3
4
Osaamista työhön, tukea elämään
Heikkinen Anne & Sipilä Salla (toim.) Osaamista työhön, tukea elämään Kiipula 60 v. ISBN 952-99381-7-9 (sid.) ISBN 952-99381-8-7 (pdf) Kiipula 2005 Julkaisija Kiipulasäätiö Kiipulantie 507 14200 Turenki puh. (03) 685 21 fax. (03) 684 5066 www.kiipula.fi Ulkoasu ja taitto BestPress Koski-Print Oy, Valkeakoski 2005
Osaamista työhön tukea elämään
Osaamista työhön, tukea elämään Sisällys Osaamista työhön, tukea elämään Kiipula 60 vuotta... 6 Pesola Helena Ammatillinen kuntoutus elää ajan virrassa... 8 Törmä Juhani Syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmia Syrjäytyminen kuntouttavan toiminnan kohteena ja haasteena... 11 Urponen Kyösti Nivelvaiheet ja siirtymät ammatillisessa kuntoutuksessa...17 Toivonen Leena, Vehkomäki Arto Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus siirtymien tukena... 28 Lehtonen Anne Ota koppi! Sieppari-projekti varhaisen puuttumisen asialla... 34 Kero Soile Kohti voimaannuttavaa ohjausta...42 Ora Petteri Kipinä-kuntoutus suunnitelmallista sytytystä...58 Aalto Petteri, Koponen Leila 4
Työelämävalmiuksia muuttuviin tarpeisiin Työelämä muuttuu nykytrendeistä ja niiden vaihtoehdoista... 65 Kasvio Antti Työelämälähtöinen ammatillinen koulutus siltana työelämään... 72 Aunola Markku, Leskinen Eeva-Kaarina Erityisesti työhön...80 Ojala Kari Tavoitteena työkyvyn ylläpitäminen Näkökulmia työhyvinvoinnin kehittämiseen...85 Pohjonen Tiina Työhyvinvoinnin haasteita...96 Kaikkonen Maija-Leena, Simola Marita Osaamisen kehittäminen Kiipulan ammattiopistossa... 107 Konttila Rauno Erilaisen oppijan kohtaaminen ja oma jaksaminen... 117 Piha Leena Liikunnan rooli kehittyvässä ammatillisessa kuntoutuksessa... 125 Miilunpalo Seppo Sydämellistä kuntoutusta... 134 Kuusinen Patrik, Heino Marja-Liisa, Talvensaari Taisto, Wallin Kalervo Kirjoittajat... 143 5
Osaamista työhön, tukea elämään Kiipula 60 vuotta Paraskaan instituutio ei osaa kuunnella, tuntea myötätuntoa, ottaa syliin ja rakastaa. Sen voivat tehdä vain ihmiset. Nämä Martti Lindqvistin sanat kuvaavat hyvin Kiipulassa tehtyä työtä. Ratkaiseva osuus tässä työssä on aina ollut ihmisellä, joka työnsä kautta on tarjonnut mahdollisuuksia erityisesti niille ihmisille, joiden työja toimintakyky on heikentynyt. Kiipulasäätiö perustettiin vuonna 1945 Miina ja Kustaa Kiipulan rusthollitilalle, joka siirtyi 1936 testamentissa ensin Janakkalan kunnalle ja 1939 Kultatähkä-yhdistykselle. Kymmenen ensimmäistä vuotta toiminta oli hiljaista keskittyen tuberkuloosipotilaiden kuntouttamiseen. Vasta 1953 laajennettu invalidihuoltolaki mahdollisti ammatillisen koulutuksen aloittamisen ja varsinaista kuntoutuskeskusta alettiin rakentaa 1955. Säätiön taustavoimiin tulivat tuolloin Janakkalan kunnan lisäksi Kansaneläkelaitos ja Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistys. Säätiön perustajat eivät varmaankaan 60 vuotta sitten uskaltaneet edes unelmoida siitä tilanteesta, jossa Kiipulasäätiö on tänään. Vähitellen monien vaikeuksienkin kautta Kiipula on ohjautunut käyttöön, joka on ajanmukaista, laajaalaista ja tulevaisuuteen tähtäävää. Yhdistämme Kiipulassa ainutlaatuisella tavalla ammatillisen erityisopetuksen, aikuiskoulutuksen ja kuntoutuksen työkykyä ja hyvinvointia palvelevaksi kokonaisuudeksi ja annamme kuntoutujalle ja koulutuksessa olevalle hyvät eväät elämän arkeen. Kiipulasäätiön vahvuus on ennen muuta siinä, että Kiipulassa voimme hyödyntää koulutuksen ja kuntoutuksen yhteistyön mukanaan tuomat edut. Kiipula onkin rohkea suunnannäyttäjä ja kehittäjä tällä alueella. Toiminta vastaa varmasti Miina ja Kustaa Kiipulan hengen laatua ja tarkoitusperiä mahdollistaessaan asiakkaidemme työelämän valmiuksien ja elämän edellytysten parantamisen. Kiipulassa on aina tehty rohkeasti yhteistyötä ympäröivän yhteiskunnan 6
kanssa. Yrityksiin meneminen ja yhteistyö muun muassa työnantajien ja sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa on luonnollinen osa Kiipulan arkipäivää. Arvostamme hyvää kumppanuutta täällä koti-suomessa, mutta olemme mukana vahvasti myös kansainvälisessä yhteistyössä. Työ Kiipulan eri yksiköissä on vaativaa. Koulutuksessa ja kuntoutuksessa kohtaamme päivittäin tuntevan, tahtovan ja ajattelevan ihmisen. Tämän vuoksi on tärkeää varmistaa sellainen työyhteisön toimivuus ja henkilöstön fyysinen ja henkinen työkyky, joka mahdollistaa kuntoutuksen ja koulutuksen tavoitteiden toteutumisen ja vaikuttavuuden. Kiipulassa katsotaankin tänä päivänä rohkeasti ja tahtovasti tulevaan. Ajatuksen verkot on heitetty kauas eteenpäin. Kiipulasäätiön toiminnassa heijastuu tietynlainen inhimillisyys ja pehmeys, johon ympäristöllä ja historialla on varmasti osuutensa. Kiipulan työtä on siivittänyt ihmisyyteen kuuluva aito vastuu toisista ihmisistä. Haluan lausua vilpittömän kiitoksen Kiipulassa työtä tehneille ja työtä tekeville sekä Kiipulan taustayhteisöille, Kelalle, Filha ry:lle ja Janakkalan kunnalle ja muille yhteistyökumppaneille. Yhteistyöllä on syntynyt hyvää tulosta. Kiitos kuuluu myös asiakkaillemme, sillä ilman heitä puuttuu työ ja sen mukana työnteon ilo. On etuoikeus saada kulkea hetki toisen ihmisen rinnalla, eläytyä hänen iloihinsa ja suruihinsa, auttaa häntä elämässä eteenpäin ja hyväksyä toinen sellaisena kuin hän on antaa asiantuntemuksen kautta osaamista työhön ja tukea elämään. Helena Pesola Kiipulasäätiön hallituksen puheenjohtaja 7
Ammatillinen kuntoutus elää ajan virrassa Kuntoutuksella on ollut tärkeä yhteiskunnallinen ja kansantaloudellinen merkitys kansakuntamme sotien jälkeisessä aikakaudessa. Kuntoutuksen vaikutukset näkyvät konkreettisimmin yksilötasolla, parantuneena tai palautuneena työ- ja toimintakykynä ja elämisen laadun kohentumisena. Suomalainen kuntoutusjärjestelmä ja ammatillisen ja lääkinnällisen kuntoutuksen osaaminen ovat kansainvälisesti korkeaa tasoa. Toimintaympäristön muuttuessa on kuitenkin syytä pohtia, millaista ja miten järjestettyä kuntoutusta tulevaisuudessa tarvitaan. Samalla on arvioitava ammatillisen koulutuksen ja kuntoutuksen käytäntöjä toiminnan jatkuvan parantamisen periaatteella. Odotukset kuntoutusjärjestelmää ja kuntoutuslaitoksia kohtaan kasvavat jatkuvasti yhteiskunnan ja työelämän kiihkeässä muutosrytmissä. Globaalin kilpailun ja verkostoitumisen myötä työelämässä tarvitaan aivan uudenlaisia tiedollisia ja taidollisia valmiuksia. Yritysten toiminnan tehostaminen tuo hyvinvointia, mutta valitettavasti myös rakenteellista työttömyyttä ja syrjäytymistä. Pyrkimys ennenaikaiselle eläkkeelle on yleistä, koska monet eivät koe selviytyvänsä työelämän kasvavista vaatimuksista. Erityisen tuen tarve ammatillisessa koulutuksessa on kasvamassa. Yhteiskunnan turvaverkkoja ja moniammatillista tukea tarvitsevat varsinkin ne henkilöt ja erityisryhmät, joiden sosiaalinen asema ja työmarkkinatilanne heikentyneen työ- tai toimintakyvyn tai pitkittyneen työttömyyden takia on kaikkein vaikein. Kuntouttajan tehtävä hyvinvointiyhteiskunnan tukena edellyttää monipuolista osaamista, yksilöllisesti suunniteltuja ratkaisumalleja ja saumatonta yhteistyötä monien eri toimijoiden kanssa. Kiipulasäätiön 60-vuotisjuhlavuoden julkaisuun olemme koonneet ajankohtaisia artikkeleita valottamaan niin kotoisia kuin globaalejakin muutostrendejä, jotka edellyttävät ammatillisen koulutuksen ja kuntoutuksen jatkuvaa kehittämistä. Artikkelit ovat ajankuvia aihepiireistä ja haasteista, jotka puhututtavat toimijoitamme myös juhlan keskellä. Syrjäytymisen ehkäisy, työelämän muutoksiin vastaaminen ja työhyvinvoinnin kehittäminen ovat teemoja, joihin kytkeytyvä työsarka on yhteistä koko Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskukselle. Kiipulan kirjoittajien lisäksi kiitämme professori Kyösti Urposta, tutkimusjohtaja, dosentti Antti Kasviota ja kehittämispäällikkö Tiina Pohjosta arvokkaiden näkökulmien avaamisesta edellä mainittuihin aihekokonaisuuksiin julkaisussamme. Juhlavuonna haluamme erityisesti suunnata katseen tulevaisuuteen arvostaen Kiipulasäätiön kunniakasta menneisyyttä ja menestyksellistä toimintaa. 8
Kiipulan kuntoutustoiminnan juuret ulottuvat yli 60 vuoden päähän sodan sävyttämään aikakauteen. Toiminta organisoitui vuonna 1945, jolloin Kiipulasäätiö perustettiin. Ensimmäiset asiakkaat olivat tuberkuloosivammaisia ja sotainvalideja. Kymmenen vuotta myöhemmin Kiipulaan perustettiin invalidien ammatilliset koulut. Se oli alku nykyiselle ammatilliselle erityisopetukselle ja samalla ammatilliselle kuntoutukselle, jota täydensivät myöhemmin perustetut kuntoutuskeskus ja ammatillinen aikuiskoulutuskeskus. Koulutus- ja kuntoutustyö ei nykyisin tapahdu pelkästään oppilaitosten tai kuntoutuskeskusten seinien sisäpuolella. Työssä oppiminen ja työhön valmentautuminen pyritään järjestämään aidoissa työympäristöissä, ensisijaisesti työnantajayrityksissä ja yhteisöissä. Oma puutarha, harjoitusmyymälä ja muut Kiipulan ympäristöt ovat kuitenkin hyviä valmentautumispaikkoja, joissa opittua voidaan soveltaa käytännön työhön. Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus on 60-vuotiaana edistyksellinen organisaatio, joka haluaa kehittyä ja myös vastata luotettavasti asiakkaan ja yhteiskunnan tarpeista esille nouseviin haasteisiin. Vuosien saatossa hankittu kokemus, moniammatillinen osaaminen, halu ja rohkeus kehittyä luovat toiminnalle hyvät lähtökohdat. Kiipulasäätiön perustehtävä on saanut sisältönsä kansakunnan historiallisten vaiheiden ja kuntoutustarpeiden kautta. Inhimillinen ja yksilöä arvostava perusajatus on säilynyt, vaikka sanamuodot ovat vuosien saatossa jonkin verran muuttuneet ja nykyaikaistuneet. Luomme asiakkaille uusia mahdollisuuksia työ- ja toimintakyvyn ja hyvinvoinnin parantamiseksi yhdistämällä Kiipulan ainutlaatuinen erityisosaaminen. Tämän perustehtävän toteuttamisessa ja läheisessä asiakastyössä tarvitaan vahvaa arvopohjaa ja yhteistoiminnallisuutta kannustavaa työkulttuuria. Me Kiipulassa arvostamme aitoutta, erityistä osaamista, kehittyvää kumppanuutta sekä työn tekemisen ja oppimisen iloa. Tervettä ammattiylpeyttä tuntien voimme tarjota ainutlaatuista erityisosaamista asiakkaidemme parhaaksi ja tuottaa laadukasta ja vaikuttavaa ammatillista ja lääkinnällistä kuntoutusta. Katse tulevaisuuteen on avoin ja määrätietoinen. Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus haluaa olla edelläkävijä työelämävalmiuksien mahdollistajana. Tavoitteemme on olla aktiivinen ja haluttu yhteistyökumppani niin kotimaassa kuin Euroopassakin. Juhani Törmä Kiipulasäätiön toimitusjohtaja 9
Syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmia 10
Syrjäytyminen kuntouttavan toiminnan kohteena ja haasteena Professori Kyösti Urponen, Lapin yliopisto Kaksi näkökulmaa Hyvin yleisesti ilmaisten syrjäytymiseen avautuu kaksi erilaista näkökulmaa. Ensinnäkin asiaa voidaan tarkastella niin sanotun ekskluusion näkökulmasta. Toisaalta asiaa voidaan analysoida niin sanotun inkluusion näkökulmasta. Ekskluusiotarkastelussa olemme kiinnostuneita tiloista, jotka seuraavat syrjäytymistä eli tilanteita, joissa ihminen jää elämän kannalta keskeisistä asioista osattomaksi tai ajautuu niiden ulkopuolelle. Kysymys voi olla osattomuudesta työmarkkinoilla, asuntomarkkinoilla tai sosiaalisesta yhteydestä, kuten perheestä. Ihminen jää vaille työtä asianmukaisia taloudellisia resursseja. Hän elää vailla itsenäistä asuntoa. Hän ei kohtaa sosiaalista vuorovaikutusta tai sosiaalisia verkostoja. Kysymys on sen selittämisestä, kuvaamisesta tai/ja ymmärtämisestä, miten tullaan tai ollaan syrjäytyneitä. Analyysi koskee yhteiskunnallisten prosessien tai toimijoiden päätöksentekoa ja yksilöiden omia valintoja. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta syrjäytyminen on seurausta siitä, etteivät yksilöt täytä valintakriteereitä, kohtaa yhteiskunnan prosesseja ja verkostoja. Yksilö on tavallaan kriteereitä täyttämätön tai muulla tavalla ulkopuolinen resurssivajauksiensa, yhteiskunnassa esiintyvien valintakriteerien tai omien valintojensa vuoksi. Ekskluusiolähestymistapa tarkastelee asioita vailla olemisen, puuttumisen ja ulkopuolisuuden kannalta. Inkluusionäkökulmassa olemme kiinnostuneita osallisuudesta ja kiinnikkeistä sekä niiden palautumisesta tai rapautumisen estämisestä Jos ekskluusiossa on kysymys sidosten ja yhteyksien katkeamisen ongelmasta yksilön elämässä, inkluusiolähestymistapa on kiinnostunut sidosten ylläpitämisestä ja rakentamisesta taloudellisiin resursseihin, työmarkkinoihin, asumiseen, sosiaalisiin suhteisiin jne. Kysymys on jälleen yksilön valinnoista ja omasta päätöksenteosta, yhteiskunnallisten toimijoiden päätöksenteon prosesseista ja tavasta kohdata tai irtaantua yhteiskunnallisten instituutioiden kytköksistä. Eksluusio ja inkluusio ovat kaksi näkökulmaa, joita syrjäytymistä voidaan tarkastella. Ensin mainittu tuo esille irtaantumisen asioista ja irtaantuneena elämisen yhteiskunnassa. Jälkimmäinen näkökulma taasen pohtii sidoksia, niiden rapautumista ja rakentamista. Syrjäytymisenanalyyseissä kohdataan yhteiskunnallinen dynamiikka ja yksilöllinen toiminta. Yhteiskunta ja sen rakenteet koostuvat toiminnoista ja dynaamisista prosesseista. Yksilöllisen 11
toiminnan osa-alueita ovat vietteihin, vaistoihin, päätöksiin ja satunnaisiin tekijöihin perustuvat toiminnat. Taustalla ovat biologiset, ihmisyyteen liittyvät tekijät, rationaaliset ja epärationaaliset päätökset sekä virhetekijät. Eksluusio ja inkluusio ovat moninaisten yhteisöllisten, sosiaalisen vuorovaikutuksen ja yksilöllisen toiminnan seurauksia tai tuloksia. Syrjäytymiskeskustelun taustatekijöitä ja peruspiirteitä Syrjäytymiskeskustelulle voidaan löytää useita eri juuria tai taustoja. Näistä keskeisimpiä ovat 1960- ja 1970-lukujen vieraantuneisuuskeskustelu sekä 1980- luvun työttömyystutkimus ja pyrkimys ymmärtää makro- ja mikroprosesseja yhteiskunnassa. Vieraantuneisuusanalyysit toivat esille sen miten, yhteiskunta kohtelee yksilöä. Marksilainen traditio painotti yhteiskunnan negatiivisia vaikutuksia. Rakenteelliset tekijät tuottavat pakkopaitoja, joissa yksilöt eivät voi elää itse hallitsemaansa ja onnellista elämää. He ovat esineitä yhteiskunnalle ja vieraita itselleen. Tämä keskustelu koski yhteiskunnan luonnetta ja oli sisällöltään varsin teoreettista. Se ei koskettanut yhteiskunnan ajankohtaisia ja konkreettisia kysymyksiä. Työttömyys oli nousemassa vakavaksi ja uudenlaiseksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi 1980-luvulla. Talous kasvoi työpaikat alkoivat vähentyä koventuvan kilpailua seuranneen tuotannon rationalisointien seurauksena. Ihmisiä sanottiin irti. Uutta tilanteessa oli se, että irtisanotut eivät työllistyneet enää aiempiin ammatteihinsa. Työttömyys pitkittyi useissa tapauksissa. Ihmiset jäivät tavallaan syrjään tai kuten myös sanottiin; heidät lyötiin ulos työelämästä. Työttömyys ei ollut ainoa syrjäytymisen muoto. Työn menetystä seurasi toimeentulon aleneminen ja kulutusmahdollisuuksien aleneminen, asunnon ylläpitämisen tai hankkimisen ongelmat, sosiaalisten suhteiden köyhtyminen jne. Irtisanomista seurannut työttömyys ei ole ainoa tekijä, joka aiheutti syrjäytymistä ja sen eri muotoja. Työn menettämisen ohella esiintyi vaikeuksia astua työmarkkinoille, joka tuotti samoja ongelmia kuin irtisanomiset. Syrjäytymistutkimus on keskittynyt ilmiön syihin, syrjäytymisen prosessiin ja syrjäytymisenä elämiseen sekä sen seurauksiin. Nämä asiat ovat varsin hyvin tunnettuja. Tutkimuksella on kuitenkin ollut suhteellisen vähän annettavaa syrjäytyneiden auttamiselle ja kuntouttamiselle. Tutkimukset valottivat syrjäytymistä elämän olotilana ja sitä, miten ja minkälaisten prosessien tuloksena syrjäytyneeksi tullaan. Tutkimuksen tulokset olivat yleistäviä teorioita, jotka antoivat hyvin vähän vastauksia siihen, miten syrjäytymistä voidaan välttää tai syrjäytyneisyydestä vapaudutaan. Tosiasiassa syrjäytyminen ja syrjäytyneenä eläminen ovat oleellisesti monimuotoisempia kuin perinteinen yleistyksiin tähtäävä tutkimus antaa ymmärtää. 12
Syrjäytymisen monimuotoisuus Irtisanomisen ja työn menettämisen jälkeen ihmisten elämänkohtalot eivät ole samanlaisia. Työttömyys irtisanomista seuraavana tilana on yhteisesti jaettu kokemus. Sen jälkeen elämänkulut voivat muodostua hyvinkin erilaisiksi. Tutkimuksissa, joihin olen osallistunut, löytyi viisi seuraavanlaista elämänkulkua: 1. Välittömästi työllistyneet, jotka löysivät varsin nopeasti uuden työpaikan. Näille ihmisille oli ominaista se, että he olivat liikkuneet laajasti työmarkkinoilla, tehneet erilaisia töitä ja asuneet eri paikkakunnilla. He osoittivat työhönottotilanteissa sopeutuvuutta erilaisiin työpaikkakulttuureihin ja kykyä omaksua erilaisia työn tekemisen malleja. 2. Vähitellen työllistyneet, jotka saivat aluksi tilapäisen työpaikan ja sitten vähitellen löysivät uuden pysyvän työn. Näille työntekijöille oli ominaista se, että he olivat pitkään asuneet paikkakunnalla ja heillä oli siellä vahvat sukulaisuuteen tai muihin tekijöihin perustuvat sosiaaliset verkostot. Ensimmäinen uusi työpaikka tavallisesti löytyi sosiaalisen verkoston antaman vihjeen pohjalta. Jossain tarvittiin kipeästi sijaista tai ylimääräistä työntekijää. Kun on tilapäinen työpaikka, työllistyminen on usein helpompaa kuin työttömyydestä. 3. Epävakaalle työuralle ja pätkätöihin ajautuneet, joilla oli vaikeuksia löytää pysyvää vakinaista työpaikkaa ammattitaidon vajausten, kuntoutustarpeen, työmarkkinoiden toimintatavan tai muu syyn vuoksi. 4. Työmarkkinoilta poisajautuneet, joille ei enää löytynyt työtä. He päätyivät joko pitkäaikaiseen työttömyyteen tai jonkin eläkejärjestelmän piiriin. 5. Vaihtoehtoisen elämäntavan omaksujat, jotka hakeutuivat koulutukseen, uuteen ammattiin tai jäivät koti-isäksi tai hankittiin uusi lapsi, jolloin työttömäksi jäänyt vaimo jäi kotiin. Mitä työttömäksi jääneille tapahtui tai millaiseksi heidän elämänuransa muodostui, riippui monista eri tekijöistä. Asiaan vaikuttivat heidän valintansa ja oma päätöksentekonsa. Toisaalta oma vaikutuksensa tilanteiden muotoutumiselle oli sosiaalisten verkostojen tuella tai sen vähäisyydellä. Lopullisesti asian ratkaisivat työmarkkinoiden rakenne, sen valintamekanismit sekä käytetyt valintakriteerit. Työmarkkinoilta syrjäytyminen ei ole yksiselitteinen prosessi. Siihen ja elämänkulun uudelleen jäsentymiseen vaikuttavat monet eri tekijät. Myöskään syrjäytyneenä eläminen ei ole monoliittinen, yksimuotoinen elämäntapa. Työttömäksi jääneiden keskuudesta löytyy eri tavalla työllistyneiden, työttömäksi jääneiden ja pitkäaikaistyöttömien elämäntapa. Tutkimuksissa, 13
joissa mallitetaan työttömäksi jääneiden syrjäytyneiden erilaisia elämäntapoja, on löydetty hyvin monia elämisen muotoja. Yleisimpiä ovat ehkä kuusi seuraavaa: 1. Työttömyyttään ja syrjäytymistään häpeävä yksilö, joka vetäytyy sosiaalisista suhteista ja salaa oman tilansa. Henkilö ei uskalla tulla ulos asunnostaan entisenä työaikana, jotta ei joutuisi selittelemään asioitaan mahdollisesti tapaamilleen tuttaville. Kyseisenlaiset yksilöt ovat sisäistäneet vahvasti perinteisen työmoraalin. 2. Aktiivinen syrjäytynyt, joka on yhteisöllisesti suuntautunut. Hän etsii vaihtoehtoja menettämälleen työlle. Aktiivinen syrjäytynyt esimerkiksi perustaa työttömien yhdistyksiä, auttaa ihmisiä, huolehtii niistä, joilla on vaikeuksia selviytyä jokapäiväisistä askareista. Hän saattaa monilla tavoilla aktivoida yhteisöään ja luoda sosiaalisia tukirakenteita. Kyseisenlaisen henkilön työllistyminen voi olla menetys yhteisölle ja sen tukea saaneille jäsenille. 3. Syrjäytynyt, joka hakee sosiaalisia suhteita. Hän etsii itselleen uusia ystäviä ja seuraa. Usein kohdatut henkilöt ovat kohtalotovereita ja kokeneet syrjäytymisen. Sosiaaliset suhteet saattavat johtaa sosiaalisiin ongelmatilanteisiin. Ryhmä saattaa viettää aikaansa kaljabaareissa tai muodostaa jengejä, jotka kohentaakseen taloudellista tilannettaan tekevät erilaisia rikoksia. 4. Kompensaatiota ja itsetuntoa etsivä syrjäytynyt, joka hakeutuu kuntosalille ja ryhtyy kehorakentajaksi. Hän pyrkii ulkoisella olemuksellaan ja sen rakentamisella viestimään sitä, ettei ole luuseri tai todellinen syrjäytynyt. Kyseisenlaisen syrjäytyneen perusasenne on hyvin individualistinen. 5. Syrjäytynyt, joka antaa periksi ja ajautuu passiivisuuteen. Hän ei näe vaihtoehtoja ja tavoitteita elämälleen. Syrjäytynyt näkee tilanteensa hyvin deterministisenä. Passiivisena hän ajautuu vähitellen taloudellisiin ongelmiin ja sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle. 6. Syrjäytynyt, joka lähtee aktiivisesti korjaamaan elämäntilannettaan ja etsii vaihtoehtoja. Hän näkee, ettei paluuta entiseen työhön ole. On löydettävä vaihtoehto ja vaihdettava ammattia sekä hakeuduttava koulutukseen. Näitä erilaisia elämäntapoja esiintyy sekä työmarkkinoilta tipahtaneiden että niiden keskuudessa, jotka eivät kykene astumaan ja kiinnittymään työmarkkinoille. Elämäntapojen variaatioiden valossa ei ole helppoa sanoa, mitä syrjäytyminen on. Syrjäytyneiden elämäntavat ovat tulosta heidän valintataipumuksistaan omassa päätöksenteossa ja siitä, miten he kohtaavat yhteiskunnan ja instituutiot. Elämäntavan muotoutumiseen ja siihen liittyviin valintoihin vaikuttaa oleellisesti se, miten syrjäytyneet itse tulkitsevat oman syrjäytymistilanteensa ja asennoituvat siihen. Asennoituminen syrjäytymiseen ja sen tulkinta paljastavat tavallaan yksi- 14
lön elämänhorisontin. Elämänhorisontti on se perusta, jolta elämäntavoitteita asetetaan. Syrjäytyneitä koskevat tutkimukset paljastavat useita erilaisia asennoitumistapoja ja niihin pohjaavia elämänhorisontteja. Näistä ehkä keskeisimpiä ovat kahdeksan seuraavaa: 1. Yksilö näkee ongelmallisen syrjäytymisen uhkan elämän käännekohtana. Hän suuntautuu tulevaisuuteen ja pyrkii löytämään vaihtoehtoja ja niiden toteuttamismahdollisuuksia Perusasenne on aktiivinen ja tavoitteellinen. 2. Yksilö rationalisoi elämän muutostilanteen. Hän pyrkii ymmärtämään ja tulkitsemaan asiat rationaalisesti. Asiat kytketään taloudelliseen tilanteeseen ja työmarkkinakehitykseen. Oma elämä suhteutetaan muutokseen. Tilanteelle aletaan etsiä vaihtoehtoja. 3. Sisäänpäin suuntautunut yksilö ei ole varautunut elämän ulkoisiin muutoksiin. Hänellä on vaikeuksia sopeutua tilanteeseen. Vaihtoehtoja ei ole kovinkaan paljon näköpiirissä. Henkilö ei ole erityisen aktiivinen itsenäisesti etsimään ratkaisuja. Hän kääntyy sisäänpäin pohtimaan asioita ja kantamaan murhettaan. 4. Hyvin deterministisesti asioihin suhtautuva menettää muutostilanteessa luottamuksensa. Tilanteeseen on vaikea sopeutua ja näköpiirissä ei ole juurikaan ratkaisuja. Elämä on determinoitu. Tulevaisuus ei näytä kovinkaan valoisalta. 5. Kapinoiva yksilö suuntautuu ulospäin. Usein kapinointi on turhaa taistelua tuulimyllyjä vastaan ilman todellista elämäntilanteen paranemista. 6. Ihminen saattaa kokea elämäntilanteensa muutoksen ja työn menettämisen shokkina. Tapahtuma on yllätyksellinen. Keinot asioiden ratkaisemiseksi nähdään vähäisinä. Yksilö kuitenkin tavallaan herää etsimään muutosta elämäänsä. Ratkaisut kuitinkin saattavat edellyttää ulkopuolista tukea. 7. Tilanteeseen voidaan suhtautua myös hieman hällä väliä -tyyliin. Asennoidutaan ajattelemaan, että elämä kuljettaa, minne kuljettaa. Elämänmuutokseen ei varsinaisesti sopeuduta ja ryhdytä etsimään aitoja ratkaisuja. Toisaalta elämää ei koeta kovin stressaavanakaan. 8. Tilanteeseen voi liittyä kokemus pakollisesta sopeutumisesta. Sisäänpäin suuntautumisen jälkeen lähdetään etsimään ulospääsyä tilanteesta etsimällä uusia rationaalisia toimintatapoja. Nämä erilaiset asennoitumistavat erilaisine elämänhorisontteineen kuvastavat sitä, ettei syrjäytymisen voittamiseen ole vain yhtä ainoata ratkaisua. 15
Toisaalta selvästi nähtävissä se, että erilaisten tapojen ohelle ihmiset tarvitsevat eri tavalla tukea. Elämän näkeminen muutostilanteena tai käännekohtana ja välttämättömänä sopeutumisena saattaa luoda edellytykset suhteellisen itsenäiselle selviytymiselle tai tuen tarpeelle. Deterministinen suhtautuminen tai sisäänpäin kääntyminen edellyttävät tukea vaihtoehtojen näkemiseksi ja ulospäin suuntautumiseksi. Kapinointi vailla voimaa ja antaa mennä -asenne taasen harvoin johtavat tulokseen ilman pysähdyttävää apua ja tukea tavoitteiden asettelussa. Syrjäytyminen ja ongelmaratkaisutyö Syrjäytymisen eriytyneisyys tuo esille sen, että liian yleistävät tulkinnat eivät tarjoa riittävää perustaa ilmiön moninaisuuden ymmärtämiselle. Kyseiset tulkinnat eivät myöskään luo perustaa ongelmien yksilölliselle ja yhteiskunnalliselle käsittelemiselle ratkaisuja etsittäessä. Tutkimukset tavallisesti paljastavat ilmiöiden yleisiä piirteitä. Näin on myös syrjäytymistutkimuksissa. Ne tuovat esille keskimääräisiä piirteitä, jotka eivät paljasta asioiden monimuotoisuutta. Yleistävä tieto on vajavaista auttamis- ja ongelmaratkaisutyön perustana. Syrjäytymisen monimuotoisuuden näkeminen ja tilannekohtainen analyysi luovat perustan inkluusion rakentamiselle. Inkluusion rakentaminen edellyttää myös dynaamisten prosessien ymmärtämistä. Syrjäytymistä tulee tarkastella dynaamisesta näkökulmasta. Me tarvitsemme ennen ja jälkeen tietoa syrjäytymisen alettua. Inkluusiotyö vaatii dynaamista tietoa siitä, miten tilanteeseen tultiin ja miten se voidaan purkaa eli rakentaa purkautuneet kytkennät työelämään tai muille sosiaalisille areenoille. Edellä olen pyrkinyt paljastamaan syrjäytymisen monimuotoisuuden ja dynaamisuuden, joka sekin on monimuotoista. Monimuotoisuus tarkoittaa sitä, että asioita ei voida tarkastella ja käsitellä ryhmäkohtaisesti, esimerkiksi periaatteella työttömät syrjäytyneinä. Tarvitaan sensitiivisempää lähestymistapaa. Toisaalta ilmiön monimutkaisuus tuo esille sen, että ongelmaratkaisutyö ei ole eksluusion ratkaisemista. Kysymys on inkluusion rakentamisesta eli kiinnikkeiden palauttamisesta. Tämä edellyttää edeltäneen tuntemista. Sen tuntemista, miten sidokset purkautuivat ja mihin eli minkälaiseen elämäntapaan tultiin. Näiden asioiden tietämisen avulla ymmärrämme jotain inkluusion edellyttämien sidosten ja interventioiden rakentamisen edellytyksistä. Edellä todettu tuo esille myös pari muuta näkökohtaa. Ongelmaratkaisuihin liittyy sosiaalisen ohella psyykkinen ulottuvuus ja yksityisyyteen liittyvät eettiset ongelmat. 16
Nivelvaiheet ja siirtymät ammatillisessa kuntoutuksessa Projektipäällikkö Leena Toivonen ja projektipäällikkö Arto Vehkomäki Elämä vie muutokseen Kuntoutuksen tarve liittyy vahvasti muutoksen tarpeeseen ja ristiriitatilanteeseen ihmisen elämässä. Syystä tai toisesta totuttu tapa elää ja aiemmat keinot selviytyä arjessa, työssä, opiskelussa, elämässä ylipäänsä, eivät enää toimi. Entiseen tavalliseen elämänmenoon tulee katkos. Yhtäältä se voi tulla odottamattoman ja traumaattisenkin tapahtuman, kuten tapaturman tai äkillisen sairastumisen myötä. Toisaalta se voi ilmaantua pikkuhiljaa, miltei huomaamatta, erilaisten fyysisten vaivojen ja terveydentilan pulmien kasaantuessa niin, että voimat eivät tunnu enää riittävän arjen toimista ja tehtävistä suoriutumiseen. Tilanteeseen voi liittyä henkistä uupumista työn paineiden tai erilaisten suoritusvaatimusten alla, jopa masennusta. Aina muutos ei liity sairastumiseen tai vajaakuntoisuuteen. Myös läheisten ihmisten elämän käännekohdat, perhe-elämän kriisit tai yhteisössä ja yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset ja niiden heijastevaikutukset, esimerkiksi työttömyys, voivat sysätä ihmisen keskelle uutta ja odottamatonta elämäntilannetta. Halusit tai et, elämä tempaa mukaan muutokseen. Muutoksen välttämättömyys liittyy myös osaksi ihmisen luonnollista elämänkulkua, kasvua ja kehitystä. Näillä elämään liittyvien erilaisten siirtymien onnistumisella on ratkaisevan tärkeä merkitys myöhempien siirtymien sujumiselle ja aktiiviselle osallisuudelle yhteiskunnassa. Esimerkiksi siirtyminen perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen voi osalle nuorista olla syrjäytymisen paikka. Toinen kriittinen nivelvaihe nuoren aikuisen elämässä on siirtyminen koulutuksesta työelämään. Monilla elämän siirtymät sujuvat ilman suurempia ongelmia, tavanomaisten ohjausjärjestelmien avulla. Osa nuorista tarvitsee kuitenkin erityistä tukea ja ohjausta näissä elämän siirtymissä suotuisasti eteenpäin päästäkseen. Samoin on laita yhtäkkisten ja odottamattomien elämänmuutosten kohdalla. Toinen selviytyy kotikonstein, läheisten tai lähipalveluiden avulla, kun taas toisen tilanne voi johtaa syrjäytymiskehitykseen ilman tiivistä, kohdennettua ja asiantuntevaa apua. Tämä pätee myös vähitellen ilmaantuvien terveydentilan pulmien tai elämänhallinnan ongelmien tunnistamisessa ja niihin reagoimisessa. Vuosien myötä pikkuhiljaa kasaantu- 17
neen painolastin kanssa ihminen yrittää usein sinnitellä yksin niin pitkään kuin mahdollista. Vasta tilanteen kärjistyminen herättää pohtimaan, että tarttis tehdä jotain. Kuntoutuksen tavoitteet ja prosessi Elämän ristiriitatilanteessa ja taitekohdassa kuntoutus voi olla apuna paikallaan. Kuntoutusprosessin ensimmäinen ja yksi kriittisimmistä vaiheista onkin kuntoutustarpeen tunnistaminen: kuka, missä ja milloin havaitsee erityisten tukitoimien ja kuntoutuksen tarpeen. Harva ihminen itse mieltää olevansa varsinaisen kuntoutuksen tarpeessa, vaikka tuen ja muutoksen aihetta tilanteessaan tunnistaisikin. Vielä suurempi kynnys on lähteä omin neuvoin hakemaan itselleen kuntoutusta. Kuntoutusjärjestelmän monimuotoisuus ja hajanaisuus eivät helpota tätä tehtävää. Kuntoutuksen keinovalikoima on laaja, monitasoinen ja monesti ikään kuin kätkössä, osana erilaisten palvelujärjestelmien ja organisaatioiden toimintaa. Kuntoutuksen saavutettavuus voi joskus olla konstikasta ja kohdentuminen pahimmillaan jopa sattumanvaraista. Kuntoutuksen tarpeen havaitsemisessa paikallinen, julkinen palvelujärjestelmämme on avainasemassa. Muun muassa koulujen oppilashuolto, perusterveydenhuolto, työvoimatoimi, Kelan paikallistoimistot ja perusturvatoimi ovat niitä tahoja, joiden kanssa elämän pulma- ja taitekohdissa yleensä ollaan tekemisissä ja joissa erityisen tuen tarve useimmiten ilmenee. Erikoissairaanhoitoa vaativissa terveydentilan ongelmissa sairaaloiden poliklinikat ja työelämässä olevien kohdalla työterveyshuollot ovat merkittävässä roolissa kuntoutuksen tarpeen tunnistamisessa. Näiden palveluiden omaama mahdollisimman hyvä kuntoutustietämys ja erilaisten kuntoutusmahdollisuuksien tunteminen saa tällöin ratkaisevan merkityksen. Päätökset kuntoutuksen kohdentamisesta ja arviot sen oikea-aikaisuudesta tehdään usein muualla kuin varsinaisissa kuntoutuspalveluita tuottavissa organisaatioissa, minkä vuoksi julkisen palvelujärjestelmän kuntoutusosaaminen korostuu. Lisäksi kuntoutusjärjestelmän mahdollisimman selkeillä, yhdessä sovituilla toimintatavoilla on tärkeä merkitys kuntoutusaloitteen sujuvan etenemisen kannalta. Tässäkin tehtävässä kuntoutusorganisaatioilla on ajankohtaisia haasteita. Kun kuntoutuksen tarve on havaittu ja tunnistettu, liittyy seuraava kriittinen kysymys kuntoutustarpeen tarkempaan arviointiin ja tarkasteluun. Millainen kuntoutus juuri tässä tilanteessa ja tämän yksilön kohdalla olisi tarpeen? Mitkä ovat kuntoutujan omat tavoitteet, toiveet ja päämäärät? Millaista muutosta ihminen itse kaipaa elämäänsä? Professori Aila Järvikoski (2003) on kuvannut kuntoutuksen palveluohjausta erilaisine vaiheineen varsin havainnollisesti (kuvio 1). Malli kuvaa mielestämme mainiosti myös sitä, mistä kuntoutusprosessissa ylipäänsä on kysymys. 18