OPPILASHUOLTO LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ
|
|
- Anton Tamminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 13.4. Oppilashuollon ja turvallisuuden edistäminen paikallisessa opetussuunnitelmassa OPPILASHUOLTO LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Me Kempeleessä haluamme taata kaikille kasvatuskumppanuuden ja monialaisen yhteistyön keinoin hyvinvoivan ja turvallisen kasvu-, oppimis- ja työympäristön. Oppilaalla on oikeus saada maksutta sellainen oppilashuolto, jota opetukseen osallistuminen edellyttää. Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa esiopetus- ja kouluyhteisössä. Oppilashuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä ja koko kouluyhteisöä tukevana yhteisöllisenä oppilashuoltona. Tämän lisäksi oppilailla on lakisääteinen oikeus yksilökohtaiseen oppilashuoltoon. Monialainen yhteistyö on oppilashuollossa keskeistä. Oppilashuoltotyötä ohjaavat luottamuksellisuus, kunnioittava suhtautuminen oppilaaseen ja huoltajaan sekä heidän osallisuutensa tukeminen. Oppilashuolto kuuluu kaikille esiopetus- ja kouluyhteisössä työskenteleville ja sitä toteutetaan yhteistyössä kotien kanssa. Oppilashuoltotyössä noudatetaan eri ammattiryhmiä koskevia sekä muita tietojen saantia ja salassapitoa koskevia säädöksiä. Oppilashuoltotyötä koordinoidaan ja kehitetään monialaisessa kunnan oppilas- ja opiskelijahuollon ohjausryhmässä. Esi- ja perusopetuksen oppilashuollosta ja siihen liittyvistä suunnitelmista säädetään oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa. (Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013)
2 OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON RAKENNE KEMPELEEN KUNNASSA Terveys ja toimintakyky Lasten ja nuorten yhteisöllinen kasvu Sosiaalinen turvallisuus KASVUN JA OPPIMISEN TUEN OHJAUSRYHMÄ/KOTO Vastaa oppilas- ja opiskeluhuollon yleisestä suunnittelusta, kehittämisestä, ohjaamisesta ja arvioinnista Kempeleen kunnassa. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma ESI- JA PERUSOPETUS NUORTEN LUKIOKOULUTUS Yhteisöllinen oppilas- ja opiskeluhuolto/asema seuranta arviointi kehittäminen ennaltaehkäisy yhteisöllisyys hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden tukeminen yhteistyö eri toimijoiden kanssa Konsultaatioryhmä/ VARIKKO monialainen oppilashuollon asiantuntijaryhmä tuentarve kartoitukset hyvinvointikyselyt pedagogiset asiakirjat/päätökset Yksilökohtainen oppilas- ja opiskeluhuolto/pysäkki neuvola-/kouluterveydenhuollon palvelut psykologi- ja kuraattoripalvelut yksittäistä lasta/oppilasta/opiskelijaa koskeva monialainen oppilas- ja opiskeluhuolto lapsen/oppilaan/opiskelijan kokonaisvaltaisen kehityksen, terveyden, hyvinvoinnin ja oppimisen seuranta ja edistäminen perustuu aina lapsen/oppilaan/opiskelijan sekä tarvittaessa huoltajan suostumukseen, esiopetuksessa aina huoltajan suostumukseen Oppilas - ja opiskeluhuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut määritellään tarkemmin esiopetusyksikkö/koulukohtaisesti. 2.asteen yhteistyö OSAO Kempeleen yksikön kanssa, järjestämisvastuu kunta
3 MONIALAINEN OPPILASHUOLLON YHTEISTYÖ Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus 1. Oppilashuoltoa toteutetaan yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajansa kanssa ottaen huomioon oppilaan ikä ja edellytykset. Tarvittaessa yhteistyötä tehdään myös muiden toimijoiden kanssa. 2 Kouluyhteisön tai oppilaiden hyvinvoinnissa havaittuihin huolenaiheisiin etsitään ratkaisuja yhdessä oppilaiden ja huoltajien kanssa. PERUSPALVELUT SOSIAALI- PALVELUT TERVEYS- PALVELUT VARHAIS- KASVATUS OPETUS- PALVELUT Koulukuraattorit Kehitysvammahuollon palveluohjaaja Sosiaalityöntekijät Perhetyöntekijät Avopalveluiden osastonhoitaja Terveydenhoitajat /neuvola Psykologit Psykiatrinen sairaanhoitaja Neuvolan perhetyöntekijät Erityispäivähoidon vastaava Erityislastenohjaajat ETU-tiimit ETU-koordinaattori Koulunkäyntiohjaajat Erityisopettajat ETU-tiimit KOTO kasvun ja oppimisen tuen ohjausryhmä ASEMA VARIKKO PYSÄKKI ASEMA VARIKKO PYSÄKKI lapsi, nuori, perhe Koulussa oppilashuolto on kaikkien kouluyhteisössä työskentelevien ja oppilashuoltopalveluista vastaavien työntekijöiden tehtävä. Ensisijainen vastuu kouluyhteisön hyvinvoinnista on koulun henkilökunnalla. 3 Oppilashuollon palveluja ovat psykologi- ja kuraattoripalvelut sekä kouluterveydenhuollon palvelut 4. Näiden asiantuntijoiden tehtävät liittyvät niin yksilöön, yhteisöön kuin yhteistyöhön. Palveluja tarjotaan oppilaille ja huoltajille siten, että ne ovat helposti saatavilla 5. Palvelut järjestetään lain edellyttämässä määräajassa 6. Oppilaille ja heidän huoltajilleen annetaan tieto käytettävissä olevasta oppilashuollosta ja heitä ohjataan hakemaan tarvitsemiaan oppilashuollon palveluja 7. 1 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 9 1 mom. 2 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 3 4 mom. ja 18 1 mom. 3 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 4 1 ja 2 mom. 4 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 3 3 mom. 5 Eduskunnan sivistysvaliokunnan mietintö 14/2013 vp. 6 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 15 ja 17 7 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 11 1 ja 2 mom.
4 Monialainen, eri ammattiryhmiin kuuluvien työntekijöiden keskinäinen konsultaatio on tärkeä työmenetelmä oppilashuollossa. Oppilashuollon tavoitteet, tehtävät ja toteuttamisen periaatteet muodostavat esiopetuksesta toisen asteen koulutukseen ulottuvan jatkumon. Vuorovaikutus eri kouluasteiden välillä, yhtenäiset käytännöt ja yhteinen monialainen kehittämistyö edellyttävät oppilashuollon suunnitelmallista arviointia 8. Opetuksen järjestäjä asettaa oppilashuollon ohjausryhmän (KOTO) ja koulukohtaiset oppilashuoltoryhmät (ASEMA, VARIKKO). Yksittäistä oppilasta koskevat asiat käsitellään tapauskohtaisesti koottavassa asiantuntijaryhmässä (PYSÄKKI) Jokaisella ryhmällä on omat tehtävät ja niiden perusteella määräytyvä kokoonpano. Kaikki oppilashuoltoryhmät ovat monialaisia, mikä tarkoittaa että ryhmässä on opetushenkilöstön lisäksi kouluterveydenhuoltoa sekä psykologi- ja kuraattoripalveluja edustavia jäseniä sen mukaan kun käsiteltävä asia edellyttää. Koto Oppilashuollon ohjausryhmä Asema Yksiköiden yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä Varikko Yksikön monialainen oppilashuollon konsultaatioryhmä Pysäkki Yksilökohtainen oppilashuollon asiantuntijaryhmä (oppilaspalaverit) 8 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 25
5 YHTEISÖLLINEN OPPILASHUOLTO JA SEN TOIMINTATAVAT Yhteisöllisessä oppilashuoltotyössä seurataan, arvioidaan ja kehitetään kouluyhteisön ja oppilasryhmien hyvinvointia. Lisäksi huolehditaan kouluympäristön terveellisyydestä, turvallisuudesta ja esteettömyydestä. 9 Oppilaiden ja huoltajien osallisuus ja kuulluksi tuleminen on yhteisöllisessä oppilashuollossa tärkeää ja hyvinvointia vahvistavaa. Oppilaiden osallisuuden edistäminen on opetuksen järjestäjän tehtävä 10. Oppilashuolto luo kouluyhteisössä edellytyksiä yhteenkuuluvuudelle, huolenpidolle ja avoimelle vuorovaikutukselle. Kempeleen kunnan kouluissa toimivat oppilaskunnat ja vanhempainryhmät/toimikunnat. Yhtenäiskouluilla on tukioppilastoimintaa. Näillä toimintatavoilla pyritään edesauttamaan myös ongelmien ennalta ehkäisyä, niiden varhaista tunnistamista ja tarvittavan tuen järjestämistä. Koulukohtaiset oppilashuoltosuunnitelmat Koulukohtaisissa oppilashuoltosuunnitelmissa kuvataan: oppilashuoltoryhmän toimintatavat ja käytännöt, yhteistyö koulun ulkopuolisten lasten ja nuorten hyvinvointia edistävien tahojen kanssa yhteisöllisen oppilashuollon kehittämisessä, yhteistyö oppilaan ohjauksessa, koulutuksen siirtymävaiheissa sekä jatko-opintojen suunnittelussa, yhteistyö ja käytänteet kouluympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin tarkastuksissa, yhteistyö terveysneuvonnan ja terveystiedon opetuksen välillä, järjestyssäännöt, poissaolojen seuraaminen, niistä ilmoittaminen ja niihin puuttuminen, tapaturmien ehkäiseminen sekä ensiavun järjestäminen ja hoitoonohjaus, tupakkatuotteiden, alkoholin ja muiden päihteiden käytön ehkäiseminen ja käyttöön puuttuminen, koulukuljetusten odotusaikoja ja turvallisuutta koskevat ohjeet, suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä sekä toiminta äkillisissä kriiseissä ja uhka- ja vaaratilanteissa. Asema eli oppilashuoltoryhmä Koulukohtainen oppilashuoltoryhmä vastaa koulun oppilashuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista. Oppilashuoltoryhmien kokoonpanot, tehtävät ja toimintatavat päätetään yksikkökohtaisessa oppilashuoltosuunnitelmassa. Oppilashuoltoryhmä voi tarvittaessa kuulla asiantuntijoita. Ryhmän keskeinen tehtävä on 9 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 4 1 mom. 10 Perusopetuslaki 47a 1 mom. (1267/2013)
6 yhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen sekä muun yhteisöllisen oppilashuollon toteuttaminen ja kehittäminen. Kouluympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden arviointi 3v. 11 Turvallisuuden edistäminen Oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön 12. Siihen kuuluu fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen turvallisuus. Opetuksen järjestämisen lähtökohtana on oppilaiden ja henkilökunnan turvallisuuden varmistaminen kaikissa tilanteissa. Rauhallinen ilmapiiri edistää työrauhaa. Koulujen järjestyssäännöt lisäävät kouluyhteisön turvallisuutta, viihtyisyyttä ja sisäistä järjestystä 13. Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Kaikilla kouluilla tulee olla suunnitelma väkivallan, kiusaamisen ja häirinnän ehkäisemiseen ja puuttumiseen. Tämä suunnitelma on osa koulun oppilashuoltosuunnitelmaa. Suunnitelmassa tulee olla kuvattuna seuraavat asiat: kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäiseminen ja siihen puuttuminen, edellä mainittujen asioiden käsittely yhteisö-, ryhmä- ja yksilötasolla, yksilöllinen tuki, tarvittava hoito, muut toimenpiteet ja jälkiseuranta sekä teon tekijän että sen kohteena olevan osalta, yhteistyö huoltajien kanssa, yhteistyö tarvittavien viranomaisten kanssa, suunnitelmaan perehdyttäminen ja siitä tiedottaminen henkilöstölle, oppilaille, huoltajille ja yhteistyötahoille sekä suunnitelman päivittäminen, seuranta ja arviointi. Väkivallan, kiusaamisen ja häirinnän ennaltaehkäisy ja nopea puuttuminen niihin on osa koulujen toimintakulttuuria ja sitä toteutetaan suunnitelmallisesti. Huoltajien kanssa tehdään yhteistyötä. Mikäli koulussa kohdataan väkivaltaa, kiusaamista tai häirintää, oppilaan tukemisen, tarvittavan hoidon, jälkiseurannan ja tiedottamisen osalta noudatetaan koulukohtaisien oppilashuollon, kriisi- ja turvallisuussuunnitelmien toimintaohjeita. Kouluissa käydään avointa ja asiallista keskustelua siitä, mitä väkivalta, kiusaaminen ja häiritsevä käyttäytyminen tarkoittavat ja kuinka voidaan ehkäistä väärinymmärryksiä ja väärinkäytöksiä. Kouluyhteisössä huolehditaan, että väkivaltaan, kiusaamiseen ja häirintään puututaan viipymättä tarpeen mukaisin keinoin. Tarvittaessa koulun Kiva-tiimi on mukana kiusaamistapausten selvittämisessä. Väkivallasta ja aggressiivisesta käyttäytymisestä tehdään aina kirjallinen selvitys. Opettaja tai rehtori ilmoittaa koulussa tai 11 Terveydenhuoltolaki 12, VNA 338/2011/12 12 Perusopetuslaki 29 1 mom. (1267/2013) 13 Perusopetuslaki 29 4 ja 5 mom. (1267/2013)
7 koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta tilanteeseen osallistuneiden huoltajille. 14 Oppilas- ja opiskelijahuoltoon liittyvät lomakkeet liitetään osaksi koulujen oppilashuollon suunnitelmia. Rehtori perehdyttää henkilöstön ja yhteistyötahot ohjeisiin ja tiedottaa ajankohtaisista asioista. Oppilaille ja huoltajille annetaan tietoa kiusaamisen erilaisista ilmenemistavoista, ennaltaehkäisystä ja kouluyhteisön toimintatavoista sekä koulussa sovellettavista järjestyssäännöistä. Koulut huolehtivat suunnitelmien päivittämisestä. Kouluympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä kouluyhteisön hyvinvointia edistetään ja seurataan jatkuvasti. Niitä arvioidaan kolmen vuoden välein toteutettavissa tarkastuksissa 15. Turvallisuuden edistämiseen kuuluvat myös koulukuljetuksia, tapaturmien ennaltaehkäisyä ja tietoturvallisuutta koskevat toimintatavat. Koulujen oppilashuoltosuunnitelmassa määritellään toiminta äkillisissä kriiseissä, uhka- ja vaaratilanteissa. Kriisisuunnitelma valmistellaan yhteistyössä tarvittavien viranomaisten kanssa ottaen huomioon muut uhka-, vaara ja kriisitilanteita koskevat ohjeistukset kuten pelastussuunnitelma 16. Suunnitelmassa kuvataan: kriisitilanteiden ehkäisy, niihin varautuminen ja toimintatavat äkillisissä kriisitilanteissa, johtamisen periaatteet, yhteistyö sekä työn- ja vastuunjako kriisitilanteissa ja niihin varautumisessa, sisäisen ja ulkoisen sekä koulun ja opetuksen järjestäjän välisen tiedottamisen ja viestinnän periaatteet, psykososiaalisen tuen ja jälkihoidon järjestäminen, suunnitelmaan perehdyttäminen ja siitä tiedottaminen henkilöstölle, oppilaille, huoltajille ja yhteistyötahoille, toimintavalmiuksien harjoittelu sekä suunnitelman arviointi ja päivittäminen tarvittavat lomakkeet: väkivalta/uhkaavatilanne-lomake kiusaamis/käytös/häirintä-lomake (voiko olla sama?) 14 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 13 2 mom. 4-kohta ja perusopetuslaki 29 3 ja 7 mom. (1267/2013) 15 Terveydenhuoltolaki (1326/2010) 16 2 mom. ja valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta (338/2011) Pelastuslaki (379/2011) 15 ja valtioneuvoston asetus pelastustoimesta (407/2011) 1 ja 2
8 Varikko eli oppilashuollon konsultaatioryhmä Eri ammattiryhmien välinen konsultaatio on keskeinen työmenetelmä oppilashuollossa. Kouluilla konsultaatiota toteutetaan päivittäisen yhteistyön lisäksi oppilashuollon monialaisessa työryhmässä eli Varikolla. Ryhmään kuuluvat koulukohtaisessa oppilashuoltosuunnitelmassa määritelty oppilashuollon vastaava, ryhmän opettaja/ohjaaja, rehtori, kuraattori, terveydenhoitaja sekä tarpeen mukaan erityisopettaja, oppilaanohjaaja, psykologi, koululääkäri, sosiaalityöntekijä sekä muita mahdollisia asiantuntijoita. Varikoilla käsitellään mm. luokkakohtaisia tuentarvekartoituksia, hyvinvointikyselyjä sekä pyritään ennaltaehkäisemään ja löytämään ratkaisuja oppimisessa ja koulunkäynnissä ilmenneisiin pulmiin. Varikoilla hyväksytään myös pedagogiset asiakirjat ja tuen kolmiportaisuutta koskevat päätökset. Erityisestä tuesta päättää sivistysjohtaja YKSILÖKESKEINEN OPPILASHUOLTO Yksilökohtaisella oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaalle annettavaa, yksittäistä oppilasta koskevaa monialaista oppilashuoltoa, kouluterveydenhuollon palveluja sekä oppilashuollon psykologi- ja kuraattoripalveluja. Yksilökohtaisen oppilashuollon tavoitteena on seurata ja edistää oppilaan kokonaisvaltaista kehitystä, terveyttä, hyvinvointia ja oppimista. Tärkeätä on varhaisen tuen turvaaminen ja ongelmien ennaltaehkäisy. Yksilökohtainen oppilashuolto perustuu aina oppilaan sekä tarpeen mukaan myös huoltajan suostumukseen. Oppilaan osallisuus on varmistettava ikäkauden ja edellytysten mukaisesti. Oppilashuoltotyössä noudatetaan tietojen luovutusta ja salassapitoa koskevia säännöksiä. Keskeisiä arvoja ja käsitteitä osallisuus jatkumo ennaltaehkäis y monialaisuu s yhteisöllisyy s
9 Pysäkki eli monialainen asiantuntijaryhmä Yksittäisen oppilaan asioita käsitellään erikseen koolle kutsuttavassa monialaisessa asiantuntijaryhmässä 17, jota kutsutaan Pysäkiksi. Käsiteltävät asiat voivat liittyä oppilaan oppimiseen, käyttäytymiseen, hyvinvointiin tai terveydentilaan. Pysäkille kutsutaan tarvittavia oppilashuollon yhteistyötahoja. Asian käsittely perustuu oppilaan ja tarpeen niin vaatiessa huoltajan suostumukseen. Oppilaan osallisuus on taattava ikä ja kehitystaso huomioon ottaen. Alaikäinen ja muu vajaavaltainen voi, ottaen huomioon hänen ikänsä, kehitystasonsa ja muut henkilökohtaiset ominaisuutensa sekä asian laatu, painavasta syystä kieltää huoltajaansa tai muuta laillista edustajansa osallistumasta itseään koskevan opiskeluhuoltoasian käsittelyyn sekä antamasta itseään koskevia salassa pidettäviä opiskeluhuollon tietoja huoltajalleen tai muulle lailliselle edustajalleen, jollei se ole selvästi hänen etunsa vastaista. Arvion vajaavaltaisen edun toteutumisesta tekee opiskeluhuollon henkilöstöön kuuluva sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilö 18. Pysäkillä sovitut asiat kootaan oppilashuoltokertomukseen 19 (Liite), jonka ryhmän koollekutsuja kirjaa. Liitteet kootaan aikajärjestyksessä eteneväksi oppilaskohtaiseksi oppilashuoltokertomukseksi. Oppilashuoltokertomusten rekisteröinnistä ja sen ylläpidosta vastaa opetuksen järjestäjä. Oppilashuoltokertomukseen tallennetut tiedot ovat salassa pidettäviä 20. Kuitenkin oppilaan yksilökohtaisen opiskeluhuollon järjestämiseen ja toteuttamiseen osallistuvilla on oikeus saada ja luovuttaa toisilleen sekä oppilashuollosta vastaaville viranomaisille sellaisia tietoja, jotka ovat välttämättömiä yksilökohtaisen oppilashuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi 21. Oppilaan siirtyminen tuen portailta toiselle (esim. yleisestä tehostettuun tai tehostetusta erityiseen tukeen) ja oppilasta koskevat pedagogiset asiakirjat valmistellaan yhteistyössä oppilaan ja huoltajan kanssa Pysäkillä. Pysäkillä käsitellään tarvittaessa kasvatuskeskusteluja, kurinpitorangaistuksia, Jopo-opetukseen siirtymisestä, sairaalakoulun yhteistyötä ja opetuksen epäämistä. Yhteistyötä tehdään tarvittaessa myös koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa (nuorisotoimi, poliisi, lastensuojelu, erikoissairaanhoito). Mikäli oppilas tarvitsee erityisruokavaliota, lääkitystä tai sairauden vaatimaa hoitoa koulupäivän aikana, hoito- ja/tai lääkehoitosuunnitelma täytetään Pysäkillä yhdessä huoltajien kanssa. 17 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 5 18 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 20 ja Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 23
10 Kouluterveydenhuolto Kouluterveydenhuollon tavoitteena on koko kouluyhteisön hyvinvoinnin ja oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun ja kehityksen tukeminen yhteistyössä oppilaiden, oppilashuollon muun henkilöstön, opettajien ja vanhempien kanssa 22. Kouluilla on järjestetty kouluterveydenhuolto, josta vastaavat kouluterveydenhoitajat ja koululääkärit. Terveystarkastukset ja tarpeenmukainen terveysneuvonta vahvistavat ongelmien ennaltaehkäisyä, niiden varhaista tunnistamista ja tuen järjestämistä. Kouluterveydenhuollossa tehdään säännölliset terveystarkastukset oppilaille Neuvola yms. asetuksen mukaisesti (Asetus 380/2009). Kouluterveydenhuolto toimii osana oppilashuoltoa yhteistyössä oppilaan, koulun henkilöstön ja kodin kanssa. Terveydenhoitaja ja lääkäri osallistuvat koulun oppilashuoltotyöhön oman alansa asiantuntijoina. Huoltajat tai oppilas voivat myös itse ottaa yhteyttä terveydenhoitajaan. Terveydenhuollon ammattihenkilöt kirjaavat oppilaan yksilötapaamiset potilaskertomukseen. Terveydenhoitajan työaika koulu- ja oppilasterveydenhoidossa on järjestettävä siten, että oppilas voi tarvittaessa päästä terveydenhoitajan vastaanotolle ilman ajanvarausta 9. Opiskelijalle on järjestettävä mahdollisuus saada arkipäivisin virkaaikana välittömästi yhteys opiskeluterveydenhuoltoon 9. Kouluterveydenhuollossa tehdään säännölliset terveystarkastukset koululaisille ja perheille Neuvola ym. -asetuksen mukaisesti (Asetus 380/2009). Kouluiässä järjestetään terveystarkastus jokaisella luokka-asteella, tarkastuksista on ns. laajoja tarkastuksia kolme. Laajaan tarkastukseen sisältyy tarvittaessa perheen hyvinvointisuunnitelman laatiminen. Kouluterveydenhoitajat varaavat oppilaille ajat terveystarkastuksiin. Vanhemmille esitetään kutsu saapua kaikkiin terveystarkastuksiin. Ennen luokkakohtaisia tarkastuksia pyritään järjestämään opettajan, terveydenhoitajan ja lääkärin palaveri. Terveydenhoitajan tarjoama sairaanhoito järjestetään koululla ja lääkäriä vaativa sairaanhoito ohjautuu oman alueen väestövastuulääkärin vastaanotolle terveyskeskukseen. Koulukuraattori Koulukuraattori on koulussa toimiva sosiaalityön ammattilainen, joka tukee oppilaiden koulunkäyntiä ja hyvinvointia. Oppilas itse, huoltaja tai opettaja voi ottaa kuraattoriin yhteyttä. Ensimmäisenä tehdään oppilaan tilanteen ja tuentarpeen arviointi. 22 Stakes 2002, 28
11 Kunnan on järjestettävä oppilaille mahdollisuus päästä henkilökohtaisesti keskustelemaan kuraattorin kanssa viimeistään seitsemäntenä työpäivänä, kun hän, huoltaja tai muu henkilö on sitä pyytänyt. 23 Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on järjestettävä samana tai seuraavana päivänä. Jos koulun työntekijä arvioi, että oppilaan opiskeluvaikeuksien tai sosiaalisten tai psyykkisten vaikeuksien ehkäisemiseksi tai poistamiseksi tarvitaan kuraattoripalveluja, hänen on otettava viipymättä yhteyttä yhdessä oppilaan kanssa oppilashuollon kuraattoriin. Opiskelijan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle on annettava tieto edellä mainitusta yhteydenotosta, jollei oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa tai muussa laissa toisin säädetä 24 Oppilashuollon kuraattorit kirjaavat yksilötapaamiset kuraattorin asiakaskertomukseen. Kempeleen kunnassa on kolme koulukuraattoria, joilla kaikilla on sosiaalityöntekijän pätevyys ja he toimivat näin ollen kukin omien koulujensa vastaavina koulukuraattoreina. Koulupsykologi Psykologi arvioi lasten ja nuorten oppimisvaikeuksia, selvittelee oppilaan mielialaan, kaveri- tai perhesuhteisiin liittyviä pulmatilanteita ja tarjoaa keskusteluapua. Psykologi suunnittelee tarvittavia kodin ja koulun tukitoimia yhteistyössä perheen, oppilashuollon työntekijöiden ja tarvittaessa muiden asiantuntijoiden kanssa. Huoltajat tai oppilas itse voivat ottaa psykologiin yhteyttä. Myös opettaja, kuraattori tai muu oppilashuollon työntekijä voi ottaa yhteyttä huoltajiin ja esittää ajan varaamista. Kunnan on järjestettävä oppilaille mahdollisuus päästä henkilökohtaisesti keskustelemaan psykologin kanssa viimeistään seitsemäntenä työpäivänä, kun hän, huoltaja tai muu henkilö on sitä pyytänyt. Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on järjestettävä samana tai seuraavana päivänä 25. Jos koulun työntekijä arvioi, että oppilaan opiskeluvaikeuksien tai sosiaalisten tai psyykkisten vaikeuksien ehkäisemiseksi tai poistamiseksi tarvitaan psykologipalveluja, hänen on otettava viipymättä yhteyttä yhdessä oppilaan kanssa oppilashuollon psykologiin. Opiskelijan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle on annettava tieto edellä mainitusta yhteydenotosta, jollei oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa tai muussa laissa toisin säädetä. 26 Psykologi tekee asiakirjamerkinnät terveydenhuollon potilasasiakirjoihin. 23 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 16
12 OPPILASHUOLLON YHTEISTYÖN JÄRJESTÄMINEN OPPILAIDEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA KANSSA Oppilashuoltoa toteutetaan yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajansa kanssa. Oppilaan omat toivomukset ja mielipiteet on otettava huomioon häntä koskevissa toimenpiteissä ja ratkaisuissa hänen ikänsä, kehitystasonsa ja muiden henkilökohtaisten edellytystensä mukaisesti 27. Kempeleessä oppilaan osallisuutta tuetaan vuosittain toteutettavilla hyvinvointikyselyillä. Oppilaalle järjestetään ikäkauden ja edellytysten mukaisesti mahdollisuus osallistua häntä koskeviin oppilashuollollisiin toimenpiteisiin mm. Pysäkeille. Oppilasta tiedotetaan oppilashuoltopalveluista ja kannustetaan kertomaan huolista lähiaikuiselle. Vuorovaikutus oppilaan kanssa tulisi olla avointa, kunnioittavaa, luottamuksellista ja kiireetöntä. On tärkeää, että oppilas kokee tulleensa kuulluksi. Kouluun tutustumisen yhteydessä ja lukukauden alkaessa vanhempia tiedotetaan koulun oppilashuoltopalveluista. Vanhempien osallisuutta tuetaan pyytämällä heitä mukaan lastaan koskeviin oppilashuollollisiin keskusteluihin mm. Pysäkeille. Asioiden käsittely pysäkeillä perustuu oppilaan ja/tai huoltajan suostumukseen. Oppilaan yksilöidyllä kirjallisella suostumuksella hänen asiansa käsittelyyn voi osallistua myös muita tarvittavia yhteistyötahoja tai oppilaan läheisiä 28. Yhteisölliseen oppilashuoltoon osallistetaan myös koulujen vanhempainryhmiä. 27 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 19
13 OPPILASHUOLTOSUUNNITELMIEN TOTEUTTAMINEN JA SEURAAMINEN Kempeleessä kasvun ja oppimisen tuen ohjausryhmä kokoontuu säännöllisesti arvioimaan kokonaisuutena kunnan oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelmien toteutumista. Näitä ovat seurannasta vastuussa oleva taho koulussa, seurattavat asiat ja käytettävät menetelmät tietojen kokoamiseksi sekä seurannan aikataulu. Lisäksi kuvataan seurantatietojen käsittely ja hyödyntäminen koulun oppilashuollon kehittämisessä sekä keskeisistä tuloksista tiedottaminen oppilaille, huoltajille ja tarvittaville yhteistyötahoille. Oppilashuoltosuunnitelman toteuttaminen ja seuraaminen on osa opetuksen järjestäjän omavalvontaa koskevaa tehtävää. Koto (kasvun- ja oppimisen tuen ohjausryhmä) vastaa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen oppilashuoltopalveluista vastuussa olevien viranomaisten kanssa oppilashuollon kokonaisuuden omavalvonnan toteutumisesta.
6.2.2 Oppilashuollon ja turvallisuuden edistäminen paikallisessa opetussuunnitelmassa
6.2.2 Oppilashuollon ja turvallisuuden edistäminen paikallisessa opetussuunnitelmassa Me Kempeleessä haluamme taata kaikille kasvatuskumppanuuden ja monialaisen yhteistyön keinoin hyvinvoivan ja turvallisen
Espoon perusopetuksen opetussuunnitelman luku 5.4. Oppilashuolto
5.4 Oppilashuolto Oppilashuollosta on tullut yhä tärkeämpi osa koulun perustoimintaa. Se liittyy läheisesti koulun kasvatus- ja opetustehtävään. Oppilashuollon tavoitteena on oppilaan kokonaisvaltaisen
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 8 UUDESSA OPS:SSA
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 8 UUDESSA OPS:SSA LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
2014 ESIOPETUS LUONNOS 1.
OPETUS- JA VARHAISKASVATUSLAUTAKUNTA XX.XX.2014 XXX 2014 ESIOPETUS LUONNOS 1. LIITE 1 (12) 5/011/2014 MUHOKSEN KUNNAN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 Muhoksen kunta Opetus-
GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016
GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan
OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen
OPPILASHUOLTO Savonlinnan normaalikoulu 26.5.2014 / 12.4.2017 Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen SNOR - Oppilashuoltokäytännöt uudistuvat ENNEN / OPS 2012 Oppilashuollolla tarkoitetaan Oppilaan
OPISKELIJAHUOLTO LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ
LUKU X.X OPISKELUHUOLTO OPISKELIJAHUOLTO LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Me Kempeleessä haluamme taata kaikille kasvatuskumppanuuden ja monialaisen yhteistyön keinoin hyvinvoivan ja turvallisen
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
LIITE 1 (9) 4/011/2014 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
LUKU 8 OPPILASHUOLTO. 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) 1 3 mom. 2
Sisällys LUKU 8 OPPILASHUOLTO... 1 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö... 1 8.2 Yhteisöllinen oppilashuolto... 3 8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto... 4 8.4 Oppilashuoltosuunnitelmat... 6 8.5 Paikallisesti
Esi- ja perusopetuksen sekä nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014
Uudistunut oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) sekä Opetushallituksen antamien esi- ja perusopetuksen sekä nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos (4/011/2014 ja 5/011/2014)
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
Kokkolan kaupunki Perusopetuksen opetussuunnitelman muutos 1.8.2014 alkaen PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto
Opiskelijahuolto lisäopetuksessa
Opiskelijahuolto lisäopetuksessa Opetushallitus 17.3.2015 Kristiina Laitinen Opetusneuvos 1 Säädökset, eduskunta-asiakirjat sekä opetussuunnitelmien perusteet Lait Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013)
(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM)
(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) Päivitetty 8.8.2018 opiskelijan hyvän oppimisen, hyvän
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Helsingin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas-
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 7. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 7. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Lasten ja nuorten kehitysympäristön ja koulun toimintaympäristön muuttuessa oppilashuollosta on
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
LIITE 1 (9) 4/011/2014 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
LUKIOKOULUTUKSEN OPISKELUHUOLLON OPETUSSUUNNITELMA
LUKIOKOULUTUKSEN OPISKELUHUOLLON OPETUSSUUNNITELMA 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia ja huolehtia oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista
5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 5.3.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 5.3.2 Yhteisöllinen oppilashuolto 5.3.3 Yksilökohtainen oppilashuolto 5.3.4 Oppilashuoltosuunnitelmat 5.3.5 Yksikkökohtainen
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto
2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS
8.5 Paikallisesti päätettävät asiat ja koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman laadinta
8.5 Paikallisesti päätettävät asiat ja koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman laadinta Opetussuunnitelmaan sisältyvä kuvaus oppilashuollosta Opetussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilashuollon
8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö
8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO
LIITE 6/011/2014 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista,
KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa
Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.
PÄIVÄKOTIEN ESIOPETUSRYHMIIN
RAAHEN KAUPUNKI Varhaiskasvatuspalvelut OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA PÄIVÄKOTIEN ESIOPETUSRYHMIIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Raahessa esi- ja perusopetuksella sekä lukioilla on yhteinen opiskelu/ oppilashuoltosuunnitelma.
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
LIITE 1 (8) 5/011/2014 ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
Paltamon kunta. Perusopetus. [PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen
2014 Paltamon kunta Perusopetus [PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen PALTAMON KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS
5.2 Oppilashuolto. 5.2.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö
5.2 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen opiskeluhuollosta nimitystä oppilashuolto, opiskelijasta käsitettä
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOL- TO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
LIITE PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOL- TO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain
Alakoulujen oppilashuoltosuunnitelma Säkylän sivistyslautakunta Alakoulujen koulukohtaiset oppilas- ja opiskeluhuoltosuunnitelmat
1 Alakoulujen oppilashuoltosuunnitelma Säkylän sivistyslautakunta 13.12.2016 78 Alakoulujen koulukohtaiset oppilas- ja opiskeluhuoltosuunnitelmat Alakoulujen tarkennukset täydentävät Säkylän kunnan oppilas-
Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO
Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO Opetussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilashuollon paikallisen toteuttamisen tavoitteet ja toimintatavat. Siinä määritellään opetussuunnitelman
Opiskeluhuoltosuunnitelmat
Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon suunnitelmat (OHL 12 ja 13 sekä POL 14, LL 10 ja AMPL 37 a ) Lastensuojelulain
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
1 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
0 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN. LUKU 5.3 Oppilashuolto
LIITE 1 (19) 5/011/2014 ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
Oppilashuollossa kehitetään, seurataan ja arvioidaan koko kouluyhteisön, yksittäisten luokkien ja ryhmien
LIITE 1 (7) 4/011/2014 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta perusopetuksen
ESIOPETUS. Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto
Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto Oppilashuoltoon sisältyvät opetuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen oppilashuolto sekä lakisääteinen yksilökohtainen
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014
VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014 Tämä opetussuunnitelman päivitys sisältää Opetushallituksen tekemän perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutoksen
5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen
5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 5.3. Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen
Opiskeluhuollosta ja siihen liittyvistä suunnitelmista säädetään oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa 1.
1 LUKION OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 6.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on 1) edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia sekä osallisuutta ja ehkäistä
Oppilashuollosta hyvinvointia
Oppilashuollosta hyvinvointia Uudistuva esiopetus Joensuu 26.11.2014 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Mihin oppilashuoltoa koskevaan kysymykseen haluaisit saada vastauksen tänään? Kristiina
6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö
6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus
PUNKALAITUMEN KUNNAN OPPILAITOSKOHTAINEN OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA
PUNKALAITUMEN KUNNAN OPPILAITOSKOHTAINEN OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma.
LIITE 1 (4) AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVA JA VALMISTAVA KOULUTUS
LIITE 1 (4) AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVA JA VALMISTAVA KOULUTUS VAMMAISTEN OPISKELIJOIDEN VALMENTAVA JA KUNTOUTTAVA OPETUS JA OHJAUS AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLISEEN
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
1 (6) ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3 Oppilashuolto Lasten kehitysympäristön ja esiopetuksen toimintaympäristön muutosten
LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
Opetussuunnitelman kuntakohtainen osa Kotkan lukiokoulutuksessa opiskelijahuollon osalta 1.8.2014 lukien. LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opiskeluhuolto sisältää lain mukaan koulutuksen järjestäjän hyväksymän
Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma
Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 1. ARVIO OPPILASHUOLLON KOKONAISTARPEESTA Mänttä-Vilppulassa perusopetusta annetaan luokille 1-6 Savosenmäen koulussa, Koskelan alakoulussa, Vilppulankosken
NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO
NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista
Juupajoen perusopetus: PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
Juupajoen perusopetus: PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki yhden lainsäädännön piirissä nyt hajallaan olevat oppilas- ja opiskelijahuoltoa, henkilötietojen käsittelyä, kirjaamista, rekisteröimistä
Esiopetuksen opetussuunnitelma
Sivistyslautakunta 22.10.2014 Liite 6 Esiopetuksen opetussuunnitelma Luku 5.3. 1 (14) ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OP- PILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3
Kuortaneen kunnan esi- ja perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014
Kuortaneen kunnan esi- ja perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 SISÄLLYS 1. Yleistä 2. Oppilashuollon järjestäminen Kuortaneella 2.1 Kuortaneen kunnan oppilashuoltotyön tavoitteet ja toimintaperiaatteet
OPPILAS- ja OPISKELIJAHUOLTOLAIN
OPPILAS- ja OPISKELIJAHUOLTOLAIN SOVELTAMINEN HANGON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMESSA 1.8.2014 - (luku 3.5 Oikeusturva, lisätty 1.8.2015 alkaen) Lisäys kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin esiopetuksen opetussuunitelma
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin
Porvoon kaupungin koulujen koulukohtainen oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelma Koulun nimi Päiväys
Porvoon kaupungin koulujen koulukohtainen oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelma Koulun nimi Päiväys Sisältö 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut... 2 2 Yhteisöllinen
ESIOPETUS 5.3 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen
ESIOPETUS 5.3 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen opiskeluhuollosta nimitystä
Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014
1 Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Nastolassa esiopetuksen oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä sivistystoimen ja sosiaali
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-
2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat
KANGASALAN KUNTA POHJAN KOULU Iso- Maijalantie 31 36840 POHJA 050-3152852/ rehtori POHJAN KOULUN OPPILASHUOLLON SUUNNITELMA 2018-2019 Oppilashuollon kokonaisuus Pohjan koululla jakaantuu seuraavasti: 1.
PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLLON PERUSTEET
PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLLON PERUSTEET 5.4. Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta perusopetuksen
Mäntsälän kunnan esiopetuksen esiopetussuunnitelma 2011. Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos/ luku 5.3
Mäntsälän kunnan esiopetuksen esiopetussuunnitelma 2011 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos/ luku 5.3 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen Sisällysluettelo: 5.3 Oppilashuolto 5.3.1
Joensuun kaupungin opiskeluhuoltosuunnitelma 2014
Joensuun kaupungin opiskeluhuoltosuunnitelma 2014 2 Sisällysluettelo JOHDANTO.. 3 1 JOENSUUN OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON ARVOT... 4 2 OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON ORGANISAATIO... 4 3 OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
VALTAKUNNAN JA KIRKKONUMMEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4. Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen
1 2 3 VALTAKUNNAN JA KIRKKONUMMEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 1.8.2014 Svol 26.11.2014 xx 4 Sisällysluettelo LUKU
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
1 (11) PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas-
JOROISTEN KUNNAN OPETUSSUUNNITELMAN LUKU 5.4 5.4. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
JOROISTEN KUNNAN OPETUSSUUNNITELMAN LUKU 5.4 5.4. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Mitä tässä suunnitelmassa mainitaan oppilaasta ja koulutuksenjärjestäjästä koskee myös esiopetukseen osallistuvaa
Espoon suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman muutos, Luku 3.2 Opiskelijahuolto
1 Espoon suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman muutos, Luku 3.2 Opiskelijahuolto 3.2 Opiskeluhuolto Opiskeluhuollosta on tullut yhä tärkeämpi osa oppilaitoksen perustoimintaa. Opiskeluhuollon
Oppilashuollon määritelmä perusopetuksen opetussuunnitelmassa
1. JOHDANTO Oppilashuollon määritelmä perusopetuksen opetussuunnitelmassa Oppilashuoltoon kuuluu lapsen ja nuoren oppimisen perusedellytyksistä, fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista
Esiopetuksessa olevien oppilashuolto
Esiopetuksessa olevien oppilashuolto Valtakunnalliset neuvolapäivät 21. - 22.10.2014 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus 1 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opetussuunnitelmien perusteet Oppilas-
Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa
Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto
OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Ulvilan esiopetus
OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Ulvilan esiopetus SISÄLLYSLUETTELO 1 Esiopetuksen oppilashuolto... 3 2 Oppilashuollon kokonaisuus ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut... 5 3 Yhteisöllinen oppilashuolto...
Lukion opiskeluhuollon suunnitelma vuodelle 2019
Lukion opiskeluhuollon suunnitelma vuodelle 2019 Uuden oppilas- ja opiskeluhuoltolain tuomat muutokset koulun opiskeluhuollossa astuivat voimaan 1.8.2014. Lain tarkoituksena on 1) edistää opiskelijoiden
4.3 Opiskeluhuolto. 4.3.1. Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet
1 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia ja huolehtia oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista sekä opiskeluympäristön terveellisyydestä
Naantalin perusopetus, muutos opetussuunnitelmaan alkaen Sivu 1 / 14
Naantalin perusopetus, muutos opetussuunnitelmaan 1.8.2014 alkaen Sivu 1 / 14 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain
JUVAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO- SUUNNITELMA
JUVAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO- SUUNNITELMA 1 SISÄLLYS 1. OPPILASHUOLLON KOKONAISTARVE JA KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT OPPILASHUOLTOPALVELUT 2 1.1. Terveydenhoitopalvelut... 2 1.2. Kuraattoripalvelut...
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO
LIITE 6/011/2014 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO Lempäälän kunta / lukio Kuntakohtaiset osuudet sinisellä. 4.3 Opiskeluhuolto Lukion
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain
Palveluja tarjotaan opiskelijoille siten, että ne ovat helposti saatavilla. Palvelut järjestetään lain edellyttämässä määräajassa.
Luku 4.3. Opiskeluhuolto Opiskeluhuoltoon sisältyvät koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen opiskeluhuolto sekä lakisääteinen yksilökohtainen opiskeluhuolto.
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki voimaan Oppilashuollon näkökulmia esiopetuksessa
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki voimaan 1.8.2014 Oppilashuollon näkökulmia esiopetuksessa 28.11.2014 OPH koulutustilaisuus Uudistuva esiopetus kasvatus- ja opetuspäällikkö Pia Kola-Torvinen Tampere Oppilas-
Kuinka usein ja millä kokoonpanolla yhteisöllinen oppilashuoltoryhmänne kokoontuu 1) laajennetusti: Kurun yhtenäiskoulun alue kokoontuu kaksi kertaa
Keihäslahden esiopetuksen ja Kurun PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016 Ryhmät: Vanamot (Keihäslahti) Naavat (Kurun päiväkoti) 1. Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut
Juuan kunnan oppilashuollon kuntakohtainen suunnitelma
1 2012 Juuan kunnan oppilashuollon kuntakohtainen suunnitelma 1.8.2014 2 1 Oppilashuollon lainsäädäntöä 1.1. Oppilashuollon yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Aikaisemmin useasta eri laista koostunut oppilashuoltotyötä
määritelty opetussuunnitelman perusteissa:
Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Aulanko 2.4.2014
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Aulanko 2.4.2014 1 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (voimaan 1.8.2014) Yhteisöllinen opiskeluhuolto ja yksilökohtaisen opiskeluhuolto Ennaltaehkäisevyys ja suunnitelmallisuus
Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpanoon liittyvä seminaari 5.3.2014 Seinäjoki Opetuspäällikkö Merja Koivisto, Lapua
Tulevaisuuden koulu Kun unelmat on kohdallaan, voi jatkaa omia touhujaan. Vilma 3. lk Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpanoon liittyvä seminaari 5.3.2014 Seinäjoki Opetuspäällikkö
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain
5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen. 5.3 Oppilashuolto
5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen opiskeluhuollosta
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus
Kallion lukion opiskeluhuoltosuunnitelma
1 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Kallion lukion opiskeluhuoltosuunnitelma 1. Opiskeluhuollon kokonaistarve ja käytettävissä
8 Oppilashuolto... 3. 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö... 3. 8.2 Yhteisöllinen oppilashuolto... 4. 8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto...
1 Sisällys 8 Oppilashuolto... 3 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö... 3 8.2 Yhteisöllinen oppilashuolto... 4 8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto... 5 8.4 Oppilashuoltosuunnitelmat... 6 8.5 Paikallisesti
6.3 Yksilökohtainen oppilashuolto
6.3 Yksilökohtainen oppilashuolto Yksilökohtaisella oppilashuollolla tarkoitetaan lapselle annettavia terveydenhoitopalveluja, jotka järjestetään terveydenhuoltolain mukaisina ikäryhmälle suunnattuina
Oppilashuolto Koulussa
1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan
5.2.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ
Korkeakosken koulun opetussuunnitelman täydennysosa (2010 perusteiden mukaan) Muilta osin opetussuunnitelma on hyväksytty 30.11.2010 5.2.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Oppilas elää samanaikaisesti
Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Oppilas- ja opiskeluhuollon kansalliset kehittämispäivät 28.11.2013 Järvenpää Hallintojohtaja Matti Lahtinen
Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO
Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO Opetussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilashuollon paikallisen toteuttamisen tavoitteet ja toimintatavat. Siinä määritellään opetussuunnitelman