TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS

Samankaltaiset tiedostot
TAIVALKUNNAN KOULUN JA VAHALAHDEN KOULUN TILANTEEN TARKASTELU SYKSY nokiankaupunki.fi Harjukatu 23 PL 2, Nokia

PERUSOPETUKSEN PALVELUVERKKOSELVITYS 2016

PERUSOPETUKSEN PALVELUVERKON SELVITYS 2016 KUNTALAISILTA. Keskiviikko klo Harjuniityn koulu

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Nokian kaupunki Heikki Miettinen

Perusopetuksen seutuvertailu

Kaupunkiseudun perusopetuksen kustannusvertailu. Vuosi 2016 Toimintatiedot ja kustannukset

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset

LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT

Svenska skolanin ja varhaiskasvatuksen tilaratkaisujen talousvaikutukset sekä johtopäätökset

Lukuvuonna oppilaista oli 91,6 % enintään 23 oppilaan opetusryhmässä ja yli 25 oppilaan opetusryhmiä oli 1,9 % kaikista opetusryhmistä.

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET

TA2019 valmistelu / Sivistyslautakunnan vastuualueet

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Väestö ja väestön muutokset 2013

Sivistysvirastossa valmistellaan kuulemiseen päivitetty asiakirjamateriaali. Päivitetty materiaali laitetaan nettisivulle

Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä,

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUDEN TASAPAINOTUSOHJELMAN JATKOVALMISTELTAVAT HANKKEET

Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus ) LUONNOS

Entisen Vuolijoen kunnan alue

Toimintaympäristö. Muuttoliike Jukka Tapio

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu

Kaupunkiseudun esi- ja perusopetuksen seutuvertailu. Vuosi 2017 Toimintatiedot ja kustannukset

NOKIAN KAUPUNGIN KOHDEKUVAUKSET 1 (6) KOULULAISKULJETUKSET Liite 2

Nokian kouluverkko- ja johtamisjärjestelmä

Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Opetuksen suunnittelu lv , perusopetuksen säästöt 680/12.00.

Tampereen kaupunkiseudun päiväkotihoidon kustannusvertailu 2016

Tampereen kaupunkiseudulla

Liite Sivistyslautakunta KOULUTUKSEN ARVIOINTI PERUSOPETUS

YKSITYISEN PERHEPÄIVÄHOIDON PALVELUSETELI

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Jukka Tapio

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/ (6) Sivistyslautakunta Perusopetuksen vaiheittainen keskittäminen kuntakeskukseen

Tilastotietoja perusopetuksesta

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä

Tervetuloa. Nokianvirran. kouluun.

Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila Neuvotteleva virkamies Timo Ertola,

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet lukien

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu

KLT401 1/12. Liite 2 KANGASALAN KUNNAN OPPILAITOSTEN YHTEYSTIEDOT. Koulu/toimisto/esiopetus Osoite Sähköpostiosoite Puh. nro

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SIVISTYSTOIMEN TOIMINTA- JA TOIMITILAVERKKOSELVITYKSEN YHTEYDESSÄ

Aamulehden viestikarnevaalit

Kuulemistilaisuus Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

Hämeenkylän koulun väistötilat Vanhempainilta

VAIHTOEHTO 1, yksityiskohtaisempi kustannusvaikutuslaskelma vuosittainen säästö

Jyväskylän perusopetuksen tuottavuusselvitys Vertikal Oy Juho Innanen Esko Sainio

Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella

Kouvolan kaupungin perusopetuksen kehittäminen valtuustokaudella

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE

PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTA- SUUNNITELMA

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus

kunnanviraston kokoushuone

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4

Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3.

Matka opetuksen uusiin ulottuvuuksiin Päivi Laukkanen ja Leena Pöntynen

Muuttoliike Janne Vainikainen

Ylöjärvi TILASTOJA

ke klo kunnanviraston kokoushuone

LINNAKANGASTALONKOULUN JA YLIKYLÄN YHTENÄISKOULUN OPETUKSEN JÄRJESTELYT LUKUVUONNA

Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella

Parasta kylissä. Kehitysjohtaja Markku Heinonen L A PPEE N R A N N A N K A U P U N KI

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS muistio 3/

OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET LUKIEN

-2, SIV-SU :00

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7327/ /2018

Pöytäkirja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Tampereen seudun kasvatus- ja opetusalan osaamisen kehittämispalvelu Osake Toimintakertomus 2018

kunnanviraston kokoushuone

Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen mukaisesti.

Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys

Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

5. 9.-luokkalaisten vastaukset

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

Havaintoja Vihdin 2014 palveluverkkoselvityksestä. Antti Peisa, Vanjärvi

Kuulemistilaisuus Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou

Kuntaliitossopimuksen mukaan: Lakisääteiset peruspalvelut turvataan lähipalveluina kuntalaisille kuntakeskuksissa.

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Kuulemistilaisuus

Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla

TILINPÄÄTÖSENNUSTE 2010 ( tilanteen mukaan) LIITE (ei sisällä perusopetuksen jakamattomia kustannuksia) Hallinto Opetus Muu opp.

PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTA- SUUNNITELMA

Lukiokoulutuksen tilannekuva Tampereen kaupunkiseudulla

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen

Lukuvuoden työajat

Digitalisaatio puristaa - Muuttuuko kunta? Tietohallintojohtaja Jarkko

Käsiohjelma. Aamulehden järjestämä koululaisurheilun suurtapahtuma tiistaina Pyynikin urheilukenttä, Yhteistyössä:

Nokian Kulttuuripolku lv

Transkriptio:

TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS K U N TA L A I S I LTA 3. 1 0. 2 0 1 9 K L O 1 8 N O K I A N K A U P U N G I N VA LT U U S TO S A L I 3.10.2019 1

LÄHTÖKOHDAT TARKASTELULLE Nokian kaupungin talous on ajautunut erittäin haasteelliseen tilanteeseen Edessä on lähivuosina massiiviset investoinnit, mm. hyvinvointikeskus, neljä koulua, yksi päiväkoti ja uimahalli Syntyvyys Nokialla on ennätyksellisen alhaalla vuonna 2018 syntyi vähiten vauvoja yli 30 vuoteen Nokia saa tällä hetkellä hyvin muuttovoittoa myös lapsiperheistä, mutta alueelliset erot ovat suuria ja selkeä painopiste on tällä hetkellä Harjuniityssä ja keskustassa sekä sen lähialueilla. Taivalkunnan ja Vahalahden alueilla muuttoa on hyvin vähän, eikä koulujen oppilasmäärä ole kasvanut viime vuosina, vaan päinvastoin kääntynyt laskuun. Sivistyspalveluiden talousarvion valmistelu on vaikeassa tilanteessa nimenomaan opetuksen osalta, jossa edelleen oppilasmäärä kasvaa ja lisäresursointia tarvitaan, mutta toisaalta alkaa myös oppilasmäärän lasku, joka kehittyy alueellisesti eri tahdissa. Taivalkunnan koulu ja Vahalahden koulu ovat oppilasmäärissä ajautumassa yksiopettajaisiksi kouluiksi. Tällainen koulu ei ole tarkoituksenmukainen opetuksen, turvallisuuden eikä taloudellisuuden näkökulmasta. 2

VALTAKUNNALLISIA JA ALUEELLISIA LUKUJA Vuonna 2017 Suomessa oli 2500 peruskoulua, mikä on puolet vähemmän kuin 1990-luvun alussa 1990-luvun puolivälin jälkeen on lakkautettu noin 1600 peruskoulua. Eniten lakkautuksia on tehty vuonna 2006, jolloin 123 koulun toiminta lakkasi Suomessa. Lähikunnissa kouluratkaisuja on tehty seuraavasti viime vuosina: Hämeenkyrö: Pinsiön koulu 1.8.2018 alkaen, oppilaita noin 60 Kangasala: Pohjan koulu 1.8.2019 alkaen, oppilaita 38 siirto Kuhmalahdelle toisiin tiloihin 1-4-vuosiluokkien koulu 1.8.2019, oppilaita 20 Lempäälä: ei lakkautuksia tällä vuosikymmenellä Orivesi: Talviaisten koulu 1.8.2010 alkaen, oppilaita 15 Puharilan koulu 1.8.2010 alkaen, oppilaita 15 Holman koulu, vuosiluokat 1-2, 1.8.2015 alkaen, oppilaita 10 Päilahden koulu, 1.8.2015 alkaen, oppilaita 16 Pirkkala: Anian koulu v. 2010 Vesilahti: Onkemäen koulu lakkautettu 1.8.2015 alkaen, viimeisenä lukuvuonna koulussa oli oppilaita 26 Ylöjärvi: Kurun kolme kyläkoulua lakkautettu 1.8.2010 kuntaliitoksen sopimuksen mukaisesti (mikäli koulujen oppilasmäärä alittaa 30 oppilasta, ne lakkautetaan) 3

Nokialla: Lähdekorven erityiskoulun toiminta lakkasi 1.8.2011, oppilaita oli viimeisenä lukuvuonna 82 suurin osa oppilaista siirtyi Alhoniityn kouluun ja muihin alakouluihin perustettiin myös pienryhmiä Lauttalan koulun toiminta lakkasi 1.8.1993, viimeisenä toimintavuonna koulussa oli oppilaita 32 ja opettajia kaksi. Jokismaan kansakoulun toiminta lakkasi 1970 Sorva kansakoulun toiminta lakkasi 1967 4

PIENIMMÄT KOULUT TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA 250 200 150 100 50 0 Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Ylöjärvi Pieni yksikkö Pieni yksikkö Pieni yksikkö 5

LAPSET NOKIAN ALUEILLA 1 15-vuotiaat lapset jakautuvat Nokialla koulualueiden mukaan seuraavassa suuruusjärjestyksessä: 1. Kankaantaka 1 095 lasta = 17 % 2. Harjuniitty 985 lasta = 15,3 % 3. Myllyhaka 748 lasta = 11,6 % 4. Alhoniitty 650 lasta = 10,1 % 5. Nokia 638 lasta = 9,9 % 6. Tervasuo 597 lasta = 9,3 % 7. Koskenmäki 552 lasta = 8,6 % 8. Vihola 352 lasta = 5,5 % 9. Linnavuori 291 lasta = 4,5 % 10. Siuro 203 lasta = 3,2 % 11. Tottijärvi 179 lasta = 2,8 % 12. Taivalkunta 77 lasta = 1,2 % 13. Vahalahti 73 lasta = 1,1 % 6

PERUSOPETUKSEN OPPILASMÄÄRÄN KEHITYS 4500 4000 3500 3330 3359 3378 3362 3393 3483 3539 3672 3750 3895 4013 4076 4156 4211 42184 248 4 238 4180 4 196 4108 4 062 3946 3 931 3788 3 729 3560 3000 2500 2000 1500 1000 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 E2020 E2021 E2022 E2023 E2024 E2025 Oppilasmäärä Arvio muuttovoiton vaikutuksesta oppilasmäärään 7

KOKO PERUSOPETUKSEN OPPILASMÄÄRÄ 4500 4000 3885 3970 4048 4156 4211 4218 4180 4108 3946 3788 3701 3500 3000 2500 2727 2774 2823 2856 2864 2824 2737 2613 2499 2375 2191 2000 1500 1000 1158 1196 1225 1300 1347 1394 1443 1495 1447 1413 1369 500 0 LV 2015-16 LV 2016-17 LV 2017-18 LV 2018-19 LV 2019-20 LV 2020-21 LV 2021-22 LV 2022-23 LV 2023-24 LV 2024-25 LV 2025-26 Alakoulut Yläkoulut Yhteensä 8

600 Syntyvyys Nokialla ja ikäluokan koko 7.6.2019 500 400 300 269 310 329 358 340 347 361 337 294 316 269 289 491 486 506 457 447 454 441 446 434 412 373 380 354 322 321 311 311 299 442 451 466 457 407 404 407 399 397 381 360 363 320 327 303 290 268 276 200 100 0 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 Syntyvyys Ikäluokan koko 2019 9

900 Nokian kouluyksiköiden oppilasmäärät ja oppilaat alueella 800 700 600 500 400 300 200 100 0 Todellinen oppilasmäärä Oppilaat alueella 10

TAIVALKUNNAN KOULU 11

IKÄLUOKAT KOULUALUEELLA Ikäluokan koko 14 12 11 10 9 8 7 7 6 6 5 6 4 4 3 4 4 3 4 3 2 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 10/2019 1 0 Ikäluokan koko 12

45 43 Toteutunut oppilasmäärä 2014-2019 ja arvio 2020-2025 40 35 40 37 36 38 33 30 25 24 27 23 24 20 15 19 18 10 5 0 2014 2015 2016 2017 2018 2019 VR 2020 VR 2021 VR 2022 VR 2023 VR 2024 VR 2025 Toteutunut oppilasmäärä 2014-2019 ja arvio 2020-2025 13

14000 12000 Taivalkunnan koulun oppilaskohtaisten ( /opp.) kustannusten kehitys 33 11818 10000 40 43 37 36 38 9105 8806 8000 6000 7275 6628 7514 5194 5184 6242 4000 4075 3674 4162 2000 0 2014 2015 2016 2017 2018 TA 2019 Henkilöstökulut Kokonaiskustannukset 14

TAIVALKUNNAN OPPILAIDEN SIJOITTUMINEN NOKIAN KOULUUN LV 19-20 LV 20-21 LV 21-22 LV 22-23 LV 23-24 LV 24-25 LV 25-26 1.lk 44 43 45 31 38 36 33 2.lk 37 44 43 45 31 38 36 3.lk 45 37 44 43 45 31 38 4.lk 54 45 37 44 43 45 31 5.lk 47 54 45 37 44 43 45 6.lk 62 47 54 45 37 44 43 Yhteensä 289 270 268 245 238 237 226 Opetusryhmiä 13 12 12 12 12 12 12 Op.ryhmä ka. 20,2 20,3 20,1 18,2 17,6 17,5 16,6 Pienryhmät 27 27 27 27 27 27 27 15

TAIVALKUNNAN KOULUN TOIMINNAN LOPETTAMISEN KUSTANNUSVAIKUTUKSET Säästöä muodostuisi perusopetuksen toimintakuluissa seuraavasti: henkilöstökulut 175 000 euroa ( joka tapauksessa ensi syksynä 2020 poistuu tuntiopettajan resurssi n. 32 000 ) kiinteistön pääoma- ja ylläpito- ja siivouskustannuksia 123 000 135 000 euroa riippuen kiinteistön tilanteesta, kiinteistön ylläpitokulut tyhjänä 12 000 /vuosi muista koulun toimintakustannuksista ei ole osoitettavissa merkittävää säästöä Oppilaskuljetukset Kuljetuskustannuksissa tulisi sivistyspalveluille noin 6 000 euron lisäys koululipuista, mutta tämä on kaupungin sisällä tuloa kaupunkikehityspalveluille, jotka maksavat joukkoliikenteen bussilinjan kokonaisuudessaan, joten todellisia kustannusvaikutuksia ei kaupungille ole. Koulumatkojen suhteen ei ole aikarajallista riskiä, koska bussimatka Taivalkunnan ja Nokian koulun välillä kestää alle 10 minuuttia. 16

VAHALAHDEN KOULU 17

IKÄLUOKAT KOULUALUEELLA 12 Ikäluokan koko 10 9 9 8 7 7 8 6 6 6 5 5 4 3 2 2 2 1 1 2 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 10/2019 0 Ikäluokan koko 18

Toteutunut oppilasmäärä 2014-2019 ja arvio 2020-2025 45 43 40 35 39 38 36 36 34 30 31 29 25 24 24 20 15 10 18 14 5 0 2014 2015 2016 2017 2018 2019 VR 2020 VR 2021 VR 2022 VR 2023 VR 2024 VR 2025 Toteutunut oppilasmäärä 2014-2019 ja arvio 2020-2025 19

12000 Tottijärvi-Vahalahden koulun oppilaskohtaisten kustannusten kehitys 10000 8969 9242 9 774 9332 8000 8171 7602 6000 4000 4159 4020 4683 4628 5 114 4676 2000 0 2015 2016 2017 2018 TA2019 Henkilöstökulut Kokonaiskustannukset VL henkilöstö arvio VL kaikki kulut arvio 20

VAHALAHDEN KOULUN OPPILAIDEN SIJOITTUMINEN TOTTIJÄRVEN KOULUUN LV 19-20 LV 20-21 LV 21-22 LV 22-23 LV 23-24 LV 24-25 LV 25-26 1.lk 19 14 10 11 14 5 8 2.lk 21 19 9 7 9 13 4 3.lk 17 21 19 9 7 9 13 4.lk 22 17 21 19 9 7 9 5.lk 18 22 17 21 19 9 7 6.lk 20 18 22 17 21 19 9 Yhteensä 117 111 98 84 79 62 50 Opetusryhmiä 6 6 5 4 4 3 2 Op.ryhmä ka. 19,5 18,5 19,6 21 19,8 20,7 25 21

VAHALAHDEN KOULUN OPPILAIDEN SIJOITTUMINEN NOKIAN KOULUUN LV 19-20 LV 20-21 LV 21-22 LV 22-23 LV 23-24 LV 24-25 LV 25-26 1.lk 48 45 42 32 35 26 28 2.lk 42 48 45 42 32 35 26 3.lk 41 42 48 45 42 32 35 4.lk 52 41 42 48 45 42 32 5.lk 49 52 41 42 48 45 42 6.lk 58 49 52 41 42 48 45 Yhteensä 290 277 270 250 244 228 208 Opetusryhmiä 13 12 12 12 12 12 12 Op.ryhmä ka. 20,2 20,8 20,3 18,6 18,1 16,8 15,1 Pienryhmät 27 27 27 27 27 27 27 22

TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUN OPPILAAT NOKIAN KOULUUN LV 19-20 LV 20-21 LV 21-22 LV 22-23 LV 23-24 LV 24-25 LV 25-26 1.lk 50 48 48 33 39 37 35 2.lk 44 50 48 48 33 39 37 3.lk 46 44 50 48 48 33 39 4.lk 61 46 44 50 48 48 33 5.lk 52 61 46 44 50 48 48 6.lk 70 52 61 46 44 50 48 Yhteensä 323 301 297 269 262 255 240 Opetusryhmiä 14 13 13 12 12 12 12 Op.ryhmä ka. 21,1 21,1 20,8 20,2 19,6 19,0 17,8 Pienryhmät 27 27 27 27 27 27 27 23

VAHALAHDEN KOULUN TOIMINNAN LOPETTAMISEN KUSTANNUSVAIKUTUKSET Säästöä muodostuisi perusopetuksen toimintakuluissa seuraavasti: henkilöstökulut 158 000 euroa kiinteistön pääoma- ja ylläpito- ja siivouskustannuksia 84 000 97 000 euroa riippuen kiinteistön tilanteesta, kiinteistön ylläpitokulut tyhjänä 13 000 /vuosi muista koulun toimintakustannuksista ei ole osoitettavissa merkittävää säästöä Oppilaskuljetukset Hyvällä lukujärjestysten suunnittelutyöllä voidaan vaikuttaa siihen, että koulukuljetuksista ei tule merkittäviä lisäkustannuksia. Oppilasmäärän tuleva lasku edesauttaa kuljetuskapasiteetin riittämistä. Pääsääntöisesti päivittäiset koulumatkat jäävät vähintään 40 minuuttia sen alle, että päivittäinen koulumatkan maksimiaika (2,5 h) ei ylity. Koulualuerajan mahdollinen tarkastelu niin, että Vahalahteen nykyään osoitettavat oppilaat Turuntien eteläpuolelta ja Kutalan suunnasta kävisivät Tottijärven koulua. 24

ASIAN ETENEMISEN AIKATAULU Oppilaiden kuuleminen kouluilla rehtoreiden toimesta 11.10.2019 mennessä Huoltajien/kuntalaisten kuuleminen 3.10. 14.10.2019 Oppilaiden huoltajilta toivotaan ensisijaisesti Wilmassa lähetetyllä kyselylinkillä vastaamista Palautetta voi antaa myös sähköpostitse: pauliina.pikka@nokiankaupunki.fi Materiaalia kaupungin nettisivuille perjantaina 4.10.2019 Henkilöstön kuulemiset: Vahalahden koulu 30.9.2019 ja Taivalkunnan koulu 1.10.2019 Esitys sivistyslautakunnan 23.10.2019 kautta kaupunginhallitukseen ja kaupunginvaltuustoon etenee talousarvioesityksen kanssa samaan tahtiin 25

PAULIINA PIKKA S I V I S T YSJOHTA JA pauliina.pikka@nokiankaupunki.fi 26

N O K I A N K A U P U N K I. F I