh. 050 586 5037 Koulutuspalvelukeskus Pataluodon koululla keskiviikkoisin Koulupsykologi tekee yläkoululla oppimiseen liittyviä psykologisia tutkimuksia ja arvioita sekä tukee ja ohjaa opettajia ja vanhempia opetukseen ja kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä. Koulupsykologi puh. 050 439 2944 Koulutuspalvelukeskus Pataluodon koululla keskiviikkoisin
Koulukuljetus Maksuttomaan koulukuljetukseen ovat oikeutettuja oppilaat, joilla on pitkä matka lähikouluun; 1-3 lk oppilaat yli 3 km, 4-9 lk oppilaat yli 5 km. Matka mitataan lyhintä reittiä käyttäen. Soveltuvaksi reitiksi katsotaan tiet ja talvisin aurattavaksi ilmoitetut kevyen liikenteen väylät. Mikäli oppilas valitsee muun kuin lähimmän koulun, huoltaja vastaa kuljetuskustannuksista. Maksuton koulukuljetus kotoa järjestetään oppilaille, joille se on tarpeen voimassa olevan lääkärinlausunnon ja/tai koulutuspalvelukeskuksen erillisen päätöksen perusteella. Koulu on velvollinen tarkistamaan oppilaiden kuljetustarpeen vuosittain. Liikennöitsijöiden antamat kuljetusaikataulut ovat ohjeellisia, ja pienet viivästykset mahdollisia varsinkin talvikeleillä. Jos oppilaalle on järjestetty kuljetus kouluun kotoa, tieto osoitteen- ja kuljetustarpeen muutoksista sekä muista kuljetuksiin vaikuttavista asioista tulee toimittaa kirjallisena koululle. Muutoksista johtuviin järjestelyihin tulee varata aikaa 2-3 työpäivää. Koulu tiedottaa koteihin liikennöitsijän ilmoittamista kuljetusaikatauluista sekä liikennöitsijälle työjärjestykseen liittyvistä kuljetusjärjestelyistä. Kodin tulee ilmoittaa oppilaan sairastumisesta tai muusta lyhytaikaisesta muutoksesta suoraan kyseiseen autoon. Bussien yhteystiedot on lähetetty kuljetusoppilaiden koteihin. Lisätietoja Koulusihteeri 050 310 8516 tilapäiset kuljetusjärjestelyt (syynä tapaturma ym.) Laura Saastamoinen 050 441 6281 säännöllisiin koulukuljetuksiin liittyvät kysymykset