HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo"

Transkriptio

1 TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2013 Tiedotustilaisuus ke klo

2 Harjoittelu osana opintoja KM-tutkintoon sisältyvä KASELOHARJ Harjoittelu (10 op) opintojakso koskee kaikkia elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutuksen pääaineopiskelijoita Suunnitteluseminaari keväällä (helmikuu, huhtikuu) Harjoittelu (ml. portfolio) Arviointiseminaari syksyllä (lokakuu, marraskuu) Harjoittelun korvaaminen mahdollista (tästä tarkemmin ihan kohta..)

3 Harjoittelumäärärahat ja niiden jakaminen Koulutus myöntää vuodelle 2013 kahden kuukauden harjoittelutuen todennäköisesti 24:lle opiskelijalle Yliopiston tukeman harjoittelun ensisijaisena tavoitteena on tarjota opiskelijalle mahdollisuus ensimmäiseen opiskelemaansa alaan liittyvään työkokemukseen Harjoittelutuki on /kk = / opiskelija

4 Harjoittelutuen hakeminen ja jakoperusteet hakuaika on ke pe (päättyy klo 15.45) Suunnitelmallisuus harjoittelutuen haussa: oltava selkeä aikomus suorittaa harjoittelu vuoden 2013 aikana, koska myönnetty harjoittelutuki ei siirry seuraavalle vuodelle (haettava erikseen uudelleen) hakulomakkeita saa Virta-rakennuksen 2. kerroksen aulassa tenttilaatikon vieressä olevasta lokerikosta tai sen voi tulostaa yksikön verkkosivuilta osoitteesta palautus lomakkeessa olevaan osoitteeseen tai opintokansliaan, Virta 2. kerros, h. 244 Kasvatustieteiden opintojen määrä ratkaisee tuen saamisen: oltava perus- ja aineopinnot koossa ja lisäksi syventäviä opintoja (määrä vaihtelee). Tasapistetilanteessa järjestyksen määrää opintojen kokonaismäärä. huomioidaan pe mennessä rekisteröidyt/rekisteröitäväksi annetut kasvatustieteiden opinnot; merkitse hakulomakkeeseen rekisteristä puuttuvat jaksot tieto valinnoista lähetetään postitse ennen joulua

5 Harjoittelun pituus ja harjoittelijan palkka Opetussuunnitelma: harjoittelun pituus vähintään 9 viikkoa = minimipituus n. 2 kuukautta Tavoitteena kolmen kuukauden harjoittelu: työnantajaa kannustetaan osallistumaan kustannuksiin maksamalla vähintään yhden kuukauden palkka sivukuluineen. Harjoittelutuesta opiskelijalle maksettava palkkaa alan työehtosopimuksen mukaan tai vähintään Kelan määrittämän vähimmäispalkan verran (tällä hetkellä 1103 /kk, muuttuu ehkä alkuvuodesta)

6 Harjoittelupaikan hankkiminen Lähtökohtana omat ammatilliset ja muut kiinnostuksen kohteet > mahdollisten työnantajien kartoittaminen -> aktiivisesti hakemaan! Harjoittelu mahdollista valtionhallinnossa, kunnissa, järjestöissä, yrityksissä ja ulkomailla (viimeksi mainitussa silloin, jos työnantaja on suomalainen yritys tai valtion organisaatio) Voit hakea useita paikkoja Harjoittelupaikkoja hakuohjeineen Rekryn www-sivuilla Rekryn muut palvelut: työnhakuun ja työhakemuksen laatimiseen liittyvä koulutus ja työpaikan hakemiseen ohjeita www-sivuilla Harjoittelu mahdollista myös täysin työnantajan maksamana. Huom! Ilmoita tästä Leena Pohjasmäelle, jotta saat kutsut seminaareihin! Älä harjoittele ilman palkkaa ja työsopimusta!

7 Sopimuksia ja laskutusta Harjoittelusopimus: laaditaan työnantajan ja koulutuksen välillä ennen harjoittelun alkamista (ohjeet lähetetään harjoittelutuen saajille) Työsopimus Opiskelija solmii työnantajan kanssa työsopimuksen. Harjoittelupaikka vastaa opiskelijasta työsopimuslain ja muiden työnantajan velvollisuuksien mukaisesti. Harjoittelutuen laskutus työnantaja laskuttaa harjoittelun jälkeen työharjoittelutuen koulutukselta

8 Harjoittelun korvaaminen on mahdollista - opiskelijalle, jolla on ennestään vähintään kolmen kuukauden ajalta kasvatus- tai koulutusalan työkokemusta (ei yksittäisiä lyhyitä työsuhteita) - Vaadittava opintosuoritus: essee erikseen annettavien ohjeiden mukaan - Yhteydenotto harjoittelun vastuuopettajaan ennen esseen laatimista - Korvaavaan suoritukseen ei sisälly yhteisiä seminaaritapaamisia.

9 Harjoittelu ja elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutuksen järjestämät opettajan pedagogiset opinnot Jos opiskelija suorittaa elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutuksen pääaineopiskelijoille tarkoitetut opettajan pedagogiset opinnot (ml. opetusharjoittelun), niin hänen ei tarvitse suorittaa KASELOHARJ -harjoittelu opintojaksoa. Toisaalta KASELOHARJ -harjoittelun suorittaminen on mahdollista, vaikka suorittaisi pedagogiset opinnot Jos olet saanut harjoittelutuen vuodelle 2013 ja pääset kevään -13 valinnoissa opettajan pedagogisiin opintoihin, päätä mahdollisimman nopeasti, käytätkö harjoittelutukea vuonna 2013ja ilmoita asiasta Leena Pohjasmäelle. Tämä on tärkeää, jotta harjoittelurahoitus saadaan siirrettyä riittävän ajoissa varasijalla seuraavana olevalle opiskelijalle.

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ti klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ti klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2014 Tiedotustilaisuus ti 19.11.2013 klo 14.00-15.00 Harjoittelu osana opintoja KM-tutkintoon

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2017 Tiedotustilaisuus ke 23.11.2016 klo 10.00-11 (Virta 114) Harjoittelu osana opintoja KASELOHA

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ti klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ti klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2016 Tiedotustilaisuus ti 1.12.2015 klo 13.00-14 (Virta 113) Harjoittelu osana opintoja KASELOHA

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2018 Tiedotustilaisuus ke 22.11.2017 klo 15.00-16 (Virta 114) Harjoittelu osana opintoja

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut HARJOITTELUINFO 26.1.2018 URAPALVELUT HARJOITTELUINFO 31.10.2017 Urapalvelut Harjoitteluinfo/ Urapalvelut 29/01/2018 1 URAPALVELUT Asiantuntemus Palvelut Harjoittelu Urasuunnittelu Uraseuranta Työnhaku

Lisätiedot

INFIM-harjoittelu. Infotilaisuus 14.2.2013. Harjoitteluinfon sisältö

INFIM-harjoittelu. Infotilaisuus 14.2.2013. Harjoitteluinfon sisältö INFIM-harjoittelu Infotilaisuus 14.2.2013 Harjoitteluinfon sisältö Harjoittelutuki ja harjoittelusopimus Harjoittelun tavoitteet ja sisältö Harjoittelun suorittaminen Harjoittelupaikan hakeminen Vinkkejä

Lisätiedot

Työssäoppiminen: Harjoitteluinfo 2019

Työssäoppiminen: Harjoitteluinfo 2019 Työssäoppiminen: Harjoitteluinfo 2019 Paavo Arvola & Silja Jäntti (paavo.arvola@uta.fi) Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media Tampereen yliopisto/coms Opettajat Paavo Arvola Yliop. lehtori Pinni

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO 2015. 10.2.2014 klo 12 SIMSPACE

HARJOITTELUINFO 2015. 10.2.2014 klo 12 SIMSPACE HARJOITTELUINFO 2015 10.2.2014 klo 12 SIMSPACE Rooleissa Paavo Arvola (vastuuopettaja) Harjoittelun sisältöasiat, harjoittelutuki Kati Koivu (koordinaattori) Muut asiat Harjoitteluinfon sisältö Harjoittelutuki

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT HARJOITTELUINFO Urapalvelut

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT HARJOITTELUINFO Urapalvelut HARJOITTELUINFO 8.11.2017 URAPALVELUT HARJOITTELUINFO 31.10.2017 Urapalvelut Harjoitteluinfo/ Urapalvelut 13/11/2017 1 URAPALVELUT Asiantuntemus Palvelut Harjoittelu Urasuunnittelu Uraseuranta Työnhaku

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO 2016 5.2.2016 klo 12 Paavo Arvola, harjoitteluasioista vastaava

HARJOITTELUINFO 2016 5.2.2016 klo 12 Paavo Arvola, harjoitteluasioista vastaava HARJOITTELUINFO 2016 5.2.2016 klo 12 Paavo Arvola, harjoitteluasioista vastaava Työssäoppiminen (ITIA02) 10 op Harjoittelu (~8op) 3 kk kokoaikaista työskentelyä harjoittelupaikalla Palkallinen harjoittelutuki

Lisätiedot

Tämä päätös kumoaa 11.10.2013 tehdyn harjoittelua koskevan päätöksen ja ohjeen (Dnro 1027/12.01/2013).

Tämä päätös kumoaa 11.10.2013 tehdyn harjoittelua koskevan päätöksen ja ohjeen (Dnro 1027/12.01/2013). 1528/12.02.02.00/2015 1 (6) YLIOPISTON RAHOITTAMAA HARJOITTELUA KOSKEVA PÄÄTÖS JA OHJE Tämä päätös kumoaa 11.10.2013 tehdyn harjoittelua koskevan päätöksen ja ohjeen ( 1027/12.01/2013). Päätän yliopiston

Lisätiedot

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa

Lisätiedot

Harjoitteluopas. Työssä oppiminen osana liikunnan yhteiskuntatieteiden koulutusta. Opas työnantajalle ja harjoittelijalle

Harjoitteluopas. Työssä oppiminen osana liikunnan yhteiskuntatieteiden koulutusta. Opas työnantajalle ja harjoittelijalle Harjoitteluopas Työssä oppiminen osana liikunnan yhteiskuntatieteiden koulutusta Opas työnantajalle ja harjoittelijalle 2011 1 Jyväskylän yliopisto Liikuntatieteellinen tiedekunta Teksti: Minna Kettunen

Lisätiedot

HARJOITTELU II INFOTILAISUUS 1.10.2015 MERVI JEHKONEN

HARJOITTELU II INFOTILAISUUS 1.10.2015 MERVI JEHKONEN HARJOITTELU II INFOTILAISUUS 1.10.2015 MERVI JEHKONEN Osaamistavoitteet Opiskelija osaa soveltaa psykologin työssä vaadittavia työtapoja ja menetelmiä jollakin psykologian sovellusalueella. Hän pystyy

Lisätiedot

ULKOMAISEN HARJOITTELUN TUKI OULUN YLIOPISTOSSA. Elina Koskinen/Opiskelijakeskus, Student Center elina.koskinen@oulu.fi

ULKOMAISEN HARJOITTELUN TUKI OULUN YLIOPISTOSSA. Elina Koskinen/Opiskelijakeskus, Student Center elina.koskinen@oulu.fi ULKOMAISEN HARJOITTELUN TUKI OULUN YLIOPISTOSSA Elina Koskinen/Opiskelijakeskus, Student Center elina.koskinen@oulu.fi MIKSI HARJOITTELUUN ULKOMAILLE? Lähde: http://www.cimo.fi/ajankohtaista/101/1/kansainvalisyys_kannattaa_tutkitusti

Lisätiedot

HARJOITTELU II. Infotilaisuus 10.10.2012 Mervi Jehkonen

HARJOITTELU II. Infotilaisuus 10.10.2012 Mervi Jehkonen HARJOITTELU II Infotilaisuus 10.10.2012 Mervi Jehkonen Perustietoa: PSYS8 Vain psykologian pääaineopiskelijoille Kesto: 5 kokonaista, yhtäjaksoista kuukautta; esimerkiksi 7.1. 6.6.2013 tai 1.8. 31.12.2013

Lisätiedot

Kandidaattivaiheen työelämäopinnot ja maisterivaiheen harjoittelu/ pääaineena kasvatustiede tai kasvatuspsykologia, 18 op

Kandidaattivaiheen työelämäopinnot ja maisterivaiheen harjoittelu/ pääaineena kasvatustiede tai kasvatuspsykologia, 18 op Kandidaattivaiheen työelämäopinnot ja maisterivaiheen harjoittelu/ pääaineena kasvatustiede tai kasvatuspsykologia, 18 op Harjoittelun koordinaattori: Tiina Kemppainen Opintojakso Kuvaus Toteutus Kandidaatin

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta helmikuu 2017

TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta helmikuu 2017 TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta helmikuu 2017 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN TARJOAMIEN VALINNAISTEN OPINTOJEN JA OSAAMISKOKONAISUUKSIEN VALINTAPERUSTEET Valinnaiset opinnot on tarkoitettu

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT HARJOITTELUINFO Urapalvelut

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT HARJOITTELUINFO Urapalvelut HARJOITTELUINFO 21.11.2017 URAPALVELUT HARJOITTELUINFO 31.10.2017 Urapalvelut Harjoitteluinfo/ Urapalvelut 28/11/2017 1 URAPALVELUT Asiantuntemus Palvelut Harjoittelu Urasuunnittelu Uraseuranta Työnhaku

Lisätiedot

Työnantajan opas. Harjoittelijan palkkaaminen

Työnantajan opas. Harjoittelijan palkkaaminen Työnantajan opas Harjoittelijan palkkaaminen Mitä hyötyä harjoittelijan palkkaamisesta on? Turun yliopiston opiskelijoiden opintoihin liittyy pakollinen tai vapaavalintainen harjoittelu, jonka tavoitteet

Lisätiedot

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O.

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O. Palkkaayliopisto-opiskelija! Harjoitteluopastyönantajalle LampilaSatu,JurvakainenAnne,PesonenJohannajaLiimatainenJaanaO. Oulunyliopisto Yliopisto-opintojentyöelämäintegraatio-hanke 2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta maaliskuu 2018

TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta maaliskuu 2018 TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta maaliskuu 2018 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN TARJOAMIEN VALINNAISTEN OPINTOJEN JA OSAAMISKOKONAI- SUUKSIEN VALINTAPERUSTEET Nämä valintaperusteet koskevat

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO 21.2.2013

HARJOITTELUINFO 21.2.2013 1 HARJOITTELUINFO 21.2.2013 Englantilainen filologia HARJOITTELU YLEISESTI 2 1. Harjoittelupaikka, jonka työnantaja maksaa kokonaan; kannattaa yrittää hakea näitäkin, koska niistä voi löytyä työpaikka

Lisätiedot

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita

Lisätiedot

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.)

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) HAKUOHJE VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen osastolla on syksystä 2005 alkaen mahdollista suorittaa visuaalisen alan taideopettajien

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT HARJOITTELUINFO Urapalvelut

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT HARJOITTELUINFO Urapalvelut HARJOITTELUINFO 31.10.2017 URAPALVELUT HARJOITTELUINFO 31.10.2017 Urapalvelut Harjoitteluinfo/ Urapalvelut 02/11/2017 1 SISÄLTÖ Harjoittelusta yleisesti Harjoittelupaikan hakeminen Yliopiston harjoittelutuki

Lisätiedot

Harjoittelusta sanottua

Harjoittelusta sanottua Harjoittelun tavoite Turun yliopiston opiskelijoiden opintoihin liittyy pakollinen tai vapaavalintainen harjoittelu, jolla on merkittävä positiivinen vaikutus opiskelijan urasuunnitelmiin ja opiskelumotivaatioon.

Lisätiedot

Työssä oppiminen osana liikunnan yhteiskuntatieteiden koulutusta

Työssä oppiminen osana liikunnan yhteiskuntatieteiden koulutusta Työssä oppiminen osana liikunnan yhteiskuntatieteiden koulutusta Opas työnantajalle ja harjoittelijalle 2011 1 Jyväskylän yliopisto Liikuntatieteellinen tiedekunta Teksti: Minna Kettunen Taitto: Esa Nykänen

Lisätiedot

Yritysjuridiikan harjoitteluinfo. 1.12.2015 yliopisto-opettaja Enni Ala-Mikkula

Yritysjuridiikan harjoitteluinfo. 1.12.2015 yliopisto-opettaja Enni Ala-Mikkula Yritysjuridiikan harjoitteluinfo 1.12.2015 yliopisto-opettaja Enni Ala-Mikkula Harjoittelu kontakti ja tie työelämään Yritysjuridiikkaan erikoistuvan opiskelijan tulee sisällyttää kandidaatin tutkintoonsa

Lisätiedot

HARJOITTELU II. Infotilaisuus Mervi Jehkonen

HARJOITTELU II. Infotilaisuus Mervi Jehkonen HARJOITTELU II Infotilaisuus 3.10.2013 Mervi Jehkonen SORA laki: keskeinen sisältö = soveltumattomuuden ratkaisu yksikön johtajan päätös, jonka mukaan kaikkien vuonna 2012 tai sen jälkeen aloittaneiden

Lisätiedot

TYÖELÄMÄOPINNOT laaja-alainen maisteriohjelma. Info kevät 2018

TYÖELÄMÄOPINNOT laaja-alainen maisteriohjelma. Info kevät 2018 TYÖELÄMÄOPINNOT laaja-alainen maisteriohjelma Info kevät 2018 Työelämäopinn ot 10 op keväällä 2018 Harjoittelua 200 h, pedagogista ryhmäohjausta 8 h verkossa/optimassa tai seminaareissa sekä itsenäistä

Lisätiedot

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29)

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelun aikana opettajaopiskelija osoittaa ammattipedagogisissa opinnoissa hankkimaansa osaamista. Tavoitteena on,

Lisätiedot

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUSKOULUTUS TYÖSSÄ OPPIMINEN TEORIAOPINNOT TUTKINTOTILAISUUDET työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille Tiistai 12.6.2012 klo 15-17 Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Erityispedagogiikan koulutus Yleistä opinnoista

Lisätiedot

Tervetuloa työelämään!

Tervetuloa työelämään! Tervetuloa työelämään! VINKKEJÄ TYÖNHAKUUN Etsi kiinnostava työpaikka Panosta hakemukseen Valmistaudu haastatteluun Ole aktiivinen ja ota yhteyttä sinua kiinnostaviin työpaikkoihin. Joskus työpaikka voi

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista

Lisätiedot

4) terveyskeskuksella terveyskeskusta, jossa opiskelija suorittaa syventävän käytännön harjoittelun

4) terveyskeskuksella terveyskeskusta, jossa opiskelija suorittaa syventävän käytännön harjoittelun SYVENTÄVÄN KÄYTÄNNÖN HARJOITTELUN PERIAATTEET Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan hammaslääketieteen laitos, Itä Suomen yliopiston terveystieteellisen tiedekunnan hammaslääketieteen yksikkö,

Lisätiedot

HARJOITTELU II INFOTILAISUUS MERVI JEHKONEN

HARJOITTELU II INFOTILAISUUS MERVI JEHKONEN HARJOITTELU II INFOTILAISUUS 2.10.2014 MERVI JEHKONEN SORA-laki: keskeinen sisältö = soveltumattomuuden ratkaisu yksikön johtajan päätös, jonka mukaan kaikkien vuonna 2012 tai sen jälkeen aloittaneiden

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Pedaopas 2015-2016 Sisällys 1. Opettajan pedagogisten opintojen osaamistavoitteet... 3 2. Opettajan pedagogisten

Lisätiedot

Tulokaskoulutus 9.9.2009. Lähtevän vaihto-opiskelijan prosessi Kaisa Kurki Kansainväliset asiat

Tulokaskoulutus 9.9.2009. Lähtevän vaihto-opiskelijan prosessi Kaisa Kurki Kansainväliset asiat Tulokaskoulutus 9.9.2009 Lähtevän vaihto-opiskelijan prosessi Kaisa Kurki Kansainväliset asiat Lähtevät vaihto-opiskelijat Yleisneuvonta ja tiedotus oppaat Pähkinä Erasmus-opiskelijan opas www-sivut toimisto

Lisätiedot

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Opintojaksolla tutustutaan nykyaikaisen, joustavan, oppivana organisaationa toimivan työyhteisön tunnusmerkkeihin ja toimintaperiaatteisiin. Samalla opitaan

Lisätiedot

Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa. Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4.

Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa. Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4. Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4.2017 Opiskelijan sosiaaliturvaan kuuluminen 30 minuutissa 1.

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille Tiistai 11.6.2013 klo 14-16 Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Erityispedagogiikan koulutus Yleistä opinnoista

Lisätiedot

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella 4.6.2018 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

Kesäksi harjoitteluun ulkomaille? Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012

Kesäksi harjoitteluun ulkomaille? Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012 Kesäksi harjoitteluun ulkomaille? Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012 27.1.2012 1 Miksi työharjoitteluun ulkomaille? Kielitaito kehittyy Kulttuuri tutuksi Kontakteja & verkostoja Kansainvälistä kokemusta

Lisätiedot

YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2009

YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2009 YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2009 Täytä hakulomake kuulakärkikynällä TEKSTATEN ISOILLA kirjaimilla. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi,

Lisätiedot

SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät

SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät 2018 2.2.2018 Millä perusteella valitsen sivuaineen? Suosikkiaine vai kehittämisen paikka Työelämärelevanssi Mitä voi opiskella myöhemminkin elinikäinen oppiminen

Lisätiedot

HARRI-harjoittelusovellus

HARRI-harjoittelusovellus HARRI-harjoittelusovellus Tekninen ratkaisu sopimusprosessin sähköistämiseen sekä harjoittelutiedon keräämiseen ja raportointiin Marraskuu 2018 Sari Haataja, Tampereen yliopisto Sovellus työharjoittelun

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

YLIOPISTON RAHOITTAMAA HARJOITTELUA KOSKEVA PÄÄTÖS JA OHJE

YLIOPISTON RAHOITTAMAA HARJOITTELUA KOSKEVA PÄÄTÖS JA OHJE Opinto-ja opetuspalvelut 1 (6) YLIOPISTON RAHOITTAMAA HARJOITTELUA KOSKEVA PÄÄTÖS JA OHJE Päätän yliopiston rahoittamaa harjoittelua koskevan ohjeistuksen ajalle 1.1.2013 31.12.2013 oheisen liitteen mukaisesti.

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Osallistumislupahakemus ja ilmoittautuminen tilintarkastajatutkintoon

Osallistumislupahakemus ja ilmoittautuminen tilintarkastajatutkintoon Hakemusta voi tarvittaessa täydentää erillisillä liitteillä Haen osallistumislupaa (Ohje 1) HT-tutkintoon KHT- tutkintoon JHT- tutkintoon Ilmoittaudun tutkintokokeeseen HT-tutkinto KHT-tutkinto JHT-tutkinto

Lisätiedot

TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa. TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa

TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa. TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa Opintovapaa Opintovapaa tarjoaa työssä oleville joustavan mahdollisuuden opiskeluun. Oikeus opintovapaaseen perustuu opintovapaalakiin (273/1979).

Lisätiedot

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajan pedagogiset opinnot, humanistinen ja matemaattis-luonnontieteellinen ala 60 op OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajankoulutuksen intensiiviviikot Syksy 2015 vk 36-38 ma 31.8. ti 15.9. vk

Lisätiedot

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen,

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, Anu Hartikainen-Ahia Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, pedagogiikan lehtori Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Anu.hartikainen@uef.fi

Lisätiedot

Virtuaalisesti toteutettavat erilliset opettajan pedagogiset opinnot 2002-2003 TÄYDENTÄVÄ HAKU 28.8.-21.10.2002

Virtuaalisesti toteutettavat erilliset opettajan pedagogiset opinnot 2002-2003 TÄYDENTÄVÄ HAKU 28.8.-21.10.2002 Virtuaalisesti toteutettavat erilliset opettajan pedagogiset opinnot 2002-2003 TÄYDENTÄVÄ HAKU 28.8.-21.10.2002 Virtuaalisesti toteutettavien erillisten opettajan pedagogisten opintojen hakuaika jatkuu

Lisätiedot

HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Ammatillinen erityisopettajankoulutus Valintaperusteet 1 (5)

HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Ammatillinen erityisopettajankoulutus Valintaperusteet 1 (5) Ammatillinen erityisopettajankoulutus Valintaperusteet 1 (5) Hakeminen ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen Ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteinen haku on 7. 27.1.2015. Sähköinen hakemus tulee

Lisätiedot

ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018

ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018 LIITE 2 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018 1. HAKUEDELLYTYKSET Yleisenä edellytyksenä erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin hakemiselle on, että hakija

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Opiskelijan ohje Wilmassa (wilma.diak.fi) tehtäville ahot -hakemuksille

Opiskelijan ohje Wilmassa (wilma.diak.fi) tehtäville ahot -hakemuksille Osaamisen tunnistamisen hakeminen_ohje opiskelija_20161219 19.12.2016 PM, EN Opiskelijan ohje Wilmassa (wilma.diak.fi) tehtäville ahot -hakemuksille Hakuaika Ahot-hakuaika on viimeistään elokuussa seuraavaa

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info lv. 2016-2017 kasvatustieteen perusopintoja koordinoiva opettaja Anna-Leena Huttunen anna-leena.huttunen@jyu.fi Perusopinnot sivuaineopiskelijalle

Lisätiedot

AIKUISKASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT SYKSYLLÄ 2017

AIKUISKASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT SYKSYLLÄ 2017 AIKUISKASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT SYKSYLLÄ 2017 Opintojakso Aikataulu Ka1/Aa1/Ea1/PO1/PEDAp1/ Luennot (EDU1): apeda p1 ti 5.9. klo 16.15 17.45 Arto Jauhiainen Johdatus kasvatustieteisiin to 7.9. klo 16.15

Lisätiedot

Erilliset yliopistopedagogiikkaan suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot (60 op)

Erilliset yliopistopedagogiikkaan suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot (60 op) Erilliset yliopistopedagogiikkaan suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot (60 op) Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö järjestää lukuvuosina 2011 2013 Erilliset yliopistopedagogiikkaan

Lisätiedot

WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET. Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet.

WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET. Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet. WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet. Hakuaika alkaa 1.12.2016 ja päättyy 31.1.2017 klo 19.00. Ajoissa

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA 1. TYÖSKENTELYAPURAHAT vuodelle 2011 = APURAHAT TOHTORINTUTKINTOON TÄHTÄÄVIIN OPINTOIHIN 1. ERÄ 2. JATKO-OPISKELIJOIDEN MATKA-APURAHAT 3. TUTKIJOIDEN

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.10.2015 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta

Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta 7 Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta Yliopisto julkaisee yleisoppaan, jokaista tiedekuntaa varten oman opinto-oppaan sekä kieliopintoja varten on erillisen

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus

Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus 24.4.2018 Hakeminen ja hakukelpoisuus 15.6.2018 mennessä suoritettuna yliopistopedagogiikan edeltäviä opintoja 40 op (perusopinnot

Lisätiedot

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen Puitesopimus Keski-Suomen työpajoilla tapahtuvaa nuorisoasteen koulutuksena toteutettavaa opetussuunnitelmaperusteisen koulutuksen opintojaksojen suorittamista koskien Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Lisätiedot

1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT

1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT 1 1. Kevään ja kesän arkipyhät 2. Nuorten kesätyö ja harjoittelu työntekijätehtävissä 3. Nuorten kesätyö ja harjoittelu toimihenkilötehtävissä 1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen

Lisätiedot

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain

Lisätiedot

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE Ammattikorkeakoulun hallitus hyväksynyt 28.8.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Hyväksilukeminen... 3 2.1. Hyväksilukemismenettelyyn liitetään

Lisätiedot

Erilliset yliopistopedagogiikkaan suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot (60 op)

Erilliset yliopistopedagogiikkaan suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot (60 op) Erilliset yliopistopedagogiikkaan suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot (60 op) Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö toteuttaa lukuvuonna 2009 2011 pilottiluontoisena koulutuksena

Lisätiedot

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA 1 (6) HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Tohtoriopintojen opetussuunnitelma löytyy tiedekunnan jatko-opinto-oppaasta: www.utu.fi/fi/yksikot/edu/tutkimus/tohtorikoulutus/opinnot/opinto-opas/sivut/home.aspx

Lisätiedot

VALINTAKOKEEN ESITIETOLOMAKE

VALINTAKOKEEN ESITIETOLOMAKE 1 Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutus 2015 Monimuotototeutus: Nurmijärvi ja Turku VALINTAKOKEEN ESITIETOLOMAKE Sinut on kutsuttu monimuoto-opintoina toteutettavaan yhteisöpedagogi tutkintoon johtavaan

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut SYKSY 2013 7.5.2013 Mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa

Lisätiedot

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Omaehtoinen opiskelu

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Omaehtoinen opiskelu Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu 1 Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Työllistymistä edistävä palvelu Mahdollisuus opiskella työttömyysetuudella tuettuna päätoimisia opintoja

Lisätiedot

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi?

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.12. Lue, miten jatkat opintojasi.

Lisätiedot

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Työelämän ABC Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Muista työsuhteen alkaessa! Pyydä työsopimuksesi kirjallisena. Työsopimuksessa

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info lv. 2015-2016 kasvatustieteen perusopintoja koordinoiva opettaja Anna-Leena Huttunen anna-leena.huttunen@jyu.fi Perusopinnot sivuaineopiskelijalle

Lisätiedot

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Ennen opiskelua Tutustu hyvin opinto-ohjelmaan verkkopalvelussa: luentojen ajat ja

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen 7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen

Lisätiedot

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien 2012 2015 sekä 2015 2018 välillä PERUS- JA AINEOPINNOT Perus- ja aineopintojen suurin muutos on se, että jaksot Suomen kielen ja sen tutkimuksen historia

Lisätiedot

Opettajan pedagogisten opintojen info

Opettajan pedagogisten opintojen info Opettajan pedagogisten opintojen info Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan opiskelijoille Tiistaina klo 14.00 16.00 Biokeskus 3, LS 2402 Infon aiheet Opettajien kelpoisuusvaatimukset Opettajan pedagogisten

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,

Lisätiedot

Kansainvälisen työharjoittelun monet mahdollisuudet. Urapalvelujen kesätyöinfo tiistaina

Kansainvälisen työharjoittelun monet mahdollisuudet. Urapalvelujen kesätyöinfo tiistaina Kansainvälisen työharjoittelun monet mahdollisuudet Urapalvelujen kesätyöinfo tiistaina 8.2.2011 8.2.2011 1 Miksi työharjoitteluun ulkomaille? Kielitaito kehittyy Kulttuuri tutuksi Kontakteja & verkostoja

Lisätiedot

Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet

Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet Prof. Maria Kääriäinen, lokakuu 2017 Oulun yliopisto Turun yliopisto Lapin yliopisto Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen

Lisätiedot

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012 TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen AIKATAULUJA SYKSYLLÄ mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa vielä juuri

Lisätiedot

OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk)

OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk) 2014 OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk) Työllistymiseen liittyvänä tukimuotona Oulun kaupunki myöntää yritysten palkkatuettuihin oppisopimustyösuhteisiin

Lisätiedot

Mistä on kysymys? Tapa kehittää työelämätaitoja

Mistä on kysymys? Tapa kehittää työelämätaitoja 1 Mistä on kysymys? Tapa kehittää työelämätaitoja Työharjoittelun tavoitteena on saada kokemusta työelämästä (kandi) tai oman alan työkokemusta (maisteri) Työharjoittelu sisältää yleensä vahvan ohjauksellisen

Lisätiedot

JOHDANTO... 1. 1. Rekisteröityminen... 2. 2. Kirjautuminen... 3. 3. Sijaisrekisterin harjoittelijaosion välilehdet... 4. 4. Omat tiedot...

JOHDANTO... 1. 1. Rekisteröityminen... 2. 2. Kirjautuminen... 3. 3. Sijaisrekisterin harjoittelijaosion välilehdet... 4. 4. Omat tiedot... 1 Sisällys JOHDANTO... 1 1. Rekisteröityminen... 2 2. Kirjautuminen... 3 3. Sijaisrekisterin harjoittelijaosion välilehdet... 4 4. Omat tiedot... 5 5. Avoimet harjoittelupaikat ja opinnäytetyöaiheet...

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot