Kunnanhallitus 175 27.10.2014 Valtuusto 39 10.11.2014 Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013 Kunnanhallitus 27.10.2014 175 Sivistystoimen palveluverkkoselvityksien pohjalta on valtuuston 27.1.2014 päättämien linjausten mukaisesti edetty tilojen peruskorjaus- ja uudisrakennushankkeisiin valitun D-vaihtoehdon mukaisesti. Hankkeiden suunnittelu ja toteutus on alustavasti ajoitettu vuosille 2014-2018. Palveluverkon muutokset sisältävät neljä erillistä hanketta: Vil läh teen koulun, Rakokiven koulun ja Kukkasen koulun pe rus kor jauk set ja laajennukset sekä Kanervan koulun peruskorjauksen päi vä hoi don tarpeisiin soveltuvaksi. Hankkeita koordinoimaan on nimetty työryhmä, jossa on mukana sekä luot ta mus hen ki löi tä että viranhaltijoita. Rakokiven koulun hankkeen suunnittelu on käynnistetty osana palve lu verk ko rat kai su ja välittömästi valtuuston käsittelyn jälkeen, mutta siten, et tä Villähteen hanketta laajennuksen osalta lähdettiin toteuttamaan kii reel li sem pä nä, jotta saadaan turvattua päivähoitopaikkojen li sää mi nen ja lisääntyneen oppilasmäärän tarpeet läntiseen Nastolaan. Rakokiven hankkeen aikataulu on vaiheistettu siten, että to teu tussuun nit te lu tapahtuisi vuonna 2015 ja toteutus vuonna 2016 ja 2017. Hanke si säl tyy osaksi kunnan investointisuunnitelmaa, jossa määritellään tar kem min hankkeen toteutusaikataulu suhteessa Villähteen hankkeen to teu tu mi seen. Kunnan investointisuunnitelma hyväksytään ta lous ar vion käsittelyn yhteydessä. Hankesuunnitelma on tehty sivistyspalvelujen, tilapalvelujen ja teknis ten palvelujen yhteistyönä. Suunnitelman tekoa on ohjannut hanke työ ryh mä, johon kuuluvat sivistyslautakunnan puheenjohtaja Marko Var jo nen (pj.), teknisen lautakunnan puheenjohtaja Kari Känkänen (vpj.), kun nan hal li tuk sen edustaja Jetta Laakso sekä seuraavat viranhaltijat: ti la pal ve lu in si nöö ri Pirkko Puttonen, päivähoidon johtaja Leena Miet ti nen, kaavasuunnittelija (hankesuunnittelija) Pauli Lindström, siivous- ja ruo ka huol to pääl lik kö Pirjo Grenman, rehtori Susanna Kulonen, luo kan opet ta ja (henkilöstön edustaja) Sannamari Heinonen ja si vis tys toi men joh ta ja Jaana Suvisilta. Ryhmä sihteerinä on toiminut hallintosihteeri Mer ja
Kangaskolkka-Rautio. Sivistystoimen palveluverkkoselvityksen yhteydessä Rakokiven koulua kos kien on tehty tarveselvitys, jota on tarkennettu hankesuunnittelun ede tes sä. Rakokiven koulun rehtori Susanna Kulonen on yhdessä kou lun henkilöstön kanssa täydentänyt ja tarkentanut tilatarpeita ja han ke sel vi tys tä. Sen pohjalta on laadittu myös uudistettu tilaluettelo, joka kat taa ensisijaisesti tulevan uudisrakennuksen tilatarpeet. Hankesuunnitelma sisältää tämän lisäksi selvitykset mm. han kin ta tavas ta, laatuvaatimuksista, rakennuspaikasta, vaikutuksista käyt tö talou teen, rahoitussuunnitelman sekä elinkaaritarkastelun. Hanketyöryhmä esittää kantanaan, että Rakokiven osalta valitaan suun nit te lun pohjaksi vaihtoehto numero kolme: uuden koulun raken ta mi nen. Ryhmän mukaan näin turvataan mahdollisimman riskitön rakennus käyt tä jien hyvinvointia ajatellen. Samalla saadaan tilatehokkuuden pa ra ne mi sen myötä rakennuksen käyttökustannukset kohtuullistettua se kä energiatehokkuutta parannettua. Rakentamisen aikainen väistö toteutuksen ja kulujen osalta on tämän vaih to eh don kohdalla yksikertainen ja edullinen, sillä oppilaat voivat jat kaa vanhassa koulussa koko rakentamisen ajan. Uusi koulu mahdollistaa uudenlaisen pedagogiikan toteuttamisen täy sin uusien tilaratkaisuiden myötä. Uuden koulun rakentaminen tuo selkeästi myös toiminnallisiin kuluihin hel po tus ta nykytilanteeseen verrattuna. Hankesuunnitelma liitteineen on liitteenä. Sivistyslautakunta on käsitellyt hankesuunnitelman kokouksessaan 21.10.2014 82. Sivistyslautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Ra ko ki ven koulun hankesuunnitelman työryhmän esityksen mukaan vaih to eh don kolme toteuttamisen osalta kannattaen kokonaan uuden kou lun rakentamista saatujen selvitysten perusteella. Tekninen lautakunta käsitteli hankesuunnitelman kokouksessaan 21.10.2014 79. Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittää lau sun to naan kunnanhallitukselle ja valtuustolle seuraavaa: - lautakunta toteaa, että hankesuunnitelma on selkeä sivistyspalvelujen toi min nal li ses ta ja myös tilahallinnallisesta näkökulmasta - hankesuunnitelma ei tuo riittävästi selkoa yhdyskuntarakenteellisesta vai ku tuk ses ta kokonaisratkaisuun ja täten myös kunnan ko ko nais ta lou den osalta pitkällä aikavälillä
- Rakokiven koulun hankesuunnitelman sisältöä ei lukita vielä val - tuus ton marraskuun 2014 kokouksessa - talousarvioehdotuksen 2015 mukaan Rakokiven kouluprojektin ra - ken nus työ on ohjelmassa kunnan taloustilanteen takia vasta vuoden 2016 puo lel la, mikä mahdollistaa täsmentäviä tutkimuksia ja suunnittelua koh tei den peruskorjausasteen tarkentamiseksi sekä yh dys kun ta ra ken teen vaikutusten merkityksen mukaan ottamisen kokonaisuuden ar vioin tiin - riittävän suunnitteluajan varmistamiseksi hankesuunnitelma on kui ten kin vahvistettava viimeistään maaliskuun 2015 aikana - riskianalyysit eri toteutusvaihtoehdoille - valtuusto päättää selvittää vaihtoehtoja D-vaihtoehdon osalta laa - jem min kuin yhden toimipisteen osalta Ehdotus: (kunnanjohtaja) Huomioiden sivistyslautakunnan ja teknisen lautakunnan lausunnot kun nan hal li tus esittää valtuustolle, että se päättää: 1. Rakokiven koulun hankesuunnitelmassa on neljä vaihtoehtoa. Kai - kis sa vaihtoehdoissa on osa tai kokonaan uudisrakentamista. 2. Uudisrakentamisen laajuuteen vaikuttaa, kuinka olemassa olevaa ra ken nus kan taa voidaan ja on tarkoituksenmukaista hyödyntää var hais kas va tuk sen, esiopetuksen ja perusopetuksen tarpeisiin. 3. Koska hankesuunnittelun yhteydessä ei ole ollut käytettävissä riit - tä vän yksityiskohtaisia tietoja ja suunnitelmia pe rus kor jaus kus tan nus ten arvioimiseksi, tilapalvelun tulee teettää Rakokiven koulusta, Kaner van koulusta ja Männistön koulusta täydentäviä kuntotutkimuksia ja nii den perusteella tehdyt peruskorjaussuunnitelmat ja kustannusarviot. Näi tä tutkimuksia ja suunnitelmia voidaan hyödyntää myös Kanervan kou lun ja Männistön koulun mahdollisen muun tulevan käyt tö tar koi tuk sen suunnittelussa. Nämä selvitykset, suunnitelmat ja kustannusarviot tu lee olla käytettävissä 13.2.2015 mennessä. 4. Valtuutetuille, kunnanhallituksen jäsenille, sivistyslautakunnan ja tek ni sen lautakunnan jäsenille järjestetään helmikuussa 2015 se mi naa ri, jossa käsitellään Rakokiven koulun ja koko taajamaalueen itäi sen osan varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja ala-
kou lu pe rus ope tuk sen järjestämistä ja järjestämisen vaikutusta ao. toimialan, tilahallinnan ja yhdyskuntarakenteen kehittymisen kannalta. 5. Valtuusto päättää Rakokiven hankesuunnitelmasta 31.3.2015 men nes sä. Rakokiven koulun suunnittelu aloitetaan kesäkuussa 2015 ja tilojen toteuttaminen kesällä 2016. Päätös: Käydyn keskustelun aikana hallituksen jäsen Jetta Laakso esitti, että esi te tään valtuustolle päätettäväksi, että edetään sivistyslautakunnan 21.10.2014 hyväksymän hankesuunnitelman pohjalta, joka täysin poh jau tuu valtuuston 27.1.2014 tekemään päätökseen palveluverkosta. Hal li tuk sen jäsenet Pasi Karjalainen, Riitta Siltanen, Hannu Rahkonen ja Jenna Koskelo kan nat ti vat Laakson esitystä. Puheenjohtaja esitti äänestyksen toimitettavaksi ni men huu to ää nestyk se nä ja äänestysjärjestykseksi seuraavaa: ne jotka kannattavat kun nan joh ta jan ehdotuksen hyväksymistä äänestävät "jaa" ja ne, jotka kan nat ta vat hallituksen jäsen Laakson esitystä äänestävät "ei". Esitys hy väk syt tiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä "jaa" äänesti Savurinne, "ei" ää nes ti vät Hassinen, Kaitainen, Karjalainen, Koskelainen, Koskelo, Laak so, Niemi, Rahkonen, Reinikka ja Siltanen. Puheenjohtaja to te si hal li tuk sen päättäneen äänestyksen jälkeen hyväksyä pää tök sek si hal li tuk sen jäsen Laakson tekemän ehdotuksen. Kunnanhallitus 27.10.2014 175 Sivistystoimen palveluverkkoselvityksien pohjalta on valtuuston 27.1.2014 päättämien linjausten mukaisesti edetty tilojen peruskorjaus- ja uudisrakennushankkeisiin valitun D-vaihtoehdon mukaisesti. Hankkeiden suunnittelu ja toteutus on alustavasti ajoitettu vuosille 2014-2018. Palveluverkon muutokset sisältävät neljä erillistä hanketta: Vil läh teen koulun, Rakokiven koulun ja Kukkasen koulun pe rus kor jauk set ja laajennukset sekä Kanervan koulun peruskorjauksen päi vä hoi don tarpeisiin soveltuvaksi. Hankkeita koordinoimaan on nimetty työryhmä, jossa on mukana sekä luot ta mus hen ki löi tä että viranhaltijoita. Rakokiven koulun hankkeen suunnittelu on käynnistetty osana palve lu verk ko rat kai su ja välittömästi valtuuston käsittelyn jälkeen, mutta
siten, et tä Villähteen hanketta laajennuksen osalta lähdettiin toteuttamaan kii reel li sem pä nä, jotta saadaan turvattua päivähoitopaikkojen li sää mi nen ja lisääntyneen oppilasmäärän tarpeet läntiseen Nastolaan. Rakokiven hankkeen aikataulu on vaiheistettu siten, että to teu tussuun nit te lu tapahtuisi vuonna 2015 ja toteutus vuonna 2016 ja 2017. Hanke si säl tyy osaksi kunnan investointisuunnitelmaa, jossa määritellään tar kem min hankkeen toteutusaikataulu suhteessa Villähteen hankkeen to teu tu mi seen. Kunnan investointisuunnitelma hyväksytään ta lous ar vion käsittelyn yhteydessä. Hankesuunnitelma on tehty sivistyspalvelujen, tilapalvelujen ja teknis ten palvelujen yhteistyönä. Suunnitelman tekoa on ohjannut hanke työ ryh mä, johon kuuluvat sivistyslautakunnan puheenjohtaja Marko Var jo nen (pj.), teknisen lautakunnan puheenjohtaja Kari Känkänen (vpj.), kun nan hal li tuk sen edustaja Jetta Laakso sekä seuraavat viranhaltijat: ti la pal ve lu in si nöö ri Pirkko Puttonen, päivähoidon johtaja Leena Miet ti nen, kaavasuunnittelija (hankesuunnittelija) Pauli Lindström, siivous- ja ruo ka huol to pääl lik kö Pirjo Grenman, rehtori Susanna Kulonen, luo kan opet ta ja (henkilöstön edustaja) Sannamari Heinonen ja si vis tys toi men joh ta ja Jaana Suvisilta. Ryhmä sihteerinä on toiminut hallintosihteeri Mer ja Kangaskolkka-Rautio. Sivistystoimen palveluverkkoselvityksen yhteydessä Rakokiven koulua kos kien on tehty tarveselvitys, jota on tarkennettu hankesuunnittelun ede tes sä. Rakokiven koulun rehtori Susanna Kulonen on yhdessä kou lun henkilöstön kanssa täydentänyt ja tarkentanut tilatarpeita ja han ke sel vi tys tä. Sen pohjalta on laadittu myös uudistettu tilaluettelo, joka kat taa ensisijaisesti tulevan uudisrakennuksen tilatarpeet. Hankesuunnitelma sisältää tämän lisäksi selvitykset mm. han kin ta tavas ta, laatuvaatimuksista, rakennuspaikasta, vaikutuksista käyt tö talou teen, rahoitussuunnitelman sekä elinkaaritarkastelun. Hanketyöryhmä esittää kantanaan, että Rakokiven osalta valitaan suun nit te lun pohjaksi vaihtoehto numero kolme: uuden koulun raken ta mi nen. Ryhmän mukaan näin turvataan mahdollisimman riskitön rakennus käyt tä jien hyvinvointia ajatellen. Samalla saadaan tilatehokkuuden pa ra ne mi sen myötä rakennuksen käyttökustannukset kohtuullistettua se kä energiatehokkuutta parannettua. Rakentamisen aikainen väistö toteutuksen ja kulujen osalta on tämän vaih to eh don kohdalla yksikertainen ja edullinen, sillä oppilaat voivat jat kaa vanhassa koulussa koko rakentamisen ajan.
Uusi koulu mahdollistaa uudenlaisen pedagogiikan toteuttamisen täy sin uusien tilaratkaisuiden myötä. Uuden koulun rakentaminen tuo selkeästi myös toiminnallisiin kuluihin hel po tus ta nykytilanteeseen verrattuna. Hankesuunnitelma liitteineen on liitteenä. Sivistyslautakunta on käsitellyt hankesuunnitelman kokouksessaan 21.10.2014 82. Sivistyslautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Ra ko ki ven koulun hankesuunnitelman työryhmän esityksen mukaan vaih to eh don kolme toteuttamisen osalta kannattaen kokonaan uuden kou lun rakentamista saatujen selvitysten perusteella. Tekninen lautakunta käsitteli hankesuunnitelman kokouksessaan 21.10.2014 79. Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittää lau sun to naan kunnanhallitukselle ja valtuustolle seuraavaa: - lautakunta toteaa, että hankesuunnitelma on selkeä sivistyspalvelujen toi min nal li ses ta ja myös tilahallinnallisesta näkökulmasta - hankesuunnitelma ei tuo riittävästi selkoa yhdyskuntarakenteellisesta vai ku tuk ses ta kokonaisratkaisuun ja täten myös kunnan ko ko nais ta lou den osalta pitkällä aikavälillä - Rakokiven koulun hankesuunnitelman sisältöä ei lukita vielä val - tuus ton marraskuun 2014 kokouksessa - talousarvioehdotuksen 2015 mukaan Rakokiven kouluprojektin ra - ken nus työ on ohjelmassa kunnan taloustilanteen takia vasta vuoden 2016 puo lel la, mikä mahdollistaa täsmentäviä tutkimuksia ja suunnittelua koh tei den peruskorjausasteen tarkentamiseksi sekä yh dys kun ta ra ken teen vaikutusten merkityksen mukaan ottamisen kokonaisuuden ar vioin tiin - riittävän suunnitteluajan varmistamiseksi hankesuunnitelma on kui ten kin vahvistettava viimeistään maaliskuun 2015 aikana - riskianalyysit eri toteutusvaihtoehdoille - valtuusto päättää selvittää vaihtoehtoja D-vaihtoehdon osalta laa - jem min kuin yhden toimipisteen osalta Ehdotus: (kunnanjohtaja) Huomioiden sivistyslautakunnan ja teknisen lautakunnan lausunnot kun nan hal li tus esittää valtuustolle, että se päättää: 1. Rakokiven koulun hankesuunnitelmassa on neljä vaihtoehtoa. Kai - kis sa vaihtoehdoissa on osa tai kokonaan uudisrakentamista. 2. Uudisrakentamisen laajuuteen vaikuttaa, kuinka olemassa
olevaa ra ken nus kan taa voidaan ja on tarkoituksenmukaista hyödyntää var hais kas va tuk sen, esiopetuksen ja perusopetuksen tarpeisiin. 3. Koska hankesuunnittelun yhteydessä ei ole ollut käytettävissä riit - tä vän yksityiskohtaisia tietoja ja suunnitelmia pe rus kor jaus kus tan nus ten arvioimiseksi, tilapalvelun tulee teettää Rakokiven koulusta, Kaner van koulusta ja Männistön koulusta täydentäviä kuntotutkimuksia ja nii den perusteella tehdyt peruskorjaussuunnitelmat ja kustannusarviot. Näi tä tutkimuksia ja suunnitelmia voidaan hyödyntää myös Kanervan kou lun ja Männistön koulun mahdollisen muun tulevan käyt tö tar koi tuk sen suunnittelussa. Nämä selvitykset, suunnitelmat ja kustannusarviot tu lee olla käytettävissä 13.2.2015 mennessä. 4. Valtuutetuille, kunnanhallituksen jäsenille, sivistyslautakunnan ja tek ni sen lautakunnan jäsenille järjestetään helmikuussa 2015 se mi naa ri, jossa käsitellään Rakokiven koulun ja koko taajamaalueen itäi sen osan varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja alakou lu pe rus ope tuk sen järjestämistä ja järjestämisen vaikutusta ao. toimialan, tilahallinnan ja yhdyskuntarakenteen kehittymisen kannalta. 5. Valtuusto päättää Rakokiven hankesuunnitelmasta 31.3.2015 men nes sä. Rakokiven koulun suunnittelu aloitetaan kesäkuussa 2015 ja tilojen toteuttaminen kesällä 2016. Päätös: Käydyn keskustelun aikana hallituksen jäsen Jetta Laakso esitti, että esi te tään valtuustolle päätettäväksi, että edetään sivistyslautakunnan 21.10.2014 hyväksymän hankesuunnitelman pohjalta, joka täysin poh jau tuu valtuuston 27.1.2014 tekemään päätökseen palveluverkosta. Hal li tuk sen jäsenet Pasi Karjalainen, Riitta Siltanen, Hannu Rahkonen ja Jenna Koskelo kan nat ti vat Laakson esitystä. Puheenjohtaja esitti äänestyksen toimitettavaksi ni men huu to ää nestyk se nä ja äänestysjärjestykseksi seuraavaa: ne jotka kannattavat kun nan joh ta jan ehdotuksen hyväksymistä äänestävät "jaa" ja ne, jotka kan nat ta vat hallituksen jäsen Laakson esitystä äänestävät "ei". Esitys hy väk syt tiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä "jaa" äänesti Savurinne, "ei" ää nes ti vät Hassinen, Kaitainen, Karjalainen, Koskelainen, Koskelo,
Laak so, Niemi, Rahkonen, Reinikka ja Siltanen. Puheenjohtaja to te si hal li tuk sen päättäneen äänestyksen jälkeen hyväksyä pää tök sek si hal li tuk sen jäsen Laakson tekemän ehdotuksen. Valtuusto 39 Päätös: Keskustelun kuluessa valtuutettu Seppo Kaapro esitti, että tehdään toi nen kin rahoituslaskelma esim. sijoitusyhtiömalli nyt olevaa han kesuun ni tel maa noudattaen. Valtuutettu Raimo Peltola kannatti Kaapron te ke mää esitystä. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selostuksen kes kus te lun kuluessa tehdystä esityksestä, mikä hyväksyttiin. Pu heen joh ta ja totesi, että on suoritettava äänestys, koska oli tehty kun nan hal li tuk sen esityksestä poikkeava kannatettu esitys. Puheenjohtaja esitti ää nes tyk sen toimitettavaksi nimenhuudolla, mikä hyväksyttiin. Ää nes tys jär jes tyk sek si puheenjohtaja esitti, että ne jotka kannattavat kun nan hal li tuk sen esitystä äänestävät "jaa" ja ne jotka kannattavat valtuutettu Kaap ron esitystä äänestävät "ei", valtuusto hyväksyi tämän ää nes tys jär jes tyksek si. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä, äänestyslista pöytäkirjan liit tee nä 3/10.11.2014, annettiin 40 "jaa"-ääntä ja kolme "ei"-ääntä. Pu heen joh ta ja totesi valtuuston päättäneen äänestysten jälkeen hyväksyä pää tök sek si kunnanhallituksen tekemän esityksen. Hankesuunnitelma on pöytäkirjan liitteenä nro 4/10.11.2014. Lisätietoja: sivistystoimenjohtaja Jaana Suvisilta, puh. 040540 8287, jaa na.suvisilta@nastola.fi