SELVITYS POHJOIS-KARJALAN ALUEEN GEOLOGISISTA PERUSTEISTA GEOPARK-ALUEEKSI

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (34) Itä-Suomen yksikkö Kuopio M126K2012 SELVITYS POHJOIS-KARJALAN ALUEEN GEOLOGISISTA PERUSTEISTA GEOPARK-ALUEEKSI Jari Nenonen Kaisa-Maria Remes

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 2 (34) SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. POHJOIS-KARJALAN GEOLOGISET YLEISPIIRTEET... 4 2.1 Kallioperä... 4 2.1.1. Kaivosteollisuudesta... 6 2.2. Maaperä... 9 2.2.1. Moreenimuodostumat... 9 2.2.2. Reunamuodostumat... 10 2.2.3. Glasifluviaaliset muodostumat... 11 2.2.4. Eoliset muodostumat... 12 2.2.5. Suot... 13 2.3. Järvien kehitys... 14 3. GEOMATKAILUUN SOVELTUVIA KOHTEITA POHJOIS-KARJALAN ALUEELTA... 17 4. YHTEENVETO... 25 LIITE... 28

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 3 (34) 1. JOHDANTO Tässä työssä selvitetään Pohjois-Karjalan geologisia erityispiirteitä, jotka soveltuisivat mahdollisen alueelle suunniteltavan Geoparkin kohteiksi ja perustaksi. Geoparks verkosto on kaksiosainen; maailmanlaajuinen Geoparks-verkosto sisältää Geopark- alueita eri puolilla maailmaa. Euroopan Geoparks verkosto muodostuu Euroopan alueella olevista alueista. Tällä hetkellä Euroopan Geoparks verkostoon kuuluu 52 aluetta 18 eri maasta ja maailman laajuiseen verkostoon 90 aluetta 27 eri maasta. Geoparkkien perustana on kansallisesti tai kansainvälisesti merkittävä ja tunnustettu geologia. Geologisten kohteiden lisäksi alueeseen voi liittyä myös mm. arkeologisia, historiallisia tai kulttuurikohteita. Geopark alueella tulee olla selkeät rajat ja sen tarkoituksena on tukea alueen elinkeinotoimintaa, antaa uusia mahdollisuuksia matkailuelinkeinolle. Geoparkeissa tärkeässä osassa on myös koulutuksellisuus alueen asukkaille, kouluille ja muille tahoille. Geoparkeilla tulee olla selkeä hallinnollinen ja taloudellinen järjestelmä toiminnan varmistamiseksi ja kehittämiseksi. Geopark ei ole suojeluohjelma, sen tarkoituksena on kuitenkin säilyttää alueen ja siihen kuuluvien kohteiden geologisia arvoja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Geopark alueen suunnittelussa ratkaisevassa osassa on alueellinen tahtotila kyseisen alueen kehittämiseen ja elinvoimaisuuden lisäämiseen. Geopark alueiden kehittäminen lähtee liikkeelle ikään kuin puun tyvestä kohti latvaa, ei päinvastoin. Suomessa on tällä hetkellä yksi Geopark alue, Rokua Geopark, joka liitettiin Euroopan Geoparks verkostoon 2010. Rokua Geopark kuuluu myös maailman laajuiseen Global Geoparks verkostoon. Rokuan geologinen tausta liittyy jääkauden perintöön ja siihen liittyvään harjumuodostuman syntyyn kaikkine eri vaiheineen ja muodostumineen.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 4 (34) Tällä hetkellä Pohjois-Karjalan lisäksi Suomessa on suunnitteilla neljä eritasoista Geopark hanketta; Ivalonjoella, Pyhä-Luostolla, Korouomassa, ja Etelä-Karjalassa. Geologiselta pohjalta tarkasteltuna Pohjois-Karjalan alueella on hyvät edellytykset Geopark alueen perustamiseen. Alue on laaja ja sisältää useita erityyppisiä geokohteita sekä hallinnollisesti useita kuntia. Tästä syystä hankkeen sujuvimman etenemisen kannalta parasta olisikin keskittyä selkeästi rajattuun ja tiettyyn, muista em. suunnitelmista poikkeavaan geologiseen teemaan liittyvään alueeseen/kohdekokonaisuuteen. Seuraavassa Pohjois-Karjalan alueen geologista taustaa ja geokohteita. 2. POHJOIS-KARJALAN GEOLOGISET YLEISPIIRTEET 2.1 Kallioperä Pohjois-Karjalan itäosien kallioperä koostuu graniiteista ja gneisseistä sekä niiden väliin puristuneista liuskejaksoista. Liuskejaksot ovat jäänteitä maanpinnalle kerrostuneista kivilajeista, pääasiassa paksuista ja laajalle levinneistä laavavirroista. Mukana on myös hiekasta ja savesta syntyneitä kiilleliuskeita ja gneissejä. Yhdessä nämä kivilajiyksiköt muodostavat arkeeiseksi nimetyn kallioperäalueen. Se on syntynyt 3 100 2 500 miljoonaa vuotta sitten ja edustaa muinaista manneraluetta. Arkeeinen kallioperäalue rajautuu lännessä Pohjois-Karjalan liuskealueeseen. Se on syntynyt ikivanhan mannerlohkon päälle 2 500 1 900 miljoonaa vuotta sitten kasautuneista sora-, hiekka, siltti-, savi- ja liejukerrostumista sekä tuliperäisistä kivistä seuraavan tapahtumaketjun kautta.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 5 (34) Aluksi vanhaan manneralueeseen syntyi kapeita siirrosten rajaamia vajoamalaaksoja, joihin kerrostui soraa ja hiekkaa. Noin 2 350 miljoonaa vuotta sitten alueella oli jäätiköitä, mutta jo 2 300 miljoonaa vuotta sitten mannerlohko oli siirtynyt päiväntasaajan tuntumaan ja silloiseen maanpintaan syntyi trooppisessa ilmastossa paksu lateriittinen rapautumiskerros. Järkkyvän kallioperän heikkousvyöhykkeisiin tunkeutui monessa vaiheessa emäksistä kivisulaa, josta osa kiteytyi syvällä maankuoressa juonikiviksi ja osa purkautui maan pinnalle laavavirtoina. Kalliolohkojen vajotessa laaksot syvenivät ja niihin tulvi merenlahtia, joiden rannoille kerrostui jokien tuomaa soraa ja hiekkaa. Syvään veteen kerrostui silttiä, savea ja liejua. Noin 2 100 miljoonaa vuotta sitten maankuoren repeämä avautui vähitellen valtamereksi, joka sulkeutui 1 900 miljoonaa vuotta sitten maapallon kivikehän laattojen törmäyksen seurauksena. Törmäyskohtaan kohosi vuoristo, jonka juuriosissa Pohjois-Karjalan liuskejakson kivet saivat nykyisen asunsa. Sora muuttui konglomeraatiksi, hiekka kvartsiitiksi, siltti ja savi kiilleliuskeeksi ja lieju mustaliuskeeksi. Korkeassa paineessa ja lämpötilassa osa kalliomassoista suli ja kiteytyi uudelleen syväkiviksi. Myös vanhan mannerpohjan kivet muuttuivat osittain. Vuoriston syntyä seurasi nykypäiviin jatkunut kulutuskausi, joka on paljastanut 10-20 kilometrin syvyydellä muokkautuneet kivilajit nykyiseen maanpintaleikkaukseen. Samalla pitkän geologisen kehityksen eri vaiheissa syntyneitä metallisia malmeja ja muita arvomineraaliesiintymiä kohosi ihmisen ulottuville.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 6 (34) 2.1.1. Kaivosteollisuudesta 1500-luvulta lähtien Suomessa on ollut noin 1032 erilaista kaivosta. Suomessa on sulfidimalmikaivostoimintaa harjoitettu 1500-luvulta lähtien, aluksi rautakaivoksina, hopeakaivoksina, kulta-kuparikaivoksina ja myöhemmin nikkeli-kuparisinkkikaivoksina. Metallimalmikaivoksia on ollut yhteensä 418 kappaletta ja niistä on saatu pääosin rautaa. Rautakaivoksia on ollut Suomessa noin 200 kappaletta. Kuparikaivoksia on ollut 124. Kaivoksista saatiin raudan ja kuparin lisäksi myös kultaa, hopeaa, platinaa, lyijyä, sinkkiä, nikkeliä, kromia, molybdeeniä, uraania ja rikkiä. Teollisuusmineraalikaivoksia on ollut 301 kappaletta ja niistä on saatu apatiittia, talkkia, kyaniittia, grafiittia, asbestia, kvartsia, maasälpää, kaoliinia, granaattia, kolumbiittia, kiillettä ja berylliä. Karbonaattikivikaivoksia on ollut 315 ja niistä on louhittu kalsiittia ja dolomiittia. Uudenaikaisen vuorityön Suomessa voidaan katsoa alkaneen 1910, jolloin Outokummun kupariesiintymä löydettiin. Vielä 1940-luvulla Suomen kaivoksista louhittavan malmin määrä oli suhteellisen vaatimatonta ja suurin yksittäinen tuottaja oli Outokummun kuparikaivos. 1900-luvun alkupuolella taloudellinen kasvu oli suhteellisen ripeää. Kaivos-teollisuuden osuus vuosina 1926-1951 oli noin 0,5 % nettokansantuotteesta ja noin 2 % teollisuudesta. 1960-1970-luvulla Suomeen luotiin edistyksellinen kaivos- ja perusmetalliteollisuus. Kaivosten yhteinen kokonaislouhinta vuoteen 2001 mennessä on ollut ainakin 1 027 miljoonaa tonnia kiveä, josta malmia on rikastettu ainakin 698 miljoonaa tonnia sekä hyötyaineiden laskennallinen bruttoarvo olisi ollut ainakin

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 7 (34) 31 miljardia euroa. Kaivosteollisuus on synnyttänyt Suomeen konepajateollisuuden, metallinjalostuksen ja tuotannon sekä modernin metallurgian, jota teollisuus ja muu moderni jatkojalostus hyödyntää vielä nykypäivänä. Pohjois-Karjalan alueella on toiminut 33 metallimalmikaivosta, teollisuusmineraalikaivoksia 22, karbonaattikivikaivoksia 2 ja ruukkeja yhteensä 14 kappaletta.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 8 (34)

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 9 (34) 2.2. Maaperä Pohjois-Karjalan maaperä on muodostunut pääasiassa viimeisen jäätiköitymisen, Myöhäis-Veikselin deglasiaatiovaiheessa, jolloin koko Skandinaviaa peittänyt paksu mannerjäätikkö kulutti alustaansa ja kerrosti aineksen nykyisen kaltaiseksi maaperäksi muodostumineen. Skandinavian mannerjäätikkö saavutti maksimilaajuutensa noin 20 000 vuotta sitten. Ilmaston lämpenemisen seurauksena jäätikkö alkoi vetäytyä ja sulavan jäätikön reuna saavutti Suomen etelärannikon noin 13 100 vuotta sitten. Jäätikkö jakautui varsinkin sulamisvaiheessaan kielekkeisiin, jotka haarautuivat edelleen pienempiin, itsenäisesti toimiviin osakielekkeisiin. Jakautuminen johtui pääasiassa Fennoskandian topografiasta sekä jäätikön muodostumisalueiden eroista. Selvitysalueella esiintyi viimeisen jäätiköitymisen aikana kaksi jäätikkökielekettä, Järvi-Suomen ja Pohjois-Karjalan kieleke. Selvimmin kielekkeiden olemassaoloa ilmentävät Salpausselkien kaarevat reunamuodostumat, jotka ovat kerrostuneet jäätikkökielekkeiden edustalle. Jäätikkö virtasi Pohjois-Karjalassa sulamista edeltäneessä vaiheessa luoteesta kaakkoon, mutta vetäytymisvaiheessa suunnat vaihtelivat. Itä- ja pohjoisosissa ne ovat luoteesta kaakkoon ja lounaisosissa länsi-luoteesta itä-koilliseen. 2.2.1. Moreenimuodostumat Aluetta peittää suurimmaksi osaksi vaihtelevan paksuinen pohjamoreenipeite. Drumliinit ovat sukkulamaisia jäätikön virtaussuunnan mukaisia moreenimuodostumia. Ne syntyvät aktiivisen jäätikön pohjassa, sen deformoidessa alustansa ainesta ja kerrostaen sen uudelleen. Pohjois-Karjalaan sijoittuu

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 10 (34) useita drumliinikenttiä, mm. Sonkajärven - Outokummun, Lieksan, sekä Kerimäen - Rääkkylän drumliinikentät. Kumpumoreenit muodostuvat jäätikön sulaessa paikalleen, lähinnä jäätikön reunavyöhykkeessä. Muodostumat esiintyvät yleensä laajoina kenttinä. Alueelle sijoittuvar Kiteen, Ilomantsin, Kajaanin- Outokummun sekä Nurmeksen kumpumoreenikentät. Kiteen ja Ilomantsin kumpumoreenit ovat kooltaan ja ainekseltaan vaihtelevia. Ilomantsin kentän vaaraseudun laaksoihin kerrostuneet muodostumat ovat runsaslohkareisia ja suuntautumattomia paikalleen sulaneen jään alueita. 2.2.2. Reunamuodostumat Jäätikön vetäytyminen pysähtyi ilmaston viilenemisen seurauksena nuoremmalla Dryas-kaudella, noin 12 250 11 590 vuotta sitten, jolloin Salpausselät kerrostuivat Järvi-Suomen kielekevirran edustalle. Itämeren altaaseen oli muodostunut suuri jäätikön patoama Baltian jääjärvi. I Salpausselkä syntyi noin 12 100 12 300 vuotta sitten. Reunamuodostumat koostuvat moreeni- ja glasifluviaalisesta aineksesta, pääasiassa jäätikön eteen kerrostuneista deltoista ja alkiodeltoista sekä moreeniharjanteista. II Salpausselkä sijaitsee noin 10-25 kilometriä I Salpausselän luoteispuolella, johon se kerrostui noin 11 600 11 800 vuotta sitten. Alueelle sijoittuva muodostuman itäinen kaari on lähes katkeamaton jono marginaalisia deltoja, jotka jatkuvat Saimaan läpi ja päättyvät Pohjois-Karjalan Kiihtelysvaaraan jäätikkökielekkeiden väliin syntyneeseen saumaharjuun.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 11 (34) Viereinen Pohjois-Karjalan kielekevirta jatkoi vetäytymistään pysähdellen vain tilapäisesti. Tämän vuoksi alueelle ei ehtinyt kerrostua Salpausselkien kaltaisia massiivisia reunamuodostumia, vaan niiden sijaan alueella on suhteellisen pieniä ja epäjatkuvia moreeniharjanteita. Pohjois-Karjalan itäosissa jäätikkö päättyi kuivalle maalle, minkä vuoksi alueen muodostumat ovat topografialtaan vaihtelevampia kuin veteen päättyneen jäätikön reunamuodostumat. Kiihtelysvaarasta koilliseen Salpausselkien muodostuma jatkuu Koitereen reunamuodostumana, joka on osa Venäjän puolelle jatkuvaa Rukajärven reunamuodostumaa. Koitereen reunamuodostuman luoteispuolelle sijoittuu Pielisjärven reunamuodostuma. Muodostuman tunnetuin osa on jäätikkökielekkeiden saumaan muodostunut Jaamankankaan reunadelta. Jäätikkö vetäytyi II Salpausselältä noin 11 590 vuotta sitten. Samaan aikaan jäätikkö suli Keski-Ruotsin Billingenin alueelta ja Baltian jääjärvivaihe päättyi. Jääjärven pinta laski lyhyessä ajassa 26 28 metriä valtamerenpinnan tasoon ja Itämeressä alkoi Yoldia-merivaihe. Jäätikkö suli nopeasti Salpausselkävaiheen jälkeen ja Suomi oli kokonaan jäästä vapaa noin 9 000 vuotta sitten. 2.2.3. Glasifluviaaliset muodostumat Jäätikön sulamisvaiheessa kerrostuneet harjut muodostuivat sulamisvesien lajitellessa ja kerrostaessa maa-ainesta jäätikön reunavyöhykkeen railoihin ja jäätikön sisäisiin tunneleihin. Harjujen suuntaus on kohtisuoraan reunamuodostumiin nähden ja niistä voi päätellä jäätikön perääntymissuunnan. Alueella harjuja esiintyy tiheimmin Salpausselkien ja Pohjois-Karjalan itäosan reunamuodostumavyöhykkeessä. Salpausselkien reunamuodostumiin liittyvät hiekkaiset muodostumat

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 12 (34) ovat kerrostuneet pääasiassa deltoiksi jäätikön pohjan tunneleiden edustalle syvään veteen. Osa niistä on jatkanut kerrostumistaan vedenpinnan yläpuolelle sandur- eli kuivanmaan deltoina. Muinaiset Itämeren rantavaiheet ovat muokanneet vedestä vapautuneita harjuselänteitä muodostaen niihin erilaisia rantamuodostumia. Tyypillisiä merkkejä rantavoimista ovat kulutustörmät ja tasanteet sekä erilaiset rantavallit. 2.2.4. Eoliset muodostumat Eolisista muodostumista tärkeimpiä ovat dyynit, joita on syntynyt Suomessa pääasiassa jäätikön sulamisvesien lajittelemasta hienoaineksesta. Suurin osa alueen dyyneistä on syntynyt melko lyhyessä ajassa heti jäätikön vetäydyttyä. Maa oli avointa, koska kasvillisuus ei ollut ehtinyt vallata alueita. Perääntyvän jäätikön edustalla puhaltavat voimakkaat tuulet liikuttelivat ja kasasivat irtainta maa-ainesta dyyneiksi. Huomattavimmat dyynialueet sijaitsevat suurten harju-, sauma- tai reunamuodostumien yhteydessä. Tutkimusalueen nuorimpia dyynejä ovat Höytiäisen laskun seurauksena muodostuneet dyynit, jotka ovat muodostuneet vuoden 1859 jälkeen. II Salpausselän itäpuolella on hajanaisia lössikerrostumia, jotka syntyivät suurten vesialtaiden, kuten Baltian ja Ilomantsin jääjärvien laskiessa ja paljastaessa pohjaan kerrostuneen hienoaineksen. Lössiä esiintyy laajimmin Pohjois-Karjalassa, missä on eniten veden koskematonta aluetta. Lössikerrostumat ovat eriomaisia alueita viljelylle.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 13 (34) 2.2.5. Suot Itä-Suomen suot sijoittuvat pääosin reuna- ja moreenimuodostumien yhteyteen. Soistuminen alkoi heti alueen vapauduttua jäästä. Alueen vanhimmat suot muodostuivat Pohjois-Karjalan eteläosan veden koskemattomille alueille. Myöhemmin Baltian jääjärven laskettua valtameren pinnan tasoon, soita alkoi muodostua vedenpinnan yläpuolelle ulottuvaan osaan. Salpausselkävyöhykkeessä esiintyi otollisia alueita soistumiselle. Muodostumista tihkuva kosteus kertyi painanteisiin, joihin suokasvillisuus pääsi leviämään. Nuoremmat suot ovat muodostuneet metsämaan soistumisen tai vesistöjen umpeenkasvun seurauksena. Suomi on jaettu suoyhdistymätyyppeihin, jotka voidaan jakaa karkeasti Pohjois-Suomen aapa- ja Etelä- Suomen keidassuoalueiksi. Niiden välinen vaihettumisvyöhyke kulkee rannikolta Oulun alapuolelta tehden koukkauksen Keski-Suomessa Suomenselän vedenjakajaseudun kautta Pohjois-Karjalaan. Pohjois-Karjalassa on siis edustavasti esillä sekä keidas- että aapasuoalueita. Keidassuot ovat paksuturpeisia ja karuja kasvuympäristöjä, joiden ravinnesaanti on sadeveden varassa. Pohjois-Karjalassa keidassuot ovat viettokeitaiden suurmuototyyppiä. Viettokeitailla suon pohjan mineraalimaa ja suon pinta viettävät yhdensuuntaisesti ja niitä on muodostunut erityisesti Itä- ja Keski-Suomen vaihtelevan, pienipiirteisen kallioperätopografian alueelle. Aapasuot ovat puolestaan rehevämpiä ja ohutturpeisempia kuin keidassuot. Niiden kasvillisuus on siis osan vuotta yhteydessä ravinnerikkaisiin kivennäismaiden vesiin. Pohjois-Karjalan aapasuot kuuluvat Pohjanmaan aapasoiden suurmuototyyppiin. Pohjois-Karjalassa erityisen soista ympäristöä on Koitereen ympärillä Ilomantsin ja Lieksan kunnissa, kuten Patvinsuon kansallispuistossa, jossa on keidas- ja aapasuoalueita. Puiston pinta-alasta on vähintään puolet erilaisia soita, itse Patvinsuon keskusosa on märkää rimpinevaa. Toinen mielenkiintoinen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 14 (34) suokohde on Koitajoen alue, jossa on myös laajoja luonnontilaisia keidas- ja aapasuoalueita suotyyppeinään niukka- tai vähäravinteiset nevarämeet, nevat ja rimpinevat. Koitajoen alueella on aapasoilla ja keidassoiden reunamilla myös reheviä suotyyppejä, joita ilmentävät mm. vaateliaat kämmekkälajit. Pohjois-Karjalan alueella on myös pienialaisia lettoja, jotka ovat rehevimpiä suotyyppejä ja melko harvinaisia, muun muassa Puohtiinsuolla Ilomantsissa ja Savijärvensuolla Juuassa. (Liite) 2.3. Järvien kehitys Jäätikön vetäydyttyä alueelta, alkoi jäätikön massan painama maankuori palautua aiempaan asemaansa. Edelleen jatkuva maankohoaminen on nopeinta Perämeren alueella ja hitainta Kaakkois-Suomessa. Maankohoamisen seurauksena järvet kuroutuivat omiksi altaiksi ja myöhemmin varsinkin suuret järvialtaat ovat muuttaneet muotoaan laskukynnysten jäädessä nopeamman maankohoamisen alueelle. Nopeimman maankohoamisen alueelle, luoteeseen laskevien järvien pinta nousi ja ne yhdistyivät Suur- Saimaaksi. Järven lasku-uoma vaihtui useaan otteeseen maankuoren kallistuessa. Suur-Saimaa saavutti suurimman laajuutensa noin 5700 vuotta sitten, jolloin järvi puhkaisi nykyisen lasku-uomansa I Salpausselän läpi Imatran Vuoksenniskalla ja järvi alkoi laskea Vuoksen kautta Laatokkaan. Laskukynnys kului ja järven pinta laski lyhyessä ajassa kolme metriä. Vuoksen puhkeamisen jälkeen vedenpinta laski hitaasti ja uusia laskukynnyksiä nousi veden pinnan yläpuolelle, josta seurasi muinaisen Suur-Saimaan jakautuminen pienemmiksi järvialtaiksi. Suur-Saimaan muinaisrantoja on nähtävissä esimerkiksi Liperissä. Saimaan pohjoispuolelle sijoittuvat Pielinen ja Höytiäinen kuroutuivat Yoldiamerestä noin 11 000 vuotta sitten. Pielisen kuroutumista edelsi lyhyt jääjärvivaihe. Vuonna 1859 Höytiäinen laski lyhyessä ajassa

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 15 (34) noin yhdeksän metriä hallitsemattoman järvenlaskun seurauksena ja laajat hienoainesalueet paljastuivat tuulen käsiteltäväksi.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 16 (34) Kuva: Huipputarkkaa, uutta laserkeilauksella tuotettua korkeusmallia Pyhäselän itäpuolelta Ojamosta. Mallin perusteella geokohteiden tarkka inventointi on mahdollista tehdä nopeasti.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 17 (34) 3. GEOMATKAILUUN SOVELTUVIA KOHTEITA POHJOIS-KARJALAN ALUEELTA Pohjois-Karjalan alueella geomatkailuun soveltuvien kohteiden määrässä vallitsee runsauden pula. Kohteita löytyy koko geologian alalta aina kallioperästä, historiallisten kaivoskohteiden kautta monipuolisiin maaperä- ja suokohteisiin. Osa kohteista on jo valmiita, tuotteistettuja kohteita, ja jo nyt matkailun ja yritysten käytössä. Kuitenkin suurin osa geologisista kohteista on luonnontilaisia vailla opasteita tai reitistöjä saatikka muuta yleisölle suunnattua tietoa kohteista. Geologiassa piileekin vielä suuri lähes käyttämätön potentiaali alueen matkailuelinkeinolle. Seuraavilla sivuilla on kartta ja taulukko joistakin geomatkailuun soveltuvista kohteista Pohjois-Karjalassa.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 18 (34)

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 19 (34) Taulukko: Edellisen kartan geokohteet ja niiden kuvaukset Kohde Kunta Kuvaus Kohde Kunta Kuvaus 1 Kolin kansallispuisto Lieksa Muinaiset vuorenpoimutukset, Herajärven kierros 18 Pirunkirnu Juuka Uomasto rapautuneessa kvartsikalliossa, luola 2 Outokummun kaivosmuseo 3 Suomen kivikeskus 4 Möhkön ruukkimuseo Outokumpu Juuka Ilomantsi Saostumat, kaivostoiminnan historia, Mökkivaara Vuolukivet ja muun geologian esittelyä Masuuni (järvimalmi), 1837-1907 5 Kolvananuuro Joensuu/Kontiolahti Ruhjelaakso 22 Kyykkä, kuparilouhos 6 Kivisalmi Rääkkylä Outokummun 23 Hovivaaraesiintymän Suoniemenkallio löytäminen 19 Porttilouhi Juuka Luola, kanjoni, UKK-reitti 20 Härkilouhi Juuka Talus, luola, jyrkänne 21 Paasselkä Kitee/Kesälahti Meteoriittikraateri Kontiolahti Herajoen kuparisulaton raakaainelouhos Polvijärvi Ofioliitti-> serpentiniittejä 1,97 Ga, polkuja 7 Jaamankangas Kontiolahti Reunamuodostuma 24 Saarionvaara Tohmajärvi Arkeeinen/proterotsooinen kontakti, polku 8 Selkäkangas Ilomantsi Reunamuodostuma 25 Petkeljärven kansallispuisto Ilomantsi Harjumuodostelma, monipuolista retkeilyä 9 Höytiäinen Kontiolahti/Polvijärvi/Juuka Jouhteninen, 26 Kesonsuo Ilomantsi Keidassuo, lintutorni, kalastus dyynit, rantatasot 10 Vuonniemi- Tikansaari Rääkkylä Harjujakso 27 Koitajoen alue Ilomantsi Keidas- ja aapasoita, polkuja 11 Jonkerinsalon alue Kuhmo/Nurmes Hiidenportin rotkolaakso 12 Lammassaari Ilomantsi Koitereen saaristossa, harjujaksonosa 28 Kuolemalammensuo Kesälahti Lettoja, soistuminen alkanut 1880-luvulla, lintutorni 29 Patvinsuo Lieksa/Ilomantsi Keidas- ja aapasoita, monipuolista retkeilyä 13 Leiviskän kalliot Nurmes Rotkolaakso 30 Puohtiinsuo Ilomantsi Aapasuo, lettoja, rantaluhtia, retkeilyä rajoitettu 14 Mujejärven alue Nurmes Harjuluontoa, 31 Rasvasuo-Kitkasuo Lieksa Pienialaisia rämeitä, vaellusreitti Uuronrotko (4 km pitkä) 15 Multasärkkä- Likolamminkangas Tohmajärvi Salpausselkien välivyöhykettä 32 Reposuo Lieksa Keidas- ja aapasoita, luontopolku, luontotorni, katselulava 16 Sarvinginjoen kalliot Joensuu Sarvingin muinaisjärven lasku-uoma 17 Koposenvaara Juuka Pielisen jääjärven lohkareinen laskuuoma 33 Savijärvensuo Juuka Lettoja, levähdyspaikka, opastaulu, lankkupolku 34 Viklinrimpi Polvijärvi Keidas- ja aapasoita, laavu, opastaulu, polku, levähdyspenkkejä

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 20 (34) Pohjois-Karjalan geologisista kohteista on tehty useita eri selvityksiä ja kartoituksia. Ohessa merkittävimmät geokohteisiin liittyvät lähteet (geokohteen perässä lukee sulkeissa kartalla, jos se on merkitty kohdekarttaan): Pohjois-Karjalan Natura 2000 alueet: Herajärven metsä, Joensuu (ent. Tuupovaara) Suojuotteja ja pikkulampia maastomuodoiltaan vaihtelevassa sekametsässä Päiväretkeilyä varten 5,5 km pituinen luontopolku Suojelualueelle on tehty vuonna 2006 hoito- ja käyttösuunnitelma LIFE-projektissa "Karjalan suot ja ikimetsä, helmiä luonnonhistorian ketjussa". Härkinpuro ja serpentiiniraunioisalueet, Juuka reheviä soita, ultraemäksisiä kallioita, joilla esiintyy niille ominaisia harvinaisia lajeja Iso-Juurikan-leveävaaran alue, Liperi, Outokumpu harjujakso, jossa harjukuoppia ja muinaisrantoja Jonkerinsalon alue, Kuhmo, Nurmes (kartalla) aarnialue, jonka erityinen nähtävyys on kilometrin mittainen Hiidenportin rotkolaakso viiden kilometrin mittainen retkeilyreitti, joka on osa pidempää Petranpolun reittiä Jouhteninen, Kontiolahti harjusaari Höytiäisessä polkureittejä ja tulentekopaikkoja Juuan vanhat metsät, Juuka kohteista suurin Keihäsjoki on harjumaista maastoa seitsemän kilometrin mittainen retkeilypolku, alueen itäosassa on autiotupa Kannusvaara, Joensuu, Tohmajärvi

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 21 (34) kuuluu Salapausselkä II muodostumaan, raviinimaisia sulamisvesiuomia Karjalansärkkä-Seiväslamminsärkkä, kesälahti, Kitee useita kilometrejä pitkä harjualue Lammassaari-Yppylä, Ilomantsi (kartalla) harjujaksonosa Koitereen saaristossa hiekkarantoja, erilaisia harjumuodostumia, sora- ja turverantoja, soita ja kirkasvetisiä lampia suosittu päiväretkeilykohde: hiekkarannat ovat hyviä uimapaikkoja ja harjuselänteen päällä kulkee polkuja, jotka ulottuvat laajan Natura alueen päästä päähän Alueelle on tehty hoito- ja käyttösuunnitelma vuonna 2007 Leiviskänkalliot, Nurmes (kartalla) alueen pohjoisosassa on rotkolaakso Mujejärvi, Nurmes (kartalla) kokonaisuus muodostuu erämaavesistä, pienialaisista soista, vanhoista metsistä ja harjualueesta alueen länsiosassa 4 km pitkä kallioperän ruhjelaakso Uuronrotko 30 km merkittyä polkureitistöä, autiotupa, laavuja ja telttapaikkoja ennallistamissuunnitelma on tehty vuonna 2004 Multasärkkä-Likolamminkangas, Tohmajärvi (kartalla) Salpausselkien välivyöhykettä: harjuselänteitä ja laajentumia sekä laaja sisämaan dyynikenttä Raesärkkä, Nurmes harjujakso, jota reunustaa lammet, suot ja purot harjumaastossa on useita polkuja Valkeajärven harjualue, Ilomantsi geologisesti ja maisemallisesti tärkeä harjusto

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 22 (34) Petkeljärven kansallispuisto (kartalla) harjumaastoa (harjumuodostelma, joka ulottuu Koitereelta Venäjän puolelle merkittyjä vaellus/kävelyreittejä Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet Pohjois-Karjalassa - inventoinnin tulokset: Porttikallio, Juuka arkeeisen (serpentiniitti) ja proterotsooisen (Mölön konglomeraatti) kallioperän kontakti Rintasenvaara, Lieksa arkeeisen pohjagneissialueen ja sen päälle kerrostuneiden paleoproterotsooisten svekokarjalaisten sedimenttien kontakti, vallitsevin kivilaji on vaalea kvartsiitti (Koli). Yoldiamerivaiheen aikainen ylin ranta, huuhtoutumisraja noin 130 metrin tasolla, jonka alapuolella peräkkäin kolme rantatasoa laskettelukeskus rinteineen Hiidenvaara-Hernevaara, Tohmajärvi tuffiitti, kaksi lohkareluolaa Piilovaara, Tohmajärvi Tohmajärven vulkaanisen kompleksin emäksisiä vulkaniitteja luontopolku (suojellussa lehdossa) Kalkunmäki-Hyypiänvaara, Joensuu luontopolku Pahakallio-Uuro, Joensuu rotkoja vanhoja 1800-luvun lopulla toimineita rautakaivoksia

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 23 (34) Sarviginjoen kalliot, Joensuu (kartalla) Sarvigin muinaisjärven lasku-uoma (purkautui kanavan kaivuun yhteydessä 1743), maamme ensimmäinen laskettu järvi, lasku-uomalle on opastettu polku Repovuori, Juuka karsi- ja karbonaattikiveä kalkkilouhoksia, kalkkikuoppia ja kalkinpolttouuneja Koposenvaara, Juuka (kartalla) Pielisen jääjärven vanha, kuiville jäänyt lohkareinen lasku-uoma Alue toimi myöhemmin myös Sotkamon jääjärven lasku-uomana Mustanvaara, Juuka arkeeista ultraemäksistä serpentiniittiä ja vuolukiveä Telynvaara, Juuka UKK-retkeilyreitti kulkee laen kautta länsirinteen seinämässä pystyhalkeama, joka muodostaa 5 m pitkän luolan itärinteellä siirtolohkaremaisen kalliolohkon alla onkalo Louhiniemi, Liperi proterotsooinen konglomeraatti Hovivaara-Suoniemenkallio (kartalla), Kuikkavaara, Nistinvaara, Repokallio-Repovaara, Polvijärvi Serpentiniitti, kvartsikivet, karsikivet ja karbonaattikivet Outokumpu-assosiaatio Saarionvaara, Tohmajärvi (kartalla) kontaktialue: Arkeeinen <- 2,5 Ga -> Proterotsooinen Merkitty polku (vähän käytetty)

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 24 (34) Suomen 100 Geologiset kohteet, Aimo Kejonen: Koli (kartalla) Urkkavaaran tilliitti, Kontiolahti Outokummun museokaivos Mökkivaaran korukivilouhos ja Kivisalmi, Rääkkylä (kartalla) Nunnalahden vuolukivi, Juuka Nunnalahden louhokset ja Suomen kivikeskus (kartalla) Mantereisen Salpausselän syntymerkit (II Salpausselkä), Kiteen lentokenttä Muita: Jaamankankaan reunamuodostuma (kartalla) (III Salpausselän ikäinen) ja Selkäkangas (kartalla) (II Salpausselän ikäinen) Höytiäisen järvenlaskun seuraukset, Kontiolahti-Polvijärvi-Juuka (kartalla) Jouhteninen Dyynit Muinaiset rantataso Muissa yhteyksissä kartoitettuja geokohteita: Hyypiän dolomiitti, Kiihtelysvaara Kolvananuuro, Eno-Kontiolahti (kartalla) Suursaimaan muinaisranta, Liperi Vuonniemi-Tikansaari harjujakso, Rääkkylä (kartalla) Paasselkä, Meteoriittikraatteri (kartalla) Paasniemen drumliini Puruvesi, Kerimäki-Punkaharju-Kesälahti Riihiniemen harjumaasto, Kesälahti Paksuniemen harju

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 25 (34) Pirunkirnu, Juuka (kartalla) uomasto rapautuneessa kvartsikalliossa, luola Kuppisaari, Juuka Pirunkivi, Juuka siirtolohkare Porttilouhi, Juuka (kartalla) luola, kanjoni, UKK-reitti kulkee alueen kautta Purnun louhi, Nurmes Rakokivi, Nurmes uhripaikka Härkilouhi, Juuka (kartalla) talus, luola, jyrkänne http://www.gtk.fi/geologia/retkeily/geomatkailija/ita.html: Kiteen luontopolku Möhkön ruukkimuseo, Ilomantsi (kartalla) Suomen kivikeskus, Juuka (kartalla) Seinävuoren rotkolaakso, Tuusniemi 4. YHTEENVETO Pohjois-Karjalan alueella on geologisesti hyvät mahdollisuudet Geopark alueen perustamiseen. Maakunnassa on runsaasti hyviä ja mielenkiintoisia geokohteita, joita tuotteistamalla ja markkinoimalla on mahdollista saada aikaan uusi, suhteellisen vähän käytetty matkailuvaltti alueelle. Jäsenyys

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 26 (34) kansainvälisessä Geoparks verkostossa tuo mukanaan piristysruiskeen matkailuelinkeinon kehittämiseen ja myös avaa mahdollisuuksia kansainväliselle tunnettavuudelle. Pohjois-Karjalan alueella on useita merkittäviä geologisia ominaispiirteitä. Alueen arkeeisen kallioperäalueen kivilajit kuuluvat Euroopan ja myös maailma vanhimpiin. Alueella on nähtävissä vanhan yli 2,5 miljardia ja nuoremman proterotsooisen kallioperäalueen raja. Kallioperään liittyvät myös alueen mosaiikkinen maisema järvineen ja vaaroineen. Pohjois-Karjalalla on pitkä historia kaivos- ja kaivannaisteollisuudessa. Vanhimmat kaivokset ulottuvat 1800-luvulle ja Outokummun malmin löytyminen johti maamme modernin kaivosteollisuuden syntymiseen. Jääkaudet ovat muokanneet kallioperää peittävän maaperän muodostumineen. Alueelta löytyykin suuri valikoima jääkauden eri vaiheissa syntyneitä muodostumia pohjamoreenista koostuvista drumliineista ja kummuista reunamuodostumiin ja harjuselänteisiin. Oman erikoispiirteensä alueen geologisiin muodostumiin lisää suoluonto. Itä-Suomen alueella ovat maamme vanhimmat suot, joiden synty on alkanut lähes heti mannerjäätikön sulettua alueelta. Maakunnan itäisimmässä osassa on useita hyviä, myös jo valmiita suomatkailukohteita. Geologian tutkimuskeskus on asiantuntijatyössään pyrkinyt siihen, että maamme Geopark-alueet liittyvät geologisiin pääteemoihin; kallioperään, maaperään, suo- ja järviluontoon. Myös alueelliset, geologiaan liittyvät merkittävät erikoisteemat ovat mahdollisia. Uusia Geopark -alueita suunniteltaessa tulisi välttää samaan aiheeseen liittyvää geologista päällekkäisyyttä. Tätä selvitystä tehtäessä Pohjois-Karjalan osalta on kohonnut kaksi pääajatusta mahdollisen Geoparkin geologiseksi perustaksi; kaivosteollisuus ja siihen liittyvä historia sekä suoluonto. Molemmissa aiheissa

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 27 (34) alueella on jo valmiita geomatkailuun liittyviä, toiminnassa olevia kohteita. Näiden aiheiden ympärille on myös mahdollista suunnitella selkeät rajat omaava alue. Kaivosteollisuuteen liittyvän Geopark-alueen kohteita voisivat olla mm. Outokummun kaivosmuseo, Kivisalmi Rääkkylä, Suomen kivikeskus Juuassa ja Koli. Alueen kohteita on mahdollista täydentää kaivoshistoriallisilla ja muilla alueelle sijoittuvilla esim. maaperäkohteilla. Suoluontoon liittyvät kohteet sijoittuvat Ilomantsin ja Lieksan alueille. Geopark alueen keskuspaikkana voisi olla esim. Patvinsuon kansallispuisto johon muut valitut suoluontokohteet linkittyvät (Liite). Edellä on valaistu Pohjois-Karjalan geologisia ominaispiirteitä kohteineen sekä joitain näkökantoja mahdollisiksi alueteemoiksi suunniteltaessa alueelle Geopark aluetta. Hanketta eteenpäin vietäessä ja teeman sekä alueen valinnan jälkeen tarkempi kohteiden määrittäminen ja valinta on välttämätöntä.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 28 (34) LIITE POHJOIS-KARJALAN SUOKOHTEET Pohjois-Karjalassa on useita arvokkaita soita, jotka ovat hyviä matkailukohteita. Tässä liitteessä on lyhyet kuvaukset muutamista alueen soista. Lähteinä on käytetty Pohjois-Karjalan Natura 2000 -kohteiden esittelytekstejä (http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=14585&lan=fi) sekä metsähallituksen Luontoon.fi sivustoa (http://www.luontoon.fi). Soiden sijainnit voi tarkistaa kohdekartalta. Lisäksi liitteen lopussa on mainittuna muutamia soita, joita ei ole merkitty karttaan. Kesonsuo (Ilomantsi, noin 1500 ha) Ilomantsissa sijaitseva Kesonsuo on Pohjois-Karjalan merkittävimpiä luonnontilaisia keidassoita ja se on myös linnustollisesti arvokas (kuva 1). Kesonsuolle on matkaa Ilomantsin keskustasta noin 16 km (linnuntietä pitkin) ja sen pohjoispuolitse virtaa Koitajoki. Koitajoen rannat ovat soistuneet molemminpuolin ja alueella on muitakin luonnontilaisia soita. Kesonsuolla ei ole retkeilypolkua, mutta suon eteläosassa on lintutorni, jonne kuljetaan polkua pitkin. Kalastajia varten Koitajoen vastarannalla on veneranta, jossa on mm. tulentekopaikka ja grillikatos (http://www.vaellus.fi/kalastus/reittikartta.php?id=289&mod=3). Yöpymiseen on varattava teltta. Kesonsuo muodostaa yhdessä Palokankaan, Selkäkankaan ja Syväysjoen kanssa Natura alueen, jonka koko on yhteensä 8764,8 ha.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 29 (34) Kuva 1. Suomaisema Ilomantsin Kesonsuolla, Gtk:n valokuvatiedostot, Jari Väätäinen (1991). Koitajoen alue (Ilomantsi) Koitajoen alue sijaitsee Ilomantsin Hattuvaarassa itärajan tuntumassa. Siitä on Natura-alueena 7561 ha, johon kuuluu soita, metsiä ja jokiluontoa. Kokonaisuuden ytimen muodostavat laajoja luonnontilaisia keidas- ja aapasuoalueita sisältävät Koivusuo, Ristisuo ja Ruosmesuo-Hanhisuo sekä niiden halki virtaava meanderoiva Koitajoki. Alueen suot ovat suotyypeiltään niukka- tai vähäravinteisia nevarämeitä, nevoja ja rimpinevoja. Aapasoilla ja keidassoiden reunamilla on myös reheviä suotyyppejä, joita ilmentävät mm.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 30 (34) vaateliaat kämmekkälajit. Natura-alueesta on tehty hoito- ja käyttösuunnitelma vuonna 2006, jossa linjataan myös alueen virkistyskäyttöä. Alueella on myös turvetuotantoa. Alueella on merkittyjä vaellusreittejä autiotupineen ja laavuineen. Alueen keskeltä Polvikoskelta, jonne on Ilomantsin keskustasta matkaa noin 50 km, lähtee 17 km pitkä rengasreitti (Pirhunkierto) ja luontopolku. Helppokulkuisen reitin soiden ylitykset on pitkostettu ja Koitajoen yli pääsee ylityslautalla (käytettävissä 1.6.-30.9.). Hiukan pidempi ja kattavampi reitti on puolestaan Tapion taival-retkeilypolku (20 km) Lakokankaan ja Hoikantien välillä. Koivusuon luonnonpuistossa retkeilyä on rajoitettu. Siellä saa liikkua vain merkityillä reiteillä, ja osa alueesta sijaitsee rajavyöhykkeellä, jossa liikkumiseen tarvitaan Rajavartiolaitoksen lupa. Kuolemalammensuo (Kesälahti, 62,5 ha) Kesälahden eteläosassa 6-tien varrella sijaitseva Kuolemalammensuo on Natura 2000 alue. Alueelle on tehty hoito- ja käyttösuunnitelma osana LIFE Luonto-hanketta vuonna 2006. Erikoista alueessa on, että se on alkanut soistua vasta 1880-luvulla tehdyn järvenlaskun seurauksena. Alueella on sen johdosta luonnontilaisia lettoja ja myös vanhoja metsiä. Suo soveltuu virkistyskäyttöön hyvän saavutettavuuden ja 1980-luvulla rakennetun lintutornin johdosta. Lintutornille johtaa metsäautotien päässä olevalta pysäköintialueelta 120 metriä pitkä, osin pitkostettu polku. Patvinsuon kansallispuisto (Lieksa ja Ilomantsi, pa 105 km 2, aluetta hoitaa metsähallitus) Patvinsuon kansallispuisto sijaitsee Koitereen pohjoispuolella hyvien kulkuyhteyksien varrella. Alueen sivuitse kulkee mm. Uimaharjuntie. Kansallispuisto on merkittävä suoluonnon suojelu- ja tutkimusalue. Sieltä löytyy sekä eteläisiä keidassoita että pohjoisia aapasoita. Patvisuon keskusosa on märkää

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 31 (34) rimpinevaa. Erilaisia soita on vähintään puolet puiston pinta-alasta. Soiden lisäksi alueella on vesistöjä (mm. Suomunjärvi ja Iso Hietajärvi) ja vanhoja metsiä. Patvinsuolla on noin 80 km merkittyjä polkuja, joista pitkospuita on noin 20 km. Alueella on lintutorni (Teretinniemi), keittokatoksia, useita tulentekopaikkoja ja telttailualueita. Suomunjärven rannalla on Suomun luontotupa vanhassa metsänvartijatilan navetassa. Asutusta Suomujärven rannoilla on ollut jo 1600-luvulta asti. Suomun luontotuvalla on opas kesäisin. Puohtiinsuo (Ilomantsi, 890,7 ha) Puohtiinsuo kuuluu valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan (Natura 2000). Se onkin ainutlaatuinen aapasuokokonaisuus, jolla on laajoja ravinteikkaita osia, myös lettoja ja tulvivia rantaluhtia. Suon pohjoisosassa on turvetuotantoalue ja suon reunoja on ojitettu. Osa ojista on kuitenkin umpeenkasvaneita. Puohtiinsuolle on tehty vuonna 2007 hoito- ja käyttösuunnitelma (LIFE-projekti Karjalan suot ja ikimetsät, helmiä luonnonsuojelun historiassa ), jossa Puohtiinsuo on merkitty kokonaisuudessaan syrjävyöhykkeeksi ja siten retkeilyä alueella on rajoitettu, eikä uutta palveluvarustusta rakenneta. Puohtiinsuo sijaitsee Ilomantsissa Nuorajärven pohjoispuolella. Järven eteläpuolella on Petkeljärven kansallispuisto, jossa on monipuolisia retkeilymahdollisuuksia. Rasvasuo-Kitkasuo (Lieksa) Lieksan kunnan pohjoisosassa sijaitseva Rasvasuo-Kitkasuon alue kuuluu Pohjois-Karjalan aapasuovyöhykkeeseen. Soidensuojelualueen koko on 1164 ha. Suot ovat pienialaisia rahkaisia ja

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 32 (34) lyhytkortisia rämeitä. Alueen pohjoisosassa sijaitsevalla Rasvasuolla on myös laajempia nevoja. Suot muodostavat metsien ja lampien kanssa mosaiikkimaisia kuvioita. Maaston pienipiirteisyyden ja metsien runsauden vuoksi linnuston tiheys on suuri. Kohde sopii siis lintujen tarkkailuun. Soidensuojelualueen koillisosan poikki kulkee metsäautotie ja länsiosan halki Karhunpolku-vaellusreitti, joka on 133 km pitkä kulkien Kuhmon ja Patvinsuon kansallispuiston välillä. Reposuo (Lieksa) Reposuo sijaitsee Joensuu-Lieksa-Nurmes -tien (kantatie 73) itäpuolella, noin 10 km Lieksasta itään. Se muodostaa kahden muun suon kanssa Natura alueen kooltaan 909,8 ha. Kaikki kolme suota ovat luonnontilaisia. Suot ovat Pohjois-Karjalan keidassoiden ja Pohjanmaan aapasoiden vaihettumisvyöhykkeessä, joten niiden rakenteessa on piirteitä molemmista suoyhdistymätyypeistä. Suot ovat linnustollisesti tärkeitä: alue toimii mm. joutsenten ja kurkien muuttoaikaisena levähdyspaikkana. Reposuolla on 12 km mittainen luontopolku (Ketunlenkki). Reitti kulkee helppokulkuisessa, mutta vaihtelevassa maastossa. Osa reitistä on pitkostettu ja sen varrella on kolme tulentekopaikkaa. Reitille pääsee kolmelta pysäköintialueelta (Ulkkajoki, Kiviniemi ja Anttonen). Ulkkajoen pysäköintialueen läheisyydessä on luontotorni ja katselulava lintujen tarkkailuun. Molemmille pääsee pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa. Savijärvensuo (Juuka, 27,9 ha) Savijärvensuo sijaitsee Juuan kunnan kaakkoisosassa Kolille vievän tien varrella (Kolille on linnuntietä matkaa noin 7 km). Suo on Natura aluetta ja siitä on tehty hoito- ja käyttösuunnitelma vuonna 2006.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 33 (34) Natura-alueeseen kuuluu metsäsaarekkeiden ja pienten lampien pilkkomia runsasravinteisia soita lettokasveineen. Savijärven Natura alueen läheisyydessä on levähdyspaikka ja opastaulu. Itse suolla on 700 m pitkä lankkupolku, joka helpottaa suolla liikkumista ja suojelee suota liialta tallaantumiselta. Aluetta käytetään säännöllisesti opetuskohteena poikkeuksellisen lettokasvillisuuden vuoksi. Viklinrimpi (Polvijärvi, 1458,8 ha) Viklinrimmen Natura alue sijaitsee Polvijärvellä Polvijärvi-Koli -tien (nro 504) itäpuolella. Alue koostuu keidas- ja aapasoista, harjumaastosta ja mutkittelevasta Rauanjoesta rehevine rantametsineen. Valtaosa kohteesta on suota (mm. Viklinsuon-Rapalahdensuon soidensuojelualue, 970 ha). Keidassuo osiot ovat karuja rämeitä ja nevarämeitä. Aapasoilla on puolestaan laajoja suursaraisia nevoja ja rämeitä. Harjualueen läheisyydessä pohjavesipurkaumat muodostavat lähteitä ja lähdevaikutteisia soita. Viklinrimmen alue on tärkeä suolintujen muuttoaikainen levähdyspaikka ja merkittävä soiden tutkimuskohde. Alueella kulkee Tiaissärkän polku, joka on edestakaisin kuljettuna 4 km. Polku lähtee Tiassärkän laavulta ja etenee soiden sivuitse ja harjun selkää pitkin. Kosteimpien paikkojen yli pääsee pitkospuita pitkin. Reitin varrella on pari levähdyspenkkiä, joilta voi ihailla avonaisia suomaisemia. Reitin kääntöpiste on Tiaiskankaan opastaululla. Kävelyn lisäksi alueella voi harrastaa melomista, hiihtämistä, lintujen tarkkailua, kalastusta, marjastusta ja sienestystä.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 34 (34) MUITA (ei kartalla) Hirvisuo (Tohmajärvi) Lähellä Tohmajärven keskustaa sijaitsevan Hirvisuon Natura alue on noin 348 ha. Suojeltu alue on luonnontilainen puustoinen keidassuo, jolla on avoin aapasuo-osa. Ympäröivät alueet on ojitettu. Hirvisuo on linnustollisesti edustava. Kuoppasuo (valtimo) Valtimon kunnan koillisosassa sijaitseva Kuoppasuo on luonnontilainen aapasuo. Suolle on tehty vuonna 2008 ennallistamissuunnitelma. Natura alueen koko on noin 162 ha. Partiissuo (Kitee) Kiteen luoteisosassa sijaitseva Partiissuo on mäkien ympäröivä keidassuo, jonka keskiosassa ovat vallitsevina erilaiset nevat ja reunoilla rämeet. Suo on linnustollisesti monipuolinen. Se on myös tärkeä marjastamisen ja tutkimuksen kannalta. Natura alueen koko on noin 295 ha.