Arvonlisäveroreformien tulonjakovaikutukset. Marja Riihelä, VATT

Arvonlisäveroreformien tulonjakovaikutukset Marja Riihelä, VATT Muistio Valtiovarainministeriön verotyöryhmälle 1.2.2010 Muistio Valtiovarainministeriön verotyöryhmälle (tekstiliite) 1.3.2010

Sisällys 1 Johdanto 1 2 Aineisto ja menetelmä 4 2.1 Aineisto 4 2.2 Tarkasteltavat veroreformit 6 3 Tulojen, kulutuksen ja verojen kehitys 7 3.1 Tulojen ja kulutuksen kehitys 7 3.2 Veroasteiden kehitys 9 3.3 Kulutuksen rakenteen kehitys 12 4 Arvonlisäveroreformien tulonjakovaikutukset 15 5 Loppupäätelmät 19 Lähteet 20 Liitteet 21 Tekstiliite 26

1 Johdanto Julkinen sektori kerää veroja monin eri tavoin menojensa rahoittamiseksi. Verotuksella vaikutetaan aina talouden toimijoihin ja veroreformeilla halutaan usein vaikuttaa mm. työntarjontaan, säästämiseen, investointeihin, kulutukseen tai sen rakenteeseen. Veron keventäminen yhden veromuodon osalta johtaa usein verojen kiristämiseen toisaalla. Hyvällä verojärjestelmällä on katsottu olevan kaksi perustavoitetta: tehokkuus ja oikeudenmukaisuus. Tehokkuustavoite liittyy julkisen sektorin toiminnan rahoittamiseksi keräämien verojen vääristäviin vaikutuksiin. Tehokas verojärjestelmä aiheuttaa mahdollisimman pieniä vääristymiä. Tehokkuustavoitteen lisäksi verotuksella pyritään vaikuttamaan myös tulonjakoon. Optimaalinen hyödykeveroteoria kiinnittää huomion sekä verotuksen tehokkuuteen että oikeudenmukaisuuteen. Pelkästään tehokkuusnäkökulmasta voidaan päätyä erilaiseen tulokseen kuin jos hyväksytään tehokkuustappioita oikeudenmukaisemman tulonjaon vuoksi. Tässä selvityksessä tarkastellaan empiirisesti välillisen verotuksen tulonjakovaikutuksia Suomen aineistolla. Eri hyödykkeiden arvonlisäveroasteet eroavat toisistaan muun muassa tulonjakotavoitteiden vuoksi. Esimerkiksi välttämättömyyshyödykkeistä elintarvikkeille on asetettu alennettu veroaste. Elintarvikkeiden arvonlisäveron alennusta 17 prosentista 12 prosenttiin vuonna 2009 perusteltiin myös tulonjakotavoitteilla (HE114/2008). Tässä selvityksessä tarkastellaan alennettujen veroasteiden merkitystä tulonjakoon. Lisäksi tarkastellaan, mitä vaikutuksia tulonjakoon olisi, jos siirryttäisiin arvonlisäverotuksessa yhden vakioveroasteen käytäntöön. Selvityksessä tutkitaan kuuden arvonlisäveroreformin tulonjakovaikutuksia Tilastokeskuksen Kulutustutkimuksella vuodelta 2006. Kaikkia reformivaihtoehtoja verrataan vuoden 2009 alun arvonlisäveron perusteisiin 1. Ensimmäinen tarkasteltava reformi on vuodelle 2010 esitetty reformi, jossa ravintolapalvelujen veroastetta lasketaan 22 prosentista 13 prosenttiin, elintarvikkeiden arvonlisäveroprosentti laskee 17 prosentista 13 prosenttiin ja muita veroasteita nostetaan yhdellä prosenttiyksiköllä. Toinen reformi koskee vuonna 2009 toteutettua elintarvikkeiden arvonlisäveroprosentin laskua 17 prosentista 12 prosenttiin. Kolmannessa reformissa muutetaan vuoden 2010 reformin arvonlisäveroprosentteja nostamalla jokaista arvonlisäprosenttia yhdellä prosenttiyksiköllä. Neljäs reformi asetetaan siten, että kaikki alennetut veroasteet poistetaan ja kaikkia veronalaisia hyödykkeitä verotetaan samalla veroasteella siten, että verotuotot eivät muutu. Loput reformit kiinnittävät huomion verotuksen painopisteen muutokseen enemmän hyödykeverotuksen suuntaan. Verotuksen painopisteen siirtämistä tuloveroista kulutuksen verotukseen on perusteltu työllisyysvaikutuksilla. Alentamalla työn verotusta ja samalla nostamalla kulutuksen verotusta, työntarjonta kasvaa ja vääristymät työmarkkinoilla vähenevät. Halutut työlli- 1 Vuoden 2009 arvonlisäveroperusteet on valittu vertailutilaksi muun muassa siksi, että se vastaa vuoden 2006 veroperusteita ja reformilaskelmien pohjana oleva aineisto on vuodelta 2006.

2 syysvaikutukset ovat kuitenkin jääneet useissa simulointitutkimuksissa vähäisiksi (Crawford et al., 2008). Toinen tehokkuusargumentti koskee kulutusveron rakennetta. Optimaalisen veroteorian mukaan progressiivisen tuloverotuksen vääristymiä voidaan korjata eriytetyllä kulutusverolla, jos hyödykkeiden kulutus on riippuvainen työn tarjonnasta. Atkinson-Stiglitz (1976) tuloksen perusteella eriytettyä hyödykeveroa ei tarvita, jos hyödykkeiden kulutus ei ole riippuvainen työn tarjonnasta. Jos ehto ei toteudu, kannattaa sellaisia hyödykkeitä verottaa ankarammin, joita kulutetaan vapaa-ajan yhteydessä. Crawford et al. (2008) ovat todenneet empiirisissä kulutustutkimuksissa, että on löydettävissä hyödykkeitä, jotka ovat komplementaarisia vapaa-ajan kulutuksen kanssa. Tulokset ovat kuitenkin sen verran pieniä, että eriytettyä hyödykeveroa ei suositella muun muassa hallinnollisten kustannusten vuoksi. Ainoa poikkeama yhtenäisestä hyödykeverosta ovat ympäristö- ja muut ns. syntiverot. Kuten hyödykeveroilla niin myös ympäristöveroilla on tulonjakovaikutuksia. Myös näiden verojen osalta hallinnolliset syyt puoltavat keskittymään ulkoisvaikutuksiin ja siirtämään tulonjakovaikutukset muille politiikan lohkoille. Koska välillinen verotus on regressiivinen vero (pienituloiset maksavat välillisiä veroja suhteessa tuloihinsa enemmän kuin suurituloiset), on välillisten verojen alennettuja verokantoja perusteltu muun muassa tulonjakonäkökulmasta. Koska alennetuista verokannoista hyötyvät kaikki kuluttajat, alennettujen verokantojen käyttö tulojen tasaajana on katsottu tehottomaksi vaihtoehdoksi kumoamaan hyödykeverotuksen aiheuttamia epäsuotuisia tulonjakovaikutuksia, varsinkin jos on olemassa muita kohdennetumpia tapoja tulonjakotavoitteiden toteuttamiseen (Crawford et al., 2008). Välillistä verotusta tutkittaessa kotitalouksien kulutuksen rakenteen tunteminen antaa viitteitä siitä, kuinka verotuksen muutokset kohdistuvat eri kotitalouksille. Silti vasta kotitalouksien kulutuskäyttäytymisen parempi tunteminen mahdollistaa sen, että saadaan paremmin selville veromuutoksen vaikutus valtion verokertymään, kotitalouksien hyvinvointiin ja tulonjakoon. Veron muutos muuttaa hyödykkeiden suhteellisia hintoja ja muuttaa kulutuksen rakennetta. Muutoksen suuruus ja suunta ovat riippuvaisia hyödykkeiden kysynnän tulo- ja hintajoustoista. Se, miten voimakkaasti kuluttajat reagoivat hinnanmuutoksiin on keskeistä arvioitaessa muutoksia hyödykeverotuksessa. Suomessa ei ole vielä tällä hetkellä käytettävissä reformien simulointimallia, jonka avulla välillisten verojen vaikutuksia voitaisiin tarkastella ottamalla huomioon myös kulutuskäyttäytyminen. 2 2 Välillisen verotuksen reformimalleja on tehty mm. Englannissa jo 1980-luvulta lähtien. Niissä tarvittava kulutuskäyttäytyminen on estimoitu kotitalouskohtaisilla kulutustutkimuksien aikasarjoilla. Malleista voidaan mainita Kingin TRAP-malli (Tax Reform Analysis Package, 1983) ja Symonsin and Walkerin SPIT-malli (Simulation Program for Indirect Taxation, 1990). Myös Suomessa ovat toteuttaneet vastaavanlainen reformimallittelun Sullström ja Riihelä (1994), jota ovat soveltaneet Sullström (1996) ja Riihelä (1996). Kysyntäanalyysiä mikroaineistoilla Suomessa ovat tehneet mm. Riihelä ja Sullström (1993), Suoniemi ja Sullström (1995) sekä Sullström (1995).

3 Tässä selvityksessä tarkastellaan, mitä vaikutuksia eri veroasteiden muutoksilla on tulonjakoon ja miten alennettujen veroasteiden poisto vaikuttaa siihen. Tarkastelu perustuu kulutusrakenteiden tarkasteluun ja on siinä mielessä staattista tarkastelua. Siinä ei siis oteta huomioon veron aiheuttaman hinnanmuutoksen vaikutusta kotitalouksien kulutuskäyttäytymiseen. Luvussa 2 esitellään aineisto ja tarkasteltavat arvonlisäveroreformit. Luvussa 3.1 kuvataan käytettävissä olevien tulojen ja kulutusmenojen kehitystä vuodesta 1985 vuoteen 2006. Luvussa 3.2 tarkastellaan sekä välittömien että välillisten verojen keskimääräisten veroasteiden kehitystä ja niiden tuloja tasaavaa vaikutusta. Koska arvonlisäveroreformien vaikutus on riippuvainen kulutuksen rakenteesta, luvussa 3.3 tarkastellaan kotitalouksien kulutuksen rakenteessa tapahtuneita muutoksia eri desiileissä. Luvussa 4 esitetään kuuden eri arvonlisäveroreformin tulonjakovaikutuksia vuoden 2006 Kulutustutkimuksen avulla. Luvussa 5 esitetään loppupäätelmät. Erillisessä tekstiliitteessä on tarkasteltu lisäksi hinnanmuutoksen vaikutusta sosiaaliturvan tasoon.

4 2 Aineisto ja menetelmä 2.1 Aineisto Aineistoina laskelmissa käytetään vuosien 1985, 1990, 1994 96, 1998, 2001 ja 2006 Tilastokeskuksen Kulutustutkimuksia. Kulutustutkimukset ovat edustavia otosaineistoja, joiden otoskoko vaihtelee 4007 (vuonna 2006) kotitaloudesta 8258 (vuonna 1990) kotitalouteen. Kulutustutkimukset sisältävät kotitalouskohtaista tietoa noin 900 hyödykkeestä. Hyödykemenojen lisäksi Kulutustutkimuksissa on tietoa kotitalouden tuloista ja veloista, kvalitatiivista tietoa kestotavaroiden omistuksesta sekä asumisesta että kotitalouden taustamuuttujista. Tieto on kerätty kotitalouksien täyttämistä päiväkirjoista, haastattelemalla ja kymmenestä hallinnollisesta rekisteristä. Vuosittaiset poikkileikkaukset on tehty mahdollisimman hyvin vertailukelpoisiksi. Kotitalouden käytettävissä olevat tulot ja kulutusmenot on muutettu reaalisiksi elinkustannusindeksillä. Perusvuosi on 2006. Vaikka aineistossa tulot ja menot ovat kotitalouskohtaisia, laskelmissa kotitalouden tulot ja menot jaetaan kotitalouden jäsenten lukumäärällä. Kotitalouden kaikille jäsenille muodostuu siis yhtä suuret tulot ja kulutus. Yleensä hyvinvointia kuvaavissa analyyseissä käytetään ns. ekvivalenssiskaaloja, joissa mm. otetaan huomioon kulutuksessa saatava skaalahyöty. Ekvivalenssiskaalan valinta vaikuttaa jonkin verran tuloksiin. Tarkastelu tehdään käytettävissä olevien tulojen mukaisissa desiiliryhmissä. Tulot ja kulutus on esitetty henkeä kohden jakamalla kotitalouden tulot ja kulutus kotitalouden jäsenten määrällä. Desiiliryhmä on muodostettu siten, että kussakin desiilissä on yhtä monta henkilöä. Alimpaan desiiliin kuuluvat väestön pienituloisimmat 10 prosenttia. Seuraavaan desiiliin kuuluvat seuraavat pienituloisimmat 10 prosenttia. Väestö on näin jaettu kymmeneen väestöosuudeltaan yhtä suureen ryhmään. Jokaisessa desiilissä on noin 500 tuhatta henkilöä. Kulutustutkimusten aineistoista saadut käytettävissä olevien tulojen ja kulutusmenojen rahamääräiset arvot eroavat tasoltaan jonkin verran Kansantalouden tilinpidon vastaavista luvuista. Vuoden 2006 Kulutustutkimuksen perusteella arvioidut kulutusmenot olivat 87 prosenttia Kansantalouden tilinpidon vastaavasta summasta. 3 Ero Kansantalouden tilinpitoon on kasvanut vuodesta 2001. Erot kansantalouden tilinpitoon vaihtelevat suuresti hyödykeryhmästä riippuen. Elintarvikkeet ovat olleet kulutustutkimuksissa pääsääntöisesti samansuuruiset kansantalouden tilinpidon tietojen kanssa. Vuonna 2006 on nähtävissä eroja myös elintarvikkeiden osalta. 3 Tilastokeskus (2009): Kulutustutkimus 2006. Käyttäjän käsikirja. Käsikirjoja 46.

5 Myös kulutusosuudet vaihtelevat jonkin verran Kulutustutkimuksen ja Kansantalouden tilinpidon välillä (Liitetaulukko 1). Kulutusosuuksien kehitys on ollut kuitenkin samansuuntaista näissä kahdessa aineistossa, kulutuksen tasojen vaihtelusta huolimatta. Vuoden 2006 Kulutustutkimuksessa elintarvikkeiden kulutusosuus oli 13,3 ja Kansantalouden tilinpidossa 12,3. Kummassakin aineistossa kulutusosuus on laskenut hieman vuodesta 2001vuoteen 2006. Samat kulutusosuuksien erot on nähtävissä molempina vuosina. Esimerkiksi alkoholin ja tupakan kulutusosuus on puolet pienempi Kulutustutkimuksessa kuin Kansantaloudentilinpidossa. Kulutustutkimukset ovat kuitenkin ainoat aineistot, joiden avulla jakaumatarkasteluja voidaan tehdä. Taulukko 1 Kulutustutkimuksien vastaavuus kansantalouden tilinpitoon Kulutustutkimuksen tietojen osuus kansantalouden tilinpidon tiedoista 1998 2001 2006 % % % Kulutusmenot yhteensä 89 92 87 1 Elintarvikkeet ja alkoholijuomat 101 100 94 2 Alkoholijuomat, tupakka ja huumeet 47 46 45 3 Vaatetus ja jalkineet 89 76 75 4 Asuminen, vesi, kaasu ja muut polttoaineet 100 107 98 5 Sisustus, kotitalousvälineistö ym. 86 94 82 6 Terveys 95 86 75 7 Kuljetus 93 114 113 8 Tietoliikenne 95 103 87 9 Virkistys ja kulttuuri 85 84 88 10 Koulutus 29 35 44 11 Ravintolat ja hotellit 63 76 67 12 Sekalaiset tavarat ja palvelut 78 70 66 Lähde: Tilastokeskus (2009) Kulutustutkimus ei sisällä tietoa välillisistä veroista, ne liitetään aineistoon panos-tuotos tutkimuksesta saaduista tiedoista. Vuoden 2006 tietona käytetään 2005 veroprosentteja, koska ko. tietoa ei ole vielä saatavissa. Reformilaskelmissa käytetään vuoden 2009 tietoa arvonlisäveroasteista, jotka liitetään Kulutustutkimuksen kulutusryhmille. Kulutus ryhmitellään viiteen pääryhmään arvonlisäveroprosenttien perusteella. Ryhmät ovat 1) veroton kulutus, 2) 0-veron kulutus, 3) 8 prosentin, 4) 17 prosentin, 5) 22 prosentin veroasteen kulutus. Lisäksi erotellaan omaksi ryhmäkseen ravintolapalvelut sekä parturija kampaamopalvelut.

6 2.2 Tarkasteltavat veroreformit Arvonlisäveron muutoksien tulonjakovaikutuksia arvioidaan muutoksena käytettävissä olevien tulojen ostovoimaan. Arvioissa ei oteta huomioon käyttäytymisvaikutuksia hinnanmuutoksista. Kuluttajan oletetaan siis ostavan samat hyödykkeet reformin jälkeen kuin ennen reformia. Lisäksi arvonlisäveron muutokset oletetaan siirtyvän täysimääräisinä hintoihin. Tässä selvityksessä tarkastellaan arvonlisäveron muutosten tulonjakovaikutuksia kuuden eri reformin avulla. Vertailutilanne on vuoden 2009 alun verokäytäntö. Tällöin laskelmien lähtötilanteessa on parturi- ja kampaajapalveluilla alennettu 8 prosentin ja elintarvikkeilla 17 prosentin veroaste. Reformit ovat 1) 1.7.2010 voimaantuleva arvonlisämuutos, jossa yleinen arvonlisäverokanta korotetaan 22 prosentista 23 prosenttiin. Elintarvikkeisiin ja rehuihin sovellettava verokanta korotetaan 12 prosentista 13 prosenttiin sekä ravintola- ja ateriapalveluihin sovellettava verokanta alennetaan 22 prosentista 13 prosenttiin. Kirjoihin, lääkkeisiin, liikuntapalveluihin, henkilökuljetuksiin, majoituspalveluihin, televisiolupatuloihin, kulttuuri- ja viihdetilaisuuksiin, tekijän suorittamiin taideesineiden myynteihin, kaikkien taide-esineiden maahantuontiin, tekijänoikeusjärjestöjen saamiin tekijänkorvauksiin, parturi- ja kampaamopalveluihin sekä eräisiin pieniin korjauspalveluihin sovellettava verokanta korotettaan 8 prosentista 9 prosenttiin. 2) 1.10.2009 voimaan tullut elintarvikkeiden arvonlisäveron alennus 17 prosentista 12 prosenttiin. 3) Reformi noudattaa vuoden 2010 reformia rakenteeltaan, mutta kaikkia veroasteita nostetaan yhden prosenttiyksikön verran. 4) Reformi, jossa sama verotuotto kerättäisiin vakioveroasteella. Lähes sama verotuotto saadaan verottamalla nykyisiä veronalaisia hyödykkeitä 19 prosentin veroasteella. 5) Reformi, jossa poistetaan alennetut veroasteet ja vakioveroaste on 22 prosenttia. 6) Reformi, jossa poistetaan alennetut veroasteet ja veroaste nostetaan 25 prosenttiin. Ensimmäinen reformi tarkastelee vuonna 2010 voimaan tulevaa reformia ja toinen vuonna 2009 toteutettua elintarvikkeiden arvonlisäveron alennusta. Kolmas reformi noudattaa 2010 reformin rakennetta, jossa ravintolapalvelut laskevat 14 prosenttiin, elintarvikkeet laskisivat 17 prosentista 14 prosenttiin ja kaikki muutkin veroprosentit nousevat vastaavasti yhdellä prosentilla. Reformit 4, 5 ja 6 perustuvat yhteen veroasteeseen, jolloin kaikki alennetut veroasteet poistetaan. Tarkoituksena on lähinnä tutkia, kuinka verotuksen painopisteen siirtäminen vaikuttaa tulonjakoon. Tarkastelu on täysin staattinen. Sitä, miten reformien tuotot käytetään tai kustannukset rahoitetaan, ei tässä yhteydessä käsitellä.

7 3 Tulojen, kulutuksen ja verojen kehitys 3.1 Tulojen ja kulutuksen kehitys Kotitalouksien keskimääräiset jäsentä kohti lasketut reaaliset käytettävissä olevat tulot, bruttotulot, kulutusmenot ja välilliset ja välittömät verot on esitetty kuviossa 1. Kun tässä luvussa tarkastellaan keskimääräisiä veroasteita 4 sekä suorien (välittömien) että välillisten verojen osalta, muutokset voivat johtua kulutuksen ja sen rakenteen muutoksista tai bruttotulojen muutoksesta tai itse verokäytännöissä tapahtuvista muutoksista. Keskimääräiset käytettävissä olevat tulot ovat kasvaneet nopeammin kuin bruttotulot ja edelleen bruttotulot ovat kasvaneet nopeammin kuin kulutusmenot vuodesta 1985 vuoteen 2006. Kulutukseen sisältyy joukko veronluontoisia maksuja, jotka erottavat kuvion 1 esitetyt kaksi kulutuskäsitettä. Jatkossa käytetään suppeampaa kulutuskäsitettä. Kotitalouksien maksamien välillisten verojen osuus on alle puolet kotitalouksien maksamista suorista veroista 5. Vuonna 1985 suhde on 49 prosenttia, vuonna 1995 suhde laski 38 prosenttiin ja vuonna 2006 se nousi jälleen 45 prosenttia. Muutokset välillisissä veroissa heijastelee toisaalta veroasteiden muutoksia ja toisaalta kulutuksessa tapahtuneita muutoksia. Esimerkiksi välillisten verojen lasku vuodesta 1990 vuoteen 1995 johtuu osaksi siitä, että lama laski kokonaiskulutus (vielä enemmän kuin bruttotuloja), mutta myös siitä, että veroasteet laskivat siirryttäessä liikevaihtoverosta arvonlisäveroon. Kulutuksen rakennetta tarkastellaan vuoden 2009 alun välillisten veroasteiden määrittämässä luokituksessa (ks. Liitetaulukko 2). Hyödykkeet jaetaan verottomaan 6, 0- veroprosentin, 8-prosentin, 17-prosentin ja 22-prosentin veroasteiden kulutukseen. Lisäksi erotetaan ravintolapalveluiden kulutus omaksi ryhmäkseen siihen suunnitellun verokohtelun muutoksen vuoksi. Yleisen verokannan, 22 prosentin, kulutus on selvästi suurin kulutuserä. Laman aikana 1990-luvun alkupuoliskolla sen kulutus laski, kuten muidenkin veroasteiden kulutukselle kävi. Laman jälkeen yleisen veroasteen kulutus on kasvanut verottoman ja 8 prosentin veroasteen kulutuksen ohella. Elintarvikkeiden, 17 veroasteen, kulutus on reaalisesti laskenut vuodesta 1985 vuoteen 2006. Ravintolaruuan kulutus on kasvanut vain vähän. 4 Keskimääräiset veroasteet määritellään kotitalouksien maksamien verojen suhteena bruttotuloihin. 5 Suorat verot sisältävät ansiotuloveron, omaisuustuloveron ja veron luonteiset maksut. 6 Veroton kulutus on kulutusta, joka ei kuulu arvonlisäveron piiriin. Se eroaa 0-verokannan kulutuksesta siinä, että se ei kuulu vähennysjärjestelmän piiriin.

8 Kuvio 1 Keskimääräiset tulot, kulutus ja verot vuosina 1985 2006, 2006 hinnoin 25000 Euroa 20000 15000 10000 Bruttotulot Käytettävissä olevat tulot Kokonaiskulutus Kulutus ilman veronluontoisia maksuja 5000 Välittömät verot Välilliset verot 0 1985 1990 1995 2000 2005 Aineisto: Kulutustutkimus 1985 2006, Tilastokeskus. Kuvio 2 Kulutus välillisten verojen verokantojen perusteella vuosina 1985 2006, 2006 hinnoin 7000 Euroa 6000 5000 4000 3000 22-veroaste Veroton kulutus 2000 1000 0 1985 1990 1995 2000 2005 17-veroaste 8-veroaste Ravintolakulutus 0-veroaste Aineisto: Kulutustutkimus 1985 2006, Tilastokeskus.

9 3.2 Veroasteiden kehitys Välittömien verojen veroasteet (maksetut välittömät verot ja veron luontoiset maksut / bruttotulot) kasvoivat tarkasteluperiodin alusta 1990-luvun puoliväliin asti. Sen jälkeen välittömien verojen osuus bruttotuloista on laskenut (Kuvio 3). Välillisten verojen veroasteet laskivat siirryttäessä liikevaihtoverojärjestelmästä arvonlisäverojärjestelmään vuonna 1994 (ks. myös liitekuvio 1). Vuonna 1998 alennetut 6 ja 12 prosentin verokannat yhdistettiin 8 prosenttiin. Vuoden 1998 jälkeen keskimääräisissä välillisten verojen veroasteissa ei ole tapahtunut suurta muutosta. Välittömien verojen keskimääräisten veroasteiden lasku 1990-luvun puolivälin jälkeen tapahtui selvimmin ylemmissä desiileissä 7. Alimmassa desiilissä veroasteessa ei laskua tapahtunut. Välittömien verojen progressiivisuus on laskenut. Keskimääräisten veroasteiden kehitykseen on vaikuttanut siirtyminen ansiotuloissa eriytettyyn verojärjestelmään ja verotaulukoiden muutokset. (Kuvio 4) Kuvio 3 Välittömien ja välillisten verojen osuus bruttotuloista vuosina 1985 2006 45 40 Keskimääräiset veroasteet, % 35 30 25 20 15 10 4,6 4,6 8,0 7,1 25,9 25,0 4,1 4,3 4,0 6,5 6,8 6,9 27,4 26,5 25,4 3,9 6,9 23,8 5 0 1985 1990 1995 1998 2001 2006 Vuosi Välittömät verot Arvonlisävero Muut välilliset verot Välilliset verot ovat luonteeltaan regressiivisiä, pienituloiset maksavat välillisiä veroja suhteessa tuloihinsa enemmän kuin suurituloiset. Keskimääräiset välilliset veroasteet ovat laskeneet kaikissa desiileissä vuodesta 1985 vuoteen 1995 ja lasku johtui lähinnä 7 Desiilit on määritelty tässä yhteydessä bruttotulojen perusteella.

10 arvonlisäveron muutoksista (Liitekuvio 2). 1990-luvun puolivälistä lähtien välilliset verot ovat kasvaneet ylintä desiiliä lukuun ottamatta. Välillisen ja välittömän veron yhteenlasketusta vaikutuksesta havaitaan, että keskimääräiset veroasteet ovat pysyneet jotakuinkin samalla tasolla alimmissa desiileissä ja ylimmissä desiileissä ne ovat laskeneet (Kuvio 5). Tästä on seurannut, että kokonaisverotuksen progressio on pienentynyt tarkasteluperiodilla. Progression pieneneminen on tapahtunut lähes kokonaan suorien verojen kautta. Edelleen suorat verot muodostavat suuremman osan kotitalouksien maksamista veroista kahta alinta desiiliä lukuun ottamatta. Kuviossa 6 tarkastellaan tulojen jakautumista myös perinteisen eriarvoisuusmitan, Ginikertoimen, avulla. Suorat verot tasaavat tulonjakoa. Tuloja tasaava vaikutus on kuitenkin vähentynyt 1990-luvun puolivälistä lähtien (ks. myös Riihelä, 2009). Kun tulonmuodostuksessa välilliset verot otetaan huomioon, osa suorien verojen tuloja tasaavasta vaikutuksesta häviää. Välilliset verot ovat luonteeltaan regressiivisiä, koska alemmat tuloluokat kuluttavat suuremman osan tuloistaan. Kuvio 4 Välittömien ja välillisten verojen osuus bruttotuloista bruttotulojen desiileissä vuosina 1985, 1990, 1995, 1998, 2001 ja 2006 40 40 35 Välittömät verot 35 Muut välilliset verot Arvonlisävero Keskimääräinen veroaste, % 30 25 20 15 10 Keskimääräinen veroaste, % 30 25 20 15 10 1985 2006 5 5 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Desiili 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Desiili

11 Kuvio 5 Välittömien ja välillisten verojen osuus bruttotuloista desiileittäin vuosina 1985, 1990, 1995, 1998, 2001 ja 2006 50 45 Muut välilliset verot Arvonlisävero Välittömät verot 40 Keskimääräinen veroaste, % 35 30 25 20 15 1985 2006 10 5 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Desiili Kuvio 6 Gini-kertoimet eri tulokäsitteille vuosina 1985, 1990, 1995, 1998, 2001 ja 2006 34 32 Gini-kertoimet, % 30 28 26 24 22 20 1985 1990 1995 2000 2005 Bruttotulot Käytettävissä olevat tulot Käytettävissä olevat tulot - alv Käytettävissä olevat tulot - kaikki välilliset verot

12 3.3 Kulutuksen rakenteen kehitys Kulutuksen rakenne vaikuttaa siihen, miten välillisen verotuksen reformit muuttavat tulonjakoa. Seuraavassa käydään läpi kulutuksen rakennetta eri desiileissä viimeaikaisten veroreformien kannalta mielenkiintoisten hyödykekokoelmien avulla. Kokonaiskulutus on jaettu hyödykeryhmiin vuoden 2009 alussa käytettyjen veroasteiden perusteella (Liitetaulukko 2). Lisäksi on erotettu ravintolapalvelut sekä parturi- ja kampaamopalvelut omaksi ryhmäkseen. Hyödykkeet eivät siirry ryhmästä toiseen tarkasteluajanjakson aikana. Kuvio 7 Budjettiosuudet välillisten veroasteiden perusteella desiileissä vuosina 1985, 1990, 1995, 1998, 2001 ja 2006 100 90 80 Budjettiosuudet 70 60 50 40 30 20 10 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Desiilit Veroton 0-veroaste 17-veroaste 8-veroaste 22-veroaste Ravintolakulutus Taulukko 2 Budjettiosuuksien muutokset vuodesta 1985 vuoteen 2006 Desiili Veroton 0 % 17 % 8 % 22 % ravintola 1 7,29-0,40-9,84-0,59 3,91-0,38 2 8,88-0,20-9,11 0,62-0,12-0,06 3 7,92-0,20-9,09 0,50 0,62 0,25 4 7,17-0,17-8,65 0,24 1,75-0,34 5 8,99-0,08-8,89 1,25-0,65-0,63 6 9,16-0,12-7,88 0,11 0,13-1,39 7 7,60-0,11-7,30 0,67 0,13-0,99 8 8,21-0,12-6,76 0,64-0,35-1,63 9 7,52-0,14-6,54 0,68 0,56-2,09 10 7,71-0,27-5,15 0,93-0,72-2,49 Kaikki 8,07-0,17-7,66 0,60 0,34-1,18

13 Kulutuksen rakenne on muuttunut jonkin verran viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Verottoman kulutuksen osuus on kasvanut keskimäärin 8 prosenttiyksikköä (Taulukko 1). Sen osuus kulutuksesta oli vuonna 2006 keskimäärin 33 prosenttia (Kuvio 7). Veroton kulutus on kasvanut kaikissa desiileissä vuodesta 1985 vuoteen 2006 (Liitekuvio 3). Vuokrat ja omistusasumisen laskennalliset asumismenot kattavat suurimman osan verottomasta kulutuksesta. Niiden osuus kokonaiskulutuksesta oli vuonna 2006 noin 25 prosenttia. Osuus oli verraten samansuuruinen kaikissa desiileissä. Mitä alhaisempi desiili, sitä suurempi osa asuntomenoista on vuokraa. Alemmissa desiileissä vuokrat ovat 14 prosenttia kulutusmenoista. Ylemmissä desiileissä vuokrat ovat alle 2 prosenttia kulutusmenoista. Muutos verottomassa kulutuksessa näkyy asumisen osuuden kasvuna. Muun verottoman kulutuksen osuudet ovat kasvaneet vain vähän. Sen sijaan niiden osuus eroaa desiileittäin. Vuonna 2006 ylimmässä desiilissä muun kuin asumiseen liittyvän verottoman kulutuksen osuus kokonaiskulutuksesta oli 10 prosenttia ja alimmassa 6 prosenttia. Nolla-veroasteen hyödykkeiden osuus kokonaiskulutuksesta on hieman laskenut. Vuonna 2006 se oli 1,3 prosenttia. Nolla-veroasteiden hyödykkeisiin kuuluvat sanoma- ja aikakauslehtien tilaukset. 8 8-veroasteen hyödykkeiden kulutusosuus on pysynyt melko muuttumattomana, keskimäärin viidessä prosentissa. Elintarvikkeiden arvonlisäveroprosentti on 17. Niiden budjettiosuudet ovat laskeneet eniten. Laskua on kaikissa desiileissä, mutta suurin lasku on alimmissa desiileissä (Kuvio 7, Taulukko 2). Keskimäärin elintarvikkeiden kulutusosuus on laskenut 7,7 prosenttiyksikköä vuodesta 1985 vuoteen 2006. Alimmassa desiilissä lasku oli lähes 10 prosenttiyksikköä ja kulutusosuus vuonna 2006 oli 16 prosenttia (Kuvio 8a). Ravintolapalveluiden (pl. alkoholi), joiden veroaste on 22, osuus kokonaiskulutuksesta on keskimäärin laskenut 3 prosenttiin. Lasku on ollut suurinta ylimmissä desiileissä. Ravintolapalveluiden kulutusosuus oli keskimäärin 3 prosenttia. Yleisen 22 prosentin veroasteella verotettavien hyödykkeiden kulutusosuus on pysynyt keskimäärin melko muuttumattomana. Tosin alimmassa desiilissä sen osuus on kasvanut vuodesta 1985 vuoteen 2006 lähes neljä prosenttiyksikköä. Veromuutokset kohdistuvat veropohjassa oleviin hyödykkeisiin. Veroton kulutus kasvaa pääsääntöisesti ylempiin desiileihin siirryttäessä. Ero alimman ja ylimmän desiilin välillä oli 4 prosenttiyksikköä vuonna 2006 (Kuvio 8a, Liitekuvio 3). Näin ollen kulutusosuudet muuttuvat hieman, jos kulutusta tarkastellaan vain verotettavan kulutuksen osalta (Kuvio 8b). 8 Kulutustutkimuksessa ei ole erotettu lehtien tilauksia ja irtonumeroiden ostoa. Lehtien tilaukset kuuluvat 0-verokantaan ja irtonumerot 22-verokannan ostoihin.

14 Kuvio 8a Budjettiosuudet arvonlisäveron veroasteiden perusteella jaetuille hyödykkeille vuonna 2006 100 90 Parturit ja vaatteiden korjaukset 80 45.0 41.7 41.9 43.5 41.8 42.4 43.3 43.3 44.1 43.1 43.1 22 % 70 Budjettiosuus 60 50 40 30 2.7 15.9 4.1 1.0 2.7 3.4 2.9 16.9 15.5 15.3 4.9 1.2 5.1 1.3 4.7 1.3 2.8 2.6 14.5 14.2 5.5 4.7 1.5 1.4 3.5 3.2 3.6 13.8 12.8 11.8 5.1 5.1 5.2 1.4 1.4 1.4 3.6 3.2 10.3 13.4 5.8 1.4 5.1 1.4 Ravintolakulutus 17 % 8 % 20 10 0 31 32 32 32 33 34 32 33 33 35 33 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kaikki 0 % Veroton Lähde: Kulutustutkimus 2006,Tilastokeskus Kuvio 8b Budjettiosuudet veropohjassa oleville hyödykkeille arvonlisäveron veroasteiden perusteella jaetuille hyödykkeille vuonna 2006 100 90 0.9 0.9 1.4 1.0 1.2 1.2 1.4 1.5 1.6 1.7 1.4 Parturi ja vaatteiden korjaus Budjettiosuus 80 70 60 50 40 30 64.9 3.9 61.3 61.5 63.6 62.5 4.0 5.1 4.2 4.2 64.2 63.6 64.8 65.8 66.1 3.9 5.1 4.7 5.3 5.5 64.2 4.7 22 % Ravintolakulutus 17 % 20 10 0 23.0 24.9 22.7 22.4 21.7 21.5 20.3 19.2 17.6 15.8 20.0 5.9 7.2 7.4 6.9 8.2 7.0 7.5 7.6 7.7 8.9 7.6 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kaikki 8 % 0 % Lähde: Kulutustutkimus 2006,Tilastokeskus

15 4 Arvonlisäveroreformien tulonjakovaikutukset Arvonlisäveron muutosten tulonjakovaikutuksia tarkastellaan i) eri tuloluokkien saaman veroedun suhteellisella määrällä ja ii) arvonlisäveron jälkeisten käytettävissä olevien tulojen Gini-kertoimen avulla. Arviointi tehdään vuoden 2006 Kulutustutkimuksen aineistolla. Arvonlisäveron alennuksesta (nostosta) kuluttajan saama etu (kustannus) lisätään arvonlisäverolla korjattuihin käytettävissä oleviin tuloihin ja tulkitaan näin ostovoiman lisäyksenä (vähentymisenä). Kuluttajan oletetaan ostavan samat hyödykkeet reformin jälkeen kuin sitä ennen. Jos hyödykkeen arvonlisävero laskee, kulutusmenot pienenevät saman verran ja arvonlisäveron jälkeisten tulojen ostovoima lisääntyy. Selvityksessä toteutetut reformit on esitetty luvussa 2.2. Kolmessa ensimmäisessä reformissa on vakioveroasteen lisäksi useita alennettuja veroasteita. Loput reformeista on yhden vakioveroasteen reformeja, jolloin alennetut veroasteet on poistettu. Kaikissa reformeissa vertailukohta on vuoden 2009 alun arvonlisäveron perusteet. Elintarvikkeiden arvonlisäveron alentaminen 17 prosentista 12 prosenttiin (Reformin 2) hyödytti kaikkia tuloluokkia. Se lisäsi kotitalouksien jäsenten käytettävissä olevien tulojen ostovoimaa keskimäärin 77 euroa (Taulukko 3), joka on noin puoli prosenttia niiden käytettävissä olevista tuloista (Taulukko 4). Euromääräisesti etu oli suurempi ylemmissä desiileissä, mutta suhteessa kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin, etu oli suurempi pienituloisille (Taulukko 4). Koska elintarvikkeiden osuus kulutusmenoista on suurempi pienituloisille kuin suurituloisille, hyödyttää se suhteellisesti enemmän pienituloisia. Koska arvonlisäveron alennus 17 prosentista 12 prosenttiin on kokonaisuuden kannalta kuitenkin pieni muutos, ei sillä ole kovin suuria tulonjakovaikutuksia. Gini-kertoimella mitattuna tuloerot pienenevät 30,54 prosentista 30,45 prosenttiin eli noin 0,1 prosenttiyksikköä (Taulukko 5). Taulukko 3 Veroetu keskimäärin, euroa Desiili Reformi 1 Reformi 2 Reformi 3 Reformi 4 Reformi 5 Reformi 6 1 18 49-24 18-108 -234 2 25 61-23 5-141 -286 3 30 65-26 7-159 -326 4 29 72-33 21-166 -353 5 25 75-42 2-200 -402 6 27 78-43 22-189 -400 7 35 85-47 21-225 -471 8 25 86-63 14-249 -511 9 33 94-71 36-276 -587 10 34 106-97 34-358 -749 Kaikki 28 77-47 18-207 -432 Reformi 1: Vuoden 2010 esitetty reformi Reformi 2: Vuonna 2009 voimaan tullut elintarvikkeiden veroprosentin alennus 12 prosenttiin Reformi 3: Vuoden 2010 esitetty reformi lisättynä 1 % Reformi 4: Vakioveroaste 19 prosenttia Reformi 5: Vakioveroaste 22 prosenttia Reformi 6: Vakioveroaste 25 prosenttia

16 Reformi 1 ei aiheuta vertailutilanteeseen nähden suuria tulonjakovaikutuksia. Pienituloiset hyötyvät suhteellisesti enemmän elintarvikkeiden arvonlisäveron laskusta, mutta vakioverokannan nosto 22 prosentista 23 prosenttiin kumoaa elintarvikkeiden veroasteen laskusta saadun tulonjakoa tasoittavan vaikutuksen. (Kuvio 9). Ravintolapalvelujen alennuksen suhteellinen etu on lähes yhtä suuri eri tuloluokissa. Taulukko 4 Veroetu /käytettävissä olevat tulot, % Desiili Reformi 1 Reformi 2 Reformi 3 Reformi 4 Reformi 5 Reformi 6 1 0.30 0.80-0.39 0.29-1.75-3.79 2 0.29 0.71-0.27 0.05-1.62-3.28 3 0.29 0.62-0.25 0.07-1.54-3.15 4 0.25 0.60-0.28 0.18-1.40-2.97 5 0.19 0.55-0.31 0.01-1.48-2.98 6 0.18 0.51-0.28 0.14-1.25-2.64 7 0.21 0.49-0.27 0.12-1.30-2.72 8 0.13 0.43-0.31 0.07-1.24-2.55 9 0.14 0.39-0.30 0.15-1.15-2.45 10 0.08 0.26-0.24 0.08-0.89-1.86 Kaikki 0.17 0.46-0.28 0.11-1.24-2.58 Reformi 1: Vuoden 2010 esitetty reformi Reformi 2: Vuonna 2009 voimaan tullut elintarvikkeiden veroprosentin alennus 12 prosenttiin Reformi 3: Vuoden 2010 esitetty reformi lisättynä 1 % Reformi 4: Vakioveroaste 19 prosenttia Reformi 5: Vakioveroaste 22 prosenttia Reformi 6: Vakioveroaste 25 prosenttia Taulukko 5 Gini-kertoimet ennen ja jälkeen reformien Gini-kerroin Arvonlisäveron jälkeiset käytettävissä olevat tulot 2006 30.55 Reformi 1 Vuoden 2010 reformi 30.51 Reformi 2 Elintarvikeet 12 % 30.45 Reformi 3 Vuoden 2010 reformi lisättynä 1 % 30.58 Reformi 4 Yleinen veroaste 19 % 30.52 Reformi 5 Yleinen veroaste 22 % 30.73 Reformi 6 Yleinen veroaste 25 % 30.97

17 Kuvio 9 Veroetu /käytettävissä olevat tulo eri hyödykeryhmissä, % (Reformi 1) 0.80 Veroetu/käytettävissä olevat tulot 0.60 0.40 0.20 0.00-0.20-0.40 Elintarvikkeet 13 % Ravintola 13 % Vaatteiden korjaus Parturit Veroaste 9% Veroaste 23 % -0.60 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Desiili Elintarvikkeiden arvonlisäveron alennus vuonna 2009 tasoittaa hieman tulonjakoa. Gini-kerroin on 30,51, joka on vain 0,04 prosenttiyksikköä pienempi kuin lähtötilanne vuonna 2006. Vuonna 1985 elintarvikkeiden kulutusosuuksissa oli vielä suuret erot eri tuloluokkien välillä, jolloin elintarvikkeiden alennetulla veroasteella oli suurempi merkitys tulonjakoon kuin vuonna 2006. Eriytettyjen veroasteiden käyttö tulonjakotavoitteiden saavuttamiseksi on tässä mielessä vähentynyt ajan myötä. Reformi 4, jossa siirryttäisiin verotuloneutraaliin ja yhden vakioveroasteen käytäntöön ei aiheuta juuri mitään tulonjakovaikutuksia (Taulukko 4 ja 5). Tämä johtuu nimenomaan siitä, että hyödykkeistä osalla hinta nousee ja osalla laskee, jolloin vaikutukset kumoavat toisiaan. Arvonlisäveroprosentiksi muodostuu tässä verotuloneutraalissa reformissa 19. Gini-kerroin on liki samansuuruinen kuin lähtötilanteessa ja on verrattavissa tulonjakonäkökulmasta reformiin 1. 8-veroasteen nosto 19 prosenttiin nostaa kotitalouksien maksamia veroja kaikissa desiileissä enemmän kuin 17 veroasteen nosto 19 prosenttiin (Kuvio 10). 22-veroasteen hyödykkeiden veroasteen lasku 19 prosenttiin kumoaa muiden veroasteiden kasvun vaikutukset. Yleinen johtopäätös on, että arvonlisäveroasteiden muutoksilla, jossa samanaikaisesti toisia veroasteita nostetaan ja toisia lasketaan, ei ole juuri vaikutusta tulonjakoon (reformit 1 ja 4), etenkään silloin kun reformi pyritään saamaan verotuloneutraaliksi. Verotuksen painopisteen siirtäminen kulutusveroihin arvonlisäveroa nostamalla (reformit 3, 5 ja 6) aiheuttaa sen sijaan suurempia tulonjakovaikutuksia, koska pienituloiset kuluttavat tuloihinsa nähden suhteellisesti enemmän.

18 Kuvio 10 Veroetu /käytettävissä olevat tulo eri hyödykeryhmissä, % (Reformi 4: Vakioveroprosentti 19) Veroetu/käytettävissä olevat tulot 1.20 1.00 0.80 0.60 0.40 0.20 0.00-0.20-0.40-0.60 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Desiili 22 % hyödyke Ravintola Parturit ja korjaus Elintarvikkeet 8 % hyödyke

19 5 Loppupäätelmät Tässä selvityksessä tarkasteltiin välillisten ja välittömien verojen vaikutuksia tulonjakoon. Lisäksi analysoitiin arvonlisäveron alennettujen veroasteiden merkitystä tulonjakoon ja tutkittiin, miten siirtyminen yhden vakioveroasteen käytäntöön vaikuttaisi tulonjakoon. Analyysi perustui kulutusrakenteiden tarkasteluun ja oli luonteeltaan staattista. Kotitalouden kulutuskäyttäytymistä ei otettu huomioon. Aineistona käytettiin Tilastokeskuksen tuottamia Kulutustutkimuksia vuosilta 1985, 1990, 1995, 1998, 2001 ja 2006. Reformilaskelmat tehtiin vuoden 2006 aineistolla. Arvonlisäveron alennuksesta kuluttajan saama etu lisättiin arvonlisäverolla korjattuihin käytettävissä oleviin tuloihin ja tulkitaan näin ostovoiman lisäyksenä. Kuluttajan oletetaan ostavan samat hyödykkeet reformin jälkeen kuin sitä ennen. Suorat verot tasaavat tulonjakoa. Tuloja tasaava vaikutus on kuitenkin vähentynyt 1990- luvun puolivälistä lähtien. Kun tulonmuodostuksessa välilliset verot otetaan huomioon, osa suorien verojen tuloja tasaavasta vaikutuksesta häviää. Välilliset verot ovat luonteeltaan regressiivisiä, koska alemmat tuloluokat käyttävät suuremman osan tuloistaan kulutukseen. Kulutuksen rakenne on jonkin verran muuttunut vuodesta 1985 vuoteen 2006. Muutos vaikuttaa myös välillisten verojen jakautumiseen. Elintarvikkeiden kulutusosuuksien lasku yleisesti ja kulutusosuuksien erojen kaventuminen pieni ja suurituloisten välillä on vähentänyt elintarvikkeiden alennetun veroasteen merkitystä tulonjaon tasoittajana. Elintarvikkeiden budjettiosuuden lasku on kanavoitunut verottoman kulutuksen kasvuksi ja erityisesti alimmassa desiilissä 22-veroasteen hyödykkeiden kulutusosuudet ovat kasvaneet. Vuonna 2009 toteutetulla elintarvikkeiden arvonlisäveron alennuksella 17 prosentista 12 prosenttiin oli tulonjakoa tasoittava vaikutus, joskaan ei kovin suuri. Suunniteltu vuonna 2010 voimaan tuleva arvonlisäverouudistus, jossa ravintolapalveluiden arvonlisäveroa lasketaan 22 prosentista 13 prosenttiin ja muiden hyödykkeiden arvonlisäveroprosentteja nostetaan yhdellä prosentilla, kumoaa vuoden 2009 toteutetun elintarvikkeiden arvonlisäveroprosentin alennuksen tulonjakovaikutukset. Pienituloisilla elintarvikkeiden laskusta saatu suhteellinen etu oli suurempi kuin suurituloisille, mutta etu kumoutui 22 prosentin veroasteen noustessa 23 prosenttiin. Yksittäisillä arvonlisäveroasteiden muutoksilla ei ole juuri vaikutusta tulonjakoon silloin, kun reformi pyritään saamaan verotuloneutraaliksi. Eriytettyjen arvonlisäverojen merkityksen vähäisyyttä kuvastaa se, että reformin, jossa poistettiin alennetut veroasteet ja reformi oli verotuloneutraali, tulonjakovaikutukset jäivät erittäin pieniksi. Sen sijaan verotuksen painopisteen siirtäminen kulutusveroihin arvonlisäveroa nostamalla kasvattaa tuloeroja, koska pienituloiset kuluttavat tuloihinsa nähden suhteellisesti enemmän kuin suurituloiset. Koska suuri osa sosiaalieduista on sidottu jollakin tavoin hinnanmuutoksiin, arvonlisäveron regressiivinen vaikutus hieman pienenee. Tätä vaikutusta tarkastellaan erillisessä muistiossa (ks. tekstiliite). Viimekädessä arvonlisäveron noston vaikutus tulonjakoon on riippuvainen siitä, miten saadut verotulot käytetään muun muassa julkispalveluihin tai kompensoidaanko välillisten verojen nostoa korottamalla joitakin sosiaalietuuksia.

20 Lähteet Atkinson, A.B, Stiglitz J. (1976): The design of tax structure: Direct versus indirect taxation, Journal of Public Economics, Vol. 6, 55 75. Crawford, I., Keen M. and Smith S. (2008): Value-Added Tax and Excises, The Institute for Fiscal Studies, www.ifs.org.uk/mirrleesreview. Jäntti, M. (2009): Välillisten verojen kohtaannon kehityksestä Suomessa 1985 2006, Talous & Yhteiskunta 2/2009. King, M. A. (1983): Welfare Analysis of Tax Reform Using Household Data. Journal of Political Economy 21, 183 214. Riihelä, M. (2009): Essays on income inequality, poverty and the evolution of top income shares. VATT-Publications 52. Government Institute for Economic Research, Helsinki 2009. Riihelä, M. (1996): Energiapanosten verotuksen vaikutus kotitalouksien välillisen energian kulutukseen ja hyvinvointiin. VATT Tutkimuksia 37. Helsinki 1996. Riihelä, M. ja Sullström, R. (1993): Kotitalouksien kysyntäkäyttäytymisestä Suomessa. Poikki- ja aikasarja-aineistoon perustuva ekonometrinen analyysi, Helsingin yliopiston kansantaloustieteen laitoksen tutkimuksia, no. 67, Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriö (2009): Sosiaaliturvan uudistamiskomitean (SATA) ehdotukset sosiaaliturvan uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:62 Sullström, R. (1995): Liikenteen tulo- ja hintajoustot. Kotitaloustiedustelujen aineistosovellus. Liikenneministeriön mietintöjä ja muistioita B:3/95. Suoniemi, I. ja Sullström R. (1996), The Structure of Household Consumption in Finland, VATT-Tutkimuksia 27. Sullström, R. ja Riihelä M. (1996): Välilliset verot osana Suomen verojärjestelmää: Analyysi verojen vaikutuksesta kotitalouksien tulojakaumaan vuosina 1966 1990. VATT-Keskustelualoitteita 120. Sullström, R. ja Riihelä, M. (1994): Välillisen verotuksen harmonisoinnin vaikutukset kulutuksen rakenteeseen, valtion verokertymään ja kotitalouksien hyvinvointiin, Kauppa- ja teollisuusministeriö. Prof. Erkki Koskelan ja prof. Matti Tuomalan johtaman projektin loppuraportti, 171 s (teksti) + 40 s (tekstiliitteet) + 111 s (Gaussohjelma) + 88 s (aineistoliitteet). Tilastokeskus (2004): Kulutustutkimus 2001 2002. Laatuselvitys, Katsauksia 2004/5. Tilastokeskus (2009): Kulutustutkimus 2006. Käyttäjän käsikirja. Käsikirjoja 46. Tuomala, M. (2009): Julkistalous. Gaudeamus 2009.

21 Liitteet Liitetaulukko 1 Kotitalouksien kulutusosuudet kulutustutkimuksessa ja kansantalouden tilinpidossa vuosina 2001 ja 2006 Kulutusosuus Kulutus- Kansanta- Kulutus- Kansantatutkimus louden tp. tutkimus louden tp. 2006 2006 2001 2001 Kulutusmenot yhteensä 100.0 100.0 100.0 100.0 1 Elintarvikkeet ja alkoholijuomat 13.3 12.3 13.8 12.8 2 Alkoholijuomat, tupakka ja huumeet 2.5 5.0 3.0 6.0 3 Vaatetus ja jalkineet 4.1 4.7 3.6 4.4 4 Asuminen, vesi, kaasu ja muut polttoaineet 28.5 25.5 30.1 26.1 5 Sisustus, kotitalousvälineistö ym. 5.3 5.7 5.2 5.1 6 Terveys 3.7 4.3 3.7 4.0 7 Kuljetus 16.4 12.7 15.4 12.5 8 Tietoliikenne 3.0 3.0 3.8 3.5 9 Virkistys ja kulttuuri 11.8 11.7 10.4 11.4 10 Koulutus 0.2 0.4 0.2 0.5 11 Ravintolat ja hotellit 4.4 5.7 4.8 5.8 12 Sekalaiset tavarat ja palvelut 6.8 9.0 6.0 8.0 Lähde: Tilastokeskus (2009, 2004) Liitetaulukko 2 Hyödykkeet arvonlisäverokannoittain 0 % -veroaste A0952 Sanoma- ja aikakauslehdet 8 % -verokanta A06111 Lääkkeet ja vitamiini- ym. valmisteet A073 Kuljetuspalvelut pl. muut ostetut kuljetuspalvelut ja verottomat matkat A0941101 Urheilukilpailut ja ravit x A0941102 Tanssit, diskot, iltamat x A0941103 Huvipuistot, sirkus, tivoli, puuhapaikat ym. x A0941104 Uimahalli-, hiihtohissi- ja pelivuoromaksut x A09421 Elokuvat, teatterit, konsertit A09422 Museot, eläinpuistot, messut ym. A0942301 Televisiolupa A0951 Kirjat A112 Majoituspalvelut A1211 Kampaamot ja kauneushoitolat A0314 Vaatteiden pesu, valmistus ja vuokraus 17 % -veroaste A01 Elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat

22 22 % -veroaste A02 Alkoholijuomat ja tupakka A03 Vaatteet ja jalkineet pl. korjaus A043 Vuokralaisen tekemät korjaukset A044 Vesi ja muut asumispalvelut A045 Sähkö, kaasu ja muut polttoaineet A05 Kodin kalusteet, koneet ja tarvikkeet A06112 Lääkinnälliset tarvikkeet A06113 Silmälasit, kuulolaitteet, pyörätuolit ym. A071 Ajoneuvojen hankinta A072 Yksityisajoneuvojen käyttö pl. kuljettajatutkinto ja rekisteri-ilmoittautumismaksu A08 Tietoliikenne A091 Audiovisuaaliset laitteet ja tietokoneet A092 Muut suuret vapaa-ajan välineet A093 Muut virkistys- ja harrastusvälineet A0941 Urheilu- ja vapaa-ajan palvelut pl. 8 verokannan hyödykkeet ks. yllä A09423 Katselumaksut, videovuokrat ym. pl. TV-luvat A09424 Muut kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut A0953 Muut painotuotteet A0954 Kirjoitus- ja piirustustarvikkeet A096 Valmismatkat pl. valmismatkat ulkomaille A1014 Muut koulutuspalvelut A111 Ateriapalvelut A121 Puhtaus ja kauneudenhoito pl. kampaamot ja kauneushoitolat A122 Henkilökohtaiset tavarat A126 Muut palvelut Veroton kulutus A041 Vuokra A042 Asunnon arvioitu vuokra, brutto A062 Lääkäri, laboratorio, fysioterapia ym. A063 Sairaala- ja poliklinikkapalvelut A0724107 Kuljettajatutkintomaksut A0730 Ulkomaan matkojen matkaliput A0736 Ajoneuvo luontoisetuna A0943 Rahapelit A09611S1 Valmismatkat ja risteilyt ulkomaille A1012 Perus- ja keskiasteen oppilaitokset A1013 Yliopistot ja korkeakoulut A123 Sosiaalipalvelut A124 Vakuutukset A125 Pankki- ja taloudelliset palvelut

23 Liitekuvio 1 Välillisten verojen osuus bruttotuloista vuosina 1985 2006 14,0 12,0 Keskimääräiset veroasteet, % 10,0 8,0 6,0 4,0 4,6 8,0 4,6 7,1 4,1 4,3 4,0 3,9 6,5 6,8 6,9 6,9 2,0 0,0 1985 1990 1995 1998 2001 2006 Vuosi Arvonlisävero Muut välilliset verot

24 Liitekuvio 2 Arvonlisäverojen ja muiden välillisten verojen osuus bruttotuloista vuosina 1985 2006 Muut valmisteverot Keskimääräinen veroaste, % 14 12 10 8 6 4 2 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 Arvonlisäverot Keskimääräinen veroaste, % 14 12 10 8 6 4 2 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1

25 Liitekuvio 3 Arvonlisäveroton kulutus desiileittäin vuosina 1985 2006 40 35 Veroton kulutus 30 Budjettiosuus 25 20 15 10 5 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Desiili Sosiaalipalvelut, vakuutukset, pankkipalvelut Koulutus Rahapelit Valmismatkat ulkomaille Ajoneuvo luontoisetuna, kuljettajatutkintomaksu, ulkomaan matkojen matkaliput Lääkäri-, sairaala- ja poliklinikkapalvelut Omistusasunnon laskennallinen vuokra Vuokrat Arvonlisäverosta vapaata (verotonta) kulutusta oli vuonna 2006 noin 33 prosenttia kotitalouksien kokonaiskulutuksesta. Se on kasvanut noin 8 prosenttiyksikköä vuodesta 1985. Suurin osa verottomasta kulutuksesta liittyy asumiseen. Vuokran ja laskennallisen asumismenojen osuudet kulutuksesta ovat likimain yhtä suuret eri desiileissä.

26 Tekstiliite Muistio 1.3.2010 Arvonlisäveroreformien vaikutus hintaindeksiin ja sosiaalietuuksien tasoon Johdanto Arvonlisäveron muutokset vaikuttavat hyödykkeiden hintoihin. Myös useimmat sosiaalietuudet on sidottu hinnanmuutokseen johonkin indeksin kautta (elinkustannus-, hinta-, ansiotaso- tai TEL-indeksiin). Tällä pyritään varmistamaan etuuksien reaaliarvon säilyminen. Indeksisuojan ulkopuolella on ollut useita perusturvaetuuksia, kuten minimisairas- ja vanhempainpäiväraha, kuntoutusraha, lapsilisät sekä kotihoidontuki ja yksityisen hoidon tuki. Vuoden 2011 alusta myös edellä mainitut etuudet sidotaan kuluttajahintojen muutosta kuvaavaan indeksiin. Tässä selvityksessä tarkastellaan arvonlisäveroreformien vaikutusta hintaindeksiin ja sitä kautta sosiaalietuuksien tasoon. Selvitys pohjautuu kiinteästi edellä esitettyyn arvonlisäveroreformien tulonjakovaikutuksia selvittävään muistioon. 9 Arvonlisäveron muutos oletetaan siirtyvän kokonaisuudessaan hintoihin. Tässä selvityksessä tarkastellaan yhden arvonlisäveroreformin hintavaikutuksia sosiaalietuuksiin tapauksessa, jossa alennetut verokannat poistettaisiin ja yleinen arvonlisäverokanta olisi 25 (Reformi 6). Vertailutilanne on vuoden 2009 alun arvonlisäveron veroperusteet. Hinnan muutos Tarkastelluissa reformeissa hintaindeksin arvo voi joko nousta tai laskea. 10 Hinnan p muutos esitetään seuraavasti 1 0 t i ti p wi 0 i 1 ti missä w i on hyödykkeen i budjettiosuus, t 0 1 i on arvonlisäveroaste lähtötilanteessa ja t i veroaste reformin jälkeen. 9 Riihelä: Muistio Arvonlisäveroreformien tulonjakovaikutukset (Valtiovarainministeriön verotyöryhmälle 1.2.2010). 10 Tilanteissa, joissa hintatason laskun vuoksi jouduttaisiin kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien laskuun, on säädetty laki (HE 148/2009), jossa poikkeuksellisesti käytetään samaa pistelukua vuonna 2010 kuin edellisenä vuonna.

27 Taulukko L1 Arvonlisäveron muutoksien vaikutus hintaindeksiin (verrattuna vuoden 2009 alun tilanteeseen) Budjettiosuus Hintaindeksin muutos, % % Reformi 1 Reformi 2 Reformi 3 Reformi 4 Reformi 5 Reformi 6 Veroton kulutus 32.94 - - - - - - 0-veroasteen kulutus 1.35 - - - - - - 17-veroasteen kulutus 13.44-3.42-4.27-2.56 1.71 4.27 6.84 Ravintolapalveluiden kulutus 3.18-7.38 - -6.56-2.46 0.00 2.46 22-veroasteen kulutus 43.97 0.82-1.64-2.46 0.00 2.46 8-veroasteen kulutus 5.12 0.93-1.85 10.19 12.96 15.74 Kokonaishintaindeksin muutos - -0.29-0.57 0.26-0.41 1.24 2.88 Reformi 1: Vuoden 2010 esitetty reformi Reformi 2: Vuonna 2009 voimaan tullut elintarvikkeiden veroprosentin alennus 12 prosenttiin Reformi 3: Vuoden 2010 esitetty reformi lisättynä 1 % Reformi 4: Vakioveroaste 19 prosenttia Reformi 5: Vakioveroaste 22 prosenttia Reformi 6: Vakioveroaste 25 prosenttia Aineisto: Kulutustutkimus 2006, Tilastokeskus. Taulukossa L1 on esitetty eri arvonlisäreformien vaikutukset hintoihin. Esimerkiksi Reformissa 3 arvonlisäveron lasku elintarvikkeiden kohdalla 17 prosentista ja ravintolapalvelujen 22 prosentista 14 prosenttiin laskee elintarvikkeiden hintoja 2,6 prosenttia ja ravintolapalveluiden 6,6 prosenttia. 22-veroasteen nousu 24 prosenttiin nostaa tähän ryhmään kuuluvien hyödykkeiden hintoja 1,6 prosenttia. Kokonaishintaindeksin arvoon vaikuttaa suhteellisesti eniten 22-prosentin hyödykkeiden muutokset, koska niiden osuus kulutuksesta on suurin (44 prosenttia kokonaiskulutuksesta). Ko. reformin kokonaisvaikutus hintaindeksiin jää pieneksi, koska reformi sekä nosti että laski hyödykkeiden hintoja. Tästä syystä selvityksessä tarkastellaan vain reformin 6 vaikutuksia sosiaalietuuksien määrää. Etuuksien indeksointi Hintaindeksin muutos vaikuttaa eri lailla eri sosiaaliturvaetuuksiin, sillä ne on sidottu eri indekseihin (Taulukko L2). Koska Kulutustutkimuksessa ei ole saatavissa etuuksia kovin yksityiskohtaisella tasolla ja etuudet ovat suurimmalta osalta verollista tuloa, tehdään laskelmat Tulonjakoaineistolla. Verotuksen vaikutus etuuksiin lasketaan TUJAmallilla. 11 Tuloksia verrataan Kulutustutkimuksesta saatuihin tuloksiin arvonlisäveron vaikutuksista kotitalouksien ostovoimaan. 11 Etuuksien verotuksen on tehnyt Heikki Viitamäki TUJA-mallilla.

28 Taulukko L2 Kotitalouksien saamat tulonsiirrot Indeksi Veroton etuus Yleiset sosiaaliturvaetuudet KELAVE Kelan vanhuuseläke KEL KELATK Kelan työkyvyttömyyseläke KEL KELATY Kelan työttömyyseläkkeet KEL KELASTU Eläkkeensaajien asumistuki KEL x KELLAPS Kansaneläkkeen lapsikorotus NOL x RILI Rintamalisä KEL x RIYL Ylimääräinen rintamalisä KEL x HLEPE Leskeneläkkeen perusmäärä KEL HLETO Leskeneläkkeen täyd. määrä KEL HLEAS Leskeneläkkeen asumistuki KEL x HLAKE Lapseneläke KEL HKKURA Kuntoutusraha, KELA:n ATI HMKURA Kuntoutusraha, muu ATI HKUTO Kuntoutustoiminnan tuki KHI HSAIPRVA Sairauspäiväraha vakuutetulle KEL HAIPRVA Vanhempainraha vakuutetulle KEL Työperusteiset etuudet HTYOEL Yksityisen sektorin eläkkeet TEL HVIREL Julkisen sektorin eläkkeet TEL TSUURPU Edustuston puolison erityiskorvaus TEL KUNTOUTU Kuntoutusraha työeläk-etuutena TEL TTAPEL Tapaturma-ja liikennevak.eläke TEL TPOTEL Lakisäät. potilasvak. eläke TEL TTAPPR Tapaturma- ja liiken.vak. päiväraha TEL VAKLIS Verovapaat vak. korvaukset ja eläkkeet TEL x HTKAPR Täydennyspäivärahat TEL x HTYOTPRT Ansiosid. työttömyyspäiväraha mukaeltu HERORA Eroraha ATI x AMSTIPE Ammattitutkintostipendi ATI Sosiaaliavustukset LLMK Lapsilisä KEL x AITAV Äitiysavustus - x HKOTIHM Erittelemätön lasten kotihoidontuki KEL KTHR Hoitoraha KEL KTHL Hoitolisä KEL KTKU Kunnallinen kotihoidon tuki KEL OSHR Osittainen hoitoraha KEL HKELTU Elatustuki ATI x HSOTAV Sotilasavustus KEL x HTOIMTUK Toimeentulotuki KEL x HASTUKI Yleinen asumistuki - x HWMKY Sairaan lapsen hoitoavustus KEL OPIRAKE Opintoraha, keskiaste KEL OPIRAKO Opintoraha, korkeakoulut KEL HASULI Opiskelijoiden asumislisä - x APURAHA Apuraha tai opiskeluavustus KHI HTYOTPER Työttömän peruspäiväraha KEL TTYOLTUK Yrittäjän työllistämistuki KEL TMTUKIMK Työmarkkinatuki KEL TKOULTUK Työllisyyskurssituki ATI HSOTVKOR Sotilasvammalain korvaukset TEL x HVAMTUK Vammaistuki KEL x HLAHO Lapsen hoitotuki KEL x RVEM Keliakia-korvaus, kansaneläkkeena KHI x RVVM Keliakia-korvaus, vammaistukena KHI x MAMUTUKI Maahanmuuttajan erityistuki KHI x KORAV Kelan opintolainan korkoavustus KHI HASEPR Asevelvollisen päiväraha KHI x Muut tulonsiirrot ELASA Saatu elatusapu KHI x RAHSA Koulutusavustus KHI x MUASTULO Laskennallinen asuntoetu toiselta kotitaloud. ATI x KHI Kuluttajahintaindeksi LASSA Maksetut laskut KHI x TEL Työeläkeindeksi TLAKKO Lakkoavustus, veronalainen - KEL Kansaneläkeindeksi HLAKAV Lakkoavustus, verovapaa KHI x ATI Ansiotasoindeksi TULKEL Eläke ulkomailta, veronalainen - MUULKTU Eläke ulkomailta, verovapaa ATI x