Raportti Turvetuotannon vesiensuojelumenetelmien kartoitus Lapuanjoen valumaalueella 13.09.2011 Ville Santala Inka Ahonen Harjoittelija, ympäristönsuojeluyksikkö Ympäristö ja luonnonvarat vastuualue Etelä Pohjanmaan elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus (ELY)
Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 4 2. TURVETUOTANNON VAIKUTUKSET VESISTÖIHIN... 6 2.1. Vaikutukset vesien määrään... 6 2.2. Päästöt ja niiden vaikutukset pintavesiin... 6 2.3. Vaikutukset pohjaveteen... 8 3. TURVETUOTANNON VESIENSUOJELUMENETELMÄT... 9 3.1. Perusrakenteet...11 3.1.1. Sarkaojarakenteet...11 3.1.2. Laskeutusallas...13 3.2. Virtaamansäätö...15 3.3. Pintavalutuskenttä...16 3.4. Kasvillisuuskenttä/allas...18 3.5. Kemiallinen puhdistus...20 3.6. Muut menetelmät...22 3.6.1. Maaperäimeytys...22 3.6.2. Salaojitus...22 4. TARKKAILU... 23 4.1. Käyttötarkkailu...23 4.2. Päästötarkkailu...24 4.3. Vaikutustarkkailu...26 5. TURVETUOTANTO LAPUANJOEN VALUMAALUEELLA... 28 6. MENETELMÄ... 31 6.1. Turvetuotantoalueiden tarkastukset...31 6.2. Tarkastetut turvetuotantoalueet...32 7. TULOKSET... 35 7.1. Perusrakenteet...35 7.1.1. Sarkaojarakenteet...35 2
7.1.2. Laskeutusaltaat...36 7.2. Virtaamansäätörakenteet...37 7.3. Pintavalutuskenttä...38 7.4. Kasvillisuuskenttä...39 7.5. Maaperäimeytys...40 7.6. Eristysojat...41 7.7. Käyttötarkkailu...41 8. JOHTOPÄÄTÖKSET... 42 9. LÄHTEET... 44 10. LIITTEET... 46 3
1. Johdanto Suomen kokonaissuoalan arvioidaan nykyisin olevan noin 9,5 miljoonaa hehtaaria, eli noin kolmannes maapintaalastamme (Heikkinen 2008, 10). Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) suorittamien turvevaratutkimusten mukaan maamme soista on teollisesti käyttökelpoisia noin 622 000 hehtaaria, tämä tarkoittaa vajaata 10 % koko suopintaalasta. (Väyrynen ym. 2008, 21.) Vuonna 2008 turvetuotannossa oli noin 67 000 hehtaaria suota. Tämän lisäksi kuntoonpanossa ja tuotantokunnossa oli noin 9600 hehtaaria. (PohjoisPohjanmaan ELYkeskus 2011.) Turvetta tuotetaan koko maassa, Ahvenanmaata lukuun ottamatta (Väyrynen ym. 2008, 20). Turvetuotantoa on harjoitettu Suomessa jo 125 vuotta. Tuotantoa kehitettiin voimakkaasti 1960 70luvuilla ja turve nousi tärkeään asemaan kansainvälisen energiakriisin aikaan 1970luvulla. (PohjoisPohjanmaan ELYkeskus 2011; Väyrynen ym. 2008, 7.) Turvetta tuotetaan Suomessa ensisijaisesti lämpöenergiaksi. Teollisuus käyttää energiaturpeesta polttoaineenaan noin kolmanneksen, yhdyskunnat noin kolmanneksen ja pienkuluttajat loppuosan. Noin puolen miljoonan suomalaisen koti lämpiää turpeella. (Väyrynen ym. 2008, 19.) Energiaturpeen tärkeimmät tuotantoalueet sijaitsevat Pohjois ja EteläPohjanmaan maakunnissa sekä KeskiSuomen maakunnassa (Väyrynen ym. 2008, 20). Lisäksi turvetta käytetään mm. avomaiden maanparannukseen, kasvihuoneiden kasvualustaksi, kuivikkeeksi eläinsuojissa, kompostointiin sekä terveyden ja kauneudenhoitoon. Niin kutsuttuja kasvu ja ympäristöturpeita käytetään vuosittain 2,5 miljoonaa kuutiometriä ja niiden käyttö kasvaa tasaisesti noin 10 % vuodessa. (Väyrynen ym. 2008, 19; Turveteollisuusliitto ry 2011.) Ympäristö ja kasvuturpeen tuotanto on merkittävintä EteläPohjanmaalla, Satakunnassa ja VarsinaisSuomessa (Väyrynen ym. 2008, 20). Turveteollisuusliitto haluaa edistää turvetuotantoa Suomessa, sillä turve on kotimaista energiaa ja sen tuotanto työllistää ihmisiä pääasiassa maaseudulla. Turve kuuluu paikallisiin polttoaineisiin, sillä suurin osa turpeesta tuotetaan alle sadan kilometrin etäisyydellä lopullisesta käyttöpaikasta. Turvetuotannon kaikki vaiheet raakaaineesta loppukäyttöön ovat kotimaisissa käsissä. (Väyrynen ym. 2008, 20 21.) Turvetuotanto on luvanvaraista ja sitä valvovat aluehallinnon viranomaiset. Turvetuotannon sijoittumista ohjataan mm. maakuntakaavoilla, joissa huomioidaan myös soiden muut käyttötarpeet. Turvetuotantoa pyritään ohjaamaan ensisijaisesti soille, joiden luonnontilaisuutta ihminen on jo aiemmin häirinnyt, esimerkiksi ojituksilla. (Turveteollisuusliitto ry 2006; Väyrynen ym. 2008, 47.) 4
Ympäristölupahakemusta varten turvetuottajien tulee selvittää turvetuotantoon suunniteltujen soiden ympäristöarvot sekä mahdollisen tuotannon ympäristövaikutukset. Hakemuksen jälkeen viranomaiset sekä muut asianosaiset antavat turvetuotantohanketta koskevat lausuntonsa. Luvan myöntämisestä päättää aluehallintovirasto (AVI). Mikäli lupa myönnetään, annetaan lupaehdoissa tuottajalle lupamääräykset, joiden toteuttamista viranomaiset seuraavat. (Turveteollisuusliitto ry 2006; Väyrynen ym. 2008, 47 48.) Ympäristöluvan valvontaviranomaisina toimivat elinkeino, liikenne ja ympäristökeskukset (ELYkeskukset) sekä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiset (Ympäristöhallinto 2010). Tämän selvityksen tarkoituksena on antaa yleiskuva turvetuotannon vesiensuojelumenetelmistä, sekä niiden toteuttamisesta Lapuanjoen valumaalueella sijaitsevilla turvetuotantoalueilla. Raportissa esitellään vesiensuojelumenetelmien toimintaperiaatteita ja tavoitetehoja yleisellä tasolla. Lisäksi kartoitetaan turvetuotannon vesiensuojelun tilaa Lapuanjoen valumaalueella. Aluksi käsitellään, mitä ympäristövaikutuksia turvetuotannolla on vesistöihin. Tämän jälkeen esitellään turvetuotannossa käytettävät vesiensuojelumenetelmät sekä tarkkailuohjelmat. Yleisosuuden jälkeen siirrytään aluekohtaiseen tarkasteluun, missä arvioidaan turvetuotantoalueiden vesiensuojelua Lapuanjoen valumaalueella. Aluekohtaisessa katsauksessa otetaan huomioon ainoastaan ELYkeskuksen valvonnan alaiset turvetuotantoalueet, eli yli 10 hehtaarin suuruiset tuotantoalueet, joilla on voimassa oleva ympäristölupa. Katsauksessa kiinnitetään huomiota siihen, kuinka paljon tuotantoalueita ja ketä toimijoita alueella on. Tarkoituksena on selvittää, mitä vesiensuojelumenetelmiä on käytössä eri tuotantoalueilla, ja miten nämä menetelmät toimivat. Painopisteiden löytämiseksi valumaalue on jaettu osavalumaalueisiin. Kaikki raportissa käytetyt turvetuotantoalueiden pintaalat on laskettu ympäristölupien mukaisista kokonaispintaaloista. Raportti on tehty EteläPohjanmaan ELYkeskuksen toimeksiannosta ja sitä rahoittavat Lapuanjokirahasto sekä Turun yliopisto. Kartoitustyön ovat tehneet. Kaikki raportissa esiintyvät valokuvat ovat heidän ottamiaan. 5
2. Turvetuotannon vaikutukset vesistöihin Vaikka turve onkin paikallisesti potentiaalinen vaihtoehto fossiilisille polttoaineille, on sen tuotannolla myös merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Turvetuotanto hävittää toimintaalueen suoluonnon (Väyrynen ym. 2008, 26). Turvetuotanto vaikuttaa monella tavalla alueen ilmastoon, maankäyttömuotoihin, maisemaan sekä pinta ja pohjavesiin. Lisäksi tuotannosta aiheutuu pöly ja meluhaittoja, ja sillä on vaikutuksia alueen kalatalouteen. (PohjoisPohjanmaan ELYkeskus 2011.) Turvetuotannon merkittävimmät ympäristövaikutukset kohdistuvat vesistöihin (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 4). 2.1. Vaikutukset vesien määrään Turvetuotannon harjoittaminen vaikuttaa suoalueen vesien määrään. Kun tuotantoalue ojitetaan, suo eristetään ympäröivästä valumaalueesta, jolloin veden liikkeet muuttuvat. Suon muodostamien vesivarastojen tyhjennys lisää tilapäisesti alapuolisten uomien virtaamia, mikä kasvattaa tulvariskiä. (Väyrynen ym. 2008, 27.) Suon vesivaraston pienentyminen ojituksen ja turpeen poiston seurauksena muuttaa alueen valumaoloja. Kuivina aikoina vettä ei tule lainkaan alapuoliseen vesistöön, kun taas kaatosateiden aikana vesi poistuu ojitetulta tuotantoalueelta nopeasti, ellei virtaamaa säädetä. (Väyrynen ym. 2008, 27 28.) Tuotantovaiheen jälkeen alueen hydrologiset olosuhteet vaihtelevat. Metsitettynä tai viljelykäyttöön hyödynnettynä entisen tuotantoalueen valumaolot pysyvät muuttuneina. Mikäli entinen tuotantoalue sen sijaan vesitetään uudelleen, suoalueen hydrologinen tila palautuu vähitellen lähemmäksi alkuperäistä tilaa. (Väyrynen ym. 2008, 28.) 2.2. Päästöt ja niiden vaikutukset pintavesiin Turvetuotantoalueilta huuhtoutuu vesistöihin ravinteita, liuennutta orgaanista eli eloperäistä ainetta (humusta), kiintoainetta ja rautaa (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 4). Suon ojittaminen ja kuivattaminen vapauttavat runsaasti liukoisia aineita ja kiintoainetta, jotka osittain huuhtoutuvat vesistöön. Vedessä orgaanisten ainesten hajoaminen kuluttaa happea, mikä lisää liuenneiden aineiden huuhtoutumista vesistöön. (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 4; Väyrynen ym. 2008, 28.) Tällöin lisääntyvät fosfori ja typpiravinteiden, raudan sekä liuenneen orgaanisen aineen pitoisuudet alapuolisessa vesistössä (Väyrynen ym. 2008, 28). Vuonna 2008 turvetuotannon osuus Suomen vesistöjen fosforikuormituksesta oli 0,7 % ja typpikuormituksesta 1,0 % (Suomen ympäristökeskus 2010). Vaikka 6
turvetuotannon osuus koko maan vesistöjen kokonaiskuormituksesta on pieni, voi sillä paikallisesti olla merkittävä vaikutus vedenlaatuun (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 4). Vesistössä turvetuotannon vaikutus voidaan nähdä muun muassa veden tummentumisena, valaistun vesikerroksen ohentumisena, samentumisena, happipitoisuuden vähentymisenä ja ravinnepitoisuuksien nousuna sekä kasvillisuuden ja levänkasvun lisääntymisenä. Muutoksia näkyy myös pohjan laadussa liettymisenä, eloperäisen aineen sedimentaation kasvuna ja pohjaeläinlajiston muuttumisena ja yksipuolistumisena. Turvetuotantoalueen kuivatusvesien johtamisen vaikutukset lisääntyvät ajan myötä. (Väyrynen ym. 2008, 28 29.) Pohjamaalajin vaikutus alapuoliseen vesistöön korostuu tuotettavan turvekerroksen vähentyessä. Ojitukset, etenkin happamilla sulfaattimailla, voivat aiheuttaa alapuolisessa vesistössä happamoitumista ja metallien huuhtoutumista. Koska eliöiden varhaiset kehitysvaiheet ovat erityisen herkkiä happamuudelle ja metallikuormitukselle, voi lyhytaikainenkin happamuuspiikki olla kohtalokas. Muutokset heikentävät veden ja vesistön käyttökelpoisuutta sekä talousvetenä että virkistyskäytössä (esim. kalastuksessa). (Väyrynen ym. 2008, 28 29.) Jokivesissä hetkelliset kriittisten ajankohtien kuormitukset ovat merkityksellisiä jatkuvan kuormituksen lisäksi. Jokivesissä kiintoaine voi sedimentoitua suvantoihin. Kiintoaineen aiheuttamat vesistöhaitat ovat yleensä suurempia pienissä sivuuomissa ja puroissa, joissa voi esiintyä tukkeutumista ja eroosiota. Järvissä muutokset ovat vähittäisiä. (Väyrynen ym. 2008, 28 29.) On huomattava, etteivät turpeen tuotantomäärät suoraan korreloi turvetuotannosta aiheutuvien ympäristövaikutusten kanssa. Kun tarkastellaan turvetuotannon ympäristövaikutuksia, tuotantomääriä oleellisempia ovat käytössä olevat vesiensuojelumenetelmät, tuotantopintaala sekä tuotantoalueella vallitsevat sääolosuhteet. (PohjoisPohjanmaan ELYkeskus 2011.) Turvetuotannon vesistökuormitus vaihtelee vuosittain, vuodenajoittain sekä alueen maantieteellisen sijainnin mukaan. Turvetuotannon aiheuttamat ympäristövaikutukset eivät rajoitu ainoastaan tuotantokauden ajalle, sillä myös keväällä ja syksyllä, sekä sateisina talvina huuhtoutuu ravinteita ja kiintoainetta. Yleisesti suurin vesistökuormitus aiheutuu tuotantoalueen kuntoonpanovaiheessa, mutta kuormitus on huomattavaa myös suurten virtaamien aikana. (Väyrynen ym. 2008, 28 29.) 7
Turvetuotanto on merkittävä kuormittaja alueilla, joilla turvetuotantoalueiden osuus valumaalueen pintaalasta on suuri tai jotka sijaitsevat vesistöjen latvoilla. Haitat voivat korostua vielä useiden tuotantoalueiden yhteisvaikutuksen ja muiden toimintojen aiheuttaman taustakuormituksen vuoksi. Tuotantoaluekohtaisissa ominaispäästöissä on suurta vaihtelua veden ja turpeen laadusta sekä valunnasta johtuen. Vesiensuojelutoimenpiteillä voidaan huomattavasti vaikuttaa ominaispäästöihin. (Väyrynen ym. 2008, 28 29.) 2.3. Vaikutukset pohjaveteen Suon kuivatus turvetuotantoa varten voi aiheuttaa paikallista pohjaveden pinnan alentumista. Kivennäismaahan ulottuva ojitus voi saada aikaan pohjaveden virtaussuunnan muuttumista tai pinnan alentumista myös tuotantoalueen ulkopuolella, ja näin vähentää pohjaveden saatavuutta. Ojitus voi aiheuttaa myös pohjaveden purkautumista tuotantoalueelle. (Väyrynen ym. 2008, 29.) Jos tuotantoalueen vesiä suotautuu pohjaveden muodostumisalueelle, ne voivat aiheuttaa esimerkiksi rauta, mangaani tai humuspitoisuuden lisääntymistä, ja näin heikentää pohjaveden laatua. Pohjaveden pilaaminen on kiellettyä ja ympäristölupahakemusta käsiteltäessä otetaankin aina huomioon turvetuotantoalueen sijainti suhteessa pohjavesialueisiin. (Väyrynen ym. 2008, 29.) 8
3. Turvetuotannon vesiensuojelumenetelmät Turvetuotannon ympäristövaikutusten vähentämiseksi tulee jokaisella tuotantoalueella toteuttaa sille parasta käyttökelpoista tekniikkaa (BAT) ja ympäristön kannalta parasta käytäntöä (BEP) (Väyrynen ym. 2008, 33). Näiden toimintamallien ansiosta turvetuotannon aiheuttama typpikuormitus on vähentynyt noin 8 prosenttia ja fosforikuormitus noin 9 prosenttia vuosien 1993 1995 vertailujaksosta vuosiin 2001 2003. Kiintoaineen vähenemäksi samalla ajanjaksolla arvioitiin noin 32 prosenttia. (Leivonen 2005, 24 25.) Vesiensuojeluratkaisuilla voidaan siis vaikuttaa merkittävästi turvetuotannon vesistökuormitukseen. Ympäristönsuojelulaissa parhaalla käyttökelpoisella tekniikalla tarkoitetaan mahdollisimman tehokkaita ja kehittyneitä, teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisia tuotanto ja puhdistusmenetelmiä. Käsite pitää sisällään toiminnan suunnittelu, rakentamis, ylläpito ja käyttötapoja, joilla voidaan ehkäistä toiminnan aiheuttama ympäristön pilaantuminen tai tehokkaimmin vähentää sitä (YSL 3 k 4). Vaatimuksena paras käytäntö tarkoittaa menetelmää, jolla tehokkaimmin saavutetaan yleisesti korkea taso koko ympäristönsuojelussa. Toiminnassa noudatetaan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi tarkoituksenmukaisia ja kustannustehokkaita eri toimien yhdistelmiä, kuten työmenetelmiä sekä raakaaine ja polttoainevalintoja (ympäristön kannalta parhaan käytännön periaate, YSL 4 k 4). Niin kutsutut perusrakenteet, eli sarkaojat, lietesyvennykset, lietteenpidättimet ja laskeutusaltaat vaaditaan jokaiselta turvetuotantoalueelta (Turveteollisuusliitto ry 2009, 1 4). Lisäksi tuotantoalueilla tarvitaan perusrakenteiden ohella tehostetumpaa vesienkäsittelyä. (Väyrynen ym. 2008, 34.) Paras käyttökelpoinen tekniikka määritellään jokaisella turvetuotantoalueella tapauskohtaisesti. Määrittelyssä otetaan huomioon tuotantoajan pituus sekä erityisolosuhteet (esim. maanomistussuhteet ja topografia). Yleisesti turvetuotannossa parhaaksi käyttökelpoiseksi tekniikaksi mielletään kuivatusvesien pintavalutus tai kemiallinen puhdistus. Uusilla tuotantoalueilla vesienkäsittelyn on oltava vähintään yhtä tehokasta kuin pintavalutus. Vesien käsittely on tehokkainta, kun pintavalutus tapahtuu ympärivuotisesti. 9
Tämän toteuttaminen on kuitenkin haasteellista etenkin pienillä tuotantoalueilla, joilla ei välttämättä ole mahdollisuuksia sähköistettyyn veden pumppaukseen. (Väyrynen ym. 2008, 34 35.) Mikäli jo tuotannossa olevilla alueilla ei ole mahdollisuutta pintavalutuksen käyttöön (esim. pintavalutukseen sopivia alueita ei ole käytettävissä), tehostetaan vesienkäsittelyä muilla menetelmillä, kuten kasvillisuuskentillä, altailla tai kemiallisella puhdistuksella. Näillä tuotantoalueilla voidaan tarpeen mukaan myös yhdistää eri vesienkäsittelymenetelmiä, jotka eivät yksistään täytä ohjeellisia mitoitusarvoja. Tällöin puhdistusmenetelmän toimivuutta voi olla tarpeen tarkkailla tehostetummin. (Väyrynen ym. 2008, 34 35.) Kaikki turvetuotannon ulkopuoliset vedet pyritään eristämään tuotantoalueesta. Tämä tapahtuu ympäröimällä tuotantoalue eristysojilla, joihin ei saa laskea tuotantoalueelta tulevia kuivatusvesiä. Eristysojat on sijoitettava niin, ettei niihin pääse irtonaista turvetta tuotannon yhteydessä tai lastauksen aikana. Eristysojat kaivetaan tuotantoalueelle ensimmäisenä. Mikäli eristysojia ei pystytä kaivamaan, on ulkopuolisten alueiden vesimäärä ja kuormitus otettava huomioon vesienkäsittelyssä. (Väyrynen ym. 2008, 34 35.) Turvetuotantoalueella käytettävät kuivatusrakenteet ja vesiensuojelumenetelmät suunnitellaan jo ympäristölupavaiheessa. Lupahakemukseen liitetään tuotantoalueen suunnitelmakartta, joka osoittaa vesien laskusuunnat sekä toteutettavat vesienkäsittelyrakenteet. Yleensä turvetuotantoalue koostuu useammasta tuotantolohkosta, joilla voi kaikilla olla erilaiset maastoolosuhteet (vedenjakajat, kaadot), tällöin tarvitaan jokaiselle tuotantolohkolle myös omat vesiensuojelurakenteet. Kuivatus suunnitellaan tietenkin niin, että päästöjä syntyy mahdollisimman vähän. (Väyrynen ym. 2008, 35.) Turvetuotannosta aiheutuvilla päästöillä on haitallisin vaikutus vesistöön kesällä, kun vesistön virkistyskäyttö on runsaampaa ja olosuhteet esimerkiksi levien kasvulle ovat suotuisimmat. Toisaalta myös 10
vesienkäsittelymenetelmät toimivat tehokkaimmin sulan maan aikana. Vesienkäsittelyn on kuitenkin oltava toiminnassa vuoden ympäri, sillä huomattava osa vesiin tulevasta kuormituksesta tulee myös syksyllä, keväällä ja talvella. Ravinnekuormituksen ja happea kuluttavan kuormituksen vähentämiseksi täytyy päästöjä pienentää mahdollisimman tehokkaasti myös talvella ja tulvaaikoina. (Väyrynen ym. 2008, 34 35.) Turvetuotannon vesiensuojelumenetelmien tehosta eri olosuhteissa (maantieteellinen sijainti, vuodenajat) tiedetään vielä varsin vähän. Sekä vesiensuojelumenetelmät että laitteet tarvitsevat kehittämistä. Erityisesti tarvitaan ratkaisuja talviaikaiseen sekä sellaisten tuotantoalueiden vesienkäsittelyyn, joilla ei voida käyttää pintavalutusta. (Väyrynen ym. 2008, 34 35.) Turveteollisuusliiton mukaan pelkästään turvetuotannon suurimmat yritykset investoivat vesienkäsittelyyn yli 20 miljoonaa euroa 12 vuodessa (vuonna 2005 päättyneen valtakunnallisen vesiensuojelun tavoiteohjelman aikana). Lisäksi varoja on käytetty selvityksiin, omaan ja urakoitsijatyöhön sekä tutkimusja kehitystoimintaan. (Turveteollisuusliitto ry 2006.) Kaikki kappaleessa olevat kuvat ovat Turveteollisuusliiton kuvapankista (www.turveteollisuusliitto.fi > Ohjeita > Turvetuotannon vesienpuhdistusmenetelmät). Alla esitetyt vesiensuojelumenetelmien kuvaukset pohjautuvat Turveteollisuusliiton vuonna 2009 julkaisemaan Turvetuotannon vesienpuhdistusmenetelmät oppaaseen. 3.1. Perusrakenteet Turvetuotannon vesiensuojelun perusrakenteet, toisin sanoen sarkaojarakenteet sekä laskeutusaltaat, ovat käytössä vesienkäsittelyn perusratkaisuna kaikilla turvetuotantoalueilla. 3.1.1. Sarkaojarakenteet Sarkaojarakenteilla tarkoitetaan tuotantoalueen sarkaojien päihin kaivettuja lietesyvennyksiä, näiden jälkeen seuraavia päisteputkia ja putkiin kiinnitettäviä lietteenpidättimiä. Sarkaojarakenteet soveltuvat tuotantoalueen kuivatusvesien kiintoaineen ja niihin sitoutuneiden ravinteiden poistoon, rakenteet ovat toiminnassa ympärivuotisesti kaikilla tuotantoalueilla. Lietesyvennysten ja pidättimien tarkoituksena on tasata veden virtaamaa sekä pidättää kiintoainetta. Lietteenpidätin (päisteputkipidätin) on sarkaojan alapäähän, päisteputkeen asennettu rakennelma tai mekaaninen laite, joka padottaa vettä sarkaojaan. Kun vesi patoutuu, sen virtaama hidastuu, jolloin veden 11
mukana kulkeutuvaa kiintoainetta laskeutuu ojan pohjalle ja lietesyvennykseen. Pidätintä asennettaessa on oltava tarkkana, ettei lietteenpidätin padota vettä tuotantokentälle. Lietteenpidätin valmistetaan usein muovista ja se asennetaan päisteputken sarkaojan puoleiseen päähän. Lietteenpidättimen on estettävä irtoturpeen pääsy päisteputkeen rankkasateiden aikana. Pidättimen rakenteina voidaan käyttää erikokoisia ja rakenteeltaan vaihtelevia sihtiputkia. Erilaisia lietteenpidätinmalleja ovat muun muassa muovinen Tsihtiputki, metallinen sihtiputki, muovinen jumboputki, Väisäsen putki, sakkasalpa sekä lappo. Sarkaojien päissä olevien päisteputkien kautta kuivatusvedet johtuvat sarkaojasta kokoojaojaan ja edelleen laskeutusaltaaseen. Päisteputket padottavat vettä ojiin ja pienentävät ojaeroosiota. Päisteputkena käytetään tavallisesti 110 160 millimetrin paksuista muoviputkea. Putken pituus on yleensä 18 24 metriä, jotta turvetta ei joutuisi koneilla työskenneltäessä sarkaojan lietesyvennykseen. Päisteputket toimivat myös rumpuina työkoneiden liikkuessa saralta toiselle. Sarkaojat ja niissä olevat lietesyvennykset tyhjennetään tarvittaessa, kuitenkin vähintään kerran vuodessa. Sarkaojien puhdistus suoritetaan yleensä tuotantokauden päättyessä. Lietesyvennyksen tyhjennyksen yhteydessä on varottava, ettei lietteenpidätin rikkoudu. Lisäksi on huolehdittava, että lietteenpidätin on paikallaan myös puhdistuksen jälkeen. Lietteenpidättimien tulee olla tarpeeksi kestäviä, etteivät ne hajoa 12
puhdistustöiden aikana tai talvella. Pidättimien täytyy myös olla helposti ja nopeasti puhdistettavissa. Niitä tulee tarkkailla jatkuvasti tuotantotyön yhteydessä ja varsinkin sadejakson jälkeen, mahdollisten tukkeutumien vuoksi. Tukkeutuneet lietteenpidättimet avataan ja puhdistetaan esimerkiksi harjalla. 3.1.2. Laskeutusallas Laskeutusallas on tuotantoalueen läheisyyteen kaivettu allas, johon tuotantoalueen kuivatusvedet johdetaan. Laskeutusaltaan tarkoituksena on poistaa vedestä kiintoainetta ja sen mukana kulkevia ravinteita ympärivuotisesti. Laskeutusaltaista on käyttökokemusta 1980luvulta lähtien. Laskeutusallas on tavallisin menetelmä kiintoaineen ja siihen sitoutuneiden ravinteiden erottamiseksi tuotantoalueen kuivatusvesistä. Roudattomana kautena laskeutusaltaan keskimääräinen kuormitusreduktio (kiintoaineen osalta) on 30 40 %. Laskeutusaltaan avulla ei voida poistaa veteen jo liuenneita ravinteita. Allas mitoitetaan siten, että kiintoainetta poistuu vedestä mahdollisimman tehokkaasti. Laskeutusaltaan koko määräytyy hydraulisten suureiden mukaan, joista tärkeimmät ovat: Mitoitusvaluma 300 l / s / km² Virtausnopeus enintään 1 cm / s Viipymä mitoitusvaluman aikana vähintään 1 h Pintakuorma enintään 1,0 m³ / m² / h Lietetila vähintään 4 m³ / ha Altaan pituus määräytyy mitoitusvaluman ja pintakuorman perusteella. Pintaleveyden määrää käytettävissä oleva kaivu ja puhdistuskalusto. Laskeutusaltaan pohjamaalaji on syytä tutkia etukäteen eroosioriskin välttämiseksi, altaan luiskien kaltevuus täytyy mitoittaa maalajien mukaan. Laskeutusallas ei saa sijaita tulvaalueella. Virtaaman hidastuessa vettä painavammat partikkelit laskeutuvat altaan pohjalle varattuun lietetilaan. Laskeutusaltaan pohjalle kertynyt liete poistetaan vähintään kerran vuodessa, mieluiten heti tuotantokauden ja syyskunnostusten jälkeen, sekä tarpeen mukaan muulloinkin. Altaan puhdistus tapahtuu yleensä kaivinkoneella tai laskeutusaltaiden puhdistamiseen kehitetyllä imuvaunuruoppaajalla. Kertynyt liete kasataan altaan viereen rakennetulle läjitysalueelle. 13
Laskeutusaltaat tulisi rakentaa niin, että jokaisella enintään 50 hehtaarin tuotantoalalla olisi oma erillinen allas. Rinnakkaisia allasrakenteita tulisi välttää, sillä niiden välinen vedenjako toimii harvoin moitteettomasti. Jos laskeutusaltaat kuitenkin rakennetaan rinnakkaisina, esimerkiksi rakennusteknisistä syistä, tulee vesien jakautumisesta huolehtia jakoojan, jakokaivon tai muiden jakolaitteiden avulla. Laskeutusaltaan purkupäähän asennetaan veden virtaamaa säätelevä patorakenne (putkipato, mittapato, patolaatikko, ylivuotopato). Patorakenne tehostaa kiintoaineen laskeutumista altaaseen, sekä estää kiintoaineen huuhtoutumisen altaasta tulvakauden aikana. Kelluvien hiukkasten pidättämiseksi laskeutusaltaan purkupäähän asennetaan pintapuomi, yleensä kohtaan joka on noin 1/3 altaan kokonaispituudesta. 14
3.2. Virtaamansäätö Virtaamansäätö on Björn Klöven 1990luvulla kehittämä vesienkäsittelymenetelmä, joka pyrkii rajoittamaan tuotantoalueen kuivatusvesien virtausta, sekä pienentämään veden virtausnopeutta. Tällä tavoin virtaamansäätö pidättää kiintoainetta ja siihen sitoutuneita ravinteita. Menetelmä on ollut yleisesti käytössä vuodesta 1995 lähtien. Koska turvetuotantoalueelta tuleva kiintoainekuormitus on suurimmillaan suurten valumien aikaan (lumien sulaminen, rankkasateet), pyritään virtaamansäädöllä tehostamaan kiintoaineen laskeutumista sarka ja kokoojaojiin erityisesti valumahuippujen aikana. Virtaamansäätö toteutetaan rakentamalla virtaamansäätölaitteita (patorakenteet) kokoojaojiin. Rakennetut laitteet rajoittavat veden luontaista virtaamaa ja virtaamanopeutta. Kun virtausnopeus ojissa alittaa niin kutsutun kriittisen virtausnopeuden, kiintoainetta ei enää huuhtoudu uoman pohjalta. Näin virtaamansäädön avulla voidaan ehkäistä ojaeroosiota. Koska viipymä ojissa moninkertaistuu virtaamansäädön ansiosta, pienentää menetelmän käyttö kentän pinnalta huuhtoutuvaa kiintoainekuormaa. 15
Virtaamansäädön keskimääräinen kuormitusreduktio on: Kiintoaineen osalta 90 % Kokonaistypen osalta 13 22 % Kokonaisfosforin osalta 20 50 % Virtaamansäätöpatona voidaan käyttää valmista patomoduulia, tai pato voidaan rakentaa maaaineksesta ja putkista. Tavallisimpia virtaamansäätöpatoja ovat putkipadot, reikälevypadot ja pystyrakopadot. Patorakenteet sijoitetaan yleensä kokoojaojiin tai laskeutusaltaan yhteyteen. Patojen sijoittelulla pyritään siihen, että olemassa oleva ojatilavuus saadaan hyödynnettyä vesiensuojelussa. Virtaamansäätöpadon mitoitus riippuu alueen kaltevuudesta, ojasyvyydestä sekä valumaalueen koosta. Säätöpadossa käytetään yleensä kolmea tai kahta päällekkäistä putkea, joiden halkaisijat määritellään edellä mainittujen suhteiden mukaan. Kaksi alinta putkea toimivat tavanomaisissa valuntatilanteissa, kun taas ylin putki (ts. tulvaputki) mitoitetaan niin, että maksimivuorokausivalunta läpäisee putken. Kahden putken patomallissa ylin putki voidaan korvata ylisyöksyllä. Riittävä allastilavuus ennen virtaamansäätöpatoa varmistaa padon auki pysymisen. Putkien auki pysymistä voidaan edistää ympäröimällä tulopäät esimerkiksi suojaverkolla. Useimmilla turvetuotantoalueilla virtaamansäätö on toimiva vesiensuojeluratkaisu ja sitä voidaan hyödyntää myös muiden vesienkäsittelyjärjestelmien yhteydessä. Menetelmällä voidaan tehostaa vanhojen tuotantoalueiden sekä tuotannosta jo poistuneiden alueiden vesiensuojelua. Virtaamansäätöä suositellaan käytettäväksi ojastoissa, joiden kaltevuus on vähäinen (mikäli tuotantoalue on kalteva, täytyy patoja olla useita, jotta padotus onnistuu hallitusti). Virtaamansäätö on tehokkaimmillaan tuotantoalueilla, joissa ojat ovat syviä ja niiden varastotilavuus on suuri. 3.3. Pintavalutuskenttä Pintavalutuksessa tuotantoalueen kuivatusvedet johdetaan ojittamattomalle suoalueelle tai muutoin vesienpuhdistukseen soveltuvalle turvemaalle. Pintavalutuskentällä vesi virtaa turpeen pintakerroksissa ja puhdistuu fysikaalisten, kemiallisten ja biologisten prosessien seurauksena. Pintakerroksen kasvillisuus toimii kuin mekaanisena suodattimena, johon liete ja kiintoaine tarttuvat. Liukoiset ravinteet pidättyvät turvekerroksiin luonnonprosessien vaikutuksesta. Pintavalutuskentän toimintaa voidaan verrata luonnontilaisella suolla tapahtuvaan normaaliin vesien kulkuun ja maaperässä puhdistumiseen. 16
Hyvin toimivan pintavalutuskentän mitoitusarvoja ovat: Kentän koko vähintään 3,8 % valumaalueesta Minimiturvepaksuus 0,5 metriä Hydraulinen kuormitus 340 m³ / ha / d Turvekerros rakenteeltaan tasaista, rahka tai saraturvetta (maatuneisuus H1 H3) Suosituskaltevuus 1 %, kaltevuus sama koko kentän alueella Kentän korkeuskäyrät kohtisuorassa veden virtaussuuntaan nähden Kentän pituuden suhde leveyteen 0,5 : 1 Tuotantoalueen kuivatusvedet johdetaan pintavalutuskentälle joko luontaisella valunnalla (painovoima) tai pumppaamalla. Yleensä pintavalutuskentät pyritään toteuttamaan ympärivuotisina, mutta mikäli tämä on mahdotonta, voidaan pintavalutus tapauskohtaisesti määrätä sulanmaan aikaiseksi. Ympärivuotisen pintavalutuskentän suunnittelussa täytyy ottaa huomioon alueen maantieteellinen sijainti (talviolosuhteet), veden jakaminen pintavalutuskentälle, mahdollinen pumppausmatka sekä pumppaamon sähköistäminen. Vesien esikäsittelynä voidaan käyttää laskeutus tai pumppualtaita. 17
Pintavalutuskentän toimivuuden kannalta oleellisinta on veden tasainen jakautuminen koko kentän alueelle sekä turvepaksuus. Yleensä kuivatusvesien jakaminen pintavalutuskentälle onnistuu jakoojan tai putkiston avulla. Vesi johdetaan jakorakenteen avulla pintavalutuskentälle useista pisteistä, koko kentän yläosan leveydeltä. Jakorakenteen sijainti on suunniteltava huolella, ja oikovirtaukset on tarvittaessa estettävä pengerryksin. Pintavalutuskentän jälkeen vedet johdetaan keräilyojaan, joka voi olla esimerkiksi vanha metsäoja. Keräilyoja mahdollistaa pintavalutuskentän tehon tarkkailun. Yleensä keräilyojan alaosaan asennetaan mittapato päästötarkkailua varten. Luonnontilaiselle suolle rakennetun pintavalutuskentän keskimääräinen kokonaisreduktio, alla lueteltujen määreiden suhteen, on: Kiintoaine 55 99 % Kokonaistyppi 49 % Ammoniumtyppi 79 % Nitraattityppi 41 % Epäorgaaninen typpi 63 % Kokonaisfosfori 46 % Fosfaattifosfori 51 % Rauta 30 % Kemiallinen hapenkulutus 5 20 % Koska pintavalutuskentän korjaaminen on vaikeaa (pintavalutuskentällä ei saa liikkua painavilla koneilla, oikovirtaukset), tulee kenttä suunnitella ja rakentaa huolellisesti. Suunnittelussa on otettava huomioon alueen ojitukset sekä vesienjohtamisen aiheuttamat pinnan korkeustason muutokset. 3.4. Kasvillisuuskenttä/allas Kasvillisuuskenttä on pengerryksin eristetty, tasainen allasmainen alue, jossa kasvaa ajoittain veden alle joutumisen hyvin sietävää kasvillisuutta. Tuotantoalueen kuivatusvedet puhdistuvat kasvillisuuskentällä suotautumalla, kun kentän kasvillisuus hyödyntää kuivatusveteen liuenneita ravinteita kasvuunsa. Lisäksi vesi puhdistuu maaperän biologisten prosessien kautta sekä mekaanisesti virratessaan kasvillisuuden ja karikkeen lomassa. Kasvillisuuskentällä tapahtuu pintavaluntaa ja suotautumista, sekä kesällä haihduntaa: Pintavalunnan aikana vedessä oleva kiintoaine ja siihen sitoutuneet ravinteet laskeutuvat altaan pohjaan. Kasvillisuuden ja kasvualustan pinnalla olevat levät ja muut mikroorganismit pidättävät 18
vedestä epäorgaanisia ravinteita. Veden levitessä laajalle alalle, se ja osa humuksesta hapettuvat voimakkaasti. Auringon valo tehostaa humuksen hajoamista. Suotautumisessa maaperä sitoo mekaanisesti kuivatusvesien kiintoainetta, ravinteita, humusta ja rautaa. Samalla kasvien juuristo hyödyntää vettä sekä vedessä olevia epäorgaanisia ravinteita kasvuunsa. Maaperän hapellisessa pintakerroksessa tapahtuu nitrifikaatiota, kun mikrobit muuttavat ammoniumtyppeä nitraattitypeksi. Hapettomassa, veden kyllästämässä kerroksessa taas tapahtuu dentrifikaatiota, kun nitraatti hajoaa typpikaasuksi ja poistuu ilmakehään veden myöhemmin valuessa avoojaan. Kasvillisuuskentän pohjamaa voidaan salaojittaa suotautumisen edistämiseksi. Kentän kasvillisuutena voidaan käyttää luontaista kasvillisuutta, pajua tai ruokohelpeä. Yleisesti kasvillisuuskenttä on tuotantoalueilla toiminnassa vain sulanmaan aikana, osalla alueista ympärivuotisesti. Kasvillisuuskentän puhdistusteho on parhaimmillaan kasvukauden aikana. 19
Ennen kasvillisuuskentän perustamista täytyy mitata alueen korkeussuhteet ja suunnitella vesien johtaminen. Oikovirtausten estämiseksi tulee kasvillisuuskentän olla mahdollisimman tasainen ja virtausta vastaan lievästi kalteva. Usein kenttä vielä ympäröidään tiiviistä maaaineksesta (esim. savi) rakennetuilla penkereillä. Kasvillisuuskenttä perustetaan mahdollisimman hyvin vettä johtavan kivennäismaan päälle (esim. turvetuotannosta poistuneelle suopohjalle), pohjamaan hyvä vedenläpäisykyky parantaa kentän toimintaa. Kivennäismaan päälle jätetään tai siihen tuodaan ohut kerros turvetta. Joskus kasvillisuuskenttää joudutaan lannoittamaan perustamisvaiheessa, esimerkiksi ruokohelpikenttä kylvetään, muokataan ja lannoitetaan kuten pelto. Kuivatusvedet johdetaan kentälle esimerkiksi jakoputken avulla. Tulovirtaamaa voidaan säädellä jakokaivon taikka ylivaluntakynnyksen avulla. Purkuoja taas sijoitetaan siten, että vedet virtaavat kentällä mahdollisimman pitkän matkan. Kasvillisuuskenttien toiminnasta ei ole vielä tarkkaa tutkittua tietoa. Turvetuotannon ympäristönsuojeluoppaan mukaan kasvillisuuskenttä tulisi rakentaa pintaalaltaan pintavalutuskentän mitoitusohjetta (3,8 % valumaalueesta) suuremmaksi. Kasvillisuuskenttien toiminnasta kertyy koko ajan uutta tietoa, jota käytetään hyväksi jo lähivuosina kasvillisuuskenttien perustamisen ja mitoituksen tarkentamiseen. Kasvillisuuskentästä käytetään joskus myös nimitystä kosteikko. Kasvillisuusaltaalla tarkoitetaan rakennetta, jossa on pysyvästi avovesipintaa. 3.5. Kemiallinen puhdistus Kemiallisessa puhdistuksessa turvetuotantoalueen kuivatusvesiin lisätään puhdistuksessa käytettäviä kemikaaleja, joiden vaikutuksesta kiintoaines sekä veteen liuenneet aineet saostuvat ja laskeutuvat selkeytysaltaan pohjaan. Kemiallista puhdistusta käytetään yleensä vain erityistapauksissa. Kemiallinen kuivatusveden puhdistus soveltuu lähinnä sellaisille tuotantoalueille, joilla ei ole mahdollisuuksia pintavalutukseen tai muuhun tehostettuun vesienkäsittelymenetelmään. Kemiallista veden puhdistamista on syytä harkita jos puhdistetun veden laadulle asetetaan erityisvaatimuksia. Tällaisia vaatimuksia voidaan esittää esimerkiksi jos kyseessä on poikkeuksellisen laaja tuotantoalue, jonka vedet laskevat yhteen vesistöön tai alue sijaitsee suojeluvesistön välittömässä läheisyydessä. Poikkeuksellisen vesienkäsittelymenetelmän kemiallisesta puhdistuksesta tekee myös se, että menetelmä edellyttää kemikaalien kuljetusta ja varastointia turvetuotantoalueelle. Tähän liittyy hallitsemattomissa 20
häiriötilanteissa vesien ja ympäristön pilaantumisriski. Myös perustus ja käyttökustannukset ovat kemiallisella puhdistuksella huomattavasti muita vesienpuhdistusmenetelmiä suuremmat. Kemiallisessa puhdistuksessa kuivatusvedet pumpataan purkuputkeen tai sekoitusojaan, jossa veteen lisätään saostus ja tarvittaessa neutralointikemikaaleja. Saostusreaktion seurauksena kiintoaine ja niukkaliukoiset yhdisteet saostuvat ja laskeutuvat saostusaltaan pohjalle, vesi kirkastuu. Puhdistunut vesi johdetaan tämän jälkeen padon yli vesistöön. Kemiallisen puhdistuksen keskimääräinen kuormitusreduktio on kesäaikana, alla lueteltujen määreiden suhteen, seuraava: Kemiallinen hapenkulutus 70 90 % Kiintoaine 30 90 % Kokonaistyppi 30 60 % Kokonaisfosfori 75 95 % Kemiallinen puhdistus on kehitetty erityiskohteisiin, kesäaikaiseen veden puhdistukseen. Ympärivuotinen puhdistus on vielä kokeiluasteella. Kemiallisen puhdistuksen talvikäyttö on teknisesti haastava toteuttaa, ja talviaikaisen puhdistamon rakentamiskustannukset ovat myös huomattavasti kalliimmat kuin kesäaikaisen pumppaamon. Vesienkäsittelymenetelmän käyttöä rajoittavat pääasiallisesti kuivatusvesien johtaminen yhteen laskuojaan, sekä korkeat perustamis ja käyttökustannukset. Lisäksi tuotantoalueella, jossa on käytössä kemiallinen puhdistus, tarvitaan kiinteä sähkölinja (pumppaamoa ja kemikaaliliuoksen syöttöä ohjataan 21
tietokoneella) sekä raskasta liikennettä kestävä tie kemikaalien kuljetusta varten. Kemikaaliliuoksen annostelun atkohjauksen vuoksi menetelmä on häiriöaltis (katkokset, ukkoset). Turveteollisuusliiton tekemän selvityksen mukaan yhden kemikalointiaseman rakennuskustannukset ovat noin 350 000 600 000 (hinta ei sisällä sähköliittymää ja tiestöä). Lisäksi on huomioitava noin 150 / ha suuruiset käyttökustannukset. Vuonna 2009 kemiallinen puhdistus oli käytössä 13 erityiskohteella, joista yhdellä oli käytössä ympärivuotinen puhdistamo. 3.6. Muut menetelmät Muita turvetuotantoalueilla sovellettavia vesienkäsittelymenetelmiä ovat muun muassa ylivuotokenttä, maaperäimeytys, massansiirtoallas, salaojitus, haihdutusallas, lokeroallas, kalkitus, kivivillalevy ja hiekkaturvesuodatin. Nämä menetelmät eivät ole yleisesti käytössä, ja niiden tehoa tutkitaan jatkuvasti. Kaikkien menetelmien toimivuudesta, tai ylipäätään soveltuvuudesta turvetuotannon vesiensuojeluun, ei olla yksimielisiä. Raportissa esitellään lyhyesti kaksi menetelmää, jotka ovat olleet käytössä tarkastetuilla tuotantoalueilla. 3.6.1. Maaperäimeytys Maaperäimeytys on sulan maan aikana käytössä oleva, turvetuotannon kuivatusvesien puhdistusmenetelmä. Maaperäimeytyksessä tuotantoalueen kuivatusvedet sadetetaan reikäputkella kangasmaalle, jolloin vesi imeytyy maaperään, haihtuu tai valuu pintavaluntana imeytysalueen ojastoon. Maaperä ja kasvillisuus sitovat kiintoainetta sekä ravinteita. 3.6.2. Salaojitus Salaojituksessa tuotantokentälle asennetaan salaojaputket, joihin pintavesi suotautuu maakerroksen tai suodatinlevyn läpi. Salaojituksen tarkoituksena on tasata tuotantoalueen valumaa sekä estää avoojitetuilla alueilla tapahtuvat ylivalumatilanteet. Menetelmä parantaa puhdistusrakenteiden (esim. laskeutusallas ja pintavalutuskenttä) toimintakykyä, ehkäisee alapuolisen ojaston eroosiota, sekä vähentää haitallisia, hetkellisiä kuormitushuippuja. Maaperän tai suodatinlevyn läpi suotautuneessa vedessä on vähemmän kiintoainetta ja ravinteita kuin avoojavesissä. Salaojituksessa tuotantoalueen kuivatusteho sekä vesien puhdistus jatkuvat myös turpeennoston loputtua, alueen siirtyessä jälkikäyttöön. 22
4. Tarkkailu Turvetuotannon vesistövaikutuksia, kuten toiminnan muitakin ympäristövaikutuksia, tarkkaillaan ympäristönsuojelulain määräysten mukaisesti. Turvetuotantoalueen tarkkailu koostuu käyttö, päästö ja vaikutustarkkailusta. Myös raportointi on tärkeä osa tarkkailua. (PohjoisPohjanmaan ELYkeskus 2011.) Lain mukaan toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (selvilläolovelvollisuus, YSL 5 ). Tuotantoalueen ympäristölupahakemuksen tulee sisältää tiedot toiminnan käyttötarkkailusta ja valvonnasta sekä ympäristöön kohdistuvien päästöjen ja niiden vaikutusten tarkkailusta (YSA 9 ). Turvetuotantoalueen käyttö ja päästötarkkailun järjestämisestä on esitettävä yksityiskohtainen tarkkailusuunnitelma aluehallintovirastolle lupahakemuksen yhteydessä. Toiminnan käyttö ja päästötarkkailusta sekä raportoinnista annetaan määräykset ympäristölupapäätöksessä. (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 6 7.) Vaikutustarkkailusta voidaan tehdä erillinen päätös ELYkeskuksessa, lukuun ottamatta kalataloustarkkailua, josta päätöksen tekee alueen ELYkeskuksen kalatalousyksikkö (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 4). Tarkkailutulosten perusteella arvioidaan, miten hanke vaikuttaa ympäristöönsä. Tarkkailutiedot ovat tärkeitä niin mahdollisen vahingon kärsijän kuin toiminnanharjoittajankin oikeusturvan kannalta. Tarkkailutietoja tarvitaan muun muassa arvioitaessa ympäristönsuojelumenetelmien riittävyyttä sekä harkittaessa lupamääräyksiä, kalatalousvelvoitteita ja korvauksia. (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 4.) 4.1. Käyttötarkkailu Käyttötarkkailu tarkoittaa turvetuotannon seuraamista niin, että se tapahtuu lupamääräysten mukaisesti ja ympäristökuormitus jää mahdollisimman vähäiseksi. Käyttötarkkailu on pakollista kaikilla turvetuotantoalueilla, sitä varten nimetään vastuuhenkilö, joka ilmoitetaan vuosittain ELYkeskukselle. Käyttötarkkailu alkaa heti, kun kuntoonpanotyöt aloitetaan, ja se jatkuu keskeytyksettä siihen saakka, kun tuotantoalueen jälkihoitotyöt on tehty. (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 6; Turveruukki Oy 2011.) Yleisen toiminnan seuraamisen lisäksi käyttötarkkailuun kuuluu käyttöpäiväkirjan pito. Käyttöpäiväkirja esitetään valvovalle viranomaiselle tarvittaessa. Vuosittain toiminnasta laaditaan lyhyt yhteenveto, joka toimitetaan tarkkailuvuoden loppuun mennessä päästö ja vaikutustarkkailujen suorittajille sekä vaadittaessa viranomaisille. (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 6 7.) 23
Käyttöpäiväkirjan tulee sisältää seuraavat tiedot: Tuotantotoiminnan aloittaminen ja lopettaminen, tuotantoalat ja tuotantomenetelmät Ojitus, kuntoonpano ja tuotantotoiminnan eteneminen Kunnostustyöt Massansiirrot Ojitusten yhteydessä tarkat kaivuajat ja paikat Vesiensuojelurakenteiden valmistuminen ja kunnon seuranta (tarvittaessa mukaan lukien pintavalutuskenttien penkereet) Havainnot vesienkäsittelyrakenteiden toimivuudesta sekä kaikki poikkeamat vesiensuojelusuunnitelmista Laskeutusaltaiden, sarkaojien lietesyvennysten ja muiden mahdollisten lietesyvennysten tyhjentäminen sekä ojastojen puhdistukset Pumppaamon asennus, käyttöaika ja mahdolliset häiriöt Mittapadon ja mittauslaitteen asennukset ja korjaukset (mittapadon vedenkorkeuslukemat, jos suo on tarkkailussa) Vesinäytteiden ottoajat Sadanta, lämpötila ja tuuli, jos niitä mitataan (myös tuulitauot) Huomautukset, mm. rankkasateiden kestot ja seuraukset Jätehuoltoon liittyvät toimet Pöly ja meluhavainnot, maininnat mahdollisista valituksista Havainnot alapuoliseen vesistöön kohdistuvista vaikutuksista sekä muusta kuormituksesta, esim. metsäojitukset Muut mahdolliset tapahtumat, joilla voi olla vaikutusta ympäristöön Tiedot jälkihoitotoimien toteuttamisesta Kasvittumisen eteneminen tuotannosta poistuneilla saroilla Alueiden ottaminen jälkikäyttöön Alueiden luovuttaminen takaisin maanomistajille 4.2. Päästötarkkailu Päästötarkkailu kohdistuu turvetuotantoalueilta vesistöön johdettaviin päästöihin (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 7; Turveruukki Oy 2011). Vesistöön kulkeutuvat päästöt vaihtelevat suokohtaisesti, joten tarkkailua tulisi suorittaa kaikilla hankealueilla. Koska kaikilla tuotantoalueilla ei kuitenkaan voida toteuttaa samanlaista tarkkailua, on päästöjen laskennassa joskus tarpeen käyttää myös muilta tuotantoalueilta kerättyä tietoa. (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 7.) 24
Päästötarkkailussa seurataan turvetuotantoalueelta lähtevän veden laatua ja määrää. Veden laatua analysoidaan ottamalla vesinäytteet tuotantoalueella ennen vesienkäsittelyrakenteita, sekä rakenteiden jälkeen. (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 7; Turveruukki Oy 2011.) Vesinäytteistä määritetään ainakin kiintoaine, kemiallinen hapenkulutus (CODMn), kokonaisfosfori (kok.p), kokonaistyppi (kok.n) ja veden happamuus (ph). Näytteenottoaikataulu esitetään tarkkailusuunnitelmassa. (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 10.) Tuotantoalueelta purkautuvan veden määrää arvioidaan veden korkeuden ja virtaaman avulla. Mittaamiseen käytetään yleensä kolmiomittapatoa (ts. vaukkopato). Virtaaman keskiarvot lasketaan päästöjen arvioimista varten vesinäytteenottovälin (yleensä noin kahden viikon) jaksolle. (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 9.) Näytteenottotiheydessä noudatetaan yleensä seuraavaa ohjetta (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 10): Työvaihe tai ajanjakso Kuntoonpanotyöt käynnissä Kevättulva Kesä lokakuussa Muutoin marras toukokuussa Näytteenottotiheys 1 näyte / 2 viikkoa 1 näyte / viikko 1 näyte / 2 viikkoa 1 näyte / kuukausi Vesinäytteiden ja veden määrän avulla voidaan laskea turvetuotantoalueen bruttopäästöt. Koska suon aikaisempaa vedenlaatu ja virtaamatietoa on harvoin saatavissa, täytyy nettopäästöjen laskemiseksi arvioida suoalueen luontainen taustahuuhtouma käyttämällä sovittuja ainepitoisuuksia. (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 7.) Yleensä päästötarkkailua hoitaa ulkopuolinen, luotettava tutkimuslaitos. Toiminnanharjoittaja voi kuitenkin myös itse ottaa vesinäytteet, mikäli hänet on opastettu tehtävään. Vesinäytteet toimitetaan analysoitavaksi akkreditoituun tai muuten päteväksi osoitettuun laboratorioon. (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 10.) Useimmilla tuotantoalueilla päästötarkkailua tehdään vain tuotantokauden aikana. Vuosipäästöjen laskentaa varten on kuitenkin perustettu myös ympärivuotisia tarkkailukohteita. Ympärivuotisia tarkkailukohteita valittaessa on otettava huomioon erilaiset vesiensuojelurakenteet sekä tuotantoalueen ominaisuudet. Lisäksi on huolehdittava, että alueella on riittävä määrä ympärivuotiseen tarkkailuun soveltuvia kohteita. Turvetuotantoalueen tarkkailusuunnitelmassa tulee ilmoittaa, minkä tarkkailuasemien tietoja vuosipäästöjen laskennassa hyödynnetään. (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 7.) 25
Tuotannonaikaisesta tarkkailusta voidaan vapauttaa tuotantoalue: joka on pintaalaltaan pieni suhteessa valumaalueen kokoon jonka tuotanto on loppuvaiheessa jossa tarkkailun suorittaminen on erityisen hankalaa tai jolla on pieni vaikutus vesistön tilaan Tällöin päästöt lasketaan vertailualueiden tietojen avulla. (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 7.) Päästötarkkailuun kuuluu myös vesiensuojelurakenteiden kunnon ja toimivuuden tarkistaminen keväällä ja syksyllä sekä tarvittaessa muulloinkin. Tarkistusten seurauksena tehdään tarvittavat korjaukset ja puhdistukset. Vesiensuojelurakenteiden toimivuutta ja tehoa voidaan arvioida esimerkiksi ottamalla vesinäyte rakenteelle tulevasta ja sieltä lähtevästä vedestä. (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 7.) 4.3. Vaikutustarkkailu Turvetuotannon vaikutustarkkailussa pyritään selvittämään, miten tuotantotoiminnasta aiheutuvat päästöt vaikuttavat ympäristöön. Turvetuotannosta aiheutuvilla päästöillä on vaikutuksia niin veteen, maahan, ilmaan kuin maankäyttöönkin. Vaikutustarkkailu voi sisältää vesistö, pohjavesi, pohjaeläin, kalatalous, pöly, melu tai hydrologista tarkkailua. Tarkkailun avulla voidaan selvittää mm. kasvillisuuden tai vesiekosysteemin muuttumista. (Salo 2006.) Turvetuotannon vesistötarkkailuun voi sisältyä sekä veden fysikaaliskemiallista että biologista tarkkailua ja muita vesistöjen tilaan liittyviä selvityksiä. Perinteisesti vesistötarkkailut ovat painottuneet veden laadun tarkkailuun, mutta viime vuosina myös erilaiset biologiset tarkkailut ovat lisääntyneet. Pelkkä veden laadun tarkkailu riittää ainoastaan silloin, kun turvetuotannon vaikutus arvioidaan vähäiseksi. Vesistötarkkailussa veden laadun tarkkailun analyysivalikoima on yleensä päästötarkkailua laajempi. (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 15 16.) Biologisessa tarkkailussa seurataan turvetuotannon vaikutuksia eliöstöön ja ekosysteemeihin. Tarkkailussa käytetään erilaisia menetelmiä kuten piileväyhteisöanalyysia. Biologinen tarkkailu on tarpeen erityisesti, jos purkuvesistönä on herkästi pilaantuva järvi tai joki, tai purkualueella on erityisiä luontoarvoja tai käyttötarkoituksia. Biologista tarkkailua on suoritettava aina kun turvetuotannon kuormitus arvioidaan alueellisesti merkittäväksi. (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 15 16.) Pohjavesitarkkailua tulee tehdä, mikäli tuotantoalue sijaitsee veden hankintaan sopivalla pohjavesialueella tai sen läheisyydessä. Tarkkailu voidaan määrätä tehtäväksi, jos hanke voi vaikeuttaa pohjavedensaantia tai 26
heikentää pohjavesiesiintymän hyväksikäyttömahdollisuuksia. Pohjavesitarkkailuun kuuluu vedenkorkeuden mittaaminen ja tilanteissa, joissa turvetuotanto voi heikentää veden laatua, myös veden laadun tarkkailu. (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 31.) Kalataloustarkkailun tarkoitus on tuottaa tietoa kuormituksen vaikutuksista alueen kala ja rapukantoihin sekä niiden pyyntiin ja hyödyntämiseen. Turvetuotannon kalataloudellisia vaikutuksia on usein mahdoton eritellä esimerkiksi hajakuormituksesta. Turvetuotannon kuormituksella voi kuitenkin olla huomattavia paikallisia vaikutuksia. Veden ja pohjan laadussa tapahtuvat muutokset ovat vahingollisia etenkin ravulle ja lohikaloille. Lisäksi haittaa aiheuttaa pyydysten limoittuminen ja likaantuminen. (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 29 30.) Vaikutustarkkailu olisi syytä aloittaa jo ennen kuntoonpanotöiden aloittamista, jolloin turvetuotannon ympäristövaikutukset pystytään huomioimaan parhaiten (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 14; Turveruukki 0y 2011). Mikäli kuntoonpano on kuitenkin jo tehty, täytyy tarkkailu aloittaa ennen tuotantotoimia (Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä 2006, 14). 27
5. Turvetuotanto Lapuanjoen valumaalueella Lapuanjoki on yksi päävesistöalueistamme ja sen valumaalueen pintaala on noin 4 122 km². Lapuanjoki sijaitsee lähes kokonaisuudessaan EteläPohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa, ja se kuuluu KokemäenjoenSaaristomerenSelkämeren vesienhoitoalueeseen. Joen pääuomanpituus on noin 170 kilometriä ja se saa alkunsa Alavudenjärven eteläpuolelta virraten Alavuden, Kuortaneen, Lapuan, Kauhavan sekä Uusikaarlepyyn kautta Perämereen. (EteläPohjanmaan ELYkeskus 2011.) Kesällä 2011 suoritetun kartoituksen mukaan Lapuanjoen valumaalueella sijaitsee yhteensä 55 turvetuotantoaluetta, joilla on joko LänsiSuomen ympäristölupaviraston tai Länsi ja SisäSuomen aluehallintoviraston myöntämä ympäristölupa. Turvetuotannossa olevien alueiden kokonaispintaala on yhteensä 4 510,9 hehtaaria, joka on noin 1,09 % Lapuanjoen valumaalueen pintaalasta. Kaikki raportissa olevat laskelmat ja tilastot pohjautuvat näistä alueista kerättyihin tietoihin. Lisäksi valumaalueella on 34 tuotannossa olevaa alle 10 hehtaarin turvesuota. Raportissa esitellään vesiensuojelumenetelmien toteutusta Lapuanjoen valumaalueella hyödyntäen seuraavan jakovaiheen vesistöalueita. Lapuanjoki (44) on jaettu yhdeksään osavalumaalueeseen: 44.01 Lapuanjoen alaosan alue 44.02 Lapuanjoen keskiosan alue 44.03 Lapuanjoen yläosan alue 44.04 Kuortaneenjärven alue 44.05 Alavudenjärven alue 44.06 Kauhavanjoen valumaalue 44.07 Kätkänjoen valumaalue 44.08 Töysänjoen valumaalue 44.09 Nurmonjoen valumaalue Turvetuotantoalueita sijaitsee jokaisella Lapuanjoen osavalumaalueella lukuun ottamatta Lapuanjoen alaosan aluetta 44.01 (kts. Taulukko 2). Eniten tuotantoalueita (17 kappaletta), noin 30 prosenttia kaikista turvetuotantoalueista, sijaitsee Nurmonjoen valumaalueella (44.09). Alavuden kaupungin alueella on yhteensä 27 turvetuotantoaluetta eli noin puolet kaikista luvanvaraisista alueista. 28
Suurin turvetuottaja Lapuanjoen valumaalueella on Vapo Oy, jolla on alueella yhteensä 26 turvetuotantoaluetta. Näiden alueiden yhteispintaala on noin 2 300 hehtaaria eli yli puolet koko Lapuanjoen valumaalueen tuotantopintaalasta. Vapo Oy:n lisäksi alueella toimii toinen suuri tuottaja, Vaskiluodon Voima Oy, jonka alueet muodostavat noin neljäsosan turvetuotantopintaalasta. Viimeinen neljännes tuotantoalasta muodostuu yksityisten turvetuottajien alueista. Yksityisiä tuottajia on alueella runsaasti ja 22 yksityisen turvetuotantoalueen yhteispintaala on yli 1 100 hehtaaria (kts. Taulukko 1). Taulukko 1. Lapuanjoen turvetuotantoalueiden tehokkaimmat vesiensuojelurakenteet toimijoittain Toimija Lupia Kokonaispintaala (ha) Kemiallinen käsittely Vaskiluodon Voima Oy:n suhteellinen osuus tuotantopintaalasta on huomattavasti suurempi kuin osuus tuotantoalueiden määrästä. Yhtiön tuottamat alueet ovatkin huomattavan suuria. Vaskiluodon Voima Oy:llä on Lapuanjoen valumaalueella 7 turvetuotantoaluetta, joista pienin on Lapualla ja Kauhavalla sijaitseva 114 hehtaarin Riihineva (kts. Kaaviot 1 ja 2). Pintavalutuskenttä Kasvillisuuskenttä/allas Maaperäimeytys Virtaamansäätö Vapo Oy 26 2299,6 11 10 1 4 Vaskiluodon Voima Oy 7 1109 2 4 1 Yksityinen 22 1102,3 17 1 4 Yhteensä 55 4510,9 0 30 15 2 8 Kaavio 1 Kaavio 2 29
Lapuanjoen valumaalueen turvetuotantoalueiden yleisin vesienkäsittelymenetelmä on pintavalutus, yhteensä 30 tuotantoalueella tehostettu vesiensuojelumenetelmä on pintavalutuskenttä. Nurmonjoen osavalumaalueelta löytyy myös erityisen monta (seitsemän) kasvillisuuskenttää suhteessa muuhun valumaalueeseen. Lapuanjoen valumaalueen kaikkiaan 55 tuotantoalueesta kahdeksalle on ympäristöluvassa määrätty perusrakenteiden lisäksi vain virtaamansäätö tehostamaan vesiensuojelua. Viidellä edellä mainituista alueista turvetuotanto on aloitettu jo 1970 ja 1980luvuilla. Näillä alueilla tuotanto on vähenemässä eikä vesiensuojelua ole kyetty tehostamaan tehokkaammilla menetelmillä. (Kts. Taulukko 2.) Taulukko 2. Lapuanjoen (44) turvetuotantoalueet osavalumaalueittain (tehokkain vesiensuojelumenetelmä/tuotantoalue) Osavalumaalue Lupia Kokonaispintaala (ha) Kemiallinen käsittely Pintavalutuskenttä Kasvillisuuskenttä/allas Maaperäimeytys Virtaamansäätö Lapuanjoen alaosan alue (44.01) Lapuanjoen keskiosan alue (44.02) 1 45,8 1 Lapuanjoen yläosan alue (44.03) 5 272,4 3 2 Kuortaneenjärven alue (44.04) 9 599 6 1 2 Alavudenjärven alue (44.05) 9 362 7 2 Kauhavanjoen valumaalue (44.06) 8 1218,5 4 3 1 Kätkänjoen valumaalue (44.07) 5 294,7 1 3 1 Töysänjoen valumaalue (44.08) 1 82,6 1 Nurmonjoen valumaalue (44.09) 17 1635,9 8 7 1 1 Yhteensä 55 4510,9 0 30 15 2 8 30
6. Menetelmä Kesällä 2011 kartoitettiin turvetuotannon vesiensuojelumenetelmiä Lapuanjoen valumaalueella sekä selvitettiin, miten tuotantoalueilla noudatetaan ympäristöluvassa annettuja määräyksiä. Kartoitus oli kolmen kuukauden mittainen ja tarkastetut turvetuotantoalueet sijoittuivat Alajärven, Alavuden, Kauhavan, Kuortaneen, Lapuan, Seinäjoen ja Töysän alueille. Ensin tutustuttiin turvetuotantoa koskevaan ympäristölainsäädäntöön, sekä tuotantoalueilla käytössä oleviin vesiensuojelumenetelmiin. Tarkastusten piiriin kuuluivat ympäristösuojelulain mukaisesti luvitetut, yli 10 hehtaarin suuruiset turvetuotantoalueet. Ensisijaisesti pyrittiin kartoittamaan Lapuanjoen valumaalueella sijaitsevia turvetuotantoalueita, joita ei ollut ennen tarkastettu tai joissa tarkastuksesta oli kulunut jo useita vuosia. Lisäksi suoritettiin muutamia tarkastuksia alueilla, joista oli tehty valituksia tai vesienkäsittelyrakenteiden valmistumisilmoituksia. Tarkastusten toteuttamisessa pyrittiin noudattamaan turvetuotannon määräaikaistarkastuksille annettua ohjetta (kts. Liite 1). 6.1. Turvetuotantoalueiden tarkastukset Tarkastuksille valmistauduttiin ottamalla ensin yhteyttä toiminnanharjoittajaan, vähintään noin viikkoa ennen tarkastusta. Tällöin sovittiin tarkastusajankohta ja tapaamispaikka. Lisäksi tuottajaa pyydettiin toimittamaan päivitetty tuotantoalueen kartta etukäteen ELYkeskukselle. Näin oli mahdollista tutustua alueeseen (veden kulkusuunnat, vesiensuojelurakenteet) jo ennen varsinaista tarkastusta. Tarkastuskäynnille pyydettiin aina mukaan myös kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Ennen tarkastusta perehdyttiin kartoitettavaan tuotantoalueeseen ja sen vesienkäsittelyrakenteisiin lukemalla aluetta koskevat ympäristöluvat sekä muut alueeseen liittyvät asiakirjat (esimerkiksi valitukset, muutosilmoitukset ja tuotantoaluekartat). Tarkastuksilla pyrittiin saamaan mahdollisimman hyvä kokonaiskuva tuotantoalueesta ja sen vesienkäsittelyrakenteista. Tarkastukset aloitettiin keskustelemalla toiminnanharjoittajan kanssa tuotantoalueen yleistilanteesta, kuten tuotannossa tai kunnostustöissä ilmenneistä ongelmista ja tuotannon arvioidusta kestosta. Samalla tarkastettiin alueen käyttötarkkailua varten täytettävä käyttöpäiväkirja, josta täytyy löytyä merkinnät sekä tuotannon että kuntoonpanotöiden osalta. 31
Tuotantoalueilla tarkastettiin ensimmäisenä perusrakenteiden (sarkaojarakenteet ja laskeutusaltaat) kunto. Sarkaojia pyrittiin katsomaan läpi mahdollisimman paljon, jotta pystyttiin arvioimaan rakenteiden kuntoa yleisellä tasolla. Yleissilmäyksellä tarkastettiin, kuinka paljon lietesyvennyksiin oli kertynyt lietettä ja arvioitiin, koska sarkaojat oli tyhjennetty edellisen kerran. Tämän jälkeen arvioitiin lietteenpidättimien tila; puuttuiko pidättimiä, olivatko ne ehjiä/paikoillaan ja oliko niitä puhdistettu. Huomiota kiinnitettiin myös eristysojiin. Tarkastettiin, etteivät tuotantoalueen kuivatusvedet missään vaiheessa oikaisseet eristysojiin, eivätkä tuotantoalueen ulkopuoliset vedet päässeet sekoittumaan alueen kuivatusvesiin. Ympäristöluvissa määrätyt kokoojaojien virtaamansäätöpadot rakennetaan usein laskeutusaltaiden läheisyyteen, joten virtaamansäätörakenteet tarkastettiin laskeutusaltaiden yhteydessä. Laskeutusaltaista tarkastettiin ympäristöluvassa määrätyt patorakenteet, kertyneen lietteen määrän sekä mahdolliset pintapuomit. Lisäksi arvioitiin altaan kokoa silmämääräisesti, joissain rajatapauksissa saatettiin tarkastuksen jälkeen arvioida mitoitusohjeiden täyttymistä ilmakuvien perusteella. Laskeutusaltaiden yhteydessä tarkastettiin myös lietteelle rakennetut läjitysalueet. Kun perusrakenteiden kunto oli kartoitettu, siirryttiin arvioimaan tehostettuja vesiensuojelurakenteita, kuten pintavalutus tai kasvillisuuskenttää. Vesiensuojelurakenteet pyrittiin aina tarkastamaan eri puolilta, sillä maastossa rakenteita ja niiden toimivuutta on muuten hankala arvioida. Kenttien toimivuutta arvioitiin kasvillisuuden, veden määrän ja virtausten perusteella. Lisäksi tarkastettiin pengerrysten kunto, keräilyojat sekä purkupisteet, joista yleensä löytyy myös mittapato ja päästötarkkailupiste. Alueilla, joilla kuivatusvedet johdettiin vesienkäsittelyrakenteelle pumppaamalla, tarkastettiin myös pumpun toimivuus, pumppualtaan rakenteet sekä mahdollisen kampaojan/paineputken toiminta. Tarkastuksen jälkeen laadittiin muistio, joka lähetettiin sekä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille että turvetuottajalle. Tarkastusmuistioon merkittiin vesienjohtamisreiteissä ilmenneitä muutoksia sekä mahdollisia puutteita lupamääräysten toteutumisessa. Puutteiden korjaamisesta sovittiin jo tarkastuksella, yhdessä tuottajan kanssa. 6.2. Tarkastetut turvetuotantoalueet Kesän aikana tarkastettiin yhteensä 27 turvetuotantoaluetta Lapuanjoen valumaalueella. Tämä tarkoittaa noin 48 prosenttia kaikista yli 10 hehtaarin tuotantoalueista, joilla on voimassa oleva ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupa. Pintaalaltaan pienin tarkastettu alue oli Alavudella sijainnut IsoAitaneva (16,3 hehtaaria) ja suurin oli Vuorenneva (Alavus/Seinäjoki), jonka kokonaispintaala on 486 hehtaaria. 32
Tarkastettujen alueiden yhteispintaala on 2087,8 hehtaaria, mikä tarkoittaa noin 46 prosenttia valumaalueen turvetuotantopintaalasta. (Kts. Taulukko 3.) Taulukko 3. Tarkastetut turvetuotantoalueet Lapuanjoen valumaalueella: Osavalumaalue 44.01 Lapuanjoen alaosan alue 44.02 Lapuanjoen keskiosan alue 44.03 Lapuanjoen yläosan alue 44.04 Kuortaneenjärven alue 44.05 Alavudenjärven alue 44.06 Kauhavanjoen valumaalue 44.07 Kätkänjoen valumaalue 44.08 Töysänjoen valumaalue 44.09 Nurmonjoen valumaalue Tuotantoalue Pintaala (ha) Toimija Kunta Tarkastus Honkisaarenneva 55,9 Kuortaneen kiinteistöhuolto Kuortane Ypyrinneva 84 Jouni Takala Kuortane 6.7.2011 Littuneva 89 Antti Lampimäki Alajärvi Pirunpäänneva 21,5 Juhani Isoniemi Alajärvi 18.7.2011 Mutikanneva 22 Maatalousyhtymä Isoniemi Alajärvi Saarijärvenneva 53,8 Vapo Oy Kuortane Västinneva 28,3 Vapo Oy Alavus Hanhineva 76,1 Vapo Oy Kuortane 15.6.2011 Kiimaneva 50 Vapo Oy Kuortane Lakianeva 10 (+10) Mannisen Turve Oy Alavus 26.5.2011 Matoneva 2 34,3 Vapo Oy Töysä 7.6.2011 Valkianeva 25,2 Timo Sepponen Alavus 14.6.2011 Penkkivuorenneva 24,5 Arto Kontoniemi Alavus 1.7.2011 Riihineva 115 Vaskiluodon Voima Oy Lapua/Kauhava Hirvineva+ 22.6.2011 143 Vaskiluodon Voima Oy Lapua Pitkäkankaanneva Haisuneva 145 Vaskiluodon Voima Oy Kauhava Kampinneva 167 Vaskiluodon Voima Oy Kauhava 28.6.2011 Matoneva 1 82,6 Vapo Oy Töysä 7.6.2011 Aitaneva 76,2 Vapo Oy Alavus 26.5.2011 Haapaneva 68,1 Vapo Oy Alavus/Seinäjoki Paaluneva 70 Vapo Oy Alavus 11.7.2011 Vierunneva 24 Vapo Oy Alavus/Seinäjoki Riihineva 34,9 Vapo Oy Alavus 14.7.2011 Vuorenneva 486 Vapo Oy Alavus Eteläpäänneva 54,5 Maanrakennus V. Lahti Oy Alavus IsoAitaneva 16,3 EteläPohjanmaan turve Alavus 20.7.2011 Kautilanneva 30,6 AR Turve Oy Seinäjoki 25.7.2011 Lapuanjoen alaosan alueella ei sijaitse ainuttakaan turvetuotantoaluetta. Lisäksi Lapuanjoen keskiosan alueella (44.02) ja Kätkänjoen valumaalueella (44.07) sijainneet tuotantoalueet jäivät tarkastamatta. Kätkänjoen valumaalueella sijaitsee yhteensä viisi ja Lapuanjoen keskiosan alueella yksi tuotantoalue. Eniten tarkastuksia suoritettiin Nurmonjoen valumaalueella (yhdeksän), jolla myös sijaitsee selvästi eniten tuotantoalueita. Muilta osavalumaalueilta tarkastuksia suoritettiin tasaisesti. 33
Taulukko 4. Kesällä 2011 tarkastetut tuotantoalueet osavalumaalueittain (tehokkain vesienkäsittelymenetelmä/tuotantoalue) Osavalumaalue Tarkastettuja tuotantoalueita Kokonaispintaala (ha) Pintavalutuskenttä Kasvillisuuskenttä/allas Maaperäimeytys Virtaamansäätö Lapuanjoen alaosan alue (44.01) Lapuanjoen keskiosan alue (44.02) Lapuanjoen yläosan alue (44.03) 5 272,4 3 2 Kuortaneenjärven alue (44.04) 4 208,2 2 1 1 Alavudenjärven alue (44.05) 4 94 3 1 Kauhavanjoen valumaalue (44.06) 4 570 2 1 1 Kätkänjoen valumaalue (44.07) Töysänjoen valumaalue (44.08) 1 82,6 1 Nurmonjoen valumaalue (44.09) 9 860,6 5 3 1 Yhteensä 27 2087,8 15 6 1 5 Tarkastetuilla alueilla yleisin vesiensuojelumenetelmä oli pintavalutuskenttä (yli puolella tarkastetuista alueista). Kasvillisuuskenttä/allas oli tehokkain vesiensuojelumenetelmä kuudella tarkastetulla tuotantoalueella. Lisäksi tarkastettiin viisi aluetta, joilla perusrakenteiden lisäksi vesiensuojelua oli tehostettu ainoastaan virtaamansäädöllä. Kauhavanjoen valumaalueelta tarkastettiin myös toinen Lapuanjoen valumaalueen turvetuotantoalueiden maaperäimeytyskentistä. Vesiensuojelumenetelmien osalta kartoituksen otos on onnistunut, sillä rakenteita esiintyi tarkastetuilla tuotantoalueilla lähes samassa suhteessa kuin niitä esiintyy kaikilla Lapuanjoen valumaalueilla. 34
7. Tulokset Tässä osuudessa käsitellään eri vesiensuojelumenetelmien toteutusta Lapuanjoen valumaalueella. Osuudessa kiinnitetään huomiota rakenteiden toteuttamistapoihin sekä eri menetelmissä ilmenneisiin puutteisiin ja ongelmiin. Vesiensuojelumenetelmien toteutusta tarkastellaan menetelmäkohtaisesti. 7.1. Perusrakenteet Tarkastetuilla alueilla perusrakenteiden kunto vaihteli suuresti. Vesiensuojelun perusrakenteiden kuntoon vaikuttivat erityisesti alueen koko ja ikä, tuottajan kapasiteetti, alueella vallinneet sääolosuhteet sekä turpeen maatuneisuus ja tuotetun turpeen laatu (pala/jyrsinturve). Sarkaojarakenteet ja laskeutusallasrakenteet löytyvät jokaiselta turvetuotantoalueelta, ja ne ovat kaikkialla melko samankaltaisia. Menetelmät ovat siis pitkälle standardoituneet, mikä tekee niiden vertailusta helppoa. Tuottaja joutuu usein muokkaamaan vesienkulkureittejä ja sarkaojarakenteita tuotantoalueen madaltuessa. On erityisen tärkeää, että tuottaja huolehtii vesiensuojelurakenteiden toimivuudesta myös kunnostustöiden aikana sekä niiden jälkeen. Vanhoilla tuotantoalueilla perusrakenteet olivat yleisesti huonommassa kunnossa kuin vasta tuotantoon otetuilla alueilla. Lisäksi suurilla tuotantoalueilla ojien ja rakenteiden kunto saattoi vaihdella eri tuotantolohkojen välillä. 7.1.1. Sarkaojarakenteet Sarkaojarakenteissa on paljon korjattavaa Lapuanjoen valumaalueella sijaitsevilla turvetuotantoalueilla. Puutteita ilmeni niin ojarakenteiden kuin päisteputkien päissä olevien lietteenpidättimienkin osalta. Sarkaojia ja ojien lietesyvennyksiä ei usein ollut tyhjennetty ja lietteenpidättimet olivat puhdistamatta tai huonosti asennettu. Tuottajat eivät mielellään suorita sarkaojarakenteisiin liittyviä kunnostustöitä tuotantokauden aikana. Lietesyvennykset olivat pääosin samankokoisia kaikilla tuotantoalueilla. Syvennykset oli kaivettu sarkaojien alapäähän hieman ojia leveämmiksi ja syvemmiksi taskuiksi. Kesän useat rankkasateet huuhtoivat paljon irtainta turvetta sarkaojiin, minkä takia kesän edetessä ojissa oli enemmän lietettä. Vain muutamilla alueilla sarkaojia ja lietesyvennyksiä oli tyhjennetty myös tuotantokauden aikana. Kuva 1. Sarkaoja, lietesyvennys ja lietteenpidätin 35
Erityisesti vanhoilla tuotantoalueilla sarkaojia ei ollut tyhjennetty joka vuosi ja joillain alueilla sarkaojat olivat osittain kasvittuneet. Muutamille vanhoille tuotantoalueille on ympäristöluvassa määrätty sarkaojien tyhjennys vain tarvittaessa, mutta tätä ei tule käyttää keinona välttää ojien kunnostustöitä. Lietteenpidättimet olivat lähes kaikilla tuotantoalueilla muovista valmistettuja valmiita sihtiputkia. Muutamalla tuotantoalueella pidättimet oli valmistettu muovisista/metallisista ritilöistä tai laudoista. Putkien ja sihtien koossa oli pieniä vaihteluita tuotantoalueittain, mutta pääasiallisesti yhden tuotantoalueen kaikki lietteenpidättimet ja päisteputket olivat samanlaisia. Silmämääräisesti erilaiset lietteenpidättimet toimivat yhtä tehokkaasti, pidättäen kiintoainetta sarkaojiin. Lietteenpidättimet oli asennettu kaikille tuotantoalueille. Useilla alueilla pidättimiä oli kuitenkin irronnut paikaltaan tuotannon ja kunnostustöiden seurauksena, eikä niitä ollut asennettu takaisin paikoilleen. Toinen pidättimiin liittyvä ongelma oli niiden tukkeutuminen ja veden patoutuminen tuotantokentälle. Tällaiset ongelmat voitaisiin välttää tarkastamalla säännöllisesti pidättimien kunto, huoltamalla ja puhdistamalla lietteenpidättimet sateiden jälkeen sekä toimimalla huolellisemmin. 7.1.2. Laskeutusaltaat Kartoittaessa todettiin, että laskeutusaltaita oli usein hankala toteuttaa suunnitelmassa olleille paikoille. Maan vetisyys ja pohjamaalaji vaikuttivat suuresti altaiden pysyvyyteen. Laskeutusaltaan sijainnin suunnittelu on etukäteen vaikeaa ja altaan paikkaa joudutaan monesti muuttamaan kunnostusvaiheessa. Useilla tarkastetuilla alueilla altaita oli jouduttu siirtämään tai altaan huollon kanssa oli ongelmia vuosittain. Kuva 2. Laskeutusallas, jossa asianmukaiset rakenteet. Vasemmalla lietteenläjitysalue Tarkastettujen alueiden kymmenistä laskeutusaltaista vain muutamasta puuttui lupamääräysten mukainen pintapuomi. Myös laskeutusaltaiden patorakenteissa ilmeni puutteita vain muutamilla tuotantoalueilla. Koska ympäristöluvissa määrätyt kokoojaojien virtaamansäätöpadot rakennetaan usein laskeutusaltaiden tulopäähän, tuottaja saattaa jättää asentamatta altaiden purkupäähän määrätyt putkipadot tai vastaavat rakenteet. Molemmat patorakenteet ovat vesiensuojelun kannalta tärkeitä, sillä ne hidastavat veden virtausnopeuksia ja lisäävät veden viipymää sekä laskeutusaltaissa että ojissa. Yksityisillä turvetuottajilla oli 36
monenlaisia patorakennelmia (yleensä pato rakennettu maaaineksesta ja putkista) ja osista laskeutusaltaita puuttui kokonaan määrätyt patorakenteet. Suurien tuottajien, Vapo Oy ja Vaskiluodon Voima Oy, patorakenteet olivat paremmassa kunnossa ja putkipatoina käytettiin yleensä valmiita patomoduuleja. Laskeutusaltaiden kokoa arvioitiin paikanpäällä silmämääräisesti. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta altaat vaikuttivat mitoitusohjeiden mukaisilta. Yksityisillä tuottajille laskeutusaltaat olivat yleisesti kapeita ja pitkänmallisia. Vapo Oy:n ja Vaskiluodon Voima Oy:n altaat olivat yksityisten tuottajien altaita leveämpiä. Altaan muotoon vaikuttaa eniten laitteisto, jolla altaat kaivetaan ja tyhjennetään. Isot yhtiöt omistavat raskaampaa kalustoa kuntoonpanotöitä varten. Viidellä tarkastetulla tuotantoalueella ilmeni puutteita laskeutusaltaiden yhteyteen rakennettavissa lietteenläjitysalueissa. Läjitysalueille ei ollut jätetty riittävästi tilaa tai niitä ei ollut pengerretty asianmukaisesti. Laskeutusaltaiden tyhjennystä ei ollut suoritettu vuosittain kaikilla alueilla, joten muutamissa altaissa oli runsaasti lietettä. 7.2. Virtaamansäätörakenteet Virtaamansäätörakenteissa oli puutteita erityisesti yksityisten turveyrittäjien tuotantoalueilla. Luvassa määrätyt patorakenteet puuttuivat neljältä yksityiseltä tuotantoalueelta kokonaan. Vapo Oy:n ja Vaskiluodon Voima Oy:n tuotantoalueilla virtaamansäätö oli toteutettu poikkeuksetta valmiilla kolmen putken patomoduuleilla. Kuva 3. Vasemmalla oikein asennettu virtaamansäätöpato, oikealla patomoduuli poissa paikaltaan 37
Suurempien yhtiöiden tuotantoalueiden virtaamansäätörakenteissa oli ongelmia lähinnä asennuksessa sekä patorakenteiden huollossa. Virtaamansäätöpadot oli usein asennettu turhan alas, jolloin niiden toimintaperiaate ei toteutunut. Toinen ongelma oli suojaverkkojen liettyminen, patomoduuleita ei ollut puhdistettu tarpeeksi usein. Virtaamansäätöpatojen suojaverkot tulisi puhdistaa jokaisen rankkasateen jälkeen, jotta rakenteet toimisivat tarkoituksen mukaisesti. Tähän monilla tuottajilla ei kuitenkaan ole aikaa eikä resursseja. Useimmiten virtaamansäätöpato oli asennettu laskeutusaltaan tulopään läheisyyteen, tällöin virtaamansäädössä hyödynnetään koko kokoojaojan pituus ja ojasyvyys. Parhaiten virtaamansäätö toimii tuotantoalueilla, joissa ojien tilavuus on suuri ja ojakaltevuus mahdollisimman pieni. Olisi erityisen tärkeää, että kaikilla tuotantoalueilla kaivettu ojasyvyys pyrittäisiin hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti. 7.3. Pintavalutuskenttä Yli puolella 27 tarkastetusta tuotantoalueesta pintavalutuskenttä oli käytössä tehokkaimpana vesiensuojelumenetelmänä. Pintavalutuskentän toteutusmuodot vaihtelivat suuresti tarkastetuilla alueilla. Osa pintavalutuskentistä oli rakennettu oikeaoppisesti luonnontilaiselle koskemattomalle suoalueelle, kun taas osa oli perustettu jo aiemmin ojitetulle metsämaalle. Suurimmalla osalla alueista pintavalutuskentän puusto oli poistettu kuntoonpanovaiheessa, mutta kenttien kasvillisuus vaihteli suuresti. Toisilla pintavalutuskentillä oli kuivempaa ja hyvät olosuhteet puiden taimille, kun taas toisilla oli paljon ruohokasvillisuutta ja vesipintaa. Kuva 4. Vasemmalla pintavalutuskenttä, jolta puusto poistettu. Oikealla mäntyvaltainen pintavalutuskenttä ja kentän keräilyoja. Ainoastaan kolmella tarkastetulla tuotantoalueella vedet johdettiin pintavalutuskentälle luontaisesti, painovoiman avulla. Kaikilla muilla alueilla pintavalutuskentän yhteyteen oli jouduttu rakentamaan pumppaamo ja sen edellyttämät allasrakenteet. Isoilla yhtiöillä oli käytössään usein sähköpumppu kun taas 38
yksityiset tuottajat turvautuivat taloudellisista syistä bensiinikäyttöiseen pumppuun. Osa pintavalutuskentistä on ympäristöluvassa määrätty ympärivuotisiksi, mutta talviaikainen pumppaaminen ei ole käytännössä mahdollista ilman hyvin eristettyjä putkia ja yhteyttä sähköverkkoon. Lapuanjoen valumaalueella oli muutamia yksityisten turvetuottajien alueita, joilla pintavalutuskentän rakenteet olivat vaillinaiset ja epäselvät. Tuottajat eivät olleet täysin perillä menetelmän toimintaperiaatteesta, esimerkiksi pintavalutuskentän keräilyoja puuttui muutamalta alueelta kokonaan. Pintavalutuskentän toimivuuden kannalta on tärkeää, että vesi jakautuu tasaisesti koko kentän alalle. Veden jakaminen tapahtuu joko kampaojien tai jakoputken (ts. paineputki) avulla. Lapuanjoen valumaalueen yksityiset tuottajat käyttivät pääasiallisesti kampaojia veden jakamiseen kentälle. Vapo Oy:n pintavalutuskentillä oli useimmin käytössä rei'itetty paineputki, jolla vesi jaettiin kentän yläreunaan. Paineputken ainoa ongelma on, että vettä purkautuu eniten putken alkupäästä, erityisesti silloin kun pumppu on toiminnassa vain lyhyen ajan kerrallaan. Yleisesti paineputket toimivat kuitenkin hyvin. Kampaojarakenne toimii parhaimmillaan paineputkea paremmin, toisaalta haasteena on ojan kaivaminen tasaiseksi. Kuva 5. Paineputki jakaa veden tasaisesti pintavalutuskentälle Veden tasaisen jakautumisen edellytyksenä on myös, että kentällä ei esiinny oikovirtauksia ja kenttä on hyvin pengerretty. Muutamilla tarkastetuilla alueilla ilmeni kenttää halkovia ojia ja pengersortumia. Oikovirtauksien korjaaminen/tukkiminen ja pengerten paikkaaminen tapahtuu vähitellen ja yleensä talviaikaan, kun maa kantaa raskaita huoltokoneita. 7.4. Kasvillisuuskenttä Tässä osiossa käsitellään kasvillisuuskentillä, altailla ja kosteikoilla havaittuja asioita. Kaikki nämä nimitykset kuvaavat vesienkäsittelymenetelmää, jossa veden viipymä pyritään tekemään mahdollisimman suureksi kiintoaineen ja ravinteiden pidättämiseksi. Kenttien kasvillisuus ja vesipintaala vaihtelee suuresti, minkä takia erilaisia nimityksiä on useita. Epäselvät määritelmät aiheuttavat väärinkäsityksiä, joten termistön selkeyttäminen ja yhtenäistäminen helpottaisi turvealueiden lupamääräysten asettamista ja erilaisten kasvillisuuskenttien/altaiden/kosteikoiden vertailua. 39
Kasvillisuuskenttien ja altaiden ongelmaksi osoittautui sekä luontainen kasvittuminen että kylvetyn kasvillisuuden juurtuminen. Tarkastettujen alueiden kasvillisuuskentät olivat kasvittuneet vaihtelevasti ja yleisesti kasvillisuus oli todella vähäistä. Niin sanotuilla kosteikoilla oli usein paljon vesipintaa, joten ne toimivat enemmänkin lintujärvinä. Samoin syväksi kaivetuissa kasvillisuusaltaissa oli vaikeuksia saada kasvillisuutta leviämään. Jatkuva vesipinta vaikeuttaa kasvien juurtumista, joten vesipinnan optimaaliseen korkeuteen tulee kiinnittää huomiota. Kuva 6. Kasvillisuusallas, jonne vedet johdetaan luontaisesti. Ei merkittävää kasvittumista. Toinen kasvillisuuskenttien ongelma tarkastusten perusteella on pengerten pysyvyyden varmistaminen. Sateisina aikoina kentät voivat olla hyvin kosteita ja penkereiden reunat voivat pettää. Samoin talvella veden jäätyminen kentälle voi sortaa reunavalleja. Pengervuotoja havaittiin parilla tarkastuksella. Lapuanjoen valumaalueelta löytyi kaksi kasvillisuusallasta, joille kuivatusvedet johdettiin luontaisesti. Tämä oli tehty mahdolliseksi kaivamalla kasvillisuusaltaat todella syviksi. Kasvillisuuskenttien ympärivuotisuuteen liittyy samat ongelmat kuin pintavalutuskenttienkin käyttöön (mm. pumpun ympärivuotisuus). Talviaikainen käyttö asettaa omat haasteensa myös kasvillisuudelle, sillä kasvien ja niiden juurten tulee kestää myös talviaikainen vesien johtaminen. 7.5. Maaperäimeytys Lapuanjoen valumaalueella tarkastetuista 27 tuotantoalueesta vain yhdellä oli käytössä maaperäimeytys tehokkaimpana vesiensuojelumenetelmänä. Maaperäimeytys on vielä harvinainen vesiensuojelumenetelmä ja sen toimivuudesta kaivataan lisää tietoa. Kuva 7. Tarkastettu maaperäimeytyskenttä Ainoa tarkastettu maaperäimeytyskenttä oli rakennettu hiekan päälle. Vedet johdettiin kentälle luontaisesti kampaojarakenteen avulla ja imeytyskentällä oli yksi 40
purkupiste, josta löytyi myös mittakaivo. Maaperäimeytyskentän ympärille oli rakennettu penkereet, joiden pitävyydestä huolehtiminen erityisesti rankkasateiden jälkeen on kenties kentän toimivuuden kannalta kaikkein haastavin asia. 7.6. Eristysojat Useita tarkastettuja turvetuotantoalueita ei ollut pystytty Kuva 8. Päästötarkkailu on helpoin suorittaa vaukkopadolta kokonaan eristämään muusta valumaalueesta. Syitä eristysojien puuttumiseen olivat maaston asettamat haasteet ja maanomistussuhteet. Noin viidellä 27 tarkastetusta alueesta ei ollut eristysojia kentän koko matkalta. Lisäksi viidellä alueella eristysojien vedet sekoittuivat kuivatusvesiin joko ennen vesiensuojelurakenteita tai ennen päästötarkkailupistettä (ts. mittapatoa). Noin kolmasosalla tarkastetuista tuotantoalueista oli siis eriasteisia ongelmia alueen eristämisestä muusta valumaalueesta. Päästötarkkailun tulokset näillä alueilla eivät täysin vastaa tuotantoalueen oikeita päästölukuja. Eristysojia ei usein ollut perattu tai kunnostettu pitkiin aikoihin ja niiden kunto vaihteli huomattavasti. Eristysojien kunto riippui monesti ympäröivien alueiden maankäytöstä, ja muiden maanomistajien intresseistä kunnostaa ojia. Tuottajat kertoivat pyrkivänsä välttämään turhaa ojien kaivamista. 7.7. Käyttötarkkailu Käyttötarkkailun suorittamista kartoitettiin tarkastamalla tuotantoalueita koskevat käyttöpäiväkirjat. Yleisesti käyttöpäiväkirjoja oli täytetty heikosti Lapuanjoen valumaalueella. Lisäksi vaikutti siltä, että osalle tuottajista ei ollut edes selvää mitä kaikkea käyttöpäiväkirjaan tulisi merkitä. Toisilta alueilta puuttuivat tuotantoa koskevat merkinnät, kun taas toisilta ei ollut mitään merkintöjä kunnostustoimenpiteistä. Joillain alueilla käyttöpäiväkirja sisälsi käytännössä vain merkinnät sademääristä. Yksityisillä turvetuottajilla käyttöpäiväkirjan pitäminen oli suuria yhtiöitä heikompaa, toisaalta tuottajien välillä oli suuria eroja. Turvetuottajat joutuvat vuosittain laatimaan yhteenvedon käyttötarkkailusta. Tuottajia on kannustettava täyttämään käyttöpäiväkirjaa tunnollisemmin sekä tuotannon että kunnostustöiden osalta. Näin heidän työnsä myös vuosiyhteenvedon kokoamisessa helpottuisi huomattavasti. 41
8. Johtopäätökset Lapuanjoen valumaalueen turvetuotantoalueiden kartoituksessa kesällä 2011 ilmeni, että turvetuotannon aiheuttamaa vesistökuormitusta kyettäisiin vähentämään entisestään jo olemassa olevilla vesiensuojelurakenteilla. Rakenteissa ilmenneet ongelmat toistuivat usein samankaltaisina tuotantoalueelta toiselle. Menetelmissä ilmenneiden ongelmien korjaaminen on tärkeää, joten myös kuntoonpano ja huoltotöillä on merkitystä vesiensuojelun tehokkuuteen. Tuotantoalueiden valvonnalla ja säännöllisillä tarkastuksilla varmistetaan, että vesiensuojelurakenteet pidetään toimintakunnossa niin kauan kuin tuotantotoiminnalla on vaikutusta ympäristöön. Tuottajien tulisi myös itse olla tietoisia oman tuotantoalueensa päästökuormitusluvuista ja keinoista, joilla vähentää vesistöön kohdistuvaa kuormitusta. Yleisesti ottaen jokaiselta Lapuanjoen valumaalueen turvetuotantoalueelta löytyi jotain parannettavaa vesiensuojelumenetelmissä. Joillain alueilla vesiensuojelurakenteet olivat ympäristölupa määräysten mukaisessa kunnossa, mutta tarkastuksilla havaittiin myös alueita, joilla rakenteet olivat huomattavan puutteellisia. Tuotantoalueiden perusrakenteissa havaittiin selkeää heikkenemistä kesän mittaan, mikä aiheutui erityisesti rankoista kesäsateista ja ukkosista. Kunnostustöitä kun ei juurikaan suoriteta tuotantoaikana, vaan ainoastaan tuotannon kannalta kaikkein välttämättömimmät työt. Vesiensuojelumenetelmien talviaikaisesta toimivuudesta kaivataan lisää tietoa. Lapuanjoen valumaalueella on runsaasti turvetuotantoalueita, joille pintavalutus on määrätty ympärivuotiseksi. Ympärivuotisuuden toteuttaminen edellyttäisi tuottajilta kuitenkin suuria kustannuksia (esimerkiksi alueen liittämisen sähköverkkoon ja kalliit pumppaamorakenteet), minkä takia ympärivuotiset pumppaamot jäävät varsinkin yksityisiltä tuottajilta usein toteuttamatta. Sama ongelma koskee myös sellaisia kasvillisuuskenttiä, joille kuivatusvesiä ei saada johdettua luontaisesti. Lisäksi tuottajat haluaisivat saada lisäselvityksiä talviaikaisen pintavalutuksen vaikutuksista vesiensuojelun tehokkuuteen. Yksityisten tuottajien turvetuotantoalueille ympäristölupahakemuksen tekee usein ulkopuolinen konsultti. Muutamilla tarkastuksilla vaikutti siltä, ettei tuottaja ollut itse kunnolla perehtynyt alueen ympäristölupaan tai eri vesiensuojelumenetelmien toimintaperiaatteisiin. Myös isoilla tuottajilla ilmeni puutteita tiedon välityksessä suunnittelijoiden ja kuntoonpanotöistä vastaavien henkilöiden välillä. Kartoituksen aikana tuli vastaan esimerkiksi tilanteita, joissa tuotantoalue oli rakennettu vaillinaisten suunnitelmakarttojen mukaan, minkä vuoksi luvassa määrätyt (mutta kartoista puuttuneet) vesiensuojelurakenteet olivat jääneet 42
toteuttamatta. Tämän kaltaiset tapaukset voitaisiin välttää selkeillä ja yksityiskohtaisilla suunnitelmakartoilla, sekä huolellisemmalla yhteistyöllä projektien eri vaiheissa. Vesiensuojelumenetelmien toteutusmuodot vaihtelevat turvetuotantoalueilla suuresti, riippumatta tuotantoalueen koosta tai tuottajasta. Huolimatta rakenteiden erilaisista toteutusmuodoista, olisi tärkeää, että kaikilla tuottajilla olisi samanlaiset tiedot ja ohjeet eri vesiensuojelumenetelmien toimintaperiaatteista. Esimerkiksi tällä hetkellä tehostettuja vesiensuojelumenetelmiä (kuten pintavalutuskenttä) sovelletaan erilaisille pohjamaille, pintavalutuksen tapauksessa mm. luonnontilaiselle suolle tai metsätalouskäyttöön muokatulle alueelle. Näiden erilaisten pohjamaiden vaikutuksesta vesiensuojelumenetelmän tehokkuuteen ei kuitenkaan vielä ole tarkkaan tutkittua tietoa. Myös erilaisten kasvillisuuskenttien ja altaiden toimivuudesta kaivataan uutta tietoa, jotta jokaiselle turvetuotantoalueelle voitaisiin määrätä parhaan käyttökelpoisen tekniikan mukaiset vesiensuojelumenetelmät. 43
9. Lähteet EteläPohjanmaan ELYkeskus (2011) Tulvariskien alustava arviointi Lapuanjoen vesistöalueella Verkkojulkaisu. Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu, http://www.ymparisto.fi/. Viitattu 16.8.2011. Heikkinen, Susanna (2008) Kotimaiset energiamuodot korostuvat tulevaisuudessa Turpeenkäytön tulevaisuus on lupaava. GeoFoorumi, geologian tutkimuskeskuksen sidosryhmälehti 1/2008, s. 10 12. Geologian tutkimuskeskus, Vammalan Kirjapaino Oy. Leivonen, Jorma (2005) Vesiensuojelun tavoitteet vuoteen 2005 toteutumisen arviointi vuoteen 2003 asti. Suomen ympäristökeskus, verkkojulkaisu. Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu, http://www.ymparisto.fi/. Viitattu 25.8.2011. PohjoisPohjanmaan ELYkeskus (2011) Turvetuotanto ja ympäristö. Verkkojulkaisu. Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu, http://www.ymparisto.fi/. Viitattu 8.8.2011. Rautio, Liisa Maria Siiro, Petri Haldin, Lotta Storberg, KarlErik Nuotio, Eeva Westberg, Vincent (2009) KokemäenjoenSaaristomerenSelkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuoteen 2015. LänsiSuomen ympäristökeskus, LounaisSuomen ympäristökeskus, Pirkanmaan ympäristökeskus, Hämeen ympäristökeskus ja KeskiSuomen ympäristökeskus. Verkkojulkaisu. Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu, http://www.ymparisto.fi/. Viitattu 9.8.2011. Salo, Sirpa (2006) Ajankohtaista turvetuotannossa. Pkyrittäjien turvetuotannon kehittäminen seminaari 14.11.2006. Tarkastaja Sirpa Salo, KeskiSuomen ympäristökeskus. Suomen ympäristökeskus (2010) Vesistöjen ravinnekuormitus ja luonnon huuhtouma. Verkkojulkaisu. Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu, http://www.ymparisto.fi/. Viitattu 8.8.2011. Turveteollisuusliitto ry (2006) Turveteollisuuden ympäristöperiaatteet. TTL/Leirimaa/ERpaino 10/2006. Turveteollisuusliiton verkkosivut, http://www.turveteollisuusliitto.fi/. Viitattu 17.6.2011. Turveteollisuusliitto ry (2009) Turvetuotannon vesienpuhdistusmenetelmät. Turveteollisuusliiton verkkosivut, http://www.turveteollisuusliitto.fi/. Viitattu 17.6.2011. 44
Turveteollisuusliitto ry (2011) Ympäristöturve. Verkkojulkaisu. Turveteollisuusliiton verkkosivut, http://www.turveteollisuusliitto.fi/. Viitattu 8.8.2011. Turveruukki Oy (2011) Turvetuotannon ympäristövaikutukset. Turveruukki Oy:n verkkosivut, http://www.turveruukki.fi/. Viitattu 8.8.2011 Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä (2006) Turvetuotannon tarkkailuopas. Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu, http://www.ymparisto.fi/. Viitattu 17.6.2011. Väyrynen, Tarja Aaltonen, Raija Haavikko, Hannu Juntunen, Mirja Kalliokoski, Kirsi Niskala, Anna Liisa Tukiainen, Ossi (2008) Turvetuotannon ympäristönsuojeluopas. Ympäristöopas, s.84. Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskus, Oulu. Edita Prima Oy, Helsinki. Ympäristöhallinto (2010) Ympäristölupien valvonta. Verkkojulkaisu. Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu, http://www.ymparisto.fi/. Viitattu 9.8.2011. 45
10. Liitteet 1. Tuotannon määräaikaistarkastukset ohjeistus 2. Lapuanjoen valumaaluekartat 3. Lapuanjoen turvetuotantoalueet lista 46
Turvetuotannon määräaikaistarkastukset LIITE 1 Ennen tarkastusta toimistolla: käydään läpi Vahtitiedot ja turvetuotantoalueen mappi ympäristölupa ja lupamääräykset tuotantosuunnitelmakartta häiriö ja yleisöilmoitukset edellinen tarkastusmuistio ja siinä sovitut asiat (onko tehty jne.), mitkä kohteet tarkastettu maastossa viimeksi (esim. iso alue, jossa useita altaita) ja suunnittelu missä nyt käydään kuvat Vahtista tarkkailutulokset (vesienkäsittelyrakenteen toimivuuden arvioimiseksi) kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma (milloin toimitettu) laaditaan määräaikaistarkastuksen asialista, joka toimitetaan tarpeen mukaan etukäteen toiminnanharjoittajalle ilmoitetaan tarkastusajankohta ympäristövastaavalle, esim. pari päivää ennen tarkastusta (yhteyshenkilölistat on erikseen) ja pyydetään tarvittaessa ottamaan maastoon mukaan tuotantoalueen uusi, päivitetty kartta edellisen vuoden työmaapäiväkirja, josta voidaan tarkastaa edellisen syksyn kunnostustoimet sekä tuotannon ja pumppaamisen lopettamispäivä tai päiväkirjakooste viimeisin pelastusviranomaisen tarkastuspöytäkirja pyydetään miettimään etukäteen, mitä suunnitelmia alueella on lähitulevaisuudessa ja mitä alueella on edellisen tarkastuksen jälkeen tapahtunut pyydetään mukaan myös kunnan ympäristönsuojelusihteeri ja tarvittaessa pelastusviranomainen Tarkastuksella maastossa: Käydään läpi asialistan mukaisia asioita, kuten: tuotantoalueen kartta lupamääräykset, mahdolliset valitukset, edellinen tarkastuspöytäkirja sekä ajankohtaiset kuulumiset valvoja/tuottaja käydään katsomassa ensisijaiset vesiensuojeluratkaisut: Pintavalutuskenttä kierretään, mikäli mahdollista, ja tutkitaan veden jakaantumista ja mahdollisia oikovirtauksia. Veden poistuminen tarkastetaan. Kuvaillaan kenttää ja sen toimivuutta sanallisesti. Tarkastetaan mittapatorakenne (onko riittävä pudotus, onko mittapato suorassa, vuotaako pato). Katsotaan toimiiko pumppu, kirjataan käyttötunnit ylös. Pumppuvihkosta tai työmaapäiväkirjasta tarkastetaan pumppauksen aloitusajankohta ja edellisen syksyn lopettamisajankohta. Laskeutusaltaiden kunto ja rakenteet (mikä patorakenne, pintapuomi, jos mittapato, ks. yllä) tarkastetaan pistokoemaisesti, jos alueella useita. Jos aikaisemmin on käyty vain joillakin, nyt käymättömillä. Jos sattuu olemaan rankkasade, kehotetaan toiminnanharjoittajaa ottamaan rankkasadevesinäyte tarkkailuohjelman mukaisesti. Virtaamansäätöpatojen (patolaite, lieteallas) kunto tarkastetaan. Tarkastetaan pistokoemaisesti joidenkin lohkojen sarkaojia ja niiden lietteenpidättimiä ja lietesyvennyksiä (ovatko lietteenpidättimet paikoillaan ja ehjiä, onko lietesyvennys tarpeeksi suuri (ohje on 10 metriä) ja tyhjennetty lietteestä). 47
Mikäli talviaikana on eri vesiensuojelumenetelmä kuin kesällä, katsotaan että talvireitti on suljettu. käydään katsomassa laskuojan ja purkuvesistön yhtymäkohta, jos helposti saavutettavissa tai muuten ilmenee siihen tarvetta (vsrakenteen toiminnassa tai hoidossa puutteita, tullut valituksia tms.) eristysojia ja niiden vesienkäsittelyratkaisuja tarkastetaan aina kun ovat helposti saavutettavissa, mutta lähinnä vain pistokoemaisesti (sortumat, valitukset ) mikäli luvassa on rajoituksia tuulen suunnan ja nopeuden suhteen, mitataan tuulen nopeus ys:n tuulimittarilla (tai tuottajan mittarilla) ja katsotaan tuulen suunta. mikäli lupaehdoissa on jotain muita erikoisia määräyksiä, tarkastetaan ne otetaan digikuvia. tarkastetaan mahdollisen tukikohdan siisteys ja jäte ja voiteluöljyjen säilytys polttoainesäiliöiden määrä, malli ja koko merkitään muistiin. Tarkastetaan, onko säiliö ehjä ja onko siinä kilpeä ja ylitäytönestintä (mikäli määrätty ympäristöluvassa). Katsotaan etäisyys ojasta. Katsotaan pelastusviranomaisen tarkastusmuistion sisältö. Mikäli jotain huomautettavaa/korjattavaa löydetään, huomautetaan tästä maastossa toiminnanharjoittajan edustajalle ja sovitaan korjaustoimenpiteet. Vähäistä suurempien korjausten valmistumisesta on ilmoitettava erikseen jälkikäteen ELYkeskukselle/tarkastuksen tekijälle kirjallisesti (sähköposti käy). Vakavista puutteista lähetetään erillinen valvontakirje. Tarkastetaan käyttöpäiväkirja ja tehdään siihen valvontaviranomaisen merkintä tarkastuksesta. Päiväkirjasta (tai pumppuvihkosta) tarkistetaan mm. pumppauksen ja tuotannon alkaminen sekä altaiden tyhjentämisajankohdat, jotka kirjataan myös tarkastusmuistioon. Tarkastuksen jälkeen toimistolla: tehdään muistio Vahtiin ja tallennetaan sinne digikuvat sekä CD:lle tai oman koneen kovalevylle. Vahtitarkastusmuistioon kohtaan Tulos laitetaan rasti "Asia selvinnyt" vain, mikäli suolla ei ollut mitään puutteita. Jos havaitaan suurempia puutteita tai pieniä puutteita on paljon, laitetaan rasti "Huomautus" kohtaan. Muissa tapauksissa laitetaan rasti "Sovittu toimenpide" kohtaan ja merkitään päivämäärä ja asia. Tekstiosaan kannattaa kirjoittaa tarkastettujen kohteiden kunto ja mikäli korjattavaa löytyy, kirjata se erikseen loppuun otsikon "Toimenpiteet" alle ja mikäli mahdollista, laittaa aina toimenpiteille aikataulu. Tällöin toimenpiteet kirjautuvat automaattisesti kalenteriin ja valvonta helpottuu. lähetetään muistio tuottajalle joko sähköpostitse tai paperisena ja tiedoksi kunnan ympäristösihteerille sähköpostilla. Allekirjoitettu versio jätetään arkistoitavaksi. Lisäksi otetaan yksi paperikopio valvontamappiin. Jos tarkastuksella esim. sovittu erityisen merkittäviä tehtäviä toimenpiteitä, muistio lähetetään toiminnanharjoittajalle allekirjoitettavaksi ja pyydetään palauttamaan ELYkeskukseen. tarkastuksen tehnyt seuraa korjausilmoituksia ja tallentaa ilmoitukset Vahtiin. Sähköpostilla tulleet ilmoitukset kuitataan lähettäjälle replyllä. Vahtiin merkitään uusi tarkastusajankohta (vuosi) kohtaan "viranomaiset". 48
LIITE 2 SYKE, Alueelliset ELYkeskukset SYKE; kuntarajat @ Genimap Oy 49