1(7) Salon kaupungin joukkoliikenteenlinjasto 2019 Vesa-Matti Väistö 16.10.2018
2(7) JOHDANTO Joukkoliikkenne linjaston palvelutason määrittelyn keskeisin tehtävä on kuvata minkä tasoista joukkoliikennettä tavoitellaan kullakin alueella. Liikennepalvelulain IV osa 1 luvun 4 mukaisesti: toimivalaisten viranomaisten on suuniteltava suunniteltava palvelut ensisijaisesti seudullisina tai alueellisina kokonaisuuksina ja tavoiteltava kaikkien henkilökuljetusten yhteensovittamista. Suunnittelussa asiakkaiden liikkumistarpeisiin perustuvat markkinaehtoisesti syntyvät palvelut ja julkisesti hankitut palvelut on sovitettava yhteen. Viranomaisten on liikkumispalveluita suunnitellessaan kuultava alueella toimivia henkilöliikennepalveluiden tarjoajia sekä toimittava yhteistyössä muiden viranomaisten ja kuntien kanssa. Kaupunkikehityslautakunta on 24.10.2017 päätöksellään 71 päättänyt, että Salon kaupunki järjestää toimivaltaalueensa joukkoliikenteen kesäkuun 2019 alusta. Markkinaehtoisen liikenteen lakkautuessa alueelta on tarkoituksen mukaista järjestää liikenne kaupunkisuunnittelulautakunnan 8.11.2016 183 hyväksymien palvelutasotavoitteiden mukaisesti ja samalla suunnitella linjasto uudelleen. Liikennepalvelut tunnistavat, että lisäämällä vuorotarjontaa viikonloppuihin ja myöhäisempään iltaan tarjottaisiin paremmat vapaa-ajanmatkustusmahdollisuudet sekä voitaisiin lisätä joukkoliikenteen käyttöä myös aamuisin sekä päiväsaikaan, mutta määrärahojen rajallisuuden vuoksi liikenne aloitetaan ensi vaiheessa arkisin. Näin ollen linjastosuunnitelmassa keskitytään uuden linjaston palvelutasoon arkipäiväliikenteessä (ma-pe), joka käsittää yksittäisten linjojen vuorovälit sekä vuorojen määrät talvi- sekä kesäliikenteessä. Palveluliikenne rajataan pois tästä linjastosuunnitelmasta. Palvelutasoluokitukset perustuvat Kaupunkisuunnittelulautakunnan 8.11.2016 (183 ) hyväksymiin palvelutason määrityksiin. Salossa 16.10.2018 Salon kaupungin liikennepalveluyksikkö
3(7) LINJASTON PALVELUTASOT Palvelutaso on yleensä luontevinta määritellä alueittain. Alueellinen palvelutaso kuvaa asuinalueiden ja keskustan välisiä yhteyksiä. Palvelutasot voidaan tarvittaessa määritellä erikseen myös työpaikka-alueille, tai muille merkittävästi matkoja synnyttäviin palveluihin tai matkailukohteisiin, mikäli tarve poikkeaa muusta kaupunkiseudusta. Palvelutaso määritellään yleensä 3-8 vuoden määräajaksi. Palvelutasot voidaan uusia aiemminkin, mikäli eivät vastaa enää muuttuneita olosuhteita tai kysyntää. Palvelutasot määritellään yleensä luokkiin, joista kullekin alueelle voidaan valitaan kriteerit tarpeen mukaan, joita sovelletaan. Yleisempiä määrääviä kriteerejä palvelutasonluokituksessa ovat: - Liikennöintiaika - Vuoroväli / vuorojen määrä talviliikenteessä M-P ruuhka-aikoina - Vuoroväli / vuorojen määrä talviliikenteessä M-P päiväliikenteessä - Vuoroväli / vuorojen määrä kesäliikenteessä M-P päiväliikenteessä Salon kaupungin joukkoliikenteen palvelutasotavoitteissa 2017-2020 palvelutasot ovat määritelty neljään eri luokkaan: Minimitaso (I): on mahdollista tehdä koulumatkoja seutu- ja paikallisliikenteessä. Seutuliikenteessä ajetaan seutuliikenteessä 2-6 vuoroa päivässä, ja paikallisliikenteessä liikennöidään 7-15 60 min vuorovälillä. Palveluliikenteellä on mahdollista asioida keskustassa kerran viikossa klo 10 ja 14 välisenä aikana Parannetulla minimitasolla (II): on mahdollista tehdä myös opiskelu- ja asiointimatkoja. Minimitasoon verrattuna tämä tarkoittaa enemmän vuoroja sekä aamulla että iltapäivällä. Seutuliikenteessä yhteyksiä keskustaan tarjotaan klo 6-9 välillä sekä klo 15-18 iltapäivällä. Lisäksi 9-15 välillä on yksi tai kaksi asiointiyhteyttä. Paikallisliikenteessä liikennöidään 7-16 ja koulujen loma-aikoina 10-15. Palveluliikenteellä on mahdollista asioida joko keskustassa tai lähimmässä taajamassa 2 kertaa viikossa klo 9-15 välisenä aikana. Peruspalvelutaso (III): Mahdollistaa edellisen lisäksi myös työmatkat koulujen loma-ajat mukaan lukien. Seutuliikenteessä 8-10 lähtöä päivässä. Paikallisliikennettä liikennöidään arkisin 7-18 ja lauantaisin 10-15. Paikallisliikenteen vuoroväli on aamulla ja iltapäivällä 30 minuuttia, muulloin 60 minuuttia. Kesällä seutuliikenteessä on neljä päivittäistä lähtöä, paikallisliikenteen liikennöintiaika on 7-17. Palveluliikenne tarjoaa liityntäyhteyksiä tärkeimmille reiteille sekä lähimpiin taajamiin 3 kertaa viikossa klo 8-16 välisenä aikana. Houkutteleva taso (IV): Mahdollistaa edellisten lisäksi vapaa-ajan matkustuksen. Tarjontaa lisätään iltoihin ja viikonloppuihin. Seutuliikenne liikennöi arkisin 6-20, ruuhka-aikana 30 min välein ja muuna aikana tunnin välein. Viikonloppuisin kahden tunnin välein. Paikallisliikenne liikennöi arkisin 6-19, ruuhka-aikana 30 min välein ja muuna aikana tunnin välein, sekä viikonloppuisin 8-17 tunnin vuorovälillä. Kesäaikaan sekä seutu- että paikallisliikennettä ajetaan klo 7-17 välisenä aikana. Palveluliikenne mahdollistaa liityntäyhteydet tärkeimmille reiteille sekä lähimpiin taajamiin arkipäivisin klo 7-17 välisenä aikana.
4(7) SEUTULIIKENNE Seutuliikenteen linjasto parantaa joukkoliikenteen palvelutasoa siten, että kuntakeskuksien osalta saavutetaan vähintään TASO II:n (peruspalvelutaso) vaatimukset (Kuva 1). Linjat säilyvät pitkälti nykyisenä, mutta vuorotarjonta lisääntyy. Taso III Taso II Taso I ELY-Liikenne Kuva 1: Seutuliikenteen palvelutasot
5(7) PAIKALLISLIIKENNE Paikallisliikenteen palvelutason olennaisin muutos on laajennettu liikennöintialue. (kuva 2.) Linja 1: (Sirkkula-Halikko) säilyy entisellään vastaten Taso III:a (Peruspalvelutasoa). Paikallisliikennettä on suunniteltu laajettavan Märynummelle, Pertteliin sekä Viitanummelle. Lisäksi Tupurin vuorot ajetaan Pahkavuoren kautta, sekä Märynummen linja liikennöi Meriniityn läpi. Ollikkalan linja muutetaan kulkemaan Viitanummelle, jolloin luodaan yhteys suoraan sairaalalle. Uudistetut linjat: Tupuri-Pertteli, Viitanummi-Ollikkala sekä Märynummi-Salo tulevat vastaamaan paikallisliikenteen tasoa II (Paranneltu minimitaso). Taso III Taso II Kuva 2: Paikallisliikenteen palvelutasot
6(7) Linjaston palvelutasot Linjojen palvelutaso on jaettu liikennöintikauden mukaisesti. Lukuvuoden aikana liikennöidään seutu ja paikallisliikennettä maanantaista perjantaihin, myös koulujen lomaviikoilla. Koululaislinjat on suunniteltu ajettavan vain koulupäivinä, mukaan lukien lukukauden päätöspäivä. Kesällä liikennöidään harvenetulla vuorovälillä. Palvelutasot Seutu- ja paikallisliikenne (ma-pe): Koululaislinjat:
7(7) Kesäliikenne: Edellä esitetyt lähtöajat ovat suuntaa-antavia. Liikennepalveluyksikkö varaa oikeuden tarkentaa yksittäisten vuorojen lähtöaikoja optimoidessaan linjastoa jatkoyhteyksien, autokiertojen ja koulujen lukujärjestykisen vuoksi.