Raportti RDBF: n lääkärinä Tansaniassa Ilembula Lutheran Hospital. Maria Auron, LL, yleislääkäri (kirurgiaan erikoistuva) Yleistä

Koko: px

Aloita esitys sivulta:

Download "Raportti RDBF: n lääkärinä Tansaniassa 24.2.-12.4.2014. Ilembula Lutheran Hospital. Maria Auron, LL, yleislääkäri (kirurgiaan erikoistuva) Yleistä"

Teemu Nurmi
8 vuotta sitten
Katselukertoja:

1 Raportti RDBF: n lääkärinä Tansaniassa Ilembula Lutheran Hospital Maria Auron, LL, yleislääkäri (kirurgiaan erikoistuva) Yleistä Kyseessä oli ensimmäinen Rotaryn lääkäripankin työjaksoni. Olen aika lailla kirurgisen erikoistumiseni alkuvaiheessa, joten lähdin tällä kertaa matkalle yleislääkärinä. Mukaani olin hankkinut lahjoituksina B.Braunin lankoja 2 laatikkoa, ja OneMedin leikkaussalitarvikkeita n 10 kg laatikon (kiitokset näille tahoille!), jotka kulkivat hyvin osa omien matkatavaroiden seassa, osa tri Ulla-Maija Ritasen pyörätuolikassissa, jonka otin pyynnöstä matkalle mukaan. KLM:n lennoilla matkat onnistuivat hyvin, kuten myös Precision air:in kuljetus isolla potkurikoneella Mbeyaan. Viisumiasioissa en kohdannut minkäänlaista ongelmaa. Olin yhden ylimääräisen yön Dar:issa omalla kustannuksella, ja kolmantena päivänä lähdin kollegoiden Helena R. ja Anna J. kanssa samaan matkaan Mbeyan kautta Ilembulaan. Sairaalan autolla pääsimme ongelmitta Ilembulaan, ja majoituimme varsin toimivaan ja siistiin asuntoon sairaala-alueella, Leena Pasasen talon toiseen puolikkaaseen. Viisumit kävimme leimauttamassa Njombessa, ja samalla reissulla pääsimme kristillisen lääkäriseuran kollegan johdosta tapaamaan itse piispan tämän toimistossa. Hän otti meidät hyvin ystävällisesti vastaan, ja oli kovin kiinnostunut RDBF:n toiminnan jatkuvuudesta Ilembulan luterilaisessa sairaalassa, jonka toiminnan osittain rahoittaa hiippakunta. Työskentely ja opetus Pari ensimmäistä päivää kiersin ylilääkärin (gynekologi) kanssa naistentautien osastot, ja seurasin hänen poliklinikkaa, ennen kuin löysin paikkani kirurgiselta osastolta. Näillä kahdella osastolla (miesten ja naisten) oli todella antoisaa työskennellä. Potilaita oli osastoilla yhteensä noin 30-40, ja kiersin alussa paikallisen kollegan kanssa (yksi sairaalan noin neljästä M.D:stä), työjakson loppua kohti kiersin osaston useammin yksin. Tavallisimmat diagnoosit osastoilla olivat murtumat, krooniset haavat ("septic wounds", olivat ne sitten septisiä tai ei), käärmeenpuremat ja abskessit. Myös leikkauksista siirtyi potilaita ICU:sta jatkohoitoon. Trooppisia pyomyosiitteja näin ensimmäistä kertaa urallani. Murtumat olivat useimmiten peräisin liikenneonnettomuuksista, osa todella pahoja avomurtumia, mutta yllättävän hyvin nämä paranivat vedossa 6-8 viikossa. Kerran työskentelyjakson aikana sairaalassa kävi Iringasta yleiskirurgi viikon työjaksolla, hän laittoi muutamaan internifiksaation melko hyvin tuloksin. Paneuduin erityisesti kroonisten haavojen hoitoon osastolla, tässä asiassa onkin paljon parannettavaa. Haavat ovat laajoja ja infektoituneita, ja suuri osa vaatisi ihonsiirtoja tms plastiikkakirurgisia toimenpiteitä. Teinkin yhdessä kollegan kanssa muutamia ihonsiirtoja. Opetin sairaanhoidon opiskelijoille bedside haavanhoidon perusteita, koska näissä tiedoissa oli selvästi puutteita, ja haavanhoito osastolla on pääasiassa hoitajien vastuulla. Vetyperoksidin käyttöä, revisiota ja turvonneen raajan kohollapitämistä lisättiinkin kiitettävästi työskentelyjaksoni aikana. Perus haavanhoitotarvikkeita löytyi kohtuullisesti, mutta asiasta kiinnostuneille kollegoille suosittelisin joidenkin omien tarvikkeiden mukaantuomista (kyretit, kertakäyttöterät, Sorbact,

Braunin lankoja 2 laatikkoa, ja OneMedin leikkaussalitarvikkeita n 10 kg laatikon (kiitokset näille tahoille!

2 alginaattisidokset esimerkiksi). Aamun osastokierron jälkeen osallistuin leikkausalitoimintaan. Tein paikallisten kollegoiden kanssa pari sektiota ja laparotomiaa, laparotomioiden indikaatiot olivat vuotava kohdunulkoinen raskaus, kiinnikeileus ja maha-suolikanavan perforaatio. Leikkaustoiminnassa on edelleen paljon parannettavaa: erityisiä ongelmia olivat epästeriilit olot, puutteita kivunhoidossa, toimimaton anestesiapuoli (anestesialääkäriä ei ole koko sairaalassa, vaan nukutuksen hoitaa vaihtelevalla osaamisella sairaanhoitajat) ja paikallisten lääkäreiden kirurgisen osaamisen vaihtelevuus. Postoperatiiviset infektiot ovat valitettavan yleisiä, ja tästä seikasta ovat myös paikalliset lääkärit huolestuneita. Koulutuksen tarvetta on ainakin aseptiikassa ja profylaktisessa antibioottien käytössä. Pienessä leikkaussalissa hoidetaan vuoronperään sekä abskesseja, kaavintoja että luuvedon asentamista. Bedside-opetusta tuli näissäkin yhteyksissä pidettyä kudoksenkäsittelystä ja fysiologiasta. Kliinisen työn ja käytännön opetuksen lisäksi oli perjantailuennot. Luentojeni aiheet olivat "Palovammat" ja "Krooniset säärihaavat". Palovammaluennolla oli paljon yleisöä, ja aihe herätti innokasta keskustelua. Lähetin pyynnöstä kopion luentomateriaalista administratorille jaettavaksi lääkäreille, olisi hyvä jos otettaisiin käyttöön esittämäni nesteytyskaava ja lisättäisiin hopeasulfadiatsiinin käyttöä. Muuta

Leikkaustoiminnassa on edelleen paljon parannettavaa: erityisiä ongelmia olivat epästeriilit olot, puutteita kivunhoidossa, toimimaton anestesiapuoli (anestesialääkäriä ei ole koko sairaalassa, vaan

3 Olin aikaisemmin opiskeluaikanani toiminut vapaaehtoistyössä sairaalassa Perussa, joten osasin varautua resurssien puutteeseen ja askeettisiin työskentelyolosuhteisiin, mutta en osannut varautua korruptoituneeseen ja osittain välinpitämättömään mentaliteettiin. Näin ensimmäisen työjakson jälkeen sain sellaisen vaikutelman, että Ilembulan sairaalan ongelma ei niinkään ole varojen ja laitteiden puute, vaan niiden ohjautuminen vääriin taskuihin. Esimerkiksi kirurgisella osastolla on potilas, joka on viettänyt jo kolme vuotta osastolla (diakonian varoilla) pienen kroonisen haavan vuoksi, ja useat ihonsiirrot ovat epäonnistuneet. Olin jo innoissani suunnittelemassa paikallista kielekekorjausta, kun paikallinen kollega hienovaraisesti ilmaisi, että se tuskin tulee onnistumaan, koska potilaalla ei ole muuta kotia mihin mennä... Varsin mielenkiintoista oli myös se, että tietyt lääkkeet, jotka olivat loppu sairaalan apteekista, löytyi sitten katukaupasta sairaalan ulkopuolelta (esim.iv- keftriaksoni). Suomalaisen kollegan tuoma dopplerkynä lähti heti teille tietämättömille. EKG-laite on kuulemma olemassa jossain päin sairaalaa, mutta emme sitä laajoista etsinnöistä huolimatta löytäneet, ja kuulemma kukaan ei osaa sitä käyttää. Oma johtopäätökseni on, että pienikokoisia/kalliita laitteita ei kannata lahjoittaa, ellei joku tietty luotettava henkilö ole vastuussa niiden käytöstä ja koulutuksesta. Innokkaasti kyllä pyydettiin lahjoituksia ja todella suuriakin henkilökohtaisia stipendejä, jopa niin että kiusallisessa tilanteessa jouduin sanomaan eräälle johtoportaaseen kuuluvalle lahjoituksenpyytäjälle, että RDBF ohjeen mukaan avustus tulee koulutuksen muodossa, eikä henkilökohtaisina rahalahjoituksina. Osa sairaalan henkilökunnasta suhtautui myös hyvinkin välinpitämättömästi potilaan kipuun ja kärsimykseen. Tämä kulttuuriero oli minulle ensikertalaisena vaikea kohdata. Ongelmallista oli myös labkokeiden reagenssien puute (Hb/CD4/gluk/tbc-yskösnäytteiden reagenssit olivat vuoroperään loppu viikkotolkulla). Toisaalta erittäin positiivisiakin asioita oli paljon, nautin erityisesti työskentelystä muutaman paikallisen tunnollisen ja taitavan kollegan kanssa, eli paljon hyvää siellä saa myös aikaan varsin rajatuilla resursseilla. Potilaiden ja henkilökunnan suhtautuminen meihin suomalaisiin oli pääosin varsin positiivista, ja muutamalla swahilin kielen fraasilla kommunikaatio näiden kanssa avautui aivan eri tavalla. Osan aikaa paikalla olivat myös kristillisen lääkäriseuran pari kollegaa, joiden kanssa vierailtiin viikonloppuina tri Leena Pasasen nykyisellä asuinpaikalla Mufindissa, sekä Mateman ja Iteten sairaaloissa. Jakson loppupuolella vierailtiin rotarylääkäreiden Helenan ja Annan kanssa myös Mbeyan hienossa keskussairaalassa. Näin ensikertalaiselle oli suomalaisten kollegoiden seurasta ja henkisestä tuesta suurta iloa. Näin ja koin sellaisia asioita, mitä en varmaan olisi missään muualla kohdannut, ja myös lääketieteestä opin uusia asioita. Koulutuksen tarvetta on Ilembulan sairaalassa edelleen, ja käsitykseni mukaan se on RDBF:n tärkein tehtävä jatkossakin. Pidemmät rotarylääkäreiden työskentelyjaksot, ja selkeämmät koulutustavoitteet auttaisi tässä asiassa; esimerkiksi niin, että paikalliset lääkärit laatisivat listan asioista, mistä toivoisivat koulutusta. Toivottavasti minulle tulee jatkossakin mahdollisuus osallistua Tansanian sairaanhoidon kehittämiseen RDBF:n kautta, koska koin, että työni oli varsin tarpeellista myös näin erikoistuvan lääkärin asemassa.

Näin ensimmäisen työjakson jälkeen sain sellaisen vaikutelman, että Ilembulan sairaalan ongelma ei niinkään ole varojen ja laitteiden puute, vaan niiden ohjautuminen vääriin taskuihin.

Samankaltaiset tiedostot

Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) Raportti 08.04.2013. Andrus Sonnenberg, reumatologi. sonnenb9(at)gmail.com. Haydomin sairaala (HLH)

Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) Raportti 08.04.2013 Andrus Sonnenberg, reumatologi sonnenb9(at)gmail.com Haydomin sairaala (HLH) 06.01.2013 18.03.2013 Tämä oli toinen vierailuni vapaaehtoislääkärinä