Tavoitteidensa mukaisella työuralla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tavoitteidensa mukaisella työuralla"

Transkriptio

1 Tavoitteidensa mukaisella työuralla Aarresaari-verkoston tohtoriuraseuranta 2015, vuosina valmistuneet Juha Sainio & Eric Carver

2 Aarresaari.net/uraseuranta Sivuilta tietoa aineistoista ja linkit yliopistojen ura- ja rekrytointipalvelujen sivuille. Jaa, keskustele #uraseurannat #aarresaariverkosto Laajempi raportti tohtoriuraseurannan tuloksista julkaistaan osoitteessa aarresaari.net/uraseurannat.

3 Kaikki yliopistot mukana* Aarresaari on yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden verkosto. * Tohtoriuraseurannassa oli syksyllä 2015 mukana 12 yliopistoa. Aarresaari-verkostoon kuuluvat kaikki yliopistot Maanpuolustuskorkeakoulua lukuun ottamatta. Taideyliopisto liittyi Aarresaari-verkostoon vuoden 2016 alussa.

4 Aarresaari-verkoston tohtoriuraseuranta Toteutetaan joka toinen vuosi. Kohderyhmänä 2-3 vuotta aiemmin tohtorin tutkinnon suorittaneet. Tilastoaineistoa vuosina tohtoroituneista. Lähes kaikki yliopistot ovat olleet mukana koko ajan. Kyselyjen vastausprosentit ovat vaihdelleet yliopistoittain 30 ja 86 välillä. Vastausprosentteja tohtoroituneet tohtoroituneet tohtoroituneet tohtoroituneet tohtoroituneet

5 Syksyllä 2015 kyselyyn vastasi väitellyttä tohtoria 48% kaikista Suomen yliopistoista ko. vuosina valmistuneista.

6 Koulutus kannattaa, mutta tohtorien työllistyminen on muuttunut haasteellisemmaksi.

7 Työvoima (työlliset + työttömät) vuotiaat Diplomi-insinööri Ekonomi, ylempi kk Filosofian maist.(hum.) Kasvatustieteiden maist. Filosofian maist. (luonnont.ala) Valtiot./yhteiskuntatiet. maist Tohtori Lääkäri Oikeustieteen kand. Lastentarhanopettaja Agronomi, maa- ja metsät. maist. Teologian koulutus (yl. korkeakoul.tutk.) Lähde: Tilastokeskus. Työssäkäyntitilasto. Akava.

8 Työttömien osuudet työvoimasta (15-64-vuotiaat) Filosofian maist.(hum.) 9,0% Filosofian maist. (luonnont.ala) Valtiot./yhteiskuntatiet. maist. Ekonomi, ylempi kk 6,3% 7,9% 6,5% ,3% 1,7% Teologian koulutus (yl. korkeakoul.tutk.) Agronomi, maa- ja metsät. maist. Diplomi-insinööri Tohtori Kasvatustieteiden maist. Oikeustieteen kand. Lastentarhanopettaja 3% Lääkäri 4,2% 0,7% 5,3% 3,6% 3,8% 5,4% Tilanne v (12 kk keskiarvo) Lähde: Tilastokeskus. Työssäkäyntitilasto. Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilasto. 12kk keskiarvo työttömien työhakijoiden määrästä. Akava.

9 Työttömyyden kesto 1/2013 1/2016 Alempi korkeakouluaste vkoa vkoa vkoa Yli vuoden Ylempi korkeakouluaste Tutkijakoulutusaste Tilanne tammikuun lopussa vuosittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö. Akava Muut kuin korkeakoulutetut %

10 Työttömien osuudet työvoimasta , % ,5 8,9 7,0 6,8 4,5 4,7 4,3 2,7 Kaikki työttömät Alempi korkeakouluaste Ylempi korkeakouluaste Tutkija-aste *Laskelmassa työttömien työnhakijoiden määrää tarkasteluvuonna verrataan kyseisen koulutusasteen tutkinnon suorittaneen työvoiman kokonaismäärään edellisvuoden lopussa. Työttömien määränä käytetään vuosikeskiarvoa, joka on laskettu työministeriön työnvälitystilaston kuukausitiedoista. Mukana ei lomautettuja. Työvoiman määrä perustuu Tilastokeskuksen koulutusrekisterin tietoihin. Tutkija-aste: tohtori ja lisensiaatti Lähde: Tilastokeskus. Työssäkäyntitilasto. Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilasto. 12kk keskiarvo työttömien työhakijoiden määrästä. Akava.

11 Tohtorit työllistyvät yhä vähän yrityksiin.

12 Mille sektorille tohtorit työllistyvät? Tilanne 2-3 vuotta valmistumisesta Yliopisto Yksityinen yritys Valtio Kunta 3.sektori* Yhteensä tohtoroituneet 39,0 24,9 7,7 18,7 7, tohtoroituneet 42,1 22,3 10,1 17,4 5,9 97, tohtoroituneet 36,0 21,8 12,4 19,4 6,7 96, tohtoroituneet 36,7 22,7 12,7 19,8 6,2 98,1 *järjestö, säätiö tai vastaava, itsenäinen julkisoikeudellinen laitos tai yhteisö

13 Yrityksiin työllistyneiden osuuksia 50% 45% 40% 35% 30% 25% 20% 15% Teknillistieteellinen Luonnontieteellinen Lääketieteellinen Humanistinen Kauppatieteellinen Yhteiskuntatieteellinen Kasvatustieteellinen Terveystieteiden Maatalous-metsätieteellinen 10% 5% 0% s s s s. 2015

14 Tohtorit ovat sijoittuneet aiempaa useammin tehtäviin, jotka liittyvät heidän väitöskirjansa teemaan tai aiheeseen. Samalla myös yhä useampi tohtori kokee olevansa täysin tavoitteidensa mukaisella työuralla.

15 Pääasiallinen työtehtävä Tilanne 2-3 vuotta valmistumisesta Total tohtoroituneet 41,5 12,3 2,4 7,2 4,2 12,6 11,9 92, tohtoroituneet 43,6 13,9 3,6 6,6 3,3 10,1 11,4 92, tohtoroituneet 42,5 13,4 3,3 7,4 3,5 12,3 11,0 93, tohtoroituneet 39,7 14,7 3,2 8,9 3,8 10,5 11,2 92,0 1 = Tutkimus 4 = Johto- ja esimiestehtävät 6 = Asiakastyö/potilastyö 2 = Opetus tai kasvatus 5 = Konsultointi tai koulutus 7 = Suunnittelu- ja kehitystehtävät 3 = Hallintotehtävät

16 Liittyykö nykyinen työ väitöskirjan teemaan tai aiheeseen? tohtoroituneet tohtoroituneet tohtoroituneet tohtoroituneet Kyllä, kokonaan Kyllä, osittain Ei 29 % 22 % 19 % 18 % 49 % 54 % 55 % 55 % 22 % 25 % 27 % 27 %

17 Tavoitteidensa mukaisella työuralla / arvio työn vaativuustasosta suhteessa koulutukseen tohtoroituneet Työ vastaa hyvin koulutustasoa Työn vaativuustaso on koulutustasoa hieman alhaisempi Työn vaativuustaso on koulutustasoa selvästi alhaisempi Ei osaa sanoa Kyllä, kokonaan 85 % 11 % 2 % 2 % Kyllä, osittain 65 % 23 % 9 % 3 % Ei 40 % 26 % 33 % 2 % Ei osaa sanoa 55 % 23 % 10 % 13 %

18 Tavoitteidensa mukaisella työuralla / onko tohtorin tutkinto ollut vaatimuksena nyk. työhön tohtoroituneet Kyllä, pätevyysvaatimuksena Kyllä, mutta ei pätevyysvaatimuksena Ei Ei osaa sanoa Kyllä, kokonaan 45 % 12 % 34 % 10 % Kyllä, osittain 38 % 13 % 41 % 8 % Ei 25 % 13 % 57 % 5 % Ei osaa sanoa 39 % 7 % 46 % 8 %

19 Osaamisnäkökulma tohtorikoulutuksessa 6 Tyytyväisyys tohtorin tutkintoon, kaikki vastaajat (keskiarvo) 5,5 5 Opinnoissa keskityttiin riittävästi seuraaviin osaalueisiin Vastausasteikko: 1 täysin eri mieltä 6 täysin samaa mieltä 4,5 4 3,5 3 2,5 4,53 4,32 4,25 4 3,89 2 1,5 1 Tutkimusalaan liittyvä sisällöllinen osaaminen Metodologiaan ja tutkimusmenetelmiin liittyvä osaaminen Asiantuntijuus Tutkimusetiikka Tieteellisen viestinnän taidot N keskihajonta 1,203 1,204 1,218 1,339 1,296

20 6 Mitä osaamista tohtorit tarvitsevat työssään? kaikki vastaajat, keskiarvo Vastausasteikko: 1 ei lainkaan 6 erittäin paljon ,3 5,3 4,91 4,8 3,88 3,61 0 Substanssiosaamisen tarve nykyisessä työssä Vuorovaikutustaitojen tarve nykyisessä työssä Tutkimusosaamisen tarve nykyisessä työssä Organisointiosaamisen tarve nykyisessä työssä Opetusosaamisen tarve nykyisessä työssä Johtamisen ja hallintoosaamisen tarve nykyisessä työssä N keskihajonta 1,063 0,934 1,369 1,27 1,558 1,486

21 Tutkimustyötä tekevillä korostuu tutkimusosaamisen tarpeen lisäksi substanssi-osaamisen ja opetusosaamisen merkitys. Arvioi kuinka paljon tarvitset työssäsi seuraavia osaamisalueita? (T, työhön kuulu tutkimusta, E, työhön ei kuulu tutkimusta), kaikki vastaajat, vastausten jakauma 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Vastaajilla, joiden työhön ei kuulu tutkimusta, korostuu vuorovaikutustaitojen ja johtamisosaamis- ja hallinto-osaamisen merkitys. T: Tutkimusosaamisen tarve nykyisessä työssä E: Tutkimusosaamisen tarve nykyisessä työssä T: Substanssiosaamisen tarve nykyisessä työssä E: Substanssiosaamisen tarve nykyisessä työssä T: Opetusosaamisen tarve nykyisessä työssä E: Opetusosaamisen tarve nykyisessä työssä T: Johtamisen ja hallinto-osaamisen tarve nykyisessä työssä Se kuuluuko tohtorin työtehtäviin tutkimus vai ei, on tärkeämpi osaamistarpeisiin vaikuttava tekijä kuin se, millä työnantajasektorilla vastaaja työskentelee. E. Johtamisen ja hallinto-osaamisen tarve nykyisessä työssä T: Vuorovaikutustaitojen tarve nykyisessä työssä E. Vuorovaikutustaitojen tarve nykyisessä työssä T: Organisointiosaamisen tarve nykyisessä työssä E. Organisointiosaamisen tarve nykyisessä työssä Ei lainkaan Erittäin paljon

22 Mitä osa-alueita tohtorikoulutuksessa tulisi huomioida? Kaikki vastaajat, keskiarvo 0,00 1,00 2,00 3,00 4,00 5,00 6,00 Akateeminen kirjoittaminen 5,43 Esiintymistaidot Kansainväliset kontaktit Rahoituksen hakeminen Vuorovaikutustaidot Projektiosaaminen Tieteellisten tulosten popularisointi 4,99 4,92 4,92 4,86 4,68 4,49 Tieto- ja viestintäteknologiset taidot Opetustaidot Urasuunnittelu Johtamistaitodot Tutkimustulosten kaupallistaminen 4,19 4,16 4,13 3,99 3,84 Työnhakuvalmennus IPR-osaaminen (immateriaalioikeudet) Liiketoimintaosaaminen Yrittäjyys 3,54 3,52 3,50 3,25 Vastausasteikko: 1 ei lainkaan 6 erittäin paljon

23 Tohtorinkoulutuksen kehittäminen osaamisnäkökulmasta Tohtorien työn kannalta keskeisiä osaamisalueita ovat kaikilla työnantajasektoreilla substanssiosaaminen, vuorovaikutusosaaminen ja organisointitaidot. Tutkimusosaaminen on erittäin tärkeää kaikille niille, joihin työhön kuuluu tutkimus, mikä on selkeä enemmistö tohtoreista. Opetusosaamisen kehittämiseen tulisi olla mahdollisuuksia tohtorikoulutuksen aikana, sillä sen merkitys yliopistossa ja kuntasektorilla (ml. Ammattikorkeakoulut) työskenteleville tohtoreille on keskeinen. Tohtorikoulutuksessa tulee yleisesti panostaa akateemiseen kirjoittamiseen, esiintymistaitoihin, kansainvälisten kontaktien kehittymiseen, rahoituksen hakemisen osaamiseen, projektiosaamiseen, tieteellisten taitojen popularisointiin, tieto- ja viestintäteknologisten taitojen ja urasuunnittelutaitojen kehittymiseen. Mikäli tohtorien työllistymistä yksityiselle sektorille ja yrittäjiksi halutaan lisätä, on liiketoimintaosaamisen, IPR-osaamisen, tutkimustulosten kaupallistamisosaamisen ja yrittäjyyden kehittämiseen oltava mahdollisuus tohtorikoulutuksen aikana.

24 Kehittämisideoita ja olemassa olevia hyviä käytänteitä Perustuvat tohtoriuraseurannan avovastauksiin.

25 1 Tohtorikoulutukselle selkeät osaamistavoitteet Tohtorikoulutuksen tuottama osaamisen hahmottaminen ja sanoittaminen ovat keskeisiä sekä tohtorin urasuunnittelun että työnhaun kannalta. Silloin kun tohtorikoulutuksella on selkeät osaamistavoitteet, kaikkien osapuolten (tohtorikoulutettava, väitöskirjan ohjaaja(t) ja potentiaaliset tulevat työnantajat) on helpompi hahmottaa tohtorin osaamista. Tohtorikoulutukseen liittyvät kurssit ja ohjaus sekä opetus-, hallinto-, kehitys- ja tutkimustehtävät tulee nähdä kokonaisuutena, jotka kehittävät tohtorikoulutettavan osaamista. Väitöskirjan ohjaajan tai ohjaajien tuki tohtorikoulutettavan laaja-alaisen osaamisen ja asiantuntijuuden kehittymiselle on tärkeää.

26 2 Urasuunnittelun systemaattinen tukeminen tohtorikoulutuksen aikana Uraseurantakyselyn vastaajat pitivät urasuunnittelun kehittymistä keskimäärin yhtä tärkeänä kuin opetustaitojen tai tieto- ja viestintäteknologian taitojen kehittymistä. Tukea urasuunnitteluun ja työnhakuun toivottiin myös kyselyn avovastauksissa. Urasuunnittelun tuen muotoja mainittiin useita. Väitöskirjan ohjaajan tuen lisäksi mainittiin erilaiset urasuunnittelua tai työelämävalmiuksia kehittävät kurssit ja mentorointi, alumnitoiminta sekä messut, seminaarit ja vapaamuotoiset kohtaamiset potentiaalisten tulevien työnantajien kanssa. Tutkijakouluilla ja tohtoriohjelmilla tulisi olla selkeät tohtorien urasuunnittelua tukevat toimintatavat, jossa yhdistyvät väitöskirjan ohjaus, yhteistyö yliopistojen urapalveluiden/työelämäpalveluiden kanssa, mentorointi, alumniyhteistyö ja sidosryhmien kanssa tehtävä yhteistyö..

27 3 Tohtorikoulutuksen järjestäjän ja väitöskirjaohjaajan verkostot osaksi tohtorikoulutusta Tohtorikoulutusta järjestävän yksikön ja väitöskirjan ohjaajan tai ohjaajien verkostot ja yhteistyösuhteet ovat keskeisiä tohtorikoulutettavan verkostojen kehittymisen ja erilaisten yhteistyöprojektien syntymisen kannalta. Jokaisella tohtorikoulutusta järjestävällä yksiköllä tulisi olla selkeä ja tohtorikoulutettavien tiedossa oleva strategia siitä, miten tohtorikoulutettavat pääsevät osaksi yksikön verkostoja ja käynnissä olevia yhteistyöprojekteja. Julkisella tutkimus- ja kehitysrahoituksella näyttäisi olevan keskeinen rooli yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteistyön kehittymiselle. Uraseurantakyselyssä mainintoja sai etenkin Tekes-rahoitus

28 4 Tohtorikoulutettavan väitöskirjatutkimuksen verkostojen vahvistaminen Väitöskirjatutkimuksella olisi hyvä olla kaksi ohjaajaa tai ohjausryhmä, joka osaltaan tukisi tohtorikoulutuksen ja väitöskirjatutkimuksen linkittymistä tohtorikoulutettavan tulevan uran kannalta keskeisiin organisaatiohiin, verkostoihin ja potentiaalisiin tuleviin työnantajiin. Uraseurantakyselyn vastausten perusteella kokemukset kahden ohjaajan mallista ja väitöskirjatutkimuksen ohjausryhmästä ovat olleet hyviä. Tohtorikoulutettavat ovat hyötyneet siitä, kun he ovat aktiivisesti hakeutuneet tutkimusaiheensa ja tohtorikoulutuksensa osaamistavoitteiden kannalta keskeisiin yhteistyöverkostoihin, seminaareihin ja konferensseihin, Suomessa ja ulkomailla.

29 5 Oman yliopiston ulkopuolella tehtävä jakso osaksi tohtorikoulutusta Tohtoriuraseurannan vastaajista moni nosti esiin toiveen siitä, että tohtorikoulutukseen kuuluisi jakso, joka tehtäisiin oman yliopiston ulkopuolella. Jakson aikana voitaisiin tehdä väitöskirjatutkimusta tai muita tutkimus- ja kehittämistehtäviä. Uraseurantaan vastanneilla oli positiivisia kokemuksia esimerkiksi osin tai kokonaan yrityksissä tehdyistä väitöskirjatutkimuksista. Jakso tuo tohtorikoulutukseen mahdollisuuden kehittää osaamista erityyppisessä työympäristössä ja mahdollisesti myös erilaisissa tehtävissä kuin yliopistossa tapahtuvassa tohtorikoulutuksessa. Jakson kohde tulisi valita tarkkaan väitöskirjatutkimuksen ja tohtorikoulutettavien uratavoitteiden perusteella. Se voisi olla toisessa yliopistossa, tutkimuslaitoksessa, yrityksessä, julkisella tai kolmannella sektorilla Suomessa tai ulkomailla.

30 Kiitos! Aarresaari.net/uraseuranta Sivuilta kaikki materiaalit ja linkit yliopistojen ura- ja rekrytointipalvelujen sivuille #uraseurannat #aarresaariverkosto Uraseurantoja kehitetään yhteistyössä ESR-rahoitteisen LATUA-hankkeen kanssa.

Tavoitteidensa mukaisella työuralla. Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Juha Sainio

Tavoitteidensa mukaisella työuralla. Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Juha Sainio Tavoitteidensa mukaisella työuralla Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Juha Sainio Aarresaari-verkoston tohtoriuraseuranta Toteutetaan joka toinen vuosi. Kohderyhmänä 2-3 vuotta aiemmin tohtorin tutkinnon

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely. Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto

Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely. Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto Aarresaari on yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Eväitä hyvän työuran rakentamiseen

Eväitä hyvän työuran rakentamiseen Eväitä hyvän työuran rakentamiseen Aarresaari-verkoston maisteriuraseuranta 2016 Juha Sainio Aarresaari.net/uraseuranta Sivuilta tietoa aineistoista ja linkit yliopistojen työelämäja urapalvelujen sivuille.

Lisätiedot

Mitä tiedämme tohtorien työurista tohtoriuraseurannan rooli tulevaisuudessa

Mitä tiedämme tohtorien työurista tohtoriuraseurannan rooli tulevaisuudessa Mitä tiedämme tohtorien työurista tohtoriuraseurannan rooli tulevaisuudessa Korkeakoulujen uraseurantafoorumi 12.12.2017 Eric Carver projektivastaava, uraohjauksen asiantuntija, Helsingin yliopiston urapalvelut

Lisätiedot

Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille

Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille Uraseurantakysely vuosina - 11 tohtorin tutkinnon suorittaneille (Jyväskylän yliopiston tuloksia) Vastausprosentti (17/1) Työelämäpalvelut 1 9 Sukupuoli (yhteensä17 kyselyyn vastannutta) 8 7 6 Mies Nainen

Lisätiedot

Maistereiden työurat ja työelämän osaamistarpeet

Maistereiden työurat ja työelämän osaamistarpeet Maistereiden työurat ja työelämän osaamistarpeet Katsaus yliopistojen maisteriuraseurantakyselyn tuloksiin. Yliopistojen oposeminaari 3.11.2017 Eric Carver Helsingin yliopiston urapalvelut Agenda 1. Uraohjaajan

Lisätiedot

Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta. Vuosina 2010 2011 Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille

Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta. Vuosina 2010 2011 Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta Vuosina 2010 2011 Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille Saatteeksi Tässä annetut tiedot tohtoreiden työllistymisestä

Lisätiedot

Helsingin yliopistosta valmistuneiden tohtoreiden työllisyys tohtoriuraseuranta 2015, vuosina valmistuneet

Helsingin yliopistosta valmistuneiden tohtoreiden työllisyys tohtoriuraseuranta 2015, vuosina valmistuneet Helsingin yliopistosta valmistuneiden tohtoreiden työllisyys tohtoriuraseuranta 1, vuosina 1-1 valmistuneet koottu 1..1 Eric Carver, Projektivastaava, LATUA-hanke uraohjauksen asiantuntija, Helsingin yliopiston

Lisätiedot

Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua

Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua 15.6.2015 Uraseurantakysely 2014 Kysely lähetettiin syksyllä

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja

Lisätiedot

Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista

Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista KOTA-seminaari 22.8.2017 Jyväskylä Juha Sainio, TY Mitä kertoisit nyt generalistitutkintoa aloittavalle hänen mahdollisuudesta löytää töitä v. 2022? 1. Mitä

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2005 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteuttaminen V. 2010 toteutettu uraseurantakysely v.2005 maisterin tutkinnon

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja kohderyhmä

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

Uraseurantatiedon hyödyntäminen koulutusohjelman uudistustyössä

Uraseurantatiedon hyödyntäminen koulutusohjelman uudistustyössä Latua-hankkeen toteuttajat Uraseurantatiedon hyödyntäminen koulutusohjelman uudistustyössä Pedaforum Jyväskylä 18.8.216 Eric Carver, projektivastaava, LATUA-hanke, uraohjauksen asiantuntija, urapalvelut,

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin

Lisätiedot

Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset

Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset Osaamista ohjaukseen koulutuspäivä 13.3.2015, Lahti Heikki Taulu ekonomisti Akava 25 20 15 10 5 0 Työttömyysaste Suomessa, Euroopassa ja

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Kopio e-lomakkeesta 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Helsingin yliopiston vastuullisille tutkijoille suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Taustatiedot

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston tuloksia Vastausprosentti 50% (163/328)

Jyväskylän yliopiston tuloksia Vastausprosentti 50% (163/328) Uraseurantakysely vuosina 212-213 tohtorin tutkinnon suorittaneille Tilanne ja mielipiteet / syksy 2 Jyväskylän yliopiston tuloksia Vastausprosentti (163/328) Jari Penttilä / Työelämäpalvelut 7 Sukupuoli

Lisätiedot

Uraseuranta aineisto

Uraseuranta aineisto Aarresaari-verkosto Kooste vuoden 2012 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2007 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua Uraseuranta aineisto Kysely lähetettiin

Lisätiedot

Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna valmistuneille tohtoreille

Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna valmistuneille tohtoreille Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2006 2007 valmistuneille tohtoreille Satu Peteri Työelämä ja rekrytointipalvelut 11.10.2010 Saatteeksi Työelämä ja rekrytointipalvelut toteutti vuonna

Lisätiedot

Rekrytoituminen koulutukseen (motivaatio-tekijät)

Rekrytoituminen koulutukseen (motivaatio-tekijät) Rekrytoituminen koulutukseen (motivaatio-tekijät) 1. Miten paljon seuraavat tekijät vaikuttivat siihen, että aloitit tohtorin tutkinnon? Valitse sopivin vaihtoehto. 1 = ei lainkaan, 2 = vain vähän, 3 =

Lisätiedot

Tohtoriuraseurannan tuloksia -vuosina Itä-Suomen yliopistosta tohtoroituneet. UEF // University of Eastern Finland

Tohtoriuraseurannan tuloksia -vuosina Itä-Suomen yliopistosta tohtoroituneet. UEF // University of Eastern Finland Tohtoriuraseurannan tuloksia -vuosina 212-213 Itä-Suomen yliopistosta tohtoroituneet Taustatietoja vastaajista Vastaajia oli yhteensä 9 (valmistuneita em. vuosina 36) osoitetieto löytyi 23:lle valmistuneelle

Lisätiedot

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Aalto-yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Uraseurantatutkimuksen taustaa ja kohderyhmä Uraseurantatutkimus on Aarresaariverkoston (Suomen yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta. Vuonna 2014 Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille

Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta. Vuonna 2014 Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta Vuonna 2014 Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille Saatteeksi Tässä annetut tiedot tohtoreiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Hanna Lindholm Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2005 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ. Vuonna 2010 Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ. Vuonna 2010 Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ Vuonna Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Lokakuu 12 Sisällys

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseuranta Suunnittelija Outi Suorsa Itä-Suomen yliopisto

Tohtoreiden uraseuranta Suunnittelija Outi Suorsa Itä-Suomen yliopisto Tohtoreiden uraseuranta 2017 Suunnittelija Outi Suorsa Itä-Suomen yliopisto Tohtoreiden uraseuranta toteutettiin loka-marraskuun 2017 aikana ja kyselyn toteuttamiseen osallistui 14 yliopistoa Kohdejoukkoon

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Vastuullisille tutkijoille suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Taustatiedot Sukupuoli nainen mies Ikä alle

Lisätiedot

Korkeasti koulutettujen työllisyys

Korkeasti koulutettujen työllisyys Korkeasti koulutettujen työllisyys Heikki Taulu ekonomisti Akava Tulevaisuuden tekijät -seminaari Käsitteet selviksi Työikäinen väestö = kaikki Suomessa asuvat 1 74 -vuotiaat Työvoima = työikäiseen väestöön

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Jyrki Ollikainen & Hanna Lindholm Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2003 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon

Lisätiedot

Aarresaari-verkoston toteuttama uraseuranta. KOTA-seminaari Jyväskylä Juha Sainio, TY

Aarresaari-verkoston toteuttama uraseuranta. KOTA-seminaari Jyväskylä Juha Sainio, TY Aarresaari-verkoston toteuttama uraseuranta KOTA-seminaari 17.9.2014 Jyväskylä Juha Sainio, TY Uraseurannan tausta Sijoittumisen seurannasta viivästettyyn uraseurantaan yliopistoilla omia valmistuneiden

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Kopio e-lomakkeesta 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Tohtorikoulutettaville suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Taustatiedot Sukupuoli o nainen

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Työllisyydestä koulutusaloittain vuonna 2018

Työllisyydestä koulutusaloittain vuonna 2018 Työllisyydestä koulutusaloittain vuonna 2018 Yleiskatsaus: työllisyysaste nousi 72 prosentin yläpuolelle Kaikkien työllisten työllisyysaste: 72,5 % Lähde: Akava ja Macrobond Yleiskatsaus: työllisyydessä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin

Lisätiedot

Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa

Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Elise Pinta, tutkijakoulukoordinaattori, Turun yliopiston tutkijakoulu Anne Tuittu, tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelija,

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012

Lisätiedot

Vuonna 2005 Helsingin yliopistosta valmistuneiden uraseuranta

Vuonna 2005 Helsingin yliopistosta valmistuneiden uraseuranta Vuonna 2005 Helsingin yliopistosta valmistuneiden uraseuranta Valikoituja poimintoja 11 tiedekunnasta Helsingin yliopiston urapalvelut Urapalvelut/ Eric Carver 29.2.2012 1 Sisällysluettelo 1. Taustatietoa:

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Tohtorikoulutettaville suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Taustatiedot Sukupuoli nainen mies Ikä alle 25 25-29

Lisätiedot

FSD2072 Tampereen yliopistossa vuonna 1997 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään

FSD2072 Tampereen yliopistossa vuonna 1997 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2072 ssa vuonna 1997 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään sijoittuminen Kyselylomaketta

Lisätiedot

TOHTORIT TYÖELÄMÄSSÄ. Turun yliopistosta vuosina 2006 2009 valmistuneiden tohtoreiden työllistyminen ja heidän arvioitaan tohtorikoulutuksesta

TOHTORIT TYÖELÄMÄSSÄ. Turun yliopistosta vuosina 2006 2009 valmistuneiden tohtoreiden työllistyminen ja heidän arvioitaan tohtorikoulutuksesta TOHTORIT TYÖELÄMÄSSÄ Turun yliopistosta vuosina 2006 2009 valmistuneiden tohtoreiden työllistyminen ja heidän arvioitaan tohtorikoulutuksesta Juha-Matti Ritvanen Turun yliopiston julkaisusarja 1/2012 TOHTORIT

Lisätiedot

Projektityö. Vuosina vastavalmistuneiden vastauksista poimittua. Suunnittelija Outi Suorsa. UEF // University of Eastern Finland

Projektityö. Vuosina vastavalmistuneiden vastauksista poimittua. Suunnittelija Outi Suorsa. UEF // University of Eastern Finland Projektityö Vuosina 2010-14 vastavalmistuneiden vastauksista poimittua Suunnittelija Outi Suorsa Taustatiedot Tiedot perustuvat v.2011-2015 vastavalmistuneille tehdystä kyselystä (vuosina 2010-2014 loppututkinnon

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

AARRESAARI-VERKOSTON URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA

AARRESAARI-VERKOSTON URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA AARRESAARI-VERKOSTON URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA URASEURANTA-AINEISTOSTA Tässä esitetyt tulokset on kerätty syksyllä 21 vuonna 25 ylemmän korkeakoulututkinnon sekä ns. päättyvän alemman korkeakoulututkinnon

Lisätiedot

YTM. Politiikkatieteet

YTM. Politiikkatieteet YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o

Lisätiedot

Asiantuntijana Työmarkkinoille

Asiantuntijana Työmarkkinoille Juha Sainio Asiantuntijana Työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta Tämä julkaisu on tuotettu Aarresaari-verkoston

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2352 Yliopistoista vuonna 2001 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA 1 (6) HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Tohtoriopintojen opetussuunnitelma löytyy tiedekunnan jatko-opinto-oppaasta: www.utu.fi/fi/yksikot/edu/tutkimus/tohtorikoulutus/opinnot/opinto-opas/sivut/home.aspx

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä TAMPEREEN YLIOPISTO Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä Vuosina 2006 ja 2007 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010

Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010 Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010 Pekka Neittaanmäki ja Johanna Ärje Jyväskylän yliopisto Tietotekniikan laitos 13.07.2010 1. Johdanto Tässä raportissa tarkastellaan

Lisätiedot

Uraseurantaraportti 2011

Uraseurantaraportti 2011 Aalto-yliopiston Ura- ja rekrytointipalvelut Uraseurantaraportti 2011 Teknillisestä korkeakoulusta vuosina 2008 ja 2009 valmistuneet tohtorit työmarkkinoilla Tutkimuksen taustaa Akateemisten ura- ja rekrytointipalvelujen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT Vuosina 2003-2011 valmistuneet. Tuukka Kangas ja Eric Carver Helsingin yliopiston urapalvelut 3.5.2017. Lisätietoja Eric Carver eric.carver@helsinki.fi gsm.

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tradenomit työmarkkinoilla

Tradenomit työmarkkinoilla Tradenomit työmarkkinoilla Uudistu ja uudista 2011 Johanna Tuovinen asiamies, koulutus-, työvoima- ja elinkeinopolitiikka Tradenomiliitto TRAL ry Minkälaista osaamista tarvitaan? Yleinen osaaminen korostuu

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2016

Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2016 Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2016 Valtion ylimmän johdon määrä ja rakenne Valtion työmarkkinalaitos Seija Korhonen Kesäkuu 2016 2 1 Valtionhallinnon ylimmän johdon määrä ja rakenne

Lisätiedot

Anu Valtari Maarit Viik-Kajander 2.12.2014. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Tohtorikoulutettujen urapolut

Anu Valtari Maarit Viik-Kajander 2.12.2014. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Tohtorikoulutettujen urapolut Anu Valtari Maarit Viik-Kajander 2.12.2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Tohtorikoulutettujen urapolut Sisältö Projektin tavoite ja tunnusluvut 3 Osallistumiset

Lisätiedot

Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta. Vuosina Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille

Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta. Vuosina Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta Vuosina 2012 2013 Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille Saatteeksi Tässä annetut tiedot tohtoreiden työllistymisestä

Lisätiedot

Ajatuksia tohtorin koulutuksesta. Timo Kekkonen

Ajatuksia tohtorin koulutuksesta. Timo Kekkonen Ajatuksia tohtorin koulutuksesta Timo Kekkonen Esityksen sisältö 1. Mitä opimme tutkimuksesta? 2. Mitä osaamista yritykset tarvitsevat? 3. Mitä pitäisi tehdä? 2 HS, Kuukausiliite 1/08 Mitä tutkimuksesta

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain 8.3.2016, Meet Your Community 2.0 @Saha Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 2 Metropoliasta valmistuneille Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 7.4.23 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

ELÄINLÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT

ELÄINLÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT ELÄINLÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT Vuosina 2003-2011 valmistuneet. Tuukka Kangas ja Eric Carver Helsingin yliopiston urapalvelut 3.5.2017. Lisätietoja Eric Carver eric.carver@helsinki.fi gsm.

Lisätiedot

ENG-A3030 Syventävä harjoittelu ENG-A3031 Syventävä harjoittelu ulkomailla. Vinkkejä harjoitteluun Ti 21.4.2015 klo 12:15 K323

ENG-A3030 Syventävä harjoittelu ENG-A3031 Syventävä harjoittelu ulkomailla. Vinkkejä harjoitteluun Ti 21.4.2015 klo 12:15 K323 ENG-A3030 Syventävä harjoittelu ENG-A3031 Syventävä harjoittelu ulkomailla Vinkkejä harjoitteluun Ti 21.4.2015 klo 12:15 K323 L. K. 14.4.2015 Muistilista harjoitteluun Ennen harjoittelun alkamista: Työsopimus

Lisätiedot

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/ TUTKINTOTYYTYVÄISYYS TYÖURAN NÄKÖKULMASTA YLIOPISTO-OPINTOJEN KEHITTÄMÄT VALMIUDET SUHTEESSA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava, Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) Tuukka Kangas,

Lisätiedot

LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT

LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT Vuosina 2003-2011 valmistuneet. Tuukka Kangas ja Eric Carver Helsingin yliopiston urapalvelut 3.5.2017. Lisätietoja Eric Carver eric.carver@helsinki.fi gsm. 050

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Valtionhallinnon ylin johto numeroin kesäkuussa 2013

Valtionhallinnon ylin johto numeroin kesäkuussa 2013 Valtionhallinnon ylin johto numeroin kesäkuussa 2013 Valtion työmarkkinalaitos Veli-Matti Lehtonen Syyskuu 2013 2 Sisältö 1 Valtionhallinnon ylimmän johdon määrä ja rakenne... 3 2 Vanhuuseläköityminen

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON URASEURANTARAPORTIN SISÄLTÖ

HELSINGIN YLIOPISTON URASEURANTARAPORTIN SISÄLTÖ HELSINGIN YLIOPISTON URASEURANTARAPORTIN SISÄLTÖ 1. Intro: Perustietoja uraseurantakyselystä & uraseurantojen raportoinnin kehittämisestä Helsingin yliopistossa 2016-17. 2. Analyysin tueksi: Korkeasti

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON MAISTERIURASEURANTA- RAPORTTI. VUOSINA VALMISTUNEET.

HELSINGIN YLIOPISTON MAISTERIURASEURANTA- RAPORTTI. VUOSINA VALMISTUNEET. HELSINGIN YLIOPISTON MAISTERIURASEURANTA- RAPORTTI. VUOSINA 2003-2013 VALMISTUNEET. 27.9.2019 Eric Carver & Tuukka Kangas Opetuksen strategiset palvelut Johdon tieto- ja analytiikkapalvelut Lähdeviite:

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat, yleisimmät akavalaistutkinnot

Työttömät* työnhakijat, yleisimmät akavalaistutkinnot Työttömät* työnhakijat, yleisimmät akavalaistutkinnot ELY-keskuksittain 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Insinöörit (ml. AMK & rakennusarkkit.) 2014/9 MUUTOS 2015/9 1349 245 1594 795 85 880 761

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012

KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012 KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012 QUESTIONNAIRE: FSD2923 FINNISH UNIVERSITY GRADUATES OF YEAR 2007: CAREER AND EMPLOYMENT SURVEY 2012 Tämä kyselylomake

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseuranta TOHTOS-hankkeen loppuseminaari Uraohjaaja Outi Suorsa Itä-Suomen yliopisto

Tohtoreiden uraseuranta TOHTOS-hankkeen loppuseminaari Uraohjaaja Outi Suorsa Itä-Suomen yliopisto Tohtoreiden uraseuranta 2017 TOHTOS-hankkeen loppuseminaari 13.2.2019 Uraohjaaja Outi Suorsa Itä-Suomen yliopisto Tohtoreiden uraseuranta toteutettiin loka-marraskuun 2017 aikana ja kyselyn toteuttamiseen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

TEK Työttömyystutkimus 2013-2014

TEK Työttömyystutkimus 2013-2014 TEK Työttömyystutkimus 2013-2014 Perustuloksia Arttu Piri Mitä ja miksi? Tutkimuksen fokusalueita: - Työttämien tekkiläisten demografiset taustat - Irtisanomispaketit: - yleisyys ja sisältö - Oman työnhakuosaamisen

Lisätiedot