Ydinpalveluiden prosessikuvaukset Ydinpalveluiden prosessikuvaukset...1 Ura- ja yritystapahtumat...2 Työmarkkinatiedon välitys...4 Urapalvelut: Koulutus ja uraohjauskeskustelu...6 Sijoittumisseuranta ja uraseuranta...9 Työharjoittelun koordinaatio...11 1
Ura- ja yritystapahtumat Tavoite Tavoitteena on tarjota työnantajille mahdollisuus näkyvyyteen kampuksella erilaisten tapahtumien avulla. Järjestämme tapahtumat tarpeiden mukaisesti, markkinoimme niitä oikeille kohderyhmille, saamme toivotut kohderyhmät (opiskelijat ja vastavalmistuneet) paikalle. Tavoitteena on järjestää opiskelijoiden työelämäorientaatiota ja työelämätietoutta lisääviä tapahtumia eri alojen opiskelijoille. Prosessikuvaus Suunnittelu Ura- ja rekrytointipalveluiden tiimi kerää lukukausittain ideoita uratapahtumista sekä saadun palautteen että ajankohtaisten tilanteiden innoittamina. Uratapahtuman suunnittelu voi käynnistyä myös ulkoisen yhteistyökumppanin (esim. ammattijärjestön, työnantajan) yhteydenotosta, ja se toteutetaan yhteistyönä heidän kanssaan. Suunnittelussa punnitaan tapahtumatarjontaa kokonaisuudessaan kauden aikana sekä suhteessa menneeseen, mitä on toteutettu edellisten kausien aikana. Suunnittelussa otetaan huomioon tapahtumien teemat ja kohderyhmät, tapahtumien aikataulut ja toteuttamismahdollisuudet (ajalliset/rahalliset) sekä tarpeellisuus ja ajankohtaisuus. Osallistujien ilmoittautumisen yhteydessä kertomat tapahtumatoiveet otetaan suunnittelussa huomioon ja niihin pyritään vastaamaan, niin että eri teemat, toimialat ja sisällöt ovat mukana ohjelmassa. Suunnittelua koordinoivat kehittämispäällikkö ja yhteyskoordinaattori, ja suunnitelmia käydään läpi yhdessä yhteisön kanssa. Tapahtuma voidaan tuottaa joko Ura- ja rekrytointipalveluiden rahoituksella tai osallistujien ja yhteistyökumppanien osallistumismaksuilla, joilla katetaan tilavuokrat ja tarjoilut. Tapahtuman ohjelmaa suunnitellaan järjestäjien ja kumppaneiden kanssa yhdessä. Usein toimivia vaihtoehtoja toteutukselle ovat erilaiset kombinaatiot standipaikoista, puheenvuoroista, casetapauksista tai paneelikeskusteluista. Toteutus Tapahtumalle luodaan teema/nimi ja lähdetään etsimään puheenvuoronpitäjiä tai osallistuvia tahoja sopivalla kombinaatiolla. Huomioon otetaan eri näkökulmia mm. toimialan kokonaisuus, työnantajat, tehtävänkuvat, koulutusalat, sukupuoli ja asema yrityksessä. Tapahtuman puhujia/osallistujia voidaan etsiä yhdessä yhteistyökumppanien kanssa. Etsitään tapahtuman kokoluokalle sopiva tila, joko yliopistolta, Tampere-talolta tai esim. Juvenes Kokouskeskuksesta. Tapahtumasta tehdään lyhyt kuvausteksti, jossa esitellään lyhyesti tapahtuman teema, ajankohta, paikka, kohderyhmä, alustava ohjelmaidea, tiedotus/markkinointi, tarjoilut, ilmoittautuminen, kustannukset sekä yhteyshenkilöt. Tämä kuvaus toimii yhteydenottojen tukena. Tapahtuman ohjelmatoteutusta viedään eteenpäin suunnitelman mukaisesti mukaan lähtevien tahojen kanssa. Usein puhujille ehdotetaan teemaa/otsikkoa, jonka pohjalle he suunnittelisivat puheenvuoronsa, aiheesta myös keskustellaan ja neuvotellaan heidän kanssaan tarpeen mukaan. Ohjelmaa käytetään vain soveltuvin osin markkinoinnissa, joten viilausaikaa on usein hyvin lähelle tapahtuman toteutusta. 2
Tapahtuman markkinointi opiskelijoille aloitetaan n. 1 kk ennen tapahtumaa, tapahtumaan on ennakkoilmoittautuminen. Ilmoittautuminen loppuu usein kaksi päivää ennen tapahtumaa. Ilmoittautuminen hoidetaan Ilmo.netti tietokannan avulla. Ilmo.netissä voidaan nähdä reaaliaikaisesti tapahtuman ilmoittautumistilanne sekä hoitaa viestintää ilmoittautuneiden opiskelijoiden suuntaan. Tapahtumaan tilataan tarjoilut sopivilta palveluntarjoajilta. Puhujille lähetetään ennen tapahtumaa tarkempaa tietoa tilaisuuden järjestelyistä, ohjelmasta ja osallistujista sähköpostitse tai postitse folderissa. Tilaisuuden puheenjohtajana toimii usein Rekrytointipalveluiden edustaja. Ennen tilaisuutta järjestäjät huolehtivat että tila on kunnossa, esitystekniikka toimii ja mahdolliset standipaikat ovat kunnossa. Järjestäjien kannattaa olla paikalla n. tunti puoli ennen tapahtumaa, riippuen tilaisuuden luonteesta. Tilaisuuden jälkeen on yleisöllä mahdollisuus verkostoitumiseen ja kysymyksiin tarjoilun lomassa. Tiedottajat tekevät tapahtumasta tapahtumaraportin Rekrytointipalveluiden nettisivulle sekä tarpeen mukaan Yliopistouutisiin, Rekrytoi-lehteen tai muihin lehtiin, jotka ovat kiinnostuneita jutuista. Tapahtumasta voidaan lähettää ennakolta myös lehdistötiedote, mikäli tapahtuma voisi olla yleisestikin kiinnostava. 3
Työmarkkinatiedon välitys Tavoite Välittää opiskelijoille ja vastavalmistuneille (myös kandit ja tutkijakoulutetut) erilaisia eri vaiheisiin sopivia ja tarkoituksenmukaisia työtehtäviä tehokkaasti, maksutta ja netin välityksellä ja tarjota kustannustehokkaat ja kohdistetut välineet työnantajan rekrytointitarpeisiin. Palvelut Työpaikkailmoitus Workit.netissä - Käyttötarkoitus ja asiakashyödyt: Workit.netti on perusfoorumi erilaisten työpaikkojen välittämistä varten. Tieto paikasta leviää laajasti kampukselle aktiivisten työnhakijoiden ja opiskelijoiden tietoon. Palvelukyselyjen ja palautteen perusteella sekä työnantajien että työnhakijoiden mielestä tehokas kanava löytää työpaikkoja ja työnhakijoita. Palvelu on laajasti käytetty, nopea (päivässä/kahdessa saadaan paikka esille ja nopeasti pyydettäessä pois) ja helppo, yksinkertainen ja suoraviivainen käyttäjälleen (työnantaja, työnhakija, U&R). Heikkoutena on, että palaute onnistumisesta on ohutta ja sattumanvaraista. - Markkinapotentiaali: Aktiivisesti työtä etsivät työnhakijat ja opiskelijat > yksi perussivu, jota opiskelijat seuraavat läpi opintojen. Työnantajat, jotka tavoittelevat hyvää näkyvyyttä rajatummalle kohderyhmälle, kuin mm. sanomalehtimainoksella, aarresaari.net tai mol.fi -sivuilla. - Palveluprosessikuvaus: Työnantaja lähettää ilmoituksen avoimesta työpaikasta www-lomakkeella, sähköpostilla tai postitse. Työpaikkoja tulee sekä suoraan U&R:lle että Aarresaari-sivuston kautta. Arvioimme, onko työpaikka meidän kohderyhmän kannalta relevantti ja laatutasoltaan ok. Paikka hyväksytään tai viedään tietokantaan ja julkaistaan Workit.netissä ja työnantajalle ilmoitetaan, että paikka on julkaistu meillä. Workit.netin agentti huolehtii vanhat ilmoitukset pois netistä. Poistamme ilmoituksen pyydettäessä myös ennen hakuajan päättymistä. - Vastuuhenkilöt: Tuottajina ensisijaisesti: harjoittelusihteeri, osastosihteeri ja yhteyskoordinaattori Tuotteen kehittämisestä ja asiakassuhteista vastaavat ensisijaisesti: kehittämispäällikkö ja yhteyskoordinaattori Harjoittelupaikkatarjoukset Harjoittelupaikat.netissä - Käyttötarkoitus ja asiakashyödyt: Tampereen yliopistolle tulleiden harjoittelupaikkatarjousten keskitetty ilmoitusfoorumi, johon tallennetaan kaikki opiskelijoille harjoittelupaikaksi sopivat tarjoukset. Harjoittelupaikat.netti on valtakunnallisesti edistyksellinen, harjoittelupaikkojen näkyvyyttä lisäävä ja hakijan hakuprosessia palveleva foorumi. Palvelulla on myös piilotarkoituksia, kuten pyrkimys työnantajien maksuosuuden lisäämiseen kilpailua lisäämällä ja opiskelijoiden näköalojen avartaminen oman alan paikkatarjontaa laajemmalle. Palvelun heikkoutena on harjoittelujärjestelmän sekavuus, jonka huomioiminen palvelussa tekee sen käytön monimutkaisemmaksi ja joskus harhaanjohtavaksi (asiakkaalta odotetaan perehtymistä systeemiin, jotta voi ymmärtää logiikan). - Markkinapotentiaali: Harjoittelupaikkaa etsivät opiskelijat ja harjoittelijaa etsivät työantajat. Valtiotyönantajan suunnassa käyttöaste on perinteisesti hyvä, potentiaali sillä suunnalla maksuosuuden lisäämisessä. Paikkavolyymin osalta markkinapotentiaalia löytyy ensisijaisesti kunta-, järjestöja yksityissektorilta. - Palveluprosessikuvaus: Harjoittelupaikkatarjouksia tulee sähköpostitse (usein Aarresaaren lomakkeen kautta) ja suoraan www-lomakkeella. Harjoittelusihteeri tallentaa kaikki harjoittelupaikaksi soveltuvat paikkatarjoukset tietokantaan tai hyväksyy www-lomakkeella tulleet tarjoukset. Samalla tehdään suuntaa antava koulutusalaluokittelu sekä ta-maksuosuuden merkintä. Paikat 4
nähtävillä Harjoittelupaikat.netissä viimeiseen hakupäivään tai kunnes tiedetään, onko ta löytänyt harjoittelijan (avoin hakupäivä). Työnantajalle lähetetään tieto tarjouksen julkaisemisesta. - Vastuuhenkilöt: Tuottajana ensisijaisesti harjoittelusihteeri Kehittelystä ja asiakassuhteista vastaavat: kehittämipäällikkö, harjoittelusihteeri ja uraohjaaja Gradutarjoukset netin Gradupörssissä - Käyttötarkoitus ja asiakashyödyt: Rekrytointipalvelut toimii graduaihetarjousten välittäjänä työnantajilta opiskelijoille. Gradupörssin tarkoituksen on tarjota erillinen kanava gradutarjouksille sekä niitä etsiville opiskelijoille. Gradupörssin muut sivustot myös neuvovat ja ohjaavat sekä työnantajaa että graduntekijää yhteistyögradun tekemisessä. - Markkinapotentiaali: Markkinapotentiaali on vaihtelevaa ja ollut viimeiset vuodet hiljaista aktiivisen markkinoinnin puuttuessa. Opiskelijoiden puolelta kysyntää valmiille tarjouksille olisi enemmänkin, mutta työnantajat ovat kiinnostuneita reagoimaa opiskelijoiden omiin yhteydenottoihin ja aloitteisiin. Heillä ei aina ole aikaa kehitellä toiminnastaan yhteistyögraduksi sopivia aihioita. Nettisivuuudistuksen myötä vuoden 2008 aikana gradutarjoukset tullaan julkaisemaan vastaisuudessa Workit.netissä sovitulla tavalla. Palveluprosessikuvaus: Työnantaja voi lähettää gradutarjouksia sekä rekrytointipalveluiden oman www-lomakkeen avulla tai Aarresaaren www-lomakkeen avulla. Rekrytointipalveluiden henkilökunta päivittää gradutarjouksen Internet-sivuille ja huolehtii, poistamisesta niiden vanhentuessa. Opiskelijat ovat itse yhteydessä gradun teettäjään. - Vastuuhenkilöt: Toteutus: www-sivujen päivittäjät eli osastosihteeri ja yhteyskoordinaattori Kehittelystä ja asiakassuhteista vastaavat: kehittämispäällikkö, yhteyskoordinaattori 5
Urapalvelut: Koulutus ja uraohjauskeskustelu Koulutus Tavoite Tavoitteena on kannustaa opiskelijoita tunnistamaan omaa osaamistaan ja tuottaa valmiuksia ja työkaluja työmarkkinoille siirtymisen vaiheeseseen tukemalla opiskelijoiden työelämäorientaatiota ja työelämätietouden kehittymistä. Kohderyhmä Ensijaisesti koulutukset on suunnattu Tampereen yliopistosta valmistuneille ja opintojensa loppuvaiheessa oleville (viimeinen opiskeluvuosi menossa, usein graduvaihe). Koulutusten sisällön on todettu osuvan paremmin, kun opiskelijat ovat aktiivisessa työnhakuvaiheessa, jolloin opiskelijoiden motivaatio ja kiinnostus on aito. Myös muista yliopistoista valmistuneita voidaan ottaa mukaan koulutukseen, jos tilaa on. Prosessikuvaus Suunnittelu Koulutusten sisältöä suunnitellaan aikaisemmista koulutuksista saadun palautteen, oman henkilökunnan tai verkoston vinkkien tai kouluttajan yhteydenoton perusteella. Sisältö ja kohderyhmä tarkennetaan toteutuksittain. Koulutusten vetäjä palkataan ulkopuolelta tai koulutus järjestetään omin voimin. Markkinointi Koulutusesite laaditaan yhteistyössä kouluttajan kanssa. Koulutuksia markkinoidaan U&R:n verkkosivujen koulutuskalenterissa ja Tuutin kautta etusivun ajankohtaista-palstalla. Väylänä käytetään myös muuta Tuuttia, ilmoitustauluja ja sähköpostimarkkinointia. Koulutuksia markkinoidaan myös työntekijöille (U&R ja työvoimatoimisto), yhteistyökumppaneille ja mahdollisten erityiskanavien kautta (esim. yliopiston laitokset). Koulutuksia markkinoidaan tarpeen mukaan myös Aviisissa. Haku ja koulutukseen hyväksyminen Ura- ja rekrytointipalveluiden koulutuksiin haetaan, poikkeuksena massatoteutuksena toteutettava Kesätyönhaun luentosarja. Koulutuksiin liittyy myös usein ennakkotehtävä. Keväällä 2008 kokeillaan kaikkiin koulutuksiin sähköistä hakua. Viimeinen hakupäivä koulutuksiin on 14 7 päivää ennen koulutusta, aika vaihtelee koulutuksen/valmennuksen luonteesta riippuen. Kunkin koulutuksen esite kertoo tarkan ajankohdan. Ilmoitus koulutukseen hyväksymisestä lähetetään sähköpostilla. Halutessaan hakija voi ilmoittaa postiosoitteensa, jonne hyväksymiskirje ja ennakkotehtävä lähetetään. Ennen ennakkotehtävän lähetystä käydään vielä hakijat läpi ja katsotaan esim. työnhaun vaihetta suhteessa koulutuksen sisältöön. Näin pyritään varmistamaan, että koulutus suuntautuu oikealle kohderyhmälle. Osallistujat listataan ja tilastoidaan. Esimerkkejä koulutuksista Tehokas hakemus ja toimiva ansioluettelo -koulutus toteutus joka kolmas perjantai lukukausien aikana. Koulutus on enintään 4 hengen ryhminä toteutettava valmennus, johon liittyy ennakkotehtävä (hakemus, ansioluettelo ja työpaikkailmoitus). Jos hakijoita on vain yksi, voidaan palautetta antaa myös henkilökohtaisesti. 6
Kesätyönhaun luentosarja (tammikuun lopussa/helmikuussa) on tarjolla opintojensa varhaisemmassa vaiheessa oleville. Kesätyönhaun luennot eroavat muista koulutuksista avoimen luentomaisuutensa vuoksi, kuten myös sillä, että Kesätyönhaun luennoille ei tarvitse hakea tai ilmoittautua. 7
Uraohjauskeskustelu Uraohjauskeskustelu on henkilökohtainen keskustelu ajanvarauksella pääsääntöisesti kasvotusten, myös tarpeen mukaan puhelimitse. Tavoite Keskustelun tavoitteena on yksilön urasuunnittelun tukeminen ja työnhaun edistäminen. Tavoitteena on auttaa asiakasta tunnistamaan itselleen hyödylliset etenemistavat työuransuunnittelussa ja työnhaussa. Keskustelussa pyritään lisäämään aktivoivia elementtejä, systemaattista työskentelyotetta ja avaamaan ratkaisuvaihtoehtoja. Palvelu kohdentuu sitä selvästi tarvitseville. Prosessikuvaus Asiakas varaa ajan käymällä, puhelimitse tai sähköpostitse uraohjaajalta. Asiakas saattaa myös poiketa akuuttien kysymysten vuoksi, jolloin varataan vielä myöhemmäksi uraohjausaika. Uraohjaajan tunneilla ja niiden ulkopuolella tehdään välillä uraohjauksia myös ilman ajanvarausta. Ajanvarauksen yhteydessä usein sovitaan ennakkotehtävästä, joka voi olla hakemusasiakirjojen teko ja/tai keskeisten kysymysten ennakkopohdinta. Uraohjaaja valmistautuu uraohjaukseen monipuolisella tiedonhaulla tai asioita mieleen palauttamalla. Uraohjaustilanteessa luodaan ilmapiiri ja puitteet luottamukselliselle keskustelulle. Keskustelu etenee asiakkaan preferoimien teemojen perusteella erilaisia näkökulmia avaten. Keskustelun lopuksi uraohjaaja kysyy keskustelun ja odotusten vastaavuutta. Tällöin mietitään myös jatkoa, mitä asiakas tekee seuraavaksi. Uraohjausprosessi etenee asiakkaan henkilökohtaisten tarpeiden ja toiveiden pohjalta. Uraohjauskeskustelun pituus vaihtelee 30min 2 h välillä. Keskusteluja käydään n. 100-130 vuodessa. Keskusteluajan saa kahden viikon sisään ajanvarauksesta. Arviointi ja seuranta Keskustelujen määrää seurataan kuukausittain. Palautetta kysytään myös uraohjauksen jälkeen keskustelun vastaavuudesta esiintuotuihin odotuksiin. Spontaania ja epäsäännöllistä palautetta saadaan keskusteluissa käyneiltä 8
Sijoittumisseuranta ja uraseuranta Tavoite Tavoitteena on tuottaa määrämuotoista tietoa Tampereen yliopistosta valmistuneiden (kandidaatit, maisterit, tohtorit) työtilanteesta, työurien kehityksestä, työllistymiseen vaikuttaneista tekijöistä sekä tyytyväisyydestä suoritettuun tutkintoon eri aikajänteillä. Sijoittumisseuranta 1-vuosi valmistumisen jälkeen (maisterit ja kandidaatit) Prosessikuvaus Vuosittain toteutettava sijoittumisseurantakysely, joka lähetetään valmistuneille noin vuoden kuluttua valmistumisesta. Kysely toteutetaan kahdessa osassa, tammi-kesäkuussa valmistuneille kysely lähetetään toukokuussa ja heinä-elokuussa valmistuneille marras-joulukuussa. Valmistuneiden osoitetiedot saadaan opiskelijarekisteristä ja lomakkeiden postitus tehdään itse. Kyselyn vastausprosenttia seurataan ja ei-vastanneille lähetetään vastauspyyntö ja uusi kyselylomake. Maistereiden kyselylomakkeiden tallennuksen ja raportin kokoaa Tilastotieteen laitos ostopalveluna. Kandidaattien kysely lähetetään niille kandidaatintutkinnon suorittaneille, joille on valmistumisen jälkeen kertynyt alle 5 opintoviikkoa. Lomakkeiden tallennus ja raportin koonti tehdään tapauskohtaisesti esimerkiksi harjoittelijan projektina. Sijoittumisseurantaraportti ilmestyy vuosittain helmikuussa. Raportti julkaistaan sekä painettuna että Rekrytointipalvelujen www-sivuilla pdf dokumenttina. Raporttia lähetetään painettuna laitoksille, tiedekuntiin sekä yliopiston hallintoon. Keväällä valmistuneista tuotetaan pienempi raportti, joka on saatavilla pdf -dokumenttina. Sijoittumisseurannan data-aineistot on tallennettu Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon (FSD), josta ne on saatavissa tutkimuskäyttöön. Kyselylomakkeet on arkistoitu Ura- ja rekrytointipalveluihin. Uraseuranta Maisterien uraseuranta 5-vuotta valmistumisen jälkeen Vuosittain toteutettava maistereiden uraseuranta lähetetään valmistuneille viiden vuoden kuluttua valmistumisesta. Kysely on osa valtakunnallista uraseurantaa, ja lomakkeet lähetetään vastaanottajille syyskuussa koko maan aikatauluja mukaillen. Maistereiden uraseuranta koordinoidaan Tampereen yliopistosta. Tohtoriseuranta 2-3 vuotta valmistumisen jälkeen Tohtoreiden sijoittumista työelämään seurataan osana valtakunnallista tohtoriseurantaa, joka koordinoidaan Helsingin yliopistosta. Kyselyn kohteena ovat tohtorin tutkinnon suorittaneet 2-3- vuotta valmistumisen jälkeen. Kysely toteutettiin ensimmäistä kertaa keväällä 2007 ja seuraavan kerran keväällä 2009. Prosessikuvaus Kohderyhmän osoitteet päivitetään yliopiston tietokonekeskuksesta saatavien tietojen perusteella Väestörekisterikeskuksessa päivityksen on todettu nostavan selvästi kohderyhmän tavoitettavuutta. Valtakunnallinen peruslomake muokataan Tampereen yliopistolle sopivaksi. Lomakkeet kopioidaan ja lomakkeiden lähetys koordinoidaan (apuvoimien hankkiminen, tilojen järjestäminen etc.) Palanneet lomakkeet käydään läpi karkealla tasolla (esim. avoimen palautteen tallentaminen jatkokehitystä varten) ja merkitään niin, että karhukierros voidaan lähettää vain vastaamatta jättäneille. 9
Aineistoista tehdään koko valtakunnan tasolla tutkimusta. Yliopistokohtainen raportti suunnitellaan ja toteutetaan tapauskohteisesti ja tarpeiden mukaan. Arviointi ja seuranta Kyselyjen vastausprosentteja seurataan ja kyselyjen yhteydessä saatua epäsäännöllistä palautetta käytetään hyväksi palvelun kehittämisessä. 10
Työharjoittelun koordinaatio Toimijat, työnjako ja prosessit Työharjoittelua hoidetaan Tampereen yliopistossa yhteistyönä opinto- ja kansainvälisten asiain osaston, ura- ja rekrytointipalvelujen ja ainelaitosten kanssa. Ura- ja rekrytointipalvelut organisoi harjoittelumäärärahajaon ja harjoitteluohjeistuksen valmistelun sekä huolehtii tukikuukausien käytön seurannasta. Lisäksi ura- ja rekrytointipalvelut käsittelee harjoittelupaikkailmoitukset, vastaa niihin liittyviin työnantajatiedusteluihin ja hoitaa harjoittelusopimusten tallentamisen. Ainelaitokset organisoivat harjoittelun omien käytäntöjensä mukaisesti rehtorin päätöksen ja opinto- ja kansainvälisten asiain osaston antamien yleisohjeiden perusteella. Lisäksi ainelaitokset tekevät harjoittelusopimukset ja ohjaavat opiskelijoita harjoitteluun liittyvissä kysymyksissä. Harjoittelumäärärahajaon valmistelu käynnistyy edeltävän vuoden syksyllä ura- ja rekrytointipalvelujen pyytäessä laitoksilta esitykset seuraavan vuoden harjoittelumäärärahan jaon valmistelua varten. Ura- ja rekrytointipalvelut valmistelee saamiensa laitosten esitysten pohjalta ehdotuksen harjoittelumäärärahan jaosta opinto- ja kansainvälisten asiain osastolle. Tämän jälkeen rehtori antaa päätöksen Tampereen yliopiston ainelaitosten vuosittaisesta työharjoittelumäärärahasta. Opinto- ja kansainvälisten asiain osasto antaa ohjeen työharjoittelun hoitamisesta laitoksille, liitteenä talousosaston laskutusohjeet, harjoittelusopimuspohja sekä työharjoittelun yleisohje harjoittelupaikoille. Ura- ja rekrytointipalvelut organisoi harjoitteluohjeistuksen valmistelun sekä ohjeistuksesta tiedottamisen laitoksille. Ura- ja rekrytointipalvelut julkaisee työnantajilta tulevat harjoittelupaikkatarjoukset verkkoilmoitustaulullaan http://www.uta.fi/rekrytointi/harjoittelupp.htm. Yhteistyössä Aarresaariverkoston kanssa lähetetään valtiotyönantajille kirje http://www.aarresaari.net/nuora.htm, jossa ohjeistetaan yliopisto-opiskelijoiden harjoittelun järjestämisessä ja harjoittelupaikkatarjousten jättämisessä. Harjoittelupaikkatarjouksia tulee paitsi sähköpostitse Aarresaaren verkkosivujen kautta myös suoraan Harjoittelupaikat.netti tietokantaan verkkolomakkeen kautta http://tytn02.uta.fi/nw/hpaikat.nsf/ilmoitus. Tarjouksia julkaistaan Tampereen yliopistossa ympäri vuoden. Ura- ja rekrytointipalveluiden harjoittelusihteeri sekä harjoitteluasioista vastaava uraohjaaja opastavat työnantajia, opiskelijoita ja ainelaitoksia harjoitteluun liittyvissä käytännöissä mm. verkkosivuilla http://www.uta.fi/rekrytointi/harjoittelu.html sekä vastaamalla suoriin tiedusteluihin puhelimitse ja sähköpostilla harjoittelusihteeri@uta.fi tai rekry@uta.fi. Opiskelijoita opastetaan harjoittelupaikan hakemiseen myös vuosittaisilla kesätyöhaun luennoilla. Pyynnöstä uraohjaaja osallistuu myös laitosten omiin harjoitteluinfoihin. Ainelaitos ja työharjoittelupaikka solmivat harjoittelusopimuksen, joka oikeuttaa työnantajan laskuttamaan harjoittelijan ainelaitokselta sopimuksessa sovitulta ajalta harjoittelutuen viimeistään saman kalenterivuoden aikana, jolloin harjoittelu päättyy. Ainelaitos lähettää harjoittelusopimusten kopiot harjoittelusihteerille opintosuoritusrekisteriin tallentamista varten. Ura- ja rekrytointipalvelut seuraa harjoittelusopimusten avulla laitosten harjoittelumäärärahan käyttöä, työnantajien maksuosuutta ja harjoittelun pakollisuutta. 11