opetusohjelma
Sisällysluettelo Alppilajit... 4 Pujottelu SL... 4 Suurpujottelu GS... 5 Super-G SG... 5 Syöksylasku DH... 6 Paripujottelu... 6 Alppiyhdistetty... 6 Sääntöjä... 6 Ratatekniikka ja harjoittelun perusteet... 7 ja perustaidot... 7 Tasapaino... 7 Kääntäminen / Aktiivinen ohjaaminen... 8 Kanttaus... 8 Kuormittaminen... 9 Rytmi... 10 Taktiikka... 10 Radalla harjoittelun perusteet... 12 opettamisen apuvälineenä... 12 alppilajiharjoitteluna... 12 Kausi... 12 Harjoitus... 13 Kilpailu... 14 Lajiharjoittelun ohjelmointi... 14 Tutustumisvaihe (5-9 v)... 14 Perustaitovaihe (9-12v)... 14 Harjoitteluvaihe (12-16v)... 15 Huipputaidon hiomisvaihe (yli 16 v)... 15 Valmentaminen... 16 Valmentajien koulutus... 16 Taso 1... 16 Taso 2... 16 Taso 3... 16 Taso 4... 16 Taso 5... 16 Valmennuskeskukset... 16 Kilpaileminen... 17 Kilpailutoiminta... 17 Maailman Cup -järjestelmä... 17 Eurooppa Cup -järjestelmä... 17 Kotimainen kilpailutoiminta... 17 2
Sisällysluettelo Tarkistettu painos 17.10.2010 Ville Hälinen Antti Lautala Keijo Mäkiä Suomen Hiihdonopettajat ry 2003 3
Alppilajit ALPPILAJIT Pujottelu SL Pujottelu on lajeista kaikkein nopeatempoisin ja aggressiivisin. Kilpailulasku kestää noin minuutin. Kilpailijat tutustuvat rataan ylhäältä alaspäin lanaten. Rata pyritään painamaan mieleen mahdollisimman tarkasti, etenkin vaikeat ja erikoiset porttikuviot. Kilpailijat käyttävät polvissa ja sauvoissa suojuksia vaimentamaan keppien iskuja. Kilpailuasu on tiukka ja vartalon myötäinen. Kypärän käyttö ei ole pakollista, mutta suurin osa kilpailijoista käyttää kypärää. Nykyisillä lyhyillä suksilla laskettaessa pujottelun tekniikka on muuttunut. Voidaankin puhua suurpujottelusta pujotteluradalla. Pujotteluradan korkeusero on 120-220 m. Rata rakentuu punaisista ja sinisistä porttipareista. Portin leveys on 4-6 m ja porttien välinen etäisyys 0.75-15 m. Porttien lukumäärä on 45-75. Tärkeimmät porttityypit ja niiden yhdistelmät Avoportti ---- 4-6 m ---- Sokkoportti kepit peräkkäin laskusuunnassa Yleisesti ottaen pujotteluradan pitäisi sallia kaikkien käännösten nopea suoritus, eikä rata saisi vaatia akrobatiaa, joka on ristiriidassa normaalin laskutekniikan kanssa. Voitto ratkaistaan kahden laskun yhteisajalla. Laskut lasketaan eri radoilla. Linja Neulansilmä 4
Alppilajit Suurpujottelu GS Suurpujottelu on rytmiltään pujottelua rauhallisempi mutta myös huomattavasti kovavauhtisempi. Kilpailulasku kestää noin puolitoista minuuttia. Suurpujotteluratoihin tutustutaan ylhäältä alaspäin lanaten. Ajolinjojen suunnittelu on rataan tutustumisen yksi tärkeimmistä asioista. Kilpailijat käyttävät pitempiä suksia kuin pujottelussa, varustukseen kuuluu myös kypärä sekä ihonmyötäinen puku, jossa voi olla toppaukset suojaamassa reisiä, käsivarsia sekä lapaluiden alueita. Suurpujotteluradan korkeusero on 250-450 m, radan portin muodostaa 4 keppiä ja kaksi lippua, porttien pitää olla vuorotellen punaisia ja sinisiä. Lippujen on oltava vähintään 75 cm leveitä ja 50 cm korkeita, ja niiden alareunan on oltava vähintään metrin korkeudella lumesta. Porttivaatteiden tulee olla hyväksyttyjä (irtoavia). Sokkoporteissa porttivaatteita ei saa rullata. Nykyisin sokkoportteja ei suositella. Avoporttien pitää olla 6-8 m leveitä sisäkepeistä mitattuna ja sokkoportin 8-12 m. Porttien lukumäärä on 11-15% radan korkeuserosta. Suunnanmuutoksen aiheuttavat portit lasketaan. Suurpujottelu ratkaistaan kuten pujottelukin kahdella laskulla. Tärkeimmät porttityypit ja niiden yhdistelmät Avoportti ---6-8 m ---- Sokkoportti kepit peräkkäin laskusuunnassa porttien minimiväli 10 m Super-G SG Super-G on suurpujottelun ja syöksyn välimuoto. Ero suurpujotteluun on siinä, että kilpailulaskuja on vain yksi ja vauhti on huomattavasti kovempi. Kilpailulaskun kesto on suunnilleen sama kuin syöksylaskussa. Vauhti on hitaampi kuin syöksyssä. Super-G:ssä menestyvät yleensä hyvät syöksyjät ja suurpujottelijat. Kilpailijat saavat tutustua rataan sitä pitkin lanaten tai sen vieressä hitaasti laskien. Kaikkien kilpailijoiden ja esilaskijoiden on käytettävä kypärää. Lisäksi kilpailijoiden on käytettävä selkäpanssaria. Super-Gradan korkeusero on 400-650 m, portit muodostuvat samalla tavalla kuin suurpujottelussa eli neljästä kepistä ja kahdesta lipusta. Väri vaihtelee vuorotellen punaisen ja sinisen välillä. Lippujen ja porttien mitat ja porttien lukumäärä ovat samat kuin suurpujottelussa. Poikkeussääntönä on, että kahden perättäisen portin käännöskeppien välimatkan pitää olla vähintään 25 m. Porttien maksimimäärä on 10% korkeuserosta, minimi miehillä 35 ja naisilla 30 porttia. Mikäli maasto sallii, voidaan tehdä hyppyreitä. 5
Alppilajit Syöksylasku DH Syöksylasku on alppilajeista vauhdikkain, laskijan vauhti voi kohota jopa yli 130 km/h. Tässä vauhdissa laskijan on selviydyttävä käännöksistä ja hypyistä sekä pyrittävä säilyttämään matala, aerodynaaminen syöksyasento mahdollisimman hyvin. Syöksylasku on alppilajeista sekä fyysisesti että psyykkisesti kaikkein vaativin ja kysyy paljon voimaa ja rohkeutta. Toisin kuin muissa alppilajeissa, syöksyssä suoritetaan harjoituslaskuja radalla ennen varsinaista kilpailulaskua. Kilpailussa lasketaan vain yksi lasku. Poikkeuksena ovat kilpailupaikat, joissa vaadittu korkeusero, vähintään 500 ja enintään 1100 m, ei täyty. Tällöin järjestetään kahden laskun syöksy. Portit muodostuvat neljästä kepistä ja kahdesta lipusta. Erona muihin lajeihin on se, että kaikki portit ovat punaisia. Liput ovat noin 0.75 m leveitä ja 1 metrin korkuisia. Leveys on vähintään 8 m. Kovan vauhdin ja sen mukanaan tuomien vaaratekijöiden takia turvallisuusseikat ovat erittäin tärkeitä. Rataan tutustumiseen on varattava kolme päivää ja viralliseen harjoitukseen on osallistumispakko. Radoissa tulisi ottaa huomioon viiden komponentin toteutuminen: tekniikka, rohkeus, nopeus, riski ja kunto. Radan sivuilla olevat esineet on suojattava asianmukaisesti tai estettävä esim. turvaverkolla kilpailijaa törmäämästä niihin radalta suistuttuaan. Kypärän käyttö on syöksyssä pakollista, samoin selkäpanssarin. Paripujottelu Paripujottelu on kahden kilpailijan samanaikainen kilpalasku kahdella rinnakkaisella radalla. Kokonaisaikoja ei lasketa, vaan kilpailijoiden välinen aikaero ratkaisee, kumpi laskija pääsee jatkoon. Radalle rakennetaan myös yksi tai kaksi hyppyriä, näin saadaan kaksinkamppailuun lisää näyttävyyttä. Paripujottelu on psyykkisesti erittäin vaativa laji, koska siinä kilpaillaan "mies miestä vastaan" eikä pelkästään kelloa vastaan. Korkeusero radalla täytyy olla 80-100 m ja porttien lukumäärä 20-30. Laskuajan tulisi olla 20-25 sekuntia. Molemmat radat on merkitty kahdesta kepistä ja niiden väliin pingotetuista viireistä muodostuvista käännösmerkeistä. Ylhäältä vasemmanpuoleisen radan kepit ja liput ovat punaisia, toisen radan kepit ovat sinisiä. Ratojen välinen etäisyys toisistaan on oltava 6-7 m. Jokainen kahden kilpailijan välinen ottelu muodostuu kahdesta laskusta, kilpailijat vaihtavat toiselle laskulle rataa. Alppiyhdistetty Arvokisoissa kilpaillaan myös alppiyhdistetyssä, joka sisältää syöksylaskun ja pujottelun. Syöksylasku lasketaan ensin ja se on helpotettu varsinaiseen syöksyyn verrattuna. Pujottelu lasketaan varsinaisen pujottelun yhteydessä. Sääntöjä Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS) on määrännyt muutamia rajoituksia välineisiin. Pujottelussa suksien minimipituus on naisilla 160 cm ja miehillä 165 cm. Suurpujottelussa suksen minimikääntösäde on 21 m. Suksen pituutta ei ole rajattu. Super-G:ssä minimikääntösäde on 33 m. Syöksyssä minimikääntösäde on 40 m. Suksien kääntösäde on merkattava suksen pintaan, jos valmistaja ei ole sitä tehnyt. Suksen minimileveys on 60 mm kaikissa lajeissa. FIS rajoittaa suksi+ plate+side-yhdistelmän sekä monon pohjan maksimipaksuuksia seuraavasti: miehillä suksi+side = 55 mm ja monon pohja 50 mm = yht. 105 mm, naisilla suksi+side 55 mm ja monon pohja 45 mm = yht. 100 mm. 6
Ratatekniikka ja harjoittelun perusteet RATATEKNIIKKA JA HARJOITTELUN PERUSTEET ja perustaidot n tarkoituksena on selvittää rinteeseen merkattu rata mahdollisimman nopeasti. Jotta radan selvittäminen onnistuu sujuvasti, on laskijan hallittava perustaidot. Radalla laskemisessa perustaitojen osaaminen korostuu, mutta myös ongelmat korostuvat radalla. Perustaidot jakaantuvat ratalaskussa samalla tavalla kun vapaalaskussakin. ssa tärkeänä perustaitona on pidettävä myös taktista osaamista. Radalla ei ratkaista perustaidoissa esiintyviä ongelmia, elleivät radat ole ns. pakottavia tekniikkaratoja. Perustaitojen opettaminen tapahtuu vapaalaskussa ja erilaisella tekniikkaradoilla. Radalle siirrytään vähitellen erilaisten apuvälineiden (esim. keilat ja soft-kepit) avulla, jotta rata ei tuo mieleen kilpailutilannetta, jolloin liiallinen yrittäminen yleensä hajottaa tekniikan. Tavalliselle laskettelijalle ratalasku tuo uusia haasteita ja vaihtelua normaaliin lasketteluun. Kä TP = Tasapaino Kä = Kääntäminen Ka = Kanttaaminen Ku = Kuormittaminen R = Rytmi TP R Ku Ka Tasapaino Mekaanisesti jokaisessa laskutilanteen vaiheessa vaikuttavat samat fysikaaliset voimat, mutta eri suhteessa. Tavoitteena on, että tukipintana toimii suksi tai sukset käännöksen kohdasta riippuen. Käännöksessä pyritään vastustamaan liikkeen jatkuvuutta (keskipakovoima) käännöksen sisään kallistumalla. Kallistumisen voimakkuus riippuu laskijan nopeudesta, käännöksen säteestä sekä rinteen muodosta. Laskijan on pystyttävä työskentelemään tehokkaasti ns. efektiivisellä voimalinjalla (Mekaniikan perusteet). vaihtelevissa rinne- ja lumiolosuhteissa sekä kuluneilla ja haasteellisilla radoilla vaatii laskijalta mukautumista ja ennakointia perusasennossa tapahtuviin muutoksiin. Laskijan painopiste määräytyy rinneprofiilin, vauhdin ja käännöksen sisäisen rytmin mukaan. Tasapainoinen perusasento on säilytettävä koko laskun ajan, sillä radalla tapahtuvat virheet usein moninkertaistuvat seuraavilla porteilla, jos tasapaino ei ole kunnossa. Tasapainon kehittäminen (ennen kaikkea sukset jalassa) antaa varmuutta ratalaskuun, jolloin radalla tapahtuvat horjahdukset voidaan korjata automaation tasolla. Tasapainoisessa käännöksessä paine on pääosin koko käännöksen ajan ulkosuksella. Niin kauan kuin tasapainossa on ongelmia, myös käännöksissä on ongelmia. Laskun yleistä tasapainoa ja varmuutta voidaan kehittää erilaisilla suksitaituruusharjoittella. Perusasento on tasapainoinen asento, josta on helppo reagoida laskussa tapahtuviin muutoksiin. Tasapainoinen perusasento on koko ajan muuttuva tila, jossa ei ole ulkoisia tukia kuten sauvat tai monot. Perusasento on avoin ja se vaihtelee pystyn ja kumaran välillä, tilanteeseen sopien. Laskija pyrkii pitämään tasapainon keskellä suksea, koko jalkapohjalla. Kaikissa asennoissa äärimmäisyydet eivät ole tasapainoisia tiloja. Laskijan katse suuntautuu aina seuraavaa porttia kohti, jolloin pään asento on kulkusuuntaan päin, näin sisäkorvan tasapainoelimet toimivat parhaiten. 7
Ratatekniikka ja harjoittelun perusteet Kääntäminen / Aktiivinen ohjaaminen ssa kääntämisliikkeiden on oltava harkittuja etenkin ylävartalon osalta. Varsinkin pujottelussa kääntämisliikkeet tapahtuvat yleensä vain polven, nilkan ja lantion avulla. Jos ylävartalo on liikaa vastakierrossa, käännöksen aloittaminen on vaikeaa ja laskijan paino siirtyy sisäsukselle. Laskija pyrkii pitämään hartialinjansa samansuuntaisena polvien ja suksien linjan kanssa. Mikäli käännös on alusta asti myötäkierteinen on paino koko käännöksen ajan liikaa sisäsuksella ja kannat lipsuvat. Lisäksi edellisen käännöksen aikaansaamia voimia ei voida hyödyntää. Liian nopeat kääntämisliikkeet tekevät käännöksistä kulmikkaita. Kääntämisliikkeitä kannattaa aluksi opetella helpoissa olosuhteissa. Huomioitavaa on, että helpoissa olosuhteissa tehdyt harjoitteet voivat ylikorostaa kääntämisliikkeitä. Rataharjoittelu on hyvä aloittaa soft-kepeillä. Nivelkepeillä harjoittelu tuo usein mukanaan liiallisen ylävartalon myötäkierron. Ylävartalon myötäkierto johtuu liiallisesta keskittymisestä keppikontaktiin. Laskija pyrkii omaksumaan ns. ulkokäden tekniikan, vaikka sukset kiertävät kepin kaukaa. Vapaalaskussa laskija pitää kädet edessä tasapainottamassa ja rauhoittamassa laskemista. Edessä olevat kädet myös pitävät painopisteen paremmin keskellä suksea. Kun laskija osaa ja uskaltaa kiertää kepin läheltä, ulkokäden tekniikka tulee mukaan automaattisesti. Ylävartalo/lantio (painopiste) viedään käännöksessä nopeasti seuraavan käännöksen sisään (cross-over), jolloin sukset ovat valmiiksi kantillaan ja käännös voidaan aloittaa nopeammin. Laskija ottaa käännöksen kiinni ennen oikolinjaa ja ajaa läpi käännöksen pitkällä paineella. Kääntämiseen vaikuttavat myös ulkoiset voimat kuten suksen muoto. Suksen muoto eri ratalaskulajeissa vaihtelee olennaisesti. Oikea perustekniikka pyrkii hyödyntämään suksen antaman voiman kokonaisuudessaan. On siis tarkoituksenmukaista laskea tiettyä lajia tarkoitukseen soveltuvilla välineillä. Kanttaus Kanttauksen tapahtuessa yhdellä suksella paine pinta-alayksikköä kohden on suurempi kuin kanttauksen tapahtuessa kahdella suksella. Tästä johtuen kokonaispaine pysyy samana mutta jakaantuu suksien välillä. Mikäli kanttaaminen tapahtuu täysin ulkosuksen varassa, saadaan suksen sivuleikkaavuutta hyödynnetyksi ja käännöksen sädettä pienennetyksi. Paineen jakautuminen riippuu siis käännöksen säteestä vauhdin suhteen. Suksea kallistetaan ratalaskussa samalla tavalla kuin vapaalaskussakin. Kanttausliikkeet tapahtuvat pujottelussa ennen kaikkea nilkan ja polvien avulla. Nilkan ja polvien avulla tehdyt kanttausliikkeet ovat yleensä nopeita mutta myös kanttauksen säätely on pientä. Kun kanttaukseen yhdistetään lantio, saadaan aikaan suurempia kanttausliikkeitä mutta myös hitaampia. Pujottelussa lantion liiallinen käyttö on hidasta. Lantio ei jää paljoa käännöksen sisään. Suurempia kanttausliikkeitä käytetään enemmän vauhdikkaammissa lajeissa, jolloin aikaa kanttauksen vaihdolle on enemmän eikä kanttauksen säätelyksi riitä pelkkä polvien ja nilkan käyttö. Kanttauksen opettaminen kannatta aloittaa helpoissa olosuhteissa, jossa voidaan käydä läpi pienempiä kanttausliikkeitä. Kanttausliikkeitä harjoiteltaessa on huomioitava, että suksien tulee kulkea kantillaan leikkaavasti eikä auramaisesti poikittain. Kanttaukseen osallistuvat molemmat polvet. Sukset ovat yhdensuuntaisina ja sääret/polvet toimivat yhdensuuntaisesti ja yhdenaikaisesti. Loivissa paikoissa harjoitellessa on myös huomioitava, että suksi voi olla nopeampi, kun se kulkee täydellisesti pohjallaan. On siis valittava tarkoituksenmukaiset olosuhteet eri harjoitustilanteisiin. Käännöksen aikana kanttausta lisätään sikäli kun tarvetta on. Liialliset kanttausliikkeet johtavat kulmikkaisiin ja jarruttaviin käännöksiin. Jos laskija tekee liiallisia kanttausliikkeitä, ei ongelma aina ole tekniikassa. Liialliset kanttausliikkeet voivat johtua myös pelosta. Tällöin vauhtiin on totuteltava helpommissa olosuhteissa. Keskipakovoiman lisääntyessä laskija pyrkii kumoamaan sen nojaa- 8
Ratatekniikka ja harjoittelun perusteet malla enemmän käännökseen. Laskijan tulee pitää hartialinjansa vaakatasossa koko käännöksen ajan. Hartialinjan kallistuessa kuten pyöräilijöillä polvi- ja lantiokulma oikenee ja kanttaus heikkenee. Tällöin laskijalla, riippuen käännöksestä, ei aina välttämättä ole kovinkaan suuri polvi- tai lantiokulma. Kuormittaminen Kuormittamisessa laskija säätelee alustan ja suksen välistä painetta. Pelkästään ulkosuksella kuormittamista tapahtuu jyrkillä ja jäisillä rinteillä, molemmilla suksilla kuormittamista loivemmilla ja pehmeämmillä rinteillä. Molemmilla suksilla kuormitettaessa ulkosukselle tulee suurin kuormitus. Kuormittamisen opettaminen tapahtuu samoin kuin vapaalaskussakin. Ylös-alas-liike eli vertikaalityö tukee kanttaamista. Suksen ja lumen välistä painetta lisätään kohottautumalla lihasvoiman avulla alustasta. Kohottautuminen tapahtuu polvia ojentamalla. Laskijan täytyy pitää ylävartalossa hyökkäävä asento, jotta painopiste pysyy suksen keskellä. Hitausmomentti hidastaa painopisteen siirtymistä ylöspäin. Painetta voidaan lisätä myös pysäyttämällä nopeasti alaspainautuminen. Molemmissa tapauksissa vaikuttavat hitausvoima ja painovoima. Paine vähenee, kun ylösliike on lopussa ja painopiste ehtii nousta ylös asti. Kun laskeudutaan nopeasti alas, voidaan suksen ja lumen välistä kontaktia nopeasti vähentää eli kevennetään. Tällöin hitausmomentin takia painopiste jää ylös. Alaskevennyksellä vähennetään suksen ja lumen välistä painetta, helpotetaan ajolinjan säilymistä ja säädellään leikkaavuutta. Ylöskevennyksellä lisätään suksen ja lumen välistä painetta ojentautumalla. Ylös-alas-liike ei saa olla liikkumista asennosta toiseen, jolloin laskusta tulee kulmikasta, vaan sen on oltava dynaamista. Vauhdin kasvaessa ylösalas-liikkeitä ei välttämättä ehditä tehdä joka käännöksessä. Tällöin kuormittaminen tapahtuu aktiivisena kuormittamisena, jolloin tehdään ns. joustoojennus-liikkeitä. Jousto-ojennus-liikkeitä tehtäessä käytetään tasaustekniikkaa. Loivalla rinteellä ei välttämättä tarvita jousto-ojennusliikkeitä vaan paine saadaan riittämään koko käännöksen ajan. Jyrkällä tulee ongelmia, jos laskija ei saa painetta säilymään läpi käännöksen. Aloittamalla pienellä polvien ojennuksella käännöksen (ylös-alas-liike), paine riittää koko käännöksen ajan. Kuormittamisesta huolehtii tällöin keskipakovoima ja sukset työnnetään aktiivisesti ylävartalon ali seuraavaan käännökseen. Kanttauksen vaihto ja painonsiirto tapahtuu yhtäaikaisesti ja nopeasti. Aktiivinen kuormittaminen kehittyy automaattisesti vauhdin kasvaessa, mutta siihen ohjaavia harjoitteita voidaan tehdä esim. sijoittamalla pujottelurata rytmiseen kumpareikkoon tai suurpujottelurata kumpuilevaan maastoon. On huomioitava, että porttien väli on sopiva kumpuihin nähden. Aktiiviseen kuormittamiseen tarvitaan laskijalta fyysisiä ominaisuuksia enemmän. Pujottelu ja suurpujottelu ovat nykyisin toisiaan teknisesti lähellä olevia lajeja. Molemmissa laskija tekee käännöksen pitkällä kuormituksella. Mikäli laskijalla ei ole tarpeeksi voimaa, korvataan jalkojen työskentelyä ylävartalolla ja käsillä, jolloin laskun sisäinen rytmi ja tasapaino kärsii. Kun taitoa ja voimaa on enemmän, keskittyy työskentely suurimmaksi osaksi jalkoihin, kevennyksen muuttuessa aktiiviseksi työntämiseksi. sta puhuttaessa käsitteellä jalkapohjatuntuma tarkoitetaan laskijan kykyä havainnoida painopistettään suhteessa jalkapohjaansa. Laskija pyrkii pitämään painopisteen keskellä suksea ja aktiivisesti eteenpäin työntäen läpi käännöksen. Pitkässä ja hitaassa suurpujottelukäännöksessä käännös voidaan aloittaa hieman edestä, mutta muutoin laskijan on vaikea aloittaa käännöstä edestä. Suurin työ on aloittaa käännös edes keskeltä. Syynä on nykyiset sukset, joiden kääntösäteet ovat pienentyneet ja suksien pituudet lyhentyneet. ssa painonsiirtoa sukselta toiselle pyritään hyödyntämään siten, että siitä saataisiin lisää vauhtia. Painonsiirto tapahtuu usein vain pelkällä kanttausten vaihdolla, jolloin aktiivista kuormitusta tehtäessä ei ehditä tehdä selvää painonsiirtoa sukselta toiselle. Vaikka paine olisi pelkästään ulkosuksella, on sisäsuksea ajettava kantillaan. Pohjallaan kulkeva sisäsuksi on kuin vikuroiva ori, arvaamaton ja sisäpolvelle vaarallinen. 9
Ratatekniikka ja harjoittelun perusteet Rytmi Perustaitojen oikeaoppinen yhdistäminen käännöksen eri vaiheissa vaatii käännöksen sisäistä rytmiä. Eri ratalajeissa on luonnollisesti erilainen käännöksen sisäinen rytmi. Pujottelun rytmi on radan luonteesta riippuen hyvin lähellä lyhytsäteisen käännöksen rytmiä. Käännös otetaan kiinni ennen oikolinjaa ja ajetaan läpi pitkällä paineella. Luonteeltaan pujottelukäännös on suurpujottelukäännös pujotteluradalla. Suurpujottelussa ja Super-G:ssä rytmi on lähempänä pitkäsäteistä käännöstä. Käännöksen sisäiseen rytmiin vaikuttavat olennaisesti myös maastossa ja radassa tapahtuvat muutokset sekä rytminvaihdokset. Eri perustaitojen soveltamista tarvitaan yleensä tilanteissa, joissa päätöksenteon tulee tapahtua nopeasti. Jotta lasku pysyy kasassa, on sisäinen rytmi pyrittävä ennakoimaan maaston mukaan, jotta toivotut ajolinjat säilyisivät. Pujottelussa sauvan käytöllä rytmitetään laskua. On tärkeää että sauva tekniikka ja sen rytmitys on oikea aikaista. Suurpujottelussa sauvatyö on enemmänkin symbolista, jolloin sauvat rytmittävät laskua eleettömästi sivulla. Käsien työskentely ratalaskussa tukee jalkojen työskentelyä, mutta ei kompensoi sitä. Käännössarjan rytmi riippuu myös olennaisesti siitä, millaista rataa lasketaan. Kilpailunomaisissa radoissa käännössarjaan tulee useita rytminvaihdoksia. Rytminvaihdoksia voivat olla esim. linjat, neulansilmät ja pitkät käännökset. Jotta lasku pysyy kasassa, on olennaista, että rata osataan ulkoa, jolloin radassa tapahtuvat muutokset pystytään ennakoimaan. Kun käännössarjan rytmi on oikea, on jokaisen käännöksen ajoitus tällöin tarkoituksenmukainen. Mikäli rytmi on väärä, voivat käännökset myöhästyä ja ongelmana on, että seuraavaan käännökseen ei ehditä. Mikäli laskija on koko ajan myöhässä, on hänelle opetettava ajolinjoja ja tarpeen mukaan käytettävä apuratoja, jotka ohjaavat laskijan oikeille ajolinjoille. Jos käännöksen ajolinjat ovat liian aikaiset, on vaarana, että laskijan sisäsuksi kiertää kepin väärältä puolelta. Käännössarjan rytminvaihdoksia on helppo harjoitella erilaisilla tekniikkaradoilla. Taktiikka Kun on kyseessä kilpailulaji, on kilpailijan suunniteltava suoritukseensa aina tietty taktiikka. Ratalaskijan on suunniteltava taktiikkansa omien fyysisten ja teknisten edellytyksiensä pohjalta. Ratalaskijan taktiikkaan kuuluu ajolinjojen suunnitteleminen radalle. Teoriassa nopein laskulinja olisi suora linja portilta portille, mutta käytännössä laskulinja muodostuu erisäteisistä ja tarkoituksenmukaisista toisiaan seuraavista käännöksistä. Tarkoituksenmukaisilla käännöksillä tarkoitetaan maastolle parhaiten soveltuvia käännöksiä. Joissakin tapauksissa on parempi tehdä pitkä ja pyöreä käännös kuin lyhyt ja jarruttava käännös. Taktiikkaa suunniteltaessa on osattava erottaa erilaiset ratatyypit toisistaan. Nopeat ja tasaiset radat vaativat vähän monipuolisuutta mutta sitäkin enemmän liukumistaitoa ja jyrkkien paikkojen hyväksikäyttöä. Nykyisin radat ovat kääntäviä eli suunnanmuutokset ovat suuria, laskijan on pysyttävä tällöin ajolinjallaan ja häneltä vaaditaan fyysisyyttä (voimaa ja kestävyyttä) sekä monipuolista lajitaitoa. Rinne- ja lumiolosuhteet sekä lähtönumero vaikuttavat suurelta osin taktiikan suunnittelemiseen. Jos laskija joutuu laskemaan kuluneella radalla, on mietittävä, onko hänellä edellytyksiä käyttää ajolinjoja, jotka ovat kepin juuressa vai kannattaako hänen tyytyä laskemaan boorin pohjalla. Taktiikka suunnitellaan yleensä yhdessä valmentajan kanssa. Rataantutustumisen yhteydessä laskija selvittää ajolinjansa radalla. Rata täytyy muistaa ulkoa, jotta radalla tapahtuvat muutokset maastossa ja rytmissä pystytään ennakoimaan. Helpoin tapa on painaa rata mieleen veräjäyhdistelmittäin. Kilpailulaskuun keskittymisen yhteydessä rata käydään mielessä läpi. Radalla ei ole aikaa ajatella ja suunnitella suoritusta vaan liikkeiden on tapahduttava automaattisesti. Ainoastaan syöksyssä laskijalla on mahdollisuus kokeilla kilpailussa käytettävää rataa harjoituslaskuissa ennen varsinaista kilpailu suoritusta. Jos radalla kuitenkin jostain syystä esiintyy ongelmia, ei aina ole hyvä korjata virhettä lyhyellä matkalla. Joskus ajolinjan korjaaminen kannattaa jakaa useampaan käännökseen, jolloin käännökset voivat säilyä pyöreinä eikä jarruttavia käännöksiä 10
Ratatekniikka ja harjoittelun perusteet pääse syntymään. Vaikeissa paikoissa ajolinjoista on joskus joustettava, jotta suoritus pysyisi dynaamisena. Pyri harjoittelemaan radan vaikeita osia ennen kilpailulaskua toisessa rinteessä samanlaisissa paikoissa kuivaharjoitteluna. Rutinoituneet laskijat voivat rataan tutustuessaan jo nähdä, mihin kohtaan tulee haastavia ja pahoja paikkoja. Laskijalla on oltava hyvä rutiinitaso kilpailuihin valmistautuessa, jotta itse kilpailussa hän olisi terävimmillään. 11
Radalla harjoittelun perusteet RADALLA HARJOITTELUN PERUSTEET opettamisen apuvälineenä Ratojen käyttöä opetuksen apuvälineenä tulisi huomattavasti tehostaa hiihtokouluissamme. Useasti puuttuu tarvittavaa tietoa ja kokemus ratojen tekemiseen koetaan liian vähäiseksi. Rata toimii tehokkaana apuvälineenä opetuksessa ja antaa vaihtelua vapaalaskun harjoittamiseen. Rataa voidaan käyttää perustaitojen testaamiseen kaikilla taitotasoilla. Jo aloittelijoille keppien kiertäminen opetuksen ensi vaiheessa antaa positiivisia kokemuksia ja lisää itseluottamusta. On tietysti osattava valita oikea rinnejyrkkyys ja taitotasoa vastaava harjoitusrata. Huolimatta siitä, onko hiihtokeskuksessa useita rinteitä vai onko käytössä vain yksi laskettava rinne, tekee rata vanhasta ja tutusta rinteestä uuden haasteen. Rinnealuetta on tällöin mahdollisuus käyttää vaihtelevammalla tavalla. Hyvien harjoitusratojen ominaisuuksiin kuuluu, että rata pakottaa laskijan laskemaan tietyllä tavalla tietyssä paikassa. Tätä on vaikea tehdä etenkin aloittelijoille ilman keppien tai muiden ohjaavien merkkien apua. Radalla täytyy laskea tarkemmin kuin vapaalaskussa, jossa käännös voidaan tehdä halutussa paikassa. Rata jo sinänsä lisää laskijan keskittymistä laskuun. Erityyppisillä radoilla saadaan laskija keskittymään laskemisen eri yksityiskohtiin, kuten rytmin vaihdoksiin, ajoitukseen tai käännösten muotoon. Useimmat laskijat kokevat ratalaskun piristävänä ja hauskana vaihteluna. Rata on haastava ja sen läpäiseminen onnistuneesti antaa itseluottamusta laskijalle. Lisäksi laskija saa sisäistä palautetta siitä, onko suoritus ollut sujuvaa vai rytmitöntä. Samantyylistä rataa voi useimmiten käyttää eritasoisille laskijoille, jolloin radan tavoitteet vain vaihtelevat. Valitsemalla erillisen maaston tai vaihtelemalla keppien välistä etäisyyttä voidaan rata sovittaa vastaamaan laskijoiden taitotasoa ja harjoituksen tavoitetta. Harjoittelemalla silloin tällöin vaikeammalla radalla tuntuu tavallinen rata tämän jälkeen helpommalta. Aina täytyy olla tarkkana, että rata todella vastaa laskijan tasoa ja että harjoituksesta ei tule liian vaikeaa. Oppimisvaikutus tulee usein tehokkaammaksi käytettäessä rataa opetuksen yhteydessä. Vaikuttavia tekijöitä ovat mm. helpompi, yksilöllisempi ohjaus ja enemmän aikaa jokaista laskijaa kohti. Tämä edellyttää ns. kiertoharjoittelua. Kiertoharjoittelussa laskijat kiertävät rataa kukin vuorollaan. Radan lopussa opettaja antaa palautteen laskijalle henkilökohtaisesti. Kiertoharjoituksen yhteydessä laskijalle on annettava mahdollisuus myös omaan harjoitteluun radan ulkopuolella, jolloin palaute tulee lähinnä omien tuntemusten avulla. Opettaja voi myös olla radan alussa, jossa hän pyytää laskijaa keskittymään laskussaan tiettyyn osaalueeseen. Radan avulla saadaan palautetta tarkasti eri maastonkohdissa, jolloin oppilas pystyy hahmottamaan ongelma-alueet hyvinkin tarkasti. Radalla oppilas pystyy seuraamaan opettajan kritiikkiä tarkemmin kuin vapaalaskussa. Parhaimmillaan rata on motivoiva ja kannustava opetusväline. Pahimmillaan se on innostuksen tappava ja masentava. Ratoja oppii tekemään vain tekemällä ja kokeilemalla. Kannattaa rohkeasti kokeilla ratoja eritasoisilla laskijoilla. alppilajiharjoitteluna Kausi Valmentajan harkintaan jää se, milloin laskija voidaan viedä radalle. Kauden alussa perustekniikka ja suksituntuma on kuitenkin saatava hallintaan täysin vapaalaskun avulla. Suksituntuman saavuttamiseen käytettävä aika on riippuvainen laskijan taidoista ja fyysisistä valmiuksista. Fyysisesti jokaisen laskijan on oltava valmis jo heti kauden alussa, jotta täysipainoinen tekniikkaharjoittelu voidaan aloittaa. Kausi voidaan aloittaa vaikkapa täydellisen hiihtokoulun käymisellä. Kun perustekniikka on harjoitteineen käyty läpi voidaan suksituntumaa parantaa erilaisilla taitoharjoitteilla. 12
Radalla harjoittelun perusteet Hiihtokoulun ja suksituntuman läpikäyminen kestää vähimmillään noin 2-3 viikkoa. Perustaitoja harjoitellaan koko talven ajan pitämällä harjoituksia säännöllisesti myös ilman keppejä. Varsinkin junioreilla perustekniikkaharjoituksia ilman keppejä on käytävä läpi jokaisen harjoituksen yhteydessä. Radalle siirtyminen tapahtuu vähitellen erilaisten tekniikkaratojen avulla. Radat ovat aluksi helppoja ja tasarytmisiä. Ensimmäiset radat voidaan tehdä esim. keiloilla tai soft-kepeillä. Kannattaa rakentaa aluksi useampi lyhyt rata kuin yksi pitkä rata. Ratakausi kannattaa aloittaa suurpujottelunomaisella radoilla. Suurpujottelussa laskija tottuu vauhtiin ja hänellä on enemmän aikaa perustekniikan soveltamiseen radalle. Muista kuitenkin, ettei radoista tule liian vauhdikkaita, jotta laskija ei tunne pelkoa. Pelko estää oppimista. Laskijalle on saatava onnistumisen elämyksiä haastavissa paikoissa, jolloin itseluottamus kasvaa. harjoitukset aloitetaan helpoissa tasaisesti loivissa paikoissa. Vähitellen siirrytään vaihteleviin ja vaativiin rinneolosuhteisiin. Kun perustekniikka on kunnossa, voi keppien väliä pikkuhiljaa lyhentää ja rataan tehdä rytminvaihtoja. Kauden vanhetessa harjoitukset erikoistuvat lajin mukaan. Junioreilla harjoitukset keskittyvät kuitenkin pääsääntöisesti vauhtilajeihin. Eri lajeja harjoitellaan harkitusti kilpailukauden kilpailujen mukaan. Kilpailukauden loputtua valmentajan on pyrittävä motivoimaan laskijat seuraavaa kautta varten. Liian usein suksiharjoitukset loppuvat viimeisen kilpailun jälkeen, jolloin rinteissä harjoitusmahdollisuuksia vielä olisi. Kauden loputtua suksitaituruutta voidaan harjoitella antamalla laskijoille lisää haasteita. Tutustuminen muihin hiihtolajeihin ja niiden soveltaminen rinneolosuhteisiin tuo varmuutta suksituntumaan tutuilla välineillä. Harjoitusten pitäminen telemark- tai maastohiihtovälineillä antaa haastetta vaativammallekin laskijalle. Alppilajit ovat taitolajeja, jotka vaativat tuekseen hyvän fyysisen kunnon. Fyysinen kunto hankitaan kesäharjoittelussa ja ylläpidetään talven aikana. Valmentajalla on oltava asiantuntemusta valmennettavansa fyysisistä ominaisuuksista. Valmentajan on kartoitettava valmennettavan ominaisuudet ja kehittämistä vaativat kohteet. Kartoitus tapahtuu parhaiten monipuolisten fyysisten testien avulla. Laskijan fyysiset ominaisuudet luovat rungon laskijan kesäharjoitteluun. Junioreilla tilanne voi olla toisin, sillä usein laskijalla voi olla ns. kesäharrastus. Tällöin valmentajan tehtävänä on kannustaa junioria monipuolisuuteen ja pyrkiä pitämään yhteistyötä kesälajin valmentajan suuntaan. Monipuolinen lajikirjo antaa laajemman pohjan laskijan valmiuksille. Harjoitus Harjoitusajankohdat sekä harjoituksen sisältö on valmentajan suunniteltava huolellisesti etukäteen. Harjoituksista on ilmoitettava riittävän ajoissa ja niiden sisällöstä on annettava tarpeellinen informaatio. Valmennettavan on tiedettävä harjoituspäivä, kellonaika, kokoontumispaikka ja välineet, joilla harjoitellaan. Harjoituksen alussa valmentaja kertoo, kauanko harjoitus kestää, mitä harjoitellaan ja minkä takia. Jokaisen harjoituksen alussa pidetään alkuverryttely ja lämmittely vahinkojen välttämiseksi. Alkuverryttelyn jälkeen lasketaan vapaalaskuja, joilla voi olla kullakin jokin teema. Vapaalaskujen määrä täytyy olla vähintään 4 kpl. Ennen radalle menemistä rataan tutustutaan ja harjoitellaan taktiikan suunnittelemista. Rata on valmentajan työväline ja sen on oltava kunnossa. Siksi valmentajalla on oltava riittävä määrä apulaisia, jotka pitävät radan laskettavassa kunnossa. Rataharjoitusten on sujuttava järjestelmällisesti, sillä laskijoiden lataantuminen ei saa hävitä turhan odottelun seurauksena. Laatu korvaa määrän, niin myös alppihiihdossa. Riittävä määrä täysipainoisia suorituksia antaa paremman lopputuloksen kuin liiallinen junnaaminen. Taidot eivät kehity väsyneenä. Rata tulee vaihtaa harjoituksen aikana. Kun rataa vaihdetaan, valmennettavat laskevat ohjelmoituja vapaalaskuja. Vapaalasku harjoitteet kohdistetaan yksilöillä esiintyviin ongelmiin ratalaskussa. Ennen radan vaihtoa valmentaja voi käydä valmennettaviensa kanssa katsomassa vanhan radan ajolinjoja ja antaa palautetta niissä ilmenneisiin ongelmiin. Harjoituksissa lasketaan keskimäärin 5-8 täysipainoista ratalaskua sekä useita täysipainoisia vapaalaskuja. Harjoitukset päättyvät yhteiseen radan keräykseen ja yhteenvetoon harjoituksessa 13
Radalla harjoittelun perusteet läpikäydyistä asiosta. Myös seuraavasta harjoituksesta ja loppuvenyttelystä on syytä muistuttaa. Kilpailu Kilpailurutiini lisääntyy kokemuksen kautta. Juniorilaskijoilla kilpailurutiinia ei välttämättä ole. Kilpailurutiinia saadaan järjestämällä kilpailuja esim. seuran sisällä, jolloin valmentaja voi seurata, millaisia kilpailijoita valmennettavat ovat. Tulevaa kilpailua tulee käydä läpi valmennettavien kanssa. Kokeneimmilla kilpailijoilla se edesauttaa taktiikan suunnittelemista ja kokemattomilla vähentää kilpailujännitystä. Kilpailupäivänä kilpailupaikalle tulee mennä noin 2 h ennen kilpailun aloittamista. Kilpailija suorittaa yleisverryttelyn ja lämmittelyn ennen vapaalaskuja. Vapaalaskuissa voidaan kiinnittää huomiota esim. painonsiirtoon, käsi- ja jalkatyöhön ja rentouteen. Rataantutustumisen yhteydessä suunnitellaan taktiikka. Taktiikka läpikäydään valmentajan kanssa. Ennen kilpailupaikalle siirtymistä valmentaja voi tehdä valmennettavilleen radan. Radalla pyritään kilpailuun löytämään herkkyys ja rentous. Siksi radan on oltava rytmikäs ja kilpailunomainen. Lähtöpaikalle on mentävä hyvissä ajoin. Lähtöpaikalla tapahtuvat rutiinit ovat usein kilpailijakohtaisia. Kilpailupaikalla rata käydään mielessä läpi ja siellä voidaan ottaa esim. 2-3 starttia, pääasia kuitenkin on että kilpailija pysyy lämpimänä eikä hänen latautumisensa häviä. Lämmittelypuku otetaan pois vasta viime hetkellä mutta kuitenkin niin, ettei paniikkia pääse syntymään. Valmennettavalle on annettava oma rauha riittävän aikaisin. Startti suoritetaan terävästi ja rennosti. Kun lasku on suoritettu se käydään läpi. Jos laskussa on esiintynyt ongelmia pyritään löytämään siihen syy ja mahdollisesti korjaamaan se. Ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista, että kilpailuissa pidetään harjoituksia laskujen välillä. Joskus 1. ja 2. laskun välillä voi olla pitkäkin tauko. Valmentajan tehtävänä on pitää laskija latautuneena. Valmentajan on myös huolehdittava, että valmennettava on tietoinen seuraavan laskun radankatselusta ja aikataulusta. Toiseen laskuun suoritetaan samat rutiinit radankatselun ja taktiikan luomisen suhteen kuin ensimmäiseenkin. Samoin kilpailupaikalla tehtävät rutiinit ovat samat. Kilpailun jälkeen valmennettava ja valmentaja läpikäyvät molemmat kilpailulaskut ja pyrkivät analysoimaan tuloksen laskijan taitoihin nähden. Valmentajan on oltava kannustava, vaikka valmennettava olisikin epäonnistunut kilpailussa. Lajiharjoittelun ohjelmointi Tutustumisvaihe (5-9 v) Kun lapsi saadaan seuraharjoitteluun mukaan, alkaa lajin totuttautumisvaihe. Totuttautumisvaiheen tavoitteena on, että lapsi opetetaan käyttämään välineitä. Välineitä opetetaan käyttämään erilaisissa olosuhteissa. Vaihteleva maasto ja lumiolosuhteet antavat harjoituksille mielekkyyttä. On tärkeä, että lapselle opetetaan oikeita toimintamalleja jo heti alussa. Radalla voidaan käydä silloin tällöin. Tärkeintä kuitenkin on, että lapsi oppii uuden sosiaaliseen ympäristön ja että laskettelun harrastaminen kavereiden ja opettajan kanssa on hauskaa. Tottumisvaiheen metodeina käytetään samoja metodeita, mitä lapsen opettamisessa hiihtokoulussa yleensäkin. Muistettava kuitenkin on, että radat eivät saa olla ylivaikeita ja radoilla on aina oltava jokin tarkoitus. Pääasia on, että lapsilla on hauskaa ja että he oppivat leikin kautta uusia asioita suksilla. Perustaitovaihe (9-12v) Perustaitovaiheen tavoitteena on, että juniorit omaksuisivat perustaidot laskutekniikassa. Samalla opetellaan eri lajitekniikoiden eroja. Laskijoille korostetaan monipuolisuutta. Koska koordinaation ja ketteryyden omaksuminen tässä ikäluokassa on parhaimmillaan, täytyy suksitaituruuteen kiinnittää eritystä huomiota. Perustaitovaiheen tavoitteena on myös herättää harjoittelumotivaatio. Siksi harjoituksien on oltava hauskoja ja yhteishengen hyvä. Perustaitovaiheen metodeina voidaan pitää tekniikkaharjoittelun monipuolisuutta sekä rataharjoittelussa että vapaalaskuissakin. Radat tehdään enemmän taitoa kuin fyysisiä ominaisuuksia vastaavaksi. määriä lisätään taidon automatisoimiseksi. 14
Radalla harjoittelun perusteet Harjoitteluvaihe (12-16v) Harjoitteluvaiheen tavoitteena on, että laskijat omaksuvat perustaidot ja eri lajitekniikoiden väliset erot. Jokaiselle laskijalle muodostuu tässä vaiheessa ominainen laskutyyli. Valmentajan tehtävänä on pystyä näkemään, onko laskijalle muodostunut jokin sellainen ongelma, jonka korjaaminen myöhemmässä vaiheessa on vaikeaa. Kilpailutilanteet tulevat entistä rutiininomaisemmiksi, jolloin taktiikan merkitys kasvaa. Taktiikan muodostamisen opettaminen kuuluu olennaisena osana harjoitteluvaiheeseen. Tekniikkaharjoituksissa taitoon ja monipuolisuuteen tulee kiinnittää huomiota. Harjoitusmääriä lisätään ja lähtökohtana on, että laskijan kanssa suunniteltu taktiikka pystytään soveltamaan toteutuksen yhteydessä. Valmentaja voi käyttää apuvälineenään videokameraa, jolloin myös valmennettava huomaa laskussaan olevat ongelmat. Laskijan tulee ymmärtää, mitä valmentaja sanoo. Näin ollen laskijan tulee opetella laskutekniikasta teorian alkeita. Huipputaidon hiomisvaihe (yli 16 v) Kun huipputaitoa aletaan hiomaan, on laskijan lajivalinnan oltava lähes selvä. Lajitekniikoita ja omaa tyyliä vahvistetaan ja tekniikoita pyritään soveltamaan erilaisissa olosuhteissa. Tekniikkaan opetellaan yhdistämään taktinen osaaminen. Taitoa maksimoidaan vaativilla harjoitteilla, joihin kuuluu myös pelonpoisto. Valmennettavan on opeteltava analysoimaan omia suorituksiaan. Suorituksia analysoidaan myös videoiden avulla. Jotta laskujen analysointi saadaan parhaaksi mahdolliseksi, on valmennettavan ja valmentajan oltava samalla aaltopituudella. Tällöin valmennettavan ja tietenkin myös valmentajan on hallittava perus- ja ratatekniikoiden teoria ja termistö täydellisesti. Valmennettavan on opeteltava harjoittelemaan myös paineenalaisena. Valmennettavan on motivoiduttava olemaan kilpaurheilija, mutta myös valmentajan on suhtauduttava valmennukseen ammattimaisesti. Valmennettavalle on muistutettava, että hän on useiden junioreiden esikuva ja hänen on käyttäydyttävä harjoituksissa myös sen mukaisesti. 15
Valmentaminen VALMENTAMINEN Valmentajien koulutus Suomessa valmentajien koulutus on muuttunut viime vuosina. Valmentajien kouluttautumismahdollisuudet ovat parantuneet ja monipuolistuneet. Shory:n järjestämillä kursseilla saa hyvän pohjan hiihdon opettamisen ja valmentamisen perusteisiin. Perusteet ovat samat molemmilla aloilla, mutta painotukset ja työskentely muuttuu valmentajilla tavoitteellisemmaksi ja järjestelmällisemmäksi. Suomen Hiihtoliitto järjestää tai on mukana valmentajien koulutusputken organisoimisessa ja kehittämisessä. Taso 1 Alppihiihdon seuraohjaaja alueellinen koulutus talvi- ja kesäosat, radanmerkkaus 6 pv laajuus n. 100 h Taso 2 Alppihiihdon seuravalmentaja valmennuskeskukset talvi- ja kesäosat, radanmerkkaus 8 pv laajuus n. 120 h Taso 3 Alppivalmentajatutkinto urheiluopistot 2-3 vuoden välein 6 x 1 viikon lähijaksot / etätehtävät laajuus n. 350 h / 1 vuosi Taso 4 Taso 5 Akateeminen valmentajatutkinto Jyväskylän Yliopisto / Liikuntatieteellinen 160 opintoviikkoa Valmentajien ja hiihdonopettajien tiedonnälän pitää olla ehtymätön. Kehittääkseen itseään pitää kulkea silmät ja korvat auki. Kaikki mahdolliset koulutustapahtumat lisäävät tieto- ja taitoreserviä ja tukevat sitä joko vahvistaen tai kyseenalaistaen. Tekemällä työtä opit paljon laskijoista ja heidän kehittymisestään. Uskaltamalla ottaa haasteita vastaan löydät omat heikkoutesi ja vahvuutesi. Mielen pitää olla kuin laskuvarjon, avoin. Vain silloin se toimii parhaiten! Valmennuskeskukset Suomessa toimii tällä hetkellä kolme valmennuskeskusta, jotka ovat keskittyneet suomalaisen alppihiihdon kehittämiseen. Levillä, Tahkolla ja Rukalla toimivat valmennuskeskukset ottavat oppilaikseen koulussa ja omassa lajissaan hyvin menestyneitä laskijoita. Valmennuskeskuksiin on mahdollisuus päästä jo 9. luokalle, mutta suurin osa laskijoista on lukioikäisiä. Laskijat hakevat kouluun yhteishakemisella. Kouluun tai valmennuskeskukseen päässeillä on mahdollisuus opiskella ja harjoitella kaksi kertaa päivässä valmentajien johdolla. Laskijat ovat omissa ikäluokissaan parhaita ja heillä on katsottu olevan kehitysmahdollisuuksia lajissaan. Parhaat laskijat siirtyvät myöhemmässä vaiheessa maajoukkuekuvioihin. Saadut tulokset ja palautteet ovat olleet rohkaisevia. Ammattivalmentajatutkinto / AMVT urheiluopistot 8 x 1 viikon lähijaksot / etätehtävät n. 1 vuosi / 20 opintoviikkoa 16
Kilpaileminen KILPAILEMINEN Kilpailutoiminta Suomen Hiihtoliitto (SHL) kuuluu Kansainvälisen Hiihtoliiton (FIS) alaisuuteen. Kansainvälinen Hiihtoliitto seuraa alppihiihtäjien kehitystä rankinglistalla eli Fis-listalla. Listalla on noin 3000 nais- ja 5500 mieslaskijaa ympäri maailmaa. Fis-lista seuraa jokaisen kilpailijan kehittymistä yksilöllisesti ja sen avulla kilpailijat voidaan laittaa paremmuusjärjestykseen. Kilpailijan täyttäessä 15 vuotta hän voi lunastaa Fis-lisenssin. Tämän jälkeen kilpailija voi kiertää Fis-luokiteltuja kilpailuja ja kerätä Fispisteitä. Kilpailuun osallistuvat jaetaan pisteidensä mukaiseen paremmuusjärjestykseen, jonka mukaan parhaat pääsevät radalle ennen heikompia. 15 parhaan kilpailijan lähtönumerot arvotaan (nro:t 1-15). Loput lähtevät pisteidensä mukaisessa järjestyksessä. Kilpailussa Fis-pisteet lasketaan kilpailuun osallistuneiden tason mukaan ja häviö marginaalin mukaan. Kisaan osallistuvien kilpailijoiden mukaan määräytyvät peruspisteet eli kilpailun taso. Maaliin päässyt laskija saa kisasta Fis-pisteikseen peruspisteet + häviö-marginaalin mukaan määräytyvät pisteet. Häviömarginaalin mukaan määräytyvät pisteet otetaan valmiista taulukosta. Mitä pienemmät Fis-pisteet kilpailija saa, sitä paremmin kilpailu meni. Kilpailijan alitettua omat alkuperäiset pisteensä, hän tietää kilpailun menneen omaa tasoa paremmin. Jos taas pisteet menivät yli, niin kilpailu on mennyt keskitasoa heikommin. Fis-lista ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Lista kuvaa laskijan menestymistä kauden kilpailuissa. Kilpailijoilta lasketaan kahden parhaan kilpailun (esim. pujottelu) pisteistä keskiarvo, joista tulee kilpailijan Fis-pisteet ja pisteiden mukainen sijoitus. Pisteiden laskiessa kilpailija on edistynyt omaan tasoonsa nähden, vaikka muita kilpailijoita olisi mennyt ohi. Maailman Cup -järjestelmä Maailman Cup -kilpailuissa jaetaan kilpailijoille Fispisteiden lisäksi MC-pisteitä. Maailman Cupkilpailuissa mailla on kiintiöt, joiden mukaan ne voivat ilmoittaa laskijoita kilpailuihin. Fisjäsenvaltiolla on yksi peruspaikka ja niin monta laskijaa kuin on Maailman Cup -pisteissä 60 parhaan joukossa. Kilpailussa toiselle kierrokselle pääsee 30 laskijaa. Pisteitä jaetaan kaikille maaliin laskeneille, jos he ovat alle 8% marginaalilla voittajasta. Kilpailun voittaja saa 100 pistettä, toinen 80, kolmas 60, neljäs 50 jne. Pisteet tippuvat tietyin portain niin, että sijalle 30. pistesaldoksi tulee yksi. Lähtönumero määräytyy ensin MC-pisteiden ja sen jälkeen Fis-pisteiden mukaan. Eurooppa Cup -järjestelmä Eurooppa Cupissa toimivat vastaavanlaiset pistelaskusysteemit kuin MC:ssa. Lähtöjärjestyksessä 15 parhaan paikka määräytyy EC-pisteiden mukaan ja loppujen kilpailijoiden paikat Fispisteiden mukaan. Kilpailijat saavat sekä Eurooppa Cup -pisteitä että Fis-pisteitä. Kilpailijoiden ura etenee Fis-kilpailuiden, Eurooppa Cup -kilpailuiden kautta Maailman Cup -kilpailuihin. Kotimainen kilpailutoiminta Lapsilla ja nuorilla pyörii SMILES SKI -kilpailuja. Sarjat ovat alle 9 v. ja alle 11 v laskijoille. Harrastajat voivat osallistua harrastelijoille suunnattuihin kilpailuihin, joissa ei tarvitse kilpailulisenssiä. Kilpailuissa lasketaan tarkkuuslasku. Kaksi kierrosta samalla radalla, mahdollisimman lähelle samaa aikaa. Kilpailija tarvitsee kilpailulisenssin, kun hän osallistuu kilpalaskijoiden sarjaan. Kilpailuissa paremmuus ratkeaa kahden laskun yhteisajalla. Molemmissa sarjoissa järjestetään alueellisia kilpailuja sekä valtakunnallinen loppukilpailu. Vanhemmilla laskijoilla alle 13 v. ja 17
Kilpaileminen alle 15 v. kilpaillaan AUDI JUNIOR CUP kilpailusarja. Kilpailuja on neljänä viikonloppuna. Lajeina ovat pujottelu, suurpujottelu ja super-g. AUDI JUNIOR CUPin finaalissa lasketaan lisäksi paripujottelu. HOPEASOMPA-loppukilpailuissa (sarjat alle 13, 15 ja 17) alle 17v -sarja saa SM-arvon. FIS CUP -kilpailuihin voivat osallistua yli 15-vuotiaat FIS-lisenssin omaavat kilpailijat. Kilpailuja on kahdeksana viikonloppuna Suomessa. SM-kilpailut järjestetään alle 17 v, alle 20 v ja yleisessä sarjassa. MASTERS CUP -kilpailut järjestetään vanhemmille jo aktiivisen kilpailemisen lopettaneille. Kilpailuja on viitenä viikonloppuna. SMarvon saavat kaikki sarjat yli 35 v. Vanhimmat osanottajat ovat yli 70 vuotiaita. Kaikissa SM-tason kilpailuissa lajeina ovat pujottelu, suurpujottelu ja super-g. Vuonna 2002 järjestettiin Levillä Eurooppa Cup toisen kerran miehille 2 x SP ja 2 X P. Naisten Eurooppa Cup järjestettiin Levillä syksyllä 2001 lajeina 2 x P. Kaudella 2003-2004 Levillä järjestetään ensimmäinen naisten alppihiihdon Maailman Cup -osakilpailu. 18