Työsuojelun ja työturvallisuuden vuosi 2016
|
|
- Olavi Honkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Maanmittauslaitos Muistio 1 (8) Työsuojelun ja työturvallisuuden vuosi Työsuojelun yhteistoiminta Työsuojelun vuosisuunnitelman toteutuminen Työturvallisuus Työsuojelutoimikuntana toimiva Maanmittauslaitoksen yhteistyöryhmä YTTK kokoontui 10 kertaa. YTTK:ssa käsiteltiin YTTS-sopimuksessa (Sopimus yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta) määriteltyjä työsuojeluasioita. Työsuojeluvaltuutetut ja varavaltuutetut aloittivat tällä erää toisen kauden (kausi ). Pidempien poissaolojen takia henkilömuutoksia on tullut pari kappaletta. Työsuojelupäällikkö vaihtui. Airi Kärjen jäädessä pois, tilalle nimitettiin 1.3. alkaen. Pakarinen käyttää työsuojelutyöhön puolet työajastaan Pasilassa ja videoyhteyksin pidettiin työsuojelun ja työhyvinvoinnin päivä. Osa osallistui videoyhteydellä, mutta Jabber-videoyhteydet eivät toimineet kunnolla. Alueelliset työsuojeluryhmät kokoontuivat työsuojelupäällikön kutsusta YTTS-sopimuksessa sovitun mukaisesti kerran vuoden aikana viralliseen kokoukseen. Kokoukset pidettiin syksyn aikana ja mukana oli myös johtava asiantuntija Ulla Lanu, jolloin toimipaikkojen terveiset saatiin samalla myös HR-johtamisentukeen tiedoksi. Muutoin ovat alueelliset viisi työsuojeluryhmää kokoontuneet vuoden aikana useamman kerran yhteistyöpalavereihin. Vuodelle suunnitellut työsuojelutoimet toteutuivat lähes suunnitellun mukaisina. Seurantalomake on tämän dokumentin viimeisinä sivuina. Yleisesti voidaan sanoa, että työsuojelu on hyvällä tasolla Maanmittauslaitoksessa. Siihen on runsaasti syitä, joista kannattaa mainita ainakin ammattimainen johtaminen, selkeät ohjeet kuin hyvä työkulttuurikin. Esimiehet osaavat hoitaa työsuojelun suoraan henkilöstön kanssa. Turvallisuuskatselmuksia oli varsinaisesti vain ilmakuvauskoneen katselmus huhtikuussa Tikkakosken lentokentällä. Työsuojelupäällikkö katselmoi myös Oikokadulla konesalin ja arkiston työturvallisuuden kohteiden työturvallisuusohjeen päivittämisen yhteydessä syyskuussa.
2 Maanmittauslaitos Muistio 2 (8) Työturvallisuusohjeen uusimisessa on taas ollut kyse ohjeen luettavuuden parantamisessa, uudenlaisessa jäsentelyssä sekä puuttuvien ohjeiden, kuten lasereiden kanssa toimiminen, lisäämisestä. Ohjeen päivittäminen jatkuu vuonna Työolojen ja työtapojen turvallisuuden arvioinnissa käytetään hyväksi mm. työtapaturmien, ammattitautiepäilyjen ja läheltä piti -tilanteiden tilastointia. Työtapaturmiksi kirjattiin yhteensä 71 (vuonna 2015: 48 kpl) vahinkotapahtumaa, joista: 23 tapaturmaa (noin 32 %) sattui asunnon ja työpaikan välisellä matkalla (vuonna 2015: 22 kpl; 46 %) 25 tapaturmaa (35 %) maastotyössä, joista o 16 liukastumisia ja kompastumisia o 2 oksien aiheuttamia o 3:ssa käsi tai jalka jäänyt puristuksiin 7 tapaturmaa toimistoympäristössä 7 tapaturmaa työpaikan ulkopuolella (esim. lounastunnilla) 1 tapaturma etätyössä kotona 8 muuta tapaturmaa (esim. työhyvinvointitapahtumassa) Tapaturmataajuus vuonna oli 22 työpaikkatapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden, kun vastaava luku vuonna 2015 oli 14,5. Huomioita tilastosta: - 42:sta tapaturmasta ei tullut poissaolopäiviä ollenkaan. - Vuonna tapahtuneet työtapaturmat aiheuttivat 250 työpäivää poissaoloja. - Vuonna 2015 tapahtuneista työtapaturmista tuli poissaoloja vielä neljälle henkilölle vuoden puolella yhteensä 189 työpäivää. - Kun kaikki tapaturmapoissaolot ( ) jaetaan ihmisillä ( ), joiden tapaturmista ne tulivat, on tulos 13,3 työpäivää. - Jos lasketaan vain vuonna aiheutuneet tapaturmat, joista tuli poissaoloja 250 työpäivää ja jaetaan se ko henkilöillä (71-42), on tulos 8,6. - Ja jos vertailun vuoksi lasketaan vain vuoden poissaolot ja jaetaan se kaikilla henkilöillä, joille sattui työtapaturma, on tulos 3,5 työpäivää/tapaturma. (Vuonna 2015 tapaturmat aiheuttivat sairauspoissaoloja 346 työpäivää, joista yhden yksittäisen tapaturman poissaolot olivat 180 työpäivää. Keskiarvoksi muille tapaturmille tuli noin 3,5 työpäivää /tapaturma. ) Yleisin syy tapaturmiin on liukastuminen ja maastossa myös kompastuminen. Näiden ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi päivitettyyn työturvallisuusohjeeseen on lisätty kohta sopivan jalkineen valinnasta maastotyöhön.
3 Maanmittauslaitos Muistio 3 (8) Perustyöpaikkaselvitykset Sisäilma Esimiesten ja henkilöstön työturvallisuuskoulutuksissa tullaan vuona 2017 korostamaan, että liukastumisia on pyrittävä vähentämään esimerkiksi sillä, ettei turhaan kiirehditä työssä tai työmatkalla. Työturvallisuusohjeiden laiminlyöntiä ei ilmennyt yhdessäkään tapauksessa. Työturvallisuutta on edistetty vuoden aikana intraan tehdyillä Turva- Torstain tietoiskuilla. Viestinnän keinoin v. Turvallisuus tavaksi - nolla tapaturmaa tavoitteeksi on ollut ajatuksena, mutta loppuosan nolla tapaturmaa tavoitteeksi, ei ole pidetty esillä. Syynä on se, että maastotyön takia se on Maanmittauslaitoksessa kaukainen tavoite. Maastotyössä on aina paljon henkilöstä itsestään riippumattomia tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa vaaraa (sää, keli, asianosaiset, eläimet, muu liikenne jne.). Nolla tapaturmaa foorumi on julkistanut muita nolla tavoitteita, jotka istuvat meidän tilanteeseen paremmin, kuten nolla kiusaamistapausta tai nolla työssä uupunutta. Työtyytyväisyystutkimuksessa epäasiallisen käytöksen kokeminen nousi esille. Kysymykseen saattoi vastata monella tapaa ja siksi siitä ei kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kannata tehdä. Kuitenkin asiaan puuttuminen on ajankohtainen ja se on yksi pääteemoja vuonna Työpaikkaselvityksiä tehtiin suunnitelman mukaan ja lisäksi edellistä kaudelta siirtynyt Kuopion perustyöpaikkaselvitys. Selvitykset tehtiin siis Kuopion, Joensuun, Mikkelin, Ikaalisten, Hämeenlinnan, Iisalmen ja Lahden toimipaikkoihin. Selvitykset kohdistuivat vain toimistotyöhön. Henkiseen kuormittumiseen ja työpiste-ergonomiaan oli lähes kaikissa selvityksissä kiinnitetty huomiota. Henkisen kuormittumisen ehkäisyssä parhaimmiksi keinoiksi arvioitiin yhteisten pelisääntöjen noudattaminen ja säännöllisten keskustelujen käyminen esimiesten kanssa. Toimistotyön fyysisen kuormituksen aiheuttama haitta ilmenee usein vasta pitkällä aikavälillä. Kaikissa selvityksissä on korostettu omaehtoista työn tauottamista, taukoliikuntaa ja venyttelyä työn lomassa. Työsuojelupäällikkö raportoi alkuvuodesta 2017 kootusti toimipaikkojen esimiehille työpaikkaselvitysten tulokset. Vuonna Maanmittauslaitokseen on luotu sisäilmastoasioiden toimintamalli. Sisäilmastossa havaittujen ongelmien takia Rovaniemellä toimitaan väistötiloissa. On myös paikkakuntia, joissa on ollut oirehtimista ja sisäilmaryhmä toimii tai toimitilapalveluissa haetaan ratkaisua havaittuihin puutteisiin. Tällaisia paikkakuntia on useita (Joensuu, Porvoo, Pasila, Tampere, Ikaalinen, Iisalmi, Ylivieska). On päätetty, että Masalan toimipaikkaan jäädään. Rakennuksessa tehdään tarvittavat korjaukset.
4 Maanmittauslaitos Muistio 4 (8) Muuta Päihdeohjelma valmistui vuonna. Työsuojelupäällikkö suoritti kurssin (TSPK 70, Työterveyslaitos) vuoden aikana. Maastotyöasujen hankintaohjeen päivitys valmistui vuoden alussa ja Tuotannon johtotiimi käsitteli sen.
5 Maanmittauslaitos Muistio 5 (8) Aikataulu Tehtävä Vastuu Lähde Tekijä(t) Huomautuksia, seurantatietoa Yhteistyötoimikunnassa (YTTK) käsiteltävät asiat Työsuojelun vuosisuunnitelma Airi Kärki (YTTS-sopimus) Työsuojelun toimintaohjelma, YTTS-sopimus, työterveyshuollon ts Airi Kärki, työsuojeluvaltuutetut, HR-hyvinvointi YTTK 13.1., intrassa Työhyvinvointisuunnitelma Ulla Lanu HR-JOHT Helmi maaliskuu Helmi maaliskuu Helmi maaliskuu Marraskuu Katsaus työsuojelutoimintaan ja työturvallisuuteen 2015 Sairauspoissaolot 2015 Työterveyshuollon toimintaa ja vaikuttavuutta kuvaavat raportit 2015 Henkilöstöraportti 2015 YTTK intrassa Airi Kärki YTTK Ulla Lanu Ulla Lanu Katri Vermanne HR-JOHT HR-JOHT YTTK YTTK YTTK HR-JOHT Työterveyshuollon toimintasuunnitelma Ulla Lanu HR-JOHT YTTK 2. Alueellinen työsuojelutoiminta Työsuojeluvaltuutettujen yhteistyö Työsuojeluryhmien kokoukset YTTS -sopimus Antti Myllymäki YTTS-sopimus sähköpostitse ja , alueen ts-henkilöt pidetty
6 Maanmittauslaitos Muistio 6 (8) Tammikuu Yhteistyöpalaveri Hyytinen, Manninen, Kärki ja ts-valtuutetut Antti Myllymäki, Mikko Marjomaa Jyväskylässä Aikataulu Tehtävä Vastuu Lähde Tekijä(t) Huomautuksia, seurantatietoa Huhti - toukokuu Huhti -toukokuu Ilmakuvauskoneen katselmus Työsuojeluvaltuutetun rooli työsuojelu- ja HR-yhteistyössä Toimipaikkojen sisäilmaongelmien selvityksiin osallistuminen ja seuranta Yhteistyö toimitilat vastuualueen kanssa toimipaikkamuutosten yhteydessä Ulla Lanu toimipaikan työsuojeluhenkilö, Antti Myllymäki, ts-valtuutetut, työsuojeluvaltuutettu, Toimitilat -vastuualue tarvittaessa alueen ts-valtuutettu tsv. Jukka Colliander Ei erillistä koulutusta, aihetta sivuttu tsryhmien kokouksissa, aiheena 2017 tapaamisessa Toimipaikkojen siivouspäivä 3. Koulutukset Ensiapukoulutus, maastohenkilöstön täydennyskoulutukset Antti Myllymäki, Airi Kärki maastohenkilöstö Ts-toimintaohjelma , kohta 7 ts-henkilöt Luettelon ylläpito toimipaikan tshenkilö, HR-JOHT avustaa palvelun hankinnassa ti Työsuojeluhenkilöt - Työsuojelun ja työhyvinvoinnin yhteistyöpäivä, Pasila Airi Kärki Airi Kärki, Saila Buure, Ulla Lanu, Johanna Ojasti 15.3.
7 Maanmittauslaitos Muistio 7 (8) Toukokuu Esimiehet - Turvallisuus tavaksi - liittyy esimiestyön laatumallin moduuliin työympäristöjohtaminen Esimiehet - Henkilöstöjuridiikka, työsuojelu - liittyy esimiestyön laatumallin moduuliin työkykyjohtaminen Tia Alander Laitosturvallisuustiimi Airi Kärki, Tia Alander Aikataulu Tehtävä Vastuu Lähde Tekijä(t) 2015 Työsuojeluhenkilöiden täydennyskoulutus Työsuojelun verkkokurssi koko henkilöstölle työsuojeluvaltuutetut henkilöstö Koulutuspalveluja tarjoavat yritykset Turvallisuusjohtaminen, 13. ja 27.5., klo 9, samansisältöiset tilaisuudet Itseopiskelumateriaali oppimisympäristössä Huomautuksia, seurantatietoa Ensisijaisesti työsuojeluvaltuutetut ja varavaltuutetut Valtorin verkkokoulu Tätä ei ole mainostettu erikseen vuonna 4. Työterveyshuollon toimintasuunnitelmasta Valtakunnallinen toimintasuunnitelma, -neuvottelu ja arviointi, 1-2 * v Työpaikkaselvitykset (Hämeenlinna, Iisalmi, Ikaalinen, Lahti, Mikkeli) Työpaikkaselvitysten palautetilaisuudet Työpaikkaselvitysten johdosta tehtävät toimenpiteet 5. Muuta Ulla Lanu Työterveyshuollon ja HR:n edustajat ja Toimipaikan ts-henkilö Alueen ts-valtuutettu ja toimipaikan tshenkilö eri tahoja tarpeen mukaan pidetty, kun katsottu tarpeelliseksi
8 Maanmittauslaitos Muistio 8 (8) Tammi - MML:n työturvallisuusohje, loppusilaus ja julkaisu Partanen, ts-henkilöt Airi Kärki, Marjut Airi Kärki helmikuu Helmimaaliskuu Päihdeohjelma (uusi) Ulla Lanu Ulla Lanu, Airi Kärki, Tia Alander Tammi - helmikuu Maastovaatteiden hankintaohje Airi Kärki, Hannu Penttilä Aikataulu Tehtävä Vastuu Lähde Tekijä(t) Stereokartoitustyön työolosuhdeselvitys 2002, päivitys, johtopäätöksiä 10 vuodelta, ergonomiasuositukset uusille stereotyöasemille Toimipaikkojen pelastussuunnitelmat Reijo Kärkkäinen Työryhmä Juha Lindfors, Hannu Penttilä, Simo Turunen ja Helena Cumlander Työryhmä ts ja MARA -henkilöstöä säännöllisesti tarkistettava, uudistettu 12/ YTTK tammikuu Tarja Ek, Toimitilat -vastuualue Elina Aaltonen Laitosturvallisuustiimi osallistunut Huomautuksia, seurantatietoa säännöllisesti tarkistettava, lisätty otsikko työturvallisuusohjeeseen 12/, valmis Työsuojeluviestintä Marjut Partanen TurvaTorstai, 7 x aiheena työturvallisuus Erillinen viestintäsuunnitelma Marjut Partanen,, Laitosturvallisuustiimi
TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA
TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä, Seinäjoen kaupunki TYÖHYVINVOINTISEMINAARI 7.-8.2.2018 MÄÄRITELMIÄ - Työhyvinvointi kuvaa työntekijän
KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008
KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus
Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta
Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta 1 Työsuojelu Tasoita työntekijän tietä kaikilla toiminta-aloilla suojelemalla häntä tapaturmilta ja ammattitaudeilta sekä kohottamalla hänen hyvinvointiaan, tietojaan
Tässä ohjeessa kerrotaan, kuinka työkalu toimii ja miten sen voi ottaa käyttöön työpaikalla.
TYTTI Työturvallisuuden kehittämiskohteiden jäsennystyökalu TYTTI on apuväline työpaikan työturvallisuuden edistämiseen. Välineen tarkoituksena on auttaa jäsentämään työpaikan työturvallisuuden kehittämiskohteita.
JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2018-2021 1 SISÄLTÖ: Sisällysluettelo 1 1. Työsuojelun toimintaohjelman perusta ja tarkoitus 2 2. Työsuojelua koskevat keskeiset säädökset, määräykset ja
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla
Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä
TIEDOSTA TURVAA. Abloy Oy Joensuun tehdas
28.4.2017 TIEDOSTA TURVAA Abloy Oy Joensuun tehdas TURVALLISEN ELÄMÄN RAKENTAJA ABLOY-lukitusratkaisut suojaavat ihmisiä, omaisuutta ja liiketoimintoja lähes kaikkialla maailmassa. VASTUULLISUUS Ympäristön
Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut
Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien
Varsinais-Suomen työsuojelutoimijat; työsuojeluiltapäivä
Varsinais-Suomen työsuojelutoimijat; työsuojeluiltapäivä 19.10.2017 Ylitarkastaja Tuija Vähänen 18.10.2017 1 Työsuojelun vastuualueiden tehtävät Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojelun valvonta Vakavien
SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio
1 SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE 2018 Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio 2 TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Toimipaikka: Savitaipaleen kunta 1. LÄHTÖKOHTA TYÖPAIKAN TYÖSUOJELULLE Työturvallisuuslain
Kohti nollaa. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija. Teemaseminaari 26.1.2012. 26.1.2012 Edu/UHy 1
Kohti nollaa Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Teemaseminaari 26.1.2012 26.1.2012 Edu/UHy 1 Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Tavoiteltavat muutokset verrattuna vuoteen 2010 Ammattitautien
TYÖHYVINVOINTIOHJELMA
2016-2017 TYÖHYVINVOINTIOHJELMA Hyväksytty henkilöstöjaostossa 25.4.2016 Sisällys 1 Työhyvinvointiohjelma... 2 2 Työhyvinvoinnin tekijöiden tehtävät ja vastuut... 3 3 Työhyvinvoinnin toimintasuunnitelma...
ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE
ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2018-2019 Yhteistyötoimikunta 20.8.2018 16 Henkilöstöjaosto 4.9.2018 1 SISÄLTÖ Sisällysluettelo 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS 2 2. TAVOITTEET 2 3. TYÖSUOJELUVASTUUN
Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio. SeAMKin johtoryhmän hyväksymä
Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMKin johtoryhmän 21.6.2017 hyväksymä Työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMK turvallisuuden johtoryhmä Rehtori (vararehtori)
RISKIENHALLINTA KUNTOON
KÄYTÄNNÖSSÄ PARAS. RISKIENHALLINTA KUNTOON Miten Vamia teki sen vaiheittain? Kehittämispäällikkö Hillevi Kivelä Vaasa Turvallisuus ja riskienhallinnan toimintasuunnitelman 2017 laadinta > työ käynnistyi
Jyväskylän kaupungin turvallisuuden hallinta ja yhteistoiminta. Jari Poikolainen Työsuojeluvaltuutettu Jyväskylän kaupunki
Jyväskylän kaupungin turvallisuuden hallinta ja yhteistoiminta Jari Poikolainen Työsuojeluvaltuutettu Jyväskylän kaupunki 15.11.2016 15.11.2016 15.11.2016 2 Yhteistoimintaorganisaatio Kaupunginjohtaja
Varhaiskasvatuksen opintopäivä Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija
Varhaiskasvatuksen opintopäivä 4.10.2018 Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija 4.10.2018 Kaija Ojanperä 1 Työturvallisuus varhaiskasvatuksessa 4.10.2018 2 Kahoot! - www.kahoot.it - https://play.kahoot.it/#/?quizid=fbbe4f5b-84b0-45ba-ab35-274fa65dcf54
Työsuojelun toimintaohjelma
Työsuojelun toimintaohjelma Työsuojelutoiminta 14.2.2018 Kunnanhallitus pv.kk.vuosi Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Työsuojelun toiminta-ajatus ja tavoitteet... 4 3. Työsuojelutehtävät ja vastuut... 4 4. Työsuojelun
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015 Arto Teronen Kuntahanke 2012-2015, visio ja ydinviestit Työsuojelun yhteistoiminnan toteutuminen Ajantasainen työsuojelun toimintaohjelma
TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto
TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto 01.03.2016 01.03.2016 Rakennusteollisuus RT 2 RAKENNUSTEOLLISUUS RT RY:N TURVALLISUUSKANNAOTTO VUOSILLE 2016-2017
Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät?
Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät? Työpaikalla hässäkkä päällä? Turku 6.2.2018 Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Ulla Riikonen LSAVI työsuojelun vastuualue, puh: 029 501 8174 6.2.2018
Työturvallisuus. Kuva 3: Pirkanmaan sairaanhoitopiirin työturvallisuusriskikartta (tilanne )
Työturvallisuus Työturvallisuusriskien arviointi työyksiköissä on tehty sairaanhoitopiirissä Granite-ohjelmaan vuodesta 2014. Ohjelman käyttö työturvallisuustoiminnan arjessa ei ole esimiesten johtamisen
Työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden kehittäminen Helsingin kotihoidossa
Työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden kehittäminen Helsingin kotihoidossa TTK Kuormitus hallintaan -seminaari 5. - 6.6.2017 Sanna Numminen, kotihoitopäällikkö Ilkka Konola, työsuojeluvaltuutettu Helsingin
Työsuojelutoiminta Eviran arjessa
Työsuojelutoiminta Eviran arjessa Valtion työsuojeluhenkilöstön verkostoitumispäivä 7.10.2014 Työhyvinvointi- ja työsuojelupäällikkö Marianne Turja, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Marianne.Turja@evira.fi
TYÖHYVINVOINTIA SUUNNITELLUSTI. Yhteysopettajaseminaari 2016 Varpu Sivonen, työsuojeluvaltuutettu
TYÖHYVINVOINTIA SUUNNITELLUSTI Yhteysopettajaseminaari 2016 Varpu Sivonen, työsuojeluvaltuutettu Työhyvinvointi, määritelmä 1! Hyvinvoinnin kokemus, joka kohdistuu työhön ja joka koostuu myönteisistä tunteista,
Työsuojelutilaisuus Varsinais-Suomen työsuojelutoimijoille
Työsuojelutilaisuus Varsinais-Suomen työsuojelutoimijoille 19.10.2017 Turku Tilaisuuden avaus, nvm Päivi Lanttola, VM/Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Toimijoita: Valtiovarainministeriö/Henkilöstö-
Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat
Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1
Isojoen työsuojelun toimintaohjelma
Isojoen työsuojelun toimintaohjelma 2016-2018 JOHDANTO Työsuojelun perustehtävä on tukea työssä jaksamista, työhyvinvointia ja työturvallisuutta tasa-arvoisesti. Työsuojelun toimintaohjelmassa määritellään
TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA
TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito
TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut
TTK kouluttaa www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut Päivi Rauramo 2010 Ristiriidoista ratkaisuihin Koulutuksessa perehdytään ristiriitojen syntyyn ja ihmisten erilaisuuteen, ristiriitatilanteissa
Pornaisten kunta TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
Pornaisten kunta TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2018-2020 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 1 1.1. Työsuojelun toiminta-ajatus... 1 1.2. Työsuojelun toimintaohjelman perusteet... 1 1.3. Työsuojelun yhteistoiminta...
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Länsikallio Työhyvinvointi - Työhyvinvoinnin kokemus
SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE 2015
1 Työsuojelu Työsuojelutoimikunta SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE 2015 Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio 2 TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Toimipaikka: Savitaipaleen kunta 1. LÄHTÖKOHTA
TYÖTURVALLISUUSKILPAILU 2015. Avaustilaisuudet. Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus ry, Itä Suomi. Mikkeli. Joensuu.
TYÖTURVALLISUUSKILPAILU 2015 Avaustilaisuudet Mikkeli Joensuu Kuopio Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus ry, Itä Suomi Ohjelma 9.00 Tilaisuuden avaus Aluepäällikkö Kimmo Anttonen, Talonrakennusteollisuus
Toimintatapamme turvallisen työskentelyn luomisessa.
Toimintatapamme turvallisen työskentelyn luomisessa. Ratuke-seminaari 28.10.2008 Timo U. Korhonen Toimitusjohtaja NCC Rakennus Oy NCC kaikkialla Pohjoismaissa Kotimarkkina-aluetta ovat Pohjoismaat. Toimintaa
Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu. Esitys johtoryhmään
Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu Esitys johtoryhmään 21.2.2017 Viestinnän sisältöjen vuosisuunnittelu Viestintä- ja markkinointipäällikkö esittää, että Xamkin johtoryhmä osallistuu vastuullaan olevan
Työhyvinvointiarvio. 1. Työhyvinvointi johtamisessa. Työhyvinvoinnin tavoitteet, vastuut ja roolit
1. Työhyvinvointi johtamisessa Työhyvinvoinnin tavoitteet, vastuut ja roolit Tyydyttävä: Työhyvinvoinnista keskusteltu, mutta tavoitteet ja vastuut epäselvät. Työhyvinvointi nähdään yksilön asiana. Hyvä:
Kotihoito valvontahavaintojen valossa
Kotihoito valvontahavaintojen valossa Kotihoito - osasto, joka ei koskaan tule täyteen? Valvontahavainnot sosiaali- ja terveysalalla Etelä-Suomessa seminaari 25.9.2017 Ylitarkastaja Ulla Arvo 1 Kotihoitotyön
Perusasiat kuntoon Keskeiset asiat työpaikkojen kannalta. Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue
Perusasiat kuntoon Keskeiset asiat työpaikkojen kannalta Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Pohjois-Suomen
Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet
Alueellinen vesihuoltopäivä 18.11.2015, Kokkola Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas Saijariina Toivikko vesihuoltoinsinööri 10.11.2015 1 Saijariina Toivikko Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet Hankkeen
2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi
2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN
Suomen Ensiapukoulutus
KOULUTUKSET KEVÄT 2019 Ensiapukurssit SPR-koulutuspohjaiset ensiapukurssit koko Suomeen yrityksille, yhteisöille ja yksityisille Tilaa kouluttaja työpaikallenne tai osallistu avoimille yleisökursseillemme
Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015
14.11.2014 Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2015 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ
Työsuojelukysely. Johdanto. Kyselyn toteutus. Teknologiateollisuus ry Metallityöväen liitto ry
Teknologiateollisuus ry Metallityöväen liitto ry 21.1.2009 Työsuojelukysely Johdanto Teknologiateollisuus ry ja Metallityöväen Liitto ry toteuttivat syksyllä 2008 yhteisen kyselyn työturvallisuudesta ja
Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet. M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos
Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kunta-alan haasteet t Kunta-alan alan työntekijöiden ikääntyminen,
SUONENJOEN KAUPUNKI, TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
SUONENJOEN KAUPUNKI, TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Hyväksytty, henkilöstöjaos 15.3.2018 Sisällys Johdanto...2 Työkykyä ylläpitävä toiminta...2 Työsuojelutoiminnan rahoitus...3 Työsuojelusta tiedottaminen...3
Kunnallisen työsuojeluyhteistoiminnan vaikuttavuuden kehittäminen
Muistio 1 (6) Kunnallisen työsuojeluyhteistoiminnan vaikuttavuuden kehittäminen Kuntasektorin sopimusosapuolet perustivat sopimuskaudella 2007 2009 yhteisen työryhmän, jonka tehtävänä oli tehdä perustellut
Mitä Pardian työsuojelukysely kertoo työsuojelun nykytilasta ja kehittämistarpeista?
Mitä Pardian työsuojelukysely kertoo työsuojelun nykytilasta ja kehittämistarpeista? Työsuojelun ajankohtaispäivät Helsingin Messukeskus 20.4.2012 Maija Jokinen (VeroVL) & Tapio Rissanen (Pardia) Työsuojelukyselyn
TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2014
TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2014 Annaleena Rita ja Pertti Hautala 3.12.2013 2 SISÄLTÖ 1. Rautjärven kunnan toiminta-ajatus... 3 2. Työsuojelun toiminta-ajatus... 3 3. Rautjärven kunnan työsuojelun toimintaperiaatteet...
Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017. Saarijärven kaupunki
Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017 Saarijärven kaupunki 1. Työsuojelun tavoitteet Työpaikan työsuojelutoiminta perustuu työturvallisuuslakiin (738/2002) sekä lakiin työsuojelun valvonnasta ja työpaikan
Turvallisuus hallintaan -oppimisverkostohanke > mistä on kysymys?
Turvallisuus hallintaan -oppimisverkostohanke 2012-2015 -> 2016 - mistä on kysymys? 11052016 1 Lähtökohtia Kunta-ala v. 2013 -> 2014 -> 2015 -> 2016 304 kuntaa, 127 kuntayhtymää Kymmeniä tuhansia työ-
HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 1 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 2 2. TYÖSUOJELUN MÄÄRITELMÄ... 2 3. TYÖSUOJELUTOIMINNAN TAVOITTEET... 2 4. TYÖSUOJELUTOIMENPITEET JA SEURANTA... 2 4.1 Ennakoiva
Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty
Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää
Työnantajan tuen piiriin aktiivien kuuluva koulutus vuonna JHL
Sosiaalialan Työnantajat ry:n 4.11.2011 hyväksymä koulutus Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin aktiivien kuuluva koulutus vuonna 2012 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA
Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä. Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala
Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala Esityksen päästepit Turvallisuusjohtaminen Työturvallisuuslaki Turvallisuustyöryhmä
Mikkeli H208, Sln 231, Kotka C2010, Kouvola Pajakabinetti
Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Työsuojelutoimikunta 14.03.2016 Aika 14.03.2016 klo 13:08-13:39 Paikka Mikkeli H208, Sln 231, Kotka C2010, Kouvola Pajakabinetti Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen
Yksityinen sosiaalipalveluala. Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2010 26.11.2009 YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA
26.11.2009 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2010 YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 2 kpl - Luottamusmieskurssi
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN
Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat
3.11.2016 Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka Kouluneuvos Petri Heikkilä Suunnitelma Säädösperusta Työsuojelun toimintaohjelma Työturvallisuuslaki 9 Häirinnän
29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja
UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä
Johdanto. Palkinnon myöntämisen perusteet
Palkinto 2005 Johdanto Työturvallisuus kohti maailman kärkeä työtapaturmaohjelma 2001-2005 on valtioneuvoston hyväksymä hanke, jolla halutaan nostaa suomalainen työturvallisuus maailman kärkeen kaikkien
työsuojelun ja työhyvinvoinnin hyvät käytännöt eri yliopistoissa
työsuojelun ja työhyvinvoinnin hyvät käytännöt eri yliopistoissa Työryhmän jäsenet Riitta Korhonen Jarmo Ruusila Timo Valtonen Käsitelty YHL:n työsuojeluvaliokunnassa 30.11.2014 ja YHL:n hallituksessa
Suositus työturvallisuusmittareista Energiateollisuus ry:n (ET) jäsenyrityksille
Suositus työturvallisuusmittareista Energiateollisuus ry:n (ET) jäsenyrityksille Miksi ET suosittaa jäsenyrityksilleen työturvallisuusmittareita Hyvä työturvallisuusmittaristo mahdollistaa työturvallisuustoiminnan
Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL
27.11.2017 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2018 - JHL YHTEENVETO KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 3 kpl - Uuden luottamusmiehen kurssi, kaikki
SUOMUSSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
SUOMUSSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2 Sisällysluettelo 1 Työsuojelutoiminta ja tavoitteet 3 2 Suomussalmen kunnan henkilöstöpolitiikka 3 2.1 Toiminta-ajatus 3 2.2 Henkilöstöpoliittinen visio
TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
Lapinlahden kunta TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Toimintakausi 2018-2021 1. Työsuojelun tavoitteet Työntekijöiden suojeleminen tapaturmilta ja sairauksilta on lakisääteinen ja eettinen velvollisuus. Hyvä
TYÖSUOJELUTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016
TYÖSUOJELUTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Forssan kaupungilla yhteistoimintaryhmä ja työsuojelutoimikunta on yhdistetty. Työsuojeluvaltuutettujen, varavaltuutettujen toimikausi on neljä vuotta.
MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto
MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rullaava
Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen
Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen Pohjola Terveys Oy Työhyvinvointipalvelut vastaava työpsykologi Sabina Brunou Millaista työhyvinvointia tavoittelemme tämän päivän työelämässä? Tavoitteena työntekijöiden
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja vähentää myös kunta-alalla? Tuula Räsänen, tiimipäällikkö, Työhyvinvointi ja turvallisuus -tiimi Organisaatio Palvelemme asiakkaita ja kumppaneita
Työsuojelun konkreettisia ja mitattavia tavoitteita toimintakaudella :
Kaupunginhallitus 4.3.2019 liite nro 7 (1/11) Äänekosken kaupunki Työsuojelun toimintaohjelma vuosille 2019-2021 Työpaikan turvallisuuskulttuuri ilmentää johdon näkemyksiä turvallisuustyön merkityksestä.
Parasta valmista ruokaa kotiin, töihin, matkalle. TYÖHYVINVOINNINJOHTAMISJÄRJESTELMÄ / Maarit Örn
TYÖHYVINVOINNINJOHTAMISJÄRJESTELMÄ / Maarit Örn 2. joulukuuta 2013 Parasta valmista ruokaa kotiin, töihin, matkalle TYÖHYVINVOINNINJOHTAMISJÄRJESTELMÄ / Maarit Örn Finncatering Oy Perustettu 24.3.1972
Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki
Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 19.11.2013 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,
Nurmijärven kunnan työsuojelun toimintaohjelma
Nurmijärven kunnan työsuojelun toimintaohjelma 2016-2019 Työsuojelutoimikunta 9.2.2016 Yhteistyöryhmä 15.3.2016 Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto 30.3.2016 www.nurmijarvi.fi Sisältö Nurmijärven kunnan
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?
KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 18.11.2014 Kuopio Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Vastuut
Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo
Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA
Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke
Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke www.työkaari.fi #Työkaarikantaa facebook.com/tyokaarikantaa/ Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden yhteishanke, jonka tavoitteena on parantaa
HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017
HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset
HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016
HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset
Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista
Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista Jyväskylän kaupunki Henkilöstöhallinto Sisältö: 1. Henkilöstötyön keskeiset sisällöt 2. Miksi työyhteisön pelisäännöt? 3. Työhyvinvoinnin määritelmä
Kauniainen TYÖHYVINVOINTIOHJELMA
Kauniainen TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2018-2022 Työhyvinvointiohjelman painopistealueet 2018-2022 1.Yksilön ja työyhteisön kyvykkyydet lisääntyvät. 2.Johtaminen ja esimiestyö tukevat oppimista, vuorovaikutusta
TYÖSUOJELUVASTUUT ESIMIESTYÖSSÄ
TYÖSUOJELUVASTUUT ESIMIESTYÖSSÄ Koulutuksen tavoite on antaa esimiehille valmiudet ottaa vastuu henkilöstön työturvallisuudesta perehdyttämällä osallistujat työturvalainsäädännön vaatimuksiin ja esimiestyöhön
Työturvallisuutta perehdyttämällä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Turku 26.4.2019 Työsuojeluviranomaisen tehtävät: Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojeluvalvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien
NOKIAN kaupunki Helsinki, Kuntatalo
NOKIAN kaupunki Turvallisuus hallintaanoppimisverkoston seminaari ja webinaari 11.05.2016 Helsinki, Kuntatalo TSV Auli Aaltonen / TSP Reijo Jokinen 11.05.2016 2 Nokian kaupunki, uusi organisaatiokaavio,
Hyvää huomenta Hyvää huomista 13.3.2016 1
Hyvää huomenta Hyvää huomista 13.3.2016 1 Kemianteollisuus ry TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Ammattiliitto Pro ry Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Työhyvinvoinnin kehittäminen on kemian alan työmarkkinajärjestöjen
Maanmittauslaitoksen valtakunnallinen monipaikkaisen työn toimitila- ja työympäristökonsepti Toimitilakonseptikoulutus esimiehille
Maanmittauslaitoksen valtakunnallinen monipaikkaisen työn toimitila- ja työympäristökonsepti Toimitilakonseptikoulutus esimiehille 18.2.2014 Seppo Sulku 1 Toimitilakonsepti Tilat Tekniikka Työskentely
HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012
HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2012... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle
Psykososiaalinen kuormitus miten sitä hallitaan? Päivi Ojanen henkilöstön kehittämispäällikkö, työsuojelupäällikkö, PsL
Psykososiaalinen kuormitus miten sitä hallitaan? Päivi Ojanen henkilöstön kehittämispäällikkö, työsuojelupäällikkö, PsL Riihimäen kaupunki työnantajana Kaksi toimialaa, sosiaalija terveystoimen sekä kaupunginhallituksen
TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
1 TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Hyväksytty työsuojelutoimikunnassa 20.8.2015 Hyväksytty opiston hallituksessa 15.9.2015 Päivitetty 15.9.2015 2 Sisältö Työsuojelun tavoitteet... 3 Rekrytointi... 3 Johtaminen
WEBINAARI: TYÖNANTAJAN JA TYÖNTEKIJÄN VASTUISTA ETÄTYÖSSÄ
WEBINAARI: TYÖNANTAJAN JA TYÖNTEKIJÄN VASTUISTA ETÄTYÖSSÄ Ulla Juuti Senioriasiantuntija, työturvallisuus 1. Miten työnantajan ja työntekijän vastuut jakaantuvat etätyössä? 2. Miten etätyö vaikuttaa esimiestyöhön
TYÖHYVINVOINTIOHJELMA
TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2018-2019 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Työhyvinvoinnin tekijät ja vastuut... 2 3. Karkkilan kaupungin työhyvinvointiohjelma... 3 4. Työ, työolot ja johtaminen... 3 4.1 Mittarit ja
Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki
Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 2.11.2017 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,
Tavoitteena nolla tapaturmaa Etera
Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 1.3.2016 Etera Ohjelma 09.00 Seminaarin avaus Aluepäällikkö Hannu J. Mäkinen, Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri ry 09.15 ETERAn puheenvuoro Toimitusjohtaja Stefan
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori. Tilannekatsaus 13.6.2014 Hallituksen kokous 18.6.2015. Kari Pessi
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori Tilannekatsaus 13.6.2014 Hallituksen kokous 18.6.2015 Kari Pessi Valtorin tilannekatsaus Hyväksytyt siirtoprojektit Määräaikaiset rekrytoinnit Johdon
28.11.2012 Yleiskirjeen 16/2012 liite 4
Kunta-alan Unioni/ JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2013 KUNTASEKTORIN SOPIMUSKOULUTUS VUONNA 2013 LUOTTAMUSMIESKOULUTUS 14.01. 18.01. Raasepori Edunvalvonnan
Valtorin hallituksen vuosisuunnitelma 2014. Kari Pessi
Valtorin hallituksen vuosisuunnitelma 2014 Kari Pessi Hallituksen kokouksien asialista 04-06/2014 Huhtikuu: 11.4. 2014 klo 10.00-14.00 Järjestäytyminen TAE2015 Työjärjestys luonnos Toimitusjohtajan valintamenettely
Alueellinen vesihuoltopäivä 17.3.2016, Mikkeli. Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas. Saijariina Toivikko vesihuoltoinsinööri
Alueellinen vesihuoltopäivä 17.3.2016, Mikkeli Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas Saijariina Toivikko vesihuoltoinsinööri 3.3.2016 1 Saijariina Toivikko Hankkeen toteutus Hanke on Työterveyslaitoksen
-Step. Alkoholihaittojen ehkäisyyn työpaikoilla
A -Step Alkoholihaittojen ehkäisyyn työpaikoilla Työpaikan alkoholihaitat puheeksi ja hallintaan Tämä A-Step -vihkonen on työväline alkoholiasioiden yhteiseen käsittelyyn työpaikalla. Se on kehitetty Työterveyslaitoksen
Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja?
Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? 17.3.2015 Suomi ja Työtulevaisuus Jari Syrjälä Henkilöstöjohtaja Maintpartner Suomessa Liiketoimintamme