T-121.200 Käyttöliittymäpsykologia Essee, syksy 2003 Osmo Tolvanen Käyttäjän tunnetilojen huomioiminen käyttöliittymän toiminnassa Johdanto Mikä oikeastaan erottaa ihmisen tietokoneesta? Yksi suurimmista eroista on varmastikin tietokoneen kyvyttömyys erilaisiin tunnetiloihin. Tietokone käyttäytyy aina samalla tavoin, sillä ei ole koskaan kiire, se ei ole koskaan erityisen huomaavainen mutta ei erityisen äksykään. Käyttäjä puolestaan käy usein tietokoneensa kanssa läpi hyvinkin monenlaisia tunnetiloja. Usein ainakin esiintyy turhautumista ja suuttumusta, mutta käyttäjä voi joskus olla myös peloissaan tai erityisen iloinen. Se että tietokone aina reagoi täysin samalla tavoin, viileästi kuin viilipytty kaikkiin ärsykkeisiin saattaa joskus aiheuttaa suuriakin tunnekuohuja käyttäjässä ja tämä johtaa usein ongelmiin. Käyttäjän tunnetiloista ei kuitenkaan ole pelkkää haittaa käyttöliittymän kannalta. Jos niitä pystyttäisiin havaitsemaan ja sitä kautta käyttämään hyödyksi käyttöliittymän toiminnan suunnittelussa, voitaisiin hyvinkin parantaa tuotteen käytettävyyttä erilaisissa käyttötilanteissa. Mikä tai mitä on tunne Sanalle tunne on vaikeaa antaa täsmällistä ja tarkkaa määritelmää. Mitä tunne on, mielletään usein esimerkkien tai jonkinlaisten prototyyppien pohjalta. Kirjallisuudesta löytyy useita määritelmiä, ja mm. Frijda (1986) antaa suosiota saaneen määritelmän jonka mukaan tunne on tila jossa henkilö tietoisesti tai alitajuisesti arvioi jonkin tapahtuman tai tilan vaikutusta hänen senhetkisiin tavoitteisiinsa nähden. Tunteen positiivisuus tai negatiivisuus riippuu siitä, onko tapahtuman vaikutus arvioinnin perusteella tavoitteiden saavuttamista helpottava vai hankaloittava. Tunnetila aiheuttaa joidenkin tehtävien tai asioiden priorisaatiojärjestyksen muuttumista ihmisen toiminnassa tai ajatuksissa. Tunne koetaan toiminnan muutosten lisäksi myös jonkinasteisena mielellisenä tilana johon liittyy hyvin usein myös muutoksia henkilön ruumiillisessa tilassa sekä erilaisina eleinä. Tunteet ovat erittäin tärkeitä myös päätöksentekoprosessissa. Monissa tilanteissa on monta suunnilleen samanarvoita vaihtoehtoa joista henkilön on pysyttävä valitsemaan jokin. Ilman tunnetilojen antamia priorisointeja päätös oikeasta vaihtoehdosta voisi olla joskus jopa mahdoton tehdä. Tunnetilat siis täydentävät järkiperäistä ajattelua. Mistä nämä tunteet sitten ovat peräisin? Ovatko ne kaikilla ihmisillä samantyyppisiä, eli periytyvätkö ne geeneissä kantaihmisestä vai muokkaako jokainen yksilö omat tunteensa oppimiseen perustuen. Reagoivatko kaikki ihmiset samalla tunnetilalla samaan ärsykkeeseen vai riippuuko reaktio kulttuuritaustasta? Entä syntyneen tunnetilan ilmaisu? Näistä asioista eivät tiedemiehet ole päässeet yhteisymmärrykseen ja molemmista alkuperistä on saatu eri kokeissa viitteitä. Aihe on sikäli mielenkiintoinen käyttöliittymien kannalta, että mikäli jokainen ihminen tai ainakin jokainen kulttuuri luo omat mekanisminsa tunteiden kehittämiseen ja niiden ilmaisemiseen, muuttuu maailmanlaajuisille markkinoille suunnatun tunteita tulkitsevan käyttöliittymän kehitys huomattavasti vaikeammaksi. Tutkijapiireissä jakaudutaan yleisesti relativisteihin ja universalisteihin tunteiden periytymistä koskevassa keskustelussa. Relativistit uskovat tunteiden olevan pitkälti opittuja ja siksi kulttuurisidonnaisia kun taas universalistien mielestä tunteet pohjautuvat perinnöllisiin tekijöihin ja olisivat siten pitkälti samanlaisia maailmanlaajuisesti. Oatley et al. (1996) esittää teoksessaan että kyse olisi pitkälti molempien teorioiden sekoituksesta. Hän perustaa väitteensä siihen, että eri tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä että kaikille ihmisroduille ja kulttuureille yhteisiä tunnereaktioita ja erityisesti niiden esittämistapoja on enemmän kuin toisistaan poikkeavia. Erityisesti monet käyttöliittymän reagoinnin kannalta tärkeät tunteet kuten suuttumus aiheuttavat hyvin usein kulttuurien rajat ylittäviä samanlaisia reaktioita.
Mieliala on myös tunnetila, mutta pidempiaikainen sellainen. Kun tunne kestää yleensä joitakin tunteja, mieliala jatkuu useita päiviä, joskus jopa viikkoja. Käyttöliittymän kannalta olisi mielenkiintoista pystyä tunnistamaan käyttäjän senhetkinen mieliala sillä sekin vaikuttaa suoraan käyttäjän tavoitteisiin ja tapaan saavuttaa ne. Tunteiden ilmaiseminen Ihmisten yleisimmin kokemat tunteet ilo, suuttumus, suru, rakkaus sekä pelko (Fehr ja Russell, 1984) ovat kaikki käyttöliittymän toiminnan kannalta mielenkiintoisia, sillä niiden vallassa ihminen mitä todennäköisimmin suhtautuu tietokoneeseen hyvin eri tavoin. Vaikka tunteet ovatkin pitkälti ihmisen päässä syntyviä tiloja, näkyvät ne silti ulospäin henkilöstä monella tavalla. On monia tapoja ilmaista tunteitaan, ja kuten aiemmin mainittiin, tunteiden ilmaisutapa voi riippua myös jossakin määrin henkilön kulttuuritaustasta. Erityisesti erilaiset eleet riippuvat usein kulttuurista. Nämä ovat ikään kuin sanatonta kieltä joka vaihtelee kulttuurista toiseen (Morris et al., 1979). Onneksi kuitenkaan kaikki eleet eivät ole kulttuurikohtaisia, vaan universaalejakin on. Sogon ja Masutani (1989) löysivät useita, erityisesti käyttöliittymän kannalta mielenkiintoisten tunnetilojen, kuten pelon, surun ja inhon eleistä universaaleja esitystapoja. Näihin kuuluivat mm. olkapäiden asento, istuminen kumarassa sekä useat kasvojen liikkeet. On myös huomattava, että vaikka monissa tutkimuksissa on havaittu erityisesti itäisten kulttuurien, kuten japanilaisten edustajien peittävän osan tunteidensa kirjosta ihmisten välisessä kanssakäymisessä, on tilanne todennäköisesti toinen kun on kyse ihmisen ja tietokoneen välisestä vuorovaikutuksesta. Tämä on mielenkiintoista käyttäjän tunnetiloja tulkitsevan käyttöliittymän toimintaedellytysten kannalta, sillä tietokone voisi hyvinkin olla sen verran epäinhimillinen olento, tai ainakin omaan kulttuuriryhmään kuulumaton olento, että sille voisi muualla kiellettyjä tunnetiloja esittää. Näihin kiellettyihin tunnetiloihin kuuluu erityisesti vihan ja pelon ilmaiseminen. Enemmän kulttuuritaustasta riippumattomia tunteiden ilmaisutapoja ovat ruumiilliset muutokset, joihin ihminen ei kovin paljoa voi vaikuttaa. Sydämen syketaso, ihon johtavuuden ja konduktanssin muutokset, sekä pään lämpötila kuuluvat tähän kategoriaan. Näiden muutosten yksiselitteisyydestä on tehty useita tutkimuksia, mm. Cannon (1927) väitti että esimerkiksi pelon ja vihan aikaansaamat ruumiilliset muutokset ovat samankaltaisia. Käyttöliittymän kannalta näiden suureiden muutoksia voidaan kuitenkin käyttää hyväksi, sillä pelko ja viha aiheuttavat todennäköisesti erilaisen käyttäytymiskuvion koneen ääressä. Tunteiden ilmaiseminen tietokonetta kohtaan Vaikka on todettu, että ihmiset ilmaisevat tunteitaan auliimmin toisille ihmisille kuin yksin ollessaan (Kraut & Johnson, 1979) ei tietokoneen käyttötilanne silti ole missään nimessä tunteetonta ja eleetöntä toimintaa. Tietokone mielletään nimittäin usein kuitenkin myös osittain inhimilliseksi olennoksi. Ei tarvitse kovin kauaa seurata tietokoneen käyttäjiä huomatakseen että koneelle voi helposti suuttua jos se toimii väärin tai sille voidaan yrittää jotakin inhimillistä tapaa käyttäen saada menemään jokin asia perille. Käyttäjä voi esimerkiksi tehdä saman asian monta kertaa yrittäen saada tietokoneen toistojen kautta uskomaan mitä hän haluaisi tapahtuvan, vaikka ehkä hyvin tietää että kone ei tällaista opettamista tunne. Vaihtoehtoisesti suututtaessa koneelle voi huutaa tai puhua vihaisesti, sitä voi kosketella kovakouraisesti esimerkiksi näppäimiä hakkaamalla tai hiirtä paukuttamalla. Käyttäjä helposti purkaa turhautumistaan tietokoneeseen koska tietää sen olevan puolustuskyvytön. Suuttumusta ei tarvitse peitellä kuten normaalissa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Inhimillinen suhtautumistapa ilmenee myös positiivisissa tunteissa. Tietokonetta voi kosketella myös hyväksyvästi, hyvällä tuulella käyttäjä näppäilee konettaan hellemmin ja jaksaa odotella koneen prosessointia ilman hermostunutta hiiren naputtelua tai heiluttelua. Onnellisuuden osoittaminen tietokoneelle on kuitenkin melko harvinaista. Kraut & Johnson (1979) totesivat keilausta koskeneessa tutkimuksessaan että ihmiset eivät hymyile yksikseen, tulostaululle tai keiloille vaan vasta kun näkevät muita ihmisiä. Pelokas käyttäjä taas koskettelee konetta varovaisesti ja koettaa välttää kaikkea ylimääräistä kontaktia koska pelkää hajottavansa koneen tai ainakin vahingoittavansa sitä. Miten tunnetiloja voidaan tunnistaa Henkilön tunnetilan tunnistamisessa ihminen on lyömätön. Ihminen pystyy aistimaan pienimmätkin muutokset henkilön tunnetilassa, usein vielä tulkitsemaan ne oikein. Tämä tunnistaminen perustuu monen pienen tekijän summaan. Tietokone ei parhaimmillaankaan pysty samanlaiseen tunnistamiseen, mutta apuvälineitä käyttämällä voidaan päästä kuitenkin jonkinasteisiin tuloksiin. Tietokone pystyy parhaimmillaan analysoimaan tunnetiloja yllättävänkin hyvin, mutta parhaisiin tuloksiin pääsemiseksi on henkilöön kiinnitettävä useampia antureita joilla
ruumiillisia muutoksia voidaan mitata. Tavallisessa tietokoneen käyttötilanteessa tällainen ei kuitenkaan tule kysymykseen, sillä kovin harva käyttäjä varmastikaan suostuu kiinnittämään itseensä kasan antureita ennen käytön aloittamista. Tunteiden muutoksista näkyvimpiä ovat, kuten edellä on mainittu, eleet ja kasvojen liikkeet. Ihmiselle näiden tunnistaminen ja tulkitseminen on helppoa, mutta tietokone joutuu koville. Kasvoja voidaan helposti kuvata sopivalla kameralla ja kameran antamaa kuvaa sitten prosessoida tietokoneessa. Prosessointivaihe on kuitenkin pullonkaula, mutta tästäkin voidaan nykyaikaisilla tietokoneilla jo päästä yli. Kasvojen tunnetilojen systemaattiseen tulkintaan on kehitetty useita järjestelmiä, kuten MAX (Izard, 1979) ja AFFEX (Izard, Dougherty & Hembree, 1983). Nämä järjestelmät perustuvat oletukseen, että on olemassa tietty määrä eri tunnetiloja jotka esiintyvät tietyillä tavoilla ihmisen kasvoilla. Järjestelmä pyrkii erottamaan mitä tilaa kasvojen asento kulloinkin eniten muistuttaa. Ekman ja Friesen (1978) kehittivät FACS järjestelmän (Facial Action Coding System), joka taas perustuu eri kasvojen lihasten liikkeiden seuraamiseen. Niistä syntyvien yhdistelmien pohjalta se pyrkii päättelemään, mikä tunnetila on kyseessä. FACS pystyy melko hyvin kuvaamaan ja erittelemään eri tunnetiloja, mutta vaatii melko paljon tunnistajalta, joka käytännössä on ihminen. Hyvällä kuvantunnistusalgoritmilla kuitenkin voisi FACS:ia ehkä hyvinkin soveltaa automaattisessa tunnetilojen tunnistamisessa tietokoneella. Myös uudempia sovelluksia on, jotka pystyvät jo kohtalaisen hyviin tunnistustuloksiin jos kasvojen ilmeet ovat selkeitä. Tietokoneen käyttötilanteessa ilmeet vain eivät useinkaan ole kovin selkeitä, sillä harva käyttäjä ilveilee koneelleen kovinkaan suurieleisesti. Vaikka ihmisen tasoiseen automaattiseen tunteiden tunnistamisen kirjoon kasvojen perusteella ei vielä vähään aikaan varmaan päästäkään, ei tilanne ole silti toivoton. Käyttöliittymän kannalta tärkeimmät tunnetilat viha tai suuttumus sekä ilo tai onnellisuus pystytään usein erottamaan toisistaan oikein pelkästään kasvojen perusteella koska ne eroavat toisistaan huomattavasti. Ongelmakohdaksi tulee todennäköisesti pelon ja suuttumuksen välinen ero, sillä tätä eroa eivät ihmisetkään aina pysty aukottomasti erottomaan, etenkään jos koetetaan tulkita vieraan kulttuurin edustajia. Käyttöliittymän toimintaa ohjaavan ohjelman kannalta olisi kuitenkin tärkeää tietää onko käyttäjä vihainen vai peloissaan. Avuksi voidaan ottaa muut mittaukset käyttäjän ruumiillisesta tilasta ja yhdistellä niitä. Kuvamateriaalista voidaan saada jotakin tietoja käyttäjän eleistä, kuten nyökkäyksistä, pään pudistelusta tai jopa käsimerkeistä. Näitä ei kuitenkaan todennäköisesti kovin paljoa esiinny tietokoneen ja ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa joten niiden painoarvo on melko vähäinen. Ruumiillisen tilan mittauksista sen sijaan voidaan hyvinkin saada käyttökelpoista tietoa. Jos aivokäyriä päästäisiin mittaamaan, saataisiin hyvin arvokasta tietoa, mutta aivokäyrien mittaaminen on normaalissa käyttötilanteessa erittäin vaikeaa. Ihon sähkönjohtavuutta tai konduktanssia päästään tietokoneen käyttäjältä sen sijaan mittaamaan melko helposti esimerkiksi hiireen, näppäimistöön tai rannetukeen kiinnitettävän tunnistimen avulla. Tutkimuksissa on havaittu, että ihon sähköjohtokyvyssä tapahtuu muutoksia erilaisten tunteiden yhteydessä, esimerkiksi rakkauskohtausten katsominen muutti koehenkilöiden ihon johtavuutta Dysingerin ja Ruckmickin kokeessa 1933. Vaikka johtavuuden muutokset eivät viittaakaan mihinkään tiettyyn tunnetilaan suoraan, voidaan tätä tietoa käyttää hyväksi kuitenkin kertomaan jonkinlaisesta käyttäjän virittyneisyyden tilasta, kuten mahdollisesta vihasta tai seksuaalisesta lämpenemisestä. Sydämen sykkeen mittaaminen antaisi paljon hyödyllistä tietoa käyttäjän tilasta, mutta sen tekninen toteuttaminen on hiukan hankalaa. Parhaan tuloksen sydämen lyöntitiheydestä saisi tietenkin rintaan kiinnitettävällä sensorilla, kuten sykemittareissa on tapana. Kohtalaiseen tulokseen voisi kuitenkin päästä myös hiidessä tai rannetuessa olevalla anturilla. Kun käyttäjän käsi lepää hiiren tai rannetuen päällä, riittävän herkällä sopivasti rakennetulla sykeanturilla voidaan varmasti saada riittävän tarkkaa tietoa syketilan muutoksista. Alhainen syketaso tarkoittaa yleensä, että käyttäjän tunnetila on iloinen, yllättynyt tai inhoa kokeva. Noussut pulssi puolestaan kertoo usein surullisuudesta, vihasta tai pelosta (Ekman et al. 1990). Ihmisen käsien lämpötilan on myös havaittu vaihtelevan tunnetilojen mukana. Ekman et al. (1990) havaitsi että suuttuneessa tunnetilassa käsien lämpötila oli korkeampi kuin pelon ja surun ollessa vallalla. Käsien lämpötilaa voitaisiin mitata helposti samalla tavoin kuin ihon johtavuutta. Lämpötilatietoa hyväksi käytettäessä on kuitenkin otettava huomioon se tosiasia, että monilla ihmisillä pitkäaikaisen tietokoneenkäytön seurauksena kädet ovat tunnetilasta riippumatta kylmemmät kuin normaalisti liikkumattomuuden seurauksena. Tietokoneen käyttäjän äänenkäyttöä voidaan myös tarkkailla sopivasti suunnatulla mikrofonilla. Mikäli käyttäjä huutaa tai sanailee lyhyesti voimakkaalla äänellä koneen suuntaan, voidaan tätä tietoa käyttää yhtenä vihjeenä mahdollisesta suuttumuksesta. Tietokonetta käyttävän henkilön käyttäytymistä voidaan myös seurata ja tehdä siitä monia johtopäätöksiä. Hiireen ja näppäimistöön voidaan asentaa tunnistimet jotka kertovat kuinka voimakkaita kosketuksia käyttäjä niihin tekee, eli toisin sanoen kertovat näppäileekö käyttäjä näppäimistöä normaalisti, hennosti vai hakkaako hän sitä. Samoin hiiren
nappien painalluksien voimakkuutta voidaan seurata. Hiireen voidaan myös laittaa sen liikkeiden voimakkuutta seuraava anturi joka pystyy raportoiman esimerkiksi hiiren hakkaamisesta pöydän pintaa vasten, sekä muista nopeista liikkeistä jotka eivät hiiren normaalin liikeseurannan kautta välity koneelle. Myös hiiren käyttöä muuten voidaan seurata; onko se äkkinäistä ja nykivää vai varovaista. Näistä käyttäytymiseen liittyvistä tiedoista voidaan hyvin saada täydentävää tietoa muille tietokonetta käyttävän henkilön kehosta kerätyille arvioille. Henkilön käyttäytymisestä voidaan myös kerätä ikään kuin tilastollista tietoa. Jos henkilö esimerkiksi tekee saman toimintosarjan monta kertaa peräkkäin päätyen aina virheeseen tai klikkailee toistuvasti hiirellä jotakin tiettyä aluetta ruudulla useaan kertaan saamatta aikaa mitään tai saatuaan jotakin aikaan palaa aina takaisin, voidaan tästä tehdä muihin mittaustuloksiin yhdistelemällä monia johtopäätöksiä. Tunnetilan tiedon hyväksikäyttö ja käyttöliittymän reagointi Yhdistelemällä edellä mainittuja mittausten tuloksia voitaisiin hyvinkin saada aikaan riittävän luotettavia arvioita käyttäjän kulloisestakin tunnetilasta. Käyttöliittymä voi tämän tiedon pohjalta muokata käyttäytymistään sopivaksi katsottuun suuntaan. Mikä parhaiten sopii mihinkin tilanteeseen ja mitkä mittausarvoyhdistelmät useimmiten liittyvät minkäkinlaiseen tunnetilaan, vaatisi laajaa käyttäjätestausta ja käyttäjien havainnointia, mutta joitakin ohjenuoria voidaan jo ilman testaustakin arvioiden antaa. Ehkä tärkeintä on pyrkiä havaitsemaan käyttäjän tunnetilassa tapahtuvat muutokset pysyvämpien tilojen sijaan, ja koettaa niiden perusteella tehdä johtopäätöksiä siitä mikä käyttäjää on esimerkiksi miellyttänyt, suututtanut tai pelottanut. Myös tunnetiedon pohjalta tehtyjen käyttöliittymän käyttäytymisen muutosten aiheuttamia reaktioita on tärkeätä tarkkailla että pystytään tietämään onko tehty muutos ollut hyvästä vai pahasta. Tämä pystytään havaitsemaan heti toteutetun muutoksen jälkeisinä minuutteina tapahtuvana mahdollisena tunnetilan muutoksena. Seuraavassa on lueteltu ehkä käyttöliittymän kannalta tärkeimmät tunnetilat joihin se omalla tavallaan voi pyrkiä vaikuttamaan. Kiire ja suuttumus Vaikka kiire ei suoranaisesti olekaan erillinen tunnetila, kiireessä konetta käyttävä asettaa omia vaatimuksiaan. Kiireinen käyttäjä on samanaikaisesti usein hermostunut, ja hermostuneisuus voi muuttua nopeasti myös suuttumukseksi. Nopeat ja nykivät hiiren liikkeet sekä mahdollinen kovakourainen käsittely, kohonnut pulssi ja lämpimät kädet kertovat tällaisesta käyttäjästä. Kasvoanalyysi antaa melko varmasti myös arvion joko suuttumuksesta tai pelosta, ja pelko voidaan muiden tekijöiden perusteella jättää pois laskuista. Käyttäjän käyttämiä toimintoja seuraamalla voidaan tehdä päätelmiä siitä, mikä suuttumusta tai kiireen kärjistymistä aiheuttaa. Käyttäjä joka suuttuu järjestelmälle, on yleensä tyytymätön johonkin sen yksittäiseen toimintaan tai toimintasarjaan tai usein myös järjestelmän hitauteen jossakin asiassa. Käyttöjärjestelmä voisi tällaisessa tilanteessa pyrkiä reagoimaan nopeuttamalla tiettyjä prosesseja muiden kustannuksella. Esimerkiksi jatkuva klikkailu jotakin prosessia suorittavan ohjelman alueella voitaisiin tulkita tyytymättömyydeksi kyseisen ohjelman suoritusnopeudelle ja täten tälle ohjelmalle voitaisiin antaa enemmän prosessoriaikaa. Myös sopiva ilmoitus käyttäjälle esimerkiksi riittämättömästä prosessoritehosta ja sen aiheuttamasta hitaudesta voisi olla hyödyllinen. Tällaisten ilmoitusten on parasta olla kuitenkin ilmoitusluontoisia, siten että niitä ei tarvitse kuitata erikseen. Myös esimerkiksi toistuva koneen jumiutuminen ja siitä alkanut havaittu suuttumus voitaisiin pyrkiä vähentämään pahoittelulla ja kenties jollakin inhimillisellä kommentilla. Jos käyttäjä on jo suuttunut pahasti, voi järjestelmä ottaa riskin ja koettaa lepytellä häntä rakentavilla kommenteilla sillä niillä voi olla myös positiivinen vaikutus vaikka helposti vaikutus voikin olla päinvastainen. Pelko Pelokas käyttäjä ei pysty käyttämään järjestelmää täydellä teholla koska pelkää tekevänsä sille jotakin haittaa. Pelokkuus voidaan havaita kohonneesta pulssista, kylmistä käsistä sekä kasvoista. Myös käyttäytyminen ja eleet ovat melko helposti tunnistettavissa: Pelokas käyttäjä todennäköisesti istuu hieman kumarassa ja hänen tapansa käyttää järjestelmää on varovainen. Hiiren liikkeet ovat hitaita, käyttäjä ei hakkaa näppäimiä eikä hiiren painikkeita. Pelokasta käyttäjää järjestelmä voi auttaa helpommin kuin suuttunutta. Järjestelmä voi tarjota apua useammassa paikassa kuin muuten tarjoaisi. Jos käyttäjän havaitaan tekevän toistuvasti saman asian ja palaavan aina takaisin, voidaan olettaa että käyttäjä koettaa tehdä jotakin kyseisellä toiminnolla mutta ei keksi miten se tehtäisiin. Tilannetta voidaan auttaa esimerkiksi kertomalla käyttäjälle mitä ko. toiminnolla pystyy tekemään ja mitä sillä mahdollisesti ei voi tehdä, ja ehdottaa käyttäjää etsimään haluamaansa toiminnallisuutta jostakin muualta ohjelmasta mikäli annettu kuvaus käsillä olevasta komennosta ei vastaa sitä mitä käyttäjä olisi halunnut tehdä.
Kiintymys ja onnellisuus Kiintymys johonkin, kenties henkilön käyttämään järjestelmään voidaan myös havaita. Siihen liittyvät normaalit, eivät hennot eivätkä hakkaavat, hiiren- ja näppäimistönkäyttötavat sekä alhainen pulssi. Koska koneille ihmiset harvoin yksikseen osoittavat onnellisuuden merkkejä kasvoillaan hymyilemällä, ei kasvojen ilmeestä voida juuri tehdä muita johtopäätöksiä kuin että neutraalit kasvot voivat kuvastaa tyytyväistä tunnetilaa. Kun käyttäjä on onnellinen tai kiintynyt laitteeseensa, hänelle voi tarjota joitakin ylimääräisiä vinkkejä, säätömahdollisuuksia tai vastaavia. Tällaista tilaa voitaisiin myös käyttää kaupallisesti hyväksi tarjoamalla sopivalla hetkellä informaatiota saatavilla olevista lisäpalveluista tai uusista ohjelmista. Tilaa on kuitenkin syytä seurata tarkasti, ettei mennä liian pitkälle erikoisuuksissa jolloin onnellisuus voi kadota. Lähteet Oatley, Keith & Jenkins, M. Jennifer. 1996. Understanding Emotions. Blackwell Publishers. 448 s. ISBN 1-55786-495-0 Kirjan Oatley et al. (1996) kautta viitatut lähteet: Frijda, N. H. 1986. The emotions. Cambridge: Cambridge University Press Fehr, B. & Russell, J. A. 1984. Concept of emotion viewed from a prototype perspective. Journal of Experimental Psychology: General, 113, s. 464-486 Morris, D., Collett, P., Marsh, P. & O Shaughnessy, M. 1979. Gestures: Their origin and distribution. London: Cape. Sogon, S. & Masutani, M. 1989. Identification of emotion from body movements. Psychological reports, 65. s. 35-46. Cannon, W. B. 1927. The James-Lange theory of emotion: A critical examination and an alternative theory. American Journal Psychology, 39. s. 106-124. Kraut, R. E. & Johnson, R. E. 1979. Social and emotional messages of smiling: An ethological approach. Journal of Personality and Social Psychology, 37. s. 1539-1553. Izard, C. E. 1979. The maximally discriminative facial movement coding system (MAX). Newark, DE: University of Delaware, Office of Instructional Technology Izard, C. E., Dougherty, L.M. & Hembree, E. A. 1983. A system for identifying affect expressions by holistic judgements (AFFEX). Newark, DE: University of Delaware, Office of Instructional Technology Friesen, W. V. 1972. Cultural differences in facial expressions in a social situation. An experimental test of the concept of display rules. Tohtorinväitöskirja, University of California, San Fransisco Dysinger, W. S. & Ruckmick, C. A. 1933. The emotional responses of children to the motion picture situation. New York: Macmillan Ekman, P., Davidson, R. J. & Friesen W. V. 1990. The Duchenne smile: Emotional expression and brain physiology II. Journal of Personality and Social Psychology, 58. s. 342-353. Lisätietoja haettu myös kirjasta: Sinkkonen, Irmeli, Kuoppala, Hannu, Parkkinen, Jarmo & Vastamäki, Raino. 2002 Käytettävyyden psykologia. Toinen, uusittu painos. IT Press. 338 s. ISBN 951-826-574-7