Ennen oli paremmin. Suomen talouden kehitystä raamittaneita tekijöitä 1960 2012 Saska Heino i. JOHDATUS AIHEESEEN Tämän pienoistutkielman lähtökohtana on aiemmin laadittujen aikasarjojen jatkaminen vuotta 1975 edeltäneeseen aikaan. Varhaisempien aikasarjojen alku- tai perusvuoden 1975 valinnan perusteena on ollut yhtäältä niiden saatavuus ja toisaalta niiden yhteensopivuus. Mainitut tekijät eivät kuitenkaan muodosta ylivoimaista estettä vuotta 1975 edeltäneen ajan tarkasteluun. Näin ollen tämän tutkielman tutkimusaineistona onkin käytetty kansantalouden tilinpidon saatavilla olevia, vuodesta 1960 vuoteen 2012 ulottuvia taulukoita, joiden avulla on pitkälti jatkettu aiemmin julkaistuja aikasarjoja. Teorian pätevyys mitataan sen kyvyllä selittää todellisuutta. Aikasarjojen piirtäminen, vaikka onkin itsessään kiinnostavaa, ei näin ollen riitä, vaan niitä on kyettävä taustoittamaan teorialla, historiallisilla tapahtumilla ja kehityskuluilla. Tämän perusteella voidaan esittää kaksi toisensa mahdollisesti poissulkevaa varausta: (i) (ii) piirretyt aikasarjat ovat muotoutuneet sellaisiksi kuin ovat, koska ne on koostettu laskennallisesti yhteensopimattomista aikasarjoista, jotka arvottavat kansantuotteen arvonlisäyksen, palkansaajakorvaukset ja pääomakannat virheellisesti; tai marxilainen, Pääomaan perustuva teoria ei riitä piirrettyjen aikasarjojen selittämiseen. Tässä tutkielmassa lähdetään liikkeelle olettaen, ettei (i) pidä paikkansa; toisin sanoen otetaan annettuna, ettei esitettävissä kuvaajissa olevien aikasarjojen oikeellisuutta voida tässä yhteydessä todentaa. 1 Näin onkin tutkittava, pitääkö (ii) paikkansa. Aluksi on kuitenkin selitettävä, miksi (ii) voisi pitää paikkansa. ii. TEORIA Marx aloittaa taloustieteellisen suurtyönsä, Pääoman, tavaran erittelyllä. Hänen mukaansa tavara on kapitalistisen yhteiskunnan varallisuuden perusyksikkö 2, joten sen määrittelyllä on ymmärrettävästi keskeinen sija hänen tuotannossaan. Tämän perusyksikön, tavaran, synnyttäminen vaatii tuotantoprosessin, joka ilmaistaan kaavalla M 1 C 1 < c v...p...c 2 M 2, (1) jossa M 1 = tuotantoprosessin rahamuotoinen alkupääoma, C 1 = tuotantoprosessin alkupääoma, joka jakautuu kiinteään pääomaan c ja muuttuvaan pääomaan v, P = tuotantoprosessi, C 2 = sen 1 Tilastokeskus on laatinut kansantalouden tilinpidon tässä käytettäviä aikasarjoja vuosista 1948 1960 lähtien. Vuosina 1960 2012 pääomakannat esitettiin omissa laskelmissaan, jonka jälkeen niitä on esitetty kansantalouden tilinpidon yhteydessä. Tässä tutkielmassa on käytetty nettopääomakantoja, jotka ovat kantoja vähennettynä kiinteän pääoman kulumalla ja poistoilla. Yleisesti ottaen Suomen kansantalouden tilinpidossa on kolme toisistaan aikasarjoina irrallista ajanjaksoa: vuodet 1948 1960, 1960 1974 ja 1975. Näinä jaksoina on käytetty toisistaan poikkeavia kansantalouden tilinpidon laskumenetelmiä, kulloinkin kansainvälisten menetelmäsuositusten mukaisesti. Ensimmäisen ajanjakson tilinpito on laadittu YK:n SNA53- ja toisen jakson tilinpito SNA68- tilinpitosuositusten mukaisesti. Kolmannella jaksolla on käytetty EU:n EKT95-suositusta. Näiden jaksojen yhteensovittamisesta lisää tuonnempana (ks. Tilastokeskus, Käsitteet ja määritelmät, Kansantalouden tilinpito. <http://www.stat.fi/meta/til/vtp.html> ja United Nations Statistics Division, Historic Versions of the System of National Accounts. <http://unstats.un.org/unsd/nationalaccount/hsna.asp> [haettu 11.3.2014]). 2 Marx 2013, 45. 1
tuotoksena syntyvä tavara ja M 2 = tavaran myynnistä saatava rahasumma, joka on suurempi kuin M 1. Kysymys kuuluu, miksi M 2 on suurempi kuin M 1? Tämä voidaan johtaa Marxin jälkeen työarvoteoriaksi nimetystä mallista. Teorian mukaan yhteiskunnassa luotavien tuotosten, kapitalismissa tavaroiden tai hyödykkeiden arvo 3 on yhtä kuin niiden valmistamiseen tarvittu yhteiskunnallisesti välttämätön työaika, joka vaaditaan jonkin käyttöarvon [so. tavaran] synnyttämiseen yhteiskunnallisesti normaalien tuotantoehtojen ja yhteiskunnallisesti keskimääräisen työtaidon ja -tehon vallitessa. 4 Täten myös yksittäisen tavaran arvo on yhtä kuin sen valmistamiseen tarvittavan yhteiskunnallisesti välttämättömän työajan summa. Se, miksi C 2 :n arvo on rahassa mitattuna M 2, eikä M 1 on siksi, että sen valmistamiseen on kulunut työaikaa. 5 Tämä työajan summa voidaan esittää kaavalla w = c + v + s, (2) jossa w = tavaran kokonaisarvo, so. sen valmistamiseen tarvittu kokonaistyöaika, c = sen valmistamiseen tarvitun kiinteän pääoman, kuten koneiden, laitteiden ja raaka-aineiden arvo eli niiden valmistukseen tarvittu työaika, v = muuttuvan pääoman arvo eli työvoiman myynnistä työntekijöille maksetun korvauksen arvo ja s = lisäarvo eli arvo, jonka työntekijät ovat luoneet työvoimallaan, mutta josta heille ei makseta korvausta. Yhteiskunnallisesti välttämättömään työaikaan vaikuttaa puolestaan joukko tekijöitä, joista Marx käyttää nimitystä lisäarvon suhdeluku (s'), voiton suhdeluku (p') ja pääoman elimellinen koostumus tai arvokokoonpano (k'). Lisäarvon suhdeluku määritellään tässä tutkielmassa kaavalla s' i = s i v i, (3) jossa i:nnen vuoden lisäarvon suhdeluku s' on yhtä kuin vuoden i lisäarvo s jaettuna vuoden i muuttuvalla pääomalla v eli työvoimakustannuksilla. Voiton suhdeluku on muuten sama, mutta sen nimittäjään on lisätty kiinteän pääoman kanta c i 1, joka lasketaan alaindeksin mukaisesti kaavamaisesti siten, että vuoden i kokonaispääomakanta c + v oletetaan c:n osalta hankituksi aina vuotta ennen tehtävää voiton suhdeluvun laskentaa. Näin ollen voiton suhdeluku vuodelle i lasketaan kaavalla s i p ' i = (c i 1 +v i ), (4) jossa muuttujat ovat muutoin samat kuin edelläkin muuttujaa c i 1 lukuun ottamatta. Kaavan (3) nimittäjä c i 1 + v i on puolestaan C. Marx itse käyttää p':stä kaavaa p' = s, jossa ajallista C ulottuvuutta i:nnen vuoden ja sen verrokkivuosien välillä ei oleta huomioon. Pääoman elimellinen koostumus vuodelle i lasketaan puolestaan kaavalla k ' i = c i 1 v i (5) eli vuoden i 1 kiinteän pääoman kanta jaetaan vuoden i muuttuvan pääoman kannalla v. Edellä 3 Arvolla viitataan tässä yhteydessä tavaran vaihtoarvoon eli sen vaihdettavuuteen, ei sen käyttöarvoon eli sen käytettävyyteen (Ibid., 45 50). 4 Ibid., 48. 5 Tämä olettaa luonnollisesti, että hinta M on vain arvon w mitta. Tavaran hinta ja arvo eivät välttämättä kohtaa aina ajasta ja paikasta riippumatta, mutta arvo on siitä huolimatta aina hinnan perustana. 2
esitetty voidaan esittää tiiviimmässä muodossa seuraavankaltaisessa taulukossa, jossa w = 100 yksikköä. Yksikkö voi tässä yhteydessä olla w:n valmistamiseen tarvittua työaikaa eli sen arvoa tai sen arvoa mittaavaa hintaa. Taulukossa 1. oletetaan aluksi, että w = 100 kaikilla tavaroilla I, II ja III. Lisäarvon suhdeluku s' pysyy samoin vakiona, mutta k' muuttuu, jolloin myös p' muuttuu. Taulukko 1. Tavaran arvo sama. Pääoman elimellinen koostumus vaihtelee w c v s s' p' k' I 100 50 25 25 100% 25% 200% II 100 60 20 20 100% 20% 300% III 100 70 15 15 100% 15% 467% w = c + v + s s' = s/v p' = s/c k' = c/v Taulukon 1. ja Marxin teorian kautta myös kapitalistisen talouden keskeisin muuttuja p' on lihavoitu. Havaitaan, että kun k' kasvaa, vaikuttaa se p':tä laskevasti. Lisäarvon suhdeluvun ei kuitenkaan tarvitse pysyä vakiona eikä se tosiasiallisesti niin teekään. Taulukko 2. kuvaa tilannetta, jossa w pystyy ennallaan yhdessä k':n kanssa, mutta s' kasvaa, jolloin myös p' muuttuu suuremmaksi. Taulukko 2. Tavaran arvo sama. Lisäarvon suhdeluku vaihtelee w c v s s' p' k' I 100 40 45 15 33% 20% 89% II 100 50 25 25 100% 25% 200% III 100 50 20 30 150% 30% 250% w = c + v + s s' = s/v p' = s/c k' = c/v Pääomassa esitetyn teorian mukaan lisäarvon suhdeluku muodostaa perustan pääoman suhdeluvulle. 6 Tämä johtuu siitä, että p':ssä on kyse s':stä, jonka nimittäjään on lisätty kiinteän pääoman kanta c ja siitä, että C = c + v. Kaavoilla on yksinkertaisesti sama osoittaja. Täten olisi oletettavaa, että muiden muuttujien pysyessä ennallaan, Δ s' Δ p' (6) eli muutos lisäarvon suhdeluvussa s' olisi samansuuruinen ja -suuntainen kuin voiton suhdeluvussa p'. Tämän selittäminen ei itsessään edellytä erityisiä ponnisteluita. Voiton suhdeluku on yhtä kuin tuotteen arvon ylijäämän suhde sijoitetun kokonaispääoman arvoon 7, ja koska [p]ysyvä pääoma [c] - - on tärkeä ainoastaan sen arvon vuoksi, joka sillä on 8, tulee sekä p':n että s':n selittävän muuttujan olla v:n eli vaihtelevan pääoman suhde tuotannossa syntyvään arvoon w = c + v + s ja erityisesti lisäarvoon s. Katsotaan seuraavaksi, millaisia tuloksia annetun teorian pohjalta johdettujen laskelmien pohjalta saadaan. iii. TULOKSIA Edellä esitettyjen kaavojen perusteella on laskettu ja piirretty joukko kuvaajia. Kuvaaja 1. näyttää, miten lisäarvon suhdeluku on muuttunut Suomessa vuosina 1960 2012. 9 6 Marx 1980, 58 59. 7 Ibid., 120. 8 Ibid., 61. 9 Kuvaajan 1. aikasarjan ulottaminen aina vuoteen 1960 on mahdollista, koska sen laskemiseen tarvittavan kaavan s' osoittaja ja nimittäjä lasketaan samalta vuodelta. Tästä syystä kuvaajien 2. ja 3. aikasarjat alkavat vuodesta 1961. Tässä esitetyt, vuodesta 1960/1 alkavat aikasarjat on yhdistetty vuodesta 1975 lähtien uudempiin, vuosien 1975 2012 aikasarjoihin laskemalla vuosien 1975 ja 1974 prosentuaalinen erotus ja kertomalla vuosien 1960 1974 arvot tällä erotuksella. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun arvioidaan tässä esitettävien aikasarjojen luotettavuutta. 3
Kuvaaja 1. Lisäarvon suhdeluku Suomessa 170% 1960 2012 160% 150% s' = s/v 140% 130% 120% 110% 100% Kuvaajasta 1. havaitaan helposti, että lisäarvon suhdeluvun s' suunta on ollut loivasti laskeva. 10 Toisin sanoen työvoimaansa myyneet suomalaistyöläiset ovat saaneet keskimäärin suuremman osan tuotannossa synnytetystä vuotuisesta arvosta w itselleen palkansaajakorvauksina (v) ja keskimäärin vuotuisesta arvosta pienempi osa on ollut kapitalistien käytössä lisäarvona s. Tästä huolimatta on selvää, että kuvaajan 1. aikasarjan kehityksessä on ollut huomattavaa vaihtelua. Vuonna 1961 lisäarvon suhdeluku oli 164,0 prosenttia; 1990-luvun laman pohjakosketus saavutettiin vuonna 1991, jolloin samainen lukema oli 117,2 prosenttia. Laman jälkeen lisäarvon suhdeluku kasvoi kuitenkin aina 151,9 prosenttiin vuonna 2000. Vuonna 2008 alkanut maailmanlaajuinen lama on kuitenkin painanut lisäarvon suhdeluvun Suomessa 134,3 prosenttiin vuonna 2012. Syitä s':n kehitykseen esitetään tuonnempana. Katsotaan nyt sen sijaan voiton suhdeluvun p' kehitystä vuosilta 1961 2012. Kuvaaja 2. Voiton suhdeluku Suomessa 1961 2012 35% 30% 25% p' = s/c 20% 15% 10% 10 Kansantalouden tilinpidon kautta saatuihin aikasarjoihin c, v ja s liittyvien ongelmien vuoksi vuodet 1968 1970 on tässä piirretty trendinomaisesti kiinni vuoteen 1971. 4
Kuvaajasta 2. huomataan, että lisäarvon ja voiton suhdeluvut ovat kehittyneet jokseenkin samansuuntaisesti. Erityisen merkillepantavaa on vuoden 1973 öljykriisin jälkivaikutusten näkyminen suomalaisen pääoman tuotossa, voiton suhdeluvussa, vuosina 1974 1975, jolloin se putosi yhteensä 5,8 prosenttiyksiköllä. Kriisin ja 1970-luvun lopun laman jälkeen p' laski varsin tasaisesti aina 1990-luvun laman puhkeamiseen saakka. Vuosien 1961 ja 1992 välillä p':lle tuli pudotusta yhteensä 11,8 prosenttiyksikköä. Kuten s', voiton suhdelukukin kuitenkin kohosi merkittävästi laman jälkeen saavuttaen aikasarjan jälkipuoliskon huippulukemansa, 24,4 prosenttia, vuonna 2007. Merkitsevintä on kuitenkin se, että voiton suhdeluvun laskutrendi on ollut kulmakertoimeltaan lisäarvon suhdelukua jyrkempi. Kuten edelläkin, syitä tälle etsitään tuonnempana. Katsotaan seuraavaksi, miten pääoman elimellinen koostumus k' on kehittynyt vuosina 1961 2012. Kuvaaja 3. Pääoman elimellinen koostumus Suomessa 1961 2012 k' = c/v 700% 650% 600% 550% 500% 450% 400% 350% 300% Kuvaaja 3. näyttää selvästi, miten k' on kehittynyt Suomessa nousujohteisesti vuosina 1961 2012. 1990-luvun lama sekä vuosien 2008 2009 taloudellinen romahdus näkyvät selkeinä hyppäyksinä pääoman elimellisen koostumuksen tasossa työntekijöitään irtisanoneet yritykset eivät ole kyenneet realisoimaan kiinteää pääomaansa (c) samaan tahtiin työvoiman (v) irtisanonnan kanssa. Tästä riippumatta 1970-luvun puoliväli näyttäytyy jälleen merkittävänä murroskohtana verrattuna aikasarjan alkupuoliskoon; myös tuolloin yritykset irtisanoivat työntekijöitään heikentyneen suhdannenäkymän seurauksena. Kuvaajassa 3. on kuitenkin tärkeintä huomata se, ettei k' ole missään kohtaa laskenut enää alle 1970-luvun alkupuoliskon tason. Vuosien 1961 2012 välillä k':lle on kertynyt kasvua yhteensä 42,5 prosenttiyksikön edestä. Marxin Pääomassa esittämän teorian mukaisesti s', p' ja k' ovat toisistaan riippuvaisia siten, että s' ja k' toimivat p':n selittäjinä. Taulukko 3. esittää alla Pearsonin korrelaatiokerroinmatriisissa edellä mainittujen muuttujien keskinäisriippuvuuden. Taulukko 3. Korrelaatiokerroinmatriisi R s' p' k' s' 1,000 p' 0,588 1,000 k' -0,232-0,946 1,000 Havaitaan selvästi, että eritoten jälkimmäisten muuttujien välinen riippuvuus toteuttaa hyvin 5
Pääomassa esitettyä teoriaa lisäarvon suhdeluvun lasku ja pääoman elimellisen koostumuksen kasvu ovat saaneet voiton suhdeluvun laskemaan. 11 Tähän on syynsä. Keskeisenä raamittavana tekijänä voiton suhdeluvun p' laskulle voidaan nähdä työssä olevan väestön λ kiinteän pääoman c kasautumista hitaampi kasvu. Tämänkaltaiseen tulokseen on toisaalla tullut mm. Andrew Kliman. 12 Katsotaankin seuraavaksi, miten työntekijöiden määrä on kehittynyt Suomessa vuosina 1975 2012. 13 Kuvaaja 4. Työntekijöiden määrän kehitys Suomessa 1975 2012 1975 = 100 140 120 100 80 60 40 20 0 Huomataan, että työntekijöiden määrä on kasvanut vain hyvin vähäisesti vuosina 1975 2012. 14 Kun lisäarvon suhdeluku s' on samaan aikaan vuosina 1960 2012 jonkin verran laskenut, voidaan todeta, että taulukossa 1. esitelty malli vaikuttaa selittävän voiton suhdeluvun laskukehityksen vuosina 1961 2012. Mikäli lisäarvon suhdeluku olisi kasvanut nopeammin kuin pääoman elimellinen koostumus k', olisi trendi taannehtivasti kääntynyt päälaelleen. Näin ei kuitenkaan vaikuta tapahtuneen. Ylisummaan kyse on ollut kansantuotteen ja -varallisuuden väestöä nopeammasta kasvusta, joka on leimallista kapitalismin kehityksessä. Yhtäältä se on merkinnyt yksilökohtaisen, keskimääräisen elintason valtaisan nousun ja kansantuotteiden monikymmenkertaistumisen, toisaalta se on mahdollistanut pääoman elimellisen koostumuksen kasvun, joka on taasen viimekätisesti raamittanut pääoman kasautumisnopeutta eli talouskasvua. Kuvaaja 5. osoittaa, miten kiinteän pääoman kanta c on kehittynyt suhteessa työntekijää λ kohti keskimäärin syntyneeseen lisäarvoon s. 11 Ks. taulukko 1. ja Marx 1980, 249. 12 Kliman 2012, 123. 13 Saatavissa olevien tilastojen puute on rajannut aikasarjan vuosiin 1975 2012. 14 Kasvua kertyi vuodesta 1975 vuoteen 2012 yhteensä 17,3 prosenttiyksikköä. 6
Kuvaaja 5. Kiinteä pääoma ja lisäarvo työntekijää kohden 300000 1975 2012 Euroa 250000 200000 150000 100000 50000 0 c/λ s/λ Kuvaaja 5. osoittaa selvästi todeksi sen, mikä on aiempana todettu työntekijöiden määrä on kasvanut hitaammin kuin kiinteä pääoma c on kasautunut, ja kun työntekijää kohti syntynyt, tai häneltä otettu lisäarvo s on kasvanut hitaammin kuin c, on tuloksena ollut kuvaajan 5. kaltainen, toisistaan erkaantuva käyräpari. Lisäarvon s kiinteää pääomaa c hitaampaa kasautumisnopeutta selittää muuttuvan pääoman v arvon ja hinnan tasatahtinen kehitys kiinteän pääoman kannan kasvun kanssa. Kuvaaja 6. näyttää, miten v:n kasvu on suhteutunut c:n ja s:n kasvuun Suomessa vuosina 1960 2012. Kuvaaja 6. Kiinteän ja muuttuvan pääoman sekä lisäarvon kannat Suomessa 7000 1960 2012 1960 = 100 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 Δc Δv Δs Huomataan oitis, että sekä c:n että v:n ja s:n kannat ovat kasvaneet hyvin tasatahtisesti. Tämäkin auttaa osaltaan suhteuttamaan lisäarvon ja voiton suhdelukujen laskua (kuvaajat 1. ja 2.) sekä pääoman elimellisen koostumuksen kasvua (kuvaaja 3.) toisiinsa. 7
iv. LOPUKSI Tässä tutkielmassa saadut tulokset kumoavat selvästi alussa esitetyn nollahypoteesin (ii). Pääomassa esitetyn teorian avulla on näin ollen mahdollista selittää Suomen taloushistoriallista kehitystä vuosina 1960 2012. Samalla tulokset tukevat tutkielman otsikkovalintaa kolmella tässä esitetyllä, keskeisellä mittarilla mitattuna Suomen talous oli paremmassa kunnossa aikasarjojen alussa, vuosina 1960 1961 kuin niiden lopussa, vuonna 2012. Keskeisimpänä raamittavana tekijänä on toiminut väestö. Suomen työssä käyvä väestö on pysynyt absoluuttisesti mitattuna miltei vakiona (kuvaaja 4.), mutta sen työvoimansa myynnistä vastineeksi saama korvaus, muuttuvan pääoman kanta v, on kasvanut, samoin kiinteän pääoman kanta c (kuvaajat 5. ja 6.). Vaikka lisäarvon määrä s on sekin kasvanut, ei se ole kyennyt kumoamaan voiton suhdeluvun p' nimittäjän kasvua suhteessa osoittajaan. Taulukosta 3. havaittiin puolestaan, että voiton suhdeluvun p' ollessa selitettävänä tekijänä, toimii pääoman elimellinen koostumus k' parempana selittävänä tekijänä kuin lisäarvon suhdeluku s' (R = 0,946, R = 0,588). Nämä kaksi tekijää osoittavat nähdäkseni hyvin, miksi voiton suhdeluku oli Suomessa vuonna 1961 korkeampi (32,6 %) kuin se oli vuonna 2012 (21,5 %). Samalla voidaan perustellusti esittää, että voiton suhdeluvun laskutendenssin laki, sellaisena kuin Marx sen Pääoman kolmannessa osassa esittää, vaikuttaa selityskelpoiselta vaihtoehdolta Suomen taloushistoriallisen kehityksen selittämiseen vuosina 1960 2012. Voiton suhdeluku puolestaan ehdollistaa ja raamittaa Suomen yhteiskunnallista kehitystä yleensä. Syy vaikkapa sille, miksi kotitalouksien, yritysten ja julkisyhteisöjen velkaantuneisuus on kasvanut Suomessa merkittävästi 1980-luvulta lähtien, on osittain palautettavissa siihen, että voiton suhdeluku on tehnyt tulospohjaisesta rahoituksesta, korkeista palkankorotuksista sekä julkismenojen kasvun verorahoituksesta aiempaa vaikeampaa. On keskeistä huomata, että voiton suhdeluvulla p' viitataan lisäarvon s suhteeseen tuotantoon sijoitettuun kokonaispääomaan C. Marxin mukaan tilanne, jossa voiton suhdeluku laskee voiton määrän kohotessa samanaikaisesti 15 on tilanteena tavallinen, ja absoluuttinen voittosumma p onkin kasvanut siinä missä kiinteän ja muuttuvan pääoman sekä lisäarvon kannatkin. Tärkeää on lisäksi huomata, ettei [v]oiton suhdeluku - - laske siksi, että työ tulee tuottamattomammaksi, vaan siksi, että se tulee tuottavammaksi. 16 Tämä auttaa ymmärtämään osaltaan sitä, miksi työn tuottavuuden kasvu on pitkässä juoksussa haitallinen pääoman kasautumiselle, talouskasvulle. Yhtä kaikki, loppuviimeksi voidaan todeta Marxia mukaillen, että [k]apitalistisen tuotannon tosi raja on pääoma itse. 17 Tässä tutkielmassa esitettyjen taloudellisten lainalaisuuksien huomioiminen onkin ensiarvoisen tärkeää, kun etsitään selittäviä tekijöitä Suomen talouden ja yhteiskunnan kehitykselle kuluneiden viiden vuosikymmenen aikana. 15 Marx 1980, 233. 16 Ibid., 243. 17 Ibid., 253. Kursiivi alkuperäinen. 8
LÄHTEET Kirjallisuus Kliman Andrew, Marx Karl, The Failure of Capitalist Production. Underlying Causes of the Great Recession. Pluto Press, Lontoo 2012. Pääoma. Poliittisen taloustieteen arvostelua. 1. osa. Pääoman tuotantoprosessi. TA-tieto, Vaasa 2013. Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. 3. osa. Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. Progress, Moskova 1980. Aikasarjat Kansantalouden tilinpito. Aikasarjat vuosilta 1960 1981. Tilastokeskus, Helsinki 1984. Kansantalouden tilinpito. 1980, Pääomakanta vuosina 1965 1977. Tilastokeskus, Helsinki 1980. Kansantalouden tilinpito. Tilastokeskus. <http://193.166.171.75/database/statfin/kan/vtp/vtp_fi.asp> Internet Käsitteet ja määritelmät. Kansantalouden tilinpito. Tilastokeskus <http://www.stat.fi/meta/til/vtp.html> United Nations Statistics Division. Historic Versions of the System of National Accounts. <http://unstats.un.org/unsd/nationalaccount/hsna.asp> 9