Työturvallisuus Työturvallisuusriskien arviointi työyksiköissä on tehty sairaanhoitopiirissä Granite-ohjelmaan vuodesta 2014. Ohjelman käyttö työturvallisuustoiminnan arjessa ei ole esimiesten johtamisen työkalu vielä toivotulla tavalla. Vuodelle 2018 ajateltuja esimiesten ja johtajien kertauskoulutuksia ohjelman käyttöön ei kyetty järjestämään, koska työsuojelupäällikön tehtäviä hoiti useampi henkilö. Riskiarviointilomakkeita on täytetty 4340 kappaletta. On kuitenkin erittäin vaikea sanoa, onko tämä todellisten riskien määrä (Riskien arvioinnissa on 355 täytettyä lomaketta, joissa riskiä ei ole kirjattu, eikä arvioitu, mutta näkyvät kokonaisluvussa). Täytetyistä riskeissä todennäköisyys- ja vakavuusaste on pysynyt ennallaan vuoteen 2017 nähden. Jakauma riskialueittain on myös lähes ennallaan, hieman enemmän riskejä on kirjattu psykososiaaliseen kuormittumiseen ja vähemmän ergonomiaan. Kuva 3: Pirkanmaan sairaanhoitopiirin työturvallisuusriskikartta (tilanne 7.2.2018)
Kuva 4: Pirkanmaan sairaanhoitopiirin työturvallisuusriskien jakauma (tilanne 7.2.2018) HaiPro-järjestelmään ilmoitettiin vuonna 2018 yhteensä 3908 työturvallisuustapahtumaa. Ilmoitusten määrä kasvoi hieman edellisestä vuodesta, jolloin ilmoituksia tehtiin 3557. Suurin osa ilmoituksista oli väkivaltatilanteita, joita ilmoitettiin yhteensä 2155 kpl (kuva). Taulukko?: Haipro-työturvallisuusilmoitusten määrä vuosina 2014-2018 Vaaratyyppi 2014 2015 2016 2017 2018 Väkivalta 1462 1588 1820 2206 2155 Äkillinen fyysinen tai psyykkinen kuormittuminen 204 238 262 260 332 Putoaminen, kaatuminen, kompastuminen, liukastuminen 209 200 259 280 395 Pisto, viilto, hankauma, leikkautuminen 200 153 178 227 275 Muut 583 596 610 585 751 Yhteensä: 2658 2775 3129 3558 3908 Tapahtuman luonne Työtapaturma 1518 1613 1914 2288 2440 Läheltä piti 1098 1146 1194 1269 1468 Suhdeluku läheltä piti/työtapaturmat 41/59 41/59 38/62 36/64 38/62 Edellisten vuosien tapaan suurin osa väkivaltailmoitusta 1263 kpl eli 58 % tehtiin toimialueelta 6. Aikuispsykiatrian sekä nuoriso- ja lastenpsykiatrian vastuualueilta väkivaltailmoituksia oli yhteensä 616 eli 29 % kaikista väkivaltailmoituksista. Somatiikan puolella väkivalta ei näyttäydy paljon muita vaaratyyppejä yleisempänä. Kaikkia työturvallisuuteen liittyviä lukuja katsottaessa pitää huomioida, että vuoden 2018 alusta alkaen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän työntekijä määrä kasvoi tuhannella hengellä, kun Tays Hatanpää siirtyi Tampereen kaupungilta PSHP:n toiminnaksi.
Vartiointitehtävien määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna noin tuhannella tehtävällä ja oli yhteensä 6809. Eniten tehtävät lisääntyivät toimialueen 6 yksiköissä, Valkeakoskella ja Keskussairaalassa. Acutassa sen sijaan tehtävien kokonaismäärä pysyi edellisen vuoden tasolla. Hoitotoimien turvaamisen tehtävien määrän nousua selittää henkilökunnan aktiivisempi ennakointi ja vartijan läsnäolon hyödyntäminen. Hallintaotteiden määrän nousua Tays Keskussairaalan yksiköissä ei selitä mikään tietyn toimialueen muutos, vaan vartijaa on käytetty koko alueella enemmän tilanteissa. Kehitysvammahuollossa joka neljäs hoitotyön turvaamistehtävä johti hallintaotteiden käyttöön, kun psykiatriassa vastaava suhdeluku on 1/10. Kehitysvammahuollossa hallintaotteiden ja vajavien väkivaltatilanteiden määrän kasvu selittyy pitkälti samojen vaikeahoitoisten asiakkaiden aiheuttamilla uhkatilanteilla. Loppuvuodesta 2018 kehitysvammahuollossa käytettiin osastokohtaista lisävartijaa turvaamaan henkilökuntaa riskialttiissa työympäristössä. Myös EVAyksikössä käytettiin lisävartijaa vaikeahoitoisten potilaiden hoidon turvaamiseen. Tays Valkeakoskella vartijan tehtävien määrä kasvoi kolmanneksella etenkin järjestyshäiriöiden lisääntymisen seurauksena. Vartijan läsnäolotunteja lisättiin kesällä. Vartiointitilastot ovat liitteessä 1. Kuva 5. HaiProon tehdyt työturvallisuusilmoitukset 2018. Työsuojelutoimikunnassa käsiteltiin syksyllä 2018 Haipro-työtapaturmailmoituksia ennaltaehkäisyn näkökulmasta. Tämän perusteella päädyttiin miettimään ennaltaehkäiseviä keinoja somaattisilla
toimialueilla pisto- ja viiltotapaturmissa moniammatillisesti. Tämä työ on vielä kesken ja vaikutukset näkyvät aikaisintaan vuonna 2019. Toiseksi talven aikana selvitettäväksi asiaksi päätettiin ottaa työmatkalla, työpaikan alueella tapahtuvat liukastumiset, kaatumiset yms. Haipro-ilmoitusten painopiste on edelleen tapahtuneissa tapaturmissa läheltä piti -tilanteiden sijaan. Haiproilmoituksia läheltä piti tilanteista ei nähdä tapaturmien torjunnan työkaluna vaan osa esimiehistä näkee sen omaa työtään lisäävänä ja he ovat jopa kieltäneet tekemästä ilmoituksia läheltä piti tilanteista. Tämä on huolestuttavaa ja esimiesten ymmärrystä Haipro:n ennaltaehkäisyn työkaluna on syytä lisätä. Kuvassa 6 nähdään vuosien 2014-2018 tehtyjen Haipro-ilmoituksien riskiluokkien painopisteen muuttuneen aiempaa enemmän kohtalaisen tai merkittävänkin riskin puoleen. Viiden vuoden aikana merkittävien riskien määrä on melkein kymmenkertaistunut. Haipro-ilmoitusten riskiluokittelu 2014-2018 70,00% 60,00% 50,00% 40,00% 30,00% 20,00% 10,00% 0,00% I merkityksetön riski II vähäinen riski III kohtalainen riski IV merkittävä riski V vakava riski 2014 2015 2016 2017 2018 I merkityksetön riski II vähäinen riski III kohtalainen riski IV merkittävä riski V vakava riski 2014 11,10 % 25,00 % 26,10 % 1,40 % 0,20 % 2015 10,70 % 40,60 % 18,00 % 1,10 % 0 % 2016 1,50 % 19,40 % 34,30 % 3,10 % 0,17 % 2017 0,70 % 15,10 % 45,40 % 7,40 % 0,00 % 2018 1 % 24,11 % 65,30 % 9,51 % 0,08 % Taulukossa??: Haipro-työturvallisuusilmoitusten riskiluokitusten prosentuaaliset osuudet vuosina 2014-2018 Aluehallintovirastoon ilmoitettiin vuonna 2018 viisi vakavaa vaaratapahtumaa. Kaikki nämä tapaturmat tapahtuivat Tays Pitkäniemessä. Määrä on viisi kertaa suurempi kuin vuonna 2017. Työtapaturmat vakuutusyhtiöiden raportoimana ovat alla olevassa taulukossa. Vakuutusyhtiön vaihtuminen vuoden 2018 aikana vaikuttaa siihen, miten tapahtumat luokitellaan.
2014 2015 2016 2018 2017 Fennia/OP Työpaikkatapaturmat 296 267 325 368 107/339 Työmatkatapaturmat 119 140 153 181 83/131 Työpaikan ulkopuolella 6 2 12 6 9/- Työssä liikenteessä 3 0 0 1 0/- Ammattitauti 0 0 0 0 0/0 Ammattitaudin epäily 4 8 6 15 4/- Liikennevahinko työmatkalla 0 6 25 21 9/- Yhteensä 428 423 521 592 682 Taulukko?: Työtapaturmien lukumäärä vuosina 2014-2018 Kuva 6: Työtapaturmien /työmatkatapaturmien aiheuttamat sairauspoissaolot vuonna 2018 Kaavion otsikko 150 246 40 77 10 9 13 6 0 PV 1-3 PV 4-30 PV YLI 30 PV OP Fennia Kesällä 2018 Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä julkaistiin uusi ohje Terveellinen sisäympäristö. Syksyllä ohjeesta informoitiin yksiköiden esimiehiä ja johtoa eri foorumeissa, sekä julkaistiin tiedotteita intrassa. Useammassa yksikössä on henkilöstö kokenut oireita ja muutamissa yksiköissä on tehty oirekyselyitä sekä erilaisia sisäilmamittauksia. Aluehallintovirasto teki kirurgisiin yksiköihin systemaattisesti tarkastuksia. Nämä tarkastukset jatkuvat vielä Hatanpään sairaalan yksiköiden osalta keväällä 2019. Muutamiin yksiköihin tuli kehotuksia, mutta lähes kaikissa yksiköissä ei testattu henkilöstöhälyttimiä yhden- kolmen kuukauden välein, lääkäreiden ylitöitä ei seurattu eikä henkilökunnan lakisääteisistä
terveystarkastuksista huolehdittu. Näistä asioista on informoitu HR-vastaavia HR-ryhmässä ja esimiehiä HR-infossa loppu vuonna 2018.