Matkalla uuteen maakuntaan Kemijärvi 21.3.2017
Maakuntaa rakennetaan vaiheittain Maakunta- ja soteuudistuksen esivalmistelu 30.6.2017 luodaan yhteinen näkemys lappilaisille tärkeistä asioista (visio) sekä kootaan tietoa nykytilasta SOTE-järjestämislaki ja maakuntalaki voimaan 1.7.2017 maakunnat perustetaan Väliaikaishallinnon vaihe 1.7.2017 28.2.2018 asetetaan valmistelutoimielin, jonka kokoonpanosta sovitaan alueellisesti ja joka koostuu viranhaltijoista, joilla on hyvä asiantuntemus toimialansa hallinnosta ja toiminnasta tehtävänä johtaa valmistelua, valmistella, selvitellä, osallistua sekä tehdä aloitteita yhteistyöksi valmistelutoimielimen toimivalta rajattu ei voi tehdä periaatteellisia tai pidemmälle tulevaisuuteen liittyviä päätöksiä tai linjauksia toimielimen jäsenet käyttävät itsenäisesti toimivaltaa ja vastaavat maakunnan perustamisen valmistelusta ja maakunnan yleisestä edusta valmistelutoimielin osallistuu maakuntavaalien järjestämiseen (vaalit 27.1.2018) Maakuntavaltuusto aloittaa toimintansa 1.3.2018 tekee kaikki maakuntaa koskevat tärkeät päätökset Uusi maakunta käynnistää toimintansa 1.1.2019 ottaa vastatakseen sille annetut tehtävät ja henkilöstön
Esivalmistelulla luodaan edellytykset uudistukselle ja uudistumiselle Palveluiden ja tehtävien nykytilan kartoitukset sekä muun tarvittavan tiedon keruu Yhteisen ymmärryksen ja tahtotilan luominen Valmistautuminen väliaikaishallintoon sekä sen valmistelu
Maakunnan kansallinen palveluarkkitehtuuri Lähtökohta: Asiakkaille tarjotaan selkeät palveluketjut, jotka eivät pysähdy kuntien, maakuntien tai valtion organisaatioiden rajalle Maakunnan palvelukokonaisuudet: sosiaali- ja terveyspalvelut alueiden kehittämispalvelut alueiden käytön palvelut joukkoliikennepalvelut kasvupalvelut kotoutumispalvelut maa- ja elintarviketuotannon palvelut maaseudun kehittämispalvelut pelastus- ja turvallisuuspalvelut vesien- ja merenhoidon palvelut vesi- ja kalatalouden palvelut ympäristöterveydenhuollon palvelut Palveluarkkitehtuuri yksi teema muutosjohtajien maakuntakierroksella 31.3.2017 Torniossa Joentalolla
Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen Maakunnan alueen maakunnan liiton, kuntien, sairaanhoitopiirin, erityishuoltopiirin, pelastuslaitoksen, elinkeino-liikenne- ja ympäristökeskuksen ja työ- ja elinkeinotoimiston on sovittava lain voimaantultua väliaikaisen valmistelutoimielimen kokoonpanosta. Maakunnan liitto johtaa sopimus-neuvotteluja. maakunnan liiton hallitus asettaa väliaikaisen valmistelutoimielimen neuvottelussa sovitun mukaisesti asettamisessa on kysymys vain neuvottelutuloksen muodollisesta toteamisesta eikä asettamisen yhteydessä ole mahdollista käyttää harkintavaltaa. valmistelutoimielin tulee asettaa mahdollisimman pian lain voimaantultua Mikäli toimielintä ei ole asetettu kahden kuukauden kuluessa, valtioneuvosto asettaa valmistelutoimielimen valtionvarainministeriön esityksestä. tässä tapauksessa valmistelutoimielimessä olisi oltava maakunnan alueen kunnista yhteensä 6 jäsentä, sairaanhoitopiiristä 2 jäsentä, erityishuoltopiiristä 1 jäsen, maakunnan liitosta 1 jäsen, pelastuslaitoksesta 1 jäsen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta 1 jäsen ja työ- ja elinkeinotoimistosta 1 jäsen sekä heidän varajäsenensä 23.3.2017 Etunimi Sukunimi 6
Valmistelutoimielimen tehtävät Johtaa maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelua ja käyttää sitä koskevaa päätösvaltaa maakuntavaltuuston toimikauden alkuun saakka voi asettaa jaostoja, joille siirretään osa päätösvaltaa Tehtävissä korostuisi valmistelu ja siihen välittömästi liittyvät tehtävät ei hoida tehtäviä, joihin sisältyy tarkoituksenmukaisuusharkintaa tai poliittista arviointia tai joiden vaikutukset olisivat maakunnan kannalta merkittäviä ja pitkävaikutteisia Selvittää maakuntaan siirtyvän henkilöstön ja valmistelee maakuntavaltuustolle ehdotukset henkilöstön siirtosuunnitelmaksi ja sopimukseksi Osallistuu maakunnille siirtyvän irtaimen ja kiinteän omaisuuden selvittämiseen Osallistuu hallinto- ja palvelutehtävien hoitamista tukevien tieto- ja viestintäteknisten järjestelmien ja ratkaisujen selvittämiseen Valmistelee maakunnan toiminnan ja hallinnon järjestämistä esimerkiksi ehdotus hallintosäännöksi, johtamisjärjestelmäksi sekä tuotanto- ja yhteistyörakenteiksi Päättää maakunnan vuoden 2018 talousarviosta Osallistua ensimmäisten maakuntavaalien järjestämiseen esimerkiksi maakuntavaalilautakunnan asettamisen valmistelu valmistella muut maakuntien toiminnan ja hallinnon käynnistämiseen välittömästi liittyvät asiat. 7 23.3.2017 Etunimi Sukunimi
Ajankohtaista Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelusta Tiedon keruuta, raporttien kirjoittamista, valmistautumista väliaikaishallintoon ja tiedollisen osallisuuden lisäämistä * FAKTOJA MAAKUNTAUUDISTUKSESTA
Esivalmisteluvaiheen aikana 1. Määritetään uudistuksen alueellinen visio ja tavoitteet 2. Linjataan viestinnän tavoitteet ja viestitään 3. Organisoidaan tiedon keruu ja kootaan tiedot 4. Kirjoitetaan organisaatioiden, tehtävien ja palvelujen nykytilan kuvaukset 5. Rakennetaan verkostokarttaa 6. Tunnistetaan yhdyspinnat ja sovitaan tarvittavasta yhteistyöstä 7. Mahdollistetaan ja luodaan toimintamallit osallistumiselle ja osallisuudelle 8. Raportoidaan, osallistutaan tutkimukseen ja arviointiin 9. Systematisoidaan yhteistoimintaa koskevat menettelyt 10. Valmistaudutaan ja valmistellaan väliaikaishallinnon vaihetta Etunimi Sukunimi 23.3.2017 9
Miten valmistelu etenee? Ei vielä toiminnallisesti tai poliittisesti sitovia ratkaisuja Hallinnollis-operationaaliset tehtävät Mm. hallintosääntö, johtosäännöt, konsernirakenne, maakuntaja palvelutuotantostrategiat, talousarvio, investointisuunnitelmat ESIVALMISTELUN OHJAUSRYHMÄ VÄLIAIKAISHALLINTO MAAKUNTAVALTUUSTO Tukipalveluryhmät käynnistävät toimintansa Maakunnan palveluarkkitehtuurin ja palvelupolkujen rakentaminen yhteistyössä eri organisaatioiden ja toimijoiden kanssa Maakuntajohtaja ja muu konsernin virkamiesjohto valitaan ja aloittaa Henkilöstösiirrot ja tarvittavat rekrytoinnit 1.7.2017 1.3.2018 1.1.2019 Uudistuksen visio Kootaan tietoa nykytilasta Valmistautuminen väliaikaishallinnon vaiheeseen Maakunnan perustaminen Maakuntavaalit 1/2018 Kootun tiedon analysointi ja vaihtoehtojen valmistelu Maakuntavaltuuston alaiset toimielimet Strategiset ratkaisut ml päätökset hallinnosta ja rakenteesta Palvelujen järjestämisvastuu siirtyy maakunnalle
Maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoituminen Esivalmistelun ohjausryhmä MOR Poliittinen ohjaus ryhmä Johtoryhmä Projektipäällikkö VIESTINTÄ SOTE-TEHTÄVÄT YHTEISET TEHTÄVÄT JA TEHTÄVIEN YHDYSPINNAT MAKU-TEHTÄVÄT Järjestäminen Tuotanto TKI 23.3.2017 Etunimi Sukunimi 11 VERKOSTOT
Väliaikaishallinnolle valmistelua koordinoivat työryhmät Esivalmistelun ohjausryhmä/väliaikaishallinto SOTEtehtävät/palvelut Yhteiset tehtäväalueet Maakunnan tehtävät Talous ja yleishallinto sekä hankinnat ICT Henkilöstö Kiinteistöt/toimitilat kiinteistö-, ruoka-, ja siivouspalvelut Viestintä Ryhmien keskinäinen yhteistyö ja yhteensovitus Organisaatioiden edustajien nimeäminen käynnissä!
Ohjausryhmän alustava näkemys väliaikaishallinnon kokoonpanosta Alueen kuntien edustus 6 -? hlöä Kolpeneen erityishuoltopiiri 1 hlö Lapin ELY-keskus 1 hlö Lapin liitto 1 hlö Lapin pelastuslaitos 1 hlö Lapin sairaanhoitopiiri 1 hlö Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri 1 hlö Saamelaiskäräjät 1 hlö TE-toimisto 1 hlö YT-puheenjohtaja (henkilöstöjärjestöjen edustaja) Lisäksi jokaiselle nimetään henkilökohtainen varajäsen Seuraavaan ohjausryhmän kokoukseen 21.4.2017 valmistellaan vaihtoehtoisia esityksiä roolista ja tehtävistä, joiden pohjalta neuvotteluja jatketaan
Uudistuksen lappilaisittain tärkeäksi koetut asiat Ohjausryhmä: digitaalisuuden hyödyntäminen hyvä johtajuus itsehallinto lappilaisuus palvelujen saatavuus rohkeus vastuullisuus ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö Henkilöstö: ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö: palvelujen saatavuus palvelujen laatu yhdenvertaisuus asiakaslähtöinen palvelukulttuuri avoimuus hyvä johtajuus hyvinvoinnin edistäminen Avoin kysely lappilaisille käynnistynyt! Vaikuttamisen aika ja paikka meille kaikille
Uudistuksen lappilaisittain tärkeäksi koetut asiat Asukkaat ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö palvelujen saatavuus yhdenvertaisuus palveluiden laatu avoimuus asiakaslähtöinen palvelukulttuuri hyvinvoinnin edistäminen lappilainen itsehallinto kestävä kehitys
Yhteenveto Pohjoisten maakuntien yhteistyön tarpeista Uusien maakuntien poliittinen ja strateginen yhteistyö, yhteistyöelimen ja sen tehtävien selvittäminen Kansainväliset asiat, yhteistyöverkostot ja niiden jäsenyydet sekä yhteinen Brysselin toimisto Rakennerahastotehtävät teknisen yhteistyön osalta esimerkiksi maksatukset ja takaisinperintä (kukin maakunta vastaa itse välittävän toimielimen roolista) Kuntien olemassa olevat yhteistyörakenteet, jotka ulottuvat vähintään kahden maakunnan alueelle (Lapissa koskee erityisesti maaseutuhallinnon, ympäristöterveydenhuollon ja maaseutuyrittäjien lomituspalvelun yhteistyörakennetta Kuusamon, Posion ja Taivalkosken kunnissa) ELY:n ja AVI:n nykyisellään keskitetysti hoidetut yksittäiset tehtävät tai toiminnot esimerkiksi vesienhoitoon ja kalatalouteen liittyvät tehtävät Tietyt digitaalisiin ratkaisuihin, logistiikkaan, henkilöstökoulutukseen ja toiminnan kehittämisen tukeen sekä tiedon huoltoon ja ennakointiin liittyviä yhteistyötarpeet Myös tulevan tukipalvelujen rakentamisen yhteydessä nähtiin tarpeelliseksi arvioida yhteistyön mahdollisuuksia, vaikka ratkaisuja haetaan ensisijaisesti maakuntien sisällä yhteistyössä kuntien kanssa Pohjois-Suomen neuvottelukunnan kannanotolla yhteistyön mahdollisuuksien arviointi käynnistetään kevään aikana. Mahdollisesta yhteistyöstä tekee päätöksen aikanaan maakuntavaltuusto
Maakunnan ja kunnan välinen yhteistyö Kuntien ja maakuntien välillä tulee olemaan paljon vapaaehtoista ja lakisääteistä yhteistyötä Asukkaiden hyvinvointi ja yritysten menestyminen ovat kuntien ja maakunnan vastuulla Yhteistyön rakenteita, toimintatapoja ja palvelukokonaisuuksia on tarpeen suunnitella ennakoiden Neuvottelumenettely valtuustokausittain tehtävien hoitamiseen liittyvästä yhteistyöstä, tavoitteista ja työnjaosta
Tunnistetut yhdyspinnat maakunta - kunta Lappilaisittain tunnistettuja yhdyspintoja: Arjen turvaa toimintamalli sekä Varautuminen ja poikkeusolot Saamelaisten kulttuurinen itsehallinto Valtioiden rajat ylittävä yhteistyö (mm. sotepalvelut, elinkeinotoimi) Vaikuttaminen Ympäristömenettelyt Elinkeinoyhdyspinnat (esim. ympäristömenettely-, matkailu- ja kaivosasiat) Yhdyspintakysymykset ja palvelut Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Tukipalvelut Oppilashuolto Työllisyyden hoito Kaavoitus Rakentaminen Joukkoliikenne Kotouttaminen Elinvoima Asuminen Järjestöyhteistyö Osallisuus Johtaminen Ympäristönsuojelu
Yhdyspintaselvitys Selvittelyssä mukana olevat yhdyspinnat: 1. Vaikuttaminen ja edunvalvonta (Maakunta-kunta-muut organisaatiot) 2. Elinkeinotyön koordinointi osana aluekehitystehtävää erityisesti matkailun, kaivannaisalan ja biotalouden osalta (maakunta-elinkeinot-muuta organisaatiot) 3. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja suunnittelu, arjen turvaa toimintamallin ja varautumisen yhteensovittaminen (maakunta-järjestötkunnat) 4. Saamelaisten kulttuurinen itsehallinto ja palvelut (maakunta-kunnat- Saamelaisalueen toimijat) 5. Tehtävien yhteensovittaminen erityisesti maankäytön, -työllisyydenhoidon ja tukipalveluiden osalta (maakunta-kunnat-palveluntuottajat)
Tukipalveluihin valmistellaan maakunnallisia ratkaisuja Valtakunnalliset palvelukeskukset perustetaan ja niiden toiminta käynnistetään vaiheittain maakunnilla vastuu tukipalveluiden järjestämisestä siirtymävaiheessa Kuntien, kuntayhtymien ja maakuntien valmisteluorganisaatioiden on arvioitava tukipalvelujen järjestämisvaihtoehtoja jo nyt Vahvat ja kustannustehokkaat yhden tai useamman maakunnan ja alueen kuntien yhteistyönä järjestetyt tukipalvelut ovat monessa tapauksessa kilpailukykyinen vaihtoehto tukipalveluiden organisoimiseksi ja valtakunnallisten palvelukeskusten yhteistyökumppaneiksi Tukipalvelut järjestetään kuntien ja maakunnan sopimalla tavalla, maakunnilla on palvelukeskusten käyttövelvollisuus valtakunnallista yhtenäisyyttä edeltävissä ratkaisuissa Maakunnilla ja kunnilla on mahdollisuus pohtia myös yhdessä, mikä olisi pitkällä tähtäimellä molempien organisaatioiden etu järjestää tukipalvelut ja vaikuttaa siihen, että palvelut toimivat saumattomasti ja työpaikat säilyvät alueella tuottaisiko yhteinen ratkaisu lisäarvoa koko alueelle?
Väliaikatietona siirtyvästä henkilöstöstä Vuoden 2015 tilanteen mukaan noin 8.380 8.930 hlöä SOTE-henkilöstö Pelastuslaitos 170 Lapin liitto 60 7.600 8.100 hlöä Kunnat Maaseutuyrittäjien lomituspalvelut 220-400 Ympäristöterveydenhuolto 70 Tukipalvelut? Valtion organisaatiot ELY (htv) 125 TE-toimisto (htv) 100 AVI (htv) 5 23.3.2017 Etunimi Sukunimi 21
Millainen Lapin maakuntamme on vastaa ja vaikuta! Haastamme kaikki lappilaiset mukaan maakunnan esivalmisteluun ja tekemään valintoja uudistuksen tärkeiksi koetuista asioista maakuntauudistuksessa Kyselyjen tuloksia käytetään pohjana Lapin maakuntauudistuksen vision ja arvojen rakentamisessa. TÄSTÄ PÄÄSET KYSELYYN: https://fi.surveymonkey.com/r/nrdc6jl
Kiitos! Maakuntauudistuksen esivalmistelu, Lappi