Ennakolliset lastensuojeluprosessit aikuissosiaalityön käytäntönä

Ennakolliset lastensuojeluprosessit aikuissosiaalityön käytäntönä Kaisa Lotta Saarinen Helsingin yliopisto Valtiotieteellinen tiedekunta Sosiaalityö Pro gradu -tutkielma Lokakuu 2015

Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos/Institution Department Sosiaalitieteiden laitos Tekijä/Författare Author Kaisa Saarinen Työn nimi / Arbetets titel Title Ennakolliset lastensuojeluprosessit aikuissosiaalityön käytäntönä Oppiaine /Läroämne Subject Sosiaalityö Työn laji/arbetets art Level Pro gradu -tutkielma Aika/Datum Month and year Lokakuu 2015 Sivumäärä/ Sidoantal Number of pages 102 sivua + 3 liitettä Tiivistelmä/Referat Abstract Vanhempien ja perheiden ongelmilla on suuri merkitys vauvan ja kasvavan lapsen kehitykselle. Vaikuttamalla vanhempien tilanteeseen ja olosuhteisiin, voidaan mahdollisesti ehkäistä vanhempien ongelmien siirtymien seuraavalle sukupolvelle. Ennakollisen lastensuojeluilmoituksen tarkoituksena on ilmaista huoli syntymättömästä lapsesta. Ilmoituksesta alkaa prosessi, jossa perheelle voidaan järjestää tarvittavaa apua ja tukitoimia. Espoossa aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijät toimivat ennakollisessa lastensuojeluprosessissa prosessin omistajina. Tutkimuksessa tutkitaan ennakollisessa lastensuojeluprosessissa kirjoitettuja dokumentteja. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mitä sosiaalityöntekijät kirjaavat ennakollisessa lastensuojeluprosessissa ja milloin ennakollinen lastensuojeluprosessi johtaa lastensuojelun asiakkuuteen. Tutkimuksessa dokumenttiaineistoa analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Aineistona olivat Espooseen ajalla 1.3.2010 28.2.2014 saapuneiden ennakollisten lastensuojeluilmoitusten dokumentaatio. Aineiston analyysissä käytettiin teemoittelua ja tyypittelyä. Toista tutkimuskysymystä varten muodostettiin pienempi aineisto, jossa hyödynnettiin Clinical Data Miningia (CDM). Sosiaalityöntekijöiden kirjausten perusteella dokumenttiaineistosta on löydettävissä kuusi huoliteemaa. Teemat ovat: päihteidenkäyttö, maksamattomat laskut ja asumisen ongelmat, mielenterveys- ja vuorovaikutusongelmat, lähisuhdeväkivalta ja aggressiivinen käytös, nuori ikä ja heikot verkostot sekä vanhemman oma lastensuojeluasiakkuus. Tilanteissa, joissa ennakollinen lastensuojeluprosessi on johtanut lastensuojeluilmoitukseen ja lastensuojeluasiakkuuteen, on yhteistä että perheessä on useita ja yhteenkietoutuneita ongelmia. Kirjausten perusteella palvelut ja työskentely kohdistuvat tulevaan äitiin, vaikka ammattilaisilla oli suurin huoli tulevan isän tilanteesta. Avainsanat Nyckelord Keywords Ennakollinen lastensuojeluilmoitus, prosessi, dokumentointi, aikuissosiaalityö, huoli, riski

Sisällys 1 Johdanto 1 2 Huolesta ennakolliseen lastensuojeluilmoitukseen ja prosessiin 4 2.1 Ennakollisen lastensuojeluilmoituksen lähtökohdat 4 2.1.1 Huoli ja riski 4 2.1.2 Sosiaaliset ongelmat 7 2.1.3 Ongelmien kasautuminen ja siirtyminen 9 2.2 Ennakollinen lastensuojeluilmoitus lainsäädännössä 12 2.3 Toimintaohjeet ja käytännöt 14 2.4 Aikuissosiaalityö 16 2.4.1 Aikuissosiaalityön asiakkaat 18 2.4.2 Sosiaalityöntekijän asiantuntijuus ja tieto 20 3 Mitä ennakollisista lastensuojeluilmoituksista ja riskiraskauksista tiedetään? 22 4 Tutkimustehtävä ja -kysymykset 26 5 Tutkimuksen toteuttaminen 27 5.1 Asiakastyön dokumentit 27 5.2 Tutkimusaineiston keräys 31 5.3 Tutkimusaineiston muodostaminen ja rajaukset 33 5.4 Dokumenttiaineiston aineistolähtöinen analyysi 37 5.5 Tiedonlouhinta käytäntötutkimuksen menetelmänä 39 5.6 Ennakollisten lastensuojeluprosessien analyysiprosessi 42 5.7 Tutkimuseettiset kysymykset dokumenttiaineiston tutkimuksessa 46 6 Ennakollinen lastensuojeluprosessi dokumenteissa 48 6.1 Huoli akuutista päihteidenkäytöstä 49 6.1.1 Huumaavien aineiden käyttö raskausaikana 50 6.1.2 Odottavien äitien alkoholinkäyttö 52 6.1.3 Motivointi hoitoon 55 6.2 Maksamattomat laskut ja asumisen ongelmat 58 6.3 Mielenterveysongelmat ja varhainen vuorovaikutus 61 6.3.1 Mielenterveysongelmat odotusaikana 62 6.3.2 Varhaisen vuorovaikutuksen haasteet 65 6.4 Väkivalta ja aggressiivinen käytös 67 6.5 Nuori ikä ja heikko tukiverkosto 72 6.6 Odottajan oma lastensuojeluasiakkuus 77 7 Ennakollisesta lastensuojeluprosessista lastensuojelun asiakkuuteen 79 7.1 Ennakollinen lastensuojeluprosessista lastensuojeluasiakkuuteen 80 7.2 Lastensuojelutarpeen tunnistaminen ja määrittäminen ennakolta 83

8 Tulosten yhteenveto, johtopäätökset ja tutkimusprosessin tarkastelu 85 8.1 Tulosten yhteenveto 85 8.2 Johtopäätökset 86 8.3 Tutkimuksen luotettavuus ja arviointi 88 8.4 Oman työskentelyprosessin arviointi 90 8.5 Lopuksi 91 Lähteet 95 Liitteet Liite 1 Aikuissosiaalityön tilannearviopohja Liite 2 Ennakollisen lastensuojeluprosessin alkuvaihe ja kuvauksia asiakkaista Liite 3 Käytetyt lyhenteet

1 1 Johdanto Raskaus ja lapsen syntymä ovat monen elämässä mahdollisuus uuteen alkuun. Odotusaikana erilaiset elämäntilanteet voivat saada uuden merkityksen ja tuleville vanhemmille voi syntyä motivaatio suureenkin muutokseen. Jos on syytä olettaa, että vauva tarvitsee syntymän jälkeen lastensuojelun tukitoimia, tulisi aina tehdä ennakollinen lastensuojeluilmoitus. Ennakollisen lastensuojeluilmoituksen aloittama prosessi on tarkoitettu tukemaan koko perhettä. Työskentelyn lähtökohtana tulisi aina olla vanhempien huomioiminen sikiön turvallisuuden ja hyvinvoinnin ohella. Odotusaikana työskentely kohdistuu vanhempien tilanteisiin siten, että huoli lapsen syntymän jälkeen pienenee tai häviää. Ennakollisen lastensuojeluilmoituksen tarkoitus on ehkäistä varsinaista lastensuojelun tarvetta. Tässä tutkielmassa tarkoitan ennakollisella lastensuojeluilmoituksella ilmoitusta, joka kirjataan asiakastietojärjestelmään niin, että se sisältää kirjallisen selitteen ilmoituksen syystä. Ennakollisella lastensuojeluprosessilla tarkoitan työskentelyä ja dokumentointia, joka alkaa ilmoituksen kirjaamisesta ja päättyy vauvan syntymään tai siihen, kun prosessin omistaja on kirjannut prosessin päättyneeksi. Käsitteitä asiakirja, kirjaus ja dokumentointi käytän tutkielmassa rinnakkain. Lasten ja perheiden hyvinvointi kiinnostaa yhteiskunnallisella tasolla. Jo aikaisemmissa hallitusohjelmissa (esim. VNK 2011 & VNK 2014) perhepolitiikan keskeisiksi osaalueiksi on nostettu palvelut, joilla turvataan lasten kasvuympäristöä ja tuetaan vanhemmuutta ongelmia ehkäisevästä näkökulmasta. Pääministeri Sipilän hallitusohjelmassa (VNK 2015) on esitetty huoli ihmisten ja alueiden eriarvoistumisesta, joka voi johtaa huono-osaisuuden kasautumiseen. Hallitusohjelman tavoitteeksi on siten asetettu varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevien palveluiden lisääminen poikkihallinnollisesti sekä asiakaslähtöisesti. Samanaikaisesti on tarkoitus vahvistaa perheiden ja etenkin lasten hyvinvointia. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä peruspalveluita ja tietojärjestelmiä kehitetään jatkuvasti. (VNK 2015, 9, 20 21, 28.) Samoin Sosiaali- ja terveysministeriön Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelma KASTEessa lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen on yksi kehittämiskohteista (Kaste 2012). Myös uudella sosiaalihuoltolailla (ShL 2014/1301) on sosiaalihuoltoa uudistavia vaikutuksia.

2 Ennakollinen lastensuojeluilmoitus ja siitä alkanut prosessi voidaan nähdä yhteiskunnan näkökulmasta ongelmia ehkäisevänä toimenpiteenä. Tutkimusaineistoni on kerätty Espoosta, jossa Päivi Petreliuksen (2012) mukaan varsinaisten lastensuojeluilmoitusten kolmena suurimpana syynä ovat aikuisten päihteidenkäyttö (23 %), perheväkivalta (10 %) ja vanhemmuuteen liittyvät vaikeudet (10 %). Lastensuojelun tarve on kasvanut viime vuosina. Petrelius viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan 10 % 30 % lapsiperheistä tarvitsee normaalia enemmän tukea. Syinä tuen tarpeeseen ovat yleensä esimerkiksi lapsen syntymä, vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat, köyhyys sekä lähisuhdeväkivalta. (Petrelius 2012, 4 6.) Olen aiemmin maisteriopinnoissani tehnyt käytäntötutkimuksen Ennakolliset lastensuojeluilmoitukset aikuissosiaalityössä (Saarinen 2014) Espoon aikuissosiaalityöhön. Syyt ennakollisten lastensuojeluilmoitusten tekemiseen ovat käytäntötutkimukseni mukaan samoja kuin varsinaisessa lastensuojeluilmoituksessa. Samassa perheessä voi olla myös useita samanaikaisia ongelmia. Käytäntötutkimuksessani tutkin ja arvioin ilmoituksiin liittyvää käytännön prosessia. Tutkimuskohteena olivat yhden yksikön vuoden aikana käsittelemät ennakolliset lastensuojeluilmoitukset ja niistä alkaneet prosessit, joita oli yhteensä 34, ja jotka koskivat 24 raskautta. Tutkimuksessani kävi ilmi, että suurin osa ilmoituksista oli tullut päihdepalveluista ja neuvolasta. Työskentely aikuissosiaalityössä vaihteli ilmoituksen saapumisen jälkeen yhdestä puhelinsoitosta usean kuukauden ajan kestävään aktiiviseen ja monipuoliseen työskentelyyn. Lastensuojelu oli ollut mukana noin puolessa ennakollisiin lastensuojeluilmoituksiin liittyvissä prosesseissa. Ennakollinen lastensuojeluprosessi määrittyi verkostotyöskentelyksi. Käytäntötutkimus taustoitti pro gradu -tutkielmaani. Osa käytäntötutkimuksen aineistosta on mukana myös tämän tutkielman aineistossa, jonka esittelen tarkemmin luvussa viisi. Olen työskennellyt aikuissosiaalityössä vuosia. Ennakollisten lastensuojeluilmoitusten käsittely on osa omaa työnkuvaani. Ennakolliset lastensuojeluprosessit kiinnostavat sekä ehkäisevän ja suunnitelmallisen sosiaalityön että työskentelyn vaikuttavuuden näkökulmasta. Millaisiin asioihin sosiaalityössä tulisi kiinnittää huomio, jotta ongelmien kasautumista voitaisiin ehkäistä, ja katkaista sukupolvelta toiselle siirtyvien ongelmien

3 ketjut? Palvelut ja resurssit pitäisi suunnata niihin tekijöihin, jotka tukevat ja edistävät asiakkaiden itsenäistä selviytymistä. Määrittelen tämän tutkimuksen kontekstissa aikuissosiaalityön ehkäiseväksi sosiaalityöksi, joka voidaan käsittää myös ehkäisevänä lastensuojelutyönä. Ehkäisevällä työllä tarkoitan toimintaa, jolla pyritään vaikuttamaan ongelmien vaikeutumisen ehkäisemiseen ja kasautumisen katkaisemiseen. Palaan aikuissosiaalityön määritelmään luvussa kaksi. Jotta ongelmiin voidaan puuttua, ne pitää osata tunnistaa. Ennakolliset lastensuojeluilmoitukset koskevat aikuisiin liittyviä ongelmia. Ne ovat samoja ongelmia, joita aikuissosiaalityössä muutenkin kohdataan. On mielenkiintoista selvittää, millaisiin asioihin sosiaalityöntekijä kiinnittää huomionsa toimiessaan ennakolliseen lastensuojeluilmoitukseen liittyvän prosessin omistajana. Työn vaikuttavuuden ja tarkoituksenmukaisen työskentelyn näkökulmasta on kiinnostavaa tietää millainen yhteys ennakollisella lastensuojeluprosessilla ja varsinaisella lastensuojeluasiakkuudella on. Näiden ajatusten pohjalta asetan tutkimustehtäväni. Ennakollisesta lastensuojeluilmoituksesta säädetään lastensuojelulaissa (LsL 417/2007, 25c ). Se voi koskettaa ketä tahansa odottavaa vanhempia, jos ilmoituksen teon ehdot täyttyvät. Tutkimuksen tarve on suuri, koska laajempia tutkimuksia ennakollisista lastensuojeluilmoituksista tai niiden käsittelyprosesseista ei ole vielä tehty. Ennakollisiin lastensuojeluilmoituksiin liittyviä tutkimuksia on toistaiseksi vain pro gradu - tutkielmina. Kansainvälisestä tutkimuksesta ei myöskään ole löydettävissä vertailukohtaa, koska ennakollinen lastensuojeluilmoitus on vahvasti suomalaiseen lainsäädäntöön ja sosiaalijärjestelmään liittyvä toimintakäytäntö. Tutkimuksen tarvetta lisää se, että kunnat saavat itse järjestää ennakollisen lastensuojeluilmoituksen käsittelyn haluamallaan tavalla. Aihetta tulisi tutkia asiakkaiden näkökulmasta, jotta voidaan varmistua työskentelyn tarkoituksenmukaisuudesta. Tutkimukseni on aineistolähtöinen ja tämä tutkimusraportti on järjestetty siten, että tutkimustuloksiin liittyvä aikaisempi tutkimus esitellään tulosten yhteydessä. Raportti rakentuu seuraavasti. Luvussa kaksi esittelen ennakollisen lastensuojeluilmoituksen lähtökohdan huolen, riskin ja sosiaalisen ongelman käsitteet. Jatkan ennakollisen lastensuojeluilmoituksen lainsäädännölliseen perustaan, toimintaohjeisiin ja käytäntöihin. Lisäksi esittelen aikuissosiaalityön tämän tutkimuksen kontekstissa. Kolmannessa lu-

4 vussa esittelen aikaisempaa tutkimusta, joka pohjustaa omaa tutkimustani. Neljännessä ja viidennessä luvussa esittelen tutkimustehtäväni, tutkimusaineiston ja menetelmät sekä pohdin tutkimuseettisiä kysymyksiä. Tämän jälkeen luvuissa kuusi ja seitsemän esittelen saamani tulokset ja keskustelen niistä aikaisemman tutkimustiedon kanssa. Luvussa kahdeksan kokoan tulokset yhteen, esitän tärkeimmät johtopäätökset ja reflektoin tutkimusprosessia. 2 Huolesta ennakolliseen lastensuojeluilmoitukseen ja prosessiin Ennakolliseen lastensuojeluprosessiin liittyy tekijöitä, jotka on hyvä kuvata ennen varsinaista analyysiä. Ennen ennakollisen lastensuojeluilmoituksen tekoa lasta odottavien tilanteesta on pitänyt syntyä huoli, joka on pitänyt tunnistaa riskiksi ja mahdollisesti ongelmaksi. Tämän jälkeen ilmoitukseen liittyvä prosessi siirtyy käsiteltäväksi vastuutyöntekijälle, jonka vuoksi on olennaista kuvata sitä kontekstia jossa prosessia käsitellään. 2.1 Ennakollisen lastensuojeluilmoituksen lähtökohdat 2.1.1 Huoli ja riski Huoli herättää tarpeen toimia. Tässä tutkimuksessa riskin ja huolen käsitteet paikantuvat käytännön työhön, jossa ennakollisia lastensuojeluilmoituksia tehdään ja käsitellään. Ennakollisessa lastensuojeluprosessissa kyse on aikuisiin ja tuleviin vanhempiin liittyvistä riskien tunnistamisesta ja huolen arvioimisesta. Tässä työssä määrittelen riskin käsitteen ongelmaa lievemmäksi käsitteeksi. Huoli on paljon käytetty käsite, mutta sitä on tutkittu vähän. Esa Eriksson ja Tom Erik Arnkil (2012) toteavat, että ongelmien sijaista olisi hyvä puhua työntekijän omasta huolesta. He kuvaavat huolen subjektiivisena asiana, joka liittyy perheen tilanteeseen. Se on tunne työntekijässä, joka kohdistuu niin perheeseen kuin omiin toimintamahdollisuuksiin työntekijänä. Huoleen liittyy olennaisesti myös, että se koskee tulevaisuutta. (Eriksson & Arnkil 2012, 21.) Tarja Boelius (2008, 82) huomauttaa, että työntekijän huoli voi

5 näyttäytyä asiakkaalle erilaisena tunteena, pahimmillaan jopa halveksuntana asiakasta kohtaan. Riitta Hyytiäinen (2008) toteaa työntekijän olevan haasteellisessa tilanteessa, jossa on paljon ristiriitoja. Kun huoli on havaittu ja suunnitelma tehty, pitäisi antaa asiakkaalle tilaa. Työntekijän tulisi luottaa asiakkaan tilanteen etenemiseen, mutta osata puuttua silloin kuin on aihetta. Tällaisissa tilanteissa ammattiosaaminen näkyy kykynä hallita tunteita ja toimintaa. (Hyytiäinen 2008, 104.) Jos huoli määritellään subjektiiviseksi tunteeksi, niin työntekijän tulisi olla tietoinen omista tunteistaan. Tarja Heino (1997) kiinnittää huomionsa sosiaalityöntekijään, joka arvioi lastensuojelutilanteessa huolta lapsesta. Tällaisessa tilanteessa huolet syntyvät erilaisista vihjeistä, mutta niihin voi liittyä myös työntekijän omia kokemuksia, joita hän tuo tilanteeseen. (Heino 1997, 50 55.) Työntekijät eivät voi kuitenkaan toimia pelkästään tunnereaktion perusteella. Ymmärrän itse huolen asiana, joka voi alkaa tunnereaktiosta, mutta jota ammattilainen arvioi ammatillisen ja tutkimustiedon pohjalta. Yksi näkökulma lähestyä ennakollisia lastensuojeluilmoituksia olisi tutkia niitä riskin käsitteen kautta. Riski tarkoittaa vahingon, vaaran epäonnistumisen uhkaa, ja riskitekijä puolestaan tekijää, joka on jonkin asian kannalta merkittävä uhka (Nurmi ym. 2001, 386). Riskin tunnistaminen ja sen todentaminen aiheuttavat huolta. Riskin käsitteen vastinparina voidaan pitää hyvinvointia. Riskiin liittyy läheisesti riskiarviointi, joka taas on olennaisesti yhteydessä yhteiskunnan rakenteisiin. Tämän vuoksi tuon sen esiin vain lyhyesti. Karen J. Swiftin ja Marilyn Callahin (2009) mukaan riskiarviointia tehdään asiakastyössä. Voiko riskin tunnistaa, analysoida ja hallita sitä? Kysymys on siitä, miten riski käsitetään. Riskiarviointia voidaan perustella pyrkimyksellä ennustaa tulevaisuutta ja vaikuttaa siihen, mikä on kaikkien toimijoiden yhteinen tavoite. Sitä voidaan pitää myös yhtenä hallinnan keinona. (Swift & Callahan 2009, 19 24, 115 116.) Riskiarviointi voi liittyä tilanteisiin, joissa asiakas halutaan kytkeä palveluun ennakollisella lastensuojeluilmoituksella ilman, että lain edellytykset täyttyvät ja että perusteltua huolta olisi. Tilanteeseen voi liittyä myös kontrollointia ja seurantaa työntekijän näkökulmasta. Vaikka työntekijän ajatus voi olla hyvä, ilmoitus pitää olla myös perusteltu, eikä perustua pelkästään esimerkiksi odottajan nuoreen ikään. Myös Swift ja Cal-

6 lahan (2009, 226) toteavat, että riski ja riskiarviointi voivat ongelmien ehkäisemisen varjolla tarkoittaa seurantaa, puuttumista ja kontrollointia. Samoin kuin Swift ja Callahan myös Timo Harrikari (2008) näkevät riskiajattelulla ja yhteiskunnan jatkuvasti pienentyvillä resursseilla olevan yhteyttä. (Harrikari 2008, 114 115, Swift & Callahan 2009, 144 145). Tällä tarkoitetaan sitä, että pienentyvät resurssit pyritään ohjaamaan tehokkaasti niitä eniten tarvitseville. Tarvitaanko auttavissa ammateissa muodollista riskiarviointia? Riskiä voidaan lähestyä käytännöllisenä tai tieteellisenä todennäköisyytenä, mutta se voidaan määrittää myös sosiaalisena konstruktiona. Riskiarviointia kohtaan voidaan esittää kriittisiä kysymyksiä. Kuka määrittelee riskin, kenen riski on keskiössä ja mitä tapahtuu niille, jotka määritellään riskiksi? Seuraako riskin määrittelyä perusteltuja suunnitelmia riskin vähentämiseksi ja mitä saavutetaan riskin arvioinnilla? Ihmisten tulisi saada mahdollisuus myös itse määritellä omat ongelmansa. Jos haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tilannetta ei ole aikomusta parantaa, on riskiarvion tekeminen kyseenalaista. (esim. Swift & Callahan 2009, 230 231.) Jos köyhyys määritellään riskiksi, yhteiskunnallisten rakenteiden ja toimenpiteiden pitäisi torjua sitä. Sen sijaan on kyseenalaista leikata esimerkiksi sosiaalietuuksista, koska tämä vaikuttaa heikoimmin toimeentulevien talouteen ja siten saattaa lisätä muiden sosiaalisten ongelmien ilmenemistä. Oman tutkielmani kannalta ennakollisessa lastensuojeluprosessissa riskiin liittyvä arviointi ja siihen linkittyvät toimenpiteet liittyvät enemmän asiakastasolla tapahtuvaan työskentelyyn vaikkakin yhteiskunnan rakenteet ovat asiakkaiden tilanteissa merkittävässä asemassa. Moniin riskeiksi määriteltyihin asioihin on jo sosiaalipoliittiset ratkaisut olemassa. Sosiaalisesti ja poliittisesti rakentuneet riskit, joita haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset kohtaavat, voitaisiin ratkaista kohtuuhintaisella asumisella, laskemalla riittämättömien tulojen riskejä ja tukemalla riittämätöntä lastenhoitoa. Samalla voisi listata auttavat jo määriteltyihin ongelmiin olemassa olevat resurssit. (Swift & Callahan 2009, 232 233.) Erityisesti rakenteellisen sosiaalityön avulla olisi mahdollista toimia tällä tasolla hyödyntämällä jo olemassa olevaa tietoa ja etsimällä sekä tuottamalla uutta. Tutkimuksessa riskin ja huolen käsitteellä on oma paikkansa. Lastensuojelulain 25 c perusteltu syy olettaa, tarkoittaa sitä, että huoli tai riski on ammatillisesti tunnistettu, mikä aiheuttaa toimintavelvoitteen. Tässä työssä huoli ja riski määrittyvät niin ennakol-

7 lisen lastensuojeluprosessin alkutekijäksi, kun asiakkaan tilanteesta on syntynyt huoli ja ilmoitus tehdään. Huolta ja riskiä arvioidaan myös prosessin aikana tapahtuvassa työskentelyssä. 2.1.2 Sosiaaliset ongelmat Sosiaalityön asiakkaiden ongelmia voidaan kutsua sosiaalisiksi ongelmiksi. Sosiaalinen ongelma voidaan määritellä monin tavoin. Voidaan ajatella, että jostakin ilmiöstä tai asiasta tulee ongelma, kun se aiheuttaa vaikeuksia tai tuottaa haittaa yksilön elämässä tai yhteiskunnassa. Antero Lehmuskoski ja Sirpa Kuusisto-Niemi (2008, 14) määrittelevät sosiaalisen ongelman aikakausisidonnaiseksi ilmiöksi, joka heikentää mahdollisuuksia sopeutua vallitseviin normeihin. Donileen R. Loseken (2003) määritelmän mukaan sosiaalista ongelmaa kuvaa neljä tekijää. Ensinnäkin sosiaalinen ongelman on asia, joka aiheuttaa harmia. Toiseksi se on laajalle levinnyt ja koskettaa useita ihmisiä. Kolmanneksi sosiaalinen ongelma voidaan nähdä olosuhteiksi joita voidaan muuttaa. Esimerkiksi luonnonkatastrofit eivät ole sosiaalisia ongelmia, koska niihin ei voida vaikuttaa. Sen sijaan katastrofit voivat aiheuttaa sosiaalisia ongelmia, esimerkiksi vaikeita elämäntilanteita. Neljäs määritelmä astuu voimaan kaikkien edellä mainittujen määritelmien täytyttyä, ja sen mukaan sosiaaliselle ongelmalle pitää tehdä jotain. (Loseke 2003, 6 7.) Jarno Ihalainen ja Terttu Kettunen (2013) jakavat sosiaaliset ongelmat avuttomuuteen, poikkeavuuteen ja köyhyyteen. Avuttomuus ilmenee kyvyttömyytenä toimia, joka voi johtua sairaudesta, vammasta tai tietojen ja taitojen puutteesta. Poikkeavuus taas ilmenee kyvyttömyytenä sopeutua tiettyihin normeihin tai sääntöihin. Sosiaalisista ongelmista puhuttaessa tarkoitetaan usein sopeutumattomuutta lähiyhteisöön tai yhteiskuntaan. Sosiaalinen ongelma voi esiintyä myös haluttomuutena sopeutua yhteisöön. Köyhyydellä voidaan tarkoittaa absoluuttista köyhyyttä, jolloin ei ole varaa elämän perustarpeisiin tai suhteellista köyhyyttä, jolloin taloustilanne on huonompi kuin verrokkiryhmällä. Ylivelkaantuminen on myös yksi köyhyyden muoto. Lisäksi köyhyydellä voidaan tarkoittaa uusioköyhyyttä, jolla tarkoitetaan liian suuria menoja tuloihin nähden. Kirjoittajat näkevät sosiaalisten ongelmien johtuvan ihmisestä itsestään, lähiympäristöstä tai yhteiskunnasta. (Ihalainen ja Kettunen 2013, 97 99.) Sosiaalipalvelut määritellään ongelmalähtöisesti. Ihmisellä tulee olla jokin ongelma, jotta hän voi käyttää palveluita.

8 Tällöin arkielämässä kohdattavat tilanteet tulee määrittää ongelmiksi päästäkseen sosiaalityön tai muiden palveluiden piiriin. Toisenlaisen näkökulman ongelmakeskeiseen ajattelutapaan tuo Petri T. Ruuskanen (2011), joka kysyy, miksi sosiaalialaa ja -työtä tarkastellaan kontrollin ja ongelmien kautta. Samalla sivuutetaan se, että työ voitaisiin määrittää vahvuuksien ja mahdollisuuksien näkökulmasta. Jos työskentelyssä keskityttäisiin enemmän toivon luomiseen ja vahvuuksien löytämiseen, se tukisi ihmisten selviytymistä ja eteenpäin menemistä paremmin kuin pelkästään ongelmiin kohdistuminen. Haasteita ajattelutavan muutokseen tuovat sosiaalityön historian ongelmalähtöisyys sekä lainsäädännölliset ja rakenteelliset haasteet. Kuitenkin, jos näistä haasteista päästäisiin eroon, voitaisiin työssä painottua toivon tuottamiseen ja voimavarojen tukemiseen. (Ruuskanen 2011, 5 7.) Itse ymmärrän sosiaalisen ongelman moniulotteiseksi asiaksi, joka voi esiintyä erilaisissa muodoissa ja saada erilaisia merkityksiä. Kaikki samassa tilanteessa, esimerkiksi köyhyydessä elävät, eivät koe vähävaraisuutta ongelmana. Olennaista on myös, miten ongelmista puhutaan ja mitä niistä ajatellaan. Nähdäänkö ne väistämättöminä elämänkulkuina vai tilanteina, joihin voidaan puuttua ja joille voidaan tehdä jotain? Marja Holmila, Marjatta Bardy ja Petra Kouvonen (2008, 424) kehottavat kiinnittämään huomiota siihen, mitkä ovat niitä tekijöitä joihin voidaan vaikuttaa. Sosiaalisia ongelmia ovat esimerkiksi päihteidenkäyttö (esim. Bailey 2006, Holmila ym. 2008), mielenterveysongelmat (esim. Rutter 2004, Weismann ym. 2005), kaltoinkohtelu ja väkivalta (esim. Conger ym. 2003, Kwong ym. 2003), vähävaraisuus ja köyhyys (esim. Airio & Niemelä 2002, Cobb-Clark & Gørgens 2014, Roamer 2012), vuorovaikutuksen ongelmat (esim. Clair 2012, Landy & Menna 2006, Pajulo 2001) tai työttömyys (Kainulainen 2006, Kauppinen, Saikku & Kokko 2010). Jos esimerkiksi köyhyyteen halutaan vaikuttaa, pitäisi huomio kiinnittää tuloihin ja menoihin. Jos menoista ei voi enää karsia, tulee pohtia, miten tuloihin voisi vaikuttaa? Ovatko kaikki ensisijaiset etuudet maksussa? Voiko työmarkkina-asemaa parantaa? Millainen velkatilanne on? Nämä ovat yksilötason kysymyksiä, joiden kanssa sosiaalityössä voidaan työskennellä. Yhtä tärkeää on kuitenkin muistaa, että poliittiset päätök-

9 set, kuten tukien ja asiakasmaksujen leikkaukset sekä pienituloisten verojen kiristykset vaikuttavat merkittävästi tilanteeseen. 2.1.3 Ongelmien kasautuminen ja siirtyminen Tutkimusten mukaan (esim. Kainulainen 2006, Kauppinen ym. 2010, Rintala & Karvonen 2003) ongelmat kasautuvat usein samoille perheille ja suvuille. Anne Koponen toteaa alkoholille sikiöaikana altistuneiden lapsien tilanteita tutkiessaan, että useissa biologisissa perheissä on mielenterveysongelmia, väkivaltaisuutta ja rikollisuutta (Koponen 2006, 148). Se ei kuitenkaan tarkoita, että ongelmia olisi aina paljon tai että ne olisivat vaikeita. Joskus pelkästään tilanteen kartoittaminen ja siitä keskusteleminen saattavat voimaannuttaa asiakasta ja tilanne voi edetä parempaan suuntaan. Landy ja Menna (2006) toteavat, että tutkimusten perusteella on havaittu moniongelmaisten perheiden tyyppejä. Tällaisia ovat muun muassa teini-ikäiset vanhemmat; vanhemmat joilla on vaikeita psyykkisiä sairauksia; vanhemmat, jotka ovat kokeneet menetyksiä ja traumoja; päihteiden väärinkäyttäjät ja perheet, joissa on väkivaltaa. Tietyt ympäristötekijät voivat ennustaa riskejä, mutta varmuutta siitä millaisina prosesseina ne siirtyvät eteenpäin ei ole. (Landy & Menna 2006, 17 29.) On siis kyse prosesseista ja mekanismeista, joiden toimintaa on mahdotonta tietää etukäteen, mutta joita voidaan ennakoida ja arvioida. Ongelmien siirtyminen sukupolvelta toisella on ilmiö, jota on vaikea käsitteellistää neutraalisti. Kansainvälisessä tutkimuksessa ilmiöstä käytetään sellaisia käsitteitä kuin ylisukupolvinen polku (intergenerational pathway esim. Appleyard ym. 2011), ylisukupolvinen kehä (intergenarational cycle esim. Jaffee ym. 2013), ylisukupolviset siirtymät (intergenerational transmissions esim. Raudino ym. 2013) ja ylisukupolvinen jatkuvuus (intergenerational continuity esim. Smith ym. 2011). Ylisukupolvisten siirtymisten lisäksi voidaan puhua myös sosiaalisesta perimästä ja periytymisestä (esim. Airio & Niemelä 2002, Holmila ym. 2008, Vilhula 2007). Sanat perimä ja periytyminen viittaavat mielestäni tilanteeseen, jossa asioiden eteneminen tai siirtyminen on väistämätöntä kuten geenien periytyminen. Samalla tavoin koen

10 käsitteen ongelmien sukupolvinen ketju (esim. THL 2014). Valitsen itse käsitteeksi ylisukupolvisen siirtymän, joka mielestäni kuvaa ilmiötä neutraalimmin, kuin ketju tai perimä. On toki tunnustettava, että myös siirtymisen termi saattaa tuottaa mielikuvan väistämättömästä tuloksesta. Tarkoitan jatkossa siirtymillä sosiaalisten ongelmien siirtymistä seuraavalle sukupolvelle biologisten vanhempien ja lasten välillä. Tutkimukseni aineisto on kerätty odottavista vanhemmista, joiden tilanteisiin pyritään vaikuttamaan. Tämän vuoksi rajaan muunlaiset perhemuodot ulkopuolelle. Sosiaalityön näkökulmasta siirtymillä voidaan tarkoittaa erilaisten ongelmien siirtymistä sukupolvelta toiselle, vanhemmalta lapselle. Ongelmien ylisukupolvinen siirtyminen on kontekstisidonnainen ilmiö, jota ei voi esittää yksiselitteisesti. Sukupolviset siirtymät voivat olla positiivisiakin, kuten tukea antava lähiverkosto. Sosiaalityön asiakkaiksi tullaan kuitenkin usein silloin, kun elämässä on jonkinlainen ongelma, kuten Anneli Pohjola (2010, 56) huomauttaa. Ongelman tai ongelmien siirtymistä ei selitä ainoastaan yksi tekijä, vaan siihen liittyy monenlaisia tekijöitä ja monimutkaisia prosesseja. Michael Rutter (2004, 241 242) muistuttaa, että tilanteeseen vaikuttavat muun muassa ongelmien vakavuus ja monimuotoisuus. Anna Vilhulan (2007) mukaan ihminen omaksuu syntymähetkellään tiedostettuja ja tiedostamattomia asioita. Kehitykseen vaikuttavat geenit, kasvuympäristö, perhe ja vallitseva yhteiskunnallinen tila. Yksilölliset tekijät määrittelevät sen, miten ympäristötekijät vaikuttavat. (Vilhula 9 10.) Sosiaalisten ongelmien siirtymistä voidaan siis selittää erilaisilla tekijöillä. Yksilöön liittyvillä tekijöillä tarkoitetaan geenejä ja ympäristöä sekä yhteisöä, kuten perhettä ja lähipiiriä. Yhteisö voidaan nähdä myös sosiaalisena tekijänä. Siirtymä voidaan todeta yhteiskunnan tasolla, jolloin siihen sisältyvät niin poliittiset, lainsäädännölliset kuin kulttuuriset tekijät. On myös todettu, että lapsen ja vanhemman kiintymyssuhteella on merkittävä vaikutus siihen, miten sosiaaliset siirtymät tapahtuvat. (Landy & Menna 2006, 10, Vilhula 2007, 13 17, 123 125.) Tytti Hytin (2015) mukaan ongelmiin voidaan myös sopeutua. On mahdollista, että ongelmatilanne luo oman, esimerkiksi köyhyyden kulttuurin. (Hytti 2015, 2, 5.) Muutosta voi tapahtua niin perheen kuin lähiympäristön sekä ihmisten että asuinalueen kautta.

11 Tutkijat ovat muodostaneet erilaisia teoreettisia malleja siitä miten lapsen kehitys etenee. Malleissa vaihtelee se, missä määrin lapsen kehitykseen vaikuttavat lapsen perimä, ympäristö, yksilölliset tekijät ja sosiaaliset suhteet. Osa korostaa kehityksen tapahtuvan nimenomaisesti suhteissa ja vuorovaikutuksessa, kun taas toiset näkökulmat korostavat yksittäisen tapahtuman merkitystä. (Landy & Menna 2006, 12 13, 29, 124 130.) Ennakollisessa lastensuojeluprosessissa pyritään vaikuttamaan lapsen elinolosuhteisiin ja siitä näkökulmasta niiden esiin nostaminen on perusteltua. En kuitenkaan tässä työssä käsittele syntyneen lapsen tilannetta, joten en käsittele lapsen kehitykseen liittyvää tutkimustietoa tämän enempää. Sosiaalisten ongelmien siirtymisen ohella on hyvä tuoda esiin myös riskien siirtymiseen liittyvä näkemys. Rutter (2004) kuvaa riskien siirtymistä riski-indikaattoreilla (risk indicators) ja riskimekanismeilla (risk mechanism). Indikaattori perustuu tilastolliseen todennäköisyyteen, mutta ei itsessään aiheuta tapahtumaa. Ylisukupolvisuuden näkökulmasta indikaattori voisi olla vanhemman mielenterveysongelma, joka lisää lapsen todennäköisyyttä sairastua esimerkiksi masennukseen. Riskimekanismi taas viittaa ominaisuuteen, joka ennustaa tai johtaa johonkin tulokseen. Tässä työssä riskimekanismi voisi tarkoittaa raskaana olevan päihteidenkäyttäjän lapsen kehityshäiriöitä, esimerkiksi FAS-syndroomaa. (Rutter 2004, 253 254.) Indikaattorien ja mekanismien esiin tuominen on olennaista siksi, että tietyistä ongelmista tai todetuista riskeistä ei tulisi tehdä yksinkertaistettuja johtopäätöksiä lapsen tulevaisuuden suhteen. Tarkastelen ennakollisia lastensuojeluilmoituksia perheiden tasolla ja perhekohtaisten ongelmien siirtymisenä. Sosiaalisten ongelmien siirtymät ovat vuorovaikutteinen ja kontekstisidonnainen prosessi. Syitä ja siirtymistapoja voidaan kuvata monella tavalla. Tässä tutkimuksessa tutkimusaineistona käytetty materiaali kuvaa sitä työtä, jolla pyritään vaikuttamaan syntyvän lapsen kasvu- ja kehitysolosuhteisiin. Ennen vauvan syntymää arvioidaan perheen tilanne ja työskentelyn kohteeksi määrittyvät sellaiset asiat, joista ollaan huolissaan tai jotka tunnistetaan lastensuojelullisiksi riskeiksi tai ongelmiksi. Tässä työssä tarkoitan sosiaalisilla ongelmilla niitä ongelmia, jotka ovat tunnistettavissa ja joiden kanssa voidaan työskennellä. Siirtymät kuvaavat sitä prosessia, jossa ongelmat voivat siirtyä sellaisenaan tai toisenlaisina ongelmina vanhemmilta lapsille.

12 2.2 Ennakollinen lastensuojeluilmoitus lainsäädännössä Ennakollisesta lastensuojeluilmoituksesta säädetään lastensuojelulaissa seuraavasti: Ennen lapsen syntymää 25 :n 1 momentissa mainittujen henkilöiden on salassapitosäännösten estämättä tehtävä ennakollinen lastensuojeluilmoitus, jos on perusteltua syytä epäillä, että syntyvä lapsi tulee tarvitsemaan lastensuojelun tukitoimia välittömästi syntymänsä jälkeen. Kiireellisissä tapauksissa päivystävän sosiaaliviranomaisen on arvioitava viipymättä ennakollisen lastensuojeluilmoituksen kohteena olevien henkilöiden sosiaalipalvelujen tarve. Yhteistyössä lastensuojelun sosiaalityöntekijän kanssa voidaan arvioida myös välittömästi lapsen syntymän jälkeen tarvittavat sosiaalipalvelut. (LsL 417/2007, 25c ). Lainkohta on lisätty vuonna 2008 uudistettuun lastensuojelulakiin, kun sitä vuonna 2010 tarkennettiin. Pykälässä 25 säädetään myös ennakollisen lastensuojeluilmoituksen ilmoitusvelvollisuudesta. Velvollisuus koskee samoja tahoja kuin lastensuojeluilmoituksen tekeminen. Näitä tahoja ovat muun muassa useat viranomaiset ja vastaavissa tehtävissä toimivat henkilöt. (LsL 417/2007). Mikko Oranen (2011) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL 2015a) ylläpitämä Lastensuojelun käsikirja määrittelevät ennakollisen lastensuojeluilmoituksen huolen ilmaisuna, jonka avulla syntyvälle lapselle, äidille ja isälle järjestetään tarvittavat terveydenhuollon ja/tai sosiaalihuollon tukitoimet sekä hoito ja kuntoutus. Sosiaalitoimelle syntyy ilmoituksesta toimintavelvollisuus. Kunnalla on oikeus päättää siitä, miten se palvelut järjestää. Työskentelyn tulee olla vapaaehtoista ja siinä tulee pyrkiä asiakkaan kanssa yhteistyöhön. (Oranen 2011, THL 2015a.) Syyt ennakollisen lastensuojeluilmoituksen tekoon ovat usein samoja kuin varsinaisissa lastensuojeluilmoituksissa. Syitä voivat olla aikuisten päihteiden käyttö, mielenterveys- ja taloudelliset ongelmat. Lainsäädännön näkökulmasta on hyvä huomioida, että lastensuojelulaissa puhutaan syntymättömästä lapsesta eikä sikiöstä, jolla lain mukaan ei ole vielä perus- ja ihmisoikeuksia. Hallituksen esityksessä (2009) ennakollisen lastensuojeluilmoituksen ilmoitusvelvollisuutta on perusteltu sillä, että vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat ovat usein lastensuojeluasiakkuuden syynä. Erityisesti äitien päihdeongelmat ovat lisääntyneet.

13 Esityksessä huomioidaan molempien vanhempien mahdollisuus päästä palvelujen piiriin. Tavoitteena on, että lastensuojelu saisi tiedon ilmoituksesta riittävän ajoissa. Lastensuojelussa varsinainen toimintavelvollisuus alkaa kuitenkin vasta lapsen syntymän jälkeen, joten ennakollisen lastensuojeluilmoituksen käsittelyvelvollisuus kohdistuu esityksen mukaan aikuissosiaalityöstä vastaavaan viranhaltijaan. (HE 225/2009.) Esityksessä ei ole määritelty sitä, mikä on riittävän aikainen tieto lastensuojelulle, vaan päätös on jätetty kunnille. Kunnat ovat ratkaisseet eri tavoin myös sen, mikä taho vastaa ennakollisesta lastensuojeluilmoituksesta. Joissakin kunnissa ilmoitus menee suoraan lastensuojeluun käsiteltäväksi, kun taas toisissa kunnissa se siirtyy lastensuojeluun esimerkiksi kuukautta ennen laskettua aikaa. Osassa kunnista ilmoituksen käsittelystä vastaa lastensuojelu sijaan jokin muu osa-alue, kuten aikuissosiaalityö Espoossa (Espoo 2015a). Ennakolliseen lastensuojeluilmoitukseen liittyvässä valmistelutyössä on painotettu korkeaa kynnystä ilmoituksen teossa tai ainakin korkeampaa kuin varsinaisessa lastensuojeluilmoituksessa (HE 225/2009). Käytäntötutkimuksessani (Saarinen 2014) kävi ilmi, että ennakollisia lastensuojeluilmoituksia tehdään myös matalalla kynnyksellä, jolloin ilmoitus on toiminut toimintakäytäntönä huolen esiintuomiseksi ja dokumentoimiseksi. Varsinaista huolta lastensuojeluntarpeesta syntymän jälkeen ei aina ollut. Tämä kävi ilmi ilmoituksissa joissa ilmoittaja oli erikseen maininnut, ettei huolta ilmoitushetkellä ollut. Toisinaan ilmoitus oli tehty tilanteessa, jossa tukitoimet olivat jo ennestään riittävät. Lastensuojelulaki velvoittaa muut tahot ehkäisevään lastensuojelutyöhön. Suomessa kaikki odottavat äidit ovat lähtökohtaisesti neuvolan asiakkaita. Jos perheessä on aikaisempia lapsia, kohtaamisia on usein myös muissa lapsille ja perheille suunnatuissa palveluissa, esimerkiksi päivähoidossa, leikkipuistoissa ja seurakunnan sekä järjestöjen toiminnassa. Aikuisten palveluissa, kuten terveydenhuollossa tai aikuissosiaalityössä lapset ovat harvoin läsnä. Etenkin aikuissosiaalityössä keskustelun aiheena ovat usein elämänhallintaan, talouteen ja toimeentuloon liittyvät asiat, joiden aikana lasten ei tulisikaan olla paikalla. Lastensuojelulaista on siirretty kohtia uuteen sosiaalihuoltolakiin (ShL 2014/1301). Ongelmien sukupolvisten siirtymisen ehkäisemisen näkökulmasta uudessa sosiaalihuolto-

14 laissa on kiinnitetty kiitettävästi huomiota muun muassa erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden ja lasten sekä nuorten palveluiden edistämiseen. Suurena muutoksena on peruspalveluiden ensisijaisuus suhteessa erityispalveluihin. Tutkimuksessani aikuissosiaalityö edustaa peruspalvelua, ja lastensuojelu erityispalvelua. Laissa kiinnitetään huomiota palveluiden oikea-aikaiseen, ehkäisevään ja riittävään järjestämiseen sekä monialaiseen yhteistyöhön. Sosiaalihuoltolaissa kehotetaan myös läheisverkoston kartoittamiseen, ja sen tuen arvioimiseen, jota se voisi mahdollisesti antaa. (ShL 1301/2014, 8, 9, 35, 38, 41, 43.) Uuden sosiaalihuoltolain (ShL 1301/2014) pykälässä 35 säädetään yhteydenotosta sosiaalihuoltoon asiakkaan tuen tarpeen arvioimiseksi. Tämä yhteydenotto voisi mahdollisesti tulevaisuudessa korvata ennakollisen lastensuojeluilmoituksen niissä tapauksissa, joissa huoli on tulevasta vanhemmasta, mutta ei syntyvästä lapsesta. Uusi sosiaalihuoltolaki velvoittaa tarvittaessa tekemään palvelutarpeen arvion, asiakassuunnitelman ja nimeämään asiakkaalle oman työntekijän (ShL 2014/1301, 35-39, 42 ). Ennen uuden lain voimaantuloa aikuissosiaalityön asiakkuus ei ole ollut itsestään selvä asia, vaan asiakkuus on usein määrittynyt toimeentulotuen asiakkuuden kautta. Uusi sosiaalihuoltolaki on kuitenkin askel lähemmäksi vastaavaa oman työntekijän nimeämistä kuin mitä lastensuojelulaissa on jo nyt määritelty. 2.3 Toimintaohjeet ja käytännöt Espoossa on ollut käytössä kirjallinen ohjeistus Ennakollisen lastensuojeluilmoituksen prosessi ja prosessikuvaus ennakollisesta lastensuojeluilmoituksesta (Espoo 2012a, Espoo 2012b). Se on ollut voimassa sinä aikana, kun pro gradu -tutkielmani aineisto on kerätty. Ohjeistus on uusittu keväällä 2015, ja siinä on otettu käyttöön useita tarkennuksia, joihin kiinnitin huomioita käytäntötutkimuksessani (Saarinen 2014). Lisäyksenä on esimerkiksi tullut uusi toimintaohje, joka koskee ennakollisen lastensuojeluilmoituksen käsittelyvastuuta. Käsittelyvastuulla tarkoitetaan sitä, että ilmoituksen käsittelystä vastaa lastensuojelun sosiaalityöntekijä, jos perheessä on jo aktiivinen lastensuojeluasiakkuus. (Espoo 2015a, 3.) Tässä tutkimuksessa käsittelen toimintaohjeita vanhan sosiaalihuoltolain näkökulmasta koska se on ollut voimassa aikana, jolloin aineistonani oleva dokumenttitieto on tuotettu. Olen kuitenkin valinnut vuonna 2015 voimaan tulleesta

15 ohjeistuksesta prosessikaavion (kuvio 1) havainnollistamaan prosessia. Se vastaa aikaisempaa kaaviota sisällöltään, mutta on yksinkertaisempi esitys. Ennakollinen lastensuojeluilmoitus sosiaali- ja kriisipäivystykseen Sos.- ja kriisipäivystys välittää tiedon aikuissosiaalityöhön, maahanmuuttajapal veluihin tai jälkihuoltoon. Sosiaalityöntekijä ottaa yhteyttä asiakkaaseen. Työntekijä ja asiakas kokoavat verkoston, joka tukee asiakasta raskausaikana ja lapsen syntymän jälkeen. Verkosto työskentelee raskaana olevan ja sikiön hyvinvoinnin edistämiseksi ja laatii asiakkaan kanssa suunnitelman. Lapsen synnyttyä verkostossa mukana ollut lastensuojelun sosiaalityöntekijä ottaa vastuun työskentelyn etenemisestä. Verkostotyöskentely jatkuu tarpeen mukaan. Kuvio 1. Ilmoituksen käsittelyprosessi (Espoo 2015a, 1). Espoon ohjeistuksen mukaan Sosiaali- ja kriisipäivystyksessä arvioidaan sosiaalihuoltolain (ShL 710/1982) 40 :n mukainen kiireellinen palvelutarve. Tästä syystä ilmoitukset toimitetaan keskitetysti sinne. Samalla ilmoitukset kirjataan asiakastietojärjestelmä Efficaan. Ohjeistuksen mukaan Sosiaali- ja kriisipäivystyksestä ilmoitukset toimitetaan edelleen johtavalle sosiaalityöntekijälle aikuissosiaalityöhön, maahanmuuttajapalveluihin tai jälkihuoltoyksikköön. Johtava sosiaalityöntekijä jakaa ilmoitukset sosiaalityöntekijöille, jotka toimivat ilmoitukseen liittyvän prosessin omistajina. (Espoo 2012a, Espoo 2012b.) Lastensuojelulaissa ei määritellä aikaa ilmoituksen käsittelylle, joten aikaisemmin sellaista ei ole ollut myöskään Espoossa. Uuteen ohjeistukseen (Espoo 2015a) on lisätty kohta, jonka mukaan ilmoitus tulee käsitellä seitsemän arkipäivän sisällä. Edelleen prosessin omistaja vastaa ilmoitukseen liittyvästä sosiaalityön suunnitelmasta, toimenpiteistä ja kirjaamisesta. (Espoo 2012a, Espoo 2012b.) Käytännössä Sosiaali- ja kriisipäivystyksestä lähetetty faksi asian vireilläolosta voidaan toimittaa suoraan tulevalle prosessin omistajalle. Näin ollen kaikki ennakolliset lastensuojeluilmoitukset eivät välttämättä kulje johtavan sosiaalityöntekijä kautta. Prosessin omistaja on vastuussa verkoston kokoamisesta. Ensimmäisessä yhteydenotossa asiakkaan kanssa tulisi sopia tapaamisaika tilannearvioinnin tekemistä varten. Samalla olisi hyvä selvittää läheis- ja viranomaisverkoston osallistujat. Aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijän, neuvolan terveydenhoitajan ja lastensuojelun sosiaalityöntekijän lisäksi verkostoon voidaan kutsua lisäksi muita asiakkaan tilanteen kannalta olennaisia

16 viranomaisia. Ohjeen mukaan verkostokokous tulee järjestää mahdollisuuksien mukaan siellä missä asiakkaalla on hoito- ja/tai asiakassuhde. Synnytyssairaala ottaa yhteyttä lastensuojeluun sen jälkeen kun vauva on syntynyt ja ilmoittaa neuvolan terveydenhoitajalle koska vauvaa ollaan kotiuttamassa. Terveydenhoitajan vastuulla on varmistaa, että lastensuojelulla on tieto lapsen kotiutumisesta. Lastensuojelun sosiaalityöntekijä pyytää aikaisemman prosessin omistajan dokumentoinnit ja jatkaa työskentelyä vauvan synnyttyä. (Espoo 2012a.) Käytännön työssä olen todennut, että ilmoituksen saapumisen ajankohta ja sisältö vaikuttavat siihen, miten ilmoitus käsitellään. Ilmoituksen käsittelytapa riippuu siitä, onko ilmoitus tullut esimerkiksi puoli vuotta vai muutamaa viikkoa ennen laskettua aikaa. Samoin ilmoituksen sisältö vaikuttaa käsittelytapaan. Mikäli ilmoituksessa toivotaan ainoastaan palveluiden kokoamista perheen tueksi vauvan syntymän jälkeen, on toiminta erilaista kuin silloin jos kyseessä on akuutti ongelma. Jos ilmoitus on tullut lähellä synnytyksen laskettua aikaa, sosiaalityöntekijä ei välttämättä ehdi tavata asiakasta kahden kesken ennen verkostotapaamista. Ennakollinen lastensuojeluilmoitus määritellään laissa. Samalla sen on konkreettinen huolen ilmaisu ja toimintaprossin lähtökohta. Itse prosessia ei säädetä lailla, joten se voidaan järjestää hyvin eri tavoin kunnista ja järjestelytavoista liittyen. 2.4 Aikuissosiaalityö Aikuissosiaalityölle ei ole yksiselitteistä määritelmää ja usein se määrittyykin toimeentulotuen kautta. Jaana Taina ja Tuija Kotiranta (2014) toteavat aikuissosiaalityön määritelmän olevan nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Samoin kuin Taina ja Kotiranta, Tuija Nummela (2011) määrittelee aikuissosiaalityön työksi, jota tehdään niiden ihmisten kanssa, jotka eivät kuulu muihin palveluihin tai sosiaalityön osa-alueiden piiriin. Aikuissosiaalityö kattaa kaikki yli 18-vuotiaat, yksinelävät, pariskunnat sekä perheelliset, ja se on siten laaja-alaista osaamista vaativaa työtä. Asiakkaiden haastavat tilanteet ovat johtaneet siihen, että sosiaalityössä tarvitaan erikoistunutta osaamista. Toisaalta pienillä paikkakunnilla yksi sosiaalityöntekijä voi edelleen vastata kaikista sosiaalityön osaalueista, esimerkiksi lastensuojelusta, vammais-, vanhus- ja aikuissosiaalityöstä. (Nummela 2011, 22 24, Taina & Kotiranta 2014, 179, 184 187.) Laajimmallaan ai-

17 kuissosiaalityöllä voidaan tarkoittaa kaikkea täysi-ikäisten kanssa tehtävää sosiaalityötä. Useimmiten se kuitenkin liitetään sosiaalitoimistossa tapahtuvaksi sosiaalityöksi vaikka monissa erityispalveluissa, kuten sairaaloissa tai vankiloissa, tehdään sosiaalityötä aikuisten kanssa. Espoossa työskentelyn ja asiakkaan tilannearvion pohjana käytetään lomaketta nimeltä Alku- ja tilannearvio (liite 1). Pekka Borg (2011, 1 3), Aulikki Kananoja, Martti Lähteinen ja Pirjo Marjamäki (2011, 211 216) sekä Nummela (2011, 22 25) ovat yhtä mieltä siitä, että aikuissosiaalityö on alkanut muotoutua vasta 2000-luvulla, jolloin sen sisältöjä on alettu kehittää määrätietoisesti. Perustoimeentulotuki siirtyy Kansaneläkelaitoksen maksettavaksi vuoden 2017 alussa (HE 358/2014), mikä mahdollistaa sosiaalihuollon henkilöstöresurssien uudenlaisen kohdentamisen. Se luo mahdollisuuden aikuissosiaalityön sisällön ja työmuotojen kehittämiselle. Samoin uusi sosiaalihuoltolaki tuo uudistuksia, jotka tulee huomioida niin aikuissosiaalityössä kuin sen tarjoamissa palveluissa. Toisin kuin lastensuojelussa, aikuissosiaalityötä ei erikseen määrittele mikään yksittäinen laki. Aikuissosiaalityön määritelmä voi kuitenkin jatkossa lainsäädännöllisesti nojata sosiaalihuoltolakiin, erityisesti 15 :ään, joka määrittää sosiaalityön käsitettä. Sen mukaan sosiaalityöllä tarkoitetaan muun muassa asiakas- ja asiantuntijatyötä, jossa rakennetaan tuen ja palvelujen kokonaisuus. (ShL 1301/2014.) Kirsi Juhila (2008) on määritellyt aikuissosiaalityötä kolmen tekijän summana, jotka ovat ongelma, tavoite ja väline. Ongelma nähdään erilaisina ongelmallisina tilanteina, kuten työttömyytenä tai elämänhallintaan liittyvinä vaikeuksina. Tavoitteella tarkoitetaan edellä mainittujen tilanteiden parantamista neuvonnan, tukemisen, ohjauksen ja suunnitelman laatimisen välinein. (Juhila 2008, 16 17.) Borgin (2011) raportissa on Suomen kuuden suurimman kunnan yhteinen määritelmä aikuissosiaalityöstä. Sen mukaan aikuissosiaalityössä pyritään ehkäisemään syrjäytymistä, ja samalla tarjoamaan kattavat ja oikea-aikaiset hyvinvointia tukevat palvelut sekä hyödyntämään työssä moniammatillista osaamista (Borg 2011, 3). Aikuissosiaalityön ammattikäytännöt voidaan jakaa muutossosiaalityöhön ja huollolliseen työhön. Muutossosiaalityöhön sisältyy muun muassa suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus ja lainsäädännöllinen osaaminen. Kun suunnitelmallisessa työssä pyritään

18 asiakkaan elämäntilanteen paranemiseen, huollollisessa työssä sosiaalityön tulisi tapahtua ilman aktivoitumisen ehtoja, jolloin asiakkaalta ei edellytetä kuntoutumista. Sosiaalityön tehtävä on silloin varmistaa ihmisarvoinen elämä. (Taina & Kotiranta 2014, 187.) Ammatillisen sosiaalityön ajatellaan määrittyvän suunnitelmallisen työskentelyn kautta. Se perustuu tilanteen arviointiin, sen pohjalta asetettuihin tavoitteisiin ja niiden välineiden hallintaan, joilla tavoitteisiin pyritään pääsemään. Kyse on prosessista, jonka avulla pyritään mahdollistamaan ja vahvistamaan myös asiakkaan oman ongelmaratkaisukyvyn kehittymistä. (Juhila 2008, 17.) Parhaimmillaan sosiaalitoimisto voisi olla terveysasemaa vastaava instituutio, jonka asiakkaaksi hakeutumiseen ei liity erityistä leimaa. Kun terveydenhoitajien toimenkuvaan kuuluu terveyden hoitaminen ja edistäminen, vastaavasti sosiaalityössä voitaisiin puhua hyvinvoinnin hoitamisesta ja edistämisestä. Tom Erik Arnkil ja Tarja Heino (2014, 288 289) toteavat, että sosiaalityötä voitaisiin tarkastella myös onnistuvana arkisena sosiaalityönä, jossa vaikuttavuutta tutkitaan ja arvioidaan arkisissa, todellisissa tilanteissa. Anita Sipilän (2011) mukaan merkkejä sosiaalityön muuttumisesta hyvinvointia tukevaksi työksi on jo näkyvissä. Enää ei riitä osaaminen, joka kohdistuu pelkästään huono-osaisuuden lievittämiseen. (Sipilä 2011, 135.) Käytäntötutkimukseni (Saarinen 2014) aineistossa oli asiakkaita, joilla ei ollut aiempaa sosiaalityön asiakkuutta. Heidän ensimmäinen kohtaamisensa sosiaalitoimistossa oli tapahtunut juuri ennakollisen lastensuojeluilmoituksen myötä. Arnkilin ja Heinon ajatus arkisesta onnistuvasta työstä sopii mielestäni erittäin hyvin näihin tilanteisiin. Uusien asiakkaiden positiiviset kohtaamiset voivat lieventää ennakkoluuloja ja siten muuttaa hiljalleen käsityksiä sosiaalitoimistosta ja siellä tehtävästä työstä. 2.4.1 Aikuissosiaalityön asiakkaat Aikuissosiaalityössä kohdataan monenlaisia asiakkaita, jotka elävät pitkiä aikoja tilanteissa, joissa ensisijaiset etuudet tai palkkatulot eivät ole riittävät. Tästä syystä heillä on joko jatkuva oikeus toimeentulotukeen tai ajoittainen, mutta toistuva tarve. Amy Clair (2012) toteaa, että perheen köyhyys saattaa koskettaa eniten lasta, jolla ei ole vaikutusmahdollisuutta tilanteeseen. Ylisukupolvisten ongelmien siirtymisessä suurimmat riskit nähdään perheen köyhyydessä sekä vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen

19 ongelmissa. (Clair 2012.) Perheessä tapahtuvat toistuvat vastoinkäymiset, stressi ja impulsiivinen käyttäytyminen korreloivat Sarah Landyn ja Roseanne Mennan (2006) mukaan vastasyntyneen kiintymysongelmiin ja epävarmuuteen. (Landy & Menna 2006, 10). Jo pelkästään näiden syiden perusteella vauvaa odottavan perheen tilanteeseen on tärkeää kiinnittää huomiota ja yrittää vaikuttaa ongelmakohtiin. Riittämättömien tulojen lisäksi monilla asiakkailla on erilaisia elämänhallinnan ongelmia, kuten kyvyttömyyttä tai jaksamattomuutta hallita taloutta ja hoitaa arkisia asioita. Useilla on sairauksia, muun muassa masennusta, ahdistuneisuutta tai paniikkihäiriöitä. Arkipäivää ovat myös yksinäisyys, tukiverkostojen puute ja erilaiset riippuvuusongelmat, esimerkiksi päihde- ja peliriippuvuudet. Edellä mainitut asiat voidaan käsittää riskitekijöiksi, jotka vaikeutuessaan, pitkittyessään ja kasautuessaan vaikeuttavat elämänhallintaa. Sosiaalityössä yleensä, samoin kuin ennakollisessa lastensuojeluprosessissa, tavoitteena on auttaa asiakasta saavuttamaan itselleen hallinnan tunne huolimatta erilaisista haasteista ja ongelmista. Aikuissosiaalityössä perheiden ja lasten tilanteet välittyvät aikuisen kautta, koska aikuissosiaalityössä ei erikseen tavata lapsia. Lapsen näkökulma voi jäädä tästä syystä huomioimatta. Asiakastyössä keskusteluissa painottuu vanhemmuuden näkökulma ja vanhemman vastuu lapsen huolenpidosta. Kiinnitettäessä huomiota riskitekijöihin pitäisi muistaa keskustella myös positiivisista asioista. Tällaisia ovat aikaisemmat onnistumisen kokemukset ja asiat, jotka ovat hyvin ja joista asiakas saa voimia. Näitä positiivisia asioita kutsutaan tutkimuksessani suojaaviksi tekijöiksi. Yhtä tärkeää on kiinnittää huomiota siihen, mitä toimintamahdollisuuksia on tilanteen muuttamiseen. Landyn ja Mennan (2006) mukaan yksi tapa määritellä suojaavia tekijöitä on määritellä niitä riskitekijöiden vastakohtina. Esimerkiksi eristäytymisen vastakohtana kannustava perheverkosto on suojaava tekijä. Suojaavat tekijät voivat muodostua lapsen ja vanhemman persoonallisista tekijöistä, oikeanlaisesta kasvatuksesta ja ihmissuhteista, jotka tarjoavat turvallisen ja empaattisen aikuisen. Suojaava tekijä voi olla myös sosiaalinen ympäristö tai yhteisö, joka vahvistaa lapsen positiivisia pyrkimyksiä. (Landy & Menna 2006, 11.) Aikuissosiaalityö voisi toimia tulevaisuudessa vahvemmin hyvinvointia tukevana työnä, jossa riskit ja suojaavat tekijät voidaan tunnistaa ja puuttua niihin ennen tilanteiden vaikeutumista. Tällöin suojaavia tekijöitä on helpommin löydettävissä ja tuettavissa. Syitä