, 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Haminassa Vilniemen kylässä, osin Hietakylän kylän ja Tallinmäen kaupunginosan puolella. Suunnittelualue käsittää osan Norsviikinniemestä rajautuen idässä Vilniementiehen, etelässä Norsviikintien ja Punakalliontien väliin ja lännessä Norsviikintien pohjoispuolelle harjanteen laelle. Pohjoisessa alue rajautuu Purholmanselän lahteen, joka on osa Natura-ohjelmaa. Alueen sijainti on esitetty alla olevassa karttakuvassa. Suunnittelualueen sijainti Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti, ei mittakaavassa.
2 SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen laatimiseen on ryhdytty alueen maanomistajan aloitteesta. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen tavoitteena on laajentaa rakennettua taajama-aluetta kohti etelää maakuntakaavan mukaisella taajama-alueella, joka on myös yleiskaavassa osoitettu asuntotuotannon reservialueeksi. Tavoitteena on muodostaa erillispientalotontteja sekä näiden tonttien käyttöön tuleva venevalkama. Tavoitteena on liittää alue kunnallistekniikkaan. Kaavanlaatija on Laitila Arkkitehdit Oy Kotka. Kaavamuutoksen yhteydessä tehdään tonttijako. Tonttijako on sitova. Kaavan yhteydessä laaditaan kaupungin ja maankäyttösopimus, joka allekirjoitetaan ennen kaavan hyväksymistä. 3 LÄHTÖKOHDAT, TEHDYT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT 3.1 MAAKUNTAKAAVA 3.1.1 Taajamat ja niiden ympäristöt Suunnittelua ohjaava ylemmän tason kaava on Kymenlaakson maakuntakaava Taajamat ja niiden ympäristöt, joka on Ympäristöministeriön vahvistama 28.5.2008 ja 18.1.2010. Maakuntakaavassa suunnittelualueelle ja sen läheisyyteen on osoitettu seuraavia aluevarauksia: A/s nat Haminan taajama-aluet. Natura 2000 -verkostoon kuuluva tai ehdotettu kohde
Kuva 3. Ote Kymenlaakson vaihemaakuntakaavasta Taajamat ja niiden ympäristöt, ei mittakaavassa. 3.1.2 Maaseutu ja luonto 3.1.3 Energiamaakuntakaava Maakuntakaava Maaseutu ja luonto on vahvistettu Ympäristöministeriössä 14.12.2010. Maaseutu ja luonto -kaavassa on annettu seuraavat koko maakuntakaava-aluetta koskevat suunnittelumääräykset: Maankäytön suunnittelussa ja rakentamisessa on tulvariski otettava erityisesti huomioon Kymijoen tulvaherkillä alueilla. Rannikon ja saariston maankäytön suunnittelussa, rakentamisessa ja merkittävien yhteiskunnan toimintojen sijoittelussa on erityistä huomiota kiinnitettävä tulvariskeihin, silloin kun maanpinnan korkeus on tason +3,0 metriä alapuolella. Myös muiden vesistöjen ranta-alueiden maankäytön suunnittelussa ja rakentamisessa on aina tarpeen ottaa huomioon vesistöjen tulvaherkkyys. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee keskeisenä periaatteena vesistöjen läheisyydessä olla yhtenäisen rakentamattoman rantaviivan säästäminen. Kymenlaakson energiamaakuntakaava on vahvistettu Ympäristöministeriössä 10.4.2014. Energiamaakuntakaavassa on annettu seuraavat koko maakuntakaavaaluetta koskevat suunnittelumääräykset: Alueiden yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee selvittää edellytyksiä uusiutuvaan energiaan perustuvien järjestelmien käyttöön.
Tuulivoimaa suunniteltaessa tulee voimalat sijoittaa ensisijaisesti muualle kuin maakuntakaavassa osoitetuille taajamatoimintojen alueille, virkistysalueille tai kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeille alueille. Tuulivoimaloita suunniteltaessa on erityisesti selvitettävä asumisen, työnteon ja virkistyksen alueisiin sekä kulttuuriympäristöön, maisemaan ja luontoarvoihin kohdistuvat vaikutukset. Suunniteltaessa tuulivoimaloiden sijoittamista taajamatoimintojen läheisyyteen, tulee selvittää tuulivoimatuotannon vaikutukset alueen maankäytön kehittämisvaihtoehtoihin. Tuulivoimalat tulee sijoittaa keskitetysti. 3.1.4 Kauppa ja merialue Kymenlaakson maakuntakaava Kauppa ja merialue on vahvistettu Ympäristöministeriössä 26.11.2014. Kauppa ja merialue -kaavassa ei ole merkintöjä suunnittelualueelle. 3.2 YLEISKAAVA Kaava-alueella on voimassa Haminan Keskeisten alueiden yleiskaava, jonka kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 20.3.2006 ja se on saanut lainvoiman 5.11.2008. Yleiskaavassa on suunnittelualueelle ja sen ympäristöön annettu alla lueteltuja määräyksiä: Haminan keskeisten alueiden yleiskaavan aluevaraukset AP AT VL M-1 SL Pientalovaltainen asuntoalue. Kyläalue. Lähivirkistysalue. Maa- ja metsätalousvaltainen alue. Alue on varattu kaavamerkinnän mukaisen käyttötarkoituksen rinnalla asuntotuotannon reservialueeksi. Luonnonsuojelualue
Kuva 5. Ote Haminan keskeisten alueiden yleiskaavasta, ei mittakaavassa. 3.3 ASEMAKAAVA Alueella on osin voimassa kaupunginvaltuuston 6.2.2007 hyväksymä ja Korkeimman Hallinto-oikeuden 14.10.2008 vahvistama Asemakaava ja asemakaavan muutos valtatien 7 ja kaupungin sisääntuloteiden liikennekäytävien alueella (kaava nro 427). Lisäksi alueella on pieniä puistoalueen osia voimassa asemakaavoista 118 (vahv. 25.11.1977), 100 (vahv. 29.10.1975) ja 99 (vahv. 8.9.1975). Kuva 6. Ote ajantasa-asemakaavasta.
3.4 KARTAT Alueesta on laadittu kaavanpohjakartta mittakaavassa 1:1000, jota tarkistetaan tarvittaessa. 4 KAAVA-ALUEEN YMPÄRISTÖ 4.1 RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Suunnittelualue on pääosin mäntyvoittoista kangasmetsää, joka rajautuu pohjoisosaltaan Purholmanselkään, joka kuuluu Lupinlahden suojelualueeseen. Kaava-alueen luoteissivua reunustaa Norsviikintie, jonka länsipuolelle rajautuva alue on väljästi rakennettua. 4.2 LUONTO JA MAISEMA Kaava-alue on pääosin rakentamatonta kangasmetsää, jonka pääpuulajit ovat mänty ja kuusi. Osalla alueesta on tehty metsänhakkuita. Alue rajautuu pohjoisessa Natura-ohjelmaan kuuluvaan ja Ramsar-kohteeksi luettuun Purholmanselkään, joka on lintulajistoltaan rikas ja kasvilajistoltaan monipuolinen lahti. 4.2.1 Luontokohteet Purholmanselän lisäksi suunnittelualueella tai sen rajapinnassa ei ole muita tiedossa olevia arvokkaita luontokohteita. 4.3 MUINAISMUISTOT Suunnittelualueella ei ole tiedossa olevia kiinteitä muinaisjäännöksiä. 4.4 LIIKENTEEN JA TEKNISEN HUOLLON JÄRJESTÄMINEN Suunnittelualue liittyy lähistöllä olevaan tieverkkoon ja kunnallistekniikkaan. Alueen sisäiset katuyhteydet ja kunnallistekniikka tullaan rakentamaan kaupungin toimesta alueen toteuttamisen yhteydessä.
5 SELVITETTÄVÄT VAIKUTUKSET Asemakaavatyön yhteydessä tarkastellaan yksityiskohtaisen kaavan toteutumisen vaikutuksia (1) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön, (2) maaperään ja pohjaveteen, (3) kasvi- ja eläinlajeihin sekä luonnon monimuotoisuuteen, (4) alue- ja yhdyskuntarakenteeseen sekä yhdyskuntatalouteen ja liikenteeseen sekä (5) kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. Seuraavassa kuvataan alustavasti kaava-alueen nykytilanteessa em. kohteille aiheutuvia vaikutuksia. Lisäksi arvioidaan laadittavan asemakaavan vaikutusalueen laajuutta ja mahdollisia vaikutuksia. Varsinainen asemakaavasuunnitelman vaikutusten arviointi tehdään suunnittelun edetessä ja se kuvataan asemakaavaselostuksessa. Kesän ja syksyn 2019 aikana on tarkoitus tehdä alueella luontoselvityksiä ja Naturavaikutusten arviointi. 5.1 VAIKUTUSALUEEN LAAJUUS Kaavan toteutuminen vaikuttaa alueen maisemakuvaan rakennuskannan lisääntyessä. Alueen rakentaminen täydentää Haminan Tallinmäen rakennettua ympäristöä ja kuroo taajamaa kohti Vilniemen erillistä asemakaava-aluetta. Suunnittelualue rajautuu osittain Lupinlahden Natura-alueeseen. Alueen toteutuksessa tulee huolehtia siitä, että aluetta rakennettaessa tai käytettäessä ei aiheudu vaikutuksia, jotka vähentävät niitä luontoarvoja, joiden vuoksi alue on suojeltu. 5.2 MAHDOLLISIA VAIKUTUKSIA Rantaan rajautuvien tonttien käyttäjien tulee huomioida Natura-alue ja sitä koskevat velvoitteet rakentamisessa ja käytössä. 5.3 VAIHTOEHDOT Alueen toteuttamisen vaihtoehtoja arvioidaan luonnosvaiheessa, mutta vaihtoehtoisia kaavaluonnoksia ei ole tarkoitus asettaa nähtäville. Vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia kuvataan kaavaselostuksessa. Luonnoksesta työstetään palautteen perusteella jatkovalmistelussa nähtäville asetettava kaavaehdotus. Aiempi kaavaluonnos oli nähtävillä 25.4.-24.5.2018. Kaavaan on tämän jälkeen tehty merkittäviä muutoksia, joten kaavaluonnos asetetaan uudelleen nähtäville.
6 OSALLISTUMINEN 6.1 OSALLISET Välittömiä osallisia ovat: Alueen asukkaat ja maanomistajat: lähialueen asukkaat kaava-alueella tai sen vaikutuspiirissä maata omistavat Viranomaiset ja alueelliset yhteisöt: Maakuntakaavoituksesta vastaava viranomainen (Kymenlaakson liitto) Ympäristöviranomainen, ELY Tieviranomainen, ELY Kymijoen vesi ja ympäristö ry Kymenlaakson luonnonsuojelupiiri Kymenlaakson lintutieteellinen yhdistys Kaupungin rakennusvalvonta- ja ympäristöviranomainen, Kaupungin pelastus- ja paloviranomainen Kaupungin terveydensuojeluviranomainen Yhdyskuntateknisestä huollosta vastaavat yhteisöt: Kymenlaakson Sähkö Oy Haminan Vesi Sonera Oyj Kymen Puhelin Oy Elisa Oyj Elinkeino- ja yrityselämän edustajat: Alueen rakentamiseen suoraan tai toimensa puolesta osallistuvat. Yhdyskuntateknisten järjestelmien rakentamisesta ja ylläpidosta vastaavat yhteisöt Välillisiä osallisia ovat kaikki sellaiset, jotka kokevat itsensä osallisiksi.
6.2 OSALLISTUMISEN JÄRJESTELYT Osallistuminen tapahtuu suoralla yhteydenotolla Haminan kaupungin kaavoitusyksikköön. Kaavan nähtävilläoloaikoina esillä on myös kaavan lähtökohta-aineistoa sekä mahdollisesti kaavoitusta varten laaditut selvitykset. Sekä luonnoksesta, että ehdotuksesta hankitaan tarvittavat viranomaisten lausunnot. Kaavan hyväksyy Haminan kunnanvaltuusto ja kaava-asiaa valmistelee Laitila Arkkitehdit Oy maanomistajan toimeksiannosta yhteistyössä Haminan kaupungin kaavoitusyksikön kanssa. 6.3 TIEDOTTAMINEN Suunnittelun käynnistymisestä ja tästä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta (OAS) ja asemakaavaluonnoksen nähtävillä olosta tiedotetaan Haminan kaupungin normaalin tiedotuskäytännön mukaisesti kaupungin internetsivuilla ja ilmoitustaululla. Lisäksi suunnittelualueen ja siihen rajoittuvien alueiden maanomistajille on lähetetty kaavoituksen vireille tuloa koskeva henkilökohtainen kirje. Vireille tulosta on kuulutettu paikallisessa ilmaisjakelulehti Reimarissa 25.4.2018. Asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta tiedotetaan kaupungin internetsivuilla Kuulutukset-kohdassa sekä kaupungin julkisten kuulutusten ilmoitustaululla (Puistokatu 2). Lisäksi suunnittelualueen naapuruston kiinteistönomistajille ja mahdollisille muistuttajille tieto annetaan kirjeellä tai sähköpostilla. 6.4 VIRANOMAISYHTEISTYÖ Kaavaluonnoksesta ja -ehdotuksesta pyydetään lausunnot ainakin Kaakkois-Suomen ELY -keskukselta, sekä lupavaliokunnalta (rakennusvalvonta-, ympäristönsuojelu- ja terveydensuojeluviranomaisilta). Kaupungin johtosäännön mukaan muista kuin laaja-alaisista tai muutoin merkittävistä kaavoista lausunnon voivat antaa valiokuntien esittelevät viranhaltijat. Kaavahankkeesta on järjestetty MRL 66 :n ja MRA 26 :n mukaiset asemakaavan aloitusvaiheen viranomaisneuvottelut Kaakkois- Suomen ELY keskuksen kanssa 12.7.2018 ja 15.2.2018. Asemakaavan luonnosvaiheen nähtävillä olon jälkeen järjestetään tarvittaessa kaavaneuvotteluja ja mahdollinen ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelu, mikäli se nähdään tarpeelliseksi. 7 KAAVOITUKSEN KULKU, AIKATAULU JA PÄÄTÖKSENTEKO Kaavahanke on tullut vireille 20.4.2018. Vireille tulosta on kuulutettu kunnan ilmoitustaululla ja nettisivuilla. Luonnosvaiheesta saadun palautteen pohjalta laaditaan asemakaavaehdotus. Tavoitteena on, että asemakaavaehdotus esitellään kilpailukykyvaliokunnalle hyväksyttäväksi 2019 ja MRA 27 :n mukaan nähtäville asetettavaksi 30 vuorokauden
ajaksi. Sen jälkeen kaupunginhallitus käsittelee lausunnot ja mahdolliset muistutukset ja päättää esityksen tekemisestä kaupunginvaltuustolle hyväksyä ko. asemakaava ja asemakaavan muutos. Aikataulun mukaan asemakaava saisi lainvoiman vuoden vaihteessa 2019/2020. 8 YHTEYSTIEDOT Kaupunginarkkitehti Milla Koskivirta Haminan kaupunki Kaavoitus Puistokatu 2, PL 70 49400 Hamina Arkkitehti Petteri Nikki Laitila Arkkitehdit Oy Kyminlinnantie 6 48600 KOTKA Puhelin: 0400 485 531 Sähköposti: milla.koskivirta@hamina.fi Puhelin: (050) 594 5785 Sähköposti: petteri.nikki@laitila.com 9 N TÄYDENNYKSET JA TARKISTUKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on täydentyvä asiakirja, jota muokataan ja täydennetään kaavaprosessin edetessä mm. osallispalautteen ja viranomaislausuntojen pohjalta. Viimeisimmät täydennysmerkinnät on esitetty punaisella värillä. 10 PALAUTE STA Palaute osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tulee antaa em. yhteystiedoilla Haminan kaupungille kirjallisesti 27.6.2019 mennessä. Vastaus palautteeseen annetaan henkilökohtaisella yhteydenotolla. Kaavanlaatija Petteri Nikki Arkkitehti SAFA, Laitila Arkkitehdit Oy