1. HALLINTO Me sitoudumme tehostamaan päätöksentekoamme lisäämällä osallistuvaa demokratiaa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi



Samankaltaiset tiedostot
AALBORG+10 KOHTI KESTÄVÄÄ TULEVAISUUTTA

Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari Päivähoidon kestävän kehityksen työ Tampereella

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

Ihmisen paras ympäristö Häme

Liite 1/Kh Liiteaineisto osa 1

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla

Äänekosken kaupungin ympäristöpolitiikka vuoteen 2016

Inkoo

Kestävä kehitys kunnissa. Maija Hakanen 2008

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA YMPÄRISTÖKASVATUS

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Esitys Puolarmetsän terveysasemapalvelujen hankinta

Lähisuhde- ja perheväkivallan. ehkäiseminen Esitteitä 2004:9

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi

Mitä on kestävä kehitys? Johanna Karimäki

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI. Strategia 2020

Skaftkärr energiatehokasta kaupunkisuunnittelua Porvoossa Jarek Kurnitski

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

KUNTIEN ILMASTOTYÖ. Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta , Mikkeli

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

Helsingin strategiaohjelmasta tukea kestävälle liikennepolitiikalle. Leena Silfverberg

Palvelustrategia Helsingissä

Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

Terveyden edistäminen Kainuussa

Asiantuntijanäkemys Lappeenranta strategiaan

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

KESTÄVÄ ELÄMÄNTAPA OHJELMA - HÄMEENLINNA

HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?

Kooste pienryhmätehtävistä. Hyvinvointifoorumi

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys

ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, 2009 ja 2010

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen Annika Lindblom Ympäristöministeriö

Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro

Kestävä alueidenkäytön suunnittelu ja ilmastotavoitteita edistävä kaavoitus. Maija Neva, ympäristöministeriö

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Kansalaisen hyvinvointi (tieto)

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA Etelä-Pohjanmaalla

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS PÄÄTÖKSENTEON JA KEHITTÄMISEN TUKENA PORISSA

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

Perustehtävä ja arvot

Kymenlaakson ilmasto- ja energiayhteistyö

Suomi, jonka haluamme 2050 Kesta va n kehityksen yhteiskuntasitoumus

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus

Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista

PÄIHDEPALVELUT 2006 Nykytila ja haasteet. Kari Haavisto, STM

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

Hämeenlinnan tilaaja-tuottaja - malli

Vihreä Helsingin seutu 2050 Viherajatuksia Greater Helsinki Vision kilpailussa. Arkkitehti, taiteen maisteri Ilona Mansikka, SITO

PTH-yksikkö - toimija lähellä kuntaa

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille

Verkostokokous Lahti Lääkintöneuvos Timo Keistinen

Sosiaalilautakunta

Forssan kaupunkistrategia

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA Hallinnonalan rakennerahastopäivät Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Toimintasuunnitelma 2012

Kehitetään kyliä yhdessä KEHITTÄMISEN PERUSTAA

Terveydenhuollon lainsäädännön uudistukset ajankohtainen tilanne

Ehkäisevä päihdetyö osana terveyden edistämistä

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Sosiaalinen näkökulma julkisissa hankinnoissa case Espoo Timo Martelius Strategisen hankintatoiminnan johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Keski-Suomen SOTE hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Sähköinen hyvinvointikertomus. Erityisasiantuntija Anne Sormunen

TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI

Arjen turvaa kunnissa

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia

Transkriptio:

Dnro KH: 2781/2006 9 Kestävää kehitystä koskevan ns. Aalborgin sitoumuksen peruskartoituksen jatkotoimenpiteet/ 15.10.2007 Työryhmään nimesivät edustajansa kaupunginhallituksen päätöksessä mainitut tahot ja kokoonpano on seuraava: Kari Kolehmainen, pj Anna-Mari Ahonen, s Kaarin Allenius, kh:n edustaja Tapio Vekka, kh:n edustaja Jouko Allinniemi, Kanta-Hämeen pelastuslaitos Tapani Räikkä, Koulutus- ja Kulttuuritoimi Maija Keskinen, Perusturva Sirpa Rintala, Koulutuskeskus Tavastia Mirja Lumiaho- Suomi, Hämeen Ympäristökeskus Sara Syyrakki, Seudullinen Ympäristötoimi, sijaisena Heli Jutila Timo Tuomola, Tekniikan ja ympäristön toimiala Marina Erhola, Kansanterveystyön ky, kutsuttu asiantuntija Marja Kokko, Seudullinen Ympäristötoimi, kutsuttu asiantuntija Työryhmä kutsui kaupunginhallituksen asettamispäätöksen lisäksi työhön mukaan Marina Erholan ja Marja Kokon, koska oli syytä varmistaa, että kaikki Aalborgin sitoumusten tavoitealueet tulevat riittävän kattavasti käsiteltyä. 1. HALLINTO Me sitoudumme tehostamaan päätöksentekoamme lisäämällä osallistuvaa demokratiaa. pyrimme 1. kehittämään edelleen yhteistä pitkän tähtäimen visiotamme kestävän kehityksen kaupungista. 1. Uuden suurkunnan kokonaisstrategian valmistelu käynnistetään 2009 ja päätös siitä 2010, kehittämisen vastuualue, strategiaryhmä toimialoilta. (Kymppi) 2. luomaan paikallisiin yhteisöihin ja kunnallishallintoon valmiudet osallistumiseen ja kestävään kehitykseen. 3. kutsumaan kaikki paikalliset toimijat osallistumaan tehokkaasti päätöksentekoon. 4. avoimeen, vastuulliseen ja läpinäkyvään päätöksentekoon. 2. Kokonaisstrategian kestävän kehityksen osan valmisteluun mukaan toimialat, yksiköt ja palvelukumppanit, ks. ed. 3. A) Palaute- ja keskusteluareenat sähköiseen maailmaan uuden ekstrajärjestelmän mukana. B) Verkkovaltuuston laajennus ja toiminnan monipuolistaminen. C) Luottamushenkilö- portaali ekstranettiin. 4. A) Viestintästrategian jalkauttamiseen lisää panostusta. B) Valtuustoryhmien toimintaan pelisäännöt, organisointi ja budjetointi.

pyrimme 5. työskentelemään tehokkaasti yhteistyössä naapurikuntien, muiden kaupunkien ja eri hallinnontasojen kanssa. 5. A) PATU-hanke osana PARAShanketta. B) Muun seutuyhteistyön vahvistaminen ja ylläpito. C) Seutu- ja maakuntayhteistyön linjaus uuden kunta- ja palvelurakenteen mukaiseksi (Kymppi). 2. JOHTAMINEN KOHTI KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ Me sitoudumme toteuttamaan tehokasta johtamismallia tavoitteiden asettamisesta aina toteutukseen ja arviointiin. pyrimme 1. vahvistamaan paikallisia Agenda 21 toimintaohjelmia tai muita paikallisia kestävän kehityksen prosesseja ja saamaan ne osaksi paikallishallinnon keskeistä toimintaa. 2. yhtenäiseen johtamiseen kohti kestävää kehitystä. Perustamme toimintamme ennalta varautumisen periaatteelle ja huomioimme EU:n valmisteilla olevan kaupunkiympäristöä koskevan aihekohtaisen strategian. 3. asettamaan tavoitteet ja Aalborgin sitoumuksien puitteissa ja luomaan Aalborgin sitoumuksien seuranta- ja arviointijärjestelmän sekä noudattamaan sitä. 4. takaamaan, että kestävyyteen liittyvät asiat ovat keskeisesti mukana kaupunkien päätöksenteossa ja että voimavarojen jakaminen perustuu tehokkaisiin ja laajoihin kestävän kehityksen kriteereihin. 5. tekemään yhteistyötä Euroopan kestävän kehityksen kaupunkien kampanjan ja sen verkostojen kanssa voidaksemme seurata ja arvioida tavoitteidemme saavuttamista. 1. Käsittely kokonaisstrategian yhteydessä ja lisäksi vuosittain seurantaryhmä laatii poikkihallinnollisen selvityksen toimenpiteistä 2. YMLA koordinoi ja ohjeistaa tarvittaessa toimialat 3. Kestävän kehityksen seurantaryhmä laatii vuosittaisen päivityksen toimenpiteistä/ohjelmista, seurannasta ja tiedottamisesta 4. Budjettivalmistelu. YMLA ohjeistaa tarvittaessa toimialat ja lautakunnat ottamaan tietyt asiat esiin budjettikysymyksinä 5. Osallistuminen Aalborgin sitoumuksen jälkityöhön, ICLEIn toimintaan ja konferensseihin ja UBC:n toimintaan

3. YHTEISET LUONNONVARAT Me sitoudumme ottamaan vastuun yhteisten luonnonvarojen suojelusta ja säilyttämisestä sekä oikeudenmukaisesta käytöstä. pyrimme koko yhteisömme laajuisesti 1. pienentämään primaarienergian kulutusta ja lisäämään uusiutuvan energian osuutta. 1. A) Hankintaohjeisiin lisätään ympäristönäkökohtia ja niitä sovelletaan enemmän. Seutukeskuksen hankintayksikkö, kh,toimialat. B) Energian ostossa valitaan ympäristöä vähemmän kuormittava vaihtoehto (esim. biosähkö tai tuulisähkö). Tilapalvelu. C) Tehdään energiansäästösopimuksia koko kaupunkikonsernissa. Tilapalvelu. D) Ohjataan kaavoituksella ja rakennusmääräyksillä hyödyntämään uusiutuvia energialähteitä, kuten puuta, maalämpöä, peltobiomassoja ja jätelähtöistä energiaa sekä tuulija aurinkovoimaa sopivilla paikoilla. Kaavoitus. E) Hyödyntämättömien uusiutuvien energiavarantojen selvitys 2. parantamaan veden laatua, säästämään vettä ja käyttämään sitä tehokkaammin. 2. A) Vesihuollon kehittämissuunnitelmat ja seudullinen yhteistyö ovat lähtökohtia. Veden, jäteveden ja huleveden osalta toiminta-alueet velvoittavat liittymään seudulliseen verkostoon. Tulevaisuudessa hulevesien käsittelyä on kehitettävä. Ympäristöluvissa ja terveydensuojelulain mukaisissa luvissa huomioidaan em. seikat. HSVesi Oy, Ympäristötoimi, Ham, tekniikka ja ympäristö toimala, kh. B) Pinta- ja pohjavesiensuojelu on yksi kaupungin toimintaa viitoittava tekijä. Niittoja ja ruoppauksia toteutetaan vuosittain laadittavan ohjelman mukaan. Katumajärven hoito- ja käyttösuunnitelmaa toteutetaan. Alajärvi on tärkeä kaupungin vedenoton kannalta, ja rantaalueilla toimintaa on rajattu ympäristönsuojelumääräyksin. Ahvenistonjärvi on tärkeä virkistyksen kannalta. Vanajavesi on kaupungin valtasuoni, joka on maisemallisesti ja virkistyskäytön kannalta merkittävä. Vesiensuojelua ja seurantaa toteutetaan suunnitelmallisesti laaditun ohjelman mukaan (vähintään 3 järveä) ja siihen varataan vuosittain määrärahoja. Kh, tekniikka ja ympä-

pyrimme koko yhteisömme laajuisesti 3. edistämään ja lisäämään biologista monimuotoisuutta sekä laajentamaan ja hoitamaan luonnonsuojelu- ja viheralueita. 4. parantamaan maaperän laatua, suojelemaan ekologisesti tuottavaa maata ja edistämään kestävää maa- ja metsätaloutta. ristö toimiala, ympäristötoimi, Ham. C) Kaavoituksen yhteydessä tulee selvittää valuma- ja pohjavesien pintoja, hydrologisia oloja ja tulee pyrkiä siihen, että pinta- ja pohjavesien kuormitus ei lisäänny. Tulevaisuudessa hydrologiset tiedot tulee selvittää kaavoituksen alkuvaiheessa. Tekniikka ja ympäristö toimiala, kaavoitus, HSVesi Oy. D) Ahvenistonharjun pohjaveden imeytyskohteella tulisi tehdä toimivuustarkastelu ja riskikartoitus vuonna 2009 (maaperän ominaisuudet, kasvillisuus). Tekniikka ja ympäristö toimiala, HSVesi Oy, ympäristötoimi. E) Pohjavesialueen öljysäiliöistä tulee pyrkiä eroon erillisen ohjelman perusteella. Palo- ja pelastustoimi,ympäristötoimi, Tekniikka ja ympäristö toimiala, Ham. F) Huoneistokohtaisten vesimittareiden käyttöönotto. 3. A) Kaupungin omistamien viheralueiden hoidon periaatteet esitetty Viheralueohjelmassa vuoteen 2015. Siinä huomioitu suojelu, monimuotoisuus ja virkistysperiaatteet. Luonnonhoito-ohjelmat (mm. Aulanko, harju) laadittu kaupungin eri osaalueilta ja niitä päivitetään säännöllisesti. X-Forestissa paikkatietona luonnonhoitosuunnitelmat rakennetuilla alueilla VIRE. Luonnonhoito B) Kaupungin luontoarvoista on laadittu Hämeenlinnan luonto-opas, jonka aineistosta myös paikkatietokanta. Perustietoa lajistosta ja luontotyypeistä on kohtalaisesti, mutta seurantatietoa ja tietoa muista eliöryhmistä kuin kasveista ja linnuista on melko vähän. Ympäristötoimi. C) Laaditaan lajisto- ja luontotyyppiselvityksiä arvokkailla alueilla sekä kaavoituksen yhteydessä että muutoin. Huomioidaan eliöryhmät tulevaisuudessa laajemmin. Ympäristötoimi, luonnonhoito, kaavoitus 4. A) Viheralueohjelmassa on määritelty kaupungin metsien hoito. Luonnonhoito. B) Maakunnallinen metsäohjelma (Hämeen-Uudenmaan), jossa kaupungin edustus, vaikuttaa alueen metsäpolitiikan linjauksiin. Luonnonhoito, H-U metsäkeskus.

pyrimme koko yhteisömme laajuisesti C) Pilaantuneiden maiden käsittelysuunnitelma on laadittu ja puhdistuspaikka toteutettu Karanojalla. Tekniikka ja ympäristö toimiala, ympäristötoimi, Ham. D) Kaavoituksen ja muunkin rakentamistoiminnan yhteydessä selvitetään ja perusparannetaan pilaantuneita maa-alueita. Tekniikka ja ympäristö toimiala,ympäristötoimi, Ham. E) Kaavoituksella pyritään säilyttämään maisemallisesti merkittäviä peltoalueita. Kaavoitus. F) Tavoitteisiin pyritään yhteistyöllä muiden viranomaisten kanssa ja neuvonnalla. 5. parantamaan ilmanlaatua. 5. A) Seurataan ilman laatua mittauksin ja bioindikaattoritutkimuksin. Ympäristötoimi, Ham. B) Keväisin katupölyä sidotaan ilman laadun parantamiseksi ja liukkaudentorjuntamenetelmiä kehitetään haittojen ennaltaehkäisemiseksi. Tekniikka ja ympäristö toimiala, yritykset. C) Kaukolämmön ja maakaasun käyttöä pyritään suosimaan. Kh, tekniikka ja ympäristö toimiala, yritykset...4. VASTUULLINEN KULUTUS JA ELÄMÄNTAPAVALINNAT Me sitoudumme noudattamaan ja helpottamaan luonnonvarojen viisasta ja tehokasta käyttöä sekä kannustamaan kestävään kulutukseen ja tuotantoon. pyrimme koko yhteisömme laajuisesti 1. välttämään ja vähentämään jätettä ja lisäämään uudelleenkäyttöä ja kierrätystä. 1. Kiertokapula on avainasemassa valistajana. Kierrätyskeskus ja kirpputorit mahdollistavat käytöstä poistetun tavaran kierrätyksen. Esim. Sininauhan toimesta käyttöön kelpaamattomia tekstiilejä käsitellään teollisuuden raaka-aineeksi. 2. käsittelemään jätettä parhaiden käytäntöjen standardien mukaisesti. 2. Kiertokapula on edelleen avainasemassa ohjeiden antajana ja valistajana

pyrimme koko yhteisömme laajuisesti 3. välttämään tarpeetonta energiankulutusta ja parantamaan energian loppukäytön tehokkuutta. 4. tekemään kestäviä hankintoja. 5. tehokkaasti edistämään kestävää tuotantoa ja kulutusta, erityisesti ekomerkittyjä, luomu-, eettisiä ja reilunkaupan tuotteita.. 3. A) Valistus ja valinnat yksilö- ja yritystasolla ovat paras tapa välttää tarpeetonta energiankulutusta. Kaupunki voisi palkita kerran vuodessa vuoden energiateon. Esimerkkejä: kulkuvälineen valinta, ravintotottumukset, kaatopaikkajätteen kompostoiminen. Päiväkodissa voidaan opettaa asiaa kasvimaata ja kompostia hoitamalla, lajittelemalla jätteitä, rajoittaa jätteiden määrää, rajoittaa veden- ja sähkönkulutusta. Paperinkulutusta pitäisi voida välttää lukemalla tekstejä mahdollisimman paljon tietokoneen näytöltä. 4. Kilpailutuksessa kestävän kehityksen tulee olla tärkeänä laatukriteerinä: hankintamenettelyn valintakriteereihin energia- ja materiaalitehokkuus, ympäristöhaitattomuus, mieluiten ympäristöpositiivisuus. Olisiko kaupunki valmis maksamaan enemmän ympäristöpositiivisista hankinnoista? KuntaL 1 3 mom.: Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. 5. Kaupungin tulisi sitoutua lähiruoan käyttöön, näin maakunnan tuotantoa edistetään ja säästetään kuljetuskustannuksissa. 5. SUUNNITTELU Me sitoudumme siihen, että meillä on keskeinen rooli kaupunkisuunnittelussa, joka huomioi ympäristöön, yhteiskuntaan, talouteen, terveyteen ja kulttuuriin liittyvät näkökohdat kaikkien yhteiseksi hyväksi. 1. ottamaan käyttöön ja elvyttämään hylättyjä ja epäsuotuisia alueita. 1. A) Kaupunkirakenteen strategiatyö. Kaavoitus ja kaupunkisuunnittelutyöryhmä B) Hankkeet puolustushallinto: Poltinaho (08-09) ja Linnankasarmi (06>) C) Hankkeet teollisuuden muutosalueet: Keinusaari (06>), Vanaja- Kantola (10>), Sairionranta (06>), Saarioinen (09>) D) Vajaakäytössä olleet alueet: keskustan eteläranta (10>)

2. välttämään kaupunkirakenteen hajautumista pyrkimällä sopivaan asukastiheyteen ja asettamalla vanhojen teollisuusalueiden kehittäminen uusien alueiden käyttöönoton edelle. 3. varmistamaan asuntoalueiden ja rakennusten monipuolisen käytön tasapainoisella työpaikkojen, asuntojen ja palvelujen tarjonnalla sekä asettamalla asuminen etusijalle kaupunkien keskustojen suunnittelussa. 4. takaamaan kaupunkien rakennuskulttuurin asianmu- E) Modernin tekniikan mahdollistama rakentaminen alueille, jossa se aiemmin ei ole ollut mahdollista. F) Paikalliset opiskelijat voisivat laatia muutaman ehdotuksen, vision kestävän kehityksen mukaisesta Hämeenlinnan kaupungin keskustasta. Kaupunki hyväksyisi 2-3 vaihtoehtoa, jotka esiteltäisiin kaupunkilaisille ja äänestytettäisiin heillä. Kaupungin tulisi olla sitoutunut toteuttamaan yksi vaihtoehdoista 2. A) Maankäytön strategian mukainen tiivistäminen: selkeät, suunnitelmalliset joukkoliikennekaupunkija autokaupunkialueet (vrt Kuopio) Hankkeita: Kantola, Keinusaari,Poltinaho,Saarioinen,Sairionranta. Kaavoitus ja kaupunkisuunnittelutyöryhmä B) Poikkihallinnollinen kaupunkisuunnittelu on elpynyt Asumiskaupunki-hankkeen aikana. Asuntoohjelmien laatiminen lakkautettiin - 90-luvun loppupuolella, nyt tarvitaan uudenlaista ohjelmointia. Pohjatyö jo tehty Asumiskauphankkeessa. Jatkotyö 07>. Kaavoitus ja kaupunkisuunnittelutyöryhmä 3. Ydinkysymyksiä Asumiskauphankkeessa. Kokonaisuuden hallitseminen tärkeää. - Hankkeita: keskustan länsireunan laajennus, itäreunan kehittäminen kulttuuritoimintojen (Verkatehdas) ja asumisen (Keinusaari) alueeksi, keskustan eteläranta, julkisten ulkotilojen perusparannustoimet. - Visio: uudenlaista sekoittunutta, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää kaupunkiasumista käsittelevä visio Vanaja- Kantolan alueelle. Nykyään huolena on aiempaa useammin kallis ja antikvaarisia arvoja tuhoava ylikorjaaminen kuin totaalinen purkaminen. Tarvitaan herkkyyttä ja erittäin tiivistä virkamiesyhteistyötä asian kehittämiseksi. Lippulaivahanke: Verkatehdas. Muita korkealuokkaisia: Kaurialan lukio, taidemuseon makasiinit, yksittäisiä pientaloja, Asuntomessut. APOLI valmisteilla (Häme- SAFA).

kaisen säilyttämisen, kunnostuksen ja (uudelleen) käytön. 5. noudattamaan kestävän suunnittelun ja rakentamisen vaatimuksia ja edistämään korkealaatuista arkkitehtuuria ja rakennusteknologiaa..6. PAREMPI LIIKKUVUUS, VÄHEMMÄN LIIKENNETTÄ Me ymmärrämme liikenteen, terveyden ja ympäristön välisen keskinäisen riippuvuuden ja sitoudumme voimakkaasti edistämään kestäviä liikenneratkaisuja. 1-2 ja 4-5. Julkisen liikenteen kehittämiseen kaupungilta tukea ja rahoitusta, kehittämisprojekti käyttäjämäärän kasvattamiseksi ja henkilöautoilun vähentämiseksi julkisen liikenteen hoitamilla alueilla. 1. vähentämään tarvetta yksityisautoiluun ja edistämään sen sijaan houkuttelevia, kaikkien kansalaisten ulottuvilla olevia vaihtoehtoja. 1. A) Maankäytön suunnittelussa tulee huomioida joukkoliikenteen toimintaedellytykset ja suunnitella tehokkaita, viihtyisiä asuinalueita joko olemassaolevien joukkoliikennereittien varteen tai ottaa muuten huomioon joukkoliikenteen toimintaedellytykset suunniteltaessa uusia alueita (vrt Kuopio). Kaavoitustoimisto B) Sujuvien, laadukkaiden joukkoliikenteen laatukäytävien ja kevyen liikenteen väylien toteuttaminen. KTI C) Joukkoliikenteen seudullisen (Parola-HMLTurenki) ja kaupungin sisäisen (Loimalahti- Keskusta- Idänpää) laatukäytävän toteuttaminen + muun tätä tukevan liikenteen suunnittelu + moderni aikatauluinformaatio. D) Keskisuurten kaupunkien joukkoliikenne nousuun-hanke (Kajo/JOTU) E) Tulevaisuuden joukkoliikennekaupunkiselvitys (Tulejo/JOTU) F) Säännölliset halvemmat bussivuorot ja tarjouksia sarjalippuihin. Onko Hämeenlinnassa seutulippu käytössä? Kortti, johon voi ladata rahaa? G) Kävelykeskustan laajentaminen ja keskustassa asuvien elinympäristön parantaminen tätä kautta.

2. lisäämään joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn osuutta. 3. tukemaan siirtymistä matalapäästöisiin moottoriajoneuvoihin. 4. kehittämään kokonaisvaltaisen ja kestävän kaupunkiliikennesuunnitelman. 5. vähentämään liikenteen vaikutusta ympäristöön ja kansanterveyteen. 2. A) Edellisen kohdan toimenpiteet tukevat myös tätä. B) Lisäksi tiedottaminen, C) tarjonnan lisääminen ja D) lipputuotteiden houkuttelevuus sekä E) keppi yksityisautoilulle edistävät em kulkumuoto-osuuden kasvamista. 3. Henkilöautopuolella haastavampaa (paikallistasolla). Joukkoliikenteessä neuvottelukysymys+ ostoliikenteessä kalustomäärittelykysymys. Tiukat päästövaatimukset voivat tosin helposti moninkertaistaa ostokustannuksen, joten tässä täytyy huomioida tarkoituksenmukaisuus. Nyt pystytään hyödyntämään käytettyä (kuitenkin poistuvaa kalustoa modernimpaa), edullista kalustoa. 4. Maankäytön strategia hyvä lähtökohta, myös pysäköintisuunnitelma tarvitaan. 7. PAIKALLINEN TOIMINTA TERVEYDEN PUOLESTA Me sitoudumme suojelemaan ja edistämään kansalaistemme terveyttä ja hyvinvointia. 1. lisäämään valistusta ja puuttumaan laajemmin terveyteen vaikuttaviin tekijöihin, joista suurin osa vaikuttaa terveydenhuollon ulkopuolella. 1. A) Terävöitetään terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen johtamisjärjestelmää: perustetaan terveyden edistämisen johtoryhmä, kuntaedustajat eri hallinnon aloilta, koordinaattori ylikunnallinen. B) Terveyden edistämisen johtamisen, vastuiden, koordinaation ja toimintakäytäntöjen tulee olla selkeitä. C) Ehkäisevän työn rakenteiden, palveluketjujen ja toimintakäytäntöjen tulee olla kunnossa, palvelujärjestelmän pitäisi tukee ehkäisevää työtä. D) Myös palvelujärjestelmän ulkopuolelle jääneet (työttömät, koulunsa päättäneet nuoret) pitäisi tavoittaa.

2. edistämään kaupunkien terveyssuunnittelua, joka tarjoaa kaupungeille keinoja muodostaa ja ylläpitää strategisia kumppanuuksia terveydenhuollon alalla. E) Hyvinvoinnin seurantajärjestelmän pitäisi olla toimiva, jolloin seulonta ja palvelujärjestelmä toimivat. F) Johtoryhmä valmistelee hyvinvointikertomuksen, tekee esityksen hyvinvointitavoitteiksi ja suunnitelman niiden toteuttamiseksi, esittää hyvinvointi-indikaattorit hyväksyttäväksi ja sopii sektoreiden välisestä työnjaosta sekä yhteistyöstä. G) Valtuusto hyväksyy hyvinvointitavoitteet ja niitä toteuttavat voimavarat ja seuraa hyvinvointitavoitteiden toteutumista. H) Jokainen hallinnonala määrittelee omat hyvinvointitavoitteet ja niitä toteuttavat tehtävät ja voimavarat. I) Tehtävät määritellään yhdessä tavoitekohtaisesti ja samalla arvioidaan resurssit niiden toteuttamiseen. J) Koulut ja varhaiskasvatus ovat avainasemassa valistuksen antajina, sillä pohja terveille elämäntavoille, oikealle ravitsemukselle ja liikuntatottumuksille luodaan jo lapsuudessa. K) Ympäristöriskien tunnistaminen ja poistaminen tulisi saattaa osaksi kaupungin elinkeinopolitiikkaa. L) Pakka-hanke puuttuu kansalaisten alkoholinkäyttötottumuksiin ja etenkin nuorten alkoholin saatavuuteen. M) Kotona-hankkeessa vahvistetaan kotipalveluhenkilöstön osaamista. N) Varhaisen puuttumisen menetelmä on käytössä varhaiskasvatuksessa ja sosiaalityössä (huolen puheeksi ottaminen). 2. A) Patu-hankkeen yhteydessä on mahdollisuus liittää perusterveydenhuolto osaksi kunnan toimintaa, näin terveydenhuolto olisi osa kunnan organisaatiota, jolloin terveyden edistämisen näkökulma saadaan saumattomaksi osaksi muuta kuntakehittämistä. B) Sosiaalialan kehittämishankkeissa ja yhteistyöryhmissä on mukana terveydenhuollon edustajia. Vanhustenhuollon palveluketjun sujuvuutta edistää kotihoidon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteinen asiakashallintajärjestelmä Effica. C) Toteutetaan terveyserostrategian kuntatoimintasuunnitelmaa.

3. vähentämään terveyteen liittyvää eriarvoisuutta sekä lievittämään köyhyyttä, mikä vaatii säännöllistä selontekoa siitä kuinka eroja on onnistuttu pienentämään. 3. A) Hämeenlinnan hyvinvointitaseessa selvitetään hyvinvoinnin tilaa vuosittain. Viime vuoden lopulla ilmestyi Seudullinen hyvinvointikertomus. B) Toteutetaan Terveys 2015 ohjelmaa. C) Lisäksi sosiaaliasiamies antaa vuosittain kertomuksen kaupunginhallitukselle. D) Sosiaali- ja terveystoimen selvitys vuosikertomuksessa sisältää selvityksen hyvinvoinnin tilasta. E) Lihasvoimaisen liikkumisen edistäminen ja tukeminen tulisi sisällyttää muidenkin toimialojen suunnitelmiin ja ohjelmiin. 4. edistämään terveysvaikutusten arviointia, jotta kaikki kunnan toimialat voisivat työskennellä terveyden ja elämänlaadun hyväksi. 4. A) IVA menettelyä käytetään kaikessa kunnallisessa päätöksenteossa (IVA yhdistää aikaisemmat terveysvaikutusten ja sosiaalisten vaikutusten arvioinnit) lisätietoja http://info.stakes.fi/iva/fi/index.htm. B) Päätöksenteossa tulee huomioida erityisesti lapsiin kohdistuvat vaikutukset. C) Hyvinvointikertomukseen sisällytetään eri hallinnonalojen asiantuntijoiden yhdessä laatima tiivis katsaus kuntalaisten hyvinvoinnista, terveydestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä sekä kunnan hyvonvointipolitiikasta ja palvelujärjestelmän toimivuudesta ja kustannusvaikuttavuudessa. Kertomus täsmentää väestön hyvinvointitarpeita ja arvioi toteutunutta toimintaa ja voimavaroja suhteessa näihin tarpeisiin 5. saamaan kaupunkisuunnittelijat huomioimaan terveyteen liittyvät näkökohdat suunnitelmissaan ja aloitteissaan. 5. Katso kohta 4. 8. VAHVA JA KESTÄVÄ PAIKALLINEN TALOUS Me sitoudumme luomaan ja takaamaan vahvan paikallisen talouden, joka tarjoaa työllisyyttä ympäristöä vahingoittamatta. 1. omaksumaan menettelytapoja, jotka lisäävät ja tukevat paikallista työllisyyttä ja yritysten perustamista. 1. A) Lisätään kaupungin elinkeinopolitiikkaan kartoitus paikallisten yritysten energian ja materiaalien käytön tehostamismahdollisuuksista sekä sivutuotteiden ja päästöjen

2. tekemään yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa hyvän yrityskäytännön edistämiseksi ja toteuttamiseksi. 3. kehittämään ja toteuttamaan yritysten sijaintiin liittyviä kestävän kehityksen periaatteita. 4. kasvattamaan laadukkaiden paikallisten ja alueellisten tuotteiden markkinoita. 5. edistämään kestävää paikallista turismia. hyödyntämisestä uuden yritystoiminnan synnyttämiseksi tai nykyisen yritystoiminnan laajentamiseksi. B) Otetaan käyttöön vuosittain myönnettävä palkinto energia- ja materiaalitehokkaimmalle yritykselle. C) Jonkinlainen kaupungin myöntämä ekotehokkuussertifikaatti käyttöön, yritysten tietoisuuden lisääminen ekotehokkuusasioissa. D) Vahvistetaan elinkeinopolitiikkaa yritystoiminnan vilkastuttamiseksi ja tukemiseksi (Kehittämiskeskus, Innopark, Kantolan Kiinteistöt, Virtaa Hämeeseen yms). 2. Paikallisen ympäristövastuullisuusbrändin syntymistä täytyy tukea julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä. 3. A) Maankäytön suunnittelussa tulee sijoittaa yritykset niin, että tavaran ja henkilöiden liikkumisen haitat ja kaikki ympäristöriskit minimoituvat. Kaavoitus ja elinkeinotoimi. B) Rakentamisen tulee olla tiivistä ja yritysalueiden tehokkaita ja hyvien logististen yhteyksien varrelle sijoitettuja. C) Paikallisesti tärkeimmät hankkeet kestävän kehityksen kannalta ovat keskustan kehittämishankkeita: länsireunan ja etelärannan alueet. D) Valtakunnallisesti ajatellen Moreenin alue on keskeisesti sijoittunut. (Raideliikenteen vahvempi rooli olisi kestävämpää, mutta vaatisi kansallista tukea ja ohjausta.) 4. Paikallinen/seudullinen ympäristövastuullisuusbrändi tarvittaisiin laadukkaiden tuotteiden markkinoinnin tueksi. 5. Hiljaisten luontoalueiden hoitaminen ja suunnitelmallinen, hallittu käyttö. Matkailukohteiden (Verkatehdas, linnat jne) energiatehokkuuden selvittäminen yhteisprojektina omistajatahojen kanssa.

9. SOSIAALINEN TASA-ARVO JA OIKEUDENMUKAISUUS Me sitoudumme turvaamaan avoimen ja kannustavan yhteisön. 1. kehittämään ja toteuttamaan ohjelmia köyhyyden ehkäisemiseksi ja lievittämiseksi. 1. A) Hankkeet, joilla tuetaan sitä, ettei kukaan jää ilman koulutusta ja ammattia. B) Sosiaalista toimintaa harjoittavien järjestöjen tukeminen? C) TYP:n toiminnan puitteissa vahvistetaan kuntien ja työhallinnon yhteisiä toimenpiteitä pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työttömien syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja osallisuuden vahvistamiseksi. 2. takaamaan kansalaisille tasapuolinen julkisten palveluiden, kasvatuksen ja koulutuksen, työpaikkojen, tiedon sekä kulttuuritarjonnan saatavuus. 3. vaalimaan sosiaalista osallisuutta ja sukupuolten välistä tasa-arvoa. 4. parantamaan yhteisön turvallisuutta. 5. takaamaan hyvät elinolosuhteet ja asukasrakenteeltaan monipuoliset asuinalueet. 2. A) Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman toteuttaminen. Huomioidaan korostetusti heikoimpien ihmisryhmien aseman parantaminen. 3. A) Tasa-arvo- ja yhdenvertaissuussuunnitelman noudattaminen. B) Kehitetään julkisia tiloja (kuten kirjasto, Verkatehdas jne) kaupunkilaisten olohuoneina. 4. Yhteisön turvallisuutta parannetaan lisäämällä sosiaalista pääomaa ja turvaamalla Hämeenlinna-mallin jatkuminen ja näkökantojen ottaminen huomioon kaikessa toiminnassa. 5. A) Kaupunkisuunnittelussa otetaan huomioon kaikkien hallintokuntien ja asukkaiden näkökannat. Toteutetaan myös laadukasta ja monipuolista vuokra-asumista. B) Ainoa varsinaisesti heikkenevä alue on ollut Katuman alue. Käynnissä Katuman kehittämisprosessi. C) Epäkohdat ovat kaupungissa muuten pieniä ja laadultaan henkisiä, esim. suvaitsemattomuutta voisi olla enemmän jne. D) Vahvemmin sekoittunutta (sosiaalinen, ikärakenne, omistusmuoto) rakennetta tavoitellaan Poltinahon hankkeessa. E) Vanaja-Kantola visio: uuden ajan elävä, kaupunkisosiologisesti ja kaupunkiekologisesti monimuotoinen kaupunginosa.

10. PAIKALLISESTA MAAILMANLAAJUISEEN Me sitoudumme ottamaan maailmanlaajuisen vastuumme rauhasta, oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta, kestävästä kehityksestä sekä ilmastonsuojelusta. 1. kehittämään ja noudattamaan strategista ja yhtenäistä lähestymistapaa ilmastonmuutoksen lieventämiseksi sekä saattamaan kasvihuonekaasujen päästöt kestävälle tasolle. 1. A) Kaupunkirakenteen strategiatyö viitoittaa maankäytössä huomioimaan myös ilmastonsuojelulliset seikat. Strategian linjauksia muokataan paremmin huomioimaan ilmastonmuutos. Kaavoitus, kh. B) Kaupunkirakennetta tiivistämällä vähennetään liikkumistarvetta (kunnissa maankäytön suunnittelu luo ehkä parhaan tavan vaikuttaa ilmastonmuutokseen). Kaavoitus, kh. 2. sisällyttämään ilmastonsuojelupolitiikan osaksi energia-, liikenne-, hankinta-, jäte sekä maa- ja metsätalouspolitiikkaa. 3. lisäämään tietoisuutta ilmastonmuutoksen syistä ja todennäköisistä seurauksista ja integroimaan ehkäisevät toimenpiteet osaksi ilmastonmuutosta koskevaa politiikkaa. 4. vähentämään globaalia ympäristön kuormitusta ja edistämään ympäristöoikeudenmukaisuuden periaatetta. 5. vahvistamaan kaupunkien kansainvälistä yhteistyötä ja löytämään vastauksia maailmanlaajuisiin ongelmiin paikallisella tasolla yhteistyössä kuntien, yhteisöjen ja eri toi- 2. A) Energian ostossa valitaan ympäristöä vähemmän kuormittava vaihtoehto (esim. kaukolämpö, biotai tuulisähkö). Tilapalvelu. B) Tehdään energiansäästösopimuksia koko kaupunkikonsernissa. Tilapalvelu. C) Liikenneratkaisuissa ilmastonsuojelu otetaan nykyistä merkittävimmin vaikuttavana tekijänä (keskustan kävelypainotteisuuden lisääminen, mutta joukkoliikenteen hyödyntäminen). Tekniikka ja ympäristö toimiala, lääninhallitus, yrittäjät. D) Hankintaohjeisiin lisätään ilmastonsuojelunäkökohtia ja niitä sovelletaan enemmän. Seutukeskuksen hankintayksikkö, kh, toimialat. 3. A) Järjestetään yleisö-, päättäjille ja toiminnanharjoittajille suunnattuja tilaisuuksia, joissa ilmastonmuutoksesta ja siihen vaikuttamisesta lisätään tietoa ja tehdään päätöksiä. Ympäristöfoorumi, luontokoulu. Ympäristötoimi, Kehittämiskeskus Oy Häme, Kh. 4. A) Osallistutaan kehitysyhteistyöhankkeisiin, joissa ympäristön kuormitukseen vaikuttaminen on keskeisellä sijalla. Kh, eri toimialat, oppilaitokset 5. A) Tehdään seudullista yhteistyötä PATU ja PARAS yms. hankkeiden kautta ja tuodaan tässä esiin kestävän kehityksen näkökulmaa. Kh, toimialat. B) Toimitaan nykyistä aktiivisemmin kansainvälisten järjestöjen kuten

mijoiden kanssa. ICLEI ja UBC kautta. Kh, toimialat. C) Jatketaan ystävyyskuntatoimintaa ja kohdennetaan sitä kestävää kehitystä edistävään suuntaan. Kh. Liiteaineisto, osa 3. HÄMEENLINNAN KESTÄVÄN KEHITYKSEN VISIO JA KEIHÄÄNKÄRJET 2007 Tahtotila/poliittinen linjaus/visio: Kaupunkirakenteen strategiatyön perusta nojaa seudulliseen kestävään kehitykseen ja johtaa ekologiseen rakentamiseen. Ekologinen kaupunkiympäristö on osa yhteiskuntavastuuta. Parempi liikkuvuus vähentää liikennettä. Luonnonarvot ja maisema ovat viihtyvyyden ja hyvinvoinnin edellytyksiä. Kaupunki tukee sosiaalista tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Keihäänkärki: Kaavoitetaan pilottikohteena matalan energiakulutuksen asuntoalue, jossa ohjeistetaan käyttämään kestäviä rakentamisen ratkaisuja, mm: ekologiset lämmöntuotantomuodot, rakennusten suuntaus ja eristepaksuudet. Tuetaan kestäviä tuotanto- ja hankintatapoja esimerkiksi toimistoissa, laitoksissa ja yrityselämässä. Hankintoja varten kootaan laajat hankintarenkaat. Jätemäärän ja päästöjen kasvua ja energiankulutusta hillitään, kierrätystä kasvatetaan Joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn osuutta lisätään, työ- ja koulumatkaliikenne painopisteenä. Luonnon monimuotoisuus, ilmanlaatu, vesistöt ja maisemarakenne on huomioitava yhdyskuntasuunnittelussa. Yhteisöllisyyttä kehittävää toimintaa tuetaan: - suvaitsevaisuus - sosiaalisesti monimuotoinen kaupunkirakenne ja - työllistyminen. HÄMEENLINNAN KESTÄVÄN KEHITYKSEN VISIO JA KEIHÄÄNKÄRJET 2012 Energiapihi Hämeenlinna Kestävästi kuluttava Hämeenlinna Toimiva ekoarki