Arviointikertomuksen keskeisiä huomioita

Samankaltaiset tiedostot
Arviointikertomus 2018

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

ARVIOINTIKERTOMUKSEN 2012 ESITTELY

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019

Kaupunginvaltuusto

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

TARKASTUSVIRASTO Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

69 Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari_toimitusjohtaja Martti Böhmin arviointitapaaminen

LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin

Suunnittelukehysten perusteet

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Tiivistelmä Soten tuottavuusohjelmasta

Kunnan ja Keusoten yhteinen hyvinvointitehtävä

PALVELUALUE: Hyvinvointipalvelut. 1. Toiminta-ajatus. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset. 3. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo PAIKKA

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Sosiaali- ja terveystoimi. Jämsä

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Elinkeinotoimen vastuualue

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs.

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Kuntaliitto. Kunnan toiminnot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 seuranta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs

Maanantaina klo Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Strategiset painopisteet hyvinvoinnin palvelualueella. Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Johtaja Taru Kuosmanen

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015

Tilinpäätösennuste 2014

ARVIOINTIPERIAATTEET, KAUSI

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (2-6) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Rovaniemen kaupungin taloustilanne. Valtuustoseminaari Sirkka Lankila

Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset

Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma. Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari

Muonion kunta Esityslista 11/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi

Kaupunkistrategia Kaupunginvaltuusto

Muonion kunta Esityslista / 3/

Muonion kunta Esityslista/ 4/ (5) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Långström Ulla sihteeri Partanen Henri viranhaltija Lindström-Koli Tove tilintarkastaja

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Hyvinvointiyhtymän linkittyminen maakuntauudistukseen

Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2018

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2019 Tarkastuslautakunta

TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA LAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Forssan kaupunkistrategia

Uusi Vantaa ja järjestöt. Ritva Viljanen, kaupunginjohtaja

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi

Talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Korjauslista vuoden 2017 talousarvioon,

Valtuustoseminaari Kari Janhonen Talousjohtaja

Kuntalain 112 :n mukaan kunnan tilinpäätöksestä on lisäksi voimassa, mitä kirjanpitolaissa säädetään.

Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. 8 Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy:n arviointitapaaminen

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Transkriptio:

Kaupunginvaltuusto käsitteli 17.6.2019 tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2018. Arviointikertomuksessa tiivistyy tarkastuslautakunnan käsitys kuluneen vuoden onnistumisista ja kehittämistä vaativista asioista kaupunkikonsernin toiminnassa. Arviointikertomuksen keskeisiä huomioita Kaupunkistrategian linjauksia viety konkreettisesti eteenpäin Kaupunkistrategia eli Pelikirja ei ole jäänyt korulauseita sisältäväksi unohdetuksi asiakirjaksi, vaan sen linjauksia on toteutettu konkreettisesti talousarviotavoitteiden, toimielinpäätösten ja erilaisten ohjelmien/suunnitelmien avulla. Tavoitteista toteutui noin puolet Vuodelle 2018 kaupunginvaltuusto asetti yhteensä 15 tavoitetta Pelikirjan mukaisille kärkihankkeille ja 10 muita toiminnallisia tavoitteita. Kärkihanketavoitteista toteutui kahdeksan (8) kappaletta (53 %) ja muista toiminnallisista tavoitteista viisi (5) kappaletta (50 %). Neljälle merkittävimmälle tytäryhtiölle oli asetettu yhteensä 16 tavoitetta. Yhtiöistä parhaiten tavoitteet saavuttivat Hyvinkään Lämpövoima Oy ja Hyvinkään Vuokraasunnot Oy.

Taloudessa useita määrärahaylityksiä Valtuustoon nähden sitovien nettomenojen (toimintakate) ylityksiä oli 10 eri palvelualueella. Ylitysten yhteismäärä oli 5,7 miljoonaa euroa. Suurimmat määrärahaylitykset olivat sosiaali- ja terveystoimen palvelualueilla. Hyvinkään kaupungin talous toteutui alijäämäisenä, mutta muuten talouden tunnusluvut olivat pääosin hyvällä tasolla. Kaupunki kykeni vähentämään lainamääräänsä nyt neljättä vuotta peräkkäin. Tätä on edesauttanut se, että kaupungilla ei ole viime vuosina ollut isoja rakentamis- ja peruskorjauskohteita. Jatkossa kaupungin investointien määrä kasvaa merkittävästi, joten se merkitsee kaupungin taloustilanteeseen haasteita. Tarkastuslautakunta suosittelee palvelualueita seuraamaan talousarvion toteutumista tarkemmin ja säännöllisemmin. Lisäksi lautakunta suosittelee vastuuvirkamiehiä tekemään talousarvion muutoksista esitykset riittävän ajoissa, jotta ne ehditään käsitellä kuntalain ja hallintosäännön mukaisesti talousarviovuoden aikana. Useat elinvoimaisen kaupungin tunnusmerkit täyttyvät Hyvinkään saavutettavuus ja toimivat liikenneyhteydet ovat erinomaiset. Työpaikkaomavaraisuus on korkealla tasolla. Asumisen hinta on kilpailukykyinen pääkaupunkiseutuun ja naapurikuntiin verrattuna. Kulttuuri- ja vapaa-ajan tapahtumat sekä luontokohteet ovat kehittyneet myönteiseen suuntaan. Kaupunkikeskusta on kehittynyt vetovoimaisemmaksi. Sen sijaan yritystonttikauppa on viime vuosina ollut vähäistä ja asukasmäärä väheni vuonna 2018. Toteutetun imagokyselyn mukaan pääkaupunkiseudun ja Kanta-Hämeen asukkaiden mielestä mielikuva Hyvinkäästä oli yleensä neutraali.

Tarkastuslautakunta suosittelee kaupunkimarkkinoinnin kehittämistä ja tehostamista, jotta Hyvinkään tunnettuus kasvaa ja positiivinen mielikuva kaupungista lisääntyy. Markkinoinnissa tulee tuoda esille Hyvinkään vahvuuksia. Lisäksi lautakunta suosittelee uusien toimintatapojen käyttöönottoa yritysalueiden markkinoinnin tehostamiseksi. Hangonsillan alueen rakentuminen lähtenyt hyvin käyntiin Hangonsillan aloituskortteleiden kaikki asuntotontit on myyty. Vuoden 2018 loppuun mennessä valmistui 127 asuntoa. Alueelle tulee eri hallintamuotoisia asuntoja (myytäviä, vuokrattavia ja asumisoikeusasuntoja). Ensivaiheessa alueelle on rakennettu pääosin yksiöitä ja kaksioita. Tarkastuslautakunta suosittelee jatkossa huolehtimaan myös isojen perheasuntojen riittävyydestä. Lisäksi lautakunta suosittelee seuraamaan alueen parkkipaikkojen riittävyyttä. Uuden lukio- ja opistorakennus Kipinän rakennustyöt alkoivat helmikuussa 2019. Rakennus valmistuu marras-joulukuussa 2020. Tarkastuslautakunta pitää hyvänä sitä, että rakennus tulee olemaan sekä päivä- että iltakäytössä. Lisäksi huomioon otettu tilojen muunneltavuus on tärkeää luotaessa Hyvinkäälle uudenlaista palvelu- ja käyttökulttuuria. Jotta Kipinästä tulee vetovoimainen lukio, ulkoisten puitteiden lisäksi on kiinnitettävä huomiota lukion profiloitumiseen ja monipuoliseen kurssitarjontaan.

Vesihuoltoverkoston vuotovesien määrä haasteena Vesihuoltoverkoston vuotovesien määrä on huolestuttavan korkealla tasolla. Tällä hetkellä noin 30 % vedestä menee hukkaan. Tarkastuslautakunta suosittelee nostamaan vuotovesien määrän vähentämisen prioriteettilistan kärkeen ja paneutumaan huolellisesti vuotopaikkojen löytämiseen ja niiden korjaamiseen. Lastensuojelussa jatkunut kielteinen kehitys huolestuttavaa Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten/nuorten määrä on kasvanut ja lastensuojelun sijaishuollon kustannukset ovat nousseet merkittävästi. Mielenterveys- ja päihdepalveluja ei edelleenkään kyetty tarjoamaan kysyntää vastaavasti ja se heijastui esimerkiksi lastensuojelun kustannuksiin. Vaikeasti oirehtivia lapsia/nuoria on jouduttu sijoittamaan entistä enemmän lastensuojelulaitosten erityisyksiköihin. Kyseiset kustannukset kasvoivat peräti 47 % edellisestä vuodesta. Lastensuojelun huolestuttava kehitys näkyi myös perusopetuksen menojen kasvussa. Muihin kuntiin sijoitettujen hyvinkääläisten oppilaiden kustannukset kasvoivat jopa 66 % edelliseen vuoteen nähden.

Tarkastuslautakunnan mielestä lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämistä koskevat toimenpiteen on syytä nostaa prioriteettilistan kärkeen. Lautakunta suosittelee kaupungin sivistystoimea ja Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymää yhteistyössä huolehtimaan riittävien resurssien kohdentamisesta lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden tilanteen kohentamiseksi. On tutkittava, onko tähän mennessä toteutetut ennaltaehkäisevät toimenpiteet ja varhainen tuki oikeanlaista, riittävää ja oikea-aikaista. Kaupungin ja Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän yhteistyöjärjestelyt vielä kesken Hyvinkään kaupungin ja kuntayhtymän taholta on nimetty yhteistyöverkoston vastuuhenkilöt ja sovittu talouden seurannan toimintatavat. Kaikkien tehtävien osalta kaupungin ja kuntayhtymän yhteistoimintamuodot ja yhdyspinnat eivät ole vieläkään selvillä, mikä hankaloittaa uuden organisaation toimintakykyä ja laadukasta asiakaspalvelua. Lue vuoden 2018 arviointikertomus linkin takaa Lisätietoja: tarkastussihteeri Merja Peltomäki merja.peltomaki@hyvinkaa.fi 040-155 6452