NOKIAN KAUPUNGIN KOHDEKUVAUKSET 1 (6) KOULULAISKULJETUKSET Liite 2

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NOKIAN KAUPUNGIN KOHDEKUVAUKSET 1 (6) KOULULAISKULJETUKSET Liite 2"

Transkriptio

1 NOKIAN KAUPUNGIN KOHDEKUVAUKSET 1 (6) KILPAILUTETTAVAT KOHTEET 1. Nokian keskusta, koulukuljetukset tuntitaksalla 2. Nokian keskusta, koulukuljetukset taksitaksalla 3. Pinsiö Kohteet on kuvattu tarkemmin jäljempänä. Kaikki annetut tiedot koskien esimerkiksi oppilasmääriä ja ajokilometrejä perustuvat lukuvuoden toteutumiin. Tiedot ovat suuntaa-antavia, eivätkä ne sido Tilaajaa. Kunkin kuljetuskohteen ajettavat reitit tarkistetaan lukuvuoden käynnistyessä, kun lopulliset oppilas- ja lukujärjestystiedot ovat käytettävissä. Tarkistukset tehdään Tilaajan, Tuomi Logistiikan ja valittujen palveluntuottajien kesken yhteistyössä. Tilaaja hyväksyy lopulliset reittisuunnitelmat ja aikataulut. Tilaajalla on oikeus tarkistaa reittejä ja aikatauluja tarpeen mukaan myös sopimuskauden aikana. Muutoksista neuvotellaan palveluntuottajien kanssa tapauskohtaisesti. Päävastuu reittien ja aikataulujen toimivuudesta kuuluu palveluntuottajalle. KOHDEKUVAUKSET Sekä kohteeseen 1 että kohteeseen 2 liittyvät seikat Kohteet 1 ja 2 sisältävät Nokian keskustan alueen kouluissa ja päiväkodeissa käyvien oppilaiden kuljetuksia. Keskustan kouluina ja päiväkoteina toimivat esimerkiksi Alhoniityn koulu, Harjuniityn koulu Kankaantaan koulu, Kartanon päiväkoti, Koskenmäen koulu, Emäkosken koulu, Menkalan päiväkoti, Myllyhaan koulu, Nokia-Viholan koulu, Nokianvirran koulu, Orvokin päiväkoti, Pitkäniemen sairaalakoulu, Tervasuon koulu Nokian keskustassa käy oppilaita eri puolelta Nokiaa. Suurin osa oppilaista asuu keskustan postinumeroalueilla 37100, 37120, 37130, ja Oppilaita kuljetetaan myös kauempaa Siurosta (37200), Tottijärveltä (37310), Sarkolasta (37180) ja Pinsiöstä (39150).

2 NOKIAN KAUPUNGIN KOHDEKUVAUKSET 2 (6) Kohteissa 1 ja 2 valtaosa kuljetettavista on erityisoppilaita, joten kuljettajalta edellytetään taitoa ja motivaatiota kehitysvammaisten ja muiden erityisoppilaiden auttamiseen. Kuljettajan on oltava asiakaspalveluhenkinen, motivoitunut ja sosiaalisen kanssakäymisen taitava. Kuljettajien koulutus on palveluntuottajan vastuulla. Tarjouksen laatimishetkellä keskustan kouluissa käyvien, kohteiden 1 ja 2 autoille sijoitettavien, oppilaiden lukumäärä jakautuu eri ajankohtiin oheisen taulukon mukaisesti. Lukumäärissä on mukana vain vakituisesti kuljetusta tarvitsevat oppilaat, näiden lisäksi on myös tilapäisesti kuljetusta tarvitsevia oppilaita, sekä oppilassiirtoja eri koulujen välillä mm. uskonnon opetukseen. Taulukko 1. Keskustan kouluissa käyvien, kohteiden 1 ja 2 autoille sijoitettavien, vakituisesti kuljetusta tarvitsevien oppilaiden lukumäärä eri ajankohtina (tilanne tarjouspyynnön laatimishetkellä) Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Koulu alkaa klo Koulu alkaa klo Koulu alkaa klo Koulu alkaa klo Koulu päättyy klo Koulu päättyy klo Koulu päättyy klo Koulu päättyy klo Koulu päättyy klo Kohteisiin 1 ja 2 sisältyy myös oppilaiden siirtoja koulujen välillä, mitä tehdään esimerkiksi silloin, kun oppilaita kuljetetaan uskonnon opetukseen. Tyypillisesti opetusjärjestelyistä johtuvia kuljetuksia on ollut ainakin keskustan kouluilta Linnavuoren koululle ortodoksiopetukseen ja sieltä takaisin. Säännöllisiä kuljetuksia varten Tuomi Logistiikka jakaa oppilaat reiteille/autoille. Valitut Toimittajat tekevät oppilaskohtaisen reittisuunnittelun ja aikataulutuksen. Oppilaiden jako reiteille/autoille, reittisuunnittelu sekä aikataulutus perustuvat loppukäyttäjien tarpeisiin, jotka vaihtelevat sopimuskauden aikana. Tuomi Logistiikalla on oikeus siirtää oppilaita autolta toiselle tai yhdistellä reittejä kulloinkin käytettävissä olevan kapasiteetin ja vallitsevien matkatarpeiden mukaan ottaen kuitenkin huomioon liikennöitsijöiden etusijajärjestys, jota on kuvattu seuraavassa kappaleessa. Toimittajalla on velvollisuus ilmoittaa Tuomi Logistiikalle, mikäli Toimittajalle tarjottu oppilas/kuljetustarve ei mahdu hänen reitilleen. Toimittajalla on myös velvollisuus ilmoittaa Tuomi Logistiikalle, mikäli hänen reitissään ilmenee ongelmia, liittyen esimerkiksi oppilaisiin, noutopaikkoihin tai reitin aikatauluun, jolloin reitille voidaan tehdä korjaavia toimenpiteitä. Kuljetusten järjestely kohteiden 1 ja 2 autoille tehdään siten, että ensisijaisesti kuljetuksia annetaan kohteen 1 autoille niin paljon kuin ko. autot voivat kuljetuksia hoitaa. Kohteen 1

3 NOKIAN KAUPUNGIN KOHDEKUVAUKSET 3 (6) autoille ohjattavissa reiteissä noudatetaan etusijajärjestystä siten että eniten reittejä ja ajoaikaa annetaan edullisimmalle autolle. Niiden reittien osalta, joita kohteen 1 autot eivät voi hoitaa, reittejä tarjotaan kohteeseen 2 valituille Toimittajille siten, että suurimman alennusprosentin tarjonneelle tarjotaan eniten ja pisimpiä reittejä. Kohde 1: Nokian keskusta, koulukuljetukset tuntitaksalla Kohteeseen valitaan edullisuusjärjestyksessä kaksi (2) vähintään 8-paikkaista autoa Pääperiaatteena kuljetusten järjestelyssä on se, että toinen autoista kuljettaa oppilaita Siuron suunnalta ja ko. matkan varrelta (esim. Korvola, Siunauksela, Haavisto) eri keskustan kouluihin ja takaisin kotiin. Vastaavasti toinen autoista kuljettaa oppilaita Tottijärven ja/tai Sarkolan suunnalta ja ko. matkojen varrelta (esim. Taivalkunta, Sorva) eri keskustan kouluihin ja takaisin kotiin. Oppilaita ei välttämättä noudeta kotiosoitteista / viedä kotiosoitteisiin vaan oppilaiden nouto voi tapahtua ns. yhteyskuljetuspisteeltä, johon/josta oppilaat kuljetetaan kotoa/kotiin kullakin alueella toimivien koulutaksien toimesta. Oppilaan voidaan myös edellyttää kävelevän yhteiselle noutopisteelle, mikäli tämä on oppilaan fyysiset ja henkiset ominaisuudet huomioon ottaen mahdollista. Mikäli jonain kellonaikana ei ole kuljetustarvetta Siuron tai Tottijärvi/Sarkolan suuntaan, kohteen 1 autoja hyödynnetään keskustan postinumeroalueilla asuvien oppilaiden kuljetuksissa. Kohteen 1 autojen on oltava perusopetuksen lukuvuoden mukaisina koulupäivinä Tilaajan käytettävissä noin klo 7:00-17:00 välisenä aikana Tilaajan tarpeiden mukaisesti. Koulupäivinä (pl. lauantaikoulupäivät) tilaaja sitoutuu järjestämään autoille laskutettavaa ajoa vähintään kuusi (6) tuntia. Autojen työpäivät suunnitellaan siten, että eniten laskutettavaa ajoa järjestetään tuntihinnaltaan edullisimmalle autoille. Koulupäiviä on vuodessa noin 190 kpl. Laskutettavaa ajoa syntyy silloin, kun autolla on vähintään yksi oppilas kyydissä. Siirtymäajo, esim. sen jälkeen kun oppilaat on jätetty koulun pihalle ja auto siirtyy tyhjänä seuraavan oppilaan noutopaikalle, ei ole laskutettavaa ajoa. Mikäli oppilaan kuljetusta ei ole peruttu ja oppilas jättää tulematta kyytiin, alkaa laskutettava ajo suunnitellusta noutoajasta. Kohde 2: Nokian keskusta, koulukuljetukset taksitaksalla Kohteeseen valitaan edullisuusjärjestyksessä viisi (5) autoa, joissa kussakin on oltava vähintään 4 matkustajapaikkaa. Kohteeseen kaksi valituille autoille ohjataan ne kuljetukset, joita kohteeseen yksi valitut autot eivät pysty hoitamaan. Kohteeseen kaksi valituille autoille voidaan ohjata sekä säännöllisiä, koko lukukauden kestäviä reittejä että lyhyitä tilapäisiä reittejä. Tilaaja ei sitoudu mihinkään reitti-, oppilas- tai kilometrimääriin. Suurin kapasiteettitarve ajoittuu aamuisin klo 7 9 ja iltapäivisin klo väliselle ajalle.

4 NOKIAN KAUPUNGIN KOHDEKUVAUKSET 4 (6) Kohteeseen kaksi valittujen autojen kuljetukset ovat pääsääntöisesti keskusta-alueella, mutta kuljetuksia voi olla myös haja-asutusalueilta. Kohteeseen kaksi valittujen palveluntuottajien kesken noudatetaan puitejärjestelyä, jossa kilometri- ja reittimäärällä mitaten eniten kuljetuksia annetaan hinnaltaan edullisimmalle tarjoajalle. Mikäli Toimittaja ei pysty hoitamaan jotain kuljetusta, kuljetusta tarjotaan kilpailussa seuraavaksi menestyneelle Toimittajalle. Kohde 3: Pinsiö Kohteeseen valitaan yksi (1) halvimman arvonlisäverottoman päivähinnan tehnyt tarjoaja. Kohteeseen 2 kuuluu oppilaskuljetukset Pinsiön alueelta (postinumeroalue sekä pieneltä osin 37200) Nokian keskustan alueella sijaitseviin kouluihin. Tarjouspyynnön laatimishetkellä Pinsiössä asuvia oppilaita kuljetetaan Alhoniityn, Harjuniityn, Kankaantaan ja Nokianvirran kouluihin. Pinsiön alueella liikennöidään säännöllisen reitin ja aikataulun mukaisesti. Ohessa reitti ja aikataulu tarjouspyynnön laatimishetkellä Kuva 1. Pinsiön koulukuljetuksen reitti ja aikataulu lv Pinsiön alueen reitit toteutetaan oppilaiden lukujärjestyksien mukaan. Mikäli jollekin vuorolle/koululle ei ole lukujärjestyksen mukaan kulkijoita ko. vuoroa ei ajeta ollenkaan tai ko. koululla ei käydä. Koulujen liikunta- ja muina poikkeuspäivinä saatetaan tarvita normaaliaikataulusta poikkeavia lähtöjä.

5 NOKIAN KAUPUNGIN KOHDEKUVAUKSET 5 (6) Palvelun tuottajalla on oltava mahdollisuus kuljettaa edellä kuvatun aikataulun mukaisesti 50 samanaikaista matkustajaa. Käytännössä tämä edellyttää, että Toimittajalla on mahdollisuus ajaa oppilaita tiettyinä kellonaikoina vähintään kahdella eri autolla. Yhden ison, n. 50-paikkaisen auton hyödyntäminen ja tarjoaminen kohteeseen ei ole suotavaa, sillä alueen tiestö on siinä kunnossa, että operoiminen autolla, joka muistuttaa korimalliltaan ns. isoa linja-autoa, on todennäköisesti mahdotonta. Näin ollen liikennöintiin suositellaan autoja, jotka ovat korimalliltaan ns. pikkubusseja, joissa on matkustajapaikkoja esim tai tätä pienempiä autoja. Tarjouspyynnön laatimishetkellä Pinsiössä on yhteensä 47 vakituista kuljetusoppilasta, jotka jakautuvat koulujen alkamis- ja päättymisajankohtiin seuraavan taulukon mukaisesti. Lukumäärässä on mukana vain vakituisesti kuljetusta tarvitsevat oppilaat. Taulukko 2. Pinsiön kuljetusoppilaiden määrä ja jakautuminen eri koulun alkamis- ja päättymisajankohtiin lv Koulun alkamis- tai päättymisaika Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Koulu alkaa n. klo Koulu alkaa n. klo Koulu alkaa n. klo Koulu päättyy n. klo Koulu päättyy n. klo Koulu päättyy n. klo Koulu päättyy n. klo Koulu päättyy n. klo Oppilaiden lukumäärän odotetaan kasvavan Pinsiön alueella maltillisesti, siten että lukuvuonna vakituisesti koulukuljetuksessa odotetaan olevan 61 oppilasta, ja näiden odotetaan jakautuvan eri alkamis- ja päättymisaikoihin seuraavan taulukon mukaisesti. Taulukkoon on merkitty harmaalla ne kellonajat, jolloin on todennäköistä että kuljetuksissa on hyödynnettävä kahta tai useampaa autoa. Taulukko 3. Arvio Pinsiön koulukuljetuksessa olevien oppilaiden määrästä ja jakautumisesta eri koulun alkamis- ja päättymisajankohtiin lv Koulun alkamis- tai päättymisaika Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Koulu alkaa n. klo Koulu alkaa n. klo Koulu alkaa n. klo Koulu päättyy n. klo Koulu päättyy n. klo Koulu päättyy n. klo Koulu päättyy n. klo Koulu päättyy n. klo Toimittaja voi hyödyntää oppilaiden kuljetuksessa haluamaansa määrää autoja, ottaen huomioon että operoiminen yhdellä suurella autolla on kuitenkin erittäin todennäköisesti mahdotonta. Toimittajan on kyettävä kuljettamaan samanaikaisesti 50 oppilasta. Valtaosassa alkamis- ja päättymisajoista kuljetettavien oppilaiden määrä on kuitenkin

6 NOKIAN KAUPUNGIN KOHDEKUVAUKSET 6 (6) huomattavasti pienempi kuin 50. Oppilaiden lukujärjestykset määräävät sen, kuinka monta oppilasta Toimittajan on varauduttava kuljettamaan. Reitin pituus yhteen suuntaan ajettuna on noin 17 km. Tilaaja pidättää oikeuden muuttaa reittiä ja aikataulua sopimuskauden aikana. Tilaaja ei sitoudu annettuihin oppilasmääriin. Mikäli oppilasmäärä muuttuu merkittävästi (merkittäviä muutoksia kuljetettavien oppilaiden kokonaismäärässä tai oppilasmäärän jakautumisessa eri alkamis- ja päättymisajankohtiin), valitun Toimittajan kanssa keskustellaan mahdollisista hinnan muutoksista.

Joukkoliikennettä ei ole saatavilla (Tottijärvi, Vahalahti, Siuro, Linnavuori, Pinsiö) Oppilas ei ole kykenevä käyttämään joukkoliikennettä (esim.

Joukkoliikennettä ei ole saatavilla (Tottijärvi, Vahalahti, Siuro, Linnavuori, Pinsiö) Oppilas ei ole kykenevä käyttämään joukkoliikennettä (esim. Joukkoliikennettä ei ole saatavilla (Tottijärvi, Vahalahti, Siuro, Linnavuori, Pinsiö) Oppilas ei ole kykenevä käyttämään joukkoliikennettä (esim. erityisoppilaat tai tilapäinen kuljetus loukkaantuneelle

Lisätiedot

Hankinnan kohteen kuvausta on täsmennetty lisäkysymysten yhteydessä. Täsmennykset ovat näkyvillä punaisella.

Hankinnan kohteen kuvausta on täsmennetty lisäkysymysten yhteydessä. Täsmennykset ovat näkyvillä punaisella. Liite 2 Hankinnan kohteen kuvaus Hankinnan kohteen kuvausta on täsmennetty lisäkysymysten yhteydessä. Täsmennykset ovat näkyvillä punaisella. UTSJOEN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN HANKINTA 1. Hankinnan kohteen

Lisätiedot

Esi ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetukset

Esi ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetukset 17.1.2013 Esi ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetukset Kysymys 1: Oppilaiden koulunkäyntiajat tarvitaan tarjouslaskelman tekemiseen. Tarjouspyynnön liitteessä kohteet on mainittu ajoajat. Koulujen

Lisätiedot

JUUPAJOEN HENKILÖ- JA ATERIAKULJETUSTEN HANKINTA. Tarjouspyynnön liite nro 1 PALVELUKUVAUS

JUUPAJOEN HENKILÖ- JA ATERIAKULJETUSTEN HANKINTA. Tarjouspyynnön liite nro 1 PALVELUKUVAUS JUUPAJOEN HENKILÖ- JA ATERIAKULJETUSTEN HANKINTA Tarjouspyynnön liite nro 1 PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN KUVAUS... 3 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT YLEISET VAATIMUKSET...

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. OPETUSTOIMEN KULJETUKSET LUKUVUOSIKSI 2014-2017 ja OPTIONA LUKUVUODELLE 2017-2018

TARJOUSPYYNTÖ. OPETUSTOIMEN KULJETUKSET LUKUVUOSIKSI 2014-2017 ja OPTIONA LUKUVUODELLE 2017-2018 TARJOUSPYYNTÖ. OPETUSTOIMEN KULJETUKSET LUKUVUOSIKSI 2014-2017 ja OPTIONA LUKUVUODELLE 2017-2018 Kooste tarjouspyyntöä koskevista kysymyksistä ja vastauksista 1. Kysymys: Onko teillä mahdollisesti jo olemassa

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen mukaisesti.

Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen mukaisesti. OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KOULULAISKULJETUKSET Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen mukaisesti. Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla

Lisätiedot

PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUKSEN KILPAILUTUS 2019

PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUKSEN KILPAILUTUS 2019 PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUKSEN KILPAILUTUS 2019 Sivu 1/5 TARJOUSKILPAILUN KOHTEET LIITE 1 Kilpailutuksen tarjouskohteet kuuluvat sivistystoimen hallinnonalaan. Hankintapäätöksen kuljetuksista tekee

Lisätiedot

SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1/6 Sivistyslautakunta Simontie Simo Kevätlukukauden 2017 kuljetukset

SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1/6 Sivistyslautakunta Simontie Simo Kevätlukukauden 2017 kuljetukset SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1/6 Kevätlukukauden 2017 kuljetukset SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 2/6 KEVÄTLUKUKAUDEN 2017 KULJETUKSET Tarjouspyynnön tavoite ja tilaaja Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää

Lisätiedot

KILPAILUTUKSEN KOHTEENA OLEVAT KOULUKULJETUSREITIT LUKUVUONNA

KILPAILUTUKSEN KOHTEENA OLEVAT KOULUKULJETUSREITIT LUKUVUONNA LEMIN KUNTA Liite 2 Sivistystoimisto Toukkalantie 2, 54710 LEMI puh. 040 631 2605 (sivistystoimenjohtaja) 28.3.2019 1/6 puh. 040 724 7176 (kanslisti) leminkunta@lemi.fi KILPAILUTUKSEN KOHTEENA OLEVAT KOULUKULJETUSREITIT

Lisätiedot

Tarjoaja Nimi ja Y-tunnus Osoite: Puhelin: Sähköpostiosoite: Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilön nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero

Tarjoaja Nimi ja Y-tunnus Osoite: Puhelin: Sähköpostiosoite: Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilön nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero TARJOUS Tarjousasiakirja nro 2. Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla TIISTAIHIN 18.4.2017 klo 12:00 mennessä. Tarjous ei saa olla ehdollinen. Osatarjoukset hyväksytään. Vaihtoehtoisia tarjouksia

Lisätiedot

OPPILASKULJETUKSET 2013-2014

OPPILASKULJETUKSET 2013-2014 OPPILASKULJETUKSET 2013-2014 2 Kohde ja sopimuskausi Mäntsälän kunta / pyytää tarjouksia kunnan alueen perusopetuslain 32 :n mukaisista oppilaskuljetuksista liitteessä 1 kuvatuille reiteille. Kuljetukset

Lisätiedot

Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on oikeus ostoliikenteen harjoittamiseen.

Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on oikeus ostoliikenteen harjoittamiseen. TARJOUSPYYNTÖ: LAIHIAN KUNNAN KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikenteen tarjouspyyntö koululaiskuljetukset Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen

Lisätiedot

KILPAILUTUKSEN KOHTEENA OLEVAT KOULUKULJETUSREITIT LUKUVUONNA

KILPAILUTUKSEN KOHTEENA OLEVAT KOULUKULJETUSREITIT LUKUVUONNA LEMIN KUNTA Liite 2 Sivistystoimisto Toukkalantie 2, 54710 LEMI puh. 040 631 2605 (osastopäällikkö) 29.3.2018 1/6 puh. 040 724 7176 (kanslisti) leminkunta@lemi.fi KILPAILUTUKSEN KOHTEENA OLEVAT KOULUKULJETUSREITIT

Lisätiedot

Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen

Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen Koulutuslautakunta 116 07.08.2012 Koulutuslautakunta 141 02.10.2012 Koulukuljetusten optimointi 193/04/046/2012 152/04/041/2012 KOULTK 116 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen Vuoden 2012

Lisätiedot

Tammelan kunta Tarjouskilpailuasiakirja nro 1 pvm 27.3.2014

Tammelan kunta Tarjouskilpailuasiakirja nro 1 pvm 27.3.2014 Sivu 1/5 Tammelan kunta Tarjouskilpailuasiakirja nro 1 pvm 27.3.2014 KOULUKULJETUKSET OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KOULUKULJETUKSET Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta

Lisätiedot

Reitillä pyritään ensisijaisesti hyödyntämään olemassa olevaa vakiovuoroliikennettä.

Reitillä pyritään ensisijaisesti hyödyntämään olemassa olevaa vakiovuoroliikennettä. TARJOUSPYYNTÖ: LAIHIAN KUNNAN KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikenteen tarjouspyyntö koululaiskuljetukset Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen

Lisätiedot

T A R J O U S. Viitaten ostoliikenteen hoitamista koskevaan 11.4.2013 päivättyyn tarjouspyyntöönne teen alla olevan tarjouksen.

T A R J O U S. Viitaten ostoliikenteen hoitamista koskevaan 11.4.2013 päivättyyn tarjouspyyntöönne teen alla olevan tarjouksen. LIITE 2 (Tarjous tulee tehdä tällä asiakirjalla.) T A R J O U S Viitaten ostoliikenteen hoitamista koskevaan 11.4.2013 päivättyyn tarjouspyyntöönne teen alla olevan tarjouksen. 1. Tarjoaja Nimi: Osoite:

Lisätiedot

OPPILASKULJETUKSET

OPPILASKULJETUKSET OPPILASKULJETUKSET 2013-2014 2 Kohde ja sopimuskausi Mäntsälän kunta / pyytää tarjouksia kunnan alueen perusopetuslain 32 :n mukaisista oppilaskuljetuksista liitteessä 1 kuvatuille reiteille. Kuljetukset

Lisätiedot

RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018

RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018 RUSKON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 25.1.2016 RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018 Ostaja Kohde Ruskon kunta / Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 2 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/6 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 100813 Kuorma-autoilla ja muilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut, Joensuun kaupunki Hankinnan

Lisätiedot

Nokian palvelulinja (Kymppilinja)

Nokian palvelulinja (Kymppilinja) KYMPPILINJA AIKATAULU 1.6.2016 ALKAEN Nokian palvelulinja (Kymppilinja) Palveluliikenne palvelee kaikkia nokialaisia, kuitenkin ensisijaisesti vanhuksia ja liikuntarajoitteisia. Kymppilinjalla on säännölliset

Lisätiedot

UPPHANDLING AV KIMITOÖNS KOMMUNS SKOLSKJUTSAR 2013-2015 KEMIÖNSAAREN KUNNAN 2013-2015 KOULUKULJETUSTEN HANKINTA

UPPHANDLING AV KIMITOÖNS KOMMUNS SKOLSKJUTSAR 2013-2015 KEMIÖNSAAREN KUNNAN 2013-2015 KOULUKULJETUSTEN HANKINTA 1 (5) UPPHANDLING AV KIMITOÖNS KOMMUNS SKOLSKJUTSAR 2013-2015 KEMIÖNSAAREN KUNNAN 2013-2015 KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ koulu- ja kouluruoka-kuljetuksista Kemiönsaaren kunta (ostaja) pyytää

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Sivistysosasto

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Sivistysosasto LUKUVUONNA 2015 2016 JÄRJESTETTÄVÄN OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta lukuvuonna 2015-2016. Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla

Lisätiedot

Tarjouspyyntöä koskevat tiedoksiannot:

Tarjouspyyntöä koskevat tiedoksiannot: TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ KIRKKONUMMEN KUNNAN KOULUKULJETUKSET 2012-2013 Kirkkonummen kunnan sivistyspalveluiden tarjouspyyntöä Tilausliikenteen tarjouspyyntö/ Kirkkonummen kunnan koulukuljetukset

Lisätiedot

KILPAILUTUKSEN KOHTEENA OLEVAT KOULUKULJETUSREITIT LUKUVUONNA

KILPAILUTUKSEN KOHTEENA OLEVAT KOULUKULJETUSREITIT LUKUVUONNA LEMIN KUNTA Liite 2 Sivistystoimisto Toukkalantie 2, 54710 LEMI puh. 040 631 2605 (osastopäällikkö) 30.3.2017 1/6 puh. 040 724 7176 (kanslisti) leminkunta@lemi.fi Fax: 05 414 6004 KILPAILUTUKSEN KOHTEENA

Lisätiedot

Tarjoaja Nimi ja Y-tunnus Osoite: Puhelin: Sähköpostiosoite: Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilön nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero

Tarjoaja Nimi ja Y-tunnus Osoite: Puhelin: Sähköpostiosoite: Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilön nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero TARJOUS Tarjousasiakirja nro 2. Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla MAANANTAIHIN 2.1.2017 klo 12:00 mennessä. Tarjous ei saa olla ehdollinen. Osatarjoukset hyväksytään. Vaihtoehtoisia tarjouksia

Lisätiedot

KOULUKYYTITARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN LUKUVUODEKSI 2011-2012 YHDEN VUODEN OPTIOLLA

KOULUKYYTITARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN LUKUVUODEKSI 2011-2012 YHDEN VUODEN OPTIOLLA Sivistyslautakunta 30 22.06.2011 KOULUKYYTITARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN LUKUVUODEKSI 2011-2012 YHDEN VUODEN OPTIOLLA Sivltk 30 Koululaisten kuljetuksista on pyydetty tarjoukset seuraavilta reiteiltä: - Mieskonmäen

Lisätiedot

TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS

TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS K U N TA L A I S I LTA 3. 1 0. 2 0 1 9 K L O 1 8 N O K I A N K A U P U N G I N VA LT U U S TO S A L I 3.10.2019 1 LÄHTÖKOHDAT TARKASTELULLE Nokian kaupungin

Lisätiedot

Merikarvian kunta. Reittikuvaukset korjattu versio 18.4.2016

Merikarvian kunta. Reittikuvaukset korjattu versio 18.4.2016 Merikarvian kunta Reittikuvaukset korjattu versio 18.4.2016 Merikarvian kunnan koulu ja asiointiliikennekuljetuksien kilpailutuksen reittikuvaukset reiteittäin/osatarjouskohdittain lukuvuodeksi 2016 2017

Lisätiedot

Tämän tarjouskilpailun kohteet ovat seuraavat. Kunkin kohteen tarkka kuvaus on luvussa 5.

Tämän tarjouskilpailun kohteet ovat seuraavat. Kunkin kohteen tarkka kuvaus on luvussa 5. 1 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS Tämän tarjouskilpailun kohteet ovat seuraavat. Kunkin kohteen tarkka kuvaus on luvussa 5. Kohde Kohde 1 Kohde 2 Kohde 3 Kohde 4 Kohde 5 Kohde 6 Kohde 7 Kohde 8 Kohde

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 3 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle 2015-2016. 1

Lisätiedot

Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on ostoliikenteen harjoittamiseen oikeuttava taksi- tai joukkoliikennelupa.

Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on ostoliikenteen harjoittamiseen oikeuttava taksi- tai joukkoliikennelupa. Ostoliikenteen tarjouspyyntö koulukuljetuksista lukuvuosille 2017-2018 ja 2018-2019 reiteille Pitkäjärven suunnan aamukuljetus ja Somerniemen suunnan iltapäiväkuljetus. Someron kaupunki/sivistystoimi (jäljempänä

Lisätiedot

OPPILASKULJETUKSET 2013-2014

OPPILASKULJETUKSET 2013-2014 OPPILASKULJETUKSET 2013-2014 2 Kohde ja sopimuskausi Mäntsälän kunta / pyytää tarjouksia kunnan alueen perusopetuslain 32 :n mukaisista oppilaskuljetuksista. Kuljetukset tapahtuvat ensisijaisesti koontipaikoilta

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja 1 SIVISTYSTOIMI

MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja 1 SIVISTYSTOIMI 1 MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja 1 SIVISTYSTOIMI TARJOUSPYYNTÖ MIKKELIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN VANHALAN KOULUN KOULULAISKULJETUKSET LUKUVUONNA 2014-2015 Pyydämme tarjoustanne takseilla ja

Lisätiedot

TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1 sivu 1(14)

TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1 sivu 1(14) sivu 1(14) OPPILASKULJETUSTEN PALVELUKUVAUS JA REITIT Kuljettajat Oppilaita ei saa jättää ilman valvontaa missään olosuhteissa. Kuljettajien tulee avustaa oppilaita tarvittaessa. Kuljetuksissa tulisi käyttää

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN PALVELUVERKKOSELVITYS 2016

PERUSOPETUKSEN PALVELUVERKKOSELVITYS 2016 PERUSOPETUKSEN PALVELUVERKKOSELVITYS 2016 Pauliina Pikka va sivistysjohtaja 1 Sisällys 1. Johdanto 4 2. Kouluyksiköt ja oppilasennusteet.5 2.1. Alakoulujen kouluyksikkökohtainen opetusryhmätarkastelu 10

Lisätiedot

TARJOUSHINNAT, LAMMIN HENKILÖKULJETUKSET KEVÄT 2015 Koulu- ja esikoulukuljetukset sekä vammaisten päivätoimintakuljetukset

TARJOUSHINNAT, LAMMIN HENKILÖKULJETUKSET KEVÄT 2015 Koulu- ja esikoulukuljetukset sekä vammaisten päivätoimintakuljetukset 22.10.2014 Liite 8. HINTALOMAKE TARJOUSHINNAT, LAMMIN HENKILÖKULJETUKSET KEVÄT 2015 Koulu- ja esikoulukuljetukset sekä vammaisten päivätoimintakuljetukset Tällä lomakkeella ilmoitamme tarjoushintamme henkilökuljetuksiin.

Lisätiedot

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyyntöasiakirjan liite nro 1 1 (10)

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyyntöasiakirjan liite nro 1 1 (10) KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyyntöasiakirjan liite nro 1 1 (10) AIKATAULUT JA REITIT Tällä liitteellä määritellään kohteiden nro 1-10 aikataulut ja reitit. Huomioitava, että reitti saattaa muuttua oppilaiden

Lisätiedot

Liite 2. KILPAILUKOHTEIDEN MÄÄRITTELY, HENKILÖKULJETUKSET Janakkalan koulu- ja esikoulukuljetukset (laajennusoptiona muut asiakasryhmät)

Liite 2. KILPAILUKOHTEIDEN MÄÄRITTELY, HENKILÖKULJETUKSET Janakkalan koulu- ja esikoulukuljetukset (laajennusoptiona muut asiakasryhmät) DNro Yhla 844/2017 16.3.2017 Liite 2. KILPAILUKOHTEIDEN MÄÄRITTELY, HENKILÖKULJETUKSET Janakkalan koulu- ja esikoulukuljetukset (laajennusoptiona muut asiakasryhmät) Sisällys 1 Yleistä... 2 1.1 Kuljetusperiaatteet...

Lisätiedot

Tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa tarjouspyynnössä määritellyt liitteet ja selvitykset.

Tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa tarjouspyynnössä määritellyt liitteet ja selvitykset. Liite 2 TARJOUS JA TARJOUSHINTALOMAKE Tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa tarjouspyynnössä määritellyt liitteet ja selvitykset. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista

Lisätiedot

TARJOUS KOULUKULJETUKSISTA LUKUVUODELLE 2016-2017 (AJALLE 11.8.2016-3.6.2017)

TARJOUS KOULUKULJETUKSISTA LUKUVUODELLE 2016-2017 (AJALLE 11.8.2016-3.6.2017) Savitaipaleen kunta Tarjouslomake A, koulukuljetus, Liite 2 1(8) TARJOUS KOULUKULJETUKSISTA LUKUVUODELLE 2016-2017 (AJALLE 11.8.2016-3.6.2017) Tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Tarjous tulee jättää yllä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA

TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA 54800 SAVITAIPALE TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA Tarjouspyynnön tavoite ja tilaaja Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Savitaipaleen kunnan koulukuljetukset lukuvuodelle

Lisätiedot

PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2015

PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2015 PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2015 Sivu 1/6 TARJOUSKILPAILUN KOHTEET LIITE 1 Kilpailutuksen tarjouskohteet kuuluvat sivistystoimen hallinnonalaan. Sivistyslautakunta tekee hankintapäätöksen

Lisätiedot

Ajankohtaista koulukuljetuksista

Ajankohtaista koulukuljetuksista Ajankohtaista koulukuljetuksista Karhukuntien liikenneturvallisuusja koulukuljetusseminaari 4. 5.10.2012 Kai Leppimäki, Porin kaupungin koulutusvirasto Porin koulutoimen kuljetusoppilaat Tilastopäivän

Lisätiedot

Oppilaskuljetukset ja Saarikan henkilökuljetukset Saarijärven kaupungin alueella

Oppilaskuljetukset ja Saarikan henkilökuljetukset Saarijärven kaupungin alueella Oppilaskuljetukset ja Saarikan henkilökuljetukset Saarijärven kaupungin alueella LIITE 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN KUVAUS JA KALUSTO Hankinnan kohteet ja niiden alustavat sisällöt on kuvattu tässä liitteessä.

Lisätiedot

KURIKAN KAUPUNGIN JURVAN ALUEEN PALVELULIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN EHDOT

KURIKAN KAUPUNGIN JURVAN ALUEEN PALVELULIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN EHDOT Liite 1 KURIKAN KAUPUNGIN JURVAN ALUEEN PALVELULIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN EHDOT 1. Liikenneluvan voimassaolo Tarjoajalla tulee olla tarjousta jättäessään henkilöliikenteen harjoittamiseen oikeuttava liikennelupa.

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivistyslautakunta 30 22.06.2011 Sivistyslautakunta 52 22.05.2012 LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivltk 30 Koululaisten kuljetuksista on pyydetty tarjoukset

Lisätiedot

TARJOUS. Viitaten ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teen alla olevan tarjouksen. Nimi: Osoite: Puhelin:

TARJOUS. Viitaten ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teen alla olevan tarjouksen. Nimi: Osoite: Puhelin: LIITE 2 TARJOUS (Tarjous tulee tehdä tällä asiakirjalla.) Viitaten ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teen alla olevan tarjouksen. 1. Tarjoaja Nimi: Osoite: Puhelin: Liikenteestä vastaava

Lisätiedot

TAIVALKUNNAN KOULUN JA VAHALAHDEN KOULUN TILANTEEN TARKASTELU SYKSY nokiankaupunki.fi Harjukatu 23 PL 2, Nokia

TAIVALKUNNAN KOULUN JA VAHALAHDEN KOULUN TILANTEEN TARKASTELU SYKSY nokiankaupunki.fi Harjukatu 23 PL 2, Nokia TAIVALKUNNAN KOULUN JA VAHALAHDEN KOULUN TILANTEEN TARKASTELU SYKSY 2019 1. Lähtökohdat Nokian kaupungilla on toteutettavana lähivuosina historiallisen suuret kouluinvestoinnit korvaamaan kosteusvaurioituneita

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 1 KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 PALVELUKUVAUS SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 2 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

LISÄKIRJE N:O 1 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1

LISÄKIRJE N:O 1 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1 LISÄKIRJE N:O 1 13.4.2016 Dnro 378/2016 Tarjouspyyntö 24.3.2016 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1 Rovaniemen kaupunki tekee viitteessä

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 2 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

Oppilaskuljetukset lukuvuosille 2014-2015 ja 2015-2016

Oppilaskuljetukset lukuvuosille 2014-2015 ja 2015-2016 1 UUDENKAUPUNGIN Tarjouspyyntö 1(6) KAUPUNKI Sivistyspalvelukeskus 18.3.2014 Oppilaskuljetukset lukuvuosille 2014-2015 ja 2015-2016 Pyydämme Teitä tarjoamaan koulujen oppilaskuljetuksia ja hammashuollon

Lisätiedot

Viitaten. julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teemme alla olevan tarjouksen. Nimi. Y-tunnus: Pankkiyhteys:

Viitaten. julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teemme alla olevan tarjouksen. Nimi. Y-tunnus: Pankkiyhteys: Tilausliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teemme alla olevan tarjouksen. 1. Tarjoaja Nimi Yhteystiedot Y-tunnus: Pankkiyhteys:

Lisätiedot

Koulukuljetus- vanhempainilta

Koulukuljetus- vanhempainilta Koulukuljetus- vanhempainilta 31.08.2016 Keinoja, jolla voidaan edistää koulukuljetuksen onnistumista: Eri osapuolet osallistuvat koulukuljetusvanhempainiltaan Liikennöitsijät / kuljettajat, koulukuljetuksen

Lisätiedot

SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ

SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 KALUSTOLLE ASETETTAVAT

Lisätiedot

Säännölliset viikoittain toistuvat oppilaskuljetukset Mylly-Antin kouluun aamuisin, Tiemestarinkatu 3, 20360 Turku, ja paluukuljetukset iltapäivällä

Säännölliset viikoittain toistuvat oppilaskuljetukset Mylly-Antin kouluun aamuisin, Tiemestarinkatu 3, 20360 Turku, ja paluukuljetukset iltapäivällä 12.3.2015 Sivu 1/8 KOULUKULJETUSTEN KILPAILUTUS Hankintayksikkö: Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymä Lähtötiedot Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymä pyytää tarjouksia erityishuoltopiirin

Lisätiedot

Sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm, puh

Sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm, puh TARJOUSPYYNTÖ: Someron kaupunki / esiopetus Someron kaupunki/sivistystoimi pyytää tarjouksia jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta tässä tarjouspyynnössä mainittujen asiakirjojen mukaisesti.

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1/2019 Ateriakuljetukset Evijärvellä. Ateriakuljetukset toimintakauden alussa

Tarjouspyyntö 1/2019 Ateriakuljetukset Evijärvellä. Ateriakuljetukset toimintakauden alussa Sivu 1/6 Liite 1 Ateriakuljetukset toimintakauden alussa Ateria- ja elintarvikekuljetuksia on kuutena päivänä viikossa. Kuljetettavat ateriat noudetaan Evijärven terveysaseman keittiöltä (Antinniemi 8)

Lisätiedot

Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien

Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien Koulukuljetusperiaatteet pähkinänkuoressa Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulumatkalla tarkoitetaan kodin ja koulun välistä yhdensuuntaista

Lisätiedot

Tässä palvelukuvauksessa on kuvattu liikennöinnin toimintaperiaatteet ja vaatimukset tarjoajalle sekä kilpailussa olevat liikennöintikohteet.

Tässä palvelukuvauksessa on kuvattu liikennöinnin toimintaperiaatteet ja vaatimukset tarjoajalle sekä kilpailussa olevat liikennöintikohteet. TARJOUSPYYNNÖN LIITE 2 1 (16) MUHOKSEN KUNNAN KOULUKULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 2 Tässä palvelukuvauksessa on kuvattu liikennöinnin toimintaperiaatteet ja vaatimukset tarjoajalle sekä kilpailussa olevat

Lisätiedot

SALLAN KUNNAN KULJETUKSET

SALLAN KUNNAN KULJETUKSET TARJOUSPYYNNÖN LIITE 2 1(13) SALLAN KUNNAN KULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 2 REITTIKUVAUS Tässä palvelukuvauksessa on kuvattu liikennöinnin toimintaperiaatteet ja vaatimukset tarjoajalle sekä kilpailussa

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 3A TARJOUS Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Kaikkia tarjottavia kohteita koskevat tiedot yrityksestä

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Opetuksen suunnittelu lv , perusopetuksen säästöt 680/12.00.

Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Opetuksen suunnittelu lv , perusopetuksen säästöt 680/12.00. Koulutuslautakunta 93 08.12.2016 Koulutuslautakunta 1 02.02.2017 1 Opetuksen suunnittelu lv. 2017-2018, perusopetuksen säästöt 680/12.00.01/2016 Koulutuslautakunta 08.12.2016 93 Perusopetuksen toiminnasta

Lisätiedot

Tarjous pitää tehdä kohteittain, osa- ja yhdistelmätarjouksia ei hyväksytä. Uura - Pajulammentie - Leppikoski - Kokonlahdentie - Paltamo

Tarjous pitää tehdä kohteittain, osa- ja yhdistelmätarjouksia ei hyväksytä. Uura - Pajulammentie - Leppikoski - Kokonlahdentie - Paltamo KOHTEET Liite 1 Tarjous pitää tehdä kohteittain, osa- ja yhdistelmätarjouksia ei hyväksytä. KOHDE 1 1. Aamukuljetus ma pe klo 7.20 Uura - Pajulammentie - Leppikoski - Kokonlahdentie - Paltamo oppilaita

Lisätiedot

Tarjous koskee reittejä nrot: Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %)

Tarjous koskee reittejä nrot: Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) ULVILAN KAUPUNKI T A R J O U S Opetus- ja kasvatuslautakunta KOULUKULJETUKSET Tarjous tehdään tällä asiakirjalla 1. Tarjoaja Viitaten ostoliikenteen hoitamista koskevaan 29.4.2014 päivättyyn tarjouspyyntöönne

Lisätiedot

TARJOUS KOULUKULJETUKSISTA LUKUVUODELLE (AJALLE )

TARJOUS KOULUKULJETUKSISTA LUKUVUODELLE (AJALLE ) Savitaipaleen kunta Tarjouslomake A, koulukuljetus, Liite 2 1(8) TARJOUS KOULUKULJETUKSISTA LUKUVUODELLE 2018-2019 (AJALLE 9.8.2018-1.6.2019) Tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Tarjous tulee jättää yllä

Lisätiedot

SOTKAMON KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA/ASIOINTILIIKENTEESTÄ AJALLE 1.8.2015-30.6.2016 ja UIMAHALLIKULJETUKSISTA 1.8.2015 31.7.2018

SOTKAMON KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA/ASIOINTILIIKENTEESTÄ AJALLE 1.8.2015-30.6.2016 ja UIMAHALLIKULJETUKSISTA 1.8.2015 31.7.2018 OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ SOTKAMON KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA/ASIOINTILIIKENTEESTÄ AJALLE 1.8.2015-30.6.2016 ja UIMAHALLIKULJETUKSISTA 1.8.2015 31.7.2018 Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN PALVELUVERKON SELVITYS 2016 KUNTALAISILTA. Keskiviikko klo Harjuniityn koulu

PERUSOPETUKSEN PALVELUVERKON SELVITYS 2016 KUNTALAISILTA. Keskiviikko klo Harjuniityn koulu PERUSOPETUKSEN PALVELUVERKON SELVITYS 2016 KUNTALAISILTA Keskiviikko 5.10.2016 klo 18.00 Harjuniityn koulu LÄHTÖKOHDAT SELVITYSTYÖLLE Kaupunginvaltuusto 14.9.2016 Koulukiinteistöjen merkittävä korjausvelka

Lisätiedot

Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö kevätlukukaudelle 2016 ja lukuvuodelle 2016-2017 sekä yksi optiovuosi

Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö kevätlukukaudelle 2016 ja lukuvuodelle 2016-2017 sekä yksi optiovuosi 1 Parikkalan kunta Sivistyslautakunta Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö kevätlukukaudelle 2016 ja lukuvuodelle 2016-2017 sekä yksi optiovuosi Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/6 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Joensuun kaupunki / Pohjois-Karjalan pelastuslaitos Joensuun kaupunki / Kaupunkirakenneyksikkö Joensuun kaupunki

Lisätiedot

TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ LUKUVUODEN 2009-2010 HELSINKIIN, ESPOOSEEN JA VIHTIIN SUUNTAUTUVAT KOULULAISKULJETUKSET

TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ LUKUVUODEN 2009-2010 HELSINKIIN, ESPOOSEEN JA VIHTIIN SUUNTAUTUVAT KOULULAISKULJETUKSET 1 TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ LUKUVUODEN 2009-2010 HELSINKIIN, ESPOOSEEN JA VIHTIIN SUUNTAUTUVAT KOULULAISKULJETUKSET SIVISTYSPALVELUT BILDNINGSTJÄNSTER Hallinto- ja talousyksikkö Förvaltnings- och

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16)

TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Rautjärven kunta 1 TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Pyydämme tarjoustanne Rautjärven kunnan harjaantumisopetuksen koulukuljetuksesta

Lisätiedot

28.5.2015. Reiteissä olevat ajat ovat aamulla koulun tuntien alkamisaikoja ja iltapäivällä tuntien päättymisaikoja.

28.5.2015. Reiteissä olevat ajat ovat aamulla koulun tuntien alkamisaikoja ja iltapäivällä tuntien päättymisaikoja. Tarjouspyynnön liite nro 1 28.5.2015 Koulukuljetusreittien kuvaukset Reiteissä olevat ajat ovat aamulla koulun tuntien alkamisaikoja ja iltapäivällä tuntien päättymisaikoja. Kohde 1: Aseman koulun, Kirkonkylän

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 3 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

Kaluston on täytettävä vähintään Euro III -luokan päästötasot. Kaluston ikä saa olla sopimuskauden ajan enintään 15 vuotta.

Kaluston on täytettävä vähintään Euro III -luokan päästötasot. Kaluston ikä saa olla sopimuskauden ajan enintään 15 vuotta. LIITE 1A HANKINNAN KOHDE OPPILAS- JA PALVELUKULJETUKSET 1. LÄHTÖTILANNE Tilaaja järjestää oppilaskuljetukset ensisijaisesti olemassa olevaa linjaliikennettä käyttäen. Lisäksi tilaaja voi järjestää oppilaskuljetukset

Lisätiedot

Joroisten yhtenäiskoulun ja Kuvansin koulun koulukuljetukset

Joroisten yhtenäiskoulun ja Kuvansin koulun koulukuljetukset Joroisten yhtenäiskoulun ja Kuvansin koulun koulukuljetukset YHTENÄISKOULUN KULJETUKSET Kolman kylän, Kuokkalan, 23.tien ja Hallamäen oppilaiden kuljetus Kuljetusoppilaiden kuljetus Joroisten yhtenäiskouluun

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro 9 16.7.2018 125 Kokousaika Maanantai 16.7.2018 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet

Lisätiedot

LIITE 1aLUONNOS LUONNOS: Ryhmäkuljetusten palvelutasokuvaus

LIITE 1aLUONNOS LUONNOS: Ryhmäkuljetusten palvelutasokuvaus 1 3.4.2017 LUONNOS: Ryhmäkuljetusten palvelutasokuvaus Asiakirjassa käytettävien värimerkintöjen selitykset: - Kursivoitu sininen fontti: Tarjouskilpailun aikainen informatiivinen viesti, joka poistetaan

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 1 (6) Espoon kaupungin hankintapalveluihin saapui määräaikaan 12.3.2012 mennessä seuraavat kysymykset koskien Espoon peruskoulujen oppilaskuljetusten hankintaa. MUUTOKSET TARJOUSPYYNTÖÖN: Liitettä 2 on

Lisätiedot

Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1 Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1. Yleistä Perusopetuslain (21.8.1998/628) 32 :n mukaan jos perusopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TARJOUSPYYNTÖ - RUOKAKULJETUKSET HÄMEENLINNAN YDINKESKUS- TAN ALUE, 20.10.2010

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TARJOUSPYYNTÖ - RUOKAKULJETUKSET HÄMEENLINNAN YDINKESKUS- TAN ALUE, 20.10.2010 3.11.2010 1 (5) KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TARJOUSPYYNTÖ - RUOKAKULJETUKSET HÄMEENLINNAN YDINKESKUS- TAN ALUE, 20.10.2010 KYSYMYS 1 Onko kuljetusreitit palveluntuottajan (kuljetusyritys) vapaasti laadittavissa

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Nokian kaupunki 11.2.2015 Heikki Miettinen

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Nokian kaupunki 11.2.2015 Heikki Miettinen Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi Nokian kaupunki 11.2.2015 Heikki Miettinen Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset

Lisätiedot

Uuden Loviisan palvelulinjan reitityssuunnitelma ja kustannusarvio

Uuden Loviisan palvelulinjan reitityssuunnitelma ja kustannusarvio Uuden Loviisan palvelulinjan reitityssuunnitelma ja kustannusarvio Luonnos 8.5.2009 Erkki Vähätörmä Itä-Uudenmaan liitto Palvelulinjan reititys Reititys on rakennettu siten, että linjalla on perusreitti,

Lisätiedot

TARJOUS KOULUKULJETUKSISTA LUKUVUODELLE (AJALLE )

TARJOUS KOULUKULJETUKSISTA LUKUVUODELLE (AJALLE ) Savitaipaleen kunta Tarjouslomake A, koulukuljetus, Liite 2 1(8) TARJOUS KOULUKULJETUKSISTA LUKUVUODELLE 2019-2020 (AJALLE 8.8.2019-30.5.2020) Tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Tarjous tulee jättää yllä

Lisätiedot

Liite A. Tarjouspyynnön reitit (kohteet) Tarjoushinnat tulee antaa tarjouspyynnön tarjouslomakkeelle tässä liitteessä eritellyistä reiteistä.

Liite A. Tarjouspyynnön reitit (kohteet) Tarjoushinnat tulee antaa tarjouspyynnön tarjouslomakkeelle tässä liitteessä eritellyistä reiteistä. 1 Tarjouspyynnön reitit (kohteet) Liite A Tarjoushinnat tulee antaa tarjouspyynnön tarjouslomakkeelle tässä liitteessä eritellyistä reiteistä. (**Sarakkeessa Päivittäinen kilometrimäärä sisältää arvioidun

Lisätiedot

TILAUS- JA VAIHTUVIEN ASIAKASKULJETUSTEN KILPAILUTUS

TILAUS- JA VAIHTUVIEN ASIAKASKULJETUSTEN KILPAILUTUS 12.3.2015 Sivu 1/8 TILAUS- JA VAIHTUVIEN ASIAKASKULJETUSTEN KILPAILUTUS Hankintayksikkö: Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymä Lähtötiedot Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymä pyytää

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTAKESKUKSEN KULJETUKSISTA

TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTAKESKUKSEN KULJETUKSISTA TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTAKESKUKSEN KULJETUKSISTA Kurikan kaupunki pyytää tarjousta toimintakeskuksen työntekijöiden kuljetuksista ajalle 1.9.2011-31.8.2012. Mahdollinen vuoden optio. Tarjouskilpailu on avoin

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen aluejohtajat

Varhaiskasvatuksen aluejohtajat Huoltajat/oppilaat Huoltaja vastaa lapsen oppivelvollisuuden suorittamisesta Koulukuljetus, jos koulumatka on lapselle liian pitkä tai rasittava Lapsi/oppilas on sovittuna aikana noutopisteessä Koulumatkan

Lisätiedot

Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset.

Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset. TARJOUS JA TARJOUSHINTALOMAKE Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista

Lisätiedot

Päivämäärä 1. Hankinnan kohteet Tarjouskilpailu koskee koulukuljetusten hoitamista seuraavilla kohteilla:

Päivämäärä 1. Hankinnan kohteet Tarjouskilpailu koskee koulukuljetusten hoitamista seuraavilla kohteilla: Päivämäärä 1 PÄLKÄNEEN KUNNAN KOULULAISKULJETUKSET Pälkäneen kunta pyytää tarjouksia koululaiskuljetusten hoitamisesta kohteet 1-8 joukkoliikenneluvan tai taksiluvan nojalla koulupäivinä lukuvuosina 2014-2015,

Lisätiedot

YHTEYSTIEDOT. Liikennöitsijä Päivin Liikenne Oy www.paivinliikenne.fi Höökikyyti auto 050 364 3227. Karkkilan kaupunki elinkeinopalvelu 044 553 3429

YHTEYSTIEDOT. Liikennöitsijä Päivin Liikenne Oy www.paivinliikenne.fi Höökikyyti auto 050 364 3227. Karkkilan kaupunki elinkeinopalvelu 044 553 3429 Kausi 2014 2015 Höökikyyti on Karkkilan kaupungin tukema sisäisen joukkoliikenteen linja-autolinja, liikennöintiä hoitaa Päivin Liikenne Oy. Höökikyyti tarjoaa liikkumismahdollisuuden kaupunginosistaja

Lisätiedot

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu 20.2.2017 Prosessi Kaksi kuntalaisaloitetta koskien oppilaaksiottoalueen muutosta (kuntalaki 23 ); aloitteet pitävät

Lisätiedot

Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015

Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015 Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015 ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015 A. PERUSTEET Kuljetus järjestetään jokaisena koulupäivänä tämän suunnitelman mukaisesti.

Lisätiedot

Liperin kunnan koululaiskuljetukset alkaen

Liperin kunnan koululaiskuljetukset alkaen Liperin kunnan koululaiskuljetukset 7.1.2019 alkaen Koululaiskuljetukset Liperissä 7.1.2019 alkaen Kevätlukukausi kouluissa ja esikouluissa alkaa maanantaina 7.1.2019. Uuden kilpailutuskauden alkaessa

Lisätiedot

TARJOUS KOULUKULJETUKSISTA LUKUVUODELLE (AJALLE )

TARJOUS KOULUKULJETUKSISTA LUKUVUODELLE (AJALLE ) Savitaipaleen kunta Tarjouslomake A, koulukuljetus, Liite 2 1(8) TARJOUS KOULUKULJETUKSISTA LUKUVUODELLE 2017-2018 (AJALLE 10.8.2017-2.6.2018) Tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Tarjous tulee jättää yllä

Lisätiedot

Maanantai perjantai Maanantai, keskiviikko, perjantai Tiistai ja torstai Liikennöitsijä Päivin Liikenne Oy Karkkilan kaupunki

Maanantai perjantai Maanantai, keskiviikko, perjantai Tiistai ja torstai Liikennöitsijä Päivin Liikenne Oy Karkkilan kaupunki Kau 016 5 2 01 si 2 Höökikyyti on Karkkilan kaupungin tukema sisäisen joukkoliikenteen linja-autolinja, liikennöintiä hoitaa Päivin Liikenne Oy. Höökikyyti tarjoaa liikkumismahdollisuuden kaupunginosista

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2015 LIITE 7

KOULUKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2015 LIITE 7 12.3.2015 Sivu 1/11 LUONNOS PUITESOPIMUS / KOULUKULJETUSTEN HANKINTA 1. Osapuolet 1.1. Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja) Myllyojantie 2 21520 Naskarla 1.2. Nimi (jäljempänä

Lisätiedot