RAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ FYSIOTERAPEUTTINA RDBF:n LÄHETTÄMÄNÄ ILEMBULASSA TANSANIASSA AJALLA 3.10-16.11-2015 Irma Tarvainen, fysioterapeutti ESITIETOA Olin kuudennen kerran Tansaniassa, Ilembulassa,Ilembulan Lutheran(Referral) Hospitalin (ILH)kutsumana, RDBF:n lähettämänä vammaisten lasten kuntoutuksen merkeissä yhdessä monikymmenvuotisen työkaverin, lastenneurologi Ulla Maija Ritasen työparina. Suosittelen lukijaa tutstumaan myös hänen raporttiinsa kokonaisvaltaisen näkemyksen luomiseksi yhteistyöstämme. Samaa matkaa Dar es salamista tulivat kanssamme ensikertalaiset rotarylääkäripankin kautta lastenlääkäri Anna-Liisa Kuusisto ja omin kustannuksin Inukan kuntoutuskeskukseen kovasti odotettu oululainen apuvälineteknikko Juha Hyvönen. Aikoinaan olin pari ensimmäistä kahden kuukauden työskentelyjaksoa sairaalan fysioterapeuttina (poliklinikka ja osastot), ensin yksin ja sitten vastavalmistuneen Jozack fysioterapeutin työparina. Sittemmin työ on painottunut paljolti Inukan kuntoutuskeskukseen Wangingombeen (Southern highlands rehabilitation center, Italian katolisen kirkon CBR-projektin perustama kuntoutuskeskus), jonne nykyään kaikki vammaisten lasten kuntoutusasiat on keskitetty. Vuosittain toistuvien kahden kuukauden - kuuden viikon työskentely jaksojen etuna on ollut jatkuvuus. Ei ole tarvinnut aloittaa alusta, vaan opettaminen ja kehittäminen on voinut jatkua kiinteää tiimityötä tehden Ulla Maijan kanssa tansanialaisen henkilökunnan rinnalla työskennellen on syventänyt entisestään asioiden etenemistä. Virallinen kieli on englanti ja swahili. Englannin kielellä tulen toimeen, swahilia osaan hiukan. ILEMBULA LUTHERAN HOSPITAL Kävimme melko säännöllisesti sairaalan aamuraporteilla samalla kuulostaen olisiko lastenneurologille akuuttia konsultaatiota odotettavissa. Muutoin varsinainen konsultaatiopäivä sairaalassa oli perjantaisin. Sairaalan oma fysioterapeutti oli edelleen lisäkoulutuksessa Dar es salamissa, joten sijainen Biatus konsultoi minua aikuispotilaiden hoidoista. Aikuispotilaina oli mm. olkapää-, polvi- ja aivovammapotilaita. Yhdessä myös hoidimme muutaman terapian. Fysioterapiahuoneeseen toivoisin enemmän hyllytilaa, jotta laatikoissa olevat tukisidokset olisi paremmin löydettävissä. Asia oli kyllä jo tiedostettu.
Sairaala- konsultaatiopäivänä oli lastenneurologisia potilaita sekä osastolla, että poliklinikalla. INUKA Inukassa olimme maanantaista torstaihin. Ulla Maija tutki potilaita Clinical Officer Richardin tai paikallisen terapeutin kanssa, minä olin rehabitiltation workereiden (kuntoutukseen perehtyneitä paikalliskoulutettuja maallikkonaisia) ja/tai paikallisen terapeutin kanssa antamassa terapiaa ja ohjaamassa jaksoilla olevia lapsia ja vanhempia (pääasiallisesti äitejä). Fysioterapeutteja oli nyt minun lisäkseni kolme: Uutena oli Hussein, enemmän aikuispotilaisiin perehtynyt ja Namnyaki oli tuttu jo aikaisemmista tapaamisista. Lisäksi oli Italialainen vastavalmistunut fysioterapeutti, joka ei ollut lapsia ennen hoitanut. Ennestään oli lisäksi toimintaterapeutti Jacob. 2 pv- viikon jaksoilla oli vaihtelevasti 10-12 perhettä, joku oli useammankin viikon peräkkäin. Uutta oli Inukan club foot-poliklinikka joka toimi aina tiistaisin, välillä myös keskiviikkoisin. Siihen meni Clinical officer Richardin ja yhden fysioterapeutin aika. He olivat käyneet Mbeyassa club foot-koulutuksen: miten kipsataan ja koska akillestenotomia ponsetimenetelmän mukaan. Myös tenotomian(akillesoperaation) Richard teki Inukassa. Itse en saanut osallistua tähän puoleen ollenkaan kun en ollut käynyt ko.koulutusta. Yksi tavoitteeni oli jaksoilla motivoida ja opastaa äitejä, terapeutteja ja kuntoutustyöntekijöitä ohjaamaan lapsen toimintaa (liikkumista, leikkimistä) lapsen omia taitoja hyväksikäyttäen. Siirtyminen asennosta toiseen. Jos lapsen omia taitoja ei ole,vastaavien toimintojen käyttäminen on ensiarvoisen tärkeää. Esimerkiksi jos aina nostaa lapsen selimakuulta lattialta passivisena suoraan syliin, hän tottuu olemaan passiivinen. Kuva1. Terapiahuoneessa Kun syliinnostotilanteessa ohjataan tai aktivoidaan lapsi itse kääntymään kylkimakuulle, siitä istumaan niin, että lapsi ehtii tukeutua käsiinsä. Vasta sitten otetaan syliin.
Näitä perustoimintoja toistamalla lapsi oppii tiettyjä rutiineita ja alkaa itsekin osallistua toimintaan. Leikin ohjaaminen lapselle, tai leikkiminen/lukeminen/pelaaminen lapsen kanssa: On tärkeä, että lapsi näkee leikin kohteen, esimerkiksi helistimen, tunnistaa tarkoituksen ja pystyy osallistumaan siihen ensin esim. katseella seuraten, kurkottamalla kohti tai jopa koskettamaan leluun. Toinen tavoite oli ohjata äidit käyttämään yli yksivuotiaille lapsilleen sylin sijasta istuinta ja lusikkaa ruokailutilanteissa. Perinteisesti äidit syöttivät pääasiallisesti lapsensa sylissä pitäen, oli kyseessä pieni tai iso lapsi, vähemmän tai enemmän vammainen, koska se oli helpoin tapa. Ensikertalaisille se olisi ollut ok, mutta jo kauan kotona erikoistuolin saaneillekin se oli outoa. Äidit kertoivat että lapsi ei viihtynyt tuolissa. Siinäpä oli haastetta saada äidit ymmärtämään miksi oli tärkeä aloittaa totuttelu juuri nyt ja jatkossa toteuttaa kotonakin säännöllisesti. Mitä pienempänä aloitti, sitä helpompi lapsen oli tottua ja alkaa osallistumaan itse ko. ruokailuun. Tarjolla pitkien pöytä- penkki-yhdistelmien lisäksi oli tällä kertaa myös yksi Sirkkatuoli, Trip-Traptuoli, sekä erikokoisia perinteisiä paikallisen puusepän tekemiä suoraselkäisiä, sekä kulmamuotoisia, pöytälevyllisiä puutuoleja. Katsoimme yhdessä sopivan tuolin ja sovimme, että koko viikon ajan totuttelevat käyttämään sitä. Äidit tulivat jo ensimmäisistä totuttelukerroista huomaamaan kuinka hyvin lapsi viihtyi tuolissa ja miten hän itse vapautui erilailla syöttämään, avustamaan lapsen itsenäistä syömistä lusikalla tai mukista juomista. Rehabilitation worker Pascalina oli erittäin aktiivi toteuttamaan näitä asioita ja mukana oli myös fysio- ja toimintaterapeuttikin, jos ei hänellä ollut aikuispotilasta sillä kertaa. Se olikin jossain määrin ongelma. Oli erilaisia terapia-, kehittämis-, -yhteisyö ja oppimistilanteita, jossa olisi ollut tärkeä olla mukana oma paikallinen terapeutti, mutta hän oli usein aikuispotilaan kanssa. Asioista sopiminen vaan ei aina onnistunut. Jatkosta puhuttiinkin yhdessä terapeuttien kanssa, että heti jakson alkaessa olisi ensimmäisellä ruokailukerralla tärkeä arvioida lapsen syömistä/syöttämistä ja toimittaa jakson ajaksi lapselle sovelias tuoli ja opastaa sen käyttöä aivankuin minkä hyvänsä apuvälinehankinnan kanssa toimittava. Kuntoutussuunnitelman laatiminen realistisin tavottein oli Ulla Maijan ohjaamana hyvin keskeinen asia teamityöskentelyssä. Suunnitelmat olivat aikaisemmin jo hyvin järjestelmällisiä, mutta ne olivat liian epärealistisia ja eivätkä antaneet selkeitä ohjeita terapiaan rehabilitation workereille, jotka kuntoutuscentereissä lapsen omalla paikkakunnalla työskentelevät. Itsellenikin valkeni moni asia, kun en ollut oikein tajunnut
heidän systeemiään. Olin liian kiinni niin konkreettisesti käytännön asioissa ja kunnioitin heidän reviiriään tässä asiassa. Kts. Ulla Maijan raportti. INUKAN ORTOOSIPAJA JA APUVÄLINEYKSIKKÖ Kuva 2. Juha, Tanish ja James Ortoosipajan edustalla. Ensimmäistä kertaa Inuka sai teamiinsa paikallisen apuvälineteknikon. Apuvälineteknikkokoulutus on vasta aluillaan Tansaniassa. Nyt oli valmistunut vasta kolme teknikkoa Tansanian ainoasta apuvälineteknikkokoulusta. Tanish oli yksi näistä kolmesta vastavalmistuneesta ja jäi Tansaniaan töihin, Inukaan. Yksi teknikoista oli naapurivaltiosta ja yksi jäi opiskelupaikkakuntaan Tansaniaan. Lisäksi Ulla Maijan ansiosta Inuka sai muutamaksi viikoksi suomalaisen erittäin kokeneen apuvälineteknikon Oulusta, Juha Hyvösen, asiantuntijaksi ja ortoosipajan perustamiseksi Tanishin avuksi. Asiaa oli valmisteltu jo pitkään eri yhteyden otoin, esityksin ja hankinnoin Inukan toiminnanjohtajan Stefanon, Ulla Maijan ja Juhan kesken. Minäkin siinä välikätenä ja yhteistyökumppanina. Kuva3. James, Tanish ja Juha kokoamassa Trip Trap tuolia Inuka oli saanut jo viimeksi uudet tilat apuvälineitä varten. Huoneita oli useita ja nyt niistä oli alettu Juhan neuvoin työstämään ortoosipajaksi. Juha toi paljon mukanaan asiaankuuluvaa välineistöä. Ulla Maijan kanssa hankimme tulomatkalla Dar es salamista erilaisia pientavaroita kuten kipsisakset, solkia ja tarranauhaa.
T Ja paljon syntyi lyhyessä ajassa: Huoneet muuttivat näköään, työkoneet löysivät paikkansa, työpöydät ja muut valmistuivat pikaisesti ja jo seuraavana päivänä alkoi ensimmäisien ortoosienvalmistus. Juhan lähtiessä kotimaahan oli täysin valmis paja käytössä. Puuseppä/ monitoimimies James oli täystyöllistetty pöytien ja tuolien suunnittelussa ja toteutuksessa. Metallitöistä vastasi italialainen Angelo. Kuvat 4,5,6. Ylhäällä router ja uuni, alhaalla muottien valmistushuone. Toki hienosäätöä ja järjestämistä vielä jäi Tanishille paljon. Tanish on ammatissaan nöyrä, hyvin taitava, hoksaavainen apuvälineteknikko, myös monitoimiosaaja. Hänen kanssaan oli helppo neuvotella niin ortoosiasioista kuin apuvälineidenkin toiminnoista. Kuva 7. Varastohyllykköjä
Apuvälineyksikön toiminta on ollut hiukan nahkeaa. Pääasiallisesti paikalliset puusepän tekemät apuvälineet lähtevät käyttöön, mutta suuri osa Suomesta lahjoituksina saaduista välineistä löytyivät varastoista, osin likaisina, osin pikkuisen toimintakyvyttömänä ja osin siksi, ettei ollut tietoa kenelle joku väline sopisi tai niihin ei ollut aikaa tai rohkeutta perehtyä tarkemmin. Lisäksi työkalujen käyttö apuvälineen säätämisessä oli uutta. Kuva 8. Puusepän paja Apuvälineiden sijoitus oli kolmessa eri pisteessä mikä hankaloitti niiden käyttöönottoa. Kolmanneksi oli tullut konttisäilytys, jonka sisältöön ei ollut vielä keskitytty ollenkaan. Kokosimme Tanishin ja Ulla Maijan kanssa apuvälineitä käyttökuntoon. Ulla Maija sopi Stefanon kanssa, että opetan jokaiselle paikalliselle terapeutille, Tanishille ja Clinical Officerille miten apuvälineitä säädetään, huolletaan, käytetään ja kenelle suositellaan minkäkinlaista välinettä. Kuva 9. Yksi apuvälinevarastohuone Apuvälineiden sijoittelu on ollut epäkäytännöllistä ja terapiahuoneeseen on otettu vain paikallisia välineitä joita vuoronperään käytetty. Selvittelimme opiskelun aikana miten sijoitetaan välineet uudelleen ja mitä otetaan aktiiviin käyttöön terapiahuoneeseen. Myöskin korjattaville ja puhdistettaville apuvälineille Tanish oli opiskelun jälkeen jo suunnitellut monitoimi-puuseppä Jamesin kanssa ohjelman, miten korjaukset tullaan systemaattisesti hoitamaan.
KOULUTUS Puolitoista päiväinen seminaari pidettiin Stefanon ja paikallisen rehabilitation workereiden toivomuksesta. Ulla Maija koordinoi päivät ja varsinainen seminaari toteutui teamityönä niin, että paikalliset terapeutit ja Clinical Officer olivat pääluennoitsijoina ja koulutus oli tällä kertaa paljolti swahilinkielinen. Kuva 10. Richard ja Ulla Maija luennoimassa Koulutusmateriaalina oli mm. rotarien kustantama opasvihkonen Jinsi ya kumuongoza mtoto wako wakati wa ukuaji (How to conduct and activate your child to develop). Vihkoseen oli siis nyt myös englanninkielen rinnalle saatu swhilinkielinen teksti Richard Mahundin kääntämänä. Tätä opasta voidaan nyt käyttää tukena myös vanhemmille opastettaessa ensin käytännössä ko. asioita.
Kuva 11, 12. Käytännön harjoituksia tehtiin jälleen alustusnäyttöjen jälkeen. Rehabilitation workerit oliva t tyytyväisiä ko. koulutukseen ja säännöllinen koulutus olisikin tarpeen useammin kuin kaksi kertaa vuodessa. Inukan terapeutit ovat osaavaisia ja suoriutuvat hyvin heidän opettamisestaan. Säännöllinen aihekoulutus toteutui edelleen kolmena päivänä viikossa, kuten aikaisemmillakin jaksoillamme, nyt se oli klo 15-16. Juha Hyvönen piti ortooseista, Ulla Maija aliravitsemuksesta, osteoporoosista ja realistisesta kuntoutussunnitelman laatimisesta. Minä pidin apuvälineistä. Lisäksi kävin henkilökohtaisesti jokaisen kanssa läpi kaikki apuvälineet, jotka kukin purki ja kokosi ja sääti. Seminaarin takia käytiin iltapäiväkoulutuksissa systemaattisesti läpi mitä kukin luennoitsija puhuu. Jatkossa on tarkoitus, että Inukan väki jatkaa uudenmuotoista kuntoutussuunnitelman toteuttamista ja säännöllistä viikottaista koulutusta. On ollut kiintoisaa ja hyvin innostavaa olla Ulla Maijan kanssa kehittämässä monen vuoden ajanjaksolla vammaisten lasten kuntoutusta yhdessä jo hyvin edistyneessä Tansanian alueen kuntoutuskeskuksessa. Ensi vuonna on tulossa muutoksia ko. keskuksen johtoon. Siksi olisikin tärkeä olla Ulla Maijan kanssa muutosvaiheessa varmistamassa vammaisten lasten systemaattisen kuntoutuksen säilymisestä ja kehittymisestä. Toivon rotarien tukea tähän prosessiin. Hollolassa 27.11.2015 Irma Tarvainen