VEIKKOLAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015-16



Samankaltaiset tiedostot
VEIKKOLAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE

VEIKKOLAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

PARKANON YHTENÄISKOULU

VEIKKOLAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja.

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula.

Veikkolan koulun oppilaat ja huoltajat, Tervetuloa aloittamaan lukuvuosi !

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Kempeleen kunta Liite 1

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Malvaan koulu. Lukuvuoden työsuunnitelma

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

Opetushenkilökunta. 19 luokanopettajaa 3 aineenopettajaa

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Tulevien seiskojen opas

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa Ikaalinen

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

Opetushenkilöstö Punkaharju

Hyvät oppilaat ja huoltajat,

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

koulun nimi Valmistava opetus

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Vuosaaren koulujen yhdistyminen

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Hyvät oppilaat ja huoltajat,

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

YLI-MAARIAN KOULUN ESITTELYTILAISUUS

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Hyvät oppilaat ja huoltajat,

Kalkkisten koulu

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE Sepänmäen koulu

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

OPPITUNNIT POISSAOLOT

LUKUVUOSITIEDOTE KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, :30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Valinnaisopas Lukuvuosi Veromäen koulu

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Opetus ja opetusjärjestelyt

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Yhtenäiskoulu. Louhentie HELSINKI PL HELSINGIN KAUPUNKI. YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus oppilaiden näkemyksiä RJ Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Lukuvuonna tehdyt OPS-muutokset:

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Hyvät oppilaat ja huoltajat,

Transkriptio:

VEIKKOLAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015-16 1

1. Sisällysluettelo... 2 2. Yhteystiedot... 3 3. Lukuvuosi ja lomat... 3 4. Jaksot..... 3 5. Opettajat..... 4 6. Koulunkäyntiavustajat 5 7. Iltapäivätoiminnan ohjaajat 5 8. Oppiainelyhenteet..... 5 9. Kodin ja koulun yhteistyö sekä Helmi-järjestelmä.. 6 10. Veikkolan Koti ja koulu yhdistys. 6 11. Opetussuunnitelma 7 12. Oppilashuolto... 7 13. Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki.... 9 14. Oppilaanohjaus... 10 15. Kiusaamisenvastaisuus ja työrauha... 10 16. Oppilastoiminta... 11 17. Kestävä kehitys... 12 18. Kansainväliset hankkeet 13 19. Teknologiakasvatus 15 20. Yrittäjyyskasvatus. 16 21. Koulukuljetus... 16 22. Tapaturmat ja vakuutus 17 23. Turvallisuus.. 18 24. Oppitunnit ja välitunnit... 19 25. Kouluruokailu 20 26. Oppilaan poissaolo... 20 27. Koulutarvikkeet ja lokerot 21 28. Kielten opiskelu 21 29. Yleinen järjestys ja kurinpito.. 21 30. Koulun järjestyssäännöt.... 22 31. Siisteyskampanja 2015-2016.. 23 32. Tapahtumia ja juhlia.. 24 33. Veikkolan koulun arviointi.. 25 34. Tuntijako.... 26 35. Jaksotus vuosiluokilla 7-9... 27 36. Toiminta-ajatus...... 28 37. Koulun kasvatustavoitteet...... 29 2

YHTEYSTIEDOT Rehtori (vs.) Jussi Roms 040 523 6562 Apulaisrehtori (vs.) Jenni Sinkko 040 537 7853 Koulusihteeri Tarja Tallgren 040 126 9382 Fax kanslia 09-8554107 Henkilökunnanhuone 040 126 9384 (ei tekstiviestejä!) Opinto-ohjaaja Hilppa Konttori 040 126 9387 Erityisluokanopettaja Ossi Leivo 050 577 4781 Terveydenhoitaja Anna Vairio 050 310 7065 Terveydenhoitaja Jenni Rantala 09 29683633 Koulukuraattori Hannele Mollberg 050 379 6134 Koulupsykologi Elina Luoma 0400 692 235 Iltapäiväkerho (puhelin käytössä klo 12-17) 050 577 4783 Hammashoitola 09-2968 3269 Vahtimestari Freddy Wiik 040 776 1317 Iltavahtimestari Kaj Myrberg 040 573 7782 Ruokapalveluesimies Marketta Luukkonen 040 126 9287 Veikkolan koulun postiosoite: Kisapolku 7, 02880 Veikkola Koulun www- sivut: www.kirkkonummi.fi/veikkolankoulu Henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi HUOM: Henkilökunnan huoneen puhelin on kiinteä gsm-pöytäpuhelin, eikä siihen lähetettyjä tekstiviestejä lueta! LUKUVUOSI JA LOMAT Syyslukukausi to 13.8.- pe 18.12.2015 Kevätlukukausi to 7.1.- la 4.6.2016 Syysloma to 15.10. - pe 16.10.2015 (vko 42) Joululoma la 19.12.2015 - ke 6.1.2016 Talviloma ma 22.2. - pe 26.2.2016 (vko 8) Pääsiäisloma pe 25.3. ma 28.3.2016 Lomapäivä pe 6.5.2016 Koulutyö päättyy la 4.6.2016 JAKSOT 1. to 13.8. ke 14.10.2015 2. ma 19.10. - pe 18.12.2015 3. to 7.1. pe 18.3.2016 4. ma 21.3. la 4.6.2016 Lukuvuosi on jaettu neljään jaksoon. Työjärjestys vaihtelee jaksoittain vuosiluokilla 7.-9, jotta voidaan keskittyä harvempiin oppiaineisiin kerrallaan. Koska yhteiset tilat on sidottu koko Veikkolan koulussa toimivien peruskouluikäisten työhön vuosiluokilla 1.-9, vaihtelevat myös osan pienempien oppilaiden työjärjestykset jonkin verran jaksoittain liikunnan osalta. 3

OPETUSHENKILÖKUNTA LUOKANOPETTAJAT JA LUOKANVALVOJAT: 1A Maximilien, Mari (LO) 1B Toppila, Outi (LO) 1C Paukkeri, Virpi (LO) 2A Saukko, Suvi (LO, KO) 2B Kilpinen, Anna-Maija (LO) 2C Paavola-Melanen, Pia (LO) 1-3D Joki, Anniina (ELO) 3A Taipalus, Tiia (LO) 3B Nieminen, Lasse (LO, OPO) 3C Lehtonen, Pikki (LO, SA) 4A Kivinen, Satu (LO) 4B Nieminen, Janne (LO) 5A Hakala-Kähäri, Johanna (LO) 5B Perttula, Aino (LO, VE) 5C Tamminiemi, Riitta (LO) 6A Mäkiö-Rissanen, Tiina (LO) 6B Ståhle, Elena (LO, VE) 6C Ilander, Tiina (LO) 4-6D Collander, Tuija (ELO) 7A Björkqvist, Hannu (MA, FY, KE, ATK) 7B Häyrynen, Marjo (LI, TT) 7C Jokinen, Hannu (MA, FY, KE) 7D Marja-aho, Raija (BI, GE) 7E Forselius, Petteri (MA, FY, KE) 7F Riihimäki, Minna (ELO) 8A Karttunen, Pirjo (EN) 8B Sinkko, Jenni ( RU,vs. apulaisrehtori) 8C Tumelius, Kristiina (KU, ET) 8D Mauno, Inkeri (MA, FY, KE) 8O Leivo, Ossi (ELO) 9A Sallinen, Karoliina (AI) 9B Mölläri, Tiina (BI, GE, TT) 9C Määttä, Iris (EN, RU) 9D Moilanen, Harri (UE, HI) 9W Wikström, Juha (ELO) MUUT OPETTAJAT: 4 Jutila, Ari (LI, TT) Karjalainen-Rimppi, Kati (ELA) Konttori, Hilppa (OPO) Kuisma, Ninni (KO) Kukkonen, Aki (TN) Leppämäki, Salla (RU, SA) Matusiak, Ewa (MU) Nordström, Leila (AI) Nykänen, Anna-Kaisa (EN, RU) Puhto, Juuli (ELA) Rautio, Noora (RU, RA) Tikka, Johanna (HI, YHO) Vesamäki, Jaana (TS)

VIRKAVAPAALLA OLEVAT OPETTAJAT: KOULUNKÄYNTIAVUSTAJAT: Karjalainen, Petri (LI, TT) Nuutinen, Jenni (LO) Suikkanen, Hannele (BI, GE, TT) Waltzer, Karoliina (RU, RA) Havukunnas, Saana Help, Jaana Isotalo, Jorma Lehtinen, Kaija Merta, Vilma Paavonen, Hanna Petäjä, Jenni Pyykönen, Heli Tallgren, Nina ILTAPÄIVÄTOIMINNANOHJAAJAT: Isotalo, Jorma Lehtinen, Kaija Petäjä, Jenni Pyykönen, Heli Tallgren, Nina Wiksten-Pirttinen, Nina Kullakin henkilökunnan jäsenellä on sähköpostiosoite muotoa etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi OPPIAINELYHENTEET HI, YHO (HY) UE OPO AI EN, RU RA, SA, VE MA, FY, KE BI, GE (BG) LP, LT (LI) MU KU EO ATK TS, TN TT KO historia ja yhteiskuntaoppi uskonto ja elämänkatsomustieto oppilaanohjaus äidinkieli ja kirjallisuus englanti ja ruotsi ranska, saksa ja venäjä matematiikka, fysiikka ja kemia biologia ja maantiede liikunta pojat ja tytöt musiikki kuvataide erityisopetus automaattinen tietojenkäsittely tekstiilityö ja tekninen työ terveystieto kotitalous 5

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ SEKÄ HELMI-JÄRJESTELMÄ Tämä lukuvuositiedote ja muuta tärkeää tietoa koulun toiminnasta löytyy koulun kotisivuilta www.kirkkonummi.fi/veikkolankoulu. Koulun opettajiin voi olla yhteydessä Helmi-reissuvihon kautta, sähköpostitse tai soittamalla välituntisin opettajainhuoneeseen. Kullakin opettajalla on oma kunnan sähköpostiosoite muotoa etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi. Soittopyyntöjä voi jättää opettajainhuoneeseen ja kansliaan. Kansliaan voi ottaa yhteyttä työpäivien aikana. Koulussa on kaikilla luokilla käytössä sähköinen Helmi-järjestelmä, työkalu kodin ja koulun yhteistyöhön, jonka kautta huoltajat voivat hyväksyä ja ilmoittaa oppilaiden poissaolot ja lähettää viestejä opettajille. Helmi-järjestelmän osoite on www.helmi.fi/kirjautuminen ja huoltajilla on sinne omat henkilökohtaiset tunnuksensa. Huoltajien Helmi-järjestelmän käyttöön liittyvissä teknisissä ongelmissa (esim. salasanat ja käyttäjätunnukset) ollaan yhteydessä vs. apulaisrehtori Jenni Sinkkoon tai koulusihteeri Tarja Tallgreniin. Lukuvuoden aikana lähetetään koteihin tiedotteita ajankohtaisista asioista, mm. retkistä ja tapahtumista. Tietoa lähetetään osin paperisina tiedotteina ja osin sähköisinä viesteinä Helmi-järjestelmän kautta. VEIKKOLAN KOTI JA KOULU YHDISTYS ry Veikkolassa on yli 30 vuoden ajan tehty kodin ja koulun yhteistyötä myös vanhempainyhdistyksen muodossa. Veikkolan koti ja koulu -yhdistys on molempien kylämme koulujen yhteinen yhdistys. Vanhempainyhdistys on oivallinen paikka tutustua lähemmin lapsen kouluun ja muihin vanhempiin sekä mahdollisuus olla mukana vaikuttamassa lasten viihtyvyyteen kylämme kouluissa. Kaikille avoimia kokouksia pidämme parin kuukauden välein yhdessä koulujen edustajien kanssa. Kokouksissa olemme saaneet mukavia ja antoisia keskusteluja sekä osallistuneet koulujen asioihin joihin vanhempien kuulemista tarvitaan. Koti ja koulu - yhdistyksen osana toimivat myös Jalkkarit, eli vanhempien katupartioryhmä, joka kiertää tarkistamassa nuorten kuulumisia kylällä viikonloppuisin. jalkkarit@luukku.com Lisää aktiivisia vanhempia todella kaivattaisiin mukaan sekä yhdistyksen toimintaan että jalkkareihin. Isolla porukalla... Syksyn ensimmäinen kokous on maanantaina 17.8.2015 klo18.00 alkaen kirjaston alakerran Rotko-salissa ja Syyskokous Veikkolan koulun Kestissä 28.9.2015 klo18.00 alkaen. Tervetuloa mukaan! Lisätietoja löydät sivuilta: www.kotijakoulu.fi/veikkola www.facebook.com/veikkolankotijakoulu Terveisin, Veikkolan koti ja koulu -yhdistyksen hallitus Jani Lehmus jani.lehmus@pp.inet.fi 0500-448 341 6

OPETUSSUUNNITELMA Kirkkonummen kunnan ja Veikkolan koulun opetussuunnitelmat löytyvät osoitteesta www.kirkkonummi.fi/veikkolankoulu valitsemalla pääsivun vasemmasta reunasta valikon opetussuunnitelma. OPPILASHUOLTO Veikkolan koulussa oppilashuolto on jaoteltu oppilashuoltolain mukaisesti. Varsinainen oppilashuolto on jaettu yhteisölliseen, ennaltaehkäisevään oppilashuoltoon ja yksilölliseen oppilashuoltoon. Pedagoginen oppimisen tuen toiminta käsitellään edellisistä erillisenä toimintana, joka perustuu perusopetuslain mukaiseen oppilaan oikeuteen saada kolmiportaista tukea. Torstaisin klo 13-14 kokoontuu yhteisöllinen, ennalta ehkäisevää työtä suunnitteleva oppilashuoltotyöryhmä ja klo 14-15 varataan aika yksilöllisiin tapaamisiin, jolloin työryhmä kootaan tapauskohtaisesti. Torstaisin klo 9-10 kokoontuu yläkoulun pedagoginen oppimisen tuen ryhmä, joka kootaan myös tarpeen mukaisesti, mutta ryhmän rungon muodostavat oppilaanohjaaja ja laaja-alainen erityisopettaja. Alakoulun vastaava ryhmä kokoontuu pe klo 13-14. Tarvittaessa, huoltajan ja oppilaan suostumuksella, ryhmiin voi osallistua koulukuraattori, koulupsykologi, terveydenhoitaja, erityisopettaja, oppilaanohjaaja, rehtori tai apulaisrehtori. Oppilaan asian käsittelystä riippuen paikalla on asianomainen luokanopettaja tai luokanvalvoja sekä tarvittaessa huoltajat. Oppilasta koskevissa asioissa joku edellä mainituista henkilöistä on erikseen yhteydessä huoltajiin. KOULUKURAATTORI Koulukuraattori pyrkii yhdessä opettajien ja muun henkilökunnan kanssa edistämään kouluyhteisön hyvinvointia. Koulukuraattorin työ on yksilö- ja perhetyötä sekä konsultaatiotyötä. Kuraattori työskentelee yhteistyössä eri tahojen kanssa, ja ohjaa sopivien tukitoimien piiriin. Koulukuraattoriin voi olla yhteydessä kun lapsella tai nuorella on sosiaalisia pulmia ihmissuhteissa, tunne-elämän vaikeuksia tai käyttäytymisongelmia. Myös elämäntilanteen muutoksissa voi hakea tukea kuraattorilta. Kiusaaminen, poissaolot ja kaverisuhteet ovat myös aiheita, joissa kuraattori on tukena ja auttamassa koulunkäynnin onnistumiseksi. Koulukuraattori Hannele Mollberg on tavoitettavissa p. 050 379 6134. KOULUPSYKOLOGI Koulupsykologi työskentelee yhteistyössä opettajien, koulun muun henkilöstön, oppilaiden ja vanhempien kanssa. Psykologiin voi ottaa yhteyttä esim. oppimiseen, toverisuhteisiin, kasvatukseen ja kehitykseen liittyvissä kysymyksissä. Asioita voidaan pohtia yhdessä, ja tarvittaessa psykologi voi erilaisten tehtävien avulla selvitellä mm. oppimisvaikeuksia. Koulupsykologin erityisalaa ovat koulunkäynnin aloittamiseen, oppimisvaikeuksiin ja erityisluokkasiirtoihin liittyvät psykologiset tutkimukset. Hän on myös mielenterveystyön asiantuntija. 7

Koulupsykologi Elina Luoma on tavoitettavissa p. 0400 692 235. TERVEYDENHUOLTO Kouluterveydenhoitaja tapaa lukuvuoden aikana kaikki koulun oppilaat terveystarkastuksen merkeissä. 1lk:n, 5lk:n ja 8lk:n oppilaille tehdään laaja-alainen terveystarkastus, johon kuuluu myös koululääkärin tapaaminen. Kouluterveydenhoitajaan voi olla yhteydessä kaikissa oppilaan terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Varsinainen sairaanhoito ei kuulu kouluterveydenhuoltoon, mutta kouluterveydenhoitaja auttaa koulutapaturman sattuessa tai jos oppilas sairastuu koulupäivän aikana. Th Anna Vairio (luokat 3-9) puh: 050 3107065 maanantaista perjantaihin. Th Jenni Rantala (luokat 1-2) puh: puh 09 29683633 (puhelinaika klo 12-13) ja tavattavissa sopimuksen mukaan. Molempiin terveydenhoitajiin saa yhteyden myös Helmin kautta. Koululääkäri on koululla pääosin kerran viikossa aamupäivän ajan ja keskittyy tekemään terveystarkastuksia 1lk:n, 5lk:n ja 8lk:n oppilaille. Lisäksi koululääkärille saa ajan oppilaan kasvuun ja kehitykseen tai koulunkäyntiin liittyvissä haasteissa ja ongelmissa. Kaikki ajanvaraukset kouluterveydenhoitajan kautta. SUUTERVEYDENHOITO Veikkolan koulun oppilaiden suun terveydenhoito tapahtuu Veikkolan koulun yhteydessä olevassa hammashoitolassa. 1.-9. -luokkien oppilaat kutsutaan tarkastuskäynnille lähettämällä kutsu kotiin. Tarkastuskäynnin yhteydessä oppilas saa suun terveydentilasta kotiin vietävän kirjallisen tiedotteen, johon merkitään myös seuraava tarkastuskäynti yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Tarvittaessa hän saa tarkastuskäynnin yhteydessä ajan hammashoitotoimenpiteisiin. Osa käynneistä voi olla suuhygienistille. Kouluaikana tapahtuvista hammashoitokäynneistä ovat vastuussa oppilaiden huoltajat. Mikäli oppilas tarvitsee oikomishoitoa, siitä tiedotetaan vanhemmille erikseen. Kuljetuksista oikomishoitokäynneille huolehtivat vanhemmat itse. Perheen muuttaessa hammashuolto ei saa erikseen ilmoitusta muutosta. Tämän vuoksi huoltajien tulee ottaa itse yhteyttä oman asuinalueensa hammashoitolaan. Mikäli muutto tapahtuu kunnan sisällä, tiedon omasta hammashoitolasta saa keskitetystä ajanvarauksesta. Ajanvaraukset, -siirrot ja peruutukset voi tehdä keskitetystä ajanvarauksesta klo 12.00 14.00. Jos 15 vuotta täyttänyt jättää ilman erityistä syytä käyttämättä ajan, jota ei ole peruuttanut, peritään häneltä kulloinkin voimassa olevan maksuasetuksen mukainen maksu (Asetus 912/1992, 25 ). Jos haluatte lisätietoja suuterveydenhoitoon liittyvistä asioista, voitte ottaa yhteyttä hammashoitolaan. Hammaslääkäri Meri Helminen Veikkolan hammashoitola 1 Hammashoitaja Marjut Kalliomäki Kisapolku 7 Suuhygienisti Milla Vehviläinen 02880 Veikkola http://www.kirkkonummi.fi/hammashuolto/ 8

Keskitetty ajanvaraus: puh. (09) 2968 3269 Kiireelliset ajanvaraukset ma-pe klo 8.00 11.00 ja klo 12.00-14.00 Kiireettömät ajanvaraukset ke-pe klo 12.00 14.00 Ajanvarausten peruutukset puhelinvastaajaan: p. (09) 2968 3338 YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Oppilaan tarvitseman tuen muodot on opetussuunnitelmassa järjestetty yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen. Tarkemmin tuen muodoista kerrotaan opetussuunnitelmassa (luettavissa koulun internet-sivuilla). TUKIOPETUS Koulussamme annetaan tukiopetusta opinnoissaan tilapäisesti koulutyössä jälkeenjääneille tai muutoin tukea tarvitseville. LAAJA-ALAINEN ERITYISOPETUS Laaja-alainen (osa-aikainen) erityisopetus perustuu yleisopetuksen oppimääriin. Oppilaskohtainen erityisopetuksen tarve kartoitetaan yhdessä luokanopettajan ja aineenopettajan luokkatyössä saamien kokemusten ja havaintojen pohjalta erityisopettajan kanssa neuvotellen. Erityisesti alemmilla luokilla erityisopettaja seuraa koulun oppilaiden opiskelun edistymistä mm. äidinkielessä tähän tarkoitukseen kehitetyillä mittareilla. Ensimmäisellä luokalla oppilaat tulevat erityisopetukseen ennen kouluuntuloa tehtyjen tutkimusten ja lausuntojen perusteella. Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 erityisopetus on oppilaan tarpeet huomioivaa ja joustavaa tukea niille oppilaille, joilla on oppimisvaikeuksia. Tavoitteena on oppilaan vaikeuksien ennaltaehkäisy tai vähentäminen. Myös oppilaan itsetuntoa ja opiskelumotivaatiota pyritään vahvistamaan. Oppilasta autetaan oppimisvaikeuksissa eri tukimuodoin, jotka määräytyvät vaikeuksien laadun ja laajuuden mukaan. Oppimisvaikeus voi liittyä johonkin tiettyyn oppiaineeseen tai ilmetä tarkkaavaisuuden, keskittymisen, hahmottamisen tai sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriöinä. Jos oppilas ei tukitoimista huolimatta saavuta yleisen oppimäärän tavoitteita esim. matematiikassa tai englannin kielessä, oppimäärä voidaan yksilöllistää. Oppimäärän yksilöllistämistä edeltää aina koulupsykologin tekemä tutkimus ja lausunto. Laaja-alaisina erityisopettajina toimivat Kati Karjalainen-Rimppi ja Juuli Puhto. PIENLUOKAT Luokilla 1-3D, 4-6D, 7F, 8O ja 9W opiskellaan pienluokissa. Oppilaat tulevat pienluokalle koulupsykologin suosituksesta. Jokaiselle erityisen tuen piiriin tulevalle oppilaalle laaditaan opetussuunnitelmaan perustutuva henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Se tehdään yhdessä huoltajan kanssa ja sitä arvioidaan kerran lukuvuodessa. 9

OPPILAANOHJAUS Oppilaanohjauksen tarkoituksena on edistää koulutyön tuloksellisuutta, lisätä hyvinvointia koulussa sekä ehkäistä syrjäytymistä. Seitsemännellä ja yhdeksännellä luokalla oppilaat saavat opintojen ja ammatinvalinnan ohjausta oppiaineena. Lisäksi oppilaat saavat yksilöohjausta, jolloin on mahdollista käsitellä kunkin oppilaan henkilökohtaisia opintoihin, koulutus- ja ammatinvalintoihin sekä elämäntilanteisiin liittyviä kysymyksiä. Opinto-ohjauksella on myös keskeinen rooli koulun sekä työ- ja elinkeinoelämän välisessä yhteistyössä. Perusopetuksen päättövaiheessa oppilasta ohjataan ja tuetaan erityisesti jatkoopiskeluvalinnoissa. Heitä ohjataan käyttämään opetus- ja työhallinnon sekä muita yhteiskunnan tarjoamia ohjaus-, neuvonta- ja tietopalveluja. Helmi-maaliskuussa 9.-luokan oppilaat osallistuvat valtakunnalliseen yhteishakuun, jolla pyritään jatko-opintoihin. Yhteishaku tapahtuu sähköisenä. Valintaperusteet jatkoopintoihin määräytyvät pääasiassa päättötodistuksen perusteella! Jatkoopiskelupaikasta riippuen myös pääsykokeista tai harrastuksista saadut pisteet saattavat vaikuttaa myönteisesti opiskelupaikan saantiin. Yhdeksäsluokkalaisten huoltajille pidetään yhteishakuun liittyvä vanhempaintilaisuus syyslukukauden aikana. Oppilaiden tutustuminen työelämään alkaa 7. -luokkalaisten kohdalla päivän mittaisella työjaksolla koulutyöntekijöiden apuna (syksyllä ja keväällä). 9. - luokalla oppilas osallistuu yhteensä kahden viikon ajan TET-harjoitteluun eli on tutustumassa työelämään. Opinto-ohjaaja Hilppa Konttori p. 040 126 9387 KIUSAAMISEN VASTAISUUS JA TYÖRAUHA VEIKKOLAN KOULUN TOIMINTAMALLI KIUSAAMISTAPAUKSISSA Koulussa puutumme mahdolliseen kiusaamiseen heti. Koulun opetussuunnitelmassa (www.kirkkonummi.fi/veikkolankoulu) on määritelty kiusaaminen ja keinot miten siihen puututaan. KIVA-KOULU Veikkolan koulu lähti syksyllä 2009 mukaan valtakunnalliseen KiVa-koulu hankkeeseen, jonka pyrkimyksenä on ennaltaehkäistä ja vähentää kiusaamista. Veikkolan koulussa KiVa-koulun on tarkoitus täydentää jo olemassa olevia kiusaamisenvastaisia puuttumisen rakenteita. (www.kivakoulu.fi). 7. 9. luokkien oppilaille järjestetään säännöllisesti KiVa-tunteja luokanvalvojien johdolla. VERTAISSOVITTELUTOIMINTA Koulukiusaamisen ja -väkivallan ehkäisyä varten Veikkolan koulussa toimii myös vertaissovittelutoiminta. Vertaissovittelussa koulutetut oppilaat ohjaavat tämän tyyppiseen selvittelyyn sopivissa asioissa muiden oppilaiden välisiä sovittelutilanteita kunnes löytyy ratkaisu. Näin sovittelu siis tuo vastuun tilanteen ratkaisemisesta oppilaille, jolloin ratkaisuun yleensä myös sitoudutaan paremmin. Vastuu vertaissovittelusta kuitenkin säilyy opettajilla. Vertaissovittelu tuo ristiriitojen ratkaisuun myönteisen keinon tavanomaisten rankaisumenetelmien, kuten jälki-istunnon tai puhuttelun sijaan. Ratkaisukeskeisen ilmapiirin vahvistuessa oppilaat löytävät 10

myönteisiä työkaluja ristiriitatilanteisiin ja ongelma/syykeskeisestä ajattelusta siirrytään tulevaisuuteen suuntautuvaan myönteiseen ajatteluun. Ohjaavina opettajina toimii Lasse Nieminen LIONS QUEST - ELÄMISEN TAITO Lukuisat koulumme opettajat ovat suorittaneet Lions Quest -koulutuksen ja soveltavat sitä oppilaiden kanssa. Ohjelman avulla annetaan opettajille välineitä opettaa lapsille ja nuorille elämisentaitoja. Ohjelman sisältöalueet ovat turvallinen ryhmä, itseluottamus ja päätöksenteko, vuorovaikutus, tunteet sekä terveys. TYÖRAUHA KAIKILLE toimintamalli Lukuvuodesta 2012-2013 alkaen Veikkolan koulussa on toteutettu Työrauha kaikille toimintamallia, jonka tavoitteena on ennaltaehkäistä ja puuttua työrauhaongelmiin koko luokan tasolla. Työrauha kaikille toimintamallin kohderyhmänä ovat tulevana lukuvuonna seitsemännet luokat mutta mallia voidaan tarvittaessa käyttää myös muilla luokkatasoilla. Työrauha kaikille toimintamallista vastaavat Kati Karjalainen-Rimppi ja Jenni Sinkko. OPPILASTOIMINTA TUKIOPPILASTOIMINTA Tukioppilastoiminta on peruskoulun yläluokilla toimiva tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistuen ajatukseen. Tukioppilaat ovat vapaaehtoisia 8.- 9. luokkalaisia oppilaita, jotka on koulutettu toimimaan nuorempien oppilaiden kanssa ja heidän tukenaan. Toiminnan tavoitteena on edistää hyviä toverisuhteita, kouluviihtyvyyttä, yhteisvastuuta sekä turvallista ja kannustavaa ilmapiiriä. Ohjaavana opettajana toimii Lasse Nieminen. KUMMIOPPILASTOIMINTA Kummioppilastoiminta tarjoaa eri-ikäisille oppilaille yhteisiä oppimiskokemuksia sekä opettaa sosiaalisia taitoja, vastuunottoa ja yhteisvastuuta. Lisäksi se luo turvallisuutta ja ehkäisee koulukiusaamista. Veikkolan koulussa 4. 6. - luokkalaiset toimivat kummeina 1. 3. - luokkien oppilaille. Oppilaat toimivat joko pareittain tai kummiryhmissä. Toiminta on osaksi opettajien ohjaamaa (kummitunneilla) ja osaksi oppilaiden oma-aloitteista tekemistä (esimerkiksi välitunneilla). Kummitoimintaa toteutetaan myös alkuopetuksen ja esiopetuksen kesken. Esi- ja alkuopetuksen yhteistyön tarkoituksena on tehdä siirtymävaihe esikoulusta kouluun mahdollisimman luontevaksi. 1. ja 2. luokan oppilaat saavat esikoulusta oman kummiryhmän, jonka kanssa yhteistyötä toteutetaan. Yhtenäiskoulu antaa myös mahdollisuuksia käyttää sopivissa tilanteissa yläluokkalaisia oppilaita pienten apuna ja luoda siten yhdistäviä siteitä ikäluokkien välille. Esimerkkejä Veikkolan koulun kummioppilastoiminnasta: Yhdessä lukeminen Yhteinen liikuntatunti esim. liikuntaleikkejä Yhdessä piirtäminen ja maalaaminen Kummilapsen auttaminen koulupäivän arjessa Yhteiset luokkajuhlat opettajien sopimasta aiheesta 11

Saduttaminen Yhteiset retket esim. luontopolku Ajankohtaiset teemat ja juhlat VÄLKKÄRITOIMINTA Tukioppilastoiminnan osana ja ohessa järjestetään välkkäri-toimintaa, jossa koulutetut välkkäriohjaajat ohjaavat välituntiaktiviteetteja toisille oppilaille. Välkkäritoiminnasta vastaa luokanopettaja Tiina Mäkiö-Rissanen. Välkkäritoiminta on suunnattu alakoulun oppilaille mutta myös 8. 9. - luokkalaisille on tarjolla liikuntavälitunti koulun kuntosalitiloissa. OPPILASKUNTA Oppilaskunta muodostuu koulun oppilaista. Oppilaskunta järjestää yhteistoimintaa, juhlia ja tapahtumia sekä tekee ehdotuksia koulun toimintaa koskevissa asioissa. Oppilaskunta valitsee vuosittain itselleen puheenjohtajan, sihteerin ja hallituksen sekä koulun johtokuntaan kaksi oppilasjäsentä ja varajäsenen. Valinnat tehdään 7. - 9. - luokkien oppilaiden parissa. Kaikki oppilaat voivat tehdä erilaisia ehdotuksia oman luokkansa puheenjohtajan ja sihteerin kautta oppilaskunnan hallitukselle. Oppilaskunnan ohjaavina opettajina toimivat Karoliina Sallinen (7-9lk.) ja Janne Nieminen (1-6lk.). KESTÄVÄ KEHITYS VIHREÄ LIPPU Koulumme on ollut kuusi vuotta mukana Vihreä lippu -hankkeessa ja kehittänyt toimintaansa ekologisempaan suuntaan Vihreä lippu -teeman alla. Vihreä lippu on päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten kestävän kehityksen ohjelma, joka on osa kansainvälistä Eco-Schools -ohjelmaa. Ohjelmassa yhdistyvät ympäristökuormituksen vähentäminen, kestävän kehityksen kasvatus ja lasten ja nuorten osallisuus. Pääteemana oli aluksi jätteiden määrän ja paperinkulutuksen vähentäminen sekä ympäristön siisteys. Marraskuussa 2010 teemaksi vaihtui luonnonvarojen säästäminen. Kevätlukukaudella 2012 alkanut teema energian säästäminen jatkui edelleen lukuvuonna 2013-2014 yhdessä vesi teeman kanssa. Jo päättynyt kunnan Julia 2030 -hanke on myös tukenut koulun Vihreä lippu -hanketta. Yhteistoiminnan puitteissa on pyritty vähentämään koulurakennuksen energiankulutusta ja edistämään toimintatottumuksia, jotka vähentävät pitkän ajan kuluessa kasvihuonekaasupäästöjä. Lukuvuodesta 2011-2012 alkaen koulussa siirryttiin osittain käyttämään kangaspyyhkeitä. Koulumme sai Vihreän lipun jouluna 2009 osoituksena asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Toukokuussa 2014 Veikkolan koululle myönnettiin vuosien ansioista kestävä taso eli pysyvä Vihreän lipun käyttöoikeus. Vuosina 2014-2016 Vihreä Lipun teemana on vesi. Lisätietoa Vihreästä lipusta: www.vihrealippu.fi. 12

KANSAINVÄLISET HANKKEET ERASMUS+ hankkeet 1. KÄSITYÖHANKE: HANDY HANDS TOGETRHER IN VEIKKOLA SCHOOL, MUSTJÕE GÜMNASIUM AND RIGA S 21 st SCHOOL Veikkolan koulun kansainvälisyyskerho on tehnyt yhteistyötä Viron Tallinnan Mustjoe Gumnaasiumin kanssa. Vuosina 2012 ja lukuvuonna 2013-2014 toteutetulle käsityönäyttelylle saatiin lukuvuonna 2014-2015 pysyvä jatkohanke ja mukaan kolmas koulu Latviasta. Kussakin koulussa tehdyistä eri-ikäisten oppilaiden käsitöistä (tekstiili- ja tekninen työ) kootaan näyttely vietäväksi toisiin kouluihin. Jokaisesta koulusta lähtee pieni joukko oppilaita ja opettajia pystyttämään näyttelyä ystävyyskouluun. Vierailujen aikana tutustutaan toisen koulun toimintaan ja järjestetään erilaisia workshoppeja. Ensimmäiset oppilasryhmät vierailivat Veikkolassa joulukuussa 2014 ja Veikkolan koulu oppilaita lähti vastavierailulle Latviaan helmikuussa ja huhtikuussa 2015. Syksyllä 2015 odotamme jälleen vierailta Virosta ja Latviasta. 2. KYLÄLTÄ MAAILMALLE VEIKKOLAN KOULU KANSAINVÄLISELLE 2010 LUVULLE Kylältä maailmalle on apurahalla toteutettava opettajien liikkuvuushanke, jonka ajatuksena on Veikkolan koulun profiilin ja arvojen mukaisesti lisätä koulumme kansainvälisyyttä. Hankkimalla kontakteja ja lisäkoulutusta ulkomailta opettajat tuovat lisäpontta koulun arjen kansainvälistymiseen. Kehityskohteina opettajien kursseilla ovat henkilökunnan kielitaidon, opetusmetodien ja työkalujen käytön / TVT -taitojen parantaminen. Opettajamme ovat vierailleet hankkeen rahoitukselle kesällä 2015 mm. Englannissa, Italiassa sekä Skotlannissa. 3. PROTECTING THE ENVIROMENT IS AN OPPORTUNITY. NOT A BURDEN WE MUST BEAR. Veikkolan koulu oli ensimmäistä kertaa hakemassa rahoitusta tälle hankkeelle Erasmukselta keväällä 2014 mutta tuolloin hakemus sai hylkäävän päätöksen. Hankerahoitusta päätettiin kuitenkin hakea uudelleen ja kesäkuussa 2015 saimme Saksasta tiedon hankkeen läpimenosta. Hankkeessa on mukana viisi eurooppalaista koulua Saksasta, Suomesta, Liettuasta, Espanjasta ja Turkista. Hanke edistää EUkomission Agenda 2020 tavoitetta Nuoriso muutoksessa: koulutusjärjestelmän parantaminen ja koulutuksen kansainvälisen vetovoiman edistäminen. Hankkeen päätarkoitus on saada oppilaat tiedostamaan vastuunsa luonnonvarojen säästämisestä, käyttäen esimerkkinä vettä sekä samalla tarjota heille tietoa ympäristöongelmista. Englannin kielen käyttö projektikielenä parantaa hankkeen osanottajien kielitaitoa. Poikkikulttuurisella lähestymistavalla pyritään vaikuttamaan oppilaiden oppimismotivaatioon ja saamaan näin parempia oppimistuloksia. Todelliset kontaktit toisista maista tulevien ikätovereiden kanssa edistävät nuorten liikkuvuutta Euroopassa myös jatkossa. Kaiken kaikkiaan hankkeessa on mukana yli 200 oppilasta ja opettajaa, jotka vierailevat kumppanuuskouluissa. Hankkeen ensimmäinen kansainvälinen tapaaminen toteutuu syksyllä 2015 ja projekti jatkuu vuoden 2017 loppupuolelle. Tiedotamme hankkeesta lisää myöhemmin koulumme kotisivuilla. 13

SHIBYA / TOKIO / JAPANI Japanin Tokion Shibyan kaupunginosasta on jälleen elokuussa 2015 tulossa oppilaiden ja opettajien vierailuryhmä kolmeksi päiväksi Veikkolan koulun viidesluokkalaisten ja yläkoululaisten vieraiksi. Jo kolmena edellisenä lukuvuonna toteutunut vierailu Shibyan kaupungin oppilaiden ja virkamiesten kanssa rikastuttaa Veikkolan koulun oppilaiden japanitietoisuutta, kansainvälistymistä ja kulttuurista vaihtoa. Japanilaisen yritysmaailman oppilaille rahoittama vierailu on alkanut Shibyan aloitteesta ja tänä lukuvuonna vieraamme ovat jälleen eri lapsia kuin edellisinä vuosina. Vierailun yhteydessä toteutetaan mm. viidesluokkalaisten ja vieraiden yhteinen luontopolku sekä japanilaisoppilaiden esitykset Veikkolan koulun kaikille oppilaille. Shibyan ryhmän lisäksi koulullamme vierailee elokuussa ryhmä japanilaisia opettajaopiskelijoita. KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ ITALIAAN, RANSKAAN, YHDYSVALTOIHIN, KIINAAN SEKÄ POHJOISMAINEN VERKOSTO Suurien projektien lisäksi teemme myös pienempi muotoista yhteistyötä eri maiden sekä niiden koulujen ja opettajien kanssa. Erityisopettaja Kati Karjalainen-Rimppi osallistui keväällä 2015 Erasmus+ - opettajajaksolle koulussa Italiassa. Tätä kautta syntyi yhteistyölinkki Italiaan, josta odotamme mahdollisia vastavierailijoita Veikkolaan. Keväällä 2015 Veikkolan koulussa vieraili viikon ajan 11 ranskalaista opettajaa tarkoituksenaan tutustua suomalaiseen peruskouluun. Yhteistyötä on jatkettu vierailun jälkeen Veikkolan 4-6D luokan museoprojektina, jossa välitetään museokäynnin tuloksia digitaalisesti kuvina toisen maan kouluun. Kesäkuussa 2015 saimme opettajavieraita Yhdysvalloista Utahin osavaltiosta ja parhaillaan tutkimme mahdollisuutta vastavierailuun. Kiinasta on tulossa syksyllä 2015 kaksi ryhmää vierailulle Veikkolan kouluun. Toisessa ryhmässä on mukana myös oppilaita. Näiden yhteistyöprojektien lisäksi Veikkolan koulu oli mukana 2012-14 Nordplus-hankkeessa, jonka kontakteja on tarkoitus hyödyntää myös tulevaisuudessa. AURINKOKEITTIMIÄ AFRIKKAAN Veikkolan koulussa aloitettiin aurinkokeittimien valmistusprojekti vuoden 2012 lopulla. Vuosien 2012-2014 aikana toteutettiin aurinkokeittimien valmistus- ja seurantahanke. Hankkeen alulle panijana toimi veikkolalainen DI-insinööri Arto Vuorela ja tärkeänä yhteistyökumppanina projektissa on ollut Suomi-Etiopia seuran puheenjohtaja Kari Silferberg. Veikkolan koulussa hankkeesta ovat vastanneet teknisen työn opettaja Aki Kukkonen ja luokanopettaja Satu Kivinen. Hankkeen tavoitteena on ollut aurinkokeittimien rakentamisen lisäksi lisätä oppilaiden tietämystä kohdemaan olosuhteista, aurinkoenergian hyödyntämisestä, eroosion vaikutuksesta, kohdemaiden ongelmista, kulttuurista ja kouluoloista jne. Oppilaat valmistivat kolme keitintä kevätlukukaudella 2013. Yksi keitin lähetettiin Gambiaan ja kaksi muuta vietiin Etiopiaan syksyllä 2013. Kaksi Veikkolan koulun opettajaa ja kolme oppilasta olivat syksyllä 2013 vierailulle Addis Abebassa Etiopiassa Yemane Berhanin koulussa. Opettaja Aki Kukkonen vieraili Addis Abebassa hankkeen tiimoilta myös kevättalvella 2015. Hanke on edelleen osa Veikkolan koulun kansainvälistä toimintaa. PAKOLAISAVUN LUKUTAITOKAMPPANJA Veikkolan koulu osallistuu syksyllä 2015 Pakolaisavun lukutaitokampanjaan yhtenä kymmenestä suomalaisesta koulusta. Kampanja yhdistää monta Veikkolan koululle tärkeää asiaa: globaalin kansainvälisyyden, kestävän tulevaisuuden ja huolen lasten hiipuvasta lukuharrastuksesta. 14

TEKNOLOGIAKASVATUS TÄMÄ TOIMII! Veikkolan koulussa on jo vakiintunut tapa osallistua Tämä toimii! - teknologiakilpailuun. Kilpailu on valtakunnallinen ja tarkoitettu perusopetuksen luokille 1-6. Tämä toimii! - prosessissa ideoidaan ja valmistetaan liikkuvia ja leikittäviä leluja Teknologiateollisuuden toimittamasta materiaalista. Leluille tehdään myös mainokset ja prosessin eri vaiheista pidetään päiväkirjaa. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa yhtenä aihekokonaisuutena on "Ihminen ja teknologia". Tämä toimii! -teknologiakilpailu on toimintamalli teknologian opetukseen perusopetuksen luokilla 1-6. Oppilaille liikkuvien ja leikittävien lelujen ideointi ja valmistaminen on innovaatioprosessi. Koulun sisällä on järjestetty oma sisäinen kilpailu, josta parhaimmat työt ja niiden rakentajat ovat lähteneet edustamaan koulua alueellisiin karsintoihin. TAITAJA 9-KILPAILU Taitaja9-kilpailu on peruskoulun 9.-luokkalaisille tarkoitettu kilpailu kädentaidoissa. Kisalla halutaan hauskasti ja innostavalla tavalla nostaa taitoaineiden, erityisesti tekniikan, tekstiilityön ja kotitalouden alojen tuntemusta. Kilpailu on osallistujamäärältään ja suosioltaan ehdottomasti suurin yläkoulun oppilaille suunnattu kilpailu. Taitaja9- kilpailu on mielenkiintoinen tapa tutustua eri ammattialoihin. Kilpailun avulla lisätään myös peruskoulujen, ammattioppilaitosten ja yritysten välistä yhteistyötä. Taitaja9- kilpailut järjestetään vuosittain Taitaja-kilpailujen yhteydessä. Taitaja9-kilpailu sopii mainiosti koulun muun toiminnan oheen rikastuttamaan tapahtumien sisältöä. Ennen kaikkea se antaa 9.-luokkalaisille loistavan mahdollisuuden tutustua ammattioppilaitosten koulutustarjontaan. Paikalliskilpailujen parhaat joukkueet pääsevät jatkoon aluekilpailuihin. Jokaisesta aluekilpailuista valitaan kaksi parasta joukkuetta, jotka pääsevät Taitaja ammattitaidon SM-kilpailujen yhteydessä järjestettävään finaaliin. Koulumme on saanut lähes poikkeuksetta finaaliin vähintään yhden joukkueen. INNOKAS-VERKOSTO JA PARABODI-PROJEKTI Innokas-verkosto ohjaa ja innostaa oppilaita, opettajia, koulun toimijoita ja yhteistyökumppaneita luovuuteen ja innovatiivisuuteen teknologiaa monipuolisesti hyödyntäen. Veikkolan koulu on aloittanut Innokas-verkoston alla Bridge-projektin australialaisen yläkoulun kanssa. Projektin tarkoituksena on yhdistää fysiikan, tietotekniikan ja teknisen käsityön opiskelu. Syksyllä alkavat TN- ja ATKvalinnaisaineryhmät muodostavat yhdessä kilpailuryhmät, jotka rakentavat ja ohjelmoivat robotin annettujen sääntöjen puitteissa. ATK-valinnaisaineryhmät tutustuvat LEGO-ohjelmointiin ja vastaavasti teknisen työn ryhmät tekniseen rakentamiseen. Kilpailu australialaisten oppilaiden kanssa toteutetaan internetin avulla. Toinen teknisen työn ja matemaattisten aineiden yhteishanke on Parabodi-projekti, jonka tarkoituksena on yhdistää matemaattiset aineet sekä käsityö siten, että teknisen työn tiloissa tehty aurinkoa heijastava parabodi-peili tukee samanaikaisesti matemaattisten aineiden tunnilla tapahtuvaa teoriaopetusta. Oppilaat pystyvät testaamaan ja mittaamaan, tukeeko teoria käytäntöä ja toisaalta, antaako käytäntö teoriaa tukevia tuloksia. 15

YRITTÄJYYSKASVATUS NUORI YRITTÄJYYS -OHJELMA Veikkolan koulussa on kolmatta vuotta 9-luokan valinnaisena aineena yrittäjyyskurssi, jossa oppilaat toteuttavat oman yritysidean osana Nuori yrittäjyys -ohjelmaa. Nuori Yrittäjyys ry (NY) on kansallinen, voittoa tavoittelematon järjestö, joka tarjoaa kuluttajaja yrittäjyyskasvatusta tukevia opinto-ohjelmia nuorille. Toiminta perustuu nuorten oman tekemisen kautta oppimiseen sekä aktiiviseen yhteistyöhön koulujen ja elinkeinoelämän välillä. YRITYSKYLÄ Veikkolan koulun 6. - luokat pääsevät tutustumaan yrittäjyystaitoihin vierailemalla Espoon uudessa kouluille suunnitellussa yrityskylässä. Siellä harjoitellaan käytännössä yhteiskunnan toimintaa. Vierailua edeltää 10 oppitunnin mittainen opetusohjelma, joka integroituu eri oppiaineiden tunteihin ja sisältöihin. PIKKUYRITTÄJÄT Pikkuyrittäjät on viime vuonna Espoossa pilotoitu hanke, jonka toiseen pilotointivaiheeseen Veikkolan koulu lähtee mukaan. Lukuvuonna 2015-16 Pikkuyrittäjät - konsepti toteutetaan osalla tai kaikilla 3-5 luokilla osana opetusta. Sisältö integroituu osaksi monia oppiaineita ja opetussuunnitelman aihekokonaisuuksia. KOULUKULJETUS Kirkkonummella maksuton koulukuljetus järjestetään 1. - 3. vuosiluokkien oppilaille, joiden koulumatka lähikouluun on yli 3 kilometriä ja 4. - 9. vuosiluokkien oppilaille, joiden koulumatka lähikouluun on yli 5 kilometriä. Oikeus kunnan järjestämään kuljetukseen koskee oppilaita, jotka käyvät koulua omassa koulupiirissään. Jos vanhemmat valitsevat lapselleen vieraan koulupiirin koulun, huoltaja järjestää itse koulukuljetuksen. Koulukuljetuksia käyttävien oppilaiden tulee erityisen tarkasti noudattaa mm. aikatauluista, odotuspaikoista ja taksissa/bussissa käyttäytymisestä annettuja ohjeita. BUSSIKORTIT Linja-autolla koulumatkansa kulkeville oppilaille annetaan kansliasta bussikortti. Mikäli bussikortti katoaa, ota heti yhteys kansliaan. Uusi kortti laskutetaan huoltajalta. VASTUU Koululla on osavastuu myös oppilaiden koulumatkoista. Siksi koululla on myös velvollisuus antaa turvallisuuteen liittyviä ohjeita ja määräyksiä. Oppilaan käyttäytymisen täytyy olla asiallista myös koulumatkojen aikana. Ohjeiden tahallinen noudattamatta jättäminen saattaa aiheuttaa mahdollisten korvausten menettämisen tai vähenemisen. KÄVELIJÄT JA PYÖRÄILIJÄT Kävelijöiden ja pyöräilijöiden tulee noudattaa heitä koskevia liikennesääntöjä. On toivottavaa turvallisuuden vuoksi sekä kotien ja koulun yhtenäisen linjan kannalta, että vasta kolmannelta luokalta lähtien käytettäisiin polkupyöriä koulumatkoilla. Tämä on myös Liikenneturvan suositus. Lapsen liikenneturvallisuus asioihin voi tutustua esimerkiksi internet-osoitteissa www.turvapupu.net ja www.liikenneturva.fi. 16

Pyörien, potkulautojen ja muiden vastaavien kulkuvälineiden käyttö ja käsittely kouluaikana ja koulun piha-alueella ilman opettajan erityistä ohjetta ja valvontaa on kielletty. Skeittilaudoista ja potkulaudoista ohjeita on annettu tilanteen mukaan erikseen. Koulu ei vastaa polkupyörille tai muille kulkuvälineille tehdystä vahingosta, ja pyörät on aina syytä lukita telineisiin. Pyörien käyttöä talviaikana pyydetään välttämään. Kypärän käyttö pyöräiltäessä on lakisääteinen asia! SAATTOLIIKENNE Lapset on autolla kouluun tuotaessa jätettävä koulun pysäköintialueelle, eikä seurakuntakodin pysäköintialueelle. Seurakuntakodin pysäköintialue on varattu ainoastaan kiinteistössä asioiville ja varustettu tästä ohjeistavilla liikennemerkeillä. Liikennetukosten välttämiseksi lapset jätetään koulun parkkipaikkaa kiertävän yksisuuntaisen ympyrätien reunaan kevyen liikenteen kaistaleelle liikenneturvallisuusseikat huomioiden. Oppilaita ei saa tuoda autolla välittömästi koulun edessä olevalle henkilökunnan parkkipaikalle, koska tästä aiheutuu vaaratilanteita. TAPATURMAT JA VAKUUTUKSET Koulussamme kaikki tapaturmat ohjataan ensisijaisesti kouluterveydenhoitajan (050 310 7065) hoidettavaksi. Mikäli tapaturma vaatii jatkohoitoa, pyritään oppilas aina viemään kunnan terveysasemalle. Hammasvauriot hoidetaan aina hammashoitolan kautta. Hammastapaturmista tehdään aina tapaturmailmoitus vakuutusyhtiöön. Hammastapaturmat saattavat tarvita hoitoa huomattavasti myöhemmin, oppilaan ollessa 20-30 vuoden iässä. Kirkkonummen kunnan vakuutusyhtiö on Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia. Tapaturmavakuutus korvaa koululaisten kouluaikana sattuneiden tapaturmien kustannuksia henkilövahinkojen osalta. Vakuutus ei korvaa esinevahinkoja. Vakuutuksesta tai omavastuuosasta suoritetaan korvaus julkisen sektorin terveydenhuoltopalveluiden käyttämisestä aiheutuneista maksuista. Tässä tarkoitetaan hoitoja, jotka on annettu kansanterveyslaissa tarkoitetussa terveyskeskuksessa, aluesairaalassa, keskussairaalassa tai yliopistollisessa keskussairaalassa. Tapaturmavakuutus on voimassa työsuunnitelman mukaisessa toiminnassa, koulussa ja välittömillä koulumatkoilla. Välituntien aikana tai koulukuljetuksia odotettaessa vakuutus on voimassa ainoastaan silloin, kun oppilas pysyy koulun alueella. Veikkolan kaupat ja kioskit eivät ole koulun alueella, ja koulualueelta poistuminen on kouluaikana kielletty! Kaikista koulutapaturmista tehdään koulun sisäinen tapaturmailmoitus, ja tarvittaessa ilmoitus vakuutusyhtiöön. Vakuutuksiin liittyvät paperityöt hoitavat koulusihteeri Tarja Tallgren ja tapahtumapaikalla ollut opettaja. Oppilaan huoltaja maksaa tapaturmasta aiheutuneet laskut ja hakee mahdolliset Kelan korvaukset. Koululta tehdään tapaturmailmoitus Fenniaan ja vakuutusyhtiö antaa tapaturmalle asiointitunnuksensa. 17

Oppilaan huoltaja saa asiointitunnuksen ja vakuutusnumeron koululta (Tarja Tallgren puh 040 1269382, tarja.tallgren@kirkkonummi.fi) ja voi hakea korvaukset aiheutuneista kuluista suoraan Fenniasta. Lääkärinlausuntoja tai kuitteja ei tässä vaiheessa tarvitse lähettää vakuutusyhtiöön, vaan vakuutusyhtiö kysyy tarvittaessa lisätietoja ja selvityksiä suoraan oppilaan huoltajalta. TURVALLISUUS TURVALLISUUSSUUNNITELMAT Koululla on käytössä kriisisuunnitelma ja vuosittain päivitettävä pelastussuunnitelma. Turvallisuuteen liittyviä asioita käydään myös muilla tavoin vuosittain ja suunnitellusti lävitse. Pelastautumista onnettomuus- ja vaaratilanteissa harjoitellaan vuosittain kaikkien koulussa työskentelevien kanssa. Rakennuksista poistutaan poistumisopasteiden ja pelastautumissuunnitelman mukaisesti. Niin harjoituksessa kuin todellisessa tilanteessakin sisäinen hälyttäminen tapahtuu joko paloilmaisimien soidessa tai koulun keskusradion kautta. Keskusradiosta kuulutetaan rauhallisella äänellä: Koulun tiloissa on havaittu tulipalo. Oppilaita ja opettajia ja kaikkia koulun tiloissa työskenteleviä henkilöitä pyydetään poistumaan rakennuksesta välittömästi ja kokoontumaan ryhmittäin parijonoon urheilukentällä sijaitsevalle kokoontumispaikalle, josta ei saa poistua ilman pelastustoiminnan johtajan lupaa.. ERITYISEN HAITALLISET JA VAARALLISET TYÖT PERUSOPETUKSESSA Nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä annetun asetuksen 2 :n 2 momentin mukaan peruskoulun seitsemännestä luokasta lähtien oppilaat voivat iästään riippumatta opettajan johdolla ja välittömässä valvonnassa tehdä 4 :ssä tarkoitettua vaarallista työtä, jos se on opetuksen toteuttamiseksi välttämätöntä ja voidaan tehdä turvallisesti. Erityistä huomiota tulee kiinnittää siihen, että työvälineet ja suojaimet ovat nuorelle työntekijälle sopivat ja turvalliset käyttää. Asetuksen 7 :n mukaan oppivelvollisen nuoren työntekijän huoltajalle on etukäteen ilmoitettava 4 :ssä tarkoitetun vaarallisen työn tekemisestä ja sen perusteista. Asetuksen 4 :ssä tarkoitettu vaarallinen työ on kuvattu sosiaali- ja terveysministeriön antamassa asetuksessa nuorille työntekijöille vaarallisten töiden esimerkkiluettelosta 128/2002. Esimerkkiluettelossa vaarallinen työ on luokiteltu mekaanisiin, kemiallisiin, fysikaalisiin, sähköisiin ja biologisiin vaaratekijöihin sekä ruumiilliseen liikarasitukseen. Perusopetuksessa edellä mainittu asetus koskee erityisesti teknisen työn opetuksessa käytettyjä koneita, laitteita ja työvälineitä sekä fysiikan ja kemian käytännön harjoitustöissä käytettyjä kemiallisia aineita ja valmisteita sekä sähköisiä laitteita. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 on asetuksen mukaisten vaarallisten aineiden, koneiden, laitteiden ja työvälineiden käyttö on kielletty. 18

OPPITUNTIEN JA VÄLITUNTIEN AJAT 1-5lk oppitunti välitunti 1. 8.00-8.45 8.45-9.00 2. 9.00-9.45 9.45-9.50 3. 9.50-10.35 10.35-11.15 (ruokailu) 4. 11.15-12.00 12.00-12.15 5. 12.15-13.00 13.00-13.15 6. 13.15-14.001 4.00-14.10 7. 14.10-14.55 6-9lk oppitunti välitunti 1. 8.00-8.45 8.45-9.00 2. 9.00-9.45 9.45-9.50 3. 9.50-10.35 10.35-10.50 4. 10.50-11.35 11.35-12.15 (ruokailu) 5. 12.15-13.00 13.00-13.15 6. 13.15-14.00 14.00-14.10 7. 14.10-14.55 8. 15.00-15.45 Välitunnille lähtemiseen antaa luvan opettaja kellon soiton jälkeen. Välitunnit vietetään pääsääntöisesti ulkona. Klo 13.00 välitunnista eteenpäin on mahdollista olla myös sisällä. Välitunneilla oppilaiden on noudatettava valvojien ohjeita ja pidettävä osaltaan huoli koulurakennuksen ja pihan siisteydestä. Välituntisin oleskellaan luvallisella välituntialueella, eikä koulun alueelta ole lupa poistua. Koulun käytävillä liikutaan aina kävellen ja roskat laitetaan roskakoreihin. Muutamilla välitunneilla joka viikko 5. - 6.- luokkien välkkäriohjaajat järjestävät ohjaavan opettajansa Tiina Mäkiö-Rissasen ja johdolla ohjattua välituntitoimintaa. Yläkoulun 8. - 9. luokkalaisille pidetään myös liikuntavälitunti ruokatunnin yhteydessä kuntosalitiloissa. 19

KOULURUOKAILU Ruokailu tapahtuu erillisen aikataulun mukaisesti ruokavuoroittain. Oppilaat ottavat itse ruoka-annoksensa kahdesta eri linjastosta. Erityisruokavaliota noudattavat oppilaat (ruoka-allergiat) ottavat ruoan omasta tarjoilupöydästään. Kasvisruokaa on saatavana, mutta sen valintaan on sitouduttava. Ruokavaihtoehtoja ei voi vaihdella päivittäin. Ruokalassa toimimisesta: Valitse sopiva määrä ruokaa ja hae tarvittaessa lisäannos. Joitakin kappaleruokia voit ottaa vain yhden, esim. sämpylät ja jälkiruoat. Jokainen ottaa vain oman annoksensa, ei kaverille. Muista, että annokseen kuuluu muutakin kuin pelkkä pääruoka, esim. perunat, riisi, salaatti ja mahdollinen jälkiruoka. Pelkillä lihapullilla et voi vatsaasi täyttää. Muista, ettei ruokaa heitetä hukkaan. Jälkiruoka otetaan sitten, kun pääruoka on syöty. Palauttaessasi astiat huolehdi, että ne tulevat asianmukaiseen järjestykseen, kukin omalle paikalleen. Roskat pannaan roska-astiaan ja biojäte lajitellaan bioastioihin. Huolehdi, ettei ruokailuvälineitä joudu roska-astiaan. Jos niin käy, mainitse siitä henkilökunnalle. Ruokarauha on osa maittavaa ateriaa. Muista hyvät ruokailutavat! VÄLIPALA Kirkkonummen kunnan ruokapalvelu järjestää yläkouluissa ja lukioissa oppilaille maksullista välipalaa kello 14.00-14.10 välitunnilla. Välipala maksetaan välipalakortilla. Kortilla oppilas voi ostaa erilaisia välipaloja ilman käteistä rahaa. Kortissa on eriarvoisia ruutuja (0,50 ja 0,20 euroa), joita ruksitaan nuoren valitsemien tuotteiden mukaan. Välipalakortin saa maksamalla kortin hinnan, 10 euroa, Kirkkonummen kunnan tilille Aktia FI2240552010000596. Huom! Maksun viestikenttään on merkittävä välipalakortti, oppilaan nimi ja koulun nimi. Samanaikaisesti voi maksaa useampia kortteja. Välipalakortin saa lunastettua kuittia vastaan koulun ruokasalista, välipalan myyntipisteestä tiistaisin ja torstaisin. Henkilökunta tarkistaa maksutapahtuman tasetiliraportista ennen välipalakortin luovutusta. Maksu näkyy kirjanpidossa yleensä 2-4 päivän kuluttua maksusta. OPPILAAN POISSAOLO SAIRAUS Kun lapsi sairastuu, huoltajan tulee ilmoittaa siitä luokanopettajalle tai -valvojalle samana päivänä. On välttämätöntä ottaa selvää poissaolon aikaisista koulutehtävistä ja läksyistä, jotta oppimiseen ei muodostu aukkoja. LUPA POISSAOLOON Opettajalla on oikeus antaa lupa tunnilta poissaoloon. Luokanvalvoja tai luokanopettaja voi antaa enintään kolmen päivän poissaololuvan huoltajien pyynnöstä. Rehtori myöntää luvan poissaoloon tätä pidemmäksi ajaksi. Lomaa haetaan kirjallisesti lomakkeella mielellään kahta viikkoa ennen lomaa. Lomake löytyy koulun kotisivuilta Internetin kautta. Vanhemmat huolehtivat siitä, että lapsi hoitaa opettajien hänelle antamat tehtävät ja asioiden oppimisen poissaolon aikana. Opettajille tulee ilmoittaa poissaolosta ajoissa, 20