Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012



Samankaltaiset tiedostot
Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/2014 (lv )

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LASTEN KYSELYN TULOKSET LV

(015)

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Lapset Luotu :25

Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Västankvarns skola/ Stödsföreningen Almus rf.

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

LAPE Etelä-Savo. Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori. Saara Hanhela/ LAPE Etelä-Savo

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAADUNARVIOINTI. Lukuvuosi

Vaikeavammaisten päivätoiminta

Raportti Saarijärven kaupungin varhaiskasvatuksen laadusta laatukyselyt vuosilta

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2017

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276

Terveystarkastuksen esitietolomake yläkouluun

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Merituulen koulu

Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 2010

Baletti - Kysely huoltajille 2015

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Kyrkfjärdens skola/ Ingå församling

Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.

NUORISOPALVELUT. Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE mennessä.

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

PIENTENLASTEN KYSELY VUONNA 2016 KIRKKONUMMI + KAIKKI KUNNAT

Että jokainen aikuinen puuttuisi kiusaamiseen ja syrjimiseen

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

1. Millä mielellä menet iltapäiväkerhoon? 2. Miten viihdyt iltapäiväkerhossa?

Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke

PIENTENLASTEN KYSELY VUONNA 2016 KIRKKONUMMI

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

Kyselyn perusteella voidaan todeta Aurinkoisen asiakkaiden oleva pääosin tyytyväisiä saamaansa palveluun ja kohteluun Aurinkoisessa.

Riitta Rajala

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

Kiusaamisväkivaltakysely

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29

Espoon kaupunginkirjasto Asukaskysely/Espoonlahti Syksy 2014

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Lapsi työskentelee ja oppii

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009

Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyys ja palvelukykykysely

LOVIISAN KAUPUNKI ITÄRANNAN KEHITTÄMINEN KYSELYN TULOKSET

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus oppilaiden näkemyksiä RJ Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki

Hyvinvointikysely oppilaille

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Kielitaitotarkastajille lähetetyn kyselyn analyysiraportti

Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen

VIITASAAREN SEURAKUNNAN KYSELY LAPSILLE KESÄLLÄ Raportti/Maria Kaisa Aula ja Heidi Syvänen Taustaa

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon.

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke

Vuonna 2007 syntyneiden hyvinvointiselvitys Nurmijärvi

Perustiedot - Kaikki -

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja

Perustiedot - Kaikki -

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Kokemusten Keinu. Huoltajalle. Ohjeita Kokemusten Keinun käyttöön

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit

Kysely opettajille ja oppilaille kevät 2013

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ JA KOULUTYYTYVÄISYYS kevät 2017 Seinäjoen perusopetuksen arviointikysely

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Ylöjärven varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Kevät 2019

Seinäjoen opetustoimi. Koulu työyhteisönä Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)

Sohvalle vai lenkille?

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe

Tilitoimistokysely 2013

Transkriptio:

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui 12 monivalintakysymyksestä, joissa piti valita se kasvonilme, joka parhaiten kertoi lapsen mielipiteen. Kasvoista pystyi valitsemaan tosi iloisen, surullisen tai siltä välitä. Jokaisen kysymyksen jälkeen pystyi vielä perustelemaan miksi valitsi juuri tämän kasvon. Huoltaja kirjoitti vastauksen viereen mahdollisia lisäperusteluja. Monivalintakysymyksistä on alla esitetty graafinen esitys pylväsdiagrammin muodossa tulokset prosentteina. Kasvon ilmeet on muutettu vastaamaan sanallisesti seuraavasti: tosi iloinen kasvo= erittäin hyvä/mielellään jne., ei niin iloinen kasvo= melko hyvä/mielellään jne., kasvo suoralla suulla= ei osaa sanoa, kasvo, jolla suupielet hieman alaspäin= melko huono ja vielä kasvo, jolla suupielet erittäin paljon alaspäin= erittäin huono. Lisäksi kyselyssä oli kolme avokysymystä, joissa kysyttiin kiusaamisesta, kolmesta mukavimmasta tekemisestä iltapäivätoiminnassa ja kolmesta ikävimmästä tekemisestä iltapäivätoiminnassa. Kiusaamisesta ja mieluisista toiminnoista on alla esitetty graafinen esitys. Kolmesta ikävimmästä tekemisestä ei pystynyt laatimaan graafista esitystä vähäisen vastausten ja vastausten suuren hajonnan vuoksi. Tämä osion tuloksia esitetään pelkästään sanallisesti viimeisessä kappaleessa. Tiivistetysti voi sanoa, että lapset viihtyvät erittäin hyvin tai melko hyvin iltapäivätoiminnassa. Tiloista 8 % vastaajista mainitsi erikseen, että leikkimistilat tahtovat käydä vähäksi, kun paikalla on paljon lapsia. Tosin sisällöistä juuri vapaa leikki koettiin pääosin erittäin hyväksi. Leluihin ja välineisiin ollaan erittäin tyytyväisiä tai melko tyytyväisiä, tosin 8 % vastaajista oli sitä mieltä, että osa leluista oli tylsiä ja rikkinäisiä. Piha ja ulkoilu koettiin pääosin erittäin hyväksi tai melko hyväksi. Erityistä mainintaa sai sählynpeluukenttä, joka oli lapsen mielestä huippu! Muutamaa lasta vaivasi ulkona tekemisen puute ( 8%). Välipala koettiin suurimmaksi osaksi erittäin hyväksi tai melko hyväksi. Oli myös vastaajia, jotka eivät osanneet kantaansa ilmoittaa ja muutama mainitsi sanallisesti, että välipala on melkein joka päivä samanlaista (4 %). Jäätelö, letut ja karjanpiirakat maistuivat! Iltapäivätoiminnan aikuiset koettiin vastausten perusteella erittäin mukaviksi tai melko mukaviksi. Muut lapset koettiin melko mukaviksi. Osa kertoi vielä sanallisesti, että ei ole kavereita tai että kaikki ovat melkein minun kavereita. Iltapäivätoiminnan säännöt koettiin erittäin hyviksi tai melko hyviksi. Muutama vastaaja ei osannut mielipidettään kertoa. 4 % vastaajista oli myös sitä mieltä, että säännöt ovat erittäin huonot. Suurinta hajontaa lasten vastauksissa tuli rauhassa olemisesta iltapäivätoiminnassa. Mainittiin, että meteli häiritsee. Ensimmäisessä avokysymyksessä 13 tiedusteltiin kiusaamisesta iltapäivätoiminnassa. Osa ei muistanut onko kiusattu tai nähnyt kiusaamista. Vastaajista 52% kertoi nähneensä kiusaamista tai olleensa kiusattu (diagrammi alla).

Mieluisimmat asiat, mitä iltapäivätoiminnassa tehdään ovat: leikkiminen, askartelu ja ulkoilu ja liikunta. Erityisen maininnan sai nuokkarin liikuntahetki. Muita asioita olivat välipalan syönti, kaverien kanssa oleminen, aikuisen sylissä oleminen ja, kun aikuinen lukee lapselle kirjaa, tietokoneella oleminen, läksyjen tekeminen ja karkkipäivät ja juhlat (diagrammi alla). Ikävimpiä asioita ei oltu mainittu kovinkaan monta. Vastaajista 8 % oli sitä mieltä, että melu ja jos ei pääse leikkimään vapaasti oli ikävää, samoin kiusaaminen oli nostettu asiana esille ikävien asioiden kohdalla. 4 % koki pukemisen, tietokoneella olevien lyhyiden vuorojen ja läksyjen olevan ikäviä asioita. Tästä avokysymyksestä ei ole lainkaan graafista esitystä. Alla kyselyn graafinen esitys. 6 1. Millä mielellä menet ip-toimintaan? 5 4 Erittäin hyvällä Melko hyvällä En osaa sanoa Melko huonolla Erittäin huonolla

6 2. Miten viihdyt ip-toiminnassa? 5 4 Erittäin hyvin Melko hyvin En osaa sanoa Melko huonosti Erittäin huonosti 7 6 5 4 3. Mitä mieltä olet ip-toiminnan tiloista? 4. Mitä mieltä olet ip-toiminnan leluista ja välineistä? Erittäin hyvät Melko hyvät En osaa sanoamelko huonoterittäin huonot

6 5 4 5. Mitä mieltä olet ip-toiminnan pihasta? 6. Mitä mieltä olet ip-toiminnan välipalasta? Erittäin hyvä Melko hyvä En osaa sanoa Melko huono Erittäin huono 9 8 7 6 5 4 7. Mitä mieltä olet ip-toiminnan aikuisista? 8. Mitä mieltä olet muista lapsista? Erittäin Melko En osaa sanoa Ei niin Ei yhtään

5 9. Mitä mieltä olet ip-toiminnan säännöistä? 45 4 35 25 15 5 Erittäin hyvät Melko hyvät En osaa sanoa Melko huonot Erittäin huonot 8 7 6 5 4. Mitä mieltä olet ip-toiminnan vapaasta leikistä? 11. Mitä mieltä olet ip-toiminnan ulkoilusta? 12. Mitä mieltä olet rauhassa olosta ip-toiminnassa? Erittäin hyvä Melko hyvä En osaa sanoa Melko huono Erittäin huono

35 13 Onko sinua kiusattu tai oletko nähnyt kiusaamista ip-toiminnassa? 25 15 5 Ei muista Ei ole kiusattu On kiusattu Joskus On nähnyt kiusaamista 9 14. Mitkä ovat kolme mieluisinta asiaa, joita ip-toiminnassa tehdään? 8 7 6 5 4 Leikkiminen Askartelu Ulkoilu ja liikunta